Tapahtumakalenteri. evät 2014 Riihimäen seurakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tapahtumakalenteri. evät 2014 Riihimäen seurakunta"

Transkriptio

1 Varuskuntakirkko, varuskunnan alueella, Paljaskalliontie, rakennus 61. Varuskuntakirkko valmistui vuonna 1913 venäläisen varuskunnan ortodoksiseksi sotilaskirkoksi. Elokuun alusta 2009 Varuskuntakirkko siirtyi seurakunnan hoidosta varuskunnan vastuulle. Kirkko säilyy siirron jälkeenkin, ja sen pääkäyttäjä on varuskunta. Seurakunta järjestää edelleen muutamia tilaisuuksia mm. jouluaikana. Mistä tietoa? Seurakunnan toiminnasta ja tapahtumista voit kysellä kirkkoherranvirastosta, puh tai seurakunnan tiedottajalta, Riitta Hyövältiltä p Seurakunnan toiminnasta ilmoitetaan myös paikallislehdissä, seurakunnan kotisivuilla ja ilmoitustauluilla. Kotisivut Riihimäen seurakunnan omilla kotisivuilla on myös ajankohtaista tietoa tapahtumista ja toiminnasta, yhteystiedot ja palautesivu, jonne voi jättää viestisi seurakunnalle. Nettiosoite: Tapahtumakalenteri Keskuskirkko, Hämeenkatu 5. Vuonna 1905 valmistunut Keskuskirkko sijaitsee keskellä kaupunkia. Kappelikirkko, Kolehmaisenkatu 26. Hautausmaan yhteydessä sijaitseva Kappelikirkko valmistui vuonna Hirvijärven leirikeskus Riihimäen seurakunnan leirikeskus sijaitsee 13 kilometriä keskustasta lounaaseen puhdasvetisen Hirvijärven rannalla. Kirkkopuiston seurakuntakoti, Hämeenk. 5 Keskuskirkon välittömässä läheisyydessä. Seurakuntakodissa on kaksi salia, kerhohuoneita sekä erillisessä rakennuksessa nuorisotila NARNIA (Kirkkopolku 2 a). Puhelin Kirkkopuiston seurakuntakotiin: Peltosaaren seurakuntakoti: Peltosaaren asuma-alueella, Jupiterinkatu 5, sijaitsevassa seurakuntakodissa pidetään erilaisia kerhoja niin lapsille kuin aikuisille. Sipusaaren seurakuntakoti: Sipusaaren seurakuntakoti, Sipusaarentie 31, on myös monen kerhon kokoontumispaikka, puh Jukolan kerhohuone, Palojoentie 2, sijaitsee Patastenmäen alueella. Kirkkoherranvirasto: Riihimäen seurakunnan virastotalossa, Temppelikatu 9, sijaitsee kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto, diakoniatoimisto, erilaisia kerhotiloja sekä seurakunnan työntekijöiden toimistotiloja. Puhe n Hautausmaa: Riihimäen seurakunnan hautausmaa sijaitsee Koivukatu 21:ssä; sankarihautausmaa puolestaan Temppelikadulla, seurakunnan virastotalon läheisyydessä. K evät 2014 Riihimäen seurakunta

2 Tammikuu 2014 Perjantai Klo 18 Moonlight-messu, messu nuorille ja nuorille aikuisille, Keskuskirkko, Kalle Leppälä, Eetu-Ville Mantere. Kaikille avoin! Sunnuntai Klo 10 Vauvakirkko, sanajumalanpalvelus, Keskuskirkko, Tanja Koskela, Jukka Vänskä, Kari Majaranta. Klo 11 Pyhäkoulu Jukolatalossa, seurakunnan tiloissa. Klo 13 Perhepyhäkoulu, Sipusaaren srk-koti. Klo 18 Erilainen raamattuluento juutalaisin silmin, Daniel Brecher. 40 päivää joulusta - mitä Jeesus-lapselle oikein tapahtui temppelissä?, Keskuskirkko. Daniel Brecher on Israelissa syntynyt ja nykyisin Suomessa asuva juutalainen kristitty (messiaaninen juutalainen), tutkija ja kirjailija, joka on perehtynyt Raamatun sanomaan sen alkuperäisen tapahtuma historian valossa. Luento on suomenkielinen. Keskiviikko Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti, aiheena Ystävyysseurakunta ja Viron matkan esittely, mukana Raimo Virekunnas. Helmikuu Sunnuntai 2.2. Klo 10 Kynttilänpäivän perhemessu, Keskuskirkko, Sirpa Viherä, Kalle Leppälä, Kari Majaranta. Tervetuloa toiminnalliseen messuun iloitsemaan kynttilänpäivän valosta. Messu kestää n. tunnin. Messun jälkeen on tarjolla kahvia ja mehua, sekä tietoa 2.2. alkavan Yhteisvastuukeräyksen kohteista, listojen ja materiaalin jako. Klo 14 Valon ja toivon -yhteisvastuukonsertti, Kappelikirkko, Renata ja Anton Solonen, musiikkiesityksiä, yhteislaulua. Kolehti yhteisvastuukeräykselle. Tarjoilua ja kynttilämyyntiä, myös hautakynttilöitä. Tilaisuuden jälkeen on mahdollista saada keräyslistoja ja materiaalia. Klo 16 Pyhä Piknik, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Tiistai 4.2. Miesten AAMuKAHVIt kuukauden eka tiistai Kahvila-Konditoria Laurell, Hämeenkatu 30 (ent. Aurinkoapteekki). Aamupala 3. Vieraana Rami Nieminen, aiheena: Mies muuttuuko mielesi?. Perjantai 7.2. Klo 18 Moonlight-messu, Keskuskirkko, Minttu Talosela. Sunnuntai 9.2. Hannele Lehtinen, Tanja Koskela, Johanna Hytönen. Klo 10 alkaen Talvikki tapahtuma Suomen Metsästysmuseolla, seurakunta mukana: hernekeittoa, letunpaistoa, pulla ja kahvia yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Keskiviikko Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti. Laulamme lähetysvirsiä, Kalervo Huttunen ja Johanna Hytönen. Klo 18 Kuurojen saunailta, virastotalo, Temppelikatu 9 A, 4.krs. takkahuone. Perjantai Ystävänpäivän ulkoilutapahtuma Kokossa Tapiolan majalla mielenterveyskuntoutujille ja heidän läheisilleen, klo 11 lähtö Kahvituvalta, Öllerinkatu 5. Miesten AAMuKAHVIt Kahvila-Konditoria Laurell Hämeenkatu 30 (ent. Aurinkoapteekki) Kuukauden eka tiistai klo 7-8: MIESTEN AAMUKAHVIT 7.1., 4.2., 4.3., 1.4. ja Tosikertomuksia miesten elämästä, siitä kun elämä mureni ja kuinka he selvisi eteenpäin Jumalan avulla. Aamupala 3 Miesten metalli- ja puutöitä Tule tekemään yhdessä pieniä kodin tarve-esineitä myyntiin lähetyksen- ja diakoniatyön hyväksi. Metallitöitä voi tehdä joka toinen torstai alkaen klo hautausmaan huoltorakennuksessa, Koivukatu 21. Tied. p Puutöitä voi tehdä joka keskiviikko Kauppaoppilaitoksen puutyöluokassa alkaen klo Tied., p Toimintapisteet ovat ilmaisia. ÄIJÄPARKKI - MIESTEN SAUNAILLAT HIRVIJÄRVELLÄ, Saunat ja iltapala klo 18, alustus ja keskustelut klo 19 Tosipuhetta tosimiehille kipeistä asioista miehen elämässä Raamatun valossa. Pitäjinä kokeneet pastorit eri puolilta Suomea. to Yrjö Niemi, kappalainen -Yksinäisen miehen tie to Jari Kekäläinen, TT, perheneuvoja -Isyyden kulttuurilliset mallit eri aikoina to Jukka Norvanto, radiopastori -Voiko mies saada / antaa anteeksi to Ensio Klemi, rovasti -Voiko mies muuttua to Pekka Simojoki, mies ja kitara -Lauluja miehen elämästä, ehtoollinen. Yhteislähdöt omilla autoilla Temppelikatu 9, klo Paluu Iltapala 5. Lisätietoja: Kari Kauppinen Sunnuntai Klo 10 Messu, Riihimäen Sotilaskotiyhdistyksen 90-vuotisjuhlamessu, Keskuskirkko, Kalervo Huttunen, Kati Saukkonen, Sotilaskotisisaret, Kari Majaranta, Kirkkokuoro. Messun päätteeksi lähetetään seppelepartio. Sunnuntai Kati Saukkonen, Minttu Talosela, Johanna Hytönen. Klo 16 Suomalainen messu, Keskuskirkko. Lasse Heikkilän Suomalainen messu, yhteistyössä Helluntaiseurakunta, Vapaakirkko, Uskonyhteys Fellowship, Gospelkuoro Credo. Suomalainen messu Gospelkuoro Credo, Lasse Heikkilä ja orkesteri esittävät Suomalaisen Messun Riihimäen Keskuskirkossa 23. helmikuuta. Järjestelyissä ovat mukana Gospelkuoro Credon Riihimäen ev.lut. seurakunta, Riihimäen Helluntaiseurakunta, Riihimäen Vapaaseurakunta ja Uskon yhteys seurakunta. Lasse Heikkilän säveltämä Suomalaisen Messun musiikki muistuttaa suomalaista kansanmusiikkia. Se soitetaan osittain perinneinstrumentein, mutta kaikki musiikki on originaalia. Tekstit kertovat sotien haavoista hitaasti paranevan kansan tunteista, elämästä jyrkkien vuodenaikojen vaihteluiden keskellä, koskemattoman puhtaan luonnon kauneudesta ja kaiken tämän keskellä elävän ihmisen suhteesta Jumalaan. Musiikki, tekstit ja tanssi selittävät toisiaan, sillä ne ovat syntyneet vuorovaikutuksessa. Teos ilmentää myös eri puolilla Suomea asuvien heimojen luonteita ja asenteita. Samalla se on eräänlainen aikamatka halki viime vuosisadan, jonka historialliset mullistukset koettelivat Pohjois- ja Itä-Euroopan kaikkia sukupolvia. Suomalainen Messu tarpoo tunnin aikana historian halki nykypäivään ja uskaltaa maalata valoisia kuvia myös tulevaisuudesta - suomalainen tietää, että pitkääkin talvea seuraa kevät. Keskiviikko Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti. Maaliskuu Vapaaehtoiskoulutusta - Koulutus kaikille messuavustajille ja asiasta kiinnostuneille Keskuskirkossa sunnuntaina messun jälkeen, aloitetaan kahvitarjoilulla noin 11.30, minkä jälkeen perehdytään ja harjoitellaan eri tehtäviä sekä keskustellaan aiheesta millainen olisi vielä parempi messu? Tervetuloa! Sirpa Viherä ja Hannu Paavola. Sunnuntai 2.3. Kari Kauppinen, Kati Saukkonen, Kari Majaranta. Klo 18 Kuorojen Yhteisvastuukonsertti, Keskuskirkko. Ohjelmamaksu 5 e, kolehti yhteisvastuukeräykselle. Osallistuvien kuorojen levyä vielä saatavana konsertissa, hinta 10 e. Perjantai 7.3. Klo 18 Moonlight-messu, Keskuskirkko. Sunnuntai 9.3. Hannu Paavola, Sirpa Viherä, Johanna Hytönen. Keskiviikko Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti, Sanna ja Tuomas Raivio, SLS:n harjoittelussa Tansaniassa. Sunnuntai Tanja Koskela, Jukka Vänskä, Kari Majaranta. Klo 16 Pyhä Piknik, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo 18 Vironkielinen jumalanpalvelus, Keskuskirkko, Sirpa Viherä, Kari Majaranta. Klo 18 Pehmolelukirkko, perhekirkko, Jukolan koulu, iltapala, vapaaehtoinen maksu yhteisvastuulle, Jukka Vänskä, Tiina Heiskanen, Auli Numminen.

3 Perjantai Klo 19 Johanneksen evankeliumi monologinäytelmä, Keskuskirkko, esittää Savonlinnan kaupunginteatterin näyttelijä Mikael Kokko, käsikirjoitus ja ohjaus Kimmo Lavaste. Esityksen kesto n. 1 tunti. Liput 5 e. Pitkäperjantai Klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus, Keskuskirkko, Hannu Paavola, Johanna Hytönen. Klo 15 Kristuksen kuolinhetken hartaus, Kappelikirkko, Kati Saukkonen, Johanna Hytönen. Sunnuntai Sirpa Viherä, Hannu Paavola. Messun jälkeen kahvitarjoilu ja koulutusta messuavustajille kiinnostuneet tervetulleita! Klo 18 Elyn iltakirkko ja lähetysjuhla, Keskuskirkko, Sirpa Viherä, Johanna Hytönen. Mukana Antero Rasilainen, musiikkiohjelmaa. Keskiviikko Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti. Mukana Teemu ja Anu Tuominen, Kenia. Sunnuntai Minttu Talosela, Kati Saukkonen, Kari Majaranta. Naistenpäivä Hirvijärvellä klo 9.30 alkaen Päivän teemana Mitä kannan mukanani lapsuudesta. Mukana mm. Maria Raninen, Tarinateatteri Hanna Rienojan johdolla, musiikkia, hemmotteluhoitoja. Hinta 15 e, sis. ohjelman, lounaan ja päiväkahvin, maksetaan paikan päällä käteisellä. Hoidot hoitajien hinnaston mukaan. Ilmoittautuminen tai puhelimitse kirkkoherranvirastoon, puh , viimeistään Ilmoittautuessasi kerro mahdolliset erityisruokavaliot, sekä se, jos tarvitset kyytiä. Huhtikuu Sunnuntai 6.4. Hannele Lehtinen, Kari Kauppinen, Johanna Hytönen. Keskiviikko 9.4. Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti. Mukana Iiris Kontra, Riikka Hakkarainen, Botswana. Perjantai Klo 18 Moonlight-messu, Keskuskirkko, Tanja Koskela. Kevätmyyjäiset la klo 11 13, Kirkkopuisto srk-koti. Piirakoita, leivonnaisia, käsitöitä, virpomavitsoja, arpoja. Palmusunnuntai Jukka Vänskä, Tanja Koskela, Kari Majaranta. Messun jälkeen virpomavitsojen myynti kirkonmäellä. Hiljainen viikko Tiistai Klo 13 Eläkeläisten hiljaisen viikon ehdolliskirkko, Keskuskirkko, Hannele Lehtinen, Kari Kauppinen, Kari Majaranta. Kiirastorstai Klo 19 Kiirastorstai-illan ehtoolliskirkko, Keskuskirkko, Jukka Vänskä, Sirpa Viherä, Kari Majaranta. Klo 19 Kiirastorstai-illan ehtoolliskirkko, Kappelikirkko, Hannele Lehtinen, Kari Kauppinen, Johanna Hytönen. Uusi kerho! Monikulttuurinen kerho Peltosaaren seurakuntakodilla (Jupiterinkatu 5) joka toinen keskiviikko klo 13-15, parittomilla viikoilla. Kerho on Riihimäen kaupungin ja seurakunnan yhteinen, ja sinne ovat tervetulleita niin maahanmuuttajat kuin kantasuomalaiset, kaikenlaiset ja ikäiset ihmiset lapsista vanhuksiin. Jokaisella kerholla on oma aiheensa ja jokaisella kerralla tarjotaan jotain syötävää, jota valmistellaan yhdessä. Jokainen kerhokerta alkaa lyhyellä alkuhartaudella, johon halukkaat voivat osallistua. Kerhossa myös askarrellaan, lauletaan, leikitään ja touhutaan yhdessä. Maksuton! Tervetuloa! Tyttöjen lähetyskerho torstaina klo lähetyskerho 3-6 -lk tytöille Kirkkopuiston seurakuntakodin päiväkerhohuoneessa. Muut kerrat: to 6.3., to 13.3., to 20.3., to 27.3., 3.4., ja Ennakkoilm. Eilalle, tai p Pääsiäispäivä Klo 9 Sanajumalanpalvelus, Kappelikirkko, Kari Kauppinen, Kari Majaranta. Kati Saukkonen, Hannu Paavola, Johanna Hytönen. 2. Pääsiäispäivä Klo 10 Toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus, Keskuskirkko, Hannu Paavola, Johanna Hytönen. t tied Keskiviikko Klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti. Aiheena: Keski-Aasian työssä, Sekl. Sunnuntai Klo 10 Messu, Opettajien seniorijärjestön juhlamessu (OSJ), Keskuskirkko, Kalervo Huttunen, Jukka Vänskä. Kari Majaranta, Kirkkokuoro. Seppelepartio. Klo Veteraanipäivän tilaisuus, Kirkkopuiston srk-koti. Kahvitarjoilu alkaa klo 15. klo 18 Rauhanyhdistyksen messu, Keskuskirkko. Vappuaatto keskiviikko Klo 18 Koko perheen vappujuhla, Kirkkopuiston srk-koti. Toukokuu Sunnuntai 4.5. Kati Saukkonen, Hannele Lehtinen, Kari Majaranta. Sunnuntai Äitienpäivä Tanja Koskela, Hannu Paavola, Kaisa Kautto. Klo 15 Äitienpäivän perhemessu, Sipusaaren seurakuntakodissa. Mukana teatteri Viitta ja Houseband Äiskät. Lopuksi kahvia, mehua ja pullaa. Ruusu jokaiselle äidille.. Perjantai Nuorten Hirvijärvi Picnic, Hirvijärven leirikeskus. Lauantai Klo 19 EtCeteran konsertti African Light, Keskuskirkko. Sunnuntai Klo 10 Konfirmaatiomessu, Hirvijärven hiihtolomarippileirin konfirmaatio, Keskuskirkko, Jukka Vänskä, Kalle Leppälä, Kari Majaranta. Klo 12 Kaatuneiden muistopäivän seppeleenlasku, Sankarihautausmaa. Klo 16 Pyhä Piknik, Kirkkopuiston srk-koti. Torstai Klo Kirkkovaltuuston kokous, Kirkkopuiston srk-koti. Työikäisten naisten raamattupiiri, kokoontuu 12.2., 12.3., 26.3., 9.4. ja 7.5., viraston takkahuone, Temppelik. 9A, 4 krs. Ohjelmassa raamatunlukua & rukousta, elämästä juttelua. Vetäjinä Terhi Mannersalo ja Kati Saukkonen. Lämpimästi tervetuloa uudet ja vanhat piiriläiset! Lisätietoja pastori Kati Saukkonen, Parisuhde Pilttipurkissa parisuhdeilta Kirkkopuiston seurakuntakodissa pienten lasten vanhempien parisuhdeilta klo 18-20, luennoimassa perheterapeutti Terhi Väisänen teemasta Viisi rakkauden kieltä. Paikalla myös haastateltavana Kirsi ja Esa Karppinen pienen Joose-poikansa (1,5) kanssa. Vapaa pääsy, lastenhoito ja kahvitarjoilu. Ennakkoilmoittautuminen pastori Kati Saukkonen, Diakoniatyön rukoushetki - kaikille avoin: Liiterissä, Temppelikatu 11. pe klo 13-14, pe klo 10-11, ma klo 10-11, pe klo 10-11, pe klo 10-11, pe 2.5. klo ja pe klo 10-11

4 Sunnuntai Klo 10 Kansanlaulukirkko, Keskuskirkko, Sirpa Viherä, Jukka Vänskä, Kaisa Kautto. Messun jälkeen keittolounas kirkonmäellä, yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Maanantai Klo 18 Lapsityön kevätkirkko, Keskuskirkko. Päiväkerhot, perhekerhot, pyhäkoulut, muskarit ja perheliikunta kaikkien ryhmien yhteinen kevätkirkko. Helatorstai Klo 10 Konfirmaatiomessu, Rantalahden hiihtolomarippileirin konfirmaatio, Keskuskirkko, Kalle Leppälä, Minttu Talosela, Kari Majaranta. Kesäkuu Sunnuntai 1.6. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. klo 18 Iltakirkko, Kappelikirkko. Sunnuntai 8.6. Helluntai Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 18 Iltakirkko, Kappelikirkko. Sunnuntai Klo 10 Konfirmaatiomessu, Hirvijärvi 1. rippileirin konfirmaatio, Keskuskirkko. Klo 13 Kaupunkirippikoulun konfirmaatio, Keskuskirkko. Klo 18 Iltakirkko, Kappelikirkko. Keskuskirkko avoinna kesällä kesällä tutustumista ja hiljentymistä varten ma - pe klo Päivystäjä paikalla. Kaikille avoin saunailta kesäkuusta syyskuuhun! kesällä keskiviikkoisin ( ) Hirvijärven leirikeskuksessa klo Kahvio. Päiväkerhoon (syksy 2014-kevät 2015) SEURAKUNTAMATKA VIROON Matkalla mm. tutustutaan nimikkolähettiemme työhön sekä Viron luterilaisen kirkon toimintaan Tallinnassa, vierailemme ystävyysseurakunnassa Viru-Jaakobissa ja tutustutaan aito-virolaiseen kulttuuriin ja historiaan Tartossa. Lähtö aamulla Riihimäeltä, paluu illaksi. Matkan hinta euroa, riippuen lähtijöiden määrästä. Hintaan sisältyy laivamatka Helsinki-Tallinna- Helsinki, kaikki bussimatkat Suomessa ja Virossa, yöpymiset kolmen tähden hotelleissa (yksi yö Tallinnassa ja kaksi yötä Tartossa) puolihoidolla. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon puh tai matkanjohtajille Sirpa Viherä ( ) ja Eila Aalto ( ), joilta saa myös lisätietoa matkasta. Teatteri Viitta kaipaa lisää jäseniä toteuttamaan pienimuotoisia esityksiä seurakunnan eri tilaisuuksiin. Jos olet kiinnostunut näyttelemisestä, laulamisesta, tanssimisesta tai muusta esiintymisestä, tule rohkeasti mukaan! Teatteri Viitan toiminnassa ei ole ikärajaa, mukaan tarvitaan niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin. Lisätietoja antaa Timo Sinivuori, puh nn Rukousklinikkapäivät kevät 2014: joka toinen keskiviikko klo parittomilla viikoilla Healing Rooms rukousklinikka, Junailijank. 15. (kevätkausi loppuu 21.5.). nn Sley Riihimäk, Hämeenkatu 14, 4.krs. ke 8.1. klo 18 Lähetysilta. Jukka Niemelä, Marko Pasma. ke klo 18 Lähetysilta. Timo Korpinen, Jari Koppinen. su 2.2. klo 18 Lähetysjuhla, nimikkolähetti Pasi Hujanen. ke 5.2. klo 18 Lähetysilta. Markku Niemelä, Marko Pasma. ke klo 18 Lähetysilta. Tuomas Tonteri, Leena Ingalsuo. ke 5.3. klo 18 Lähetysilta. Aarre Kiveinen, Liisa Valkonen. ke klo 18 Lähetysilta. Sami Paajanen, Marko Pasma. Vuosikokous. ke 2.4. klo 18 Kenia-ilta. Anu ja Teemu Tuominen. ke klo 18 Lähetysilta. Tanja Koskela, Tuomas Tonteri. ke klo 18 Lähetysilta. Tarmo Heino, Erkki Helle, Arvo Nummelin. nn Miesten saunaillat Sauna klo 18-, alustus ja keskustelut klo 19- Tiistait / Sley:n sauna Hämeenkatu 14, 4.krs Perjantait / srk:n sauna Temppelikatu 9 A, 4.krs, takkahuone Kehitysoppi vai Jumala, Sulo Raitapuro Ylhäältä tuleva viisaus, Marko Huhtala Kiittäkää joka tilassa, Erkki Lepistö Sudet saarnatuolissa mihin raamattukiista on menossa? Timo Eskola Elääkö usko teoissa? Niilo Räsänen 8.4. Usko ja epäilykset, Esko Taiveaho Jumalan lempeys ja ankaruus, Jarno Raninen. Uima- ja saunaretket: Ti Tyrväntö: Aikamies, Turkka Aaltonen. Yhteislähtö Temppelikadulta klo 17. To Hirvijärven leirikeskus : Äijäparkki Pekka Simojoki, Iltapala+makkara 5, yhteislähtö Temppelikadulta Lisätietoja Pertti Pohjanvuori, nn Riihimäen kristilliset eläkeläiset (Krell) kevät 2014 Kirkkopuiston seurakuntakoti, kuukauden 1. perjantai klo Kahvio. Pe 7.2. Israel -tilaisuus, Outi Lyytikäinen. Pe 7.3. Kärrinpyörä, taivas ja maa, Sanna ja Henry Hedman. Pe 4.4. Muisti, liikunta ja ravinto, Anita Pohjavuori. Pe 9.5. Kuva-arvoituksia, Terho Pelkonen. MUU TOIMINTA: Kesäjuhla Hirvijärven kesäkodilla Vanhalla ti 1.7. Lähtö vanhalta linja-autoasemalta klo Perillä mahdollisuus saunomiseen ja uimiseen. Kahvit. Makkaranpaistoa ja kesäseurat. nn Siionin Kanteleen lauluseuroja kevät 2014 Kirkkopuiston seurakuntakodissa, tiistai klo Kalervo Huttunen, Temppelikatu 9, 3. krs. kokoushuone. Kahvitarjoilu Irma Kalke. Kahvitarjoilu Hannele Lehtinen. Kahvitarjoilu Tuula Sääksi. Kahvitarjoilu. Lisäksi: klo 18 Elyn lähetysjuhla Keskuskirkossa, Antero Rasilainen, musiikkiohjelmaa. YHTEISVASTUUKERÄYS saattohoito on Yhteisvastuun 2014 kotimaankohde Terho-säätiön koordinoiman ja yhteistyössä muiden saattohoidon toimijoiden kanssa toteuttaman hankkeen tavoitteena on luoda kattava, valtakunnallinen saattohoidon ja kuolevan kärsimyksen hoitamisen ammatillinen konsultaatiopalvelu, jonka avulla ammattimaisia saattohoitopalveluja olisi saatavilla aiempaa laajemmin myös kasvukeskusten ulkopuolella. Hankkeen tarkoituksena on niin ikään vahvistaa auttamisverkostoa ja tuoda seurakuntien sielunhoitotyön rooli entistä näkyvämmäksi kuolevan potilaan hoidossa ja omaisten tukemisessa. Keräyksen ulkomaisena esimerkkikohteena vuonna 2014 on Guatemala.

5 Älä jää yksi - tule mukaan! Älä jää yksi - tule mukaan! Diakoniatyön vastaanotoille ajanvaraus puhelimitse maanantaisin ja keskiviikkoisin klo puh Kehitysvammaisten nuortenillat (noin vuotiaille) Kirkkopuiston seurakuntakodissa kerran kuussa seuraavina perjantaina klo : 31.1., 28.2., 28.3., ja Kerhoa ohjaa diakoni Tiina Heiskanen. Uudet kerholaiset, ilmoittautukaa ensin Tiinalle, p , Tervetuloa! Kehitysvammaisten hengellinen kerho Enkelipiiri kerran kuussa Inkilänhovissa seuraavina sunnuntaina klo 14-15: 19.1., 16.2., 16.3., ja Kerhoa ohjaa Katriina Jormanainen. Lisätiedot: diakoni Tiina Heiskanen, p , Hyvän mielen kerho Sinulle, joka elät jonkun sairauden, vammain tai rajoitteen kanssa ja haluat tavata muita. Iltamme koostuu hartaudesta, yhteisestä ohjelmasta ja keskustelusta. Kokoonnumme Peltosaaren seurakuntakodilla klo 17 joka toinen maanantai. Lisätietoja Liisa Saarikallio, puh ja Riitta Saarikallio, puh Mielenterveyskuntoutujien porinaryhmä Kahvituvalla, Öllerinkatu 5, seuraavina tiistaina klo 12: 11.2., ja Osallistumme hiljaisen viikon ehtoollishetkeen Keskuskirkossa klo 13 ja Mielenterveyskuntoutujien retkipäivään Hirvijärvellä. Tervetuloa keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä mielenkiintoisten ja ajankohtaisten aiheiden parissa! Vertaistukiryhmä mielenterveyskuntoutujien läheisille Temppelikatu 11, Liiteri, klo 14 tiistaina Tervetuloa sekä uudet että vanhat läheiset! Lisätietoja Heini Syrjä, Lähimmäispalvelun vapaaehtoisten tapaamiset Lähimmäispalvelun vapaaehtoisille lähimmäiskävijöille, jotka vierailevat säännöllisesti oman ystävä-vanhuksensa luona keskustelemassa tai ulkoilukaverina. Lähimmäiskävijät kokoontuvat yhteiseen tapaamisen kerran kuukaudessa maanantaisin klo 13 osoitteessa; Diakoniatoimisto, Temppelikatu 9 C, 1. krs. Kokoontumiset keväällä 2014 ovat seuraavasti: Opiskelija Riikka Leppänen tulee vieraaksi, Avoin teema, 17.3.Vanhusten lakisääteiset palvelut, Hiljaisenviikon ehtoollinen Keskuskirkko klo 13, Avoin teema. Lisätietoja Eero Haltia, puh , Vaatekierrätys on auki Temppelikatu 11 sisäpihalla tiistaisin klo (kesällä suljettu juhannuksesta heinäkuun loppuun). Otamme vastaan käytettyjä, ehjiä ja puhtaita vaatteita, liinavaatteita, kenkiä, astioita ja annamme niitä edelleen tarvitseville. Tule rohkeasti hakemaan! Lisätietoja: Heini Syrjä, puh Päihteettömät aamukahvit tiistaisin klo 9 11 Temppelikatu 11, Liiteri. Lisätietoja Heini Syrjä Soppakirkot Kirkkopuiston seurakuntakodissa, Hämeenkatu 5. Soppakirkko on Riihimäellä toimivien kristillisten seurakuntien järjestämä tilaisuus. Alussa on hengellistä ohjelmaa ja sen jälkeen tarjolla on yhteinen soppa-ateria. Eri seurakunnat järjestävät vuorollaan tilaisuuden sekä hankkivat soppatarpeet. Vapaaehtoiset tekevät sopan. Soppakirkkoon tullaan tietenkin selvänä. Soppakirkot kello 13 tiistaisin: 28.1., 11.2., ja Pyhäkoulut -sunnuntaisin klo 11 Jukolatalossa, srk:n tiloissa; -klo 13 Sipusaaren srk-kodissa parillisten viikkojen su -ja Keskuskirkossa su messun yhteydessä. Säännöllisesti kokoontuvat piirit/ryhmät: Maanantaisin: Klo 18 Rukouspalvelua, Keskuskirkko. Klo Sanan ja rukouksen ilta, Keskuskirkko. Tiistaisin: Klo 9 Vaatevarasto auki, Temppelik. 11, sisäpiha. Otamme vastaan vaatteita ja annamme niitä edelleen. Klo 9 Päihteettömät aamukahvit, Liiteri, Temppelikatu 11. Klo 9.30 Perhekerho, Peltosaaren srk-koti. Klo 13 Idäntyön käsityöpiiri, Kirkkopuiston srk-koti. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko, parittomilla viikoilla. Klo 13 Eläkeläisten kerhot, Kirkkopuiston srk-koti, Peltosaaren srk-koti (joka toinen viikko, parillisilla viikoilla). Kahviraha 2. Klo 14 Eläkeläisten kerho, Sipusaaren srk-koti (joka toinen viikko, parillisilla viikoilla). Kahviraha 2. Klo 17 Miestenpiiri, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo Touhutiistai - iltaperhekerho, Koivukatu 21, tervetuloa koko perhe askartelemme, syömme yhdessä. Keskiviikkoisin: Klo Kristittyjen yhteinen aamurukous Viialan leipomossa, Hämeenkatu 14. Klo 9 Kohtauspaikka eläkeläisille - hyvä aamiainen ja monipuolista ohjelmaa, Kirkkopuiston srk-koti. Aamupala 5,50. Klo 9-16 Keskiviikko lähetykselle -ompeluseura, Kirkkopuiston srk-koti, voit tulla oman aikataulun mukaan, (klo pidetään ruokatauko). Lisätietoja Eila Aalto, Klo 9.30 Perhekerhot, Sipusaaren srk-koti, Sipusaarentie 31, Jukolan kerhohuone, Palojoentie 2. Tervetuloa niin äidit kuin isätkin, mummot kuin vaaritkin. Maksuton. Klo 18 Alfa-raamis, Ulla Kuisman vetämä (p ), Kirkkopuiston srk-koti. Torstaisin: Klo 9.30 Äitien raamattupiiri, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Lastenhoito. Klo 12 Tunti Sanan äärellä, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo 13 Senioreiden kädentaidot kerho, Peltosaaren srk-koti (joka toinen torstai, parilliset viikot) Klo 13 Laulun ystävät kuoro, Kirkkopuiston seurakuntakoti Klo 18 Kirkkokuoro, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo Miesten raamis, Ulla Kuisman vetämä, Kirkkopuiston srk-koti. Perjantaisin: Klo 18 Hiljaisen rukouksen illat, Kappelikirkko. Noin 40 minuutin hetki Raamatun kuuntelua, laulua ja hiljaista rukousta joka toinen perjantai. Ohjaajina vuorottelevat Jaana Hiltunen, Liisa Miettinen ja Hannu Paavola. Klo Sanan seurakuntapiiri kerran kuukaudessa, Temppelik. 9 A, 3 krs. Sunnuntaisin: Klo 16 Rauhanyhdistyksen seurat, Kirkkopuiston srk-koti (kerran kuukaudessa) Klo Sydämen sointi kuoron harjoitukset Keskuskirkko/Kirkkopuiston srk-koti. Kouluikäisten toiminta keväällä 2014 Kouluikäisten TYTTÖJEN ja POIKIEN KERHOT Kerhoihin ei ilmoittautumista ja ne ovat maksuttomia. Tervetuloa mukaan - vaikka kesken kauden! Lisätietoa: -> toimintaa ja työmuotoja -> kouluikäiset Varhaisnuorisotyöstä vastaavat: Soile Numminen p Jenni Sten p Kari Laurila p sähköposti:

6 Nuorisotyö: Tule mukaan toimintaan! Elisabet - äidiksi vanhalla iällä 4.2. Herodias - äiti saa tahtonsa läpi Kanaanilainen nainen - sairaan lapsen puolesta taistelija Äidit virsissä ja hengellisissä lauluissa Kanttori Sebedeuksen poikien äiti - poikien parasta ajatellen 1.4. Lyydia uraäiti Eläkeläisten hiljaisen viikon ehtoollinen Keskuskirkossa Loois ja Eunike - mallikelpoisten äitien ketju 6.5. Retkipäivä Hirvijärvelle Riihimäen seurakunnan ELÄKELÄISTEN KERHOT kokoontuvat tiistaisin parillisilla viikoilla seuraavasti: Peltosaaren seurakuntakodissa klo 13 (Jupiterinkatu 5) Kirkkopuiston seurakuntakodissa klo 13 (Kirkkopolku 2 A) Sipusaaren seurakuntakodissa klo 14 (Sipusaarentie 31) Keväällä 2014 matka jatkuu Raamatun naisten kanssa (Raamatun äidit uudessa testamentissa) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA Riihimäen Keskuskirkko maanantaisin klo Henkilökohtaista rukouspalvelua on saatavissa illan ohjelman jälkeen, mutta myös sitä ennen klo , jolloin tehtävään koulutettu rukousavustaja on sitä varten paikalla. Ohjelman jälkeen on mahdollisuus tutustua muihin kävijöihin Riihimäen Idäntyön tee/kahvipöydän äärellä. Vapaaehtoinen kahviraha menee Idäntyön toiminnan tukemiseen. Joka kuukauden 1. maanantaina on kristittyjen yhteinen Riihimäki rukoilee -ilta. Kevätkaudella 2014 ne ovat: 6.1. Helluntaiseurakunnassa, Koivistonkatu Vapaaseurakunnassa, Keskuskatu Uskonyhteysseurakunnassa, Junailijank Keskuskirkossa 5.5. Helluntaiseurakunnassa, Koivistonkatu Vapaaseurakunnassa, Keskuskatu 3 Kevätkauden vierailijat/opettajat/teema: Vesa Kunnas: Mikä on Jumalan tahto? Matti ja Liisa Huunan-Seppälä: Jumala luojana Juha-Pekka Malinen: Onko kilvoittelu vanhanaikaista? Matti Nevalainen: Uupuminen työssä ja muutenkin elämässä Marko Huhtalan Pyhä Henki luentosarja: Mitä tämä kaikki on? Marko Huhtalan Pyhä Henki luentosarja: Raamattu ja Pyhä Henki Marko Huhtalan Pyhä Henki luentosarja: Minä ja Pyhä Henki Marko Huhtalan Pyhä Henki luentosarja: Armolahjat ja Hengen hedelmät Pirkko Jalovaara, Rukousystävät ry Yrjö Niemi Riitta-Maija Korhonen, Suomen Raamattuopisto Heikki Hilvo Martti ja Mirja Ojares, TV7-ilta (seurakuntakoti) 9.6. Kalervo Huttunen ilmoittautuminen täyttämällä seurakunnan kotisivuilta lapsityöstä löytyvä ilmoittautumislomake ja lähettämällä se sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen tai puhelimitse klo Kesäkerhot Jukolan ja Koivukadun päiväkerhotiloissa Riihimäen seurakunta järjestää kesäkerhotoimintaa 3-7-vuotiaille lapsille Jukolan ja Koivukadun kerhotiloissa. Kerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa (joko ma ja ke/tai ti ja to), kolmen tunnin ajaksi. Kerhossa leikitään, askarrellaan ja kuunnellaan Raamatun kertomuksia sekä ulkoillaan mahdollisimman paljon. Touhujen lomassa nautitaan pieni välipala, jonka lapset tuovat mukanaan. Kerhomaksu koko ajalta 25, sisaralennus 25%. Kerhon ohjaajina toimivat seurakunnan ammattitaitoiset lastenohjaajat. Kesäkerhoon ilmoittautuminen täyttämällä seurakunnan kotisivuilta lapsityöstä löytyvä ilmoittautumislomake ja lähettämällä se sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen tai puhelimitse Kirsi Väliheikki, klo Perhekerhot klo tiistaisin: Peltosaaren srk-koti, Jupiterinkatu 5 keskiviikkoisin: Jukolan kerhotila, Palojoentie 2, ja Sipusaaren srk-koti, Sipusaarentie 31. Ei ilmoittautumista - tervetuloa silloin kuin sinulle sopii! TOUHU-TIISTAI tiistaisin klo , Koivukadun kerhotila, Koivukatu 21. Tervetuloa koko perhe askartelemme, syömme yhdessä. Ei ilmoittautumista - tervetuloa! Lisätietoja antaa Sirpa Nieminen, puh Perheliikunta on muskarin tapainen, 35 minuuttia kestävä vanhemman ja lapsen yhteinen leikki- ja liikuntatuokio: perjantaisin Peltosaaren seurakuntakodilla klo 15. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Sirpa Nieminen, VAUVAKERHO Kerho on tarkoitettu ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille. Lapsen tulee olla taapero-ikäinen (alle 1-vuotias). Kerho kokoontuu tiistaisin klo Sipusaaren seurakuntakodissa. Lisätietoja Kirsi Väliheikki, Huom! Huom! Seurakunnan suositut muskarit - vielä on joitakin hajapaikkoja vapaana. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Sirpa Nieminen, JunnuJuttu -toimintaillat Eskari ja alakouluikäisille tytöille ja pojille Sipusaaren srk-kodissa, Sipusaarentie 31. Illoissa mm. raamattuopetusta, toimintapisteitä, kisoja ja iltapala. Maksuton. Ma klo Ma klo ja Ma 7.4. klo Tervetuloa! Pyhä Piknik Kirkkopuiston seurakuntakodissa Katetaan kaikenikäisille: 2.2. Tahtoisin löytää lahjani, Ulla Kuisma armolahjoista Tahtoisin jakaa omastani, Mika Lahtinen ja elämyksellinen raamattuhetki Tahtoisin olla vapaa, Mikko Aalto kristittyjen tekemistä tarpeettomista säännöistä. Kattaus sisältää: *pysähtymistä Jumalan Sanan ääressä *musiikkia & rukousta, *lapsille omaa ohjelmaa *nyyttärit - (kotileivonnaisiin tuoteseloste) *tavarakolehtia diakoniatyön kautta eteenpäin jaettavaksi.

Riihimäen seurakunta. Kevät 2016. Tapahtumakalenteri

Riihimäen seurakunta. Kevät 2016. Tapahtumakalenteri Riihimäen seurakunta Kevät 2016 Tapahtumakalenteri =Tammikuu= Sunnuntai 24.1. Klo 10 Sanajumalanpalvelus, Rippikoulun kirkkopyhä, Keskuskirkko, Paavo Ranta, Sari Salmi, Kari Majaranta. Klo 17 Peli- ja

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2017

Tapahtumakalenteri kevät 2017 Riihimäen seurakunta Tapahtumakalenteri kevät 2017 Tule mukaan. Tammikuu äsunnuntai 22.1. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 16 Luther-ilta, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo 18 Iltaehtoollinen, Keskuskirkko,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA 86/ Liite Sivu 1 / 6 KEVÄT 2017 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAA VÄRIT: NAISTENPIIRI (LEHTEEN) MIESTEN SAUNAILTA (LEHTEEN) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA (LEHTEEN) SIIONIN VIRSI SEURAT (LEHTEEN) RY SUNNUNTAISEURAT

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 Papin palsta Tämä vuosi on monisataisvuosien juhlaa. Kotimaamme täyttää pyöreät 100 vuotta ja mikäli Koillis-Savoa lukaisi viime joulukuussa, niin uutisen mukaan

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET JOULU/TAMMIKUU LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET JOULU/TAMMIKUU 2016-2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Elämme adventin eli odotuksen aikaa. Jeesuksen aikalaiset odottivat vapautusta roomalaisten sortovallan alta

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Töölön seurakunta tammikuu 2014

Töölön seurakunta tammikuu 2014 Töölön seurakunta tammikuu 2014 1 Uutta aloittamassa Tammikuun alussa alkaa uusi vuosi. Vuoden 2014 kalenteri noudattaa tuttua muotoa. Samoin kirkkovuosi toistuu joka vuosi samanlaisena mahdollistaen sen,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Marraskuu 9.11 Luento ikääntyneen ravinnosta 9.11 Marjo-mummin vaatemyynti 10.11 Tarja Jykylä esiintyy Marttana 11.11 Tanssit (Haitariorkesteri säestää) 15.11 Tresec

Lisätiedot

Omaistukitoiminta keväällä 2016

Omaistukitoiminta keväällä 2016 Omaistukitoiminta keväällä 2016 Kevään aikana on mahdollisuus osallistua keskusteluryhmiin, teematapaamisiin jne. Toivotamme yhdessä eri toimijoiden kanssa teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja toivomme,

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET kevät 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja tukea näkövammaisille ja heidän perheilleen.

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6.

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. MA 30.5.2011 KLO 07.40-10.15 LINJA-AUTO KULJETUS TRE-HKI (HÄMEENPUISTO 28 D) LUENTO-OSUUS TEATTERIKORKEAKOULU, Helsinki - Haapaniemenk. 6, HKI 53 -AUDITORIO

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA 2015 Espoon seurakuntayhtymässä Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö 2015 Kehitysvammaistyön diakoni

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET VÄHÄNKYRÖN KIRKOSSA klo 10.00

JUMALANPALVELUKSET VÄHÄNKYRÖN KIRKOSSA klo 10.00 Kotiseurakunta Vähänkyrön seurakunnan toimintatiedote -kevät 2007 www.vahakyrosrk.fi JUMALANPALVELUKSET VÄHÄNKYRÖN KIRKOSSA klo 10.00 TAMMIKUU ma 1.1. Uudenvuodenpäivä, Vähänkyrön juhlavuosi alkaa. la

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 18.30 19.50 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Erja Blom Pauli Hujanen Minna Immonen Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

Tapahtumia & toimintaa

Tapahtumia & toimintaa Tapahtumakalenteri Tapahtumia & toimintaa h LAPSILLE 6 PERHEILLE, hkouluikäisille, hnuorille, haikuisille, hsenioreille Syksy 2016 Riihimäen seurakunta Syyskuu Sunnuntai 11.9. Klo 10 Messu, Keskuskirkko.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2017

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2017 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2017 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 14.30 Kokkikerho 1 3 lk 9.1. alk. klo 17.30 Siltamäen naiskuoro Sillattaret 9.1. 10.5. Tiistai

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot