KAUPUNKI- TIEDOTE 5/2016
|
|
- Jere Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAUPUNKI- TIEDOTE 5/2016
2 Kaupunginvirastolla vietetään NOSTALGIAPÄIVÄÄ maanantaina klo Esillä on leikekirjoja, kunnalliskertomuksia, valokuvia, erilaisia työvälineitä sekä esittelyvideoita 30-vuotisen kaupunkitaipaleen ajalta. Kahvitarjoilu ja arvontaa sekä OTA TÄSTÄ -pöytä. Lisäksi on mahdollisuus ostaa kirjoja yms. materiaalia edullisesti. Nostalgiapäivänä toivoisimme tapaavamme myös kaupunginviraston entisiä työntekijöitä iltapäiväkahvin merkeissä. Kirjastossa nostalgiapäivää vietetään samana päivänä klo Esillä on työvälineistöä ja aineistoa suoraan 80 -luvulta. Tervetuloa nauttimaan nostalgisesta päivästä! SENIORIT LIIKKEELLE Takalon koululla Tiistaisin klo Torstaisin klo Mukavaa yhdessäoloa monipuolisesti liikkuen Takalon koululla (sateella sisätiloissa) - Suunnitellaan toimintaa myös yhdessä - maksuton, ei ilmoittautumista - ohjaajana Emilia Hirvi p / vapaa-ajanpalvelut PIRTTIJÄRVEN LUONTOPOLKU TUTUKSI TI 7.6 KLO omat kyydit, yhteislähtö Juhani Vuorisen koulun pihalta klo 17, paluu n. klo reitin pituus n. 3,4 km - reitti soveltuu myös lapsiperheille - eväät/juotavaa mukaan - lisätietoja Susanna Lehtonen-Sarlin / vapaa-ajanpalvelut PARTIO-JYLHÄN LUONTOPOLKU TUTUKSI TI 14.6 KLO perheretki koko perheelle - omat kyydit, yhteislähtö Juhani Vuorisen koulun pihalta klo 13, paluu n. klo reitin pituus n. 3,2 km - eväät/juotavaa mukaan - lisätietoja Susanna Lehtonen-Sarlin / vapaa-ajanpalvelut
3 Kannuksen kaupunki 30 vuotta Pohjanmaan radan merkitys Kannukselle Perjantaina Historiaseminaari kaupunginvirastolla - Juna vei ja laiva toi * Seminaari lähtemisestä ja tulemisesta - historiasta ja aseman merkityksestä Kannuksen kaupungille Asemajuhla * Kannuksen juhlaviikon ja asemapihan viralliset avajaiset klo * Musiikkia - Kannuksen Soittokunta ja Harmonikkakerho * Valtiovallan tervehdys- Eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen * Avajaiset - Liikenneviraston edustaja Tommi Rosenvall ja Kannuksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Silja Mikkola Destia tarjoaa keittoa klo Monologi Naisen näkemys rautatien syntyvaiheisiin, * Marika Sampio-Utriainen klo 16. Yllätysohjelma jatkuu Työväentalolla Tervetuloa! Kirjasto Jarmo Leppäsen kuvituskuvia teokseen Hämyhiiren tarinoita esillä saakka Kirjasto osallistuu kaupungin nostalgiapäivään! Esillä aineistoa ja vanhoja kirjastotyövälineitä suoraan 80-luvulta! Näyttelyitä myös kesällä, seuraa ilmoittelua kirjaston nettisivuilla! Kirjaston aukioloajat: ma-to klo 12-19, pe ja la Kesäkuussa kirjasto siirtyy kesäaikaan jolloin kirjasto on lauantaisin suljettu! Yhteystiedot: puh , kannus.kirja@kannus.fi Olemme facebookissa:
4 Kysely asukkaille ja yrityksille: vaikuta Kannuksen kehittämiseen! Näkemystänne tarvitaan Kannuksen tulevaisuuden tekemiseen! Kannuksen kaupungin kotisivuilla sekä yrityskannus.fi sivustolla on kysely, jonka avulla halutaan saada Kannuksen yritysten ja asukkaiden ääni kuuluviin kaupungin kehitystyöhön ja elinvoiman edistämiseen. Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään Kannuksen elinvoimaohjelman laadinnassa ja palvelujen kehittämisessä yrityksille ja asukkaille. Kyselyitä on kaksi erilaista, toinen asukkaille ja toinen yrityksille. Vastausaikaa on maanantaihin klo 16 saakka. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti niin, ettei yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa. Vastaajien kesken arvotaan lahjakortteja paikallisiin palveluihin. Suuri kiitos vastuksistasi ja panoksestasi Kannuksen kehittämiseen! Kannuksen kesäpäivät Valokuvanäyttely kirjastossa Lestijoen historia, sahalaitos, tukinuitto, voimalaitos, radan historian vaiheita, puutavaran kuljetus junalla työhevoset, suomenhevoset. Avoinna kirjaston aukioloaikoina Torstai 9.6. klo Iltaohjelmaa Harjoitusravit Kannuksen raviradalla Perjantai Markkinat torilla Poniajelua lapsille Karuselli Halpa-Hallin parkkialueella Toritanssit, orkesteri, toriteltassa tarjoilua Lauantai Yritysten välinen soutukilpailu rautatiesillan ja vanhan puusillan välisellä jokialueella. Arvontaa Markkinat torilla Hyväntekeväisyyshuutokauppa Pesäpallo-ottelu urheilukentällä. Suomensarjan ottelu Torikaraoke, orkesteri, karaoke, toriteltassa tarjoilua Ilta jatkuu taiteiden yönä
5 YRITYSREKISTERIN PÄIVITYS YRITTÄJÄ: Varmista, että yrityksesi tiedot ovat ajan tasalla! Kannuksen yritysrekisteriä ylläpitää Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy. Rekisteriin merkitään kaikki yritykset ja liiketoimintaa harjoittavat yhdistykset. Julkinen yritysrekisteri löytyy osoitteesta: Yritys voi olla rekisterissä myös ei julkisena, jolloin tiedot ovat ainoastaan yrityspalveluiden käytössä. Yritysrekisterin tietoja ei luovuteta markkinointitarkoitukseen. Yritysrekisteri ja tietojen päivitys ovat maksuttomia! Päivitämme yritysrekisterin kesäkuun loppuun mennessä. Yritysrekisterin päivittäjä Jenna Tavasti on yhteydessä kaikkiin yritysrekisterissä oleviin yrityksiin puhelimitse tai sähköpostitse. Mikäli yrityksesi tietoja ei löydy rekisteristä, ota yhteys: Jenna Tavasti, p tai Lisätietoja: Mari Äijälä, yritysasiamies p ,
6 Peruspalveluliikelaitos Jytan toiminta Lestijokilaakson lääkärinvastaanotto Lestijärven terveyskeskuksen lääkärinvastaanotto on suljettu Yhteydenotot kiireellisissä päivystystapauksissa Kannuksen terveyskeskukseen, puh tai virka-ajan ulkopuolella K-P:n keskussairaalan yhteispäivystykseen, puh Toholammin terveyskeskuksen lääkärinvastaanotto on suljettu Hoitajan vastaanotto on avoinna Yhteydenotot kiireellisissä päivystystapauksissa Kannuksen terveyskeskukseen, puh tai virka-ajan ulkopuolella K-P:n keskussairaalan yhteispäivystykseen, puh Toholammin laboratorio on auki klo seuraavina päivinä: 27.6., 29.6., 4.7., 6.7., 11.7., 13.7., 18.7., Toholammin röntgen on suljettuna. Yhteydenotot arkisin tarvittaessa Kannuksen röntgeniin, puh klo Kannuksen terveyskeskuksen lääkärinvastaanotolla hoidetaan vain Kannuksen, Lestijärven ja Toholammin päivystyksellistä ja kiireellistä hoitoa vaativia potilaita, puh Tarvittaessa päivystyksellinen hoito annetaan myös alueilla oleskeleville, esim. lomailijoille. Virka-ajan ulkopuolella terveyskeskus on suljettu, jolloin yhteydenotot kiireellisissä päivystystapauksissa K-P:n keskussairaalan yhteispäivystykseen, puh , osoite: Mariankatu 16-20, Kokkola. Reseptien uusimiseen liittyvät asiat hoidetaan myös toiminnan supistamisen aikana. Hätätapauksissa soittakaa yleiseen hätänumeroon 112. Muutos terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksuihin Tammikuun kaupunkitiedotteessa julkaistiin Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut alkaen (ltk ). Peruspalvelulautakunta on muuttanut em. asiakasmaksuhinnastoa kokouksessaan seuraavien maksujen osalta alkaen: - psykiatrisen sairaanhoitajan käynti on maksuton - tehostetun palveluasumisen tilapäishoito on 38,80 e/päivä Päivitetty asiakasmaksuhinnasto löytyy Jytan nettisivustosta
7 NUORTEN KESÄTYÖLLISTYMISEN TUKI Kannuksen kaupunki tukee nuorten kesätyöllistymistä seuraavia periaatteita noudattaen: - tukea maksetaan vuosina syntyneille Kannuksessa asuville nuorille - kaupungin tuki on 150 euroa/nuori ja se maksetaan nuoren työnantajalle, ei suoraan nuorelle - nuori hakee mennessä kirjallisesti (lomake) tukea kaupungilta - nuori toimittaa kaupungilta saamansa tukipäätöksen/-setelin työllistäjälle - tuettavan työsuhteen tulee kestää vähintään kaksi viikkoa, työsuhteen ei tarvitse olla yhtäjaksoinen - palkan, joka nuorelle vähintään kahden viikon työsuhteesta maksetaan, tulee olla vähintään 350 euroa - kaupungin tuen maksamista varten nuoren työllistäneen työnantajan on esitettävä kuitit ja tukipäätös/-seteli mennessä (esitettävä kuitit nuorelle maksetusta palkasta ja selvitykset lakisääteisten työnantajamaksujen suorituksista Palkka.fi on pientyönantajan palkkojen laskemiseen ja viranomaisilmoitusten lähettämiseen tarkoitettu verkkopalvelu, jota voi hyödyntää.) - yhdelle työnantajalle maksetaan tuki enintään viidestä (5) työllistettävästä nuoresta - työnantaja voi olla esim. yritys, yhteisö, yksityishenkilö, julkinen sektori, nuoren oma perhe tai isovanhemmat. Työllistäjän kotipaikan ei tarvitse olla Kannus. Tukihakemukset tulee toimittaa mennessä osoitteella: Kannuksen kaupunki/toimistosihteeri Anneli Klemola, PL 42, Kannus. Hakulomakkeen saa kaupunginviraston neuvonnasta tai sen voi tulostaa kaupungin kotisivulta TIEDOTE KANNUKSEN KAUPUNGIN TESTAMENTTI- JA LAHJOITUSVAROISTA Kannuksen kaupungilla on testamentti- ja lahjoitusvaroja, joista voidaan myöntää varoja käytettäväksi vanhusten hoitoon, vanhustyön hyväksi, vanhusten avopalveluihin sekä hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden. Edellä mainittuja palveluja järjestävät toimijat voivat anoa rahastoista varoja vapaamuotoisella hakemuksella os. Kannuksen kaupunki, PL 42, Kannus. Hakuaika on jatkuva. Päätöksen varojen myöntämisestä tekee kaupunginhallitus puolivuosittain.
8 Koko perhe onkimaan Korpelan padolle to klo Kannuksen MLL ja Kalastuskunta järjestävät yhteistyössä onkitapahtuman, johon kaikki ovat tervetulleita ikään katsomatta. Tapahtuman aikana on mahdollista onkia, tunnistaa kaloja ja evästellä laavulla! Tarjolla makkaraa, mehua ja kahvia. Halutessasi voit ottaa oman ongen mukaan ja niitä löytyy myös lainattavaksi. Kiinnostuneille kalaportaiden esittelyä! Lestijoen Ladun tulevia tapahtumia: Linturetki su Kokoonnutaan Korpelan padolle uimarannan parkkipaikalle klo 6:30. Oppaana ja asiantuntijana retkellä Juhani Pitkänen Nivalasta. Kannuksen Tennishalli Oy Tennishallin käyttö monipuolistuu! Olemme hankkineet uuden PINGISPÖYDÄN hallille. Nyt sinulla on mahdollisuus pelata uudella miellyttävällä alustalla TENNISTÄ, PINGISTÄ, SULKAPALLOA 2:lla KENTÄLLÄ tai LENTOPALLOA. Vakiovuorot päättyvät toukokuun loppuun ja vuorot vapautuvat kesäkäyttöön. Voit siis varata kesällä joko vakio- tai yksittäisiä aikoja, soita Niina p Uutta myös tämä: hallin ovenavaus puhelimella paikanpäällä, numerot ovessa. Kiva vinkki: pelaa koko perheen kanssa, toinen puoli sulkis toinen pingis. Kesätarjous: KAIKKI KESÄAJAT VAIN 10 /tunti (koko halli käytössä). Varatut tunnit näet myös netistä
9 LESTIJOKILAAKSON TAIDEPÄIVÄT 2016 K O H T A A M I N E N TERVETULOA KANNUKSEEN, MÄKIRAONMÄELLE Luovaa toimintaa - kaikenikäisille! Kurssitarjotin: *Akvarelli, Esa Tiainen *Japanilainen puupiirros, Johanna Pihlajamaa *Mallista piirtäen/muovaillen, Kaija Kontulainen *Valokuvauksen kesäkurssi, Ari Kungas ja Hannu Tyyskä *Poikkitaiteellinen kurssi pikkutaiteilijoille, Voimaolento, Marja-Leena Hakasaari *Poikkitaiteellinen kurssi lapsille ja nuorille, Voimaolento, Maria Markkio ja Minna Vörlin *Erityisryhmien taidekurssi Auringonkukkakodilla ja Ritarinkannuksessa, Markkio ja Vörlin 14.5, 28.5, 1.6 *Värikylvyt perheen pienimmille, Markkio 6.6, 11.6 ilm. tekstiviestillä PÄÄTÖSNÄYTTELY SUNNUNTAINA 19.6 KLO 13 Galleria Justuksessa Ilmoittaudu nyt, varmistat paikkasi Kurssisisällöt, lisätiedot, muutokset ja järjestäjätiedot
10 * VIRKISTYSPÄIVÄ MUISTISAIRAUTEEN SAIRASTUNEILLE, LÄHEISILLE, OMAISHOITAJILLE JA HOIDETTAVILLE KITINKANNUKSESSA TIISTAINA Ilmoittautuminen ja lisätiedot 3.6. mennessä: Liisa Mäkelä p tai Maija-Liisa Pulkkinen p
11 HAASTE YHDISTYKSILLE/TOIMIJOILLE/KUNTALAISILLE Osallistu VIRKIÄ SYYSKUU - tapahtumaan Kannuksessa. Tavoitteena on toteuttaa erilaisia kokeiluja ja liikunnallisia tapahtumia teemojen mukaan viime vuoden syyskuun tapaan. Osallistu myös tekemällä erilaisia kokeiluja työpaikallasi, kotona, päiväkodissa, koulussa tai vapaa-ajalla. Ilmoittaudu mukaan! Onko sinulla idea? Unelmat liikkeelle! Haluatko ilmoittaa oman tapahtumasi osaksi Virkiä syyskuu tapahtumaan. Kirjoita lyhyt kuvaus tapahtumasta, ajasta ja paikasta ja lähetä se meille: susanna.lehtonen-sarlin@kannus.fi NIMIKILPAILU! MIKÄ NIMEKSI KIRJASTON YLÄKERRAN NUORISOTILOILLE? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen minkä nimisessä tilassa nuorisotyö toimii ensi syksystä lähtien! Uusi nuorisotila on toiminut huhtikuun puolesta välistä alkaen kirjaston yläkerrassa ja nyt sille tarvittaisiin osuva nimi. Nuorisotilojen kuntoon laittaminen/kalustaminen jatkuu vielä loppukevään ajan. Nuorisotilojen yhteydessä toimii myös lasten ja nuorten kuvataidekoulu. Siispä olemme käynnistäneet nimikilpailun. Ehdota nuorisotilalle nimeä, joka sinun mielestäsi olisi sopiva. Ehdotuksia voi lähettää sähköpostilla (susanna.lehtonen-sarlin@kannus.fi) tai jättää oheisen lipukkeen kaupunginviraston neuvontaan pe mennessä. Siihen mennessä tulleet ehdotukset huomioidaan. Raati valitsee tulleista ehdotuksista nimen. Maineen ja kunnian lisäksi voittajaa muistetaan palkinnolla Leikkaa irti ja palauta kaupunginviraston neuvontaan Nimiehdotus nuorisotilalle Nimi: Puh.
12 KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA Ilmoittautuminen ja ajantasainen opinto-ohjelma osoitteessa: puh tai PUISTOJOOGA to klo Kitinkankaan nurmialue (sateella KitinVaparin sali), op. Miia Mattila VALOKUVAUKSEN KESÄKURSSI ma-pe klo 9-16, J. Vuorisen koulu, op. Ari Kungas & Jarmo Tyyskä KUVATAIDELEIRI 4-6 -VUOTIAILLE LAPSILLE ma-pe klo 10-13, Monitoimitalo, op. Marja-Leena Hakasaari MALLISTA PIIRTÄEN / MUOVAILLEN ke-pe klo , Monitoimitalo, op. Kaija Kontulainen KESÄJOOGA ma & ke klo Kirkkoherranviraston puistoalue (vanhan pappilan puisto), Toholampi, op. Kai Heikkilä Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus Firmaxi tarjoaa maksutonta neuvonta- ja esivalmennusta ensisijaisesti yritysten perustamista harkitseville henkilöille. Yhteystiedot: Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus FIRMAXI Ristirannankatu 1, KOKKOLA Puh , Fax. (06) pehr-goran.kala@firmaxi.kokkola.fi Päivystysajat Kannuksen kaupunginvirastolla sopimuksen mukaan.
13 LASTEN KESÄKERHOT 2016 Kannuksen seurakunta järjestää maksuttomia kesäkerhoja vuotiaille lapsille välisenä aikana. Osa kerhoista on 4-6 -vuotiaille ja osa vuotiaille. Toimintaan sisältyy pienten kerhoissa hartaus, ulkoleikkejä, pelejä, askartelua sekä evästauko omin eväin. VÄRKKÄYSKERHO=Isojen kerhoissa hartaus, evästauko omin eväin, erilaisia toimintatuokioita esim. leivontaa, kädentaitoja, iloisia leikkejä ja pelejä, retkiä yms. Ohjaajina toimivat seurakunnan työntekijät + kesätyöntekijät. ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN vk 20 ja vk 22 p SEURAKUNTATALO/KIVIKOLO maanantai klo vuotiaille keskiviikko klo perjantai klo VÄRKKÄYSKERHO vuotiaille Seurakuntatalo/Kivikolo maanantai klo ryhmä tiistai klo ryhmä keskiviikko klo torstai klo RAASAKAN KOULU 4-6 -vuotiaille tiistai klo torstai klo TERVETULOA MUKAAN! Järjestää: Kannuksen seurakunta
14 KASVIENVAIHTOPÄIVÄ KE 1.6. KLO SPR:nAkirppiksenApihallaA0Kannus+A Tilaisuus toimii periaatteella "taimi taimesta". Kun tuot tullessasi taimen (ulko- tai sisäkukan, hyötykasvin, puun tai pensaan alun), voit ottaa tilalle jonkun toisen tuoman taimen. Nimeä kukkasesi, jos tunnistat ne! TilaisuudessaA mukanaaalana ammattilaisiaa antamassaaneuvojaa puutarhaaakoskeviina kysymyksiinu AAA VAKAHVITARJOILU Lämpimästi tervetuloa! Järjestäjä:AJokilaaksojenApuutarhaseuraAry FACEBOOK:KasvienvaihtopäiväA1U6U2016
15 1.6. Rolf Wirtanen, trubaduuri 8.6. Kamarikuoro Arietta Laulu ja Soitinyhtye LEIJAT Hannu Ilmolahti, Hannu Annala Onnenonkijat Mäkiraonmäen museot ja Aapan kahvila avoinna 6.6. alkaen ti-pe 14-18, la Aapan kahvila avoinna myös pihasoittojen aikana Kesäkuu Ylivieskan seudun kuvataideyhdistys näyttely vaihtuvien näyttelyiden tilassa Lestijokilaakson taideyhdistys vuosinäyttely pysyväisnäyttelyn tilassa. Avajaiset ke 1.6. klo Avoinna viraston aukioloaikoina: ma-to 9-16, pe 9-15, lisäksi su (juhlapyhinä sulj.) Vapaa pääsy! Tervetuloa! Galleria Justus
16 Asematie 1 (PL 42) Kannus Puh kannus.kaupunki@kannus.fi Jaetaan talouksiin ja yrityksiin Kannuksessa Kannuksen kaupunginviraston monistamo
KAUPUNKITIEDOTE 3/2016
KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus
KAUPUNKITIEDOTE 5/2015
KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 Heidy Rollandin 1.-30.6.2015 Tervetuloa avajaisiin ma 1.6.2015 klo 18:00 Mmmm, väkeviä teoksia, sanoo Chili-Kettu. Galleria Justus Asematie1, Kannus TAITEIDEN YÖ lauantaina 6.6.
KAUPUNKITIEDOTE 9/2018
KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 ÄIJÄ-PÄIVÄT KANNUKSESSA 22.9. klo 10-14 Tarjolla monenlaista pärinää ja härpäkettä myös naiset ovat tervetulleita mukaan. Raonhaan teollisuusalueen yritykset omilla ohjelmillaan:
PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN TOIMINTA KESÄLLÄ 2016
PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN TOIMINTA KESÄLLÄ 2016 Toimintojen supistaminen, toimipisteiden sulkemiset, henkilöstön vuosilomatietoja. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 29.6.16 Lestijokilaakson
KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016
KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016 KAUPUNGINVIRASTON PIDETÄÄN SULJETTUNA 4.-29.7.2016 Käytössä ovat seuraavat päivystysnumerot: Kaupungin kiinteistöjen vikailmoitukset voi tehdä kaupungin sähköisen vikailmoituslinkin
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä
KAUPUNKITIEDOTE 10/2017
KAUPUNKITIEDOTE 10/2017 ELOKUVAT 16.11.2017 KANNUS kaupungintalon valtuustosali TUNTEMATON SOTILAS klo 14.00 ja 18.00 Lippu 15 Ikäraja: -K-16/13 TERVETULOA Soiten Ennakoivat avopalvelut käynnistävät ikääntyvien
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015
KAUPUNKITIEDOTE 11/2015 Itsenäisyyspäivän su 6.12. juhlatilaisuudet klo 10.00 klo 11.00- Messu kirkossa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudalla Juhlakahvit seurakuntatalolla klo 12.00 Itsenäisyyspäivän
KAUPUNKITIEDOTE 4/2015
KAUPUNKITIEDOTE 4/2015 KANSALAISOPISTON UUDET ALKAVAT KURSSIT Ilmoittaudu p. 044-4745 244 tai heli.makitalo@kannus.fi https://www.opistopalvelut.fi/kannus/ VILLIYRTIT - LÄÄKKEITÄ LUONNOSTA ti 5.5.-2.6.
KAUPUNKI- TIEDOTE 9/2017
KAUPUNKI- TIEDOTE 9/2017 4" 40 %k tie soite Ihminen keskiössä Individen i centrum Senioreiden terveyspiste Lestijokilaakso Kannus, Toholampi, Lestijärvi Toimintamme on suunnattu eläkeläisille. Voit ottaa
KAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018
KAUPUNKI- TIEDOTE 10/2018 Retrospektiivinen näyttely MINNE MENITTE PÄIVÄT Aune Tokola, Ritva Niemikorpi 3.-31.10.2018 maalauksia, grafiikkaa, veistoksia Avoinna: ma-to klo 9-16, pe 9-15 sekä su 7.10. ja
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen
KAUPUNKITIEDOTE 11/2016
KAUPUNKITIEDOTE 11/2016 Itsenäisyyspäivän ohjelma 6.12.2016 klo 10.00 Sanajumalanpalvelus Kiitos isänmaasta Liturgia ja saarna Anne Vihanta, Kanttori Johanna Koivumaa Kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudoilla
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016
ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen
Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014
1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.
Tervetuloa Kolhoviikolle!
Kolhoviikko 24.6.-3.7. 2016 Tervetuloa Kolhoviikolle! Kolhoviikko järjestetään jo kolmannen kerran. Perinteistä jokaiselle jotakin -teemalla kulkevaa kesän tapahtumaviikkoa on ollut tänä vuonna järjestämässä
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
KAUPUNKITIEDOTE 2/2018
KAUPUNKITIEDOTE 2/2018 Kuvia matkan varrelta Galleria Justuksessa 2.3. - 29.3. 2018 Avajaiset pe 2.3. klo 18.00 TERVETULOA! Helena Tuorila ELÄMÄÄ MUISTISAIRAUDEN KANSSA Muistitietotilaisuudet muistisairauteen
KAUPUNKITIEDOTE 5/2017
KAUPUNKITIEDOTE 5/2017 ESKOLAN PIKKURATAVAELLUS 9.-10.6.2017 Reittivaihtoehdot: PIKKURATAVAELLUS Eskolasta Sieviin, Saariveden kämpälle järven rannalle Reitin pituus 40 km, kesto 6-8 h Perillä odottaa
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat
Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä
KAUPUNKITIEDOTE 8/2016
KAUPUNKITIEDOTE 8/2016 Näyttely avoinna 29.9. asti: ma-ke 9-16, to 9-17, pe 9-15 lisäksi su 13-16 Galleria Justus Asematie 1, Kannus ASUKKAIDEN KOKEMUKSET KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUDESTA OVAT AVAINASEMASSA
Ensisijainen, Ravintolapäällikkö Ulla Riihimäki, 010 7648041, päivittäin klo 12-18 Järjestyksenvalvontapäällikkö: Jani Ylimäki / NYQS OY: 0443575529
Virittämö 6-9.7.2016 Yleisinfo: Tapahtuman rakentaminen ajoittuu välille su 3.7 ke 6.7. Tapahtuman purku suoritetaan välittömästi ja purku valmis maanantaina 11.7. klo 18 mennessä kaikilta osin. Tapahtuma-alueena
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30
Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016
MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
KAUPUNKITIEDOTE 3/2018
KAUPUNKITIEDOTE 3/2018 UNELMIEN KOULUPIHA TAIDENÄYTTELY GALLERIA JUSTUKSESSA Näyttely kokoaa yhteen esikouluoppilaiden ja ala-astelaisten piirustuksia, maalauksia ja runoja. Astu sisään lapsen ja nuoren
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
HUHTIKUU Kilpailupäivät
HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa
Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
Lisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
KAUPUNKITIEDOTE 4/2016
KAUPUNKITIEDOTE 4/2016 JÄÄKÄRIPATALJOONA 1 HISTORIAKIRJAN JULKISTAMISTILAISUUS 28.4.2016 KLO 18.00 KANNUKSEN KAUPUNGINVIRASTOLLA Ohjelma Kahvitarjoilu Sodanajan säveliä Tervehdyssanat Puhe Kirjan esittely
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu
MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016
MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
KAUPUNKITIEDOTE 2/2015
KAUPUNKITIEDOTE 2/2015 KIRJASTO Zinio sähköinen aikakausilehtipalvelu Anders-kirjastot tarjoavat asiakkailleen lähes 60 englanninkielisen aikakauslehden digitaalista näköislehteä luettavaksi Zinio-lehtipalvelussa.
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla
Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.
ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
KAUPUNKI- TIEDOTE 3/2015
KAUPUNKI- TIEDOTE 3/2015 ELOKUVAT 31.3.2015 KANNUS kaupungintalon valtuustosali klo 18.00 ME ROSVOLAT -K7/4- Lippu 6 Lajityyppi: Komedia, seikkailu, perhe-elokuva, kotimainen Levittäjä: Nordisk Film Ohjaaja:
Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.
TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.
Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon
Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma
Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.
klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy
TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE
Kannuksen kirkko 200 vuotta KAUPUNKITIEDOTE 1/2017
Kannuksen kirkko 200 vuotta KAUPUNKITIEDOTE 1/2017 Vuonna 2016 Maksuttomat neuvontapalvelut yritystoimintasi eri vaiheissa: Yritystuet ja rahoitus teimme töitä yli 70 eri yrityksen kanssa! Yrityskehittäminen
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko
Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma
kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,
HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009
HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009 KAJAANIN KAUPUNKI NUORISOTYÖ www.kajaani.fi -> Nuoret Nuorten omat nettisivut: www.kainuupiste.fi PERJANTAI 27.2. YÖKAHVILA 7 lk 18 -VUOTIAILLE Aika: klo 18.00-23.30 Maksuton
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni
TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015
LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja
SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon
Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2015 15.3.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja
PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET
AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa
UUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa
TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö