Arto Ojakangas VIAGRAA JA VAINAJIA

Transkriptio

1 Arto Ojakangas VIAGRAA JA VAINAJIA

2 2 HENKILÖT SULO -leskimies SAIMI - kuollut vaimo INKERI -vanhin tytär SANNA - keskimmäinen tytär ELINA - nuorin tytär OSMO - Sannan aviomies KERTTU - naapuri KATARIINA - Kertun sisarentytär

3 1. I 3 Tupakeittiö, jossa pöytä, tuoleja, kirjahylly, kaappeja jne. Huoneesta on ovi kamariin ja eteiseen, josta kulku ulos ja yläkerran huoneisiin. Ikkuna, josta näkee etupihalle. Kaikki tapahtumat sijoittuvat samaan tilaan. Sulo, Sanna, ja Osmo istuvat kahvipöydässä. Elina ja Inkeri ovat pakkauspuuhissa. Inkeri tutkii täpötäyttä matkalaukkua. INKERI: Onkohan mulla nyt kaikki tarpeellinen? Minä tiedän, että ei ole. Perillä minä kuitenkin huomaan, että jotain tärkeää jäi. Minulta jää aina jotain. ELINA: Älä nyt hössötä. Tulethan sinä pian taas käymään. Kyllä sinä pari kolme viikkoa pärjäät, vaikka jotain jäisikin. INKERI: Mutta kun mulla on tunne, että jää jotakin välttämätöntä. Minä olen tehnyt kolme päivää ja melkein yötäkin listaa siitä mitä tarvitsen, mutta en minä varmaan muistanut merkitä kaikkia listaankaan. (alkaa nostella vaatteita laukusta) Ja olenko minä pannut kaikkea sitäkään minkä merkitsin listaan? ELINA: Minä aloin vasta tänä aamuna miettiä mitä otan mukaani. Sinä olet hokenut yhtä samaa: (matkii Inkeriä) Mitä minä otan? Mitä minä jätän? Mikä minulta unohtuu? Tuollainen ottaa aivoihin. Älä hössötä! SANNA: Meidän Inkeri on aina ollut niin huolellinen. Jo kouluaikana se tutki reppunsa seitsemään kertaan. Inkeri ei unohdellut kirjojaan kotiin. INKERI: Hyvähän Elinan on sanoa, että älä hössötä! Elinahan lähtee teidän kyydissä. Auton peräkärry on tavaraa täynnä. Sehän voi ottaa mukaansa koko omaisuutensa. Ei silloin mitään jää. Mun pitää kuljettaa kahdella kädellä kantamalla kaikki. Mun pitää valita vain välttämättömin. Minä vain tiedän, että otan nyt mukaani jotain mitä en koskaan tarvitse ja jätän jotain mitä tarvitsen huomenna. SULO: Minä voin lähteä viemään sinut autolla. Voit ottaa enemmän tavaraa eikä sun tarvitse odotella junia. INKERI: Eikä! Sinusta ei ole ajamaan niin pitkää matkaa. Ja parempi kun et ajaisi ollenkaan. Minä aloin sen sun ojaan ajamisen jälkeen pelätä. SULO: Minä en ole koskaan ajanut yhtään kolaria. Yhdestä pikku ojassa käymisestä ei kannata meteliä pitää. OSMO: Ajoinhan minäkin tieltä. Auto lensi kauas pellolle. INKERI: Sinä ajoit tieltä hulluuttasi, isä taas vanhuuttaan ja huonokuntoisuuttaan. SULO: Stop, stop tyttö! En minä niin vanha ole. Ja kunto on kova. Moni nuorempi hyytyy mun rinnalla. ELINA: Ajoit sinä kuitenkin ojaan suoralta tieltä ja vielä kuivalla kesäkelillä. Kyllä minäkin olen ollut aina peloissani kun sinä olet liikkeellä auton kanssa.

4 OSMO: Kuka hyvänsä voi joskus tehdä ajovirheen. SULO: Ja mulla on pätevä selitys. SANNA: Jaa on? Mikä? SULO: Sanoin, että mulla on selitys. En sanonut, että selitän. INKERI: Silloin, kun kävelit nolona kotiin, sanoit, että auto vain jotenkin karkasi käsistä. Onko se muka pätevä selitys? SULO: Sanoin mitä sanoin. Ei kakaroille kaikkea puhuta. ELINA: Jaa kakaroille? Isä pitää meitä aina vain kakaroina. Ota huomioon, että minäkin nuorimmaisena olen jo lähdössä maailmalle ja Inkeri vanhimpana jo toiseen kertaan. OSMO: Olisihan se kiva kuulla: kakaroilta kielletty selitys. SANNA: Kun minä ja Osmo ollaan sentään naimisissa olevia ihmisiä niin selitä meille. Ajetaan nuo tytönhuitukat ulos. INKERI: Rouva yrittää muistaa, että minä olen sinua vuotta vanhempi. Et sinä sillä mun edelleni ole mennyt, että tuo Osmo on sinua SANNA: Mitä? Mitä Osmo on? ELINA: Isä ei oikeastaan tarvitsisi autoa ollenkaan. Kauppa on lähellä. Terveyskeskus on lähellä. SULO: Kirkko on lähellä ja hautausmaa! Älkää ruvetko mun ajamisistani huolehtimaan. Pitäähän mun raveihin päästä ja ties vaikka naisiinkin. OSMO: Oikein! Älkää alkako holhota isäänne. Ei Sulo vielä ole vanha vaikka sen tyttäret alkavat itsensä vanhoiksi piijoiksi tunteakin. INKERI: Minä en tunne itseäni vanhaksi enkä piiaksi. Yksin oleminen on mulle tietoinen valinta. Ei näytä aina olevan niin ruusuista tuo avioliittokaan. Ettekö tekin jo asuneet pari kuukautta erossa? Kylillä puhuttiin, että Osmo poju yritti vieraisiin ja Sanna nosti kytkintä. OSMO: Johan on SANNA: Ei me siksi oltu erossa. INKERI: Eikö? Minä siis olen saanut väärää tietoa? SANNA: Minä lähdin siksi kun Osmo yritti vieraisiin, mutta ei päässyt. Aloin ajatella, että mikä vika minussa on kun olen tuon huolinut vaikka kukaan muu ei huoli. Minä halusin pohtia asiaa omassa rauhassani. OSMO: Älä sävellä kulta. Ottavat pian tosissaan. 4

5 SANNA: Täälläpäin on juuri se vika: ei eroteta sitä mikä pitää ottaa tosissaan ja mitä taas ei. Vitsejä epäillään tosijutuiksi, tosijuttuja arvellaan valeiksi ja kaikkeen suhtaudutaan sillä varauksella, että kyseessä saattaa olla piruilu. OSMO: Sinä, Inkeri, olet tosiaan saanut väärää tietoa. Sannalla oli kahden kuukauden työkeikka. Se kävi joka viikonloppu kotona. Ja minä en ole yrittänyt vieraisiin. SANNA: Joo, näin on. Mekin kuultiin vasta täällä rakkaalla syntymäpaikkakunnalla, että ollaan oltu eroamassa. Yksi puolituttu tuli kaupassa melkein vihaisena kysymään, että mitä te vielä yhdessä kuljette. INKERI: Olipa teillä miten tahansa ja kuinka hyvää hyvänsä niin minä en miestä vaivoikseni ota. ELINA: Minä voin ottaakin, kunhan löydän sopivan. Mutta minä olen tarkka laadusta. Mun tulevan mieheni pitää olla täydellinen: komea, rikas ja pussit täynnä viisaiden lasten puolikkaita. SULO: Olen minäkin ajatellut olen tosiaan ajatellut SANNA: Niin mitä ajatellut? SULO: Että ei mun ole pakko yksin olla. Äitinne kuolemasta on jo kolme vuotta. Aivan hyvin voisin katsella jonkun naisen. ELINA: Isä, älä puhu hulluja. INKERI: Niin! Vanha mies. SULO: (pyyhkäisee vielä kerran päätään ja katsoo kättään, naurahtaa sitten) Kyllä minusta vielä naiselle olisi iloa ja naisesta mulle. ELINA: Isä, hyi Älä viitsi puhua leikilläsikään. SULO: Kädet taipuu päivä päivältä huonommin, ja selkää kutittaa yhä useammin. Voitaisiin jonkun tädin kanssa kynsiä toisiamme lapojen välistä. OSMO: Ja voisihan se inspiraatio suuntautua muihinkin SANNA: Osmo, älä ala! 5 OSMO: väleihin. ELINA: Ei isä ole tosissaan. Ei isä uutta vaimoa ota eikä edes ystävätärtä. Isä ei tarvitse. SULO: Eihän isä Eihän isä tarvitse OSMO: Älä piittaa tyttöjesi puheista. Teet vain niin kuin tahdot. Elä elämäsi juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä. Tämä elämä saattaa hyvinkin olla ainoa. Et sinä tekemisiisi lastesi lupaa tarvitse.

6 INKERI: Minä pyysin Kerttua käymään sinua katsomassa. Se lupasi siivota aina joskus ja vaikka laittaa ruokaa. Sehän voi laittaa paljon kerralla ja panna sitä pakkaseen. Saat sieltä lämmittää. SULO: (ryntää pystyyn) Niin pyysit! Kerttua! Sitä saakelin harppua ei tässä talossa tarvita. Minä saan siivottua sen mitä sotkenkin enkä kuole nälkään. INKERI: Mitä siitä on haittaa, jos käykin? Kerttu lupasi mielellään käydä. Sanoi, että olisi käynyt pyytämätäkin. SULO: Sen minä uskon. Vai vielä siivoamaan? Eikö riitä, että se pari kertaa viikossa käy tuosta nojatuolista käsin tekemässä inventaariota meidän romppeista? Pitäisikö se vielä kamareihinkin päästää laskemaan kukkavaasit ja pussilakanat. Ja päivittelemässä, että (matkii naisen ääntä) eivät kai nämä verhot täällä kamarin ikkunassa ole samat, jotka Saimi osti kahdeksankuusi osuuskaupan alennusmyynnistä. ELINA: Kerttuhan on mukava ihminen. Äidin kanssakin ne oli ystäviä, kävivät bingossa ja hengellisissä tilaisuuksissa. SULO: Mukava! Eihän tässä maailmankaikkeudessa ole uteliaampaa eläintä kuin Kerttu. Koko meidän täällä asumisen ajan se on vahtinut meidän jokaisen liikkeen. Postilaatikolla käydessään se porkkaa joka kerta meidänkin laatikon, katsoo kirjeitä valoa vasten, että onko nyt normaali lasku vai onko päässyt livahtamaan maksumuistutuksen puolelle. Sen mieskin, Kalervo, tukehtui Kertun uteliaisuuteen. En minä usko, että Kassulla mitään astmaa oli. Henki ei vain sopinut Kertun lähellä kulkemaan. Ja niin kuoli pois. INKERI: Isä, isä äläpä nyt taas. Kerttu on taitava käsistään. Se korjaa sun vaatteesi. Se lupasi leipoakin, jos sinä ostat jauhot. SULO: En muuten varmasti osta. Saat olla varma, että minä en ala sille ämmälle Anni- Helenaa kantamaan enkä puolikarkeitakaan. Minä käyn Hullunmutkan huoltiksella syömässä. Siellä on pirun hyvät lihapullat. ELINA: Ethän sinä voi huoltoasemien baareissa syödä. Sehän on kallistakin. SULO: Pelkäätkö, että menee perintö perunamuusina äijän perseeseen? INKERI: Isä Älä viitsi isä. Sun parastasi me ajatellaan. OSMO: Te ette välttämättä tiedä mikä on isällenne parasta. INKERI: Ja sinäkö tiedät? OSMO: En minä, mutta jos Sulo itse. Se voi itse hyvinkin tietää mikä sille on parasta. INKERI: Mulla tulee olemaan kova huoli isästä. Minä olen monena yönä valvonut ja miettinyt kuinka isä pärjää nyt kun me kaikki lähdemme. 6 SANNA: Sovitaan, että käydään täällä vuorotellen. Me voidaan Osmon kanssa käydä aina kolmen viikon kuluttua. Ja varmaan tekin pääsette. Isällä on joka viikonloppu joku täällä. Ja voidaan soittaa vuoroilloin

7 SULO: Lopeta! Mulle ei tarvitse mitään holhousrengasta järjestää. Minä en ole koskaan ollut tämän kummemmin järjissäni ja aina olen pärjännyt. Olen elättänyt ja huoltanut akan ja kolme tyttövarsaa. Kyllä minä itsestäni saan huolen pidettyä. OSMO: Joo, lopettakaa tosiaan tuo isästänne huolehtiminen. Sulohan meistä turvallisimmassa ympäristössä elää. Suuremmat vaarat teitä uhkaavat kaupungissa. Inkerikin menee Helsinkiin. Nehän ryöstää sinut siellä kolmesti ja raiskaa kahdesti päivässä. INKERI: Olen valmis jännittävään tulevaisuuteeni. SANNA: Kyllä omasta isästä aina huoli on. Et sinä, Osmo, käsitä tätä tilannetta. Isällä on aina ollut joku. Nyt se poloinen jää kokonaan yksin. SULO: Nyyh! INKERI: Meidän pitää luottaa Kerttuun. SULO: Luottaa! Kerttuun! Minä en päästä sitä ämmää edes kynnyksen yli. Olisitte edes hommanneet jonkun nuoren ja (näyttää käsillään) muodokkaan minusta huolehtimaan. Olisin voinut sellaisen hoidettavaksi heittäytyäkin. Mutta Kertun perkeleen! Eihän siihen koskenut Kalervokaan enää moneen vuoteen. Se itse kertoi. Sanoi, ettei Kertun kaltainen luusäkki tee mieheen mitään vaikutusta. INKERI: Ei sitä Kerttua ole sulle seksiseuraksi kysyttykään! Sinä et enää sellaista tarvitse. OSMO: Kun on itse kylmä kuin jääkaappi ei usko muidenkaan tarvitsevan. INKERI: Taasko sinä sekaannut mun asioihini ja mun persoonaani? Ei se, että sinä olet onnistunut narraamaan sisareni vaimoksesi, anna sulle mitään oikeuksia arvioida mun ominaisuuksiani. SULO: Menisitte jo. Eikö Inkerin juna lähde tunnin kuluttua. Asemalle on ajomatkaakin. INKERI: Onkohan mulla nyt kaikki? ELINA: Minä vien tämän viimeisen laukun auton takakonttiin. (lähtee laukun kanssa). INKERI: (sulkee laukun päättäväisesti)yritä isä välttää autolla ajoa. Jos ajatkin, niin aja vain päivällä. Älä lähde sateella äläkä liukkaalla. Pane turvavyö kiinni äläkä aja yli kahdeksaakymppiä. OSMO: Ja aja aina keskellä tietä. INKERI: (Sannalle) Tuki tuon karjusi suu! Miten helvetissä sinä voit elää tuollaisen kanssa? Olisit kai sinä, kouluja käynyt ihminen, saanut vähän sivistyneemmän tai edes sellaisen, joka osaa käyttäytyä. OSMO: Voi pikku Inkeri, sinä et vielä ymmärrä tosi rakkaudesta mitään. 7

8 INKERI: Sanotaan kyllä, että rakkaus on sokea, mutta sun tapauksessasi tulee siihen tulokseen, että se on lisäksi kuuro ja hajuaistiton. (menee puhuessaan laukkua kantaen). Myös Sanna ja Osmo alkavat tehdä lähtöä. OSMO: (Sulolle) Sulo, nyt se selitys? SULO: Selitys? OSMO: Sille ojaanajolle. Nyt sen voit sanoa kun tyttölapset ovat ulkona. SULO: Perse. OSMO: Perse? SULO: Persepä hyvinkin. OSMO: Jonkun toisen perse? Ei oma? SULO: Ei oma. Kuusisen nuoren emännän perse. Se oli pystyssä mansikkamaalla. Sillä oli sellaiset bikinit päällä. Siitä takapuolesta oli paljaana yhdeksänkymmentäkahdeksan pilkku seitsemän prosenttia. SANNA: (kyllästyneesti) Jopa nyt. OSMO: Kyllä minä ymmärrän hyvin, että sellainen näky saa miehen unohtamaan ajamisen ja auto poikkeaa ojan puolelle. SULO: Niin kävi mulle. Ajaminen ei äkkiä ollutkaan päällimmäisenä mielessä. OSMO: (Sannalle) Eli isäsi ojaan ajaminen ei liittynyt mitenkään vanhuuteen eikä heikkouteen vaan päinvastoin terveeseen kiinnostukseen SANNA: Älä jatka! (katsoo ikkunasta) Joko ne meni? Kai ne isän hyvästelee? Inkeri ja Elina tulevat. Inkeri menee halaamaan Suloa. INKERI: Hei sitten isukki. Pidä itsestäsi huolta. ELINA: (halaa hänkin isäänsä) Hei isi. Mun tulee sua ikävä. SULO: Ikävähän mullekin Pärjäilkää ja pitäkää yhteyttä. INKERI: Minä tulen varmaan parin viikon kuluttua. Ehkä jo viikon unohtui minulta kuitenkin jotakin tärkeää. ELINA: Minäkin tulen joskus ensi kuun lopulla. SANNA: Ja me voidaan tulla melkein milloin tahansa, mutta ei sentään keskellä viikkoa. INKERI: Näkemiin isä! (menee) 8

9 ELINA: Näkemiin! (kiusoitellen) Minä en sitten halua Kerttusta uutta äitiä. (menee) SULO: On maailman pienin todennäköisyys, että niin käy. OSMO: Joo, terve sitten! Pidä tieliikenne ja perseet erillään. (työntää Sannan edellään) SULO: Terve! Terve! (menee katsomaan ikkunasta) Arvasin! (perääntyy entiselle paikalleen) INKERI: (ryntää ovelle) Älä sitten unohda hellaa päälle. Me pestään sun pyykki kun käydään. Ja Kerttukin SULO: Tyttö kulta, sun junasi menee pian! INKERI: Joo! Minä menen nyt! Sulo menee taas ikkunaan. 9 SULO: Jokohan nyt jo (kääntyy, levittelee käsiään) Vapaa! Vapaa mies. Kolmekymmentäkaksi vuotta sitä kesti. Nyt on akka haudassa ja pennut maailmalla. (menee ja ottaa valokuvan hyllystä) Vaikka en minä sitä tarkoita, että olisin sun haudassa olemisestasi mielissäni. Päinvastoin. Olisi se mukava viettää loppuaika yhdessä. (pistää kuvan takaisin, kumartuu sanomaan sille) Vaikka olit sinä aika ajoin pirun kova motkottamaan ja vanhemmuuttasi sen kuin pahenit. Parempi olisi jos olisit mun kanssa, mutta et ole, ja hyvä on näinkin. (kääntää kuvan) Ei sunkaan tarvitse mun perääni katsoa. Minä olen nyt sinkku.

10 2. 10 Kerttu ja Katariina tulevat sisään. KERTTU: Päivää! Päivää! KATARIINA: Mitä sinä tervehdit, jos näit sen miehen menevän jonnekin? Ja onko viisasta tulla sisään kun toinen ei ole edes kotona? Ja miksi se ei pannut ovea lukkoon, jos lähti johonkin? KERTTU: Minä vain varmistan. (kamarin oven suuntaan:) Päivää! Joo, Sulo se oli kun meni mäkeä alas. Ja siitä sisään tulemisesta: Inkeri nimenomaan pyysi käymään. Ja ovet tuppaavat täälläpäin jäämään auki itse kultakin. KATARIINA: Lähdetään pois ja tullaan kun se on kotona. KERTTU: (menee hyllyn luo ja ottaa Saimin kuvan käteensä) Katsos, on Sulo kääntänyt Saimin kuvan väärin päin. No, eihän ne mikään sopuisa pari olleet koskaan, mutta luulisi sitä vainajan valokuvan kestävän. KATARIINA: Täti, lähdetään. Minä en edes tunne koko miestä. KERTTU: Sulossa ei ole paljon tuntemista. Aivan tavallinen äijä se on. Siinäkin mielessä tavallinen mies, että luulee olevansa epätavallinen, siis erinomainen. (tutkii hyllyn tavaroita) Kyllä siinä oli Saimi paralla kestämistä. Mies tuli monta kertaa humalassa kotiin ja jätti joskus koko tulemisen seuraavaan päivään. KATARIINA: Mennään nyt ja tullaan uudemman kerran. KERTTU: (ottaa hyllystä kirjekuoren ja kaivaa paperin esiin) Mikäs paperi tämä on? KATARIINA: Täti! Pane heti pois se! KERTTU: Mitä tämä tarkoittaa? (näyttää paperia Katariinalle) KATARIINA: Älä tuo Minä en lue toisten papereita. KERTTU: Onko tämä jokin osakepaperi? Onko Sulolla osakkeita? Katso nyt sinä kun ymmärrät paremmin. KATARIINA: (kääntyy selin) En katso. En. KERTTU: Varmaan sellainen. (pistää paperin takaisin kuoreen) Vaikka en minä usko, että Sulolla kovin ihmeellisesti varoja on. On ne toimeen tulleet, mutta paremmin kituuttamalla. Tietäähän sen kun talossa on kolme tytärtä. Vaatteen ja meikin ostolle ei tullut koskaan loppua. Nuorimmainen, Elina, etenkin on kova tälläytymään. Sille Sulo saa laittaa rahaa vielä peräänkin, jos on mistä laittaa. Sulo astuu unisena housujaan nostellen kamarin ovesta. Huomaa naiset, hätkähtää. On aikeissa sanoa jotakin, mutta pujahtaakin sitten takaisin kamariin. Jättää oven raolleen.

11 11 KERTTU: (ottaa toisen kuoren ja kurkistaa sen sisältämää paperia) Maksamaton lehtilasku. Jaa, no ei tätä vielä ole tarvinnutkaan maksaa. Muistaneeko Sulo maksaa? Pitääpä hienovaraisesti muistuttaa, vaikka päivitellä kuinka lehden tilaaminen tulee tyyriiksi. KATARIINA: Täti, et saa. Mennään nyt. KERTTU: (tarkastelee huonetta) Ei täällä oikein sotkuista ole. Ei ole Sulo vielä ehtinyt sotkea kun tytöt vasta toissapäivänä lähtivät. Mutta pitäisikö meidän silti siivota? KATARIINA: Et sinä voi aloittaa siivoamista kun isäntä ei ole edes kotona. (tarttuu Kertun käsivarteen) Tule nyt. KERTTU: (riuhtaisee itsensä irti) Älä nyt revi. Katsellaan nyt vähän ympärillemme. Minä vähän painan mieleeni järjestystä. Huomaan sitten tulevaisuudessa heti, jos alkaa tapahtua jotakin. KATARIINA: Mitä tapahtua? KERTTU: Jos Sulo alkaa luisua hunningolle. Tuollainen ikänsä muiden kanssa asunut mies kun jää yksin niin se ei tiedä itsekään mitä sille alkaa tapahtua. (availee laatikoita) KATARIINA: Täti kiltti, tämä on sentään sen ihmisen koti. KERTTU: Älä nyt. Eihän tämä ole kuin Sulon asunto. Voisi tuon lattian lakaista. KATARIINA: Eikä! KERTTU: Sinä et käsitä. Täällä meillä päin eläminen on vapaampaa kuin siellä kaupungissa. Kyllä täällä voi hoitaa toisenkin asioita. Ja täällä hoidetaan ja huolehditaan. Ja täällä seurataan naapurin liikkeitä ja jos liikkeet loppuu, mennään katsomaan. Ei täällä kukaan ehdi maata kuukausitolkulla kuolleena niin kuin suurissa kaupungeissa tapahtuu yhtenään. Varmaan nytkin joku vanhus mätänee asunnossaan eikä kukaan kaipaa. Naapureista ei piitata ennen kuin ne alkaa haista mädätessään. KATARIINA: Mutta me voidaan tulla uudelleen kun isäntä on kotona. Eikä täällä ole mitään siivoamista. Meillä Paten kanssa ei ollut koskaan näin siistiä. KERTTU: Jaa eikö? Minkälainen mies tämä sun Pates oli? KATARIINA: Eipä kai paljon minkäänlainen kun kerran ero tuli. KERTTU: Onneksi ette ehtineet naimisiin. KATARIINA: Ei käynyt mielessäkään. Kumpikaan ei koskaan puhunutkaan sen paremmin kihloista kuin häistäkään. KERTTU: On se vaan ihmeellistä nykyään. Sitä vain ollaan yhdessä. Kaikki tehdään mitä tehdä voidaan eikä siihen siunausta tarvita.

12 KATARIINA: Ei tosiaan tunnettu tarvetta minkäänlaisiin siunauksiin. Samaa yhdessäoloa se on vihittyinä kuin vihkimättöminäkin. KERTTU: Et sitten ole uutta löytänyt? KATARIINA: Ei ole ollut mitenkään haku päällä. Pitää katsoa ensin. Suhde suhteelta sitä tulee varovaisemmaksi. KERTTU: Minä en ehtinyt oppia suhteita varomaan. Ensimmäisen kanssa menin vihille. KATARIINA: Kai sinä jonkun toisenkin kanssa seurustelit kuin Kalervo sedän? KERTTU: Voineeko noita seurusteluiksi sanoa. Joku taisi joskus kävellä vieressä tansseista kotiveräjälle, mutta siihen ne seurustelut lopahtivat kun pujahdin yksin veräjästä sisään. Kalervo oli ensimmäinen joka oli seuraavana iltana uudelleen veräjällä. KATARIINA: Ja se oli menoa sitten? KERTTU: Tavallaan. Minä aloin nähdä Kalervosta jatkuvasti unta. Siitä minä tiesin, että Kassu oli minua varten. KATARIINA: Minäkin näin kummaa unta toissayönä. KERTTU: Minkälaista? KATARIINA: Se oli aivan hullu uni. Aivan hullu! KERTTU: Hullutkin unet sanovat joskus totuuden. Pitää vain osata tulkita. KATARIINA: Pöh, en minä uniin usko. KERTTU: Mutta minäpä uskon. Minä näin Kalervon kuolemankin unessa edellisenä yönä. Kalervo oli muka laittamassa vesikourua räystään alle. Sillä oli vasara ja hohtimet. Äkkiä siltä putosi ne hohtimet. Minä yritin antaa ne takaisin, mutta en ulottunut. Siihen minä heräsin. Katsoin vieressä nukkuvaa Kalervoa, että ennen iltaa olet kuollut mies. Ja niin oli. KATARIINA: Kaikenhan voi tulkita KERTTU: Olen minä monta muutakin tapausta nähnyt etukäteen unessa. Millainen se sun unes oli? KATARIINA: Sekava se ainakin oli. En osaa edes kuvailla paikkaa missä olin tai jotenkin se oli kuin tämä huone tai jokin Mulla oli jotakin kädessä, kassi tai kori no ei sekään jäänyt mieleen. Mun luokseni tuli mies. Tai se hyökkäsi ensin minuun kiinni ja syytti jostakin, mutta olikin sitten aivan kiltti. Älä kysy millainen mies. En osaa kuvailla. Mieheltä se tuoksui. Ja jossakin vaiheessa se alkoi puhua hevosista. KERTTU: Vai tuoksui ja puhui kopukoista. Kaikki miehet kyllä haisee, mutta ei ne aivan kaikki puhele hevosista. 12

13 KATARIINA: Se mies alkoi puhua mulle jostakin sadusta; jostakin vanhasta sadusta. Uni oli tosiaan sekava. KERTTU: Tosi sekava. Heräsitkö sinä kesken unen? KATARIINA: Joo, jotenkin kyllä. Mulla oli herättyäni helvetin makea olo. KERTTU: Makea olo! Mikä se sellainen on? KATARIINA: Minä olin kiihottunut. Piruako tuota kiertelemään. Mun teki mieli sen unimiehen syliin. Minä halusin. KERTTU: Että oikein kiihottunut. Nuoruus. (puistelee päätään) Nuoruus. Nuoruus. KATARIINA: Eikö tädillä ole koskaan makea olo? KERTTU: Ei! Ei ole juuri ollutkaan, ja kyllä tässä iässä olo on enimmäkseen hapan, kitkerä ja karvas enkä minä enää sylejä kaipaa. KATARIINA: Et anna itsellesi lupaa kaivata. Sun pitäisi antaa itsellesi mahdollisuus. Syli avoinna maailmalle ja toiselle sylille. Elämästä pitää nauttia! KERTTU: Älä ala mulle elämistä opettamaan. Mulle riittää kun saan kolotukset pidettyä aisoissa. Kahvikupillinen on ainoa nautinto ja sitäkin vastaan maha kapinoi. KATARIINA: (ajatuksissaan) En minä uniini usko. Toivon kyllä, että se uni olisi ollut enneuni. KERTTU: Kovin oli sekava sun unes. Mun uneni on aina selkeitä kuin Edvin Laineen ohjaamat elokuvat. Mutta saattoi se sun unes olla enneuni. Kaikki unet voivat olla. Aina ei keksi selitystä, mutta saattavat unet jotain merkitä. KATARIINA: Minä toivon tosiaan, että se uni toteutuisi. Paten jälkeen elämä on ollut niin masentavaa. Siksi minä sun luoksesi tulinkin. Täällä minä pääsen irti entisestä. KERTTU: On tosi mukava, että tulit. Yksin mököttämistähän munkin elämä on. Nykyään en viitsi juuri naapureissakaan käydä. Kun menee niin katsovat, että mitähän asiaa tuolla on. Tapaamisenhalu ei riitä käynnin syyksi. KATARIINA: Niin. Se on totta. Minä olen asunut kolme vuotta samassa asunnossa enkä tunne kuin pari lähintä naapuria. Portaissa sanotaan päivää ja kolme sanaa säästä. Naapureiden asunnoissa en ole käynyt eivätkä ne mun. KERTTU: Jos nyt sitten lähdetään. Voihan se Sulo ressukka tykätä huonoa, jos täällä alkaa huseerata kun se ei ole kotona. KATARIINA: Tule sitten uudelleen kun se kotiutuu. KERTTU: Minä teen niin. Saanpa sitten jututtaa Suloa ja kuulen miten sen tytöillä menee. Inkeri niistä parhaiten pärjää. Elina on huikentelevaisempi ja Sannalla on se mikä lie mies. (menee, Katariina seuraa) 13

14 3. Kerttu tulee. Sulo lakaisee lattiaa. Nostaa juuri maton reunaa ja lakaisee roskat maton alle. KERTTU: Sulo, herranjumala, mitä sinä teet? SULO: Katsopas! Naapurin Kerttuhan se siinä. Minä lakaisen. KERTTU: Mutta ei roskia panna maton alle! Ei hyvä mies. Sinähän varsinainen sotkupekka olet. SULO: Minä pistän ne jemmaan. Otan ne pois seuraavalla kerralla. KERTTU: Anna se harja tänne. (tarttuu harjanvarteen, Sulo ei anna harjaa) Minä näytän. SULO: Et muuten varmasti näytä. Minä siivoan tavallani eikä se kuulu sulle. KERTTU: Anna se harja mulle. (kiskoo vielä harjaa, huomaa toivottamaksi ja kumartuu ottamaan mattoa lattialta) Minä paiskaan tämän maton pihalle. SULO: (siirtyy maton nurkalle seisomaan) Et perkele vie sitäkään. Usko hyvällä. KERTTU: Anna mun auttaa. Älä ole jästipää. Inkeri mua pyysi jelppimään sua. Minä sanoin, että mulla on aikaa. Että on aivan tervetullutta vaihtelua käydä sua auttamassa. Mulla on niin yksinäistä. Tällä hetkellä tosin on sisarentytär käymässä, mutta se on vähän sellainen, voi lähteä minkä tahansa tuulen matkassa pois. Kerttu pitää yhä maton nurkasta. Nykäisee välillä kuin kokeeksi. SULO: Vai on sisarentytär. KERTTU: Se on heitukka. On ollut monen miehen kanssa ja tehnyt monta työtä. Missään ei pysy. Tuli toipumaan suhteen loppumisesta. Näkyy olevan toipuminen sellaista, että mennään tieltä metsään ja silitetään kantoja tai nojataan männynrunkoon tai kannetaan kivenmurikkaa kolme puhelinpylvään väliä. Se on olevinaan jotenkin taiteellinen ja yrittää käyttäytyä erikoisesti SULO: Minä en varmaan ole tavannut koko tyttöä. Onko minkä ikäinen? KERTTU: Mitä se olis? En minä jaksa muistaa. Olisko teidän tyttöjen ikiä. Aikainen ihminen se on. En minä oikein pidä koko naisesta. Niin kuin jo sanoin: monen eri miehen kanssa on yrittänyt kamppeitaan sekoittaa, mutta aina on kimpsut ja kampsut päätyneet eri kasoihin. SULO: Eihän sitä välttämättä löydä oikeaa ensi eikä toisellakaan yrittämällä. KERTTU: Katariina parka ei kahdennellatoistakaan SULO: Me oltiin Saimin kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Vähät kamppeet pysyi yhdessä kasassa. Olihan meilläkin vaikeita hetkiä, mutta ero ei käynyt mielessäkään. 14

15 KERTTU: Sama juttu oli mulla ja Kassulla. Sellainen perään katsottava ressuhan se meidän Kalervo oli, mutta en minä koskaan muunlaista elämää haikaillut. Ihmisen pitää tyytyä osaansa. SULO: Oudolta tämä elämä vaikuttaa, oudolta ja yksinäiseltä kun tytötkin lähtivät. KERTTU: Siihen tottuu. Minä olen ollut jo vuosia yksin. Kerttu nykäisee mattoa. Sulo yrittää polkaista matonreunaa Kertun kädestä. SULO: Totuttavahan on. KERTTU: Mutta Sulo SULO: Niin? KERTTU: Ei sun pidä luulla, että minä jotenkin jotenkin niin kuin tarjoaisin itseäni sulle pariks, vaikka minä tänne siivoamaan tulenkin. SULO: En minä mitään luule. Etkä sinä tule tänne siivoamaan. KERTTU: Eikä sun pidä suunnitella mitään mun suhteeni. SULO: En suunnittele. Sen minä lupaan. KERTTU: Minä vain ajattelin kun sinä silloin syksyllä tuolla postilaatikkojen luona SULO: (ärtyneesti) Niin mitä? KERTTU: Etkö muista: sinä tulit kylältä yhtenä iltana. Tie ei tahtonut riittää. Olitte viettäneet Paavon kanssa kaksi päivää talvirenkaanvaihdon harjakaisia. Minä olin postilaatikkojen luona iltakävelyllä. Sinä aloit halata minua. Kyllä sinä muistat. SULO: No, en perkele muista! Mulla on mielikuva, että otin postilaatikosta kiinni kun meinasin tupsahtaa kumoon.. KERTTU: Ehei minua sinä halasit. Sanoit rakkaaksi naapuriksi. SULO: Älä, älä, sanot vain. KERTTU: Miksi minä valehtelisin. Sinä sinä työnsit jopa kättäs mun hameen alle. (nostaa huomaamattaan hamettaan, nykäisee sen äkkiä alas. Sulo perääntyy kuin kauhuissaan) SULO: Minä muistelen, että postilaatikkoon. Miksi hemmetissä minä käpälääni sun kolttus alle olisin tarjonnut? KERTTU: Miksi miehet sellaista tekee ja mihin pyrkivät? SULO: Ei helvetissä! Jos puoletkaan on totta niin olen minä ollut tosi kännissä. 15

16 KERTTU: En minä muuten olisi muistuttanut, mutta ajattelin heti alkuun karsia turhat luulot pois. Ei pidä tulla lääppimään. SULO: Minähän en luule tekeväni sun kanssasi mitään, en hameen päällä enkä alla. Ja hellitä nyt siitä matosta! KERTTU: (päästää maton) Eikö apu kelpaa? Hyvää hyvyyttäni minä en minä palkan toivossa SULO: Minä kyllä siivoan itse aikani kuluksi. Pitää mulla jotakin työtä olla. KERTTU: Minä Inkerille lupasin. Se kyyneleet silmissä pyysi. SULO: Lupasit mitä lupasit, mutta tänne ei tarvitse tulla. Tietysti käydä saat, mutta siivoamiset ja sellaiset saat unohtaa. KERTTU: Sinä suutuit kun minä torjuin sun aikomukses. SULO: Minkä helvetin aikomuksen? KERTTU: Kyllä minä sen verran olen tähän ikään nähnyt miesten silmiä, että tiedän mikä sun silmissäs kiilui. SULO: En minä ole sinusta tippaakaan kiinnostunut. Tarkoitan, että en sillä tavalla Niin sinä et sillä tavalla ole nainen mun makuuni. KERTTU: Muista kuitenkin: sinä halasit minua. Sinä olit kovastikin intohimoinen, puristit kovasti. SULO: Saat uskoa, että se oli viimeinen kerta. KERTTU: Minä tästä sitten lähden. Lähden pois kun ei apu kelpaa. En minä, herranenaika, väkisin tuppaudu. SULO: Niin kuin sanoin: kyllä meillä käydä saa. Apua saa antaa sitten jos minä sellaista tarvitsen. En minä halua mitään riitaa meidän välille. Ollaanhan tässä asuttu sovussa tähänkin saakka. KERTTU: (nyreänä) Minä sanon sitten Inkerille, että ei apu kelvannut. (lähtee) Näkemiin. 16 SULO: Näkemiin! (käy nykäisemässä ovea kuin varmuuden vuoksi) Olisinko minä pirua halannu? Ja pannu kättä hameen alle. Voiko viinasta tulla niin juovuksiin?

17 4. 17 Sulo istuu nojatuolissa silmälasit päässä ja lukee. Pää nyökähtää. Havahtuu. Selaa sivun taaksepäin. SULO: Niin kukas se ampuikaan ja kenet? (lukee) Aseen kylmä metalli kiilsi kuun valossa. Laukaus kajahti. Suuliekki iski silmää pimeydessä. (lopettaa lukemisen) Mutta kuka ampu? (selaa taas sivun taaksepäin, lukee) Naisen rinnat painuivat pehmeinä miehen jäntevää rintakehää (lopettaa lukemisen) Kenen rinnat? Ketä vasten? En minä pysy enää kärryillä. Täytyy huomenna ottaa selvää kuka ampu ja ketä, ja kenen tissit litisty. (heittää kirjan pöydälle, asettaa lasit kirjan viereen, nuokkuu, nukahtaa) Saimi ilmestyy valkoinen pitkä paita yllään pimeydestä. SAIMI: Varo, Sulo, sitä Kerttua. Kun nainen katsoo asiakseen kieltää jotakin etukäteen ennen kuin mies on mitään yrittänytkään, voi olla varma, että sitä se nainen haluaa. SULO: (havahtuu) Mitä? Kuka? (ryntää pystyyn) Mun kuollu akka! Piruako kummittelet? SAIMI: Minä tulin varoittamaan. Sen Kertun suu puhuu toista kuin mieli halajaa. SULO: Voit painua huoleti hautaas. Minä en Kerttuun koske. SAIMI: Oli virhe halata Kerttua. Kerttu on hautonut sitä halausta vuoden. Se sai koko viime talven pitää pattereita pienemmällä kun se muisteli sun halaamistas. SULO: Hautokoon ja ruuvatkoon pattereitaan vaikka kaks vuotta. Minä en edes muista halanneeni. SAIMI: Älä viitsi. Kyllä sinä muistat. Sinä muistat kaikki halaukses. Sinä muistat jokaisen vieraan naisen hymyn ja silmäniskun. Naisten suosio on ollut sulle aina tärkeä. SULO: Älä ruumis naputa! SAIMI: Kyllä minä tiedän, että sinä petit minua. Sinä lähdit kansalaisopiston puutyöpiiriin, mutta menit Karhusen leskelle. Kyllä minä tiesin koko ajan. En vain puhunut mitään, vaikka et käynyt hakemassa puutyöpiiristä edes tikkua sormees. Minä kärsin itsekseni. Kyllä minä salaa itkinkin. Aviomiehen petturuus on loukkaus vaimoa kohtaan. Tunsin riittämättömyyden tunnetta kunnes viimein tajusin, että sun itsetuntos vaati toista naista. Et hakenut tyydytystä haluilles, et etsiny uutta rakkautta. Sinä vain halusit ajatella itsekses ja ehkä sanoa kavereilles: minäpä poika olen saanut vierasta. Kun on oikein itserakas mies - niin kuin sinä olet - ei riitä, että rakastaa itse itseään ja että vaimo rakastaa. Ei, vielä Karhusen Ulla parankin piti rakastaa sua sulle avuks. SULO: On se vähän myöhäistä kolmen vuoden haudassa makaamisen jälkeen tulla naputtamaan vuosikymmenen takaisista vieraissa käymisistä. SAIMI: En minä naputa. Minä vain tulin varoittamaan Kerttusta. Menneistä minä kerroin vain siksi, että tajuaisit kuinka hyvin minä sinut tunnen. Varo Kerttua. Kertun lemmestä sulle ei seuraa mitään hyvää. SULO: Turhaan varoitat. Kerttu ei tosiaan kiinnosta minua.

18 18 SAIMI: Niin sinä sanot, mutta kun pari vuorokautta kuluu, sun mieles alkaa muuttua. Alat pohtia, että mitäs jos sittenkin kokeilisi kerran. Jos vähän puristais, jos lievästi suutelis tai vain tukkaa silittäis. Alat ajatella, että läheisyyttä se on pienikin läheisyys ja että nainen se on naapurinakkakin. Ja sitten se on menoa. SULO: Huoles on peräti turha. Peräti turha! SAIMI: Älä hyvä mies loukkaannu. En minä mustasukkaisuuttani sulle puhu. Ei kuolleet ole mustasukkaisia. Saat sinä mun puolestani naisia katsella, mutta älä Kerttua. Sun parastas minä ajattelen. SULO: Sun parastas Tytöt ajattelevat vain mun parastani, Kerttu ajattelee mun parastani, sinäkin tulet vielä kuoleman takaa toitottamaan mikä mulle on parasta. Perhana, minä en saa eletyksikään kun aina on joku osoittamassa mulle mun parasta. Minä haluan elää kunnon elämää enkä akkojen parhaaksi katsomaa! SAIMI: Sulo, Sulo, sinä kiivastut suotta. Sinä olet hyvä mies etkä sinä ole aivan tyhmäkään, mutta jotenkin sinä olet aina vaaroille altis. Altis yleensäkin, melkein narrattava. SULO: Jos nyt lopettaisit. Mua väsyttää. Sinähän tietysti jaksat paasata vaikka koko yön kun olet viime aikoina paljon maannut. SAIMI: Mulla on vielä paljon sanottavaa. SULO: Sen minä uskon. Ei sinulta eläessäsikään sanottava loppunut, mutta painu nyt sinne monttuus. Siellä on aivan tuoreita kukkiakin kummulla kun tytöt ennen lähtöään toivat. Minäkin menen kamariin peiton alle. (istuu riisumaan kenkiä) SAIMI: No, mene nukkumaan. Mutta muista mun sanani. Muista mun sanani. (menee, Sulo alkaa taas nuokkua, Saimin ääni heikkenee) Muista mun sanani. Muista mun sanani. Kirkas valo välähtää. SULO: (hypähtää pystyyn) Muista mun sanani. Mitä helvettiä? (pitelee päätään) Olenko minä tulossa hulluks? Eihän se voinut olla Näenkö minä mitä? Näkyjä? (nykäisee puseron yltään) Onkohan tämä yksin eläminen oikein terveellistä? (menee kamariin)

19 19 4. Sulo katselee ikkunasta. Saa idean. Kiirehtii kamariin. Katariina tulee kori kädessä. Korista näkyy pullapitkon pää. KATARIINA: Päivää! Kerttu täti lähetti tuomaan lämpimäisiä. (katselee ympärilleen) Päivää! Olisi vasta leivottua pullaa. (itsekseen) Eikö se ukko ole nytkään kotona? Katariina vie pullakorin pöydälle. Sulo hiipii kamarista ja hyökkää Katariinaa ympäri kiinni. KATARIINA: (riuhtoo itsensä irti) Hui! Apua! Kamalaa! SULO: Kuka sinä olet? KATARIINA: Minä olen Katariina, Kertun sisarentyttö. SULO: Minä heräsin ja kuulin jotakin, luulin, että varas. KATARIINA: Täti lähetti tuomaan lämpimäisiä pullaa. SULO: Iso paha täti lähetti punahilkan tuomaan sudelle nisua. Sehän on joku sellainen satukin. Taisi vain olla jotenkin toisin päin. KATARIINA: (hämmästyneenä) Satu SULO: Niin, eikö se joku sellainen ole? Jonkun mahaan pantiin kiviäkin. KATARIINA: On, on se satu. Te hyökkäsitte ensin mun kimppuuni ja sitten aloitte puhua sadusta. Ei voi olla totta. SULO: Anteeksi, nyt minä en tajua mitään. Mikä ei voi olla totta? KATARIINA: Ei se mitään minä vaan kuin siinä mun unessa. Älkää välittäkö mitään mun puheista. SULO: Tuota ennen kuin jatketaan pitempään niin sovitaan, että sinuttelet. Sulo vain. Tietenkin jos sulle sopii. Minä en kuitenkaan osaa teititellä noin nuorta KATARIINA: Tottakai, tottakai Täti vain käski teititellä, että sinä pitäisit minua edes jossakin määrin sivistyneenä. SULO: Anteeksi nyt kun minä kävin käsiksi. Luin tuolla kamarissa hevoslehteä ja nukahdin. Minä kun olen kovasti kiinnostunut hevosista, vaikka ei mulla itselläni ole ollut koskaan kuin yksi neljäsosa yhdestä oriista. Niin, minä siis nukahdin ja heräsin johonkin ääneen. KATARIINA: Ei voi olla totta! SULO: Heräsin, heräsin KATARIINA: Ei kun tuo, että sinä aloit puhua hevosista.

20 20 SULO: Mitä pahaa hevosissa on? Onko sinua päässyt joskus polle potkaisemaan? KATARIINA: Ei, ei Minä olen aivan sekaisin. (itsekseen) Kun siinä unessa Voiko uni tosiaan toteutua ja voisitko sinä olla Olihan se kumma uni. SULO: Niin minä nukuin KATARIINA: Ei kun mun unessa SULO: Vetäisitkö sinäkin päiväunet? KATARIINA: Ei kun minä muistelen yhtä vanhaa unta. Anteeksi nyt. Anteeksi kovasti. Minä olen hiukan sekaisin, mutta kimppuun käyminen, satu ja hevoset (on kovasti hämillään) Sulo, kuinka vanha sinä olet? SULO: Olenhan minä vanhahan minä KATARIINA: Oletko sinä jo yli kuudenkymmenen? SULO: Eikö sitä muka näe? KATARIINA: Ei välttämättä. Voisit olla allekin. SULO: Nyt sinä tyttö höynäytät vanhaa miestä, pidät pilkkanasi. KATARIINA: Sinä olet leski etkö olekin. SULO: Vaimo kuoli kolme vuotta sitten. KATARIINA: Eikös Kerttu tädin mies kuollut samoihin aikoihin? SULO: Oliko kuukauttakaan väliä. Epäiletkö, että lähtivät niin kuin porukassa? KATARIINA: Mitä? Ei Kerttu täti kehui sinua kovasti. Sanoi, että olet mukava mies. SULO: Niin Kerttuko kehui minua? Mene nyt kiireesti takaisin ja soita sairasauto. Nyt ei ole Kertun asiat hyvin. KATARIINA: (naurahtaa) Huumorintajuinen sinä ainakin olet. Mulle tuli sellainen kuva, että Kerttu on kiinnostunut sinusta noin niin kuin miehenäkin. SULO: Herra varjelkoon! KATARIINA: Etkö sinä pidä Kerttusta? (korjaa huomaamattaan Sulon kaulusta) SULO: Rehellisesti sanottuna: en. KATARIINA: Etkö tunne koskaan itseäsi yksinäiseksi? Etkö kaipaa kumppania? SULO: Tietysti tottakai kaipaan, mutta en Kerttua.