Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Keskusvaalilautakunta Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 651/ /2014 KH 65 Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina ja kotimaan ennakkoäänestys toimitetaan ajalla Vaalilautakunnat ja -toimikunnat Vaalilain 15 :n mukaan: "Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle." Poliittisen edustavuuden tulee toteutua sekä jäsenten että varajäsenten osalta erikseen. Valittaessa vaalilautakuntia ja toimikuntia on otettava huomioon tasa-arvolain 4 2 momentti, joka kuuluu: "Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa tulee, jollei erityisistä syistä muuta johdu olla sekä naisia että miehiä."

2 Säädöstä on tulkittu siten, että sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Sen sijaan päätösvaltaisuuden edellytyksenä ei ole, että kumpaakin sukupuolta olevia on läsnä kokouksessa. Valittavat henkilöt ovat velvollisia osallistumaan vaalityöhön. Heidän tulee hyvissä ajoin varautua siihen ja varata vaalipäivät yksinomaan vaalityötä varten. Lohjalla on valittu sekä kunnallisten että valtiollisten vaalien vaalilautakuntiin viisi varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä. Tämä johtuu siitä, että monella äänestysalueella äänioikeutettujen lukumäärä on noin 2000 henkilöä ja vaalilautakunnan työmäärä on suhteellisen suuri. Vaalilautakunnan jäsenten työmäärän tasaamiseksi vaalipäivän aikana on pyritty toimimaan siten, että kaikki vaalilautakuntaan valitut henkilöt, niin varsinaiset kuin varajäsenetkin osallistuisivat vaalityöhön tasapuolisesti. Koska vaalien tuloslaskennalta vaaditaan hyvää tarkkuutta ja tiedotukselta nopean aikataulun noudattamista, vaalien ääntenlaskenta pyritään toteuttamaan siten, että ääntenlaskentaan osallistuvat kaikki vaalilautakuntaan valitut henkilöt. Sähköistä vaaliluetteloa käytetään paperisen vaaliluettelon rinnalla kaikilla Lohjan äänestysalueilla. Vaalitoimikunnat hoitavat ennakkoäänestyksen laitoksissa sekä kotiäänestyksen. Laitosäänestykseen on lisätty useita uusia kohteita, joten vaalitoimikuntien määrää ehdotetaan lisättäväksi kolmesta neljään. Tulkintaa puolueiden edustuksesta vaalitoimielimissä Vaalilain mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Presidentinvaalien yhteydessä Suomen Kuntaliitto kiinnitti Lohjan kaupungille antamassaan lausunnossa huomiota siihen, että vaalilautakunnan tai vaalitoimikunnan jäsenissä ja varajäsenissä kumpaakin ryhmää erikseen tarkastellen ei tule olla kahta samaa puoluetta edustavaa henkilöä. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että niin kauan kuin yksikin ehdokkaan asettanut puolue on vailla edustusta, muusta puolueesta ei saa valita kahta edustajaa. Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat Vaalilain 17 :ssä säädetään ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoista seuraavaa: Ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa.

3 Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia. ( /247) Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Muutoin vaalitoimitsijoina ovat: ( /247) 1) Suomen edustustossa sen päällikkö tai hänen nimeämänsä henkilö; 2) suomalaisessa laivassa sen päällikkö tai hänen määräämänsä laivassa palveleva henkilö; 3) kotiäänestyksessä kunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan määräämä vaalitoimikunnan jäsen tai varajäsen. Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää, että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija. ( /247) Yleisillä ennakkoäänestyspaikoilla toimisi aina yksi luottamushenkilö vaalitoimitsijana yhdessä keskusvaalilautakunnan määräämien kahden kaupungin henkilökuntaan kuuluvan vaalitoimitsijan kanssa. Prisman ja K-Citymarketin osalta on arvioitu ennakkoäänestyksen järjestämisen muuta asiakasvirtaa häiritsemättä vaativan enemmän henkilökuntaa. Niissä järjestettäviin äänestystoimituksiin on siksi esitetty valittavaksi kaksi luottamushenkilöä enemmän kuin muille ennakkoäänestyspaikoille. Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat eivät muodosta toimielintä, joten vaalilain tarkoittaman puolueiden edustuksen tai tasa-arvolain noudattaminen ei ole heidän valinnassaan ehdoton vaatimus. (Mikko Kuosmanen) Erikseen jaettavat asiakirjat - yhdistelmä puolueiden ehdotuksista (luonnos ) Esitys Kj Päätös Kaupunginhallitus päätti 1. asettaa vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten kullekin kahdeksalletoista äänestysalueelle vaalilautakunnan ja valita siihen viisi varsinaista jäsentä, joista yksi määrättiin vaalilautakunnan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi sekä valita vähintään viisi varajäsentä, jotka asetettiin siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakuntiin valittiin seuraavat henkilöt: 001 Kirkniemi-Kirkonkylän äänestysalueen vaalilautakunta pj. Jarmo Niemi

4 vpj. Monica Lemberg j. Tomi Flinck j. Janne Louhi j. Maarit Makkonen 2.vj Leif LIndberg Tapani Kopra Tomi Wallin Janne Vaarala Päivi Haapala 002 Virkkala-Fatjan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Mirja Janérus vpj. Pasi Vottonen j. Leila Ahmaoja j. Heikki Jauhiainen j. Tomi Stenvall Walo Pakkanen Matti Ollikainen Pauliina Vastamäki Susanna Komulainen 5.j Marica Strömberg 003 Maksjoen äänestysalueen vaalilautakunta pj. Hannu Makkonen vpj. Heimo Yrjönsalo j. Tuula Niemi j. Susanne Bradley j. Pirjo Savolainen Seija Toivonen 2.vj Anita Ekqvist 3 vj. Jani Méling Irmeli Järvinen Juhani Meronen 004 Paloniemi-Roution äänestysalueen vaalilautakunta pj. Mika Herpiö vpj. Inkeri Sainio j. Petri Liesivaara j. Kari Kemppainen j. Sirpa Miinalainen Terho Tikkanen Liisa Mononen Claes-Fredrik Lindholm Marja-Leena Fäldt 5 vj. Ari Pihlström

5 005 Suittila-Mäntynummen äänestysalueen vaalilautakunta pj. Ilkka Lähteenmäki vpj. Mika Eskola j. Vappu Miinalainen j. Hannele Ilomäki-Piirilä j. Minna Saario Pirkko Lehtonen Jukka Seger Gudrun Lahtinen Tom Walle 5 vj. Leo Junno 006 Ventelä-Immulan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Merja Nevalainen vpj. Pirjo Aho j. Kim Sällsten j. Petteri Åström j. Jouni Lindén Johanna Backman Jarmo Aho 3 vj. Kaija Suominen Aila Tuhkanen 5.vj Janne Turunen 007 Lieviön äänestysalueen vaalilautakunta pj. Jarmo Pasanen vpj. Juha Lipponen j. Pekka Luoma j. Annakaisa Miinalainen j. Marjatta Allamo Jari Åström Minna Nyman Monica Grönberg Jorma Aaltonen Aatu Sorvari 008 Moision äänestysalueen vaalilautakunta pj. Virpi Mäkinen vpj. Tiina Liimatainen j. Osmo Hiltunen j. Petri Rautiainen j. Arto Sjöholm Jari Mettomäki Ilkka Karojärvi

6 Stina Nygård Asta Åström Jukka Strandberg 009 Tytyri-Harjun äänestysalueen vaalilautakunta pj. Roger Weintraub vpj. Pekka Ruoste j. Sari Berghäll j. Uolevi Viita j. Terttu Louhikoski-Alasuutari Kari Nieminen Jorma Kuosmanen Hilkka-Mari Lehto Liisa Jääskeläinen Katri Piiparinen 010 Rantakantin äänestysalueen vaalilautakunta pj. Matti Myllykangas vpj. Teuvo Sarín j. Markus Karhunsaari j. Marika Kilpeläinen j. Erkki Sohl Arto Varelius 2 vj. Pekka Korpijaakko Sirpa Makkonen 4 vj. Reino Huttunen Hilkka Asikainen 011 Neitsytlinnan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Janne Laakkonen vpj. Hannu Korsumäki j. Inkeri Kangas j. Keijo Hartikainen j. Kristiina Mikkonen Sisko Karjalainen Teija Larsson Bengt Ahlroth Tomi Erlund 3 vj. Heikki Mäkinen 012 Ojamon äänestysalueen vaalilautakunta pj. Leena Levonperä vpj. Gunilla Wikberg j. Seppo Pesonen j. Nena Ourama j. Mika Rytkönen

7 Aila Lahti Nina Välimäki Sari Huttu Jari Vuorinen 5 vj. Erkki Hartikka 013 Keskilohjan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Rolf Grandell vpj. Pekka Räsänen j. Matti Pajuoja j. Tarja Kunnala j. Erja Vaarala Ari Pitkämäki Kari Heikkinen Arja Heinola Tuula Mårdh Anne Lempinen 014 Metsolan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Sakari Kataja vpj. Eero Tuhkanen j. Birgit Pihl j. Tarja Ojanen j. Alla Kerisalo Tanja Olin Eero Särkinen Markku Nordström Tiina Järvinen Johan Holmström 015 Sammatin äänestysalueen vaalilautakunta pj. Jaakko Heino vpj. Antero Sarakivi j. Sari Lehtinen j. Jarkko Holappa j. Kaisa Kataja Tuija Piekka Aila Harjuranta Martti Kemppainen Mikael Lintula 5 vj. Harri Lylylahti 016 Nummen äänestysalueen vaalilautakunta pj. vpj. Marja Malin Marja-Leena Erkkilä

8 j. Peter Bolin j. Miira Häsä-Nordström j. Jukka Kumaja Kaarina Viljanen Seppo Ahola Yrjö Litja Antti Forsström Pirjo Leinonen 017 Pusulan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Hannele Monthén vp. Eila Koskinen j. Mauno Haverinen j. Timo Kujala j. Raili Viitanen 1 vj. Arto Ventomaa Johanna Sarlin 3.vj Pentti Rinne 4 vj. Mikko Puolimatka Birgitta Silvennoinen 018 Karjalohjan äänestysalueen vaalilautakunta pj. Tiina Ali-Alha vpj. Tuula Typpi j. Arto Heiska j. Virppi Venell j. Esa Turtiainen Päivi Seger Jarmo Partanen Tuula Kerko-Ervasto Märta Petrell Ahti Nauska 2. asettaa laitos- ja kotiäänestystä varten neljä vaalitoimikuntaa ja valita kuhunkin vaalitoimikuntaan kolme jäsentä, joista yksi määrättiin puheenjohtajaksi sekä valita kuhunkin vaalitoimikuntaan kolme varajäsentä, jotka asetettiin siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalitoimikuntaiin valittiin seuraavat henkilöt: Vaalitoimikunta I pj. Vappu Miinalainen vpj. Ismo Paunila j. Elo Riihimäki Anja Wikström Kari Heikkinen

9 Kari Toivonen Vaalitoimikunta II pj. Simo Westerlund vpj. Annakaisa Miinalainen j. Reijo Siltasaari Timo Nordberg Pekka Liimatainen Sinikka Kostiainen Vaalitoimikunta IIl pj. Janne Pihlaja vpj. Lauri Hallamaa j. Marja-Leena Méling Reino Huttunen Marjut Mikkonen Anna-Maija Niemi Vaalitoimikunta IV pj. Jarmo Aho vpj. Kimmo Leppäniemi j. Vuokko Sorvari Sirkka-Liisa Sourama Simo Hautamäki Liisa Toivonen 3. esittää keskusvaalilautakunnalle yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi neljä luottamushenkilöä Virkkalan kirjaston, Sammatin kirjaston, Mäntynummen kirjaston, Saukkolan kirjaston, Pusulan koulun ja Karjalohjan terveysaseman ennakkoäänestyspaikkoja varten sekä kuusi luottamushenkilöä Prisman ja K-Citymarketin ennakkoäänestyspaikkoja varten. Vaalitoimitsijoiksi päätettiin esittää seuraavia henkilöitä: Virkkalan kirjasto ( ) 1. Saara Reiman 2. Jan-Erik Enlund 3. Anita Hietanen 4. Hilkka Korhonen Sammatin kirjasto ( )

10 1. Margit Aaltonen 2. Kaija Selenius 3. Riitta Leijola 4. Noomi Saari Mäntynummen kirjasto ( ) 1. Ilkka Karojärvi 2. Sakari Kataja 3. Leo Junno 4. Harry Myllymäki Prisma ( ) 1. Anja Aaltonen 2. Jyrki Rinne 3. Jari Väre 4. Janne Laakkonen 5. Leila Ahmaoja 6. Helka SIltasaari K-Citymarket ( ) 1. Marja-Leena Weintraub 2. Aimo Perälä Tapani Kopra Mirja Janérus Tuula Niemi Matti Pajuoja 4. Marjut Mikkonen 5. Heikki Mäkinen 6. Roger Weintraub Saukkolan kirjasto ( ) 1. Reino Koski 2. Liisa Marimo 3. Marja Malin 4. Seppo Ahola Pusulan koulu ( )

11 KVLK Olavi Skog 2. Timo Kujala 3. Hannu Haapa 4. Matti Viranen Karjalohjan terveysasema (9.4., ) 1. Veikko Lackman 1. Rolf Oinonen 2. Liisa Mantere 4. Lauri Aitolahti Esitys Keskusvaalilautakunta päättää 1. määrätä kaupunginhallituksen esityksestä seuraavat luottamushenkilöt yleisten ennakkoäänestyspaikkojen toimitsijoiksi: Virkkalan kirjasto ( ) 1. Saara Reiman 2. Jan-Erik Enlund 3. Anita Hietanen 4. Hilkka Korhonen Sammatin kirjasto ( ) 1. Margit Aaltonen 2. Kaija Selenius 3. Riitta Leijola 4. Noomi Saari Mäntynummen kirjasto ( ) 1. Ilkka Karojärvi 2. Sakari Kataja 3. Leo Junno 4. Harry Myllymäki Prisma

12 ( ) 1. Anja Aaltonen 2. Jyrki Rinne 3. Jari Väre 4. Janne Laakkonen 5. Leila Ahmaoja 6. Helka SIltasaari K-Citymarket ( ) 1. Marja-Leena Weintraub 2. Aimo Perälä Tapani Kopra Mirja Janérus Tuula Niemi Matti Pajuoja 4. Marjut Mikkonen 5. Heikki Mäkinen 6. Roger Weintraub Saukkolan kirjasto ( ) 1. Reino Koski 2. Liisa Marimo 3. Marja Malin 4. Seppo Ahola Pusulan koulu ( ) 1. Olavi Skog 2. Timo Kujala 3. Hannu Haapa 4. Matti Viranen Karjalohjan terveysasema (9.4., ) 1. Veikko Lackman 1. Rolf Oinonen 2. Liisa Mantere 4. Lauri Aitolahti 2. määrätä seuraavat kaupungin työntekijät ja viranhaltijat sekä tehtävään erikseen kutsutut henkilöt eduskuntavaalien

13 ennakkoäänestystoimitsijoiksi 1. Aho Pirjo 2. Ahlroth-Vartiainen Maarit 3. Finnberg Hannele 4. Kairus Sirkku 5. Ketonen Marjaana 6. Kivelä Harriet 7. Koski Tarja 8. Laaksonen Satu 9. Laine Arja 10. Lehtoranta Tuula 11. Liljeqvist Anne 12. Lintuniemi Tuula 13. Mäntymäki Heidi 14. Niinikivi Minna 15. Nivukoski Heli 16. Nygren Saija 17. Repo Pirjo 18. Saarni Leena 19. Syrjälä Juha-Pekka 20. Tenhunen Mirkku 21. Tommila Eija 22. Turunen Hannele 23. Vanhapelto Mari 24. Vanhapelto Pirjo 25. Westerlund Leena 26. Vilmunen Tuula 27. Vireä-Aihio Paula 28. Yliniemi Anne 29. Åfelt Iiris Ennakkoäänestystoimitsijoiksi määrätyt saavat Nordean konttorista pankkitiliin sitomattomat verkkopankkitunnukset, kun he esittävät valinnastaan keskusvaalilautakunnan pöytäkirjanotteen. 3. määrätä seuraavat kaupungin työntekijät ja viranhaltijat sekä tehtävään erikseen kutsutut henkilöt eduskuntavaalien varsinaisen vaalipäivän virkailijoiksi 1. Aarnio Hannele 2. Ahlroth-Vartiainen Maarit 3. Alatalo Johanna 4. Ek Leena 5. Emet Pirjo 6. Finnberg Hannele 7. Kairus Sirkku 8. Kivelä Harriet 9. Ketonen Marjaana 10. Koski Tarja 11. Laaksonen Satu 12. Mäntymäki Heidi

14 13. Nivukoski Heli 14. Nummi Maarit 15. Turunen Hannele 16. Vanhapelto Mari 17. Vanhapelto Pirjo 18. Yliniemi Anne 4. Valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin täydentämään tarvittaessa ennakkoäänestystoimitsijoiden ja varsinaisen vaalipäivän vaalivirkailijoiden luetteloa. Päätös Hyväksyttiin

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Kaupunginhallitus 85 06.03.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN KOKOONPANOT VUONNA 2015

LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN KOKOONPANOT VUONNA 2015 LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN OONPANOT VUONNA 2015 K A U P U N G I N V A L T U U S T O 2013-2016 P U H E E N J O H T A J A 2015-2016 Joona Räsänen

Lisätiedot

KUNTAVAALIT 2017 Liite 1/KH päivitetty KH ÄÄNESTYSALUEEN 001 VAALILAUTAKUNTA (KIRKNIEMI-KIRKONKYLÄ)

KUNTAVAALIT 2017 Liite 1/KH päivitetty KH ÄÄNESTYSALUEEN 001 VAALILAUTAKUNTA (KIRKNIEMI-KIRKONKYLÄ) KUNTAVAALIT 2017 Liite 1/KH 20.2.2017 56 päivitetty KH 6.3.2017 85 ÄÄNESTYSALUEEN 001 VAALILAUTAKUNTA (KIRKNIEMI-KIRKONKYLÄ) 1 pj Jarmo Niemi 1 Erkki Hartikka 2 vpj Monica Lemberg 2 Marja-Leena Fäldt 3

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Vaaleissa

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Lehtinen Sakari Jäsen. Grandell Hanna-Maria sihteeri. Syrjälä Juha-Pekka järjestelmäasiantuntija

Lehtinen Sakari Jäsen. Grandell Hanna-Maria sihteeri. Syrjälä Juha-Pekka järjestelmäasiantuntija PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Keskusvaalilautakunta 03.03.2015 AIKA 03.03.2015 klo 19:00-20:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Lundell Kristiina Puheenjohtaja Virtanen Pasi Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015 ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KOKOUSAIKA 13.1.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila, puheenjohtaja Mononen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Kaupunginhallitus 386 07.11.2016 Kaupunginhallitus 56 06.02.2017 Kaupunginhallitus 83 13.02.2017 Kaupunginhallitus 104 27.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Lisätiedot

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Vihreäliitto http://www.lohjanvihreat.net/ 16 Nordström Paula sihteeri 20 Ritvas Julia Koulunkäyntiavustaja 30 Voutilainen

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1001/00.00.00.00/2016 20 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten Kaupunginsihteeri Petra Määttänen ja keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN KOKOONPANOT VUONNA 2016

LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN KOKOONPANOT VUONNA 2016 LUOTTAMUSHENKILÖLUETTELO KAUPUNGINVALTUUSTON, -HALLITUKSEN, JAOSTOJEN JA LAUTAKUNTIEN OONPANOT VUONNA 2016 K A U P U N G I N V A L T U U S T O 2013-2016 P U H E E N J O H T A J A 2015-2016 Joona Räsänen

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5442/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 8 7.1.2013 8 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sen jaostojen vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892

Nuoret 28.4.2012 29.4.2012 1.5.2012 Kokonaistulos Ville Lappi Pielavesi 9665 Janne Lappi Pielavesi 8830 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 32617 16751 49368 Nuoret 1 Ville Lappi Pielavesi 9665 4858 14523 2 Janne Lappi Pielavesi 8830 3843 12673 3 Mikko Juurikka Pudasjärvi 5892 4050 9942 4 Elina Luokkanen Taivalkoski 4424 2402 6826 5 Tuomas

Lisätiedot

Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi

Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi Kaupunginhallitus 273 11.09.2017 Alueiden johtokunta 18 20.09.2017 Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi 2017-2019 KH 11.09.2017 273 Alueiden johtokunta toimii Lohjan lähidemokratian

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Artur Erik LINDELL. s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo. Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010

Artur Erik LINDELL. s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo. Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010 Artur Erik LINDELL s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010 Antero, Äiti, Aulikki Oliver, Antero, Helena Aulikki, Lefa Anna-Maija, Jorma Arja, Jorma Ilkka, Kaisa,

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN

ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN Äänestyksen tiedot Kokous / Sammanträde Aiheen nimi: Äänestyksen nimi: Äänestyksen aihe: Äänestys alkaa / Omröstningen börjar Äänestys päättynyt / Omröstningen avslutad:

Lisätiedot

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP 0 Kilpailijan nimi Matilainen Kauko Keränen Veikko Ojanpää Jukka Raja Hannu Pohjola Päivi Nivala Reijo Pekkala Meeri Kannisto Marjatta Muotkajärvi Pirjo

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Syksyn 2015 vesijumppien osallistujat

Syksyn 2015 vesijumppien osallistujat Syksyn vesijumppien osallistujat Alta löydät listattuna kaikki syksyn ohjatut vesijumpat ja niihin valitut henkilöt. Ensin kaikki eläkeläisten ryhmät ja lopuksi työikäisten ryhmät. Mikäli olet ilmoittanut,

Lisätiedot

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN

ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN Äänestyksen tiedot Kokous / Sammanträde Aiheen nimi: ASIA/ÄRENDE 8 Äänestyksen nimi: Äänestyksen aihe: ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN Äänestys alkaa / Omröstningen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA

Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka 1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat Myönnetyt luvat 16.12.2014 Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka Paimion apteekki apteekkari Päivi Johanna Saarikivi Myönnetyt luvat 26.11.2014

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Vaalin tulos vertailuluvun mukaan järjestettynä Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 46 Korolainen, Katri Inkeri 214,390 III 20 Halonen, Reino Matias

Lisätiedot

Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015

Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Ylä-Savon ammattiopisto, Aikuiskoulutus, tutkinnon suorittaneita 1.1.2015-31.5.2015 Automaatioasentajan ammattitutkinto Harmoinen Jukka Tapio, Iisalmi Heikkilä-Luiro Mirja Sisko, Iisalmi Honkanen Harri

Lisätiedot