HE 21/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi vakuutusyhtiölakia,
|
|
- Iivari Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi vakuutusyhtiölakia, vakuutusyhdistyslakia ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annettua lakia siten, että vakuutusyhtiöt ja vakuutusyhdistykset voivat 21 päivän joulukuuta 2007 jälkeenkin käyttää sukupuolta vakuutusmaksuihin ja etuuksiin vaikuttavana tekijänä. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia. Ehdotetut muutokset perustuvat miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palveluiden saatavuuden ja tarjonnan alalla annettuun Euroopan unionin neuvoston direktiiviin. Direktiivin mukaan jäsenvaltio voi ennen 21 päivää joulukuuta 2007 päättää sallia sukupuolen käyttämisen vakuutuspalveluja ja niihin liittyviä rahoituspalveluja koskevien maksujen ja etuuksien laskennassa, jos sukupuoli on vakuutettavaan riskiin vaikuttava tekijä. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu, kuitenkin viimeistään 1 päivänä lokakuuta
2 2 SISÄLLYSLUETTELO ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ...1 SISÄLLYSLUETTELO...2 YLEISPERUSTELUT Nykytila Lainsäädäntö Käytäntö Ehdotetut muutokset Esityksen vaikutukset Taloudelliset vaikutukset Vaikutukset viranomaisten toimintaan Vaikutukset eri sukupuolten kannalta Esityksen valmistelu...6 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT Lakiehdotusten perustelut Vakuutusyhtiölaki luku. Erinäisiä säännöksiä Vakuutusyhdistyslaki luku. Erinäisiä säännöksiä Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä luku. Vakuutusliikkeen harjoittaminen Suomessa Laki työeläkevakuutusyhtiöistä Voimaantulo Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys...9 LAKIEHDOTUKSET...10 vakuutusyhtiölain muuttamisesta...10 vakuutusyhdistyslain 16 luvun muuttamisesta...11 ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta...12 työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 1 :n muuttamisesta...13 LIITE...14 RINNAKKAISTEKSTIT...14 vakuutusyhtiölain muuttamisesta...14 vakuutusyhdistyslain 16 luvun muuttamisesta...16 ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta...18 työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 1 :n muuttamisesta...20
3 3 YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö Suomessa harjoitettavaa vakuutustoimintaa koskevat muun muassa vakuutusyhtiölaki (1062/1979), vakuutusyhdistyslaki (1250/1987), laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä (398/1995) sekä vakuutussopimuslaki (543/1994). Nykyinen lainsäädäntö ei estä eikä vaadi sukupuolen käyttämistä vakuutusmatemaattisena tekijänä vakuutusmaksua tai vakuutuksesta saatavaa etuutta määrättäessä. Vapaaehtoisten vakuutusten vakuutusmaksusta ja sen perusteista ei ole säännöksiä laissa. Lain säännökset koskevat vakuutusyhtiön vakuutussopimuksista aiheutuvan vastuun eli vastuuvelan määrän laskemista ja kattamista. Lakisääteisten vakuutuslajien osalta laeissa on seuraavassa mainittuja vakuutusmaksuun vaikuttavia säännöksiä. Liikennevakuutuslain (279/1959) 18 :n mukaan liikennevakuutusmaksut on laskettava silmällä pitäen vakuutettujen etujen turvaavuutta kuitenkin siten, että vakuutusmaksujen on oltava kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin ja että vakuutusmaksut yleensä ovat suuremmat niistä vakuutuksista, joista on jouduttu suorittamaan korvausta. Tapaturmavakuutuslain (608/1948) 35 :n mukaan vakuutusmaksun laskuperusteet on laadittava siten, että vakuutusmaksut ovat kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin ottaen huomioon vakuutetun työn tapaturma- ja ammattitautiriski. Jos vakuutusmaksu tai vakuutuksen perusteella maksettavien korvausten määrä on siihen riittävän suuri, tulee myös vakuutuksenottajan oma vahinkotilasto ottaa huomioon vakuutusmaksua määrättäessä. Potilasvahinkolain (585/1986) 6 :n mukaan potilasvakuutuksen vakuutusmaksut on laskettava silmällä pitäen vakuutettujen etujen turvaavuutta ja vakuutusmaksujen on oltava kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin. Ympäristövahinkovakuutuksesta annetun lain (81/1998) 8 :n mukaan vakuutusmaksu on määrättävä siten, että vahinkoa kärsineen etu turvataan ja maksun on oltava kohtuullisessa suhteessa vakuutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi maksun määräämisessä on otettava huomioon vakuuttamisvelvollisen yhteisön laissa tarkoitetun liiketoiminnan laajuus sekä toimintaan liittyvän ympäristövahingon vaara ja muu ympäristölle aiheutuva haitta. Miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla annettu Euroopan unionin neuvoston direktiivi 2004/113/EY, jäljempänä tasaarvodirektiivi, tuli voimaan 21 päivänä joulukuuta Direktiivin 3 artiklan mukaan direktiiviä ei sovelleta työtä ja ammattia koskeviin asioihin. Direktiivin johdanto-osan 15 kappaleen mukaan direktiiviä olisi sovellettava vain yksityisiin, vapaaehtoisiin ja työsuhteesta riippumattomiin vakuutuksiin ja eläkkeisiin. Direktiivin viides artikla käsittelee vakuutusmatemaattisia tekijöitä ja artiklan ensimmäisen alakohdan kohdan mukaan sukupuolen käyttäminen vakuutuspalveluja ja niihin liittyviä rahoituspalveluja koskevien maksujen ja etuuksien laskennassa ei saa johtaa eroihin yksilöiden maksuissa ja etuuksissa 21 päivän joulukuuta 2007 jälkeen tehdyissä uusissa sopimuksissa. Artiklan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ennen 21 päivää joulukuuta 2007 päättää sallia suhteelliset erot yksilöiden maksuissa ja etuuksissa, jos sukupuolen käyttäminen on määräävä tekijä asiaankuuluvien ja tarkkojen vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Mikäli jäsenvaltio päättää ottaa tämän mahdollisuuden käyttöön, sen tulee ilmoittaa asiasta komissiolle ja varmistaa, että tarkat tiedot sukupuolen käytöstä määräävänä vakuutusmatemaattisena tekijänä kootaan, julkaistaan ja saatetaan säännöllisesti ajan tasalle. Lisäksi jäsenvaltion tulee tarkastella päätöstään uudelleen viiden vuoden kuluttua vuonna 2012 ottamalla huomioon kertomuksen, jonka komissio laatii jäsenvaltioiden käytännöistä sukupuolen käyttämisestä maksujen ja
4 4 etuuksien laskennassa, sekä ilmoittamalla komissiolle tarkastelunsa tulokset. Direktiivin valmisteluvaiheen aikana Suomi kannatti sukupuolen käytön sallivaa menettelyä, ja katsoi, että sukupuolen käyttämistä vakuutustoiminnassa ei ole tarkoituksenmukaista kieltää silloin, kun sen käyttö perustuu objektiivisiin, asiallisiin ja tasaarvon tavoite huomioon ottaen oikeasuhtaisiin syihin (TyVL 7/2004 vp U 12/2004 vp). 1.2 Käytäntö Suomessa vakuutusyhtiöt voivat Euroopan unionin vakuutusdirektiivien hinnoitteluvapauden periaatteiden mukaisesti vapaaehtoisissa vakuutuksissa määrätä vakuutustuotteiden hinnoitteluperiaatteet ja vakuutusmaksuun vaikuttavat tekijät. Vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan sukupuolen käyttöä vakuutusmaksun tai vakuutuksesta saatavan etuuden määräämiseen ei pidetä miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 7 :n mukaisena sukupuoleen perustuvana syrjintänä, koska vakuutusmaksut perustuvat tilastoihin sattuneita vahingoista. Suomessa sukupuolta käytetään lähinnä vapaaehtoisten henkilövakuutusten hinnoittelussa. Sukupuoli on yksi maksutekijä henkilön iän ja terveydentilan lisäksi, koska sukupuoli vaikuttaa henkilövakuutuksilla vakuutettavien riskien todennäköisyyteen. Esimerkiksi eläke- ja henkivakuutusten osalta merkittävä vakuutusmaksuun vaikuttava tekijä on kuolevuus ja elinajan odote. Tilastokeskuksen vuoden 2005 kuolleisuus- ja eloonjäämistilaston mukaan vastasyntyneen elinajanodote miehillä on 75,5 vuotta ja naisilla 82,3 vuotta. Tämän tilaston mukaan elävänä syntyneestä miehestä on 50 vuoden kuluttua kuollut 6734 ja naisista Edelleen 50-vuotiaan miehen elinajanodote on 28,4 vuotta ja naisen 34,0 vuotta Naisten tapaturma- ja henkivakuutusmaksut ovatkin huomattavasti halvemmat kuin miesten maksut. Kuoleman varalta otetuissa henkivakuutuksissa naisten maksu on yleensä saman suuruinen kuin seitsemän vuotta nuoremmalla miehellä. Miesten tapaturmavakuutusmaksut ovat noin kolme kertaa kalliimpia kuin naisten maksut. Miehet puolestaan pääsevät halvemmilla maksuilla sairauskuluvakuutuksissa. Syynä on se, että miehet hakevat vähemmän sairauskulukorvauksia. Sekä suomalaiset että eurooppalaiset sairausvakuutustilastot osoittavat, että naisten vakuutusten korvauskulut ovat keskimäärin 40 prosenttia suuremmat kuin miehillä. Miesten eläkevakuutusmaksut puolestaan ovat pienemmät kuin naisten maksut, koska miehet kuolevat naisia nuorempana ja ehtivät siten olla eläkkeellä lyhyemmän aikaa kuin naiset. 2 Ehdotetut muutokset Vakuutusyhtiölakia, vakuutusyhdistyslakia ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vakuutusyhtiöt ja vakuutusyhdistykset voivat 21 päivän joulukuuta 2007 jälkeenkin käyttää sukupuolta vakuutusmatemaattisena tekijänä vakuutusmaksua tai vakuutuksesta saatavaa etuutta laskettaessa, mikäli sukupuolen käyttäminen on vaikuttava tekijä vakuutettavaa riskiä arvioitaessa. Tällaisessa tilanteessa suhteelliset erot sukupuolten välisissä vakuutusmaksuissa tai vakuutuksessa saatavassa etuudessa olisivat sallittuja. Sukupuolen käyttö tulisi perustella tarkkojen asiaankuuluvien vakuutusmatemaattisten ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Vakuutusyhtiön tulisi julkistaa sekä säännöllisin väliajoin suorittaa kyseinen riskinarviointi uudelleen. Riskinarviointi tulisi toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle, ja siitä tulisi ilmetä, millä tavalla sukupuoli vaikuttaa kyseessä olevaan vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Vakuutusvalvontaviraston tulisi julkistaa, missä vakuutuslajeissa ja mitkä vakuutusyhtiöt käyttävät sukupuolta vakuutusmaksun tai vakuutuksesta saatavan etuuden laskentatekijänä. Vakuutusvalvontaviraston tehtäviin kuluisi sille toimitetun riskinarvioinnin perusteella arvioida, onko sukupuoli vaikuttava tekijä vakuutettavaa riskiä arvioitaessa. Naisten ja miesten erilaisissa vakuutusmaksuissa ei ole kysymys miesten ja naisten asettamisesta eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella vaan siitä, että vakuutusmak-
5 5 sut perustuvat tilastoihin sattuneista vahingoista ja kuolemantapauksista. Henki- ja eläkevakuutuksiin liittyen syy miesten ja naisten erilaiseen elinajanodotteeseen voi olla biologinen, mutta myös esimerkiksi elintavat vaikuttavat eliniän pituuteen. Vakuutusalan kannalta ongelmallista on, että tällä hetkellä ei riittävän tarkasti tiedetä, missä määrin syyt ovat biologiset ja missä määrin ja millä tavalla elinajanodotteeseen vaikuttavat elintavat. Lisäksi, mikäli elintavat olisi otettava huomioon vakuutustoiminnassa, jouduttaisiin ratkaisemaan muun muassa yksityisyyden suojaan liittyviä, annettujen tietojen luotettavuutta sekä elintapojen muuttumisen seuraamista koskevia kysymyksiä. Näin ollen niissä vakuutuksissa, joissa tilastojen perustella sukupuolella on merkitystä vakuutettavaa riskiä arvioitaessa, sukupuolta tulisi voida käyttää tekijänä vakuutusmaksua ja etuuksia laskettaessa niissäkin tilanteissa, joissa sukupuoli kattaa muita, vaikeammin mitattavia kriteerejä. Jos sukupuolta ei enää saisi käyttää vakuutusten hinnoittelutekijänä, johtaisi tämä henkilövakuutusten huomattaviin hinnan muutoksiin. On mahdollista, että uudet sukupuolineutraalit maksut asettuisivat korkeammalle tasolle kuin olemassa olevat naisten ja miesten keskimääräiset maksut. Tämä olisi seurausta vakuuttamisriskin kasvamisesta ja mahdollisesta vakuutuksenottajien valikoitumisesta. Maksujen nousu kohdistuisi erityisesti niihin vakuutuksenottajiin, joiden vahinkoriski on pieni. Esimerkiksi naisten tapaturmaja henkivakuutusmaksut nousisivat merkittävästi. Jos erisuuruisen riskin omaavilla vakuutuksenottajilla olisi sama maksu, voi tämä johtaa siihen, että pieniriskisemmät vakuutuksenottaja luopuvat vakuutuksestaan. Tällöin vakuutettujen keskimääräinen riskitaso ja siten myös maksut nousisivat. Ehdotuksella on tarkoitus säädellä Suomen vakuutusmarkkinoilla tapahtuvaa vakuutustoimintaa riippumatta siitä, onko kysymys kotimaisesta vai ulkomaisesta vakuutuksenantajasta. Tällöin vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten tulisi Suomessa tapahtuvan vakuutustoiminnan osalta perustella sukupuolen käyttöä vakuutusmatemaattisena tekijänä. Muualla kuin Suomessa tapahtuvan vakuutustoiminnan osalta suomalaisten vakuutusyhtiöiden ei tarvitsisi Suomen lain mukaan perustella sukupuolen käyttöä vakuutusmatemaattisena tekijänä, vaan tältä osin vakuutusyhtiöt noudattaisivat kohdemaan säädöksiä sukupuolen käytöstä. Sukupuolen käyttöä vakuutusmatemaattisena tekijänä säätelisi siten riskin sijaintivaltion vakuutustoimintaa koskevat säädökset. 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset Vakuutusyhtiöiden nykyinen käytäntö sukupuolen käyttämiselle vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa jatkuisi siltä osin, kuin vakuutusyhtiö osoittaa sukupuolen olevan vaikuttava tekijä vakuutettavaa riskiä arvioitaessa. Tämä osoitettaisiin Vakuutusvalvontavirastolle toimitettavassa riskinarvioinnissa. Riskinarviointi tulisi lisäksi suorittaa uudelleen vähintään viiden vuoden välein. Vakuutusyhtiöille tämä merkitsee lisäkustannuksia uusien tilastojen tuottamisesta. Lisäkustannusten arvioidaan jäävän määrältään vähäisiksi. 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Vakuutusvalvontaviraston työmäärä lisääntyisi sen myötä, että Vakuutusvalvontaviraston tulisi tutkia sille toimitetut riskinarvioinnit. Vakuutusvalvontaviraston lisääntyvän työmäärän arvioidaan jäävän kohtuulliseksi. 3.3 Vaikutukset eri sukupuolten kannalta Välittömiä vaikutuksia sukupuolten välisiin vakuutusmaksuihin tai vakuutuksista saataviin etuuksiin ei ole odotettavissa. Uutta lakia sovelletaan uusiin vakuutussopimuksiin, joiden osalta vakuutusyhtiön tulee perustella erot sukupuolten välisissä vakuutusmaksuissa ja -etuuksissa. Käytännössä vanhojenkin vakuutussopimusten mukaisten vakuutusmaksujen ja etuuksien erot sukupuolten välillä vastaavat tilastojen perusteella havaittua eroa vakuutettavassa riskissä. Siten esimerkiksi miesten henkivakuutusmaksut ovat naisten vastaavia vakuutusmaksuja korke-
6 6 ammat, koska miesten kuolevuus on naisten kuolevuutta suurempi. Samasta syystä eläkevakuutuksissa sen sijaan miesten vakuutusmaksut ovat naisten vastaavia vakuutusmaksuja pienemmät. On todennäköistä, että uuden lain voimaantulon jälkeen tehdyt vakuutussopimukset eivät sisällöltään eroa ennen lain voimaantuloa tehdyistä vakuutussopimuksista uudesta laista johtuvista syistä. Nykyisissä vakuutustuotteissa olevat erot sukupuolten välillä vakuutusyhtiön tulee kuitenkin vastaisuudessa perustella laissa esitetyllä tavalla. Mahdollista on, että vakuutusyhtiön suorittamassa riskinarvioinnista käy ilmi, että sukupuolten välinen ero vakuutusmaksussa tai -etuudessa ei vastaa vakuutettavassa riskissä havaittua suhteellista eroa. Tällaisessa tapauksessa voimassa olevat ja uuden lain voimaantulon jälkeen tehdyt vakuutussopimukset eroaisivat toisistaan. Vanhoja vakuutussopimuksia ei kuitenkaan voi uuden lain perusteella muuttaa. Esityksen johdosta vakuutustuotteiden läpinäkyvyys sukupuoleen liittyvien tekijöiden osalta lisääntyisi, koska vakuutusyhtiöiden tulisi julkistaa, mikä merkitys sukupuolella on vakuutusmatemaattisena tekijänä. Koska sukupuolen käyttöä vakuutuksissa seurataan säännöllisesti, on mahdollista, että peruste sukupuolen käytölle joissain vakuutuksissa muuttuu tai poistuu kokonaan. 4 Esityksen valmistelu Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä virkatyönä. Valmistelun yhteydessä on kuultu Vakuutusvalvontavirastoa ja Finanssialan Keskusliitto ry:tä. Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, Vakuutusvalvontavirastolta, Finanssialan Keskusliitto ry:ltä, Liikennevakuutuskeskukselta, Lähivakuutusryhmän keskusliitto ry:ltä, Potilasvakuutuskeskukselta, Tapaturmavakuutuslaitosten liitolta, Työeläkevakuuttajat TELA ry:ltä, Ympäristövakuutuskeskukselta, sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköltä sekä tasaarvovaltuutetulta. Lausunnoissa esille tuodut seikat on esityksessä otettu huomioon tarpeellisilta osin.
7 7 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 Lakiehdotusten perustelut 1.1 Vakuutusyhtiölaki 18 luku. Erinäisiä säännöksiä 6 d. Lukuun ehdotetaan lisättäväksi lailla 74/1998 kumotun 6 d :n tilalle uusi 6 d, jossa säädettäisiin vakuutusyhtiön oikeudesta käyttää sukupuolta vakuutusmaksun tai etuuden laskemisessa. Pykälän 1 momentin mukaan vakuutusyhtiö saisi käyttää sukupuolta vakuutusmaksun tai vakuutuksesta saatavan etuuden laskemisessa vain, jos yhtiö voi osoittaa sukupuolen olevan vakuutettavaan riskiin vaikuttava tekijä vakuututtavaa riskiä arvioitaessa. Tällöin riskinarviointiin perustuvat suhteelliset erot sukupuolten välillä olisivat sallittuja. Vaikuttavalla tekijällä tarkoitetaan sitä, että riskinarvioinnissa on havaittavissa sellainen ero sukupuolten välillä vakuutustapahtuman esiintymistiheydessä tai vahingon suuruudessa, jonka perusteella sukupuolesta riippumattoman vakuutusmaksun tai vakuutuksesta saatavan etuuden laskenta ei ole riskiteoreettisesti perusteltua. Suhteellisella eroilla tarkoitetaan sitä, että sukupuolten välinen ero vakuutusmaksussa tai vakuutuksesta saatavassa etuudessa tulee vastata sukupuolten välistä eroa vakuutustapahtumien esiintymistiheydessä tai vahingon suuruudessa. Selkeää numeerista tulkintaa vaikuttavalle tekijälle tai suhteelliselle erolle on vakuutusmatemaattisessa mielessä vaikea asettaa. Tältä osin ratkaisu jää tapauskohtaiseen harkintaan. Pykälän 2 momentin mukaan riskinarviointi tulee suorittaa asiaankuuluvien ja vakuutettavaa riskiä luotettavasti kuvaavien tilastotietojen perusteella. Se voi perustua joko vakuutusyhtiön omasta vakuutuskannasta suoritettavan riskinarviointiin tai yleisesti saatavilla olevaan tilastoon. Mikäli riskinarviointi perustuu vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, sen tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Huomioon otettavia asioita ovat havaintojen lukumäärä sekä havaintojakson pituus. Siten vakuutuskannasta tehtävän riskinarvioinnin luotettavuutta voidaan lisätä havaintojakson pituutta ja havaintojen lukumäärää kasvattamalla. Selkeiden numeeristen rajojen asettaminen luotettavuudelle ei ole tarkoituksenmukaista, vaan luotettavuuden arviointi tehdään tapauskohtaisesti. Esimerkiksi elämänvara- ja kuolemanvaravakuutuksissa sukupuoli on vakuutusmaksuun tai vakuutuksesta saatavaan etuuteen vaikuttava tekijä, koska sukupuolten välisessä elinajanodotteessa on havaittavissa selkeä ero. Käytännössä yhtiöt voisivat näissä vakuutuksissa perustella sukupuolen käyttöä vakuutusmatemaattisen tekijänä tilastokeskuksen väestötilastoja hyväksi käyttäen. Muiden vakuutuslajien osalta, esimerkiksi sairauskuluvakuutusten sekä yksityisten tapaturma-, liikenne- ja autovakuutusten osalta vakuutusyhtiöt voisivat perustella sukupuolen käytön esimerkiksi käyttäen omaan vakuutuskantaansa perustuvaa riskinarviointia. Toinen vaihtoehto on, että vakuutusyhtiöt yhdessä muodostavat omista vakuutuskannoistaan yhteisen tilastoaineiston, jonka perusteella riskinarviointi suoritetaan. Euroopan yhteisöjen komission asetus N:o 358/2003, niin sanottu ryhmäpoikkeusasetus, sallii vakuutusyrityksille tämäntyyppisen tilastollisen yhteistyön. Pykälän 3 momentissa säädetään riskinarvioinnin jakautumisesta tilasto- ja analyysiosaan sekä yhteenveto-osaan. 6 e. Uuden 6 e :n 1 momentin mukaan 6 d :ssä tarkoitettu riskinarviointi tulisi toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle. Vakuutusvalvontaviraston tehtäviin kuuluisi valvoa, että sukupuolen käyttö vakuutusmatemaattisena tekijänä täyttää 6 d :n vaatimukset. Koska selkeitä numeerisia määritelmiä on vaikea asettaa esimerkiksi sille, mikä katsotaan vaikuttavaksi tekijäksi tai millainen on luotettava tilasto, tämän tulkinnan valvonta jää Vakuutusvalvontaviraston tehtäväksi. Mikäli Vakuutusvalvontavirasto katsoo, että riskinarviointi ei täytä 6 d :n edellytyksiä ja niistä johtuvia hinnoitteluun ja etuuden laskentaan liittyviä vaatimuksia, Vakuutusval-
8 8 vontavirasto voi vakuutusyhtiölain valvontavaltuuksien nojalla esimerkiksi kieltää vakuutusyhtiöltä kyseessä olevien tuotteiden myynnin ja markkinoinnin. Pykälän 2 momentin mukaan riskinarvioinnin yhteenveto-osa olisi julkinen ja vakuutusyhtiön tulisi julkistaa se Internet verkkosivuilla ja sen tulisi olla saatavilla yhtiöstä. Yhteenveto-osan tulisi sisältää tiedot, joiden perusteella olisi havaittavissa sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisen tekijänä. Sen sijaan tilasto- ja analyysiosa olisi vain yhtiön ja Vakuutusvalvontaviraston tiedossa, koska se voi sisältää sellaista yksityiskohtaista tietoa vakuutusyhtiön vakuutuskannasta, että sen voidaan katsoa kuuluvan liikesalaisuuden piiriin. 6 f. Uuden 6 f :n 1 momentin mukaan Vakuutusvalvontavirastolle asetettaisiin velvollisuus julkistaa, missä vakuutuslajeissa vakuutusyhtiöt käyttävät sukupuolta vakuutusmatemaattisen tekijänä. Säännös on seurausta tasa-arvodirektiivin julkisuusperiaatteesta. Riskinarvioinnin sisällöstä laissa säädettäisiin vain sen jakautumisesta tilasto- ja analyysiosaan ja yhteenveto-osaan, joista yhteenveto-osa on julkinen. Vakuutusyhtiöiden Vakuutusvalvontavirastolle toimittamien riskinarviointien tulkinnan kannalta on tarkoituksenmukaista, että ne olisivat tietosisällöltään ja esittämistavaltaan mahdollisimman yhdenmukaisia ja että ne sisältäisivät kaikki tarpeelliset tiedot. Koska tiedot tulisi julkistaa ennen vakuutustuotteiden tarjontaa, on Vakuutusvalvontavirastolle varattava riittävä aika riskinarviointien tulkintaan. Tarvittaessa Vakuutusvalvontavirasto voisi siten pykälän 2 momentin nojalla antaa tarkempia säännöksiä riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Pykälän 3 momentissa säädetään Vakuutusvalvontaviraston oikeudesta vaatia vakuutusyritystä toimittamaan uusi riskinarviointi. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi vakuutusyrityksen sulautuminen, jakautuminen tai vakuutuskannan siirto toiseen vakuutusyritykseen. Myös sukupuolen käytön perusteissa saattaa ilmetä sellainen muutos, että on syytä vaatia vakuutusyrityksiä toimittamaan uudet riskinarvioinnit. 1.2 Vakuutusyhdistyslaki 16 luku. Erinäisiä säännöksiä Lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 14 16, jotka vastaavat sisällöltään vakuutusyhtiölain 18 luvun 6 d 6 f :ää. Perustelujen osalta viitataan vakuutusyhtiölain edellä mainittujen säännösten perusteluihin. 1.3 Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä 9 luku. Vakuutusliikkeen harjoittaminen Suomessa 63 b 63 d. Sukupuolen käyttäminen vakuutuksessa ja riskinarviointi, riskinarvioinnin toimittaminen Vakuutusvalvontavirastolle ja julkistaminen ja Vakuutusvalvontaviraston toimivaltuudet. Lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 63 b 64 d, jotka vastaavat sisällöltään vakuutusyhtiölain 18 luvun 6 d 6 f :ää ja vakuutusyhdistyslain 16 luvun :ää. Perustelujen osalta viitataan vakuutusyhtiölain edellä mainittujen säännösten perusteluihin. 1.4 Laki työeläkevakuutusyhtiöistä 1. Työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain mukaan vakuutusyhtiölain säännökset henkivakuutuksesta ja henkivakuutusliikettä harjoittavasta vakuutusyhtiöstä koskevat myös työeläkevakuutusyhtiötä, ellei kyseisessä laissa toisin säädetä. Pykälän 3 momentissa luetellaan ne vakuutusyhtiölain säännökset, joita ei sovelleta työeläkevakuutusyhtiöihin. Momentin luetteloon ehdotetaan lisättäväksi ehdotetut vakuutusyhtiölain 18 luvun 6 d 6 f, koska tasa-arvodirektiiviä ei sovelleta työeläkevakuutusyhtiöihin. 2 Voimaantulo Lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu, kuitenkin viimeistään 1 päivänä lokakuuta Tasa-arvodirektiivin 5 artiklan mukaan päätös sukupuolen käytön sallivasta menettelystä on jäsenvaltioissa tehtävä ennen 21 päivää joulukuuta Jotta
9 9 vakuutusyhtiöille ja yhdistyksille jää riittävä aika sopeutua uuden lain vaatimuksiin eli tarvittavien riskinarviointien suorittamiseen ja Vakuutusvalvontavirastolle arviointien tulkitsemiseen, lakien tulisi olla mahdollisuuksien mukaan voimassa viimeistään 1 päivänä lokakuuta Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Ehdotetut säännökset ovat merkityksellisiä perustuslain 6 :ssä tarkoitetun yhdenvertaisuuden kannalta. Perustuslain 6 :n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslain 6 :n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on katsottu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (PeVL 18/2006 vp, PeVL 1/2006 vp, PeVL 8/2003 vp, PeVL 65/2002 vp). Perustuslain säännös ei kiellä kaikkea erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi syrjintäsäännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista valiokunnan kannanottojen mukaan on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla ja että erottelu ei ole mielivaltaista. Suomessa vakuutusyhtiöt voivat Euroopan unionin vakuutusdirektiivien hinnoitteluvapauden periaatteiden mukaisesti vapaaehtoisissa vakuutuksissa määrätä vakuutustuotteiden hinnoitteluperiaatteet ja vakuutusmaksuun vaikuttavat tekijät. Suomessa sukupuolta käytetään esimerkiksi vapaaehtoisten henki- ja eläkevakuutusten hinnoittelussa. Sukupuoli on yksi maksutekijä henkilön iän ja terveydentilan lisäksi, koska sukupuoli vaikuttaa henkilövakuutuksilla vakuutettavien riskien todennäköisyyteen. Tilastokeskuksen vuoden 2005 kuolleisuus- ja eloonjäämistilaston mukaan vastasyntyneen elinajanodote miehillä on 75,5 vuotta ja naisilla 82,3 vuotta. Erilainen elinajanodote on yksi tilastollisesti merkittävistä sukupuoliominaisuuksista. Tästä sukupuoliominaisuudesta johtuvan riskin erilaisuuden on voitava heijastua myös vakuutusmaksuihin ja etuuksiin. Eri ihmisryhmien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää, että vähempiriskilliseen ryhmään kuuluvat eivät joudu kustantamaan korkeampaan riskiryhmään kuuluvien vakuutusturvaa korkeampien vakuutusmaksujen muodossa. Siten esimerkiksi miesten henkivakuutusmaksut voivat olla naisten vastaavia vakuutusmaksuja korkeammat, koska miesten kuolevuus on naisten kuolevuutta suurempi. Samasta syystä eläkevakuutuksissa sen sijaan miesten vakuutusmaksut voivat olla naisten vastaavia vakuutusmaksuja pienemmät. Hallitus katsoo, että sukupuoleen perustuvan erilaisen elinajanodotteen käyttäminen yhtenä tekijänä vakuutusmaksua tai vakuutuksesta saatavaa etuutta laskettaessa on Suomen perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä seikka. Ehdotettu säännöstö muuttaa vallitsevaa käytäntöä siten, että sukupuolella ei voida perustella mitä tahansa eroja vakuutusmaksuissa ja etuuksissa. Miesten ja naisten maksuissa ja etuuksissa voidaan ehdotuksen mukaan hyväksyä vain sellaisia suhteellisia eroavuuksia, kuin mitä vakuutusyhtiöiltä vaadittava riskinarviointi osoittaa. Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen ja etuuksien määräytymisessä ei siis perustu mielivaltaan, vaan tilastollisesti todennettavaan elinajanodotteeseen. Hallitus katsoo, että esitykseen sisältyvät lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:
10 10 Lakiehdotukset 1. Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään 28 päivänä joulukuuta 1979 annetun vakuutusyhtiölain (1062/1979) 18 lukuun siitä lailla 74/1998 kumotun 6 d :n tilalle uusi 6 d sekä uusi 6 e ja 6 f seuraavasti: 18 luku Erinäisiä säännöksiä 6 d Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittuja vain, jos sukupuoli on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Riskinarviointi voi perustua vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon taikka yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Jos riskinarviointi perustuu vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Riskinarvioinnissa tulee olla tilasto- ja analyysiosa sekä yhteenveto-osa. Riskinarvioinnista tulee ilmetä, miten sukupuoli vaikuttaa vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osassa tulee olla tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisena tekijänä. 6 e Jos vakuutusyhtiö käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa, sen tulee toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle 6 d :ssä tarkoitettu riskinarviointi ennen kyseessä olevien vakuustuotteiden tarjoamista. Vakuutusyhtiön tulee julkistaa riskinarvioinnin yhteenveto-osa Internet-verkkosivulla ja sen on oltava saatavilla vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiön tulee säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein tehdä riskinarviointi uudelleen ja toimittaa se Vakuutusvalvontavirastolle sekä julkistaa sen yhteenvetoosa. 6 f Vakuutusvalvontaviraston tulee julkistaa, missä vakuutuslajeissa vakuutusyhtiöt käyttävät sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa. Vakuutusvalvontavirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä 6 d :ssä tarkoitetussa riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Jos 6 e :ssä tarkoitettu viiden vuoden määräaika katsotaan liian pitkäksi tai tilanteen voidaan muutoin katsoa vaativan sitä, Vakuutusvalvontavirasto voi velvoittaa vakuutusyhtiötä toimittamaan uuden riskinarvioinnin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Tätä lakia sovelletaan vakuutussopimuksiin, jotka tehdään 22 päivänä joulukuuta 2007 tai sen jälkeen.
11 11 2. Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään 31 päivänä joulukuuta 1987 annetun vakuutusyhdistyslain (1250/1987) 16 lukuun uusi seuraavasti: 16 luku Erinäisiä säännöksiä 14 Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittua vain, jos sukupuoli on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Riskinarviointi voi perustua vakuutusyhdistyksen omaan vakuutuskantaan, vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon taikka yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Jos riskinarviointi perustuu vakuutusyhdistyksen omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Riskinarvioinnissa tulee olla tilasto- ja analyysiosa sekä yhteenveto-osa. Riskinarvioinnista tulee ilmetä, miten sukupuoli vaikuttaa vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osassa tulee olla tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisena tekijänä. 15 Jos vakuutusyhdistys käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa, sen tulee toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle 14 :ssä tarkoitettu riskinarviointi ennen kyseessä olevien vakuustuotteiden tarjoamista. Vakuutusyhdistyksen tulee julkistaa riskinarvioinnin yhteenveto-osa Internetverkkosivulla ja sen on oltava saatavilla vakuutusyhdistyksestä. Vakuutusyhdistyksen tulee säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein tehdä riskinarviointi uudelleen ja toimittaa se Vakuutusvalvontavirastolle sekä julkistaa sen yhteenveto-osa. 16 Vakuutusvalvontaviraston tulee julkistaa, missä vakuutuslajeissa vakuutusyhdistykset käyttävät sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa. Vakuutusvalvontavirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä 14 :ssä tarkoitetussa riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Jos 15 :ssä tarkoitettu viiden vuoden määräaika katsotaan liian pitkäksi tai tilanteen voidaan muutoin katsoa vaativan sitä, Vakuutusvalvontavirasto voi velvoittaa vakuutusyhdistyksen toimittamaan uuden riskinarvioinnin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Tätä lakia sovelletaan vakuutussopimuksiin, jotka tehdään 22 päivänä joulukuuta 2007 tai sen jälkeen.
12 12 3. Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään ulkomaisista vakuutusyhtiöistä 17 päivänä maaliskuuta 1995 annettuun lakiin (398/1995) uusi 63 b 63 d seuraavasti: 9 luku Vakuutusliikkeen harjoittaminen Suomessa 63 b Sukupuolen käyttäminen vakuutuksessa ja riskinarviointi Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittua vain, jos sukupuoli on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Riskinarviointi voi perustua ulkomaisen vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, ulkomaisten ja suomalaisten vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon taikka yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Jos riskinarviointi perustuu ulkomaisen vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Riskinarvioinnissa tulee olla tilasto- ja analyysiosan sekä yhteenveto-osan. Riskinarvioinnista tulee ilmetä, miten sukupuoli vaikuttaa kyseessä olevaan vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osassa tulee olla tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisena tekijänä. 63 c Riskinarvioinnin toimittaminen Vakuutusvalvontavirastolle ja julkistaminen Jos ulkomainen vakuutusyhtiö käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa, sen tulee toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle 63 b :ssä tarkoitettu riskinarviointi ennen kyseessä olevien vakuustuotteiden tarjoamista. Ulkomaisen vakuutusyhtiön tulee julkistaa riskinarvioinnin yhteenveto-osa Internetverkkosivulla ja sen on oltava saatavilla vakuutusyhtiöstä. Ulkomaisen vakuutusyhtiön tulee säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein tehdä riskinarviointi uudelleen ja toimittaa se Vakuutusvalvontavirastolle sekä julkistaa sen yhteenveto-osa. 63 d Vakuutusvalvontaviraston toimivaltuudet Vakuutusvalvontaviraston tulee julkistaa, missä vakuutuslajeissa ulkomaiset vakuutusyhtiöt käyttävät sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa. Vakuutusvalvontavirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä 63 b :ssä tarkoitetussa riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Jos 63 c :ssä tarkoitettu viiden vuoden määräaika katsotaan liian pitkäksi tai tilanteen voidaan muutoin katsoa vaativan sitä, Vakuutusvalvontavirasto voi velvoittaa ul-
13 13 komaista vakuutusyhtiötä toimittamaan uuden riskinarvioinnin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Laki Tätä lakia sovelletaan vakuutussopimuksiin, jotka tehdään 22 päivänä joulukuuta 2007 tai sen jälkeen. työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 1 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työeläkevakuutusyhtiöistä 25 päivänä huhtikuuta 1997 annetun lain (354/1997) 1 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1125/2006, seuraavasti: 1 Lain soveltamisala Työeläkevakuutusyhtiöön ei kuitenkaan sovelleta vakuutusyhtiölain 1 luvun 3, 3 a ja 4 a :ää, 2 luvun 1 a :n 2 momenttia, 2 :n 1, 2 ja 5 momenttia, 2 a :ää, 4 :n 1 momentin 3 kohtaa ja 5 :n 1, 2 ja 4 momenttia, 2 a lukua, 3 luvun 1 :n 1 momenttia, 1 a, 3, 4 ja 7 :ää, 7 luvun 1 a :n 2 momenttia, 2, 3, 3 a ja 5 :ää, 7 :n 1, 3 ja 4 momenttia, 10 luvun 2 :n 1 6 momenttia, 3 :n 2 ja 4 11 momenttia, 3 a, 3 b, 3 d, 4 d ja 7 :ää, 11 luvun Helsingissä 25 päivänä toukokuuta ja 6 14 :ää, 12 luvun 1 :n 2 momenttia ja 4 ja 5 :ää, 13 lukua, 14 luvun 1 :n 2 momenttia, 4 :n 2 momenttia, 4 a, 5 b, 6 ja 7 :ää, 14 a luvun 7 :n 4 momenttia ja 8 :ää, 15 luvun 25 :n 3 momenttia, 26 ja 27 :ää ja 34 :n 2 momenttia, 16 luvun 13 :n 4 momenttia, 16 a luvun 9 :n 4 momenttia sekä 10 ja :ää, 16 b luvun 4 :n 3 momenttia eikä 18 luvun 6 d 6 f :ää ja 9 :n 2 momenttia. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä
14 14 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään 28 päivänä joulukuuta 1979 annetun vakuutusyhtiölain (1062/1979) 18 lukuun siitä lailla 74/1998 kumotun 6 d :n tilalle uusi 6 d sekä uusi 6 e ja 6 f seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 18 luku Erinäisiä säännöksiä 6 d Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittuja vain, jos sukupuoli on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Riskinarviointi voi perustua vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon taikka yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Jos riskinarviointi perustuu vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Riskinarvioinnissa tulee olla tilasto- ja analyysiosa sekä yhteenveto-osa. Riskinarvioinnista tulee ilmetä, miten sukupuoli vaikuttaa kyseessä olevan vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osassa tulee olla tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisena tekijänä.
15 Voimassa oleva laki Ehdotus 15 6 e Jos vakuutusyhtiö käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa, sen tulee toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle 6 d :ssä tarkoitettu riskinarviointi ennen kyseessä olevien vakuustuotteiden tarjoamista. Vakuutusyhtiön tulee julkistaa riskinarvioinnin yhteenveto-osa Internetverkkosivulla ja sen on oltava saatavilla vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiön tulee säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein tehdä riskinarviointi uudelleen ja toimittaa se Vakuutusvalvontavirastolle sekä julkistaa sen yhteenveto-osa. 6 f Vakuutusvalvontaviraston tulee julkistaa, missä vakuutuslajeissa vakuutusyhtiöt käyttävät sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa. Vakuutusvalvontavirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä 6 d :ssä tarkoitetussa riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Jos 6 e :ssä tarkoitettu viiden vuoden määräaika katsotaan liian pitkäksi tai tilanteen voidaan muutoin katsoa vaativan sitä, Vakuutusvalvontavirasto voi velvoittaa vakuutusyhtiötä toimittamaan uuden riskinarvioinnin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Tätä lakia sovelletaan vakuutussopimuksiin, jotka tehdään 22 päivänä joulukuuta 2007 tai sen jälkeen.
16 16 2. Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään 31 päivänä joulukuuta 1987 annetun vakuutusyhdistyslain (1250/1987) 16 lukuun uusi seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 16 luku Erinäisiä säännöksiä 14 Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittua vain, jos sukupuoli on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Riskinarviointi voi perustua vakuutusyhdistyksen omaan vakuutuskantaan, vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon taikka yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Jos riskinarviointi perustuu vakuutusyhdistyksen omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Riskinarvioinnissa tulee olla tilasto- ja analyysiosa sekä yhteenveto-osa. Riskinarvioinnista tulee ilmetä, miten sukupuoli vaikuttaa vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osassa tulee olla tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisena tekijänä.
17 Voimassa oleva laki Ehdotus Jos vakuutusyhdistys käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa, sen tulee toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle 14 :ssä tarkoitettu riskinarviointi ennen kyseessä olevien vakuustuotteiden tarjoamista. Vakuutusyhdistyksen tulee julkistaa riskinarvioinnin yhteenveto-osa Internetverkkosivulla ja sen on oltava saatavilla vakuutusyhdistyksestä. Vakuutusyhdistyksen tulee säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein tehdä riskinarviointi uudelleen ja toimittaa se Vakuutusvalvontavirastolle sekä julkistaa sen yhteenveto-osa. 16 Vakuutusvalvontaviraston tulee julkistaa, missä vakuutuslajeissa vakuutusyhdistykset käyttävät sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa. Vakuutusvalvontavirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä 14 :ssä tarkoitetussa riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Jos 15 :ssä tarkoitettu viiden vuoden määräaika katsotaan liian pitkäksi tai tilanteen voidaan muutoin katsoa vaativan sitä, Vakuutusvalvontavirasto voi velvoittaa vakuutusyhdistyksen toimittamaan uuden riskinarvioinnin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Tätä lakia sovelletaan vakuutussopimuksiin, jotka tehdään 22 päivänä joulukuuta 2007 tai sen jälkeen.
18 18 3. Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään ulkomaisista vakuutusyhtiöistä 17 päivänä maaliskuuta 1995 annettuun lakiin (398/1995) uusi 63 b 63 d seuraavasti: 9 luku Vakuutusliikkeen Harjoittaminen Suomessa 63 b Sukupuolen käyttäminen vakuutuksessa ja riskinarviointi Sukupuolen käyttäminen vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa ja siihen perustuvat suhteelliset erot vakuutusmaksuissa tai vakuutuksesta saatavissa etuuksissa ovat sallittua vain, jos sukupuoli on vaikuttava tekijä vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Riskinarviointi voi perustua ulkomaisen vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, ulkomaisten ja suomalaisten vakuutusyhtiöiden tai vakuutusyhdistysten vakuutuskannoista muodostettuun yhteiseen tilastoaineistoon taikka yleiseen vakuutettavaa riskiä kuvaavaan luotettavaan tilastoon. Jos riskinarviointi perustuu ulkomaisen vakuutusyhtiön omaan vakuutuskantaan, vakuutuskannan tulee olla riittävän laaja luotettavan riskinarvioinnin tekemiseksi. Riskinarvioinnissa tulee olla tilasto- ja analyysiosan sekä yhteenveto-osan. Riskinarvioinnista tulee ilmetä, miten sukupuoli vaikuttaa vakuutettavaan riskiin ja mikä on sukupuolten välinen suhteellinen ero vakuutettavassa riskissä. Riskinarvioinnin yhteenveto-osassa tulee olla tiedot, joiden perusteella voidaan havaita sukupuolen merkitys vakuutusmatemaattisena tekijänä.
19 Voimassa oleva laki Ehdotus c Riskinarvioinnin toimittaminen Vakuutusvalvontavirastolle ja julkistaminen Jos ulkomainen vakuutusyhtiö käyttää sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa, sen tulee toimittaa Vakuutusvalvontavirastolle 63 b :ssä tarkoitettu riskinarviointi ennen kyseessä olevien vakuustuotteiden tarjoamista. Ulkomaisen vakuutusyhtiön tulee julkistaa riskinarvioinnin yhteenveto-osa Internet-verkkosivulla ja sen on oltava saatavilla vakuutusyhtiöstä. Ulkomaisen vakuutusyhtiön tulee säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein tehdä riskinarviointi uudelleen ja toimittaa se Vakuutusvalvontavirastolle sekä julkistaa sen yhteenveto-osa. 63 d Vakuutusvalvontaviraston toimivaltuudet Vakuutusvalvontaviraston tulee julkistaa, missä vakuutuslajeissa ulkomaiset vakuutusyhtiöt käyttävät sukupuolta vakuutusmaksujen tai vakuutuksesta saatavien etuuksien laskennassa. Vakuutusvalvontavirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä 63 b :ssä tarkoitetussa riskinarvioinnissa esitettävistä tiedoista, niiden esittämistavasta ja toimittamisesta virastolle. Jos 63 c :ssä tarkoitettu viiden vuoden määräaika katsotaan liian pitkäksi tai tilanteen voidaan muutoin katsoa vaativan sitä, Vakuutusvalvontavirasto voi velvoittaa ulkomaista vakuutusyhtiötä toimittamaan uuden riskinarvioinnin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta Tätä lakia sovelletaan vakuutussopimuksiin, jotka tehdään 22 päivänä joulukuuta 2007 tai sen jälkeen.
20 20 4. Laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 1 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työeläkevakuutusyhtiöistä 25 päivänä huhtikuuta 1997 annetun lain (354/1997) 1 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1125/2006, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 1 Lain soveltamisala Työeläkevakuutusyhtiöön ei kuitenkaan sovelleta vakuutusyhtiölain 1 luvun 3, 3 a ja 4 a :ää, 2 luvun 1 a :n 2 momenttia, 2 :n 1, 2 ja 5 momenttia, 2 a :ää, 4 :n 1 momentin 3 kohtaa ja 5 :n 1, 2 ja 4 momenttia, 2 a lukua, 3 luvun 1 :n 1 momenttia, 1 a, 3, 4 ja 7 :ää, 7 luvun 1 a :n 2 momenttia, 2, 3, 3 a ja 5 :ää, 7 :n 1, 3 ja 4 momenttia, 10 luvun 2 :n 1 6 momenttia, 3 :n 2 ja 4 11 momenttia, 3 a, 3 b, 3 d, 4 d ja 7 :ää, 11 luvun 1 ja 6 14 :ää, 12 luvun 1 :n 2 momenttia ja 4 ja 5 :ää, 13 lukua, 14 luvun 1 :n 2 momenttia, 4 :n 2 momenttia, 4 a, 5 b, 6 ja 7 :ää, 14 a luvun 7 :n 4 momenttia ja 8 :ää, 15 luvun 25 :n 3 momenttia, 26 ja 27 :ää ja 34 :n 2 momenttia, 16 luvun 13 :n 4 momenttia, 16 a luvun 9 :n 4 momenttia sekä 10 ja :ää, 16 b luvun 4 :n 3 momenttia eikä 18 luvun 9 :n 2 momenttia. 1 Lain soveltamisala Työeläkevakuutusyhtiöön ei kuitenkaan sovelleta vakuutusyhtiölain 1 luvun 3, 3 a ja 4 a :ää, 2 luvun 1 a :n 2 momenttia, 2 :n 1, 2 ja 5 momenttia, 2 a :ää, 4 :n 1 momentin 3 kohtaa ja 5 :n 1, 2 ja 4 momenttia, 2 a lukua, 3 luvun 1 :n 1 momenttia, 1 a, 3, 4 ja 7 :ää, 7 luvun 1 a :n 2 momenttia, 2, 3, 3 a ja 5 :ää, 7 :n 1, 3 ja 4 momenttia, 10 luvun 2 :n 1 6 momenttia, 3 :n 2 ja 4 11 momenttia, 3 a, 3 b, 3 d, 4 d ja 7 :ää, 11 luvun 1 ja 6 14 :ää, 12 luvun 1 :n 2 momenttia ja 4 ja 5 :ää, 13 lukua, 14 luvun 1 :n 2 momenttia, 4 :n 2 momenttia, 4 a, 5 b, 6 ja 7 :ää, 14 a luvun 7 :n 4 momenttia ja 8 :ää, 15 luvun 25 :n 3 momenttia, 26 ja 27 :ää ja 34 :n 2 momenttia, 16 luvun 13 :n 4 momenttia, 16 a luvun 9 :n 4 momenttia sekä 10 ja :ää, 16 b luvun 4 :n 3 momenttia eikä 18 luvun 6 d 6 f :ää ja 9 :n 2 momenttia. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2007.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi vakuutusyhtiölakia, työeläkevakuutusyhtiöistä
SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 282/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölakia siten, että julkisen osakeyhtiön sallittaisiin nykyistä laajemmin
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä
Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista annetun lain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnalle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 98/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain sekä ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta
HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uusjakojen tukemisesta annettua lakia siten,
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
SISÄLLYS. N:o 362. Laki. vakuutusyhtiölain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 4päivänä toukokuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2001 N:o 362 368 SISÄLLYS N:o Sivu 362 Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta... 1029 363 Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun
HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä
HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta
LUONNOS 9.2.2016 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Yhteisen kalastuspolitiikan
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HE 244/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n sekä yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia ja yliopistolakia.
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain
HE 67/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain säännöstä menettelystä,
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
HE 181/2005 vp. ja aluelaitoksiin poistetaan. Työterveyslaitos muodostuu jatkossa organisatorisesti
HE 181/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työterveyslaitoksen
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 151/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 4 ja 28 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015
Hallituksen esitys työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 16/2015 Vuoden 2017 eläkeuudistus: Taustalla julkisen talouden kestävyysvaje ja keskimääräisen
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.12.2003 KOM(2003) 761 lopullinen 2003/0295 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen
HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman
HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.
1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 130/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutuskassalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutuskassalakia siten, että jäsenyys vakuutuskassojen yhdistyksessä muuttuisi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 211 final 2016/0114 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 74/2004 vp Sairausvakuutuslaki Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 50/2004 vp. Lakialoitteessa ehdotan, että erityishoitorahan
Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta
Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 229 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sokerilain 5 :n, kotimaisesta tärkkelystuotannosta annetun lain 3 :n ja kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
HE 20/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 20/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain 6 :n ja kaupparekisterilain 13 a :n muuttamisesta Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
Direktiivi tasa-arvosta tavaroiden ja palveluiden tarjonnassa
EU-tuomioistuimen tasa-arvotuomio ja sen vaikutukset Suomen aktuaariyhdistys 21.9.2011 Vakuutusasiantuntija Mari Pekonen-Ranta Direktiivi tasa-arvosta tavaroiden ja palveluiden tarjonnassa Miesten ja naisten
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 269/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuotannollisten investointien korotetuista poistoista verovuosina 2013 ja 2014 annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 211/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolain veroedustajaa koskevaa säännöstä muutettavaksi Euroopan yhteisön oikeuden mukaiseksi.
HE 211/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolain veroedustajaa koskevaa säännöstä muutettavaksi
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.
TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.2015 Kiertokirjettä korjattu 16.6.2015 esimerkkilaskelmissa
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta ja 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen
Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa
Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Johdannoksi MaRa-alalla palveluita tarjottaessa huomioitava yhdenvertaisuuslainsäädäntö: Rikoslakiin sisältyvä
KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 C(2016) 3942 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU 32 artiklan 6 kohdan
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta
HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.
HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta
13.5.2015 A8-0141/60 60 1 artikla 1 kohta 1. Tällä asetuksella perustetaan omaehtoiseen vakuutukseen perustuva toimitusketjun due diligence -periaatteita koskeva unionin järjestelmä, jotta voidaan estää
HE 11/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 11/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 22 :n väliaikaisesta muuttamisesta ja kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä
HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annettua lakia sikarin ja pikkusikarin määritelmän osalta. Esitys liittyy
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
LA 142/1998 vp Lakialoite 142 Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle YLEISPERUSTELUT Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen
Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla
Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 31.12.2013 VH Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla VH-tiedonkeruussa kerätään vuosittaisia tietoja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden ulkomaisista rahavirroista. Tiedot kerätään
HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille
Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Sääntöviite: 3.4.3 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot
Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion
Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki
Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaantulo Työntekijän eläkelain muuttamisesta annettu laki ( / ) tulee voimaan 1 päivänä
HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti
Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta