TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2010 vp. Valtion omistajaohjauksen valvonta JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat. TrVM 11/2010 vp M 9/2010 vp
|
|
- Matti Rantanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2010 vp Valtion omistajaohjauksen valvonta JOHDANTO Vireilletulo Tarkastusvaliokunta on todennut mietinnössään TrVM 1/2009 vp valtion tilinpäätöskertomuksesta vuodelta 2008, että valiokunta tulee jatkossa valvomaan myös valtioenemmistöisten yhtiöiden omistajaohjausta. Valiokunta käynnisti valvontatyön vuoden 2010 alussa toteuttamalla laajan asiantuntijakuulemisen. Asiantuntijakuulemisesta laadittiin muistio, jonka valiokunta hyväksyi kokouksessaan valtion omistajaohjauksen valvontaa koskevan tutkimusvalmistelun pohjaksi. Valiokunta hyväksyi kokouksessaan tutkimustyötä koskevan tarjouspyynnön kohteen ja tutkimuksen sisällön sekä valtuutti samalla tarkastusvaliokunnan sihteeristön ryhtymään tarjouspyyntömenettelyn edellyttämiin toimiin. Tarkastusvaliokunta on pyytänyt valtion omistajaohjauksen valvontaa koskevasta tutkimuksesta tarjoukset Hilma-ilmoituskanavassa julkaistun tarjouspyynnön mukaisesti. Tutkimusta koskeva hankintapäätös tehtiin tarjousten vertailun perusteella ja tutkimuksen tekijäksi valittiin Tampereen yliopiston Taloustieteiden laitos. Valiokunta nimesi tutkimukselle ohjausryhmän, jonka puheenjohtajana toimi Matti Ahde ja jäseninä edustajat Klaus Pentti ja Eero Lehti tarkastusvaliokunnasta. Tutkimus on valmistunut ja luovutettu tarkastusvaliokunnalle Tutkimuksen valmistumisen jälkeen valiokunta kuuli vielä asiantuntijoita. Valiokunta on ryhtynyt valmistelemaan mietintöä perustuslain 90 :n 1 momentin perusteella saattaakseen eduskunnan tietoon merkittävät valvontahavaintonsa. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - puolustusministeri Jyri Häkämies, puolustusministeriö - osastopäällikkö Pekka Timonen, Valtioneuvoston kanslia, omistajaohjausosasto - pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti ja esikuntapäällikkö, KHT, JHTT Marko Männikkö, Valtiontalouden tarkastusvirasto, eduskunta - valtioneuvoston controller Soili Vasikainen ja valtioneuvoston apulaiscontroller Esko Mustonen, valtiovarain controller -toiminto - yksikönpäällikkö Satu Santala, ulkoasiainministeriö - kansliapäällikkö Ritva Viljanen, sisäasiainministeriö - alivaltiosihteeri Juhani Turunen ja finanssineuvos Helena Tarkka, valtiovarainministeriö - kansliapäällikkö Harri Skog ja neuvotteleva virkamies Matti Hietanen, opetus- ja kulttuuriministeriö - kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen ja maatalousylitarkastaja Tauno Junttila, maa- ja metsätalousministeriö - kansliapäällikkö Harri Pursiainen ja yksikön päällikkö, neuvotteleva virkamies Mika Mäkilä, liikenne- ja viestintäministeriö - kansliapäällikkö Erkki Virtanen, työ- ja elinkeinoministeriö M 9/2010 vp TRO 2/2009 vp Versio 2.0
2 - kansliapäällikkö Kari Välimäki ja hallitusneuvos Ismo Tuominen, sosiaali- ja terveysministeriö - toimitusjohtaja Hannu Leinonen, Destia Oy - hallituksen puheenjohtaja Pekka Kaikkonen, Fintoto Oy - toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj - toimitusjohtaja Ilkka Kananen, Huoltovarmuuskeskus - toimitusjohtaja Sinikka Mönkäre, Raha-automaattiyhdistys RAY - toimitusjohtaja Kari Järvinen, Solidium Oy - toimitusjohtaja Risto Nieminen, Veikkaus Oy Ab - toimitusjohtaja Mikael Aro, VR-Yhtymä Oy - hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimo ja toimitusjohtaja Mikael Jungner, Yleisradio - toimitusjohtaja Henri Kuitunen, Caprus Oy - neuvottelupäällikkö Markku Nieminen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry - neuvottelupäällikkö Håkan Ekström, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry - neuvottelupäällikkö Niko Simola, Palkansaajajärjestö Pardia ry - tutkimuskoordinaattori, ennustepäällikkö Eero Lehto, Palkansaajien tutkimuslaitos - arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho, Poliisihallitus - professori Heikki Niskakangas, Helsingin kauppakorkeakoulu - rahoitusjohtaja Soili Vasikainen, Helsingin yliopisto - professori Lasse Oulasvirta, tutkija Jari Kankaanpää ja yliassistentti, HTT Jani Wacker, Tampereen yliopisto - professori Jukka Mähönen, Turun yliopisto - hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos - kauppaneuvos Soili Suonoja - ylitarkastaja Anne Kalliomäki, sisäinen tietopalvelu, eduskunta. Viitetieto Valiokunta on aiemmin käsitellyt asiaa omana asiana tunnuksella TRO 2/2009 vp Valtion omistajaohjauksen valvonta. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Valtiolla on mittava yhtiövarallisuus, joka sisältää omistuksia yli 50 merkittävässä yhtiössä. Valtion suoran omistuksen arvo pörssiyhtiöissä markkina-arvoon perustuen oli 12 mrd. euroa ja välillisen omistuksen arvo Solidiumin kautta 9 mrd. euroa eli yhteensä noin 21 mrd. euroa. Lisäksi valtiolla on julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osakkeita ja osuuksia. Valtio on osakkeenomistajana mukana hyvin erityyppisissä yhtiöissä, mutta karkeasti yhtiöt voidaan jakaa kahteen luokkaan: markkinaehtoisesti toimiviin yhtiöihin ja valtion erityistehtäviä toteuttaviin yhtiöihin. Valtion erityistehtäviä toteuttavilla yhtiöillä on joko tietty valtion niille osoittama tehtävä tai jokin sellainen erivapaus, jonka vuoksi ne eivät toimi kilpailullisessa ympäristössä. Erityistehtäväyhtiöissä valtiolla on omistajana ensisijaisesti yhteiskunnallisia tavoitteita, vaikka yleistavoitteena onkin, että toiminta on myös kannattavaa. Myös markkinaehtoisesti toimivilla yhtiöillä voi olla valtioomistajan strategisia intressejä, mutta yhtiöt toimivat kuitenkin selkeästi liiketoiminnallisin periaattein. Markkinaehtoisesti toimivissa yhtiöissä omistajaohjauksen tavoitteena on pitkällä aikavälillä parhaan taloudellisen kokonaistuloksen saavuttaminen. Valtion omistajaohjauksen keskeisiä lähtökohtia ovat avoin ja johdonmukainen omistajan käyttäytyminen, vastuullisten ja asiantuntevien jäsenten ehdottaminen yhtiöiden hallituksiin, omistajan panostukset yhtiöiden johtamisresursseihin ja johdon sitouttamiseen sekä kaikkien omistajien ja myös muiden etutahojen huomioon ottaminen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden ja valtion erityistehtäviä toteuttavien yhtiöi- 2
3 den omistajaohjaus on järjestetty siten, että valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto vastaa markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden omistajaohjauksesta ja kukin substanssiministeriö oman hallinnonalansa erityistehtäväyhtiöiden omistajaohjauksesta. Raportointi eduskunnalle Valtion yhtiövarallisuus ei kuulu talousarvioon sisältyvään valtiontalouteen. Eduskunnalla on kuitenkin perustuslain 90 :n nojalla oikeus ulottaa valtion taloudenhoidon valvonta myös talousarvion ulkopuoliseen valtiontalouteen, kuten esimerkiksi valtioenemmistöisiin osakeyhtiöihin. Tähän mennessä eduskunnalla ei ole kuitenkaan ollut juurikaan välineitä valtion omistajaohjauksen systemaattiseen, vuotuiseen valvontaan. Valtion tilinpäätöskertomuksessa toki esitetään ministeriöiden toimialan toiminnan tuloksellisuuden kuvauksen osana tiedot hallinnonalan valtionyhtiöistä, mutta valtionyhtiöitä koskeva raportointi tilinpäätöksessä on kuitenkin ollut varsin niukkaa, lähinnä vain tuloksen toteamista. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että "omistajaohjauksen raportointia kehitetään ja eduskunnalle annetaan vuosittain kertomus omistajaohjauksesta". Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto on olemassaolonsa aikana ehtinyt julkaista kolme omistajaohjauksen vuosikertomusta, joita ei ole käsitelty eduskunnassa. Käsittelylle ei ole eduskunnassa vakiintunutta menettelyä, koska omistajaohjauksen vuosikertomus ei kuulu eduskunnalle annettaviin kertomuksiin. Tilan muuttaminen edellyttää laintasoista säännöstä asiasta. Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston laatima vuosikertomus kattaa ainoastaan omistajaohjausosaston hoidettavana olevat yhtiöt. Substanssiministeriöiden omistajaohjauksessa olevat valtion erityistehtäviä toteuttavat yhtiöt jäävät vuosikertomuksen ulkopuolelle. Niistä ei raportoida myöskään omistajaohjausosaston talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle antamissa säännöllisissä katsauksissa. Valtiontalouden tarkastusvirastolla on siitä annetun lain (676/2000) 2 :n mukaan oikeus tarkastaa valtion määräysvallassa olevia yhtiöitä erityisesti sen selvittämiseksi, miten valtion omistajaohjausta ja osakasvaltaa on käytetty. Tällä hetkellä tarkastusvirasto ei ole suunnannut paljoakaan resurssejaan valtion omistajaohjauksen valvontaan, mutta se on todennut toimintasuunnitelmassaan, että omistajapolitiikan tarkastustarve tulee jatkossa lisääntymään. Tarkastusvaliokunnan mielestä on ongelmallista valtiontalouden parlamentaarisen valvonnan näkökulmasta, ettei valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston vuosikertomus ole eduskunnalle annettava kertomus eikä sen käsittelylle eduskunnassa siten ole toistaiseksi vakiintunutta menettelyä. Omistajaohjauksen parlamentaarisen valvonnan kannalta on tarkoituksenmukaista, että omistajaohjauksen vuosikertomus annetaan eduskunnalle kertomusasiakirjana. Tarkastusvaliokunta pitää tärkeänä sitä, että samalla kun omistajaohjauksen vuosikertomus muutetaan kertomusasiakirjaksi, myös sen kattavuutta laajennetaan niin, että uudistettu kertomus omistajaohjauksesta sisältää tiedot sekä markkinaehtoisesti toimivista yhtiöistä että valtion erityistehtäviä toteuttavista yhtiöistä. Lisäksi tarkastusvaliokunta haluaa kiinnittää huomiota asioiden esittämistapaan omistajaohjauskertomuksessa. Valiokunta on jo aiemmin mietinnössään TrVM 1/2009 vp kiinnittänyt huomiota valtion omistajapolitiikkaa koskevassa valtioneuvoston periaatepäätöksessä ( ) omistajaohjaukselle asetettujen tavoitteiden toteutumisen arviointiin ja todennut, että asetettujen tavoitteiden ja niiden toteutumisen mittaamiseksi valittujen arviointikriteerien tulee olla sisällöltään selkeitä ja yksiselitteisiä. Valiokunnan teettämässä tutkimuksessa analysoidaan nykyisen, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston laatiman omistajaohjauskertomuksen sisältöä ja esitetään useita ehdotuksia raportin selkeyttämiseksi. Huomion kohteina ovat muun muassa raportin tietojen vertailtavuus ja läpinäkyvyys. 3
4 Tarkastusvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että tutkimukseen sisältyvän kansainvälisen vertailun perusteella voidaan todeta johdonmukaisen ja kattavan markkinaehtoisesti toimivia valtionyhtiöitä koskevan raportoinnin sisältävän ensinnäkin portfolioiden rakennetta, tuottoa ja kannattavuutta koskevat tiedot ja toiseksi tiedot omistuksessa tapahtuneista muutoksista, ostoista ja myynneistä sekä perusteluista niille. Lisäksi omistajaohjauksesta vastaavat ministeriöt ovat velvollisia kertomaan parlamentille, miten valtion omistajapolitiikkaa ja sen periaatteita on toteutettu, erityisesti miten hyvää hallinnointia ja johtamista on edistetty yhtiöiden omistajaohjauksessa. Valtion erityistehtäviä toteuttavien yhtiöiden osalta on erityisen tärkeää raportoida niille määrättyjen ei-liiketaloudellisten yhteiskunnallisten tehtävien tavoitteista ja ohjauksesta. Ruotsissa hallitus päätti vuonna 2007 valtioomisteisten yhtiöiden ulkoisen raportoinnin toimintaohjeista, joissa yhteiskuntavastuun raportoinnille asetettiin vahvat lisävaatimukset. Hallitus edellytti, että kaikkien valtio-omisteisten yhtiöiden on noudatettava yhteiskuntavastuun raportoinnissa Global Reporting Initiativen (GRI) ohjeita. GRI on kansainvälinen aloite, jonka tavoitteena on luoda yleisesti hyväksytty toimintamalli yhteiskuntavastuun raportointiin. Kyseessä on itsenäinen säätiö, joka toimii Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöjärjestön (UNEP) yhteistyöelimenä. GRI:n yhteiskuntavastuun raportointiohjeisto sisältää ohjeet ympäristöasioiden sekä sosiaalisten ja taloudellisten asioiden kirjaamisesta. Ruotsin hallituksen ohjeistuksen perustana on "noudata tai selitä" -periaate, eli yhtiö voi poiketa ohjeistuksesta, jos se pystyy perustelemaan poikkeamisen. Vuodelta 2009 GRI:n mukaisen yhteiskuntavastuuraportoinnin esitti Ruotsissa 45 kaikkiaan 48:sta valtio-omisteisesta yhtiöstä. Norjassa yhteiskuntavastuun raportointi ei ole yhtä pakollista kuin Ruotsissa, siellä GRI:n raportointiohjeiston noudattaminen on vapaaehtoista, mutta hallitus kuitenkin kannustaa suuria yhtiöitä noudattamaan sitä. Valiokunnan teettämässä tutkimuksessa esitetään, että uudistetussa omistajaohjauskertomuksessa tulisi antaa koottu kuva myös siitä, miten hyvän hallinnoinnin ja johtamisen (corporate governance) periaatteita sekä yhteiskuntavastuuseen liittyviä periaatteita ja tavoitteita on edistetty omistajaohjauksessa. Tarkastusvaliokunnan mielestä tutkimus antaa hyvän pohjan kertomuksen sisällön kehittämiselle. Tarkastusvaliokunta katsoo, että kansainvälisestikin vertaillen omistajaohjauksen valvontatiedon raportoinnissa eduskunnalle on puutteita, koska raportti lähetetään kansanedustajille. Omistajaohjauksen parlamentaarisen valvonnan jäntevöittämiseksi tarkastusvaliokunta edellyttää, että omistajaohjauksesta annettava kertomus on muutettava eduskunnalle annettavaksi vuotuiseksi kertomukseksi, minkä lisäksi kertomuksen sisältöä tulee laajentaa kattamaan järjestelmällisesti markkinaehtoisten yhtiöiden ohella valtion erityistehtäviä toteuttavat yhtiöt. Kertomuksen sisältämien asioiden esittämistavan tulee olla yhtiön toiminnan luonne huomioon ottaen mahdollisimman informatiivinen sisältäen myös tiedot siitä, miten yhteiskuntavastuuseen liittyviä periaatteita ja tavoitteita on edistetty. Uudistetun omistajaohjauskertomuksen muuttaminen valtiopäiväasiakirjaksi merkitsee kertomuksen säännöllistä käsittelyä eduskunnassa. Tämä mahdollistaa myös omistajaohjauksesta vastaavien ministeriöiden ja keskeisten valtion omistamien yhtiöiden johdon nykyistä säännöllisemmät suulliset kuulemiset. Suulliset kuulemiset ovat omistajaohjauksen valvonnan kannalta tärkeitä muun muassa siksi, että niiden avulla on toisaalta mahdollista täydentää ja tarkentaa kirjallisen raportoinnin sisältämää informaatiota ja toisaalta tehostaa informaation oikeellisuuden todentamista. Tarkastusvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa saaman palautteen perusteella suullisiin kuulemisiin suhtaudutaan myönteisesti. Raportin laativa taho Sekä markkinaehtoisesti toimivat että valtion erityistehtäviä toteuttavat yhtiöt kattavan uudistetun omistajaohjauskertomuksen laatijan tulee 4
5 olla sellainen taho, jolla on sama asema ja samankaltainen toimivalta suhteessa kaikkiin omistajaohjauksesta vastaaviin ministeriöihin. Yksittäisellä ministeriöllä ei ole tarvittavaa ohjausvaltaa ja tiedonsaantioikeutta toisiin ministeriöihin ja niiden alaisiin yhtiöihin. Tällä hetkellä tarvittava toimivalta lienee ainoastaan valtiontalouden tarkastusvirastolla, mutta esimerkiksi valtiovarain controller -toiminto voisi tulla kysymykseen tällaisen raportin kokoajana. Laissa valtion talousarviosta (423/1988, 24 f ) säädetään valtiovarain controller -toiminnon tehtävistä, joihin kuuluu muun muassa valtion tilinpäätösraportoinnin ja muun valtiontaloutta ja tuloksellisuutta koskevan raportoinnin ja arviointitoiminnan ohjaaminen, yhteensovittaminen ja kehittäminen. Valtiovarain controller -toiminnon tulevaisuus on parhaillaan pohdittavana. Valtiovarainministeriö asetti viime syksynä työryhmän arvioimaan valtiovarain controller -toiminnon toimintaa. Arviointityöryhmän päivätty ehdotus sisältää ratkaisuvaihtoehtoina kolme periaatteellista mallia, jotka ovat toiminnan lakkauttaminen nykyisessä muodossaan, toiminnan säilyttäminen valtiovarainministeriössä nykyistä suppeampana yksikkönä sekä valtioneuvoston kanslia -malli. Työryhmä itse asettui kannattamaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Valtioneuvoston kanslia -mallissa valtiovarain controller -toiminto toimisi osana mahdollisesti valtioneuvoston kansliaan kehitettävää konserniohjauksen järjestelmää. Tätä tukee myös kesällä 2010 julkaistu OECD:n Suomen hallinnon maa-arviointi (Finland working together to sustain success. OECD Public Governance Reviews), jossa todetaan, että valtioneuvoston ytimen roolia tulisi vahvistaa lisäämällä olemassa olevien prosessien valvontaa ja tilivelvollisuutta ja lisäksi valtioneuvoston kanslialla täytyisi olla merkittävämpi rooli julkisen hallinnon ohjauksessa ja koordinoinnissa. Samanlaiseen arvioon päätyi myös Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra selvityksessään konsernijohdon kehittämisestä (Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, Valtion konsernijohdon vaativa mutta mahdollinen tehtävä. Sitran selvityksiä 21). Myös asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin se, että tarve valtioneuvoston ja koko valtionhallinnon poikkihallinnolliseen kokonaistarkasteluun ja toiminnan ohjaukseen on lisääntynyt. Tähän liittyen valtiovarain controller -toiminnon mahdolliseksi tehtäväksi jatkossa nähtiin toimiminen konserniohjauksen kehittämisessä ja tukemisessa sekä toimiminen valtioneuvoston strategisen johtamisen parissa. Osana yleisempää konserniohjaustehtävää valtiovarain controller -toiminnolla voi olla myös tehtävä omistajaohjauksessa. Valtiovarain controller -toiminto voisi edistää ja varmistaa hyvän hallintotavan periaatteiden toteutumista suhteessa ministeriöihin sekä valmistella erilaisia yhtiöitä kokonaisuutena koskevan strategisen analyysin ja raportoida sen eduskunnalle. Asiantuntijakuulemisissa valtiovarain controller -toiminnon siirtäminen valtiovarainministeriöstä valtioneuvoston kansliaan ja toimiminen uudistetun, eduskunnalle annettavan omistajaohjauskertomuksen laatijana sai kannatusta. Tarkastusvaliokunta edellyttää, että ryhdytään toimenpiteisiin valtiovarain controller -toiminnon toimintaedellytysten turvaamiseksi siten, että valtion omistajaohjauksesta ehdotettu raportointi voidaan toteuttaa. Uudistetun omistajaohjauskertomuksen laatijan tulee olla sellainen riippumaton taho, jolla on sama asema ja samankaltainen toimivalta suhteessa kaikkiin omistajaohjauksesta vastaaviin ministeriöihin. Valiokunnan mielestä valtiovarain controller -toiminto sopii hyvin tähän tehtävään. Valtiovarain controller -toiminnon riippumattoman aseman korostamiseksi on valiokunnan mielestä tarkoituksenmukaista siirtää controller-toiminto valtioneuvoston kansliaan. Tämä olisi luonteva kehityssuunta, kun huomioidaan myös luvun alussa tapahtunut Valtiontalouden tarkastusviraston siirto pois valtiovarainministeriön alaisuudesta muun muassa ulkoisen tarkastuksen riippumattomuuden turvaamiseksi. Samalla on turvattava valtiovarain controller -toiminnon riittävä resursointi ja asiantuntemus. 5
6 Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella tarkastusvaliokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy seuraavan kannanoton: 1. Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle vuotuisen kertomuksen valtion omistajaohjauksesta. 2. Eduskunta edellyttää, että hallitus sisällyttää eduskunnalle annettavaan uudistettuun omistajaohjauskertomukseen sekä markkinaehtoiset yhtiöt että valtion erityistehtäviä toteuttavat yhtiöt ja niitä koskevat tiedot. Kertomuksen sisällön tulee olla riittävän informatiivinen sekä sisältää tiedot myös siitä, miten yhteiskuntavastuuseen liittyviä periaatteita ja tavoitteita on edistetty. 3. Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin valtiovarain controller -toiminnon toimintaedellytysten turvaamiseksi siten, että valtion omistajaohjauksesta ehdotettu raportointi voidaan toteuttaa. Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2011 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Matti Ahde /sd Klaus Pentti /kesk Sinikka Hurskainen /sd (osittain) Eero Lehti /kok Johanna Ojala-Niemelä /sd Erkki Pulliainen /vihr Kari Uotila /vas Pekka Vilkuna /kesk Raimo Vistbacka /ps. Valiokunnan sihteereinä ovat toimineet valiokuntaneuvos Nora Grönholm valiokuntaneuvos Matti Salminen. 6
Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen
Asettamispäätös VM035:00/2012 16.5.2012 Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Valtiovarainministeriö on tänään
Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi Puhemiesneuvoston
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002
Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa
Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.
OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen
Tiistai kello ,
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 54/2004 vp Tiistai 14.12.2004 kello 10.00 11.25, 11.35 11.45 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari
SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11
ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 1.1 Corporate governance hyvän johtamis- ja hallintojärjestelmän normisto Suomessa...15 1.1.1 Osakeyhtiölaki...15
Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos
HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hyvä hallintomalli valtion erityistehtävää hoitavissa yhtiöissä ja niiden omistajaohjauksessa (7/2013) 204/54/2011 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy, 10.6.2013.
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,
Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.
Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa olevien osakeyhtiöiden hallinnointiohje (Corporate Governance -ohje) 1.1.2012 Sisäisiä julkaisuja 6/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön visio Hyvinvointia
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri
Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2002 vp Perjantai 25.10.2002 kello 14.00-15.09 Läsnä nimenhuudossa vpj. vpj. jäs. Kimmo Kiljunen /sd Kirsi Piha /kok Eero Akaan-Penttilä /kok Maria Kaisa Aula /kesk
Tiivistelmä Dno: 358/54/01 VALTION LIIKELAITOSTEN TULOS- JA OMISTAJA- OHJAUS. Tarkastusnäkökulma ja tarkastuskohteet
Tiivistelmä Dno: 358/54/01 VALTION LIIKELAITOSTEN TULOS- JA OMISTAJA- OHJAUS Tarkastusnäkökulma ja tarkastuskohteet Tulos- ja omistajaohjaus on tässä tarkastuksessa määritelty eduskunnan, valtioneuvoston,
Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 29/2006 vp Tiistai 6.6.2006 kello 12.00-12.40 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA Perjantai 24.2.2012 kello 11.30-13.05 Läsnä pj. jäs. vjäs. sihteerit Kimmo Sasi /kok Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Esko Kiviranta
Ulkoasiainvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
Valtion omistajaohjauksen valvonta ja raportointi eduskunnalle. eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 2/2010
Valtion omistajaohjauksen valvonta ja raportointi eduskunnalle eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 2/2010 Valtion omistajaohjauksen valvonta ja raportointi eduskunnalle Jari Kankaanpää, Lasse Oulasvirta,
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006
211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta
Raimo Vistbacka /ps vjäs. Reijo Paajanen /kok Lyly Rajala /kok sihteeri Mika Boedeker valiokuntaneuvos
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2004 vp Tiistai 13.4.2004 kello 12.00-13.02 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk Leena Harkimo /kok Saara Karhu
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön
Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate governance statement) 2015
Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate governance statement) 2015 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1. Yrityksen päätöksentekoelimet 1.1 Yhtiökokous 1.2 Hallituksen
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979
Hallintovaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11a/2002 vp Hallituksen esitys laiksi seutuyhteistyökokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on 8 päivänä toukokuuta 2002 pyytänyt perustuslakivaliokunnalta
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 39/2004 vp Perjantai 22.10.2004 kello 12.00-12.50 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk
FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN
11.11.2011 1 (6) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7.10.2011, Dnro 10/2011 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990 2020 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuuleminen ke 26.4.2017 klo 11.30 Elli Aaltonen Pääjohtaja Kansaneläkelaitos 1. Kelaan kohdistuva budjettiohjaus- ja valvontamekanismit
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
Kuopion Bridgekerho ry
Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo
KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
1 (5) KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN YIT Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä maaliskuuta 2016 alkaen klo 10.00 Finlandia-talon
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 46/2013 vp Perjantai 29.11.2013 kello 11.30-12.45 Läsnä vpj. Pentti Kettunen /ps jäs. Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Anneli
8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie
Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk
Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk ( 9 osittain, 10 14) vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk ( 1 11, 12 osittain) Leena Harkimo /kok
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 64/2005 vp Tiistai 25.10.2005 kello 12.00-13.06 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk ( 9 osittain, 10 14) vpj. Matti Kangas /vas jäs. Mikko Alatalo /kesk ( 1 11,
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 Kauppa- ja teollisuusministeriö Kuluttajavirasto KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014
SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN
Tuomioistuinviraston perustaminen
Lausuntopyyntö 21.04.2017 OM 9/021/2016 Tuomioistuinviraston perustaminen Johdanto asetti 10.5.2016 toimikunnan valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan määräaika päättyi 28.2.2017.
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
Tiistai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Tiistai 7.2.2006 kello 12.00-13.20 Läsnä vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911
Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen
Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Yhdessä enemmän innovatiivisuutta uudella konserniajattelulla 14.12.2011 Harri Skog Kansliapäällikkö Uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä
Valtion keskitetty omistajaohjaus
Valtion keskitetty omistajaohjaus 13.11.2007 Lähde: Finlandia-talo. Kuva: Rauno Träskelin Pekka Timonen Osastopäällikkö, ylijohtaja Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto OMISTAJAOHJAUSOSASTO Ylijohtaja
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 5.1.2016 VM122:00/2014 Riitta Bäck 2260/03.01.01/2014
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 5.1.2016 VM122:00/2014 Riitta Bäck 2260/03.01.01/2014 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VALTION VIRKAEHTOSOPI- MUSASETUKSEN 10 :N MUUTTAMISESTA
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
5.3.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä
Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Valtiontalouden tarkastusvirasto Maakunnan muutosjohtajien verkostotapaaminen 15.2.2018 Marko Männikkö Anna-Liisa Pasanen Mikä on VTV? Mikä on tarkastusmandaatti
AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00
AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 25.3.2010 alkaen klo
Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)
Varsinainen yhtiökokous
1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen
3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase.
1. Yhtiön nimi sekä valtion omistus- ja äänivaltaosuus. HAUS kehittämiskeskus Oy Suomen valtio omistaa koko osakekannan. 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä. 2 Yhtiön toimiala Yhtiö toimii julkisia hankintoja
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston vuosikertomus 2007 2008
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston vuosikertomus 2007 2008 Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston vuosikertomus 2007 2008 2 Sisällys 1 Ministerin alkusanat 7 2 Johdanto 9 3 Valtion
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp
VaVM 22/1998 vp- HE 61/1998 vp VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp Hallituksen esitys laiksi erään Joroisten kunnassa sijaitsevan kiinteistön myymisestä Järvikylä Gods Aktiebolag -nimiselle yhtiölle
# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.
LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp Hallituksen esitys laiksi postipalvelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 20 päivänä kesäkuuta 2001 lähettänyt liikennevaliokuntaan valmistelevasti
Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
1 Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 1. Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Klaus W. Heinemann Finnairin Johtoryhmä Pekka Vauramo toimitusjohtaja Eija Hakala Henkilöstö Ville
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
Torstai kello
ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara
Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi
LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan
Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi sekä lasten adoptiota koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymiseksi
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,17 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA