KALLIOHOVIASIAA. tasaisin väliajoin kysymyksiä. Aikoinaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KALLIOHOVIASIAA. tasaisin väliajoin kysymyksiä. Aikoinaan"

Transkriptio

1 /2016 Jakelu kaikkiin talouksiin Metsämaan ja Orisuon alueella KALLIOHOVIASIAA Koulun kesälomien aikana Kalliohoviin saa vuoroja päivälläkin. Tannin Teppo ja Päivi tekevät varauksia entiseen malliin. Eli jos haluat mennä esimerkiksi sulkapalloa pelaamaan tai muuta salissa tapahtuvaa liikuntaa harrastamaan, ota yhteys Tanneihin ja varaa oma vuoro. Oman vuorosi jälkeen katsothan, ettei Kalliohoviin jää ulkopuolisia ja paikat jäävät kuntoon. Takavuosina kokeiltiin, että kesät Kalliohovin ovet pidettiin jatkuvasti auki ja sisään pääsi kuka tahansa ja tekemään mitä tahansa. Se kokeilu oli tosi huono idea Kalliohovin vuokrauksesta tulee tasaisin väliajoin kysymyksiä. Aikoinaan kun Kalliohovia rakennettiin, niin silloiset Metsämaalaiset yhdistykset olivat vahvasti sitoutuneita sen rakentamiseen ; esimerkkinä Maa-ja kotitalousnaiset, Martat yms. yms. Talkoissa olleiden yhdistysten osalta sovittin tuolloin, että yhdistys tarvitessaan joko omaan toimintaan tai kokous- tai juhlapaikkana, Kalliohovi annetaan käyttöön heille veloituksetta. Siivous on luonnollisesti käyttäjän hoidettava. Kun joku muu kuin edellä mainitut kuten yksityiset henkilöt, ulkopuoliset yhdistykset tai yritykset haluavat Kalliohovin käyttöönsä, niin silloin vuokra astuu kuvaan. Varsinkin, jos Kalliohovin käyttäjä perii pääsylippuja tai muuten rahastaa ja näin hyötyy taloudellisesti Kalliohovin käytöstä, Metsämaan Urheilijat ry. haluaa ottaa omistajana ja rakennuksen ylläpitäjänä oman osansa. Helpoin tapa on käyttäjän maksaa vuokra. Poikkeuksena on pidetty esimerkiksi koulun vanhempainyhdistyksen tai MLL:n omia diskoja tai vastaavia... Vuokraan ei sisälly siivousta, vaan sen hoitaa vuokraaja.

2 KESÄAIKA METSÄMAALLA Kevään ja kesän aikana Metsämaalla on paljon tapahtumia. Koulun järjestämä Veteraanijuhla on Koulun henkilökuntaa ja oppilaat toivottavat kaikki tervetulleiksi osallistumaan juhlaan. Koulun päätösjuhla on 1.6. klo Kalliohovissa. Koululaisten kevätkirkko on lauantaina 4.6. klo Näihin tilaisuuksiin kyläläiset ovat tervetulleita. Kyläilta on 2.5. vietetään mukava yhteinen hetki entisaikoja muistellessa. Tuulimyllyn korjaustalkoot pidetään kesällä. Samoin loppukesällä on luontopolun ja pururadan kunnostustalkoot. Avoimet kylät tapahtuma on 11.6.Tapahtuma on kylän keskustassa Lähikaupalla ja Kalliohovin pihalla. Vietetään mukava kesälauantai mm. torimyynnin ja kirppistapahtuman merkeissä Metsämaan Metsästysseura kutsuu kyläläiset Metsästysmajalle peijaisiin.kyläpäivät pidetään Pyramidipiknik on Suuri valtakunnallinen tapahtuma, suunnistuskilpailut, on Metsämaalla syksyllä Koska kyseessä on todella merkittävä tapahtuma kylässämme on siitä juttua seuraavassa eli kesäkuussa ilmestyvässä Kyläuutisissa. Kaiken edellä kerrotun toteuttamiseen tarvitaan paljon työtä. Nyt tarvitaan kylän väkeä! Lähde siis reippaasti ja rohkeasti talkoohommiin Talkoissa on mukavaa, perinteen mukaan siellä on tarjoiluakin. Ja ennen kaikkea tämä työ tulee meidän kylämme hyväksi. Kylätoimikunnan puheenjohtaja Tannin pariskunta ajatteli, että metsämaalaiset täytyy pitää ajan tasalla. Niinpä he tekivät aloitteen digitaalisen kellon hankkimisesta Kalliohovin ulkoseinään näkyvälle paikalle. Laite näyttää myös lämpötilan. Näin meillä kylässä on tilannetietoa, mikä selkeästi näkyy Metsämaantielle asti. Kiitos Päiville ja Tepolle! Tapahtumalista: Veteraanijuhla 2.5. Kyläilta Ulkoilupäivä/geokätkyily Paperinkeräys Maa- ja kotital.naiset Luonnosta pöytään 1.6. Koulun päätösjuhla 4.6. Koululaisten kevätkirkko 6.6. Maanantaipyöräily Avoimet kylät Maa-ja kotital.naisten retki Helsinkiin 9.7. Metsästysseuran peijaiset Kyläpäivät Pyramidipiknik METSÄMAAN KYLÄTOIMIKUNTA Hakenberg Antero Hakenberg Joel Härmäaho Hannu varapj Kanerva Katja sihteeri Rautanen Eila pj Ristimäki Jukka Schwartz Matti Yli-Pietilä Matti rahastonhoitaja Jussi Nieminen 2 Metsämaan Kyläuutiset

3 Pöllöbongausta Kalliohovin kahviossa. Koulun 1 2 luokan oppilaiden töitä. Metsämaan koulun VETERAANIPÄIVÄN JUHLA Kalliohovissa keskiviikkona Kahvitus klo 9 Koululaisten ja päiväkodin ohjelma klo 9.30 Veteraanien kukitus Tervetuloa! Kyläilta Kalliohovissa klo Kahvitarjoilu alkaen. HOIVAA JA HUOLENPITOA ENTISAIKAAN Tarinaa Metsämaan Kunnalliskodista Pirkko Siivonen-Takku kertoo talon historiasta perustamisvaiheesta toiminnan loppumiseen Arja Yli-Heikkilä kertoo talon pitkäaikaisesta legendaarisesta johtajattaresta Elna Yli-Heikkilästä Kaisa Salonen kertoo kokemuksia työntekijänä olosta Kunnalliskodissa TERVETULOA! Metsämaan Kyläuutiset 3

4 JÄTEPAPERIN KERÄYS Loimi-Hämeen Jätehuolto tuo Kalliohovin pihalle paperinkeräyslavan Lava tuodaan jo perjantai-iltana Lavalle voi tuoda ja toivotaan, että tuotaisiin kotona varastoon kertynyttä paperia lehtiä ym. Paperista maksetaan. Tuotto menee Metsämaan koulun hyväksi. Kun lava on täynnä siitä maksetaan muutama sata euroa, mikä siis menee koulun käyttöön. Keräykseen ei oteta kartonkia, pahvia, eikä pahvilaatikoita. Mikäli paperinne on kerätty pahvilaatikkoon, kipatkaa paperit lavalle ja jättäkää laatikot lavan viereen. Toimitamme ne kartonkikeräykseen. Paperia ei haeta, vaan se pitää tuoda lavalle. Tuomisessa kyllä autetaan. Yhteyshenkilö tässä asiassa on Jukka Ristimäki puh TUULIMYLLY Kylän keskustassa olevan tuulimyllyn kunnostaminen on välttämätöntä. Mylly on päässyt huonoon kuntoon ja rakenteiden rappeutuminen on jopa vaaraksi läheisyydessä liikkuville. Nyt tuulimylly on päätetty kunnostaa. Se tehdään talkoilla. Talkooporukkaan on ilmoittautunut Jukka Ristimäki, Antero Hakenberg, Matti Yli-Pietilä ja Julia Hakenberg. Lisää talkooväkeä tarvitaan. Myllyn kunnostustyöt ovat riippuvaisia suotuisista säistä. Talkoiden ajankohdasta on ilmoitus Metsämaan Lähikaupassa, Loimaan Lehden seuratoimintapalstalla ja netissä. Talkooväelle järjestetään tarjoilua. Ilmoita Jukalle tai Anterolle talkootöihin tulostasi. 4 Metsämaan Kyläuutiset

5 Ulkoilupäivä Tule ulkoilemaan ja tutustumaan geokätköilyyn ja lodjaukseen la klo Metsämaan Kalliohovin lähimaastoon. Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle, Maatalousnaiset Kuva: Aapo Kraama tarjoavat keittolounaan. Ilmoittaudu mukaan (vip , ilmoita osallistujien määrä lapset /aikuiset sekä se, onko käytettävissänne gps-navigointilaite). Avoimet kylät on valtakunnallinen tapahtuma, missä Metsämaa on mukana. Tapahtumassa esittelemme kyläämme. Toivomme, että saamme oman kylän väen liikkeelle ja myös ohikulkijat poikkeamaan kylässämme. Metsämaalla Avoimet kylät tapahtuma keskittyy kylän keskustaan. Lähikaupalla on musiikkia klo Sen jälkeen ohjelmaa on Kalliohovin pihassa. Metsämaan Kyläuutiset Kylässämme on kirppismyyntiä ja torimyyntiä. Myyntiä on Kalliohovin pihalla. Kotikirppiksiä voi olla esim. Metsämaantien varressa. Myyntipaikka Kalliohovin pihalla maksaa 5. Myyntipaikkavaraukset puh Ilmoita myös kotikirppikset, jotta voimme ohjata kävijät näihin osoitteisiin. 5

6 JÄTEVESIASIAA METSÄMAALLA Jätevesiasetus on taas ajankohtainen. Se velvoittaa tekemään ratkaisut jätevesien käsittelyssä maaliskuuhun 2018 mennessä. Suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen Loimaan kaupungilta kertoi mitä velvoitteita Metsämaalle on odotettavissa. Mitään hätiköintiä jätevesien puhdistusasiassa ei ole tapahtunut. Ympäristökeskus on velvoittanut 1980-luvulta lähtien kunnat taajamaalueillaan tekemään ratkaisuja jätevesien puhdistamisessa. Metsämaalla asia oli kovasti ajankohtainen noin 10 vuotta sitten. Välillä otettiin asiassa aikalisää valtakunnallisestikin. Jätevesiasetuksen voimaantuloa siirrettiin. Nyt kun tiedetään jätevesiasetuksen voimaantuloaika, asiassa alkaa tapahtua. Syksyllä 2015 Loimaan kaupunginvaltuustossa tehtiin aloite jätevesiasian hoitamisesta Metsämaan taajamassa. Kaupungin talousarvioon on otettu määräraha Metsämaan jätevesiasian suunnitteluun. Suunnittelussa vertaillaan eri vaihtoehtoja; joko oma pienpuhdistamo tai siirtoviemäri kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Jätevesiverkoston suunnittelu sinänsä on valmis. Siitä on luonnoskartta nähtävänä Metsämaan Lähikaupalla. Ne kiinteistöt, jotka ovat verkon varrella voivat olla velvoitettuja liittymään verkostoon. Pakollisesta liittymisestä ei tosin ole vielä tehty päätöstä. Haja-asutusalueella asetus ei aseta velvoitteita jätevesien puhdistamisessa, mikäli asukas on täyttänyt 70 vuotta, mutta verkostoon on kaikkien iästä riippumatta liityttävä. Jätevesien puhdistusasia Metsämaan taajamassa on siis valmisteluvaiheessa. Tällä hetkellä ei ole mitään järkeä tehdä hätäisiä ratkaisuja omasta kiinteistökohtaisesta puhdistamosta. Osmo Hongisto on tehnyt raportin v 2011 Metsämaan taajaman viemäröintivaihtoehdoista. Vaihtoehtojen vertailun lisäksi raportissa on tietoja myös kustannuksista. Raportti on luettavissa Metsämaan Lähikaupassa. Haastatteli Eila Rautanen 6 Metsämaan Kyläuutiset

7 METSÄMAA Tapahtumakalenteri La Geokätköily: Kätköilystä jatkossa voi tiedustella Iirikseltä. Ma Kalliohovissa klo 17 alkaen Luonnosta pöytään-ilta. Valmistetaan ruokaa luonnon vihanneksista. Käytetään myös härkäpapua raaka-aineena. Koti ja maaseutulehdet 3/15, 1/16 mukaan. Osallistujat tuovat mukanaan keräämiään villivihanneksia. Tied. Hilkka Ma alkaa Maanantai-pyöräily. Lähtö Kalliohovista klo Pyöräillään Metsämaa ristiinrastiin kesän aikana. Reitin varrelta voi liittyä seuraan. Tied. Anja ja Mervi Torstaisin (toukokuu-syyskuu) voi pelata tennistä tai sulkapalloa Ristimäenkulmantie 316. Kokoa 2-4 hengen ryhmä. Tossut jalkaan, maila ja pallo käteen ja peliks. Tied. Hilkka La Impin päivänä torjutaan Jättiputkea jokirannasta Kesäretki suuntautuu pääkaupunkiimme torstaina Tutustumme Helsingin eri kaupunginosiin.esim. aamukahvit juomme Hakaniemen torilla, josta kierros Kallion nähtävyyksiin. Töölössä bongaamme Sibelius-monumentin ja Seurasaaren kautta ajamme Munkkiniemeen merimaisemiin iltapäiväkahville Cafe Torpanrantaan. Makean vierailun teemme myös Fazerin tehtaalle Vantaalle. Siellä esittely sekä lounasruokailu. Tervetuloa mukaan! Tiedustelut ja ilmoittautumiset 6.6. mennessä Merville. Kesällä leikataan matonkuteita ja vieraillaan rantamökillä. Tarjoamme seuraa vanhuksille tied. Hertta ja lastenhoitoapua perheille tied. Hilkka Tapahtumat ovat kaikille avoimia! Tervetuloa Tarkkaile LL:n seuratoiminta-palstaa! Hertta Huhtanen Mervi Jokinen Iiris Ojala Hilkka Kraama Anja Yli-Tuomola Kappeliseurakunnan ilmoituksia: su klo 12 Kylvön siunaus Kirkon lähellä pellolla ti klo lähetysilta Paukulla, Nahuntie 4, Pekka Kiviranta ELY:stä, Anja Uusitalo to 5.5. klo 18 Helatorstain iltahartaus kirkossa. Paukut, Ritva Szarek ti klo lähetysilta Nahuntuvalla, Ritva Szarek su klo 12 Helluntain messu, kaatuneitten muistopäivä. Riku Laukkanen, Kaija Huhtanen su klo 10 Kappeliseurakuntien yhteinen messu. Ari Pääkkönen, Elina Rouhiainen, Ritva Szarek, Veera Heino, kappelikuoro. Kirkkokahvit Nahuntuvalla. la 4.6. klo 8.45 koulun kevätkirkko su klo 12 messu, Ritva Szarek, Veera Heino su 3.7. klo 12 jumalanpalvelus, Marita Koivunen la klo 15 Kyläpäivien hartaus kirkossa, Sawisormet su klo 12 jumalanpalvelus, Ari Pääkkönen ke klo naisten kirkkoilta Metsämaan kirkossa PÄIVÄKERHO tiistaisin ja keskiviikkoisin klo PERHEKERHO torstaisin klo 9-11 VARKKARI tiistaisin klo (viim. 3.5.) Hyvää Äitienpäivää! Metsämaan Kyläuutiset 7

8 Kahvila Pahkapirtti Kotileivonnaisia ja ruokaa vuodesta Puodistamme löydät lahjat äideille sekä valmistuneille. Avoinna: ma-pe 07-18, la 08-18, su Ristimäenkulmantie 2, Valtatie 9 Loimaa , Pahkapirtti.fi Facebook: Kahvila pahkapirtti Kasvuvoimaa Europeatin mullasta puutarhakasveille ja ruukkukasveille. Multaa saatavana mm. Metsämaan Lähikaupalta. Juha Viipuri Europeat Oy Viipurin Turve- ja Multatehdas Maa-ainesten ottoa Mikko Viipuri Myydään joitakin vuosia viljelemättömänä ollut maapala, 0,4885 ha, Metsämaantien ja Koenjoen välissä (pelto ent. seurojentaloa vastapäätä). Mahdolliset tiedustelut / tarjoukset mieluummin sähköpostiin tta.mikkola@gmail.com (tai puh ) huhtikuun aikana. Metsämaan kyläyhdistys ry Puh Puheenjohtaja: Eila Rautanen Rahastonhoitaja: Jussi Nieminen Kotisivut: Trival Kyläuutiset vastaanottaa mielellään juttuja, runoja ja kuvia yms. Materiaalia voit toimittaa osoitteeseen kylauutiset@metsamaa.net tai kyläkaupalla olevaan postilaatikkoon. Seuraava kyläuutinen ilmestyy kesäkuussa. Sivunvalmistus: Etusivupaja Paino: Loimipaino Loimaa 8 Metsämaan Kyläuutiset

Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa. Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden 19.-20.9.2015.

Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa. Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden 19.-20.9.2015. Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden 19.-20.9.2015. Tämä näkyy lisääntyneenä hälytysajona, savunmuodostumina ja muuna toimintana Metsämaan alueella. Tänä vuonna

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Aiemmin esillä ollut Kuorevesi-järven kalastusyhtymä on saanut lisää mukaantulijoita. Nyt ovat mukana Suinula, Kavala,

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22. TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

NIINIJOEN SEUDUN KYLÄUUTISET 3/2009

NIINIJOEN SEUDUN KYLÄUUTISET 3/2009 2.4.2009 R Itella Oy NIINIJOEN SEUDUN KYLÄUUTISET 3/2009 la. 4.4. P y h ä k o u l u koulun liikuntasalissa klo. 10 11.30 ma.13.4. P ä ä s i ä i s j u h l a Rukoushuoneella klo.18.vetäjinä Rita ja Hannu

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus

Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Toimintakalenteri 2016 Toivakan kk Martat ry Marttojen teema 2016 Martoissa arjen mahdollisuus Tammikuu Toivakan kirkonkylän Marttojen 90v. Juhlavuosi. Ma 11.1 klo 16.30 hallituksen kokous Kotisillan kerhohuone

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 KOKOUSTIEDOT AIKA 18.5.2016 Keskiviikko klo 18.00 18.55 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä 1 Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04 Kokouspaikka: Liikuntahallin kokoustila 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 ntarkastajien

Lisätiedot

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki 1 ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie 2 00820 HELSINKI Kokousaika Tiistaina 30.10.2012 kello 18.00 Kokouspaikka Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, 00830 Helsinki

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

, torstaina klo 17

, torstaina klo 17 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 29.06.2017 klo 17 Tyrnävän seurakuntatalossa. Kahvitarjoilu alkaa klo 16.45. Tervetuloa! Käsiteltävät

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 3/2016 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 3/2016 Kokousaika Tiistai 13.12.2016 kello 19.00, kahvitarjoilu alkaa klo 18.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Toimintasuunnitelma ja talousarvio

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme 1 Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 kansikuva: Minna Toivonen Muskarit Lasten kirkot Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Miesten tulokset. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 31,21. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 13,58. 1 Kauno Anttila Spove 32,36

Miesten tulokset. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 31,21. 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 13,58. 1 Kauno Anttila Spove 32,36 Porin Poikien heittokisat 27.05.2017 M80 Moukari Miesten tulokset M80 Paino 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 31,21 1 Mauri Lindroos Porin Urheiluveteraanit 13,58 M80 Keihäs M75 Kuula 1 Kauno Anttila

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot