Mennyttä ja tulevaa Kotiseudun tarinoita -ohjelmakilpailun Korvat kävelylle! -festivaalin Sirkusta kouluihin -pilottihankkeessa Jean

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mennyttä ja tulevaa Kotiseudun tarinoita -ohjelmakilpailun Korvat kävelylle! -festivaalin Sirkusta kouluihin -pilottihankkeessa Jean"

Transkriptio

1 LUKUVUOSI

2 02 Mennyttä ja tulevaa Konserttikeskus on vienyt elävää musiikkia maamme kouluihin ja päiväkoteihin kautta koko Suomen jo yli viiden vuosikymmenen ajan. Lähtökohtanamme on se, että tarjoamamme ohjelmat ovat korkeatasoisia ja että ne myös puhuttelevat nuoria kuulijoitaan. Toteutimme hiljattain Kaarinan kulttuuripalveluiden kanssa Korvat kävelylle! -festivaalin (s. 23), jonka aikana koti- ja ulkomaisten esiintyjien konsertit valloittivat koululaisyleisönsä suvereenisti innostuneista reaktioista päätellen. Paikalla olleet ulkomaisten koulukonserttiorganisaatioiden edustajatkin tuntuivat vakuuttuvan esitystemme tasosta, sillä kutsuja ulkomaan kiertueille on jo tullut Konserttikeskuksen esiintyjille. Konserttikeskuksen vuotta 2015 väritti voimakkaasti Jean Sibeliuksen juhlavuosi, jonka aikana järjestimme yhteensä 569 Sibelius-aiheista konserttia. Kohta on taas uusi juhlavuosi tulossa Suomen täyttäessä 100 vuotta. Lukuvuoden ohjelmistossamme on tarjolla Sinivalkoisia säveliä -otsikon (s. 21) alla joitakin itsenäisyytemme juhlintaan sopivia ohjelmia. Tulevana syksynä Konserttikeskus järjestää yhdessä Kalevalaseuran ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa Kotiseudun tarinoita -ohjelmakilpailun (s. 22), joka tuo koulukonserttiohjelmistoomme uusia korkeatasoisia ja mukaansatempaavia juhlavuoden teemaan sopivia ohjelmia. Testaamme ensi lukuvuotena kustannustehokasta toimintamalliamme Sirkusta kouluihin -pilottihankkeessa (s. 19), jossa sirkustaidetta tuodaan Konserttikeskuksen toimintaan Taiteen edistämiskeskuksen rahoituksella. Valittavana on kolme erilaista sirkusohjelmaa. Nykyisessä perustoiminnassamme koulujen musiikkikasvatuksen täydentäjänä olisi kuitenkin vielä paljon tehtävää, sillä tavoitamme vain osan maamme lapsista ja nuorista, joilla jokaisella on oikeus korkeatasoiseen elävään, innostavaan ja monipuoliseen musiikkiin. Musiikin voimasta kertoo seuraava palaute, yksi monien saman tyyppisten joukossa: Kun soitto oli loppunut, niin taputin kauhean lujaa, koska se oli minun mielestäni niin kaunista musiikkia. Ajattelin, että olin itse soittamassa lavalla.

3 03 Kuva: Krista Keltanen ALKUSANAT TILAA ELÄVÄÄ MUSIIKKIA OHJELMAESITTELYT TYÖPAJAT OPPILAAT KONSERTIN TUOTTAJINA LAULUMERKKISUORITUKSET KONSERTTI JOKA KOULUUN SIRKUSTA KOULUIHIN -HANKE SINIVALKOISIA SÄVELIÄ -JUHLAKONSERTIT KOTISEUDUN TARINOITA -OHJELMAKILPAILU KORVAT KÄVELYLLE! -FESTIVAALI INKKU-PALKINTO TUOTTAJALEGENDA JORMA KESSELI KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ OHJELMAHAKU KAUDELLE Jokaisella lapsella ja aikuisella on oikeus osallistua, kuunnella, luoda ja saada tietoa musiikista. Ote Kansainvälisen musiikkineuvoston määrittelemistä musiikkioikeuksista. Kuva: Pekka Elomaa

4 04 Ammattimuusikoiden ja nuorten kuulijoiden inspiroivat kohtaamiset tarjoavat parhaimmillaan maagisia hetkiä, jotka muistaa loppuelämänsä. Musiikki vaikuttaa voimakkaasti nuoreen ihmiseen ja se myös edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua ja ymmärrystä. Konserttikeskus haluaa tutustuttaa lapset ja nuoret monipuolisesti musiikillisiin ilmaisumuotoihin korkeatasoisissa, elämyksellisissä ja vuorovaikutteisissa elävän musiikin tilaisuuksissa yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa - ja koko Suomen alueella. Tarjoamamme esitykset ottavat huomioon koulu- ja päiväkotikonserttien erityisvaatimukset sekä kulloisenkin kohdeyleisön. Neuvomme mielellämme, jos valinta tuottaa vaikeuksia. Kuva: Pekka Elomaa Tilaa elävää musiikkia se tekee hyvää Kuvassa Konserttikeskuksen toimihenkilöt: Stephan, Seija, Kari, Jorma ja Reijo Uudistunut ohjelmisto Lukuvuoden ohjelmistossa on kolmetoista uutta ohjelmaa, jotka edustavat eri musiikinlajeja. Ne on ensin testattu kohdeyleisön edessä, minkä jälkeen taiteellinen tuottajamme on vielä käynyt ne läpi esiintyjien kanssa ennen kuin kiertueet alkavat. Edulliset hinnat Hintatasomme on edullinen opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Musiikin edistämissäätiön myöntämien tukien ansiosta - ja hinta on kaikille tilaajille sama. Edullisen hintatason edellytyksenä on myös tehokas toimintamalli. Kiertueet pohjana Järjestämme konsertteja ja työpajoja kouluihin ja päiväkoteihin kiertueina. Koulukonsertit kestävät yleensä n. 40 minuuttia ja päiväkotikonsertit n. 30 minuuttia. Kaikki seuraavilla sivuilla esiteltävät esiintyjäryhmät ovat mukana kiertuetarjonnassa. Pääperiaatteena on, että asiakas tilaa kolme konserttia sisältävän työpäivän, joka tulee saada liitettyä osaksi laajempaa kiertuetta. Suosittelemme konserteille seuraavia maksimiyleisömääriä: Päiväkodit 50 lasta 1 3 luokat 100 oppilasta 4 6 luokat 150 oppilasta Yläaste ja lukio 200 oppilasta Yhtä työpäivää koskevan tilauksen voi tehdä yhdessä lähialueen muiden tilaajien kanssa. Vahvistamme konserttien toteutumisen aina kirjallisesti, kun riittävä määrä konsertteja on saatu sovitettua kiertueeseen. Työpäivään voidaan yhdistää myös työpajoja. Konsertti joka kouluun Konsertti joka kouluun -toimintamallissa Konserttikeskus ja kunta tekevät sopimuksen siitä, että kaikille kunnan peruskoululaisille tarjotaan vuosittain yksi konsertti. Lukuvuonna hinta oppilasta kohden on 1,10 1,90 euroa riippuen esiityjäryhmän koosta. Sopimuskuntia on jo yli 60. Työpajat Työpajatyöskentelyssä lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan musiikkiin omakohtaisen kokeilemisen ja oppimisen kautta. Käytäntönä on, että tilaaja tilaa kokonaisen työpäivän eli kuusi työpajatuntia tai että työpajatunnit liitetään konsertteihin, jolloin ne täydentävät toisiaan. Tilaaja voi tilata esimerkiksi yhden konsertin ja neljä työpajatuntia. Työpajoja voidaan toteuttaa yhden (45 min) tai kahden (90 min) oppitunnin pituisina kokonaisuuksina. Tilaajahinta on nyt aiempaa edullisempi: 39 /oppitunti/työpajan vetäjä Julkiset konsertit Koulu- ja päiväkotikonserttikiertueiden yhteydessä voidaan järjestää myös julkisia konsertteja kiertue-aikataulun sallimissa puitteissa. Julkisten konserttien hinta sovitaan aina tapauskohtaisesti. Seniorikonsertit Jotkut esiintyjämme voivat vierailla myös palvelutaloissa ja vanhainkodeissa koulukonserttikiertueisiin liittyen. De svenskspråkiga programmen Det finns flera program, som också kan uppföras på svenska. Katso lisää osoitteessa/se mera på vår hemsida:

5 05 Kuva: Juho Puronaho ACC Terhi Puronaho, vähäriviset haitarit Sofia Ahjoniemi, konserttiharmonikka Ari Lehtonen, konserttiharmonikka Kuva: Niina Kurkinen AINOLASTA KOHTI ÄÄRETÖNTÄ Lauri Porra, bassokitara Juho Viljanen, pasuuna, lyömäsoittimet Kuva: Sami Mannerheimo ASHIMBA-TRIO Andrew Ashimba, laulu, kitara Linda Fredriksson, saksofonit, perkussiot, laulu Samuli Majamäki, perkussiot, vibrafoni, laulu OHJELMAT Mitä saadaan kun yhdistetään kolme soittoniekkaa ja kasa hanureita? ACC! Trio surffaa sujuvasti yli genrerajojen ja heittäytyy huikeaan musiikilliseen ilotteluun yhdessä yleisön kanssa. ACC:n ohjelma koostuu eri aikakausien ja tyylilajien teoksista. Ohjelma muokataan kullekin kohderyhmälle sopivaksi pilke silmäkulmassa laajalla repertuaarilla, joka pitää sisällään mm. nykymusiikkia ja maailmanmusiikkia. Yleisön villitsee viimeistään Paranoid Säkkijärvellä tai Late ja Pate Huvikummussa. Lavalla harmonikka vierailee myös digitaalisessa muodossa ipadin harmonikkasovellusta hyödyntäen. Yhtye hallitsee spontaanin reagoinnin erilaisiin kuulijoihin ja yllättäviin tilanteisiin, millä saadaan suupielet ylöspäin - myös vanhainkodeissa. Koska kyseessä on akustinen konsertti, yleisösuosituksemme on maksimissaan 150 oppilasta. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 318 /konsertti Neljännen polven muusikko, maailman arvostetuimpiin bassokitaristeihin lukeutuva Lauri Porra on Jean Sibeliuksen tyttärentyttären poika, jonka uusi koulukonserttiohjelma osoittaa, että isoisoisän musiikkia voidaan tulkita myös moderneilla instrumenteilla. Hän on soittanut lukuisissa erilaisia tyylilajeja edustavissa yhtyeissä, joista maailmanlaajuisesti tunnetuin on metalliyhtye Stratovarius. Soolosoittimena harvoin kuultu bassokitara soveltuu hienosti niin Finlandia-hymnin kuin monien muidenkin Sibeliuksen klassikkosävellysten tulkiksi. Porran soittokumppanina konserteissa on Juho Viljanen, maamme eturivin pasunisti ja lyömäsoittaja, joka on kuin kotonaan niin sinfoniaorkesterissa kuin Ismo Alangonkin bändissä. Sibeliuksen musiikin upeat teemat yhdistettynä näiden muusikoiden virtuositeettiin ja improvisointikykyyn luovat konserttiin poikkeuksellisen äänimaiseman. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 254 /konsertti Ashimba-trion konsertti on avartava ja opettavainen matka afrikkalaiseen kulttuuriin. Laulujen tekstit kertovat jokapäiväisestä elämästä Afrikassa ja pitävät sisällään paljon maanläheisiä ja vertauskuvallisia opetuksia, jotka sopivat myös suomalaiseen elämään. Ashimba laulaa säveltämiään kappaleita Tansanian pääkielen swahilin lisäksi usealla eri tansanialaisella heimokielellä. Kappaleiden kautta esitellään Tansanian eri heimojen ja kulttuurien rikasta kirjoa. Konsertissa tarinat käännetään suomeksi kappaleiden yhteydessä. Yhtye esittelee myös maailmalta tuomiaan eksoottisia soittimia. Ashimba-trion konsertti on kokemus, joka avartaa maailmankuvaa ja jää elämään. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 318 /konsertti Kuva: Pekka Elomaa

6 06 Kuva: Elina Lajunen Kuva: Jarkko Antikainen Kuva: Tuomo Eerikäinen BRAVADE Sunniva Fagerlund, Pauliina Fred, Hanna Haapamäki ja Hanna Kangasniemi, nokkahuilut Bravaden uudessa ohjelmassa klassinen musiikki ja populaarimusiikki ovat leikkimielisesti kilpasilla. Vannoutuneet rock-nokkahuilistit Tero ja Erno saavat vieraikseen klassisen musiikin erikoisasiantuntijat, nokkahuilumaistereiksi tituleeratut Duo KlaSarit. Kuinka käy Johann Sebastian Bachin, Michael Jacksonin, Harry Potterin ja Mozartin? Entä mitä nelikko saa irti Sibeliuksesta ja Robinista? Teron ja Ernon isännöimässä vauhdikkaassa show ssa musiikin raja-aidat kaatuvat: jäljelle jää soittamisen ja musiikin kokemisen riemu, lajiin ja tyyliin katsomatta! Ohjelman on käsikirjoittanut ja ohjannut Elina Lajunen. Kvartetilla on ohjelmassaan käytössä n. 25 nokkahuilua. Bravade voi myös ohjata nokkahuilutyöpajoja kouluissa. Koska kyseessä on akustinen konsertti, yleisösuosituksemme on maksimissaan 150 oppilasta. Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 374 /konsertti Tero & Erno Show COMPAÑÍA KAARI & RONI MARTIN Roni Martin, kitara, laulu Jukka Orma, kitara Kaari Martin, tanssi Erno Haukkala, sousafoni Miguel Colliander, rummut Compañía Kaari & Roni Martinin esitykset ovat modernin rytmimusiikin ja tanssin ilotulitusta. Ryhmä on saanut runsaasti menestystä ympäri maailmaa, myös flamencon synnyinmaassa Espanjassa. Tällä kertaa flamencoa ja pohjoismaista kulttuuria monin tavoin yhdistelevä ryhmä porautuu Suomen ehkä tunnetuimman ja taatusti legendaarisimman runoilijan, Pentti Saarikosken, Maailmasta-kokoelmaan. Saarikosken runot puhuttelevat kaikkia kuulijoita ja katselijoita ikään ja taustaan katsomatta. Ryhmän neljä muusikkoa ja tanssija Kaari Martin ottavat lavan haltuun vankalla otteella. Luvassa on myös pieni rytmituokio yhdessä katsojien kanssa. Minä ostin hevosen hullulta mieheltä, se oli piirtänyt sen itse, se oli muuten ihan tavallinen hevonen mut sen silmät oli sieraimissa... (Pentti Saarikoski). Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 440 /konsertti DR. CO-BRASS Maiju Kopra, oinaansarvi, postitorvi, puutarhaletku, trumpetit, laulu Tero Toivonen, puukarahka, metsästystorvi, puutarhaletku, käyrätorvet, basso, kitara, luupperit Dr. Co-Brass on yleisötyöstä väitelleen musiikin tohtorin Tero Toivosen sekä monissa genreissä marinoituneen musiikkipedagogi Maiju Kopran yhteinen duo, joka levittää vaskisoitinten ilosanomaa ympärilleen. Duo tiivistää koko vaskimusiikin historian hullunkuriseen pakettiin, jonka jälkeen duo vääntää nupit juuri sopivasti kaakkoon ja vie vaskisoittimet nykyaikaan ja kohti tulevaisuutta. Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 254 /konsertti

7 07 Kuva: Linda Sundberg Kuva: Reeta Maalismaa Kuva: Studio Amanda FASO KAN Griottimusiikkia Länsi-Afrikasta FERDINAND-HÄRKÄ Pienoisooppera lapsille FINNGIPS Virtuoosit vauhdissa Issa Dembele, balafon, laulu, djembe, dundun, tanssi Adama Koné, kora, laulu, djembe, dundun, tanssi Ossi Raippalinna, dundun, djembe, puhuva rumpu, laulu, tanssi, juonto Issiaka Dembele, balafon, laulu, kalebassi, djembe, tanssi Mia Heikkinen, sopraano Siljamari Heikinheimo, viulu Salla Karakorpi, piano Elina Aalto, kertoja Eeva Oksala, viulu Sami Varvio, harmonikka Tuomo Kinnunen, kontrabasso Tuomas Lehto, kitara Faso Kan esittää Länsi-Afrikan rikkaasta musiikkiperinteestä ponnistavaa melodista ja vauhdikasta musiikkia, joka ei jätä yleisöään kylmäksi. Lavalla yhtye antaa soiton, tanssin ja laulun ilon näkyä. Esitys käsittelee monikulttuurisuutta musiikin, laulun ja tanssin keinoin. Yhtyettä johtaa burkinafasolainen, kotimaassaan palkittu balafonmestari Issa Dembele. Korasolisti Adama Koné on huippulahjakas griottimuusikko Malista. Lyömäsoittaja Ossi Raippalinna on opiskellut perinteistä griottimusiikkia ja soitinrakennusta mm. Senegalissa, Burkina Fasossa ja Malissa. Huippumuusikko, griotti Issiaka Dembele on tunnettu monilahjakkuus oman perinnemusiikkinsa saralla. Yhtye voi myös pitää työpajan afrikkalaisessa tanssissa tai rummutuksessa. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 254 /konsertti (duo), 318 /konsertti (trio), 374 /konsertti (kvartetti) Lastenooppera Ferdinand-härkä tarjoaa lasten kuultavaksi klassisen musiikin mestariteoksia laadukkaasti esitettyinä hauskassa ja mielenkiintoa herättävässä muodossa. Sympaattinen satuklassikko kiltistä härästä, joka ei halunnut tapella, herää uuteen eloon pienoisoopperan muodossa mm. Schubertin, de Fallan ja Delibes n musiikin siivittämänä. Luvassa kauniita sävelmiä, vauhdikasta menoa, unelmointia sekä härkätaistelun juhlatunnelmaa. Teatteri-improvisaatio- ja musiikkityöpajat myös mahdollisia. Esitystä varten tarvitaan vireessä oleva piano tai sähköpiano. Esiintyjät tuovat tarvittaessa mukanaan sähköpianon. Kohderyhmät: päiväkoti (3+), alakoulu Hinta: 374 /konsertti, 156 /työpajatunti (45 min) Huikeaan virtuoosimusiikkiin erikoistunut Finngips soittaa koulu- ja päiväkotikonserteissa klassisen musiikin kappaleita ja lapsille ja nuorille tuttuja elokuvasävelmiä omilla vauhdikkailla ja viihdyttävillä sovituksillaan. Konserteissa esitellään kappaleiden ja säveltäjien lisäksi kaikkien soittimet ja tehdään improvisaatio-demonstraatio, jonka kulkuun yleisö pääsee vaikuttamaan. Finngips on tilattavissa myös viulu harmonikka duona. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 254 /konsertti (duo), 374 /konsertti (kvartetti)

8 08 UUSI Kuva: Ville Paul Paasimaa Kuva: Kuvaamo Soma: Hannu Ali-Löytty Kuva: Arttu Nieminen & Roosa Nevala FREIJA Maija Karhinen-Ilo, laulu, haitarit, huilut Matti Laitinen, kitarat, mandoliinit, laulu Lassi Logrén, viulu, avainviulu, jouhikko, laulu Arto Anttila, kontrabasso, sopraanosaksofoni, laulu Freijan musiikissa yhdistyvät perinnemusiikin juurevuus, tanssillinen poljento ja herkät sävyt. Ohjelmistossa on kansansävelmiä ja omia melodioita, uutta ja lainattua; kaikki tunnistettavalla omalla tyylillä ja soundilla toteutettuna. Freija tarjoaa seuraavan valikon: HETKUN KETKUN: päiväkodeille ja alakouluille suunnattu konsertti sisältää uusia freijamaisia sovituksia vanhoista lasten laulamista kansanlauluista. TÄMÄN KYLÄN LAPSII: Tähän alakouluille suunnattuun konserttiin koulun valitsema oppilasryhmä (esim. luokka) valmistautuu etukäteen harjoittelemalla lauluja äänitteen ja nettiin ladattavan nuottimateriaalin avulla. ETNOO VAI FOLKKII?: Yläkouluille ja lukioille suunnatussa konsertissa kansanmusiikin eri käsitteet tulevat tutuiksi. Freija sukeltaa perinnesävelmien kautta nykykansanmusiikkiin ja esittelee samalla soittimistoa. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 374 /konsertti IDA ELINA Ida Elina, laulu, konserttikantele, pienkanteleet Ida Elina on Suomen eturivin kanteleensoittajia ja singer-songwriter, jonka persoonallinen ja rytmikäs soittotyyli vie kanteleen soiton modernille ja aivan uudenlaiselle tasolle. Omaleimainen ja R&B-vaikutteinen tyyli syntyi You- Tuben slap-kitaristien innoittamana. Uniikki ja perkussiivinen soittotyyli sekä voimakkaan vivahteikas laulu muodostavat kokonaisuuden, jollaista ei ole aiemmin kuultu. Ida Elinan energisessä esiintymisessä kättä lyövät niin arkaainen kanteleperinne kuin tämän päivän popmusiikki. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 182 /konsertti Kantelevisio JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA Jaakko Laitinen, laulu Jarkko Niemelä, trumpetti, alttotorvi, buzuki, laulu Marko Roininen, harmonikka, laulu Tuomo Kuure, basso, laulu Janne Hast, rummut Jaakko Laitinen & Väärä Raha loihtii moninaisista musiikillisista mausteista omanlaisensa keitoksen. Serbialaisten, makedonialaisten, unkarilaisten ja itse tehtyjen sävelten siivin kuulija viedään löytöretkelle Balkanin alueen kiehtoviin rytmeihin ja sävelkulkuihin. Koululaiset saavat tutustua yhtyeen palkittuun musiikkiin ja kurkistaa syvälle orkesterin vaikutteisiin. Konsertti syventää mukaansatempaavalla tavalla kuulijan ymmärrystä aina ajankohtaisesta Itä-Euroopasta ja tempaa kuulijat mukaan musiikin riemuun! Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmä: Alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 440 /konsertti

9 09 Kuva: Charlotte Forsgård Kuva: Alina Javits Kuva: Sara Estlander JAUZA! Suomirokkikoulu KOKKO QUARTET Musiikin siivillä maailmalla LANYI Kimmo Numminen, laulu Esa Pottonen, kitara, laulu Samuli Sirviö, kitara, laulu, koskettimet Oskari Halsti, basso, laulu Aapo Niininen, rummut, laulu Loistavaa palautetta koulukonserteistaan saanut Jauza! soittaa uudessa ohjelmassaan paljon näytteitä suomirokin värikkäästä historiasta - Hectorista Haloo Helsinkiin ja Loirista Lordiin. Suomirokkikoulussa kerrotaan kiinnostavista tapahtumista vuosien varrelta, esim. miten tanssiminen rock-konsertissa oli syy joutua putkaan 50 vuotta sitten. Konserttiin sisältyy myös mm. suurta suosiota kerännyt Vain Elämää -musavisa sekä kitaransoiton saloja avartava efektiesittely. Jauzan miehistöstä löytyy niin musiikinopettajia, kuin Suomen eturivin muusikoita, joilla kaikilla on sama tavoite - esittää sellainen koulukonsertti, jonka olisimme itse halunneet lapsena kokea. Jauzalla on tarjolla myös työpajoja. Syksyllä 2016 yhtye esiintyy kvartettikokoonpanossa. Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 374 /konsertti (kvartetti), 440 /konsertti (kvintetti) suomirokkikoulu.fi Kaisa Siirala, saksofonit, bansuri-huilu Johanna Pitkänen, piano, kellopeli, sormipiano, melodika Timo Tuppurainen, kontrabasso Risto Takala, rummut Kokko Quartet on helsinkiläinen jazzyhtye, jolle tunnusomaista on vapautunut ja leikkisä yhteissoitto. Kalevalassa asuvasta kokkolinnusta nimensä saanut yhtye on levittänyt siipensä ja esiintynyt jo Australiassa saakka. Koululaisille suunnatussa konsertissa keinutaan merellisten melodioiden mukana, kuullaan kaikuja kuubalaisilta kaduilta ja hypätään mukaan idän pikajunaan rytmikkäällä ryminällä. Musiikki muuttaa muotoaan, mutta mukaansa tempaava energia säilyy ja innostaa myös yleisön taputtamaan vaihtelevien rytmien mukana. Esiintyjät tuovat sähköpianon mukanaan. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 374 /konsertti N Fanly Camara, laulu, djembe, balafoni, dundun-rummut, gongoma Outi Kallinen, laulu, balafoni, kora, dundun, krin-rummut, tanssi Abdoulaye Conde (triossa), laulu, dundun, sangban, krin, bolon Vauhdikas ja energinen Lanyi esittää perinteistä guinealaista/ länsiafrikkalaista musiikkia omina sovituksina. Esiintyjät saavat myös katsojat mukaan laulamaan ja tanssimaan luontevasti ikäryhmästä riippumatta. N Fanly Camara ja Outi Kallinen ovat esiintyneet useiden kokoonpanojen kanssa Suomessa ja eri puolilla maailmaa sekä toimineet pedagogeina jo monen kymmenen vuoden ajan. Abdoulaye Condé on luotsannut nuoresta asti omaa ryhmäänsä Guineassa. Päiväkoti- ja ala-asteikäisille ohjelmassa on mukana enemmän tarinoita ja vuorovaikutusta, vanhemmille oppilaille taas vähän perinteisempää konserttiohjelmistoa, kummatkin höystettynä ripauksella tanssia. Konserttien yhteyteen on mahdollista järjestää myös tanssi- tai musiikkityöpaja. Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit (duo) Hinta: 254 /konsertti (duo), 318 /konsertti (trio)

10 10 UUSI UUSI UUSI Kuva: Tarmo Tanttu Kuva: Krista Keltanen Kuva: Henri Valkeinen LASTENOOPPERA HOPEINEN LUSIKKA Anu Hostikka, sopraano Ville Salonen, tenori Juha Hostikka/Mika Nikander, basso Janne Valkeajoki, harmonikka Hopeinen Lusikka on kertomus Pedrillo ja Rosina leipureista. He saapuvat matkalaukkuineen pieneen kylään, jossa heidän ja kylän oman leipurin Vesuvion välit kuumenevat, kun Hopeinen lusikka -kokkikilpailu alkaa etsiä parasta leipomusreseptiä. Lopputuloksena syntyy herkullinen kermakakku, johon kaikkien taitoja tarvitaan - mutta kuka onkaan voittaja? Musiikki on vanhoista oopperoista: Mozartia, Bizet tä, Leoncavalloa, Donizettia ja Rossinia. Esiintyjäryhmän yläkoulukonsertti: SUOMI 100! Mitä kaikkea muuta suomalainen musiikki on kuin Sibeliusta? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen saat vastauksen tässä konsertissa. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu Hinta: 374 /konsertti LYYLI JA TYYNE Sirkuksessa Laura Virtala, laulu, rytmisoittimet Mimmi Laaksonen, harmoni, huilut, laulu Lyyli ja Tyyne ovat esiintyjiä Sirkus Tahvanuksessa. He ovat eksyneet matkalla seuraavaan esiintymispaikkaansa, ja osuvat sattumalta päiväkotiin/kouluun/palvelutaloon. Ensi hämmennyksestä toivuttuaan kohtaamisesta syntyy riemukas sirkusesitys. Esitys sopii erinomaisesti päiväkodin kaikille ikäryhmille sekä 1 3 -luokkalaisille. Yhtälailla se on suunnattu palvelutalojen vanhuksille sekä näistä kahdesta ikäryhmästä yhdessä koostuvalle yleisöjoukolle. Esitys on monipuolisesti osallistava ja hauska. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu (1 3 lk.) Hinta: 254 /konsertti #MAAKUNTALAULUT Siiri Kangas, laulu Ilkka Kainulainen, kitara Miikka Mäkitalo, basso Samu Paananen, beatbox Mika Jokela, tekniikka Perinteiset maakuntalaulut kokevat herätyksen! Maakuntalaulut ovat kulttuuriaarteita, joiden tutut melodiat herättävät muistoja ja tunteita. Laulut ovat ikkuna maakuntaan, osa sen perinteitä ja identiteettiä. Niiden kauniit lyriikat ovat puhuttelevia ja ne ansaitsevat paikkansa tänäkin päivänä. Konsertissa maakuntalaulut kuullaan 2010-luvulle modernisoituina pop-sovituksina, joita esittää SICI-yhtye. Ne saavat tuekseen myös tarinallisen näkökulman sekä äänitteet ja musiikkivideot, joita löytyy jo internetistä ja joita tullaan julkaisemaan lisää juhlavuoden 2017 aikana. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 440 /konsertti

11 UUSI UUSI UUSI 11 Kuva: Vainio-Tikanmäki-Salmi Kuva: Cuvaya, Visual Agency Kuva: Aki-Pekka Sinikoski MAISEMAKUVIA SUOMESTA Anssi Tikanmäki, piano Masa Orpana, saksofonit Eemil Tikanmäki, kitara, viulu Juuso Nordlund, basso Eljas Tikanmäki, rummut, haitari Ohjelma sisältää Anssi Tikanmäen säveltämää instrumentaalimusiikkia, jossa kansanmusiikki, klassinen, jazz, rock sekä viihteellisemmät elementit sulautuvat monivivahteiseksi ja selväpiirteiseksi musiikiksi. Konsertti koostuu Tikanmäen kolmelta maisemakuva-teemalliselta albumilta tutuksi tulleista sävelmistä, kuten Aamu lakeuksilla, Kiutaköngäs, Savolainen metsä, Tuusulan moottoritie, Jyllin Mamman maailma jne. Musisoinnin lomassa kerrotaan pieniä kappaleisiin ja Suomeen liittyviä tietoiskuja ja tarinoita. Lisäksi konserttia elävöitetään kuvaprojisoinneilla. Konsertin tekniset vaatimukset löytyvät nettisivuiltamme. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 440 /konsertti MISSÄ ASUU ONNI? VAR BOR ONNI? Lasten kielikylpykonsertti Paavo Kerosuo, laulu, balafoni, taputukset Hannu Risku, laulu, ukulele, kitara, puhuva rumpu Panu Varstala, laulu, djembe, laatikko Kaksikielisessä hyvän tuulen esityksessä seikkailevat Onni-kissa, Onni-mummo ja Onni-avaruus. Heidän matkansa maailman ääriä myöten tapahtuu tanssien, laulaen ja mustikkapiirakan tuoksuista tarinaa kertoen. Näyttämöllisessä teoksessa yhdistellään eri taiteen aloja ja vietetään lämminhenkinen tuokio yhdessä yleisön kanssa. Esitys soveltuu mainiosti lasten kielikylpytuokioksi. Teoksen yhteyteen on mahdollista järjestää työpajat lapsille sekä myös erikseen aikuisille. Esiintyjäryhmän yläkoulukonsertti: Innostunut Onni - Improvisoitu musiikkielämys mokaamisen ilosta. Kohderyhmät: päiväkoti (4+), alakoulu, yläkoulu Hinta: 318 /konsertti MY FIRST BAND Antti Koivula, laulu Heikki Puhakainen, koskettimet, laulu Heikki Kytölä, rummut, laulu Juho Vehmanen, sähköbasso, laulu Mikko Virta, sähkökitara, laulu My First Bandin Mun eka biisi on päivitetty versio yhtyeen suositusta koulukonserttiohjelmasta Mun eka bändi. Ohjelma painottuu entistä enemmän biisin synnyttämiseen ja vuorovaikutukseen yleisön kanssa. Hyväntuulisessa esityksessä kurkistetaan kansainvälistä uraa tekevän pop/rock-yhtyeen treenikämppään, sekä innostetaan oppilaat oman musiikin tekemiseen. Konsertin varsinainen pääpaino ja huippuhetki on oman täysin uuden pop-kappaleen tekeminen yhdessä oppilaiden kanssa, sekä kappaleen levyttäminen. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 440 /konsertti

12 12 UUSI UUSI Kuva: Uupi Tirronen Kuva: Petteri Kivimäki Kuva: Patrik Seppälä NUKKETEATTERI SAMPO Harakka huttua keittää Susan Aho, laulu, haitari, perkussiot Iivo Baric, laulu, basso, charango, yms. Antero Reinistö, laulu, kitara, huuliharppu Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää Mitä on huttu, jota keitetään? Millä sitä hämmennetään? Kuka jää ilman ja mihin suolat lentävät? Kaikille tuttu loru Harakka huttua keittää herää eloon Sampon nukketeatterikonsertissa, joka on täynnä monenlaista musiikkia, pieniä hauskoja tarinoita, erityyppisiä nukkeja ja teatterin taikaa! Nukketeatteri Sampossa vuosia yhdessä esiintynyt yhtye koostuu ammattimuusikoista. Soittajat esiintyvät kukin tahoillaan myös muissa yhtyeissä (mm. Värttinä, NOL - No One s Land, Svirki Svirjat). Nämä esiintyjät ovat monissa liemissä keitettyjä kokeneita ammattilaisia, jotka saavat yleisön jalat vipattamaan ja kielen kannat avautumaan. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu Hinta: 318 /konsertti ORFFIT Hannu Sepponen, lyömäsoittimet, laulu, kitara, kantele, melodica Matti Pollari, saksofonit, kaksirivinen haitari, tinapilli, huuliharppu, laulu, melodica Kimmo Ojala, kitarat, laulu, melodica Orffien ohjelma perustuu yhtyeen omiin lauluihin, jotka edustavat teksteiltään ja soitannoltaan kotimaisen lastenmusiikin moderneinta hiukkaskiihdyttämöä. Kunnioitus ja kumarrus perinteelle puskevat silti rivien välistä esiin lempeästi ja villisti! Konsertissa kuunnellaan, pohditaan ja lauletaan yhdessä. Voimaannutaan ja pyritään lisäämään meidän ryhmän, koulun ja koko kylän yhteyttä. Konsertti on luonteeltaan välitön ja kuplivan ilakoiva. Konsertti muokataan aina paikan päällä kuuntelijoiden ikäryhmää ja erityistarpeita huomiovaksi. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu Hinta: 318 /konsertti Hymykuoppaisella tiellä PEPE WILLBERG Pepe Willberg, laulu, kitara Juha Lanu, kitara, laulu Aleksi Ahoniemi, puhaltimet, laulu Leevi Leppänen/Jartsa Karvonen, rummut, laulu Pauliina Visuri, tekniikka Pepe Willberg on suomalaisen popmusiikin ikoni, joka on päässyt uransa aikana seuraamaan aitiopaikalta alan kehitystä käännösiskelmistä nykyisen suomalaisen popin kukoistukseen. Kuultavat kappaleet ovat ankkuroituneet suomalaiseen radiosoittoon usean vuosikymmenen aikana, niihin liittyy paljon tarinoita, joita tekijä itse hienosti esityksessään meille avaa. Konsertissa kuullaan monista sävellys- ja laulukilpailuista tuttuja klassikkokappaleita sekä muutama unohtumaton cover Suomen eturivin muusikoiden säestyksellä. Kohderyhmä: yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 440 /konsertti pepewillberg.net Kovan Päivän Illasta Aamuun

13 UUSI 13 Kuva: Isla Rasinkangas Kuva: Ann-Kristiina Al-Zalimi Kuva: Jorma Airola PENTTI RASINKANGAS Pentti Rasinkangas, laulu, kitara Pentti Rasinkangas on tarinankertoja ja esiintynyt ammatikseen lapsille 35 vuotta. Tarinoissa on paljon hauskaa ja järjenvastaista höpöttävästä enosta, lapsista, jotka kaatavat isän kumisaappaan täyteen vettä ja tädistä, joka ratsastaa lehmällä keittiöön. Tarinallisten laulujen lisäksi mukana on jutustelua, yhteislaulua sekä yleisön osallistumista esiintymiseen. Hulluttelun vastapainona konsertissa toimii rauhallisuus sitäkin on oltava. Lasten juhlakonsertti Vuonna 2017 otetaan Pentti Rasinkankaan konserteissa huomioon Suomen 100-vuotisjuhlavuosi muistuttamalla ja muistelemalla yhdessä niitä asioita, jotka täällä ovat todella hyvin, koko maailman mittakaavassa. Yhdessä myös pohditaan, mitä voimme tehdä, jotta hyvät asiat säilyisivät. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu Hinta: 182 /konsertti PIILOMETSÄN TARINAYHTYE Sari Kallioranta, sammakko Siina Hirvonen, kettu Malla Pelo, laulu Pauliina Puukko, viulu Katja Sirkiä, huilu Fiona Tharmaratnam, kitara Piilometsän veikeät eläinhahmot johdattelevat kuulijat Sammakkolammelle, jossa koetaan yhdessä musiikin riemua ja sadun jännitystä. Minkälaisen aarteen sammakko löytää? Entä onko ketulla kalaonnea? Vuorovaikutteisessa musiikkisatukonsertissa yleisö pääsee osallistumaan konserttiin mm. laulaen ja leikkien. Konsertissa kuullaan sekä tuttuja lastenlauluklassikoita että ihastuttavia uusia sävelmiä. Yhtye esiintyy kvintettikokoonpanossa. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu (1 2 lk.) Hinta: 440 /konsertti Sammakkolammen aarre POMPPULINNAN KREIVI Vili Mustalampi, laulu, tres-kitara, pasuuna Valtteri Bruun, kitara, laulu Arja Paju, basso, laulu Hannu Risku, rummut, laulu Ricardo Padilla, perkussiot, laulu Pomppulinnan Kreivin uutta lastenmusiikkia kuvastaa parhaiten ajatus linnusta, joka maiden ja kulttuurien rajoista piittaamatta lentää vapaana pysähtyen aina siellä, missä rytmit ovat kaikkein mukaansatempaavimmat. Kreivi ja hänen soittoniekkansa ottavat lapset mukaansa mielikuvitusmatkalle laulujen maailmaan. Konsertin aikana tutustutaan mm. Erkkaan, haukien Houdiniin, joka pakenee kaikista mahdollisista satimista, kotiinpaluusta haaveilevaan yksinäiseen merirosvoon sekä kompostissa jorailevaan Salsamatoon. Pomppupumpun soittajat ovat hioutuneet timanteiksi monissa muissa yhtyeissä kuten Paukkumaissi, Kuukumina, Shava ja Arnold Chiwalala Band. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu Hinta: 440 /konsertti

14 14 Kuva: Tomi Elonen Kuva: Jani Kivelä Kuva: Konserttikeskus PRINSESSA JA SIKOPAIMEN Anni Elonen, kertoja, barokkiviulu, kellopeli Louna Hosia, barokkisello, jouhikko H. C. Andersenin Sikopaimen-tarinaan pohjautuva barokin ajan musiikin värittämä musiikkisatu kertoo nirsosta ja koppavasta prinsessa Annelista ja häneen rakastuneesta prinssi Urmaasta, jota pinnallinen Anneli ei huoli sulhasekseen tämän tuotua hänelle vääränlaisia kosintalahjoja. Urmas naamioituu köyhäksi sikopaimeneksi ja saa lopulta Annelin ymmärtämään, että elämässä oikeasti tärkeät asiat ovat aitoja eikä niitä voi mitata rahassa. Suomalaisen barokkiorkesterin jäsenistä koostuvan duon esittämänä konsertissa kuullaan musiikkia Charpentierilta, Vivaldilta, Landilta, Lullylta, Bachilta ja Uccellinilta barokkiviululle ja barokkisellolle sovitettuna. Musiikki ja tarina kietoutuvat konsertissa kiehtovaksi kokonaisuudeksi, jossa kertomuksen tärkeillä asioilla on kaikilla oma musiikillinen teemansa. Myös barokkimusiikin työpajat ovat mahdollisia. Koska kyseessä on pienimuotoinen akustinen konsertti, yleisömaksimi on 150 lasta. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu (1 3 lk.) Hinta: 254 /konsertti, 78 /työpajatunti (45min) SATUJA SOITOSTA LIVE! Vilma Timonen, kantele, laulu Lassi Logren, viulu, pitkähuilu, munniharppu, jouhikko, mandoliini, laulu Topi Korhonen, kitara, laulu Riina Tikkanen, Vihuri-hahmo Tervetuloa Soiton kylään! Soiton kylässä asiat hoidetaan soittamalla: musiikki tuo iloa, lohtua ja rohkaisua, ja soittamalla jokainen pulma ratkeaa. Kylän yllä liitelevä ilmanhaltija Vihuri ei kuitenkaan pidä liiasta ilosta, eikä varsinkaan riemua tuovasta viulusta. Vihuri varastaa viulun ja lennättää sen pilviin. Se asettaa kyläläisille kummia vaatimuksia, mutta yleisön ja soiton avulla esteistä selvitään. Lopulta yleisö pääsee tekemään kolme taikaa. Alunperin Satuja Soitosta on Pikku Kakkoseen tehty 15-osainen kansanmusiikkisarja, jossa lapsille esitellään kansansoittimia sadun ja laulun keinoin. Konserttien yhteyteen on mahdollista järjestää soitintyöpajoja, joissa lapset voivat tutustua kansansoittimiin. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu (1 4lk.) Hinta: 374 /konsertti, 156 /työpajatunti (45 min) SCHNIIS, NAAN & NAAPURIN ELIAS Amandine Doat, kehorytmit, kontrabasso, laulu Tomas Takolander, kehorytmit, kitara, stomp, laulu Esko Grundström, kontrabasso, harmonikka, kantele, laulu Naanille ja naapurin Eliakselle musiikki on toinen luonto ja Schniis ei puolestaan osaa olla liikkumatta musiikin soidessa. Voiko Schniiskin oppia laulamaan ja soittamaan? Uskaltautuvatko Naan ja naapurin Eliaskin liikkumaan musiikin tahtiin? Elävää musiikkia, tanssia ja mimiikkaa yhdistelevä kokonaistaideteos on täynnä kohtaamisen, jakamisen ja uuden oppimisen riemua. Muusikot Tomas Takolander ja Esko Grundström yhdistävät voimansa tanssija ja sirkustaiteilija Amandine Doatin kanssa sanattomassa draamallisessa konsertissa. Konsertissa kuullaan tekijöidensä itsensä säveltämää kuvitteellista kansanmusiikkia eri puolilta maailmaa. Sanaton esitys sopii kaikenkielisille. Föreställningen utan ord passar för alla språkgrupper. Kohderyhmät: päiväkoti (3+), alakoulu, seniorit Hinta: 318 /konsertti, 254 /seniorikonsertti (duo)

15 UUSI UUSI 15 Kuva: Marko Haapalehto Kuva: Maria Baranova Kuva: Johannes Wilenius SIBELIUS INSPIRATION Jussi Makkonen, sello ja juonnot Nazig Azezian, piano ja juonnot Sampo Härkönen, tekninen avustaja Sibelius Inspiration -multimediakonsertti on kokonaisvaltainen elämys: yleisö sukeltaa Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibeliusta inspiroineeseen maailmaan musiikin, videoiden, lavastuksen, äänten ja valojen keinoin. Sibelius Inspiration -ohjelma juhlistaa itsenäisen Suomen 100 vuotista taivalta. Multimediakonsertteihin liittyvän runsaan tekniikan vuoksi kaikki päivän kolme konserttia on pidettävä samassa tilassa. Konsertit soveltuvat parhaiten konserttitoimintaa varten suunniteltuihin saleihin, mutta voidaan toteuttaa myös koulun juhlasalissa. Mikäli multimedialle soveltuvaa tilaa ei ole käytettävissä, Sibelius Inspiration -konsertit voidaan myös korvata tarinallisella Sibelius ohjelmalla Luonto ja Kalevala kansallissäveltäjän inspiraation lähteinä. Multimediakonserttien tekniset minimivaatimukset: pimennettävä sali, akustinen piano ja videotykki (ei pakollinen). Programmet Sibelius Inspiration kan också uppföras på svenska. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 318 /konsertti TUULETAR Sini Koskelainen, laulu Venla Ilona Blom, beatbox, laulu Johanna Kyykoski, laulu Piia Säilynoja, laulu Tuuletar on riemukas ja vangitseva suomalainen folk hop -yhtye. Kokoonpanon monitaitoiset laulajat luovat pelkillä äänillään sointirikkaan ja mielenkiintoisen musiikillisen maailman. Yhtyeen sävellyksissä suomalainen kansanperinne, globaalit musiikilliset vaikutteet ja urbaani nykymusiikki kohtaavat toisensa tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Pohjanneito ja varastetut kultalangat on interaktiivinen esitys, jossa kuulijat pääsevät osallistumaan tarinan kulkuun aktiivisesti laulamalla mukana ja luomalla äänimaisemia. Tuuletar vie tarinaa eteenpäin omalla musiikillaan sekä innostavalla heittäytymisellään roolihahmoihin ja tarinan kerrontaan. Esiintyjäryhmän yläkoulukonsertti: Folkkibiittii - Mitä saadaan, kun yhdistetään beatboxaus ja kansanperinne? Kohderyhmät: päiväkoti (4+) alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 374 /konsertti Pohjanneito ja varastetut kultalangat TUUBAKIMALAINEN Harri Lidsle, tuuba, juonto Miikka Kallio, piano Tuubakimalaisen päätavoitteena on murtaa jäätä nuorten kuulijoiden suhtautumisessa klassiseen musiikkiin. Konsertti pohjautuu esiintyjien ja yleisön luontevaan vuorovaikutukseen. Se tutustuttaa vaskipuhaltimiin, jotka ovat Tuubakimalaisen ansiosta saaneet vuosien varrella lukemattoman määrän uusia ystäviä ja soittajia eri puolilla Suomea. Valittavana kolme erilaista ohjelmaa, joista jokaisesta on versiot eri-ikäisille: Tuubakimalainen klassikko Tuubakimalainen sirkuksessa Tuubakimalainen Ainolassa Yhtye tuo oman sähköpianon mukanaan. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos, seniorit Hinta: 254 /konsertti

16 16 UUSI Kuva: Sami Saarenpää Kuva: Antti Kokkola Kuva: Anne Raasakka TUOMO RANNANKARI Tuomo Rannankari, laulu, kitara, banjo, huuliharppu Tuomo Rannankari on säveltänyt ja sanoittanut lastenlauluja uusiin alkuopetuksen oppikirjoihin ja tullut tunnetuksi monelle lapselle TV:n lastenohjelmien laulavana juontajana. Laulujen ja konsertin juonen lähtökohtana ovat Tuomon lapsuuden tapahtumat, joiden kautta hän peilaa nykylapsien elämää. Rannankari on räätälöinyt kolme konserttikokonaisuutta konserttiyleisön mukaan. Lasten juhlakonsertti Tuomo Rannankarin lasten juhlakonsertissa juhlistetaan Suomen syntymäpäiviä onnittelulaululla. Lisäksi mietitään, mitä Suomi-neito toivoisi synttärilahjaksi? Minkälaisia elämänohjeita 100-vuotias päivänsankari voisi lapsille antaa? Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu Hinta: 182 /konsertti Tavattoman hyvätapaisia lauluja VALMA & VARSINAISET Vilma Talvitie, laulu Sannis Sundström, viulu, melodika, laulu Laura Kuisma, viulu, piano, laulu Reetta Kuisma, kontrabasso, laulu Lauri Hongisto, kitara, cajon, laulu Kun folk lyö kättä klassisen musiikin kanssa ja sekaan heitetään ripaus poppia, kansanmusiikkia ja kantria, saa Valma & VarsiNaiset alkunsa. Yhtyeelle tunnusomaista on vallaton, vilpitön ja energinen lavaesiintyminen sekä persoonallinen tapa tehdä musiikkia yhdessä. Konsertissa kuullaan yhtyeen omia kappaleita, joissa eläydytään nuoren ihmisen elämään ja etsitään keinoja tunteiden käsittelyyn. Monia teemoja lähestytään draaman keinoin: maailman viimeinen panda saa puheenvuoron, nykyajan Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon ja villi tyttö tanssii tasa-arvoisen maailman puolesta. Yleisökin pääsee osallistumaan vuorovaikutteisessa konsertissa, joka jättää hymyn huulille. Esiintyjät tuovat sähköpianon mukanaan. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 440 /konsertti, 195 /työpajatunti (45 min) Omin sanoin ja sävelin VELMUT VIRTUOOSIT Veli Kujala, harmonikka Mikko Raasakka, klarinetti Velmut virtuoosit Veli Kujala ja Mikko Raasakka soittavat harmonikalla ja klarinetilla nykymusiikkiteoksia, joiden yhteisenä nimittäjänä on vaikutteet taidemusiikin ulkopuolelta. Ohjelmassa on ranskalaista discoa, unkarilaista rockia, puolalaista kansantanssia, itäeurooppalaista klezmeriä ja argentiinalaista tangoa, kaikki mestarisäveltäjien kynän kautta välittyneenä. Mukana on myös pieni annos suomalaista modernismia ja klassikkokappaleena Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento, jossa kuullaan miten klarinetilla voi soittaa kokonaisen kappaleen ilman hengitystaukoja! Ohjelmassa esitellään myös liru, suomalainen kansanklarinetti. Velmut Virtuoosit on hauska johdatus aikamme musiikkiin ja uuden musiikin sointimaailmoihin. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmät: päiväkoti (3+), alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 254 /konsertti

17 Kuva: Eeva Rinne WIMME SAARI & TAPANI RINNE Wimme Saari, joiku Tapani Rinne, bassoklarinetti, elektroniikka Duo tuo saamelaisen joikuperinteen nykyaikaan. Ikiaikainen joiku ja modernit äänimaailmat kohtaavat luoden ajassa kiinni olevaa musiikkia. Konsertti sisältää traditionaalisia joikuja (esim. eläimet, paikat, ihmiset), täysin akustisia duo- ja soolokappaleita sekä elektroniikalla sävytettyjä äänimaisemia. Konsertissa kerrotaan myös, mistä joikaamisessa on kysymys, sen historiasta ja nykytilasta. Programmet kan också uppföras på svenska. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 254 /konsertti Työpajat Seuraavat Konserttikeskuksen esiintyjäryhmät tekevät koulukonsertteihinsa liittyviä työpajoja. Työpajoissa lapset ja nuoret pääsevät pienryhmässä (20 30 lasta) tutustumaan yhtyeen esittämään musiikkiin omakohtaisesti kokeilemisen ja oppimisen kautta. Bravade (s. 6) Faso Kan (s. 7) Ferdinand-härkä (s. 7) Jauza! (s. 9) Kokko Quartet (s. 9) Lanyi (s. 9) Missä asuu Onni?/Var bor Onni? (s. 11) Prinsessa ja Sikopaimen (s. 14) Satuja Soitosta Live (s. 14) Tuuletar (s. 15) Valma & VarsiNaiset (s. 16) Tilaajahinta on 39 /oppitunti/työpajan vetäjä. Kotisivuiltamme löydät tarkemmat tiedot työpajatarjonnasta. BIISINTEKIJÄ KOULUSSA -TYÖPAJAT Biisien ammattimaiset tekijät luovat lasten ja nuorten kanssa uusia lauluja ja välittävät samalla tietoa ammattinsa erityispiirteistä. Lauluntekoprosessi voi koostua yhdestä tai useammasta vierailusta. Biisintekijöinä toimivat mm. Samuli Laiho, Ville Pusa ja Mikko Perkoila. Kuva: Konserttikeskus Musiikkia appseilla -työpajojen vetäjät Veli Laamanen ja Jaakko Luomanen. MUSIIKKIA APPSEILLA -TYÖPAJAT Musiikkia appseilla on työpaja, jossa pääasiassa yläkouluikäiset nuoret tekevät musiikkia helpolla ja innostavalla tavalla musiikkiohjelmien ja sovellusten avulla. Välineinä käytetään tietokonetta, padeja sekä puhelimia. Nuoret tekevät kahdessa noin viikon välein toteutettavassa 90 minuutin työpajassa biittejä, tekstejä ja biisiaihioita. Tavoitteena on innostaa nuoret kokeilemaan musiikin tekoa ja jatkamaan sitä työpajojen jälkeenkin. Vetäjinä toimivat Jaakko Luomanen ja Veli Laamanen. Kohderyhmä: yläkoulu Hinta: 39 /oppitunti, 156 /kahden kaksoistunnin työpajapaketti 17 TYÖPAJAT Kohderyhmä: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitokset Hinta: 39 /oppitunti

18 18 Oppilaat konsertin tuottajina Konserttikeskuksen Musiikki elämään -hankkeessa kehittämä Oppilaat konsertin tuottajina -toimintamalli osallistaa koululaiset koulukonsertin tai muun kulttuuritapahtuman tuotantoon. Toteuttajana toimii esimerkiksi koululuokka, koulun harrastekerho, valinnaisen musiikinkurssin oppilaat tai vanhempainyhdistys. Projektiin osallistuvat oppilaat jakavat tehtävät ja suorittavat ne ohjatusti. Toimintamallin voi toteuttaa eri tavoin, joten esimerkiksi kesto vaihtelee toteutustavasta riippuen. Järjestävä ryhmä aloittaa työskentelynsä keskimäärin pari viikkoa ennen konserttia. Malli rikastuttaa konserttikokemusta ja sitoo oppilaat konsertin järjestämiseen. Vaikka projekti ei kestä pitkään, se voi olla osallistujilleen hyvin merkityksellinen. Oppilaat konsertin tuottajina -opas ja muut materiaalit ovat ladattavissa ilmaiseksi Konserttikeskuksen sivuilta. Toimintamallin esittelyvideot löytyvät osoitteista: Laulumerkkisuoritukset Konserttikeskus haluaa elvyttää laulamisen harrastusta lasten keskuudessa ja tehdä samalla perinteisiä suomalaisia lauluja tunnetuksi. Perusideana on se, että koululuokka tai päiväkotiryhmä ottaa päämääräkseen opetella etukäteen määritellyn ohjelmiston pohjalta tietyn määrän pakollisia ja vapaavalintaisia lauluja. Kun laulut on harjoiteltu kuntoon, Konserttikeskus lähettää inspehtoorin kouluun tarkastusmatkalle. Leikkimielisessä kokeessa koko luokka/päiväkotiryhmä esittää yhdessä osan harjoitelluista lauluista tavoitteenaan saada suorituksesta diplomi. Tasoja on kolme: Pikkukulta, Kulta ja Tuplakulta. Katso lisätietoa kotisivuiltamme. Konsertti joka kouluun -toimintamalli Konsertti joka kouluun -toimintamallissa kunta sitoutuu tarjoamaan vuosittain yhden konsertin jokaiselle peruskoululaiselleen musiikinlajia vaihdellen. Kunta saa konsertit Konserttikeskukselta erittäin edullisesti, sillä lukuvuonna esiintyjäryhmän koosta riippuva kustannus on vain 1,10 1,90 /oppilas. Kuntien osuus konsertin kokonaiskuluista on keskimäärin vain runsas kolmannes, kun konserttien yleisömääränä pidetään keskimäärin 150 oppilasta. Pitkän tähtäyksen suunnittelun mahdollistavalla toimintamallilla on tilaajalle muitakin etuja kuin huokeampi kustannus, ja palaute onkin ollut hyvin positiivista. Toiminnan piirissä on tällä hetkellä yli 60 kuntaa eri puolella Suomea, ja pyrimme ottamaan uusia yhteistyökumppaneita taloudellisen tilanteemme sallimissa puitteissa. Lisätietoa toimintamallista löydät kotisivuiltamme.

19 SIRKUSTA KOULUIHIN -HANKE Kuva: Mia Bergius 19 HANKE Keväällä 2016 käynnistynyt Sirkusta kouluihin -pilottihanke on syntynyt sirkustaiteen läänintaiteilija Rauli Katajavuoren ajatustyön tuloksena ja sen käytännön toteutuksesta vastaa Konserttikeskus. Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa lapset ja nuoret monipuolisesti sirkustaiteen ilmaisumuotoihin ja tarjota samalla taiteellisia elämyksiä. Sirkusta kouluihin -hankkeella halutaan edistää sirkustaiteen näkyvyyttä, saatavuutta, alueellista tasaarvoa ja taiteilijoiden työllistymistä eri puolilla Suomea. Taiteen edistämiskeskuksen tuen ansiosta voimme tarjota sirkustaidetta kouluille ja päiväkodeille kohtuulliseen hintaan. Esitysten hinnat ovat kaikille tilaajillemme samat ja ne määräytyvät esiintyjäryhmän koon mukaisesti. Sirkusesityksien yhteyteen on mahdollista liittää myös työpajoja. Esityksiä on tilattavissa rajallinen määrä. Lumo Companyn YlösAlas on yksi Sirkusta kouluihin -esityksistä.

20 20 Kuva: Ben Hopper Kuva: Mia Bergius Kuva: Sirkus Supiainen SIRKUS AIKAMOINEN Onnellisten maa LUMO COMPANY YlösAlas SIRKUS SUPIAINEN Lennä, lennä Sade Kamppila, akrobatia, pyöräily, jongleeraus, ristiheitot, klarinetti Oskar Rask, cyr-rengas, pyöräily, jongleeraus, ristiheittot, tuuba Jouni Ruuth, jongleeraus, pyöräily, ristiheitot, rummut Tuomas Vuorinen, keppimanipulaatio, jongleeraus, pyöräily, ristiheitot, ukulele Petteri Jakobsson, tekninen avustaja Onnellisten maa on käsintehtyä musikaalista sirkusta Fellinin Klovnit-elokuvan hengessä. Esitys on intiimi, akustinen koko perheen esitys, jossa neljä esiintyjää ovat samaan aikaan sirkusartistit että -orkesteri. Taidokas kokonaisuus yhdistää useita sirkustekniikoita sekä ilahduttavaa livemusisointia. Onnellisten maan teema on sirkus itsessään, sirkuksen kantamat muistot, pienet eleet, teot ja vahva fyysinen osaaminen. Esityksessä nähdään sirkusta laidasta laitaan, perinteisestä moderniin, tunnelmasta toiseen, lattialta pyörän päälle ja ilmaan. Esityksen esittämiseen tarvitaan 8m (leveys) x 8m (syvyys) x 5m (korkeus) kokoinen tyhjä esiintymisalue. Kohderyhmät: päiväkoti, alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 285 /esitys Hanna Moisala, nuorallakävely, vanne, akrobatia Heidi Niemi, fyysinen teatteri, klovneria, jongleeraus Lapsille ja nuorille suunnattu YlösAlas-esitys yhdistelee sirkusta ja teatteria. Sen teemoina ovat itsetunto, unelmat ja kiusaaminen. Ylös- Alas käsittelee tärkeää ja aina ajankohtaista aihetta taiteen keinoin, saarnaamatta ja sormia heristelemättä. Akrobatia, jongleeraus ja vanne-akrobatia yhdistyvät hauskoihin, koskettaviin ja kannustaviin tarinoihin. Esitys antaa katsojilleen paitsi hienon taide-elämyksen, mutta myös aihetta ajatteluun. Esityksen esittämiseen tarvitaan 6m (leveys) x 6m (syvyys) x 4m (korkeus) kokoinen tyhjä esiintymisalue. Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattioppilaitos Hinta: 195 /esitys Emma Räisänen, käsilläseisonta, jongleeraus Antti Nerg, jongleeraus, tasapaino Eikka Alatalo/Pekka Laamanen, jongleeraus, akrobatia Markus Nivala, jongleeraus Lennä, lennä on ajatuksia herättävä humoristinen sirkusesitys. Siinä yhdistyvät korkeatasoinen sirkustekniikka, vuorovaikutteiset puheosuudet sekä valloittavat persoonat. Ohjelma sisältää raivokkaan hempeitä sirkusnumeroita, hervotonta huumoria, rutkasti leikkimieltä sekä yhdessä tekemisen ja kokemisen riemua. Koko perheelle sopiva lasten sirkusesitys sukeltaa kysymysten ja vastausten värikkääseen maailmaan. Esitys on tarina ilosta, unelmista, oppimisesta ja ystävyydestä. Esityksen esittämiseen tarvitaan 6m (leveys) x 6m (syvyys) x 5m (korkeus) kokoinen tyhjä esiintymisalue. Kohderyhmä: päiväkoti, alakoulu Hinta: 255 /esitys

21 21 Sinivalkoisia Säveliä Suomi 100 -juhlavuoden konsertit Konserttikeskus haluaa juhlistaa koulujen arkea vuonna 2017 tuomalla esiin suomalaisuutta, kansallista identiteettiä ja maisemaa suomalaisen musiikin kautta. Konserttikeskuksen Suomi 100 -juhlavuoden konserttiohjelmistoon sisältyvät seuraavat ohjelmat: Maisemakuvia Suomesta -ohjelmassa Anssi Tikanmäen viisihenkinen orkesteri esittää Tikanmäen musiikin eri tyylilajeja yhdisteleviä sävellyksiä kuten Aamu lakeuksilla, Kiutaköngäs, Savolainen metsä ja Tuusulan moottoritie. (s. 11) #maakuntalaulut -ohjelmassa perinteiset maakuntalaulut kuullaan 2010-luvulle modernisoituina pop-sovituksina, joita esittää SICI-yhtye. (s. 10) Tuomo Rannankarin ohjelmassa juhlistetaan Suomen syntymäpäiviä onnittelulaululla. Lisäksi mietitään, mitä Suomi-neito toivoisi synttärilahjaksi? Minkälaisia elämänohjeita 100-vuotias päivänsankari voisi lapsille antaa? (s. 16) Sibelius Inspiration -ohjelma on multimediakonsertti, jossa vangitseva Sibeliuksen musiikki, tarinankerronta sekä konserttia varten kuvatut videot tuovat Suomen luonnon iholle Sibeliuksen silmin nähtynä. (s. 15) Pentti Rasinkankaan konsertissa nostetaan puolestaan esiin niitä asioita, jotka täällä Suomessa ovat todella hyvin, koko maailman mittakaavalla ja pohditaan, mitä voimme tehdä, jotta hyvät asiat säilyisivät. (s. 13) Edellä mainitut konsertit elävöitetään runsaalla video- ja kuvamateriaalilla.

22 22 OHJELMAKILPAILU Kotiseudun tarinoita -ohjelmakilpailu Mitä kertoisit kotiseudustasi musiikin keinoin? Kalevalaseura, Konserttikeskus ja Suomen Kotiseutuliitto haastavat musiikkialan taiturit ja kekseliäät käsikirjoittajat ideoimaan koulukonsertteja kotiseudusta lapsille ja nuorille. Ohjelmakilpailun tavoitteena on saada Konserttikeskuksen ohjelmistoon korkeatasoisia esityksiä, joiden ensisijaisina kohderyhminä ovat ala- ja yläkoululaiset. Kilpailu liittyy vuonna 2017 vietettävän itsenäisen Suomen satavuotisjuhlintaan, jonka teema on Yhdessä. Nyt haettavien konserttiohjelmien pääpaino on musiikissa, mutta ne voivat sisältää myös muita näyttämötaiteellisia elementtejä, kuten tanssia. Musiikinlaji on vapaa. Voit kertoa musiikin keinoin oman tarinasi kotiseudultasi tai käyttää hyväksesi muiden kertomia tarinoita. Mitä vanhempasi, isovanhempasi, ystäväsi, naapurisi tai joku muu taitava tarinankertoja on kertonut kotiseudustaan? Kilpailu mahdollistaa myös suomalaisten ja Suomeen saapuneiden tarinankertojien ja muusikoiden yhteistyön. Sisällytä ohjelmasuunnitelmaan: tiivistelmä esityksestä ja konsertin kulusta kuvaus esiintyjäryhmästä tai kuvaus siitä, millaiselle esiintyjäryhmälle teos on tarkoitettu esityksen musiikkinäytteet mp3-muodossa mahdolliset nuotit lauluista (melodia, soinnut ja sanat) maininta siitä, mille ikäryhmille konsertti on suunnattu jos ohjelma on tehty tietylle esiintyjäryhmälle, liitä mukaan 5 10 minuutin mittainen videonäyte, josta käy ilmi esiintyjien taso sekä konsertin perusluonne (esim. YouTube, Vimeo). Palkinnot Raati valitsee ehdotuksista yhdestä kolmeen ohjelmaa. Kukin palkitaan euron tunnustuspalkinnolla. Lisäksi jokainen toteutettava ohjelma saa euron tuotantotuen. Tuotantotuen avulla ohjelmat hiotaan esityskuntoon taiteellisten tuottajien kanssa syksyyn 2017 mennessä. Tunnustuspalkinnot ja tuotantotuet myöntää Kalevalaseura. Valitut ohjelmat otetaan mukaan Konserttikeskuksen koulukonserttiohjelmistoon syksystä 2017 alkaen. Voittajat julkistetaan marraskuussa Raati Kirmo Lintinen, raadin puheenjohtaja, säveltäjä, muusikko, kapellimestari Antti Häyrynen, musiikkitoimittaja Reijo Karvonen, Konserttikeskuksen taiteellinen koordinaattori Ulla Piela, Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Lisätietoja: Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Kerro kauheita, hupaisia tai merkillisiä tarinoita! Kerro tarinoita kaduilta ja kujilta, mäiltä ja metsistä, erikoisista ihmisistä, varkaista ja veijareista, herroista ja narreista, opettajista ja pastoreista, nokkelista tytöistä ja pojista. Tee kertomuksista juonellinen kokonaisuus tai erillisten kertomusten sikermä, sävellä tai koosta siihen musiikki ja suunnittele näyttämöllinen esillepano. Esityksen pituus voi olla enintään 40 minuuttia. Sähköinen hakulomake avataan Konserttikeskuksen sivuilla Täytä hakemuksesi klo 16 mennessä. Lähetä ohjelmasuunnitelmaa täydentävä materiaali mennessä Konserttikeskuksen toimistoon osoitteeseen Pengerkatu 11 A 1, Helsinki. Postileiman päivä riittää. Konserttikeskus: taiteellinen koordinaattori Reijo Karvonen, reijo.karvonen@konserttikeskus.fi, puh Kalevalaseura: tiedottaja Elina Lampela, elina.lampela@kalevalaseura.fi, puh

23 23 KORVAT KÄVELYLLE! -FESTIVAALI Kuvat: Vesa-Matti Väärä Korvia kävelytettiin Kaarinassa Konserttikeskuksen ja Kaarinan kulttuuripalveluiden yhteistyössä järjestämä tapahtuma Korvat kävelylle! esitteli alan ammattilaisille ja asiasta kiinnostuneille monipuolisesti koululaisille suunnattuja elävän musiikin esityksiä ja työpajoja. Korvat kävelylle! valloitti innostuneista reaktioista päätellen yleisönsä, joka koostui yli nuoresta kuulijasta sekä paikalle saapuneista koti- ja ulkomaisista alan ihmisistä. Festivaalin esiintyjät konsertoivat sen lisäksi n koululaiselle kiertueillaan Kaarinassa ja muualla Turun seudulla. Festivaalilla jaettiin myös Inkku-palkinto (s. 26), ja tapahtuman päätti Eija Ahvon ja Soili Perkiön loppuunmyyty perhekonsertti Muumiperheen lauluretki. Korvat kävelylle! -festivaali toteutettiin osana Blackboard Music Project -hanketta, joka saa rahoitusta EU:n Luova Eurooppa -ohjelman Kulttuurin alaohjelmasta. Korvat Kävelylle! -festivaalin avajaistunnelmia.

24 24 KORVAT KÄVELYLLE! KAARINASSA Kuvat: Kuvastaja Oy, Vesa-Matti Väärä

25 25

26 25 KORVAT KÄVELYLLE! KAARINASSA Kuvat: Kuvastaja Oy, Vesa-Matti Väärä

27 26 Inkku-palkinto Konserttikeskus myönsi Korvat kävelylle! -festivaalilla järjestyksessään toisen Inkku-palkinnon, arvoltaan euroa, musiikin erityispalveluskeskus Resonaarille, joka on osa HelsinkiMission toimintaa. Palkinnon luovutti Linnateatterissa Turussa Soili Perkiö, jolle annettiin ensimmäinen Inkku-palkinto vuonna Tilaisuudessa esiintyi Resonaarigroupin jäseniä. Konserttikeskuksen hallitus perustelee päätöstään seuraavasti: Resonaari on ainutlaatuinen musiikkikoulu ja asiantuntijakeskus, joka on edistänyt musiikinopetuksen tasa-arvoa jo yli 20 vuoden ajan periaatteellaan kaikki oppivat soittamaan. Sen uraauurtavan toiminnan ansiosta satojen kehitysvammaisten ja muiden erilaisten oppilaiden elämä on parantunut, samoin heidän asemansa yhteiskunnassa. Resonaarin toiminta perustuu syvään inhimillisyyden tunnustamiseen ja toisten aitoon kohtaamiseen. Taiteen perusopetusta antavassa Resonaarin musiikkikoulussa on tällä hetkellä noin 260 oppilasta, joista osa soittaa ammattimaisesti Resonaarigroup-yhtyeessä. Resonaari myös palvelee erityisryhmien musiikkikasvattajia ja musiikinopettajia sekä kaikkia muitakin, jotka käyttävät musiikkia työssään erityisryhmien parissa. Kuvat: Kuvastaja Oy, Vesa-Matti Väärä Palkinnon vastaanottivat Resonaarin johtajat Kaarlo Uusitalo ja Markku Kaikkonen. Konserttikeskuksen toiminnanjohtaja Kari Vase esitteli Inkku -palkinnon saajan. Vuonna 2013 perustamallaan Inkku-palkinnolla Konserttikeskus haluaa nostaa esiin henkilöitä, yhtyeitä, työryhmiä tai yhteisöjä, jotka ovat ansioituneet elävän musiikin välittämisessä lapsille ja nuorille osallistavalla, innostavalla ja kasvatuksellisella tavalla. Samalla halutaan kunnioittaa Inkeri Inkku Simola- Isakssonin elämäntyötä. Palkinnonsaajasta päättää Konserttikeskus ry:n hallitus. Resonaarilaiset Jaakko Lahtinen ja Marlo Paumo esiintyivät tilaisuudessa.

28 27 HAASTATTELU Tuottaja Jorma Kesseli jää eläkkeelle Vuonna 1984 nuori musiikinteorian opettaja Jorma Kesseli bongasi lehti-ilmoituksen, jossa Konserttikeskukseen haettiin uutta tuottajaa. Ennen sitä hän oli ennättänyt työskennellä opetustehtävissä ja Vantaan orkesterin intendenttinä. Edeltäjänsä Konserttikeskuksessa hän ennätti kätellä uuden työpaikkansa ovea avatessaan. Uudet tehtävät oli opittava lennosta. Toiminnanjohtaja auttoi minkä ehti, mutta koko toimistolla oli työtä enemmän kuin kellossa tunteja. Kesseli teki alkuun kuusituntista työpäivää ja kömmähdyksiäkin sattui. Yli kolmekymmentä vuotta ja yli konserttia myöhemmin Jorma Kesseli on alan rautaisin ammattilainen ja jäämässä eläkkeelle loppuvuodesta Kesseli on vuosikymmenien ajan ollut Konserttikeskuksen elävä käyttöliittymä, yhdistävä linkki esiintyjien ja tilaajien välillä. Tempus fugit Aika rientää, Kesseli toteaa hämmästyen työn tiimellyksessä vierähtänyttä tovia. Uransa aikana Kesseli on nähnyt koululaisille ja päiväkotilapsille suunnatussa musiikkitarjonnassa määrällisen kasvun rinnalla myös asenteellisen ja laadullisen muutoksen. Alkuun ei ollut tietokoneita, sähköpostia tai internetiä. Niiden kehitys ja opetusministeriön tuen kasvu on antanut mahdollisuuden tuottaa konsertteja moninkertainen määrä entiseen verrattuna. Kasvua on lisännyt myös yhteistyö Esittävän säveltaiteen edistämiskeskuksen [ESEK, nykyinen MES] kanssa. Tehokkuutta ja kasvua on vuodesta 2008 alkaen tuottanut Konsertti joka kouluun -toimintamalli, joka on tuonut toimintaan myös pitkäjänteisyyttä ja pysyviä kumppanuuksia. KJK-kuntasopimuksilla tavoitetaan kunnan kaikki peruskoululaiset vuosittain ja voidaan rakentaa tyyliltään vaihtelevista koulukonserteista koko peruskoulun kattavia kokonaisuuksia. Kuntiin päin meidän palvelumme auttaa yksittäisiä toimijoita, kun yhdellä kiertueella ja yhdellä laskulla voidaan hoitaa koko kunnan koulukonserttitarve. Kolmessakymmenessä vuodessa muutosta on tapahtunut myös asenteissa. Aikaisemmasta konserttien valistuksellisuutta korostavasta tyylistä on edetty elämyshakuiseen suuntaan. Musiikkitriviaa ehtii opettaa musiikkitunneilla, mutta koulu- ja päiväkotikonserteissa lasten posket halutaan saada hehkumaan innosta, ja tuottaa elämyksiä, jotka vaikuttavat lapsiin myönteisesti pitkään ja monin myönteisin tavoin. Koskaan ei voi olla varma, mistä kipinä iskee. Minut sytytti pikkupoikana Aleksis Kiven kansakoulussa naiskuoron unohtumattomasti esittämä Merikannon Kesäillan valssi.

29 29 Konserttikeskuksen toiminnassa nähty muutos kuvastaa myös yhteiskunnan yleistä kehitystä. Toimintamme, kuten toimintaympäristömmekin, on muuttunut yhä moniarvoisemmaksi. Muistan esimerkiksi kuinka lastenmusiikkiyhtyeisiin suhtauduttiin vielä 1990-luvun alussa varauksellisesti. Niiden jäsenet eivät useinkaan olleet diplomimuusikoita, vaan taustaltaan enemmänkin kasvatusalan ammattilaisia. Heidän kauttaan on kuitenkin opittu keskittymään paremmin lapseen, samalla kun musiikillinen ammattitaito on parissa kymmenessä vuodessa kohonnut. Nykyiset lastenmuusikot ovat monipuolisesti koulutettua musiikin ammattilaisia. Konserttikeskuksen tarjontaa on silti pystyttävä kehittämään yhä monipuolisemmaksi. Esimerkiksi maailmanmusiikkia on ollut listoilla jo 1980-luvun alusta lähtien, mutta se on yhä varsin kapealla pohjalla. On paljon keskeisiä musiikkikulttuureja esimerkiksi Euroopasta, muista maanosista puhumattakaan joista on vain vähän tai ei lainkaan tarjontaa. Konserttikeskuksen ohjelmia on vuodesta 2001 lähtien valinnut ja valmentanut erillinen ohjelmatoimikunta ja taiteellinen koordinaattori. Näin voisimme täyttää ohjelmatarjonnassa olevia katvealueita. Toimintaamme olisi verraten helppo laajentaa myös laitoskonsertteihin, senioritoimintaan ja koulujen iltapäiväkerhoihin. Taiteilijoillamme ovat iltapäivät usein tyhjiä, jolloin he pääsisivät helposti esiintymään muualla samalla paikkakunnalla. Olemmekin jo ottaneet ensiaskeleita tähän suuntaan. Kesselin tilaajien joukossa on vuosikymmeniä vanhoja tuttuja, mutta Suomen kartalle on jäänyt myös valkoisia läiskiä. Suuret kaupungit ja maakuntakeskukset hyödyntävät enemmän omia voimavarojaan. Pyrimme silti toimimaan kattavasti koko maassa ja on tärkeää, että olemme pystyneet auttamaan niukoilla resursseilla varustettuja kuntia esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Yksittäisten tilaajien kulttuuritahto ja ammattitaito kuitenkin vaihtelee, samoin yksittäisten koulujen toimintailmapiiri. Vierailevat muusikot vaistoavat sen omien sanojensa mukaan heti astuessaan koulun ovesta sisään. On ollut motivoivaa olla työssä, jonka kokee itse tärkeäksi. Olen erittäin ylpeä Konserttikeskuksesta. Me tuotamme pienellä porukalla vuosittain konserttia noin koululaiselle ja päiväkotilapselle. Tämä tarkoittaa keskimäärin 7 8 konserttia jokaisena koulupäivänä eri puolilla Suomea. Toimintamme on yhteiskunnalle erittäin kustannustehokas tapa järjestää musiikkia kouluihin ja päiväkoteihin sekä tukea näin lasten ja nuorten kulttuurikasvatusta. Se edellyttää myös sitoutuneita, pitkäjänteiseen työhön valmiita työntekijöitä. Työssä on pystyttävä pitämään sadat langat käsissään, eikä montaa kokkia mahdu hämmentämään samaa soppaa, toteaa Kesseli. Jos Michelin jakaisi tähtiä koulukonserttien tuottamisesta, Kesseli olisi Suomen ainoa mestarikokki jolta löytyisi kolme tähteä. Haastatteli Antti Häyrynen HAASTATTELU Niiden avulla olemme voineet nostaa esitysten tasoa huomattavasti. Noin kolmasosa ohjelmistostamme uusiutuu jokasyksyisen ohjelmahaun yhteydessä. Ohjelmien valinnassa laatukriteerit ovat kovia, niin kuin pitääkin. Tämän valintaprosessin lisäksi Konserttikeskus voisi mielestäni tehdä entistä enemmän tiettyihin ohjelmasisältöihin liittyviä toimeksiantoja muusikoiden suuntaan. Urho Kekkosen kadun toimistolla 90-luvulla.

30 30 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Konserttikeskus osallistuu Blackboard Music Project -kehityshankkeeseen, joka saa rahoitusta EU:n Luova Eurooppa -ohjelman Kulttuurin alaohjelmasta. Hankkeen pyrkimyksenä on tuottaa parempia koulukonserttiohjelmia ja lisätä nuorille yleisölle suunnattujen konserttien määrää Euroopassa. Vuoden 2016 loppuun asti jatkuvassa hankkeessa on mukana kymmenen organisaatiota kahdeksasta Euroopan maasta ja ne ovat kaikki Jeunesses Musicales International -järjestön jäseniä. Projektia koordinoi Konserttikeskuksen tanskalainen sisarjärjestö Levende Musik i Skolen. Hankkeeseen sisältyy kolme YAM Session -konferenssia, jotka koostuvat tuottajien foorumista, YAMA-palkintojen jaosta, luennoista, työpajoista ja showcase-konserteista, sekä kuudesta kansallisesta YAM Showcasesta. Nämä tapahtumat antavat nuorten yleisöjen parissa työskenteleville foorumin ideoiden ja tuotantojen vaihtoon inspiroivassa ilmapiirissa. Hankkeen tavoitteena on lujittaa kansainvälistä verkostoa, jakaa kokemuksia ja tietoa sekä lisätä lapsille ja nuorille suunnattujen konserttiohjelmien vaihtoa eri maiden välillä. Projektissa kertyvät kokemukset ja tiedot kootaan hankkeen verkkosivuille, jossa on esillä alan parhaita käytäntöjä, harjoitusvideoita, haastatteluja, artikkeleita ja paljon muuta. alan parhaita käytäntöjä, harjoitusvideoita, haastatteluja, artikkeleita ja paljon muuta. YAM SESSION 2016 YAMsession on vuosittainen kansainvälinen tapahtuma alan ammattilaisille, jotka toimivat nuorille yleisöille suunnattujen musiikkiesitysten parissa. Olitpa muusikko, taiteellinen tuottaja, musiikkikasvattaja tai organisaattori, tätä tapahtumaa ei kannata missata! YAMsession esittelee nuorelle yleisölle suunnattujen tuotantojen parhaimmistoa Euroopasta ja sen ulkopuolelta ja siihen sisältyy myös dynaaminen tuottajain foorumi sekä monenlaisia ajatuksia herättäviä presentaatioita ja keskusteluja. Tapahtuman antiin kuuluu lisäksi YAMawards Ceremony, jossa palkitaan maailman parhaita nuorille yleisöille suunnattuja tuotantoja ja ohjelmia. Kroatiassa pidetty YAM Session 2015, jonka esiintyjissä Suomea edusti Wimme Saari & Tapani Rinne, koettiin yleisesti poikkeuksellisen antoisana, ja niinpä odotukset seuraavalle alamme vuoden ykköstapahtumalle ovat korkealla. Vuoden 2016 YAM Session järjestetään Etelä-Norjassa Larvikissa lokakuuta. Lisätietoa osoitteessa yamspace.org Young Audiences Music Award (YAMA) Vuoden 2015 Young Audiences Music Award -palkinnot jaettiin Zagrebissa YAM Session -tapahtuman osana. Parhaan pienen yhtyeen ohjelman palkinnon sai Glimp (Hollanti), jonka jury oli valinnut myös vuoden tuotannoksi. Isojen yhtyeiden sarjassa voiton vei Kryp Ruotsista. Euroopan oopperatalojen yleisötyöosastojen yhteistyöverkosto RESEO valitsi oopperasarjan voittajaksi Comfort Ye -tuotannon Etelä-Afrikasta. Yleisöäänestyksen voitti puolestaan portugalilainen The Turtle Project. Lisätietoa:

31 31 Ohjelmahaku kaudelle Konserttikeskus järjestää syksyllä jälleen ohjelmahaun. Se koskee lukuvuoden ohjelmistoa ja hakemusten takaraja on Ohjelmiston valitsee ohjelmatoimikunta: Reijo Karvonen, puheenjohtaja, Konserttikeskuksen taiteellinen koordinaattori, muusikko Reijo Aittakumpu, Sibelius-lukion musiikin lehtori Petteri Klintrup, musiikin lehtori, Suomen Jazzliiton puheenjohtaja Eeva-Leena Pokela, Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, muusikko Satu Sopanen, musiikkipedagogi, muusikko Riikka Talvitie, säveltäjä Kuva: Vesa-Matti Väärä Musiikin on oltava esityksessä pääosassa. Ohjelmia arvioitaessa tärkeässä roolissa on noin 3 5 minuutin pituinen internetistä löytyvä videonäyte, jonka tulee antaa kuva ohjelman sisällöstä ja taiteellisesta tasosta sekä esiintyjien vuorovaikutustaidoista kohdeyleisön edessä. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä konsertin onnistumisen kannalta. Ohjelmaehdotuksia tehtäessä on syytä ottaa huomioon, että suurin osa Konserttikeskuksen konserteista järjestetään alakouluissa ja että esiintyjäryhmät koostuvat useimmiten 2 4 muusikosta. Valittu ohjelma voi olla ohjelmistossa yhtäjaksoisesti korkeintaan kolme lukuvuotta kerrallaan. Tarkemmat ohjeet ja hakulomake ilmestyvät syyskuun loppuun mennessä Konserttikeskuksen kotisivuille. OHJELMAHAKU

32 Konserttikeskus ry järjestää vuosittain konserttia ja musiikillista työpajaa kouluihin ja päiväkoteihin eri puolilla Suomea yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa. Toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö (MES). Konserttikeskus ry Pengerkatu 11 A 1, Helsinki puh Toimihenkilöt Kari Vase, toiminnanjohtaja, puh / Jorma Kesseli, tuottaja, puh / Seija Pakarinen, tuottaja, puh / Stephan Keskinen, taloudenhoitaja, puh / Reijo Karvonen, taiteellinen koordinaattori (osa-aikainen), puh Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@konserttikeskus.fi Soittaminen kotimaan kiinteän verkon liittymistä 010-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä puhelu + 6 senttiä/minuutti, matkaviestinverkon liittymästä 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Painos: 9500 kpl / Paino: Arkmedia Oy Kannen kuva: Nauska Toimitus: Konserttikeskus Taitto: Ville Kekäläinen Visuaalinen ilme: Juha Juvonen Osoiterekisterit: Koulujen musiikinopettajat ry:n jäsenluettelo, Konserttikeskuksen osoite-, esiintyjä- ja jäsenrekisterit.

konserttikeskus MUSIIKKIA KOULUIHIN JA PÄIVÄKOTEIHIN JO VUODESTA 1963 Tutustu tarjontaamme lukuvuonna 2015 2016

konserttikeskus MUSIIKKIA KOULUIHIN JA PÄIVÄKOTEIHIN JO VUODESTA 1963 Tutustu tarjontaamme lukuvuonna 2015 2016 konserttikeskus MUSIIKKIA KOULUIHIN JA PÄIVÄKOTEIHIN JO VUODESTA 1963 Tutustu tarjontaamme lukuvuonna 2015 2016 02 Tilaa elävää musiikkia se tekee hyvää Ammattimuusikoiden ja nuorten kuulijoiden inspiroivat

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Hyllyluokitus musiikkiaineisto

Hyllyluokitus musiikkiaineisto Hyllyluokitus musiikkiaineisto Sisällys Käsikirjasto... 1 Kasetit... 1 CD:t... 2 Kirjat... 4 Musiikkivideot... 5 Nuotit... 5 Käsikirjasto 01 Bibliografiat 78 Musiikki 78.03 Hakuteokset. Sanakirjat 78.3

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Efekti-vierailut. kouluille ja päiväkodeille. Syksy 2014 Lastenkulttuurikeskus Efekti Lahden kaupungin kulttuurikeskus

Efekti-vierailut. kouluille ja päiväkodeille. Syksy 2014 Lastenkulttuurikeskus Efekti Lahden kaupungin kulttuurikeskus Efekti-vierailut kouluille ja päiväkodeille Syksy 2014 Lastenkulttuurikeskus Efekti Lahden kaupungin kulttuurikeskus Päiväkodit Sisä-Suomen tanssin aluekeskus/päijät-hämeen työryhmä: Seikkailu Tanssilandiassa

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki

SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki 1. kilpailupäivä SEASON CLOSING RACE, 9.3.2013 to 10.3.2013, Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki Final Results - 100 m Iso rata 1 105 VIERTOLA Jarkko SU 5 I 0 10,81 54,050 2 29 RISKU Elina

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry. 300m (250m rata) 1. I 44 Tuomas Koivisto HLK E pojat O 43 Pyry Kilpeläinen KENSU E pojat 2. I 48 Sampsa Santtila SU E pojat O 45 Rasmus Toivainen HLK E pojat 3. I 47 Joonatan Salin SU E pojat O 46 Urho

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Joukkuekuva 2013-2014

Joukkuekuva 2013-2014 Joukkuekuva 2013-2014 1 Janne Tuikka 4 Toni Paloaho 7 Vesa Komulainen 8 Olli Välisaari 9 Eero Mäenpää 12 Miika Rantala 13 Daniel Stenvall 20 Hannu Rantala 21 Henri Peltonen 26 Taneli Isohanni 28 Ville

Lisätiedot

KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET

KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET 2.1.2018 TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2007 (Kokkola) Marko Isolehto kitara Kari Pulkkinen kitara ja laulu Jouko Suonvieri rummut Jouni Rieskaniemi laulu Timo Lehtimäki basso ja laulu TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2008

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

KULTTUURIAITAN KOMPASSIPAJAT 2011-2015. PÄIVÄ -sanataidepaja

KULTTUURIAITAN KOMPASSIPAJAT 2011-2015. PÄIVÄ -sanataidepaja KULTTUURIAITAN KOMPASSIPAJAT 2011-2015 PÄIVÄ -sanataidepaja Kaikissa sanataidepajoissa kiinnitetään huomiota henkilöhahmojen, tapahtuma-ajan ja -paikan luomiseen, eri tekstilajityyppien kokeilemiseen ja

Lisätiedot

Ensilumen Hiihdot

Ensilumen Hiihdot No N I M I SEURA LÄHTÖ Pojat 12v 1kier 001 11:03.00 002 11:03.30 003 Onni Kinnunen Valkeakosken Haka 11:04.00 004 Elias Vähä-Ypyä Pirkkalan Hiihtäjät 11:04.30 005 Eino Kärkimaa Ylöjärven Ryhti 11:05.00

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset

SM-kilpailut Tulokset 500m Miehet 1 41 Harri Levo OuTa 37,70 mt 2 38 Miro Puolakka HLK 37,85 mt 0,15 3 29 Verneri Kinnunen KENSU 39,42 mt 1,72 4 34 Juho-Jaakko Yli-Ilkka SU 40,29 2,59 5 26 Antero Eskola HLK 40,37 2,67 6 27

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hiihto H21 8,19 km osallistujia: 15 rasteja: 22 lähtö: 1

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hiihto H21 8,19 km osallistujia: 15 rasteja: 22 lähtö: 1 H21 8,19 km osallistujia: 15 rasteja: 22 lähtö: 1 1 15:00 12331 195505 Rahkola Mikko OH 2 15:02 31905 203843 Korpi Juho LänRa 3 15:04 19831 221864 Martikainen Juha KeuKi 4 15:06 14321 155001 Bergman Markku

Lisätiedot

Tabletit ja pilvipalvelu opettajan työkaluina lukiossa Hanna Naalisvaara ja Sari Tapola, Digabi - kouluttajat (luokka 41084)

Tabletit ja pilvipalvelu opettajan työkaluina lukiossa Hanna Naalisvaara ja Sari Tapola, Digabi - kouluttajat (luokka 41084) Lauantai 29.11.2014 pajat Klo13:00-13:45 Paja 1 Paja 2 Paja 3 Paja 4 Paja 5 Paja 6 Digabi - ohjelmistoihin tutustuminen Jussi Tyni, Digabi - kouluttaja (luokka 41032) Moodle työpaja sähköinen koe Tentti

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR PT 75 Kansalliset ja AY Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Yht. 12 EUR Akkanen Juha MPS, Rating: 1575 M50-AY, alkaa: Su, hinta: 10 EUR Yht. 52 EUR Andersson Janne Halex, Rating: 1048 Antinoja Jari SeSi, Rating:

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist

Lisätiedot

LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET MUSIIKISSA

LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET MUSIIKISSA MUSIIKKI Musiikin opetuksessa lähtökohtana on AINA soittaminen, laulaminen ja kuunteleminen. Oppilas oppii tekemällä ja kokemalla. Kannustava ilmapiiri ja positiivinen palaute rohkaisevat oppilasta ilmaisemaan

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot