MMM:n lausuntopyyntö MMM011:00/2015, määräpäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MMM:n lausuntopyyntö MMM011:00/2015, määräpäivä 18.9.2015 30.9.2015"

Transkriptio

1 MMM:n lausuntopyyntö MMM011:00/2015, määräpäivä LAUSUNTOYHTEENVETO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI ERILLISTEN VESIJÄTTÖJEN LAKKAUTTAMISESTA KIINTEISTÖINÄ JA ERÄIKSI MUIKSI LAEIKSI 1. JOHDANTO 1.1 Asian valmistelu Esitys on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä virkatyönä Maanmittauslaitoksen ehdotuksen pohjalta. 1.2 Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki erillisten vesijättöjen lakkauttamisesta kiinteistöinä. Samassa yhteydessä esitetään tehtäväksi laista johtuvat muutokset kiinteistönmuodostamislakiin. Lain tavoitteena on parantaa kiinteistötietojärjestelmän selvyyttä ja luotettavuutta saattamalla kiinteistörekisteriin erillisinä vesijättöinä rekisteröidyt yksiköt lainhuudatus- ja kiinnityskelpoisiksi yksiköiksi. Lain nojalla erilliset vesijätöt voidaan muodostaa tiloiksi tai liittää muuhun rekisteriyksikköön niiden erillisenä toimituksena tapahtuvan omistusoikeuksien selvittämisen yhteydessä. Kiinteistötoimituksen toimitusinsinöörin kelpoisuusvaatimuksia koskevaa kiinteistönmuodostamislain sääntelyä esitetään uudistettavaksi siten, että laista poistettaisiin toimitusinsinöörin tutkintoon sidottu toimivaltuus tehdä erilajisia kiinteistötoimituksia. Uudistuksella ei muuteta Maanmittauslaitoksen ja kiinteistörekisteriä pitävän kunnan asiallista toimivaltajakoa tehdä kiinteistötoimituksia asemakaava-alueella. Esitys sisältää myös ehdotukset kiinteistöjen kauppahintarekisteristä annettuun lakiin, kiinteistörekisterilakiin, kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annettuun lakiin ja kiinteistötoimitusmaksusta annettuun lakiin tehtävistä pienemmistä muutoksista ja teknisistä tarkistuksista, jotka johtuvat muun lainsäädännön muuttumisesta sekä toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista. Lisäksi ehdotetaan kumottaviksi rajakuntien tilusjärjestelystä annettu laki sekä eräistä vesitilusjärjestelyistä annettu laki, koska lakeihin perustuvat tilusjärjestelytoimitukset ovat tulleet suoritetuiksi. Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 2016 aikana. 2. LAUSUNNON ANTAJAT Maa- ja metsätalousministeriö pyysi lausunnot oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, opetus- ja kulttuuriministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Maanmittauslaitokselta, Tietosuojavaltuutetulta, Maanmittauslaitoksen akavalaisten yhteistyöryhmä JUKO ry:ltä, Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry:ltä, Suomen maanmittausinsinöörien liitto MIL ry:ltä, Maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistoteknisten Liitto MAKLI ry:ltä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:ltä, Suomen Kuntaliitto ry:ltä ja Svenska Lantbruksproducenternas Centaralförbund SLC:ltä, Iisalmen kaupungilta, Kiuruveden kunnalta, Kuopion kaupungilta, Lapinlahden kunnalta, Aalto - Yliopistolta, Metropolia Ammattikorkeakoululta, Lapin ammattikorkeakoululta ja Yrkeshögskolan Novialta. Lausunnon ovat antaneet oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, Maanmittauslaitos, Tietosuojavaltuutettu, Maanmittauslaitoksen akavalaisten yhteistyöryhmä JUKO ry, Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, Maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistoteknisten Liitto MAKLI ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen Kuntaliitto ry, Kuopion kaupunki, Aalto - yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu.

2 Esityksestä ovat lausuneet lisäksi Tekniikan Akateemiset TEK, maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosasto ja Kalatalouden Keskusliitto. 3. YHTEENVETO LAUSUNNOISTA Oikeusministeriö on lausunnossaan kannattanut ehdotusta rajakuntien tilusjärjestelylain (282/1960) ja eräistä vesitilusjärjestelyistä annetun lain (31/1980) kumoamiseksi tarpeettomina niiden soveltamisalaan kuuluvien toimitusten tultua tehdyiksi. Maanmittauslaitos on lausunnossaan kannattanut esitettyjä lakimuutoksia. Suomen Kuntaliitolla ei ole ollut huomautettavaa esityksestä. Kalatalouden Keskusliitto on pitänyt esitystä yleisesti kannatettavana. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto ja Aalto - yliopisto ovat lausunnoissaan pitäneet kannatettavana lakiehdotusta, jolla erillisten vesijättöjen oikeudellinen asema voidaan selvittää ja ratkaista. Valtakunnanvoudinvirasto on pitänyt esitystä ulosottotoimen kannalta tarkasteltuna nykytilannetta selventävänä, vaikkakin erillisten vesijättöjen merkitys ulosottokohteina on vähäinen. 3.1 Yksityiskohtaisia huomautuksia Laki erillisten vesijättöjen lakkauttamisesta kiinteistöinä Valtiovarainministeriö on lausunnossaan katsonut, että erillisten vesijättöjen lakkauttaminen kiinteistöinä tulisi tehdä sitä mukaa kuin se on toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua ja vähiten kustannuksia aiheuttavaa. Maanmittauslaitokselle ei tulisi säätää laissa ehdotonta velvollisuutta välittömästi viran puolesta selvittää ko. alueita. Lisämäärärahoihin ei esityksen johdosta saa syntyä tarvetta. Esitysehdotuksen 6 :ssä säädetään korvauksen tallettamisesta tilanteessa, jossa erilliseen vesijättöön rajoittuvan kiinteistön omistaja haluaa lunastaa sen tiluksiinsa. Valtiovarainministeriö on pitänyt lausunnossaan ehdotettua menettelyä kokonaisuudessaan vanhanaikaisena ja aluehallintovirastoille työläänä sekä aikaa vievänä ja lisäkustannuksia aiheuttavana. Kun maksutalletusta koskeva lainsäädäntö vaatinee uudistamista ja sen selvittämistä, olisiko talletusasiat mahdollista siirtää aluehallintovirastoilta esim. yksityisten rahoituslaitosten tehtäväksi tai kunkin hallinnonalan itsensä hoidettaviksi, esityksen jatkovalmistelussa tulisi selvittää talletusviranomaiseksi myös muita vaihtoehtoja esim. maa- ja metsätalousministeriön toimialalta. Valtiovarainministeriö on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota myös siihen, ettei ehdotuksen 5 ja 6 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa ole esitetty mitään tulkintaohjetta sille, minkä arvoinen korvaus voitaisiin katsoa vähäistä suuremmaksi. Jos talletusviranomainen olisi myös vastaisuudessa aluehallintovirasto, valtiovarainministeriö on pitänyt esitystä siltä osin kannatettavana kun tallettamisvelvollisuus tulisi koskemaan vain vähäistä suurempia korvauksia. Valtiovarainministeriö näkemyksen mukaan tallettamisvelvoitteen piiriin kuuluvien korvausten lukumäärä saattaa lisääntyä huomattavastikin esitysehdotuksen johdosta. Tästä ei ole kuitenkaan esitetty arvioita. Kun lakiehdotuksen 6 :ssä aluehallintovirastoille asetetaan yleistiedoksiantovelvoite virastojen toiminnan kannalta uutena tehtävänä, lisää tämä myös aluehallintovirastojen työmäärää ja aiheuttaa niille lisäkustannuksia. Kun esityksessä ei ole millään tavalla arvioitu siitä aluehallintovirastoille aiheutuvia vaikutuksia, tulee esityksen vaikutusarviointia täydentää jatkovalmistelussa tältä osin ja osoittaa, kuinka aluehallintovirastoille esityksestä aiheutuvat lisäkustannukset on tarkoitus rahoittaa. Erillisen vesijätön oikeudellista asemaa jäsentävät aineelliset säännökset sisältyvät lakiehdotuksen 3 :ään. Pykälän 3 momentin mukaan vesijättö voidaan liittää myös muuhun kuin siihen rajoittuvaan kiinteistöön, jos sitä voidaan tarkoituksenmukaisesti käyttää vain siihen rajoittuvan kiinteistön yhteydessä ja vastaanottavan kiinteistön omistaja on antanut liittämiseen suostumuksensa. Kun 3 momentti palvelee selkeästi

3 tarkoituksenmukaisen kiinteistöjaotuksen muodostamista ja sääntelyyn liittyy tältä osin yksityiseen tarpeeseen tapahtuvaan lunastukseen viittaavia piirteitä ja kun otetaan huomioon voimassa olevan kiinteistönmuodostamislain 60 :n 2 momentti, joka mahdollistaa yksityiseen tarpeeseen ja perustuslain 15 :n omaisuudensuojasäännöksen pakkolunastusvarauman ulkopuolelle jäävän lunastamisen, oikeusministeriö on lausunnossaan pitänyt epäselvänä ehdotetun 3 momentin säännöksen tarpeellisuutta. Maanmittauslaitos on lausunnossaan pitänyt tärkeänä kiinteistönmuodostamislain 60 :ssä tarkoitetun erillisen vesijätön lunastusta tarkoittavan säännöksen voimassapysyttämisen esimerkiksi siirtymäsäännöksellä sen vuoksi, ettei esityksessä ole säädetty erillisten vesijättöjen lakkauttamiselle tiettyä ajankohtaa Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta MTK on esittänyt lausunnossaan huolensa ehdotetun toimitusinsinöörien koulutukseen perustuvan toimivaltajaon tehdä erilajisia kiinteistötoimituksia poiston vaikutuksista maanomistajien oikeusturvaan. MTK on katsonut, että jatkossakin vaativien toimitusten perustutkintona tulisi pitää suoritettua maanmittausalan diplomi-insinöörin tutkintoa. MTK katsookin, että toimitusinsinöörien jatkokoulutuksesta tulisi säätää lailla. Oikeusministeriö on lausunnossaan pitänyt ehdotettua toimitusinsinöörien toimivaltajaon 5 :n muutosta merkittävänä, koska kiinteistönmuodostamislainsäädännössä on tähän saakka edellytetty vaativien kiinteistötoimitusten osalta koulutusvaatimuksena korkeakoulussa suoritettua diplomi-insinöörin tutkintoa. Oikeusministeriö ei ole vastustanut lausunnossaan ehdotettua sääntelyä, mutta katsonut sen korostavan Maanmittauslaitoksen sisäisten järjestelyiden merkitystä sen varmistamisessa, että toimitusinsinööriksi määrättävä omaa riittävän asiantuntemuksen toimituksen suorittamiseksi. Maanmittauslaitos on lausunnossaan pitänyt ehdotettua kiinteistönmuodostamislain 5 :n sääntelyä kuntien osalta raskaana ja vaikeaselkoisena Laki kiinteistörekisterilain muuttamisesta Henkilötietolain mukaan vain käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeellisia henkilötietoja tulee käsitellä. Perustuslakivaliokunta on pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeänä sääntelykohteena nimenomaan tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä. Kun kiinteistörekisterilakiin on ehdotettu lisättäväksi säännös kiinteistörekisteriin merkittyjen tietojen pysyvästä säilyttämisestä, tietosuojavaltuutettu on lausunnossaan tähdentänyt, että henkilötietojen osalta perusteluissa olisi tärkeä tuoda esille miksi, ja nimenomaan miten perustellen, näiden tietojen pysyvä säilyttäminen on käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeen. Maanmittauslaitos on lausunnossaan esittänyt edelleen harkittavaksi kiinteistörekisterilain 2 :n 1 momentin muuttamista siten, että momentin kohta 8 kumottaisiin tarpeettomana. Tarkoitus on kiinteistörekisterin perusparannustehtävänä lakkauttaa erilliset vesijätöt kiinteistönmääritystoimituksissa, jolloin toimitusten tultua suoritetuksi loppuun tällaisia rekisteriyksiköitä ei enää tarvita erillisinä kiinteistöinä kiinteistörekisterissä. Maanmittauslaitos on esittänyt lausunnossaan kiinteistörekisterilain 2 :n 2 momentin sanamuodon tarkistamista siten, että muina rekisteriyksikköinä merkittäisiin kiinteistörekisteriin yhteiset alueet sekä maantielain (503/2005) 58 :n 2 momentissa tarkoitetut ja ennen maantielain voimaantuloa erotetut edelleen tieoikeudella hallittavat liitännäisalueet Laki KTJ -lain muuttamisesta Kun muun kiinteistötiedon ja omistajatiedon luovutus teknisen käyttöyhteyden kautta edellyttää jatkossakin käyttötarkoitussidonnaista lupaa, tietosuojavaltuutettu ei ole pitänyt ehdotettua sääntelyä kiinteistötunnustiedon ja rajatiedon avaamisesta henkilötietojen suojan kannalta ongelmallisena.

4 Ehdotettu KTJ:n kiinteistötunnustiedon ja rajatiedon avaaminen ei merkitse sitä, että esimerkiksi otteet kiinteistörekisteristä tai kiinteistörekisterikartasta olisivat jatkossa kaikille maksuttomia. Maanmittauslaitos on lausunnossaan katsonut, että esityksessä tämä kysymys jää nykymuodossa epäselväksi. Maanmittauslaitos on tämän vuoksi esittänyt lain 7 :n 3 momentin pysyttämistä ennallaan ja kiinteistötunnusta ja kiinteistöjaotusta koskevan tiedon käyttöoikeuden maksuttomuuden säätämistä 7 :n yhteydessä eri momentissa. Kalatalouden Keskusliitto on esittänyt lausunnossaan KTJ -tietojen avaamisen laajentamista siten, että osakaskunnat saisivat maksuttoman oikeuden KTJ:n sisältämiin kiinteistöjen omistajatietoihin Laki kiinteistöjen kauppahintarekisterilain muuttamisesta Valtakunnanvoudinvirasto on pitänyt kannatettavana ehdotettua lain 2 :n muuttamista siten, että laissa tarkoitettu kiinteistön luovutusta koskeva ilmoitusvelvollisuus koskisi jatkossa kaikkia luovutuksia ja siten kaikkia ulosottotoimin myytyjä kiinteistöjä siitä riippumatta, mitä ulosottomyyntitapaa myynnissä on käytetty. Ilmoitusvelvollisuus koskisi säännösmuutoksen jälkeen kaikkia ulosottomyyntejä Laki yhteismetsälain muuttamisesta Voimassa oleva yhteismetsälain 17 sisältää kiellon suorittaa kiinteistötoimitus siten, että toimituksessa muodostuu kiinteistö, jonka osuus yhteismetsään olisi yhteismetsän osakaskunnan ohjesäännössä määrättyä osuuslukua ( minimiosuutta ) pienempi. Säännöstä on ehdotettu muutettavaksi siten, että se koskisi myös tilannetta, jossa yhteismetsään liitetään kaupan perusteella kiinteistö tai määräala yhteismetsäosuutta vastaan. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosasto on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kiinteistön tai määräalan kaupassa yhteismetsän osakaskunta luovutuksen saajana pystyy sopimusta tehtäessä ratkaisemaan sen, onko minimiosuutta pienemmän osakastilan perustaminen tarkoituksenmukaista. Luonnonvaraosasto on myös lausunut, että pidemmän aikavälin tärkein metsäpoliittinen tavoite on tilakoon kasvattaminen. Alueiden liittäminen yhteismetsään on siten tämän tavoitteen mukaista Laki kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain muuttamisesta Maanmittauslaitos on lausunut, ettei kiinteistötoimitusmaksulain 11 ja 12 :n lakitasoinen sääntely vastaa valtionhallinnon yleistä maksujen perimistä koskevaa sääntelyä. Jotta laskutusprosessi olisi yhtenäinen muun valtionhallinnon kanssa sekä tukisi Kiekua sellaisenaan ja palvelukeskuksen käyttöön nojautuvaa toimintamallia, tulisi lain sääntely lykkäyksen myöntämisestä ja maksun kolmena eränä perimisestä poistaa. 3.2 Muut huomautukset ja ehdotukset Kalatalouden Keskusliitto on pitänyt hyvänä sitä, että erityisten vesijättöjen vaatimat toimitukset voidaan suorittaa valtion varoin. Myös MTK on pitänyt tärkeänä sitä, että vastuu erillisiä vesijättöjä koskevista kiinteistötoimituksista ja asioiden selvittelystä aiheutuvista kustannuksista jää esitetyllä tavoin valtion vastuulle. Maanmittauslaitoksen Akavalaisten Yhteistyöryhmä JUKO ry on pitänyt lausunnossaan ehdotuksen perusteluja epärelevantteina. JUKO on lausunut, ettei toimitusinsinöörin uralla kehittyminen vaadi lakimuutosta. Diplomi-insinööriksi voi lukea myös AMK - insinöörille suunnatussa jatkokoulutuksessa. Aalto-yliopisto on myös lausunnossaan kiinnittänyt huomiota samaan asiaan todeten, että tähän ylempään DI-koulutukseen on hyväksytty tähän mennessä arviolta yli viisikymmentä maanmittauksen amk - insinööriä vuoden 2005 jälkeen. JUKO on lausunnossaan lisäksi katsonut, ettei Maanmittauslaitoksen täydentävä koulutus voi korvata oppilaitoksissa annettavaa koulutusta. Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry ja Maanmittausalan ammattikorkeakoulu- ja opistotekniset MAKLI ry ovat lausunnoissaan puoltaneet ehdotettua toimitusinsinöörien kelpoisuusvaatimusten yhtenäistämistä. Yhdistykset ovat myös kiinnittäneet huomiota toimitusten vaativuusluokitukseen ja katsoneet, että tasoja

5 voisi olla enemmänkin kuin hallituksen esityksen perusteluissa mainitut kolme tasoa (perus-, vaativa- ja erikoistunut taso). MATE on lisäksi katsonut, että Maanmittauslaitoksen sisäiseen kelpoisuusjärjestelmään tulee kytkeä puolueettoman tahon auditointi toimitusinsinöörien osaamisen varmistamiseksi. Tekniikan Akateemiset on lausunnossaan katsonut, ettei toimitusinsinöörien kelpoisuusvaatimuksia tule muuttaa ehdotetulla tavalla. Sekä Tekniikan Akateemiset että JUKO ry katsovat, että kelpoisuusvaatimusten yhtenäistäminen johtaa koulutustarjonnan suuntautumiseen yliopistotasolta alemmille koulutustasoille. Samalla heikentyvät alan tutkimus ja kehittymismahdollisuudet Suomessa. Lapin ammattikorkeakoulu on pitänyt ehdotettua toimitusinsinöörien kelpoisuusehtojen muutosta hyvänä. Lausunnon mukaan maanmittausinsinööreille suunnatussa ylemmässä amk - koulutuksessa voidaan tarjota sellaista osaamista, jota uusi toimitusinsinöörien kelpoisuusjärjestelmä vaatii. Aalto-yliopisto näkemyksen mukaan esityksessä ei ole kuvattu sitä, millainen on Maanmittauslaitoksen ja kuntien tuleva koulutusjärjestelmä, joka varmistaa lakiuudistuksen jälkeen toimitusinsinöörien riittävän osaamisen ja kelpoisuuden suorittaa kaikkia kiinteistötoimituksia. Aalto-yliopisto näkee lausunnossaan, että toimitusinsinöörien koulutuksen siirtyminen Maanmittauslaitoksen ja kuntien omien koulutusjärjestelmien vastuulle johtaa alan yliopistotasoisen perustutkimustoiminnan merkittävään vähentymiseen Suomessa ja alan tohtorikoulutuksen siirtymiseen ulkomaille. MTK on lausunnossaan katsonut, että kiinteistönmuodostamislain toimitusinsinöörien toimivaltuuksien muutoksesta aiheutuvan kustannusten säästön tulisi siirtyä toimitusten kiinteistötoimituskustannuksiin. Leo Olkkonen Lainsäädäntöneuvos Maa- ja metsätalousministeriö Hallinto- ja suunnitteluosasto Ohjaus- ja tietohallintouyksiokkö s-posti: leo.olkkonen@mmm.fi GSM:

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa

saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa 1992 vp- HE 101 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupunginviskaa Iista ja nimismiehestä käräjäoikeuden syyttäjänä ja laiksi kaupunginviskaaleista annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa ja metsätalousministeriö Lausunto 09.03.2018 315/04.01.03/2018 Asia: OM8/41/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi julkisista kuulutuksista annetun lain kumoamiseksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 1 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

HE 189/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta

HE 189/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi öljysuojarahastosta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: Noin 20 % toimituksen valmistelu ja arkistotutkimukset Noin 30 % toimituskokoukset ja maastotyöt Noin 50 %

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön

HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja

Lisätiedot

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ 992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 236/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi erikoissairaanhoitolain ja päihdehuoltolain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia

Lisätiedot

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa 1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 59/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuollon

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta sekä laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista

Lisätiedot

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 101/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisista hankinnoista annettua lakia. Ehdotuksen mukaan asian

Lisätiedot

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 184/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 98/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta

HE 98/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta HE 98/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Lausunto 1 (5) 11.8.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö Lausuntopyyntö TEM/1886/03.01/2013 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Työ- ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunnalle

Ulkoasiainvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vammaistukilakia ja kansaneläkelakia muutettaviksi

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot