Terveyskyselyn yhteenveto

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyskyselyn yhteenveto 3.10.2013"

Transkriptio

1 Stina Högnabba.. Suomen Schipperkekerho Terveyskyselyn yhteenveto.. Ylstä kyselystä Suomen schipperkekerhon jalostustoimikunta päätti keväällä tehdä kyselyn schipperken ylsestä terveydentilasta. Lisäksi kyselyn avulla saadaan kerättyä tietoa rodun tilanteesta jalostustoimikunnan työn pohjaksi. Näin ollen myös kaikki rodusta kiinnostuneet omistajat ja kasvattajat hyötyvät pidemmällä tähtäimellä tietomäärän kasvusta. Kysely lähetettiin paperisena kaikille schipperkekerhon jäsenille (n.) sekä mainostettiin yhdistyksen nettisivuilla. Syksyllä kyselyyn oli mahdollista vastata myös sähköisesti. Kyselyä on mainostettu useampaan kertaan Suomen Schipperke facebook sivuilla. Vastausten analysoimisen helpottamiseksi sähköinen kysely on toteutettu Digium-enterprise kyselyohjelmistolla... mennessä vastauksia tähän kyselyyn on kertynyt 5. Paperisena tai sähköpostitse palautui 95 vastausta ja sähköisen linkin kautta 57. Kaikki paperisena palautetut vastukset on viety käsin Digium-enterprise ohjelmaan. Terveyskyselyjä on toteutettu myös aiemmin mutta niitä vastauksia ole tässä yhteenvedossa mukana. Vastauksia on käsitelty täysin luottamuksellisesti ja yksityiskohtaiset koirakohtaiset tiedot ovat jatkossa ainoastaan jalostustoimikunnan ja tietojen käsittelijän (Stina Högnabba) nähtävillä. Tietoja koirista saa kysymällä jalostustoimikunnalta. Tietoja annetaan vain siinä tapauksessa, että omistaja on antanut tietojen luovutukseen suostumuksensa. Kaikki kyselyyn vastanneet antoivat luvan käyttää koirien tietoja rodun ylsen terveystilan kuvaamiseen ilman tunnistetietoja. Ylstietoja koirista Kyselyn vastausmäärä on pieni ja tulokset kuvaavat vain niitä 5 koiraa, jonka tietoja on käytettävissä. Tulosten perusteella voi tehdä johtopäätöksiä rodun ylsestä terveystilanteesta. Pidemmälle vietyä tilastollista analyysiä ollut mielekästä tehdä näin pienen vastausmäärän johdosta. Mainittavia eroja urosten ja narttujen välillä ollut kä niinkään iällä ollut merkitystä. Näin ollen tuloksia esitellään kokonaislukumäärinä ja jossain määrin prosenttna. Kaikkien kuvioiden luvut ovat kokonaislukuja (N). Jokaisen vastauksen kokonaislukumäärä ole 5, koska tietoja puuttuu osasta lomakksta (esim. sukupuolen on merkannut 9 vastaaja). Osassa kysymyksistä olisi kenties ollut hyvä olla en osaa sanoa vaihtoehto. Tällaisissa tilantssa vastaaja on todennäköisesti jättänyt vastaamatta.

2 Vastaajien koirista 65 on uroksia ja 8 narttuja. Kuollden koirien tiedot on annettu tapauksessa. Iältään koirat ovat: -v tai yli 6-9-v -5-v -v tai alle Ruokinta Koirien ruokinta on monipuolista. Yli puolet saa kuivamuonaa ja usmmiten sen lisäksi lihaa tai kalaa. Kolmannes koirista on raakaruokinnalla. Vain neljällä koiralla on allergia ja aiheuttajaksi mainittiin vilja, nauta, kanamuna ja lisäaineet. sekaruokinta 55 itse tehty ruoka raakaruokinta säilyke kuivamuona Näytttä on otettu jonkin verran Noin kolmasosalta on otettu Lohen tutkimuksen verinäyte. Osalta on lisäksi otettu DNA-tunniste sekä polveutumismääritys. Muita näytttä ovat Rabies vasta-ainetesti sekä Chromagene coat color-väritesti. MPSIIB näyte on otettu stsemältä koiralta, joista yksi on kantaja ja neljä tervettä. Kahdesta muusta ole tietoja. Muu, mikä Lohen tutkimuksen DLA monimuotisuustesti Polveutumismääritys DNA-tunniste 6 5

3 Sairauksia on vähän Autoimmuunisairautta löytyy kolmelta koiralta, jolla yhdellä kilpirauhasen vajaatoimintaa, toisella hiiva ja/tai sieni ja kolmannella SLO epäily. Sydänsairautta löytyi kuudella koiralla, kolmella sydämen vajaatoimintaa ja kolmella sydämen sivuääni. Yksi näistä on jatkuvalla lääkityksellä. Yhdeltätoista koiralta on löytynyt kasvaimia, joista kahdeksan hyvälaatuista ja neljä on lkattu. Ylsistä sairauksista silmätulehdusta oli eniten. Muita mainittuja sairauksia olivat mm. sikaripunkki, anaalirauhasfisteli, keuhkoputkentulehdus, alkava parodontiitti, yskä, nielurisaongelma, närästystä, munuaistulehdus, diardaasi, kennelyskä, furunkuloosi. muu silmätulehdus ripulointia herkkä vatsa suolistotulehdus niiskutusta virtsatietulehdus kohtutulehdus eturauhastulehdus Suurimmalla osalla (9 %) uroksista kivekset ovat normaalit. Kolmella on myöhään laskeutuneet kivekset ja kolme on kastroitu. Vain yhden uroksen kohdalla oli maininta astutusongelmista. Nartuilla ollut yhtään mainintaa astutusongelmista. Vain noin kolmannes oli vastannut astutuskysymyksiin. Narttujen tiineys ja synnytysongelmia oli vähän. Kahdella oli ollut tiinehtymisongelmia ja jäänyt tyhjiksi. Synnytyksessä viidellä nartulla oli ollut vaikeuksia. Pennut tai osa pennuista oli syntynyt kuollna. Seuraavassa kuviossa näkyy, että hyvin harvalta koiralta löytyi kyselyssä mainitsemia sairauksia. Diagnosoidut koirat vät ole lkattu. Nivelrikko oli diagnosoitu n. kahdeksan vuoden iässä. Nivelrikko Polvilumpion sijoiltaanmeno Häntämutka Legg perthes Virtsakivet Napatyrä 6 % % % 6 % 8 % %

4 koiraa on kuvattu erilaisten vaivojen takia ( virallisia kuvaustuloksia). Tyypillisimmät ovat olleet lonkka, selkä ja silmät. Muutoksia selässä on löydetty 5 koiran osalta. Muutokset ovat olleet: ylimääräinen nikama, lannerangan vinoutuma, epämuodostunut rintanikama, kehityshäiriö lonkkanivelessä ja selkärangan rappeuma. Epilepsiaoirta vain harvalla Pienellä osalla koirista on ilmennyt epilepsiatyyppisiä kohtauksia. Näin on tapahtunut koiran osalta ja 5 koiran osalta näitä oirta ole havaittu Kohtaukset ovat ilmenneet varsin eri-ikäisillä koirilla, nuorin 7 kk ja vanhin vuotta. Eläinlääkärin diagnosoima epilepsia on kuitenkin vain viidellä koiralla ja jatkuva epilepsialääkitys on kahdella koiralla. Suurimmalla osalla kohtauksia on ollut yksi vuodessa, harvemmalla -. Vain yhdellä koiralla on ollut tai enemmän kohtausta vuodessa. Neljännes vastaajista vät tiedä onko koiran lähisuvussa todettu epilepsiaa ja noin puolet vastasi että ole todettu. en osaa sanoa Suurin osa kohtauksista ovat ilmenneet normaalssa olosuhtssa ja satunnaisesti levon, rasituksen tai juoksujen yhteydessä. Stressin osalta ollut mainintaa. stressi rasitus lepo Vapaamuotoisesti kuvattuna kohtaukset ovat olleet hetken poissaolevan oloinen, heräsi levosta ja hyökkäsi puremaan lähellä olevia esintä ja ihmisiä, koira ssoi ja huojui edestakaisin, kaatui kyljelleen, pissat alle ja kouristus kaarelle, koira veltto, uninen ja ikenet meni valkoiseksi, kesken lenkin meni jäykäksi ja alkoi kouristella ja hetken tajuttomuus, yritti purra.

5 Hampaat pääosin kunnossa 9 % koirista on lkkaava (saksi) purenta ja vain muutamalla tasa- tai alapurenta. yläpurenta alapurenta tasapurenta lkkaava koiralla on kaikki hampaat ja koiralta puuttuu hampaita. Eniten koirilta puuttuvat alaleuan P ja P hampaita ja jonkin verran alaleuan etuhampaita. Harvalla koiralla on pudonnut hampaita aikuisiällä. Hampaat ovat puuttuneet jo alun perin tai ne on eri syistä jouduttu poistamaan. Kysely anna tarkkaa vastausta pudonnden hampaiden sijainnista ja lukumääristä koska kyselystä puuttui vasemman ja oikean puolen merkitsemismahdollisuus. M M M P P P P C I alaleuka yläleuka Vain 5 % koirista on ollut poikkeuksellisen paljon hammaskiveä. Noin puolella ole ollut tarvetta hammaskiven poistoon ja osalla hampaita puhdistetaan vuosittain. Kuolleet koirat Kyselyn kymmenen koiraa ovat pääosin kuolleet 7-5 vuoden ikäisinä. Joukossa oli kaksi koiraa, jotka olivat menehtyneet alla kahden vuoden iässä. Kuolinsyitä olivat aortan laajentuma, kasvaimet, maksan tuhoutuminen, kilpirauhasen ja sydämen vajaatoiminta, munuaisvika, vanhuus tai lopettaminen sairauden takia. 5

Terveyskyselyn yhteenveto 26.1.2015

Terveyskyselyn yhteenveto 26.1.2015 Suomen Schipperkekerho Terveyskyselyn yhteenveto 26..25 Stina Högnabba Yleistä kyselystä Suomen schipperkekerho päätti keväällä 2 toteuttaa kyselyn schipperken yleisestä terveydentilasta. Kyselyn avulla

Lisätiedot

Sukupuoli 1/34. Sukupuoli. Kaikki vastaajat (N=226)

Sukupuoli 1/34. Sukupuoli. Kaikki vastaajat (N=226) Sukupuoli Sukupuoli 14 Kaikki vastaajat (=226) 128 12 1 98 8 6 4 2 Uros arttu 1/34 55 9 Mitä näytttä koiralta on otettu? 6 45 Kaikki vastaajat (=15) Mitä näytttä koiralta on otettu? 4 2/34 Muu, mikä Lohen

Lisätiedot

Hyvä Schipperken omistaja!

Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperke Kerho ry:n 18.11.2012 1(6) Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperkekerho ry suorittaa kartoitusta rodun yleisestä terveystilanteesta. Saadaksemme mahdollisimman kattavan ja totuudenmukaisen

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Tulosta lomake, täytä se ja postita 20.4.2016 mennessä osoitteeseen Riikka Aho, Pölkkyinniementie 23 A, 58900 RANTASALMI Kyselykaavake

Lisätiedot

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013 Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn vastausten tarkastelu Shetlanninlammaskoirien terveyskyselyn tarkoituksena on kartoittaa rodun terveystilannetta. Terveyskyselylomake on Shetlanninlammaskoirat

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus) KKK-HHS / Pointterijaos Koiran nimi Terveystiedustelu 1 Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli Uros 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Narttu Väri Onko koirasi ääniherkkä (esim. ilotulitus,

Lisätiedot

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Suomen Ridgeback- yhdistys ry:n jalostustoimikunta postittaa tammikuussa 2009 kaikille tiedossaan oleville vuosina 2001-2003 sekä vuosina 2005-2007 syntyneiden rhodesiankoirien

Lisätiedot

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot:

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: Skotlanninterrierikerhon terveyskysely 2015 1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: 2. PAINO Koiran paino (kg): 3. TERVEYDENTILA

Lisätiedot

Terveyskysely. Hei ranskanbulldogin omistaja!

Terveyskysely. Hei ranskanbulldogin omistaja! Terveyskysely H ranskanbulldogin omistaja! Jokaisen ranskiksen omistajan panosta kaivataan kartoittamaan tämän hetkistä ranskanbulldoggien terveystilannetta. Kaikkien tiedot ovat yhtä arvokkaita ja keräämme

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY Taustatiedot Sukupuoli uros narttu Ikä Jos koira on jo kuollut, ikä ja kuolinsyy (jos tiedossa) Säkäkorkeus (cm) Paino (kg) Terveys Millainen on koirasi yleinen

Lisätiedot

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa SUN ry:n yksi tehtävistä on kartoittaa unkarinvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja tervetulleita.

Lisätiedot

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104 SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104 Säkäkorkeus: 49 cm (1) 47 cm (1) 46 cm (1) 45 cm (3) 44 cm (5) 43 cm (2) 42 cm (6) 41 cm (7) 40 cm (22) 38 cm

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä: 1/6 Yksi Suomen Puolanvinttikoirat ry:n tehtävistä on kartoittaa puolanvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin

Lisätiedot

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 Hyvä whippetin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 1985 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

Suomen Valkoinenpaimenkoira Finlands Vit herdehund ry TERVEYSKYSELY

Suomen Valkoinenpaimenkoira Finlands Vit herdehund ry TERVEYSKYSELY Suomen Valkoinenpaimenkoira Finlands Vit herdehund ry TERVEYSKYSELY Koiran nimi: Rekisterinumero: Syntymäaika: Sukupuoli: Uros Narttu Omistaja: Osoite: Postinro: Puh. Email: 1. Koirasi nykyinen terveydentila?

Lisätiedot

HUOM! Myös terveen koiran palautettu kysely antaa tärkeää tietoa!

HUOM! Myös terveen koiran palautettu kysely antaa tärkeää tietoa! Bostoninterrierien terveyskysely 2010 Suomen Bostonit Finnish Bostons ry:n jalostustoimikunta kerää tietoa bostoninterrierien sairauksista, luonteesta, kuolinsyistä ja eliniän pituudesta. Kaikkien bostonin

Lisätiedot

Vastausprosentit olivat oletetusta tämän hetkisestä koirakannasta pienen karkeakarvaisen osalta 33 % ja sileäkarvaisen osalta 22 %.

Vastausprosentit olivat oletetusta tämän hetkisestä koirakannasta pienen karkeakarvaisen osalta 33 % ja sileäkarvaisen osalta 22 %. TERVEYSKYSELY JA LUONNEKYSELY 215 Vastausprosentit olivat oletetusta tämän hetkisestä koirakannasta pienen karkeakarvaisen osalta 33 % ja sileäkarvaisen osalta 22 %. VASTAUKSIA Pieni karkeakarvainen 18

Lisätiedot

Koiran nimi: Syntymävuosi: Koiran sukupuoli: Omistaja: Tutkimustulokset; lonkat kyynärnivelet silmätutkimustulos

Koiran nimi: Syntymävuosi: Koiran sukupuoli: Omistaja: Tutkimustulokset; lonkat kyynärnivelet silmätutkimustulos BULLMASTIFFIEN TERVEYSKYSELY 2008 Edellinen bullmastiffien terveyskysely toteutettiin vuosina 2003-2004. Vuoden 2008 kyselyn tarkoituksena on kartoittaa minkälainen terveystilanne bullmastiffeillamme on

Lisätiedot

Havannalaiset ry:n terveyskysely

Havannalaiset ry:n terveyskysely Havannalaiset ry:n terveyskysely Jalostustoimikunta kartoittaa terveyskyselyn avulla havannankoirien terveystilannetta Suomessa. Kyselyn avulla kerätään tietoa erityisesti sellaisista sairauksista ja vioista,

Lisätiedot

KEESHOND TERVEYSKYSELY

KEESHOND TERVEYSKYSELY KEESHOND TERVEYSKYSELY Vuosi 2008 Hyvä kessun omistaja, Ole hyvä ja täytä etusivulle kysytyt koiran, kasvattajan ja omistajan tiedot. Rastita toiselle sivulle tiedot koiran virallisista tutkimustuloksista.

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE Amerikancockerspanielit r.y. 1 (5) TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE Kyselyn voi palauttaa joko koiran ja omistajan tiedoilla varustettuna tai nimettömänä. Avoimuus olisi toivottavaa, sillä

Lisätiedot

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja!

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja! Terveyskysely Hei estrelanvuoristokoiran omistaja! Jokaisen estrelan omistajan panosta kaivataan kartoittamaan tämän hetkistä estrelanvuoristokoirien terveystilannetta. Kaikkien tiedot ovat yhtä arvokkaita

Lisätiedot

Terveyskysely 2009 yhteenveto

Terveyskysely 2009 yhteenveto Terveyskysely 2009 yhteenveto Kyselyyn osallistui yhteensä 36 cirnecoa (syntymävuodet 1996-2009) 20,7 % Suomessa rekisteröidyistä cirnecoista (174) 33 % elossa olevista vuosina 1997-2009 syntyneistä cirnecoista

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY. Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry. Italianvinttikoirien ja cirneco dell etnojen terveyskysely 2012

TERVEYSKYSELY. Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry. Italianvinttikoirien ja cirneco dell etnojen terveyskysely 2012 TERVEYSKYSELY Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry Italianvinttikoirien ja cirneco dell etnojen terveyskysely 2012 Suomen ltaliaanot ja Cirnecot ry:n jalostustoimikunta ja hallitus tekevät kartoitusta suomalaisten

Lisätiedot

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille Terveyskysely viisi vuotta täyttänlle irlanninvesispaniellle Irlanninvesispanielien jalostustoimikunta haluaa terveyskyselyllä selvittää ja kerätä tietoa rodun ylsestä terveydestä. Näppituntumalla tiedämme,

Lisätiedot

Terveyskysely 2009 yhteenveto

Terveyskysely 2009 yhteenveto Terveyskysely 2009 yhteenveto Kyselyyn osallistui yhteensä 70 italianvinttikoiraa (synt.1993-2009) 9,3 % tuona aikana Suomessa rekisteröidyistä italianvinttikoirista (753) Uroksia ja narttuja vastasi kyselyyn

Lisätiedot

Saatekirjeessä on dosentti Hannes Lohen tiedote asiasta. Tiedote löytyy myös osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/

Saatekirjeessä on dosentti Hannes Lohen tiedote asiasta. Tiedote löytyy myös osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/ Suomen Portugalinpodengot ry:n terveyskysely v. 2007 Suomen Portugalinpodengot ry:n jalostustoimikunta kerää tietoa portugalinpodengojen terveyteen liittyvistä asioista. Kysely on luottamuksellinen, podengoyhdistyksen

Lisätiedot

Mopsien terveyskysely

Mopsien terveyskysely Mopsien terveyskysely Suomen Mopsikerho ry:n jalostustoimikunta kerää jatkuvasti tietoa mopsien sairauksista, luonteesta, kuolinsyistä ja eliniän pituudesta. Kaikkien mopsinomistajien, myös yhdistykseen

Lisätiedot

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi:

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi: Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi: Vastaajan yhteystiedot: Koiran nimi ja rek. numero: Koiran isän nimi: Koiran emän nimi: 1. Yleiset

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Parsonrussellinterrierit ry / Jalostustoimikunta KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Kysely on syytä palauttaa allekirjoituksella varustettuna, sillä vastanneiden nimet julkaistaan Parsonlehdessä.

Lisätiedot

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1 Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1 * Jos sinulla on useampi dandie, ole hyvä ja täytä jokaiselle oma lomake KIITOS! * Mikäli kirjoitustila loppuu kesken, lisätilaa löytyy lomakkeen

Lisätiedot

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=13308, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Saksanpaimenkoira

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=13308, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Saksanpaimenkoira Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=8, Julkaistu: 5 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Saksanpaimenkoira Onko koiralla todettu jokin synnynnäinen vika? Napatyrä Nivustyrä 646 4,85%

Lisätiedot

AVOIN BRASILIANTERRIERIEN TERVEYSKYSELY

AVOIN BRASILIANTERRIERIEN TERVEYSKYSELY AVOIN BRASILIANTERRIERIEN TERVEYSKYSELY Tämä kysely on koirakohtainen ja eikä sen täyttäminen vaadi Brasilianterrieri - Fox Paulistinha ry jäsenyyttä. Toivomme saavamme tietoa myös täysin terveistä koirista.

Lisätiedot

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=18458, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=18458, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=858, Julkaistu: 5 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi Onko koiralla todettu jokin synnynnäinen vika? Vastaus Lukumäärä Prosentti % % 6% 8%

Lisätiedot

Terveyskysely Löwcheneille

Terveyskysely Löwcheneille Terveyskysely Löwcheneille Koiran perustiedot (vapaaehtoiset) Virallinen nimi Rekisterinumero Koirani tiedot saa julkaista (pakolliset) Sukupuoli Ikä Kuollut Kuoleman/lopetuksen syy kyllä ei narttu uros

Lisätiedot

JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY

JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY Suomen Japaninpystykorvayhdistys ry JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY Koiran nimi: Rekisterinumero: Syntymäaika tai ikä: Sukupuoli: uros narttu YLEISET KYSYMYKSET Koira on elossa Koira on kuollut, kuolinsyy

Lisätiedot

Jos sinulla on kysyttävää terveyskyselystä, voit ottaa yhteyttä jalostustoimikunnan jäseniin: jalostustoimikunta.bostons@toydogs.

Jos sinulla on kysyttävää terveyskyselystä, voit ottaa yhteyttä jalostustoimikunnan jäseniin: jalostustoimikunta.bostons@toydogs. Bostoninterrierien terveyskysely Suomen Bostonit Finnish Bostons ry:n jalostustoimikunta kerää tietoa bostoninterrierien sairauksista, luonteesta, kuolinsyistä ja eliniän pituudesta. Kaikkien bostonin

Lisätiedot

Terveyskysely 2012 tulokset

Terveyskysely 2012 tulokset Terveyskysely 2012 tulokset Italianvinttikoira ja cirneco dell etna Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry Terveyskyselyn taustat ja tavoitteet Kyselyn tavoitteena oli saada kattava kuva suomalaisten italianvinttikoirien

Lisätiedot

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta Kolmivuotiskyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa rodusta, sen terveydestä ja elinvoimaisuudesta. Kysely toimitetaan vuosittain kolme vuotta

Lisätiedot

Terveyskysely 2013-2014

Terveyskysely 2013-2014 Terveyskysely 20-20 Talven 20-20 aikana toteutetun terveyskyselyn tarkoituksena oli selvittää yorkshirenterrierien tämän hetkistä terveystilannetta sekä kartoittaa mahdollisia ongelmakohtia tulevaisuutta

Lisätiedot

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA VESIKOIRAT RY/ ESPANJANVESIKOIRIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA 1) PEVISA-ohjelman tiukennukset SILMÄTARKASTUSLAUSUNTO: astutushetkellä voimassa oleva lausunto,

Lisätiedot

Suomen Portugalinpodengot ry. Terveyskysely ja Luonnekysely 2015

Suomen Portugalinpodengot ry. Terveyskysely ja Luonnekysely 2015 Terveyskysely ja Luonnekysely 21 Vastausprosentit olivat oletetusta tämän hetkisestä koirakannasta keskikokoisen karkeakarvaisen osalta 43 %, keskikokoisen sileäkarvaisen osalta % ja ison sileäkarvaisen

Lisätiedot

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013 Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013 Finnish Poodle Club 2014 1 Terveyskysely 2013 Yhteensä 726 koiraa ilmoitettiin kyselyyn, vastausmäärä oli ennätys. Vain 6 koiraa jouduttiin jättämään analysoinnin

Lisätiedot

ESPANJANVESIKOIRIEN JA PORTUGALINVESIKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ESPANJANVESIKOIRIEN JA PORTUGALINVESIKOIRIEN TERVEYSKYSELY VESIKOIRAT RY/ ESPANJANVESIKOIRIEN JA PORTUGALINVESIKOIRIEN JALOSTUSTOIMIKUNNAT ESPANJANVESIKOIRIEN JA PORTUGALINVESIKOIRIEN TERVEYSKYSELY Terveyskyselyn tarkoituksena on kartoittaa espanjan- ja portugalinvesikoirien

Lisätiedot

Koirien syntymävuodet ja sukupuolet. Ruokahalu

Koirien syntymävuodet ja sukupuolet. Ruokahalu 1994 1997 1998 1999 2 24 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 Koirien lukumäärä Koirien syntymävuodet ja sukupuolet 12 Sanni Pohjalainen 1 Johdanto Kyselyssä kartoitettiin japanese chinien terveyttä

Lisätiedot

Koiran perustiedot. Omistajan tiedot. Jos koira on kuollut. Virallinen nimi: Rekisterinumero:

Koiran perustiedot. Omistajan tiedot. Jos koira on kuollut. Virallinen nimi: Rekisterinumero: Koiran perustiedot Virallinen nimi: ( Jabian titteltä) Aria Di Parpignola FI22052/12 (muodossa Rekisterinumero: FIN12345/00 ilman välilyöntejä tai muita merkkejä) Syntymäaika: Sukupuoli: (muodossa 25.02.2012

Lisätiedot

Results. Survey 748598. Sukupuoli. Onko koira kuollut. Number of records in this query: 140 Total records in survey: 140 Percentage of total: 100.

Results. Survey 748598. Sukupuoli. Onko koira kuollut. Number of records in this query: 140 Total records in survey: 140 Percentage of total: 100. Results Survey 748598 Number of records in this query: 140 Total records in survey: 140 Percentage of total: 100.00% Sukupuoli Uros (1) 77 55.00% Narttu (2) 63 45.00% Onko koira kuollut Ei (A1) 117 83.57%

Lisätiedot

Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely 2014-2015

Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely 2014-2015 Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely 2014-2015 1.PERUSTIEDOT 1.1 Onko koirasi.. a) Papillon b) Phalène Sukupuoli.. a) uros b) narttu 1.2 Koiran syntymävuosi ja kuukausi. 1.3 Onko koirallasi

Lisätiedot

EN SIMMÄISEKSI. terveyskyselystä. Kooste omistajille tehdystä

EN SIMMÄISEKSI. terveyskyselystä. Kooste omistajille tehdystä Kooste omistajille tehdystä terveyskyselystä Teksti: Jalostustoimikunta EN SIMMÄISEKSI JALOSTUSTOIMIKUNTA haluaa kiittää kyselyyn vastanneita heidän panoksestaan. Tämä on ensimmäinen hieman laajemmin rotumme

Lisätiedot

KORATKISSOJEN TERVEYSKYSELY

KORATKISSOJEN TERVEYSKYSELY KORATKISSOJEN TERVEYSKYSELY Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa suomalaisten koratkissojen terveystilannetta mahdollisimman laajasti. Täytäthän jokaisesta kissastasi oman lomakkeen! Lomakkeen voit

Lisätiedot

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Kysely Vastausten palautus Vastausten julkaisu Arvonta Tämä kysely on osa viime vuonna julkaistua terveyskyselyä. Tänä vuonna kysely suunnataan kasvattajille

Lisätiedot

Kennelliiton terveyskysely cavalierien yhteenvetoraportti

Kennelliiton terveyskysely cavalierien yhteenvetoraportti Kennelliiton terveyskysely cavalierien yhteenvetoraportti Teksti: Kati Holm ja Lotta Allén- Ollas Kuvat: Taneli Lehtipuu Suomen Kennelliitto (SKL) toteuttaa terveyskyselyn koiranomistajille http://www.kennelliitto.fi/kasvatus-

Lisätiedot

SUOMEN SNAUTSERIKERHO ry 1.2.2009 JALOSTUSTOIMIKUNTA

SUOMEN SNAUTSERIKERHO ry 1.2.2009 JALOSTUSTOIMIKUNTA Hei Snautseriystävät! Snautserikerho on valmistanut laajan snautserien luonne- ja terveystietokyselyn omistajien täytettäväksi nettiin. Kaikilla jäsenillämme ei ole mahdollisuutta täyttää kyselyä netissä

Lisätiedot

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille 1 / 5 Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille Katariina Mäki Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry on kartoittanut berninpaimenkoirien kuolinsyitä ja -ikiä vuodesta 1995 alkaen. Aineistoa on kertynyt,

Lisätiedot

Vastauksia on saapunut 2014 loppuun mennessä 93 kpl, uroksia 51 kpl (52%) ja narttuja 42 kpl (43 %).

Vastauksia on saapunut 2014 loppuun mennessä 93 kpl, uroksia 51 kpl (52%) ja narttuja 42 kpl (43 %). BOUVIERIEN TERVEYS- JA KÄYTTÄYTYMISKYSELYN YHTEENVETO Vastauksia on saapunut 2014 loppuun mennessä 93 kpl, uroksia 51 kpl (52%) ja narttuja 42 kpl (43 %). Kyselyyn osallistuneista koirista elossa oli vastaushetkellä

Lisätiedot

SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS

SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS Suomen Suurijapaninkoira ry TERVEYSKARTOITUS sivu 1 SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS PYYDÄMME VASTAAMAAN ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN HUOLELLA, KOSKA VASTAUSTEN PERUSTEELLA LAADIMME

Lisätiedot

WHIPPET-HARRASTAJAT RY TERVEYSKARTOITUS 2005

WHIPPET-HARRASTAJAT RY TERVEYSKARTOITUS 2005 WHIPPET-HARRASTAJAT RY TERVEYSKARTOITUS 2005 Vuonna 2005 Whippet-Harrastajat ry:n jalostustoimikunta kartoitti jälleen rodun terveydentilaa. Kyselykaavake lähetettiin kaikille yhdistyksen jäsenille. Kaavake

Lisätiedot

Jakauma eri linjoihin. Yksiväriset 1 Kirjavat 2 Käyttö 3. Linjat

Jakauma eri linjoihin. Yksiväriset 1 Kirjavat 2 Käyttö 3. Linjat Rodun käyttäytyminen käytöskyselyn satoa Cockerspanielit ry aloitti kesällä 29 sähköisen tiedon keruun koirien käyttäytymisestä, jolloin sekä Cockerspanieli lehdessä että kerhon nettisivuilla julkaistiin

Lisätiedot

ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO 2010

ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO 2010 ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO Hyvä itälaikaväki! Kesän aikana toteutetun kasvattajille suunnatun terveyskyselyn tarkoituksena oli selvittää itäsiperianlaikojen

Lisätiedot

Nina Virta 2012 BOUVIERIEN TERVEYS-JA KÄYTTÄYTYMISKYSELYN YHTEENVETO

Nina Virta 2012 BOUVIERIEN TERVEYS-JA KÄYTTÄYTYMISKYSELYN YHTEENVETO Nina Virta 2012 BOUVIERIEN TERVEYS-JA KÄYTTÄYTYMISKYSELYN YHTEENVETO Vastauksia on saapunut heinäkuun 2012 loppuun mennessä 79 kpl. Vastausten sukupuolijakauma on seuraavanlainen: uroksia 43 kpl (54%)

Lisätiedot

TERVEYS- JA LUONNEKYSELY

TERVEYS- JA LUONNEKYSELY Suomen Valkoinenpaimenkoira Finlands Vit Herdehund ry TERVEYS- JA LUONNEKYSELY KOIRA Koiran nimi Uros Narttu Syntymäaika KOIRAN OMISTAJA Nimi Osoite Vakuutan antamani tiedot oikeiksi Paikka ja aika Rekisterinumero

Lisätiedot

SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1

SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1 SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1 1. ASTUTUKSET JA PENTUEET Tällä kyselyllä kootaan afgaanien astutuksiin ja synnytyksiin sekä pentuajan ongelmiin liittyviä kokemuksia. Muistelun helpottamiseksi

Lisätiedot

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE Venäläis-eurooppalaisten laikojen jalostustoimikunta esittää Suomen Laikajärjestö ry:n hallitukselle rodun jalostuksen tavoiteohjelman kohta 4.3.2 (s. 22

Lisätiedot

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=13760, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Dreeveri

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=13760, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Dreeveri Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=76, Julkaistu: 5 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Dreeveri Onko koiralla todettu jokin synnynnäinen vika? Vastaus Lukumäärä Prosentti % 4% 6% 8%

Lisätiedot

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=14975, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Cavalier kingcharlesinspanieli

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=14975, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Cavalier kingcharlesinspanieli Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=975, Julkaistu: 5 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Cavalier kingcharlesinspanieli Onko koiralla todettu jokin synnynnäinen vika? Vastaus Lukumäärä

Lisätiedot

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=14157, Julkaistu: 3.3.2015

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=14157, Julkaistu: 3.3.2015 Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=457, Julkaistu: 5 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Onko koiralla todettu jokin synnynnäinen vika? Vastaus Lukumäärä

Lisätiedot

LEONBERGIEN TERVEYSKYSELYN TULOKSET

LEONBERGIEN TERVEYSKYSELYN TULOKSET LEONBERGIEN TERVEYSKYSELYN TULOKSET Kyselyyn tuli vastauksia 354 kappaletta. Kysymyksiä oli kaksikymmentä kappaletta. Kyselyyn osallistuneet koirat olivat syntyneet vuosien 1989-2016 välillä. Ensimmäinen

Lisätiedot

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä.

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä. Luonnekysely Hei Estrelanvuoristokoiran omistaja! Toivomme, että mahdollisimman moni estrelan omistaja täyttää tämän kyselyn, jotta saisimme totuudenmukaisen kuvan rodun tämän hetkisestä tilanteesta luonteen

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA Kaikki koiran perimät geenit sisältyvät 39 erilliseen kromosomipariin. Geenejä arvellaan

Lisätiedot

VÄRIT Jalostuskoiraa tulee aina tarkastella kokonaisuutena. Väri on vain yksi osatekijä koirassa. Rotumääritelmässä on määritelty saksanpystykorvien

VÄRIT Jalostuskoiraa tulee aina tarkastella kokonaisuutena. Väri on vain yksi osatekijä koirassa. Rotumääritelmässä on määritelty saksanpystykorvien JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ, KLEINSPITZ JA POMERANIAN Koiranjalostuksen keskeisiä tavoitteita ovat: - rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen - rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta

Lisätiedot

Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta

Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta Genetiikan tutkijat Englannin Kennel Clubin ja AHT:n kanssa yhteistyössä ovat laatineet seuraavanlaisen artikkelin Episodic Fallingista

Lisätiedot

Harvinaisemmista sairauksista yleisin on epilepsia.

Harvinaisemmista sairauksista yleisin on epilepsia. 2. osa Salukien terveyskysely 2015 teksti, taulukot ja kaaviot elisa kohtamäki ja ranja eklund Terveyskyselyraportin ensimmäisessä osassa (Saluki 4/2015) käsiteltiin yleisimmät sairausryhmät. Tässä numerossa

Lisätiedot

Jalostuspalsta Kessu 1/2010, Outi Hälli PUOLI VUOSIKYMMENTÄ TERVEYSKYSELYÄ

Jalostuspalsta Kessu 1/2010, Outi Hälli PUOLI VUOSIKYMMENTÄ TERVEYSKYSELYÄ Jalostuspalsta Kessu 1/2010, Outi Hälli PUOLI VUOSIKYMMENTÄ TERVEYSKYSELYÄ Vuosittain vuodesta 2001 lähtien tehtyjen terveyskyselyiden mukaan reilusti yli puolet kessuista selviää kolmen vuoden ikään ilman

Lisätiedot

POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE

POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Pohjanpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen

Lisätiedot

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008)

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) Kiitos, että olette päättänyt osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään nivelrikkovaivaisten koirien

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje 1. Velvoitteet Ottaessaan vastaan SAJ - FSK:n jalostusneuvojan tehtävät asianomainen sitoutuu noudattamaan rotujärjestön jalostustoimikunnan johtosääntöä

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS - ULKOMUOTO Gloria G de la Serve de la hapelle d'lexadre Lori 25.7.2015 1(8) Paikka Hämeenlinna ika 25.7.2015 rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Gloria G de la Serve de la hapelle

Lisätiedot

BARBET JALOSTUSKATSELMUS

BARBET JALOSTUSKATSELMUS RET JLOSTUSKTSELMUS 1(8) Paikka Hämeenlinna rvioija Markku Santamäki Koiran nimi Tulimaan Valo Rekisterinumero FI33062/12 Sukupuoli U Tunnistusmerkintä tarkastettu Syntymäaika 22.4.2012 ika 25.7.2015 N

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html

Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE. http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Rotuesittely FCI No. 234 XOLOITZCUINTLE http://www.kepeataival.fi/kauppa/koirienmakuupussi-fast-by-dg.html Alkuperäismaa: Meksiko Uusimman rotumääritelmän julkaisupäivä: 28.01.2014 (ei vielä suomennettu)

Lisätiedot

Ryhmä: 1. SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite

Ryhmä: 1. SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite Ryhmä: 1 FCI:n numero: 166 Hyväksytty: FCI 23.12.2010 SKL-FKK 11.1.2011 Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry SAKSANPAIMENKOIRA 1/5 (DEUTSCHER SCHÄFERHUND) Alkuperämaa: Saksa Normaali karvapeite

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Jalostustussuositukset olivat käsiteltävinä kahden vuoden tauon jälkeen vuosikokouksessa 27.11.11. Yksimielisyyteen päästiin vain silmien

Lisätiedot

LIITE SOPIMUKSEEN KOIRAN KAUPASTA

LIITE SOPIMUKSEEN KOIRAN KAUPASTA 1(5) WESTIEKERHO-WESTIEKLUBBEN r.y. LIITE SOPIMUKSEEN KOIRAN KAUPASTA Tätä liitettä käytetään Suomen Kennelliiton koiran kauppaa koskevan sopimuksen osana. Kaupan kohteena olevan koiran nimi: Rek: Rotu:

Lisätiedot

Länsigöötanmaanpystykorva - Västgötaspets

Länsigöötanmaanpystykorva - Västgötaspets Länsigöötanmaanpystykorva - Västgötaspets Rodun historiaa Länsigöötanmaanpystykorva, kotoisammin göötti, on vanha ruotsalainen rotu. Sitä käytettiin ilmeisesti jo viikinkiaikana pihakoirana Länsi-Göötanmaalla

Lisätiedot

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014 Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014 Koonnut Eero Lukkari Taulukossa 1 on Jalostustietojärjestelmästä poimittu vuositilasto rekisteröinneistä. Luvuissa on mukana sekä lyhyt- että pitkäkarvaiset.

Lisätiedot

Epilepsian vastustaminen

Epilepsian vastustaminen Epilepsian vastustaminen Suomenpystykorvilla 1 Suomen Pystykorvajärjestö 3:n rodun rotujärjestö Suomenpystykorva Karjalankarhukoira Pohjanpystykorva Jokaisella rodulla oma rotujaosto ja jalostusryhmä Noin

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet Jalostustussuositukset ovat tarkasteltavina kahden vuoden tauon jälkeen. Jalostuksellisesti aika on lyhyt, mutta paljon ehtii siinäkin ajassa tapahtua koirarintamalla. On siis hyvä käydä suositukset läpi

Lisätiedot

Schipperkejen epilepsiatutkimuksen kuulumisia (Julkaistu Laivislehdessä 1/2015) Schipperkejen tyypillinen epilepsian kohtauskuva ja kliininen kuva

Schipperkejen epilepsiatutkimuksen kuulumisia (Julkaistu Laivislehdessä 1/2015) Schipperkejen tyypillinen epilepsian kohtauskuva ja kliininen kuva Schipperkejen epilepsiatutkimuksen kuulumisia (Julkaistu Laivislehdessä 1/2015) Teksti: Lotta Koskinen, tutkijatohtori, koiragenetiikan tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto ja Folkhälsanin tutkimuskeskus

Lisätiedot

Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt!

Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt! TERVEYSKYSELY Täytä kysely huolellisesti ennen lääkärinvastaanottoa. TAUSTATIEDOT 1. Nimi 2. Sukupuoli 3. Mikä on urheilulajisi Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset

Lisätiedot

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 Perinnölliset sairaudet Hannes Lohi: Koirilla esiintyy heti ihmisen jälkeen lajeista eniten erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Yli 400 erilaista perinnöllistä sairautta on

Lisätiedot

Results. Survey Quick statistics Survey 'Glennien terveyskysely v2013'

Results. Survey Quick statistics Survey 'Glennien terveyskysely v2013' Results Survey 748598 Number of records in this query: 136 Total records in survey: 136 Percentage of total: 100.00% page 1 / 111 Field summary for Q0002 Sukupuoli Uros (1) 74 54.41% Narttu (2) 62 45.59%

Lisätiedot

JALOSTUSOHJE

JALOSTUSOHJE JALOSTUSOHJE 1.8.2014 31.7.2015 Yleistä Nartunomistajan tulee ottaa yhteyttä jalostustoimikuntaan hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusta (suositus 2kk ennen astutusta) ja esittää suunnittelemansa yhdistelmät

Lisätiedot