Nimeni oli Sofronios.

Transkriptio

1 I Nimeni oli Sofronios. Se aika, jolloin minua kutsuttiin sillä nimellä, kuuluu toiseen elämääni, jota ei enää ole. Minun ei ollut vaikea luopua nimestäni, vaikka en silloin tiennyt, miksi sekin otettiin minulta. Kaikki muu oli jo mennyt, joten mitä nimestä. Olin tuolloin yhdeksänvuotias, tullut juuri orjana Roomaan pitkältä matkalta. Orjakauppias oli tuonut minut muiden orjien kanssa Antiokiasta, johon olin päätynyt lähdettyäni veljeni kanssa kotikaupungistani Korintista. Kun vietin uuden omistajani domuksessa ensimmäisiä öitäni, mietin elämääni, joka oli muuttunut kahden vuoden aikana niin täysin, että katselin muistikuviani kuin ulkopuolinen. Sitten vähitellen unohdin siihen liittyvät asiat, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Senaattori Manolis, joka osti minut orjakauppiaalta, halusi heti alkaa kutsua minua roomalaisella nimellä Catus. Se tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin alkuperäinen nimeni: viisas, älykäs ja muita sen tapaisia asioita, joita en ole koskaan laskenut ansioihini. Senaattori Manoliksen mielestä nimi kai sopi asemaani hänen ainoan poikansa henkilökohtaisena palvelijana. Mutta se myös lisäsi paineitani toimittaessani nuoren Aineaan asioita. Aineas oli varsinainen isäntäni heti senaattori Manoliksen luovutettua minut hänelle. Aineas oli tuolloin kaksitoistavuotias. Nuoren ylimyssuvun perijän isä halusi poikansa harjoittelevan kanssani tulevaa asemaansa talon kaikkien orjien isäntänä ja omistajana. Kasvoin nuoren isäntäni kanssa, kävin kouluakin ja opin monia asioita. 5

2 Hänen vartuttuaan aikuiseksi olin hänen muistikirjansa, silmänsä, korvansa ja kätensä. Hän ei ehkä ilahtuisi, jos sanoisin vielä järkensä, eikä se oikeastaan niin ollutkaan, nimestäni huolimatta. Järjen äänenä toimiminen ei käytännössä kuulunut minun tehtäviini, onneksi. Sen työn hoiti aluksi hänen vaimonsa, emäntäni, jota yhä suuresti kunnioitan, ja myöhemmin hänen ystävänsä, joista tuli myös minun ystäviäni ja veljiäni Kristuksessa. Minulla itselläni järkeä, viisautta ja ymmärrystä oli riittävästi juuri omiin tarpeisiini, sen verran kuin asemani viestinviejänä, kirjurina ja taloudenhoitajan apulaisena edellytti. Niitä tarvitsin myös kulkiessani monet kerrat iltamyöhällä Rooman pimeillä kaduilla isäntäni asioilla. Aikoinaan näin retkistäni usein painajaisia. Enää en pelkäisi niin paljon, mutta silloin kaupungilla liikkuminen yöllä oli joka kerta minulle melkein ylivoimainen koettelemus. Outoa sinänsä, koska en pelännyt niinkään henkeni puolesta, jota en pitänyt paljonkaan arvoisena, vaan jotain suurempaa pahaa. Ehkä enemmänkin varjoja kuin sitä, mitä niissä piilotteli. Eräällä tällaisella matkallani kohtasin miehen, joka johdatti minut aivan uuteen maailmaan. Hänen nimensä oli Jeser ben Jotam. Kohtaaminen hänen kanssaan muutti paitsi minun, myös isäntäni ja emäntäni elämän, ja opimme lopulta kaikki tuntemaan hänet, jonka ainoa Jumala lähetti maailmaan syntiemme sovitukseksi. Tästä kertoisin mielelläni enemmänkin, mutta silloin muistoni ajasta ennen elämäni suurinta muutosta joutuisivat hukkaan. Palaan siis siihen mistä aloitin. Aikaan jolloin nimeni oli Sofronios. Olen syntynyt Akaian pääkaupungissa Korintissa. Kotikaupunkini veti vertoja Roomalle sekä koossa ja väenpaljoudessa että eri kansallisuuksien kirjossa. Jälleenrakennettuna roomalaisena siirtokuntana sen kreikkalaiset kasvot olivat lähes 6

3 kokonaan kuluneet pois ja tilalle oli tullut eri kielten ja kulttuurien sekamelska. Siellä palvottiin rinnatusten Kreikan ja Rooman sekä Egyptin jumalia ja varmasti monia muitakin. Kristittyjä Korintissa ei tuolloin vielä ollut, ei ainakaan yhtenäistä seurakuntaa. Vanhempani vakuuttivat minulle, että olimme puhdasverisiä kreikkalaisia, helleenejä, ja että se oli ylpeyden aihe. Samoin kuin se, että isäni oli kauppias, kuten myös hänen isänsä ennen häntä. Kauppiaita Korintissa oli tosin niin paljon, että kilpailu oli viedä leivän naapurin suusta. Isäni myi pääasiallisesti yksinkertaista ja käytännöllistä tavaraa. Kauniita astioita ja tarvekaluja. Ei hän mittaamattoman varakas ollut, vaikka lapsena saatoin niin luulla, mutta kohtalaisen hyvin menestyvä. Hän oli nimeltään Demos Demosthenes. Sen sanominen tuntui minusta aina hauskalta, ja ehdin oppia kirjoittamaankin sen ennen kuin elämäni muuttui. Demosthenes oli nimi, joka oli siirtynyt suvussamme isältä pojalle, ja josta isäni oli myös hyvin ylpeä, vaikka ei voinutkaan olla varma, oliko se peräisin Ateenan kuuluisimmalta poliittiselta puhujalta. Kodistani ja perheestäni minulla on melko hyviä ja miellyttäviä, joskin hämärtyneitä muistikuvia. Äitini oli kauppiaan puolisona kiireinen. Varmasti hän oli myös rakastava ja hyvä äiti, mutta se oli ennen kaikkea sitä, mikä johti lähtööni kotoa. Minulla oli veli ja kaksi nuorempaa sisarta. Veljeni oli minua neljä vuotta vanhempi, voimakas ja itsevarma, ja ihailin häntä sen verran kuin nuoremman veljen kuuluukin. Hän sieti yleensä kärsivällisesti läsnäoloni mutta ei ollut asioistani juuri kiinnostunut. Hänen nimensä oli Demos, isämme mukaan. Sisarieni nimet olivat Medea ja Leda. Siitä on lähes kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi näin heidät. Medea oli erotessamme ehkä neljän, ja Leda vasta parivuotias, nyt he ovat jo aikuisia naisia. Demos kasvoi aikuiseksi liian pian, kuten minäkin. 7

4 Rukoilen yhä heidän puolestaan, ja toivon ja uskon sydämessäni, että heidänkin elämänsä kääntyi tai tulee kääntymään vielä parhain päin. Kun olin melkein seitsemän vuotta, vanhempani katsoivat, että olin tarpeeksi vanha istumaan koulunpenkille. Isäni ei ansainnut niin hyvin, että meillä olisi ollut varaa kotiopettajaan. Sellainen tuli paljon kalliimmaksi kuin tavanomainen orja tai palvelijatar, koska opettajat olivat korkeasti koulutettuja, usein vapautettuja orjia, ja vaativat säännöllistä palkkaa. Perheessäni oli yksi pedagogi, lastenhoitaja, joka auttoi myös äitiäni kodin askareissa, ja isällä oli yksi apulainen liikkeessään, veljeni ja minun lisäksi. Veljeni teki töitä minua enemmän, ja uskoin, että hän halusi isona kauppiaaksi. Varmaan hänestä olisikin tullut kauppias, mutta en silloin tiennyt siitä, mitä oli tulossa, enkä hänen salaisista haaveistaan. Lastenhoitaja oli nimeltään Kloe. Hän saattoi minut aamuisin kouluun, jossa opin lukemisen alkeet. Paljon muuta tietoa en muista päähäni tarttuneen. Muistan opettajan matalan, yksitoikkoisen äänen ja luokkahuoneessa vallitsevan jännittyneen hiljaisuuden. Toisiin oppilaisiin ei ollut juurikaan mahdollisuutta tutustua opetuksen aikana. Kuulin historian suurmiesten ja tarujen sankareiden nimiä sekä tarinoita kotimaani historiasta ja kansamme kulttuurin muotoutumisesta, Rooman vallasta ja siitä, millainen kotikaupunkini oli ollut ennen sen tuhoutumista ja jälleenrakennusta. Lähes jokaista muistiläksyn kuulustelua seurasi kivulias sivallus opettajan raipasta. En ollut ainoa, mutta epäonnistumisen tuska oli suurempi kuin kipu. Pidin ehkä itseäni tyhmänä ja koin ajoittain, että olin häpeäksi nimelleni. Näin sain myös kuulla toisinaan. Tällaista harmia voi 8

5 olla nimestä, jonka pitäisi olla suotuisa enne, kuten roomalaiset sanovat. Nomen est omen. Uskallan nyt sanoa, etten ollut tyhmä, vaan oppimisinto puuttui. Piirsimme vahatauluihin kirjaimia ja numeroita. Samoja kuvioita, uudelleen ja uudelleen, kunnes opimme tuntemaan ne ja näkemään unissammekin. Mutta se, että opin muodostamaan niistä sanoja ja lukuja sai odottaa vielä pari vuotta, siihen asti, kunnes elämäni monien vaiheiden jälkeen asettui aloilleen Roomassa. Isäni tapa kuulustella minua kotona oli lempeämpi mutta ei paljonkaan motivoivampi. Hän halusi, että opin laskemaan, jotta voisin jatkaa hänen työtään liikkeessä, jonka veljeni kanssa perisin. Tavaroiden hinnat saatoin muistaa suunnilleen oikein, mutta yhteenlasku ei ollut helppoa. Isä ei kuitenkaan koskaan lyönyt minua, ja äiti sanoi usein, että ehtisin oppia aikuisikään mennessä. Olin vielä lapsi, eikä minulta pitäisi vaatia liian paljon. Isä arveli, että ylevien esikuvien luominen voisi kohdallani toimia paremmin kuin vaatimukset ja rangaistuksilla uhkailu. Hän kertoi minulle Arkhimedeesta, joka oli matkustanut Syrakusasta Alexandriaan opiskelemaan ja palattuaan tehnyt matemaattisilla taidoillaan ja keksinnöillään vaikutuksen kuningas Hieroniin. Hän loi kehittämillään tekniikoilla toimivampia sotakoneita ja laivoja, isä selitti välittämättä juuri tarkistaa, kuuntelinko minä. Sehän on hienoa, sanoin yrittämättäkään kuulostaa kiinnostuneelta. Arkhimedeen saavutukset olivat minulle yhtä tavoittamattomissa kuin taivaan tähdet, joten ymmärrettävästi en ryhtynyt kovinkaan päämäärätietoisiin toimiin yltääkseni samaan. Koulunkäyntini Korintissa kesti muistaakseni vain muutamia päiviä ja loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. 9