Nimeni oli Sofronios.
|
|
- Marjut Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 I Nimeni oli Sofronios. Se aika, jolloin minua kutsuttiin sillä nimellä, kuuluu toiseen elämääni, jota ei enää ole. Minun ei ollut vaikea luopua nimestäni, vaikka en silloin tiennyt, miksi sekin otettiin minulta. Kaikki muu oli jo mennyt, joten mitä nimestä. Olin tuolloin yhdeksänvuotias, tullut juuri orjana Roomaan pitkältä matkalta. Orjakauppias oli tuonut minut muiden orjien kanssa Antiokiasta, johon olin päätynyt lähdettyäni veljeni kanssa kotikaupungistani Korintista. Kun vietin uuden omistajani domuksessa ensimmäisiä öitäni, mietin elämääni, joka oli muuttunut kahden vuoden aikana niin täysin, että katselin muistikuviani kuin ulkopuolinen. Sitten vähitellen unohdin siihen liittyvät asiat, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Senaattori Manolis, joka osti minut orjakauppiaalta, halusi heti alkaa kutsua minua roomalaisella nimellä Catus. Se tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin alkuperäinen nimeni: viisas, älykäs ja muita sen tapaisia asioita, joita en ole koskaan laskenut ansioihini. Senaattori Manoliksen mielestä nimi kai sopi asemaani hänen ainoan poikansa henkilökohtaisena palvelijana. Mutta se myös lisäsi paineitani toimittaessani nuoren Aineaan asioita. Aineas oli varsinainen isäntäni heti senaattori Manoliksen luovutettua minut hänelle. Aineas oli tuolloin kaksitoistavuotias. Nuoren ylimyssuvun perijän isä halusi poikansa harjoittelevan kanssani tulevaa asemaansa talon kaikkien orjien isäntänä ja omistajana. Kasvoin nuoren isäntäni kanssa, kävin kouluakin ja opin monia asioita. 5
2 Hänen vartuttuaan aikuiseksi olin hänen muistikirjansa, silmänsä, korvansa ja kätensä. Hän ei ehkä ilahtuisi, jos sanoisin vielä järkensä, eikä se oikeastaan niin ollutkaan, nimestäni huolimatta. Järjen äänenä toimiminen ei käytännössä kuulunut minun tehtäviini, onneksi. Sen työn hoiti aluksi hänen vaimonsa, emäntäni, jota yhä suuresti kunnioitan, ja myöhemmin hänen ystävänsä, joista tuli myös minun ystäviäni ja veljiäni Kristuksessa. Minulla itselläni järkeä, viisautta ja ymmärrystä oli riittävästi juuri omiin tarpeisiini, sen verran kuin asemani viestinviejänä, kirjurina ja taloudenhoitajan apulaisena edellytti. Niitä tarvitsin myös kulkiessani monet kerrat iltamyöhällä Rooman pimeillä kaduilla isäntäni asioilla. Aikoinaan näin retkistäni usein painajaisia. Enää en pelkäisi niin paljon, mutta silloin kaupungilla liikkuminen yöllä oli joka kerta minulle melkein ylivoimainen koettelemus. Outoa sinänsä, koska en pelännyt niinkään henkeni puolesta, jota en pitänyt paljonkaan arvoisena, vaan jotain suurempaa pahaa. Ehkä enemmänkin varjoja kuin sitä, mitä niissä piilotteli. Eräällä tällaisella matkallani kohtasin miehen, joka johdatti minut aivan uuteen maailmaan. Hänen nimensä oli Jeser ben Jotam. Kohtaaminen hänen kanssaan muutti paitsi minun, myös isäntäni ja emäntäni elämän, ja opimme lopulta kaikki tuntemaan hänet, jonka ainoa Jumala lähetti maailmaan syntiemme sovitukseksi. Tästä kertoisin mielelläni enemmänkin, mutta silloin muistoni ajasta ennen elämäni suurinta muutosta joutuisivat hukkaan. Palaan siis siihen mistä aloitin. Aikaan jolloin nimeni oli Sofronios. Olen syntynyt Akaian pääkaupungissa Korintissa. Kotikaupunkini veti vertoja Roomalle sekä koossa ja väenpaljoudessa että eri kansallisuuksien kirjossa. Jälleenrakennettuna roomalaisena siirtokuntana sen kreikkalaiset kasvot olivat lähes 6
3 kokonaan kuluneet pois ja tilalle oli tullut eri kielten ja kulttuurien sekamelska. Siellä palvottiin rinnatusten Kreikan ja Rooman sekä Egyptin jumalia ja varmasti monia muitakin. Kristittyjä Korintissa ei tuolloin vielä ollut, ei ainakaan yhtenäistä seurakuntaa. Vanhempani vakuuttivat minulle, että olimme puhdasverisiä kreikkalaisia, helleenejä, ja että se oli ylpeyden aihe. Samoin kuin se, että isäni oli kauppias, kuten myös hänen isänsä ennen häntä. Kauppiaita Korintissa oli tosin niin paljon, että kilpailu oli viedä leivän naapurin suusta. Isäni myi pääasiallisesti yksinkertaista ja käytännöllistä tavaraa. Kauniita astioita ja tarvekaluja. Ei hän mittaamattoman varakas ollut, vaikka lapsena saatoin niin luulla, mutta kohtalaisen hyvin menestyvä. Hän oli nimeltään Demos Demosthenes. Sen sanominen tuntui minusta aina hauskalta, ja ehdin oppia kirjoittamaankin sen ennen kuin elämäni muuttui. Demosthenes oli nimi, joka oli siirtynyt suvussamme isältä pojalle, ja josta isäni oli myös hyvin ylpeä, vaikka ei voinutkaan olla varma, oliko se peräisin Ateenan kuuluisimmalta poliittiselta puhujalta. Kodistani ja perheestäni minulla on melko hyviä ja miellyttäviä, joskin hämärtyneitä muistikuvia. Äitini oli kauppiaan puolisona kiireinen. Varmasti hän oli myös rakastava ja hyvä äiti, mutta se oli ennen kaikkea sitä, mikä johti lähtööni kotoa. Minulla oli veli ja kaksi nuorempaa sisarta. Veljeni oli minua neljä vuotta vanhempi, voimakas ja itsevarma, ja ihailin häntä sen verran kuin nuoremman veljen kuuluukin. Hän sieti yleensä kärsivällisesti läsnäoloni mutta ei ollut asioistani juuri kiinnostunut. Hänen nimensä oli Demos, isämme mukaan. Sisarieni nimet olivat Medea ja Leda. Siitä on lähes kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi näin heidät. Medea oli erotessamme ehkä neljän, ja Leda vasta parivuotias, nyt he ovat jo aikuisia naisia. Demos kasvoi aikuiseksi liian pian, kuten minäkin. 7
4 Rukoilen yhä heidän puolestaan, ja toivon ja uskon sydämessäni, että heidänkin elämänsä kääntyi tai tulee kääntymään vielä parhain päin. Kun olin melkein seitsemän vuotta, vanhempani katsoivat, että olin tarpeeksi vanha istumaan koulunpenkille. Isäni ei ansainnut niin hyvin, että meillä olisi ollut varaa kotiopettajaan. Sellainen tuli paljon kalliimmaksi kuin tavanomainen orja tai palvelijatar, koska opettajat olivat korkeasti koulutettuja, usein vapautettuja orjia, ja vaativat säännöllistä palkkaa. Perheessäni oli yksi pedagogi, lastenhoitaja, joka auttoi myös äitiäni kodin askareissa, ja isällä oli yksi apulainen liikkeessään, veljeni ja minun lisäksi. Veljeni teki töitä minua enemmän, ja uskoin, että hän halusi isona kauppiaaksi. Varmaan hänestä olisikin tullut kauppias, mutta en silloin tiennyt siitä, mitä oli tulossa, enkä hänen salaisista haaveistaan. Lastenhoitaja oli nimeltään Kloe. Hän saattoi minut aamuisin kouluun, jossa opin lukemisen alkeet. Paljon muuta tietoa en muista päähäni tarttuneen. Muistan opettajan matalan, yksitoikkoisen äänen ja luokkahuoneessa vallitsevan jännittyneen hiljaisuuden. Toisiin oppilaisiin ei ollut juurikaan mahdollisuutta tutustua opetuksen aikana. Kuulin historian suurmiesten ja tarujen sankareiden nimiä sekä tarinoita kotimaani historiasta ja kansamme kulttuurin muotoutumisesta, Rooman vallasta ja siitä, millainen kotikaupunkini oli ollut ennen sen tuhoutumista ja jälleenrakennusta. Lähes jokaista muistiläksyn kuulustelua seurasi kivulias sivallus opettajan raipasta. En ollut ainoa, mutta epäonnistumisen tuska oli suurempi kuin kipu. Pidin ehkä itseäni tyhmänä ja koin ajoittain, että olin häpeäksi nimelleni. Näin sain myös kuulla toisinaan. Tällaista harmia voi 8
5 olla nimestä, jonka pitäisi olla suotuisa enne, kuten roomalaiset sanovat. Nomen est omen. Uskallan nyt sanoa, etten ollut tyhmä, vaan oppimisinto puuttui. Piirsimme vahatauluihin kirjaimia ja numeroita. Samoja kuvioita, uudelleen ja uudelleen, kunnes opimme tuntemaan ne ja näkemään unissammekin. Mutta se, että opin muodostamaan niistä sanoja ja lukuja sai odottaa vielä pari vuotta, siihen asti, kunnes elämäni monien vaiheiden jälkeen asettui aloilleen Roomassa. Isäni tapa kuulustella minua kotona oli lempeämpi mutta ei paljonkaan motivoivampi. Hän halusi, että opin laskemaan, jotta voisin jatkaa hänen työtään liikkeessä, jonka veljeni kanssa perisin. Tavaroiden hinnat saatoin muistaa suunnilleen oikein, mutta yhteenlasku ei ollut helppoa. Isä ei kuitenkaan koskaan lyönyt minua, ja äiti sanoi usein, että ehtisin oppia aikuisikään mennessä. Olin vielä lapsi, eikä minulta pitäisi vaatia liian paljon. Isä arveli, että ylevien esikuvien luominen voisi kohdallani toimia paremmin kuin vaatimukset ja rangaistuksilla uhkailu. Hän kertoi minulle Arkhimedeesta, joka oli matkustanut Syrakusasta Alexandriaan opiskelemaan ja palattuaan tehnyt matemaattisilla taidoillaan ja keksinnöillään vaikutuksen kuningas Hieroniin. Hän loi kehittämillään tekniikoilla toimivampia sotakoneita ja laivoja, isä selitti välittämättä juuri tarkistaa, kuuntelinko minä. Sehän on hienoa, sanoin yrittämättäkään kuulostaa kiinnostuneelta. Arkhimedeen saavutukset olivat minulle yhtä tavoittamattomissa kuin taivaan tähdet, joten ymmärrettävästi en ryhtynyt kovinkaan päämäärätietoisiin toimiin yltääkseni samaan. Koulunkäyntini Korintissa kesti muistaakseni vain muutamia päiviä ja loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. 9
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Miten haluat kasvattaa lapsesi?
tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.
Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.
Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!
Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta
Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen
Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi
RUUT HUOLEHTII ANOPISTAAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) RUUT HUOLEHTII ANOPISTAAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Mooabin maassa. Mooabin maa sijaitsi Kuolleen meren itäpuolella.
Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8
Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Aloita oppitunti tavalliseen tapaan lausumalla ensin itse rukous ja anna sitten muutaman lapsen lausua ulkoa oppimansa rukous. Muista, että kullekin lapselle
Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla
Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys
Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.
Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa
T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz
T A Q Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Nimi: Päivämäärä:
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Mies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
PALAUTEKYSELYN TULOKSET
Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa
ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE
PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN
ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN Tämä luku käsittelee perheensisäisiä ongelmia perheissä, joissa on ADHD-lapsi. Mukana on kappaleita, joissa käsitellään häiriön ymmärtämistä lapsen