ROOMAN SYNTY AB URBE CONDITA 1-II

Transkriptio

1

2

3 ROOMAN SYNTY AB URBE CONDITA 1-II

4 .. Tarquinia 12 km länteen UMBRI, i....,,,1... SABINI Trebula Mut sca \...., , Caere 0 ETRUSCI Veii 0 0 r v_., O : 0 9- r:,\'\>... Cameria..., Nomentum o"-..medullia Ficul l a ocomiculu 0 ' :.... libur : ROMA.. conatia \.. "-,.. o Gabii - 'Ii,. 1 " t ' " 1' raenes e: (j.,. 0 : 1 : p.. #" "' '' 0.01"(\ '"'Js,...,.,fl.,. : ',., Älba Long Tell:nae (5)"$-:>. 1,'?-.Mj'lS Alba ys...,.: Anc1a o ,.,/' Lavinium' : : 0 '. La nuv1um Laurentum A piola e... Lacus Nemorensis ;5: Jo;;.:.::>: et"/.. 0 Suessa Pometia VOLSCI j HERNICI... 0 Signia L A T 0 U M 30km

5 TITUS LIVIUS ROOMAN SYNTY AB URBE CONDITA 1-II Latinan kielestä suomentanut ja nimihakemistolla varustanut MARJA ITKONEN-KAIU\ WERNER SODERSTROM 0SAKEYHTI0 Porvoo Helsinki Juva

6 T ypografia ja taitto Irmeli Ilmanen Kanat Erkki Kukkonen Maija Itkonen-Kaila 1994 ISBN WSOY:ngraafiset laitokset Juva 1994

7 SISÄLLYS JOHDANTO LIVIUKSEN ESIPUHE ENSIMMÄINEN KIRJA ROOMAN ESIHISTORIA Aeneas saapuu Italiaan, tekee liiton kuningas l.atinuksen kanssa ja perustaa l.aviniumin.. 31 Aeneas voittaa rutulit ja etruskit Alba Longan perustaminen ja sen hallitsijat Romuluksen ja Remuksen syntymä ja varhaisnuoruus Lupercalia-juhla. Alban kuningas Amulius surmataan ja kuninkaaksi tulee Numitor ROOMAN PERUSTAMINEN. ROMULUS KUNINKAANA Romuluksen ja Remuksen riita; Romulus tappaa Remuksen Herakleen kultin perustaminen: Herakles ja Cacus; Euandros Liktorit, turvapaikkaoikeus, senaatti. Sabiinitanen ryöstö Sabiinien liittolaiset voitetaan Sabiinit valloittavat Capitoliumin. Tarpeia Roomalaisten ja sabiinien taistelu. Mettius Cunius Sovinto; roomalaiset ja sabiinit liittyvät yhteen

8 Fidena ja Veji voitetaan. Romuluksen luonnehdintaa. Romuluksen kuolema INTERREGNUM NUMA POMPILIUS.. Numa valitaan kuninkaaksi Numa vakiinnuttaa rauhan ja järjestää kultin 65 TULLUS HOSTILIUS.. Sota Albaa vastaan.. Horatiukset ja Curiatiukset Horatius surmaa sisarensa Horatiuksen tuomio 7 6 Albalaisten päällikön Mettiuksen petos ja rangaistus Alban hävitys Sota sabiineja vastaan Albanovuoren enne. Tulluksen sairaus ja kuolema ANCUS MARCIUS Kuluimenojen vakiinnuttaminen Sodankäyntiä koskevat menot Latinalaiset voitetaan. Rooman kaupunki laajenee TARQUINIUS PRISCUS. Tarquinius saapuu Roomaan Tarquinius valitaan kuninkaaksi Sota sabiineja vastaan syttyy. Auguri Attus Navius

9 Sabiinit voitetaan Latinalaiset kukistetaan. Tarquiniuksen rakennustöitä SERVIUS TULLIUS Serviuksen lapsuus ja syntyperä Tarquinius Priscuksen murha. Servius nousee valtaan Servius vakiinnuttaa valta-asemansa. Kansa jaetaan varallisuusluokkiin. Rooman kaupunkia laajennetaan ja se yrnpäröidään muurilla. Dianan temppelin rakentaminen.... Lucius Tarquinius alkaa Tullian yllytyksestä tavoitella kuninkuutta Servius syöstään vallasta ja murhataan TARQUINIUS SUPERBUS Tarquiniuksen hallituksen väkivaltainen alku Tarquinius ja latinalainen Tumus Liitto latinalaisten kanssa uudistetaan Gabiin kaupungin valloitus Tarquiniuksen rakennustöitä Tarquiniuksen pojat ja Brutus Delfoin oraakkelin luona Tarquiniusten pidot Ardean leirissä. Lucretia Brutuksesta tulee vallankumouksen johtaja. Tarquiniukset karkotetaan Roomasta

10 TOINEN KIRJA TASAVALlAN ENSIMMÄINEN VUOSI Kaksi konsulia; senaatin täydentäminen Tarquinius Collatinuksen karkotus Salaliitto Tarquiniusten palauttamiseksi Sota vejiläisiä ja tarquinialaisia vastaan Konsuli Publius Valerius Publicola. Capitoliumin juppiterin temppelin vihkiminen PORSENNAN SOTARETKI ROOMAA VASTAAN Horatius Coeles Rooman piiritys Mucius Scaevola eloelia Porsenna tekee rauhan roomalaisten kanssa 168 SOTATOIMIA LÄHINAAPURIEN ALUEILlA Ensimmäinen diktaattori Regillus-järven taistelu Tarquiniuksen kuolema Volskit ja latinalaiset PATRIISIEN JA PLEBEIJIEN TAISTELUN ALKUVAIHEET Velkaorjuus Sota volskeja, sabiineja ja aurunkeja vastaan 185 Valtion sisäiset erimielisyydet syvenevät Sota eekvejä, volskeja ja sabiineja vastaan Plebeijit vetäytyvät Pyhälle vuorelle

11 Menenius Agrippan venaus ihmisruumiin jäsenistä. Ensimmäiset kansantribuunit CORIOlANUS. Coriolin valloitus Rooman viljapula Coriolanus hyökkää senaatissa plebeijejä vastaan Coriolanuksen tuomio ja lähtö maanpakoon 203 Rooman suurkisat. Titus Latiniuksen ennusuni Coriolanuksen ja Attius Tulliuksen salajuoni Coriolanus ryhtyy sotaan roomalaisia vastaan Coriolanus ja hänen äitinsä SISÄISIÄ LEVOTIOMUUKSIAJA SOTARETKIÄ 213 Kysymys valloitusmaiden jakamisesta Sota Vejiä vastaan Fabiusten sotaretki Ulkoiset ja sisäiset levottomuudet jatkuvat Kansantribuunin murha l'lebeijien mellakka Kiista tribuunien valitsemistavasta Sääty kiistat jatkuvat. Sotaretket volskeja ja eekvejä vastaan Henkilöitä ja mytologian hahmoja Kantoja

12

13 JOHDANTO Jorma Kaimio T/aikki tuntevat Liviuksen kertomuksia, mutta juuri ukaan ei ole lukenut Liviusta. Muistamme koulun historiankirjojen petiitillä painetut tarinat Rooman perustajista tai roomalaisten päälliköiden moraalisesta suuruudesta, muistamme Grimbergin Kansojen historian tai hyvien historiallisten romaanien mielikuvitusta kiihottavan viehätyksen. Mutta koulutarpeita lukuun ottamatta Titus Liviuksen Ab urbe condita -teosta ei ole suomeksi käännetty. Liviuksen kertomusten kaltaisen materiaalin esille tuominen on viime vuosikymmenien aikana nähty historiantutkimukselle vieraaksi, ja tarinat ovat saaneet mennä myös oppikirjoista. Mutta tämäkin kello on pyörähtänyt ympäri, ja tämän päivän arvoväritteisessä keskustelussa kuulutetaan yhä useammin takaisin korokkeelleen raamatun kertomuksia, antiikin myyttejä ja Liviuksen historiallis-moraalisia kertomuksia, jotka yhdessä ovat muodostaneet länsimaisen kulttuurimme vuosisataisen moraaliperustan. Nykyajan ihmisen ei tietenkään pidä omaksua sellaisenaan näiden kertomusten arvomaailmaa, mutta hänen tulee tuntea ne kulttuurimme olennaisena perustana ja sisältönä, ja toisaalta hän voi käyttää niitä jonkinlaisena oman käyttäytymisensä ja maailmamme ilmiöiden mittapuuna. On siis oikea aika taijota lukijoille ensimmäinen 11

14 kitjallinen Livius-suomennos, kaksi ensimmäistä ja samalla kiinnostavinta kitjaa laajasta, katkelmallisesti säilyneestä teoksesta. Titus Liviuksen historiateoksen tehtävä oli kuvata Rooman kaupungin ja valtakunnan suuruutta ja merkittävyyttä. Se muodostaa proosaksi kitjoitetun parin Vergiliuksen Aeneis-runoelmalle: kumpikin liittyy keisari Augustuksen valta- ja valtiokäsityksiin, propagandaan, jos niin halutaan sanoa, mutta loistavina kitjallisina saavutuksina. ROOMALAINEN HISTORIAN KI RJOITUS jotta voisimme asettaa Liviuksen teoksen oikeaan asemaansa, meidän on katsottava hieman laveammin roomalaisen historiankitjoituksen periaatteita. Ennen kaikkea on huomattava, että Livius oli kirjailija, ei historiantutkija sanan modernissa merkityksessä. Tacitus asetti historialliselle teokselle kaksi vaatimusta, eloquentia eli tyylillinen loisto ja fides eli uskottavuus; veritas eli historialliseen totuuteen pyrkiminen ei ollut historiateoksen päämääriä. Roomassa - kuten Kreikassakin - oli myös historian tutkijoita, jotka ensi alkuun alkuperäisdokumenttien pohjalta, myöhemmin toisiaan kopioimalla, pyrkivät selvittämään muinaisia tapahtumia. Heitä kutsuttiin antikvaareiksi. Ei ollut itsestään selvää, että antikvaarien. tulokset kulkeutuivat historiankirjoittajien teoksiin. Livius ei selvästikään ole tuntenut vanhemman aikalaisensa, Rooman merkittävimmän antikvaarin Marcus Terentius Varron tuotantoa. Tacituksen mukaisesti historiankirjoittajan tuli kuitenkin kirjallisten päämäärien lisäksi täyttää myös us- 12

15 kottavuusvaatimus. Tekijän otteen piti olla kriittinen, hänen tuli epäillä lähteitään, tuoda esiin vaihtoehtoisia lähteitä. Tämän kriittisyyden takana ei kuitenkaan tarvinnut olla omakohtaista lähdekriittistä pohdintaa: kyseessä on pikemmin kitjallinen tyylikeino, jolla saavutettiin lukijan luottamus. TEKIJÄ JA HÄN EN TEOKSENSA Titus Livius ihmisenä katoaa teoksensa taakse vielä perusteellisemmin kuin useimmat muut antiikin kitjailijat. Hän oli kotoisin Pohjois-Italiasta, Pataviumista (nyk. Padova). Hänen elinaikansa on mahdollisesti ollut 64 ekr.-12 jkr. (toisten mukaan 59 ekr.-17 jkr.). Hänen perheestään tai kasvatuksestaan ei ole mitään tietoja. 1 Hän lienee saanut tyypillisen maaseutukaupungin yläluokkaisen kasvatuksen, mikäli voimme tehdä päätelmiä teoksen sivistyksellisestä pohjasta. Livius oli roomalaisista historiankiljoittajista ensimmäinen, joka ei kuulunut johtaviin sukuihin eikä ollut lähtenyt virkauralle. Huomattavan osan työstään hän varmasti teki Roomassa, hän on uskottavasti ollut lähellä keisariperhettä, Augustuksen lisäksi tulevaa keisari Claudiusta, mutta mitään tietoa hänen omasta poliittisesta kunnianhimostaan ei ole säilynyt. Hän oli kitjalliselle jättiläistyölleen omistautunut mies. Teoksen käsikiljoituksissa sen nimeksi mainitaan Ubri ab urbe condita, "Kiljoja (Rooman) kaupungin perustamisesta alkaen". Kiljan otsikko viittaa Liviuksen sitoutumiseen Roomassa vallinneeseen annalistiseen, vuoden kerrallaan käsittelevään historiankiljoitukseen. Teos käsittää ajanjakson Rooman perustamisesta 753 ekr. 13

16 vuoteen 9 ekr. Siinä on alkujaan ollut 142 kitjaa eli noin nykyistä painosivua. Teoksesta on meille säilynyt kuitenkin vain 10 ensimmäistä kitjaa, kitjat ja katkelmia parista myöhemmästä; sen lisäksi ovat säilyneet lähes kaikkien kitjojen sisältökuvaukset Livius jakoi teoksensa kymmenen kitjan jaksoihin, dekadeihin; nämä puolestaan muodostuivat kahdesta pentadista, joilla oli oma sisäinen kompositionsa. Voimme seurata tätä rakennetta esimerkiksi viiden ensimmäisen kitjan osalta, joista tämä käännös käsittää kaksi. Tämän pentadin aiheena on "epävarma" aika, aika kaupungin perustamisesta gallialaisten kaupungin valloitukseen 390 ekr., jolloin, kuten Livius 6. kitjan esipuheessa toteaa, pääosa historiallisista lähteistä tuhoutui kaupungin tulipalossa. Tässä jaksossa Livius ei käytä yhtä selvästi annalistista tekniikkaa. jokaisella kitjalla on perusteemansa. Ensimmäinen kitja, koko teoksen avaus, keskittyy myös koko teoksen punaiseen lankaan, Rooman mahtavuuteen (caput rerum). Livius muistaa tuon tuostakin mainita kaupungin jatkuvan kasvun ja tuo esille sen mahdin varhaisuuden. Ensimmäisessa kitjassa pannaan myös alulle seuraavien kiijojen teemat: toisessa kitjassa vapaus (libertas), neljännessä vaatimattomuus ja itsehillintä (modestia, moderatio) ja viidennessä hurskaus (pietas). Myös kunkin kiijan sisälle Livius luo komposition. Ensimmäisessä kiijassa Rooman seitsemän kuningasta saavat symmetrisen käsittelyn. Neljä ensimmäistä kuningasta muodostavat ryhmän, jossa Romulus on kaupungin valtiollis-sotilaallinen perustaja, Numa Pompilius taas uskonnollinen perustaja, Tullus Hostilius on Romuluksen ja Ancus Marcius Numa Pompiliuksen de- 14

17 kadentti vastine. Kolmesta viimeisestä kuninkaasta keskimmäinen, Servius Tullius, yhdistää hyvässä Romuluksen ja Numa Pompiliuksen, ja hänen molemmilla puolillaan ovat samoja töitä tekevät Tarquiniukset, joista Priscus on hyvä ja Superbus paha. LIVIUKSEN HISTORIALLISET LÄHTEET Livius ei työskennellessään juuri pyrkinyt käyttämään alkuperäisiä dokumentteja, ei tehnyt primaaritutkimusta, vaan perusti kirjoittamisensa aiempiin annalisteihin. Varhaisten kirjojen osalta Liviuksella on ilmeisesti ollut kolme päälähdettä, Gaius Licinius Macer, Valerius Antias ja Quintus Aelius Tubero, jotka kaikki kirjoittivat l. vuosisadalla ekr. Livius nosti kutakin jaksoaan vanen yhden kolmikosta päälähteekseen, johon kuvauksensa pohjasi. Liviuksen kuvauksen historiallista taustaa pohdittaessa on kuitenkin kysyttävä, mistä näiden annalistien tiedot Rooman synnystä ja varhaisimmasta historiasta ovat peräisin. Hänen päälähteitään edeltää noin puolitoista vuosisataa roomalaista historiankirjoitusta: ensimmäinen annalisti, Quintus Fabius Pictor, kirjoitti kreikankielisen teoksensa 200-luvun lopulla. Kaikkien Liviusta edeltävien annalistien teokset ovat kadonneet, eikä niiden tietojen lähteitä ole helppo jäljittää. Voidaan kuitenkin esittää eräitä olettamuksia. jonkinlaista tapahtumien muistiinmerkitsemistä Roomassa on tehty jo kauan ennen kirjallisen historiankirjoituksen alkamista. Tärkein on ollut Rooman ylimmän papin, pontifex maximuksen, pitämät vuosikirjat, annales maximi. Cicero tunsi annaalit hyvin ja moittii nii- 15

18 den mitättömyyttä; historioitsijoista tiedetään vain kreikkalaisen Polybioksen käyttäneen niitä lähteenään. On lähes varmaa että nämä annaalit eivät ainakaan alkuperäisessä muodossaan ulottuneet kuningasaikaan asti; luultavasti tasavallan ajan alunkin annaalit olivat rekonstruoituja. Mutta menneen ajan kronikkoja oli Roomassa saatavilla ainakin jossain muodossa, jos joku halusi niitä käyttää. Myös muistitietoa varhaisimmista ajoista oli säilynyt. Roomalaisilla oli sankarilaulujen traditio, joka tosin Liviuksen aikaan tultaessa oli jo sammunut. Temppeleiden ja kulttien yhteydessä säilytettiin niihin liittyvää tietoa; yleisesti katsotaan temppeleiden vihkimisten ajoitukset luotettaviksi. Moneen muuhunkin rakennukseen, monumenttiin tai paikannimeen liittyy muistitietoa, joka tosin monessa tapauksessa voidaan todeta virheelliseksikin. Roomalaista historiankirjoitusta varhaisempi kreikkalainen historiankirjoitus muodosti yhden ensimmäisten annalistien lähteen. Ongelmana on lähinnä se, että kreikkalaiset eivät olleet kovin kiinnostuneita oman kulttuuripiirinsä ulkopuolisista tapahtumista. Herodotos ja Thukydides, jotka olivat lähes aikalaisia tämän kirjan viimeisten tapahtumien kanssa, eivät mainitse Roomaa kertaakaan. Varhaisimmat Roomaa koskevat maininnat liittyvät suurimmaksi osaksi kaupungin perustamistaruihin, jotka kiinnostivat kreikkalaisia. Ensimmäisenä Roomaa käsitteli laajemmin sisilialainen Timaios, joka kirjoitti vuoden 300 ekr. paikkeilla. 16

19 LIVIUKSEN 1. JA 2. KIRJAN HISTORIALLINEN TAU STA Pitkään Liviusta luettiin historiallisena totuutena; luvulla noussut kriittinen historiantutkimus taas hylkäsi lähes koko varhaishistorian kuvauksen puhtaana taruna. Tällä vuosisadalla ja varsinkin toisen maailmansodan jälkeen arkeologia on otettu mukaan muodostamaan kuvaa varhaisesta Roomasta. Aineiston ajoituksesta ja tulkinnasta on kauan vallinnut erimielisyyttä, jonka lähtökohtana usein oli kysymys, kuinka pitkälle löydettyä aineistoa voidaan tulkita Liviuksen ja muun historiakiijoituksen pohjalta -ja sitten käyttää vahvistamaan näiden käsityksen paikkaansapitävyyttä. Löytöjen merkittävä lisääntyminen ja kaivausmenetelmien parantuminen parin viime vuosikymmenen aikana on kuitenkin poistanut suuren osan kiistelystä ja epävarmuudesta. Kiistan aiheista ensimmäinen, kysymys Rooman perustamisajankohdasta ja perustajista, on ratkennut suhteellisen lähelle Liviuksen ajoitusta 753 ekr. Rooman kukkuloilla on ollut kyläasutusta huomattavasti aikaisemmin; varhaisten löytöjen joukossa on sen verran mykeneläisiä sirpaleita, että Liviuksen kuvausten Herakleesta ja Euandroksesta voidaan katsoa heijastavan varhaisia kauppasuhteita. Rikas 700-luvun lopulta peräisin oleva kreikkalainen tuontikeramiikka osoittaa kaupungin nousseen ensimmäiseen merkittävyyteensä suunnilleen Liviuksen kuvaamaan aikaan. Kaupungin synty liittyy ennen muuta Välimeren kauppaan, kreikkalaisten siirtokuntien saapumiseen Italian niemimaalle; tämä nosti myös etruskien kulttuurin sen ensimmäiseen vaurauteen. Suolan lisäksi Rooman 17

20 kylien asukkailla ei juuri ollut vaihdettavaa. Mutta kaupungin sijainti oli poikkeuksellisen edullinen: Tiber oli sinne asti pmjehduskelpoinen, joessa oleva saari teki joen ylityksen ja sillan rakentamiseen sillä kohtaa mahdolliseksi, ja laajan tasangon ainoat puolustuskelpoiset kukkulat sijaitsivat siellä. Varhaisin Rooma kuului etnisesti ja poliittisesti latinalaiskaupunkien joukkoon. Alba Longa, jolla Rooman syntytarussa on tärkeä osa, oli jo sijaintinsa puolesta tärkeimpiä latinalaiskaupunkeja. Mutta Rooma oli ennen kaikkea maitse kulkevan kauppareitin ylityspaikka Tiberin yli. Tämä toi paikalle kaupungista itään asuneet oskilaista kieltä puhuneet sabiinit ja ennen kaikkea etruskit, joilla maan omien rikkauksien vuoksi oli kaupankäynnissa johtoasema. Tuon ajan Italiassa ei ollut yhtenäisiä kansallisia valtiomahteja. Perusyksikkö oli kaupunkivaltio,jota hallitsi aristokratia usein monarkin kautta. Kaupungit liittoutuivat keskenään; valta-asema liiton sisällä saattoi vaihdella voimasuhteiden mukaan. Ne sotivat keskenään, hävittivät toisiaan tai palasivat kylvön ja elonkorjuun välisen sotakauden jälkeen rauhassa sadonkmjuuseen. Kansallista yhtenäisyyttä keskeisemmän siteen muodostivat aristokraatit, joiden keskinäinen verkosto ulottui yli kansan- ja kaupunkirajojen. Vuoden 600 paikkeilla etruskit lujittivat entisestään valta-asemaansa keskisessä Italiassa. He ottivat haltuunsa Napolin ympärillä sijaitsevan Campanian ja ottivat johdon myös Latiumissa. Roomalainen historiankirjoitus ei voinut myöntää, että Rooma, tuleva maailman valtias, olisi koskaan valloitettu; näin etruskien valloitus puettiin lähes herttaiseen kertomukseen Tarquinius 18

21 Priscuksen saapumisesta kaupunkiin. Rooman kolme viimeistä kuningasta edustavat etruskivaltaa, mikä ei edellytä sinänsä etruskikuningasta; Servius Tullius lienee ollut latinalaissyntyinen etruskikenraali. Etruskien valtakausi merkitsi myös Rooman ensimmäistä todellista mahtia. Se pääsi latinalaisliiton johtoon: julkinen rakentaminen kaupungissa nousi uusiin mittoihin, komeimpana muistomerkkinä Capitoliumille pystytetty ]uppiterin temppeli, joka rakennusaikanaan voitti koollaan lähes kaikki kreikkalaiset temppelit. Yleisesti uskotaan, että Rooman kuninkaat nimen antanutta perustaja Romulusta lukuun ottamatta ovat historiallisia henkilöitä. Sen sijaan ei ole helppo ajatella, että Liviuksen kuvaamaan 245 vuotta kestäneeseen kuningasaikaan olisi mahtunut vain seitsemän tai kul.jsi kuningasta, joiden keskimääräinen hallitusaika olisi ollut 35 tai 41 vuotta. On muistettava että Roomassa oli vaalikuninkuus, mikä edellytti valittavalta jo suurta auktoriteettia: konsuliksi ei Roomassa normaalisti päässyt 40 vuotta nuorempana. Liviuksen kuvauksesta käy selvästi ilmi, että tarkat tiedot kuninkaiden hallituskauteen liittyvistä tapahtumista olivat niukkoja. Käydyistä sodista on ollut tietoja, jotka eräissä tapauksissa saavat tukea l.atiumin hiljattain kaivettujen kaupunkien arkeologisista jäänteistä. Uskonnollisista kulteista ja valtiollisista uudistuksista on ollut ylimalkaisempaa tietoa, jota ei välttämättä yhdistetty tiettyyn hallitsijaan. Livius käyttää näitä samoin kuin rituaalien ja monumenttien kuvauksia sekä selviä draamallisia tarinoita antamaan muuten vähäisiksi jääviin kuvauksiin runsauden tuntua. Nyt käännöksenä ilmestyvän jakson dramaattisin 19

22 tapahtumasatja oli kuninkaiden karkottaminen, tasavallan perustaminen ja yritykset palauttaa kuninkaat takaisin. Rooman tasavallan perustaminen vuonna 507 ekr. on Rooman historian käännekohta, jota Liviuskin vahvasti korostaa. Kriittisen historiallisen tutkimuksen kannalta se ei kuitenkaan ole ongelmaton enempää ajoituksensa kuin tarkan luonteensakaan puolesta. Rooman tapahtumat liittyvät laajempaan yhteiskunnalliseen murrokseen koko kreikkalais-itaalisessa maailmassa, jossa vanha aristokraattis-monarkkinen hallitusmuoto usein tyrannian välivaiheen kautta muuttui vuoden 500 ekr. vaiheilla aristokraattis-demokraattiseksi. Ateenassa tyranni Hippias karkotettiin vuonna 510, ja Kleistheneen uudistukset ajoinuivat vuoteen 507. Monissa Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaiskaupungeissa tyrannit kukistettiin luvuilla. Roomalainen historiankirjoitus yhdisti samanaikaisiksi kolme merkittävää tapahtumaa: etruskivallan päättymisen, kaupungin pääpyhätön Capitoliumin juppiter-temppelin vihkimisen ja tasavallan perustamisen. Ajoitukseltaan on temppelin vihkiminen näistä varma, sillä se muodosti varhaisen roomalaisen ajanlaskun pohjan, jota tuki temppelin seinään vuosittain lyötävä vuosinaula. Etruskivallan päättymisen kannalta uskottavampi ajankohta olisi 470-luku, jolloin etruskit kärsivät kreikkalaisille tapion Cumaen meritaistelussa ja heidän vankka asemansa Tyrrhenan meren kaupan ja Keski-Italian herroina romahtaa. Tällöin kreikkalaisen tuontikeramiikan määrä niin Etruriassa kuin Roomassakin vähenee dramaattisesti; Rooman köyhtymistä heijastaa myös. vielä 400-luvun alussa vilkkaan uusien temppelien vihkimisen laantuminen vuoden 466 jälkeen. 20

23 Mutta miten tasavallan perustaminen - jos se määritellään kuningasvallan korvaamisella kahdella konsulilla - suhtautuu näihin tapahtumiin? Rooman konsuliluettelo ulottui taaksepäin vuoteen 507 asti, mutta kuinka paljon säilynyttä luetteloa on rekonstruoitu? Liviuksen mukaan tasavallan perustamisen jälkeistä aikaa leimaavat erilaiset valtakamppailut lähinnä pattiisien ja plebeijien välillä. Aika 400-luvun alkupuolella on ollut yhteiskunnallisesti levotonta; useimmat nykytutkijat pitävät kuitenkin uskottavana, että ensimmäiset konsulit valittiin jo 507 ekr. Oman ongelmansa kysymykseen lisää Clusiumin etruskikuninkaan Porsennan sotaretki. Liviuksen mukaan retki liittyi kuninkaiden palauttamisyrityksiin; roomalaisten sankaruus teki Porsennaan niin suuren vaikutuksen, että hän luopui valloituksesta ja kuninkaiden palauttamisesta. Vähän myöhemmin hänen poikansa kuitenkin palasi asiaan, mutta hävisi kreikkalais-latinalaisille joukoille Arician taistelussa 504. Taistelun jälkeen lyödyt etruskit palasivat Roomaan, jossa heidät otettiin hyvin vastaan. Kaikki ei tässä kuvauksessa täsmää. Toisilla historioitsijoilla esiintyy viittauksia siihen, että Porsenna todella valloitti kaupungin- asia jota Liviuksen oli vaikea myöntää. Miksi kreikkalaisista lähteistä varmistetussa Arician taistelussa lyödyt etruskijoukot otettiin vastaan Roomaan, jos niiden tarkoituksena oli roomalaisten vihaaman kuninkaan palauttaminen? Liviuksen kuvaus vuoden 500 ympärillä sattuneista tapahtumista herättää joukon kysymyksiä ja epäilyksiä, mutta muutamasta kiinnekohdasta huolimatta sen tilalle on vaikea rakentaa yhtenäistä vaihtoehtoa. 21

24 Porsennan retken jälkeen toista kirjaa leimaa toisaalta säätytaistelu pattiisien ja plebeijien välillä Roomassa, toisaalta jatkuvat sodat ympäröivien kansojen, ennen kaikkea volskien, eekvien ja Vejin etruskien, kanssa. Eri vuosien tapahtumien samankaltaisuus kenoo jälleen, että käytössä olleet historialliset kiinnekohdat ovat olleet niukkoja eivätkä useinkaan tarkoin ajoitettuja. Säätytaistelun lähtökohtana historioitsijat pitävät nykyisin toisaalta alkuperäisen aristokratian suuna jähmeyttä, toisaalta etruskivallan päättymistä seurannutta ekonomista kriisiä, joka näkyy selvästi myös arkeologisesta aineistosta. Uviuksen mukaan senaatin muodostaneet patriisit perustivat asemansa vanhaan syntyperäänsä. Mutta vaikka roomalaisen suvun oli mahdotonta päästä uutena pattiisien joukkoon - edes kuninkuus ei antanut suvulle tätä oikeutta -, toisesta kaupungista saapunut aristokraattinen suku saatettiin hyväksyä heidän joukkoonsa, kuten sabiinilainen Claudiusten suku toisessa kirjassa. Kansan - patriisit kutsuivat kaikkia muita nimellä plebs- painostuskeinot vaikuttavat varsin moderneilta. Roomalainen erikoisuus oli toistuva uhkaaminen valtiosta eristäytymisellä ja oman valtion perustamisella keino myös usein toi myönnytyksiä, joista nyt suomennetun jakson merkittävimmät olivat omien virkamiesten, kansantribuunien, saaminen ja tribus-kokouksen perustaminen. Ajat olivat levottomia, mutta silti lähes jokavuotinen sotiminen tuntuu modernista lukijasta oudolta. Sodankäynti oli kuitenkin yksi tuon ajan yhteiskunnan perustoista, niin kuin talousjärjestelmä on nykyään. Keväi- 22

25 sin tehtiin kylvötyöt,ja sitten ryhdyttiin miettimään, keiden kanssa tänä taistelukautena otettaisiin yhteen. Mitään 'kovin merkittäviä tuloksia Rooman tasavallan alkuajan sodilla ei ollut, vaikka Liviuksen mission mukaisesti pääosa taisteluista kääntyi Rooman voitoksi. Etruskivallan päättyminen ja sitä seurannut kaupankäynnin vaikeutuminen merkitsi välivaihetta myös Rooman tiellä kohti Italian valtiutta. Me jätämme tässä kiijassa Liviuksen kertomuksen vuoteen 466 ekr., tai roomalaisittain ilmaistuna vuoteen 287 kaupungin perustamisesta tai vuoteen 42 kuninkaiden karkottamisesta. Seuraavat kolme kiljaa käsittelevät jakson vuoteen 390 ekr., jolloin gallialaiset joukot valloittivat Rooman - Liviuksen mukaan tosin Capitoliumin linnoitus jäi pyhien hanhien valppauden ansiosta valloittamatta. Näiden kolmen kirjan kuvaus muistuttaa sisällöltään varsin paljon toista kirjaa: pattiisien ja kansan välinen kamppailu vallasta ja jatkuvat sodat lähikaupunkien kanssa täyttävät kerronnan. Kun kaupunki oli gallialaiskatastrofin jälkeen perustettu ja rakennettu uudelleen, sen valtapiiri Italiassa alkaa laajeta. Kirjassa 16 alkaa ensimmäisen puunilaissodan kuvaus- Rooma lähtee ensimmäiseen kamppailuunsa Välimeren herruudesta. LIVIUS JA ROOMAN KAU PUNKI Yksi tapa lukea Liviuksen Rooman syntyä on ottaa se matkaoppaaksi Roomaan. Vaikka joitakin historiallisia tietoja ja ajoituksia kohtaan voi tuntea aiheellista epäilyä, teos antaa elävän kuvan siitä, miten tämä maailmanhistorian merkittävin kaupunki syntyi ja kasvoi. Sen sivuil- 23

26 la voi vaeltaa Rooman kukkuloilla, silloilla, kaduilla ja monumenteilla. Sen draamat ja tarinat nostavat Forumin vanhimmat rakennukset elämään. 24

27 LIVIUKSEN ESIPUH E T?annattaako minun ryhtyä sellaiseen vaivannäköön, ttä otan kuvatakseni Rooman kansan historian aivan kaupungin alkuvaiheista lähtien? Sitä en todellakaan tiedä, ja vaikka tietäisinkin, tuskin uskaltaisin niin sanoa. Aihehan on vanha ja jo moneen kertaan käsitelty, kun yhä uudet kiljoittajat ovat uskoneet pystyvänsä antamaan asioista varmempaa tietoa tai voittavansa tyylillisellä taidollaan entisajan vaatimattoman ilmaisutavan. Mutta tulen joka tapauksessa tuntemaan mielihyvää siitä, että minäkin olen kykyjeni mukaan ollut tallettamassa jälkipolville maailman johtavan kansan vaiheita ja tekoja. ja vaikka maineeni tässä suuressa historioitsijoiden joukossa ehkä jääkin pimentoon, minulla tuottaa lohdutusta niiden edeltäjieni kuuluisuus ja suuruus, jotka jättävät valjoonsa oman nimeni. Itse aihe myös vaatii suunnattomasti työtä. Sehän käsittää yli seitsemänsadan vuoden mittaisen ajanjakson, jonka kestäessä Rooman valta on vähäisestä alusta kasvanut sellaisiin mittoihin, että sen suuruus on sille jo taakaksi. Useimmat luk at eivät varmaankaan ole kovin kiinnostuneita aivan alkuajoista ja niiden jälkeisistä tapahtumista, vaan haluavat päästä nopeasti käsiksi meidän omaan aikaamme, jolloin kauan mahtinsa huipulla olleen kansan voimat jo jäytävät itse itseään. Minä taas lasken vaivannäköni palkaksi myös sen, että ainakin sik- 25

28 si aikaa kun olen syventynyt muistelemaan muinaisia tapahtumia, saan kääntää katseeni pois onnettomuuksista, joita oma aikakautemme on kokenut jo niin monien vuosien ajan. Silloin voin olla vapaana huolista, jotka muuten saattavat ahdistaa kirjoittajan mieltä, vaikka ne eivät voikaan kääntää sitä pois totuudesta. Kertomukset niistä tapahtumista, jotka edelsivät Rooman perustamista tai liittyvät siihen, pohjautuvat enemmän runollisiin taruihin kuin varmoihin historiallisiin lähteisiin. En aio osoittaa niitä sen enempää tosiksi kuin perättömiksikään. Muinaisajalle myönnetään oikeus sekoittaa keskenään jumalallinen ja inhimillinen ja luoda tällä tavoin kaupungeille arvokkaampi alkuperä. jos ylipäänsä jonkin kansan tulee saada pyhittää oma syntyperänsä ja johtaa se jumalista, niin Rooman kansan. Onhan sen sotainen kunnia niin suuri, että kun se pitää perustajansa isänä ja omana kantaisänään nimenomaan Marsia, kaikki kansat mukautuvat tähän yhtä nöyrästi kuin Rooman ylivaltaankin. Itselleni on kuitenkin melko yhdentekevää, miten lukijani tulevat suhtautumaan tämäntapaisiin seikkoihin. Päähuomio on mielestäni kiinnitettävä entisajan elämäntapaan ja moraaliin sekä siihen, millaisia olivat ne miehet ja ne sodan ja rauhan aikaiset toimet, jotka ovat luoneet valtakunnan ja laajentaneet sitä. Sitten on syytä seurata, miten kurin vähitellen höltyessä moraali alkoi rakoilla ja rappeutui yhä pahemmin ja kiihtyvällä vauhdilla, kunnes on tultu nykyiseen aikaan, jolloin emme enää kestä omia vikojamme emmekä myöskään niiden parannuskeinoja.. Historian tutkiminen on terveellistä ja hyödyllistä ennen kaikkea siksi, että se tarjoaa meille kaikenlaisia 26

29 opettavia esimerkkejä havainnollisesssa muodossa. Siitä voi saada itselleen ja vaitiolleen jäljittelyn arvoisia esikuvia, mutta myös varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka häpeälliset hankkeet saavat häpeällisen lopun. Sitä paitsi, ellei rakkaus tehtävääni ole minua sokaissut, koskaan ei ole ollut Roomaa suurempaa ja nuhteettomampaa valtiota, eikä yksikään valtio ole tarjonnut runsaammin hyviä esikuvia; mihinkään muuhun valtioon ei ahneus ja nautinnonhalu ole tunkeutunut yhtä myöhään, eikä missään ole yhtä kauan pidetty köyhyyttä ja säästäväisyyttä näin suuressa arvossa. Niin, mitä vähemmän omaisuutta oli, sitä vähemmän sitä himoittiin. Vasta viime aikoina ovat rikkaudet synnyttäneet ahneuden, ja nautintojen ylenpalttisuus on tuonut mukanaan halun tuhoutua ylelliseen nautiskeluun ja viedä samalla tuhoon kaikki muukin. Mutta valittelut eivät ole miellyttäviä edes silloin kun ne ehkä ovat välttämättömiä, ja näin suureen työhön ryhdyttäessä ne eivät ainakaan ole paikallaan. jos me historiankirjoittajat voisimme noudattaa runoilijoiden tapaa, aloinaisin mieluummin hyvin en tein ja toivotuksin ja rukoillen jumalia ja jumalattaria suomaan suurelle yritykselleni onnea ja menestystä. 27

30

31 ENSIMMÄINEN KIRJA

32

33 ROOMAN ESIHISTORIA AENEAS SMPUU ITALIAAN. TEKEE LIITON KU NINGAS LATINUKSEN KAN SSA JA PERUSTAA LAVINIUMIN l. Aivan alkuvaiheita koskeva perimätieto on yksimielinen. Kun kreikkalaiset olivat valloittaneet Troijan, he panivat troijalaisten keskuudessa toimeen verilöylyn. Vain Aeneasta ja Antenoria kohtaan kreikkalaiset eivät käyttäneet voittajan oikeuttaan, sillä nämä kaksi olivat aikoinaan osoittaneet heille vieraanvaraisuutta; he olivat myös aina kannattaneet rauhaa ja kehottaneet troijalaisia luovuttamaan Helenan takaisin. Antenor oli sitten, näin kerrotaan, saapunut monenlaisten vaiheiden jälkeen Adrianmeren sisimpään pohjukkaan. Hänen mukanaan tuli joukko eneettejä, jotka oli kapinan yhteydessä karkotettu Paflagoniasta. He olivat menettäneet Troijan luona kuninkaansa Pylaimeneen ja etsivät nyt uusia asuinseutuja ja päällikköä itselleen. Eneetit ja troijalaiset karkottivat tieltään eugaanit, jotka asuivat meren ja Alppien välisellä seudulla, ja ottivat tämän alueen haltuunsa. Paikka, jossa he ensiksi nousivat maihin, on nimeltään Troija, ja siitä koko seutukin sai Troijan nimen; väestöä kokonaisuudessaan nimitetään veneeteiksi. Myös Aeneas oli Troijan tuhouduttua paennut kotimaastaan. Kohtalo johdatti häntä kuitenkin suuremman vallan perustajaksi. Hän tuli ensin Makedoniaan, ajautui sieltä asuinpaikkaa etsiessään Sisiliaan ja suuntasi sitten Sisiliasta laivastonsa kohti Laurentumin aluetta. 31

34 Myös tämän paikan nimenä on Troija. Siellä troijalaiset nousivat maihin, ja kun heillä ei loputtomien harharetkiensä jälkeen ollut jäljellä muuta kuin aseet ja laivat, he alkoivat ryöstellä maaseutua. Kuningas Latinus ja maan kanta-asukkaat, joiden hallussa seutu tuohon aikaan oli, tarttuivat silloin aseisiin ja kerääntyivät kaupungista ja kylistä koolle lyödäkseen maahantunkeutujat takaisin. Tämän jälkeisistä tapahtumista kerrotaan kahdella eri tavalla. Toisten mukaan Latinus kärsi taistelussa tappion ja solmi Aeneaan kanssa rauhan ja sitten myös sukulaissuhteen. Toiset taas kenovat, että kun rintamat olivat valmiina taisteluun mutta merkkisoittoa ei ollut vielä annettu, Latinus astui esiin heimonsa johtomiesten kanssa. Hän kutsui maahantulijoiden päällikön keskusteluun ja tiedusteli, keitä ja mistä he olivat, mikä oli saanut heidät lähtemään kotimaastaan ja minkä vuoksi he olivat nousseet maihin Laurentumin alueella. Hän sai kuulla, että miehet olivat troijalaisia, jotka olivat paenneet poltetusta kotikaupungistaan päällikkönsä Aeneaan, Anchiseen ja Venuksen pojan, johdolla ja etsivät nyt itselleen asuinsijaa ja paikkaa, johon voisivat perustaa kaupungin. Latinuksessa heräsi silloin ihailu tuota maineikasta kansaa ja sen kuuluisaa johtajaa kohtaan, joka oli yhtä valmis sodan kuin rauhankin töihin. Hän vahvisti kädenlyönnillä heidän tulevan ystävyytensä. Sitten päälliköt solmivat liiton ja sotajoukot tervehtivät toisiaan. Aeneas oli tämän jälkeen vieraana Latinuksen luona, ja siellä, kotijumalien edessä, Latinus yhdisti viralliseen liittoon myös perheiden välisen liiton anta malla tyttärensä Aeneaalle puolisoksi. Tämä vahvisti troija. laisten toivoa, että he voisivat vihdoinkin päättää harhai- 32

35 lunsa ja saada pysyvän ja varman asuinsijan. He perustivat kaupungin, ja Aeneas nimitti sen vaimonsa mukaan Laviniumiksi. Uudesta avioliitosta syntyi pian miespuolinen jälkeläinen, jolle vanhemmat antoivat nimeksi Ascanius. AENEAS VO ITTAA RUTULIT JA ETRUSKIT 2. Seudun kanta-asukkaat ja troijalaiset joutuivat sitten yhdessä mukaan sotaan. Rutulien kuningas Tumus, jolle Lavinia oli ollut kihlattuna ennen Aeneaan saapumista, suuttui siitä että hänet oli syrjäytetty maahan tulleen muukalaisen vuoksi ja ryhtyi sotaan Aeneasta ja Latinusta vastaan. Taistelun jälkeen ei kummallakaan puolella ollut syytä iloon: rutulit voitettiin, mutta voitolle päässeet seudun asukkaat ja troijalaiset menettivät päällikkönsä Latinuksen. Kun Tumus ja rutulit eivät enää luottaneet omiin voimiinsa, he turvautuivat mahtaviin etruskeihin ja näiden kuninkaaseen Mezentiukseen, joka hallitsi vaurasta Caeren kaupunkia. Mezentius oli jo alun alkaen katsonut karsaasti vastaperustettua kaupunkia, ja kun troijalaisten mahti nyt oli kasvamassa suuremmaksi kuin oli naapurien kannalta turvallista, hän ei epäröinyt liittoutua rutulien asevoimien kanssa. Oli siis uhkaamassa suuri sota, ja voittaakseen seudun alkuperäisen väestön mielet puolelleen Aeneas antoi kummallekin kansalle yhteiseksi nimeksi latinalaiset. Näin kaikki saivat samojen oikeuksien lisäksi myös saman nimen. Siitä lähtien seudun kanta-asukkaat tukivat Aeneaan kuninkuutta yhtä uskollisesti kuin troijalaisetkin. Nämä kaksi kansaa kasvoivat päivä päivältä yhä 33

36 lujemmin yhteen. Vaikka Etruria oli niin mahtava, että maa ja merikin koko Italian pituudelta Alpeilta aina Sisilian salmeen asti oli sen mainetta tulvillaan, Aeneas luotti molempien kansojensa uskollisuuteen. Hän johti joukkonsa avoimeen taisteluun, vaikka olisi voinut torjua hyökkäyksen muurien suojassa. Taistelu oli latinalaisille voitokas, mutta se jäi Aeneaan viimeiseksi teoksi maan päällä. Aeneas - lieneekö häntä sitten sanottava ihmiseksi vai jumaluudeksi - lepää haudattuna Numicus-joen rannalla, ja hänestä käytetään nimeä juppiter Indiges. ALBA LONGAN PERU STAMINEN JA SEN HALUTS IJAT 3. Aeneaan poika Ascanius ei ollut vielä kypsä ottamaan valtaa käsiinsä. Hallitsijanvalta pysyi kuitenkin koskemattomana hänen täysi-ikäisyyteensä asti. Koko tämän ajan säilyi latinalainen valtio ja isoisältä ja isältä peritty kuninkuus naispuolisen holhoojan hoivissa häntä varten, sillä niin kyvykäs oli l..avinia. En ryhdy väittelemään - kukapa voisi osoittaa näin vanhan asian varmaksi - oliko kyseessä jo edellä mainittu Ascanius vai häntä vanhempi poika, jonka Creusa synnytti ennen kuin Troija oli tuhoutunut ja jonka Aeneas otti mukaansa lähtiessään pakomatkalleen, siis sama jota nimitetään myös julukseksi ja josta juliusten suku katsoo nimensä johtuvan. Olipa tämä Ascanius nyt syntynyt kummassa paikassa ja kummasta äidistä tahansa, joka tapauksessa on varmaa, että hänen isänsä oli Aeneas.. Koska l..aviniumissa oli väkeä jo enemmän kuin kylliksi, Ascanius jätti tämän kukoistavan ja ajan oloihin 34

37 nähden vauraan kaupungin äidilleen, tai äitipuolelleen. Itse hän perusti Albanovuoren alarinteelle uuden kaupungin, joka sai nimekseen Alba Longa, koska se levittäytyi pitkin vuoren harjannetta. Laviniumin perustamisesta Alba Longan siinokunnan syntyyn oli kulunut vain noin kolmekymmentä vuotta, mutta uusi valtio oli varsinkin etruskeista saadun voiton jälkeen voimistunut suuresti. Mezentius etruskeineen tai ketkään muutkaan naapurit eivät edes Aeneaan kuoltua rohjenneet tantua aseisiin, eivätkä he uskaltaneet tehdä niin myöhemminkään, kun hallitusta hoiti nainen ja poikanen vasta opetteli kuninkuuden alkeita. Rauhaa solmittaessa oli sovittu, että etruskien ja latinalaisten alueen rajana olisi Albula-joki, jonka nimi nyt on Tiber. Seuraava hallitsija oli Ascaniuksen poika Silvius, "metsässä syntynyt". Hänen poikansa oli Aeneas Silvius. Tämän poika Latinus Silvius perusti eräitä siinokuntia, joiden jäseniä nimitettiin vanhalatinalaisiksi, Prisci Latini. Kaikilla Alban kuninkailla oli siitä pitäen lisänimenä Silvius. Latinuksen poika oli Alba, Alban poika Atys, Atyksen Capys, Capyksen Capetus, Capetuksen Tiberinus, joka Albula-jokea ylittäessään hukkui ja antoi näin joelle nimen, jota siitä on sen jälkeen käytetty. Seuraava hallitsija oli Tiberinuksen poika Agrippa, ja Agrippan jälkeen hallitsi Romulus Silvius isältä perimäänsä valtakuntaa. Kun hän sai salaman iskusta surmansa, kuninkuus siinyi suoraan Aventinukselle. Aventinus haudattiin kukkulalle, joka sai hänestä nimensä ja on nyt osa Rooman kaupunkia. Sen jälkeen hallitsi Proca. Hänen poikiaan olivat Numitor ja Amulius. Hän määräsi Silviusten suvun vanhan kuninkuuden perinnöksi Numitorille, joka oli pojista vanhempi. Väkivalta syrjäytti kui- 35

38 tenkin isän tahdon ja vanhemman veljen oikeuden, sillä Amulius karkotti veljensä ja nousi itse valtaistuimelle. Rikos seurasi toistaan: Amulius surmasi veljensä miespuoliset jälkeläiset, ja veljensä tyttären Rea Silvian hän valitsi Vestan papittareksi, muka osoittaakseen tälle kunnioitusta; koska vestaalin oli koko ikänsä pysyttävä neitsyenä, hän riisti näin veljentyttäreltään mahdollisuuden saada lapsia. ROMU LUKSEN JA REMUKSEN SYNTYMÄ JA VARHAISNUORUUS 4. Mutta varmaankin itse kohtalo vaati perustamaan mahtavan Rooman kaupungin ja panemaan alulle suurimman valtakunnan, mikä jumalten mahdin jälkeen on olemassa. Vestan papitar joutui raiskauksen uhriksi ja synnytti kaksospojat. Tietymätöntä alkuperää olevien lastensa isäksi hän ilmoitti Marsin; ehkä hän todella uskoi niin, tai sitten oli kunniallisempaa, että hairahduksen syynä olisi jumala. Mutta eivät jumalat eivätkä ihmiset pystyneet suojelemaan häntä ja lapsia kuninkaan julmuudelta. Papitar vietiin kahlehdittuna vankeuteen, ja pojat kuningas käski heittää virtaan. jumalallisen sattuman ansiosta Tiber oli paisunut yli äyräidensä ja muodostanut seisovia tulvalammikoi ta, niin ettei itse virralle päässyt mistään kohdin. Palvelijat, jotka olivat tuomassa pienokaisia, uskoivat näiden hukkuvan, vaikka vesi virtasikin vain hiljalleen. He katsoivat täyttäneensä kuninkaan käskyn, kun laskivat pojat lähimpään tulvalampeen, siihen paikkaan jossa nyt n Ruminan viikunapuu - sanotaankin, että sitä on ennen nimitetty Romuluksen puuksi. Siihen aikaan tämä seutu 36

39 oli laajalti asumatonta. Perimätieto kertoo, että kelluva kaukalo, johon pojat oli pantu, pysähtyi matalassa vedessä rantaan, ja läheisiltä vuorilta janoissaan liikkeelle lähtenyt naarassusi suuntasi silloin kulkunsa sinne päin mistä kuului lasten itkua. Se oli taljonnut pienokaisille nisänsä niin lauhkeana, että kun kuninkaan kaljanhoitaja osui paikalle, hän tapasi sen nuoleskelemassa poikia kielellään. Kaljanhoitaja, tarinan mukaan Faustulus nimeltään, vei lapset kaljatilalleen ja antoi heidät vaimonsa l.arentian kasvatettaviksi. jotkut uskovat l.arentian olleen huora, jota paimenet nimittivät naarassudeksi; siitä olisi saatu aihe tähän merkilliseen tarinaan. Tällainen oli siis poikien syntymä, ja kasvatus. Vartuttuaan he työskentelivät uutterasti kaljatarhassa ja paimenina ja kiertelivät myös metsissä pyydystäen riistaa, ja näin heidän ruumiinsa ja mielensä karaistuivat. Pian he eivät tyytyneet vain pitämään puoliaan petoja vastaan, vaan hyökkäilivät myös ryöstösaaliita kuljettavien rosvojen kimppuun. Saaliinsa he jakoivat kaljapaimenille; he olivat mukana näiden töissä ja leikeissä, ja nuorukaisten joukko kasvoi päivä päivältä. LUPERCALIA-JUH LA. ALBAN KUNINGAS AMULIUS SURMATAANJA KUNINKAAKSI TULEE NUMITOR 5. Palatiumin kukkulalla oli perimätiedon mukaan jo silloin Lupercal-luola. Itse kukkulan sanotaan saaneen Arkadian Pallantionin kaupungin mukaan nimekseen Pallantium, josta myöhemmin tuli Palatium. Näitä seutuja hallitsi muinoin Euandros, joka oli syntyisin tuosta 37

40 Arkadian heimosta. Hänen kerrotaan tuoneen tänne Arkadiasta mukanaan jokavuotisen juhlan, jossa alastomat nuorukaiset juoksivat hullutellen ja pilaillen. He palvoivat näin Lykaionin Pania, josta roomalaiset sittemmin käyttivät nimeä Inuus. Rosvot, jotka olivat kiukustuneet menetettyään saaliinsa, hyökkäsivät nyt kesken tämän juhlan äkkiarvaamatta nuorukaisten kimppuun; juhlan vietto oli näet yleisesti tiedossa. Romulus puolustautui vimmatusti, mutta Remuksen rosvot saivat kiinni. He luovuttivat hänet vangittuna kuningas Amuliukselle ja esittivät häntä vastaan vielä syytöksiäkin. Tärkein niistä oli, että veljekset olivat tehneet hyökkäysretkiä Numitorin maille ja olivat koonneet ympärilleen nuonen miesten joukon, joka ryösteli seutua vihollislauman tavoin. Remus luovutettiin sen vuoksi Numitorille rangaistavaksi. Faustulus oli jo alusta pitäen aavistanut, että hänen talossaan kasvatettavat pojat olivat kuninkaallista syntyperää. Hän tiesi, että lapset oli jätetty heitteille kuninkaan käskystä, ja ajankohta, jolloin hän itse oli ottanut heidät huostaansa, sopi tämän kanssa yhteen. Hän ei kuitenkaan ollut halunnut paljastaa asiaa ennen aikojaan vaan vasta tilaisuuden tullen tai pakon edessä. Pakkotilanne tuli ensin, pelko sai hänet ilmaisemaan asian Romulukselle. ja kun sitten Numitor, jonka luona Remus oli vanioituna, sai kuulla nuorukaisten olevan kaksoset, hän venaili mielessään heidän ikäänsä ja luonnettaan, jossa ei ollut mitään oljaan viittaavaa. Silloin hän tuli ajatelleeksi omia tyttärenpoikiaan. Hän päätyi kyselemällä samaan tulokseen, eikä paljon puuttunut, että hän olisi jo tunnistanut Remuksen. Näin kehiteltiin eri tahoilla salahanketta kunin- 38

41 gasta vastaan. Koska Romulus ei olisi vielä kyennyt hyökkäämään avoimesti joukkoineen, hän käski paimenten tulla sovittuun aikaan eri teitä kuninkaanlinnan luo. Sitten hän ryhtyi hyökkäykseen, ja Remus riensi Numitorin talosta hänen avukseen toisen joukon kanssa. Niin hän surmasi kuninkaan. 6. Heti mellakan alettua Numitor oli pannut liikkeelle huhun, että viholliset olivat tunkeutuneet kaupunkiin ja hyökänneet palatsin kimppuun. Hän oli kutsunut Alban nuoret miehet suojaamaan linnaketta ja puolustamaan sitä ase kädessä. Nähdessään sitten veljesten olevan surmatyön jälkeen tulossa häntä onnittelemaan Numitor kutsui nopeasti väen koolle ja kenoi, millaisia rikoksia hänen veljensä Amulius oli häntä kohtaan tehnyt. Hän paljasti tyttärenpoikiensa syntyperän, syntymän ja kasvatuksen ja kenoi, miten heidät oli tunnistettu. Lopuksi hän antoi tiedon tyrannin murhasta, joka oli tapahtunut hänen aloitteestaan. Nuorukaiset raivasivat joukkoineen tien kokoontuneen kansanjoukon halki ja tervehtivät isoisäänsä kuninkaana, ja väkijoukko kohotti yksimielisen huudon, joka vahvisti kuninkaan nimen ja valta-aseman. 39

42

43 ROOMAN PERUSTAMINEN. ROMULUS KUNINKAANA ROMU LUKSEN JA REMUKSEN RIITA; ROMULUS TAPPAA REMUKSEN Kun Alban kuninkuus oli näin luovutettu Numitorille, Romuluksessa ja Remuksessa heräsi halu perustaa kaupunki sille seudulle, jonne heidät oli jätetty heitteille ja jossa he olivat varttuneet. Albalainen ja latinalainen väestö olikin kasvanut jo liian suureksi, ja sen määrää lisäsivät vielä paimenet. Saattoi helposti uskoa, että Alba ja Lavinium jäisivät vähäisiksi sen kaupungin rinnalla, joka oli tarkoitus perustaa. Suunnitelmia häiritsi kuitenkin peritty pahe, vallanhimo. Se johti hirveään riitaan, joka sai alkunsa aivan mitättömästä syystä. Koska veljekset olivat kaksosia eikä asiaa voitu ratkaista iän perusteella, päätettiin turvautua lintuenteisiin ja antaa seudun suojelusjumalien niiden kautta ilmoittaa, kumpi saisi antaa nimen uudelle kaupungille ja perustamisen jälkeen hallita sitä. Romulus valitsi lintujen tarkkailupaikaksi Palatiumin, Remus Aventinuksen. 7. Kerrotaan, että ensin ilmaantui Remukselle ennusmerkki, kuusi korppikotkaa. Kun tämä oli jo annettu tiedoksi, lintuja ilmestyi Romuluksen näkyviin kaksinkertainen määrä. Kummankin joukko tervehti jo johtajaansa kuninkaana. Toiset vaativat kuninkuutta sillä perusteella, että enne oli saatu ensin, toiset taas vetosivat lintujen lukumäärään. Sanaharkka yltyi riidaksi ja päätyi lopulta veritekoon; tappelun melskeessä Remus lyötiin hengiltä. Tavallisesti kuitenkin kerrotaan, että Re- 41

44 mus oli veljeään ilkkuen hypännyt muurien yli, jolloin Romulus vimmastuneena tappoi hänet ja huudahti ylimielisesti: "Näin käyköön jokaisen, joka hyppää minun muurieni yli!" Tällä tavoin Romulus sai yksin vallan käsiinsä, ja vastaperustettu kaupunki nimitettiin perustajansa mukaan. HERAKLEEN KULTIN PERUSTAM INEN: HERAKLES JA CACUS; EUAN DROS Ensimmäiseksi Romulus linnoitti Palatiumin, jonka tienoilla hän itse oli kasvanut. Hän uhrasi muille jumalille albalaiseen tapaan mutta Herakleelle noudattaen kreikkalaista tapaa, jonka Euandros oli ottanut käytäntöön. Tarina kertoo, että Herakles oli Geryoneen surmattuaan tuonut hänen komeudestaan kuulun nautakarjansa tälle seudulle. Kun hän oli uinut Tiberin yli ajaen karjaa edellään, hän oli matkasta väsyneenä heittäytynyt lähellä joen rantaa ruohikkoon, niin että myös naudat saisivat levätä ja virkistyä siinä rehevällä laitumella. Ruoka ja viini saivat Herakleen uneliaaksi ja hän vaipui sikeään uneen. Lähiseudulla oleskeleva vahva ja röyhkeä Cacus-niminen paimen ihastui nautojen kauneuteen ja halusi ryöstää ne itselleen. Mutta jos hän olisi ajanut lauman edellään luolaansa, jäljet olisivat opastaneet omistajan sinne, kun hän olisi lähtenyt etsimään karjaansa. Niinpä Cacus veti kaikkein komeimmat naudat takaperin luolaan kiskoen niitä hännästä. Kun Herakles aamun sarastaessa heräsi, hän tarkasti laumansa ja huomasi, että osa siitä puuttui. Hän riensi lähimmälle luolalle katsomaan, johtaisivatko jäljet ehkä sinne, ja näki hämmästyksekseen kaikkien jälkien johtavan vain samaan suun- 42

45 taan, ulos luolasta. Kummasteltuaan asiaa hän lähti ajamaan laumaansa eteenpäin, pois tuosta vaarallisesta paikasta. Kun muutamat lehmät ikävöivät laumasta jääneitä niin kuin toisinaan sattuu ja ammuivat mennessään, luolaan suljetut eläimet vastasivat ammumiseen, ja niiden ääni sai Herakleen kääntymään takaisin. Cacus yritti väkisin estää häntä menemästä luolaan, mutta sai iskun Herakleen nuijasta, ja huutaen turhaan paimenia apuun hän heitti henkensä. Peloponnesokselta paennut Euandros hallitsi tuohon aikaan näitä seutuja, tosin enemmänkin arvovaltansa kuin valta-asemansa nojalla. Häntä kunnioitettiin, koska hän oli ottanut käyttöön kirjoitustaidon - oppimattomien ihmisten parissa se oli uusi ja ihmeellinen asia - ja ennen kaikkea jumalattarena pidetyn äitinsä Carmentao vuoksi, jonka ennustuskykyä oli näiden heimojen keskuudessa ihailtu ennen Sibyllan tuloa Italiaan. Tämä Euandros saapui nyt hälinän kuultuaan paikalle, kun eri tahoilta rientäneet paimenet parhaillaan piirittivät muukalaista, joka oli saatu kiinni taposta. Saatuaan tietää mitä oli tapahtunut ja mikä oli siihen syynä Euandros kiinnitti huomiota miehen ulkomuotoon ja olemukseen, joka oli kookkaampi ja arvokkaampi kuin tavallisella kuolevaisella, ja kysyi, kuka hän oikein oli. Kun hän sai kuulla miehen nimen sekä hänen isänsä ja synnyinseutunsa, hän sanoi: "Ole tervehditty, Herakles, juppiterin poika! Äitini, tottapuhuva jumalten tulkki, ennusti minulle, että sinä olet osaltasi lisäävä taivaan asujien lukumäärää ja että sinulle vihitään täällä alttari, jota kerran maailman mahtavimmaksi kasvava kansa nimittää 'kaikkein suurimmaksi' ja kunnioittaa sinun perustamiesi menojen mukaisesti." Herakles ojensi hänelle 43