OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 240. VAPAUDEN HINTA Rikosprosessuaalinen vapaudenriisto ja sen korvaaminen

Transkriptio

1 OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 240 Virve-Maria de Godzinsky & Johanna Niemi VAPAUDEN HINTA Rikosprosessuaalinen vapaudenriisto ja sen korvaaminen ENGLISH SUMMARY: THE PRICE OF LIBERTY Compensation of Unduly Detention Helsinki 2008

2 ESIPUHE Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakien kokonaisuudistus on tätä tutkimusta kirjoitettaessa vireillä. Uudistustyön tavoitteena on selkeyttää osin päällekkäistä ja paikoin vaikeaselkoista lainsäädäntöä. Uudistuksen yhteydessä tarkastellaan myös pidättämisen ja vangitsemisen edellytyksiä sekä noudatettavaa menettelyä. Eduskunnan lakivaliokunta piti tarpeellisena, että uudistustyön tueksi saadaan tutkimustietoa pakkokeinoista ja erityisesti, että puolueeton taho arvioi pakkokeinoihin liittyviä oikeusturvakeinoja. Tutkimus liittyy Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa keväällä 2007 käynnistettyyn tutkimushankkeeseen, jonka yhtenä tarkoituksena on vastata pakkokeinolain muutosta valmistelevan toimikunnan tietotarpeisiin. Syyttömästi pidätetyllä ja vangitulla on oikeus saada valtion varoista korvaus vapaudenmenetyksestään. Tutkittua tietoa korvauskäytännöstä ei kuitenkaan ole ollut. Tilastotiedot kertovat, että viime vuosina korvauspäätöksiä on tehty vuosittain hieman alle 400 ja vuotuinen kokonaiskorvausmäärä on ollut noin miljoona euroa. Tutkimusaineisto käsitti Valtiokonttorissa vireille tulleet syyttömästi vapautensa menettäneiden korvaushakemukset ratkaisuasiakirjoineen ja liitteineen. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, millaisissa tapauksissa vapaudenmenetys on osoittautunut aiheettomaksi ja siten korvauksen maksuun oikeuttavaksi. Samalla saatiin tietoa korvauksen maksamisen edellytyksistä käytännössä sekä korvausten määristä erilaisissa vapaudenmenetystilanteissa. Osassa tapauksista korvausasia oli ratkaistu tuomioistuimessa, mikä mahdollisti vertailun Valtiokonttorin ja tuomioistuimen maksamien korvausten välillä. Aineistoa pyrittiin tarkastelemaan myös arvioimalla millaisiin tapauksiin liittyy pidättämisen ja vangitsemisen edellytysten kannalta ongelmallisia tekijöitä. Käsikirjoitusta ovat kommentoineet tutkimusjohtaja Jyrki Tala, erikoistutkijat Marjukka Lasola ja Päivi Honkatukia sekä tutkija Heini Kainulainen. Heiltä olemme saaneet arvokasta palautetta käsikirjoituksesta. Valtiokonttorin lakimies Ari Paananen on avuliaasti vastannut aihetta koskeviin tiedusteluihin. Kysymyksillä on vaivattu myös asianajaja Markku Fredmania, lakimies Jaakko Tuuttia ja Etelä-Suomen lääninhallituksen ylitarkastaja Mikko Tanskasta. Kiitos heille kaikille käydyistä keskusteluista. Kiitokset myös Valtiokonttorin johtaja Pirkko Taskiselle yhteistyöstä. Tutkimusjulkaisun taitosta ja ulkoasusta on vastannut osastosihteeri Eira Mykkänen. Helsingissä 15. päivänä joulukuuta 2008 Virve-Maria de Godzinsky tutkija Johanna Niemi erikoistutkija

3 SISÄLLYS I JOHDANTO Tutkimuksen tavoitteet Korvausjärjestelmän taustaa Tutkimuksen aineistosta ja metodista Aikaisempi tutkimus...5 II VAPAUDENMENETYS JA SEN KORVAAMINEN, Virve-Maria de Godzinsky Vapauteen kohdistuvat pakkokeinot Kiinniotto Pidättäminen Vangitseminen Matkustuskielto Vapautensa menettäneen oikeusturva Menettelyn lakisääteisyys Muutoksenhakukeinot Uudelleen käsittely ja käsittelyn joutuisuus Oikeus julkiseen puolustajaan Oikeus korvaukseen vapaudenmenetyksen johdosta Säännökset vapaudenmenetyksen korvaamisesta Korvauksen maksamisen edellytykset Korvaus kuluista, tulojen vähentymisestä ja kärsimyksestä Korvauksen hakeminen Korvauskäytäntö tutkimusaineiston valossa Korvaushakemukset Korvauksen hakijat Vapaudenmenetys Rikosasian käsittely Maksetut korvaukset Keskeiset tutkimustulokset ja johtopäätöksiä...61

4 III VAPAUDENRIISTON TILANTEITA, Johanna Niemi Kysymyksenasettelu ja metodi Yleiskuva Asema esitutkinnassa Tunnistaminen Lievempi rikos Prosessuaalisia kynnyksiä Kohtuullisuus Keskustelukysymyksiä LÄHTEET LIITTEET SUMMARY...129

5 I JOHDANTO 1 Tutkimuksen tavoitteet Pidättäminen ja vangitseminen ovat keskeisiä rikosprosessuaalisia pakkokeinoja, joilla turvataan rikosten tutkintaa. Suomessa pidätetään rikoksista epäiltyinä henkilöä vuodessa. Pidättäminen voi kestää korkeintaan neljä päivää. Jos vapaudenriistoa on syytä jatkaa, asia saatetaan tuomioistuimen käsiteltäväksi, ja tuomioistuin tekee päätöksen vangitsemisesta. Vangitsemisasioita käsitellään käräjäoikeuksissa vuosittain vajaa Valtaosa vangitsemisvaatimuksista hyväksytään; hylättyjä vaatimuksia on vuositasolla noin kuusi prosenttia. Pidättämisellä ja vangitsemisella puututaan perustavanlaatuisiin perusja ihmisoikeuksiin, erityisesti suojaan mielivaltaista vapaudenriistoa kohtaan. Tämän vuoksi vapaudenriiston perusteista, noudatettavasta menettelystä ja oikeussuojakeinoista on säädettävä yksityiskohtaisesti laissa. Sen lisäksi pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada korvaus vapaudenmenetyksestä valtion varoista, jos myöhemmin osoittautuu, että hänen ei katsota syyllistyneen siihen rikokseen, jonka johdosta hänet on pidätetty tai vangittu. Oikeudesta saada korvausta pidättämisen tai vangitsemisen johdosta säädetään laissa syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta (SyytKorvL /422). Tällaisia korvauksia on viime vuosina maksettu hieman alle 400 henkilölle vuosittain. Pidättämistä ja vangitsemista koskevat säännökset sisältyvät pakkokeino- ja esitutkintalakeihin, joiden uudistaminen on parhaillaan vireillä. 1 Esitutkinta- ja pakkokeinolakien uudistuksen yhteydessä tarkastellaan myös pidättämisen ja vangitsemisen edellytyksiä sekä noudatettavaa menettelyä. Uudistuksen pohjaksi tarvitaan tietoa nykyisten säännösten soveltamisesta. Uudistuksen kireän aikataulun vuoksi ei ollut mahdollista lähteä laajoihin pidättämis- tai vangitsemiskäytännön kartoituksiin. Uudistustoimikunnan puheenjohtajan, oikeusneuvos Ilkka Raution ehdotuksesta päädyttiin selvit- 1 Sisäasiainministeriö ja oikeusministeriö asettivat toimikunnan valmistelemaan lakien kokonaisuudistusta. Uudistustyön tavoitteena on selkeyttää esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntöä. Toimikunnan työn on määrä valmistua Uudistus koskee myös poliisilakia.

6 2 tämään niitä tapauksia, joissa rikosprosessuaalinen vapaudenriisto on myöhemmin osoittautunut aiheettomaksi ja sen kohteeksi joutuneelle on jälkikäteen maksettu korvausta. Tapaukset, joissa pidätetylle tai vangitulle on maksettu korvausta vapaudenriiston perusteella, ovat todennäköisesti säännösten soveltamisen kannalta rajatapauksia ja voivat kertoa niistä ongelmista, joita nykyisten säännösten soveltamiseen liittyy. Tutkimus liittyy Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa keväällä 2007 käynnistettyyn tutkimushankkeeseen, jonka yhtenä tarkoituksena on vastata pakkokeinolain muutosta valmistelevan toimikunnan tietotarpeisiin. Tämän tutkimuksen aiheena ovat syyttöminä pidätetyille ja vangituille valtion varoista maksetut korvaukset. Korvausten maksamisesta huolehtii Valtiokonttori. Tutkimuksessa selvitetään, millaisissa tapauksissa vapaudenmenetys on osoittautunut aiheettomaksi ja siten korvauksen maksuun oikeuttavaksi. Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa sitä, minkä rikoksen johdosta korvauksen hakija on ollut vapautensa menettäneenä, mitä vapauteen kohdistuvaa pakkokeinoa on käytetty ja kuinka pitkä vapaudenmenetysaika on ollut. Tutkimuksessa on saatu tarkempaa tietoa myös korvauksen maksamisen edellytyksistä käytännössä sekä korvausten määristä erilaisissa ja erimittaisissa vapaudenmenetystilanteissa. Tutkimuksessa tarkastellaan korvauspäätöksiä myös siitä näkökulmasta, mitä ne kertovat pidättämisen ja vangitsemisen edellytyksistä, ja millaisiin pidätys- tai vangitsemistilanteisiin näyttäisi liittyvän ongelmia. 2 Korvausjärjestelmän taustaa Oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen on keskeisimpiä perus- ja ihmisoikeuksia. 2 Vuoden 1919 Hallitusmuoto turvasi henkilökohtaisen vapauden, joskin varsin yleisluonteisella säännöksellä. Nykyisin vapauden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suoja sisältyy vuoden 1999 perustuslain 7 :ään ja Suomea sitoviin ihmisoikeussopimuksiin. 3 Perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet asettavat vapaudenriistolle sekä sen perustetta, sääntelyä että noudatettavaa menettelyä koskevia edellytyksiä. Va- 2 Historiallisessa katsannossa perusoikeuksien muotoutumisen keskiössä on ollut vapaiden miesten vaatima oikeusturva hallitsijan toteuttamaa mielivaltaista hengen ja vapauden riistoa vastaan. Nämä oikeudet on vahvistettu ensimmäisistä perusoikeusasiakirjoista, Magna Chartasta vuonna 1215 alkaen aina moderneihin ihmisoikeusasiakirjoihin asti. Myös Suomen perusoikeuksien kehittäjät, Leo Mechelin ja Robert Hermanson mainitsevat suojan laitonta vangitsemista vastaan ensimmäisissä laatimissaan perusoikeusluetteloissa 1800-luvulla. Perusoikeudet, 33 ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus EIOS 5 art ja YK:n Sopimus Kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista (KP-sopimus) 9 ja 10 art. Ks. Halijoki 2001a.

7 paudenriiston perusteista tulee ensinnäkin säätää laissa (PL 7.3 ). Perustuslaissa ei luetella sallittuja vapaudenriiston perusteita, vaan todetaan yleisesti, että vapautta ei saa riistää mielivaltaisesti. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa sitä vastoin luetellaan vapaudenriiston sallitut perusteet yksityiskohtaisesti (EIOS 5 art). Niihin sisältyy rikosprosessuaalinen pidättäminen ja vangitseminen epäillyn rikoksen johdosta tai sellaisen estämiseksi (art 5.1(c)). Perustuslain mukaan vapaudenriiston laillisuus tulee voida saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, ja myös vapautensa menettäneen oikeuksista tulee säätää lailla (PL 7.3 ). 4 Ihmisoikeussopimuksiin sisältyy lisäksi jonkin verran yksityiskohtaisia säännöksiä pidätetyn oikeuksista, kuten oikeus saada välittömästi tieto vapaudenriiston perusteista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on 1980-luvulla vakiintunut tulkinta, jonka mukaan pidätyksen laillisuus on viimeistään neljän vuorokauden kuluessa kiinniotosta saatettava tuomioistuimen tutkittavaksi. 5 Myös oikeus saada korvausta aiheettomasta vapaudenriistosta perustuu ihmisoikeussopimusten määräyksiin. Ihmisoikeussopimukset edellyttävät korvauksen maksamista sekä silloin, kun väärin perustein annettu tuomio on sittemmin kumottu, 6 että aiheettomaksi osoittautuneen rikosprosessuaalisen vapaudenriiston perusteella. KP-sopimuksen mukaan oikeus korvaukseen on jokaisella, joka on laittomasti pidätetty tai vangittu (KP-sopimus 9.5 art). Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan oikeus korvaukseen on sillä, jonka vapaus on riistetty sopimuksen vapauden suojaa koskevan artiklan vastaisesti (EIOS 5.5 art). Edelleen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan on oltava olemassa tehokas oikeussuojakeino niitä tilanteita varten, joissa sopimuksen mukaisia oikeuksia on loukattu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin useassa ratkaisussa edellyttänyt, että valtioilla tulee olla järjestelmä, jonka kautta aiheettomaksi osoittautuneen vapaudenriiston kohteeksi joutunut voi saada korvausta ja jossa siitä päätetään täytäntöön pantavissa olevalla ratkaisulla Kiinniotetun, pidätetyn ja vangitun oikeuksista säädetään nykyisin paitsi esitutkinta- ja pakkokeinolaissa, myös tutkintavankeuslaissa (768/2005) ja laissa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta (841/2006). Ks. myös Halijoki 2001b. 5 Brogan et al. v. Iso-Britannia Ks. myös Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus Rec(2006)13 on the use of remand in custody, the conditions in which it takes place and the provision of safeguards against abuse. 6 KP-sopimuksen 14(6) artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 3 artikla. 7 Esim. Wassink v. Alankomaat ; Belchev v. Bulgaria ; Hamanov v. Bulgaria ; Brogan et. al v. Iso-Britannia ; Fox, Campbell & Hartley v. Iso-Britannia ; Stephen Jordan v. Iso-Britannia

8 4 3 Tutkimuksen aineistosta ja metodista Tämän tutkimuksen aineisto käsittää yhteensä 207 Valtiokonttorin ratkaisua syyttömästi vapautensa menettäneiden korvaushakemuksiin asiakirjaaineistoineen. Aineistoon kuuluvat välisenä aikana vireille tulleet hakemukset. Ajankohdan valintaan vaikutti kaksi kriteeriä. Ensinnäkin haluttiin mahdollisimman tuore aineisto. Toisaalta ratkaisuista tuli olla kulunut sen verran aikaa, että oli mahdollista selvittää, ovatko ratkaisuun tyytymättömät hakeneet korkeampaa korvausta tuomioistuimesta. Hakemusten lisäksi aineistoon kuuluivat Valtiokonttorin ratkaisuasiakirjat sekä kaikki hakemusten liitteet. Liitteiden määrä vaihteli riippuen siitä, oliko korvausasia ratkaistu tuomioistuimessa vai haettiinko korvausta suoraan Valtiokonttorilta. Jos korvausta haettiin tuomioistuimen tuomion tai vahvistaman sovinnon perusteella, liitteenä oli ainoastaan tuomio tai päätös sovinnon vahvistamisesta. Kun korvausta haettiin suoraan Valtiokonttorilta, mukana oli vapaudenriiston aiheettomaksi osoittava poliisin, syyttäjän tai tuomioistuimen päätös. Usein mukana oli myös jutun esitutkintapöytäkirja tai osa siitä. Joidenkin vangittuna olleiden hakijoiden hakemuksissa mukana olivat vangitsemispöytäkirjat. Tutkimusaineistoon päästiin tutustumaan Valtiokonttorin tiloissa. Aineiston tapauksista kerättiin tietoja haetuista ja maksetuista korvauksista, sen rikosasian käsittelystä, jonka johdosta hakija oli vapautensa menettäneenä, vapaudenriiston kestosta ja perusterikoksesta sekä korvauksien hakemismenettelystä. Tutkimusaineiston perusteella saatiin tietoa myös korvauksen hakijoista, esimerkiksi iästä, sukupuolesta ja kansalaisuudesta. Jossain määrin aineiston avulla oli mahdollista muutoinkin selvittää hakijoiden taustoja, muun muassa heidän sosioekonomista asemaansa. Nämä tiedot raportoidaan tutkimuksen luvussa II.4. Tutkimusaineistosta pyrittiin myös hahmottamaan pidättämisen ja vangitsemisen olosuhteita. Tässä tarkoituksessa aineistoa luettiin kvalitatiivisesti. Tapauksista, joihin sisältyi tietoa näistä olosuhteista, muodostui tämän osion kvalitatiivinen aineisto, jonka kooksi tuli 101 tapausta. 8 Näistä tapauksista laadittiin lyhyet tapausselosteet, joissa kiinnitettiin huomiota siihen, millainen rikoskokonaisuus on kyseessä, millaisia henkilöitä rikokseen liittyy, missä asemassa pidätetty tai vangittu on tutkinnan kokonaisuudessa sekä vapaudenmenetyksen aikaan ja paikkaan. Aineisto koodattiin, ja grounded theory -metodin mukaisesti siitä esiin nousevista teemoista laadittiin kuvaus aineistoon sisältyvistä vapaudenriiston tilanteista (luku III). 9 8 Aineistosta karsiutuivat pois käräjäoikeuden vahvistamat sovinnot ja muita tapauksia, joista ei saatu tietoa vapaudenriiston tilanteesta. Ks. tarkemmin s Metodista tältä osin ks. III.1.

9 5 4 Aikaisempi tutkimus Vapauteen kohdistuvia pakkokeinoja on tutkittu hyvin vähän, vaikka niillä on keskeinen merkitys rikosoikeusjärjestelmässä. Heini Kainulainen on vuonna 1998 tehnyt vangitsemiskäytäntöä koskevan tutkimuksen. 10 Lisäksi hän on tehnyt pidättämisestä ja vangitsemisesta tilastoselvityksen, joka on julkaistu osana Rikollisuustilanne 2003-katsausta. 11 Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa toteutettiin ja 1990-lukujen taitteessa laaja esitutkintaa ja pakkokeinoja koskeva laadullinen tutkimus, jossa muun muassa haastatteluin hahmotettiin esitutkinnan kulkua usealla eri paikkakunnalla. Tutkimukseen sisältyy myös pidättämisen ja vangitsemisen käytäntöjä koskeva osio. 12 Tutkittua tietoa myöskään syyttömästi pidätetyille ja vangituille maksetuista korvauksista ei juuri ole. Korvauksen maksamisesta henkilölle, joka on syyttömänä menettänyt vapautensa rikosprosessissa, huolehtii Valtiokonttori. Tilastotiedot kertovat, että korvaushakemusten määrä kasvoi voimakkaasti 1990-luvun puolesta välistä 2000-luvun alkuun. Kun korvauspäätöksiä vuonna 1995 tehtiin 103, vuonna 2002 määrä oli jo 491. Tämän jälkeen määrät ovat jonkin verran laskeneet ja viime vuosina korvauspäätöksiä on tehty vuositasolla hieman alle 400. Vuotuinen kokonaiskorvausmäärä on noin miljoona euroa. Mika Kervinen on vuonna 1995 laatinut tutkielman syyttömästi pidätetyn, vangitun tai tuomitun oikeudesta vahingonkorvaukseen. Tutkimus sisälsi myös empiirisen osion, jossa tarkasteltiin tuomioistuimien korvausasioissa antamia ratkaisuja vuosina Ratkaisuja oli yhteensä 208. Tutkimuksessa tarkasteltiin tuomioistuimien maksukäytäntöä korvausasioissa ja erityisesti sitä, mihin seikkoihin tuomioistuimet kiinnittävät huomiota arvioidessaan kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrää. 13 Kansainvälistä syyttöminä vangituille maksettuja korvauksia koskevaa tutkimusta ei ole tullut tietoomme. Sen sijaan pidättämistä ja tutkintavankeuteen määräämistä koskevia käytäntöjä on jonkin verran tutkittu. Tutkimusten mukaan sekä poliisin kiinniottokäytäntöihin että viranomaisten päätöksiin pidättämisestä ja vangitsemisesta sisältyy huomattavasti harkintaa. 14 Eräissä tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota rikosprosessin eri toimijoi- 10 Kainulainen Kainulainen Haapaniemi 1990; Kinnunen 1990; Lindstedt Kervinen Esim. Hoyle 1998; Ashworth & Redmaye 2005; Sarre, King & Bamford Viimeksi mainitut ovat selvittäneet, että Australian osavaltioissa esiintyy huomattavaa vaihtelua tutkintavankeuden käytössä. Toisensuuntaisia tuloksia ks. Doherty & East 1985.

10 6 den rooleihin ja todettu, että poliisilla ja syyttäjällä sekä muotoutuneilla käytännöillä on huomattava vaikutus tuomioistuimien päätöksiin. 15 Aikaisempi rikollisuus on näiden tutkimusten mukaan merkittävä pidättämiseen ja tutkintavankeuteen määräämiseen vaikuttava tekijä. 16 Tutkintavankien on todettu olevan usein ja myös suhteellisesti useammin kuin rangaistusvankien sosiaalisesti syrjäytyneitä ja kärsivän mielenterveysongelmista. 17 Pidättäminen ja vangitseminen kohdistuvat suhteellisesti useammin eräisiin rodullisiin vähemmistöihin kuin valtaväestöön, 18 kuten poliisin kontrollitoimenpiteet yleisemminkin. Naisten osuus tutkintavangeista on edelleen pieni, mutta sen on todettu kasvaneen. Naiset tulevat suhteellisesti harvemmin kiinnioton jälkeen vangituiksi, 19 mutta toisaalta on epäilty naisten tulevan vangituiksi vähäisemmistä rikoksista kuin miesten. 20 Myöhemmin syyttömiksi osoittautuneiden henkilöiden pidättäminen tai vangitseminen on joskus yhdistetty oikeusmurhista käytyyn keskusteluun. 21 Tavallisemmin oikeusmurhalla kuitenkin tarkoitetaan suhteellisen vakavasta rikoksesta annettua rikostuomiota, yleensä vankeusrangaistusta, joka myöhemmin osoittautuu virheellisin perustein annetuksi. 22 Kysymys on kuitenkin siinä mielessä eri ilmiöistä, että erityisesti pidättäminen tapahtuu tutkinnan alkuvaiheessa niukan informaation varassa ja siten on väistämätöntä, että osa henkilöistä osoittautuu myöhemmin syyttömiksi, kun taas, kuten Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen on todennut, Väärää syylliseksi tuomitsemista, oikeusmurhaa, on kaikin käytettävissä olevin keinoin vältettävä Sarre, King & Bamford 2006, 54; Ashworth & Redmaye Hucklesby 1996, House of Commons, k. 249; Hucklesby 1996, 227; Ashworth & Redmaye 2005, Ashworth & Redmaye 2005, 230. Pidätyksen kohdistumisesta erityisesti värillisiin perheväkivallassa ks. Sherman 1992, Hucklesby 1996, Ashworth & Redmaye 2005, Virolainen ja Pölönen 2003, 212. Myös Adrian Hoel (2008) mainitsee käsitteen wrongful conviction alla tilanteet, joissa henkilö on pidätetty tai vangittu ilman, että rikosprosessi johtaa tuomioon. 22 Oikeusmurha, syyttömän henkilön tuomitseminen rangaistukseen, alk. kuolemaan. Nykysuomen sanakirja. WSOY Ruotsissa on tehty laaja oikeusmurhia koskeva selvitys Felaktigt dömda Ks. Suomessa Oikeus 2005:2b. Keskustelusta ks. Niemi- Kiesiläinen 2007b. Anglosaksisissa maissa oikeusmurhista on käyty laajoja keskusteluja, jotka ovat myös johtaneet rikosprosessien uudistuksiin. Ashworth & Redmayne 2005, 9. Erityisestä menettelystä tuomioiden uudelleen arvioimiseksi ks. Australiassa käydystä keskustelusta ks. Hoel wrongfulconvictions/. 23 Heinonen 2002, 71.

11 II VAPAUDENMENETYS JA SEN KORVAAMINEN Virve-Maria de Godzinsky 1 Vapauteen kohdistuvat pakkokeinot Rikosprosessuaalisten pakkokeinojen käytön edellytys on, että on tapahtunut rikos tai ainakin on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. 24 Niitä koskevat määräykset ovat pääosin pakkokeino- ja esitutkintalaissa. 25 Pakkokeinoilla turvataan koko rikosprosessin ja aivan erityisesti esitutkinnan häiriötöntä kulkua sekä mahdollisimman kattavan todistus- ja muun oikeudenkäyntiaineiston hankintaa. Tässä tarkoituksessa voidaan epäiltyyn tai joskus harvemmin muuhunkin henkilöön tarpeen vaatiessa kohdistaa eriasteisia pakkotoimia ja puuttua jopa fyysistä pakkoa käyttäen sellaisiin yksilön oikeushyviin, joita lainsäädäntö normaalisti suojaa myös viranomaisten toimenpiteitä vastaan. Vakavimmin yksilöiden oikeuksiin puututaan vapauteen kohdistuvilla pakkokeinoilla, joista keskeisiä ovat kiinniotto, pidättäminen ja vangitseminen. Matkustuskiellolla rajoitetaan henkilön vapautta liikkua. Se on tarkoitettu pidättämisen ja vangitsemisen lievemmäksi vaihtoehdoksi ja luetaan myös vapauteen kohdistuviin pakkokeinoihin Rikosprosessuaalisten pakkokeinojen lisäksi on olemassa siviiliprosessuaalisia pakkokeinoja, kuten esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa mainitut turvaamistoimet. Yleisprosessuaalisia pakkokeinoja ovat puolestaan uhkasakko ja nouto. Ne tulevat sovellettaviksi niin rikos-, siviili- kuin hallintoprosessisakin. Virolainen 1998, Ennen varsinaista esitutkintaa poliisin käytössä olevista pakkokeinoista on määräykset poliisilaissa. Tällaisia ovat esimerkiksi poliisin kiinniotto-oikeus henkilöllisyyden selvittämiseksi (2:10 ), henkilön suojaamiseksi (2:11 ) ja etsintäkuulutetun kiinniottamiseksi (2:12 ). 26 Niemi-Kiesiläinen 2007a, 757. Vapauden rajoittamista sisältyy myös esim. henkilöntarkastukseen ja -katsastukseen, vaikka keskeisimmin ne puuttuvat henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Katso pakkokeinoista yleisemmin esim. Niemi-Kiesiläinen 2007a ja Helminen & Lehtola & Virolainen 2004.

12 8 1.1 Kiinniotto Kiinniotto on vapauteen kohdistuvista pakkokeinoista määrällisesti yleisin; vuosittain niitä tehdään yli Kiinniottoon turvaudutaan yleensä jonkin muun pakkokeinon tai tutkintatoimen toteuttamiseksi, jolloin henkilöltä riistetään lyhyeksi ajaksi vapaus henkilöllisyyden selvittämistä, kuulustelua tai muuta esitutkintatoimenpidettä varten. Kiinnioton täytäntöönpano kuuluu pääsääntöisesti poliisille tai muille esitutkintaa suorittaville viranomaisille. Poikkeustapaus on kuitenkin jokamiehen kiinniotto-oikeus (PKL 1:1). 28 Jokamiehen kiinniotto-oikeuden nojalla jokainen saa muun muassa ottaa kiinni verekseltään tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai on kyse määrätyistä sakkorikoksista. Myös yksityisillä järjestyksenvalvojilla ja vartijoilla on oikeus ottaa kiinni rikkomuksiin syyllistynyt tai vastarintaa tekevä henkilö. 29 Poliisin kiinniotto-oikeus voi perustua eri lainkohtiin. Poliisi voi ensinnäkin ottaa epäillyn kiinni, jos jokamiehen kiinniotto-oikeuden mukaiset edellytykset täyttyvät. Poliisin kiinniotto-oikeudesta pidättämis- tai vangitsemismääräyksen nojalla on säädetty pakkokeinolain 2 :ssä. Sen mukaan poliisimies saa ottaa kiinni rikoksesta epäillyn, joka on määrätty pidätettäväksi tai vangittavaksi. Tällöin päätöksen kiinniotosta on tehnyt pidättämiseen oikeutettu virkamies ja kiinnioton suorittava poliisimies vastaa vain siitä, että ottaa kiinni oikean henkilön ja muutoinkin menettelee tilanteessa asianmukaisesti. Jos pidättämiseen on edellytykset, poliisimies saa ottaa rikoksesta epäillyn kiinni ilman pidättämismääräystäkin, mikäli pidättämisen toimeenpano voisi muuten vaarantua. Poliisimiehen on viipymättä ilmoitettava kiinniotosta pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle, jonka on 24 tunnin kuluessa kiinniottamisesta päätettävä, onko kiinniotettu päästettävä vapaaksi vai pidätettävä. Kiinniotetulle on kaikissa kiinniottotilanteissa heti ilmoitettava kiinnioton syy. Yllä mainittujen tilanteiden lisäksi useat muut esitutkinta-, pakkokeino-, poliisilain ja oikeudenkäymiskaaren säännökset oikeuttavat poliisimiehen toteuttamaan kiinnioton muun pakkokeinon esitoimenpiteenä. 27 Luku ei sisällä kiinniottoja päihtymyksen vuoksi. Niitä tehdään vuosittain miltei Lähde Tilastokeskus. 28 Niemi-Kiesiläinen 2007a, 761 ja Virolainen 1998, Ks. esim. laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 28 (616/2002) ja laki järjestyksenvalvojista 7 (102/2007). Ks. aiheesta Kerttula 2005.

13 Kiinniotto voi kohdistua myös muuhun kuin rikoksesta epäiltyyn. Epäillyn osalta aikaraja on 12 tuntia tai jos pidättämisen edellytykset täyttyvät 24 tuntia. Muu kuin rikoksesta epäilty on velvollinen olemaan esitutkinnassa maksimissaan kuusi tuntia. Ketään ei saa kuitenkaan pitää esitutkinnassa kauempaa kuin on välttämätöntä Pidättäminen Pidättäminen on lyhytkestoiseksi tarkoitettua vapaudenriistoa, jona aikana rikoksesta epäiltyä pidetään säilössä esitutkinnan turvaamiseksi tai mahdollista myöhempää vangitsemista varten. Viime vuosina pidätyksiä on tehty vuosittain Toisin kuin kiinniotto, pidättäminen voi kohdistua vain rikoksesta epäiltyyn. Rikoksesta epäilty on 24 tunnin kuluessa kiinniottamisesta joko pidätettävä tai päästettävä vapaaksi. Pidätetty puolestaan voi olla vapautensa menettäneenä korkeintaan neljä vuorokautta (96 h) ennen tuomioistuimessa pidettävää vangitsemiskäsittelyä. 32 Pidättämiseen oikeutettujen viranomaisten piiri on lueteltu pakkokeinolaissa ja siihen kuuluvat poliisipäällystö ja syyttäjät sekä eräät muut tutkintaa suorittavat virkamiehet. Pidätetylle on heti ilmoitettava pidättämisen syy, ennen kaikkea se, mistä teosta häntä epäillään (PKL 1:7). Pidättämisen yleisenä edellytyksenä on normaalitapauksessa, että tiettyä henkilöä epäillään todennäköisin syin rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta (PKL 1:3). Tällä, kuten pakkokeinojen edellytyksissä käytetyillä rangaistusasteikoilla yleensäkin, tarkoitetaan sen hetkisen teonkuvauksen mukaista rangaistusasteikkoa. Teon törkeysaste otetaan siis huomioon, mutta ei sen sijaan yleisiä rangaistuksen vähentämisperusteita (nuoruus, alentunut syyntakeisuus jne.). Todennäköisin syin -kynnyksen katsotaan yleisesti edellyttävän näyttöä, jonka perusteella pidätyshetkellä on enemmän todennäköistä, että epäily syyllisyydestä osoittautuu oikeaksi kuin vääräksi Niemi-Kiesiläinen 2007a, Lähde Tilastokeskus. 32 Maksimiaika neljä vuorokautta lasketaan kellonajan mukaan, eikä sen laskemisessa noudateta määräaikalakia päivämääräsääntöineen ja viikonloppupidennyksineen. Pidätysajan laskemisesta ks. EOA 2337/4/95 ja 3067/4/ Niemi-Kiesiläinen 2007a, 759 ja Virolainen 1998, 359. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei vapaudenriiston perusteena oleva rikosepäilyn tarvitse perustua niin vahvoille tosiasioille, että ne oikeuttaisivat tuomioon tai edes syytteen nostamiseen. Ks. Murray v Iso-Britannia,

14 10 Pidättämisen erityisenä edellytyksenä edellä mainitussa normaalitapauksessa on, että epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että henkilö joko a) pakenee tai muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa (paon vaara), b) vaikeuttaa rikoksen selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa tai vaikuttamalla todistajaan tai muuhun henkilöön (kolluusiovaara) taikka c) jatkaa rikollista toimintaa (jatkamisvaara). 34 Törkeiden rikosten kohdalla voidaan lähteä siitä, että paon tai todisteiden hävittämisen vaara yleensä on olemassa. Sen vuoksi sellaisesta rikoksesta, josta ei ole säädetty kahta vuotta vankeutta lievempää rangaistusta, todennäköisin syin epäilty voidaan pidättää ilman edellä mainittuja lisäedellytyksiä. Törkeidenkään rikosten tutkinnassa epäillyn pidättäminen ei ole välttämätöntä. Tietyissä tapauksissa rikoksesta todennäköisin syin epäilty voidaan pidättää rangaistusasteikosta riippumatta. Tämä on mahdollista, jos epäillyn henkilöllisyyttä ei saada selvitettyä. Jokainen on nimittäin velvollinen antamaan henkilötietonsa poliisille, kun tämä niitä tehtävänsä suorittamiseksi tiedustelee. Myös epäilty, jolla ei ole Suomessa vakituista asuntoa, voidaan rikoksen vakavuusasteesta riippumatta pidättää, jos hän todennäköisesti poistumalla maasta karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai täytäntöönpanoa. Edellä mainittujen pidätystilanteiden ohella mahdollista on myös ns. kvalifioitu pidättäminen. Tällöin käsillä on tilanne, jossa tiettyä henkilöä on syytä epäillä, mutta toistaiseksi koossa olevan todistusaineiston perusteella epäilyn tueksi ei (vielä) ole todennäköisten syiden tasolle nousevaa näyttöä. Epäilty voidaan näissä tilanteissa pidättää, kun se odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi on erittäin tärkeää (PKL 1:3.2). Muiden pidättämisen edellytysten täytyy luonnollisesti täyttyä. Kvalifioitua pidättämistä voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun odotellaan jonkin teknisen tutkimuksen tulosten valmistumista Näyttövaatimusta alennettiin lisäedellytysten osalta todennäköisiä syitä tasolta syytä epäillä tasolle lähtien. Muutosta perusteltiin muun muassa sillä, että kyseessä on henkilön tulevan käyttäytymisen arviointi, josta on vaikea esittää todennäköisyysnäyttöä (HE 52/2002, 18). Muutos ei ainakaan tilastojen perusteella ole nostanut vuosittaisia pidättämis- ja vangitsemismääriä, jotka ovat Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuodesta 2004 jonkin verran laskeneet. 35 Niemi-Kiesiläinen 2007a, 765.

15 Vangitseminen Huomattava osa vapaudenmenetyksistä on lyhyitä eikä johda vangitsemiseen. Vangitsemisesta päättää tuomioistuin ja vuosittain käräjäoikeuksissa käsitellään vajaa vangitsemisasiaa. Vangitsemisvaatimus on tehtävä viimeistään kolmantena päivänä (ennen klo 12) vapaudenmenetyksen alkamisesta lukien (PKL 1:13). Tuomioistuimen on pidettävä vangitsemiskäsittely ja tehtävä päätös vangitsemisesta ennen kuin kiinniotosta on kulunut neljä vuorokautta. Jos esimerkiksi pidätetty on otettu kiinni keskiviikkona kello 17.15, vangitsemispäätös on tehtävä sunnuntaihin kello mennessä. Muussa tapauksessa pidätetty on päästettävä vapaaksi. 36 Vangitsemisen edellytykset esitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana ovat vastaavat kuin pidättämisen. Myös kvalifioitu vangitseminen on mahdollinen. Tällä perusteella epäiltyä voidaan pitää vangittuna viikon ajan (PKL 18a ). Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu voidaan täytäntöönpanon turvaamiseksi pitää edelleen vangittuna tai vangita pääpiirteissään vastaavin edellytyksin kuin oikeudenkäynnin aikanakin (PKL 1:26). Vangitsemisvaatimuksen tekee esitutkinnan aikana joko pidättämiseen oikeutettu esitutkintaviranomainen tai syyttäjä, joka voi aina ottaa vaatimuksen tehdäkseen. Asian käsittelyn siirryttyä syyttäjälle vangitsemisvaatimuksen tekee aina syyttäjä, myös oikeudenkäynnin aikana. Rikoksen asianomistaja ei voi vaatia vangitsemista. 37 Vastaajaa on kuultava vangitsemisvaatimuksesta henkilökohtaisesti. Kuuleminen voi tapahtua joko istunnossa tai teknisen yhteyden välityksellä siten, että siihen sisältyy näkö- ja kuuloyhteys. Jos vastaaja on vapaana, hänelle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, mutta hänet voidaan määrätä vangittavaksi poissaolosta huolimatta. Ulkomailla oleva sekä tietymättömissä oleva ja pakoileva epäilty voidaan määrätä vangittavaksi ilman, että hänelle on varattu tilaisuutta tulla kuulluksi. Vangitsemiskäsittely pidetään lähtökohtaisesti siinä käräjäoikeudessa, joka on toimivaltainen käsittelemään kyseessä olevan rikoksen. Asia käsitellään yhden tuomarin kokoonpanossa, ja ratkaisu tehdään yleensä välittömästi. Vangitsemisasia voidaan tutkinnallisista syistä, epäillyn pyynnöstä tai muusta vastaavasta syystä käsitellä suljetuin ovin. 36 Niemi-Kiesiläinen 2007a, 766. Vapaudenriiston nopeaa tuomioistuinkontrollia edellyttävät muun muassa ihmisoikeussopimukset. PKL:n alkuperäisiä, kansainvälisesti hyvin pitkiä pidätysaikoja lyhennettiin vuonna 1990 vastaamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiä. Nykyinen maksimissaan neljän vuorokauden vapaudenriisto ennen tuomioistuimen vangitsemiskäsittelyä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön valossa hyväksyttävä. Pellonpää 2005, ja Niemi-Kiesiläinen 1999a. 37 Niemi-Kiesiläinen 2007a, 767.

16 12 Vangitsemiskäsittelyssä voidaan puolin ja toisin esittää näyttöä sen selvittämiseksi, ovatko vangitsemisen yleiset ja erityiset edellytykset olemassa. Tuomioistuin päättää, missä laajuudessa se ottaa todistelua vastaan, eikä sitä lähtökohtaisesti tulisi ottaa vastaan enempää kuin vangitsemisasian käsittely edellyttää. Toisaalta vangitsemiskäsittelyssä on huomioitava myös vapautensa menettäneen oikeusturva ja hänelle on annettava mahdollisuus aidosti ottaa kantaa vangitsemisen perusteisiin, mikä voi olla vaikeaa kovin suppean aineiston perusteella. 38 Pidättämisen ja vangitsemisen osalta säädetään vielä nimenomaisesti kohtuullisuusperiaatteen noudattamisesta. Periaatteen mukaan ketään ei saa pidättää, vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi on kohtuutonta (PKL 1:26 a ). Alle 18- vuotiaan saa pidättää tai vangita vain, kun siihen on erityisen painavia perusteita. Alaikäisyyden lisäksi huomioon voidaan ottaa myös epäillyn korkea ikä, mahdollinen vakava sairaus tai vammautuneisuus sekä naispuolisen epäillyn raskaus ja pienten lasten huoltajuus. Pakkokeinolaissa on säädetty myös muista pakkokeinojen käytössä huomioon otettavista periaatteista. Suhteellisuusperiaatteen (PKL 7:1a ) mukaan pakkokeinojen käytön edellytyksenä on, että niitä voidaan pitää puolustettavina ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Pakkokeinon ankaruuden tulee toisin sanoen olla järkevässä suhteessa tutkittavana olevan rikoksen laatuun ja vakavuuteen. Pidättäminen, vangitseminen ja matkustuskielto edellyttävät aina määrätynsuuruista rikosta. Tämän lisäksi päätöksenteossa huomioon on vielä otettava teon konkreettinen vakavuusaste. Pakkokeinoja ei tule käyttää, jos rikoksen konkreettinen ilmenemismuoto on niin lievä, että todennäköisesti tuomittavaksi tulee pelkkä sakkorangaistus. 39 Edelleen pakkokeinoa käytettäessä tulee sen kohteelle aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa ja haittaa eikä pakkokeinoa myöskään ajallisesti saa ulottaa pidemmälle kuin sen tarkoituksen saavuttaminen välttämättä edellyttää. Tästä vähimmän haitan periaatteesta ei ole pakkokeinolaissa nimenomaista määräystä, mutta periaate ilmenee muun muassa pakkokeinolain määräyksistä, joiden mukaan pidättäminen, vangitseminen ja matkustuskielto on kumottava heti, kun edellytyksiä niiden jatkamiselle ei enää ole (PKL 1:4 ja 24, 2:6). Esitutkintalaissa on nimenomaisesti säädetty, ettei kenenkään oikeuksiin saa esitutkinnassa puuttua enempää kuin on 38 Ks. aiheesta esim. Halijoki 2002, Helminen & Lehtola & Virolainen 2004, 368.

17 välttämätöntä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi (ETL 8 ). Vähimmän haitan periaatteeseen läheisesti liittyvä hienotunteisuusperiaate taas ilmenee erityisesti pidätettyjen ja vangittujen kohtelua koskevista säännöksistä ja määräyksistä Matkustuskielto Matkustuskielto on pakkokeino, jota voidaan käyttää pidättämisen tai vangitsemisen sijasta. Matkustuskieltoon asetettu ei ole viranomaisen huostassa, mutta hänen liikkumistaan rajoitetaan ja hänelle voidaan määrätä muitakin velvoitteita. 41 Matkustuskielto on selvästi kiinniottoa, pidättämistä ja vangitsemista vähemmän käytetty pakkokeino; vuositasolla matkustuskieltopäätöksiä tehdään runsaat Rikoksesta todennäköisin syin epäilty voidaan pidättämisen tai vangitsemisen sijaan määrätä matkustuskieltoon, kun rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn olojen tai muiden seikkojen perusteella on todennäköistä, että hän lähtee pakoon tai muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa tai jatkaa rikollista toimintaa (PKL 2:1). Sen sijaan matkustuskielto on tehoton pakkokeino todisteiden hävittämistä tai muuta vastaavaa toimintaa vastaan eikä näin ollen ole käytettävissä tähän tarkoitukseen. Esitutkinnan aikana matkustuskieltoon määräämisestä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies, jonka on ennen päätöksen tekemistä ilmoitettava asiasta syyttäjälle. Syyttäjä voi tuolloin ottaa asian itse ratkaistavakseen. Syyteharkinnan aikana matkustuskiellosta päättää syyttäjä ja syytteen nostamisen jälkeen tuomioistuin. Tuomioistuin voi pääsääntöisesti määrätä epäillyn matkustuskieltoon vain syyttäjän vaatimuksesta. Omasta aloitteestaan tuomioistuin voi määrätä epäillyn matkustuskieltoon ainoastaan esitetyn vangitsemisvaatimuksen sijaan (PKL 2:3). Matkustuskieltoon voidaan määrätä enintään 60 vuorokauden ajaksi. Tuomioistuin voi kuitenkin kiellon voimassaoloaikana tehdystä hakemuksesta pidentää tätä aikaa. Matkustuskieltoon määrätty ei saa poistua päätöksessä mainitulta paikkakunnalta tai alueelta. Tämän lisäksi matkustuskieltoon määrätylle voidaan antaa rajoittavia määräyksiä, kuten ilmoittautumisvelvollisuus. Matkustuskieltoon määrätylle ei saa myöntää passia ja myönnetty passi on luovutettava poliisin haltuun matkustuskiellon ajaksi. 40 Helminen & Lehtola & Virolainen 2004, Helminen & Lehtola & Virolainen 2004, Lähde Tilastokeskus.

18 14 Mikäli matkustuskieltoon määrätty rikkoo määräyksiä, voidaan hänet pidättää ja vangita. Perusteeksi riittää tällöin jo paon valmistelu. 43 Matkustuskiellon on pidättämistä ja vangitsemista lievempänä pakkokeinona ajateltu olevan käyttökelpoinen erityisesti nuorten rikoksentekijöiden kohdalla ja vastaavasti myös iäkkäämmän ensikertalaisen rikoksentekijän ollessa kyseessä. Matkustuskielto saattaisi tulla kyseeseen myös silloin, kun pidättäminen tai vangitseminen ei kohtuussyistä tule kysymykseen. Vapaudenmenetystä koskevassa päätöksenteossa olisikin aina harkittava, voidaanko pidättäminen ja vangitseminen korvata matkustuskiellolla Vapautensa menettäneen oikeusturva Kun pakkokeinoilla puututaan ihmisten lailla suojattuihin oikeuksiin, rikosprosessin kaikissa vaiheissa on huolehdittava myös siitä, ettei epäillyn perusoikeuksiin puututa tehokkuuden nimissä tarpeettomasti eikä muillekaan rikosprosessin osallisille tuoteta kohtuutonta haittaa tai kärsimystä. Lisäksi on varmistettava, että pakkokeinon kohteeksi joutuneella on käytössään tehokkaita keinoja reagoida tapahtuneeseen. Oikeus vapauteen on yksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeuksista. Reunaehdot sen rajoittamiselle asettavat Suomen perustuslain määräykset ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Perustuslain 7 pykälän mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, jota ei saa riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Vapautensa menettäneen oikeudet on turvattava laintasoisella sääntelyllä. Vapaudenmenetyksen sisältävästä rangaistuksesta voi päättää vain tuomioistuin ja muunkin vapaudenmenetyksen laillisuus on voitava saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vastaavat määräykset löytyvät kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklasta ja Kansainvälisiä ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 9 artiklasta. 2.1 Menettelyn lakisääteisyys Vapauteen kohdistuvia pakkokeinoja voidaan siis käyttää vain laissa säädetyssä tarkoituksessa ja lain säätämin edellytyksin. Tämä tarkoittaa, että 43 Helminen & Lehtola & Virolainen 2004, Parhaillaan on valmisteilla lakimuutos, joka toteutuessaan liittäisi sähköisen valvonnan osaksi kaikkia matkustuskieltoja. Ks. tarkemmin OMTR 2007:17, 66. Mietinnöstä annetuissa lausunnoissa ehdotukseen suhtauduttiin pääosin kriittisesti, ks. OMLS 2008:17, Helminen & Lehtola & Virolainen 2004, 462.

19 lainsäätäjä on ennalta ratkaissut sen, missä tapauksissa ja kuinka pitkälle pakkokeinoilla voidaan perusoikeuksiin puuttua. Sääntelyn on myös oltava riittävän yksityiskohtaista. 45 Määräykset vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen käytöstä ovat pitkälti pakkokeinolaissa. 46 Kiinniotto, pidättäminen, vangitseminen ja matkustuskielto ovat eritasoisia pakkokeinoja, mikä on otettu huomioon niiden edellytyksistä, kestosta ja toimivallasta päätettäessä. Jo toiminnan luonteen vuoksi on itsestään selvää, että kaikki pakkokeinopäätökset tekee aina virkamies virkavastuulla. 47 Päätöksen tekeminen on porrastettu siten, että mitä voimakkaammin vapauteen kajoavasta pakkokeinosta on kyse, sitä ylemmällä tasolla sitä koskeva päätös tehdään. Vangitsemisesta päättää aina tuomioistuin. Myös pakkokeinon käytön edellytyksiä on osittain porrastettu siten, että mitä voimakkaammin vapauteen kajoavasta pakkokeinosta on kyse, sitä tiukemmat ovat pakkokeinon käyttöä koskevat edellytykset. Tärkeä oikeusturvatae ovat myös pakkokeinojen kestolle laissa säädetyt määräajat, joita on tarkemmin käsitelty edellä ao. pakkokeinoa koskevassa kohdassa Muutoksenhakukeinot Muutoksenhakua vapaudenmenetyksen sisältäviin pakkokeinoihin hankaloittaa se, että pakkokeinot ovat usein toimenpiteinä kiireellisiä ja kestoltaan lyhyitä. Pitkissäkään vapaudenmenetyksissä jälkikäteinen laillisuuskontrolli ei vapautensa menettäneen kannalta ole aina tarkoituksenmukainen eikä toimiva, sillä menetettyä vapautta ei jälkikäteen voi palauttaa. 48 Tuomioistuimen tekemään vangitsemista tai matkustuskieltoa koskevaan päätökseen voidaan kuitenkin hakea muutosta. Varsinainen muutoksenhakukeino eli valitus ei kuitenkaan ole käytössä, lähinnä siitä syystä, että se olisi menettelynä liian hidas. Sen sijaan käräjäoikeuden vangitsemis- tai matkustuskieltopäätöksestä voi ilman määräaikaa kannella hovioi- 45 Tämä tärkeä oikeusturvatae voi kuitenkin äärimmilleen sovellettuna johtaa toiseen ongelmaan eli liian monimutkaiseen ja vaikeaselkoiseen sääntelyyn, mikä osaltaan lisää virheriskiä pakkokeinojen käytössä. 46 Noudosta esitutkintaan ja rikospaikalta tavatun kiinniottamisesta säädetään kuitenkin esitutkintalaissa. Rikosprosessuaalisia pakkokeinoja koskevia erityissäännöksiä on myös eräissä muissa laeissa, kuten esimerkiksi sotilaskurinpitolaissa. 47 Myös yksityiset vartijat ja järjestyksenvalvojat toimivat julkista valtaa käyttäessään (esim. kiinniottotilanteet) virkavastuulla (RL 40:12). Ks. esim. Kerttula 2005, Poikkeuksen muodostaa jokamiehen kiinniotto-oikeus. Toisaalta myös sen nojalla toiminut on teoistaan sekä rikos- että vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa. 48 Niemi-Kiesiläinen 2007a, 768.

20 16 keuteen. Kyseessä on niin sanottu prosessuaalinen kantelu, joka voi johtaa vangitsemispäätöksen kumoamiseen. 49 Hovioikeuden tekemästä päätöksestä kannellaan korkeimpaan oikeuteen. Kantelun voi tehdä vain vangittu, ja se tulee käsitellä kiireellisenä (PKL 1:27). Jos hovioikeus hylkää vangitun kantelun, tämä voi hakea hovioikeuden ratkaisuun muutosta korkeimmalta oikeudelta pyytämällä valituslupaa (KKO 1995:180). Kantelu eroaa valituksesta siinä suhteessa, ettei muutoksenhakijan tarvitse ilmoittaa tyytymättömyyttä päätökseen ja että kantelukirjelmä toimitetaan suoraan kanteluasian ratkaisevalle tuomioistuimelle. Jos kantelu hyväksytään, kantelutuomioistuin kumoaa vangitsemisen ja määrää vangitun päästettäväksi heti vapaaksi, jollei vangittuna pitämiseen ole muuta syytä. 50 Sen sijaan muun tahon kuin tuomioistuimen tekemästä kiinniottoa, pidättämistä tai matkustuskieltoa koskevasta päätöksestä ei voi hakea muutosta. Niiden kohteeksi joutunut voi kuitenkin tehdä itse päätöksestä tai menettelystä pakkokeinon käytön aikana hallintokantelun päätöksentekijän esimiehelle tai ylemmälle viranomaiselle. Tällainen kantelu ei ole muutoksenhakukeino, kuten edellä käsitelty prosessuaalinen kantelu, eikä siten voi johtaa kantelun alaisen päätöksen kumoamiseen tai muuttamiseen. Kantelun johdosta esimies tai ylempi viranomainen voi oman toimivaltansa puitteissa ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi ja tehdä asiassa uuden päätöksen. On myös mahdollista, että asiassa tapahtuu korjaus sen tutkinnan aikana. 51 Riippumatta siitä, kuka päätöksen vapaudenmenettämistä koskevassa asiassa on tehnyt, vapaudenmenetyksen perusteista tai kohtelusta sen aikana voi kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tällaiset kantelut ovatkin melko tavallisia. 52 Kun esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien pakkokeinojen käyttöä koskevista ratkaisuista ei ole muutoksenhakumahdollisuutta eivätkä ne näin ollen juurikaan tule tuomioistuimien tutkittaviksi, on oikeusasiamiehen ratkaisuilla huomattava käytäntöä ohjaava merkitys. Oikeusasiamieskään ei voi puuttua itse pakkokeinon käyttöä koskevaan ratkaisuun eikä ottaa asiaa itse ratkaistavakseen. Todetessaan virkamiehen toimineen virheellisesti, oikeusasiamies saattaa käsityksensä asianomaisen virkamiehen tietoon ja ohjeistaa toimimaan jatkossa oikein. Vakavammissa tapauksissa oikeusasiamies voi antaa virkamiehelle huomautuksen tai viime kädessä nostaa 49 Vuonna 2006 hovioikeuksiin tehtiin yhteensä 76 kantelua vangitsemisasioissa. Tieto on saatu Oikeusministeriön BO-tilastotietokannasta. 50 Syyttäjällä ei ole oikeutta hakea muutosta vapauttavaan päätökseen (KKO 2000:115). 51 Helminen & Lehtola & Virolainen 2004, Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2006, 100.