Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia"

Transkriptio

1 Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B Mäntsälä Puhelin Numero 18 / uusimaa@metsastajaliitto.fi Kotisivu: Y-tunnus Jäsenyhdistykset voivat jättää tiedotteeseen julkaistavaksi tarkoitetut kirjoitukset, seurojen kuulumiset ja ilmoitukset piiritoimistolle. Kuvat:,Timo Tanner ja Karri Arminen Uudenmaan Erätulille ja Joulunkajoa Pukkilaan myyjäistapahtumaan osallistui noin ihmistä Uudenmaan Erätulet aloitettiin juhlallisesti Pukkilan kirkossa Kirkkoon oli saapunut toistasataa Erätulivierasta. Kirkko oli kauniisti koristeltu eläinaiheisesti Erätulitapahtuman johdosta. Kaikki eränkävijät siunattiin ja myös yhteinen kokoontuminen Pukkilaan. Oheisena kuvia kirkolta ja kirkkoherra Hannu Tiaisen saarna. Hoosianna Pukkilan kirkossa Palveluksessa olivat työntekijöiden lisäksi Taito Hoffren, Timo Tanner sekä Pukkilan ja Myrskylän isoskoulutuksessa olevat. Koristeluista olivat vastanneet Pukkilan koululaiset Timo Tanner Saarna Pukkilan Erätulien avajaisissa Hannu Tiainen, kirkkoherra Ihmisen tarina on tarina eränkävijästä. Ihmisen tapa havainnoida ympäristöä on kehittynyt selviytymistaistelussa luonnon ankarissa oloissa. Parhaiten luomakunnan eliöistä ja olioista ovat aina pärjänneet ne, jotka ovat tehneet havainnoistaan oikeita päätelmiä. Yksinkertainen esimerkki havaintojen tekemisestä on jäniksen jälkien seuraaminen. Lumisateen jälkeisenä päivänä metsäjäniksen jäljet kertovat, milloin on tullut aamu ja aika asettua sulattamaan yöllä löytynyttä ravintoa. Ennen maakuulle asettumista jänis tekee muutamia harhautusjälkiä ja sivuloikkia. Eränkävijä lukee eläinten jälkiä kuin avointa kirjaa. Esi-isillemme jälkien lukeminen oli elinehto. Saalis merkitsi ravintoa ja selviytymistä tulevista päivistä.

2 Eränkävijä ihmisen tarina on tarina saalistajasta, joka asuu meissä jokaisessa. Kilpailu paremmuudesta on vain muuttunut kilpailuksi urheilukentillä, saleilla ja viihteen areenoilla. Riittää, kun numero tulee rintaan, niin sisäinen saalistaja herää ja adrenaliinitaso kohoaa. Tässä ihmiskunta on yhtä ja samaa heimoa. Mutta ihmisen tarina on muutakin ja se tekee ihmisestä niin ristiriitaisen olennon. Raamatun alkulehdillä saalistaja-ihmisen toinen luonto pukeutuu sanoihin: viljele ja varjele. Eränkävijä-ihmisen osa on jo iät ja ajat ollut ei vain saalistaa, vaan myös pyrkiä tasapainoon ja tasavertaisuuteen muun luomakunnan kanssa. Siellä, missä tasavertaisuuden ja kohtuuden vaatimukset eivät ole olleet tavoitelistan kärjessä, siellä on tapahtunut ja tapahtuu vaikeasti korjattavia vahinkoja ja menetyksiä. Eränkävijä, joka keskittyy lukemaan luonnon jälkiä vain oman selviytymisensä vuoksi, kadottaa sielunsa. Kukaan ei ole vain itsekäs saalistaja. Jokaisen sielussa on myös suojelijan kutsumus. Ja sitä on alati heräteltävä. Jumalanpalveluksen alussa kuulimme vanhan suomalaisen kansanperinteen tiivistelmän ihmisen ja luomakunnan suhteesta. Aikana, jolloin metsästys oli jokapäiväinen tapahtuma ja elinehto, suhde luontoon oli suorastaan palvova. Luonnon ilmiöissä nähtiin suoranaista pyhyyttä, joka kunnioitettiin taiteen keinoin. Valistunut nykyihminen on alistanut paljon valtaansa ja on ymmällään, kun alistettu luonto näyttää nousseen kapinaan. Pariisin ilmastokokoukseen kokoontuu näinä päivinä hätääntynyt nykyihminen valistunut mutta mystisen ulottuvuutensa kadottanut luontokappale. Palvovan sielunsa kadottaneesta ihmisestä on tullut yksinäinen luontokappale, joka välillä jo kuvitteli olevansa riippumaton valtias. Jumalanpalveluksen kuluessa olemme toistaneet yhtä kristillisen palvontaperinteen perushuokausta: Hoosianna, Herra auta. Hoosianna ei ole erakon hiljainen rukous. Se on toinen toistaan kaipaavan ihmisen huuto. Niin sanoessaan rukoilija myöntää, että elämä ei ole vain yksinäistä kulkemista. Selviytymisen ehto on antautua suhteeseen ja vuorovaikutukseen ympäröivän elämän kanssa niin Jumalan, kanssaihmisen kuin koko luomakunnan kanssa. Hoosianna huudot vastaanottanut Jeesus opetti sanomalla, että ei ihminen elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Elämän tarkoitus ei siis ole osoittaa ylivertaista voimaa ylitse muiden. Elämän tarkoitus sen sijaan on asettua palvovaan ja mystiseen suhteeseen muun elämän kanssa. On rakastettava Jumalaa, lähimmäistä ja luomakuntaa. Herramme ja Vapahtajamme kieltäytyi voimailemasta, vaikka enkelilegioonat olisivat olleet hänen käytössään. Sitä vastoin hän ojensi kätensä heikoille, avasi korvansa hätääntyneille, sanoi lujasti ylimielisille, ratsasti työjuhdan varsalla. Elämän kamppailuissa on kuultava toisen Hoosianna jos ei kuulla, niin erätuli hiipuu. Hyväntuulinen tarinointi muuttuu taisteluhuudoiksi ja sininen taivas peittyy savuun. Palvova pysähtyminen Jumalan eteen ja askelten sovittaminen toisen askeliin ovat sielun pelastumisen ehto. On sanottava ja kuultava Hoosianna. Ihan vain sielun pelastumisen vuoksi Timo Tanner Kirkko oli kauniisti koristeltu eläinaiheisesti Erätulitapahtuman johdosta Timo Tanner Kirkonmenon jälkeen siirryttiin muutaman sadan metrin päässä olevalle Kirkonkylän koululle sytyttämään Uudenmaan Erätulia Pukkilassa

3 Erätulien alkufanfaarin soitti Taito Hoffren Tilaisuuden avauksen suoritti Pukkilan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko Arvoisa kansanedustaja ja ministeri, hyvät kutsuvieraat Tervetuloa Pukkilaan Pukkila on noin 2000 asukkaan kunta entisellä Itä-Uudellamaalla, sen pohjoisosassa. Naapurikuntia ovat Askola etelässä, Mäntsälä lännessä, Orimattila pohjoisessa ja Myrskylä idässä. Kunnassa on kaksi ala-asteen koulua, joista toisessa nyt olemme, toinen on Torpin kylässä. Yläaste on yhteinen Askolan kanssa Askolassa. Ammattikoulu on Askolassa ja Porvoossa. Onni Nurmen testamenttivaroilla rahoitettu hyvinvointikeskus Onni on valmistunut vuonna 2007 ja päiväkoti Vekara on valmistunut vuonna Pukkilan vesi- ja viemärilaitoksen hoito ostetaan Mäntsälän vedeltä. Mäntsälään johdetaan myös jätevedet, jotta Porvoon joki pysyy puhtaana. Keskussairaala ja sosiaali- ja terveyden hoito on Päijät-Hämeessä Lahdessa, Orimattilassa ja hyvinvointikeskus Onnissa. Pukkilan työssäkäyntialue on Helsingin seutu eli metropolialue. Uusille asukkaille meillä on rakennusvalmiita tontteja 60 kpl. Kirkonkylän ja Torpin alueella. Itsenäisyyspäivän iltana v1984 saatiin Pukkilan kanteleen kylässä loukkuun viisi villisian porsasta, joista sai alkunsa suomen ensimmäinen villisikatarha Erkki Aaltosen toimesta. Villisikainnostus oli Pukkilassa korkeimmillaan 1990 luvun alussa kun kunta järjesti kolmena vuonna villisikajuhlat täysille saleille. Joku koiranleuka ehdotti jopa kunnan nimen vaihtamista. Tänä vuonna villisiat ovat myös runsastuneet Pukkilan alueella uutena riistalajina. Riistan pariin pääsee myös syksyisin kanteleen kylässä jossa on maankuulu Kanteleen lintujärvi, jonne Kanteleen Metsästysyhdistys myy syksyisin sorsastuslupia. Näillä ajatuksilla julistan Uudenmaan 26 Uudenmaan Erätulet avatuksi

4 Pukkilan seurakunnan tervehdyksen esitti kirkkoherra Hannu Tiainen Herra ministeri, hyvä juhlaväki Maailman syntysanat kuuluvat: Tulkoon valo, ja valo tuli. Näihin sanoihin voitiin liittyä silloin, kun taivaan sinen uskottiin olevan reikäinen kansi, jonka erikokoisista rei istä paistoi päivä ja kimalsi yö. Näihin raamatun alun sanoihin voi liittyä oman aikamme valistunut ja koulutettu ihminen, jonka käsitys maailman alusta on yksi suuri, valontäyteinen pamaus. Valolla on erityisasema ihmisen elämässä ei vain silloin aikojen aluissa. Marraskuussa vaisto ohjaa ostamaan kynttilöitä ja muita led-valoja. Hyvä ja valoisa mieli sammuu pimeässä. Erätulitapahtuma kertoo ihmisen perusluonteesta. Hyvät ideat, ikuiset kertomukset, ihmisten keskinäinen ilo syntyvät valosta ja valossa. Iltanuotiot, erämiesten kynsitulet, muistokynttilät ja konserttien valoshow t ovat parhaimmillaan kuin jumalanpalveluksia, joissa toistetaan sitä, mikä ei muutu tai minkä ei toivota muuttuvan. Aikamme yksi suuri nuotiotapahtuma alkaa huomenna Pariisissa, jonne ministerimmekin matkaa. Siellä, jos missä haetaan ihmiskunnan yhteistä kertomusta. Ihmiskunta on yhteisö, jolla on oltava yhteinen peruskertomus olemmehan saaneet alkumme yhdestä valosta riippumatta siitä, mistä tulemme, mihin uskomme, ketä rakastamme tai mitä kieltä puhumme. Annettakoon Erätulitapahtuman vuosittaiselle pystyttämiselle arvostus ja tuki. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja jätkänkynttilämäisyydessään tapahtuma kokoaa ihmisiä yhteen. Tapahtuman ytimessä on valo, kaikkien yhteinen alku. Mikä voisi kuvata ihmisten välistä yhteyttä paremmin kuin tuli? Tervetuloa yhteiselle nuotiolle kertomaan ja kuulemaan elämän suurta peruskertomusta sitä, kun tuli valo. Hannu Tiainen, kirkkoherra, Pukkila Erätulien sytytyksen aloittivat Pukkilan kunta ja seurakunta

5 Pukkilan kunnan ja seurakunnan rakotulen sytyttivät oikealta: Pukkilan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko, Pukkilan kunnanjohtaja Juha Myyryläinen, Pukkilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki, Pukkilan seurakunnan kirkkoherra Hannu Tiainen ja Pukkilan kunnan vs. diakoni Samuel Luak. Metsästäjäliiton rakotulen sytyttivät, oikealta Suomen Metsästysmuseon amanuenssi Pekka Allonen, Suomen Metsästäjäliiton varainhankkija Jaska Salonen, SML:n Uudenmaan piirin hallituksen jäsen Touko Koivisto, SML:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Timo Tanner ja SML:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Mauno Mynttinen.

6 Suomen Riistakeskuksen rakotulen sytyttivät, oikealta Askola-Pukkilan Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Teränen, Suomen Riistakeskuksen Uudenmaan aluetoimiston riistapäällikkö Visa Eronen ja Askola-Pukkilan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jenni Ketoja- Keskipasma

7 Erätulipuheen piti Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Lehti Uudenmaan Erätulilla juhlapuheen pitänyt maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoi paikalle tulleille erämiehille metsästyslakiin suunnitteilla olevista muutoksista. Jatkossa Suomessa pyritään rajoittamaan susikantaa sillä, että Suomeen saataisiin 39 kannanhoidollista kaatolupaa. Suden kuuluu olla sen verran arka, että se ei tule pihapiiriin. Kannanhoidollista metsästystä on tarkoitus kokeilla parin vuoden ajan, totesi Tiilikainen metsämiesten nyökytellessä hyväksyvän näköisesti. Toinen esille noussut asia oli villisikojen lisääntynyt määrä. Itä-Uudellamaalla villisikoja on paikoin esiintynyt riesaksi asti. Sikaruttoa on nyt paljon Venäjällä ja Baltiassa. Kantaa on rajoitettava niin, ettei tauti leviä Suomeen. Uusi laki sallii villisian valolta ampumisen sekä ympärivuotisen metsästyksen. Vain porsaiden kanssa oleva emä on rauhoitettu. Myös jousimetsästäjille Tiilikaisella oli myönteisiä uutisia. Jousella metsästykseen on uudessa laissa lisätty lajeja niin, että hirveä pienemmät hirvieläimet ja villisika ovat jatkossa sallittua riistaa, mikäli laki hyväksytään esityksen mukaan. Tietysti metsästyskoe pitää olla jousimetsästyksessäkin hyväksytysti suoritettuna, muistutti Tiilikainen

8 Pukkilan seudun Erähenkilöksi nimettiin Heimo Kaunonen (keskellä) Kunniakirjan luovuttivat valintatoimikunnan jäsenet, oikealla Heikki Majakallio vasemmalla Keijo Eskola Erätulien kutsukortin kansikuvan piirustuskilpailun voittajien palkitseminen: Oikealla kilpailun voittaja, Niko Andersson, kunniamaininnat myönnettiin Ella-Liina Anttila sekä Mari Valtasalo. Luokkastipendit luovutettiin Pukkilan Kirkonkylän koulu 6. luokan ja Torpin koulu 5-6.yhdysluokkalaisille. Luokkastipendit vastaanotti Kirkonkylän koulun rehtori Merja Jyrkilä

9 Erätulien jätkänkynttilöiden sytytys. Jätkänkynttilän sytyttäjiä oli tänä vuonna peräti 20 ja rakovalkeat ja kynttilät valmistivat neljä Pukkilan kunnan metsästysseuraa. Timo Tanner Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kokeili myös ampumista eko-ammuntasimulaattorilla hyvällä menestyksellä.

10 Timo Tanner Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sai vastaanottaa piirin historiikin SML:n Uudenmaan piirin hallituksen jäsen Asta Jaakkolalta oikealta ja SML:n Uudenmaan piirin varainhoitaja Tuula Tannerilta. Timo Tanner Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja kunnanjohtaja Juha Myyryläinen kokeilivat Pukkilan kunnan Onnenpyörää.

11 Timo Tanner Pukkilan metsästysseurojen hienoja trofeita oli paljon nähtävänä näyttelyhallissa Timo Tanner

12 Timo Tanner Pukkilan metsästysseurojen hienoja trofeita oli paljon nähtävänä näyttelyhallissa Timo Tanner

13 Timo Tanner Yleisöä riitti tungokseen asti näyttelyhallissa Riitta Myyrä, Piritta Ahl ja Kaarlo Sihlman saivat vastaanottaa Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin pronssisen Fasaaniansiomerkin. Kirkkoherra Hannu Tiainen vastaanotti Pukkilan seurakunnalle luovutetun Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin historiikin. Pukkilan kunnalle luovutettiin Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin viiri, jonka vastaanotti Pukkilan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko

14 Hirvikeittoa oli tarjolla Erätulivieraille. Keitto maistui hyvin myös Ministerille.

15 Uudenmaan Erätulien luovutus Raaseporin kaupungille Luovutuksen suorittivat Pukkilan Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko, Pukkilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki, Askola-Pukkilan Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Teränen, SML:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Timo Tanner ja SML:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Mauno Mynttinen. Raaseporin kaupungista Uudenmaan Erätulet vastaanotti Karl-Juhan Jansson ja Roger Nyberg. Erätulien juontajana toimi Mari Vesala.

16 Virallisen ohjelman päätti SML:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Timo Tanner Kirkonkylän koululla biologian oppitunti 1-6 luokan oppilaille ja esikoululaisille Erätulien jälkeisenä maanantaina pidettiin Pukkilan kirkonkylän koululla biologian oppitunti 1-6 ja esikoululaisille neljä tuntia. Askola-Pukkilan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jenni Ketoja-Keskipasman ja luokanopettaja Karri Armisen sekä Fasaaniansiomerkin saaja Kaarlo Sihlmanin toimesta. Pukkilan Erämiehet ja Torpin Metsästysyhdistys ja Kanteleen Metsästysseura sekä Savijoen Metsästysyhdistys jätti maanantain oppitunnin käyttöön trofee ja eläinkokoelman oppilaiden ja opettajien ihailtavaksi sekä opetusmaterialiksi. Karri Arminen Askola-Pukkilan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jenni Ketoja-Keskipasma ja Savijoen Metsästysyhdistyksen metsästäjä Karri Arminen sekä Kaarlo Sihlman kertoivat oppilaille hirvieläimistä ja metsästyksestä. Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Kiittää Pukkilan kuntaa, Pukkilan seurakuntaa, Pukkilan metsästysseuroja, riistanhoitoyhdistystä ja kaikkia mukana olleita järjestöjä ja yksityisiä henkilöitä Uudenmaan Erätulet Pukkilassa tapahtuman onnistumiseksi tekemästänne suuresta työstä. SILMU-kylät Lisää kuvia:

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.

Lisätiedot

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob.

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EESAU JA JAAKOB Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Lahai-Roin kaivon tienoilla. Lähde Etelämaassa

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu 6/2015 52. Kokousaika 30.11.2015 kello 18.00 19.10

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu 6/2015 52. Kokousaika 30.11.2015 kello 18.00 19.10 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kokousaika 30.11.2015 kello 18.00 19.10 6/2015 52 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj. Lehtonen Jukka Leppämäki Mauri Mikkola Satu

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2012-06 1 / 5

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2012-06 1 / 5 1 / 5 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 18.00 -- 19.05 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra läsnä / poissa Grönlund Reino, jäsen,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

Yläneen yhdistys ry 11.10.2015 LIPPUKIRJA. Sivu 1 / 11

Yläneen yhdistys ry 11.10.2015 LIPPUKIRJA. Sivu 1 / 11 Yläneen yhdistys ry 11.10.2015 LIPPUKIRJA Sivu 1 / 11 Lippu Vaakunan heraldinen selitys Kilpi katkoinen, yläkenttä punainen ja alakenttä kultaa, josta kasvaa kolme kultaista kuusta, alakentässä punainen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kirjaamo Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2015 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 135. Kokouksen avaus 136. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137. Pöytäkirjantarkastajien valinta 138. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

t5 Viidestoista kappale KertovlauseenvastikeI Seppo sanoi ' Pekan oletrln kotona = ett Pekka on kotona : Min luulin Heikki Me, kertoi hnen asu,1rp Tampereella nn'hn asuu Tampereella : Leenan ia Matin rakentavn

Lisätiedot

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50

Lisätiedot

Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015

Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015 Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015 KESKIAIKAPROJEKTI 6. LUOKALLA ANDZELA NENKO LINDA MATTILA PIA PUUPPONEN Hankkeen taustaa Koulussamme on tiimiopettajuus luokkatasoittain. Kuudensia luokkia on neljä,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO 1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: Ti 20.1.2015 klo 18:00 Paikka: Länsi-Porin kirkko Jäsenet: Esa Anttila, poissa Katri Hirvola Petri Huru, poissa Aulis Juntunen Marja Kaanaa Simo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 26/31.10.2011 446 Kokousaika 31.10.2011 klo 17:00 18:17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 23.2.2011 klo 18.30 19.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta Jutila

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

Koulukukko 3 / 2015 2016

Koulukukko 3 / 2015 2016 Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 3 / 2015 2016 3.5.2016 Kohti kesää Toukokuu pyörähti käyntiin ja opettajanhuoneen aamukammassa on

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot