SISÄLLYSLUETTELO 9/2019. Julkinen tiedote
|
|
- Seppo Hiltunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Julkinen tiedote sanomat 9/ At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO 9/2019 Yleishallinto...2 Maaseutupal velut...4 Tekninen toimi...4 Sivistystoimi...5 Sosiaali- ja terveyspalvelut...9 Muut...11 Kunnan neuvonta p Kuva: Raija Siponen
2 9/2019 Jaetaan jokaiseen siikajokiseen talouteen Painos: 2900 kpl Seuraavan Siikasanomien materiaali ehdottomasti TI klo 15 mennessä os. Lehti 10/2019 ilmestyy Lehden taitto ja paino: Rannikon Laatupaino Oy, Vihanti p. (08) Päätöksenteon aika Kesä alkaa taas olla loppusuoralla. Sen huomaa viimeistään yhä aikaisemmin pimenevistä illoista ja aamun reppuselkäisistä kulkijoista. Mennyt kesä jää muistoihin ainakin ennätyksellisen kuivana, Ruukin mittausasemalla oli kuivin heinäkuu koko 120 vuoden mittaushistoriassa. Tämä on näkynyt luonnossa monin tavoin. Jokien vedet on alhaalla ja kasvustot, varsinkin nurmet, olisivat kaivanneet kipeästi lisää vettä. Viljakasvustojen osalta tilanne on hieman parempi, kiitos hyvän alkukesän. Kunnan päätöksenteon kannalta on edessä tapahtumarikas loppuvuosi, moni iso asia tulee päätöksenteko- vaiheeseen. Esitys tulevaisuuden kouluverkosta on tulossa päätettäväksi. Keväällä käytiin väkirikkaiksi osoittautuneet kuulemistilaisuudet joka kylällä, sekä saatiin kymmeniä asiaa koskevia kirjallisia palautteita. Viesti kyliltä oli aika selkeä kunkin kylän näkökulmasta. Meidän koulua ei saa lakkauttaa, muilla ei niin väliä. Tämä viesti ei päättäjien päätöksenteon tuskaa kovin paljoa helpota. Painetta on lisäämässä myös ennakkotieto siitä, että tänä vuonna syntyvä ikäluokka olisi pienin kunnan historiassa. Uuden sivistystoimenjohtajan valintakin on syksyn asialistalla. Myös kunnan kiinteistöjen osalta on tulossa päätettävää. Kunnanvirasto muutti keväällä entiseen virastotaloon. Vanha tyhjilleen jäänyt virastotalo vaatii nyt toimenpiteitä. Mikä olisi oikea käyttö rakennukselle ja tontille? Onhan kyseessä kuitenkin kunnan paraatipaikka ja se täytyisi saada arvoiseensa käyttöön. Tästä olisi hyvä saada myös kuntalaisten ideoita. Ei muuta kun rohkeasti ideoita esille, joko luottamushenkilöiden kautta tai vaikkapa suoraan kuntalaisaloitteena. Toinen kiinteistöasia on Mäkelänrinteen palvelukeskuksen tulevaisuus. Kunta omistaa rakennuksen yhdessä Ras:n kanssa, joka nyt tuottaa tiloissa tapahtuvan palvelun. Neuvotteluja on käyty keväällä rakennuksen myymisestä yksityiselle palveluntuottajalle, jonka tarkoitus olisi tehdä samalle tontille uusi palvelutalo ja tarjota vastaava palvelu ns. palvelusetelimallilla. Tästäkin on tulossa esitys päätöksentekoon lähikuukausina. Merkittävä päätös kunnan valokuituhankkeen kannalta saatiin heinäkuussa kun viestintävirasto myönsi Siikajoen Kuitu Oy:lle 1,7 miljoonan euron avustuksen hankkeen toteuttamiseksi. Kunnan avustusosuus, euroa, päätettiin jo alkuvuonna. Nyt hankeen onnistuminen on enää meistä kuntalaisista kiinni. Eli on saatava riittävästi liittymäsopimuksia, jotta hanke on kannattava jolloin sille on saatavissa markkinoilta puuttuva rahoitusosuus n. 3,5 milj. euroa. Kukaan ei rahoita kannattamatonta bisnestä. Niiden yli 1000 talouden jotka ovat viimeisen vuoden aikana ennakkoilmoittautuneet liittymän ottajiksi täytyy nyt vielä vahvistaa sitova liittyminen. Jos tämä on vielä tekemättä, käy se kätevästi es. kunnan nettisivujen kautta tai kunnanvirastolla käymällä. Kuituhankkeen yhteistyökumppanin taholta tuli myös esitys kunnanhallitukselle, että kunta ei olisikaan osakkaana kuituyhtiössä. Tämä tarkoittaisi, että yhtiön omarahoitusosuuteen ja osakepääomaan ei tarvisi kunnan laittaa n euron pääomaa jonka suunniteltu 10 % omistusosuus edellyttäisi. Tällöin emme olisi myöskään jatkossa päättämässä yhtiön asioista. Kunnanhallituksen esityksenä valtuustolle lähti esitys, että kunta ei olisi yhtiössä osakkaana. Perusteena oli, että 10 % omistusosuudella yhtiössä ei kuitenkaan olisi käytännössä juuri mitään päätösvaltaa. Palvelun käyttäjän näkökulmasta olennaista on, että kuituverkko saadaan rakentumaan mahdollisimman kattavana koko kunnan alueelle. Hyvää Syksyä! Kauko Lehto Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kunnanvirasto suljetaan PE poikkeuksellisesti klo
3 RUOKALISTA ELÄKELÄISILLÄ ON MAHDOLLISUUS RUOKAILLA ARKIPÄIVISIN: Mäkelänrinteellä aamupala klo ,45, hinta 3,50, lounas ma-su klo hinta 4,95 Paavolan koululla lounas klo , hinta 4,95 Revonlahden koululla lounas klo hinta 4,95 Ruokalippuja voi Gumeruksen koululla lounas klo hinta 4,95 ostaa kunnanviraston Luohuan koululla lounas klo hinta 4,95 neuvonnasta ja kouluilta VIIKKO 1 VIIKKO 2 VIIKKO 3 VIIKKO 4 VIIKKO 5 VIIKKO 6 MA Keltainen broilerikastike Ohra Mustaherukkahillo Perunasoselaatikko Puolukka Mango-broilerikastike Pasta Nasi Goreng Riisi Tuorepala Broilerikastike Riisi Mustaherukkahillo Jauhelihakastike Perunat Puolukka TI Jauhemaksa / Jauhelihapihvit Perunasose Uunikala Perunat Punajuuriomenasalaatti Pinaatti-/Porkkanaohukaiset Perunasose Melonisalaatti Kiinalainenkeitto Leipä Hedelmä Kasvis-/ bataattipihvi Perunasose Broilerikiusaus KE Talon tapaan Riisipuuro Marjasoppa Leikkele Tuorekurkku Lapinukonkeitto/ Liha-juureskeitto Puolukkakiisseli Tuorekurkku Kalapihvit/-pyörykät Juuresmuusi Tar-tar Punajuuri Makaroonilaatikko Salaatti Lihakeitto Leipä, juusto Tuorekurkku TO Kebabvuoka Makkarakastike Perunat Kurkkusalaatti Lohikiusaus Punajuuri Ohrapuuro, soppa Leikkele Tuorekurkku Merenneidonkalakeitto Rieska Jääsalaatti Kasvislasagnetta PE Lohikeitto Ruisleipä Hedelmä Spaghettipaistos Hernekeitto Leipä, juusto Hedelmä Kinkkukiusaus Puolukka Lihakastike Perunat Salaatti Punaherukka Kalakeitto Ruisleipä Maksamakkara Hedelmä Joka päivä tarjotaan leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Muutokset ruokalistaan ovat mahdollisia raakaaineiden saatavuuden ja toimitusten vuoksi. Allergeeneista saa tietoa keittiöhenkilökunnalta. Siikajoen Kuidulle 1,7 miljoonaa euroa valtiontukea Siikajoen Kuitu on saanut valtiontukipäätöksen valokuiturakentamiselle Siikajoelle. Traficomin päätöksessä linjataan, että valtiontuki hankkeelle on enintään 1,7 miljoonaa euroa tai 44 prosenttia toteutuneista tukikelpoisista kustannuksista. Tuki myönnetään kattavan valokuituverkon rakentamiseksi koko Siikajoen kunnan alueelle: tuki mahdollistaa rakentamisen toteutumisen Siikajoella. Siikajoen kunta on sitoutunut tukemaan hanketta noin euron kuntaosuudella. Hankkeen kokonaiskustannus on 6,4 miljoonaa euroa. Valtio tukee vain edistyksellisien viestintäyhteyksien rakentamista: niinpä Siikajoelle tarjotaan yhteysnopeuksia, joita ei ole ennen ollut tarjolla. Siikajoen Kuidun asiakkaat voivat nyt valita 100/100 megan ja gigaisen megan yhteyden välillä. Vastaavia nopeuksia ei ole saatavissa kaikissa Suomen kaupungeissakaan. Rakentaminen käynnistyy Ruukin hankealueelta tämän syksyn aikana. Muita hankealueita ovat Siikajoen ja Paavolan hankealueet Valokuituliittymien myynti on edennyt Siikajoella ennätysmäisen aktiivisesti. Elokuun puoleen väliin mennessä tilauksia on vastaanotettu jo lähes 650 kappaletta. Rakentamisen ehtona on, että kunnasta saadaan myytyjen liittymien osalta 60% tilaajapeitto. Kuntalaisilta toivotaan edelleen aktiivisuutta liittymien tilaamisessa, jotta rakentamista valmistelevat työt voidaan käynnistää. Liittymätilauksen voi tehdä osoitteessa Reaaliaikainen liittymätilausten seuranta postinumeroalueittain on nähtävissä osoitteessa Hankkeen suunnitteluvaiheessa kerättyjä kiinnostuksen ilmaisuja ei huomioida virallisina tilauksina. Siikajoen Kuidun Täyskuitu-myyjät ovat tavattavissa syksyn aikana mm. Siikajoen Hyvinvointimessuilla sekä Paavolan syysmarkkinoilla. Myyjä on mahdollista pyytää myös maksuttomalle kiinteistökäynnille. Valokuituliittymien myynti: Täyskuitu-myyjä Pirjo Isorinne, , pirjo.isorinne(a)netplaza.fi
4 MAASEUTUPALVELUT TAVOITTEELLINEN MAKSUAIKATAULU Löydät ositteesta: PETOVAHINGOT Voit hakea korvausta suurpetojen (karhu, ahma, susi, ilves) aiheuttamista viljelys-, eläin-, ja irtaimistovahingoista. Ilmoita vahinko heti vahingon havaitsemisen jälkeen kuntasi maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Maaseutuelinkeinoviranomainen toteaa ja arvioi vahingon. HIRVIVAHINGOT Voit hakea korvausta hirvieläinten aiheuttamista vahingoista. Hirvieläimillä tarkoitetaan kuusipeuraa, saksanhirveä, japaninpeuraa, hirveä, valkohäntäpeuraa ja metsäpeuraa. Ilmoita vahinko heti vahingon havaitsemisen jälkeen kuntasi maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Maaseutuelinkeinoviranomainen toteaa ja arvioi vahingon. RAUHOITETTUJEN LINTUJEN TEKEMÄT VAHINGOT Luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettujen lintujen tekemistä vahingoista voi hakea korvausta Pohjois- Pohjanmaan ely-keskukselta. Tyypillisimpiä korvattavia vahinkoja ovat kurkien tai joutsenten tekemät vahingot kasvavalle sadolle. Korvaushakemuksesta tulee ilmetä vahingon aiheuttaneen linnun laji, vahinkoajankohta, vahingon laatu ja määrä, sekä mahdollinen korvaus vakuutuksen kautta. Hakemus voi olla vapaamuotoinen, mutta myös valmiita lomakkeita saa mm. kunnan maaseututoimistolta. Korvaushakemukseen tulee liittää kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen laskelma vahingosta. MAA- JA LANTANÄYTTEET Huomioikaa viljavuustutkimus- ja lanta-analyysinäytteiden ottaminen ympäristökorvauksen määräaikojen mukaisesti. Näyterasioita voi toimittaa maaseututalolle Ruukkiin, josta ne toimitetaan analysoitavaksi. ELÄINTEN PITOON JA HAASKARUOKINTAAN LIITTYVÄT ILMOITUKSET Tähän asti toimijat ovat tehneet eläinten pitoon ja pitopaikkoihin liittyvät toimintailmoituksensa lomakkeella kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle ja haaskaruokintapaikkoihin liittyvät ilmoitukset kunnaneläinlääkärille. Jatkossa ilmoitukset voi tehdä sähköisen asioinnin kautta. Sähköisen asioinnin kautta voi myös päivittää aiemmin ilmoitettuja tietoja. Sovellukseen kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla. Sovellus löytyy osoitteesta: sovellus löytyy osoitteesta Lisätietoja antaa Lea Lukinmaa puh , tai osoitteesta: elaintenpito/elainten-merkinta-ja-rekisterointi/elaintenpitajarekisteri/ LUOMU- JA LÄHITUOTEMARKKINAT Perinteeksi muodostuneet Ruukin luomumarkkinat pidetään lauantaina 14. syyskuuta klo Ruukin maaseutuopistolla FACEBOOK Koulutuksista ja muista maaseutuhallinnon ajankohtaisista asioista tiedotteet löytyvät facebookista, osoitteesta TEKNINEN TOIMI Kunta tarjoaa ruoppaushiekkaa: Tauvon satama-alueella on läjitetty satamasuun ruoppaushiekkaa Tauvon kioskin taakse. Hiekka on hieman savipitoista ja on sopivaa esim. pienimuotoiseen piharakentamiseen ja pieniin tierakennuskohteisiin. Hiekka ei sovellu rakennusten alle täyttöön ja perustusrakenteisiin. Hiekan hinta on 0e. Hiekkaa on saatavana runsaasti. Kuormauksen ja kuljetuksen maksaa hakija. Lisätietoja puh MAANTEIDEN TIENKÄYTTÄJÄN LINJA ELY-Keskuksella on yleisten maanteiden käyttäjille puhelinnumero, johon voi soittaa ja antaa palautetta maanteiden kunnosta, valaistuksista ja liikenteen ongelmista ja liikennemerkeistä. Puhelinnumero on: Paikallispuhelun hinnalla 24 tuntia vuorokaudessa. Palvelu toimii siten, että liikennepäivystäjä ottaa vastaan asian, dokumentoi ja lähettää asian alueen kunnossapitourakoitsijalle toimenpiteitä varten. Kunnan kaavateitä Ely:n tienkäyttäjän linja ei koske, niistä annetaan palaute kunnan tekniseen toimeen. Siikajoen jäteaseman palvelut Jäteasema on avoinna arkitiistaisin klo ja se sijaitsee Ruukin yrityspuistossa, Ahlströmintiellä entisessä Kontiohallissa. Juhlapyhinä jäteasema on suljettu. Jäteaseman hoitourakoitsijana toimii Siikajoen 4H-yhdistys: toiminnanjohtaja Elina Tuomaala, p Jäteasema on tarkoitettu Siikajoen kotitalouksista syntyvälle vaaralliselle jätteelle, esimerkiksi nestemäisille maaleille, lakoille, liuottimille, akuille tai pienille jäteöljymäärille (max 30 litraa) sekä - 4 -
5 myrkyt, torjunta-aineet (pienet määrät), loisteputket ja energiansäästölamput otetaan vastaan jäteasemalla veloituksetta. Jäteasemalle voi viedä myös kotitalouskäyttöön tarkoitettuja rikkinäisiä sähkölaitteita sekä metalliromua veloituksetta. Metalliromulla tarkoitetaan esimerkiksi kattopeltejä, rännejä, metallisia huonekaluja, kuivattuja moottoreita ja ylipäätään kaikkia metallisia esineitä. Kiinteistön omistaja voi tuoda jäteasemalle myös jääkaapit, pakastimet ja pesukoneet veloituksetta. Satunnaiset (enintään 200 kg tai 1 m3) peräkärrykuormat kuivaa sekajätettä voi tuoda jäteasemalle maksullisena palveluna. Tällä tarkoitetaan sellaista jätettä, joka ei mahdu omaan jäteastiaan, esimerkiksi huonekaluja ja vähäistä määrää remonttijätettä. Tällaisen pienen jäte-erän vastaanottohinta on 30 e. Jäteasemalla siirrytään 2018 kevään aikana siihen, että maksu suoritetaan laskutuksella, tätä varten asiakkaan tulee varautua henkilöllisyyden todistamiseen jäteasemalla. Suuret ja toistuvat kuormat otetaan vastaan Ouluun Ruskon jätekeskukseen, kuten esim. rakennustyömailta tai vastaavista kohteista syntyvä jäte on määrältään niin suurta, että se on toimitettava suoraan Ruskon jätekeskukseen. Jäteasema ei ole tarkoitettu yhdyskuntajätteelle, ts. tavalliselle arjessa syntyvälle jätteelle, joka aiheuttaa esim. hajuhaittoja. Tällainen jäte laitetaan aina omaan jäteastiaan, jonka jätteenkuljetusyritys tyhjentää. Suuret erät jäteöljyä, 200 litran tynnyrit ja sitä isommat määrät: nouto pyydetään suoraan valtakunnallisista keräysautoista, jotka käyvät hakemassa suoraan tilalta tai yrityksestä, tilaukset voi osoittaa joko Ekokemille tai Lassila&Tikanojalle. Lisätietoja kaikkiin edellä mainittuihin asioihin antaa: Kiertokaari Oy:n Mari Juntunen, p Kierrätyspisteet Kierrätyspisteitä hoitaa valtakunnallinen Suomen pakkauskierrätys Rinki Oy. Siikajoen kunnan kierrätyspisteet sijaitsevat seuraavissa paikoissa: - Paavola, Keskustien P-paikalla - Ruukki, K-Marketin P-paikalla - Revonlahti, Myllylän autokorjaamon piha-alueella - Siikajoenkylä, Terveysaseman P-paikalla - Ruukki, Salen takapihalla oleva on poistettu rakennustyön takia. Kierrätyspisteisiin saa tuoda kotitalouksista tulevaa pienmetallia, paperia, kartonkia ja lasia. Muita jätteitä kierrätyspisteisiin ei saa tuoda. Rinki Oy on järjestänyt muovinkeräyspisteen Revonlahden kierrätyspisteeseen Myllylän autokorjaamon piha-alueelle. Astioihin voi panna kotitalouksista tulevaa muovijätettä. Kierrätyspisteiden pisteiden siisteyttä ja tyhjennyksiä koskevat yhteydenotot osoitetaan Ringin asiakaspalveluun: - puh ma pe klo 7 21 ja la asiakaspalvelu@rinkiin.fi Vaarallisen jätteen käytännöistä yrityspuolelle Siikajoen jäteaseman palvelut on tarkoitettu kodeille. Yritykset voivat viedä sinne tuottajavastuun alaisia tuotteita korvauksetta, kuten kotitalouslaitteisiin rinnastettavia sähkölaitteita kohtuullisia määriä, loisteputkia, energiansäästölamppuja, ajoneuvojen lyijyakkuja sekä metalliromua vastaanottoresurssien puitteissa ja vain aukioloaikana. Jäteasema on avoinna arkitiistaisin klo Jäteasema sijaitsee Ruukin Yrityspuistossa Ahlströmintiellä entisessä Kontiohallissa. Oulun Jätehuollon vaarallisen jätteen keräysauto kiertää koko toimialueella 3-4 viikon välein. Keräysautolla on mahdollisuus hakea yrityspuolen jätettä suoraan yrityksistä. Nouto sekä jätteenkäsittelymaksut laskutetaan jätteen tuottajalta. Nouto- ja hintatiedustelut mari. juntunen@kiertokaari.fi Maksuton öljyjätteen (200 litraa tai enemmän) noudon valtakunnallinen tilausnumero on Kiertokaari Oy:llä on yritysten vaarallisen jätteen kiinteä vastaanottopalvelu vain Ruskon jätekeskuksessa Oulussa. Katso lisää jätteen lajittelusta, palveluistamme ja hinnoistamme Mari Juntunen, erityisasiantuntija, Kiertokaari Oy, Ruskonniityntie 10, OULU, p SIVISTYSTOIMI Kirjastojen aukioloajat: Ruukin pääkirjasto p ma 12-20, ti-to 12-19, pe Komppalinnan lähikirjasto p ma ja ke 9-15 Luohuan lähikirjasto p ke Paavolan lähikirjasto p ma ja pe 9-14 Revonlahden lähikirjasto p ti ja to 9-14 Pääkirjaston syyskuun näyttely: Iloa kuvista -ryhmän valokuvanäyttely Sieluni silmin esillä Pääkirjaston lukupiiri pe klo 18: Haruf: Tasangon laulu - 5 -
6 Siikajoen nuorisopalvelut Etsivä nuorisotyöntekijä Jenna Niemelä puh Nuoriso-ohjaaja Elina Matkaselkä puh Nuorten työvalmentaja Virpi Paaso puh FACEBOOKISSA Siikajoen Nuortentalo Ruori Satelliitin Jenna Siikajoen Nuoriso-ohjaaja Elina Satelliitti Virpi INSTAGRAM NuortentaloRuori sateliiitin_jenna Siikajoennuorisotoimi_ellu _satelliitti_ Otappa somet seurantaan, niin pysyt perillä syksyn toiminnoista! Nuortentalo Ruori - neuvontaa, vierellä astelua, tukea, virikkeitä, toimintaa ja touhua. Kaikki kunnan nuorisopalvelut löytyvät osoitteesta Pekkalantie 11. Täällä sijaitsee nuortentalo Ruori. Lisäksi nuortentalo Ruorilta löytyy Siikajoen 4H-yhdistys sekä kunnan liikuntatoimi. Nuorten työvalmennus Siikajoen nuorisotoimessa järjestetään Satelliitti-työvalmennusta. Mikäli olet alle 29-vuotias, työtön tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa oleva siikajokinen nuori, on sinun mahdollista tulla mukaan toimintaan. Valmennuksessa harjaannutetaan arjessa, työssä ja opiskelussa tarvittavia taitoja, tehdään oppilaitos- ja työpaikkavierailuja sekä tutustutaan eri ammatteihin. Työvalmennus on ryhmämuotoista ja kokoontuu kolmesti viikossa. Työvalmentaja tukee nuorta tarpeen mukaan myös yksilöohjauksella. Mikäli kiinnostuit toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä työvalmentajaan, sosiaalityöntekijään tai etsivä nuorisotyöntekijään. Työvalmentaja Virpi Paason tavoittaa numerosta , sekä Whatsappissa, Facebookissa ja sähköpostilla. Etsivä nuorisotyö Etsivä nuorisotyö tukee avun tarpeessa olevia vuotiaita siikajokisia nuoria. Etsivä tarjoaa nuorille mahdollisuuden ammatilliseen, turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin ja auttaa esim. oman jutun löytämisessä raha-asioiden järjestämisessä, opiskeluun ja työelämään liittyvissä asioissa, lomakkeiden täyttämisessä, ihmissuhdeongelmissa sekä terveyteen tai päihteisiin liittyvissä kysymyksissä. Yhteyttä etsivään nuorisotyöntekijään voivat ottaa nuoret itse, vanhemmat, kaverit, koulut ja oppilaitokset, puolustusvoimat ja siviilipalvelukeskus ja nuoren omalla suostumuksella myös viranomaiset. Siikajoen etsivä nuorisotyöntekijä löytyy Nuortentalo Ruorilta osoitteesta Pekkalantie 11. Lisäksi etsivä on tavattavissa säännöllisesti kouluilla sekä nuorisotoimen ryhmissä ja tapahtumissa. Oman kunnan etsivän nuorisotyöntekijän Jenna Niemelän tavoitat numerosta , sekä Whatsappissa, Facebookissa ja sähköpostilla. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli mieltäsi askarruttaa jokin asia! Syksyllä etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajan toimintaa: Pelitärskyt torstaisin Ruorilla klo 12-14! Peli tärskyilla pelaillaan ja vietetään aikaa yhdessä! Seuraa tarkempaa tiedostusta facebookissa ja instagramissa! Kokkailutärskyt alkaa elokuussa Ruorille! Tärskyillä kokkaillaan porukalla edullista kotiruokaa sesonkien mukaan! Ti klo mustikoita poimimaan To klo mustikoista murkinaa Ke klo puolukoita poimimaan Ke klo puolukoista purtavaa Ti klo sadonkorjuun sapuskaa Ti klo tiistain toive kotiruokaa Ke klo kiitospäivän kalkkunaa Ke klo pikkujoulun piparit Toimintaan ovat tervetulleita kaikki vuotiaat nuoret! Toiminta on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Lisätietoja saat etsivä nuorisotyöntekijä Jennalta tai työvalmentaja Vilrpiltä! Raahen seutukunnan vuotiaille nuorten liikuntapassit! Liikuntapassin avulla motivoimme nuoria liikkumaan, kokeilemaan uusia lajeja ja löytämään oman tavan liikkua. Liikuntapassilla nuori saa etuja liikuntapaikoista ja pääsee myös ilmaiseksi kokeilemaan eri lajeja. Liikuntapassi on kätevän kokoinen ja mahtuu kännykän koteloon / lompakkoon, joten passi kannattaa pitää aina mukana. Kirjoita passiin heti oma nimi sekä puhelinnumerosi. Passin toiminta-aika on elokuun loppuun saakka, johon mennessä passi tulee palauttaa jok.o koululle tai nuoriso- tai liikuntatoimeen. Vähintään 10 leimaa erilaisista liikuntakokeiluista passiin keränneet osallistuvat hienojen tuotepalkintojen arvontaan. Pääpalkintona jopo-pyörä, lisäksi adidas-huppari, kånkenreppu ja muita hyviä tuotepalkintoja. Useat Siikajoen, Raahen ja Pyhäjoen yritykset ovat mahdollistaneet hulppeat palkinnot. Jos jostakin syystä, et ole vielä liikuntapassia itsellesi saanut, niin otathan yhteyttä nuorisoohjaaja Elinaan p Uudet liikuntapassit jaetaan yläkouluille. 2. asteen opiskelijat voivat noutaa liikuntapassin nuoriso-ohjaajalta. Lisätietoja löydät nastanetistä Nettisivuja päivitellään sitä
7 mukaan kun tiedot päivittyvät. Liikunnaniloa toivottelee: Raahen liikkuva koulu sekä Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen liikunta- ja nuorisotoimet Back to school-seppo peli on avoinna vielä asti! Nuorisotoimen Back to school- seppopeli on älypuhelimella pelattava peli, jossa suoritetaan tehtäviä Ruukin alueella liikkuen. Kasaa kokoon 2-4 hengen joukkue ja suorittakaa tehtäviä porukalla! Mukaan mahtuu 10 joukkuetta. Voittajat palkitaan lahjakorteilla! Kirjaudu peliin osoitteessa: Pelin pin-koodi: 645B6A Nuorisotila toiminta varhaisnuorille ja nuorille nuortentalo Ruorilla! Nuortentalo Ruorilla on avointa nuorisotila toimintaa varhaisnuorille ja nuorille. Tila illoissa muun muassa leivotaan, tehdään ruokaa, pelataan, askarrellaan, katsotaan elokuvia, vietetään kiireetöntä aikaa yhdessä. Nuorilla on myöskin mahdollisuus suunnitella sekä toteuttaa ohjelmaa halutessaan. Syyskauden aukioloajat: NUORET (13v->) keskiviikkoisin klo: , perjantaisin klo: (PAITSI joka kuukauden ensimmäinen perjantai, jolloin tila suljettu) VARHAISNUORET (4-6-luokkalaiset) perjantaisin klo: Koulunuokkarit alkaa Ruukin koululla ja Gumeruksella! Ruukkissa koulunuokkarit kerran viikossa tiistaisin klo: , ti alkaen. Gumeruksella joka kolmas viikko, eli kuukauden ensimmäisenä torstaina klo: , to 5.9 alkaen. Koulunuokkareilla tapaat kunnan nuoriso-ohjaajat, 4H:n ohjaajan ja seurakunnan nuorisotyöntekijän. Ipanaklubi! Siikajoenkylällä parittomien viikkojen torstait (to alkaen) klo: , paikkana kylätalo Heikinhovi (Heikintie 1, Siikajoki) & Ruukissa parillisten viikkojen torstait (to 5.9. alkaen) klo: , paikkana nuortentalo Ruori (Pekkalantie 11, Ruukki). Lisätietoja perhetyö/sirpa Jounila sirpa.jounila(a)ras.fi tai nuoriso-ohjaaja Elina elina. matkaselka(a)siikajoki.fi. Menossa mukana Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perhetyö sekä nuorisotoimi. Nuorisotoimen tyttöryhmä alkaa! Ootko vuotias tyttö? Onko sulla mietinnässä kiva viikoittainen harrastus? Tykkäätkö pelailla, bujoilla, jutella, askarrella, kokkailla, viettää aikaa yhdessä? Tää vois olla just sun juttu. Nuortentalo Ruorilla (Pekkalantie 11,Ruukki) alkaa vuotiaiden tyttöjen ryhmä keskiviikkoisin 4.9. alkaen klo: Ensimmäisellä kerralla ideoidaan yhdessä syksyä, jokaisella mahdollisuus vaikuttaa. Tuu mukkaa! Jos kaipailet lisätietoja, nakkaappa viestiä nuoriso-ohjaaja Elinalle p Nuorisotoimi mukana Paavolassa, Paavolan syysmarkkinoilla! Syyskuussa jälleen on Paavolassa syysmarkkinat lauantaina 7.9. klo: Nuorisotoimen työntekijät ovat myöskin tapahtumassa mukana. Ja luvassa on toimintaa lapsille ja nuorille. Tuuppa moikkaamaan :) Seutukunnan nuoriso-ja liikuntatoimet järjestävät LIIKUNTAPASSI ÄXÖN-tapahtuman Raahessa! Liikuntapassi äxön järjestetään Raahen Arina Areenalla pe klo: Tapahtuma suunnattu vuotiaille. Luvassa kuplafutis turnaus. Kokoa 5:n hlön joukkue ja ilmoittautukaa 9.9. mennessä kuplafutisturnaukseen osoitteessa Tapahtumassa jaetaan myös menneen kauden liikuntapassi palkinnot! Oothan muistanut palauttaa jo passisi nuorisotoimeen? Tapahtumaan on ilmainen kuljetus Paavola-Ruukki-Revonlahti. Ilmoittautumiset, aikataulut nuoriso-ohjaajalta p LIIKUNTATOIMI Senioriliikunta: Vesipekan senioripassi Senioripassi uudistuu Nimi muuttuu Vesipekan senioripassiksi. Passin uusi hinta on 70 e. Passi on voimassa 365 päivää ostopäivästä alkaen. SIIKAJOEN KUNTA, LIIKUNTATOIMI MAKSAA passin hinnasta 50 % alkaen passin voi lunastaa 65 vuotta täyttänyt pysyvästi eläkkeellä Raahessa, Siikajoella tai Pyhäjoella kirjoilla oleva henkilö. Osto-oikeus todistetaan eläkekortilla tai pysyvällä eläkepäätöksellä ja henkilötodistuksella. Vesipekan senioripassi lunastetaan ainoastaan Vesipekan lipunmyynnistä sen aukioloaikoina. Senioripassi on henkilökohtainen! Tahallisista väärinkäytöksistä olemme oikeutettuja estämään passin käytön! Käyttöajat ja paikat Uinti ja kuntosali ma klo , ti klo , ke klo , to klo , pe klo Lisäksi ma ja ke aamujen klo 6.30 ja perjantain klo alkavaan vesijumppaan pääsee senioripassilla + 2 e vesijumppamaksulla. Passin lataus Ensimmäisellä käyntikerralla tulee lunastaa 10 e maksava kulkuranneke, johon passi ladataan. Käydessäsi liikuntapaikassamme rannekkeella leimataan pääsy kulkuporteista ja ovista, sekä sillä lukitaan oma pukukaappi. Ilman ranneketta ei pääse liikkumaan senioripassihintaan
8 Senioripassi ladataan rannekkeelle vasta, kun edellisen passin käyttöaika on umpeutunut. Rannekkeen katoaminen Kuntokeidas Vesipekka ei vastaa kadonneista sarjarannekkeista eikä rannekkeen väärinkäytöstä. Mikäli sarjaranneke katoaa, rannekkeen omistaja ilmoittaa kadonneen rannekkeen numeron lipunmyyntiin. Kadonnut ranneke lukitaan, jolloin sillä ei voi kulkea kulkuportista. Sulkulistan viive ilmoituksesta on 1 arkipäivä. Sen jälkeen asiakas voi ostaa uuden rannekkeen, johon ladataan maksutta jäljellä oleva kadonneen senioripassin aika. Tämä edellyttää, että kuitti on tallessa. Otathan siis kuittikopion tai valokuvan ostokuitistasi! Voimassa oleva vanha passi Kaikki mennessä ostetut senioripassit käyvät hankintahetken käyttöehdoilla passin voimassaolon loppuun saakka meillä sekä Raahelan kuntosalilla ja Raahen Liikuntahallilla. VESITALLAAJAT starttaavat lokakuun alussa Vesipekassa! Vesijumppapäivät: kello kello kello kello kello kello kello kello kello kello Wibit-päivät syksyllä, jolloin jumppaa ei ole: 14.9., , Uintimaksun hoitaa osallistuja, vesijumpan kustantaa liikuntatoimi. Kimppakyydit. Tiedustelut Markolta TAVALLISTEN TALLAAJien kuntosaliryhmät starttaavat vertaisohjaajien voimin syyskuun loppupuolella Paavolassa, Ruukissa ja Revonlahdella. Tiedustelut ohjaajilta /Markolta Perinteinen ikäihmisten Kärkiniemen liikuntapäivä on ke 4.9 klo. 12. Ulkoilua, pelailua, makkaranpaistoa/ kahvittelua. Arvontaa. Tervetuloa toivottaapi Järjestöt + liikuntatoimi VOIMAA VANHUUTEEN starttaa loppusuoralle eli on pian tulossa päätökseen. Seutukunnallisen projektin tapahtumista tarkempia tietoja seuraavassa kuntatiedotteessa. SALIVUOROT Salivuorot olivat haussa perinteiseen tyylin Myönnetyt vuorot astuvat voimaan 2.9 ja ne näet kunnannettisivulta siikajoki.fi liikuntatoimi salivuorot. Vapaita vuoroja voit tiedustella liikuntasihteeriltä. Kevään 2019 vuorot ovat laskutettu. Vuorojen hinnat per käyttökerta ovat Komppalinna ja Ruukin liikuntahalli 10 e. muut salit 5 e. Näistä järjestöt saavat alennusta 50 % Vuorojen jakoperuste: 1. Kunnan oma toiminta eli koulutoimi, liikuntatoimi ja kansalaisopisto. 2. Urheiluseurat ja muut järjestöt. 3. Yksityishenkilöt. Siikajoen Ympäriajon eli pyöräilytapahtuman arpajaisvoitot osuivat seuraavasti: Juha Mikkola, Vesa Ojanperä, Maria Liisa karhumaa, Iikka Yrjänä sekä Kristiina Laitakari. Onnea voittajille palakinnot kunnanviraston infossa. Pitäjäpäivien toritapahtuman yhteydessä palkittiin myös aktiivisimmat kylät liikuntatoimen massaliikunta-tapahtumissa. Revonlahti - Siikajoen Ympäriajo pyöräilytapahtuma. Ruukki - Kansanhiihtokampanja. Paavola - kuntosalikampanja. Seuraava massaliikuntakampanja on marraskuinen KUNTOSALIKUUKAUSI! NUORTEN liikuntapassi tulee taas! Eli passi ja lisäinfoa jaetaan yläkouluilla + Lukio & Maaseutuopisto. Äksön tapahtuma on Raahessa Seuraappa some-ilmoittelua! Puulaakien merkeissä aloitetaan salibandyllä.. Eka Kärppäreissu tulosa myös. Liikuntatoimisto löytyypi Nuortentalo Ruorilta Pekkalantie 11, Ruukki. (Posti kulkee kunnanviraston kautta). Kilauta tai laita meiliä marko. aijala@siikajoki.fi kun olet tulossa - oon paljon kentällä/ kylillä. Seuraathan myös facebookkia jos käytät facea tai vaikkapa nettisivujemme kautta liikuntatoimi :) - 8 -
9 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT RUUKIN JA SIIKAJOENKYLÄN TERVEYSASEMAT Aukioloajat ja ajanvaraus lääkärin ja hoitajan vastaanotoille Ruukki: Vastaanoton aukioloajat: ma to klo 8 16 ja pe klo Ajanvaraus: klo 8 10 välisenä aikana jätä takaisinsoittopyyntö puh Hoitotarvike- ja diabetesvälinejakelu on ma-to klo 10-16, pe klo Siikajoenkylä: Vastaanoton aukioloajat: ma ja ke Ti, to ja pe asiakkaat ottavat yhteyttä joko Ruukin tai Raahen terveysasemalle. Siikajoenkylän terveysaseman hoitajan vastaanotto on suljettu Ajanvaraus: klo 8 10 välisenä aikana jätä takaisinsoittopyyntö puh Hoitotarvikeja diabetesvälinejakelu on ma ja ke klo Raahen terveysasema ja päivystys: Raahen terveysasemalle p voi ottaa yhteyttä, arkipäivisin klo Päivystyksen p Sähköisen lääkemääräyksen uudistamista voi pyytää apteekista, NettiRassin tai Omakannan kautta sekä omalta terveysasemalta. Sähköinen lääkemääräys uudistetaan 8 vuorokauden kuluessa. Laboratorio Ruukin terveysasemalla laboratorion näytteenotto on avoinna ma to klo , vain ajanvarauksella. Siikajoenkylän terveysasemalla laboratorion näytteenotto on avoinna keskiviikkoisin klo , vain ajanvarauksella. HUOM. Laboratorion ajanvarausjärjestelmä muuttuu Sen jälkeen tehtäviin näytteenottoihin aika varataan netistä NordLabin ajanvarausjärjestelmästä ( tai puhelimitse arkisin klo 7-18 puh Suun terveydenhuolto Ruukin hammashoitolan ajanvaraus puh Siikajoenkylän hammashoitolan ajanvaraus puh Iltapäivystys on arkipäivisin klo sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 8 21 Kokkolan pääterveysasemalla puh Yöaikaan klo suun terveydenhuollon päivystyksestä vastaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri OYS yhteispäivystyksessä. Soita päivystyksen puhelinneuvontaan aina ennen yhteispäivystykseen hakeutumista. Neuvolat Ruukin terveysaseman neuvolan puhelintunti on ma pe klo Neuvolan puhelinnumerot ovat: (ruukkilaiset), (paavolalaiset ja revonlahtiset). Siikajoenkylän terveysaseman neuvolan puhelintunti on ma pe klo Neuvolan puhelinnumero on Ajanvaraukset lastenneuvolaan 1½-, 3- ja 5-vuotiaiden lastentarkastuksiin sekä kouluille 6-vuotiaiden esikoulutarkastuksiin voi tehdä myös NettiRassin kautta. LAPSIPERHEIDEN PALVELUOHJAUS Kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa, ota ensisijaisesti yhteyttä lapsiperheiden palveluohjaukseen. Palveluohjaaja on tavoitettavissasi arkisin klo 8-11 puh MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Ruukin terveysasemalla arkisin ajanvarauksella sairaanhoitaja Terhi Hussa puh (mielenterveys- ja päihdetyö) ja osan viikkoa sairaanhoitaja Päivi Alakangas (mielenterveystyö) puh AIKUISSOSIAALITYÖ Sosiaaliohjaaja Anne Kujansuu puh on tavattavissa Ruukin terveysaseman tiloissa maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin. Asiointi ajanvarauksella. Puhelinaika ma-pe klo Maahanmuuttajien asioista vastaa sosiaaliohjaaja Hanna Sippala puh Sosiaaliohjaajan postit voi jättää Ruukin terveysaseman ulko-oven seinustalla olevaan postilaatikkoon tai terveysaseman vastaanoton ajanvarausluukulle. SIIKAJOEN KOTIHOITO Palveluesimies Tuula Riihijärvi puh ma-pe klo Mäkelänrinteen keskuskeittiö puh PALVELUKESKUS MÄKELÄNRINNE Palveluesimies Katri Muhonen, puh Seutukunnallinen hoivaosasto, puh Asumispalveluyksikkö Pihlaja, puh ja IKÄÄNTYVIEN ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUS Palveluohjaus arkisin klo 9-15, puh VAMMAISPALVELUT Kaarna-koti ja Työkeskus Paja-Pehkola vammaispalveluohjaaja Tanja Lievonen puh Vammaispalveluohjaaja Ella Juntunen puh Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijä Marjo Kokkaret puh
10 OMAISOIVAN SYKSY (syys-lokakuu) 2019 Toimintamme on suunnattu kaikille Raahen seutukunnan omaishoitajille ja läheisestään huolta pitäville. Voit osallistua toimintaamme yksin tai yhdessä läheisesi kanssa, entisenä omaishoitajana tai vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneena. Emme vaadi yhdistysjäsenyyttä, mutta vastaanotamme mielellään yhdistykseemme uusia jäseniä. Jäsenmaksu on 25 /v. ja kannattajajäsenyys (esim. yritykset, muut yhteisöt) 50/70/100 /v. Jäseneksi voit liittyä osoitteessa tai ottamalla yhteyttä OmaisOivan työntekijöihin. OmaisOivan infopiste ke klo 17 alk. Perheiden päivässä PerhePookissa (Antinkankaan koulu, Isoholmintie 6, Raahe) pe Raahen Pimiöillä Raahen Museonrannassa la 7.9. Paavolan syysmarkkinoilla OmaisOivan kaikille avoimet kahvilat ti klo 13 Päiväkahvit Irma ja Heino Pietarilalla (Tölvääntie 54, Ruukki - vastaanottokeskuksen takana) ke 25.9., , ja klo 13 päiväkahvit Heikinhovissa (Heikintie 1, Siikajoen kylä) Ovet-valmennus erityistä tukea tarvitsevien alle 16v. lasten vanhemmille SaniFanissa Kalajoella. Hinta 80 /hlö sis. majoituksen 2hh, ateriat, kylpyläliput sekä valmennusmateriaalin. Hakemukset toimitetaan postitse tai sähköpostilla mennessä. Hakemuslomakkeet ja lisätietoa OmaisOivan työntekijöiltä tai Yhteistyökumppanina Jokilaaksojen OmaisOiva. Ovet-valmennus la ja klo 9-16 Hyvinvointipiste NeuvoRassissa Raahessa (kaksipäiväinen), ennakkoilm mennessä OmaisOivan työntekijöille. Yhteistyökumppanina Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä. Omaishoitajaliitto ry:n järjestämä eovet-valmennuskurssi (verkkoympäristössä) etäomaishoitajille, ennakkoilm mennessä lisätietoa matilda.linnavirta@omaishoitajat.fi, p Ovet-valmennuksissa käsitellään omaishoitajuutta, omaishoitoperheen tukipalveluita, muutoksen kohtaamista ja vertaistukea alustusten, ryhmätehtävien ja pohdintatehtävien avulla. to 5.9. klo VOIMAVAROJA JA VARAVOIMIA mielen hyvinvointiin meille jokaiselle Tapahtumatalon Raahesalissa (Kirkkokatu 28 Raahe, 2. krs). Asiantuntijana Sirkka Santapukki. Tilaisuus on maksuton ja suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille. Yhteistyökumppaneina Raahen Psyyke ry sekä Raahe-opisto. Kiinnostaako Apuväline 2019 messut Tampereella? Suunnittelemme retkeä messuille, jos kiinnostaa ota yhteyttä Riittaan p OmaisOivan työntekijä tavoitat: Riitta Sipola p (riitta.sipola@raahenomaishoitajat.fi) Milla Haapaniemi p (omaisoiva.raahe@gmail.com) OmaisOivan toimisto sijaitsee Kauppakeskus Mastossa, 2krs. (Ollinkalliontie 3, Raahe). Työntekijät tavoitat toimistolta henkilökohtaisesti pääsääntöisesti maanantaisin klo 9-13 sekä puhelimitse myös muina arkipäivinä. Lisätietoa toiminnastamme Raahelaisen Seurapalstalta, ja Facebookista. TERVETULOA MUKAAN TUTUSTUMAAN JA TAPAAMAAN MUITA VERTAISIA
11 muut tiedote nuohoustoiminnan muuttumisesta Nuohoustoiminnan järjestelyt ovat muuttuneet Siikajoella alkaen. Aiemmin nuohoustoiminta oli järjestetty piirinuohousjärjestelmällä, jonka mukaan Siikajoen piirinuohousalueella nuohouksen hoiti Mika Ollikainen. Piirinuohousjärjestelmästä luovutaan koko maan laajuisesti mennessä. Muutoksen myötä kiinteistöjen omistajat voivat itse tilata nuohouspalvelun haluamaltaan nuohousyrittäjältä. Nuohousyrittäjällä tulee olla nuohoojan ammattitutkinto suoritettuna. Muut nuohousta koskevat velvoitteet kuten kiinteistön omistajan ja haltijan velvoite huolehtia tulisijojen ja savuhormien säännöllisestä nuohouksesta sekä nuohousten määrävälit pysyvät ennallaan. Lisätietoa asiasta saa ottamalla yhteyttä lähimpään paloasemaan. Jokilaaksojen Pelastuslaitos Vesa Lämsä, paloesimies Kunnanvirasto on muuttanut! Uusi osoite on Virastotie 5A. Ruukin kisan yleiset sulkapallovuorot Ruukin koulun liikuntasalissa torstaisin klo 18 20, yhteyshenkilönä Henna Salonpää puh ja perjantaisin klo , yhteyshenkilönä Anja Pitkäaho puh Sulkapalloverkkoja saliin mahtuu yhtä aikaan neljä, joten tilaa on 16 pelaajalle. Tulehan pelaamaan ja nauttimaan liikunnan riemusta! Sulkasin terveisin, Ruukin kisan kuntojaosto Henna Salonpää. Ruukin kisan salibandyvuoro alkaa sunnuntaina klo vuotiaista alkaen. Yhteyshenkilönä Teemu Mustonen puh M U K A A N M A T K A I L U P E R H E E S E E N T A R J O A A K O Y R I T Y K S E S I H Y V I N V O I N T I -, T E R V E Y S - T A I H E M M O T T E L U P A L V E L U J A, K U L J E T A T K O T Y Ö K S E S I I H M I S I Ä P A I K A S T A T O I S E E N ( M A A L L A, I L M A S S A, V E S I L L Ä ), V O I T K O T O T E U T T A A O S A S E N M A T K A I L I J O I L L E T A R J O T T A V A S T A O H J E L M A S T A, T A I P U U K O K E I T T I Ö S I H E R K K U J E N T A R J O I L U V A I K K A M E T S Ä N K E S K E L L Ä. T U L E M U K A A N K E H I T T Ä M Ä Ä N O S A A M I S E S T A S I M A T K A I L U T U O T E T T A J A L Ö Y T Ä M Ä Ä N U U S I A Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N E I T A! MATKAILUN KEHITTÄMINEN SIIKAJOKI-RAAHE-PYHÄJOKI TERVETULOA VEDEN ÄÄRELLÄ- HANKKEEN TYÖPAJOIHIN! SYKSY/ TALVI 2019: MATKAILUMARKKINOINNIN ILTAKOULU LAATU JA VASTUULLISUUS MATKAILUYRITYKSISSÄ VEDEN ÄÄRELLÄ PIKKUJOULUT TYÖPAJAT ON TARKOITETTU KAIKILLE RAAHEN SEUDUN NYKYISILLE JA TULEVILLE MATKAILUTOIMIJOILLE JA TOIMIALAN KEHITTÄMISESTÄ KIINNOSTUNEILLE. ILMOITTAUDU TYÖPAJOIHIN HANKKEEN FACEBOOK SIVUJEN KAUTTA TAI OTA YHTEYTTÄÄ HANKKEEN TYÖNTEKIJÖIHIN. Ota yhteyttä ja tule mukaan! Hanna-Leena Korhonen matkailupäällikkö h anna-leena.korhonen@raahe.fi T e r h i Eteläinen viestintäkoordinaattori terhi.etelainen@raahe.fi Satu Savela matkailuassistentti satu.savela@raahe.fi
12 PAAVOLAN KYLÄ- JA KOTISEUTUYHDISTYS Sivuiltamme facebook.com/paavolanseutu löydät tietoa Paavolan tapahtumista, toiminnasta ym. kiinnostavista asioista. Käy katsomassa! Paavolan kotiseutumuseo (Rantatalontie 2) avoinna sopimuksen mukaan. Jäsenmaksut vuodelle 2019: Henkilöjäsenyys 5 eur Perhejäsenyys 10 eur Kannatusmaksu 20 eur Tilinumero: FI Tule mukaan toimintaan! Lisätietoa: Jari Sihvonen (puh ) 4 Perinteiset PAAVOLAN SYYSMARKKINAT lauantaina 7.9. klo 9-14 Paavolan Nuorisoseura tarjoaa lapsille poniajelua klo 11-13, lähtö museolta. Facebook, Tervetuloa! Järjestää Paavolan Nuorisoseura. Mukana myös: Paavolan kylä- ja kotiseutuyhdistys, Raahen seurakunta PAAVOLAN NUORISOSEURA Nuorisoseurantalo (Kirkkotie 14, Paavola) Suunnitteletko juhlaa, tapahtumaa, kokousta tms. Nuorisoseurantaloa vuokrataan tilaisuuksien järjestämiseen, ota yhteyttä (p / Ami), voit käydä tutustumassa taloon. Kauttamme myös pitopalvelu. Jäsenmaksut vuodelle 2019: Henkilöjäsenyys 5 Kuntosali (6 kk) 15 Kuntosali (6 kk) 12 (seuran jäsenille) Tilinumero: FI Nuorisoseurantalon kuntosali avoinna joka päivä klo Paavolan valaistu kuntorata suuntaa Nuorisoseuralta Laurinsaareen, jossa taukopaikkana laavu. Radan edestakainen pituus n.3,5 km. Laurinsaaren laavulla kuntovihkoon nimen laittaneiden kesken arvotaan palkintoja! Defibrillaattori Paavolan Nuorisoseurantalolla. Katso lisätietoa kerhoista, talon vuokrauksesta ym. kotisivulta Nähdään kerhoissa, tapahtumissa ja talkoissa! ELÄKELIITON PAAVOLAN YHDISTYS Teemme retkiä, käymme teatterissa ym. Pelaamme Bocciaa tiistaisin (alk ) klo Paavolan Nuorisoseurantalolla ja lentopalloa tiistaisin klo Paavolan koululla. Kuntosaliryhmä maanantaisin klo Paavolan Nuorisoseurantalon kuntosalilla. Tule mukaan! Ota yhteyttä! Puheenjohtaja Matti Kelloniemi, p Jäsenasiat Liisa Meriläinen, p Toivotamme myös uudet jäsenet tervetulleiksi! Lisätietoa: KAHVI- JA PORINAILLAT Paavolan Nuorisoseurantalolla jatkuvat lokakuussa joka toinen torstai alkaen klo
13 XXIII Ruukin luomu- ja lähituotemarkkinat la klo Ruukin maaseutuopistolla Sammalkankaantie 280 Vuoden teemana: Ravintoa luonnonantimista Lapsille paljon maksutonta ohjelmaa mm. POLKUTRAKTORIPULLINGIN SM-kisat (ilmoittautuminen kisaan paikan päällä) sienet yrtit marjat kala riista Myynnissä syksyn satoa ja taidokkaita käsitöitä sekä uusilta että jo tutuilta myyjiltä! Lisäksi * luomuravintola, kahvila ja pikkupurtavaa * tietoiskuja * musiikkia * konekenttä * kotieläinpiha * talutusratsastusta sekä KANSALLISPUKUJEN TUULETUSPÄIVÄ Vapaa pääsy! FARMIRALLI traktorinkäsittelykisa klo 13 ruukinluomumarkkinat.fi facebook.com/luomumarkkinat
14 SIIKAJOEN 4H-YHDISTYS KERHOT ALKAVAT SEURAA ILMOITTELUA Kerhokausi syyskuun ensimmäisellä viikolla vk 36. Nettisivuillamme ( tai Facebookissa ( on nähtävissä nyt alkavat kerhot, joita voi tulla vielä myöhemmin lisää. Osaan kerhoista saattaa olla ennakkoilmoittautuminen! Jos lapsesi tulee ensimmäistä kertaa mukaan 4H-kerhoihin, liitä hänet jäseneksi nettisivuillamme: -> jäsenmaksulasku tulee sen jälkeen postitse. Jäsenmaksun maksaneet kerholaiset ovat vakuutettuja 4H:n kautta. Entiset jäsenet saavat laskun postitse. ETSIMME UUSIA NUORIA KERHONOHJAAJIA! Jos olet kiinnostunut ohjaamaan kerhoa, otahan pikimmiten yhteyttä, puh tai tai piipahda toimistossamme Nuortentalo Ruorilla! Mukava olisi aloittaa kerhotoimintaa siellä, missä sitä ei hetkeen ole ollut, esim. Tuomiojalla, Karinkannassa, Saarikoskella. PERÄKONTTIKIRPPIS PAAVOLAN NUORISOSEURAN PIHALLA 31.8 KLO:11-14 Siikajoen 4H-yhdistys järjestää peräkontti- ja rompekirppiksen Paavolan Nuorisoseuran pihalla lauantaina 31.8 klo: Jos haluat tulla mukaan myyjäksi, ilmoita tulostasi toiminnanjohtajalle puh: Osallistuminen on ilmaista, mutta myyntipaikkoja on rajoitetusti. 4H yhdistys myy paikan päällä makkaraa, mehua ja kahvia, tuotto menee 4H nuorisotyön hyväksi. Tervetuloa mukaan! HUOM: Myyjät tuovat autonsa nuorisoseuran pihalle, asiakasparkkeeraus urheilukentälle! PUOLUKANOSTO ALKAA HETI SADON KYPSYTTYÄ! Tänä vuonna ostamme taas puolukkaa. Osto päivät ovat ma ja to Osto alkaa, kun marjat alkavat olemaan kypsiä. Osto paikkana toimii vanha tuttu rakennus yrityspuistossa. Osoite Ahlströmintie 1F (rakennuksen takana, yrityspuiston toimistojen parkkipaikan vieressä), Ruukki. Seuraa ilmoittelua Facebookissa ja nettisivuillamme! SYYSALE PAAVOLAN KIRPPUTORILLA Paavolan kirpputorilla on syysale! pöytävuokra vain 9 /viikko (normaalisti 12 /viikko). Lisäksi erä matonkuteita -30 %. Varaa myyntipöytä itsellesi soittamalla kirpputorin numeroon tai käymällä paikan päällä. Siikajoen 4H-yhdistys, Pekkalantie 11, Ruukki. puh siikajoki@4h.fi,
15 RAAHEN ALUEEN KUULO RY Kuulolähipalvelu Ruukin terveysasemalla, Kansantie 4 Ruukki, keskiviikkona klo Ohjausta ja neuvontaa kuulokojeen käytössä, saatavana paristoja ja letkua. Samaan aikaan myös Raahen Seudun Muistiyhdistyksen Muistikahvila. Kahvin hinta 2e. Tervetuloa! RUUKIN INVALIDIT, ELÄKELIITON PAAVOLAN JA RUUKIN YHDISTYKSET Kiertomatka Etelä-Pohjanmaalle to-la syyskuuta. Lähtö to 5.9. klo 7.30 Revonlahti Myllylän paja, 7.45 Ruukki Tervatupa, Vanhatien kautta Paavola klo Väliltäkin pääsee kyytiin. Maksu 260 e/hlö käteisellä menomatkalla. Jos kysyttävää, soita Arvottavaa mukaan! Revonlahden kotikylä-yhdistys - oman kylän parhaaksi - Paja-Pehkolan myymälästä Kaunista ja käytännöllistä lahjaksi, tuliaisiksi tai itselle. Olemme avoinna myös Paavolan syysmarkkinoilla la 7.9. klo Kahvio ja arpoja! Avoinna ma-to 8-16 pe 8-14 Tervetuloa! Joko olet maistanut frozen perunaa tai perunaserpentiiniä? Pure peruna! -ruokakurssi Gumeruksen koulun opetuskeittiöllä la alkaen klo Ilmoittautumiset Anskulle Hinta 10 /jäsen, 15 /ei jäsen. järj. Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura Tulossa; KEKRI-päivä kotiseututalolla. Myytävänä mm. Revonlahtivelliä, lihakeittoa, käsitöitä. Voit tulla myymään omia ylimääräisiä puutarhatuotteita, paikka varaukset Puh: H leikittää ja askartelee lasten kanssa. Tapahtumapäivä ja ohjelma selviää myöhemmin. Seuraa ilmoittelua! Revonlahden kyläkirjaa tehdään hyvää vauhtia. Tule kuuntelemaan otteita kyläkirjan tarinoista ja tarinoimaan lisää. Tervetuloa Kotiseututalolle ti klo Kahvitarjoilu. t. Kyläkirjatoimikunta Kotiseututaloa vuokrataan juhlien pitopaikaksi. Vuorokausihinta 140 : sisältää saunan, kodan ja laavun käytön 12h/80 sis. talon, saunan, kodan ja laavun käytön 3h/60 sis. talon ja kodan käytön Saunailta 25 sis. saunan, kodan ja laavun käytön Pöytäliinojen vuokra 5 /liina Tilojen vuokraus ja lisätietoja: p , kotiseututalo@revonlahti.com SYYSKUU: La 7.9. klo (lippu 15 ) Markkinatanssit, Kaija Lustila & Rosette La klo (lippu 15 ) Lavakauden päättäjäiset, Iskelmien ilta Lavan kesäkioski avoinna saakka tiistaista sunnuntaihin klo Matkaparkki avoinna joka päivä. Matkaparkin sähköpaikan tai huoltorakennuksen avaimen voi vuokrata kesäkioskilta aukioloaikana. (sähköp. 5 /vrk, huoltorak. 15 /vrk). Tervetuloa!!! Facebook,
16 Julkinen tiedote LAPSIPARKKI JATKUU SYKSYLLÄ torstaisin klo ! Syksyn lapsiparkkien tiedot: Ruukki, Päiväkoti Satumetsä to 3.10., ja Siikajoenkylä, Päiväkoti Tuulenpesä to 19.9., , ja Lapsiparkki on suunnattu alle 10-vuotiaille lapsille ja palvelu on maksuton. Ilmoittautumiset Viestiin tiedot: lasten nimet, iät, puhelinnumero, muuta tärkeää. Lähetämme viestin ryhmään mahtumisesta pari päivää ennen parkkia. Lapsille voi pakata mukaan kevyen välipalan. Lapsiparkin järjestävät Lapsirikas-hanke, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja Siikajoen Kunta / Varhaiskasvatuksen Lysti liikkua! -hanke Pytinki-kuoron AVOIMET HARJOITUKSET tiistaina klo Ruukin koululla. Pytinki-kuoro etsii riveihinsä uusia innokkaita naislaulajia! Jos innostuit, ota yhteyttä kuoronjohtajaan: Sanna Jaako, p Varhaiskasvatuksen Lysti Liikkua! hanke Lysti Liikkua! kehittämishankkeessa lisätään, vahvistetaan ja tuetaan varhaiskasvatusikäisten lasten liikkumista kokopäiväpedagogiikan mukaisesti. Hankkeessa toimii liikuntakasvattajana varhaiskasvatuksen opettaja Jenni Latvalehto, joka juurruttaa leikin ja liikkumisen lystiä aiempaa monipuolisemmin sisätiloissa, leikkipihoilla ja ympäröivässä luonnossa. Liikuntakasvattaja kiertää Siikajoen kunnan varhaiskasvatusyksiköitä, osallistuu erilaisten tapahtumien järjestämiseen ja on mukana järjestämässä maksutonta liikunnallista lapsiparkkitoimintaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Hankkeen on määrä kestää vuoden 2019 loppuun. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle veikkausvoittovaroista valtionavustusta
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.
ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
SISÄLLYSLUETTELO 10/2019. Julkinen tiedote
Julkinen tiedote sanomat 10/2019 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO 10/2019
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS
PALVELULIIKENTEEN, ASIOINTILIIKENTEEN SEKÄ RUO- KA- JA KOULUKULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS...
KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan
100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhla
Julkinen tiedote sanomat Siikajoen kuntatiedote 12/2017 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2017 klo 12.00 Ruukin koulukeskuksessa OHJELMA Kahvitarjoilu klo
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
Haluatko turvallisen
Julkinen tiedote sanomat Siikajoen kuntatiedote 9/2018 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet Haluatko turvallisen ja nopean tietoliikenneyhteyden kotiisi? Nyt voit tilata sen Siikajoen Kuidulta, kun valokuituverkko
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.
55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely
e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H
Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
SISÄLLYSLUETTELO 8/2017. Julkinen tiedote
Julkinen tiedote t a m o n sa Siikajoen kuntatiedote 8/2017 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet SISÄLLYSLUETTELO 8/2017 At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
SISÄLLYSLUETTELO 7-8/2019. Julkinen tiedote
Julkinen tiedote sanomat 7-8/2019 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO 7-8/2019
sanomat SISÄLLYSLUETTELO 10/2017 Julkinen tiedote
Julkinen tiedote sanomat Siikajoen kuntatiedote 10/2017 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet SISÄLLYSLUETTELO 10/2017 At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
SISÄLLYSLUETTELO 10/2018. Julkinen tiedote
Julkinen tiedote sanomat Siikajoen kuntatiedote 10/2018 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
Avointa toimintaa Hattulassa
Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO
KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
SISÄLLYSLUETTELO 11/2018. Julkinen tiedote
Julkinen tiedote sanomat Siikajoen kuntatiedote 11/2018 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO
Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke
TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
Avoin päiväkoti SoPeVa
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
www.loimaanseudundiabetes.net loimaanseudundiabetes@gmail.com Yhdistyksen puh.nro 0400-169046 Löydät meidät myös facebookista! Jäsentiedote syksy 2017 Tule mukaan yhdistyksen toimintaan! Jäseneksi voit
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.
OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan
SISÄLLYSLUETTELO 6/2019. Julkinen tiedote
Julkinen tiedote sanomat 6/2019 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO 6/2019 Yleishallinto...2
Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen
Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
SISÄLLYSLUETTELO 1/2019. Julkinen tiedote. Yleishallinto...3 Sosiaali- ja terveyspalvelut...3 Sivistystoimi...6 Tekninen toimi...10 Muut...
Julkinen tiedote sanomat Siikajoen kuntatiedote 1/2019 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. SISÄLLYSLUETTELO
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat
Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat Ohjeistus asiakkaalle 1.1.2014 alkaen Liikuntapaikkojen käyttömaksut (1.1.2014 alkaen) Kertalippu (Ivalo: uimahalli, sulkapallokenttä, kuntosali) 3 - alennettu
TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA
TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
SISÄLLYSLUETTELO 4/2019. Julkinen tiedote. Yleishallinto...2 Maaseutupal velut...5 Sosiaali- ja terveyspalvelut...6 Sivistystoimi...8 Muut...
Julkinen tiedote sanomat 4/2019 www.siikajoki.fi/kuntatiedotteet SISÄLLYSLUETTELO 4/2019 At infopankki you will find the answers to your questions and gain fast access to Finnish society and culture. Yleishallinto...2
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.
MUSIIKKI. Ruukin kansalaisopisto Opinto-ohjelma YHTEISLAULU
MUSIIKKI 110104 YHTEISLAULU TÖNKYRÄNKANGAS, LUOHUA, Mäentie 77 ke 18.00-20.15 SALONPÄÄ SEPPO Ilm. 15.5.2019 mennessä 110105 PERINNEKUORO to 15.00-16.30 16.9.2019-27.11.2019, JÄNTTI PENTTI 110106 PIANO,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)
Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
ELOKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.
JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
Nakkilan kunnan työpaja
Nakkilan kunnan työpaja Nakkilan kunnan työpaja sai alkunsa 20.8.2012. Paja on suunnattu pääasiassa 16 29-vuotiaille nuorille. Reipas ilmapiiri antaa turvallisen tilan nuorille testata ja kehittää taitojaan
Vko 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. leipää, leikkelettä kasvista. Kalaa talon tapaan Perunaa Porkkanaraastetta
Päiväkotien ruokalista viikko 1, 2013 h Vko 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Aamupala Hiutalevelliä Hedelmäjogurttia/PUUROA, Aamupala talon tai Mannapuuroa marjasosetta/ keittoa Ohrahiutalepuuroa
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi
Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
RUOKALISTA VK 33 MA 11.8 Jauhelihakeitto Porkkanasose-kookoskeitto Ruisleipä, juusto, tuorekurkku
RUOKALISTA VK 33 MA 11.8 Jauhelihakeitto Porkkanasose-kookoskeitto Ruisleipä, juusto, tuorekurkku TI 12.8 Lohimureke / Kasvispihvi Kermaviilikastike Peruna tai perunasose KE 13.8 Broilerikastike Linssi-tomaattikastike
PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI
PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.
NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi
Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa