Ivo Sasek. Muutoksien Herra. Elaion-Verlag CH-9428 Walzenhausen

Transkriptio

1 Ivo Sasek Muutoksien Herra Elaion-Verlag CH-9428 Walzenhausen

2 Elaion CH-9428 Walzenhausen Saatavana Gemeinde-Lehrdienst Til.nro 19 FIN Saksankielinen alkuteos: Herr der Wandlungen 3. painos suomalainen painos 2005 Suomentanut Irmeli Manns Korjannut Anja Susi ja Riitta Laine Perhekuva: Valokuvaamo Christine Kocher CH-9428 Walzenhausen Kansikuva: Elisabeth Goebel Kannen suunnittelu, sivun valmistus ja paino Gemeinde-Lehrdienst, CH-9428 Walzenhausen

3 Sisällysluettelo Kääntäjän alkusanat Kuolemaan tuomittu... 5 Jeesus kohtalomme... 9 Jumala kyllä, mutta mihin tarvitaan Jeesusta? Ilmestys Jumalan valittu Mahtavia muutoksia Muuttuneet työ ja elinolosuhteet Jälkipuhe Liite

4 Kääntäjän alkusanat Käännöksessä on käytetty vanhaa Raamatun käännöstä vuodelta 1933/1938. Kirjailija on kääntänyt muutamia Raamatun lauseita uudellen kreikan kielestä, tästä johtuen voivat jotkut kohdat erota tuntemistanne Raamatun paikoista. Kreikankielisten sanojen merkitys on monipuolisempi kuin saksankielisten yhdellä sanalla voi olla monta eri merkitystä. Kaikki pitävät paikkansa, mutta yksi tai toinen näistä merkityksen vivahteista osuu mahdollisesti parhaiten asian ytimeen. Nämä kohdat on käännetty suoraan saksan kielestä ja ne on merkitty huomautuksella: (käännetty suoraan saksan kielestä, käänt. huom.). Kirjallisuutemme käännöstyö jatkuu lakkaamatta. Uutta kirjallisuutta ja uusia kasetteja on tulossa. Älkää epäröikö kysyä kirjeitse tai faxin avulla mitkä näistä tarjouksista on jo teidän kielellänne saatavana. Haluamme huomauttaa, että tämä kirja on käännetty saksan kielestä. Tarkoituksemme on hyvin tarkkaan valvoa tekstin laatua, niin että se mahdollisimman täydellisesti tulkitsee sanomamme. Jos kuitenkin joku paikka kuulostaa teistä kielellisesti tai opillisesti epäjohdonmukaiselta tai epätarkalta, kysykää Gemeinde-Lehrdienst : stä (kirje, fax) saadaksenne selville oletteko ymmärtäneet asian oikein. Maaliskuu 2005 Gemeinde Lehrdienst (Seurakunnan opetuspalvelu) 4

5 Kuolemaan tuomittu Aivan kuin olisin näytellyt pääosaa filmissä, mutta en ollut sen sankari. Makasin pitkin pituuttani pienen huoneeni lattialla Zürichissä. Kouristusten ravistelemana, yltä päältä hiessä, hivuttauduin senttimetri senttimetriltä vastapäätä olevaa sohvaa kohti. Sen harmahtavalla päällyksellä lepäsi se, jota olin niin kauan vihannut, halveksinut ja ivannut. Ja kuitenkaan en voinut unohtaa sitä. Mikään tie ei näyttänyt johtavan sen ohi. Vielä muutama tunti sitten olin tehnyt siitä pilkkaa työtovereitteni läsnäollessa ja tehnyt sen naurunalaiseksi. Ja nyt se lepäsi siinä, niin etäisenä ja kuolleena. Änkytin, itkin, huusin Jumalan puoleen, mutta mikään ei näyttänyt kykenevän poistamaan tuota vastenmielistä väliseinää minun ja sen välillä. Kuin janoon kuoleva erämaassa, laahauduin viimeisillä voimillani sen luokse vain saadakseni koskettaa sitä. Mutta mikään ei auttanut tuona pimeänä iltana vuonna Tuskin oli käteni tarttunut siihen, kun sain tuntea aina uudestaan, etten koskaan saisi herätettyä sitä eloon. Miksi se oli, pyytämättäni, tunkeutunut elämääni kuin joku julkea ihminen? Miksi en päässyt siitä eroon, vaikka en edes tuntenut sitä. Miksi oli joku saanut päähänsä kirjoittaa 5

6 Raamatun, tuon pahuksenmoisen, arvoituksellisen ja kuitenkin niin karmivan puoleensavetävän kirjan? Ei kukaan ollut kertonut minulle siihen mennessä mitä Paavali korinttolaiskirjeessä kirjoittaa, nimittäin, että lihallinen ihminen, joka silloin olin, ei voisi koskaan ymmärtää Raamattua, jollei Jumala sitä hänelle kirkasta. (1. Kor. 2:14) Koska en silloin tuota salaisuutta tiennyt, sai viha minut uudelleen valtaansa. Paiskasin Raamatun kiinni ja heitin sen seinään. Mutta mikään ei auttanut, ei uhma, ei valitus eikä kiroilu. Olin niinkuin jok ikinen syntinen riippuvainen siitä, että Jumala armossaan ilmestyisi minulle. Kukaan ei ollut myöskään kertonut minulle pahoista hengistä tai demoneista, mutta nyt tunsin ne koko ruumiissani. 21 vuotta olin palvellut syntiä, mutta juuri nyt, kun sydämeni salaisimmassa sopukassa oli syntynyt halu jättää tuo kaikki pahuus, vaati se minulta lunnaat. Vasta tuona toivottoman synkkänä hetkenä minulle selvisi, että olin sanan varsinaisessa merkityksessä synnin orja, kuoleman ja vihollisen vanki, pahan palkkalainen. (Room. 6:23) Synnin palkka on kuolema. Olin siis kuolemaan tuomittu. Tuo oli suurin piirtein kaikki mitä Raamatusta ymmärsin. Mutta mitä apua minulla siitä oli? Halusinhan perehtyä Raamattuun löytääkseni sieltä sen ikuisen elämän, josta eräs työtoverini 6

7 Kuolemaan tuomittu autoverstaalla niin järkähtämättömänä puhui. Kuin mustat ukkospilvet tulivat Artturin sanat yhä uudelleen mieleeni: Jumala haluaa lahjoittaa sinulle ikuisen elämän. Mutta jos et jätä syntistä elämääsi, et tule kestämään tuomiopäivää. Sellaisena kun olet, on sinun mahdotonta päästä taivaaseen. Siihen saakka oli minulle ollut yhdentekevää pääsenkö taivaaseen vai en. Mutta tämä mitä nyt koin oli pelkkää helvettiä. Ja sitähän en halunnut. En olisi koskaan uskonut eräänä päivänä hyppiväni Raamatun päällä kuin villieläin. Nyt tein sitä toistamiseen. Ja vaikka kirosin Raamattua ja Jumalaa sitä tehdessäni, olin syvimmiltäni pikemminkin epätoivoinen enkä niinkään vihoissani. Siihen asti olin saanut elämässäni aina tahtoni läpi. Nyt, kuitenkin, ensimmäistä kertaa iskin jumalalliseen graniittiin. Jouduin tekemisiin minulle tuntemattoman materian eli elävän Jumalan kanssa, joka mursi perusteellisesti itsekkyyteni, eikä antanut periksi hiukkaakaan. Luultavasti tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani pohjaan saakka kadotettu syntinen. Nimittäin mitä enemmin yritin niinä päivinä päästä kiroilusta, nikotiini tai seksihimostani, sitä syvemmälle vajosin. Pienemmätkin hairahdukset työssäni saivat minut intohimoisesti kiroilemaan, ja jos yritin päästä irti tupakasta, oli minun avuttomasti todettava, 7

8 etten kestänyt kahtakaan tuntia ilman sitä. Sinun täytyy muuttua, kuulin omatuntoni aina vain sanovan. Mutta millä voimalla? Jos minun onnistui pitää itseni irti tupakasta muutaman tunnin ajan, paisui himoni niin suureksi, että se kukisti minut hetkessä kuin padon murtuma. Tuolloin minulla oli tapana survoa suuhuni koko paketti yhdellä kertaa ja vetää se keuhkoihini kuin pölyimuri. Samoin kävi minulle kaikilla muillakin itsekkään ja jumalattoman elämäni aloilla. Koin omassa ruumiissani mitä Roomalaiskirje kirjoittaa: Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni. Sillä sisäisen ihmisen puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? (Room. 7:21-24) 8

9 Jeesus kohtalomme Kolmen kuukauden ajan keskustelimme Artturin kanssa Raamatusta kahvitauoilla. Yritin sinnikkäästi saada häntä vakuuttuneeksi kaikenlaisista ateistisista teorioista, ehkä myös senkin takia, ettei minun näin tarvinnut tehdä tiliä omasta surkeasta tilastani. Mutta hävisin joka ainoan ottelun. Juuri kun olin alkanut tottua tuohon outoon kristittyyn, ilmoitti hän meille lopettavansa automekaanikon hommat. Mitä nyt aiot tehdä, halusimme tietää. Hänen vastauksensa järkytti meitä kaikkia, mutta minuun se iski kuin salama. Vaikka emme Artturin suhteen ihmetelleetkään oikeastaan enää yhtään mitään häneen oli yhtä helppo tarttua kuin tuuleen, hänen teitään yhtä helppo arvata kuin linnun lentoa tällä kertaa hän meni mielestämme liian pitkälle: Annan rahani pois ja menen raamattukouluun. Juuri tuohon aikaan olin vakaasti päättänyt tulla miljonääriksi. Tulevaisuuteni sai pienen hetken uutta toivoa: nyt kun Artturi ei enää tarvitsisi rahojaan, voisi hän hyvinkin lahjoittaa ne minulle. Tekeydyin hyvin ystävälliseksi kysyessäni miten hän sitten aikoisi päästä irti tuosta haitallisesta mammonasta. Pääni selvisi paluupostissa. Minulla ei ollut 9

10 pienintäkään mahdollisuutta päästä käsiksi rahoihin. Artturi oli vakaasti päättänyt uhrata ne lähetystyölle, Jumalan asialle. Artturi oli viime kuukausien ajan, tarkoin sunnitelluin vedoin, yrittänyt saada minut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesus on ainoa toivomme. Hän ei voinut aavistaa, että oli tällä viimeisellä vedollaan kukistanut minut lopullisesti. Jäähyväisiksi Artturi painoi käteeni kirjan: Jeesus, meidän kohtalomme, katsoen minua samalla tiukasti silmiin ja siten houkutteli minut itse asiassa taas kerran vastoin periaatteitani lupaamaan, että lukisin sen. Niin vein kirjan kotiin enkä voinut lakata ajattelemasta sitä rahajuttua. Nimittäin, myös minä olin houkutellut Artturin todennäköisesti myös vastoin hänen periaatteitaan sanomaan minulle sen tarkan rahasumman. Miksi minun, aasin, piti kysellä niin kauan kunnes hän oli valmis ilmaisemaan sen. Kaikista itsesyytöksistä ei kuitenkaan ollut tällä hetkellä mitään hyötyä. Summa oli tullut ilmi ja minä olin voitettu. Heti lämpimiltään kerroin äidille koko jutun ruokapöydässä: Äiti, kuvittele, tunnen yhden tärähtäneen kaverin, joka aikoo luovuttaa ammattinsa, säästönsä ja kaikki mitä sielu halajaa, uskostaan Jeesukseen Kristukseen ja lähteä lähetystyöhön. Olisipa edes antanut rahansa minulle. Ymmärrätkö tuollaista? En muista enää, mitä äiti tuolloin vastasi, tiedän vain, ettei se mieltäni keventänyt. 10

11 Jeesus kohtalomme Olinhan jotenkin pystynyt puolustautumaan teologisia väitteitä vastaan. Jopa tuomiopäivän uhkaa kohdallani pystyin vähättelemään, jopa väittelemään sen olemattomaksi. Mutta se tosiasia, että 21-vuotias, nuori komea mies luopuu vapaaehtoisesti kaikesta palvellakseen muita, juuttui minuun kuin viisisakarainen harppuuna. Jotenkin aavistin, että tuolla kirjalla, nimeltään: Jeesus, meidän kohtalomme, tulisi olemaan suuri merkitys tulevassa elämässäni. Sillä Jeesuksesta oli jo tietyssä merkityksessä tämän todistajan kautta tullut väistämätön kohtaloni. En päässyt hänestä eroon, väkisinkin ajattelin Häntä yötä päivää. Mutta en vielä alkuunkaan ymmärtänyt, mihin Jeesusta loppujen lopuksi tarvitaan. 11

12 12 Jumala kyllä, mutta mihin tarvitaan Jeesusta? Koska olin peruuttamattomasti hävinnyt taistelun lukea ja ymmärtää Raamattua, päätin ainakin tehdä Artturille mieliksi lukemalla hänen kirjansa. Ja vaikka en läheskään kaikkea tajunnut lukemastani, tunsin kuitenkin ensimmäistä kertaa pääseväni lähemmäksi Jumalaa. Mikä minua tuon kirjan alkuluvuissa miellytti, en osannut itsekään selittää. Joka tapauksessa kertoi tämän kirjan kirjoittaja yhtä vakuuttavasti ja lakkaamatta Jeesuksesta kuin Artturikin oli tehnyt. Mantran tavoin toistui tekstissä yhä uudelleen todistus Jeesuksen uhrikuolemasta ja sen kautta saamastamme pelastuksesta. Kertomukset oli kirjoitettu jännittävästi ja elämänläheisesti. Siksi jatkoin lukemistani. Sitten tuli luku, jota en ollut odottanut. Se kuvasi kirjan kirjoittajan, pastori Wilhelm Busch in kuolemaa. Kun luin kertomusta hänen viimeisistä hetkistään täällä maan päällä, tunsin yht äkkiä, miten että kaikki ymmärryksen ja tiedon lähteet aukenivat minulle sinä hetkenä. Yhdellä kertaa olin täydellisen varma siitä, että tämä mies on nyt siinä paikassa, jota minä en koskaan tulisi näkemään, taivaassa. Yhdellä iskulla tuli minulle selväksi mikä tässä kirjassa oli

13 Jumala kyllä, mutta mihin tarvitaan Jeesusta? niin puoleensavetävää. Se ei ollut teologiaa eikä teoriaa Jumalan olemassaolosta, se oli sydämen suhdetta Häneen, teeskentelemätöntä, jakamatonta, aitoa antautumista Hänelle, joka kuoli syntiemme tähden ja joka herätettiin kuolleista, että meillä olisi elämä Jeesus, kohtalomme. Vihdoin tajusin mihin Jeesusta tarvitaan. Wilhelm Busch luotti koko elämänsä aikana Häneen, ei hyviin tekoihinsa. Hän oli ihminen, virheellinen kuin muutkin. Mutta päinvastoin kuin minä, tunnusti hän syntinsä alituiseen ja antoi Jeesuksen veren pestä ne pois. Wilhelm Busch luotti täydellisesti Jeesukseen. Voin hengessäni kirjaimellisesti nähdä, miten rohkeasti mies käveli helvetin porttien ohi. Syyttäjä ja vihollinen mahtoivat olla legiooneineen paikalla, mutta minä kuulin hänen huutavan voitokkaasti: Jeesus on vanhurskauttanut minut, hän on parantajani ja elämäni Jeesus on kohtaloni. Tuollaisen uskonvaelluksen edessä oli helvetin voimien antauduttava, murruttava, ja paettava. Se hetki, jona näin hengessäni Wilhelm Busch in nousevan riemusaatossa taivaaseen rakastamansa Jeesuksen käsivarsille, oli minun murtumishetkeni. Hänen kuolemansa näytti minulle totuuden omasta itsestäni. Hetkessä nousi koko syntielämäni silmieni eteen. Mihin joudun minä, jumalaton ja itsekäs ihminen, kuoltuani? Aivan kuin olisin seisonut keskellä tuomiosalia, valkoisen 13

14 tuomioistuimen edessä. (Joh. Ilm. 20:11-12) 1 Yht äkkiä minulle selvisivät ennen niin vaikeasti ymmärrettävät Raamatun sanat roomalaiskirjeestä: Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa, kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomaksi käyneet, ei ole ketään, joka tekee sitä, mika hyvää on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla, heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta, heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan teitä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmiensä edessä. (Room. 3:10-18) En pystynyt enää pidättämään itkuani. Kokoon käpristyneenä kuin nainen synnytystuskissa inisin kuin potkun saanut koira. Kaikki menneisyyden synnit vyöryivät sieluni ylitse kuin valtavat aallot ja peittivät minut helvetillisellä kirouksella. Pahat tekoni, yksi toisensa jälkeen, tulivat sysäyksittäin mieleeni. Lopulta 1 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. 14

15 Jumala kyllä, mutta mihin tarvitaan Jeesusta? huusi joka ainut ruumiini solu, joka ainut sieluni säie: Voi minua, minä hukun, olen syntinen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista.? Niin varmasti kuin tiesin Wilhelm Busch in olevan taivaassa, niin varma olin siitä, että kuoltuani joutuisin helvettiin. Vaikka en oikeastaan enää jaksanut uskoa Jeesuksen kuolleen näin suuren syntisen puolesta, sain kuitenkin tuona traagisena hetkenä toivoa Raamatun sanoista, joita Artturi ja Wilhelm Busch niin väsymättömänä minulle todistivat: Jos sanomme, ettei meissä syntiä ole niin petämme itseämme ja totuus ei ole meissä. Mutta jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas ja hän puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:8-9) Niin tunnustin syntejäni, sitä mukaan kuin ne mieleeni tulivat. Ensimmäistä kertaa minulla ei ollut halua kaunistella mitään, minussa ei ollut tilaa minkäänlaiselle vähättelylle tai puolustautumiselle. Pelkkä kaunistelematon totuus tuli ilmi. Huusin Jeesuksen nimeä niinkuin Raamattu opettaa: Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Room. 10:13) Tällä armotuomion hetkellä ymmärsin täydellisesti mihin Jeesusta tarvittiin. Koko elämäni tuntui armottomasti palavan tuhkaksi Jumalan pyhien kasvojen edessä. Mutta oli olemassa yksi, joka maksoi minun syntivelkani: vanhurskas 15

16 Jeesus. Hän kuoli minun, syntisen, puolesta ja otti syyn päälleen. Hän maksoi siitä, että minulla olisi rauha. Tuona sekasortoisena hetkenä muistin Artturin usein sanoneen, että ihmisen pitäisi jättäytyä kokonaan Jumalalle saadakseen pelastuksen. Miten tuo käytännössä tapahtui, en silloin vielä tiennyt. Mutta tiesin, että Raamattu sanoo: Ja hän (Jeesus) on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. (2. Kor. 5:15) Vaikka en alkuunkaan jaksanut ymmärtää, mitä Jumala minun surkealla elämälläni tekisi, huusin epätoivoissani: Hyvä Jumala, jos haluat, ota tämä likainen elämäni ja tee sillä mitä tahdot. Tällä rukouksella jättäydyin Jumalalle. En vielä tähän päivään mennessä jaksa ymmärtää, että Jumala kuuli tuon surkean rukoukseni. Mutta Hän tosiaan kuuli sen. Ja vaikka sitten joskus nousin väsyneiltä polviltani tuntematta mitään erikoista muutosta itsessäni, sain kuitenkin noihin aikoihin, keskellä normaalia yöunta, kokea yht äkkiä taivaallista ulottuvuutta. 16

17 Ilmestys Vierelläni käveli mies, jota en ollut koskaan ennen nähnyt, mutta joka kuitenkin oli minulle läpikotaisin tuttu. Keskusteluun syventyneinä kävelimme yhdessä peltojen ohi ylöspäin vievää tietä, jolta oli hyvä näköala alapuolella oleville viljapelloille. Näin leikkaajia sitomassa lyhteitä. Kaikkialla näkyi valmiiksi sidottuja lyhteitä, joita ladottiin odottaviin vaunuihin poisvietäväksi. Mies vierelläni pyysi minua seuraamaan tarkkaan sadonkorjuun tapahtumien yksityiskohtia. Yht äkkiä näin, kuinka ilman ihmiskäden apua vaunut alkoivat liikkua. Hyvin yllättyneenä, mutta en peloissani, seurasin niiden syöksyntää peltojen ohi mäkeä alas. Näytti siltä, että pian tulisi tapahtumaan onnettomuus. Mutta vaunut vierivätkin vihreiden niittyjen yli suurta järveä kohti. Järven rannalla kasvoi mahtavia puita, jotka hipoivat taivasta. Näiden puitten lävitse vaunut vierivät suoraan veteen. Taas olin vähällä pelästyä, mutta ennenkokematon rauha ympäröi minut. Sitten näin, kuinka nämä lyhteillä lastatut vaunut muuttuivat laivaksi. Ja aivankuin se olisi ollut luonnollisin asia maailmassa, jatkoi tämä laiva kaikessa rauhassa matkaansa. Sitten katsoin puita, joiden latvat ulottuivat taivaalle. En ollut koskaan inhimillisillä silmilläni nähnyt 17

18 sellaista kirkkautta. Puun latvat kumartuivat vettä kohti Jumalan rakkauden tuulen niitä hellästi keinutellessa. Tämän näyn loisto oli niin valtava ja ihana, ettei ihmisen kieli pysty sitä koskaan kuvaamaan. Minusta tuntui, kuin olisin katsonut suoraan Jumalan kasvoja, niin ihana oli tämä ilmestys. Maisema oli kuin ukkosen jäljiltä, jolloin kaikki on kuin puhtaaksi pesty. Kun heräsin, hyppäsin ilosta hihkuen sängystä, sydämeni riemuitsi lakkaamatta: Jumala elää! Jumala on todella olemassa! Olen nähnyt hänen kirkkautensa! Jumala elää! Jumala elää! Jumala elää! Vielä monta tuntia sen jälkeen olin tuon rakkauden pilven ympäröimänä. Vielä tänäkin päivänä, 25 vuotta myöhemmin, näen Jumalan kirkkauden silmieni edessä, aivan kuin se olisi ollut eilen. En ole koskaan voinut unohtaa sitä, niin onnea ja täyttymystä täynnä oli Hänen läsnäolonsa. Vasta jälkeenpäin tajusin, että se mies vierelläni oli se sama, jolle olin niin surkealla tavalla antanut elämäni. Mutta Hänen ihanuutensa ja rakkautensa vuoksi ei minulle pitäisi enää mikään hinta olla liian korkea, ei mikään taakka liian raskas, ei mikään tie liian jyrkkä, saadakseni eräänä päivänä päästä Hänen rakkaille käsivarsilleen. Rakas lukijani, en voi tällä hetkellä muuta kuin sydämestäni pyytää Sinua antamaan elämäsi Hänen uskollisiin käsiinsä. Toivon vain, että 18

19 Ilmestys tekisit sen vähän arvokkaammin kuin minä. Etsi, mahdollisesti jo tänään, tämän kirjan kanssa, rauhallinen paikka, jossa voit polvistua Hänen pyhien kasvojensa eteen. Älä katso siinä, mitä sinulle nyt sanon, omaan voimaasi tai viisauteesi. Ei ole tärkeää, mihin sinä pystyt, mihin et. Jos haluat kuulua tälle Jumalalle, joka loi taivaan ja maan niin tee jo tänään tästä rukouksesta omasi: Taivaallinen isä, olen tehnyt syntiä Sinua vastaan. Syntini ovat niin lukuisat kuin on hiuksia päässäni, enkä yhtäkään niistä voi itse sovittaa. Siksi tulen luoksesi pyytämään Sinulta sovitusta. Minulla ei ole itselläni edes voimaa sydämeni pohjasta katua syntejäni, vielä vähemmän muuttaa elämäntapojani. Olen läpikotaisin syntinen, ruumiini, sieluni ja henkeni puolesta. Kuitenkin Sinä sanot, että rakastit maailmaa niin paljon, että annoit ainokaisen poikasi, että jokainen, joka häneen uskoo pelastuisi. (Joh. 3:16) 1 Taivaallinen isä, uskon, että Jeesus on Jumalan poika. Uskon, että Hän kuoli syntieni tähden. Uskon, että Hän nousi kuolleista, että minulla olisi elämä ja yltäkyllin. Anna minulle sentähden Jeesuksen nimes- 1 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänelllä oliis iankaikkinen elämä. 19

20 sä anteeksi kaikki syntini. Mutta en halua antaa Sinulle vain syntejäni, vaan koko elämäni. Niinkuin Sinä annoit elämäsi minun puolestani, niin minäkin haluan antaa elämäni Sinulle. Sinulle kuulukoon minun ruumiini, sieluni ja henkeni. Taivaallinen isä, Jeesuksen nimessä kiitän Sinua, että täytät lupauksesi juuri nyt ja että olet antanut syntini anteeksi. Kiitollisuudesta Sinulle annan kastaa itseni ensi tilaisuuden tullen, jotta voisin todistajien läsnäollessa tunnustaa uskoni Sinuun ja että niin saisin ottaa vastaan Pyhän Henkesi. (Apt. 2:38) 1 Tule elämääni Pyhän Henkesi voimalla, asu minussa, niin että minä tulisin Sinuksi ja Sinä minuksi. Asu minussa, Jeesus, niin että voimassasi pystyisin olemaan palvelematta kuolemaa ja vihollista. Kiitän Sinua lupauksistasi ja siitä, että kuulet rukoukseni. Aamen. Kun olet totisin sydämin rukoillut tämän rukouksen, pyydän Sinua, niin pian kuin mahdollista, pitämään sanasi ja ilmoittautumaan kasteelle 2. 1 Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 2 lisää kasteesta kts. jälkipuhe, s

21 Jumalan valittu En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, miten nopeasti tuon ihanan yöllisen ilmestyksen jälkeen tummat synnin harsot pääsivät levittäytymään elämäni ylle. Koko ajatus ja tunnemaailmanihan oli vielä täynnä synnin himoja ja kahleita. Vaikka en mitään muuta intohimoisimmin kaivannut, kuin vaan saada pysyä tuossa kirkkaudessa, saivat pian pahat ja likaiset ajatukseni ihanuuden loittonemaan. Ensimmäisellä viikolla sai pimeys minut usein niin valtaansa, että jopa välillä unohdin olevani Jumalalle jättäytynyt kristitty. Minulla ei ollut silloin vielä aavistustakaan siitä, että minulta puuttui Pyhän Hengen voima ja lahja. Enhän ollut vielä kastettu. Eräänä iltana olin polvillani huoneessani. Edessäni oli salamyhkäisen niminen kirja: Jumalan Valitut. Kirjan kannessa oli ihmishahmoja valkoisin ja mustin ääriviivoin. Ylhäältä tuleva valokeila valaisi vaaleat hahmot, niin että ne erottuivat tummista. Taas kerran murtui sisäinen maailmani. Koska en siihen mennessä ollut vielä oppinut uskossa luottamaan siihen tosiasiaan, että olin Kristuksessa uusi luomus, katsoin vain tunteisiini ja ulkonaisiin ominaisuuksiini. Siksi ei ollut ihme, että tulin alakuloiseksi ja toivottomaksi katsellessani tuota kuvaa. Olen saavuttanut kai- 21

22 ken, ajattelin itsekseni, vain yksi, se kaikkein tärkein elämässä, minulta puuttuu, en ole Jumalan valittu. En vielä ymmärtänyt mitä Jumala roomalaiskirjeessä sanoillaan tarkoitti. (Room. 8:29) Siinä Hän nimittäin lupaa, että kaikki ne, jotka Hän on ennalta tuntenut, Hän on myös ennalta määrännyt tulemaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi. En jaksanut ymmärtää, että kaikki ne, jotka Hän on edeltämäärännyt, on Hän myös kutsunut. Ja että kaikki ne, jotka Hän on kutsunut, on Hän myös vanhurskauttanut. Ja kaikki nämä vanhurskautetut Jumala haluaa kirkastaa. Sillä näin on kirjoitettu: Ne, jotka Hän on vanhurskauttanut, ne Hän on myös kirkastanut. (Jae 30) Hellän huolenpitävästi näytti Pyhä Henki minulle hiljalleen, kuinka uskollisesti Hän koko elämäni ajan oli armossaan minut varjellut ja sinetöinyt. Sain nähdä Efesolaiskirjeestä (1:3), että minut on jo siunattu kaikella hengellisellä siunauksella taivaallisissa ja että Kristus oli valinnut minut jo ennen aikojen alkua. Mikä ilo tulvi sydämeeni kun ensi kertaa huomasin Jumalan minut jo edeltämääränneen, kutsuneen ja vanhurskauttaneen. Juuri se tosiasia, että Jumala oli vetänyt minut puoleensa ja tehnyt minusta vanhurskaan omassa veressään, oli todistus siitä, että Hän jo ennen maailman alkua oli valinnut minut. Ja se todisti myös siitä, että Hän oli tosiaan halukas kirkastamaan minussa 22

23 Jumalan valittu Poikansa täydellisesti. Oletko tiennyt, että kaikki nämä taivaalliset siunaukset on tarkoitettu myös Sinulle? Ota ne vastaan täynnä kiitollisuutta ja uskoen. Ilman uskoa et voi kokea niitä elämässäsi. Joka uskoo, se omistaa! Yht äkkiä tunnistin Hänen ennakoivan armonsa elämässäni kuin punaisen langan. Mikään ei ollut tapahtunut sattumalta, ei mikään. Jopa rajuimpina jumalattomuuden aikoinani kantoivat ja johtivat Hänen rakkaat kätensä minua. Haluan nyt kertoa tarkalleen mitä tämä valinta sai aikaan jokapäiväisessä elämässäni ja mikä muuttava voima minussa vaikuttaa uskoon tulostani lähtien kesällä Kirjoitan täyden totuuden ja tiedän, että sama voima haluaa muuttaa myös Sinun elämäsi, niin, jopa mullistaa sen. Aloitan alusta ja kerron ennakoivasta armosta elämässäni. Ennakoiva armo Tätä armoa sain kokea jo syntymähetkelläni. Napanuora oli kaksi kertaa kiertynyt kaulani ympäri ja äitini poltot lakkasivat. Lääkärit yrittivät kirjaimellisesti käsin ja jaloin, polvillaan ryömien mahan päällä, saada minut ulos. Kuoleman henkäys täytti hiljaisen huoneen. Pieni ruumiini oli muuttunut tumman siniseksi ja lääkärien lausuman mukaan olin hyvin lähellä kuolemaa. Mutta sanassa sanotaan: Sinä vedit 23

24 minut äitini kohdusta (Ps. 22:10), ja Hesekielin kautta Herra puhui: Mutta minä kuljin ohitsesi ja näin sinut, kun sätkyttelit verissäsi. Ja minä sanoin sinulle, kun olit siinä verissäsi; Sinun pitää elämän, ja minä teen sinut kymmentuhansiksi kuin pellon laihon. (Hes. 16:6) Tämä ennakoiva armo varjeli minut myös kun, ollessani nelivuotias, eräs mies kaappasi minut keskellä katua. Hän sanoi olevansa isoisäni. Äitini, joka oli asioillaan toisella puolella kaupunkia, näki minut sattumalta miehen seurassa. Äiti ryntäsi autosta ja tempaisi minut hänen käsistään. Taas muutamaa vuotta myöhemmin tämä armo piti veljeni ja minut hengissä kun jyrkässä mäessä irroitimme auton käsijarrun ja jäimme kiinni vain avonaisen oven varaan. Sitten myöhemmin seisoin veljeni kanssa pitkällä Välimeren laiturilla. Yht äkkiä nousi kova ukonilma ja salama iski vain muutamaa metriä meistä, mereen. Vasta myöhemmin selvisi meille miten suuri armo silloin vaikutti, sillä jokainen fysikaalinen laki opettaa meille, että salama iskee aina ylimpään pisteeseen. Kerran jouduin vanhempieni kanssa auto-onnettomuuteen keskellä talvea. Silloin automme kääntyi ympäri ja jäi juuri ja juuri tolppaan kiinni. 50 metriä sitä ennen ja 50 metriä sen paikan jälkeen olisimme syöksyneet jäiseen Lauerzer järveen ja hukkuneet. 24

25 Jumalan valittu Voitko Sinäkin huomata tuon Jumalan armon vaikutuksen elämässäsi? Oletko jo sydämestäsi kiittänyt Jumalaa siitä kaikesta hyvästä mitä Hän on tehnyt Sinulle ja omaisillesi? Ota se todisteeksi siitä, että Hän on Sinutkin valinnut aikojen alusta ja edeltämäärännyt Sinut kasvamaan Jeesuksen kanssa yhdeksi ruumiiksi. Niin pääset täydellisesti osalliseksi Hänen elämästään, pätevyydestään, ominaisuuksistaan, kyvyistään ja voimastaan. Tartu uskossa siihen tosiasiaan, että Hän on Sinutkin valinnut ja suunnitelmiensa mukaan vanhurskauttanut Kristuksessa. Ja Hän on tekevä mahdolliseksi sen, että Kristus tulee kirkastumaan näkyvästi Sinussa ja Sinä Hänessä. Sinun on aika ottaa vastaan tämä ihanuus, sillä mielestäni ihmisen elämä on aivan liian lyhyt täydelliseen Kristuksen kirkkauden omaksumiseen ja muuttumiseen Hänessä. Kiiruhda ja anna pelastaa sielusi. Rukoile syntisen rukous jos et ole sitä vielä tehnyt (4. luku). Tule kanssamme tälle tielle ja ota vastaan Jumalan valittuna, Hänen lupaamansa voimallinen muutos itsessäsi. 25

26 26 Mahtavia muutoksia Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herra kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme tämän kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2. Kor. 3:18) Jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka on hänestä syntynyt. (1. Joh. 5:1) Meidän Jumalamme on muutoksien Jumala. Niin pian kun Hän saa meidät käteensä, alkavat taivaan voimat vaikuttaa meissä kaikilla elämämme aloilla meidän parhaakseemme. Ensimmäinen asia, joka kääntymykseni jälkeen alkoi muuttua, oli pahuuteni ja epäpuhtauteni. Herra muutti nuo molemmat syväksi rakkaudeksi kanssaihmisiini ja samalla Hän herätti minussa halun puhtauteen ja pyhyyteen. Tämä tapahtui sellaisella jumalallisella päättäväisyydellä jota en ennen tuntenut. Siis yritin päästä intohimoisesta kiroilustani. Koska kukaan ei ollut opettanut minulle, että jokainen synti voidaan voittaa Jeesuksen nimessä ja uskossa, jonka Hän meissä vaikuttaa, yritin ensin kukistaa kirouksen hengen omin voimin. Se tietenkin epäonnistui, ja koska en paremmasta

27 Mahtavia muutoksia tiennyt, päätin käden kääntessä lopettaa työt autokorjaamossa näin välttääkseni jatkuvaa houkutusta. Tästä syystä vaihdoin myyntipuolelle. Vaikka tämä ratkaisu ei ollut mitenkään raamatullinen, palkitsi Jumala kuitenkin tämän uskossa tehdyn päätökseni. Hän vapautti minut niin perusteellisesti kirouksen hengestä, ettei edes ajatuksiini tullut pienintäkään kirousta vuosiin. Jumalan armo muutti minut hetkessä voimallisesti. Samoin Hän muutti suhteeni toiseen sukupuoleen. Vaikeuksitta pystyin panemaan tämän elämäni alueen järjestykseen. Silmiinpistävin muutos oli kuitenkin se Jumalan rakkaus, joka sytytti minussa palavan halun tavata muita kristittyjä. Jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, (Jumala) rakastaa myös sitä, joka hänestä (Jumalasta) on syntynyt. (1. Joh. 5:1) Jos armollinen Jumala ei tekisi työtään meissä alusta loppuun, olisimme kaikki kadotettuja. Minä, joka ennen olin kristittyjen halveksija, sain kokea yht äkkiä, miten rakkauden siteet vetivät minua muiden kristittyjen yhteyteen. Mutta missä he olivat? Että uudella uskollani olisi jotain tekemistä kirkon tai jonkun laitoksen kanssa, ei tullut mieleenikään. Olin tuohon aikaan vielä liian ylpeä voidakseni puhua asioista isoäitini kanssa. Olimmehan vuosikausia halveksineet ja ivanneet hänen uskoaan. Artturi oli jo lähtenyt raamattukouluun. 27