Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä"

Transkriptio

1 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 9/ Hyvä päätöksenteko Teksti: Juha Niitynpää Yleensä ihminen pohtii ennen yrittämisen aloittamista sekä yrityksen perustamista monelta eri kantilta, onko yritysidea kannattava, onko yritysidea niin hyvä, että pystyy itsensä elättämään sekä mahdollisesti palkkaamaan työvoimaa. Mihin yritys pitää sijoittaa, tarvitaanko erillisiä toimitiloja, minkälainen nimi olisi yrityksen toimintaa parhaiten kuvaava. Tarvitseeko aloittava yritys kumppaneita, vai perustaako ihan yksin. Vaikeita päätöksiä ja paljon. Nämä aiemmat esimerkkipäätökset ovat tärkeitä päätöksiä, joita on vaikea enää muuttaa, kun toiminta on saatu onnistuneesti käyntiin ja asiakasvirta alkanut toimimaan. Eikä päätöstenteko lopu tähän, vaan yrittäjä joutuu joka päivä tekemään erilaisia päätöksiä. Osa päätöksistä on lyhytvaikutteisia osa taas voi vaikuttaa useamman vuoden ajan. Pointtina tässä on se, että varsinkin yksin yrittäjä joutuu elämään näiden itsetekemiensä päätösten kanssa yksin, harvoin päätöksiin vaikuttaa kukaan muu, saatikka elää näiden päätöksien kanssa.. Yrittäjä, joka työllistää ihmisiä, joutuu näiden omien päätöksien lisäksi miettimään paljon enemmän myös työntekijöihin liittyviä päätöksiä, miten niitä voi tehdä, millaisia päätöksiä voi tehdä, kenen kanssa yrityksessä tehdään päätökset, kenen työntekijän tulee päätöksiä noudattaa. Unohtamatta kuitenkaan työehtosopimusten, työaikalakien tms. tuomia päätöksiä, joihin et itse voi vaikuttaa, mutta niitä tulee kirjaimellisesti noudattaa. Lue lisää liitteestä 1/7

2 Kauppakamarin, Lohjan Yrittäjät ry:n ja OP Länsi- Uusimaan Finanssilounas Maailma muuttuu - miten se näkyy Lohjan alueen yrityksille? Tule kuulemaan mihin maailmanpolitiikan ja talouden puhurit ohjaavat Suomea. Miten taloudellinen tilanne vaikuttaa alueen yritysten arkeen. Missä mennään nyt? Ohjelmassa mm. - Talousalueen yritysten näkymät, pankinjohtaja Samu Rouhe, OP Länsi- Uusimaa - Kuntatalouden haasteet - miten tästä eteenpäin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen, Lohjan kaupunki - Maailman talouspolitiikan tuulet - selviääkö Suomi kansainvälisillä markkinoilla? pääekonomisti Reijo Heiskanen, OP Ryhmä Aika: pe klo Paikka: Kisakallion Urheiluopisto, Kisakalliontie 284, Lohja Ilmoittautuminen: ilmoittaudu tästä viimeistään Lisätietoja: eero.hettula@chamber.fi p Koko ohjelman löydät täältä Ehdota ja perustele kenestä vuoden lohjalainen yrittäjä 2018 Ehdotukset voit lähettää mennessä toimisto@lohjanyrittajat.fi. Vuoden Yr ittäjä palkinnon saajaa valittaessa tulee kiinnittää er ityistä huomiota seur aaviin seikkoihin: 1. Vuoden Yr ittäjäksi valitun tulee olla paikallisyhdistyksen jäsen. Kuuluminen yr ittäjien toimialajär jestöön sekä muu ammatillinen jär jestäytyminen katsotaan lisäansioksi. 2. Vuoden Yr ittäjäksi valittavan tulee olla henkilönä ar vostettu ja esimer killinen. Henkilökohtainen toiminta yr ittäjäjär jestön luottamustoimissa katsotaan ansioksi. Samoin katsotaan ansioksi osallistuminen yhteiskunnallisiin luottamustoimiin sekä muu yhteiskunnallinen osallistuminen. 3. Vuoden Yr ittäjäksi valittavan yr ityksen tulee olla vaikuttanut paikkakuntansa kehitykseen oleellisesti esimer kiksi huomattavana työllistäjänä, paikkakunnan palvelutason kohottajana, paikkakunnan elinkeinor akenteen monipuolistajana ja muulla näihin ver r attavalla tavalla. 4. Vuoden Yr ittäjäksi valittavan yr itystoiminnan tulee olla taloudellisesti menestynyt. Menestystä ar vioitaessa on huomiota kiinnitettävä mm. seur aaviin seikkoihin: liikevaihdon kehitys, vakavar aisuus ja yr ityksen kansantaloudellinen mer kitys. 2/7

3 Veropainotteinen ajankohtaiskatsaus yrittäjille KPMG, Lohjan Yrittäjät ja Länsi-Uudenmaan Säästöpankki toivottavat sinut tervetulleeksi kuulemaan ajankohtaista asiaa taloudesta ja yrittäjiin vaikuttavista veromuutoksista keskiviikkona klo Länsi-Uudenmaan Säästöpankkiin, Laurinkatu 47, Lohja. Ilmoittaudu TÄSTÄ! Katso ohjelma! Sääntömääräinen syyskokous Aika: lauantai klo Paikka: m/s Viking XPRS, kokoustila Ennen kokousta klo pientä tarjoilua ja LUOP:n yritysjohtaja Samu Rouheen puheenvuoro (myös avecit tervetulleita). Kokouksessa esillä sääntömääräiset asiat. Jos olet kiinnostunut hallitustyöskentelystä niin ota yhteyttä puheenjohtaja Pasi Hottiin p Esityslista liitteenä! ILMOITTAUTUMISAIKAA PIKKUJOULUIHIN ON JATKETTU ASTI! 3/7

4 4/7

5 Varainhankintatilaisuus kaupungintalolla Lohjan kaupunki ja Laurea-ammattikorkeakoulu kutsuvat Lohjan alueen yrittäjät verkostoitumistapaamiseen kuulemaan koulutuksen tulevaisuudesta Lohjan alueella sekä Laurea-ammattikorkeakoulun kehittymisestä, yhteistyömahdollisuuksista ja varainhankinnan mahdollisuuksista. Puhujina tilaisuudessa mm. - Kaupunginjohtaja Mika Sivula, Lohjan kaupunki - Rehtori, Toimitusjohtaja Jouni Koski, Laurea-ammattikorkeakoulu - Jyri Tawast, Laurea-ammattikorkeakoulu Tilaisuus järjestetään tiistaina klo Lohjan kaupungintalon valtuustosalissa (Karstuntie 4, Lohja). Tarjoilujen vuoksi ilmoittautumiset pyydetään to mennessä Tapani Tapiola p tai tapani.tapiola@lohja.fi Kutsu Novago Yrityskehitys Oy:n maksuttomaan te taan Inkooseen! Tervetuloa Novagon te taan, joka taatusti ei jätä ketään kylmäksi! Mika D. Rubanovitsch tulee kylään ja herättelee teemalla: "Kaikki myyvät - oletko valmis?" To klo , Hembygdsgården, Idrottsvägen 1, Inkoo Ilmoittaudu viimeistään TÄSTÄ! Joulun avaus pe klo 18 Perjantaina perinteinen Joulun avaus eli kulkue kirkkokentältä Laurinkatua pitkin torille alkaa klo Kokoontuminen kirkkokentällä klo Mukana joulupukki ja tontut. Tervetuloa mukaan kulkueeseen! Tilaisuuden järjestäjinä ovat Lohjan Yrittäjät ry ja Lohjan kaupunki. Lapsille jaetaan karkkia. Tilaisuus päättyy upeaan ilotulitukseen. 5/7

6 Uudet jäsenet tervetuloa joukkoon! Runaway Plan Oy; Susanna Kallio (muualla luokittelematon huvi- ja virkistystoiminta), AMV Metsäpalvelu Oy; Aleksi Vaahteranoksa (puunkorjuu), SF Sähkö ja automaatio Oy; Joonas Tuukkanen (sähköasennus), E.M.S. Tekniikka Oy; Jan-Christer Vikman (lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteiden ja -tarvikkeiden t u k k u k a u p p a ), PhotoCat; Veikko Kivilahti (valokuvaamot ja muu kuvaustoiminta), Janne Turunen T:mi ; Janne Turunen (mainostoimistot), Quality Devices Finland Oy; Matti Pönkkä (mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja -laitteiden valmistus). Onnea merkkipäivän johdosta! Yrityksen merkkipäivät: LT-Tuote Oy; Ari Koivunen - 30 vuotta Yrittäjän merkkipäivät: Jyrki Kujala; Lohjan Projektitekniikka 50 vuotta Liity mukaan! Lohjan Yrittäjät ry on avannut uuden avoimen facebook sivuston. Yhteistyössä 6/7

7 Tietoa uutiskirjeestä Nummentaustantie 3 B, Lohja järjestösihteeri Anne von Bell p toimisto@lohjanyrittajat.fi Tämä on Lohjan Yrittäjien uutiskirje. Vastaanottajatiedot perustuvat jäsenrekisteriin. Jos et halua uutiskirjettä jatkossa, käy päivittämässä yrityksesi jäsenrekisteritiedot. PUHEENJOHTAJAT: puheenjohtaja 2. varapuheenjohtaja Pasi Hotti Juha Niitynpää Office Plus Oy Salamavalvonta Oy p p pasi.hotti@officeplus.fi juha.niitynpaa@salamavalvonta.fi 1. varapuheenjohtaja 3. varapuheenjohtaja Maarit Salo Mika Järvenpää Salon Klipsi Interfire Productions Oy p p maarit.salo@salonklipsi.fi mika.jarvenpaa@interfireproducts.com Powered by Postiviidakko 7/7

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 8/2018 28.9.2018 Yrittäjän vastuu pysyä mukana muutoksissa Teksti: Maarit Salo Aloittaessani yrittäjänä yli 30 vuotta sitten olin autuaan

Lisätiedot

Hyvän johtajan 3 k:ta ja 5:tä

Hyvän johtajan 3 k:ta ja 5:tä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 4/2018 27.4.2018 Hyvän johtajan 3 k:ta ja 5:tä Teksti: Niina Leijamaa, Lohjan Yrittäjät ry, hallituksen jäsen Minkälainen on hyvä johtaja?

Lisätiedot

Hyvää Joulua & Uutta Vuotta 2019!

Hyvää Joulua & Uutta Vuotta 2019! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 10/2018 30.11.2018 Hyvää Joulua & Uutta Vuotta 2019! Seur aava jäsentiedote ilmestyy 25.1.2019. 1/6 Tulorekisteri tulee - mitä se tarkoittaa?

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 1/ /8

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 1/ /8 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 1/2019 25.1.2019 1/8 Tekemistä taas riittää? Teksti: Pasi Hotti Uusi Vuosi ja uusi hallitus on aloittanut vauhdilla Yrittäjä yhdistyksessämme.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 2/ /9

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 2/ /9 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 2/2019 28.2.2019 1/9 Yrittäjyyskasvatus Teksti: Juha Niitynpää Olemme hallituksessa keskustelleet mm. siitä, miten yrittäjyyttä opetetaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 6/ /6

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 6/ /6 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 6/2018 29.6.2018 1/6 Lohjan elinkeinopoliitikan mittarit kovassa nousussa Teksti: Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula Lohjan kaupungin

Lisätiedot

Koulutuksen ja yritysten yhteistyö

Koulutuksen ja yritysten yhteistyö Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 3/2018 29.3.2018 Koulutuksen ja yritysten yhteistyö Teksti: Jouko Lindholm, Luksia, kuntayhtymän johtaja Yhteiskunnassa on aina vaara,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2018 13.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätaurinko on jo vähän

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. 3/ JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. 3/ JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 3/ 24.10.2017 JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa. Terveisiä valtakunnallisilta Yrittäjäpäiviltä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 9/2018 13.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kylläpä saatiin nauttia

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi!

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2018 18.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Ruljanssi Joko olet varannut ilmoitustilasi

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 11/2018 16.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Aurinkoista lokakuuta.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä AJANKOHTAISTIEDOTE 20.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yhteistyöllä lasten asialla JHL:n ensiviikon

Lisätiedot

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2018 9.1.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Uusi vuosi tuo tullessaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin seimel, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 6/2018 12.6.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Kesätervehdys! Ylöjärven Yrittäjien hallitus

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä *Uutiskirje* 9/2016 Tervehdys Yrittäjä! Pitelet juuri käsissäsi tuoretta uutiskirjettä. Tutustu rauhassa sen sisältöön ja anna meille palautetta kirjeen

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 2/2018 20.2.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Hyvä me, olemme Pirkanmaan

Lisätiedot

Porvoon Yrittäjät tekee hyvää! Jäsentiedote syyskuu. Medlemsbrev september Tässä kirjeessä mm:

Porvoon Yrittäjät tekee hyvää! Jäsentiedote syyskuu. Medlemsbrev september Tässä kirjeessä mm: Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote syyskuu Medlemsbrev september 2018 5.9.2018 Tässä kirjeessä mm: Beatles-konsertti hyväntekeväisyysäänestyksineen Vuoden yrittäjäjuhla

Lisätiedot

TEKNO-uutiskirje 2/2018

TEKNO-uutiskirje 2/2018 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TEKNO uutiskirje 2/2018 TEKNO-uutiskirje 2/2018 TEKNO - Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeessa kehitetään koulutusta ja verkostoja,

Lisätiedot

Vesihuollon rakennemuutoksesta

Vesihuollon rakennemuutoksesta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesihuollon rakennemuutoksesta Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen loppuraportti 56/2018

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä! Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 14.8.2014 Vielä ehtii! Vaikuta ja verkostoidu -iltapäivä 20.8. Tilaisuudessa on tarjolla asiaa hyvistä viestintäkäytänteistä ja kokemuksia

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 8/2017 8.8.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Elokuun aamu näyttää tänään

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 14/2017 2.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Nyt on Ylöjärven, Kurun

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Toimitusjohtajan katsaus "Jäsenistön ja vesihuoltolaitosten edunvalvonta oli keskeisin tehtävämme, sekä jäsenpalveluiden ja koulutuksen

Lisätiedot

Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Vesihuoltomaksut Venlaan. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Vesihuoltomaksut Venlaan. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset Vuonna 2017 ilmestyneessä pdfjulkaisussa on yleisiä suosituksia vesihuoltolaitosten maksuista ja

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt Orilammen Lomakeskus

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt  Orilammen Lomakeskus 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 21.10.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 28.-29.10. KLUBIN HIRVIJAHTI (jahti 29.10.) myös jäsenten vieraat Orilammen Lomakeskus Jahdin kokonaishinta

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 16/2017 19.12.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Enää muutama yö jouluun.

Lisätiedot

Turvallisen Tekniikan Seminaari Tampereen teknillinen yliopisto

Turvallisen Tekniikan Seminaari Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisen Tekniikan Seminaari 2017 7.-8.6.2017 Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisen Tekniikan Seminaari 2017 Ohjelma Seminaari keskiviikko 7.6.2017 9.30 Seminaarin avaus Toimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 7/2017 14.6.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Tätä kirjoittaessa on maanantai,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tapahtumapaikkana Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Hki.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tapahtumapaikkana Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Hki. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Jäsenlaitosten kannattaa syöttää tiedot Venlaan Varsinaisten jäsenten tulisi syöttää vuoden 2017 perustiedot tunnuslukujärjestelmä Venlaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 5/2018 10.4.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätkokouksessa kuulimme

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 4.5.2016 klo 15 Porin

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015 MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: keskiviikkona 13.5.2015 klo 14.05 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Jäsenet:

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Kuntarahoitus Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 26.3.2013 kello 14.00 alkaen Helsingissä Kuntarahoituksen toimitiloissa, osoitteessa

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Lue lisää. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaikutusten kuulemineni

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Lue lisää. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaikutusten kuulemineni Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Koulutuspäällikön tervehdys Katri Henttonen aloitti Vesilaitosyhdistyksen uutena koulutuspäällikkönä 13.8.2018. Katri työskenteli aiemmin

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Vuosi 2018 vesihuoltoalalla. Puhdistamolietteiden peltokäytön riskit pieniä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan. Uutiskirje 1/5

Vuosi 2018 vesihuoltoalalla. Puhdistamolietteiden peltokäytön riskit pieniä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan. Uutiskirje 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vuosi 2018 vesihuoltoalalla Vesilaitosyhdistyksen kiteyttämä katsaus päättyvän vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset

Lisätiedot

Vesilaitoksille uusi työkalu taudinaiheuttajien poistotehon arviointiin vedentuotantoketjussa. Muutoksia Venlassa. Uutiskirje 1/5

Vesilaitoksille uusi työkalu taudinaiheuttajien poistotehon arviointiin vedentuotantoketjussa. Muutoksia Venlassa. Uutiskirje 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesilaitoksille uusi työkalu taudinaiheuttajien poistotehon arviointiin vedentuotantoketjussa Norjassa kehitettyyn menetelmään perustuvasta

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Rähinää -näin manipuloit ihmiset mukaviksi 5.9.

Rähinää -näin manipuloit ihmiset mukaviksi 5.9. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote elokuu Medlemsbrev augusti 2018 16.8.2018 Tässä kirjeessä mm: Valtakunnallisen yrittäjäpäivän tilaisuus Beatles-konsertti hyväntekeväisyysäänestyksineen

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Muutoksia Venlassa vuonna Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Muutoksia Venlassa vuonna Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu Jälleen on syytä aloittaa keskustelu Vesilaitosyhdistyksen hallituksen erovuoroisten jäsenten

Lisätiedot

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun!

Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Alkuseikkailu 2016 17. 19.8.2016 Tervetuloa Opexiin! Onnea, onnea ja vielä kerran onnea uuden opiskelupaikkasi johdosta, sinä uunituore OKL-fuksi! VAKAVA-koe

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2014 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2014 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2014 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantai 3.10.2014 klo 13.00 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Lisätietoja:

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi

Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje kansainvälistymishanke käynnistyi VVY on lähettänyt 6.4.2018 jäsenlaitoksilleen kyselyn, jolla kartoitetaan jäsenten kokemuksia kansainvälisestä

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ Koulutusiltapäivässä suosittu uutisankkuri ja toimittaja Peter Nyman valottaa esimerkkien avulla toimivan neuvottelun ja vaikuttavan viestinnän avaintekijöitä. Ohjelmaan sisältyy

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

TEKNO-uutiskirje 1/2018

TEKNO-uutiskirje 1/2018 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TEKNO uutiskirje 1/2018 TEKNO-uutiskirje 1/2018 TEKNO - Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeessa kehitetään koulutusta ja verkostoja,

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2019 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Viemäreiden kuntotutkimusopas VVY:n monistesarjaan kuuluva opas kokoaa yhteen putkiverkkojen kuntotutkimusprosessin kaikki osa-alueet ja

Lisätiedot

Liite 3 Yhtiökokouskutsu Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2011 klo 15:00 Åbo Akademin Akademi-salissa osoitteessa Academill, Rantakatu

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten Sukuseura ry:n kutsu sukutapahtumaan 25.8.2018 Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina 25.8.2018, ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten sukuseura ry

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/

JÄSENTIEDOTE 2/ Loukkulantie 2 38800 Jämijärvi merja.lahdenpaa(ät)pp.inet.fi jamijarven(ät)yrittajat.fi 9.10.2013 PUHEENJOHTAJALTA Kunnallisjohdon seminaari järjestettiin huhtikuun lopulla Lahden Sibeliustalossa. Seminaariin

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen Pörssitiedote 13.4.2016 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 9.5.2016 klo 15.00 osoitteessa Scandic Marski, kokoustila Carl,

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen

Kannanottoja Tulevaisuuden kestävä vesihuolto -selvitykseen Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2017 19.9.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Syksy tulee vääjäämättä.

Lisätiedot

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA Jakelussa mainituille Miten huomioida oppimisvaikeudet oppikirjatyöskentelyssä? Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään kolmeen samansisältöiseen koulutukseen tiistaina 22.3.2011 klo

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2017 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous

Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen yhtiökokous Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.5.2015 klo 15 Porin

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16 MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Ilokseni on todettava, että valo ei hevin anna periksi. Syksyn loskat antavat vielä odottaa itseään ja hyvä niin. Kyllä sitä tarpomista joutuu taas kestämään talven

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan kauppakamari

Länsi-Uudenmaan kauppakamari Länsi-Uudenmaan kauppakamari Maamme tulevaisuuden strategioissa yksi painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen ja pkyritysten kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle

Lisätiedot

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla:

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla: Luottamushenkilöiden ja eräiden viranhaltijoiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen 1/45 Helena Adel Kaavoitus ja rakennuslautakunnan varajäsen Piikkiön eläkkeensaajien hallituksen jäsen Piikkiön sos.dem.työv.yhdistyksen

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 12/2017 12.10.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Lokakuu yllätti taas.

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan!

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! 5.9.2017 #kiertotalousakatemia Nina Aarras Varsinais-Suomen ympäristöosaamisen yhdistys 12.00 Kahvia ja verkostoitumista. 12.30 Tilaisuus alkaa. Puheenjohtaja Nina Aarras

Lisätiedot

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA 1 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA KAUPPAKAMARI Työskentelemme elinvoimaisen Suomen puolesta. Suomi ilman hyvinvoivia yrityksiä on Suomi ilman hyvinvointia. Keskuskauppakamari ja 19 alueellista kauppakamaria,

Lisätiedot

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

Siistitään Saarijärvi yhdessä!

Siistitään Saarijärvi yhdessä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Tervetuloa lukemaan uudistunutta uutiskirjettämme! SSYP Kehitys Oy:n uutiskirje 8.5.2018 Uutiskirjeessämme tiedotamme omista palveluistamme sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 18.11.2014 tiistai klo 18.00-19.40 Paikka Anttola-talo, Taipaleentie 31 Lisätietoja Kokouksen alussa yhtenäiskoulun rehtori Susanna Savander

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo, Santahamina Aika: 25.10.2014 klo 12:00 Esityslista Kaartin Jääkärirykmentin killan syyskokoukseen

Lisätiedot

51 Kesäkauden tapahtumat Anttolassa vuonna 2016 ja niiden järjestelyt

51 Kesäkauden tapahtumat Anttolassa vuonna 2016 ja niiden järjestelyt Mikkeli Pöytäkirja 7/2015 1 (11) Aika 22.09.2015, klo 18:00-19:35 Paikka Anttola-talo, Taipaleentie 31, 52100 Anttola Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

SYÖTEKESKUS OY YHTEISKUNNALLISENA YRITYKSENÄ. Jussi Kemppainen Oulu 31.10.2013

SYÖTEKESKUS OY YHTEISKUNNALLISENA YRITYKSENÄ. Jussi Kemppainen Oulu 31.10.2013 SYÖTEKESKUS OY YHTEISKUNNALLISENA YRITYKSENÄ Jussi Kemppainen Oulu 31.10.2013 perustettiin 1944. Asialla olivat oululaiset yritysjohtajat, jotka halusivat huolehtia yritysten henkilöstön hyvinvoinnin kasvusta

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009 Eräharju Jäsenlehti 2/2009 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot