Jeesus-tutkimuksen uusi eskatologinen paradigma: Jeesus temppelin rakentajana dosentti Timo Eskola/STI
|
|
- Satu Halttunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jeesus-tutkimuksen uusi eskatologinen paradigma: Jeesus temppelin rakentajana dosentti Timo Eskola/STI Jeesus-tutkimusta on vuosikymmenten varrella ohjannut koko joukko tulkintoja, joista kukin on tuottanut hieman erilaisen käsityksen historiassa eläneen Jeesuksen missiosta ja pyrkimyksistä. Niin kutsuttu Third Quest (kolmas pyrkimys etsiä historian Jeesusta historismin [Bultmannin] ja eksistentialistien jälkeen) haki 1990-luvulta lähtien tietään eri tavoin. Q-tutkimus oli vielä rajaalueella etsiessään kyynikkofilosofia (Crossan, Mack). Sosiologisesti painottunut suunta piti Jeesusta puolestaan sosiaalisen muutoksen tuojana (Theissen, Horsley), eikä tässäkään ollut suurta eroa 1800-luvun tutkimukseen. Karismaattisena uudistajanakin Jeesusta on pidetty (Borg, Vermes). Kuuluiko Jeesus marginaaliin (Meier) vai juutalaisen ajattelun keskukseen (Stuhlmacher, Wright)? Jeesus kyllä toimi yhteisön reuna-alueella elävien parissa, mutta hänen sanomansa liittyi Vanhan testamentin ja etenkin profeettakirjallisuuden keskiöön (ks. Witherington, The Jesus Quest) luvulla tärkeimmäksi tutkimuksen alueeksi on noussut eskatologia. Kokonaiskuvan merkitys Tutkimuksen teoreettiset kysymykset ovat muuttuneet sitten historiallisen kritiikin ja muotohistorian aikojen. Metodien vaihtuessa jopa varsin kriittisinä tunnetut tutkijat ovat muuttaneet käsitystään Jeesus-tutkimuksen periaatteista. Pääpaino tulee olla teksteillä, jotka ovat ensisijaista evidenssiä. Evankeliumivertailu tarkentaa käytettävää materiaalia, mutta sen avulla ei ole tarkoitus poistaa kentältä relevanttia traditiota. Kun kuvaa Jeesuksesta rakennetaan, olennaista on se, onko syntyvä käsitys uskottava ja johdonmukainen. Tähän tapaan kriteerejä kritisoi uudemman Jeesus-tutkimuksen keskeinen avaaja E.P. Sanders. Kirjansa Jesus and Judaism alussa Sanders toteaa, että hän ei enää luota muotohistorian ankaraan historialliseen kritiikkiin Jeesuksen elämää ja opetusta koskevaa konstruktiota muotoiltaessa. Hänen mukaansa kriteerit sulkevat liikaa materiaalia pois käytöstä: Tämä arviointi sulkee pois liian paljon (Sanders, 1985). Tutkijan on oletettava, että Jeesuksen ja sen ajan juutalaisuuden välillä on myönteinen (positive) suhde. Erilaisuuden kriteeri (dissimilarity) jättää Sandersin mielestä tutkijalle liian vähän materiaalia, jotta tämä voisi rakentaa tyydyttävän kokonaiskuvan (satisfactory reconstruction) Jeesuksen elämästä ja opetuksesta. Tarvitaan uusi lähestymistapa. Tekstintutkimuksessa puhutaan nykyään metanarratiivien tärkeydestä merkitystä arvioitaessa. Suuri kertomus antaa yksityiskohdille mielekkyyden. Siksi juuri laajemman narratiivin hahmottaminen auttaa jäsentämään sitä, mikä teologinen sisältö esimerkiksi Jeesuksen opetuksilla on. Näin päästään hänen missionsa äärelle. Laajojen metanarratiivien nousu Sanders aloitti eskatologisen tulkinnan kehittelyn. Hänen Jeesuksensa oli lopun ajan julistaja, joka julisti Jumalan uutta valtakuntaa niin tulisesti, että hänet haluttiin poistaa kapinoitsijana näyttämöltä. Vaikka Sanders ei ole kaukana Theissenista, hän korosti enemmän uskonnollista motivaatiota. Jeesus ei ollut vain sosiaalinen uudistaja, vaan hengellinen johtaja. N.T Wright on jatkanut eskatologisen näkemyksen linjalla. Hän kohdisti katseen kuitenkin taaksepäin. Wrightin mukaan Israelin historia oli katkennut pakkosiirtolaisuuteen. Sen jälkeen kansa oli hajalla niin maantieteellisesti, kuin henkisesti. Jumalan vihan uskottiin lepäävän Israelin yllä. Vielä Jeesuksen aikanakin epävarmuus oli suurta Rooman rautaisen hallinnon takia. Jeesus astui näyttämölle Jumalan lähettiläänä ja Israelin uskon uudistajana. Kun hän lupasi anteeksiannon 1
2 kansalle, se kuultiin selvänä viestinä: nyt pakkosiirtolaisuuden rangaistus on poistettu (Wright, Jesus and the Victory of God; ks. myös Scottin kokoelma, Restoration; vrt. juutalainen tutkija Levenson, esim. Resurrection and the Restoration of Israel). Jeesus temppelin rakentajana Myöhemmin metanarratiivit ovat vain laajentuneet. Jo Wright kiinnitti huomiota siihen, että Jeesus esiintyi uuden temppelin rakentajana. Pakkosiirtolaisuuden odotettiin päättyvän siten, että Jumala itse (tai lähettiläs) rakentaa eskatologisen temppelin (ks. myös Ego et al., Community without Temple). Brant Pitre jatkaa tästä ja sanoo, että profeettojen lupauksissa juuri Daavidin pojan odotetaan rakentavan eskatologisen temppelin. Jumalan pelastushistoria kuvataan Raamatussa temppelin metaforiikkaa hyväksi käyttäen. Siksi myös Jeesus on tarttunut tähän aiheeseen. Hän ratsastaa Jerusalemiin tietoisena siitä, että Sakarjan kirjassa temppelin rakentajana esiintyvä Messias tekee niin (Pitre, Letter & Spirit 4). Jeesuksen toiminta-aikaan liittyy kaksi erityispiirrettä. Pakkosiirtolaisuus ei pääty, ennenkuin hengellinen vastakkainasettelu kärjistyy äärimmilleen. Viimeisen ahdistuksen ajan aloittaa Johannes Kastajan kuolema. Se osoittaa Jeesukselle, että yhä vielä Israel tappaa profeetat ja hylkää ne, jotka Jumala lähettää sen avuksi (Pitre, Jesus, the Tribulation, and the End of the Exile). Toiseksi Jeesus nousee tietoisesti sitä temppeliä vastaan, jonne syntinen sukupolvi pakenee kuin rosvot luolaansa ryöstöretkiensä jälkeen (Ådna, Jesu Stellung zum Tempel). Tämän suuren kertomuksen yksityiskohdat ovat vain laajentuneet tutkimuksen myötä. Jeesus näyttää samastuvan siihen vanhatestamentilliseen ajatukseen, että temppeli edustaa koko Jumalan luomakuntaa. Paratiisi oli ensimmäinen temppeli, jossa Jumala asui ihmisten keskellä. Jerusalemin temppeli vertauskuvineen muodostui taivaallisen todellisuuden kohtauspaikaksi. Siellä Jumalan suuruus koettiin salia halkoneen mystisen väliverhon kautta. Jeesuksen messiaanisen toiminnan tavoitteena oli sitten lopullisen temppelin luominen ja uuden paratiisin avaaminen (Beale, Temple and the Church s Mission; Alexander, From Eden to the New Jerusalem). Temppelimetaforiikasta tuleekin Jeesuksen opetuksen keskeinen tekijä. Opetuslasten ei tarvitse noudattaa puhtaussääntöjä, koska uusi temppeli on pyhittänyt heidät. Jeesuksen seurakunta on Bet-el, paikka, jossa taivas on auki ja enkelit kulkevat taivaasta Ihmisen Pojan luo (Joh. 1). Jeesus puhuu Messiaasta uuden temppelin kulmakivenä (Ps. 118). Eskatologisen kiven varaan perustetaan Kristuksen seurakunta, eivätkä tuonelan portit voita sitä (Matt. 16). Johannes tulkitsee tätä: Sana tuli lihaksi ja asui pyhäkkötelttana/ilmestysmajana ihmisten keskellä. Jeesus rakentaa käsin tekemätöntä temppeliä, joka koostuu uskovista, ja siksi hänet tuomittiin (Pitre, Hahn, Letter & Spirit 3 ja 4; samaan tapaan Perrin, Jesus the Temple). Uuden testamentin teologioiden esityksissä esimerkiksi Hamilton rakentaa juuri näiden elementtien varaan metanarratiivia, joka selittää teologian etenemistä. Vanhan testamentin profeetat kutsuvat Israelia parannukseen ja varoittavat pakkosiirtolaisuuden rangaistuksesta. Lisäksi he lupaavat, että Herra pelastaa kansansa eksiilin jälkeen. Eskatologinen temppeli rakennetaan, ja kansat virtaavat sinne ylistämään Herraa. Uusi Daavid hallitsee armon valtakuntaa. Kun Jeesus puolestaan julistaa evankeliumia, se perustuu vastaavaan metanarratiiviin: pakkosiirtolaisuus on päättymässä js pimeän kauden jälkeen paistaa pelastuksen aurinko. Jumala lahjoittaa anteeksiantamuksensa ja uudistaa kansan (Hamilton, God s Glory in Salvation Through Judgment: A Biblical Theology). Jo Vuorisaarnan autaaksi julistamiset kertovat 2
3 tästä. Pakkosiirtolaisuuden ahdistukset ovat ohi ja rangaistuksen aika päättyy. Jeesus siunaa kaikkia niitä, jotka kuulevat nyt Jumalan ilosanoman siitä, että eksiilin kansalle tarjotaan täydellinen armahdus ja uudistus (näin myös Nolland, Matthew, NIGTC). Jeesuksen mission keskeiseksi piirteeksi on täten noussut suuri kertomus pakkosiirtolaisuuden rangaistuksen päättymisestä. Hän on määrätietoisesti noussut kivistä rakennettua temppeliä vastaan ja väittänyt rakentavansa sen tilalle käsin tekemättömän temppelin. Eskatologinen temppeli rakennetaan elävistä kivistä. Se on pelastettujen seurakunta, joka elää anteeksiantamuksesta. Pakkosiirtolaisuuden rangaistus on kärsitty. Vaikka Jeesuksen sanoma kuvastaa Jumalan äärimmäistä armoa, juuri tämä viesti sai uskonnolliset johtajat takajaloilleen. Noustessaan olemassa olevaa temppeliä vastaan Jeesus asetti vallanpitäjien aseman kyseenalaiseksi. Siksi hänet oli välttämätöntä vangita ja tuomita kuolemaan. Jeesus-tutkimuksen uusi eskatologinen paradigma 2 (dosentti Timo Eskola/STI) Tärkeimpiä raamatunkohtia (pienin luentoon liittyvin selityksin) 1. Te olette itse nähneet, millaisen onnettomuuden minä olen antanut kohdata Jerusalemia ja kaikkia muita Juudan kaupunkeja. Nyt ne ovat raunioina, eikä niissä enää asuta. Näin on tapahtunut, koska niiden asukkaat tekivät pahaa ja vihoittivat minut. He uhrasivat muille jumalille ja palvelivat niitä, vaikka eivät niitä edes tunteneet. (Jer. 44:2-3; vrt. Hes. 8) Pakkosiirtolaisuus on Vanhan testamentin profeettojen mukaan Jumalan rangaistus kansan synneistä. Keskeisin synti kohdistuu aina ensimmäistä käskyä vastaan: kansa on ollut uskoton Jumalalle ja palvellut epäjumalia. Tämä on profeettojen mukaan ilmaus siitä, että kansan sydän on kaukana Jumalasta. Siksi pakkosiirtolaisuuden ongelmaa ei käsitellä vain maantieteellisesti. Sen sijaan ihmisten sydämet ovat vieraalla maalla niin kauan, kunnes he kääntyvät elävän Jumalan puoleen. Sekä Johannes Kastaja että Jeesus julistavat juuri tällaiseen tilanteeseen. Ihmisten on käännyttävä (metanoia) Jumalan puoleen katumuksessa. Se on mahdollista, koska Jumala itse armahtaa kansaansa ja antaa sille rikkomukset anteeksi. 2. Mies, jonka nimi on Uusi Verso, nousee tästä maasta ja rakentaa Herran temppelin. Hän on rakentava Herran temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. (Sak. 6:13). Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti. (9:9 10) Jeesus astuu esiin eskatologisen temppelin rakentajana. Hän tuo tärkeän sanoman esiin ilman sanoja, pienen performanssin avulla. Hän ratsastaa kuninkaan kaupunkiin aasilla. Viesti on selvä: tämä Messias aikoo rakentaa lopun aikojen pelastuksen temppelin. 3. Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan. (Mark 11:17) Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun 3
4 nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: Me olemme turvassa! Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra. (Jer. 7:8:11) Jeesuksen opetuksessa pelastuksen temppeli ja Jerusalemin nykyinen temppeli asettuvat vastakkain. Babylonista palanneiden Juudan heimon (ja Benjaminin heimon) jälkeläisten temppelistä ei tullut pelastuksen temppeliä, koska ihmisten sydän oli vielä kaukana Jumalasta. Ihmiset toimivat sen sijaan kuin varkaat Jeremian profetiassa: he tekivät syntiä arkielämässään ja pakenivat sitten temppelin suojiin kuin rosvot luolaansa (luola oli siis pakopaikka; eihän kukaan ryöstä omaa luolaansa). Tämä auttoi ihmisiä yhtä vähän kuin Jeremiaan aikoina. 4. [Onko niin, että] Elia tulee ensin ja panee kaiken taas kohdalleen?, hän vastasi. Mutta miksi sitten on kirjoitettu, että Ihmisen Poika joutuu paljon kärsimään ja kokemaan halveksuntaa? Kuulkaa, mitä sanon: Elia on jo tullut! Ihmiset vain tekivät hänelle, mitä tahtoivat, niin kuin hänestä on kirjoitettu. (Mark. 9:11-13) Pakkosiirtolaisuus ei pääty Jeesuksen mukaan helposti. Kaikki kärsimykset eivät ole takana päin eikä pelastus tule ilman synnytystuskia. Jeesus toteaa monessa kohden, että Johannes Kastaja on joutunut kohtaamaan profeetan kohtalon. Juutalaiset johtomiehet ottivat hänet kiinni ja tappoivat aivan, kuten monet aikaisemmatkin profeetat. Tämä todistaa Jeesukselle, että hänen aikansa Israel elää Jumalan vihollisena ja tappaa yhä profeetat, jotka Jumala lähettää sen luo. Siksi Johanneksen kuolemasta alkaa viimeinen vihan aika, joka tulee päättymään siihen, että myös Ihmisen Poika uhrataan. 5. Minä hajotan tämän ihmiskäsin tehdyn (kheiropoiētos) temppelin ja rakennan kolmessa päivässä uuden, joka ei ole ihmisten tekemä (akheiropoiētos). (Mark 14:58) Jeesuksen rakentama lopun aikojen temppeli on Jumalan lahjoittama temppeli. Sitä ei ole tehty käsin eikä sitä ole rakennettu kivistä. Sen sijaan se on elävistä kivistä, ihmisistä rakennettu temppeli, Jumalan seurakunta. Se on paikka, johon temppelistä aikanaan lähtenyt Pyhä Henki palaa. Ihmisistä tulee Pyhän Hengen temppeli. 6. Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on. (Joh. 1:51) (< Bet-El; 1. Moos. 28:12-17: Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti. ) Jeesuksen opetuksessa nähdään monia mielenkiintoisia kohtia, joissa hän puhuu seurakunnasta tai jopa itsestään temppelinä. Johanneksen evankeliumin alussa maininta Jaakobin tikapuista kertoo paikasta, jossa taivas on auki ja yhteys Jumalaan suora. Jeesuksesta ja hänen seurakunnastaan tulee tämä Jumalan talo, Bet-El, paikka, jossa Jumala kohdataan. Siksi Jeesus on sitä, mistä Jaakob sanoi: Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti. 7. Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle (epi tautē tē petra) minä rakennan kirkkoni (oikodomēsō mou tēn ekklēsian). Sitä eivät tuonelan portit voita. (Matt. 16:17-18) Koska te sanotte: Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan (hadou) kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä 4
5 lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene/ei joudu häpeään. (Jes. 28:15-16; 1938 käännös; lopussa LXX variantti) Pietarin tunnustus kertoo avainasian: pelastuksen seurakunta on temppeli, joka rakennetaan Jumalan lahjoittaman kiven varaan. Se on seurakunta, Jeesuksen seuraajien joukko, jossa jokainen uskova on kivi Jumalan temppelissä. Lisäksi on huomioitava Psalmi 118 (Septuaginta 117), jota voidaan pitää Jesajan tekstin uudelleentulkintana. Siinäkin laulajan elämäntilanteen uhkakuvana on kuolema: Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista. Hän kyllä kuritti minua, mutta ei antanut kuoleman valtaan. (j ). Temppelin portit ovat laulajalle pelastuksen portit: Avatkaa minulle vanhurskauden portit! Pelastuksen portti on samalla Jumalan oma portti: Tämä on Herran portti, josta vanhurskaat saavat käydä. (j ). Sisään kulkeminen tuottaa pelastuksen (eis sōtērian, j. 21). Kohdan yhdistää Jesajan kirjan eskatologiaan erityisesti kivi-metafora. Kivi, jonka rakentajat (oikodountes) hylkäsivät, on nyt kulmakivi (eis kefalēn gōnias). (j. 22). Psalmissa 118 kuoleman porttien (joita ei erikseen mainita) vastakohtana ovat vanhurskauden portit. Kelvottomien rakentajien sijaan Jumala itse rakentaa lopun aikojen temppeliä lujasti perustetun kiven varaan. Vanhurskaat saavat astua sinne Herran portin kautta. 5
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun
JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)
1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,
Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Uskontunnustuksestani
Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa
Kuka Jeesus haluaa meille olla?
1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
TEMPPELI Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 28.1.2014
TEMPPELI Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 28.1.2014 Jerusalemin temppelin hävitys Babylonian pakkosiirtolaisuuden alussa vei Israelin kansan ja oppineiden teologian kriisiin. Hesekiel oli kuningasajan
ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:
ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.
Jeesus-tutkimuksen pääpiirteitä Timo Eskola /STI
Jeesus-tutkimuksen pääpiirteitä Timo Eskola /STI Kysymys historiassa eläneestä Jeesuksesta on aina ollut Uuden testamentin eksegetiikan avainaiheita. Aihe sai alkunsa historiallisen tutkimuksen piirissä
SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 13/24 Kuinka varmoja voimme olla? Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?
Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni
1. Pietarin kirje 4. luku
1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran
Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT)
Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT) Matteus Matteus toimi Kapernaumissa tullimiehenä, Rooman valtakunnan veronkerääjänä. Jeesus kutsui Matteuksen seuraajakseen
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Opetuslapset olivat siirtyneet Jerusalemista Galileaan, Jeesuksen
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi
Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 2 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13 Jeesus sanoi heille: Tätä minä tarkoitin, kun ollessani
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
ENNUSTUKSIA JEESUKSESTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) ENNUSTUKSIA JEESUKSESTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Koko Vanhan Testamentin aikana
ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa
LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA
STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Pieni joukko ja suuri joukko
Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen
JOHANNES KASTAA JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa
PROFETIA JA PROFEETTAKIRJAT
PROFETIA JA PROFEETTAKIRJAT Profetia: jumalallisiksi uskottujen viestien välittämistä ihmisille Kommunikaatioprosessi: lähettäjä (jumala tai jumalien kokous) viesti välittäjä (profeetta) vastaanottaja
Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014
Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?
Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)
Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö
Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä
Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa
Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa 1 Isak Penzev Shalom hyvät ystävät. Meillä alkaa uusi teema nimeltä Juutalaisuus ja Uusi testamentti. Tämän oppitunnin aiheena on yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa.
Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Hepreankielessä valasta käytetään kahta nimeä: shebuu aa ja aalaa. Tuo jälkimmäinen taas on yhdistetty sanaa eel, joka tarkoittaa itseään Jumalaa.
Raamattutunti 8.9.2009 VALA Vala on meille arkipäivässä vähän outo asia. Tuskin me kovin usein vannomme mitään valoja. Avioliiton solmimisesta käytetään joskus sitä nimeä, että he vannoivat toisilleen
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Jeesus tulee takaisin Johanneksen Ilmestys Ilm. 1, 21-22 PT=Päätotuus: Voittajan puolella Johdanto: Mitä maksaisit, jos saisit tietää tulevan?
Jeesus tulee takaisin Johanneksen Ilmestys Ilm. 1, 21-22 PT=Päätotuus: Voittajan puolella Johdanto: Mitä maksaisit, jos saisit tietää tulevan? 1. Johannes saa ilmestyksen Patmos saarella (= Jeesuksen ilmestys)
Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012
1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen
Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,
Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä?
Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Anteeksipyyntö ja korjaus opetukseeni Pyydän anteeksi, että olen opettanut väärin siitä, milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä. Uskoin aiemmin, että
Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot
Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.
Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti
Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
Heittäkää kaikki murheenne
1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Jeesuksen seuraaminen maksaa
Jeesuksen seuraaminen maksaa Mt 8:18-34 18. Seuraa minua! Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. 19. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan
Kirjallisuutta Jeesus-tutkimuksen uuteen paradigmaan: Pakkosiirtolaisuus ja uudistus (exile and restoration)
Kirjallisuutta Jeesus-tutkimuksen uuteen paradigmaan: Pakkosiirtolaisuus ja uudistus (exile and restoration) Timo Eskola Jeesus-tutkimus on täydellisesti uudistunut 2000-luvulla. Nykyään voidaan puhua
DAAVID Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 18.2.2014
DAAVID Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 18.2.2014 Kuningas Daavid on Vanhan Testamentin keskushenkilöitä. Hänen suurta kuninkuuttaan ihaillaan kuningasten aikana, jolloin kansa kärsii langenneiden
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,