Verohallinnon nimeämät lahjoituksen saajat (lahjoitusvähennys, TVL 57 )

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verohallinnon nimeämät lahjoituksen saajat (lahjoitusvähennys, TVL 57 )"

Transkriptio

1 Verohallinnon nimeämät lahjoituksen saajat (lahjoitusvähennys, TVL 57 ) Alla on luettelo Verohallinnon nimeämistä yhdistyksistä, laitoksista ja säätiöistä, joiden varsinaisena tarkoituksena on suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttäminen taikka tieteen tai taiteen tukeminen, ja joille tehdystä lahjoituksesta yhteisö voi saada lahjoitusvähennyksen. Vähennyksestä on säädetty tuloverolain 57.1 :n 2 kohdassa (ks. tarkemmin Lahjoitusvähennys yhteisöverotuksessa). Vähennysoikeus koskee vain yhteisöjä. Luettelosta ilmenee nimeämispäätöksen voimassaoloaika. Luettelossa mainitun yhteisön on toimitettava vuosittain Verohallintoon tiedot saamistaan vähennyskelpoisista lahjoituksista ja niiden antajista sekä selvitys lahjoitusten käyttötarkoituksesta, toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase. Luettelo on päivitetty Y-tunnus Nimi Voimassaoloaika Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tukisäätiö - Understödsstiftelsen för Aalto-universitetets högskola för konst, design och arkitektur - Aalto University School of Arts, Desig sr Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö sr Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sr Aino ja Heikki Väänäsen säätiö sr Aino ja Heikki Väänäsen säätiö sr Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto sr Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto sr Allergiatutkimussäätiö - Stiftelsen för allergiforskning sr Anders Chydenius -säätiö sr Arvo ja Lea Ylppö Säätiö sr Avohoidon Tutkimussäätiö sr Biomedicum Helsinki -säätiö sr Birdlife Suomi r.y. Birdlife Finland r.f Birdlife Suomi r.y. Birdlife Finland r.f Brunbergs stiftelse sr Crusell-seura - Crusell-samfundet ry Diabetestutkimussäätiö Stiftelsen för Diabetesforskning sr Didrichsens konstmuseum sr Eemil ja Hilkka Pietikäisen museosäätiö sr Elektroniikkainsinöörien Säätiö sr Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen kannatusyhdistys r.y Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiö sr Elävä Itämeri säätiö sr EMMA-taidemuseosäätiö sr Epilepsiatutkimussäätiö - Stiftelsen för Epilepsiforskning sr Erkki Paasikiven säätiö sr Espoon Seudun Kulttuurisäätiö-Esbonejdens Kulturstiftelse sr Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiö sr Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys r.y Fortumin Taidesäätiö sr Forum Marinum säätiö - Stiftelsen Forum Marinum - The Forum Marinum Foundation sr FRAME-säätiö sr Georg Malmstén-säätiö sr Heinon Taidesäätiö sr Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö sr Helsingin Musiikkitalon säätiö sr Helsingin tapahtumasäätiö sr Helven Säätiö sr Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö sr

2 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö sr Instrumentariumin Tiedesäätiö sr Into Liikkeessä ry Itä-Suomen teknologiasäätiö sr Jenny ja Antti Wihurin rahasto sr Jenny ja Antti Wihurin rahasto sr John Nurmisen Säätiö sr Juminkeko-säätiö sr Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö sr Jyväskylän yliopistosäätiö sr Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys r.y Kalevi Sorsa -säätiö sr Kankas-stiftelsen (Kankaisten säätiö) sr Kansallisgalleria Kansan Sivistysrahasto sr Kansan Sivistysrahasto sr Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö sr Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö sr Karjalan kielen seura ry Kauko Sorjosen säätiö sr Kaupallisten ja teknillisten tieteiden tukisäätiö KAUTE sr Kerttu Saalasti säätiö sr Keski-Pohjanmaan tiede- ja korkeakoulusäätiö sr Keski-Pohjanmaan tiede- ja korkeakoulusäätiö sr Keskipohjanmaa-säätiö sr Keski-Suomen keskussairaalan tukisäätiö sr Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö sr Kiasma Tukisäätiö sr Kiasman Ystävät Ry,Kiasmas Vänner rf Kolttakulttuurisäätiö sr Konstföreningen i Åbo-Turun Taideyhdistys ry Konstföreningen i Åbo-Turun Taideyhdistys ry Korvatautien tutkimussäätiö sr Kultamuseosäätiö sr Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkimussäätiö sr Kuvataideakatemian tukisäätiö sr Laboratoriolääketieteen Edistämissäätiö sr Lahden Teollisuusseuran Säätiö sr Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö sr Lapin yliopistosäätiö sr Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö sr Lastenlinnan säätiö sr Lastentautien tutkimussäätiö - Stiftelsen för pediatrisk forskning sr Lastentautien tutkimussäätiö - Stiftelsen för pediatrisk forskning sr Liedon Vanhalinna -säätiö sr Liikesivistysrahaston kannatusyhdistys r.y Liikesivistysrahaston kannatusyhdistys r.y Luonnonperintösäätiö sr Lääketeollisuuden Tutkimussäätiö sr Lääketutkimussäätiö sr M.A. Castrénin seura ry Maj ja Tor Nesslingin Säätiö sr Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimussäätiö sr Matti Koivurinnan säätiö sr Medcare-säätiö sr Mehiläisen Tutkimussäätiö sr Metropolia-säätiö sr Metsämiesten Säätiö sr Minervastiftelsen sr

3 Moikoisten Syöväntutkimussäätiö - Stiftelsen för Cancerforskning i Moikoinen sr Munuaissäätiö sr Museoalus Sigynin säätiö sr Naantalin musiikkijuhlasäätiö sr Niilo Mäki -säätiö sr Nokia Oyj:n Säätiö sr Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö sr Oopperan ja baletin tukisäätiö sr Oopperan ja baletin tukisäätiö sr OP Ryhmän Taidesäätiö sr OP Ryhmän Taidesäätiö sr Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö - OKKA-säätiö sr Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr Orionin Tutkimussäätiö sr Ornamo-Säätiö sr Ortodoksisen kulttuurin säätiö sr Ortopedian ja traumatologian tutkimussäätiö sr Otavan Kirjasäätiö sr Oulujoki-Seura ry Oulun musiikkijuhlasäätiö sr Oulun ortodoksisen hiippakunnan säätiö sr Oulun yliopiston tukisäätiö sr Oulun yliopiston tukisäätiö sr Paimion Sähkömuseosäätiö sr Palkansaajien Tutkimuslaitoksen kannatusyhdistys r.y Paulon Säätiö sr Paulon Säätiö sr Pellervon taloustutkimus PTT ry Pentti Kettusen säätiö sr Perniökulttuuri-säätiö sr Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr Postimuseosäätiö sr Psykiatrian Tutkimussäätiö sr Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr Rauno ja Anne Puolimatkan säätiö sr RIL-Säätiö sr RIL-Säätiö sr Rinnekodin Kehitysvammatutkimuksen Kannatusyhdistys ry, Understödsföreningen för Rinnehemmets forskning av utvecklingshämning rf Rinnekodin Kehitysvammatutkimuksen Kannatusyhdistys ry, Understödsföreningen för Rinnehemmets forskning av utvecklingshämning rf Sairaalaklovnit Ry/Sjukhusclowner rf Satakunnan korkeakoulusäätiö sr Satakunnan korkean teknologian säätiö sr Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry Seppo Säynäjäkankaan Tiedesäätiö sr Seurasaarisäätiö - Fölisöstiftelsen sr Sibelius-Akatemian tukisäätiö, sr (Understödsstiftelsen för Sibelius- Akademin) Silmä- ja kudospankkisäätiö - Ögon- och vävnadsbankstiftelsen sr Silmäsäätiö sr Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiö sr

4 Stiftelsen för främjande av åländsk historisk forskning sr Stiftelsen för nordisk börsrättsforskning sr Stiftelsen för projektforskning sr Stiftelsen för Åbo Akademi sr Stiftelsen för Åbo Akademi sr Stiftelsen Svenska Handelshögskolan sr Stiftelsen Svenska Handelshögskolan sr Stiftelsen Wasa Teater sr Stiftelsen Ålands fredsinstitut sr Stiftelsen Ålands Sjöfartsmuseum sr Stiftelsen Ålandsfonden för Östersjöns framtid sr Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Suomalainen strategisen tutkimuksen ja seurannan tukisäätiö sr Suomalainen Tiedeakatemia ry Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry Suomalais-Ugrilainen Seura r.y Suomalais-Ugrilainen Seura ry SUOMEN AIVOSÄÄTIÖ sr Suomen arkkitehtuurimuseon säätiö sr Suomen Ateenan-instituutin säätiö sr Suomen Betoniyhdistys - Finska Betongföreningen r.y Suomen Eläinlääketieteen säätiö Suomen eläinlääketieteen säätiö sr Suomen Farmaseuttinen yhdistys - Farmaceutiska Föreningen i Finland r.y Suomen Farmaseuttinen yhdistys - Farmaceutiska Föreningen i Finland r.y Suomen Hammaslääketieteen Säätiö - Odontologiska Stiftelsen i Finland sr Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry, Finska Tandläkarsällskapet Apollonia rf Suomen Hematologiyhdistys - Hematologföreningen i Finland r.y Suomen ja Yhdysvaltain Stipenditoiminnan Tukisäätiö sr Suomen ja Yhdysvaltain Stipenditoiminnan Tukisäätiö sr Suomen juutalainen kulttuuriperinneyhdistys ry Suomen Jäähdytystekniikan Museon Säätiö sr Suomen kansallisooppera ja baletti sr Suomen Kardiologinen Seura - Kardiologiska Föreningen i Finland Ry, Suomen kirjainstituutin säätiö sr Suomen Kliinisen Kemian Erikoislääkäriyhdistys ry Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö sr Suomen Kulttuurirahasto sr Suomen Kulttuurirahasto sr Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistys r.y Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistys r.y Suomen Lastenklinikoiden Kummisäätiö sr Suomen Luonnonsuojelun Säätiö sr Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö sr Suomen Lääketieteen Säätiö sr Suomen Lääketieteen Säätiö sr Suomen maatalousmuseosäätiö sr Suomen maatalousmuseosäätiö sr Suomen MS-säätiö sr Suomen Muotoilusäätiö sr Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö sr Suomen Parkinson-säätiö sr Suomen Parkinson-säätiö sr

5 Suomen Syöpäinstituutin säätiö - Stiftelsen för Finlands Cancerinstitut sr Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö sr Suomen Teollisuuslääketieteen Edistämissäätiö sr Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen säätiö, Föreningens för Tuberkulosens Bekämpande i Finland stiftelse sr Suomen valokuvataiteen museon säätiö sr Svenska Litteratursällskapet i Finland rf Svenska Litteratursällskapet i Finland rf Sydäntutkimussäätiö sr Sydäntutkimussäätiö sr Synnytys- ja naistentautiopin tutkimussäätiö sr Synnytys- ja naistentautiopin tutkimussäätiö sr Syöpäsairaiden Lasten Tutkimus- ja Tukisäätiö SYLVA sr Syöpäsäätiö sr Säkylän talvi- ja jatkosotamuseon säätiö sr Säätiö LVY sr Taidesäätiö Merita sr Taideyliopiston tukisäätiö sr Talonpoikaiskulttuurisäätiö sr Talonpoikaiskulttuurisäätiö sr Tampereen ammattikorkeakoulun tukisäätiö sr Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr Tampereen yliopistollisen sairaalan tukisäätiö sr Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden tukisäätiö sr Tampereen Yliopiston Tukisäätiö sr Tampereen Yliopiston Tukisäätiö sr Tamperelaisen tutkimustyön tukisäätiö sr Tapio Wirkkala - Rut Bryk - säätiö sr Tekniikan Akatemia -säätiö sr Tekniikan Akatemia -säätiö sr Tekniikan ammattikorkeakouluopetuksen tukisäätiö sr Tekniikan edistämissäätiö sr Tekniikan museon säätiö - Stiftelsen för tekniska museet sr Tekniikan museon säätiö - Stiftelsen för tekniska museet sr Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sr Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sr Tiedekeskussäätiö sr Turun kauppakorkeakoulun tukisäätiö sr Turun konservatorion tukisäätiö sr Turun musiikkijuhlasäätiö sr Turun yliopistollisen keskussairaalan koulutus- ja tutkimussäätiö sr Turun Yliopistosäätiö sr Turun Yliopistosäätiö sr Työväen museoyhdistys ry Töölön Kylätalon Ystävät ry Understödsstiftelsen för Tyska Biblioteket i Helsingfors sr Urologinen tutkimussäätiö sr Utin Ilmakilta ry Vaasan yliopistosäätiö sr Valamo-säätiö sr Vega-säätiö sr Veritautien Tutkimussäätiö sr Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto sr Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto sr Vuojokisäätiö sr Yrjö Jahnssonin säätiö sr

6 Yrjö Uiton säätiö sr Ålands kulturstiftelse sr