Ohje tietosuojaselosteen laatimiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohje tietosuojaselosteen laatimiseen"

Transkriptio

1 Ohje tietosuojaselosteen laatimiseen (Päivitetty ) Tämä ohje tietosuojaselosteen laatimiseen on tarkoitettu rekisterinpitäjän apuvälineeksi yleisen tietosuoja-asetuksen informointivelvoitteen toteutuksessa erityisesti kaupan alalla. Ohjeessa on kuvattu kunkin otsikon alle tarvittava informaatio ja annettu käytännön esimerkki tiedon esittämis tavasta. Esimerkit ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu vain esimerkeiksi, eivätkä ne välttämättä sovellu kaikkiin tilanteisiin. Suomalaisen kaupan alan yrityksillä on hyvin erilaisia tarkoituksia henkilötietojen käsittelylle, ja yritysten onkin rekisterin pitäjinä mukautettava tietosuojaselosteensa omiin tarpeisiinsa. Tietosuojaselosteen tietosisältö on kuvattava yksinkertaisella ja selkeällä kielellä. Tämä on erityisen tärkeää, kun informoidaan lapsia. Tarkoituksena onkin, että potentiaaliseen kohderyhmään kuuluva keskivertohenkilö saa kattavan ja selkeän kuvan henkilötietojen käsittelyn kokonaisuudesta. Kiinnitä huomiota siihen, että käsittelyn tarkoitus ja seuraukset on kuvattu helposti ymmärrettävällä tavalla. Esimerkiksi käsittelyn tarkoituksen määrittelyssä on vältettävä sanamuotoja voimme, on mahdollista ja usein. Varmista myös mahdollisten kieliversioiden vastaavuus toisiinsa. Tämä ohje on laadittu Kaupan liiton tietosuojatyöryhmässä yhteistyössä liiton jäsenyritysten asiantuntijoiden kanssa. Selostetta koskeva ohje on tarkoitettu luettavaksi yhdessä Kaupan liiton laajemman tietosuojaohjeen kanssa (Kaupan liiton ohje henkilötietojen käsittelystä), joka on saatavilla liiton jäsensivuilla. Tässä ohjeessa annetut tulkinnat edustavat ainoastaan Kaupan liiton näkemystä sääntelyn sisällöstä ja soveltamisesta. Ohje ei velvoita Kaupan liiton jäsenyrityksiä, eivätkä siinä esitetyt tulkinnat rajoita toimivaltaisten valvontaviranomaisten valtuuksia 1

2 TÄMÄ TIETOSUOJASELOSTE KOSKEE HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ PALVELUSSA X 1. REKISTERINPITÄJÄ - Tässä ilmoitetaan, kuka on rekisterinpitäjä ja kerrotaan, miten tähän voi olla yhteydessä. Rekisterinpitäjän tulee olla helposti tunnistettavissa. - Asetuksessa ei edellytetä, että julkistettavissa yhteystiedoissa nimetään rekisterinpitäjän edustajaksi tietty henkilö, eli yleisen sähköpostiosoitteen ja/tai vaihteen numeron ilmoittaminen riittää. Rekisterinpitäjä voi tarjota erilaisia tapoja ottaa yhteyttä (esim. puhelinnumero, sähköposti ja postiosoite) Yritys Oy on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Tämän palvelun osalta voit olla yhteydessä rekisterinpitäjään seuraavilla tavoilla: - sähköposti - puhelinnumero [puhelun hintatiedot] - postiosoite 2. MITÄ TIETOJA KÄSITTELEMME? - Tässä informoidaan käsiteltävistä henkilötietoryhmistä. o Huom! Jos tietoa kerätään rekisteröidyltä itseltään (13 art.), tätä ei ole välttämätöntä kertoa. Vaatimus henkilötietoryhmistä koskee vain tietoja, joita ei ole saatu rekisteröidyltä (14 art.) itseltään. Henkilötietoryhmät kannattaa kuitenkin ilmoittaa aina, jolloin selosteessa ei tarvitse erotella ilmoitusta kahteen luokkaan sen perusteella, mistä tieto on kerätty. - Suositeltavaa on eritellä käsitellyt tiedot selosteessa yksilöidysti. Esimerkki tietosisällön kuvauksesta Nimi ja yhteystiedot o (esim. osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite) Asiakkaan tunnistetiedot o (asiakasnumero, asiakastyyppi (henkilö/yritys), syntymäaika tai henkilötunnus, sukupuoli) Kielivalinta erilaiset mahdollisesti ilmoittamasi kiellot o henkilötietojen luovuttamista varten. Antamasi suostumus vastaanottaa markkinointiviestintää sähköpostitse tai matkapuhelimeen asiakassuhteen hoitamiseen liittyviä tietoja, mm. asiakaspalautteet asiakaspalvelupuhelunauhoitteet ja tietoja markkinointi- ja asiakaspalvelutoimenpiteistä. asiakkuuteen tai henkilöön liittyvät profiilit ja muut luokitukset 3. MIHIN TARKOITUKSIIN HENKILÖTIETOJASI KÄSITELLÄÄN? - Tässä kuvataan henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset sekä käsittelyn oikeusperuste. o mitä palveluita asiakkaalle toimitetaan tietojen avulla tai miksi on välttämätöntä käsitellä tietoja jonkun sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi. o Suositeltavaa on eritellä käyttötarkoituksia. Eri tiedoilla voi olla eri käyttötarkoituksia samankin palvelun sisällä, ja käyttötarkoitus vaikuttaa usein säilytysaikaan. Samalla tiedolla voi olla myös useita rinnakkaisia käyttötarkoituksia. Henkilötiedon käsittelyä (esim. sähköpostiosoite yhteystietona) voi siis olla mahdollista jatkaa vaikkapa sopimuksen täytäntöön panemiseksi, vaikka rekisteröity peruuttaisikin suostumuksen sähköiseen suoramarkkinointiin. 2

3 - Jokaisen henkilötietoryhmän osalta tulee erikseen ottaa kantaa, mikä on käsittelyn lainmukainen edellytys kyseisessä prosessissa/käsittelytarkoituksessa. o Lainmukaisia käsittelyperusteita ovat mm. suostumus, lakisääteinen velvoite tai sopimuksen paneminen täytäntöön. o Käsittelyperusteet ja käsiteltävät henkilötietoryhmät voivat vaihdella käsittelytarkoituksen mukaan. Esimerkiksi ostotapahtumatietojen, asiakaspalvelutapahtumien tai kanta-asiakasjärjestelmän tietojen käsittely eroavat toisistaan prosesseina. Tämä tulee huomioida rekisteröidyn informoinnissa. Käsittelyn lainmukaiset perusteet: 1. Henkilön antama suostumus; a. Huomaa riittävä dokumentointi/osoitusvelvollisuus. b. Suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen tahdonilmaisu. Suostumus on jotakin aktiivista toimintaa, se ei ole sama kuin kieltomahdollisuus. c. Kun kyseessä on tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoaminen suoraan lapselle, lapsen henkilötietojen käsittely on lainmukaista [Suomen tietosuojalain mukaan], jos lapsi on vähintään 13-vuotias. Jos lapsi on alle 13 vuotta, tällainen käsittely on lainmukaista vain siinä tapauksessa ja siltä osin kuin lapsen vanhempainvastuunkantaja, eli tyypillisesti huoltaja, on antanut siihen suostumuksen tai valtuutuksen. 2. käsittely on tarpeen sellaisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi, jossa rekisteröity on osapuolena, tai sopimuksen tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttamiseksi rekisteröidyn pyynnöstä; 3. käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi; 4. käsittely on tarpeen rekisteröidyn tai toisen luonnollisen henkilön elintärkeiden etujen suojaamiseksi; 5. käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi; tai 6. käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, paitsi milloin henkilötietojen suojaa edellyttävät rekisteröidyn edut tai perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät tällaiset edut, erityisesti jos rekisteröity on lapsi. Erityisiä henkilötietoryhmiä ( arkaluonteiset tiedot ), rikostuomioita ja rikkomuksia sekä henkilötunnusta koskevasta käsittelystä on säädetty lisäedellytyksiä asetuksessa sekä tietosuojalaissa. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja lailliset käsittelyperusteet palvelussa X Käsittelyn tarkoitus Lainmukainen käsittelyperuste Käsiteltävät henkilötietoryhmät Ostotietojen käsittely Sopimuksen täytäntöön paneminen Nimi ja yhteystiedot, asiakkaan tunnistetiedot, ostotiedot Yrityksen lakisääteisten velvoitteiden noudattaminen Lakisääteinen velvoite koskien mm. kirjanpitolakia ja kuluttajakaupan virhevastuuta. Nimi ja yhteystiedot, asiakkaan tunnistetiedot, ostohistoria Sähköinen suoramarkkinointi Suostumus Nimi, sähköposti, ostohistoria, asiakkaan tunnistetiedot, suostumus, kielivalinta Vaarallisten tuotteiden kiireelliset takaisinvedot Elintärkeiden etujen suojaaminen Nimi ja yhteystiedot, asiakkaan tunnistetiedot, ostotiedot 3

4 4. SÄILYTYSAIKA - Yksilöidään henkilötietojen säilytysaika palvelussa X tai jos se ei ole mahdollista, tämän ajan määrittämiskriteerit. o Säilytysaika voidaan siis ilmoittaa kiinteänä aikamääreenä (esim. tietoja säilytetään X vuotta ostotapahtumasta) tai se voidaan kytkeä tiettyyn tapahtumaan (esim. tiedot poistetaan välittömästi, kun käyttäjä eroaa postituslistalta). - Eri henkilötietoryhmille ja/tai eri käsittelytarkoituksille tulisi tapauskohtaisesti määritellä eri säilytysajat. - Jos säilytysvelvoite perustuu nimenomaiseen lain säädökseen, mainitse se. - Mahdolliset tietoihin liittyvät kanneajat on otettava huomioon säilytysajan määrittelyssä. kuluttajansuoja- ja kuluttajaturvallisuuslainsäädäntöön liittyvä virhevastuu tulee huomioida säilytysajan määrittelyssä. Henkilötietojesi säilytysajat [palvelussa X] ovat seuraavat: Ostohistoria: x vuotta Asiakaspalvelutapahtumat: xx kuukautta Kirjanpitoaineisto: Henkilötietoja sisältävää tositeaineistoa säilytetään kirjanpitolain 2:10 :n nojalla kuusi vuotta sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana tilikausi päättyy. jne. 5. OIKEUTESI PERUUTTAA SUOSTUMUS - Kuvataan rekisteröidyn oikeus peruuttaa suostumuksensa milloin tahansa. - Huom! Tämä kohta tarvitaan vain, jos joku osa käsittelystä perustuu suostumukseen. - Kun henkilötietojesi käsittely perustuu antamaasi suostumukseen, voit milloin tahansa peruuttaa suostumuksesi. Henkilötietojesi käsittely perustuu suostumukseen esimerkiksi silloin, kun olet antanut luvan sähköiseen suoramarkkinointiin. Voit peruuttaa antamasi suostumuksen [yksilöi tapa]. 6. MITÄ MUITA OIKEUKSIA SINULLA ON? - Rekisterinpitäjän on silloin, kun henkilötietoja saadaan, kerrottava rekisteröidylle tämän oikeuksista asianmukaisen ja läpinäkyvän käsittelyn takaamiseksi. Näitä ovat: o rekisteröidyn oikeus pyytää rekisterinpitäjältä pääsy häntä itseään koskeviin henkilötietoihin; o oikeus pyytää kyseisten tietojen oikaisemista tai poistamista taikka käsittelyn rajoittamista: o vastustaa käsittelyä; sekä o siirtää tiedot järjestelmästä toiseen. - Oikeuksista tulee kertoa rekisteröidylle tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa. - Palvelua koskevassa selosteessa on mahdollista informoida myös siitä, mikäli rekisteröidyllä ei ole oikeutta esimerkiksi siirtää tai poistaa tietojaan tai mitä rekisterin tietoja kyseinen oikeus koskee. 1. Sinulla on oikeus pyynnöstäsi saada tietää, käsitteleekö Rekisterinpitäjä henkilötietojasi. Jos käsittelemme tietojasi, sinulla on oikeus saada kopio käsittelemistämme tiedoista. Jos emme käsittele tietojasi, on sinulla oikeus saada vahvistus tästäkin. 2. Sinulla on oikeus korjata tai täydentää käsittelyn kannalta virheellinen tai puutteellinen henkilötietosi 3. Sinulla voi olla oikeus poistaa henkilötietosi tietyissä asetuksessa tarkoitetuissa tilanteissa. Poistamme tiedot pyynnöstäsi, mikäli lainsäädännössä määritetyt perusteet täyttyvät. Sinulla on oikeus asetuksen mukaan poistaa henkilötietosi järjestelmästämme, jos a) henkilötietoja ei enää tarvita niihin tarkoituksiin, joita varten ne kerättiin tai joita varten niitä muutoin käsiteltiin tai b) olet peruuttanut suostumuksesi, johon käsittely on perustunut eikä käsittelyyn ole muuta laillista perustetta tai 4

5 c) vastustat henkilökohtaisiin syihin vedoten käsittelyä, joka on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi kuten esimerkiksi profilointia; a) Tällöin rekisterinpitäjä ei saa enää käsitellä henkilötietoja, paitsi jos rekisterinpitäjä voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi. d) henkilötietoja on käsitelty lainvastaisesti; e) henkilötiedot on poistettava unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuvan rekisterinpitäjään sovellettavan lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi; f) henkilötiedot on kerätty lapselta tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen yhteydessä. 4. Sinulla voi olla oikeus rajoittaa henkilötietojesi käsittelyä. Rajoitamme käsittelyä pyynnöstäsi, mikäli kyse on lainsäädännössä määritetyistä tilanteista. Voit rajoittaa henkilötietojesi käsittelyä jos a) kiistät henkilötietojesi paikkansapitävyyden, jolloin käsittelyä rajoitetaan ajaksi, jonka kuluessa voimme varmistaa niiden paikkansapitävyyden; b) käsittely on lainvastaista ja vastustat henkilötietojen poistamista ja vaadit sen sijaan niiden käytön rajoittamista c) rekisterinpitäjänä emme enää tarvitse kyseisiä henkilötietoja käsittelyn tarkoituksiin, mutta sinä tarvitset niitä oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi; d) olet vastustanut henkilökohtaisiin syihin vedoten henkilötietojen käsittelyä, joka on tarpeen joko yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi taikka rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi ja odotamme sen todentamista, syrjäyttävätkö rekisterinpitäjän oikeutetut perusteet sinun perusteesi. Kun henkilötietojesi käsittelyä on rajoitettu, niitä voidaan säilyttämistä lukuun ottamatta käsitellä ainoastaan suostumuksellasi taikka oikeudellisen vaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi tai toisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön oikeuksien suojaamiseksi tai tärkeää unionin tai jäsenvaltion yleistä etua koskevista syistä. 5. Sinulla on tietyissä tilanteissa oikeus siirtää hallussamme olevat henkilötietosi itsellesi tai toiselle rekisterinpitäjälle. Oikeus koskee sellaisia henkilötietoja, jotka olet itse toimittanut meille ja joita käsittelemme suostumuksesi nojalla tai toteuttaaksemme sellaisen sopimuksen, jossa olet osallinen. Oikeus koskee niitä tietoja, joita käsitellään automaattisen tietojenkäsittelyn avulla. Osa tiedoista on paperikopiona eikä oikeus koske tällaisia asiakirjoja. 6. Sinulla voi olla oikeus vastustaa henkilötietojesi käsittelyä. Lopetamme henkilötietojen käsittelyn pyynnöstäsi, mikäli kyse on lainsäädännössä määritetyistä tilanteista. Voit vastustaa henkilötietojesi käsittelyä a) rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, kuten esimerkiksi profilointi, henkilökohtaisiin syihisi vedoten; a) Tällöin rekisterinpitäjä ei saa enää käsitellä henkilötietoja, paitsi jos rekisterinpitäjä voi osoittaa, että käsittelyyn on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet tai jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi. b) milloin tahansa, jos henkilötietojasi käsitellään suoramarkkinointia varten, mukaan lukien profilointi, silloin kun se liittyy tällaiseen suoramarkkinointiin. 7. KUINKA KÄYTÄT OIKEUKSIASI? - Tässä kuvataan tavat, joilla rekisteröity voi käyttää oikeuksiaan. Yrityksillä voi olla erilaisia teknisiä ratkaisuja, kuten verkkopalveluita, joissa rekisteröity voi esittää pyynnön käyttää oikeuksiaan tai päästä suoraan rajapinnan kautta käyttämään oikeuksiaan. - Rekisteröidylle annetaan ohjeet tietopyynnön tekemiseen ja kuvataan, millä tavoin henkilötiedot toimitetaan rekisteröidylle. Voit lähettää meille pyynnön oikeuksiesi käyttämisestä verkkosivujen kautta [linkki]. Vaihtoehtoisesti voit lähettää henkilökohtaisesti allekirjoittamasi pyynnön kirjeitse yllä mainittuun osoitteeseen käyttäen seuraavaa lomaketta [linkki]. Mikäli vastaus sisältää henkilötietojasi, toimitamme tiedot tapauksesta riippuen joko salattuna sähköisessä muodossa tai postitse henkilökohtaisena kirjattuna kirjeenä. Kirjettä ei voi kuitata vastanotetuksi kukaan muu, kuin vastanottajaksi merkitty henkilö. Näin varmistamme kirjeen oikean vastaanottajan tietojen luottamuksellisuuden. 5

6 8. TIETOJA HENKILÖTIETOJEN VASTAANOTTAJISTA - Yksilöidään henkilötietojen vastaanottajat tai vastaanottajaryhmät, kuten IT-palveluiden tarjoajat, jotka käsittelevät henkilötietoja rekisterinpitäjän lukuun. Lähtökohtaisesti rekisterinpitäjän tulisi toimittaa tiedot todellisesta (nimetystä) henkilötietojen vastaanottajasta. Pelkän vastaanottajaryhmän ilmoittaminen on riittävää esimerkiksi silloin, kun o tietoa sopimussuhteen olemassaolosta henkilötiedon vastaanottajiin (l. yrityksiin) on pidettävä liikesalaisuutena o henkilötietojen vastaanottajien yksilöinti vaarantaisi käsittelyn turvallisuuden, jos vastaanottajiin kohdistettaisiin esim. systemaattista tietojenkalastelua tai kyberhyökkäys; tai o vastaanottajien merkitys henkilötietojen käsittelyn kannalta on kokonaisuutena arvioiden vähäinen. o Rekisterinpitäjän on tällöin pystyttävä osoittamaan, miksi valittu menettelytapa on asianmukainen. - Lisäksi tarvittaessa kuvataan tiedot henkilötietojen siirtämisestä kolmanteen maahan tai kansainväliselle järjestölle. Tällöin maa tai järjestö tulee yksilöidä. Kolmansiin maihin tapahtuvaa henkilötietojen siirtoa koskevista vaatimuksista on säädetty asetuksen artiklassa. Alla olevassa esimerkissä siirrossa on käytetty asianmukaisena suojatoimena komission antamia tietosuojaa koskevia vakiolausekkeita. Yritys Oy rekisterinpitäjänä käsittelee henkilötietoja itse, mutta käyttää myös apunaan erilaisia palveluntuottajia. Yritys Oy pyrkii käyttämään parhaita ja luotettavia yhteistyökumppaneita ja vastaa valitsemiensa palveluntuottajien toiminnasta henkilötietoja käsiteltäessä. Yritys Oy käyttää seuraavia ulkopuolisia palveluita palveluita tarjoava yritys X1 palveluita tarjoava yritys Xn Henkilötietoja katsotaan siirtyvän EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle tietotekniikkapalveluiden tuottamisen yhteydessä, kun henkilötietoihin on käyttömahdollisuus [EU- ja ETA-alueen ulkopuolinen maa] käsin. Tästä tietojen siirrosta on tehty palvelutoimittajan kanssa sopimus noudattaen EU-komission vahvistamia mallisopimuslausekkeita. (Mallisopimus lausekkeita koskeviin komission päätöksiin voi tutustua alla olevasta linkeistä. - linkki 1 - linkki 2 - linkki 3 Myös eräillä viranomaisilla on lakiin perustuva tiedonsaantioikeus. Tällaisia viranomaisia ovat mm. poliisi-, tulli-, rajavartioja veroviranomaiset. 9. VALITUSOSOITUS - Kerrotaan rekisteröidylle mahdollisuudesta saattaa asia valvontaviranomaisen käsiteltäväksi ja käyttää muita oikeussuojakeinoja. Mikäli katsot, että emme käsittele henkilötietojasi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti, voit tehdä valituksen valvontaviranomaiselle siinä EU:n jäsenvaltiossa, jossa vakituinen kotipaikkasi tai työpaikkasi on tai jossa katsot säännösten rikkomisen tapahtuneen. Suomessa kyseinen viranomainen on tietosuojavaltuutettu. 10. VÄLTTÄMÄTTÖMÄT TIEDOT PALVELUN X KANNALTA - Kuvataan, onko henkilötietojen antaminen lakisääteinen tai sopimukseen perustuva vaatimus taikka sopimuksen tekemisen edellyttämä vaatimus. Lisäksi kuvataan, onko rekisteröidyn pakko toimittaa henkilötiedot ja tällaisten tietojen antamatta jättämisen mahdolliset seuraukset. 6

7 o Tiedot, jotka rekisteröidyn on välttämätöntä antaa palvelun käyttöä tai sopimuksen solmimista varten. o Tiedot, joiden antaminen ei ole välttämätöntä, mutta joita ilman rekisteröidylle tarjottavaa palvelua saatetaan rajoittaa. Jotta voisimme tarjota sinulle sopimuksessa mainitut edut tai palvelut, on meidän käsiteltävä sopimuksen täytäntöön panemiseksi välttämättömiä henkilötietoja. Tällaisia tietoja ovat mm. nimi, yhteystiedot ja tiedot ostoksista. Suostumus sähköiseen markkinointiin ei ole välttämätön tieto, mutta ilman suostumusta emme voi toimittaa sähköistä ja yleensä kohdennettua suoramarkkinointia. Mikäli et salli profilointia, emme voi kohdentaa sinulle lähetettäviä markkinointiviestejä. Saat silloin vain yleisluontoista markkinointiviestintää, et tietoa niistä tuotteista, joista voisimme profiloinnin avulla päätellä sinun olevan kiinnostunut. 11. TIETO AUTOMAATTISESTA PÄÄTÖKSENTEOSTA ML. PROFILOINTI - Mikäli automaattista päätöksentekoa (kuten profilointia) käytetään, ilmoitetaan sen olemassaolo. Samalla on annettava merkitykselliset tiedot käsittelyyn liittyvästä logiikasta samoin kuin kyseisen käsittelyn merkittävyys ja mahdolliset seuraukset rekisteröidylle. Profilointi tarkoittaa sellaista henkilötietojen käsittelyä, jossa henkilötietoja käyttämällä arvioidaan joitakin henkilökohtaisia ominaisuuksiasi. Profiloimme asiakkaita markkinoinnin kohdentamiseksi. Katsomme kuitenkin, ettei tällaisella profiloinnilla ole asetuksessa tarkoitettuja oikeusvaikutuksia tai muuten merkittäviä vaikutuksia profiloinnin kohteelle. Rekisteröitynä sinulla on oikeus vastustaa profilointia, joka perustuu rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun henkilökohtaisen erityisen perusteen nojalla. Voit myös milloin tahansa vastustaa profilointia, joka suoritetaan suoramarkkinoinnin kohdentamiseksi. 12. TIETOJEN KÄYTTÖ MUIHIN TARKOITUKSIIN - Kuvataan toimintatapa, jos rekisterinpitäjä aikoo käsitellä henkilötietoja edelleen muuhun - Mikäli henkilötietoja käsitellään myöhemmin alkuperäisestä poikkeaviin tarkoituksiin, kyseisten tarkoitusten on oltava yhteensopivia alkuperäisten tarkoitusten kanssa. Emme käytä tietoja muihin kuin tässä asiakirjassa ilmoitettuihin tarkoituksiin. Mikäli myöhemmin ilmenee uusia käyttötarpeita, informoimme siitä sinua ja informoimme sinua laillisesta käsittelyperusteesta tai tarvittaessa pyydämme sinulta suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn uusia käyttötarkoituksia varten. 13. TIEDOT, JOTKA ON HANKITTU MUUALTA KUIN SINULTA - Mikäli henkilötietoja on saatu muualta kuin rekisteröidyltä: Kuvataan, mistä henkilötiedot on saatu sekä tarvittaessa se, onko tiedot saatu yleisesti saatavilla olevista lähteistä; Päivitämme osoitteen- ja nimenmuutostietoja Suomen Postin postinsaajarekisteristä, mikäli rekisteröity ei ole kieltänyt tietojen luovutusta. 7

8 14. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYYN LIITTYVISTÄ VAIKUTUKSISTA - Informoidaan henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä riskeistä sekä rekisterinpitäjän käyttämistä menettelyistä, joilla henkilötietoja suojataan. Informoinnin yhteydessä riskeistä on kerrottava mahdollisimman objektiivisesti. - Riskien todennäköisyys ja vakavuus määrittävät sen, miten riskeistä tulee informoida. Käsittely, josta ei aiheudu merkittävää riskiä rekisteröidylle, ei välttämättä edellytä informointia tietosuojaselosteessa. Huolehdimme henkilötietojesi turvallisesta käsittelystä. Pidämme huolta toimitilojemme fyysisestä turvallisuudesta. Toimi tilat, joissa henkilötietoja käsitellään, ovat kulunvalvonnan piirissä. Henkilötietoja sisältävät fyysiset asiakirjat säilytetään alkukäsittelyn jälkeen lukituissa ja paloturvallisissa säilytystiloissa. Ainoastaan määrätyillä Rekisterinpitäjän tai sen toimeksiannosta ja lukuun toimivan yrityksen työntekijöillä on oikeus käsitellä paperidokumenttina säilytettäviä asiakastietoja. Ainoastaan määrätyillä Rekisterinpitäjän ja sen toimeksiannosta ja lukuun toimivien yritysten työntekijöillä on oikeus käyttää henkilötietoja sisältäviä tietojärjestelmiä. Käyttäjille on määritetty erilaisia käyttäjätasoja ja käyttäjä saa ylläpito- tai selausoikeuden ainoastaan työtehtäviensä kannalta tarpeellisiin tietoihin. Kullakin käyttäjällä on oma käyttäjätunnus ja salasana. Järjestelmä on suojattu palomuurilla, joka suojaa ulkopuolelta tulevia yhteydenottoja järjestelmään. Koulutamme henkilökuntaamme ja huolehdimme siitä, että myös yhteistyökumppaniemme henkilöstö ymmärtää henkilötietojen luottamuksellisen luonteen ja turvallisen käsittelyn merkityksen. Tietosuojapolitiikkamme mukaan väärinkäytöksistä on seurauksia. Jos kaikista suojatoimistamme huolimatta henkilötietosi joutuvat vääriin käsiin, on mahdollista, kuten muissakin henkilötietoja käyttävissä palveluissa, että henkilöllisyytesi varastetaan. Jos havaitsemme tällaisen tapahtuman, ryhdymme viipymättä selvittämään sitä ja pyrimme estämään aiheutuvat vahingot. Informoimme tietoturvaloukkauksesta tarvittavia viranomaisia ja sinua lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. 15. TIETOSUOJAVASTAAVA - Tietosuojavastaavan yhteystiedot, jos tämä on nimitetty. Yhteystietojen olisi sisällettävä tiedot, joiden avulla rekisteröidyt ja valvontaviranomainen voivat helposti tavoittaa tietosuojavastaavan (tietosuojavastaavan postiosoite, puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite). - Asetuksessa ei edellytetä, että julkistettavissa yhteystiedoissa ilmoitetaan tietosuojavastaavan nimi. Voit olla yhteydessä Yritys Oy:n tietosuojavastaavaan, jos asiasi koskee henkilötietojen käsittelyä tai EU:n yleiseen tietosuojaasetukseen perustuvien oikeuksiesi käyttämistä Yritys Oy:n toiminnoissa. Saat yhteyden tietosuojavastaavaan sähköpostitse tietosuojavastaava@xx.fi tai puhelimitse puh 010-xxx ja pyytämällä tietosuojavastaavalle (puhelun hinta). 8

9 9

10 Kaupan liitto ry Eteläranta 10, PL Helsinki Kauppa.fi 10

Asiakaskilpailuja koskeva tietosuojaseloste

Asiakaskilpailuja koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) Asiakaskilpailuja koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?... 2

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Vähittäiskaupan tutkimussäätiössä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Vähittäiskaupan tutkimussäätiössä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä ssä 1. Rekisterinpitäjä Vähittäiskaupan Tutkimussäätiö - Detaljhandelns Forskningsstiftelse on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä.

Lisätiedot

Verkkosivujen palautelomakkeen käsittelyä koskeva tietosuojaseloste

Verkkosivujen palautelomakkeen käsittelyä koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) Verkkosivujen palautelomakkeen käsittelyä koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton uutis- ja tapahtumakirjerekisterissä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton uutis- ja tapahtumakirjerekisterissä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton uutis- ja tapahtumakirjerekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä.

Lisätiedot

Ohje tietosuojaselosteen laatimiseen

Ohje tietosuojaselosteen laatimiseen Ohje tietosuojaselosteen laatimiseen Tämä ohje tietosuojaselosteen laatimiseen on tarkoitettu rekisterinpitäjän apuvälineeksi yleisen tietosuoja-asetuksen informointivelvoitteen toteutuksessa erityisesti

Lisätiedot

Rekrytointia koskeva tietosuojaseloste

Rekrytointia koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (6) Rekrytointia koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?... 2 4. Säilytysaika...

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Rekisterin osalta

Lisätiedot

Tuotenäytteiden jakelua koskeva tietosuojaseloste

Tuotenäytteiden jakelua koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) Tuotenäytteiden jakelua koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?...

Lisätiedot

Valtion kalastonhoitomaksun myyntiä koskeva tietosuojaseloste

Valtion kalastonhoitomaksun myyntiä koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) Valtion kalastonhoitomaksun myyntiä koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja

Lisätiedot

R-kioskin uutiskirjettä koskeva tietosuojaseloste

R-kioskin uutiskirjettä koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) R-kioskin uutiskirjettä koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?...

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton sidosryhmärekisterissä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton sidosryhmärekisterissä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton sidosryhmärekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Sidosryhmärekisterin

Lisätiedot

3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?

3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterinpitäjä R-kioski Oy on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä R-kantiksen (R-kioskin mobiilisovellus ja kanta-asiakasjärjestelmä) osalta. Yrityksen

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton jäsenrekisterissä

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton jäsenrekisterissä Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton jäsenrekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Jäsenrekisterin osalta

Lisätiedot

Tämä seloste koskee henkilötietojen käsittelyä palvelussa Kauppakeskuksen asiakasrekisteri

Tämä seloste koskee henkilötietojen käsittelyä palvelussa Kauppakeskuksen asiakasrekisteri Tämä seloste koskee henkilötietojen käsittelyä palvelussa Kauppakeskuksen asiakasrekisteri SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä 2. Mitä tietoja käsittelemme? 3. Missä tarkoituksissa henkilötietojasi käsitellään?

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Helpdesk-palveluita Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opinnäytetöiden sähköisen järjestelmän henkilörekisteriä.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opinnäytetöiden sähköisen järjestelmän henkilörekisteriä. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opinnäytetöiden sähköisen järjestelmän henkilörekisteriä. Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu:

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Urkundplagioinnintunnistusohjelmaa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Urkundplagioinnintunnistusohjelmaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Urkundplagioinnintunnistusohjelmaa Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.05.2018 1.

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Haaga-Helian verkkokauppaa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Haaga-Helian verkkokauppaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Haaga-Helian verkkokauppaa Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30)

Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Tapahtumienhallintajärjestelmää Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien markkinointia ja viestintää

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien markkinointia ja viestintää Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien markkinointia ja viestintää Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio. Henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn asiakassuhteen perusteella.

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio. Henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn asiakassuhteen perusteella. Tietosuojaseloste Sivu 1 (4) Tietosuojaseloste EU:n yleisen tietosuojaasetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisterinpitäjä Tili ja isännöinti Harri Nupponen Ytunnus: 12826942 osoite: Sammontie 7 as 8,

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien kirjastopalveluita

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien kirjastopalveluita Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien kirjastopalveluita Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.05.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE 1/5. Suomen Pitkäkarvakerho ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely

TIETOSUOJASELOSTE 1/5. Suomen Pitkäkarvakerho ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely 1/5 TIETOSUOJASELOSTE Suomen Pitkäkarvakerho ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietoja yhdistystoiminnan ylläpitämiseksi,

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien laatujärjestelmää

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien laatujärjestelmää Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien laatujärjestelmää Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN 14 ARTIKLAN TARKOITTAMA TIEDOTE HENKILÖTIETOJEN

EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN 14 ARTIKLAN TARKOITTAMA TIEDOTE HENKILÖTIETOJEN Sivu 1 / 5 EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN 14 ARTIKLAN TARKOITTAMA TIEDOTE HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ (MARKKINOINTI JA MYYNTI) Tämä tiedote on laadittu: 23.5.2018 1 HENKILÖTIETOJEN REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

Tietosuoja-asiat Glaston Oyj Sähköposti: Osoite: Vehmaistenkatu 5, PL 25,33731 Tampere

Tietosuoja-asiat Glaston Oyj Sähköposti: Osoite: Vehmaistenkatu 5, PL 25,33731 Tampere TIETOSUOJASELOSTE Glaston Oyj:n ( Glaston ) työnhakijoiden henkilötietojen käsittely 1 REKISTERINPITÄJÄ Glaston Oyj Abp Vehmaistenkatu 5 PL 25 33731 Tampere 2 YHTEYDENOTOT TIETOSUOJA-ASIOISSA Tietosuoja-asiat

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien sähköistä tenttijärjestelmää

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien sähköistä tenttijärjestelmää Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien sähköistä tenttijärjestelmää Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate SISÄLLYSLUETTELO Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate 7.5.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS... 4 1.2 REKISTERÖIDYN OIKEUDET... 4 1.3 TIETOSUOJA-ASETUKSEEN VALMISTAUTUMINEN... 4 2. INFORMAATIOVELVOITE...

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Huippupaikat Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Huippupaikat Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä Tietosuojaseloste 1 HUIPPUPAIKAT OY ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Huippupaikat Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterin

Lisätiedot

KOULUELEKTRONIIKKA OY:N ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE. Rekisterin rekisterinpitäjä on Kouluelektroniikka Oy, Teuvo Tiusanen

KOULUELEKTRONIIKKA OY:N ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE. Rekisterin rekisterinpitäjä on Kouluelektroniikka Oy, Teuvo Tiusanen KOULUELEKTRONIIKKA OY:N ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE 1 Rekisterinpitäjä Rekisterin rekisterinpitäjä on Kouluelektroniikka Oy, Teuvo Tiusanen (y-tunnus 0597327-4) Rekisteriasioiden yhteyshenkilö

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio Tietosuojaseloste Sivu 1 (4) Tietosuojaseloste EU:n yleisen tietosuojaasetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisterinpitäjä Loviisan Keilailuliitto Lovisa Bowlingförbund Ry Ytunnus: 08306717 osoite: Seppäläntie

Lisätiedot

asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä OY RIPAUS AB:n ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Oy Ripaus Ab:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä 2. Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien taloustoimintoja

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien taloustoimintoja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien taloustoimintoja Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Justusjulkaisutietojen

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Justusjulkaisutietojen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Justusjulkaisutietojen tallennuspalvelua Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018

Lisätiedot

Tampereen Aikidoseura Nozomi ry

Tampereen Aikidoseura Nozomi ry Tietosuojaseloste. c/o Heidi Ihanamäki Petäjässuonkatu 4 B 28 33580 Tampere www.nozomi.fi Y-tunnus 1456802-7 Tietosuojaseloste Sisällysluettelo 1. Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö... 1 2. Rekisteröidyt...

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteita ovat seuraavat EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (jäljempänä myös GDPR ) mukaiset perusteet:

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteita ovat seuraavat EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (jäljempänä myös GDPR ) mukaiset perusteet: TIETOSUOJASELOSTE EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) art. 12 Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 (Laatimispäivä 25.5.2018) 1. Rekisterinpitäjä Lahden Aluetaksi Oy (Y-tunnus: 0587608-7) Puh. 03

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen ("Tietosuoja-asetus") edellyttämiä tietoja rekisteröidylle.

Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen (Tietosuoja-asetus) edellyttämiä tietoja rekisteröidylle. 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YLEISTÄ Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen ("Tietosuoja-asetus") edellyttämiä tietoja rekisteröidylle. 2 REKISTERINPITÄJÄ JA REKISTERINPITÄJÄN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki

Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS Tutkimustieto-tietoryhmä Rekisteröidylle toimitettavat tiedot

TIETOSUOJAILMOITUS Tutkimustieto-tietoryhmä Rekisteröidylle toimitettavat tiedot TIETOSUOJAILMOITUS Tutkimustieto-tietoryhmä Rekisteröidylle toimitettavat tiedot Tämä dokumentti perustuu EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) 13 ja 14 artikloihin. Ohjeen nimi GDPR Rekisteröidylle toimitettavat

Lisätiedot

Relipe Oy. Tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistan TIETOSUOJASELOSTE

Relipe Oy. Tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistan TIETOSUOJASELOSTE Relipe Oy Tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistan Tässä selosteessa on kerrottu tietosuojalainsäädännön edellyttämät tiedot tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistasta, joka on tilitoimiston

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS DIDIVE-HANKE

TIETOSUOJAILMOITUS DIDIVE-HANKE TIETOSUOJAILMOITUS DIDIVE-HANKE Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Satakunnan Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Vastuuhenkilö GDPR Rekisteröidylle toimitettavat tiedot:

Lisätiedot

Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30)

Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) 3AMK-kirjastojen tietosuojaseloste koskien asiakastietoja Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 15.03.2019 1. Yhteisrekisterinpitäjät Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2018

Salon kaupunki / /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

PINTAVA OY ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE

PINTAVA OY ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE PINTAVA OY ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE 1 REKISTERINPITÄJÄ Pintava Oy Y-tunnus: 2904197-3 Yrjönkatu 15 LH 40 A, 28100 Pori Puhelinvaihde: 010 336 4230 2 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ Eula Wessberg,

Lisätiedot

asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä LOUNAS & LEIVOS BUTIK OY:N ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Lounas & Leivos Butik Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Salon kaupunki , 1820/ /2018

Salon kaupunki , 1820/ /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Tapani Rinne Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS. Alumni-, markkinointi-, asiakas- ja kumppanitiedot-tietoryhmä. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

TIETOSUOJAILMOITUS. Alumni-, markkinointi-, asiakas- ja kumppanitiedot-tietoryhmä. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy TIETOSUOJAILMOITUS Alumni-, markkinointi-, asiakas- ja kumppanitiedot-tietoryhmä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Dokumentti perustuu EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) 13 ja 14 artikloihin. Sillä täytetään

Lisätiedot

asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä KAKKOSTUPA OY:N ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Kakkostupa Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä Kakkostupa

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Copas y Tapas Oy: asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Copas y Tapas Oy: asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä COPAS Y TAPAS ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Copas y Tapas Oy: asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä Copas

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS. Alumni-, markkinointi-, asiakas- ja kumppanitiedot-tietoryhmä. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

TIETOSUOJAILMOITUS. Alumni-, markkinointi-, asiakas- ja kumppanitiedot-tietoryhmä. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy TIETOSUOJAILMOITUS Alumni-, markkinointi-, asiakas- ja kumppanitiedot-tietoryhmä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Dokumentti perustuu EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) 13 ja 14 artikloihin. Sillä täytetään

Lisätiedot

Salon kaupunki , 1820/ /2018

Salon kaupunki , 1820/ /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Tietosuojavastaava Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

Tietosuojailmoitus: yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (Tietosuoja-asetuksen (2016/679) artikla 13 ja 14).

Tietosuojailmoitus: yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (Tietosuoja-asetuksen (2016/679) artikla 13 ja 14). TIETOSUOJAILMOITUS 1 (5) Tietosuojailmoitus: yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (Tietosuoja-asetuksen (2016/679) artikla 13 ja 14). 1. Tietosuojailmoituksen nimi 2. Rekisterinpitäjä Nimi Hämeen

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2018

Salon kaupunki / /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

1. Rekisterinpitäjä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Merimiehenkatu 29, Helsinki, MaRan uutiskirjerekisteri

1. Rekisterinpitäjä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Merimiehenkatu 29, Helsinki, MaRan uutiskirjerekisteri 1/6 MARAN UUTISKIRJEREKISTERI = EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja MaRan uutiskirjerekisterissä tapahtuvasta tietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Riipinen Restaurants Oy asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Riipinen Restaurants Oy asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä Riipinen Restaurants Oy ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Riipinen Restaurants Oy asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opintososiaalisia palveluita

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opintososiaalisia palveluita Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien opintososiaalisia palveluita Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1.

Lisätiedot

FINNLINESIN YHTEYDENOTTOPYYNTÖJEN KÄSITTELYYN LIITTYVÄN REKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE

FINNLINESIN YHTEYDENOTTOPYYNTÖJEN KÄSITTELYYN LIITTYVÄN REKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE FINNLINESIN YHTEYDENOTTOPYYNTÖJEN KÄSITTELYYN LIITTYVÄN REKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE 1 REKISTERINPITÄJÄ Rekisterin rekisterinpitäjä on Finnlines Oyj. Rekisteriasioiden yhteyshenkilö on: Tietosuojavastaava:

Lisätiedot

Mika Sepponen Rekisterin nimi Ravintola Hyvä Huomen Oy:n asiakasrekisteri

Mika Sepponen Rekisterin nimi Ravintola Hyvä Huomen Oy:n asiakasrekisteri RAVINTOLA HYVÄ HUOMEN OY:N ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Ravintola Hyvä Huomen Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Valamon opiston opiskelijarekisteri. Rekisterinpitäjä. Valamon luostari Valamontie Uusi-Valamo Y-Tunnus:

Valamon opiston opiskelijarekisteri. Rekisterinpitäjä. Valamon luostari Valamontie Uusi-Valamo Y-Tunnus: Valamon opiston opiskelijarekisteri Rekisterinpitäjä Valamon luostari Valamontie 42 79850 Uusi-Valamo Y-Tunnus: 0164329-4 Rekisteriasioiden yhteyshenkilö Valamon luostari Kati Toivanen Valamontie 42 79850

Lisätiedot

Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679, artiklat 12, 13, 14 ja 19

Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679, artiklat 12, 13, 14 ja 19 Osuuskauppa Keskimaan polttoöljykaupan asiakasrekisteri TIETOSUOJASELOSTE (25.5.2018 alkaen) Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679, artiklat 12, 13, 14 ja 19 1. Rekisterinpitäjä Osuuskauppa

Lisätiedot

Relipe Oy. Tilitoimiston asiakasrekisterin TIETOSUOJASELOSTE

Relipe Oy. Tilitoimiston asiakasrekisterin TIETOSUOJASELOSTE Relipe Oy Tilitoimiston asiakasrekisterin Tässä selosteessa on kerrottu tietosuojalainsäädännön edellyttämät tiedot henkilörekisteristä. Tilitoimiston asiakasrekisterissä olevat tiedot koskevat kuitenkin

Lisätiedot

Lisäksi henkilötietoja käsitellään toimittajille suunnatussa viestinnässä kuten tiedotus- ja uutisointitarkoituksissa.

Lisäksi henkilötietoja käsitellään toimittajille suunnatussa viestinnässä kuten tiedotus- ja uutisointitarkoituksissa. ETRA OY: N TOIMITTAJAREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE 1 REKISTERINPITÄJÄ Rekisterin rekisterinpitäjä on Etra Oy (y-tunnus 0107801-0). Rekisteriasioiden yhteyshenkilö on: Etra Oy Osoite: Lampputie 2, 00740

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n henkilöstöhallinnon tietosuojaseloste

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n henkilöstöhallinnon tietosuojaseloste Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n henkilöstöhallinnon tietosuojaseloste Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Rekisterin

Lisätiedot

3. Rekisterin nimi Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy:n asiakasrekisteri

3. Rekisterin nimi Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy:n asiakasrekisteri TEE- JA KAHVIHUONE HELMI OY ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy:n asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Reportronicia

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Reportronicia Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Reportronicia Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ

TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ TIETOSUOJASELOSTE 1 TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ Rekisterinpitäjä Tämä seloste sisältää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 13 ja 14 artiklan edellyttämiä tietoja henkilötiedoista,

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Laurarekrytointipalvelua

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Laurarekrytointipalvelua Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien Laurarekrytointipalvelua Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Millaisia tietoja käsittelemme Keräämme tyypillisesti seuraavia tietoja:

Millaisia tietoja käsittelemme Keräämme tyypillisesti seuraavia tietoja: TIETOSUOJALAUSEKE Me armas catering Oy:ssä (y-tunnus: 2478434-8) olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä. Käsittelemme asiakkaiden henkilötietoja, jotta voimme ottaa vastaan ja käsitellä

Lisätiedot

Tietosuojaseloste: Markkinointirekisteri

Tietosuojaseloste: Markkinointirekisteri Tietosuojaseloste: Markkinointirekisteri EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Päivitetty 18.05.2018 1. Rekisterinpitäjä Y-tunnus: 0784050-4 Seminaarinkatu 2, Intelli-rakennus,

Lisätiedot

2) tiedon antamisesta saattaisi aiheutua vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai hoidolle taikka jonkun muun oikeuksille;

2) tiedon antamisesta saattaisi aiheutua vakavaa vaaraa rekisteröidyn terveydelle tai hoidolle taikka jonkun muun oikeuksille; Artikla 15 artikla - Rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihin 1. Rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, että häntä koskevia henkilötietoja käsitellään tai että niitä ei

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. 3. Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. 3. Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJASELOSTE/-ILMOITUS EU:n yleinen tietosuoja-asetus 13 ja 14 artiklat Laatimispäivä: 23.10.2018 Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tämä tietosuojailmoitus koskee Helsingin

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien työnhakijoita

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien työnhakijoita Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:n tietosuojaseloste koskien työnhakijoita Sisältää EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset vaatimukset (artiklat 13, 14 ja 30) Laadittu: 14.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Rekisterin

Lisätiedot

MONITOIMIPALVELU AHLROTH OY JA MILI S FOOD & CAFÉ ASIAKASREKISTERI

MONITOIMIPALVELU AHLROTH OY JA MILI S FOOD & CAFÉ ASIAKASREKISTERI MONITOIMIPALVELU AHLROTH OY JA MILI S FOOD & CAFÉ ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Monitoimipalvelu Ahlroth Oy:n Mili s Food & Café:n tapahtuvasta henkilötietojen

Lisätiedot

ENERSENSE OY:N TIETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJOILLE. Viimeksi päivitetty:

ENERSENSE OY:N TIETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJOILLE. Viimeksi päivitetty: ENERSENSE OY:N TIETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJOILLE Viimeksi päivitetty: 11.6.2018 Yksityisyytesi on meille tärkeä ja työskentelemme ahkerasti sen suojaamiseksi. Tässä yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016/EU)

Lisätiedot

SUNBORN SAGA OY:N SUORAMARKKINOINNIN, VIESTINNÄN JA TIEDOTTAMISEN TIETOSUOJASELOSTE

SUNBORN SAGA OY:N SUORAMARKKINOINNIN, VIESTINNÄN JA TIEDOTTAMISEN TIETOSUOJASELOSTE SUNBORN SAGA OY:N SUORAMARKKINOINNIN, VIESTINNÄN JA TIEDOTTAMISEN TIETOSUOJASELOSTE 1 REKISTERINPITÄJÄ Rekisterin rekisterinpitäjä on Sunborn Saga Oy (y-tunnus 1083815-7) Tähän rekisteriin liittyvien asioiden

Lisätiedot

Rekisterin nimi on HSL:n sidosryhmärekisteri ( Sidosryhmärekisteri ), jonka rekisteröityjä ovat HSL:n sidosryhmiin kuuluvat henkilöt ( Sidosryhmät ).

Rekisterin nimi on HSL:n sidosryhmärekisteri ( Sidosryhmärekisteri ), jonka rekisteröityjä ovat HSL:n sidosryhmiin kuuluvat henkilöt ( Sidosryhmät ). HSL:N SIDOSRYHMÄREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE Laadittu 24.5.2018 1 REKISTERINPITÄJÄ JA REKISTERIN NIMI Rekisterinpitäjä on Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (jäljempänä HSL ) (y-tunnus 22745863). Rekisterin

Lisätiedot

VITRIINI - LEHDEN JAKELUREKISTERI

VITRIINI - LEHDEN JAKELUREKISTERI 1/6 VITRIINI - LEHDEN JAKELUREKISTERI = EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Vitriini lehden jakelurekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Tietosuojaseloste 1 (6)

Tietosuojaseloste 1 (6) Kouvolan kaupunki Viestintä Tietosuojaseloste 1 (6) Seloste henkilötietojen käsittelytoimista ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) 2.10.2018 1. Rekisterin nimi Kouvolan

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Tietosuoja tietosuoja-asetuksen (GDPR) 13 ja 14 artiklan mukaan

Tietosuojaseloste Tietosuoja tietosuoja-asetuksen (GDPR) 13 ja 14 artiklan mukaan Tietosuojaseloste Tietosuoja tietosuoja-asetuksen (GDPR) 13 ja 14 artiklan mukaan I. Määritelmät DACHSER SE:n tietosuojaseloste pohjautuu käsitteisiin, joita on käytetty EU:n tietosuojaasetuksessa (GDPR).

Lisätiedot

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste Tietosuojaseloste 1 (5) Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi Varustekorttirekisteri 2. Rekisterinpitäjä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos 3. Rekisterin vastuuhenkilö Palomestari Kalle

Lisätiedot

Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:n toteuttamat asiakastietojen käsittelyn tavat.

Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:n toteuttamat asiakastietojen käsittelyn tavat. TIETOSUOJASELOSTE: ASIAKASTIEDOT Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:n toteuttamat asiakastietojen käsittelyn tavat. Tämän selosteen tarkoituksiin asiakastiedoilla tarkoitetaan

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

1 (5) EU:n yleinen tietosuoja-asetus, artiklat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TIETOSUOJASELOSTE GTK/151/00.19/2016

1 (5) EU:n yleinen tietosuoja-asetus, artiklat GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TIETOSUOJASELOSTE GTK/151/00.19/2016 1 (5) EU:n yleinen tietosuoja-asetus, 12 14 artiklat 21.05.2018 GTK/151/00.19/2016 Kirjaston asiakasrekisteri Rekisterinpitäjä Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Tietosuojavastaavan yhteystiedot

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus

EU:n yleinen tietosuoja-asetus Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Polar Lights Tours asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Polar Lights Tours asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä POLAR LIGHTS TOURS OY:N ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Polar Lights Tours asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

(a) rekisteröity on antanut suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn yhtä tai useampaa erityistä tarkoitusta varten (GDPR 6 art. 1.

(a) rekisteröity on antanut suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn yhtä tai useampaa erityistä tarkoitusta varten (GDPR 6 art. 1. TIETOSUOJASELOSTE EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) art. 12 Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 (Laatimispäivä 25.5.2018) 1. Rekisterinpitäjä Lahden Aluetaksi Oy (Y-tunnus: 0587608-7) Puh. 03

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Markkinointirekisteri

Tietosuojaseloste Markkinointirekisteri Tietosuojaseloste Markkinointirekisteri EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 mukainen tietosuojaseloste. Tällä tietosuojaselosteella annamme sinulle, rekisteröidylle henkilölle, tietoja henkilötietojesi

Lisätiedot

Pohjois-Savon Osuuspankin omistaja-asiakasrekisteri

Pohjois-Savon Osuuspankin omistaja-asiakasrekisteri Pohjois-Savon Osuuspankin omistaja-asiakasrekisteri Tietosuojaseloste 1. Yleistä Tällä tietosuojaselosteella annetaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (jäljempänä tietosuojaasetus) sekä henkilötietolain

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja VOLLES HAUS:in asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötettoen käsiielestä

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja VOLLES HAUS:in asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötettoen käsiielestä VOLLES HAUS ASIAKASREKISTERI EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja VOLLES HAUS:in asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötettoen käsiielestä 1. Rekisterinpitäjä VOLLES HAUS Otto

Lisätiedot

Attendo Yhteistyökumppanien ja niiden yhteyshenkilöiden henkilötietorekisteri. Attendo Oy (ja sen konserniyhtiöt) PL750 (Porkkalankatu 22 A),

Attendo Yhteistyökumppanien ja niiden yhteyshenkilöiden henkilötietorekisteri. Attendo Oy (ja sen konserniyhtiöt) PL750 (Porkkalankatu 22 A), Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tietosuojaseloste

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tietosuojaseloste PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY 1 (6) :n tietosuojaseloste 1. Rekisterin nimi :n asiakasrekisteri. 2. Rekisterinpitäjä Y-tunnus: 0968008-1 Puh. 03 240 5110 3. Henkilötietojen käsittelystä vastaava henkilö Tietosuojavastaava

Lisätiedot

WORKSPACE OY REKISTERISELOSTEET

WORKSPACE OY REKISTERISELOSTEET WORKSPACE OY REKISTERISELOSTEET 1 /7 sivu MARKKINOINTI- JA TAPAHTUMAREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE... 2 REKRYTOINTIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE... 4 TUTKIMUSREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE... 6 MARKKINOINTI-

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Suomen Fotokaupan liitto ry:n jäsenrekisterin tietosuojaseloste 1. Rekisterinpitäjä Suomen Fotokaupan Liitto ry Y-tunnus: 0280621-9 toimisto@fotokaupanliitto.fi 040 542 3370 2. Rekisterinpitäjän

Lisätiedot

3) rekisterissä olevia henkilötietoja käytetään yksinomaan historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten; tai

3) rekisterissä olevia henkilötietoja käytetään yksinomaan historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten; tai LIITE (Tieteellinen tutkimus) Artikla 15 artikla - Rekisteröidyn oikeus saada pääsy tietoihin 1. Rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, että häntä koskevia henkilötietoja

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Lähitaksi Oy. Nuijamiestentie 7, Helsinki

Tietosuojaseloste. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Lähitaksi Oy. Nuijamiestentie 7, Helsinki Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot