Marko Selkomaa. Askeleet. yliluonnolliseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marko Selkomaa. Askeleet. yliluonnolliseen"

Transkriptio

1

2

3 Marko Selkomaa Askeleet yliluonnolliseen

4 2012 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (PDF), ISBN (Sid.) Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta, jollei muuta mainita. Graafinen suunnittelu: Marko Soini / Aikamedia Oy Sivunvalmistus Aikamedia Oy Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2012 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

5 Sisällys Alkusanat...9 Esipuhe Hiljaisen hetken siunaus TE-GU-CI-GAL-PA Luota minuun Voitelu Jaa eteenpäin Tulta! Kuinka voitelu kasvaa? Täydestä ylivuotavaksi Voitelun virittäminen ja virtaaminen Loppusanat Lähteet...191

6

7 Eliisalle

8

9 Alkusanat Tapasin Marko Selkomaan ensimmäistä kertaa kesällä 1983, kun olin johtamassa palveluaktiota Varkaudessa. Nuorisopastorina kiinnitin huomioni tähän vastauskoontulleeseen 13-vuotiaaseen nuorukaiseen, joka ei kätkenyt kynttiläänsä vakan alle. Hän oli alusta alkaen vilpitön ja innokas uskossaan ja rohkea todistamaan Jeesuksesta. Muistan vielä elävästi sen hetken, kun Marko pyysi minulta virallista audienssia keskustellakseen kanssani henkilökohtaisesta kutsumuksestaan. Sovimme tapaamisen seurakunnan toimistolle, mutta sattumalta juuri samana aamuna keittiön emännät pyysivät minulta apua seurakunnan korkeiden ikkunoiden pesemisessä. Kun Marko saapui toimistolle neuvottelemaan kanssani, minulla olikin ikkunanpesuvälineet kädessäni. Marko, jelppaisitko vähän? Palaverimme sujui käytännössä ihan eri tavalla kuin Marko oli ehkä mielessään kuvitellut. Pian keikuimme tikapuiden varassa ikkunanpesupuuhis-

10 sa noin kolmen metrin korkeudessa. Puhdasta tuli, ja operaation jälkeen ymmärsin kristallinkirkkaasti, että Jumala kutsui tätä nuorukaista kokoaikaiseen palvelukseensa. Sain Markosta hyvän ystävän ja erittäin uskollisen työtoverin. Markon kutsumus koeteltiin jo nuorena oman kotiseurakunnan keskellä. Hän täytti tunnollisesti paikkansa seurakunnan jumalanpalveluksissa kuunnellen saarnoja, laulaen, todistaen ja innostaen seurakuntaa evankelioimaan. Hän oli aktiivisesti mukana nuortenilloissa, teetupatyössä, lasten ja nuorten leireillä sekä aktioissa Varkauden kaduilla, toreilla ja kapakoissa siis kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joissa vain suinkin saattoi julistaa evankeliumia. Muistan Markon sisäisen janon ja sydämen palon, kun rukoilimme tuntikausia rukoushuoneen alttarilla, joskus jopa yömyöhään saakka. Erityisen tärkeänä pidän sitä hetkeä, kun Marko täyttyi Pyhällä Hengellä rukoillessani hänen puolestaan. Jumala antoi Markolle uudet kielet, joita hän myös rohkeasti käytti. Uskon, että se kokemus oli Markon elämässä voimakas sysäys kohti uusia haasteita ja askeleita ihmeisiin. Sisäinen aavistus, joka minulla oli jo kesällä 1983 tavatessani Markon ensi kertaa, sai myöhemmin vahvistuksen: Herra käytti Markoa, uskoi hänelle lisää vastuuta ja johdatti häntä selkeällä tavalla eteenpäin. 10

11 Iloitsin suuresti, kun hänet siunattiin kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön. Minun ei tarvitse kirjoittaa enempää siitä, kuinka Herra on Markoa työssään johdattanut ja käyttänyt. Tämä kirja avaa upean näköalan Markon nykyiseen palvelutehtävään. Marko Selkomaan teos tarjoaa lukijalleen nimensä veroisesti askeleita yliluonnolliseen. Se on rohkea, ennakkoluuloton ja innostava ja herättää paljon uusia ajatuksia. Sanoma tempaa lukijan mukaansa jännittävälle ja mielenkiintoiselle matkalle yhdessä kirjan tekijän kanssa. Jumalan sana ja Pyhä Henki toimivat tänäkin päivänä keskellämme: ihmeet ja merkit seuraavat niitä, jotka uskovat. Siilinjärvellä toukokuussa 2012 Kari Honkanen 11

12

13 Esipuhe Tämä teos kertoo Jumalan yliluonnollisesta voimasta. Vierailin muutamia vuosia sitten erään seurakuntaamme kuuluvan sisaren luona. Tämä iäkäs nainen oli kokenut monia hienoja hetkiä Jumalan seurassa. Kun hän kertoi kohtaamisistaan Pyhän Hengen kanssa, huoneeseen laskeutui käsinkosketeltava Jumalan Hengen läsnäolo. Kun rukoilimme siinä Hengen voiman alla yhdessä, näin sisäisesti selvän näyn: Eteeni avautui kirjoituspaperi ja paperin päällä oli käsi, joka piteli sulkakynää. Sulkakynä alkoi kirjailla paperille tekstiä, ja samassa kuulin sisimmässäni sanoman: Kirjoita näistä hetkistä. Tiesin heti, mitä Jumala tarkoitti, sillä olin viime vuosien aikana kokenut monia voimakkaita, puhuttelevia ja uskoani suuresti vahvistavia kokemuksia hänen seurassaan. Herra oli opettanut minua ikään kuin kädestä pitäen tunnistamaan, vastaanottamaan ja välittämään hänen voiteluaan yhä enemmän ja

14 enemmän. Ymmärsin, että minun tulisi jakaa toisille osa näistä henkilökohtaisista oppitunneista. Tästä edellämainitusta syystä kerron tässä teoksessa hyvin avoimesti muutamista minulle pyhistä kokemuksista Jumalan seurassa. Olen keskustellut viime vuosina useiden työntekijätovereideni ja eri tehtävissä palvelevien uskovien kanssa ja havainnut tarpeelliseksi tämänkaltaisen käytännöllisen kirjan, joka ohjaa ja rohkaisee Pyhän Hengen läsnäoloon ja toimintaan. Kirjan painopisteenä ei ole opillinen selitys Pyhän Hengen toiminnasta, voimavaikutuksista ja joistakin Hengen armolahjoista. Tarkoitukseni on pikemminkin pyrkiä kuvaamaan joitakin Raamatussa ilmeneviä Jumalan Hengen lahjoja ja hänen toimintaansa ikään kuin sisältä käsin. Opetan siis kokemuksien kautta omieni ja toisten kuinka jotkin lahjat ja voitelu ilmenevät käytännön elämässä ja palvelutyössä tänä päivänä. Jaan joitakin ammattisalaisuuksia, joita Herra on antanut minulle henkilökohtaisiksi työkaluiksi hänen palveluksessaan Hengen alueella. Keskustelin joitakin vuosia sitten erään sananjulistajan kanssa, jota Herra on käyttänyt voimallisesti yliluonnollisen voimansa välikappaleena eri puolilla maailmaa. Kun rohkaisin häntä jakamaan kokemuksiaan nousemassa olevalle nuorelle työntekijäpolvelle 14

15 ja näin rohkaisemaan heitä olemaan vieläkin tehokkaampia Jumalan Hengen työkaluja, hän katsoi minuun vakavana. Sitten hän totesi, että kannettu vesi ei kaivossa pysy ja että jokaisen on raivattava oma polkunsa. Työ on kestävämpää, jos jokainen löytää itse oman yrittämisen ja epäonnistumisen kautta ne tavat, joilla Jumala itse kutakin tahtoo käyttää. Tuo näkemys pitänee paikkansa, mutta sen rinnalle nostaisin myös rohkaisun, kokemuksen kautta muodostuneen pääoman jakamisen ja veljellisen mentoroinnin Pyhän Hengen toiminnassa. Mooses välitti Joosualle mahdollisuuden Jumalan läsnäolon kokemiseen ilmestysmajan läheisyydessä. Paavali opasti Timoteusta ja välitti hänelle myös Pyhän Hengen voimaa ja armolahjoja hyvinkin konkreettisesti panemalla kätensä hänen päälleen. Jeesus näytti kädestä pitäen omille opetuslapsilleen, kuinka toimia Pyhän Hengen voimassa: saarnata, opettaa, parantaa, ajaa ulos riivaajia ja tehdä ihmeitä. Evankeliumit ja Apostolien teot kuvaavat, mitä tapahtui, kun Jeesus ja opetuslapset toimivat Pyhän Hengen voitelussa. Tulokset on dokumentoitu meidän luettavaksemme. Evankeliumit ja Apostolien teot eivät kuitenkaan paljasta meille niitä kahdenkeskisiä keskusteluja ja opetustuokioita, joita Jeesus kävi opetuslastensa kanssa ihmeiden täyttämien päivien 15

16 päätteeksi. Uskon, että Herra tarkoitti opetuslasten jakavan kokemuksiaan ja käytännön ammattisalaisuuksiaan Hengen toiminnasta omille työtovereilleen ja seuraajilleen niin kuin hänkin oli tehnyt opetuslasten kanssa, jotta he rohkaistuisivat toimimaan Jumalan yliluonnollisen voiman välikappaleina. Voin kuvitella, kuinka Jeesus vastaili iltanuotiolla istuessaan opetuslasten kysymyksiin. Jeesus, miltä tuntui vastaanottaa voima palvelutyöhön Pyhän Hengen laskeutuessa päällesi kyyhkysen muodossa Jordanilla? Tunsitko jotain käsinkosketeltavaa, kun sinusta lähti voima ja kaikki sairaat paranivat? Miltä tuntui, kun verenjuoksua sairastanut nainen koski viittasi liepeeseen ja sinusta lähti voimaa? Miltä voiman virtaaminen tuntui ja kuinka havaitsit sen? Kerro meille, Herra! Jeesus, muistatko sen päivän, kun kaikki pyrkivät vain koskettamaan sinua, koska voima vaikutti niin suurena että he paranivat? Kuinka kuvailisit tuntemuksiasi sinä päivänä? Herra, miksi päätit laittaa tahnan sen sokean silmille, miksi käskit toista parantua ja kolmannen päälle laitoit kätesi? Mitä ajattelit kävellessäsi veden päällä, tyynnyttäessäsi myrskyn ja ruokkiessasi nälkäiset viidellä leivällä ja kahdella kalalla? 16

17 Herra! Kuinka voin tunnistaa Pyhän Hengen voiman ylläni vai onko minun toimittava aina vain uskon varassa? Jumalan valtakunnan laajenemisen salaisuus on moninkertaistaminen. Apostoli Paavali opasti nuorempaa työtoveriaan Timoteusta: Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 2. Tim. 2:2 Tehtävämme ei ole siis ainoastaan välittää oppia eteenpäin, mistä nykyaikana tuntuu olevan hyvin runsaasti tarjontaa, vaan myös jakaa kokemuksia, käytäntöjä, havaintoja, toimintamalleja ja Hengen ilmenemismuotoja. Olen ollut havaitsevinani länsimaisessa kristillisyydessä suuntauksen, jossa teoreettista uskoa arvostetaan kokemuksen kustannuksella. Uuden Testamentin kuvailema kristillisyys oli kuitenkin vastaansanomattomasti kokemuksellista yhteyttä Herran kanssa. Tommy Tenney onkin hieman kärjistäen mutta osuvasti sanonut: Painotamme Jumalan sanan lukemisen merkitystä, ja se onkin tärkeää. Meidän on kuitenkin muistettava, että varhainen seurakunta eli 17

18 monia vuosia ilman meidän Uutta testamenttiamme. Kristityillä ei ollut edes Vanhan testamentin kirjoituksia, koska kalliit kirjakääröt oli lukittu synagoogiin. Heidän koko Raamattunsa muodostivat ne lain, Psalmien ja profeettojen katkelmat, jotka edelliset sukupolvet olivat välittäneet heille suullisena perinteenä. Mitä heillä siis todellisuudessa oli? He elivät läheisessä yhteydessä Herraan ja Jumala kirjoitti rakkauskirjeensä suoraan heidän sydämiinsä. (Tenney 2003, s. 102.) Koko evankeliumi perustuu ihmeisiin ja Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jeesuksen lihaksi tulo, maanpäällinen elämä, kuolema, ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen ovat kaikki yliluonnollisia asioita. Samoin ovat myös meidän pelastumisemme, uudestisyntymisemme, Pyhän Hengen kasteemme, parantumisemme, pyhityksemme, sisäiset kokemuksemme ja useimmat ulkonaiset Jumalalta tulevat avut. Jos jättää ihmeet pois Raamatusta ja kristittyjen elämästä, jäljelle ei jää edes pelastusta (Lähde 1978, s. 16). Vaikka kerronkin paljon käytännön esimerkkejä, kaikella on vankka raamatullinen pohja. Opillisesti olen helluntailainen ja pitäydyn Apostolisessa uskontunnustuksessa. Olen kuitenkin ottanut harkitun riskin tulla väärinymmärretyksi, kun kerron joitakin 18

19 omakohtaisia kokemuksiani erityisesti Pyhän Hengen voitelusta. Niiden kautta tahdon sytyttää lukijani sydämeen janon kokea enemmän Jumalan aitoa, raitista, alkuperäistä ja yliluonnollista läsnäoloa ja voimaa. Motiivini kirjoittaa tämä kirja kiteytyy mielestäni hyvin palautteessa, jonka sain edellisen teokseni Parantakaa sairaita lukeneelta nuoremmalta työntekijältä: Tahdon kiittää opetuksestasi, jota olen saanut nauttia sekä kirjan että sananjulistuksesi kautta. Olin joulukuun alussa pitämässä kokouksia eräässä pienessä seurakunnassa, ja ennen sunnuntaiaamun tilaisuutta rukouksessa muistui mieleeni, kun kerroit rukoilleesi Herralta ennen kokousta tiedon sanoja siihen, keitä ja millaisia vaivoja hän aikoi parantaa. Koin voimakkaasti, että minun täytyy toimia samalla tavalla, ja välittömästi kysyttyäni Herralta tuon kysymyksen tulivat sanat oikea lonkka ja hermosärky. Uskossa sanoin nuo sanat sitten kun käytiin alttarihetkeen, ja välittömästi esiin singahti mies, joka sanoi, että hän oli vuosien ajan kärsinyt oikean lonkan hermosärystä. Hämmästyin, kun olin itse ajatellut, että oikea lonkka ja hermosärky olisivat olleet kaksi eri vaivaa, jotka Herra sanoi, mutta hän 19

20 siis puhui suoraan sekä siitä, missä kipu oli, että siitä, millaista kipu oli. Rukoilin miehen puolesta ja pyysin Herralta, että mikäli tämä oli todella hänen tekonsa, niin kuulisin, että parantuminen on tapahtunut. Juuri äsken sain eräältä kyseisen seurakunnan vastuunkantajalta viestin, että tuo mies oli tänään todistanut kokouksessa. Hän on ollut tuosta pitkästä ja vaikeasta vaivastaan vapaa nyt jo puolisentoista kuukautta. Kiitos Jumalalle! Juuri sinun opetuksesi rohkaisi itseäni kokeilemaan tuollaista kyselyä jo ennen kokouksen alkua ja toimin varmasti jatkossakin niin. Juuri tämä on Askeleet yliluonnolliseen -teoksen tarkoitus. Toimikoot jakamani kokemukset ja opetukset ikään kuin sytykkeinä lukijoilleni, jotta he voisivat anoa ja kokea lisää Herran seurassa ja hänen palveluksessaan. Toivon sinulle kanssani mielenkiintoista matkaa ottaessamme yhdessä askeleita yliluonnolliseen. Marko Selkomaa 20

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 2 2014 tekijät, Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Marko Selkomaa Ville Pitkänen

Marko Selkomaa Ville Pitkänen TYÖKIRJA Marko Selkomaa Ville Pitkänen 2014 Marko Selkomaa, Ville Pitkänen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-199-6 Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon Kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta.

Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon Kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta. 2013 Pekka Havupalo ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-101-9 (PDF) ISBN 978-952-252-011-1 (sid.) Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Marko Selkomaa. Ihmeiden

Marko Selkomaa. Ihmeiden Marko Selkomaa Ihmeiden A I K A K A U S I Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-009-8 Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Seurakunnallisten toimitusten kirja

Seurakunnallisten toimitusten kirja Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkko Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 5 2015 Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA?

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Jeesus parantaa sokean Jerikon tiellä, Nicolas Poussin, Mark.10.46 VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Reijo Telaranta Minä, Herra, olen sinun parantajasi 2.Moos.15:26 Aatamin luominen, Michelangelo, v. 1510, 1.Moos.2:1-25

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

2015 Ville Pitkänen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

2015 Ville Pitkänen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. 2015 Ville Pitkänen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta, jollei

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

Ylösnousemusvoima on todellista

Ylösnousemusvoima on todellista Esko Valtanen 9.4.2012 Ylösnousemusvoima on todellista Suunnitelma on järkevä Voi sanoa näin, että Jumalan suunnitelma kaikilta osin mikä koskee meitä, niin se on tosi mahtavaa. Minä olen aina hirveän

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

ARMO. Maaliskuu 2014. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote

ARMO. Maaliskuu 2014. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote ARMO Maaliskuu 2014 Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Pääkirjoitus Sinun paikkasi seurakunnassa Maaliskuun ensimmäisenä päivänä on alkanut työni kokoaikaisena pastorina Hattulan Kotikirkossa. Kiitos

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5) Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen,

Hyvä sisärengaslainen, Hyvä sisärengaslainen, Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 4. luku, jossa puhutaan mm. elävästä vedestä ja todellisesta ruoasta. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita ym. osoitteeseen:

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on?

Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: The Fellowship of the Holy Spitit: "Who is the Holy Spirit?" 3.helmikuuta 2008 Matteus 3:13-17 Tänä vuonna rukoilen, että saatte kokea pyhän Kolminaisuuden

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

2015 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

2015 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. 2015 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-177-4 Raamatunlainauksissa on käytetty Raamattu Kansalle ry:n vuonna 2012 julkaisemaa suomennosta, ellei toisin mainita.

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

MARKO SELKOMAA PYHÄ HENKI JUMALAN VOIMA PYHÄ HENKI

MARKO SELKOMAA PYHÄ HENKI JUMALAN VOIMA PYHÄ HENKI Aikamedia 2015 Marko Selkomaa ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-233-7 Raamatunlainauksissa on käytetty Raamattu Kansalle ry:n vuonna 2012 julkaisemaa suomennosta, ellei toisin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa!

Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Suviseurat, Lumijoki 1.7. 2011 Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon Jer. 29: 11 Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Raamattu todistaa, miten Jumala kutsui kansaansa

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014 Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30 Reino Saarelma 12.10.2014 Apostolien teot 11:1-4 1 Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kauhajoen Helluntaiseurakunta Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot