VAATIVAN RAKENTAMISEN AVAIMET KÄTEEN -PALVELUA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAATIVAN RAKENTAMISEN AVAIMET KÄTEEN -PALVELUA"

Transkriptio

1 VAATIVAN RAKENTAMISEN AVAIMET KÄTEEN -PALVELUA

2 2 Kiiinteistö Oy Pihkanokka, kehitysvammaisten toimintakeskuksen saneeraus. ENTISTÄ KOKONAISVALTAISEMPAA PALVELUA Kokonaishintaurakat ovat urakkamuotona lisääntyneet. Rakennuttajat haluavat yhä useammin tilata samalta, luotettavalta toimijalta koko urakan suunnittelusta avaimet käteen -toteutukseen. Kyetäksemme vastaamaan kysyntään paremmin olemme vahvistaneet osaamistamme muun muassa palkkaamalla joukkoomme sähkö- ja lvi-alojen asiantuntijoita. Henkilökuntamme monipuolisen ammattitaidon ansiosta pystymme tarjoamaan kokonaisurakat omana toteutuksena. Se helpottaa töiden yhteensovittamista, parantaa laatua ja aikataulunhallintaa sekä selkeyttää vastuukysymyksiä. Yhä useammin urakoitsija valitaan kilpailutuksen kautta. Kilpailu on kovaa, ja tarjousta laativa kynä on teroitettava hyvin. Olemme vahvistaneet kilpailukykyämme talotekniikkaosaamisen kasvattamisen lisäksi tuotantoinvestoinneilla. Oma Sandwich-elementtivalmistuksemme palvelee toteutusta tehokkaasti. Urakoimme edelleen pääosin Pirkanmaalla, mutta varsinkin vakiintuneita asiakkaita palvelemme kauempanakin. Olemme urakoineet muun muassa Vaasassa, Lahdessa ja Helsingissä. Haluamme tarjota asiakkaillemme hyvää palvelua ja sitä kautta luoda pitkäkestoisia kumppanuussuhteita. Tervetuloa tutustumaan palveluihimme ja referensseihimme. Aki Hyrkkönen toimitusjohtaja

3 Tampereen kaupunki myöntää hyvästä rakentamisesta vuosittain kunniamaininnan, jonka yrityksemme on vastaanottanut vuonna 2011 hirsirakenteisesta museokohteesta osoitteessa Kalevan puistotie 9 (kuvassa) ja vuonna 2012 As Oy Tampereen Annikista. Jorma Ruusunen Oy Tamperelaista CE-merkittyä metallityötä ammattitaidolla

4 4 UUDISRAKENNUSKOHTEET Meillä on vankka kokemus teknisesti vaativien uudiskohteiden rakentamisesta. Tyypillisiä kohteitamme ovat mm. toimisto- ja liiketilat, asuintalot sekä julkiset rakennukset, kuten koulut. Haastavat paikallavalurakenteet ovat esimerkki erikoisosaamisestamme. Ratinan kauppakeskuksen pysäköintihalli on vaativa ja aikataulullisesti haastava kohde. Mittava rakennushanke aloitetaan 16 metriä maanpinnan alapuolelta. Koko betonirakenne valetaan paikalla ja perusraudoituksen lisäksi toteutetaan jännitettyjä rakenteita. Ansaitset paremman keittiön Tervetuloa valitsemaan! TAMPERE Rieväkatu 14, Kaleva TAMPERE Sammonkatu 47 (Iskun yhteydessä) MA-PE 10-18, LA Puh Lankaliittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.

5 Pirkkahallin yhteyteen rakennettava uusi E-halli on mittava hanke. Uudisrakennusosan pinta ala on m2. SUORAA JA HUOLETONTA BETONILATTIAA JO VUODESTA 2001 Betonilattioiden valut Yleiset betonointityöt Betonikuvioinnit Jyrsinnät Hionnat Pinnoitustyöt, mikrosementit Vanhojen lattioiden korjaustyöt TARJOUSPYYNNÖT: 5

6 6 SANEERAUKSET Toteutamme täydelliset peruskorjaukset tinkimättömällä ammattitaidolla. Kohteisiimme kuuluu myös arvokkaita suojelukohteita, jotka entisöidään vanhaa kunnioittaen. Kanta-Sarvis I käsitti terveydenhuoltotilojen saneerausta m 2. Puh. (03) Päivystys

7 7 SISÄILMAKORJAUKSET Palvelemme asiakkaita myös sisäilmakorjaushankkeissa, jotka ovat lisääntyneet varsinkin julkisissa rakennuksissa ja työpaikoissa. Sisäilmakorjauksissa rakenteet tutkitaan ja tiivistetään huolellisena laatutyönä alan nykyaikaisimpia menetelmiä hyödyntäen. Naistenmatkan koulun A- ja C-osissa on tehty sisäilman laatua parantavia tiivistekorjauksia. Vuotokohtien tiivistysten jälkeen mittaukset ovat osoittaneet hyviä tuloksia. Urakoimme ammattitaidolla pelti- ja huopakatot Peltityöt Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät P /

8 8 OMA ASUNTOTUOTANTO Korkea tekninen laatu yhdistää oman asuntotuotantomme monipuolisia kohteita. Asuntotuotantokohteissa vastaamme kaikesta aina tontin hankkimisesta suunnitteluun, asunto-osakeyhtiön perustamiseen ja rakentamiseen asti. Osa kohteistamme on vanhoja kiinteistöjä, jotka uudistamme nykyaikaisiksi asuinrakennuksiksi. As Oy Tampereen Hirvikallion Helmen muodostaa 9 RS-asuntoa, joista 4 on paritaloasuntoja ja 5 erillistaloasuntoja. As Oy Puu-Tammelan Tähti on viihtyisä, omalla piha-alueella varustettu asuntokohteemme keskellä kaupunkia.

9 9 ULLAKKO JA KOROTUSRAKENTAMINEN Yksilöllisten pientalojen lisäksi olemme panostaneet ullakko- ja korotusrakentamiseen. Korotusrakennuskohteet sijaitsevat usein keskeisillä paikoilla ja edellyttävät mm. ammattitaitoista logistiikan ja nosturin käytön hallintaa. TALOTEKNIIKKA- JÄRJESTELMÄT KOKONAISPALVELUNA Aikatauluissa pysyminen, teknisesti oikeat ratkaisut ja korkealaatuinen työnjälki ovat toimintamme kulmakiviä. Kyetäksemme palvelemaan asiakkaitamme yhä kokonaisvaltaisemmin, olemme laajentaneet osaamistamme talotekniikan osa-alueelle. TALOTEKNISIIN PALVELUIHIMME KUULUVAT LVI-huoltotyöt Sähköhuoltotyöt suunnitteluineen, tarkastuksineen ja mittauksineen Lämmitysjärjestelmiin liittyvät työt, kuten lämmönjakokeskuksen vaihdot, tarkastukset, piirustukset ja luvat, patteri- ja linjasäätöventtiilien vaihdot, mittaus- ja säätötyöt sekä luotettavien toimittajien lämpöpumppujärjestelmät. KVR-urakointi LVIJAS-urakointi As Oy Hämeenpuisto 16 on merkittävä korotusrakentamiskohde, jossa kahta kerrostaloa korotetaan kahdella lisäkerroksella. Ylimpien kerrosten 86 uutta asuntoa tulevat myyntiin keväällä 2017.

10 10 REFERENSSEJÄMME Tutustu myös muihin kohteisiimme osoitteessa URAKOINTI JA SANEERAUS: TOIMISTO-, LIIKE- JA KOULUTILAT Kauppa-Hämeen/Spondan toimisto-liiketilan peruskorjaus (5 300 m 2 ) Sampolan koulun ja työväenopiston peruskorjaus ( m 2 ) Kissanmaan perhetukikeskuksen peruskorjaus Tampereen Seudun Osuuspankin pääkonttorin II- ja III-vaiheen saneeraus Cumulus Hämeenpuisto hotellin peruskorjaus (4 700 m 2 ) Mobilian peruskorjaus 2014 Kanta-Sarvis I, terveydenhuoltotilojen saneeraus (3 500 m 2 ) 2015 H & M, liiketilojen saneerauksia: Pirkkala, Lempäälä, Vaasa ja Helsinki KOY Treen, Näsilinnank , sisäpihan kattaminen Tampereen yliopiston D-siiven laajennus ja peruskorjaus VTS, Sähköraitti 4, Tampere, peruskorjaus / talojen korottaminen Varalan Urheiluopiston päärakennuksen muutostyöt Vapriikin saneeraus Sokos Hotelli Villan peruskorjaus Liikuntakeskus Gogo Hämeenpuiston tilojen peruskorjauksia 2014 Air-Ix, toimitalon kuivatus- ja vesieristystyöt sekä julkisivu- ja sisätilaremontti Kalevan lukion saneeraustyöt Elovainion liiketilojen saneeraus Kylmäkosken seurakuntatalon saneeraus MUSEOKOHTEIDEN PERUSKORJAUKSET Pirkkalan Vanha kirkko Lempäälän pappila As Oy Tampereen Annikki Varalan Urheiluopiston puurakenteinen museo TVA, Kalevan puistotie 9, hirsirakenteinen museokohde Vaakahuoneen muuttaminen ravintolatilaksi ja sen lisäosan uudisrakentaminen ULLAKKO- JA KOROTUSRAKENTAMINEN TVA, kuuden kerrostalon korottaminen 4. kerroksella, Koivukuja 1-6 TVA, Kalevan puistotie 9, hirsirakenteinen museokohde As Oy Kyttälänpihan kerrostalon korottaminen 7. kerroksella SISÄILMAKORJAUKSET Naistenmatkan koulun sisäilmaongelmien korjaus syksy 2014 ja 2. osan korjaus kesä 2015 Santen Oy, mm. hallintorakennuksen tiivistyskorjaus 2014 ASUNTO-OSAKEYHTIÖT As Oy Salmisen talo, julkisivuremontti As Oy Juhannuskylänkatu 4 A, LVIS-saneeraus As Oy Kastinsillan putkistosaneerausurakka As Oy Halmeenkatu 6:n kuivatus- ja julkisivuremontti As Oy Kalevanpuistotie 15, piha- ja holvisaneeraus

11 11 UUDISRAKENTAMINEN TESC, Pirkkahallin E-halli ( m 2 ) Mediapolis, kuvausstudio, 2015 Autismisäätiön Atalan ryhmäkoti Kissanmaan perhetukikeskuksen uudisrakentaminen Mobilian laajennusrakennus Mediapolis/Technopolis Oyj, Tohloppi Kangasalan K-supermarket W1TT Group Oy teollisuushallin laajennus Kiinteistö Oy Lahdesjärven Autotalo, laajennusurakka 2014 Agtuvi Ky, uudisrakennus ja laajennus As Oy Heinäpuiston liiketila Keihäsniementien ryhmäkoti Kiinteistö Oy Lapinniemen Konttori, saneeraus asunnoiksi ja toimistoiksi As Oy Tampereen Puu-Tammelan Tähti As Oy Tampereen Hirvikallion Helmi Destia, Pirkkalan toimistotila Skraatarlan pesukatu SAIRAALAYMPÄRISTÖ Suomen Terveystalon leikkausosaston remontti KC-Clinic, leikkaussalien ja toimipisteen rakentaminen PALOVAHINGOT Kiinteistö Possijärvenkatu 4, palovahinkosaneeraus Erätukku Oy:n palovahinkosaneeraus KVR KVVY:n toimitilat m 2 Kehitysvammaisten toimintakeskus m 2 Vuoreksen ryhmäkodin uudisrakentaminen Keskuojankatu 12, halli C, uudisrakennus Tampereen Autokuljetuksen konttorirakennuksen peruskorjaus ja teollisuustilojen uudisrakennus VAATIVAT PAIKALLAVALURAKENTEET Ratinan kauppakeskuksen paikalla valettava pysäköintitalo Itellan perustus- ja väestönsuojarakenteet Lääketieteen laitoksen perustus- ja väestönsuojarakenteet As Oy Treen Punaposki, painuneiden rivitalojen peruskorj. sisältäen suihkupaalutuksen 2014 Hämeenlinnan maakuntamuseon perustukset, palkit ja väestönsuoja Linnainmaan Citymarketin perustustyöt Starkki Lielahden perustustyöt Kiinteistö Oy Satamakatu 7 perustusten vahvistus ja kellarikrs:n syvennys TALOTEKNIIKKA syksy 2014 lähtien Technopolis Oyj, Mediapoliksen KVR-urakka ja lämmönjakokeskuksen vaihto GoGo Liikuntakeskuksen KVR-urakka Arctic Biomaterials Oy:n LVIS-työt suunnittelun ohjauksella Varalan Urheiluopiston puurakenteinen museo peruskorjattiin vanhaa kunnioittaen.

12 Pihkanokankatu TAMPERE puh Sampolan koulun ja työväenopiston laajennus/peruskorjaus ( m 2 )

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993.

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy on lähinnä Tampereen ja ympäröivien lähikuntien alueella toimiva monipuolinen ja kehittyvä rakennusliike. Toimintansa

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat.

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Referenssit Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Hanke toteutettiin projektijohtourakkana. Valmis 04/2015 Hotelli Kämpin 2-vaiheen viemärilinjojen saneeraus. Työt

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

POHJOISTA AMMATTITAITOA

POHJOISTA AMMATTITAITOA POHJOISTA AMMATTITAITOA 2 PAIKALLINEN KUMPPANI Rakennus-Sompio Oy on vuonna 1974 perustettu rakennusliike. Olemme urakoineet Keski- ja Pohjois- Lapissa yli 40 vuotta. Asiakaskuntamme koostuu julkisyhteisöistä,

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO 08/2012

REFERENSSILUETTELO 08/2012 Asuinkerrostalon kehittäminen, Helsinki, ~2500m2 Lisärakennusoikeuden ja kaavamuutoksen hakeminen olemassa olevalle kerrostalotontille. Tehtävät: pääsuunnittelu, arkkitehtisuunnittelu (AA) Koy Lauttasaaren

Lisätiedot

KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI

KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI KORJAA, ENTISÖI JA MODERNISOI VAATIVAT KOHTEET s.04 TOIMITILOJEN MUUTOSTYÖT s.06 TALOTEKNIIKKA s.08 ASUINTALOJEN PERUSKORJAUS s.09 PUTKIREMONTTI s.09 Pylon on pääkaupunkiseudulla toimiva vuonna 1989 perustettu

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014

Lisätiedot

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47 1/4 Pyynikin Sosiaali- ja Terveysasema, Talviauraukset, Kangasala Palycare 2012, Pirkanmaa ja Länsi- Suomi Pirkan Kaivin 2012, Pirkanmaa Messukylän alueen kunnallistekniikan katusaneeraus 2012, Pohtolan

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 01/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 01/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi

Lisätiedot

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti

Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti 1 / 5 Suunnittelukohteita Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti - kohteen laajuus n. 7000 br-m2 Annalan päiväkodin korjaus- ja muutostyöt,

Lisätiedot

REFERENSSIT 25.8.2015

REFERENSSIT 25.8.2015 1998 As Oy Virtain Kirkonseudun Nallela kerrostalon ulkopuolen korjaus suunnittelu rakennuttajapalvelu valvonta As Oy Vilppulan Haavikko uusi rivitalo suunnittelu rakennuttajapalvelu valvonta As Oy Kalettomanrinne

Lisätiedot

Talotekniset saneeraukset

Talotekniset saneeraukset Talotekniset saneeraukset Talotekniset saneeraukset Asiantuntijuus on vahvuutemme ja kokonaistoimituksemme avulla ratkaisette kiinteistönne uudistustarpeet vaivattomasti. Toimimme aina vastuullisena pääurakoitsijana

Lisätiedot

Rakennuttaminen. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä

Rakennuttaminen. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä Rakennuttaminen E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä 17.8.2015 2 (12) Hotelleja 2015 Hotelli Palace (Eteläranta 10), Teollisuuskeskus Oy, 2015 Hotelli Scandic Simonkenttä, Laajuus

Lisätiedot

Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille

Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut. ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Icopal Katto Oy - Urakointipalvelut - Huoltopalvelut ICOPAL KATTO OY Urakointi- ja huoltopalvelut kaikille katoille Katon kokonaisvaltainen kumppani Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy Icopal Katto Oy kuuluu

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY

ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY 1/5 20.09.2011 TOIMISTOMME SUUNNITTELEMAT SEKÄ TYÖN ALLA OLEVAT TOIMISTOTALOTYYPPISET REFERENSSIKOHTEET Tässä luettelossa olevat kohteet ovat toimistomme koulu-/

Lisätiedot

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET:

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: 1. Viljavuuspalvelu Oy - kerrosala 4.200 ka-m2 - toteutunut vuonna 1992 2. K-Rauta, vaihe 1, Mikkeli - rakennuttaja Kesko Oyj - kerrosala 2.300 ka-m2 - toteutus vuonna 1997

Lisätiedot

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka Sivu 1/5 Lukkarin Koulu Koulurakennuksen 1200. Pääurakka 1 M - 2 M eur Nurmijärven kunta KHO Unioninkatu/Fabianinkatu Korkeimman hallinto-oikeuden kirjastotilojen 500 t - 1 M eur Senaatti-Kiinteistöt Rakennuttajapalvelu

Lisätiedot

JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI. P. 020-759 8562 GSM: 0400-2000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi

JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI. P. 020-759 8562 GSM: 0400-2000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi HENKILÖREFERENSSI 1(13) JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI P. 020759 8562 GSM: 04002000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi KOULUTUS: KIELITAITO: JÄSENYYDET: NYKYINEN TOIMI: AIKAISEMMAT

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA

KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1996 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 20 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana ja avustavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Oppilaitokset

Lisätiedot

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801 pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen

Lisätiedot

KIMMO LAINE 19.06.1969

KIMMO LAINE 19.06.1969 HENKILÖREFERENSSI 1(2) KIMMO LAINE 19.06.1969 P. 020759 8563 GSM 0400462 546 sähköposti: kimmo.laine@hssr.fi KOULUTUS: 1993 rakennusmestari, Helsingin teknillinen oppilaitos 19931994 korjausrakentamisen

Lisätiedot

Rakennuttamisen referenssit. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä

Rakennuttamisen referenssit. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä Rakennuttamisen referenssit E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä 20.1.2016 2 (12) Hotelleja 2015-2018 Hotelli Scandic Simonkenttä, Hotellirakennuksen peruskorjaus ja laajennus Laajuus

Lisätiedot

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H aava OMISTUS PIENTALO ASUNTO MUU aupunki ASUNNOT ERROSA ERROSA kpl LA 220 000 LA 2013 1 8504 2 0 3 0 4 8477, 8478 5 8479 6 8221 7 0 8 0 9 8475 10 8455 11 7905 12 8454 13 0 14 8523 15 8389 16 8456 17 0

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

LAHTI MYÖNNETYT LUVAT 01.04.2016. Lahden seudun rakennusvalvonta 01.03.2016-31.03.2016 1 (9) LUPATUNNUS OSOITE RAKENNUSPAIKKA LUVAN SISÄLTÖ

LAHTI MYÖNNETYT LUVAT 01.04.2016. Lahden seudun rakennusvalvonta 01.03.2016-31.03.2016 1 (9) LUPATUNNUS OSOITE RAKENNUSPAIKKA LUVAN SISÄLTÖ Lahden seudun rakennusvalvonta - 1 (9) LUPATUNNUS MYÖNNETTY 2016-97 2016-145 RAKENNUSPAIKKA LUVAN SISÄLTÖ 398-24-145-6 Rakennuksessa sisäisiä liiketila muutoksia. Lisäksi muutoksia julkisivussa länteen

Lisätiedot

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi HENKILÖREFERENSSI 1(6) PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi KOULUTUS: 1988 Talonrakentajan tutkinto, Espoo 1995 Ylioppilas, Espoon Tapiolan

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014

REFERENSSILUETTELO. Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014 REFERENSSILUETTELO Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358

Lisätiedot

RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 07.04.2009

RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 07.04.2009 RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 07.04.2009 REFERENSSILUETTELO 1 RAKENNUTTAMINEN - Asunto Oy Tampereen Kauppakatu 14, Tampere, 30 asuntoa 2008 2011 - Asunto Oy Viljapellontie 6, Tampere, 14 asuntoa + liikehuoneisto

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 2 Pitkäjärven koulu, Kangasala 3 Hakkarin koulu, Lempäälä Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti A-sarja 1 Vatialan koulu, Kangasala 2

Lisätiedot

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomi-yhtiön rakennuttama kiinteistö Vanhankirkon puiston laidalla vihittiin käyttöön vuoden 1911 toukokuussa. Suurmiesten kortteli Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomikortteli sijaitsee ydinkeskustassa osana

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 1.13,60 2 Hakkarin koulu, Lempäälä 1.20,32 3 Pitkäjärven koulu, Kangasala 1.21,98 4 Nokianvirran koulu, Nokia 1.23,02 Alakoulu tytöt

Lisätiedot

Aktiivisen kuntoutuksen malli, yhteistyö muiden toimijoitten kanssa

Aktiivisen kuntoutuksen malli, yhteistyö muiden toimijoitten kanssa MALMIN SAIRAALAN PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS Kuva Arkkitehtitoimisto Olli-Pekka Jokela Oy Taustaa Keskitetty terveyskeskuspäivystys iltaisin ja viikonloppuina Perustason sisätautien päivystys Sairaansijoja

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

OPPILAITOS- JA PÄIVÄKOTIKOHTEET UUDISRAKENNUKSET: br.m2 valm.vuosi

OPPILAITOS- JA PÄIVÄKOTIKOHTEET UUDISRAKENNUKSET: br.m2 valm.vuosi REFERENSSILUETTELO, ARKKITEHTITOIMISTO TILATAKOMO OY: OPPILAITOS- JA PÄIVÄKOTIKOHTEET UUDISRAKENNUKSET: br.m2 valm.vuosi Lielahden koulun laajennus. 1000 brm2 v. 2016 Laajennus käsittää nuorisotilat ja

Lisätiedot

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68%

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 32% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986 perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 50% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 50% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1

TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 Bergö Öråd Bergö Serviceboende 2015 KOy Pikipruukki Krannilan Palvelutalo 2015 KOy Pikipruukki Fyrrykartanon palvelukeskus 2015 KOy Pikipruukki Fab Himalajan palvelukeskus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

KVR-urakointi. Vianor Oy toimitilat. Hoitokoti Arwola. KOY Hermian Bitti, pysäköintitalo. Laamannin Palvelukoti

KVR-urakointi. Vianor Oy toimitilat. Hoitokoti Arwola. KOY Hermian Bitti, pysäköintitalo. Laamannin Palvelukoti KVR-urakointi Vianor Oy toimitilat Nuutisarankatu 15, SaKa Hallikiinteistöt Oy uudisrakennus, KVR-urakka, 4637 m2-08 Hoitokoti Arwola Keskisentie 31, 37120 Nokia uudisrakennus, KVR-urakka 1149 bm2-09 KOY

Lisätiedot

REFERENSSI 13.1.2015 1(9)

REFERENSSI 13.1.2015 1(9) 13.1.2015 1(9) NIMI Sami Heikkuri SYNTYMÄAIKA JA PAIKKA 28.6.1979, Espoo AMMATILLINEN KOULUTUS Insinööri (AMK), EVTEK-ammattikorkeakoulu talotekniikan koulutusohjelma, erikoistuminen rakennusten sähkö-

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 26.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.6.2014 klo 16.00 18.00 Pyhäniemi Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

ECONET Engineering Oy

ECONET Engineering Oy VESI- JA JÄTEVESILAITOKSET KOTIMAASSA 2004-2009 Ämmässuon vanhan kaatopaikan kierrätysvesijärjestelmän säätöasemat 3-11/2009 Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) Jätehuolto Opastinsilta 6 A, 00520

Lisätiedot

Säästöjä kiinteistöjen lämmityksessä. Scanoffice Group maahantuo kiinteistölämpöpumppuja, joilla saavutetaan merkittäviä säästöjä.

Säästöjä kiinteistöjen lämmityksessä. Scanoffice Group maahantuo kiinteistölämpöpumppuja, joilla saavutetaan merkittäviä säästöjä. Säästöjä kiinteistöjen lämmityksessä Scanoffice Group maahantuo kiinteistölämpöpumppuja, joilla saavutetaan merkittäviä säästöjä. Olipa nykyinen lämmitysjärjestelmänne mikä tahansa, voimme tarjota teille

Lisätiedot

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja HENKILÖTIEDOT Puhelin Sähköpostiosoite JORDAN TAINA 040 552 4846 YLEMPI KOULUTUS Tutkinnon nimi Tutkinnon nimi Arkkitehti 2000 Tampereen teknillinen korkeakoulu, TKK Rakennusarkkitehti 1991 Tampereen teknillinen

Lisätiedot

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000 D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

R E F E R E N S S I K O H T E E T 1 JULKISET TILAT UUDISRAKENTAMINEN Kankaanpään taidekoulu Eräjärven Koulu Annalan / Karosen Koulu Sammon Lukio Tampereen Yliopisto 5. rakennusvaihe Naistenmatkan Koulu

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:

Lisätiedot

Inlook Group. www.inlook.fi

Inlook Group. www.inlook.fi K A T S E S I S Ä T I L O I H I N www.inlook.fi P A L V E L E E MONI-ILMEISIÄ TILARATKAISUJA Rakennuksen merkitys ja arvo on monen tekijän summa. Kohteen käyttötarkoituksen mukaan tärkeiksi saattavat nousta

Lisätiedot

useita eri korjaus kohteita > kts. hankekuvaus Tekniset palvelut / toimitilapalvelut sivistyspalvelukeskus > ostopalveluna

useita eri korjaus kohteita > kts. hankekuvaus Tekniset palvelut / toimitilapalvelut sivistyspalvelukeskus > ostopalveluna Ohkolan koulu Budjetti: 48.000 sivistyspalvelukeskus > ostopalveluna Hankekuvaus liikuntasalin vesikaton ja julkisivun maalaus 30.000 Yläkoulun ikkunoiden kokonaiskunnostus / maalaus 8.000 uusi roskakatos

Lisätiedot

Tampereen kirjastopäivä 2.6.2015 Muutoksen keskellä. Tampereen seudun ammattiopisto TREDU Anne Suoniemi

Tampereen kirjastopäivä 2.6.2015 Muutoksen keskellä. Tampereen seudun ammattiopisto TREDU Anne Suoniemi Tampereen kirjastopäivä 2.6.2015 Muutoksen keskellä Tampereen seudun ammattiopisto TREDU Anne Suoniemi Toimintaperiaate toisen asteen koulutuksen kirjastopalvelut Kirjasto toimii avoimena, viihtyisänä

Lisätiedot

Rakennus Miilukangas Oy

Rakennus Miilukangas Oy Nro 283 voimassa 28.2.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka

Lisätiedot

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Kehittämishankkeen pilotti Kohde on lisäkerrosrakentamisen pilottihanke ja samalla esimerkki vuosina 1998 2001 toteutetun kehittämishankkeen

Lisätiedot

lämpö- ja wesíjohtoliike Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h

lämpö- ja wesíjohtoliike Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h 09 495 106 ja 0400 249 920 toimisto@pj.fi Täyden palvelun LVIS-talo Helsingissä Lämpö-

Lisätiedot

RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 28.08.2012

RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 28.08.2012 RAKENNUTTAMINEN JA VALVONTA 28.08.2012 REFERENSSILUETTELO 1 RAKENNUTTAMINEN (Rakennuttamiskohteisiin sisältyy myös valvonta) - Asunto Oy Tesomankallio, Tampere, 98 asuntoa 2013 2014 - Asunto Oy Sammonkartano,

Lisätiedot

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200 INVESTOINNIT 115 13. INVESTOINNIT Menot Inv:n Luvut 1000 eurona laatu Kohteen nimi 2014 2015 2016 2017 1 Keskusvirasto/Teollisuuskylän osakepääoma 0 100 0 0 1 Keskusvirasto/Terveysasema osakepääoma 0 0

Lisätiedot

Tilav. Rakennuttaja. Asunto Oy Vaasan Punostie 5 2015 Peter Brandtberg. Oy Vaasan Asumisoikeus 2014 Jarmo Kajaala

Tilav. Rakennuttaja. Asunto Oy Vaasan Punostie 5 2015 Peter Brandtberg. Oy Vaasan Asumisoikeus 2014 Jarmo Kajaala 1 REFERENSSILUETTELO Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy/Sokeritehtaantie 15-17, KANTVIK 45 3 715 12 340 TA-Asumisoikeus Oy Ramsinniementi 14, HELSINKI 51 5 554 22 660 Kirkkonummen Vuokraasunnot 2015 Markus

Lisätiedot

Menestystarina jatkuu

Menestystarina jatkuu Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,

Lisätiedot

TUTKINTOSUORITUSTEN ARVIOINTI RAKENNUSTEKNIIKKA

TUTKINTOSUORITUSTEN ARVIOINTI RAKENNUSTEKNIIKKA TUTKINTOSUORITUSTEN ARVIOINTI RAKENNUSTEKNIIKKA TOIMITUSJOHTAJA Kaupunkitekniikan rakentaminen Kaupunkitekniikan ylläpito Rakennustekniikka Ympäristönhoito Geopalvelu Logistiikka Hallinto Rakentaminen

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA

PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA Puupäivä 26.11.2015 Consti Yhtiöt Mari Mäkelä Hankekehityspäällikkö 0400 932 312 Kaikki korjausrakentamisen Constit www.consti.fi CONSTI YHTIÖT Suomen johtava korjausrakentamiseen

Lisätiedot

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Kaukolämmön hinta joustaa lähinnä ylöspäin

Kaukolämmön hinta joustaa lähinnä ylöspäin Kaukolämmön hinta joustaa lähinnä ylöspäin Selvitys suomalaisen kaukolämmön hintakehityksestä 2005-2015 Tampereella 4.5.2015 Kiinteistöjen kustannukset, palkat ja hinnat 2010-2014 Kevyt polttoöljy +34,5

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

toteutus, Kari Sippola

toteutus, Kari Sippola Radiologisen yksikön rakennusprojektin toteutus, Kari Sippola 1 HUS-Kuvantamisen toimitilat vuokralaisena kaikissa radiologisen yksikön toimitiloissa tilojen omistajina; HUS kuntayhtymä, kaupungit ja kunnat

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Referenssikohteitamme

Referenssikohteitamme Referenssikohteitamme Tomi Luomaluhta Nuohous- ja Ilmastointi Tohtorit Oy 1 Sisällys... 5 Lemminkäinen Oy:n kohteita alihankintana olemme puhdistaneet mm.... 5 Abc liikennemyymälä, Seinäjoki (Eepee kiinteistöt

Lisätiedot

LÖNNROTINKATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LÖNNROTINKATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LÖNNROTINKATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 3-4h+kt+wc+kh+s+vh, 143 m, 1 325 250 Vastaava välittäjä Herman Ruokonen Myyntineuvottelija, Partner 0400 165 947 herman@bolkv.fi Arvohuoneisto

Lisätiedot

REFERENSSIT 1(8) Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988

REFERENSSIT 1(8) Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988 REFERENSSIT 1(8) Anssi Mustonen, rkm Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988 I. VASTAAVA MESTARI 1990-99 (VTJ) Tapiolan kirkon laajennus VTJ+ määrälaskenta Espoo, Tapiola

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN. Lahden seudun rakennusvalvonta

RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN. Lahden seudun rakennusvalvonta RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN Lahden seudun rakennusvalvonta ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. ESTEETTÖMYYS: RakMk osat G1 ja F1 2. RAKENNUSLUPAMENETTELY 3. POISTUMISTURVALLISUUS: RakMk

Lisätiedot

VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013

VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 1 / 7 YRITYS Arkkitehti- ja sisustussuunnittelutoimisto Viiri-Ylinenpää Oy Y-Tunnus 2278939-9 Arkkitehtitoimistojen liiton (ATL) jäsen Vahinkovastuuvakuutus (ATL/ IF Vahinkovakuutus

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 PERUSTETTU 1999 JÄSENIÄ 1.12.2012 191 KPL LIITTYMIÄ 104 KPL TOIMINTA VAPAAEHTOISPOHJAISTA OSK OSUUSMAKSU 84,09 VEDEN MYYNTI 2011 18 000 M 3 LIIKEVAIHTO 2011 63 000 LAINAT

Lisätiedot

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Sipoon kunta Kaavoitus RANTORTTELEDEN TUTKELMAT SPOON KUNNAN ERKSNÄSN OSAYLESKAAVAEHDOTUS 6.10.2014 SERUM ARKKTEHDT OY NLSÄNKATU 11-13 F 6 FN-00510 HELSNK FNLAND WWW.SERUM.F Perusratkaisu Kortteleiden

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009 1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

Edistävätkö viranomaismääräykset esteettömyyttä korjausrakentamisessa?

Edistävätkö viranomaismääräykset esteettömyyttä korjausrakentamisessa? Edistävätkö viranomaismääräykset esteettömyyttä korjausrakentamisessa? Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHDEN SEUDUN RAKENNUSVALVONTA Esityksen sisältö: 1. Lainsäädäntö ja esteettömän rakentamisen

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta ja neuvonta

Rakentamisen valvonta ja neuvonta 1 Uudisrakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL) rakentaminen ja laajentaminen vapaa-ajan asunto tai sen laajentaminen tai saunan rakentaminen yksinkertainen rakennus korjaus- ja muutostyö

Lisätiedot

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014

Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Tilaohjelma 2014 Ympäristöpalvelut PS 19.3.2014 Kempeleen kunnan toimitilojen jakaantuminen vuonna 2014 Kempeleen kunnalla on käytössä yhteensä 86 855 m2 toimitilaa. Tiloista kunnan omistuksessa on 85

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä

Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto Vipunen 18.6.2016 Alin hyväksytty pistemäärä Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo 0,00 Maatalousalan perustutkinto,

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto

Lisätiedot

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN Eiskon Sähkö Oy:n asiakkaalle räätälöityjen sähkökeskusten laadun takaavat ammattitaitoiset asentajat, tasokkaat rakennemateriaalit sekä tunnettujen

Lisätiedot

Rakentajat. PELOTON energiaremontti

Rakentajat. PELOTON energiaremontti Rakentajat PELOTON energiaremontti FAKTA Asuminen 30 % henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä ONGELMA Asiakas ei osaa Systeemit monimutkaistuvat Kokonaisuudet pitää sovittaa yhteen Kauppa ei osaa HUOLTO

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Tammerkoski EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Kaakinmaa EDUSKUNTAVAALIT

Lisätiedot

Kaukolämpöä kotiisi. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon

Kaukolämpöä kotiisi. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon Kaukolämpöä kotiisi Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon Luotettava, helppo ja huoleton lämmitysmuoto Kaukolämpö on luotettava ja vaivaton tapa huolehtia kotisi lämmöstä ja

Lisätiedot