OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
|
|
- Joonas Niemelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Vapaa-aika Palvelualue: Liikuntapalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin strategiasta, strategisten ohjelmien linjauksista sekä liikuntalautakunnan painopisteistä johdetut liikuntapalveluja sitovat tavoitteet. 1 Lähtökohdat 1
2 1.1 Kuvaus toiminnasta Havainnekuva vuoden 2018 organisaatiosta. Organisaatiomuutos käynnissä. Organisaatio uudistuu vuoden 2019 aikana. 2
3 Liikuntapalveluiden toiminta pohjautuu liikuntalakiin, jonka tarkoituksena on edistää liikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä. Tätä kautta Turun kaupungin liikuntapalvelujen tehtävänä on aktivoida turkulaiset liikkumaan ja parantamaan hyvinvointiaan liikunnan avulla. Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus tuottaa erilaisia liikuntaolosuhteita ja palveluita kaikille turkulaisille, niin yksittäisille kaupunkilaisille kuin liikuntaa järjestäville yhdistyksillekin. Toimimme yhteistyössä kansalaisjärjestöjen sekä muiden hallintokuntien ja kumppaneiden kanssa, sekä osallistamalla kuntalaisia. Liikuntapalvelut toimii Turun kaupungissa alansa asiantuntijaroolissa. Palvelualue seuraa liikunta-alan kehitystä, pitää yllä tilannekuvaa turkulaisesta liikuntakulttuurista ja kehittää sitä. Keskeisiin liikuntapalvelukeskuksen tuottamiin palveluihin lukeutuvat liikuntapaikkojen ylläpito ja varaaminen liikuntapalveluiden koordinointi ja järjestäminen liikunta-avustukset Liikuntapalvelukeskuksessa on kolme yksikköä, jotka toimivat yhteistyössä strategisten tavoitteiden eteen: Liikuntapaikkayksikkö Liikuntapaikkayksikkö ylläpitää ja kehittää liikuntapaikkoja Turun kaupungissa. Tavoitteena kattavat ja korkeatasoiset kuntalaisten hyvinvointia ja urheilukulttuuria edistävät liikuntapaikat, joiden käyttöaste on korkea. Ylläpitotyö ja palvelut järjestetään tehokkaasti ja taloudellisesti. Liikuntapaikkojen korjausinvestointeja suunnitellaan liikuntapaikkasuunnitelmaan tukeutuen. Järjestöliikuntayksikkö Järjestöliikuntayksikkö on aktiivisessa vuorovaikutuksessa kaupungin liikuntajärjestöjen kanssa liikuntapalveluiden järjestämiseksi kuntalaisille. Yksikön tehtävänä on tukea kaupungissa toimivien liikunta- ja urheiluseurojen sekä liikuntaa järjestävien yhdistysten toimintaa. Järjestöliikuntayksikkö mahdollistaa tämän tuen suorina avustuksina, koulutuksiin panostamalla sekä ottamalla kantaa seurojen liikuntaolosuhteiden käyttöön vuorovarausperiaatteiden muodossa. Turkulaisten liikunta- ja urheiluseurojen vaikuttaja- ja osallisuusryhmä toimii Seurapalamentti, joka esittelijänä on järjestöliikuntapäällikö. Liikkumaan aktivointi- yksikkö Aktivointiyksikön liikuntapalveluvastaavien työn perusta muodostuu kullekin nimetyn ikä-/ kohderyhmän liikkumaan aktivoinnista sekä alueellisen liikuntatoiminnan kehittämisestä. Toimintaa ohjaa kaupungin strategia. Tavoitteena on terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvien kuntalaisten liikkumaan aktivointi ja aktiivisen elämäntavan omaksuminen kaikissa ikä- ja kohderyhmissä. Työhön kuuluu eri kohderyhmien liikunnanohjaus sekä saavutettavien liikuntapalveluiden suunnittelu, koordinointi ja toteutus yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden mm. hyto-, sivistys- ja muiden VAPA toimialojen kanssa, ympäristökuntien sekä yhdistysten ja urheiluseurojen, oppilaitosten ja muiden kolmannen sektorin (esim. seura-kunta) toimijoiden sekä erilaisten hankkeiden kanssa. 3
4 1.2 Toimintaympäristön muutostekijät Turkua koskettavat kansalliset liikuntaan vaikuttavat toimintaympäristön muutostekijät Kansallinen liikuntakäyttäytyminen Suomalaisten liikuntatottumuksissa ja painossa on tapahtunut viime vuosikymmeninä suuria muutoksia. Samalla kun vapaa-ajan liikunnan määrä on lisääntynyt, työn fyysinen rasittavuus, työmatkaliikunta ja yleinen aktiivisuus arjessa ovat selvästi vähentyneet. Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen (ATH) mukaan vuonna 2015 suosituksen mukaisesti kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua harrasti vain 17,5 % vuotiaista suomalaisista ja 22,4 % turkulaisista. Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomia (ei juuri mitään säännöllistä liikuntaa joka viikko) on suomalaisista aikuisista 20,8 % ja turkulaisista 17,8 %. Iän mukaan harrastamattomien osuus lisääntyy vuotiaista heitä on Suomessa 17,8 % ja turkulaisista 12,1 %, vuoitaista 22 % suomalaisista ja 26,2 % turkulaisista ja yli 75-vuotiaista vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomia suomalaisia on 32,9 % ja turkulaisia 30,3 %. Ikääntyneellä väestöllä (> 75 v) 500 metrin matkan kävelemisessä suuria vaikeuksia oli jopa 23,7 %:lla suomalaisista ja 21,7 %:lla turkulaisista. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä tutkivan Liitu tutkimuksen mukaan seuraharrastamisen suosio on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut. Vuoden 2014 Liitu-tutkimuksen mukaan seuratoimintaan osallistui yli puolet vuotiaista lapsista ja nuorista. Tämä ei kuitenkaan korreloi suoraan liikunta-aktiivisuutta ja kokonaisliikuntamääriä. Samasta tutkimuksesta käy ilmi, että vain viidesosa peruskoululaisista täyttää liikuntasuosituksen, joka on vähintään tunti päivässä kohtalaisen rasittavaa liikuntaa. Vain joka kymmenes 15 vuotias liikkuu sen verran, mitä terveyssuositukset edellyttävät. Ruutuaikaa (tv:n, tietokoneen, tabletin ja kännykän parissa vietettyä aikaa) mitattaessa 95 %:lla lapsista ja nuorista ruutuaikaa kertyy yli suosituksen, joka on kaksi tuntia päivässä. Paikallisesti lukuja tukee vuoden 2017 Move! mittaustulokset, joiden mukaan joka viidennellä 5. luokkalaisella on Turussa heikko fyysinen toimintakyky. Kansallisesti liikunta-aktiivisuuden osalta urheiluseuratoimintaan osallistuvat nuoret ovat kyllä muita aktiivisempia, mutta heidän kokonaisliikuntamääränsä jäävät silti usein selvästi alle suositellun tunnin viikossa. Lisäksi noin kolmasosa urheiluseuratoimintaan osallistuvista nuorista ei saavuta edes viikoittaista terveysliikuntasuositusta (14 h/vko). Liikunta-aktiivisuudella on selkeä yhteys sairastavuuteen, hyvinvointiin ja kuolleisuuteen. Liikunta-aktiivisuus mm. pienentää riskiä sairastua sydänja verisuonitauteihin sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, vaikuttaa myönteisesti toimintakykyyn, työkykyyn, mielialaan ja auttaa hallitsemaan painoa. Säännöllisesti liikkuvilla henkilöillä on myös vähemmän pitkiä sairauspoissaoloja töistä. Liikunta on keskeisessä asemassa ennaltaehkäisynä, hoitona ja kuntoutuksena valtaosassa merkittävimpiä kansansairauksiamme. Liikunta-aktiivisuuden väheneminen on osaltaan johtanut ylipainon yleistymiseen Suomessa. Lihavuus lisää huomattavasti riskiä sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin. Merkittävä lihavuus aiheuttaa myös liikkumisrajoitteita ja sillä on yhteys koettuun huonoon hyvinvointiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että liian vähäinen liikunta aiheuttaa Suomessa miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Kansanterveyden ja - talouden kannalta on tärkeää, että liikunnan terveyshyödyt ovat yhtäläisesti saavutettavissa kaikilla ikään, sukupuoleen, sosiaaliryhmään tai etniseen taustaan katsomatta. Tarvitaan siis lisää aktivointitoimenpiteitä liikuntaharrastamisen kasvattamiseksi myös Turussa. 4
5 Liikunnan tuottamien terveyshyötyjen rinnalle on noussut itsenäinen terveyshyötyjä synnyttävästä liikunnasta riippumaton tekijä, liiallinen paikallaanolo (istuminen). Keskiverto suomalainen istuu 7h (nuoret miehet yli 8h) ja arvioi istuen käyttämänsä ajan reilusti alakanttiin eikä vapaa-ajan liikunta välttämättä riitä kumoamaan näiden määrien haittoja (Tommi Vasankari, Liikuntafoorumi 2014 ). Valtionhallinnon toimenpiteet Sote-uudistuksen seurauksena kunnat vastaavat myös jatkossa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen käytännön toteuttamiseksi tarvitaan : pysyvät poikkihallinnolliset yhteistyö- ja toimeenpanorakenteet (hyvinvointityöryhmä ja terveyden edistämisen koordinaatio) hallinnonalojen rajat ylittäviä johtamisen käytäntöjä ja vastuunottoa sitoutumista hyvinvointitavoitteisiin kuntasuunnittelussa ajantasaista tietoa väestön hyvinvoinnista ja terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä vaikuttavia terveyden edistämisen käytäntöjä ehkäisevän työn ammatillista osaamista ja riittävää henkilöstöä Juha Sipilän hallituksen yksi nuorisotyöhön liittyvä kärkihanke on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Sen yhtenä tavoitteena on, että palvelut järjestetään lapsi- ja perhelähtöisesti hallinnonrajat ylittäen. Muutosohjelmalla vahvistetaan vanhemmuutta ja matalan kynnyksenpalveluja. Lähtökohtana on lapsen etu ja perheiden monimuotoisuus. Juha Sipilän hallitus on käynnistänyt ensimmäisen Suomen historiassa laadittavan Liikuntapoliittisen selonteon. Selonteossa linjataan valtionhallinnon toimenpiteitä liikuntapolitikassa ja sen on määrä valmistua syksyllä Hallituksen kärkihankkeisiin liittyvä Liikkuva koulu -hanke lakkaa keväällä Hankkeen tavoitteena on luoda pysyviä käytänteitä kuntiin, jotta jokainen lapsi liikkuu koulupäivän aikana vähintään tunnin. Odotukset kuntaa kohtaan lisääntyvät hankekauden loppuessa, jotta jokaisen lapsen koulupäivään tavoiteltu tunti lisää liikettä toteutuu kunnan omin toimenpitein. Kuntaliiton sivistyspoliittisessa Sivistyksen suunta -ohjelmassa linjataan kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopolitiikkaa vuoteen Linnjauksissa todetaan, että palvelujen tuottaminen edellyttää kunnilta yhteistyötä, ketteryyttä, joustavuutta sekä uuden teknologian hyödyntämistä. Vapaa-aikatoimialan liikuntapalveluille määritellyissä visioissa: Kuntalaiset liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi ja saavat siitä iloa, elämyksiä ja työkykyä. Kuntien liikuntapalvelut ovat kohtuuhintaisia ja helposti saavutettavissa. Ennaltaehkäisevänä työmuotona terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta on koko kunnan yhteinen asia. Valon ja Suomen Olympiakomitean yhdistyminen yhdeksi liikunnan katto-organisaatioksi vuonna 2017 vastaten järjestökentän teemoista Huippuurheilu ja Lisää liikettä. 5
6 Kansallisessa urheilun muutoksessa lajiliitot etsivät valmennuskeskuksilleen sijoituspaikkoja myös suurista kaupungeista. Tästä viimeisin esimerkki ampumaurheiluliiton toimintojen osasijoittaminen Turun Kupittaalle Turun kaupungin sisäiset liikuntakulttuuriin tai palveluihin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset Turun kaupunki kasvaa n asukkaalla vuodessa ja laajenee uusille asuinalueille (Syvälahti, Skanssi, Yli-Maaria, Kakola, Linna-kaupunki). Kaupungin laajeneminen haastaa peruspalveluluonteisten liikuntapalvelujen turvaamisen uusille asuinalueille. Uusia asuinalueita kaavoitettaessa tulisi näin aina tarkastella liikuntapaikkojen alueellista tarvetta. Tavoitteena tulisi olla hyvien liikuntaolosuhteiden turvaaminen asuinalueesta riippumatta. Lisäksi tulisi kehittää keskeisiä liikuntakeskittymiä, kuten Kupittaan liikuntakeskusta osana elinvoimaista liikunta- ja urheilukaupunkia, sekä osana Kupittaan kampus- ja tiedepuisto -kärkihanketta. Tällä hetkellä Syvälahteen rakentuvalle uudelle yhtenäiskoululle ei rakennettu ulkoliikuntaolosuhteita, eikä myöskään tulevalle Skanssin asuinalueelle uusiin liikuntapaikkoihin ole osoitettu uutta investointi/ylläpito rahaa. Liikuntapaikkakysyntä on suurempi kuin kaupungin investointikyky. Tästä johtuen on tarkoituksenmukaista kehittää liikuntapaikkojen rakentamisen ja ylläpidon avustamista. Tähän tarkoitukseen olisi syytä kohdentaa lisää avustusmäärärahoja. Liikunnallisiin toimintoihin jaettiin vuonna 2012 avustuksia 8,46 /as ja vuonna 2017 avustuksia jaettiin enää 7,32 /as. Esimerkiksi liikuntapaikkarakentamista tuetaan kokonaisuudessaan määrärahalla vuosittain, joka ei riitä laittamaan eteenpäin isompia liikuntarakentamishankkeita. Ratapiha-hankkeen toteutuessa Turkuun saattaa syntyä merkittävä liikuntapaikkojen lisätarjonta ja Turku-hallin (Gatorade-Center) toiminnot tulee pohtia uudelleen osana laajempaa koko kaupungin liikuntapaikkaverkostoa. Hallituksen kärkihankkeisiin liittyvä Turun Liikkuva koulu -hanke loppuu keväällä Hankkeen aikana luodut toimintamallit jatkuvat vakiintuneena toimintana syksystä Toimintamalleilla kehitetään merkittävällä tavalla lasten ja nuorten liikuntakulttuuria. Palveluiden kysyntä kasvaa ja muuttuu Väestön ikärakenne muuttuu, esimerkiksi ikäihmisiä (+75v) oli vuonna hlöä ja ennusteen mukaan vuonna hlöä (+9 074). Ikäihmiset ovat isoin yksittäinen asiakasryhmä esimerkiksi uimahalleissa ja he käyttävät myös paljon ulkoliikuntapaikkoja. Näin mm. Seniorirannekkeen käyttö on kasvanut merkittävästi (vuonna 2010 käyntikertoja oli n , kun vuonna 2017 käyntikertoja oli jo ). Tämä näkyy mm. Petreliuksen uimahallin tarveselvityksessä, jonka mukaan palveluiden kysyntä kasvaa, mutta nykyinen uimahalli ei mahdollista kasvua, tarvitaan laajennus tai uusi uimahalli. Uimahalliverkostossa tärkeää on huomioida saavutettavuus ja alueellisuus. Liikuntalajien määrä myös kasvaa (yli 60 lajia tuetaan) ja se vaatii erityisesti nykyisten liikuntaolosuhteiden monipuolisempaa käyttömahdollisuutta tai uusia liikuntapaikkoja. Järjestöihin kuuluminen: Turkulaiset aikuiset osallistuvat aktiivisemmin (vähintään 1 krt/vko) liikunta- tai urheiluseurojen toimintaan, kun suomalaiset muualla (ATH 2015). Kaikista turkulaisista 31,6 %, kun suomalaisista 29 % on näin aktiivisia. Erot vielä kasvavat väestön ikääntyessä, kun 6
7 turkulaisista yli 75-vuotiaista vielä 23,8 % osallistuu vähintään viikoittain liikunta- tai urheiluseurojen toimintaan, kun muualla maassa näin osallistuu vain 14,9 %. Turkulaisissa liikunta- ja urheiluseuroissa liikkuvista jäsenistä n. 70% on alle 20-vuotiaita, mikä tarkoittaa noin lasta ja nuorta. Liikuntakäyttäytymisen trendit muuttuvat mm. Turussa vuonna vuotiaille tehdyn Kuntapalvelututkimuksen perusteella voidaan todeta, että turkulaisista aikuisista 96% harrastaa jonkinlaista liikuntaa vähintään viikoittain. Tämän vuoksi myös kevyen liikenteen väylien kehittämiseen sekä ylläpitoon tulee osoittaa enenevässä määrin resursseja. Tämä on myös uudessa tulevassa kuntarakenteessa tärkeää, koska kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuu tulee olemaan kunnilla ja sitä voidaan parhaiten edistää ihmisten terveellistä arkea tukevilla ratkaisuilla, kuten vaikkapa turvallisten pyöräteiden rakentamisella. Liikuntatilojen varausmäärät kasvavat ja käsittelyajat vuorohakemuksissa pitkittyy. Nykyisellä resurssilla ja toimintamallilla ei kyetä tarjoamaan olemassaolevaa vapaata liikuntaresurssia toimijoille tehokkaasti, joten täyttöasteita ei saada merkittävästi kasvatettua kasvavasta kysynnästä huolimatta. Tarvitaan lisäresursseja varaustoiminnan käsittelyaikojen purkamiseen ja laadun varmistamiseen. Turku Future Sports konseptin myötä tulee myös ratkaista mukana olo vammoja ennaltaehkäisevän osaamiskeskuksen kumppanuusrooli suhteessa Turun Ammattikorkeakouluun, Suomen olympiakomiteaan ja Turun Seudun Urheiluakatemiaan. Onko Turku mahdollistamassa olemalla mukana prosessissa ja keskittymässä tarvittavien tilojen mahdollistajana turkulaisten liikuntaseurojen toimintaedellytysten kehittämisessä. 7
8 1.3 Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Liikkuvat lapset ja nuoret - Kaikki lapset ja nuoret omaksuvat liikunnallisen elämäntavan Liikuntapalvelut edistää lasten ja nuorten kanssa toimivien tahojen yhteistyötä lasten ja nuorten kiinnittymiseksi liikunnalliseen elämäntapaan. Liikuntapalveluilla ja yhteistyötahoilla (varhaiskasvatus, oppilaitokset, nuorisopalvelut, huoltajat, järjestöt, neuvola- ja kouluterveydenhuolto ym.) on yhteinen ydinviesti lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistämisen osa-alueista. Liikuntapalveluissa pääpaino lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistämistyössä on erityisesti varhaiskasvatusikäisissä lapsissa ja heidän huoltajissaan. Liikuntapalvelut edistää yhdessä sidosryhmien kanssa lasten liikunnan laatutekijöiden toteutumista lasten liikunnassa. Liikuntapalvelut edistää sidosryhmien tiedon ja ymmärryksen lisääntymistä lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan taustalla olevista tekijöistä. Aktivoiva ympäristö ja olosuhteet luovat edellytykset liikunnalliseen elämään Liikuntapalvelut toimivat asiantuntijaroolissa, kun kaupunkia suunnitellaan ja kehitetään liikunnallista elämäntapaa edistäväksi kaupunkiympäristöksi yhteistyössä eri sektoreiden kanssa. Aktivoivalla ympäristöllä on tulevaisuuden kunnassa korostuva rooli terveyden ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä Liikuntapalvelut etsii uusia kehittämiskonsepteja liikuntaolosuhdeverkoston rahoittamiseksi, rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi Liikunta innostavana kumppanina elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämisessä Liikunnan kasvava kumppanuus ja uudenlainen konseptointi yritysten sekä tutkimus- ja oppilaitosten kanssa sekä elinvoiman että hyvin-voinnin edistämiseksi Turku rakentuu houkuttelevaksi urheilutapahtuma- ja liikuntamatkailukaupungiksi sekä valmennus- ja koulutuskeskukseksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Liikunta kehittää entisestään liikunnan palveluketjuja ja neuvontaa eri kumppanien kanssa terveiden elintapojen edistämiseksi, terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden vähentämiseksi Liikunta- ja urheiluseurojen ja liikuntaa järjestävien yhdistysten kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen turkulaisten liikkumisen lisäämiseksi Kaupungin roolin kehittäminen mahdollistajasta myös aktiiviseksi kumppaniksi olosuhteiden, avustus- ja vuorojenjakopalveluiden sekä aktivointipalveluiden uudenlaisella kehittämisellä Seura- ja yhdistystoiminnan laadun ja osaamisen yhteiskehittäminen tiedolla johtamisen sekä paikallisen ja kansallisen osaamisverkoston avulla 2 Taloudelliset tavoitteet 2.1 Määrärahat TOT 2017 TA 2018 TA 2019 Tulot Menot
9 Netto Muutos-% 9,3 2 3 Resurssien käyttö 3.1 Työvoiman käyttö TOT 2017 TA 2018 TA 2019 Htv 94, Palkat ja palkkiot Sijaistus % 32,0 30,9 31 Sairauspoissaolo% 2,9 1,9 2,5 4 Toiminnalliset tavoitteet 9
10 Hanke Projekti Hyötytavoite Tuotostavoite Strategiakytkös Vapa: Aktiivisuuden edistäminen Aktivoiva ympäristö ja olosuhteet Aktivoivalla ympäristöllä on tulevaisuuden kunnassa korostuva rooli terveyden ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Tavoitteena luoda mallinnos aktivoivan ympäristön arviointiin. Alueellinen pilottikohde. Projektissa tehtäisiin yhdessä muiden toimijoiden, ennen muuta kaupunkiympäristötoimialan kanssa Sujuvaa ja turvallista arkea tuetaan hyvällä kaupunkiympäristöllä ja palveluilla. Vapa: Aktiivisuuden edistäminen Liikuntaneuvonnan palveluketjut Riittämätön liikunta lisää sairastavuutta, josta syntyy kustannuksia. Liikuntakäyttäytymiseen vaikuttaminen ennen sairastumista (primaaripreventio) on sekä yhteiskunnan että henkilön etu. Yksilölliseen liikuntaneuvontaan tavoitellaan työikäisiä ja ikääntyneitä, joiden sairastumista tai toimintakyvyn heikkenemistä liikunnalla voidaan ehkäistä. Neuvonnan tavoitteena on asiakkaan fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen ja/tai passiivisen ajan väheneminen ja sitä kautta terveyden ja hyvinvoinnin koheneminen. Tavoitteena on, että liikuntapalveluiden toteuttama yksilöllinen liikuntaneuvonta täydentää Hyvinvointitoimialan toteuttamaa elintapaneuvontaa ja asiakasohjautuvuus on sujuvaa. Liikuntapalvelukeskuksella on primaaripreventiivisen liikuntaneuvonnan malli työikäisille ja ikääntyneille. Malli sisältää asiakaskohderyhmän määrittelyn, liikuntaneuvontaan ilmoittautumisjärjestelmän, liikuntaneuvontaprosessin määritelyn, kirjaamisen ja vaikutusten arvoinnin sekä jatkopalveluiden kuvaamisen. Liikuntapalvelukeskuksen antaman liikuntaneuvonnan: roolista on sovittu kaupungin sisäisten sidosryhmien ja V-SSHP:n kanssa asiakaskohderyhmä ja neuvontaan ohjautumisen kriteerit on rajattu, määritelty ja kuvattu määrällisestä asiakastavoitteesta ja siihen käytettävästä työaikaresurssista on sovittu vaikutusten mittaamisen kriteerit ja mittarit on määritelty ja otettu käyttöön malli on luotu ja sen vaikutuksia testattu Tuetaan aktiivista elämäntapaa luomalla edellytyksiä omatoimiselle aktiivisuudelle 10
11 Vapa: Aktiivisuuden edistäminen Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Toimintakykyisempi vanhusväestö tukee kunnan elinvoimaisuutta: sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset vähenevät, ikäihmiset saavat lisää osallistumismahdollisuuksia ja terveyserot kaventuvat Voimaa vanhuuteen ohjelman hyvin käytänteiden kehittäminen ja erityisesti toimiva yhteistyö kaupungin toimijoiden kesken. Selkeytetään palveluketjua ja parannetaan palveluihin ohjautuvuutta: - Kaupungin järjestämien palveluiden palvelupolun organisointi tarkistetaan ja siitä viestitään yhtenäisesti ammattilaisia / asiakkaita. Myöhemmin ketjuun lisätään myös yksityisen ja 3. sektorin toiminta. - Palveluihin ohjautuvuuttaa parannetaan laadukkaalla neuvonnalla: yksilöllistä liikuntaneuvontaa ikääntyneille, IKINÄ-kaatumisenehkäisyn tehostaminen terveyspalveluissa, ikääntyneiden testipäivät. Turkulaisille +75-vuotiaille kotona-asuville luodaan mahdollisimman kattava palvelutarjonta: - Asukkaat pääsevät itse vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen (Liikuntaraadit / osallistaminen, Vanhusneuvosto ja Vanhustyön neuvottelukunta mukana hakeen ohjausryhmässä) - VoiTas-ryhmätoiminnan kehittäminen: laadukasta ja tehokasta voima- ja tasapainoharjoittelua yli 75-vuotiaille. - Ikääntyneille sopivien liikuntaolosuhteiden kehittäminen: lähellä omaa kotia, sisällä ja ulkona, helposti saavutettavissa ja käytettävissä Luodaan parempia palveluita kehittämällä vaikuttavia asiakaskeskeisiä palveluprosesseja 11
12 VaPa: Digitaalisten medioiden hyödyntäminen VaPa: Digitaalisten medioiden hyödyntäminen Asiakastietojen keruu Liikuntatilojen käytön tehostaminen ja vuorojaon kehittäminen Asiakastietojen keruu ja seuranta suhteutettuna käytettävissä oleviin tilaresursseihin mahdollistaa paremman tiedolla johtamisen ja toimenpiteiden entistä tehokkaamman kohdentamisen. Järjestelmän tuottamasta tiedosta on hyötyä sisäisenä työkaluna mm. vuoronjaon periaatteiden toteutumisen seurannassa, avusta-mismäärärahojen kohdentamisessa sekä tarveselvitysprosesseissa. Käyttämättä tai vajaalla käytöllä olevien liikuntatilojen varauksiin puuttumalla säästetään investointikustannuksissa. Vuorojakoprosessin tehostaminen mm. digitaalisesti ja toimintamallin avaaminen sekä vähentää asiakaspalautteen määrää että säästää henkilöstön aikaa. Avoimella ja selkeällä prosessilla taataan toimintavarmuus organisaation sisällä sekä avoimuus ja tasapuolisuus ulospäin. Projektin päätuotoksena on sellainen asiakastiedonkeruujärjestelmä, jonka avulla voidaan kerätä asiakastiedot systemaattisella, vertailukelpoisella ja toistettavissa olevalla tavalla (vuosi toisensa jälkeen). Projektin aikana määritellään myös toimipisteiden eli liikuntatilojen kapasiteetit. Projekti toteutetaan useassa vaiheessa, jolloin tuotoksia on useampia: nykytilan kuvaus, tilojen kapasiteettien määrittely, valmis järjestelmä, analysoitavaksi saatavan datan haltuunotto sekä datan analyysisuunnitelman tarkentaminen. Vuorojaon prosessin tehostaminen ja avaaminen sekä periaatteiden näkyväksi tekeminen. Digitaalisten järjestelmien parempi hyödyntäminen vuorojakoprosessin pohjana. Hinnaston määrittely ohjaamaan tehokasta ja asianmukaista liikuntatilojen käyttöä Aktiivista elämäntapaa edistävät palvelut kohdennetaan hyödyntämällä paremmin asiakasja asukastietoa 12
13 Vapa: Kumppanuudet Lasten liikunnan laatutekijöiden edistäminen seuroissa Projektin tavoitteena on edistää lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnan laatutekijöitä turkulaisissa urheiluseuroissa. Näihin tavoitteisiin päästään osaamisen edistämisellä sekä tiedon ja ymmärryksen lisäämisellä lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan taustalla olevista tekijöistä. Osaamisen vahvistamisella halutaan antaa seuroille avaimia arkipäivän työhön lasten ja nuorten parissa. Näin seuratoimintaan mukaan tulevat lapset saisivat innostavan ympäristön harrastaa ja harjoittelu tapahtuisi lapsen kehitystä huomioivalla tavalla. Lopullisen päämääränä on kaikkineen lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan ja ter-veiden elämäntapojen edistäminen sekä drop-outin estäminen. Projektin aikana oppilaitosten sekä liikuntajär-jestöjen kanssa luotojen yhteistyömuotojen ja verkostojen avulla Turussa päästään viemään edistämään laaja-alaisesti ja kokonaisvaltaisesti lasten ja nuorten liikunnan laatutekijöitä. Projektin aikana luodaan pysyvä toimintamalli osaa-mispääoman pysymiseksi seurassa. Laatutekijöiden edistämistä seuroissa toteutetaan mentorointimallilla, jossa toimijoina ovat JYU ja Kihu. Lisäksi hanke kiinnite-tään ProPeriin (projekti urheilufysioterapian ja kuntou-tuksen osaamis- ja kehittämiskeskussa) liikuntafysiologian ja liikemallien osaamisen edistämiseksi seuroissa sekä Turun yliopiston Sports Club for Health - hankkeeseen. Projekti synnyttää sekä vankistaa seuroihin ohjaaja- ja valmentaja-aineista, jotka tunnistavat lasten liikunnan taustalla olevat laatutekijät.yksi projektin tavoitteista on myös kaupungin avustusjärjestelmän kehittäminen Toteutetaan palveluja yhteistyöllä kansalais- ja järjestötoiminnan kanssa Vapa: Kumppanuudet Liikunta- ja urheilutapahtumat - toimintamallin suunnittelu Saada liikuntapalveluiden asiantuntijuus paremmin osaksi laajempaa liikunta- ja urheilutapahtuminen tuotantoa kaupungissa. Prosessien osalta tapahtumaorganisaattoreiden työ helpottuu, kun kaupungin yhteistyökuviot ovat selkät. Turku nähdään houkuttelevana tapahtumanjärjestämiskaupunkina ja asiantuntevana yhteistyökumppanina. Luodaan toimintamalli, jossa kaupungin eri toimijat tunnistavat oman roolinsa liikunta- ja urheilutapahtumien järjestämisessä. Avataan ja selkeytetään avustusten jaon tavoitteita.projektin aikana luodaan tehdään nykytilan kuvaus tapahtumatuotannon prosesseista. Tämän jälkeen selkeytetään liikuntatoimen sisäinen toimintamalli tapahtumatuottamisen osana: miten vuorovaraus toimii, kuka tapahtumista päättää sekä miten omalla avustustoiminnalla voidaan tapahtumia mielekkäimmin tukea. Projektin aikana Turkua kehitetään merkittävänä matkailu-, kongressi- ja tapahtumakaupunkina 13
14 valmistellaan myös niistä liikuntatiloista, joissa tapahtumia suurimmaksi osaksi järjestetään, tapahtumatuotekortit. Tämän jälkeen syvennetään yhteistyöverkostoja kaupungin sisällä tapahtumien hallinnan sujuvoittamiseksi. Sito/Terveiden elämäntapojen edistäminen Liikkuva koulu 2018 Koulun kautta on mahdollisuus tavoittaa koko kohderyhmä ja saada lisäarvoa vapaa-aikatoimialan ja erityisesti liikuntapalveluiden tavoitteille edistää lapsen ja nuoren liikunnallisen elämäntavan omaksumista ja ylläpitoa sekä turvata tasapuolisia osallistumismahdollisuuksia kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajantoimintaan. Arjen liikkumisen edistäminen kävellen ja pyörällä on nostettu tärkeäksi kestävän kasvun tekijäksi Turku strategiassa. Myös kaupunginosiin viedyt palvelut todetaan liikenteen vähentämisen ja tätä kautta kestävän hiilineutraalin kehityksen kannalta merkittäviksi. Liikkuvan koulun avulla lisätään opettajien osaamista erityisesti toiminnallisissa opetusmenetelmissä ja osallistamisessa, jotka ovat keskeisiä sekä Liikkuvan koulun että opetussuunnitelman perusteissa olevien laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. LiiKe- ja Mihi meidän koulussa liikunnallisella harrastetoiminnalla edistetään lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan omaksumista perusliikuntataitoja kehittävällä ja liikunnan monipuolisuutta korostavalla toimintamallilla. Harrastetoimintaa toteu- Tavoitteena on, että jokainen turkulainen peruskouluikäinen liikkuu vähintään tunnin päivässä. Hankkeen avulla luodaan toimialojen monialaisella yhteistyöllä pysyvä kaupunkitason rakenne ja malli, jolla tuetaan jokaisen peruskouluikäisen kasvua, kehitystä ja oppimista liikunnan avulla. Liikkuvan koulun avulla lisätään opettajien osaamista erityisesti toiminnallisissa opetusmenetelmissä ja osallistamisessa, jotka ovat keskeisiä sekä Liikkuvan koulun että opetussuunnitelmassa olevien laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Liikunnallisella harrastetoiminnalla kehitetään erityisesti lasten ja nuorten perusliikuntataitoja Luodaan puitteet hyvinvoinnille laaja-alaisella yhteistyöllä 14
15 tetaan perusopetuksen opetussuunnitelman kerhotoiminnan tavoitteiston mukaisesti. Koulupäivän aikaista aktiivisuutta edistetään ja istumista vähennetään sekä oppilaita osallistavaa toimintakulttuuria kehitetään vuorovaikutuksessa koulun henkilökunnan ja koulun kaikista oppilaista koostuvan oppilaskunnan kanssa. 5 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu 5.1 Kaupungin yhteiset tavoitteet Henkilöstöohjelman painopistealue Toimialan tavoite TA 2019 Palvelualueen toimenpiteet TA 2019 Työ lisää hyvinvointia. Rakentava ja hallittu muutos muutos on mahdollisuus! 1A Kehitetään työyhteisötaitoja ja johtamista. - hyödyntämällä koulutusta - antamalla tukea - luottamalla omiin alaisiin 6A Työyhteisön kyky kehittää omaa toimintaansa - Pyritään parantamaan työpaikan ilmapiiriä vuorovaikutteisella johtamiskulttuurilla. - Työmäärien ollessa korkeita pyritään tehokkaammin priorisoimaan töitä ja kehitetään myös itsensä johtamista mm. kehityskeskusteiluhin ja koulutuksiin tukeutuen. - Osallistetaan työntekijöitä laajasti kehittämistyöhön. - Ymmärryksen lisääminen työntekijöiden vastuusta omasta työstään sekä työyhteisön hyvinvoinnista. Liikuntapalveluissa on käynnissä organisaatiouudistus, jolla pyritään hyödyntämään henkilöstön osaaminen ja voimavarat nykyistä paremmin. Parempi johtaminen 9B Työpaikan tiedonkulun varmistaminen - Pidetään säännöllisesti työpaikkakokouksia. Tiedonkulku varmistetaan viestimällä kahdensuuntaisesti palvelualueen johtoryhmässä, laajennetussa johtoryhmässä, osastopalavereissa ja henkilökuntapäivillä. Lisätietoja: 15
16 5.2 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat tavoitteet Kunta 10- mittarit TOT 2016 TA 2018 TA 2019 Kehityskeskustelujen käyminen (kyllä, %) 87, Kehityskeskusteluja hyödyllisinä pitävät 41, (kyllä, %) Työilmapiiri (1 5) 3,37 3,5 3,5 16
17 6 Tunnusluvut 6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut Tunnusluku Tyyppi TOT 2016 TOT 2017 TA 2018 Arvio TOT 2018 TA 2019 Aktivointiosaston käyntikerrat yht. V krt/v Lapset/nuoret V krt/v Työikäiset V krt/v Ikääntyneet V krt/v Soveltava liikunta V krt/v Maahanmuuttajat V krt/v Muut V krt/v Uimalaitosten kävijämäärät V krt/kk Liikkuva koulu ryhmien määrä krt/v Liikkuva koulu harrastajien KA kävijämäärä krt/v /vko Avustukset per asukas* T/T 7,52 7,59 7,40 7,40 7,35 1 krt/v Palloiluhallit ja isot liikuntasalit varausaste Pienet ja keskikokoiset liikuntasalit varausaste Täysimittaiset keinonurmikentät käyttöaste ( ) (Muut) pallokentät käyttöaste ( ) Jäähallien (Varissuo, Impivaara) varausaste Lasten ja nuorten osuus tilavarauksista Liikuntapalveluiden nettomenot/asukas K/T 82,77% 83% 80% 80% 1 krt/v K/T 59,99% 63% 70% 70% 1 krt/v K/T 55,65% 55,63% 60% 60% 1 krt/v K/T 13,47% 10,23% 15% 15% 1 krt/v K/T Seurantaväli 1 krt/v 52,27% 55% 55% 1 krt/v T/T 98,29 99,00 105,90 1 krt/v 17
18 Asiakastyytyväisyys KA - Liikuntahallit L/V 3,96 3,68 3,9 3,9 1 krt/v Asiakastyytyväisyys KA - Kuntosalit L/V 3,84 3,93 3,8 3,9 1 krt/v Asiakastyytyväisyys KA - Uimahallit L/V 3,90 4,05 3,9 4,0 1 krt/v Asiakastyytyväisyys KA Koulujen L/V 4,02 3,83 4,0 3,9 1 krt/v salit *väkiluku heinäkuussa 2017 Tunnusluvun tyyppi: V= Volyymi L/V=Laatu/vaikuttavuus S/P=Saatavuus/peittävyys T/T=Tuottavuus/taloudellisuus 18
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Liikuntapalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2018 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Liikuntapalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Liikuntapalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Liikuntapalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: toiminnot Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Liikuntapalvelut Sopimuksen tarkoitus Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin
Harrastetoiminta osana koulupäivää Turun Liikkuva koulu. Rehtori Jyrki Välimäki ja hankekoordinaattori Marie Rautio-Sipilä/2.11.
Harrastetoiminta osana koulupäivää Turun Liikkuva koulu Rehtori Jyrki Välimäki ja hankekoordinaattori Marie Rautio-Sipilä/2.11.2017 Turun Liikkuva koulu harrastetoiminta Harrastetoiminta osana Turun Liikkuvaa
Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa
Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa
Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.
Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle. Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki
Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki Asukkaita 25 507 (1.1.2014/Kuntaliitto) 75 km Oulusta etelään Perämeren rannalla Perustettu
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto sekä ympäristönsuojelun
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin
Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä
Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain
Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät
Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.
Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on
LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ
LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ 24.1.2019 I) LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN EDISTÄMINEN MADALTAMALLA LIIKUNTAAN OSALLISTUMISEN KYNNYSTÄ JO KEHITETTYJEN TOIMINTATAPOJEN,
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos
Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä
KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen
TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen
J.Kinnunen / Kuntavaalit 17
J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät
RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA
RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki
Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana
Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita
Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016
Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016 6.10.2016 Tilastokatsaus 9/2016 1 Johdanto THL ja opetus- ja kulttuuriministeriö keräävät tietoa kuntien toiminnasta ja resursseista kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
Liikunta tulevaisuuden sivistyskunnassa
Liikunta tulevaisuuden sivistyskunnassa Miten alue- sekä maakuntauudistus muuttaa toimintaa / toimintamalleja? Sari Virta Ylitarkastaja 17.10.2017 Miten liikuntatoiminta tulevaisuudessa sijoittuu kuntaorganisaatiossa?
Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta
Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Perusopetus Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus on kasvatus- ja opetuslautakunnan ja toimialan välinen sopimus perusopetuspalveluista.
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin
Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri
Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit
Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan
Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä Mikko Ikävalko EteläKarjalan Liikunta ja Urheilu ry 15 64vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiiin (%) Vain
LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ
LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ Juuan kunnan liikuntastrategia vuosille 2018-2021 Sisällysluettelo 1. Juuan kunnan päästrategia 2. Liikuntalaki
Liikkuva opiskelu -ohjelma
Liikkuva opiskelu -ohjelma JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Saku ry:n ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 21.11.2018 WWW.LIIKKUVAOPISKELU.FI 2 Liikkuva opiskelu -ohjelman
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen
TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja
1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta
1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
TUL ry:n strategia
TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut
Laatua liikuntaneuvontaan
Laatua liikuntaneuvontaan 24.8.2013 Liikuntaneuvonnan asema Terveydenhuoltolaki edellyttää terveysneuvontaa kunnan kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin seuraamista.
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1
Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Mikä on EVIVA? EVIVA on vuosille 2011-2015 Turun kaupunginhallituksen
Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.
Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta
ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön toimintaohje 3.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri
Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Esityksen sisältö Tuorein tieto lasten ja nuorten liikunnan tilasta Havaintoja lasten ja nuorten liikunnan
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:
Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö
Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä KKI-päivät 22.3.2017 Eerika Laalo-Häikiö Uintiurheilu ja vesiliikunta lukuina HARRASTAJAMÄÄRÄT Yli 90 000 harrastajaa (jäsenet, lisenssiurheilijat, muut
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Toimiala: Sivistystoimiala Palvelualue: Perusopetus Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus on kasvatus- ja opetuslautakunnan ja toimialan välinen sopimus perusopetuspalveluista.
MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen
MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011 Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA 2009-2020 Terveysliikunnan
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Liikkumisohjelma. Minna Paajanen, projektipäällikkö
Liikkumisohjelma Minna Paajanen, projektipäällikkö Kaupunkistrategian kärkihanke. Liikkumisohjelma ei ole liikuntaohjelma. Palautetaan fyysinen aktiivisuus luonnolliseksi osaksi ihmisten jokapäiväistä
Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa
Suomalaisen liikuntapolitiikan aallonharjat ja -pohjat tutkitun tiedon valossa Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Lähde: Ennakkomateriaali, Kansallinen liikuntafoorumi 2013 1 Miten hyvin
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Suunnittelupäällikkö Jaana Halin 28.2.2018 Soste: Tulevaisuuden kunta järjestöt mukana Strateginen ohjelma: Hyvinvointi ja aktiivisuus Terve ja
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä
TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia
Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä
Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue
LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson
LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan
LARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan
TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista
TEAviisari 2016 Oma kuntani Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista Liikunnan edistäminen kunnissa 2016 tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena on seurata
Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi
Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.