Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2014 1
|
|
- Väinö Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/ Tarkastuslautakunta Aika Tiistai klo 09:00-15:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet Tommila Juhani Leskinen Eila Partanen Usko Suutarinen Aarne Vornanen Maire Heikkinen Jarmo puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat :t Pöytäkirjantarkastajiksi nimettiin Maire Vornanen ja Aarne Suutarinen. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Juhani Tommila puheenjohtaja Jarmo Heikkinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastettu Sonkajärvellä Maire Vornanen Aarne Suutarinen Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, on pidetty yleisesti nähtävänä kunnanviraston yhteispalvelupisteessä perjantaina klo palvelusihteeri Pirjo Rönkkö
2 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/ Käsiteltävät asiat Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Sivu Pöytäkirjantarkastajien valinta 18 Arviointikertomuksen laatiminen 3
3 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/ Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Arviointikertomuksen laatiminen 394/ /2013 Tarkastuslautakunta Päätösesitys Päätös Puheenjohtaja: Tarkastuslautakunta keskustelee menettelystä vuoden 2013 ar vioin ti ker tomuk sen laatimiseksi. Tarkastuslautakunta: Lautakunnan sihteeri on aikaisemmin koonnut yhteisesti sovittuja asioita ar vioin ti ker to muk seen. Päätettiin, että jatketaan samalla periaatteella, jolloin arviointikertomusta ryhtyvät luonnostelemaan tarkastuslautakunnan sih tee ri Anne Piirainen ja hänen sijaisenaan avustava tarkastaja Jarmo Heik ki nen. Tarkastuslautakunta kokoontuu arviointikertomuksen val mis tele mi sek si tarvittavan määrän. Tarkastuslautakunta Päätösesitys Päätös Puheenjohtaja: Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa. Tarkastuslautakunta: Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunta 18 Päätösesitys Päätös Puheenjohtaja: Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa. Tarkastuslautakunta: Hyväksyttiin.
4 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/ Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvali tus ta, koska pää tös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. 18 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seu raa viin päätök siin ei saa hakea muutosta valittamalla: Hallintolainkäyttölaki 5 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valitta malla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: Oikaisuvaatimusohjeet Valitusosoitus Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite, postiosoite ja sähköposti Sonkajärven kunta/tarkastuslautakunta Rutakontie SONKAJÄRVI Puh Faksi (017) Sähköposti: sonkajarvi@sonkajarvi.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaati muk sen. Mi käli päätös on oi kaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kun nallis valituksin myös asian osainen se kä kunnan. Valitusviranomainen, osoite, postiosoite ja sähköposti Itä-Suomen hallinto-oikeus Puijonkatu 29 A, 2 krs, Kuopio PL KUOPIO Puh
5 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/ Faksi Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät: Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälät: Valitusaika päivää Muu valitusviranomainen, osoite, postiosoite ja sähköposti Valitusaika päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirjelmä Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitet tava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtä väksi; se kä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä posti osoi te ja pu he linnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 ). Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päi vän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapun päivä, joulu- tai ju hannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jäl keisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: Nimi, osoite, postiosoite ja sähköposti Valitusasiakirjat on toimitettava (jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle): Nimi, osoite, postiosoite ja sähköposti
6 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/ Lisätietoja Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika Perjantai 01.04.2016 klo 12:00-16:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet
KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1
KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja
i SISÄLLYSLUETTELO RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 1 Rakennuslupa, Teuvan kunta/hammashoitolan väistötilat... 2 2 Ilmoitusasiat, rak.ltk 16.1.2013... 3 9998 Oikaisuvaatimusohjeet
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2015 1
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Sukevan aluelautakunta Aika 05.05.2015 klo 17:30-18:45 Paikka Iltapäiväkerhotilat, Sukevan päiväkoti, Kinttulanmäentie 1 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet
LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016
Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) KOKOUSAIKA 02.05.2016 - klo 14.00 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Sähköpostikokous Maarit Junttila Arto Leppälä Outi Marttila Veikko Virtanen Manu Friman Tuovi Karvonen
Aksels Tuulikki Jäsen
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki
Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi
LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Tarkastuslautakunta 02.02.2015 Aika 02.02.2015 klo 12:30-13:45 Paikka Liperin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 10, 83100 Liperi Käsitellyt asiat
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.03.2016 klo17:00-19:34 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23
Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2013 107 Tarkastuslautakunta AIKA 14.05.2013 klo 08:00-12:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 1/2018 1
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Tiejaosto Aika 16.05.2018 klo 09:00-10:50 Paikka Tuulikannel kokoushuone, Taivallahdentie 4 b Saapuvilla olleet jäsenet Kurtelius Eero puheenjohtaja Tissari Markku
SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1
SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 Ympäristölautakunta Kokousaika: 23.11.2015 ke llo 18.00-18.35 Kokouspaikka: Kunnanhallitukse n kokoushuone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Kangas Antti
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 Maaseutulautakunta 26.04.2011 AIKA 26.04.2011 klo 19:00-19:25 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 21.04.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Koulukeskus Halonen Ester Keränen
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Tarkastuslautakunta 29.04.2016 AIKA 29.04.2016 klo 16:00-19:15 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 58 Tarkastuslautakunta AIKA 19.03.2013 klo 08:00-14:10 PAIKKA Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN
koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40
OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.
Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko
Pyhtään kunnanvirasto klo
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki
POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen
POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1 KOKOUSAIKA Perjantai 08.04.2016 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen Kokouksen
Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:
Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 Kokousaika 8.10.2013 klo 18.00 21.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1
SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Ympäristölautakunta 06.02.2014 AIKA 06.02.2014 klo 16:00-17:10 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 52 TOIMINNALLINEN TILANNEKATSAUS 3
KOULUTUSKESKUKSEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 13.9.2012 klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Toivakan kunta Pöytäkirja 5/2014 1 / 11. Tekninen lautakunta 10.12.2014. Aika 10.12.2014 klo 15:00-16:40. Toivakan kirjasto, kirjastosali
Toivakan kunta Pöytäkirja 5/2014 1 / 11 Tekninen lautakunta 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 15:00-16:40 Paikka Toivakan kirjasto, kirjastosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 53 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5
LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Kunnanhallitus 24.02.2014 Aika 24.02.2014 klo 16:30-16:35 Paikka Liperin kunnanvirasto Käsitellyt asiat :t 44-46 Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kunnanhallitus 12.5.2014. 76. Kuukanniemen koulun korjauksen urakkatarjous ja lisärahoitus...80
PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kunnanhallitus 12.5.2014 Asialista 76. Kuukanniemen koulun korjauksen urakkatarjous ja lisärahoitus...80 77. Lomautusten täytäntöönpano...82 78. Sivistysjohtaja Pirjo Piiroisen irtisanoutuminen...82
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/2015 30. Otsikko Sivu
Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/2015 30 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika 15.04.2015 klo 12:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Otsikko Sivu 27 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ja
KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 Koululautakunta Aika 26.08.2015 klo 09:00-12:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2010 1
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2010 1 Ammattiopisto Novidan johtokunta 10.08.2010 Aika 10.08.2010 klo 18:00 Paikka Uudenkaupungin ammattiopisto Novida Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 21 Kokouksen
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Viranomainen PÖYTÄKIRJA 3/2019 6 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 14.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Vanha Pappila, os. Toukkalantie 5 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkitä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Keskusvaalilautakunta Aika 17.04.2015 klo 17:00-20:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1. Sivu 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Joensuun Työterveysliikelaitoksen johtokunta Aika 08.10.2014 klo 17:00-17:35 Paikka Penttilänkatu 7-9, 80220 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 35 Kokouksen laillisuus
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Kokousaika 19.12.2012 klo 18.00-19.05 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Yhteispalvelupiste KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Joensuun kaupunginhallituksen huone, Rantakatu 20, Joensuu. Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 05.06.2014 klo 16:00-18:40 Paikka Joensuun kaupunginhallituksen huone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 44 Kokouksen
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3
KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi Kirjastonjohtajan virka
nro 3/2010 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 22 SIVLTK 23 SIVLTK 24 SIVLTK 25 SIVLTK 26 Kokouksen järjestäytyminen Taloustilanne Virkamiespäätökset Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriavustusten julistaminen haettavaksi
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 7/2018 1
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 7/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika Torstai 22.11.2018 klo 08:30-13:45 Paikka Tuulikanteleen neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Pirkkalainen Tarja Halonen Ester Leskinen
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/2012 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Pöytäkirja 6/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 24.09.2012 klo 16:00-17:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kokousaika 22.10.2014 klo 18.42 20.20 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten
103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy
134 Kokousaika Tiistai 28.6.2011 kello 17.50 18.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat nro liite 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajien
Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja
ENONTEKIÖN KUNTA Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 28.9.2011 klo 16-16.25 Kokouspaikka Virastotalo Saapuvilla Seppo Alatörmänen pj olleet jäsenet Jyri Hautamäki vpj Mika Vaari vj Sirpa-Liisa Korva
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 14:00-16:22
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 25 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 30.03.2016 klo 14:00-16:22 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat
Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Pöytäkirja 4/2012 1 Tekninen lautakunta Aika 13.07.2012 klo 10:00-11:02 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 74 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13
Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta
MUUT Samola Riitta Pöytäkirjanpitäjä Hokkanen Timo Sosiaali- ja terveysjohtaja 4
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 14.01.2016 klo 14:00-16:00 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki
Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunta 6.11.2017 Sisällys 41 Tilintarkastusyhteisön valinta 42 Teknisen johtajan kuuleminen 43 Muut asiat Tarkastuslautakunta 6.11.2017 40 Aika 6.11.2017 klo 15.00 16.30 Paikka Kunnanviraston
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1(9)
KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1(9) Keuruun Vuokra-asunnot Liikelaitoksen johtokunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 16:00-16:45 PAIKKA Kaupungintalo, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 135, 14.09.2015 Kunnanhallitus, 150, 28.09.2015 Kunnanvaltuusto, 37, 28.09.2015 37 Muut mahdolliset asiat / Korholan koulun myyminen KNGDno-2015-647
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 49 PERUSTURVAPALVELUT / VUODEN 2015 TALOUSARVIO JA VUOSIEN
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 8/2014 Kokousaika 22.10.2014 klo 16.00 21.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2018 1
Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2018 1 Sivistyslautakunta Aika 27.03.2018 klo 17:30-19:00 Paikka Sonkajärven kirjasto Saapuvilla olleet jäsenet Niskanen Tiina Koistinen Venla Kuittinen Jyri Luukkonen Hannele
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus
JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 71
JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 71 Sivistyslautakunta Aika 30.10.2015 klo 15:00-15:30 Paikka Kaupungintalo 3 krs. kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Linda Suokas ja Merja Mälkiä.
LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 111 Koululautakunta Aika 09.12.2015 klo 18:05-19:20 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/ / 11. Sivistystoimenlautakunta Aika klo 16:30-17:10. Toivakan kirjasto.
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/2015 1 / 11 Sivistystoimenlautakunta 22.09.2015 Aika 22.09.2015 klo 16:30-17:10 Paikka Toivakan kirjasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 70 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 71