Nokian luonto ry. Toimintakertomus Yleistä
|
|
- Jalmari Kapulainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nokian luonto ry. Toimintakertomus 2016 Yleistä Yhdistyksen 41. toimintavuosi oli ennätyksellisen tapahtumarikas ja kokosi myös ennätyksellisen suuren osallistujamäärän retkille ja muihin Klaisuuksiin. Tapahtumat kruunasi toimilaja-kirjailija ja äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan suojelemiseksi elämäntyön tehneen Juha Taskisen puhuleleva esitys. Luonnonsuojelun lisäämisen ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen edistämiseksi tehkin töitä ja saavutemin pieniä voiloja. Siuron Sivakkavuorelle aiolu frisbeegolfratasuunnitelma raukesi luontoarvojen menetyksiä koskeneeseen keskusteluun ja krikikkiin. Siuron KnuuKlaan rikkaalle linnustoalueelle suunniteltu pienoishelikopterihanke peruuntui yhdistyksen toimitelua linnustokedot päätöksentekijöille. Puhtaamman ympäristön tavoileita edistemin muun muassa osallistumalla Ecolan Oy:n ja BIOratkaisun YVA-meneLely ympäristövaikutusten arvioinnin osallistujaryhmiin. Pirkanmaan maakuntakaavaehdotuksesta 2040 annemin lausunto Pirkanmaan liitolle. Siuron metsien suojelemiseksi julkaiskin vetoomus internekssä Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa ja se keräsi noin 1100 allekirjoitusta. Nokian kaupunginhallitus jäm kuitenkin suojelupäätöksen tekemälä. Markluhdanlahden linnustoalueesta jätemin kaupungille suojelualoite Pirkanmaan LintuKeteellisen yhdistyksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa. Viranomaisyhteistyötä tehkin monin tavoin. Kehonrannassa osallistumin katselmukseen polkulinjauksesta venerantaan. OsallistuMin Pirkanmaan ELY-keskuksen sidosryhmien tapaamiseen ja uhanalaisten lajien seurantatyöhön. Pirkan opistolle toteutemin linnun, lepakon ja liito-oravan pöntöntekokurssi Nokian Lintukoulun kanssa. Neljän kunnan retkikohteita avannut kurssi Luontoaarteita kulkijan silmin. Yhteistyötä tehkin eri tavoin myös kunnan toimijoiden ja oppilaitosten sekä alueellisten ja paikallisten seurojen ja yhdistysten kanssa. Siuron Pyymäen kedolta löytyi esiintymä ketonoidanlukkoa. KoukkujärvenKen länsipuolelta itälänsisuuntaisen Pinsiöstä Nokialle kulkeneen ja Kirkkopolkuun yhdistyneen vanhan polkuken pientareilta löytyi edustava esiintymä keto- ja ahonoidanlukkoa. Molemmat ovat silmälläpideläviä kasvilajeja. Vuoden aikana järjestemin 32 retkeä, tapahtumaa ja esilelyä. Ne keräsivät yhteensä noin 600 osallistujaa. Perinteisellä Pohjoismaisen Luonnonkukkainpäivänretkellä oli 30 osallistujaa ja sienitapahtumaan tutustui noin 130 kiinnostunula. Siuron Linnavuoren retkellä oli 30 retkeläistä. Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin vuosilaisessa kesäkisassa haemin maakunnan suurinta metsälehmusta. Nokian Luodon saaren metsälehmusryhmä valimin ykköseksi usean suuren rungon edustavan kokonaisuuden perusteella. Kisaan ilmoitemin myös Kehon kolmirunkoinen jämjämniinipuu.
2 Vuoden alussa julkaiskin jäsenkedote edellisvuoden 40-vuoKsjuhlien jälkimainingeissa. JäsenKedoLeessa valotemin yhdistyksen toimintaa ja tavoileita. TiedoteMin myös Siuron metsien puolesta ja Juha Norppa Taskisen vierailusta. Nokian Lintukoulun toimintakertomus on liileenä. 1. Yhdistys Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Timo Lepistö. Hallituksen varsinaisina jäseninä olivat Kaija Helle, Juha Lehmusnotko, Tapio PerLunen ja Keijo Rantanen. Anni Kytömäki, Timo Tuomisto ja Anne Viitalaakso toimivat varajäseninä. Kokouksiin osallistuivat kaikki. Toiminnantarkastajina olivat Harri Järvinen ja Pirjo Palander ja varatoiminnantarkastajina Annikki AnKla ja Markku Selin. Anne Viitalaakso toimi Pirkanmaan LintuKeteellisen yhdistyksen hallituksessa. Hän vastasi Nokian Lintukoulun toiminnasta. Hallitus kokoontui kahdeksan kertaa. Kokoukset pidemin 20.1., 23.2., 30.3., , 3.10., ja Kesäkuun kokouksessa arvioikin suunnitellun hoitohakkuun vaikutusta Haaviston lehtoon ja elokuun kokouksessa tehkin katselmus Siuron Sivakkavuorelle suunnitellun frisbeegolfradan vaikutusten ja seurausten arvioimiseksi. Kevätkokous pidemin Kerholan Lehteriluokassa ja paikalla oli 15 henkilöä. Kokouksen jälkeen nähkin Nokian Lintukoulun kutsumana Hannu Järvisen esitys Nokian linnuston menestyksistä ja tappioista. Syyskokouksessa Kerholan AnKnkamarissa oli neljä henkilöä. Kaija Helle osallistui Suomen luonnonsuojeluliiton liilokokoukseen Turussa. Hän edusk myös yhdistystä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin syyskokouksessa Jäsenet Vuoden lopussa yhdistyksellä oli 140 jäsentä. Jäsenmäärä kasvoi kahdeksalla uudella jäsenellä edellisvuodesta Jäsen9edote ja yhteydenpito jäseniin Helmikuussa 2016 julkaiskin edustava 24-sivuinen ja A5-kokoinen paperinen jäsenlehk, jonka painosmäärä oli 250 kpl. JäsenKedoLeessa esitelkin monipuolisesk yhdistyksen toimintaa oleella alkuvuosilta ja jatkuen nykyaikaan. Kunnan arvokkaat lajit ja Siuron vanhat metsät tulivat myös esitellyiksi. Jäsenten lisäksi lehteä jaemin yhteistyötahoille, muun muassa Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikköön, kaupunginvaltuustolle ja kirjastoihin sekä liilymislahjana uusille jäsenille.
3 Yhdisytksen pitämällä sähköposklistalla on 104 henkilöä, joista osa on jäseniä ja osa toiminnastamme kiinnostuneita. Vuoden aikana lähetemin 26 sähköposkkedotela eri aiheista, muun muasssa koosteita tulevista tapahtumista, ajankohtaisista asioista, KedoLeita vetoomuksista, mielipidekyselyistä ja muista erilaisista vaikulamisen mahdollisuuksista. 2. Edustukset 2.1. Edustukset Nokian luonto kutsumin Ecolan Oy:n ympäristövaikutusten arvioinnin ohjausryhmään, jossa yhdistystä edusk Kaija Helle. Yritys tuolaa tuhkasta ja kivimurskeesta metsänlannoitus- ja maanrakennusainela sekä luujauhosta luomulannoitela. Yhdistys kutsumin Nokian Bioratkaisun YVA-hankkeen seurantaryhmään. Hankkeessa suunnitellaan Koukkujärven jäleenkäsilelykeskuksen alueelle toimintaa, joka koostuu Nokian Vesi Oy:n jätevedenpuhdistamosta ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n biojäleiden ja puhdistamolieleiden käsilelylaitoksesta. Timo Lepistö nimemin seurantaryhmään edustamaan yhdistystä Esi:elyt, neuvo:elut, katselmukset, kurssit ja luennot 3.3. Siuron metsien suojelualoileen esilely Nokian Vihreät ry:lle. Kaija Helle avasi aloileen metsien luontoarvoja MaanmiLauslaitoksen Ketoimitus Kehonrannassa Kirkkosaaren polkuyhteyden merkitsemiseksi. Kaija Helle edusk yhdistystä kaikkien eduksi syntyneessä ratkaisussa Pirkanmaan ELY-keskuksen ympäristövastuualueen vuosilainen sidosryhmien tapaaminen Tampereella. Kaija Helle edusk yhdistystä. Ajankohtaisten kysymysten ohella kokouksessa käsitelkin muun muassa Kolmen helmen joen raakkuhankela. Uhanalaisten lajien hoitoon on tulossa rahoitusta ainakin ensi vuodeksi , 19.5., 2.6. ja 9.6. Luontoaarteita kulkijan silmin, Pirkan opiston neljän kunnan toimintaalueelle Lempäälän AhKalanjärvelle ja Päiväänniemeen, Vesilahden Linnavuorelle, Pirkkalan Pulkajärven luonnonsuojelualueelle ja Nokian Lapinvuoren luonnonsuojelualueelle toteutelu maastokurssi. Kurssille osallistui 24 henkilöä Kaija Helteen vetämänä Anne Viitalaakso järjesk Nokian Martoille yrmkurssin Kuljunkylän Viitalaaksolla. Kurssilla oli 15 henkilöä. Kurssilla paistemin lillukan ja vadelmalehken maustamia leluja sekä naukmin yrmteestä ja jalkakylvyistä ihanan lämpimässä säässä Kaarina Davis, Anni Kytömäki ja Kaija Helle tekivät Haaviston lehtoon suunnitellun hakkuun seurauksia arvioivan katselmuksen. Nokian kaupungin ympäristötoimi on hakenut ja saanut Pirkanmaan ELY-keskukselta luvan luonnonsuojelulain määräyksistä poikkeamiseksi Haaviston luonnonsuojelualueella. Tarkoitus on kaataa puustoa vuorijalavan menestymiseksi. Poikkeuslupa tuli Kedoksi Pirkanmaan luonnonsuojelupiirille Lintumaa Oy:n YVA-ryhmän kokous Nokialla Ecolan ja Outotec Oy:n tuhkan ja lieleen jatkojalostuksen suunnitelmista Koukkujärven teollisuusalueella. Kaija Helle edusk yhdistystä.
4 18.6. Anne Viitalaakso vek yrmkurssin Palhon maamiesseuralle. Mukana oli 23 henkilöä, joista kaksi oli lapsia Nokian lukion biologian 12 kurssilaista tutustui Ruutanan luonnonsuojelualueen luontotyyppien ja vanhan metsän lajistoon Kaija Helteen opastamana Osaran oppilaitoksen luontoalan 12 opiskelijaa retkeili InKanlahden muinaisuomalla luontoon ja geologiaan tutustuen Kaija Helteen johdolla Kunnan arvokkaiden luontokohteiden, luonnonsuojelun ajankohtaisten teemojen ja Siuron vanhojen metsien esilely Nokian Rotaryklubi ry:lle Kaija Helteen sanoin ja kuvin Perinteinen sienitapahtuma K-market LöyKksen aulassa Sienten tunnistamiseen ja käylöön opaskvat Lasse Kosonen ja Markku Selin Tampereen Sieniseurasta sekä Tuuli Mäkinen, Anne Viitalaakso ja Kaija Helle Nokian luonnosta. SieninäyLelyssä kävi ennätykselliset sienistä kiinnostunula Vetoomus Siuron arvokkaiden metsien suojelemiseksi keräsi noin 1100 allekirjoitusta. Keijo Rantanen ja Kaija Helle luovumvat vetoomuksen kaupunginhallitukselle Työkyvyn ylläpitopäivä InKanlahden muinaisuomalla Nokian terveysaseman henkilökunnalle. Kaija Helle johdam aamupäivän retkeä ja esileli 41:lle osallistujalle muinaisuoman luontoa ja geologiaa Tutustumisretki Siuron Linnavuorelle Patrian varikon henkilökunnalle. Mukana oli 10 retkeläistä, joista neljä oli reippaita lapsia. Kaija Helle opask talon isäntäväkeä Saimaannorpat Nokialla keräsi 105 kiinnostunula katsomaan Juha Taskisen innostavaa esitystä ja valloilavia kuvia. 3. Aloi:eet, lausunnot, mielipiteet ja 9edo:eet Mielipide Pirkanmaan ELY-keskukselle ehdotuksista Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi, Pirkanmaan vesienhoidon toimenpideohjelmaksi ja Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille Mielipide jätemin Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa Lupa-anomus Liikenteen turvallisuusvirastolle turvallisuusmääräyksistä poikkeamiseksi Nokian Siurossa uhanalaisen palosirkan hoitotöitä varten Mielipide Ecolan Oy:n ja Outotec Oy:n ympäristövaikutusten arvioinkohjelmasta. Ecolan Oy suunnilelee tuhkarakeistamon ja Outotec Oy lieleen termisen käsilelyn laitoksen perustamista Nokian Kyynijärven teollisuusalueelle. Linnunmaa Oy on laaknut suunnitelmista ympäristövaikutusten arvioinkohjelman Vetoomus internemin Siuron metsien suojelemiseksi ja Kedote aloileesta. Nokian luonto ry. ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. ovat avanneet internemin vetoomuksen Nokian Siurossa olevien vanhojen metsien suojelemiseksi Tiedote edellisestä.
5 13.9. Tiedote: Vetoomus Siuron arvokkaiden metsien suojelemiseksi keräsi yli 1100 allekirjoitusta OikaisuvaaKmus kaupunginhallituksen päätökseen hylätä Ruutanan METSO ja Siuron arvokkaiden metsien suojeluesitys Suojelualoite Markluhdanlahden linnustoalueesta Pirkanmaan LintuKeteellisen yhdistyksen ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa RaporM Pirkanmaan ELY-keskukselle Siuron palosirkkaesiintymän hoitotöistä Tiedote Juha Taskinen tuo norpat Nokialle. Lennäkki Saimaannorpat Nokialla tuli myös jakoon Muistutus Pirkanmaan maakuntakaavaehdotukseen Retket ja tapahtumat 6.2. Yhteistyössä Pirkan Opiston kanssa Linnun- lepakon- ja liito-oravanpöntön rakennuskurssi opiston Kloissa Teollisuusasemalla. Yhdistyksen ja Nokian Lintukoulun järjestämän kurssin vek Hannu Järvinen ja mukana oli 9 kurssilaista Perinteinen talviretki InKanlahden muinaisuomalle. Kaija Helteen vetämällä retkellä oli 20 osallistujaa, joista kauimpaa tulleet retkeläiset olivat Helsingistä ja Porista Retki Siuron Linnavuorelle. 30 retkeläistä tutustui vuoren geologiaan, muinaishistoriaan ja vanhaan metsään Kaija Helteen johdolla. Retkeläisistä yksi oli teini-ikäinen Retki Ruutanan luonnonsuojelualueelle Nokian nivelpiirille Kaija Helteen vetämänä. Mukana oli 25 vertaistukiryhmän jäsentä Sukelsimme Luodon saaren vihreyteen sadesäätä uhmaten. Mukana oli 18 retkeläistä, joista kolme lapsia. VenelauLureina toimivat Nokian parkolaiset ja retken vek Kaija Helle Pohjoismainen Luonnonkukkainpäivänretki Siuron Pyymäen kedolle tavoim 30 kasveista kiinnostunula retkeläistä. Heistä neljä oli 5-15-vuoKaita lapsia. Retken vek Anne Viitalaakso ja oppaina olivat Lasse Kosonen ja Anni Kytömäki Retki Nokian Kaakkurijärville Kaija Helteen vetämänä. Mukana oli 22 osallistujaa, joista yksi oli 7-vuoKas lapsi. Näimme Porrasjärvellä kuikkaparin ja Hienijärvelle kaakkuriparin yhden poikasen kanssa NiiLytalkoot Ala-Mikkolan haassa Nokian Sarkolassa. Talkoissa hoideliin maakunnallisesk arvokasta perinnemaisemaa Sarkolassa. SilmälläpideLävä ketoneilikka, virnasara, jäkki ja muut huomionarvoiset lajit ovat ilahdulavask lisääntyneet. Talkoot järjesk Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Sarin NiiLypalvelut yhteistyössä Nokian luonto ry:n kanssa. Talkoot vek Sari Hämäläinen.
6 7.8. Palosirkkakedon hoitotalkoot Siuron Pyymäessä Timo Lepistön vetämänä. Kymmenen käsiparia niim, haravoi, kaivoi heinätuppaita ja kitki uhanalaisen palosirkan esiintymää sirkkojen räknän säestämänä. Yksi talkoolainen avasi ketoa idästä valloilavalta heinikolta Suomen Luonnonpäivänretki Römövuoren kallioille Taivalkunnassa Kaija Helteen opastamana. Mukana oli yhdeksän Rauli-myrskyä uhmannula osallistujaa Muutontarkkailua Pitkäniemen lintutornilla ja ympäristössä Nokian lukion biologian kurssilaisille klo Nokian Lintukoulun kanssa, Kaija Helle. Lintuja ei juuri ollut näkyvillä, ja sen sijaan tunniskmme puulajeja ja syysasuisia kasvilajeja yhdeksän kurssilaisen kanssa Talkoot uhanalaisen palosirkan esiintymällä Siuron satamassa. Talkoissa raivamin vesaikkoa ja nostelkin heinäjuurakoita. Mukana oli 7 reipasta raivaajaa Keijo Rantasen vetämänä. Lisäksi Anne Viitalaakso opask vierailijaryhmää Pyymäen kedolla Aarnikääpä ja muita ihmeitä kääpäretki Siuron Sivakkavuorelle kymmenen kääpijän kanssa Kaija Helteen opastamana. Vanhin jyrkällä ja louhikkoisella vuorella mukana kiipeillyt oli 85-vuoKas teräsmummu Metsäretki Siuron päiväkodin viskareille (5-vuoKalle). Kaija Helle pääsi metsään yhdeksän mörrimöykyn kanssa ihmelelemään kääpiä, supikoiran kakkaa, Kaisten pesäkoloja, dinosaurusten ruokaa ja muita metsän ihmeitä Saimaannorpat Nokialla keräsi 105 kiinnostunula Lukion auditorioon katsomaan Juha Taskisen innostavaa esitystä ja valloilavia kuvia. 5. Tiedotus 4.1. "Utolan vuorijalava ja pirkkalankoivu rauhoitemin ensimmäisinä", Nokian UuKset referoi emeritusprofessori PeLer PorKnin yhdistyksen 40-vuoKsjuhlassa pitämää muisteloa ajasta ennen luonnonsuojelua Nokialla Nokian UuKset kertoi Nokian Lintukoulun loppaisen tapahtumasta Puropuiston 290 sorsaa sai mailavan loppiaisaterian Nokian luonto vie Linnavuorelle, Nokian uukset referoi yhdistyksen jäsenkedotela Hannu Järvinen kirjoim Nokian UuKsissa Pirkan opiston kanssa järjestetystä Linnun-, lepakonja liito-oravan pöntöntekokurssista Lintuhavainnot kertovat keväästä Siuron kätketyt aarteet, Nokian UuKset esileli AnM Tommisen jutussa Siuron metsien suojelualoileen kohteita sanoin ja kuvin Nokian UuKset kertoi muinaisuoman retkestä Historian muovaamaa luontoa Kiviainesten käylö kestävälle tasolle, yhdistyksen mielipide kallioiden louhinnasta Nokian UuKsissa Nokian UuKset : Puropuistossa pääsee lähelle luontoa, Kaarina Davisin ja Anni Kytömäen mielipide luonnon puolesta.
7 8.6. Toukat viis veisaavat rajoista, Nokian UuKset kertoi Siuron metsien suojelualoileen saamasta ikävästä käänteestä kaupunginhallituksessa Nokian UuKset valom Linnavuoren retkellä nähtyä ja koelua otsikolla Linnavuori antoi suojan valloilajilta Villejä ja vähemmän villejä yrlejä, Nokian UuKset oli mukana Anne Viitalaakson Nokian Martoille vetämällä villiyrmkurssilla Nokian UuKset: Siuron metsät tarvitsevat suojelua, yhdistyksen vaskne kaupunginhallituksen päätökseen, joka koskee Ruutanan METSOn ja Nokian luonnon ja Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin Siuron metsiensuojelualoileen palaulamista uudelleen valmisteltavaksi Tiedote metsävetoomuksesta Siuron metsiesuojelun puolesta Luonnonkukkaretken päätähk oli tänä vuonna koiranputki, Anne Viitalaakso kertoi Pohjoismaisen Luonnonkukkainpäivän retkestä Nokian UuKsissa Nokian UuKset: lähiluonto on omaa ja yhteistä kuka katsoisi kokonaisuula? Kaarina Davis ja Kaija Helle valomvat lähimetsien merkitystä ja osallistamisen puulumisen seurauksia kaupungin maankäytössä Toisenlaisen metsänomistajan mielipide, Kaarina Davisin mielipide Nokian UuKsissa Yle Tampere esileli alueuuksten radio- ja tv-lähetyksissä Siuron arvokkaita metsiä VasKne Nokian UuKsissa Erkki Mekkosen julkaistuun mielipiteeseen metsien suojelusta. 6.7.: Kaakkurien Kla huolelaa. Hannu Järvinen oli mukana 3.7. Kaakkurirjärville suuntautuneella retkellä VasKne NU:ssa julkaistuun frisbeegolfratahankela koskevaan juluun Urheilulaji, jossa mennään ihan metsään Yle Tampere uuksoi Pyymäen palosirkkakedon talkoista ja lajin menestyksestä Palosirkat räksivät nimikkokedollaan, Nokian UuKset kertoi Pyymäen kedon talkoista Kaija Helteen sanoin ja kuvin Lahja 100-vuoKaalle, Kaija Helteen kolumni luonnonsuojelusta Nokian UuKsissa Velholehdet vakuumvat retkeilijät, Kaija Helle kertoi Horhan- ja Römövuoen retkestä Nokian UuKsissa Kaarina Davisin mielipide Naulonvuorelle suunnitellusta aeroso<pelihankkeesta, joka peruuntui.
8 28.9. Yle Tampereen paikallisuukset kertoi Nokian kaupunginhallituksen päätöksestä hylätä Ruutanan METSOn ja Siuron arvokkaiden metsien suojeluesitykset Kun kääpiin hurahtaa, käy huonosk. Hannu Järvinen kuvaili paikallislehdessä Sivakkavuoren kääpäretken lajistoa ja tunnelmia MetsiLynyt MarkluhdanlahK kaipaa suojelua ja kunnostusta Nokian UuKset kertoi suojelualoileesta kohteen pitkäaikaisen linnustoseuraaja Rainer Mäkelän näkemyksin. Lokakuun lopussa Nokian UuKset kertoi: Juha Taskinen tuo norpat Nokialle. Myös AamulehK uuksoi näyläväsk: Juha Taskinen ei väsy taistelemaan norppien puolesta Nokian UuKset Kynäjalavat saivat kyykä Halkoniemessä. Juha Lehmusnotko kertoi tapahtuneesta Norppa voi jo paremmin, Nokian UuKset kertoi uhanalaisesta saimaannorpasta ja Juha Taskisen työstä lajin säilymiseksi Tundraurpiainen näyläytyi, Hannu Järvinen kertoi Nokian UuKsissa Kauniaisten reikn talvilintulaskennasta Yle Tampere kertoi uuksissaan Suomen luonnonsuojeluliiton 100 luontohelmen kampanjasta. Paikallisradio uuksoi Pirkanmaan kohteet, joissa Siuron metsät ovat mukana AamulehK kertoi Sumen sadan luontohelmen hankkeesta Luontohelmet kaipaavat suojaa ja esileli Pirkanmaan kohteita Nokian luonnon mielipide Nokian UuKsissa Säilyköön KoukkujärvenKen länsipuoli rakentamalomana.
Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys ry. Toimintakertomus Yleistä
Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys ry. Toimintakertomus 2017 Yleistä Yhdistyksen 42. toimintavuosi oli aktiivinen ja tapahtumarikas. Toimintavuonna vietettiin itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlia
Nokian Lintukoulun toiminta 2010
Nokian Lintukoulun toiminta 2010 Teksti ja kuvat: Anne Viitalaakso-Kaasalainen Tammi-helmikuu: Loppiaisena Nokian Puropuistossa ja keskustassa linturetkellä, osallistujia 9. Talvilintulaskennat: 3.1. Nokian
Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry
Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää
Nokian luonto ry c/o puheenjohtaja Timo Lepistö Aaroninkatu Nokia
Nokian luonto ry. 11.10.2016 c/o puheenjohtaja Timo Lepistö Aaroninkatu 14 37130 Nokia 044 5055999 nokianluonto@gmail.com Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä
Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta
Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 7.12.2014 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Riikka Armanto Puh. 050-5265399 Email: riikka.armanto@gmail.com http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Varsinais-Suomen ELY-keskus
ELYt ja merialueiden suunnittelu
ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Martinkatu 5, 20810 Turku, 040 372 5301 varsinais-suomi@sll.fi http://www.sll.fi/varsinais-suomi/ SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus
Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena
Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje
Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä
Nokian Lintukoulun toiminta 2017
Nokian Lintukoulun toiminta 2017 Nokian Lintukoulun kerhotoimintaa on järjestetty helmikuusta 2003 asti. Taustajärjestöinä toimivat Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ja Nokian luonto ry., joka rekisteröi
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto
Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso Espoo 11.4.2013 Nina Nygren, Tampereen yliopisto Luontodirektiivin tavoitteet Tavoite: edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy
Loimijoen vesienhoidon edistäminen
YMPÄRISTÖVASTUUTA YHDESSÄ Loimijoen vesienhoidon edistäminen Satu Heino KVVY Suomen suurin ja vanhin alueellinen vesiensuojeluyhdistys Tavoitteena koota yhteen vesienhoidosta kiinnostuneet tahot, tuottaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2019 1 (5) 197 Hakemus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Korkeasaarenluodon luonnonsuojelualueen perustamiseksi HEL 2018-013288 T 11 01 04 Päätös
Rentoutuminen luonnossa. Jätejengi- nukketeatteri. Vuosisata metsässä- oppitunti.
OHJELMA Alhoniityn Vihreä lippu- päiväkoti Rentoutuminen luonnossa. Ohjattua rentoutumista (mm. satuhierontaa sekä jännitys-rentousharjoituksia) lastentarhanopettajan ohjaamana. Toivomuksesta myös köysirata
Retkelle luontoon Pirkkalassa
Retkelle luontoon Pirkkalassa Pirkkalan luontokohteiden esittelyä (enimmäkseen vain kunnan omistamat maa-alueet otettu mukaan) Suojelualueet Pirkkalassa Suojelualueet Pirkkalassa: K i l l o n vanha metsä
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina
Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Toimintakertomus 2015
Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:
TAMPEREEN KAUPUNKI MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
TAMPEREEN KAUPUNKI 24.3.2017 MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava nro 8189 Dno: TRE: 1216 / 10.02.01 / 2016 PALAUTEKOOSTE Ehdotusvaiheen
Erityispiirteinen Puruvesi Natura 2000-vesistönä PURUVESI-SEMINAARI 20.7.2013
Erityispiirteinen Puruvesi Natura 2000-vesistönä PURUVESI-SEMINAARI 20.7.2013 Esityksen sisältö Puruveden erityispiirteet suojeluohjelmissa Natura 2000 suojelun toteuttaminen Suuntaviivoja Puruveden vesiensuojeluun
Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat
160 Aitolahden Koikansuon luonnonsuojelualueen muodostaminen luonnonsuojelulain nojalla. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko
Tampere Ote pöytäkirjasta 21/2017 1 (5) Kaupunginhallitus, 160, 06.03.2017 Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, 14, 31.01.2017 Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto, 22, 14.02.2017
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Lieksan luoteisosassa, vain 0,5 km
Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta
Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta 2020-2030 Luonto-Liitto Pohjanmaa, Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys, Ostrobothnia Australis, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Vaasan ympäristöseura
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta
Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.
Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:
MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-
1/6. Nokian luonto ry. Toimintakertomus 2015. 1. Yleistä
1/6 Nokian luonto ry. Toimintakertomus 2015 1. Yleistä Yhdistyksen 40. vuosi kulki aktiivisen toiminnan merkeissä koko tarkastelujaksolla. Luonnonsuojelun lisäämisen, luonnon monimuotoisuuden säilymisen
POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA
LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Toimintakertomus vuodelta 2011
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA
YLIVIESKAN KAUPUNKI URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKA AAVA Vastine osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettuihinn lausuntoihin ja mie- lipiteisiin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30. 5.2017 URAKKANEVAN
Suomen 100 luontohelmeä - kohdehaun 2. kierros ja 1. kierroksen tietojen täydennys
Suomen 100 luontohelmeä - kohdehaun 2. kierros ja 1. kierroksen tietojen täydennys KYSYMYKSET Mukavaa, että olette ehdottamassa luontohelmeä vuonna 2017 vietettävän Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä on
IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,
IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut
Toimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Pohjois-Kymen Luonto ry 1 Pohjois-Kymen Luonto ry on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Kouvolassa ja Iitissä ja toimii alueellaan luonnon ja ympäristön edunvalvojana.
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Yhteenveto hankkeesta Maakuntahallitus 14.9.2015 Pohjavesien suojelun ja MAAKUNTAKAAVA kiviaineshuollon yhteensovittaminen
NOKIAN LUONTO TULIPÄÄ HIPPI ÄINEN. Nokian yhdistys on vuoden PARAS! Kaavoituksen siansaksaa suomeksi. Linnunpönttöjä koko Siuron matkalta
1 9 1 20 NOKIAN LUONTO Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys ry Linnunpönttöjä koko Siuron matkalta TULIPÄÄ HIPPI ÄINEN Nokian yhdistys on vuoden PARAS! Kaavoituksen siansaksaa suomeksi NOKIAN LUONTO
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) Hallituksen kokous 30.11.2004 Aika 26.11.2004 kello 18.10-22.30 Paikka Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, Lahti Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1
i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 8.3.2016 18:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Edellisen
Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/ (7) Lapsi- ja perheasiainneuvosto Aika , klo 18:00-20:15. Lahelan Tertun nuorisotila
Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/2017 1 (7) Aika 22.11.2017, klo 18:00-20:15 Paikka Lahelan Tertun nuorisotila Käsitellyt asiat 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34 Pöytäkirjan tarkastus 35 Nuorisotyö
NATURA VERKOSTO
NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Torttijärven alue sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä
Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen. Lataa
Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen Lataa Kirjailija: Kimmo Martiskainen ISBN: 9789522540720 Sivumäärä: 202 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.65 Mb Valkoselkätikka on aina kuulunut Suomessa pesivään
BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA
YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT POLITIIKKADIALOGI 2017 CASE SENAATTI-KIINTEISTÖT: BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA JUHA LEMSTRÖM 15.6.2017 SENAATTI-KIINTEISTÖT VALTION LIIKELAITOS Tehtävänä
Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen
Kankaan liito-oravaselvitys
Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 75
08.12.2014 Sivu 1 / 1 1857/00.04.01/2014 75 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ylimääräinen yhtymäkokous 19.12.2014 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310
Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013
Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot
Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot 1960-luvulla kuljettiin Viialasta Valkeakoskelle polkupyörällä yli 20 km matka peleihin ja harjoituksiin. Valkeakosken
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2
Nuorisovaltuusto 02.04.2013 AIKA 2.4.2013 klo 14.00 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON
Tilaisuuden avaus. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä Antton Keto
Tilaisuuden avaus Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä 14.5.2019 Antton Keto Vesien- ja merenhoidon vaiheet Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (12 ) Toimenpideohjelma
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry Kuninkaankatu Tampere Toivion osayleiskaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pirkkalan ympäristöyhdistys ry c/o pj Pirkko Huovila Seppä-Malmintie 9 33960 PIRKKALA Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry MIELIPIDE Kuninkaankatu 39 33100 Tampere 17.11.2015 Pirkkalan kunta, Ympäristölautakunta
YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA 14.3.2012
TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA 13.3.2012 JA SOTKAMOSSA YLEISÖTILAISUUDEN OHJELMA Klo 16 18 Vapaamuotoinen tutustuminen suunnitelmiin Klo 18
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva vuodelta 2006 Kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Dnro: Pilvenmäki III B: Paavolan kaupunginosa. Hakija/Aloite Multi-Monitoimi
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.2008 Yleistä arviointiselostus on laaja sekä esitystavaltaan hyvä
Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017
Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).
MMA Päijät-Häme syyskokous 2018
MMA Päijät-Häme syyskokous 2018 Yhdistyksemme syyskokousta vietettiin Hartwall Panimolla Kasaajankatu 13 Lahti torstaina 22.11.2018 klo 18.00. Paikalla oli 32 jäsentä. Kokouksen alussa, nautimme kahvit
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
Yleisötilaisuuden ohjelma
Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset
Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset hämeenkylmänkukka Ahveniston keto Heli Jutila 5.11.2018 klo 17-19 Ahveniston vanhan sairaalan juhlasali, A-rakennus, 3.krs Kasvillisuus, kasvisto ja luontotyypit
Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta
Suojelutietopaketti 14.11.2015, Tampere Miksi kaavoitus on tärkeää? Kaikki hankkeet linkittyvät kaavoitukseen Lintujen suojelu on vaikeaa ilman kaavoitukseen osallistumista Prioriteetti yhdistyksissä?
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Pohjois-Kymen Luonto ry 1 Pohjois-Kymen Luonto ry on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Kouvolassa ja Iitissä ja toimii alueellaan luonnon ja ympäristön edunvalvojana.
Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula
STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 29.9.2011 Veli Matti Hettula MIKÄ ON STAALON TEATTERIFESTIT? Ketkä ovat mukana tapahtuman järjestämisessä? Järjestäjänä :Taideseura Staalo Kittilästä, Levin