MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA
|
|
- Pia Mattila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: VIHERYHTEYSTARVE. Merkinnällä on osoitettu maiseman, virkistystoiminnan ja ekologisten yhteyksien kannalta tärkeitä viheryhteystarpeita. Liito-oravan liikkumisverkoston kannalta tärkeillä viheryhteyksillä puustoisen viherkäytävän tulee olla vähintään 30m leveä. ma MA VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ. Alueen suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on edistettävä kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Alueen käyttö ja rakentaminen tulee sopeuttaa alueen kulttuuriperintöön ja ominaislaatuun. Museoviranomaiselle tulee varata tilaisuus lausunnon antamiseen ennen suojelukohteita koskevien lupahakemusten ratkaisemista. Valtakunnallisesti merkittävinä rakennettuina kulttuuriympäristöinä on osoitettu MA) Mäntäntehtaat ja yhdyskunta, VC) Vilppulan ja Kolhon rautatieasemat - Vilppulan asema, Vilppulan vahtitupa, VT) Kotiniemen kasvatuslaitos ja MB) Joenniemen kartano. ma VB MAAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ. Alueen suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on edistettävä kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Alueen käyttö ja rakentaminen tulee sopeuttaa alueen kulttuuriperintöön ja ominaislaatuun. Museoviranomaiselle tulee varata tilaisuus lausunnon antamiseen ennen suojelukohteita koskevien lupahakemusten ratkaisemista. Maakunnallisesti merkittävinä rakennettuina kulttuuriympäristöinä on osoitettu VB) Ylä-Ajos, VS) Vilppulan kirkko ja hautausmaa, VF) Vilppulankoski, MC) Seppälän tila, MU) Mäntänvuori, ME) Sillanpään asuinalue, MI) Tammikangas ja MJ Tammiranta sekä MO) Kirkonpelto ja Kauppatori, MR) Mäntän koulukeskus, Koskelan entinen kansakoulu ma NN MAISEMALLISESTI JA/TAI KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKAS ALUEKOKONAISUUS. Paikallisesti merkittävä alue. Alueen suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä on edistettävä kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Alueen käyttö ja rakentaminen tulee sopeuttaa alueen kulttuuriperintöön ja ominaislaatuun. Alueella tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennus-, kulttuuri- ja/tai maisemahistoriallisesti arvokas luonne säilyy. Alueella ei saa tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka vaarantavat alueen arvot. Merkinnällä on osoitettu rakennetun kulttuuriympäristön paikallisesti merkittävät alueet. Kirjainindeksi viittaa inventointiin. KULTTUURIHISTORIALLISESTI MERKITTÄVÄ RAKENNUS TAI RAKENNUSRYHMÄ. Merkinnällä on osoitettu kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennukset ja rakennusryhmät, joiden arvojen säilyttäminen tulee olla kaikkien maankäyttöhankkeiden tärkeänä tavoitteena. Kohteiden numerointi viittaa kaavatyön yhteydessä tehtyyn rakennetun kulttuuriympäristön inventointiin.
2 SUOJELTAVA RAKENNUS TAI RAKENNUSRYHMÄ. Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Rakennuksissa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden, käyttötarkoitusten muutosten sekä täydennysrakentamisen ja alueella tehtävien toimenpiteiden tulee olla sellaisia, että alueen rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas luonne säilyy. Rakennuksia ei saa purkaa ilman lupaa (MRL 127 ) eikä niissä saa tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka vähentävät rakennusten suojeluarvoa. Museoviranomaiselle ja kirkkohallitukselle tulee varata tilaisuus lausunnon antamiseen ennen suojelukohteita koskevien lupahakemusten ratkaisemista. Merkinnällä on osoitettu Vilppulan kirkko. luo-1 1 LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA ERITYISEN TÄRKEÄ KOHDE. Uhanalaisen lajin, liito-oravan, esiintymisalue. Alueella olevien erityisten luontoarvojen säilyminen tulee turvata. Alueen käytössä ja kehittämisessä on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen ja esiintyvien eliölajien säilyttämisedellytykset. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulain 49 perusteella. Merkinnällä on osoitettu luontoselvityksen luontokohteiden numeroitiin perustuen: 9 Sammalahden eteläpuoleinen lehtometsä 12 Pättiniemi Vilppulankoski luo-2 1 LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA TÄRKEÄ KOHDE. Paikallisesti arvokkaita alueita. Alueiden käyttöä suunniteltaessa ja toteuttaessa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisedellytykset. Merkinnällä on osoitettu luontoselvityksen luontokohteiden numerointiin perustuen: 1 rantaluhdat 2 rantaluhdat 3 rantaluhdat 4 rantaluhdat 5 Kannuslampi 7 Sassin vanhat metsät 8 Sassin vanhat metsät 13 Vuohijoen neva 14 Vuohijoen uoma ja sen välitön lähiympäristö 15 Lampisenniemi 16 Vilppulankoski 17 Päijänteenlammi 18 Ajosjärven kaakkoisranta 19 Niemi Umpimähkän eteläpuolella 20 Huhtipuro 21 Kälvin lähde ja lähteikkö 22 Kälvinvuori nat NATURA VERKOSTOON KUULUVA ALUE. Alueen suojeluperusteena olevien luontotyyppien säilyttäminen tulee turvata alueen hoidossa ja käytössä. merkinnällä on osoitettu Mäntänvuori (Natura-tunnus FI )
3 luo-3 1 LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA TÄRKEÄ KOHDE. Paikallisesti arvokkaita lintualueita. Alueiden käyttöä suunniteltaessa ja toteuttaessa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisedellytykset. Merkinnällä on osoitettu luontoselvityksen numeroinnin mukaisesti: 1 Huhtilammi 2 Huhtipuro 3 Nimetön lahti Ajosjärven pohjoisosassa 5 Iso Kangasjärven laskuojan lehto 6 Kapakkalammi 7 Melasjärven rantaluhta 8 Vähä Kangasjärvi 9 Kotalammi 10 Lehdon kosteikko 11 Nurmisenlammi 12 Alarannan metsä 13 Monhanlahti 14 Pättiniemen metsä 15 Kannuslampi 16 Alaranta 17 Ristiniemen metsät 18 Raja-aho sm 1 sm 38 MUINAISMUISTOALUE. Alueella sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Merkinnällä ei osoiteta alueen/kohteen tarkkaa laajuutta vaan alueen laajuus tulee tarvittaessa selvittää tarkemmilla tutkimuksilla. Aluetta ja sen lähiympäristöä koskevat maankäyttösuunnitelmat on lähetettävä museoviranomaisellle lausuntoa varten. Merkinnällä on osoitettu arkeologisen inventoinnin mukaiset muinaismuistoalueet. Alueiden numerointi viittaa inventointiin. kp 38 1 kp KULTTUURIPERINTÖALUE/KOHDE. Muu arkeologinen kulttuuriperintöalue/kohde, jolla sijaitsevien historiallisten rakenteiden ja kerrostumien poistaminen on sallittua vain erityisestä syystä ja riittävän arkeologisen dokumentoinnin jälkeen. Aluetta/kohdetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella museoviranomaisen kanssa. Merkinnällä on osoitettu arkeologisen inventoinnin mukaiset kulttuuriperintöalueet irtolöytöjä lukuun ottamatta. Numerointi viittaa inventointiin. OLEVA TAI MAHDOLLINEN RAUTATIEPYSÄKKI. Oleva tai uusi paikallisliikenteen liikennepaikka. Ympäristön suunnittelussa tulee huomioida liityntäpysäköinnin tilavaraukset. Uusien asemien jatkosuunnittelu edellyttää lisäselvityksiä. Vilppulan aseman osalta kaavassa esitetään sekä nykyinen asema että vaihtoehtoinen uusi aseman sijainti sekä näihin liittyvät kevyen liikenteen ylikulun yhteystarpeet. PILAANTUNEET MAA-ALUEET. Kohteissa on havaittu kohonneita haitta-ainepitoisuuksia ja puhdistustarve on arvioitava tai se on jo todettu. Tarvittaessa pilaantunut alue on kunnostettava ennen rakentamistoimenpiteisiin ryhtymistä. Asemakaavoituksen yhteydessä on tutkittava maaperän pilaantuneisuus.
4 saa AK MAHDOLLISESTI PILAANTUNEET MAA-ALUEET. Kohteet, joiden pilaantuneisuus on selvitettävä maankäytön tai omistussuhteiden muuttuessa. Tarvittaessa pilaantunut alue on kunnostettava ennen rakentamistoimenpiteisiin ryhtymistä. Asemakaavoituksen yhteydessä on tutkittava maaperän pilaantuneisuus. KERROSTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alue varataan asuinkerrostalovaltaiselle rakentamiselle. Alueelle saa sijoittaa työtiloja ja asumista palvelevia lähipalveluja. AL AP ASUIN-, LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN ALUE. Alueelle voidaan sijoittaa asumista sekä sellaisia toimintoja, joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Alueelle saa sijoitaa myymälätiloja. Alueelle saa sijoittaa myös työtiloja ja asumista palvelevia lähipalveluja. AP-1 Alue varataan pientalovaltaiselle asuinrakentamiselle. Alueelle saa sijoittaa myös golfkenttään liittyviä palveluita ja työtiloja, joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. AP-2 Alue varataan erillispientalovaltaiselle asuinrakentamiselle. Alueelle saa sijoittaa myös hevosläheiseen asumiseen liittyviä pienimittakaavaisia rakennuksia, kuten talleja. Alueelle saa sijoittaa sellaisia pienimuotoisia työtiloja, joista ei aiheudu melua, raskastaliikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Hulevesien hallinnan kannalta keskeisten valumauomien toiminnan varmistamiseen tulee kiinnittää huomiota. AP-3 Alue varataan erillispientalojen rakentamiselle. Osa rakennuksista voi olla omarantaisilla tonteilla, mutta rakennusten sijoittelussa on huomioitava myös rannan julkinen virkistyskäyttö. AP-4 Alue on tarkoitettu pientalovaltaiselle, vesistön, matkailupalveluiden ja lentokentän läheisyyttä hyödyntävälle konseptiasumiselle. Alueelle saa sijoittaa konseptin mukaisia palveluita ja työtiloja kuten lentokoneiden säilytyshalleja joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Lentotoiminnasta aiheutuva melu ja eri liikkumistapojen risteämispaikkojen liikenneturvallisuus tulee huomioida suunnittelussa.
5 AP-5 Määräyksellä osoitetaan rantamitoitukseen perustuvat yksittäiset ympärivuotisen ranta-asumisen rakennuspaikat. Rakentamisessa tulee kiinnittää huomiota rakennusten asemaan maisemassa sekä rantojen luonnon säilymiseen. Uuden rakennuspaikan vähimmäiskoko on 5000m2. Jätevesiverkon piirissä rakennuspaikan koko voi olla myös pienempi, kuitenkin vähintään 2000m2. Kullekin rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksiasuntoisen, kaksikerroksisen rakennuksen, erillisen saunarakennuksen sekä talousrakennuksia. Rakennuslupa voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. Rakennuspaikalle rakennettavien rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 5% rakennuspaikan pinta-alasta. Rakennuspaikan rantaviivan pituuden tulee olla vähintään 50 metriä kohtisuoraan mitattuna. AP-6 V/AP RA Alue varataan pientalovaltaiselle asuinrakentamiselle. Rakennusten ja kulkuyhteyksien suunnittelussa tulee ottaa huomioon virkistykselliset ja maiseman arvot sekä läheinen arvokas kulttuuriympäristö. VIRKISTYKSEN JA PIENTALOASUMISEN ALUE. Alue varataan yleiselle virkistäytymiselle erillispientalojen rakentamiselle. Toimintojen yhteensovittaminen ratkaistaan asemakaavalla. LOMA-ASUNTOALUE. Määräyksellä osoitetaan rantamitoitukseen perustuvat yksittäiset loma-asuntojen rakennuspaikat. Rakentamisessa tulee kiinnittää huomiota rakennusten asemaan maisemassa sekä rantojen luonnon säilymiseen. Arvokkaiden kulttuuriympäristön läheisyydessä tulee rakentamisen sovittamisessa ympäristöönsä kiinnittää erityistä huomiota. Uuden rakennuspaikan vähimmäiskoko on 3000m2. Jätevesiverkon piirissä rakennuspaikan koko voi olla myös pienempi, kuitenkin vähintään 2000m2. Lomarakennuspaikkojen kokonaisrakennusoikeus on 150 krsm2. Kullekin rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksiasuntoisen, kaksikerroksisen rakennuksen, erillisen saunarakennuksen sekä talousrakennuksia. Rakennuslupa voidaan myöntää osayleiskaavan perustella. Rakennuspaikalle rakennettavien rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 5% rakennuspaikan pinta-alasta. Rakennuspaikan rantaviivan pituuden tulee olla vähintään 50 metriä kohtisuoraan mitattuna. AT KYLÄALUE. Alue on tarkoitettu kylämäisen rakentamisen alueeksi.alueelle voidaan sijoittaa asutusta, työtiloja ja maatalouden tilakeskuksia tai näihin rinnastuvia tiloja. Rantavyöhykkeellä rakennusoikeus sijoittuu maanomistajakohtaisesti osoitetuille rakennuspaikoille.
6 C KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE. Keskusta-alueen pääasiallisia toimintoja ovat palvelut ja hallinto, keskustaan soveltuva asuminen ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomat työpaikkatoiminnat sekä näihin liittyvät yhdyskuntateknisen huollon alueet sekä liikenne- ja virkistysalueet. Merkinnällä on osoitettu Mäntän ja Vilppulan ydinkeskustat. Vilppulassa kehittämisen lähtökohtana ovat alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset ja miljööt sekä näiden määrittelemä ihmisen kokoinen mittakaava maltillisen korkuisine rakennuksineen ja yksityiskohtineen. Alueen identiteettiä pyritään vahvistamaan erityisesti aseman ja kunnan entisen hallinnollisen keskuksen välisellä alueella. Identiteetin vahvistamisella tuetaan alueen elinvoimaisuutta. Vilppulan keskustaan pyritään tuomaan monipuolisesti erilaisia toimintoja, erityisesti panostetaan asumiseen. Mäntän keskustassa pyritään elinvoiman edistämiseen huomioiden teollisuushistoriallisesti arvokkaan yhdyskunnan keskeiset asemakaavalliset ratkaisut sekä eri vuosikymmenien kuluessa syntynyt kulttuuriperintö, arkkitehtuuri ja miljööt. Huomio tulee kiinnittää sekä korjaamisessa että uudisrakentamisessa laatuun, mittakaavaan sekä kestävien materiaalien käyttöön. P PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. P-1 P-2 P/AP PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. Alue on tarkoitettu ratsastuskoululle ja ratsastamiseen liittyville toiminnoille ja palveluille. PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. Alue on tarkoitettu lentotoimintoihin liittyille palveluille. PALVELUJEN JA PIENTALOVALTAISEN ASUMISEN ALUE. Alue varataan palveluiden ja asumisen alueeksi. Asuinrakentamisen tulee olla pientalovaltaista, kuten erillispientaloja, kytkettyjä pientaloja, rivitaloja tai mittakaavaltaan pientaloasumiseen rinnastuvia pienkerrostaloja. Lisäksi alueelle saa sijoittaa majoitus- ja työtiloja sekä urheilu- ja virkistyspalveluita, joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. 1 2 Joenniemen ja tenniskeskuksen läheisillä P/AP -alueilla tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen metsäisen olemuksen säilymiseen. Vilppulankosken pohjoisrannan P/AP -alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota mahdollisen uudis- ja korjausrakentamisen sopeuttamiseen arvokkaaseen kulttuurimiljööseen. AM MAATILAKESKUSTEN ALUE. Alue on vatattu maatilojen talouskeskuksille. Alueella voi harjoittaa maa- ja metsätaloutta. 3 Ylä-Ajoksen ympäristössä tulee kiinnittää erityistä huomiota arvokkaan pihapiirin ja siihen liittyvän peltomaiseman säilymiseen.
7 PY JULKISTEN PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. PY-2 TP T T-1 TY JULKISTEN PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE. Alue on tarkoitettu palveluasumiselle ja muille palveluasumiseen liittyville toiminnoille ja palveluille. Palveluasuminen ja alueen muut toiminnot ja palvelut voivat olla julkisen tai yksityisen tahon toteuttamia. TYÖPAIKKA-ALUE. Alueelle voi sijoittaa työtiloja, toimisto- ja palvelutyöpaikkoja, ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta teollisuutta ja siihen liittyvää myymälä- ja varastotilaa. TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE. PUUTERMINAALIALUE. Alue on tarkoitettu puutavaran ja bioenergiaraaka-aineiden kuljetuksiin, käsittelyyn ja kuormausjärjestelyihin liittyville terminaalitoiminnoille. Alueelle voi sijoittaa terminaalitoimintojen lisäksi teollisuus- ja varastorakennuksia. Lisäksi alueelle saa sijoittaa muita alueen pääasiallisia toimintoja palvelevia tiloja kuten toimisto- ja myymälätiloja. Alueen suunnittelussa on huolehdittava liikennejärjestelyiden toimivuudesta. TEOLLISUUSALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ ASETTAA TOIMINNAN LAADULLE ERITYISIÄ VAATIMUKSIA. V VIRKISTYSALUE. VM VIRKISTYS- JA MATKAILUALUE. Alueelle on mahdollista sijoittaa virkistys- ja matkailutoimintaa palvelevaa pienimuotoista rakentamista ja rakenteita. V-2 VIRKISTYSALUE. Alueelle on mahdollista sijoittaa pienimuotoista virkistystoimintaa palvelevaa rakentamista. VU URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. Alueelle on mahdollista sijoittaa urheilu- ja virkistystoimintaa palvelevaa pienimuotoista rakentamista ja rakenteita. VL LÄHIVIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. RM MATKAILUPALVELUJEN ALUE.
8 LR RAUTATIELIIKENTEEN ALUE. LL LENTOLIIKENTEEN ALUE. LV VENEVALKAMA-ALUE. LV-2 PUISTOVENEALUE. LP YLEISEN PYSÄKÖINNIN ALUE. ET YHDYSKUNTATEKNISEN HUOLLON ALUE. EP EN EH PUOLUSTUSVOIMIEN ALUE. ENERGIAHUOLLON ALUE. HAUTAUSMAA-ALUE. EV SUOJAVIHERALUE. SL M M-2 MA LUONNONSUOJELUALUE. Merkinnällä on osoitettu Mäntänvuoren, Lietunsalon ja Elämäntaipaleen luonnonsuojelualueet. MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE. Alue on tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Uusi asuinrakentaminen on sijoitettava olemassa olevan asutuksen tai tiestön yhteyteen aluevarausmerkinnän pääkäyttötarkoitusta vaikeuttamatta. Rakennusten tulee sijoitukseltaan ja ulkomuodoltaan sopeutua ympäristöönsä. Ranta-alueella (ra) sallitaan maa- ja metsätalouteen liittyvä tai kalatalouden harjoittamista varten tarpeellinen rakentaminen. MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE. Alue on tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Uusi asuinrakentaminen on sijoitettava olemassa olevan asutuksen tai tiestön yhteyteen aluevarausmerkinnän pääkäyttötarkoitusta vaikeuttamatta. Rakennusten tulee sijoitukseltaan ja ulkomuodoltaan sopeutua ympäristöönsä. Alueella on sallittua ulkoilureittien ja niihin liittyvien rakenteiden rakentaminen. MAISEMALLISESTI ARVOKAS PELTOALUE. Alueen säilyminen avoimena viljelyskäytössä on maisemakuvan kannalta tärkeää. Alueelle saa rakentaa maatalouteen liittyviä rakennuksia olevien talouskeskusten yhteyteen maisemaa kunnioittaen. Rakennusten sijoittelussa on huomioitava avoimien näkymien säilyminen.
9 W VESIALUE. kt KANTATIE st/pk SEUTUTIE yt/kk YHDYSTIE/KOKOOJAKATU. UUSI OHJEELLINEN TIEYHTEYS ERITASORISTEYS ILMAN LIITTYMÄÄ. PARANNETTAVA LIITTYMÄ. Merkinnällä on osoitettu kantateiden 58 ja 56 risteyksen maakuntakaavan mukainen eritasoliittymä. Parannus on mahdollista toteuttaa ensivaiheessa myös tasoristeyksenä. Jalankululle ja kevyelle liikenteelle toteutetaan reitistön turvallisen jatkuvuuden takaamiseksi alikulkuyhteydet. PÄÄRATA. Merkinnällä on osoitettu Oriveden ja Haapamäen välinen rataosuus. YHDYSRATA/SIVURATA/KAUPUNKIRATA. Merkinnällä on osoitettu Vilppulan ja Mäntän välinen rataosuus, jolla tutkitaan paikallisliikenteen aloittamisen mahdollisuuksia. Merkinnällä on osoitettu myös teollisuutta palvelevia pistoraiteita. ULKOILUREITTI. Ulkoilureitteihin sisältyy kävelyreittejä, luontopolkuja ja latuja. Ulkoilureitit sijoitetaan metsäautoteiden ulkopuolelle lukuunotamatta mahdollisia tienylityksiä. Merkinnällä esitetään ohjeellinen sijainti. ULKOILUREITIN YHTEYSTARVE. Reitin sijainti ratkaistaan tarkemman suunnittelun yhteidessä. KEVYEN LIIKENTEEN REITTI. KEVYEN LIIKENTEEN YHTEYSTARVE. RATSASTUSREITTI. Ohjeellinen sijainti. MOOTTORIKELKKAILUREITTI. Ohjeellinen sijainti.
10 UUSI METSÄLATUREITTI. Ohjeellinen sijainti. z VOIMALINJA. j JÄTEVESIJOHTO. Verkoston keskeiset osat. v VESIJOHTO. Verkoston keskeiset osat. MELUALUE. Määräys osoittaa kaava-alueen osat, joilla 45dB yöajan keskiäänitaso ylittyy. Alueen määritys nojaa kaavan yhteydessä tehtyyn meluselvitykseen. Suunnitellessa melusta häiriintyviä kohteita melualueelle tulee paikan meluolosuhteet tarkistaa lähemmin ja tarvittaessa torjua melu rakenteellisesti. Melusuojaus toteutetaan miljöö huomioiden. le LENTOESTEALUE. Määräys osoittaa likimääräisesti Sassin lentopaikan lentoestealueen, jolle ei saa rakentaa ilman lentoestelupaa yli 45m korkeita lentoesteitä. kv pv KEMIKAALILAITOKSEN KONSULTOINTIVYÖHYKE. Asemakaavoituksen yhteydessä on pyydettävä turvallisuus- ja kemikaaliviraston (TUKES) ja pelastusviranomaisen lausunto. TÄRKEÄ TAI VEDEN HANKINTAAN SOVELTUVA POHJAVESIALUE. ra RANTAMITOITUKSELLA TARKASTELTU RANTA-ALUE. Leveys n. 200 metriä. Alueella on tehty emätilatarkastelu ja mitoitus rantarakentamisen sallitusta määrästä. Muilta rantavyöhykkeen alueilta, kuin osoitetuilta rakennuspaikoilta on rakennusoikeus rantavyöhykkeeltä siirretty kiinteistökohtaisesti osoitetuille rakennuspaikoille. Rakennusalueiden ulkopuolella on voimassa MRL 43.2 :n mukainen rakentamisrajoitus. UUSI RAKENNUSPAIKKA. Punainen piste osoittaa tilalle osoitetut uudet rakennuspaikat. OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA. Musta piste osoittaa tilalle osoitetut olemassa olevat rakennuspaikat.
11 UIMARANTA. VENESATAMA. YLEISKAAVA-ALUEEN RAJA. ALUEEN RAJA. OSA-ALUEEN RAJA. NYKYISELLÄÄN SÄILYVÄT ALUEET. Käyttötarkoituksen kirjaintunnus ja väri. PIENIN TOIMENPITEIN KEHITETTÄVÄT ALUEET. Käyttötarkoituksen kirjaintunnus ja väri. Alueet ovat potentiaalisia täydennysrakentamisen alueita. Alueiden perusluonnetta ei ole tarkoitus muuttaa, mutta niillä on tarpeen tehdä muutos- ja parannustoimenpiteitä. Alueilla ei ole asemakaavaa. UUDET JA OLENNAISESTI MUUTTUVAT ALUEET. Käyttötarkoituksen kirjaintunnus ja väri. Alueet on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi. Alueiden maankäyttö tulee muuttumaan merkittävästi suhteessa nykyiseen käyttöön. SELV SELVITYSALUE. Alueen käyttötarkoituksen määrittely edellyttää lisäselvitystä. Merkinnällä on osoitettu Sassin uudet asuinalueet yhdistävä välialue, jonka hyödyntäminen edellyttää käyttötarkoituksesta riippuen tulvasuojelun, maaperän puhtauden ja kunnallisteknisten ratkaisujen selvittämistä asemakaavoituksen yhteydessä. YLEISMÄÄRÄYKSET Alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet on otettava rakentamisessa huomioon. Hulevesien hallinta tulee ottaa huomioon asemakaavoituksessa ja muussa tarkemmassa suunnittelussa. Hulevesien hallinta tulee ensisijaisesti ratkaista kiinteistökohteissa. Tarvittaessa asemakaavoituksessa tulee osoittaa alueellisille hulevesien hallintajärjestelmille soveltuvat sijoiteuspaikat ja mitoitus sekä ohjeistaa kortteli- ja/tai tonttikohtaista hulevesien hallinta. Hulevesiverkoston toimintaa estäviä toimenpiteitä kuten avo-ojien peittämistä tulee välttää. Hulevesien hallinnalle uusilla tai muuttuvilla alueilla on esitetty alustavia suosituksia osayleiskaavan yhteydessä laaditussa hulevesiselvityksessä. Uudet ja kehitettävät alueet tulee liittää vesihuoltoverkkoon tai esittää muu perusteltu ratkaisu vesihuollon järjestämiseksi. Suunnittelutarvealue määritellään asemakaavoittamattomalla osayleiskaava-alueella tapauskohtaisesti harkinnan mukaan, riippuen alueen ominaispiirteistä ja olevista mahdollisesti häiriintyvistä kohteista. Suunnittelutarveratkaisu määritellään käsitteenä maankäyttö- ja rakennuslain 16 :ssä. Rakennusluvan erityisistä edellytyksissä suunnittelutarvealueella säädetään saman lain 137 :ssä. Yli 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeista tuulivoimaloista tulee aina pyytää erillinen lausunto puolustusvoimien pääesikunnalta.
12 Kaava-alueelle suunnitellun lentotoiminnan vuoksi suunniteltaessa korkeita rakennuksia tai rakenteita on otettava huomioon Sassin lentokentän vaatimukset lentoesteistä. Lentoestealueen ulottuvuuksia määrittelee ilmailulain 158 sekä voimassa olevat ilmailumääräykset luvun lopulla rakennettujen modernien rakennusten tai rakenteiden kulttuuriympäristöllisiin arvoihin tulee kiinnittää asemakaavoituksen yhteydessä huomiota. Mahdollisten arvokokonaisuuksien tai -rakennusten kohdalla on syytä selvittää kohteen arvot, ominaispiirteet ja muutoskestävyys tarkemmin. Mäntänvuoren alueen kuuluminen Natura 2000-verkostoon edellyttää alueella esiintyvien luontotyyppien suojelua; niiden edustavuutta ei saa heikentää. Suurin osa alueen luontotyypeistä esiintyy alueen pohjoisosssa, joka kuuluu myös Mäntänvuoren geenireservimetsään. Mäntänvuoren virkistyskäytön vetovoimatekijöitä ovat maisema,luonto ja saavutettavuus. Alueella matkailu- ja virkistystoimintaan liittyvän luonnonhoidon kuten näkymähakkuiden toteuttamisessa tulee huomioida luonnonarvot. YLEISMÄÄRÄYKSET: RAKENNUSLUVAN MYÖNTÄMINEN RANTA-ALUEELLE (ra) Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n mukaisesti määrätään, että tämän yleiskaavan perusteella voidaan myöntää ranta-alueella rakennusluvat kaavassa erikseen tilakohtaisesti osoitetuilla rakennuspaikoilla RA, AP-5 ja AM-alueille. Maasto-olosuhteista ja pohjakartan tarkkuudesta johtuen rakentamiseen osoitettujen alueiden rajoista voidaan poiketa vähäisessä määrin, jos se on tarpeen teiden tai rakennusten sijoittamisen kannalta Poikkeaminen ei saa johtaa kaavaan osoitettujen rakennuspaikkojen määrän ylittymiseen. M-, MA- ja AT-alueilta on rakennusoikeus ranta-alueelta siirretty maanomistajakohtaisesti RA, AP-5 ja AM -alueille. TAMPEREELLA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Pääsuunnittelija: Tarkastanut: Hyväksynyt: Mari Seppä Minttu Kervinen Tuomas Miettinen arkkitehti SAFA YKS-505 arkkitehti SAFA YKS-548 DI, Aluepäällikkö Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tämän osayleiskaavan x.x.xxxx x Todistaa virallisesti hallintopäällikkö Atte Viinikka MÄNTTÄ VILPPULAN KAUPUNKI Keskustaajaman osayleiskaava Y4/2019 Kaavamerkinnät ja -määräykset FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Hatanpäänkatu 1, Tampere Puh Nähtävillä MRA 30 : Nähtävillä MRA 27 : Valtuusto Suunnitteluala, työnumero ja piirustuksen numero Koordinaattijärjestelmä YKS Tiedosto kaava_m_v.dwg P :10000 ETRS-TM35FIN 901 Päiväys Pääsuunn. Hyv Mari Seppä, arkkitehti SAFA YKS-505 Tuomas Miettinen, DI, aluepäällikkö Suunn./Piirt. Minttu Kervinen, Mari Seppä Tarkastaja Minttu Kervinen, arkkitehti YKS-548 Yhteyshenkilö Minttu Kervinen
YKS MÄNTTÄ VILPPULAN KAUPUNKI. Nähtävillä. Valtuusto. Keskustaajaman osayleiskaava Kaavamerkinnät ja -määräykset 1: P25350 A S
MÄNTTÄ VILPPULAN KAUPUNKI Keskustaajaman osayleiskaava Kaavamerkinnät ja -määräykset FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Pyhäjärvenkatu 1, 33200 Tampere Puh. 0104090 www.fcg.fi Nähtävillä Valtuusto Suunnitteluala,
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN
vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan
KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala. Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Horonpohja-Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 3.6.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE.
Pientalovaltainen alue. Kyläalueen ulkopuoliset asuinrakennusten muodostamat uudet rakennusryhmät. Alue varataan erillispientalojen rakentamiseen.
LIITE 11 YPÄJÄN KUNTA YPÄJÄNKYLÄN OSAYLEISKAAVA MK 1:10 000 Osayleiskaavan merkinnät ja -määräykset Pientalovaltainen alue. Kyläalueen ulkopuoliset asuinrakennusten muodostamat uudet rakennusryhmät. Alue
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
Kangasalan kunta Pohjan kylän osayleiskaava 1:
Kangasalan kunta Pohjan kylän osayleiskaava 1:10 000 19.6.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA UUDEN RAKENNUSPAIKAN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI AT KYLÄALUEEN ERILLISPIENTALOJEN
Kangasalan kunta Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava 1:
Kangasalan kunta Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava 1:10 000 19.6.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA UUDEN RAKENNUSPAIKAN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI AT KYLÄALUEEN ERILLISPIENTALOJEN
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 15.3.2017 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo 29.3. 2.5.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65 ja MRA 19 ) 22.12.2016
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaluonnos 16.9.2015 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
Uuden rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään m 2.
RISTIINA LÖYTÖ-VITSIÄLÄ-HEIMARI OSAYLEISKAAVA Kaavaehdotus 17.2.1999 Merkintöjen selitykset: AT A KYLÄKESKUKSEN ALUE Olemassa oleva kyläasutuksen alue. ASUNTOALUE Alueelle voidaan rakentaa erillispientaloja
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 30.9.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo 29.3. 2.5.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016
TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE
PUUMALAN KUNTA TAAJAMAYLEISKAAVA Kaavaluonnos MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE JA/TAI PALVELUIDEN ALUE Ranta-alueen virkistyskäyttömahdollisuus sekä järvinäkymä
LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA
LIETVESI - SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVA Tämän yleiskaavan perusteella saadaan myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n ja 116 :n mukaisesti rakennuslupa yleiskaavan mukaiseen rakentamiseen ranta-alueella.
HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset
11:56:11 1 (9) HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset Kuva Selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue. Melualue. Rakennettaessa lähemmäs
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY
JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 29.2.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo pp.kk.-pp.kk.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016
YLIKYLÄN JA LAUTIAISEN RANTAOSAYLEISKAAVA
1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKI YLIKYLÄN JA LAUTIAISEN RANTAOSAYLEISKAAVA Yleiskaavamerkinnät ja : Alueiden käyttötarkoitukset ja yleiskaava: Asuntoalue Loma-asuntoalue Maatilojen talouskeskusten alue Pientalovaltainen
NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA
NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVALLA KUMOUTUU KURENNIITYN OSAYLEISKAAVA SEKÄ OSA KALLIO-, PITKÄ- JA SÄRKIJÄRVEN ALUEEN OSAYLEISKAAVASTA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN
0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys Kuohu-Vesanka-Ruoke osayleiskaava Palokan osayleiskaavan vähäinen muutos (tämän kaava-alueen itäpää) 0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.00 1.01 KYLÄALUE. Alue
Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta.
RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA VÄLI- JA SISÄSAARISTO 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A AM VL VR RA RA-1 RA/0 RM RM/0 Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen
^. '\''-l-f "<^% ^ -\<5?i8t 7^- M^ '- o,^ ISII '^": ^ \ ^' Q. ^-"^F '^s^ vt: \. SisJh^. isk-ifu 20^. 1^3. räty. ;w o o. --''^{^. nkaa.
'":.:y+-:
NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA
NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT Ä JA MÄÄRÄYKSET Ä AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE Alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille.
MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA
MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA KORJATTU KAAVAEHDOTUS 10.6.2002 Kaavamerkinnät ja -määräykset KYLÄALUE Yleiskaavalla ei osoiteta alueelle uutta rakennusoikeutta. ERILLISPIENTALOJEN
TEOLLISUUSALUE. Alue varataan teollisille tolmlnnoille, Joiden välittömään lähels)~ teen ei tule sijoittaa uusia asuntoja.
YLEISKAAVAMERKINNÄT 1 AP 1 PIENTALOVALTAINEN Alue varataan pääasiassa pientaloasumisen ja virldstyksen käyttöön. Yleiseen viemäriverkkoon liittymättömän rakennuspalkan vähimniäiskoko on 35 m2. Rakennuspaikka
ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA OTAVA LÄHISAARINEEN 1:10 000
RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA OTAVA LÄHISAARINEEN :0 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AO Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen ja sen käyttötarkoitukseen liittyviä
TAAJAMAYLEISKAAVA PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE
PUUMALAN KUNTA TAAJAMAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE JA/TAI PALVELUIDEN ALUE Ranta-alueen virkistyskäyttömahdollisuus sekä järvinäkymä ja maisemalliset
Piirustus n:o 4980, päivätty , muutettu ; ; ;
Piirustus n:o 4980, päivätty 1.6.1993, muutettu 19.8.1994; 9.1.1995; 12.9.1995; 10.10.19955 Espoo 20, 21, 22, 26, 40 ja 46 kaupunginosat Keskuspuisto I Osayleiskaava Mittakaava 1:4000 OSAYLEISKAAVAMERKINTÖJÄ
Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin tavoitteellinen laajenemissuunta.
1 Kv hyväksynyt 24.3.2003 ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Yleiskaavamerkinnät on laadittu Ympäristöministeriön 31.3.2000 antaman asetuksen mukaisesti. Merkinnät on numeroitu
Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN
Heinäveden kunta 1 (8) Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN (KERMAN ALUE JA TAAJAMAN YMPÄRISTÖ) MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu
ASKAINEN YLEISKAAVA 1:10000
ASKAINEN YLEISKAAVA 1:10000 Yleiskaava koskee koko Askaisten kunnan aluetta lukuun ottamatta ranta-asemakaavaalueita sekä kiinteistöjä 017-402-5-0, 017-420-1-48 ja 017-443-1-24 kuitenkin niin, että näihin
13:18 15:5 2:19 2:26 6:23 6:25 13:16 6:52 5:30 5:35. luo 5:33 5:34 5:27 1:15 1:22 1:16 7:6 5:55 9:1 11:2 5:62 12:0 11:1 5:41 5:42 5:43 VAHALAHTI 5:45
kt tr 6:45 6:49 6:52 6:53 6:55 6:56 6:57 6:60 7:5 7:6 7:8 7:3 7:7 7:2 7:23 7:32 7:35 9: 0: 0:2 : :2 2:0 3:4 3:7 3:8 3:8 3:9 3:20 5:5 9:46 9:48 9:48 9:49 9:52 9:54 9:60 0: :92 :94 :95 :00 :0 2:9 2:23 2:26
Kangasalan kunta Kuhmalahden rantaosayleiskaava 1:
Kangasalan kunta Kuhmalahden rantaosayleiskaava 1:10 000 19.6.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET OLEMASSA OLEVA RAKENNUSPAIKKA UUDEN RAKENNUSPAIKAN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI AP AM ASUINPIENTALOJEN ALUE
Alueelle saa sijoittaa omakotitaloja, kytkettyjä omakotitaloja sekä rivitaloja. Omakotitalon rakennuspaikan pinta-ala tulee olla vähintään 3000 m2.
VIROLAHTI Klamilan osayleiskaavan muutos 2 (Klamilan osayleiskaavan ja Merenranta-alueiden rantaosayleiskaavan muutos) 27.3.2019 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP AP/2 Kauttaviivalla
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
YPPÄRI PYHÄJOKI OSAYLEISKAAVA 1:5000 OULUSSA MIKKO KORHONEN ARKKITEHTI YO ANNE LESKINEN RI, HUK, YKS-154
YPPÄRI PYHÄJOKI OSAYLEISKAAVA 1:5000 OULUSSA 09.02.2004 ANNE LESKINEN RI, HUK, YKS-154 MIKKO KORHONEN ARKKITEHTI YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPÄRISTÖTAITO OY HYVÄKSYTTY PYHÄJOEN KUNNANHALLITUKSESSA 14.4.2004
KONNEVESI Pukaranjärven oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava 1:15 000
Kaavamääräykset 1(5) KONNEVESI Pukaranjärven oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava 1:15 000 MERKINNÄT: A AP Asuinalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle saa
SAMPO-ALAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA
Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu SAMPO-ALAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LUONNOS 1.8.2014 Piirtoteknisistä syistä kaavamerkinnät ja määräykset esitetään luonnosvaiheessa kartasta irrallisina. Määräysten
Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue
PARIKKALAN KUNTA KOLMIKANNAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Kaavaehdotus 10.11.2017, muutokset 12.4.2018 TP TP-1 Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue Hulevedet
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
Ak-330 Kemmolan asemakaava
Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015 AT-1 AT-1 a Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille, yritystoiminnalle
SYVÄNNIEMEN OSAYLEISKAAVA
KUOPION KAUPUNKI SYVÄNNIEMEN OSAYLEISKAAVA Luonnos 15.1.2018 YK 2017:5 Kuopion kaupunki Syvänniemen osayleiskaava SYVÄNNIEMEN OSAYLEISKAAVA 15.1.2018 1 Kuopion kaupunki Syvänniemen osayleiskaava SISÄLLYS
TURKU FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY
NAANTALI RYMÄTTYLÄN KIRKONKYLÄ TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 1:5000 TURKU 12.10.2009 22.3.2010 29.6.2010 1.9.2010 02.11.2010 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY Koko yleiskaava-alue on MRL 16 :n tarkoittamaa suunnittelutarvealuetta.
Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue. Merkinnällä osoitetaan rajavartiolaitoksen ja Tullin käyttöön varattu alue.
PARIKKALAN KUNTA KOLMIKANNAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Kaavaehdotus 4.4.2017 TP Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue EP Rajanylityspaikka Merkinnällä osoitetaan
Numero merkinnän yhteydessä osoittaa rakennuspaikkojen enimmäismäärän.
RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA AIRISMAA-AASLA 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AO Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen ja sen käyttötarkoitukseen liittyviä
Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN
Heinäveden kunta 1 (8) Heinäveden kunta HEINÄVEDEN REITIN JA JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVOJEN MUUTTAMINEN (KERMAN ALUE JA TAAJAMAN YMPÄRISTÖ) MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu
13:18 15:5 2:19 2:26 6:23 6:25 13:16 6:52 5:30 5:35. luo 5:33 5:34 5:27 1:15 1:22 1:16 7:6 5:55 9:1 11:2 5:62 12:0 11:1 5:41 5:42 5:43 VAHALAHTI 5:45
kt tr 6:45 6:49 6:52 6:53 6:55 6:56 6:57 6:60 7:5 7:6 7:8 7:3 7:7 7:2 7:23 7:32 7:35 9: 0: 0:2 : :2 2:0 3:4 3:7 3:8 3:8 3:9 3:20 5:5 9:46 9:48 9:48 9:49 9:52 9:54 9:60 0: :92 :94 :95 :00 :0 2:9 2:23 2:26
SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA
1 MERKINNÄT: SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA AO Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. A Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten
PYHÄJOEN KUNTA KAAVAEHDOTUS PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET OSA-ALUEET 1-4 PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA
PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET OSA-ALUEET 1-4 OSA-ALUE 1 OSA-ALUE 2 OSA-ALUE 3 OSA-ALUE 4 PYHÄJOEN KUNTA Alueen nimi ja suunnitelma PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINTÖJEN
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000
Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA
Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue. Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue
PARIKKALAN KUNTA KOLMIKANNAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Kaavaluonnos 18.3.2014 TP TP 1 Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille varattu alue Työpaikkatoiminnoille / logistiikkatoiminnoille
KONNEVESI Keitelejärven ja kunnan pohjoisosien oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava 1:15 000
FCG Suunnittelukeskus OY Selostus 1(6) KONNEVESI Keitelejärven ja kunnan pohjoisosien oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava 1:15 000 MERKINNÄT: A Asuinalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen
YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA 2035 ehdotus 3.5.2017 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Uudet ja olennaisesti muuttuvat alueet. Merkinnällä on osoitettu aluevaraukset, joilla tapahtuu olennaisia muutoksia
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 6.11.2013 M K 1 : 1 0 0 0 0 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA M K : 0 0 0 0 KAAVALUONNOS 6..203 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ALUEVARAUSMERKINNÄT : AM MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE Alue
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
Määräysnumero Ulkoasu
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 1.00 selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KOOSTE I, II, III ja IV OSA-ALUEEN MERKINNÖISTÄ. Yleiset määräykset: Rakentamisessa on säästettävä arvokkaita kasvillisuuden
PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET
PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kyläalue Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, maa- ja kalastustilojen talouskeskuksia,
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla
LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.
Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara
Koutaniemi-Vuoreslahti-Sarvivaara 5 7 6 8 12 15 13 17 4 14 3 2 11 9 10 1 16 MA/4 MA/4 MY/vm MY/vm AT-3/4 1:248 1:248 1:248 1:185 1:185 1:167 1:167 1:171 1:185 15:4 1:248 1:171 AT-3/4 AT-3/4 AT-3/4 1:185
KIURUVEDEN KAUPUNKI SULKAVANJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA. KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 Sulkavajärven rantaosayleiskaava MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET:
KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI SULKAVANJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle saa
ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA
ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alue on pääosin rakennettu tai sen käyttö on ratkaistu asemakaavalla. Alue varataan pääasiassa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus
LOHILAHTI - LOHIKOSKI ALUEEN OSAYLEISKAAVA
SULKAVA LOHILAHTI - LOHIKOSKI ALUEEN OSAYLEISKAAVA 9.8.2013 KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AM A AP AP-1 Maatilojen talouskeskusten alue Alue on tarkoitettu maatilojen talouskeskuksen alueeksi. Alueelle
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA
RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN
SULKAVANJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVA
KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI SULKAVANJÄRVEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle
Tuusniemen kunta. Kaavaselostus TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS P S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus P26335 15.1.2018 Kaavaselostus (11) P25625 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista
Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien
HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.
HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo
KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA
KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi
Kymijoen rantaosayleiskaava, keskiosa ja Alakylän kyläyleiskaava. Kaavaluonnos. Kaavamerkinnät ja määräykset
Kymijoen rantaosayleiskaava, keskiosa ja Alakylän kyläyleiskaava Kaavaluonnos Kaavamerkinnät ja määräykset 8.6.2018 Lomarakennuspaikka, jonka käyttötarkoitus voidaan muuttaa asuinrakennuspaikaksi. Rakennuspaikkaa
KIURUVEDEN KAUPUNKI RYTKYN RANTAOSAYLEISKAAVA
KIURUVEDEN KAUPUNKI 1 (8) KIURUVEDEN KAUPUNKI RYTKYN RANTAOSAYLEISKAAVA MERKINNÄT JA KAAVAMÄÄRÄYKSET: A/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle saa rakentaa
Suunnittelutarveratkaisuhakemus
ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua
VESANTO POHJOIS-KONNEVEDEN JA KUNNAN LUOTEISOSAN JÄRVIEN JA LAMPIEN RANTAOSAYLEISKAAVA 1:15000
VESANTO POHJOIS-KONNEVEDEN JA KUNNAN LUOTEISOSAN JÄRVIEN JA LAMPIEN RANTAOSAYLEISKAAVA 1:15000 MERKINNÄT: A/1 AP AM ARA/1 RA/1 RA-s/1 Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen.
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 Kaavaluonnoksen selostus 04.06.2018 Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy,
PYHÄSELÄN KUNTA HAMMASLAHDEN OSAYLEISKAAVA
1 PYHÄSELÄN KUNTA HAMMASLAHDEN OSAYLEISKAAVA Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 6.4.2006 20. YLEISKAAVAMERKINNÄT: AP AR ARA/2 Pientalovaltainen
TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:
KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.
VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle
Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus
RISTIINAN KUNTA RUSKIAJÄRVI-SÄYNÄTJÄRVI-SUOJAVESI OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA, ehdotus
1 RISTIINAN KUNTA RUSKIAJÄRVI-SÄYNÄTJÄRVI-SUOJAVESI OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA, ehdotus MERKINNÄT: A Asuntoalue. Alue on tarkoitettu ympärivuotisten asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalla
AT-1. Sälinkään ja Soukkion osayleiskaava Mkl /49. Kyläalueet AT-1 a ja b
Sälinkään ja Soukkion osayleiskaava 29.3.2016 Mkl 22.3.2016/49 AT-1 AT-1 a AT-1 b Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille, yritystoiminnalle sekä
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan
Rakentamisessa noudatetaan voimassa olevan rakennusjärjestyksen määräyksiä. Rantavyöhykkeelle sijaitsevien maatilojen talouskeskusten korttelialue.
KAJAANIN KAUPUNKI HANNUSRANNAN JA JORMUANLAHDEN OSAYLEISKAAVAT MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AM Maatilojen talouskeskusten korttelialue. Alueelle voidaan rakentaa maatilan talouskeskus, johon voi kuulua asuin-,
1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä
1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa
OULUN YLEISKAAVA 2020
OULUN YLEISKAAVA 2020 SIVU 1 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1. ALUEIDEN KÄYTTÖTARKOITUKSET KERROSTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alue varataan pääasiassa asuinkerrostaloille. Alueelle saa sijoittaa myös
NAANTALI RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 1:5000. Kaarina, , , Turku , , , , 12.8.
NAANTALI RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 1:5000 Kaarina, 27.5.2008, 13.11.2008, Turku 23.2.2010, 5.8.2010, 16.2.2011, 31.5.2011, 12.8.2011 AIRIX Ympäristö Oy Jukka Liikari DI, SNIL YKS-121 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT
Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :
12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla
Liite C MUISTUTUKSET:
Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS
TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
LOHJAN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA EHDOTUS ,
LOHJAN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA EHDOTUS 17.9.2012, 24.9.2012 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KÄSITTÄÄ ANTTILAN JA AHTSALMEN KAUPUNGINOSAT SEKÄ OSIA PAPPILAN, MOISION, HIIDENSALMEN, MYLLYLAMMEN, NEITSYTLINNAN
LAPINLAHDEN KUNTA 1. Onkiveden ja Nerkoonjärven rantaosayleiskaavan muutos 9.5.2012
LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHTI Onkiveden ja Nerkoonjärven rantaosayleiskaavan muutos 9.5.2012 MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: Loma-asuntoalue Alue on tarkoitettu omarantaisten loma-asuntojen rakentamiseen. Rakennuspaikalle