VM/2284/ / Kolarin kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VM/2284/ / Kolarin kunta"

Transkriptio

1 VM/2284/ / Kolarin kunta Kolarin kunnanvaltuuston päätöksen mukaan Kolarin kunta esittää kuntarajan muuttamista Kolarin kunnan ja Kittilän kunnan välillä. Kolarin kunnan ja Kittilän kunnan kuntarakennelain (1698/2009) 13 :n mukaiset lausunnot sekä niihin liittyvä taustamateriaali on toimitettu ministeriölle (liite 1). Valtiovarainministeriö on kuntarakennelain 14 :n mukaisesti määrännyt esityksen valmistelevasta käsittelystä. Ministeriö on hankkinut esityksestä kuntarakennelain 14 :n 2 momentin mukaisesti Maanmittauslaitoksen lausunnon (liitteet 2a-2i) ja Lapin maistraatin lausunnon (liite 3). Kuntarakennelain 14 :n 3 momentin mukaisesti ministeriö kehottaa Kolarin kuntaa varaamaan asukkailleen ja muille, jotka katsovat asian koskevan itseään, tilaisuuden tehdä huomautus esityksestä. Huomautus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun huomautusten tekemistä koskeva kuulutus on kunnassa julkaistu siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan. Huomautus on toimitettava sen kunnan kunnanhallitukselle, jonka asukas huomautuksen tekijä on tai johon nähden huomautuksen tekijä katsoo muuten olevansa asianosainen. Muutoksen kohteena olevien kuntien valtuustojen on tämän jälkeen annettava esityksestä ja sitä koskevista huomautuksista lausuntonsa. Kunnan lausunto ja tehdyt huomautukset pyydetään toimittamaan valtiovarainministeriölle mennessä osoitteella valtiovarainministerio@vm.fi. id Valtiovarainministeriö Puh tai (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi PL 28, Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Y-tunnus

2 2 (2) Lisätietoja antaa tarvittaessa neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa, p , Neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa Liite 1 Liitteet 2a-2i Liite 3 Kolarin kunnan ja Kittilän kunnan lausunnot ja taustamateriaali Maanmittauslaitoksen lausunto liitteineen Lapin maistraatin lausunto

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20 LAUSUNTO MML 4770/ / Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Valtiovarainministeriön kirje VM/2284/ /2018 Lausunto kuntajaon muutoksesta Kittilän ja Kolarin kuntien välillä Kiinteistörekisterin pitäjä ilmoittaa kuntarakennelain 14 :n mukaisena lausuntonaan seuraavaa: Kiinteistöjärjestelmän selvyys ja luotettavuus eivät kärsi siirrettäessä esitetty alue Kittilän kunnasta Kolarin kuntaan. Siirrettäväksi esitetyn alueen kiinteistörekisterikartalta laskettu maapinta-ala on 329,2084 ha ja vesialueen pinta-ala 97,4461 ha. Kittilän kunnan maa-alueen pinta-ala on 8094,58 km2 ja vesialueen pintaala on 168,39 km2, yhteensä 8262,97 km2. Kolarin kunnan maa-alueen pinta-ala on 2559,42 km2 ja vesialueen pintaala 58,45 km2, yhteensä 2617,87 km2. Nämä pinta-alat on laskettu maanmittauslaitoksen maastotietokannasta. Maanmittauslaitoksessa on laadittu tilasijoituksen osoittavat kartat ja yleissilmäyskartta sekä tilaluettelo esityksen mukaisesta alueesta. Liitteet Kiinteistörekisterin pitäjä Riitta Ovaska - yleissilmäyskartta 1: indeksikartta 1: otteet (1-5) kiinteistörekisterikartasta 1: tilaluettelo Maanmittauslaitos Wolffintie Vaasa kirjaamo@maanmittauslaitos.fi Y-tunnus puhelin Kotipaikka Helsinki

21

22

23

24

25

26

27

28 Liite Laadittu Maanmittauslaitoksessa Liittyy Maanmittauslaitoksen kirjeeseen nro MML/4770/ /2018. Valtiovarainministeriön päätös kuntajaon muuttamisesta Kittilän ja Kolarin kuntien välillä Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2018 Valtiovarainministeriö on kuntarakennelain (1698/2009) 21 :n 2 momentin ja kielilain (423/2003) 5 :n nojalla päättänyt: Kuntajaon muutos Kittilän kunnasta siirretään Kolarin kuntaan seuraavat kiinteistöt ja kiinteistöjen osat sekä muut kiinteistörekisteriin merkityt rekisteriyksiköt ja- yksiköiden osat seuraavasti: Kokonaan kiinteistöt YLLÄSKIEPPI, VAS- TIKE, MARJOLA, KUUSIKKO, Rajakuusikko, Pekkala, Möykkynen, Ylläspehmeä, Jäärailo, LINTULA, PIILOLA, NYPPYLÄ, MÄKÄ- RÄLÄ, KUUSIKURU, KUUSIRANTA, SAUNARANTA, RANTALA, NOKELA, MARJALA, KOTITONTTI, MÄNNIKKÖ, MUONALA, MAUNU, VUORIMAA, RAJAMÄKI, RAJALAMPI, RAJAKUMPU, JÄKÄLÄPÄÄ, JYPPYRÄ, LEMMENLAMPI, YLLÄS- PALSTA, YLLÄSKOLO, SAKIRI, TUOMIRINNE, METSOLA, TUNTURI- TÖNÖ, YLLÄSTAPIO, KÖLKKÄMÄKI I, KÖLKKÄMÄKI II, KIVIKKO, KUU- SELA, JÄRVITIEVA, TUNTURITÖNÖ II, MAUNU II, LYLY, RAJALA, YLLÄSKUUSIKKO, Lohijupukka, Kurjenkenkä, TUOMELA I, UUSITALO I, TOUKOLA I, VIERTOLA I, JÄRVENPÄÄ, Ylisenoja, Veikkala, TIEVA I, PUISTOLA I, Koivuranta, NIEMI I ja KUUSITUPA sekä osa kiinteistöistä PUTTONEN palsta IV, palsta II, palsta I, palsta III ja tilusvaihtopalsta, HAUTAKUUSIKKO palsta VI, palsta V ja lisäpalsta, Järvenpää palsta II, palsta I ja lisäpalsta, Nallenpesä palsta VI ja Hetekangas Järvenpään palstat (3) sekä kokonaan rekisteriyksiköt RN:ot 24:7, 24:10 vesialue Ylläsjärvessä ja Rajalampi sekä osa rekisteriyksiköistä RN:ot 5:1-3 yht. vesialueet ( , ) Yli-

29 nenoja, osa Ylläsjärveä ja osa Ylläslompoloa, KITTILÄN VAL- TIONMAA III osa Ylläsjärveä, YLEINEN TIE ja Jauhojärvi. Vaikutukset kielelliseen jaotukseen Siirrot eivät aiheuta muutoksia kuntien kielelliseen jaotukseen. Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta. Päätöksen tiedoksi saattaminen Päätös kuntajaon muuttamisesta on julkaistava Suomen säädöskokoelmassa ja toimitettava julkaistavaksi muutoksen kohteena olevassa kunnassa siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Päätöksen tiedoksi saattamisesta muutoin vastaa valtiovarainministeriö. Valitusosoitus Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla asianomainen kunta ja sen jäsen. Muutosta haetaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle osoitettavalla ja toimitettavalla valituskirjelmällä. Valituskirjelmän on oltava korkeimman hallinto-oikeuden kirjaamossa, Unioninkatu 16, Helsinki, 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös on julkaistu säädöskokoelmassa. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yhteystiedot sekä valituksen kohteena oleva päätös, päätökseen haettava muutos ja haettavan muutoksen perusteet. Helsingissä päivänä kuuta Alue- ja kuntaministeri N.N Neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa

30

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 11.6.2015 VM/1497/00.01.01.00/2013 Suvi Savolainen ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA VIHDIN KUNNAN JA ESPOON KAUPUN- GIN VÄLILLÄ Esitys Esityksen perustelut

Lisätiedot

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki

SISÄLLYS. tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan. N:o 411. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 411 417 SISÄLLYS N:o Sivu 411 Laki Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 357. Laki. kuntajakolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2008

SISÄLLYS. N:o 357. Laki. kuntajakolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2008 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä toukokuuta 2008 N:o 357 363 SISÄLLYS N:o Sivu 357 Laki kuntajakolain muuttamisesta... 945 358 Valtioneuvoston asetus alle 18-vuotiaana vahinkoa

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1164/ /2016 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1164/ /2016 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 21.6.2017 VM/1164/00.01.01.00/2016 Anu Hernesmaa ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA SIPOON KUNNAN JA VANTAAN KAUPUN- GIN VÄLILLÄ Esitys Esityksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki

SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 114 13.06.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 346 01.11.2016 sen Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Framställning om att överföra en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 2002 N:o Laki. N:o 573. Siemenperunakeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 2002 N:o Laki. N:o 573. Siemenperunakeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 573 580 SISÄLLYS N:o Sivu 573 Laki Siemenperunakeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi... 3327 574 Laki korkealaatuisen siemenperunan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

KUNTIEN HARKINNANVARAISEN VALTIONOSUUDEN KOROTUKSEN HAKE- MINEN VUONNA 2019

KUNTIEN HARKINNANVARAISEN VALTIONOSUUDEN KOROTUKSEN HAKE- MINEN VUONNA 2019 KIRJE VM/864/02.02.06.01/2019 1 (3) 10.5.2019 Kunnan- ja kaupunginhallituksille KUNTIEN HARKINNANVARAISEN VALTIONOSUUDEN KOROTUKSEN HAKE- MINEN VUONNA 2019 Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 19.9.2018 Joensuun kaupunki PL 59 80101 JOENSUU KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 12.4.2017 9052/1 yms. KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo

Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo LUPAPÄÄTÖS Nro 72/04/2 Dnro Psy-2004-y-141 Annettu julkipanon jälkeen 1.12.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo Oulujoen Uittoyhdistys / VT Kerttu Haapamäki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 15.11.2018 VA2017:0081 Iisalmi Pohjolankatu 14 74101 Iisalmi KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 422. Valtioneuvoston asetus. paristoista ja akuista. Annettu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2008

SISÄLLYS. N:o 422. Valtioneuvoston asetus. paristoista ja akuista. Annettu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2008 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2008 N:o 422 428 SISÄLLYS N:o Sivu 422 Valtioneuvoston asetus paristoista ja akuista... 1201 423 Valtioneuvoston asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA Päivämäärä 19.5.2016 Diaarinumero LVM/292/07/2016 VERKKOTOIMILUPIEN

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 21.2.2018 Pertunmaan kunta Pertuntie 14 19430 Pertunmaa KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035 Kuulutus 7.6.2019 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 7.6.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Lupatunnus: Varausalueen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni-Kursanlammen luonnonravintolammikon ympäristölupa, Sodankylä Lapin Villitaimen Osuuskunta Vapaudentie

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 3.5.2016 1 (5) Lupatunnus Keliber Oy Toholammintie 496 69600 Kaustinen VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 14.12.2015 Lupatunnus Ilomantsi Soihtulantie 7 82900 Ilomantsi KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 663. Laki. Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 1997 N:o 663 669 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki Yliopistollisen Eurooppa-instituutin perustamisesta tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1 Päätös Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2017 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 27.4.2017 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011079 Coltan Oy Pölsönpolku 6 67700 KOKKOLA VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ- ja elinkeinoministeriöön on saapunut 22.6.2011 kaivoslain

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN)

VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN) Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.3.2014 1 (5) Lupatunnus Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VARAUSPÄÄTÖS (OSITTAINEN RAUKEAMINEN) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN KUNTAAN (VM/1273/

TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN KUNTAAN (VM/1273/ LAUSUNTO 13.5.2015 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 00230 Valtioneuvosto TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Hartola Kuninkaantie 16 19600 Hartola KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan

Lisätiedot