Björkbackenin hoivakoti
|
|
- Reino Risto Hämäläinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Björkbackenin hoivakoti Finska Tervetuloa!
2 Enköpingin kunnan hoito- ja erityishuoltohallinto, helmikuu 2019
3 Tervetuloa Björkbackeniin! Björkbackenin hoivakodissa on kahdeksassa eri kerroksessa yhteensä 67 asuntoa. Kuudessa kerroksessa on kuusi asuntoa ja yhdessä seitsemän. Työnjohto on toisessa kerroksessa. Björkbackenin hoivakodin tavoitteena on turvallisuuden luominen hoivakodin asukkaille henkilöstön osoittaman kunnioituksen ja huomaavaisuuden avulla. Toivomme asukkaiden osallistuvan etuuspäätökseen ja toteutussuunnitelmaan perustuvan tuen ja avun suunnitteluun, jonka tavoitteena on mielekkään arkipäivän saavuttaminen. Näemme suuria mahdollisuuksia miellyttävän asumisen luomisessa yhdessä asukkaiden kanssa. Otamme mielellämme vastaan mielipiteitä, jotka edellytyksiemme pohjalta voivat johtaa parannuksiin. Otamme myös innolla vastaan omaisten meille jakaman tiedon ja tuen voidaksemme yhdessä luoda miellyttävän arkipäivän Björkbackeniin. Eräässä kerroksessa asuu Ben-niminen talokissa, ja muihin kerroksiin henkilöstö tuo joskus mukanaan koiran. Kuudessa kerroksessa on olohuoneessa akvaario. Toivomme näiden kotieläinten viihdyttävän asukkaitamme. Talossa on henkilöstöä paikalla vuorokauden läpi. Työntekijät auttavat toinen toistaan eri kerrosten välillä. Jos ketään ei toivottaessa näy, he tulevat paikalle hälytyspainiketta painamalla. Yhdessä työtovereitteni kanssa toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi! Elisabeth Agge Björkbackenin hoivakodin tulosyksikön päällikköga. Acipitiiscia
4 Muuton yhteydessä muistettavaa Muuttotavarat Asuntojen pinta-ala vaihtelee 24 ja 30 neliömetrin välillä. Nostettava ja laskettava sänky on asunnossa jo muutettaessa, mutta kaiken muun kuten verhot, keittiötarvikkeet ja muovisen pyykkikorin saa ottaa mukaansa. Mukaan saa ottaa myös omat liinavaatteet, tyynyt, täkin, pyyheliinat, vaatteet ja hygieniatuotteet sekä kaiken muun arkipäivässä tarvittavan. Vuokrasopimus Yhdyskuntarakennushallinto vastaa vuokrasopimuksesta. Vuokrasopimus allekirjoitetaan siellä. Puhelin: Sama hallinto vastaa myös asunnon mahdollisesta irtisanomisesta. Asuntoa irtisanottaessa yhteyttä otetaan myös Björkbackeniin. Asukas tai omaiset vastaavat myös asunnon muuttosiivouksesta ja ilmoittavat sen jälkeen henkilöstölle sen olevan valmis tarkastusta varten. Avaimet Avaimet asuntoon saa kerroksen työntekijöiltä. Kotivakuutus Asuntoon muutettaessa asukas vastaa itse kotivakuutuksen ottamisesta. Hoivakoti vastaa henkilöstön aiheuttamista vahingoista.
5 TV Vuokraan sisältyy TV-lupa ja perustarjontaan kuuluvat kanavat: SVT1, SVT2, SVT24, Barnkanalen, Kunskapskanalen, TV3, TV4, Kanal 5, TV6, Sjuan, TV8, Kanal 9, TV10, Kanal 11 ja TV12. Lisäkanavia toivova ottaa yhteyttä Open universe -operaattoriin numerossa: Puhelin Jos asuntoon halutaan lankapuhelin, yhteyttä otetaan puhelinoperaattoriin. Sitä varten tarvitaan asunnon numero (ilmenee ovesta ja vuokrasopimuksesta). Open universe -operaattorilta voi myös tilata tietoverkon kautta tapahtuvaa puhelinliikennettä (IP-puhelinliikenne). Yhteyden saa numerossa: Taloudelliset kysymykset Maksuja ja laskuja koskeviin kysymyksiin vastaa Heidi Adolfson-Holm numerossa Pysäköintipaikka Oman pysäköintipaikan saa ottamalla yhteyttä Enköpings hyersbostäder -välitykseen numerossa Lähistöllä on myös vierailijoiden pysäköintipaikka, jossa tarvitaan pysäköintilupaa. Luvan johdosta yhteyttä otetaan kerroksen työntekijöihin. Muille pysäköintipaikoille auton saa pysäköidä neljäksi tunniksi. Yhteyshenkilö Björkbackenin hoivakotiin muutettaessa saa valita yhteyshenkilön, joka auttaa arkipäivän koordinoinnissa ja tuessa. Yhdessä hänen kanssaan
6 laaditaan tarpeita ja etuuspäätöstä vastaava sopimus. Yksityisvarat Rajattua määrää yksityisiä käteisvaroja voidaan haluttaessa säilyttää hoivakodissa olevassa tallelokerossa. Asukas tai hänen edustajansa allekirjoittaa käteisvarojen vastuuta koskevan sopimuksen yhteyshenkilön kanssa. Asukkaan halutessa vastata varoista itse, ei henkilöstöllä siinä tapauksessa ole vastuuta niistä. Lisätietoja saa Privata medel (Yksityisvarat) -nimisestä koosteesta. Asukasneuvosto Björkbackenin hoivakoti toivoo mahdollisimman monen asukkaan osallistuvan kunkin kerroksen omaan asukasneuvostoon. Neuvostossa keskustellaan yhteisistä asumista koskevista ideoista ja näkökannoista. Neuvosto kokoontuu kussakin kerroksessa kerran keväällä ja syksyllä yhdessä työnjohtajien ja mahdollisesti kokoukseen kutsuttujen poliitikkojen kanssa. Yhteisöllisyys ja toiminta Björkbacken tarjoaa seuraavia toimia ja palveluja: kampaaja (A-talo, Ljunggården) arjen kultaaja (vastaa jostakin yhteisestä toiminnasta Björkbackenissa) jalkahoito (A-talo, Ljunggården) kahvila (A-talo, PRO:n päiväsaikaan pitämä. Suljettu kunnostuksen ajaksi) ravintola (A-talo, Ljunggården) sisäpiha (C-sisäänkäynti, Björkbacken) suuri terassi ja puisto, jossa on senioreiden toimintapuisto (pääsy ravintolan takaa). Omalääkäri Björkbackenin hoivakodin omalääkäri tulee Husläkar centrumista. Puhelin:
7 Yhteys: Tulosyksikön päällikkö Elisabeth Agge Puhelin: (arkipäivinä) Sähköposti: Yksikön päällikkö Sari Lundberg Puhelin: (arkipäivinä) Sähköposti: Hallintotyöntekijä Puhelin: (arkipäivinä) Poliisi: Hätäpuhelin: 112, muissa tapauksissa Palokunta: Puhelin: 112 Ambulanssi: Puhelin: 112, muissa tapauksissa Enköpingin kunta: Esimies Pernilla Gunnarsson Puhelin: (arkipäivinä) Sähköposti: Sairaanhoitajat Ulrika Wilsson Elisabeth Lunderbye Kim Holm Maria Folke Puhelin: ja Eri kerrosten puhelinnumerot 1: , 3: : , 5: , 6: : , 8: Natten: Osoite Björkbackens omvårdnadsboende, Kraftgatan 14 C, Enköping
8
Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi
Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Hantverkarn on 28 asunnon erityisasuntola. Hantverkarn pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen asumisen,
Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi
Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Spelmannen on 43 asunnon erityisasuntola, jossa on 14 dementikoille tarkoitettua asuntoa. Meillä on myös pariasuntoja pariskunnille, joista
Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi
Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Persgården on 32 asunnon erityisasuntola. Persgården pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen
Hesselgrenska toivottaa sinut tervetulleeksi
Hesselgrenska toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Hesselgrenska on dementikoille tarkoitettu erityisasuntola, jossa pyrimme luomaan rauhallisen ja turvallisen kodinomaisen asumisen ottaen
Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin!
Emiliakoti ja Hopeahovi Pielaveden vanhustyönkeskus Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin! Emiliakodissa ja Hopeahovissa asuu muistisairaita vanhuksia. Monilla asukkaista on eriasteisia käytösoireita.
Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00
Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00 Mukana infossa Saimaan Tukipalvelut Oy:n edustaja Lauritsalan apteekin edustajat Eksoten
Tervetuloa asumaan. Kotisiipi
Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.
Ympärivuorokautista huolenpitoa rauhallisessa kotiympäristössä
TERVETULOA VALLAGÅRDENIN DEMENTIAKOTIIN Ympärivuorokautista huolenpitoa rauhallisessa kotiympäristössä VALLAGÅRDENIN YHTEYSTIEDOT Yksikönjohtaja: Mikael Stjernqvist...08-606 72 69 mikael.stjernqvist@haninge.se
Partalanmäen tehostetun. palveluasumisen yksikkö. sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Partalanmäen tehostetun palveluasumisen yksikkö sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Tehostettu Palvelukoti on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat paljon ympärivuorokautista hoivaa. Asiakkaat valitaan
Korpilahden hoivakoti
Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Hoivakoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Korpilahdella kauniissa Päijännemaisemassa osoitteessa Tikkasentie 10. Meillä on 12 asukaspaikkaa yhdessä tasossa.
Palvelukeskus Maijala
Palvelukeskus Maijala Perustietoa Maijalasta Asuntoja palvelukeskuksessa on 87 kpl, joista Mattilaksi kutsutussa E-talossa 21 kpl. Palvelukeskus Maijalassa on 79 yksiötä ja 8 kaksiota. Asunnot ovat savuttomia,
Ryhmäkoti Männikkö. Kangasniemi 2.2.2015 1
Ryhmäkoti Männikkö Kangasniemi 1 Kangasniemen kunta/ perusturvapalvelut Kangasniemen kunta on perustettu v. 1867 Kangasniemen kunnan väkiluku väestörekisterikeskuksen mukaan on 5694 henkilöä 31.12.2014.
Kotoisaa viihtymistä luonnonkauniissa Västerhaningessa
TERVETULOA JOHANNESLUNDIN SENIORITALOON Kotoisaa viihtymistä luonnonkauniissa Västerhaningessa JOHANNESLUNDIN SENIORITALON YHTEYSTIEDOT Yksikönjohtaja: Inger Norlin, A-puoli, 08-606 72 17, inger.norlin@haninge.se
Päivämäärä
170901 Tietoa kotipalvelusta 2 (5) Kotipalvelu helpottaa päivittäistä elämääsi ja antaa sinulle mahdollisuuden asua kotonasi turvallisissa oloissa. Kotipalvelutoimet sovitetaan kunkin asiakkaan tarpeiden
Tervetuloa Fredslundiin
Tervetuloa Fredslundiin Sida: 2 (8) Tervetuloa Fredslundiin Asuinympäristö/huoneistot Fredslund on erityisasuntola joka sijaitsee 7 kilometriä Mariestadista pohjoiseen. Asuntolassa on neljä osastoa. Yksi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107
13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:
TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet:
MÄNNISTÖKOTI MÄNNISTÖNKATU 10, 85800 HAAPAJÄRVI puh. 044 4456 435 -> Männistökodin tavoitteena on tarjota yksilöllistä, kodinomaista ja turvallista asumista kehitysvammaisille asukkaille. TOIMINTA-AJATUS
TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN
Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa
Attendo Poutarinne palvelukoti mielenterveyskuntoutujille
Attendo Poutarinne palvelukoti mielenterveyskuntoutujille Poutarinne on yhteisöllinen ja yksilöllinen koti Uusi, viihtyisä Poutarinteen palvelukoti avasi ovensa Raisiossa joulukuussa 2016. Se on yksi
Hoito- ja huolenpitoasuminen
omvårdnad gävle FINSKA/SUOMALAINEN Vård- och omsorgsboende Hoito- ja huolenpitoasuminen Kuka voi saada hoito- ja huolenpitoasumisen? Hoito- ja huolenpitoasuminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun tarve valvonnasta
MÄNTYKOTI. PYYKKINIEMENTIE REISJÄRVI p
MÄNTYKOTI PYYKKINIEMENTIE 8 85900 REISJÄRVI p. 040 3008 390 Mäntykodin toimintaajatus: Mäntykoti on autettu asumisyksikkö, jossa asuu eniten apua tarvitsevia kehitysvammaisia (tehostettua palveluasumista,
Tervetuloa Mäntyrinteeseen. Räntämäkeen!
Tervetuloa Tervetuloa Mäntykoti Mäntyrinteeseen Räntämäkeen! Muuttajalle ja ja hänen hänen läheisilleen läheisilleen Muuttajalle Tervetuloa MÄNTYKOTI RÄNTÄMÄKEEN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi
Asiakaslukko kotipalvelussa. Kysymyksiä ja vastauksia
Asiakaslukko kotipalvelussa Kysymyksiä ja vastauksia 2017 Enköpingin kunta, hoito- ja hoivahallinto Asiakaslukko kotipalvelussa Asiakaslukkopalveluun kuuluu, että asennamme valvontayksikön kotiisi. Tämä
TERVETULOA KOTIKAAREEN
TERVETULOA KOTIKAAREEN TUETTU IKÄIHMISTEN ASUMINEN Tuettu ikäihmisten asuminen on kotihoitoon rinnastettavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden
ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010
ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA-konserni perustettu 1995 13 perustajajärjestöä ASPA-säätiö Fyysiset asumisratkaisut Rakennuttaminen Asumisen palvelujen kehittäminen Tieto- ja osaamiskeskus
Palvelukoti Kaisankallio
Palvelukoti Kaisankallio Tietoa uusille asukkaille Palvelukoti Kaisankallio Kalevalantie 1 09220 Sammatti Ylihoitaja Hannele Patjas 044 369 1121 Osastonhoitaja Kaisa Niskala 050 326 6508 Kaisankallio henkilökunta
Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008
1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä
Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen
Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen Tarjoaa tehostettua ja palveluasumista kaikenikäisille päihdehuollon asiakkaille kuntouttavalla työotteella. 1 hengen asunto 518,00 / kk. 2 hengen asunto 696,00 / kk.
Kaunis ja luonnonläheinen asuinpaikka historiallisessa Vendelsössä
TERVETULOA HAGAGÅRDENIN SENIORITALOON Kaunis ja luonnonläheinen asuinpaikka historiallisessa Vendelsössä HAGAGÅRDENIN SENIORITALON YHTEYSTIEDOT Yksikönjohtaja: Anna Sjösten Yderhag...08-606 89 82 anna.sjosten-yderhag@haninge.se
Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke. KIOM, HDO ja Aspal
Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke KIOM, HDO ja Aspal Heli Alkila 25.05.2016 Istutuksia Vapaaehtoiset Omaiset Läheiset Aikapankki: minä autan leipomisessa ja sinä matonpesussa
Tervetuloa Kutomokotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen
Tervetuloa Kutomokotiin Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KUTOMOKOTIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kutomokoti sijaitsee Aurajoen rannan tuntumassa, osoitteessa Kutomonkatu
Tervetuloa Mäntyrinteeseen
Tervetuloa Tervetuloa Kurjenpesään! Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KURJENPESÄÄN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme.
Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa
Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten
Viidakkokujan tuetun asumisen
Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö 20.5.2011 Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö Vantaalaisille mielenterveyskuntoutujille - Huhtikuussa 2010 avattu ensimmäinen Vantaan oma asumisyksikkö mielenterveyskuntoutujille
AMURI 2 Hoitajat Kanslia
AMURI 2 Hoitajat 044 7758 020 Kanslia 044 7758 019 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto AMURI 2 on 28-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen huoneita.
Tervetuloa Kurjenmäkikotiin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen
Tervetuloa Kurjenmäkikotiin Muuttajalle ja hänen läheisilleen TERVETULOA Kurjenmäkikotiin! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kurjenmäkikoti sijaitsee Kupittaan kaupunginosassa, osoitteessa
ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE
ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE - uudenlaista asuntosuunnittelua ja asumisratkaisuja PAAVO suppea ohjausryhmä 11.11.2013 Saara Nyyssölä, ARA ARA Jarmo Lindén 15.2.2011 ARAn rahoittama kehittämishanke Arjen keskiössä
Tervetuloa Mäntyrinteeseen
Tervetuloa Tervetuloa Mäntykoti Mäntyrinteeseen Yli-Maariaan! Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa MÄNTYKOTI YLI-MAARIAAN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi
Sampoharjun ryhmäkoti
Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti sijaitsee Vaajakosken keskustassa, osoitteessa Vesmannintie 7. Kiinteistö on valmistunut joulukuussa 2018. Samassa
Tulovaiheen muistilista: Tervetuloa Kotikartanoon! Turvapuhelin
Muuttajan opas un asukas on saanut myönteisen päätöksen palveluasumisesta ja tiedon, että paikka on järjestynyt otikartanosta, asukkaan tai omaisen tulee ottaa yhteyttä otikartanon palveluesimieheen, jotta
OJUSNIITYN TIEDOTE OMAISILLE
OJUSNIITYN TIEDOTE OMAISILLE 1. OJUSNIITTY 2. HENKILÖKUNTA JA PUHELINNUMEROT 3. PÄIVÄRYTMI 4. OJUSNIITYN TOIMINTA- AJATUSTA 5. OMAHOITAJUUS 6. HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA 7. RAHA-ASIOIDEN HOITO 8. VAATEHUOLTO
Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta
AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA
Hyvä vuokratapa uudistui - mikä muuttui? Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat ry
Hyvä vuokratapa uudistui - mikä muuttui? Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat ry Hyvä viestintä vuokrasuhteessa Hyvässä viestinnässä käytetään sovittua yhteydenpitokanavaa Sähköinen
Tervetuloa Mäntyrinteeseen
Tervetuloa Tervetuloa Höveliin Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa HÖVELIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Höveli sijaitsee
PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI 1 (5)
1 (5) Päivitetty 11/2015 jm Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki ostaa palveluasumista yksityisiltä
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,
Muistola, Onnela ja Virkkula
Jokikartano 3 5 Muistola, Onnela ja Virkkula Muistola, Onnela ja Virkkula Jokikartano sijaitsee Kuokkalan Äijälänrannan luonnonläheisessä ympäristössä, osoitteessa Tahvosentie 26. Lähettyvillä virtaavan
HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT
HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT Sosiaalilautakunta Motalan kunta Voimassa 1. lokakuuta 2013 lähtien Hoito- ja hoiva-asumismaksut 1. lokakuuta 2013 lähtien Sivu 1 (3) HOITO- JA HOIVA-ASUMISMAKSUT Asuessasi
HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT
HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka
Palvelukeskus Tupala. & Ryhmäkoti Kotola. Tietoa uusille asukkaille
Palvelukeskus Tupala & Ryhmäkoti Kotola Tietoa uusille asukkaille Palvelukeskus Tupala Toivonkuja 6 09120 Karjalohja Ryhmäkoti Kotola Toivonkuja 5 09120 Karjalohja Ylihoitaja Hannele Patjas 044 369 1121
Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta
Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea
Tervetuloa Kerttuliin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen
Tervetuloa Kerttuliin Muuttajalle ja hänen läheisilleen TERVETULOA KerttuliIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kerttuli sijaitsee Aurajoen rannan tuntumassa, osoitteessa Hovioikeudenkatu
Ohje asuntojen vuokralaisille
Ohje asuntojen vuokralaisille Palvelukeskus Kyrölä, Kyröntupa ja Kuusikummun Asumisyksikkö NURMEKSEN KAUPUNKI 1. Asukasvalinnat ja tehtävät päätökset 1.1 Asukasvalintaa koskevat säädökset Sosiaalihuoltolaki
Tervetuloa Mäntyrinteeseen
Tervetuloa Tervetuloa Liinahakaan Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa liinahakaan! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Liinahaka
Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset
Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen
Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?
Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?
VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,
Turvallisuutta kotiin. Turvapuhelin
Turvallisuutta kotiin Turvapuhelin Turvapuhelin toimii näin Turvapuhelin on kaiutinpuhelin, joka koostuu kahdesta osasta: pääyksiköstä ja hälytysrannekkeesta, jonka voi kiinnittää ranteeseen tai ripustaa
Pentinkulma Tietoa uusille asukkaille
Pentinkulma Tietoa uusille asukkaille PENTINKULMA Ojamonkatu 34 08100 Lohja Ylihoitaja Hannele Patjas 044 369 1121 Osastonhoitaja Seija Erkkilä 044 374 1238 Akseli- ja Elinakoti 044 369 1238 Helmi- ja
Tähtelä ja Sointula. Tähtelä ja Sointula. Asukkaana ryhmäkodissa. Yhteistä elämää
Jokikartano 1 2 Tähtelä ja Sointula Tähtelä ja Sointula Jokikartanon ryhmäkodit sijaitsevat osoitteessa Tahvosentie 26 Kuokkalassa, Äijälänrannan ja Äijälänjoen luonnonläheisessä ympäristössä. Etupihalla
Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Karungin palvelukoti Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten
TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA
TERVETULOA OSASTOLLEMME B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA VUOKRAUKSEN ABC - MIKSI LIITTYÄ SUOMEN VUOKRANANTAJIIN? MIA KORO-KANERVA TOIMINNANJOHTAJA, OTM TAUSTAA
Lämpimästi tervetuloa asumaan Oxelösundin erityisasuntoon
2016-11-15 Lämpimästi tervetuloa asumaan Oxelösundin erityisasuntoon Oxelösundissa tavoitteenamme on tarjota vanhuksille asuntoja, jossa jokainen voi tuntea elämänsä mielekkääksi, toimivaksi ja järkeväksi.
unohdettu vaan se, mitä on jäljellä.
Yhteystiedot Osoite Pielakoti Savikontie 72400 Pielavesi Puhelinnumerot Yläkerta Alakerta Sairaanhoitajien puh. 040 6618316 Asumispalveluiden esimies 040 4894823 Lähiesimies 040 4894204 Hyvää yhteistyötä
Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa
Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen
Esperi Hoivakoti Tilkka. Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä
Esperi Hoivakoti Tilkka Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä Huolenpitoa ja turvaa Esperi Hoivakoti Tilkka sijaitsee Helsingin Huopalahdessa historiallisella paikalla, entisessä keskussotilassairaala
Niilonpirtti. Tietoa uusille asukkaille
Niilonpirtti Tietoa uusille asukkaille Niilonpirtti Oilaantie 21 09810 Nummi Ylihoitaja Hannele Patjas 044 369 1121 Osastonhoitaja Birgitta Virolainen 044 045 6849 Onnela: 044 767 4856 Sointula: 044 374
Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta
Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet
ASUMISHÄIRIÖT. Asumishäiriöiden käsittely
Mitä ovat asumishäiriöt? Yleisesti ottaen muita talon asukkaita häiritsevä käyttäytyminen, joka jatkuu pitkiä aikoja toistuvasti Voi tapahtua asunnossa tai kiinteistön yhteisissä tiloissa aiheuttajana
OSTOPALVELUSOPIMUS. Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa:
1 OSTOPALVELUSOPIMUS Sopimuksen osapuolet Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa: Asukas: xxxxxxxxxxxxxxxxx Henkilötunnus: xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Setlemen'asunnot Oy Uudenlainen yhteisöjen rakentaja Suomessa
Kuntamarkkinat 10.- 11.9.2014 Setlemen'asunnot Oy Uudenlainen yhteisöjen rakentaja Suomessa Kimmo Rönkä, toimitusjohtaja Setlemen'asunnot Oy S- ASUNNOT OY ON NYT SETLEMENTTIASUNNOT OY Setlementti tuo asumiseen
Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen
Yksilöllistä elämää yhdessä
Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
Espoon kaupunki Pöytäkirja 96
06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,
Kultakodit. Tietoa uusille asukkaille
Kultakodit Tietoa uusille asukkaille KULTAKODIT Ojamonkatu 34 08100 Lohja Ylihoitaja Hannele Patjas 044 369 1121 Osastonhoitaja Pia Blomberg 044 369 2470 Kultakoti 1: Lehtikulta 044 369 2451 Punakulta
Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00
Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!
KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ
1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön
ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti
ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin Kun etsit vuokra-asuntoa Asuntoja voi vuokrata esimerkiksi kaupungeilta, kunnilta, yksityisiltä ja markkinoilta. Useimmat asunnonhakulomakkeet ym. löytyvät
PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, 94100 KEMI 1 (5)
1 (5) tark 200514 jm Päivitetty 5/2014 Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut Sauvosaarenkatu 25 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki
Tervetuloa Runosmäen vanhuskeskukseen. Muuttajalle ja hänen läheisilleen
Tervetuloa Runosmäen vanhuskeskukseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa RUNOSMÄEN VANHUSKESKUKSEEN Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Runosmäen vanhuskeskus sijaitsee Runosmäen
Lämpimästi tervetuloa asumaan Oxelösundin erityisasuntoon
2016-06-20 Lämpimästi tervetuloa asumaan Oxelösundin erityisasuntoon Oxelösundissa tavoitteenamme on tarjota vanhuksille asuntoja, jossa jokainen voi tuntea elämänsä mielekkääksi, toimivaksi ja järkeväksi.
Tervetuloa Villa Piipariin. Muuttajalle ja hänen läheisilleen
Tervetuloa Villa Piipariin Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa villa piipariin! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Villa Piipari sijaitsee Runosmäkikodin yhteydessä, osoitteessa
Palvelukeskus Iltarusko
Palvelukeskus Iltarusko Tietoa uusille asukkaille Palvelukeskus Iltarusko Arvelankuja 1 03850 Pusula Osastonhoitaja Nina Virtanen 044 767 4743 (arkisin) Henkilökunta 044 767 4747 (osaston kanslia, joka
KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA
KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA 217-219 KOTONA KAUPUNGISSA: TOIMET JA TAVOITTEET ASUMISVALMENNUSTA TOTEUTETAAN ESPOOSSA JA OULUSSA:
Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.
ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa
PETSAMO 3 Hoitajat Kanslia
PETSAMO 3 Hoitajat 050 366 2039 Kanslia 044 775 8018 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto PETSAMO 3 on 19-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen
MERIKARTANO PUISTOKARTANO. Oma koti palveluiden äärellä.
MERIKARTANO PUISTOKARTANO Oma koti palveluiden äärellä. ITSENÄISTÄ ELÄMÄÄ Merikartanossa ja Puistokartanossa oma kotisi on palveluiden äärellä. Katso esittelyvideot asumisesta ja palveluistamme Ritva,
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän
Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista
1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö.
1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / _ Puhelinnumero Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / Puhelinnumero 2. Vuokralainen/vuokralaiset Nimi Henkilötunnus
Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä
Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,
Asumisen uudet muodot
Asumisen uudet muodot Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Riitta Hakoma 8.6. 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote-Imatra: työyksiköt kartalla 2015 = avopalvelut = toiminnalliset palvelut
Kuvataanko erikseen? Eettinen, kotimainen ja kestävä sijoituskohde
Kuvataanko erikseen? Eettinen, kotimainen ja kestävä sijoituskohde Ainutlaatuinen Edistyksellinen Kotimainen Eettinen Vastaa tarpeeseen Kehittyvä Ajankohtainen Pitkä kokemus Jalmari Jyllin Säätiö on toiminut
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan
piiri Ehdotus lähtee julkisuuden eri asteiden artikuloinnista. Tehokas kortteli on sovitettu pienimittakaavaiseen ympäristöön jakamalla rakentaminen p
piiri Ehdotus lähtee julkisuuden eri asteiden artikuloinnista. Tehokas kortteli on sovitettu pienimittakaavaiseen ympäristöön jakamalla rakentaminen pienempiin, kadun kaarevaa linjaa seuraaviin osiin.
KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT
KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä
LASTENSUOJELUN ASUMISHARJOITTELUN VIIDEN SOLUASUNNON VAIHTAMINEN YKSIÖIKSI
HELSINGIN KAUPUNKI LASTENSUOJELUN ASUMISHARJOITTELUN VIIDEN SOLUASUNNON VAIHTAMINEN YKSIÖIKSI Tarvekuvaus (Diaarinumero) 16.2.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TARVEKUVAUS 2 (5) 1. Yhteenveto Yksikkö: Perhe- ja
Palaveri on hyvä pitää 1-2 viikkoa ennen suunniteltua siirtymistä.
Siirtymäpalaveri Päihdeongelmaisen asiakkaan siirtyminen palvelusta toiseen sisältää aina riskejä. Monia riskejä voidaan kuitenkin pienentää hyvällä valmistautumisella. Siirtymisessä tulisi noudattaa ns.
Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta. yli 5- Henkilöluku Tuloraja % % % % % %
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, KOTIHOIDON MAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.12.2015, liite nro 4 Äänekoski Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta Tuntia kuukaudessa