Kainuun Etu Oy Paavo Pietikäinen. Henkilöstöpooli vastaa kausiluontoisuuden haasteisiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun Etu Oy Paavo Pietikäinen. Henkilöstöpooli vastaa kausiluontoisuuden haasteisiin"

Transkriptio

1 Kainuun Etu Oy Paavo Pietikäinen Henkilöstöpooli vastaa kausiluontoisuuden haasteisiin

2 Kehittyvä puuhuolto Kainuussa Kaksi toimintalinjaa: Puunhankinnan logistiikka ja verkostoituminen Työvoiman saatavuus ja imago Tavoitteena mm. osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen Päärahoittaja Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hankkeessa mukana olevat yritykset:

3 Henkilöstöpooli -tarve Henkilöstöpoolin konetyöalat Turveala Metsäkoneala Maanrakennusala Puunkuljetusala Konetyöalojen työvoiman tarve vaihtelee sesonkien mukaan Kausivaihtelu vähentää työpaikkojen haluttavuutta Ko. alojen sesongit eri vuodenaikoina

4 Henkilöstöpooli - tavoite Konetyöalat kiinnostavammaksi työnantajana Monipuolisemmat työtehtävät Vähemmän lomautuksia, tasaisempi työllisyys Joustavampi työvoiman käyttö

5 Henkilöstöpooli - toimintamalli Eri konetyöalojen yritykset perustavat yhteisen pooli (4-6 yritystä) Pooli aluksi alueellinen Työntekijät pysyvät oman työnantajan palveluksessa Yritykset vuokraavat työntekijöitä toisilleen poolin sisällä Osa työntekijöistä halutessaan poolin käytössä Myös kone+työntekijä mahdollinen Yritykset tuntevat toisensa ja poolissa olevan työvoiman Alkuvaiheessa mukana henkilöstövuokrausyritys Toimintamallin ja luottamuksen luominen Järjestelmällisyys

6 Henkilöstöpooli toimintamalli Kysely tai tarjonta Sähköpostilla tai puhelimella Hyväksyntä Sähköpostilla tai puhelimella Vuokrasopimus Kirjallinen Työn tekeminen Työajan merkkaus sovitun mukaan Laskutus sovitun mukaan Yritysten välillä

7 3 esimerkkiä toiminnasta

8 Henkilöstöpooli, kysely tietokanta Metsä Yritysten perustiedot Henkilötiedot yrityksittäin Osaaminen Koneet Erityistaidot Lomakkeet Maa Vastaus tarjoukseen sähköposti/soitto Nopea tarve sairastumisen johdosta -> poolissa vapaata resurssia Tieto vapaasta resurssista Poolin yrityksille sähköposti Henkilö- tai koneresurssia vapautuu 1 kk päästä kahdeksi viikoksi Ei tarvita tekijöitä ko. aikana Ei tarvita tekijöitä ko. aikana

9 Henkilöstöpooli, tarjonta tietokanta Metsä Yritysten perustiedot Henkilötiedot yrityksittäin Osaaminen Koneet Erityistaidot Lomakkeet Maa Vapaata resurssia, sähköposti Kone- tai henkilöresurssia tai vapaana kysyttynä aikana Henkilöresurssitiedustelu Poolin yrityksille sähköposti Ei resursseja vastata tarjouspyyntöön Ei vapaata resurssia Ei vapaata resurssi

10 Henkilöstöpooli, vakio tietokanta Metsä Yritysten perustiedot Henkilötiedot yrityksittäin Osaaminen Koneet Erityistaidot Lomakkeet Maa Henkilö siirtyy sovitun mukaisesti, 1kk Vakiintunut vuokraussuhde yrityksen kanssa, vapaana tarvittaessa 1kk. Soitto ennalta tiedossa olevasta henkilöstä Vakiintunut vuokraussuhde yrityksen kanssa, tarve 1 kk. Ei vapaata resurssia Ei vapaata resurssia

11 Henkilöstöpooli, uusi yritys tietokanta Metsä Uusi yritys Yritysten perustiedot Henkilötiedot yrityksittäin Osaaminen Koneet Erityistaidot Maa Uuden yrityksen tietojen selaus

12 Tietokannasta yleistä Ei liikesalaisuuksia vaan yleistä tietoa Tiedot henkilöstöpoolin yrityksistä talletettu tietokantaan Helpottaa uuden yrityksen ottamista mukaan Helpottaa alkuvaiheen henkilöstösuunnittelua

13 metsä Yritys 9 Henkilöstön tarvetaulukko Vähäinen tarve Korkea tarve Normaalia korkeampi tarve toimiala yritys tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu maa Yritys 0 maa Yritys 1 maa Yritys 2 maa Yritys 3 maa Yritys 4 huolto Yritys 5 metsä Yritys 6 metsä yritys 7 metsä yritys 8

14 Eri toimialojen vertailua Poolin työntekijätarve Maan työntekijätarve Metsän työntekijätarve #REF!

15 Missä mennään? Mukana 8 yritystä Neuvottelut syksy 2009 Yhteistyösopimusten allekirjoitus tammikuu 2010 Käytännön toiminta 2010 Tavoitteena laajentaa poolia hallitusti, toiminta jatkuu hankkeen päätyttyäkin Mahdollisesti myös muilla alueilla Pooli on edelleen avoin, liittyminen ilmaista

16 Plussat ja miinukset - yrittäjän kannalta Plussat + mahdollisuus ottaa lisätöitä poolin resurssin avulla + rekrytoinnin vaivattomuus ja nopeus poolin sisällä + ammattitaidon varmistaminen + kausiluontoisuuden tasaaminen + työntekijöiden pysyvyys, varmuus ja luottamus töiden jatkumisesta + - lomautus vs. vuokraaminen + henkilöstölle monipuolisemmat työtehtävät + henkilöstön hankinnassa kilpailuetu + yt-neuvottelut (ei koske alle 20 henkilön yrityksiä) + työntekijöiden matkakustannukset + poolin työntekijöiden erikoisammattitaidon hyödyntäminen ja kehittäminen + sairaslomien tuuraus + maine ja imago työnantajana Miinukset - ennakkoasenteet - pelko työntekijän menettämisestä - kateus

17 Plussat ja miinukset - Työntekijän kannalta Plussat + monipuoliset työtehtävät + vakinaisuus työssä + oman ammattitaidon kehittäminen + tunne pysyvyydestä ja välittämisestä + mahdollisuus työhön myös eläkkeeltä + maine ja imago työntekijänä Miinukset - ennakkoasenteet

18 Kehittyvä puuhuolto Kainuussa Henkilöstöpooli Lisätietoja: Paavo Pietikäinen projektipäällikkö Kehittyvä puuhuolto Kainuussa Kainuun Etu Oy, Lönnrotinkatu 1, FIN Kajaani, Finland GSM: +358 (0)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 kahden ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 11.8.2009 Sivu1(2) Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 08.05.2009 Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynytvuoden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa

Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Tutkimus/tm 7.5.2003 Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä maaliskuun 2003 lopussa oli 1217 henkilöä ja työttömyysaste 2,6 prosenttia. Vuoden aikana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Työttömien määrä väheni Kainuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2005 www.tek.fi Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus Eero Siljander Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2007 www.tek.fi DIA-kunnan työllisyyskatsaus I-2007: Työttömyyden lasku voimistunut huomattavasti, Etelä-Suomi ja Häme työllisyyden

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt neljä lasta enemmän

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2016 (syyskuu 2016) Vuodet ja 2015

Työttömyyden kehityksestä 2016 (syyskuu 2016) Vuodet ja 2015 Työttömyyden kehityksestä 2016 (syyskuu 2016) Vuodet 2007-2014 ja 2015 Työttömyyden kehitys vertaillen 07-13 ja paksummin 14-15 vertaillen 13-14-15-16 Työttömyys korkealla tasolla mutta tasaantumassa?

Lisätiedot

KAS ELY strategisen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2011 ja valmistautuminen seuraavaan tulossopimuskierrokseen

KAS ELY strategisen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2011 ja valmistautuminen seuraavaan tulossopimuskierrokseen KAS ELY strategisen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2011 ja valmistautuminen seuraavaan tulossopimuskierrokseen Jyrki Karhula Strategisten tulossopimusten tarkistus vuodelle 2011 - Toimitaan ELYn strategisen

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.7. klo 9.00 Kesäkuu ei tuonut ta työttömyyden kokonaiskuvaan Vuosimuutokset ovat pieniä, Kajaanin työttömyys kasvoi touko-kuussa

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2010 www.tek.fi TEKNIIKAN AKATEEMISTEN LIITTO TYÖLLISYYSKATSAUS I/2010 TEK RY Diplomi insinöörien ja arkkitehtien työttömyys

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.9. klo 9.00 Kausivaihtelu pudotti työttömien määrää Myös vuositasolla pientä laskua Työttömien määrä putosi Kainuussa kuussa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Tutkimus/ES Työllisyyden kasvu jatkuu suhdannenousun vauhdittamana Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT)

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

INSINÖÖRILIITTO IL ry. Tutkimus/Jlar

INSINÖÖRILIITTO IL ry. Tutkimus/Jlar INSINÖÖRILIITTO IL ry Tutkimus/Jlar 14.9. TYÖTTÖMYYS SEURAA KAUSIVAIHTELUA, VASTAVALMISTUNEIDEN TILANNE KOHENTUNUT Työttömyystietoja heinäkuussa t Työttömien insinöörien määrä nousi tyypillisen kausivaihtelun

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat essä heinäkuussa 2013 Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat heinäkuun 2013 lopussa (, koko maa) Tilanne heinäkuun lopussa en ELY

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake

Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake 1) Päivystysyksikkö * nmlkj Hyvinkää nmlkj Keski-Uusimaa 2) Työvuoro * nmlkj Aktiivityö nmlkj Varallaolo Ilmoituksen/ yhteydenotot perustiedot 3) Yhteydenoton viikonpäivä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa rajusti vuoden lopulla Lomautukset lisääntyivät ja uuden työvoiman tarve oli lähes

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 27.5. klo 9.00 Työttömyys pysytteli kuussa kutakuinkin vuoden takaisella tasolla Kainuussa Työvoiman kysyntä piristyi selvästi,

Lisätiedot

Ohjelmistojen kustannusten hallinta Assignment 3 Niko Hämäläinen To07 m

Ohjelmistojen kustannusten hallinta Assignment 3 Niko Hämäläinen To07 m Ohjelmistojen kustannusten hallinta Assignment 3 Niko Hämäläinen To07 m0701849 Optimoimaton Taksien LKM 30 Km / d / taksi 200 työpäiviä / vuosi 170 kilometrikustannus 1,25 tuntikustannus 60 Tuotto-odotus

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014 Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet 2007-2013 ja 2014 Työttömyyden kehitys vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 vertaillen 11-12-13-14 Työttömyys kehittymässä kyllä huonompaan suuntaan Tilanne

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.8. klo 9.00 Työttömyys pysytteli likipitäen vuoden takaisella tasolla Työttömyysjaksot pitkittyvät työttömyyseläkeputki on

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEKNIIKAN'AKATEEMISET'TEK' ' TYÖLLISYYSKATSAUS'I/2013' Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys pysynyt ennallaan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Työttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa

Työttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa 1 (8) Julkistettavissa 23.2. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni hieman Kainuussa kuussa Koulutukseen hakeutuminen hillitsee työttömyyden kasvua Lomautuksista huolimatta työttömyys

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys palasi lievään kasvuun vuoden 2013 toisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 DIA-työttömyys jatkanut nousua kolmannella vuosineljänneksellä Vuoden 2012 kolmannen vuosineljänneksen aikana työttömien tekniikan

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO 15.2.2017 1 Etunimi Sukunimi ALUEITA KEHITETÄÄN YHTEISTYÖSSÄ Valtion ja maakuntien keskustelut aluekehittämisestä Neuvottelukunta

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.12. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Uusia työttömiä on aiempaa vähemmän,

Lisätiedot

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 1 Puun kulku metsästä tehtaalle Suomessa 2009 (milj.m 3 ) Puustopääoman kasvu 40 milj. m 3 Tuontipuu ja hake 7 31+6 Puuston kasvu Kokonaispoistuma

Lisätiedot

Maanpuolustuskiltojen liitto ry KURSSIN TILAAMINEN MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSELTÄ. Suunnitteluperusteita Talousarvio Laskutus

Maanpuolustuskiltojen liitto ry KURSSIN TILAAMINEN MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSELTÄ. Suunnitteluperusteita Talousarvio Laskutus KURSSIN TILAAMINEN MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSELTÄ Suunnitteluperusteita Talousarvio Laskutus KURSSIN TILAAMINEN MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSELTÄ Maanpuolustuskoulutusyhdistys noudattaa niillä kursseilla

Lisätiedot

eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH

eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH ulla.angervo@oph.fi AMOSAA - työkalu on työkalu opetussuunnitelmien, tutkintokohtaisten toteutussuunnitelmien ja suorituspolkujen kuvaamiseen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Marraskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.12.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.8. klo 9.00 Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta

Lisätiedot

Tarjouksessa, joka toimitetaan suljetussa kirjekuoressa tulee olla seuraavat asiakirjat:

Tarjouksessa, joka toimitetaan suljetussa kirjekuoressa tulee olla seuraavat asiakirjat: Kiuruveden kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Liikuntapalvelut Harjukatu 2 3.10.2014 74700 KIURUVESI KIURUVEDEN UIMAHALLIN LIPUNMYYNTI JA KAHVION HOITO Kiuruveden kaupungin liikuntapalvelut pyytää tarjouksia Kiuruveden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 20.10. klo 9.00 Työttömyys vähenee jälleen Kainuussa Yksi taustalla oleva syy on ikärakenne Työttömyys on alkukesän jälkeen palannut

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 35 59 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 696 936 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 17.3.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Tammikuu 2008 Työttömyys Rovaniemellä laskee edelleen vuositasolla Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Rovaniemen työvoimatoimiston alueella (Rovaniemi

Lisätiedot

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013 Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013 Timo Aro ja Timo Widbom, Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Muu yleinen kehitys I Työllisyyskehitys 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys heinäsyyskuussa

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Työttömyys kääntyi laskuun helmikuussa

Työttömyys kääntyi laskuun helmikuussa 1 (9) Julkistettavissa 23.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi laskuun kuussa Työvoimapolitiikan aktiivitoimet alentavat Kainuun korkeaa työttömyyttä Vuoden lopulla korkealle kivunnut

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1. Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman 2016-18 laadintaan Juha Metso 14.4.2015 Aikataulu 6.5.2015 2 Taloussuunnittelu 2016-18 - käsittelyt lautakunnassa Maalis Huhti Touko Kesä Heinä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Suomi.fi-tunnistus

Suomi.fi-tunnistus Suomi.fi-tunnistus 15.2.2017 Suomi.fi-tunnistus Henkilön vahva sähköinen tunnistaminen Vain julkisen sektorin sähköisille asiointipalveluille Kertakirjautuminen asiointipalveluiden välillä Keskitetty sopimus-

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.8. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista alempana, mutta nuorisotyöttömyyden

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa

Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.11. klo 9.00 Kainuun työttömyys jyrkässä kasvussa Työttömyys on paisunut jo yli neljänneksen vuoden takaisesta Kainuun työllisyystilanne

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutetuilla työttömyyden nousu jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä TEKin arvion mukaan

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Case: Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK

Case: Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK O S A A M I S P E R U S T E I S U U S J A A S I A K A S L Ä H T Ö I S Y Y S - Y K S I L Ö L L I S E T O P I N T O P O L U T J A E R I L A I S I L L E A S I A K K A I L L E T U O T E T TAVAT PA LV E L U

Lisätiedot

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla 1 (8) Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys pysytteli kuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla Hyvä työllisyys jatkuu, vaikka kausivaihtelu pyrkii taas kohottamaan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2016 Manner-Suomen kymmenen korkeimman ja matalimman työttömyysasteen kuntaa joulukuussa 2016 Posio 21,9 Kotka 21,3 Ilomantsi 21,1 Salla 21,0 Saarijärvi 20,8 Lieksa 20,3 Rautjärvi 19,9 Juuka 19,7 Äänekoski

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden työvoima nyt ja tulevaisuudessa

Metsänhoitotöiden työvoima nyt ja tulevaisuudessa Metsänhoitotöiden työvoima nyt ja tulevaisuudessa Marja-Liisa Juntunen Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Mikkeli 17.11.2011 Metsänhoitotöiden työvoima Vuosina 2006-2009 metsänhoitotöitä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.6. klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa jälleen hyvin kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista

Lisätiedot

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtaja Pekka Helander Autoalan Keskusliitto ry 26.3.2010 Hilton Helsinki Kalastajatorppa AKL:n EETTINEN VASTUU Autoalan Keskusliitto

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Tietoarkisto palveluksessanne. Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä Hannele Keckman-Koivuniemi

Tietoarkisto palveluksessanne. Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä Hannele Keckman-Koivuniemi Tietoarkisto palveluksessanne Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä 1.12.2014 Hannele Keckman-Koivuniemi Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto www.fsd.uta.fi Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Lisätiedot