Mutkatonta ja vapaata musiikin kuuntelua Sonyn

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mutkatonta ja vapaata musiikin kuuntelua Sonyn"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote Mutkatonta ja vapaata musiikin kuuntelua Sonyn uusilla langattomilla Bluetooth i -kuulokkeilla Tämän kauden Sonyn uusista langattomista Bluetooth -kuulokkeista löytyy oikea valinta jokaiseen elämäntyyliin. MDR-XB950BT-kuulokkeilla kelpaa antaa periksi intohimolle ja nauttia matalasta bassosta. Hälynpoistotoiminnon ansiosta uutuuskuulokkeilla voi vaipua häiriöttömästi ja kokonaisvaltaisesti oman musiikin tunnelmaan hälinänkin keskellä. Liikkuvaan käyttöön suunnitellut MDR-AS800BT-kuulokkeet ovat roiskeenkestävät ja sopivat kaveriksi sateisellekin lenkkipolulle. Kaikissa Bluetooth -malleissa on yhden kosketuksen One-Touch NFC -yhteys. Välittömän langattoman yhteyden muodostamiseksi riittää vain kuulokkeiden kosketus mobiililaitetta ii vasten. Yhteys muodostuu ilman johtoa, mutkikasta paritusta tai asennuskoodeja. Yhdistämisen jälkeen voi syventyä langattomaan kuunteluun nauttien sekä kirkkaista ja korkeista että syvän matalista äänistä kontrastit herättävät jokaisen kappaleen henkiin. Valitut Bluetooth -kuulokemallit sisältävät myös sisäänrakennetun mikrofonin, joka mahdollistaa hands-free-puhelut älypuhelimella selkeällä, digitaalisella äänenlaadulla, huolimatta siitä, että puhelin on laukussa tai taskussa. MDR-X950BT - Bluetooth -kuulokkeet Uudet MDR-X950BT-kuulokkeet tavoittavat yhä matalammat bassotaajuudet dupstepin kuuntelusta diskomusiikkiin. MDR-X950BT on ensimmäinen Bluetooth -kuulokemalli 1

2 Sonyn vaikuttavassa Extra Bass (XB) -sarjassa. Tehokkaat sankakuulokkeet viimeistellyllä muotoilulla on suunniteltu jykevän basson ystäville. Muotoilussa on hyödynnetty korkealaatuisia materiaaleja, kuten istuvuuden kannalta täydellisesti muotoiltu metallinen sanka. Suuri 40 mm:n kaiutinelementti sisältää korkean magneettisen tiheyden omaavia neodyymimagneetteja, joiden ansiosta kuulokkeet toistavat täydellisesti jopa väkevimmin jytisevät bassoäänet. Vielä matalampaa äänentoistoa kaivatessa voi kytkeä päälle Electro Bass Booster -toiminnon, joka viiveettä korostaa matalat taajuudet yökerhon äänentoistoon verrattavilla tasoilla. Advanced Direct Vibe Structure -rakenne Bass Booster -toiminnon yhteydessä eristää tilan kaiutinelementin ja tärykalvon välissä varmistaen tarkoin suunnatun intensiivisen bassoäänien toiston. Yhteistyössä Sony Music Entertainmentin kanssa toteutetussa akustiikkatutkimuksessa todetaan, että bassoäänen rytmin ilmaisun merkitys (erityisesti välillä 30~40 Hz) on kasvavassa osassa musiikkipiireissä. Vaativimmatkin bassoäänet toistuvat laadukkaasti kiitos Sonyn Beat Response Control -toiminnon, joka erottaa transientit äänet paremmin. Tätä edesauttaa myös kaiutinelementtien yläpäässä sijaitsevat suurennetut ilma-aukot. Ilma-aukko Käyttömukavuus on tärkeää, etenkin jos kuuntelee tuntikausia kestävää DJ-settiä MP3-soittimelta. MDR-XB950BT-kuulokkeiden korvatyynyt ovat ergonomiset ja pehmeästi muotoiltu, ja ne asettuvat mukavasti käyttäjän pään mukaan. Korvan ympärille tuleva kuppi ei muuta korvan luonnollista asentoa, samalla kun se toistaa laaja-alaisen äänen suoraan tärykalvolle. 2

3 MDR-ZX550BN Bluetooth -kuulokkeet eristävät ulkopuolisen hälyn MDR-ZX550BN-kuulokkeet mahdollistavat langattoman kuuntelun ilman häiriöitä siten, että vain musiikki kuuluu. MDR-ZX550BN-kuulokkeiden muotoilu sisältää sisäänrakennetun hälynpoistotoiminnon, joka peittää jopa 90 prosenttia ympäröivistä äänistä. 30 mm:n kaiutinelementti takaa täyteläisen ja kirkkaan äänen. Tämän lisäksi ekstrapitkä 25 tunnin taukoamaton soittoaika (hälynpoistotoiminnon ja Bluetoothin kanssa) takaa, että akkua riittää jopa pisimmälle bussimatkalle tai Atlantin ylittävälle lentomatkalle iii. Kuulokkeiden kokoontaitettavan muotoilun ansiosta ne sujahtavat kätevästi reppuun tai laukkuun. Langattomat ja sporttiset MDR-AS800BT Bluetooth -nappikuulokkeet Pienet ja kevyet MDR-AS800BT -kuulokkeet on suunniteltu vauhdikkaampaa menoa varten antamaan puhtia salitreeniin tai juoksulenkkiin. Ne on suunniteltu aktiivisille käyttäjille, jotka arvostavat mukavuutta ja varmaa istuvuutta yhtä paljon kuin laadukasta ääntä. Langattomia MDR-AS800BT kuulokkeita voi pitää perinteiseen tyyliin tai vaihtaa vielä varmempaan pysyvyyteen tuella, joka asettuu mukavasti korvan ympärille. Varmemman pysyvyyden takaa erikoismuotoiltu kaarituki, joka myötäilee korvan luonnollista kaarta säilyttäen käyttömukavuuden. 3

4 Sade ei pysäytä musiikkia, sillä MDR-AS800BT-kuulokkeet ovat roiskeenkestävät IPX4-standardien mukaisesti. Akku kestää 4,5 tunnin tauottoman musiikin kuuntelun, mikä tarjoaa runsaasti kuunteluaikaa rentouttavaan iltapäivän kahvilahetkeen tai päivittäiseen työmatkaan. Sonyn uudet MDR-XB950BT-, MDR-ZX550BN- ja MDR-AS800BT -Bluetooth -kuulokkeet ovat saatavilla Suomessa lokakuussa Uutuuskuulokkeiden suositushinnat ovat: MDR-XB950BT: noin 200 euroa MDR-ZX550BN: noin 100euroa MDR-AS800BT: noin 130 euroa Painokelpoisia kuvia kuulokkeista löytyy osoitteesta Tärkeimmät tekniset tiedot (englanniksi): Model Name MDR-XB950BT MDR-ZX550BN MDR-AS800BT Type Closed, Dynamic Closed, Dynamic Closed, Dynamic Wearing style Headband (circum-aural ) Headband (supra-aural ) In-ear Driver Unit Φ40 mm, Dome Φ30 mm, Dome Φ5.8 mm, Dome Sensitivity 102 db/mw (Passive operation) 3Hz-28,000 Hz Frequency characteristics (Passive operation ) (A2DP:44.1kHz (A2DP: 44.1 khz (A2DP: 44.1 khz 4

5 Impedance Maximum input 40 Ω at 1 khz (Passive operation) 1,000 mw (Passive operation) Passive operation Yes ( supplied headphone cable) No No (approx. 50 cm) x 1, Long Hybrid silicone rubber Supplied Accy (approx.50cm) x 1, Headphone cable (approx.50cm) x 1 earbuds (SS/S/M/L 2 each), Arc (approx. 1.2m) x 1 supporters (S/M/L 2 each), Adjustment band, Carrying case i Bluetooth teksti ja logo ovat Bluetooth SIG Inc. yrityksen rekisteröimiä tavaramerkkejä. Kaikki merkkien käyttö tapahtuu linsenssillä. Muuta tavaramerkit ja -nimet kuuluvat niiden omistajille. ii NFC-yhteensopiva älypuhelin, jolla voi hyödyntää One-touch yhden kosketuksen yhteyttä. iii Riippuen lentoyhtiön säännöistä elektronisten laitteiden käytöstä. Lisätietoja: Mika Ilves, Nordic Product Manager, Sony Nordic mika.ilves@eu.sony.com / Tai: Lene Aagaard, PR communications Manager, Sony Nordic lene.aagaard@eu.sony.com / Tai (myös tuotenäytepyynnöt): Jukka-Pekka Hares, Viestintätoimisto Manifesto sony@manifesto.fi / Sony lyhyesti Sony on yksi maailman johtavista sekä kuluttajille että ammattilaisille suunnattujen audio-, video-, viestintäja tietotekniikkatuotteiden innovoijista. Sony on tunnettu sen audiovisuaalisista tuotteista kuten 4K Ultra HD ja Full HD LED BRAVIA -televisioista, Cyber-shot -digitaalikameroista, Handycam -videokameroista, α -mallin (lausutaan Alpha) digitaalisista SLR-kameroista, Sony-tableteista ja Walkman -MP3-soittimista sekä VAIO -tietokoneista ja ammattilaisten broadcast-tuotantolaitteista. Lisätietoja Sony Europesta osoitteessa: Lisätietoja Sony Corporationista osoitteessa: Sony, WALKMAN, VAIO, Cyber-shot, Handycam, α, Exmor, BRAVIA and XDCAM ovat Sony Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä. Kaikki muut tavaramerkit ovat niiden yritysten omistamia joille kyseiset tavaramerkit ovat rekisteröity. 5

Älypuhelimien ja musiikkisoittimien kumppaniksi. sopivat uudet kuulokkeet MDR-ZX, MDR-EX ja. MDR-AS700BT tarjoavat ensiluokkaista ääntä,

Älypuhelimien ja musiikkisoittimien kumppaniksi. sopivat uudet kuulokkeet MDR-ZX, MDR-EX ja. MDR-AS700BT tarjoavat ensiluokkaista ääntä, Lehdistötiedote 11.3.2014 Älypuhelimien ja musiikkisoittimien kumppaniksi sopivat uudet kuulokkeet MDR-ZX, MDR-EX ja MDR-AS700BT tarjoavat ensiluokkaista ääntä, mukavuutta ja tyyliä MDR-ZX -sarja: sankakuulokkeet

Lisätiedot

Artistien luoma aito äänimaailma puhdas ääni. Sony MDR-10 ja XBA-H -kuulokkeilla

Artistien luoma aito äänimaailma puhdas ääni. Sony MDR-10 ja XBA-H -kuulokkeilla Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Artistien luoma aito äänimaailma puhdas ääni Sony MDR-10 ja XBA-H -kuulokkeilla Sony Musicin artistit The Script ja Hurts jalostivat

Lisätiedot

Sonyn uudet langattomat kaiuttimet - keskipisteenä ääni

Sonyn uudet langattomat kaiuttimet - keskipisteenä ääni Lehdistötiedote 23.3.2015 Sonyn uudet langattomat kaiuttimet - keskipisteenä ääni Sonyn uusilla kannettavilla kaiuttimilla musiikin kuuntelu on entistä helpompaa ja mukavampaa. Uutuuksilla kelpaa tunnelmoida

Lisätiedot

Sony julkaisee tuoreimmat. teknologiainnovaationsa CES-messuilla Las. Vegasissa

Sony julkaisee tuoreimmat. teknologiainnovaationsa CES-messuilla Las. Vegasissa Lehdistötiedote 6.1.2015 Sony julkaisee tuoreimmat teknologiainnovaationsa CES-messuilla Las Vegasissa Ensiluokkainen audiovisuaalinen kokemus luodaan 4K- ja High Resolution Audio -teknologioiden avulla,

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisempi musiikkielämys, selkeä. puheääni ja tehokkaat efektit:

Kokonaisvaltaisempi musiikkielämys, selkeä. puheääni ja tehokkaat efektit: Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Kokonaisvaltaisempi musiikkielämys, selkeä puheääni ja tehokkaat efektit: Herätä elokuvat ja musiikki eloon Sonyn ST3 ja ST7-kautinpalkeilla

Lisätiedot

Sonyn 4K-televisiot avaavat oven viihteen. maailmaan julkistamalla Android TV :n

Sonyn 4K-televisiot avaavat oven viihteen. maailmaan julkistamalla Android TV :n Lehdistötiedote 6.1.2015 Sonyn 4K-televisiot avaavat oven viihteen maailmaan julkistamalla Android TV :n Vuoden 2015 BRAVIA -mallisto tuo markkinoille huippuälykkäät televisiot, joissa äly yhdistyy ensiluokkaiseen

Lisätiedot

Tyylikkäät tilansäästäjät Sonylta: Uudet kaiutinpalkit ja ensimmäinen. tv-äänijärjestelmä

Tyylikkäät tilansäästäjät Sonylta: Uudet kaiutinpalkit ja ensimmäinen. tv-äänijärjestelmä Lehdistötiedote 7.1.2014 Tyylikkäät tilansäästäjät Sonylta: Uudet kaiutinpalkit ja ensimmäinen tv-äänijärjestelmä Tyylikäs muotoilu, 2.1-kanavainen surround-ääni ja helppo asennus Virtaviivainen muotoilu

Lisätiedot

Upea ulkonäkö ja ensiluokkainen ääni yhdistyvät. Sonyn uusissa langattomissa kaiuttimissa ja. äänentoistojärjestelmissä

Upea ulkonäkö ja ensiluokkainen ääni yhdistyvät. Sonyn uusissa langattomissa kaiuttimissa ja. äänentoistojärjestelmissä Lehdistötiedote 7.1.2014 Upea ulkonäkö ja ensiluokkainen ääni yhdistyvät Sonyn uusissa langattomissa kaiuttimissa ja äänentoistojärjestelmissä SRS-X9 korkean resoluution langaton kaiutinjärjestelmä SRS-X7

Lisätiedot

Sony tarjoaa liikkeellä olevalle uusia mahdollisuuksia nauttia korkean resoluution äänestä

Sony tarjoaa liikkeellä olevalle uusia mahdollisuuksia nauttia korkean resoluution äänestä Lehdistötiedote 3.9.2014 Sony tarjoaa liikkeellä olevalle uusia mahdollisuuksia nauttia korkean resoluution äänestä Korkean resoluution äänenlaatu vie kuulijan lähemmäksi artistin alkuperäisen esityksen

Lisätiedot

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Nauti muistoista enemmän Sonyn PlayMemories-sovellusperheellä Sonyn PlayMemories-sovellusperhe monipuolistaa kameraan, älypuhelimeen ja tablettiin

Lisätiedot

Sonyn uusi VAIO Fit A multi-flip asettaa uudet standardit kannettavalle tietokoneelle

Sonyn uusi VAIO Fit A multi-flip asettaa uudet standardit kannettavalle tietokoneelle Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Sonyn uusi VAIO Fit A multi-flip asettaa uudet standardit kannettavalle tietokoneelle Ei kompromisseja täysin varusteltu kannettava

Lisätiedot

Sonyn uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II. tuovat ammattimaisen kuvausotteen. Cyber-shot -kameroiden RX-sarjaan

Sonyn uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II. tuovat ammattimaisen kuvausotteen. Cyber-shot -kameroiden RX-sarjaan Lehdistötiedote 14.6.2015 Sonyn uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II tuovat ammattimaisen kuvausotteen Cyber-shot -kameroiden RX-sarjaan Uutuuskamerat RX100 IV ja RX10 II edustavat maailman ensimmäisiä kasatun

Lisätiedot

Ota kaikki irti matkastasi Sonyn kameralla

Ota kaikki irti matkastasi Sonyn kameralla zosokuna Lehdistötiedote 24.4.2013 Ota kaikki irti matkastasi Sonyn kameralla Kompakti kamera 30x optisella zoomilla Sisäänrakennettu WiFi tekee kuvien jakamisesta helppoa Varustekenkä ja valotusasetusten

Lisätiedot

Toimintaa suorituskyvyn rajoilla. Action Camin kanssa

Toimintaa suorituskyvyn rajoilla. Action Camin kanssa Lehdistötiedote 7.1.2014 Toimintaa suorituskyvyn rajoilla Action Camin kanssa Uusi roiskeenkestävä, varusteisiin kiinnitettävä videokamera, joka tallentaa korkealaatuista Full HD -kuvaa XAVC S -formaatissa

Lisätiedot

Viimeistele musiikkityylisi Sonyn persoonallisilla Hi-Res Audio -tuotteilla

Viimeistele musiikkityylisi Sonyn persoonallisilla Hi-Res Audio -tuotteilla Lehdistötiedote 2.9.2015 Viimeistele musiikkityylisi Sonyn persoonallisilla Hi-Res Audio -tuotteilla Sonyn kuulokesarja uudistuu persoonallisilla h.ear -malliston kuulokkeilla ja Walkmanilla. Mallistossa

Lisätiedot

Oletko valmis täysin uuteen. valokuvauskokemukseen?

Oletko valmis täysin uuteen. valokuvauskokemukseen? Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Oletko valmis täysin uuteen valokuvauskokemukseen? Cyber-shot DSC-QX10 ja DSC-QX100 Lens Style Camera muuttavat älypuhelimesi täyden

Lisätiedot

Sony esittelee kaksi uutta huippuobjektiivia

Sony esittelee kaksi uutta huippuobjektiivia Lehdistötiedote 15.9.2014 Sony esittelee kaksi uutta huippuobjektiivia α-sarjan E- tyypin kameroille tehty Vario-Tessar T* FE 16 35 mm F4 ZA OSS (SEL1635Z) varustettuna monipuolisella laajakulma-zoomilla

Lisätiedot

Sonyn laajennettu korkean resoluution. äänentoistomallisto tarjoaa musiikillista selkeyttä, josta olet aina unelmoinut.

Sonyn laajennettu korkean resoluution. äänentoistomallisto tarjoaa musiikillista selkeyttä, josta olet aina unelmoinut. Lehdistötiedote 1.4.2014 Sonyn laajennettu korkean resoluution äänentoistomallisto tarjoaa musiikillista selkeyttä, josta olet aina unelmoinut. STR-DN1050 ja STR-DN850 kotiteatterien AV-viritinvahvistimet

Lisätiedot

Sonyn odotettu Xperia-tabletti on ohut, kevyt. ja roisketiivis

Sonyn odotettu Xperia-tabletti on ohut, kevyt. ja roisketiivis Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Sonyn odotettu Xperia-tabletti on ohut, kevyt ja roisketiivis Ohut alumiininen ja roisketiivis runko Sisäänrakennettu, makro-ohjelmoitava yleiskaukosäädin

Lisätiedot

Sony BRAVIA TV-mallisto täydentyy uusilla. 4K ULTRA HD -malleilla. Saammeko esitellä: X91C-televisio on nyt huippuohut, huippuälykäs ja huippusuuri

Sony BRAVIA TV-mallisto täydentyy uusilla. 4K ULTRA HD -malleilla. Saammeko esitellä: X91C-televisio on nyt huippuohut, huippuälykäs ja huippusuuri Lehdistötiedote 2.9.2015 Sony BRAVIA TV-mallisto täydentyy uusilla 4K ULTRA HD -malleilla. Saammeko esitellä: X91C-televisio on nyt huippuohut, huippuälykäs ja huippusuuri Ällistyttävä 75-tuuman 4K Ultra

Lisätiedot

Heittäydy seikkailuun uuden Action Camin kanssa

Heittäydy seikkailuun uuden Action Camin kanssa Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Heittäydy seikkailuun uuden Action Camin kanssa Ohut, helposti mukana kulkeva kamera, jossa on Wi-Fi, GPS ja Live-View -kauko-ohjain

Lisätiedot

Uusi, entistä parempi Handycam - tuoteperhe

Uusi, entistä parempi Handycam - tuoteperhe osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 8.1.2013 klo 03.00 Uusi, entistä parempi Handycam - tuoteperhe Sonyn uusissa videokameroissa on parempi kuvanlaatu kuin koskaan aikaisemmin, ensiluokkainen ääni ja

Lisätiedot

Sonyn sähäkät jouluvinkit tarjoavat ratkaisun lahjapulmaan

Sonyn sähäkät jouluvinkit tarjoavat ratkaisun lahjapulmaan Lehdistötiedote 5.10.2017 Sonyn sähäkät jouluvinkit tarjoavat ratkaisun lahjapulmaan Enää ei tarvitse miettiä joululahjoja! Tässä ovat Sonyn joululahjavinkit, jotka tarjoavat varmasti mieleisen vaihtoehdon

Lisätiedot

Sonyn uusien 4K Ultra HD - ja Full HD LED. BRAVIA -televisioiden uusi Wedge -rakenne. mullistaa sekä katselukulman että kuvanlaadun

Sonyn uusien 4K Ultra HD - ja Full HD LED. BRAVIA -televisioiden uusi Wedge -rakenne. mullistaa sekä katselukulman että kuvanlaadun Lehdistötiedote 7.1.2014 Sonyn uusien 4K Ultra HD - ja Full HD LED BRAVIA -televisioiden uusi Wedge -rakenne mullistaa sekä katselukulman että kuvanlaadun Uusia 4K-televisioita ja kokovaihtoehtoja X-tended

Lisätiedot

Anna Sonyn täyttää koti multi-room-musiikilla

Anna Sonyn täyttää koti multi-room-musiikilla Lehdistötiedote 14.4.2015 Anna Sonyn täyttää koti -musiikilla SRS-X99, X88 ja X77 langattomat kaiuttimet HT-ST9 ja HT-NT3 Sound Barit ja HT-XT3 TV Soundbase STR-DN1060 ja STR-DN860 AV-viritinvahvistimet

Lisätiedot

Wireless -kuulokkeilla sekä niskan takaa. kulkevilla Bluetooth-kuulokkeilla

Wireless -kuulokkeilla sekä niskan takaa. kulkevilla Bluetooth-kuulokkeilla Lehdistötiedote 31.8.2017 Markkinoiden johtava Sony 1000Xvastamelutuoteperhe täydentyy uusilla Truly Wireless -kuulokkeilla sekä niskan takaa kulkevilla Bluetooth-kuulokkeilla Sony Headphones Connect -sovellus

Lisätiedot

Koe Sonyn ensiluokkainen ääni

Koe Sonyn ensiluokkainen ääni Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 17.45 Koe Sonyn ensiluokkainen ääni Uuden sukupolven korkean resoluution audiotuotteet menevät CD-laatua pidemmälle puhtaalla äänellä Nykypäivän

Lisätiedot

Sonyn kompaktit, suorituskykyiset ja hyvin. zoomaavat kamerauutuudet ovat kepeää. matkaseuraa

Sonyn kompaktit, suorituskykyiset ja hyvin. zoomaavat kamerauutuudet ovat kepeää. matkaseuraa Lehdistötiedote 14.4.2015 Sonyn kompaktit, suorituskykyiset ja hyvin zoomaavat kamerauutuudet ovat kepeää matkaseuraa Kameroissa ovat ensiluokkaiset, 30-kertaisella optisella zoomilla varustetut ZEISS

Lisätiedot

Sony laajentaa Lens Style -linssikameramallistoaan ja esittelee uuden vaihdettavien objektiivien konseptin

Sony laajentaa Lens Style -linssikameramallistoaan ja esittelee uuden vaihdettavien objektiivien konseptin Lehdistötiedote 3.9.2014 Sony laajentaa Lens Style -linssikameramallistoaan ja esittelee uuden vaihdettavien objektiivien konseptin ILCE-QX1-linssikamera on varustettu suurella APS-C Exmor -kennolla sekä

Lisätiedot

Joululahjojen osto-opas Sonylta

Joululahjojen osto-opas Sonylta Mediatiedote 23.10.2014 Joululahjojen osto-opas Sonylta Tulevan joulun kovimmat lahjapaketit ovat kuluttajaelektroniikkaa. Sonylta löytyy sopivia joululahjoja kaikille perheenjäsenille iästä, mieltymyksistä

Lisätiedot

Sony lanseeraa maailman pienimmän ja. kevyimmän 4K*-videokameran i

Sony lanseeraa maailman pienimmän ja. kevyimmän 4K*-videokameran i Lehdistötiedote 7.1.2014 Sony lanseeraa maailman pienimmän ja kevyimmän 4K*-videokameran i Sony pienentää 4K-videokameran kokoa neljäsosaan edelliseen malliin verrattuna ii Pieni videokamerarunko, jolla

Lisätiedot

Signature Series edustaa Sonyn parasta osaamista äänentoistossa

Signature Series edustaa Sonyn parasta osaamista äänentoistossa Lehdistötiedote 1.9.2016 Signature Series edustaa Sonyn parasta osaamista äänentoistossa Sony haastaa totuttuja rajoja ennennäkemättömällä Signature Series -äänentoistosarjalla Valikoima koostuu laatukuulokkeista,

Lisätiedot

Sony laajentaa Handycam -tuoteperhettään kuluttajakäyttöön tarkoitetulla 4K-videokameralla

Sony laajentaa Handycam -tuoteperhettään kuluttajakäyttöön tarkoitetulla 4K-videokameralla Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 4.9.2013 klo 17.45 Sony laajentaa Handycam -tuoteperhettään kuluttajakäyttöön tarkoitetulla 4K-videokameralla Uusi Sony FDR-AX1E tallentaa neljä kertaa

Lisätiedot

Sony juhlistaa kuutta EISA-palkintoa vuonna

Sony juhlistaa kuutta EISA-palkintoa vuonna Lehdistötiedote 17.8.2015 Sony juhlistaa kuutta EISA-palkintoa vuonna 2015 Eurooppalainen jalustakaiutin 2015-2016: Sony HT-XT3 Eurooppalainen design-televisio 2015-2016: Sony KD-65X9005C Eurooppalainen

Lisätiedot

Suuri kenno ja kirkas objektiivi. taskukokoisessa rungossa. takaavat paremman kuvanlaadun:

Suuri kenno ja kirkas objektiivi. taskukokoisessa rungossa. takaavat paremman kuvanlaadun: osokuna Tiedote 7.6.2012 Suuri kenno ja kirkas objektiivi taskukokoisessa rungossa takaavat paremman kuvanlaadun: Sonyn Cyber-shot RX100 on varustettu ensimmäisenä maailmassa 1 1 -tyypin 20,2 tehollisen

Lisätiedot

Kun koolla oikeasti on merkitystä: Älykkäämpää valokuvausta ja langatonta kuvien jakamista taskukokoisella NEX-5T-kameralla

Kun koolla oikeasti on merkitystä: Älykkäämpää valokuvausta ja langatonta kuvien jakamista taskukokoisella NEX-5T-kameralla Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 27.8.2013 klo 8.00 Kun koolla oikeasti on merkitystä: Älykkäämpää valokuvausta ja langatonta kuvien jakamista taskukokoisella NEX-5T-kameralla NFC-toiminnolla

Lisätiedot

Helppokäyttöisellä kameralla on helppo saada hyviä kuvia

Helppokäyttöisellä kameralla on helppo saada hyviä kuvia Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 27.8.2013 klo 8.00 Helppokäyttöisellä kameralla on helppo saada hyviä kuvia Sony tuo markkinoille α3000-kameran, jossa on edistykselliset valokuvaustoiminnot,

Lisätiedot

Lehdistötiedote

Lehdistötiedote Lehdistötiedote 18.8.2014 Sony α5100 maailman pienimmän vaihdettavan objektiivin kameran i huippunopea automaattitarkennus ja ammattitason kuvalaatu takaavat entistä tarkempaa kuvaamista. Huippunopea 179

Lisätiedot

Sonylta pienikokoinen. NEX-5R-järjestelmäkamera

Sonylta pienikokoinen. NEX-5R-järjestelmäkamera osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Sonylta pienikokoinen NEX-5R-järjestelmäkamera Sony NEX-5R -järjestelmäkamera on varustettu monilla uusilla hienouksilla kuten Fast Hybrid -automaattitarkennuksella,

Lisätiedot

Autenttinen, ensiluokkainen laatu. Kaikkialla.

Autenttinen, ensiluokkainen laatu. Kaikkialla. Maakohtainen myyntiesite Suomi () Bluetooth-kuulokkeet 40 mm:n elementit / suljettu takaosa Korvat peittävät Muotoutuvat Deluxe-tyynyt Kokoontaitettavat M1BTBL/00 Autenttinen, ensiluokkainen laatu. Kaikkialla.

Lisätiedot

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Maakohtainen myyntiesite Suomi () Langattomat AudioBoost-TV-kuulokkeet 15 mm:n elementit / suljettu takaosa Nappikuuloke SSC5001/10 Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Kevyillä ja langattomilla SSC5001

Lisätiedot

SUPERIOR CLUB SOUND POWERED BY PIONEER.

SUPERIOR CLUB SOUND POWERED BY PIONEER. SUPERIOR CLUB SOUND POWERED BY PIONEER. KUULOKEVALIKOIMA 2015 / 2016 WWW.PIONEER-HEADPHONES.COM ON-EAR TÄYSIN OMAA LUOKKAANSA - SUPERIOR CLUB SOUND -SARJA MX9-R MX9-T MX9-S MX9-K SE-MX9 Superior Club Sound

Lisätiedot

High-Resolution Audio - kuulokkeet MDR-NC750

High-Resolution Audio - kuulokkeet MDR-NC750 Käyttöohje High-Resolution Audio - kuulokkeet MDR-NC750 Sisältö Aloittaminen... 3 Johdanto... 3 Yleiskatsaus... 3 Perusteiden oppiminen... 4 Kuulokkeiden asettaminen paikalleen... 4 Kuulokkeiden liittäminen

Lisätiedot

Säkenöivä joulu Sonyn tuotteilla

Säkenöivä joulu Sonyn tuotteilla Lehdistötiedote 4.11.2013 Säkenöivä joulu Sonyn tuotteilla Kovia paketteja kuusen alle Vietä joulua tyylillä BTX300-kaiutin tekee joulunvietosta vaivatonta ja mukavaa. Ohuen ja modernin muotoilun ansiosta

Lisätiedot

Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno

Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 12.9.2012 klo 7.00 Sonylta ensimmäinen Handycam-videokamera, jossa on 35 mm täyden kuvakoon kenno 24,3 megapikselin täyden kuvakoon Exmor CMOS -kenno Vaihdettavilla objektiiveilla

Lisätiedot

Sony julkistaa uudet tuotteensa IFA 2015. -messuilla korkean resoluution äänentoiston ja. mobiililaitteiden tuotekategorioista

Sony julkistaa uudet tuotteensa IFA 2015. -messuilla korkean resoluution äänentoiston ja. mobiililaitteiden tuotekategorioista Lehdistötiedote 2.9.2015 Sony julkistaa uudet tuotteensa IFA 2015 -messuilla korkean resoluution äänentoiston ja mobiililaitteiden tuotekategorioista Tokio, Japani - Berliinissä 4.9. alkavilla IFA-kuluttajaelektroniikkamessuilla

Lisätiedot

Taskuun sopivaa ammattilaislaatua:

Taskuun sopivaa ammattilaislaatua: Lehdistötiedote 16.5.2014 Taskuun sopivaa ammattilaislaatua: Cyber-shot RX100 III varustettuna laajemmalla ja kirkkaammalla objektiivilla sekä sisäänrakennetulla etsimellä pitää sisällään yhä enemmän kuvaustehoa

Lisätiedot

Sony julkistaa uusimmat innovaationsa IFA 2014 -messuilla

Sony julkistaa uusimmat innovaationsa IFA 2014 -messuilla Lehdistötiedote 3.9.2014 Sony julkistaa uusimmat innovaationsa IFA 2014 -messuilla Berliinissä perjantaina 5.9. alkavilla IFA-kuluttajaeletroniikkamessuilla Sony julkistaa joukon uusia tuotteita. Nämä

Lisätiedot

Sonyn uusi NEX-6-digijärjestelmäkamera. tarjoaa DSLR-laatua taskukoossa

Sonyn uusi NEX-6-digijärjestelmäkamera. tarjoaa DSLR-laatua taskukoossa osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 12.9.2012 klo 7.00 Sonyn uusi NEX-6-digijärjestelmäkamera tarjoaa DSLR-laatua taskukoossa DSLR-laatuisia valokuvia ja Full HD -videokuvaa 16,1 megapikselin Exmor APS

Lisätiedot

Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa

Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa Lehdistötiedote 15.8.2017 Sony keräsi ennätykselliset seitsemän EISA-palkintoa eri kategorioissa Sony on saanut jälleen tunnustusta European Imaging and Sound Association (EISA) -järjestoltä elektroniikkatuotteistaan,

Lisätiedot

Nokia langaton äänisovitin AD-47W

Nokia langaton äänisovitin AD-47W Nokia langaton äänisovitin AD-47W 9247383/1 SUOMI AD-47W-sovittimen avulla voit kytkeä langatonta Bluetooth-tekniikkaa tukevan yhteensopivan HF-laitteen tietokoneeseen (tai muuhun yhteensopivaan laitteeseen).

Lisätiedot

Uusi BRAVIA S57 -sarja herättää eloon huoneen kuin huoneen

Uusi BRAVIA S57 -sarja herättää eloon huoneen kuin huoneen Tiedote, 2.9.2009 Uusi BRAVIA S57 -sarja herättää eloon huoneen kuin huoneen Tyylikäs, pieniruutuinen televisio on ideaali makuuhuoneeseen, keittiöön tai mihin vain Ohut ja kevyt 19 tuuman LCD-televisio,

Lisätiedot

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas

BackBeat FIT sarja. Käyttöopas BackBeat FIT 2100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Kuulokkeen osat 3 Käytä turvallisesti! 3 Pariliitos 4 Pariliitoksen muodostaminen 4 Pariliitostila 4 Päähän sovittaminen ja lataaminen 5 Säätäminen

Lisätiedot

JABRA MOVE WIRELESS. KäyttöOpas. jabra.com/movewireless

JABRA MOVE WIRELESS. KäyttöOpas. jabra.com/movewireless KäyttöOpas jabra.com/movewireless 1. TERVETULOA...3 2. TOIMITUSSISÄLTÖ... 4 3. KUINKA KÄYTÄT...5 3.1 KORKEUDEN SÄÄTÖ 4. LATAAMINEN... 6 4.1 AKUN TILA 5. KUINKA KYTKET...7 5.1 BLUETOOTHIN LIITTÄMINEN UUTEEN

Lisätiedot

Bose -tuotehinnasto Personal Audio. Voimassa heinäkuusta 2011 alkaen.

Bose -tuotehinnasto Personal Audio. Voimassa heinäkuusta 2011 alkaen. Bose -tuotehinnasto Personal Audio Voimassa heinäkuusta 2011 alkaen. Sisällys Sivu Bose SoundDock -digitaaliset musiikkij ärjestelmät Bose QuietComfort Acoustic Noise Cancelling -kuulokkeet Bose Mobile

Lisätiedot

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ MIKSERILLÄ MUSIC MIC 1 MIC 2 TONE ECHO USB RF 1 RF 2 SD OFF/ON /V- /V+ MODE IN LOW HIGH MIN MAX POWER KÄYTTÖOPAS VASTAANOTIN/MIKSERI Etupaneeli 1 2 3 13 15 USB MUSIC MIC 1

Lisätiedot

BLUETOOTH- MUSIIKKISOVITIN

BLUETOOTH- MUSIIKKISOVITIN Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.

Lisätiedot

Sonyn α37-kamera vie nopean kuvaamisen. maailmaan jatkuvalla kohdetta seuraavalla. automaattitarkennuksella (7 kuvaa

Sonyn α37-kamera vie nopean kuvaamisen. maailmaan jatkuvalla kohdetta seuraavalla. automaattitarkennuksella (7 kuvaa osokuna Tiedote 18.5.2012 Sonyn α37-kamera vie nopean kuvaamisen maailmaan jatkuvalla kohdetta seuraavalla automaattitarkennuksella (7 kuvaa sekunnissa), kääntyvällä LCD-näytöllä ja Full HD -videolla 16,1

Lisätiedot

JABRA move Wireless. Käyttöopas. jabra.com/movewireless

JABRA move Wireless. Käyttöopas. jabra.com/movewireless JABRA move Wireless Käyttöopas jabra.com/movewireless 1. tervetuloa...3 2. toimitussisältö... 4 3. kuinka käytät...5 3.1 Korkeuden säätö 4. lataaminen... 6 4.1 Akun tila 5. kuinka kytket...7 5.1 Bluetoothin

Lisätiedot

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla SOUNDGATE Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla Vaihtoehtoja yhteyksien muodostamiseen on enemmän kuin koskaan. Olemme yhteydessä läheisiimme, ystäviimme ja työkavereihimme missä ja milloin tahansa erilaisten

Lisätiedot

HALLITSE ELÄMÄÄSI, ELÄ HETKESSÄ

HALLITSE ELÄMÄÄSI, ELÄ HETKESSÄ HALLITSE ELÄMÄÄSI, ELÄ HETKESSÄ KAIKKI WIDEX BEYOND :N HUIKEAT OMINAISUUDET NYT LADATTAVANA Maailman parhaan äänenlaadun tarjoava iphonelle suunniteltu kuulokoje on nyt saatavana käytännöllisenä ladattavana

Lisätiedot

Toivota maailman viisain kuulokoje tervetulleeksi

Toivota maailman viisain kuulokoje tervetulleeksi Toivota maailman viisain kuulokoje tervetulleeksi Kuvittele uudenlainen kuulokoje, joka saa kaiken kuulumaan. Kuulet kaiken täysin luonnollisena. Kuvittele, miltä helposti ymmärrettävä puhe kuulostaa.

Lisätiedot

Joululahjavinkkejä Sonylta

Joululahjavinkkejä Sonylta Joululahjavinkkejä Sonylta Sony esittelee viisitoista hauskaa ja hyödyllistä lahjaideaa pukinkonttiin. BDP-S560: Langattomat blu-ray-soittimet Blu-ray-soittimet ovat tämän vuoden joululahjahitti. Sonyn

Lisätiedot

Langaton musiikkikeskus

Langaton musiikkikeskus Tästäkö on kyse? Haluat kuunnella musiikkia tietokoneellasi itunesin tai Windows Media Playerin kautta? Käytät Internetin suoratoistopalveluja (streaming), kuten MySpace, YouTube, Last.fm, Spotify, jne.?

Lisätiedot

Uusi Sony α58-kamera tallentaa kaikki tärkeimmät hetket

Uusi Sony α58-kamera tallentaa kaikki tärkeimmät hetket Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 20.2.2013 klo 6.00 Uusi Sony α58-kamera tallentaa kaikki tärkeimmät hetket Digitaalinen SLT-kamera Translucent Mirror -peiliteknogialla Taltioi pienet yksityiskohdat 20,1

Lisätiedot

Kotiteatterijärjestelmä. Aloitusopas HT-XT1

Kotiteatterijärjestelmä. Aloitusopas HT-XT1 Kotiteatterijärjestelmä Aloitusopas HT-XT1 Sisällys Käyttöönotto 1 Pakkauksen sisältö 3 2 Asentaminen 4 3 Liitännät 6 4 Järjestelmän virran kytkeminen 8 5 Äänen kuunteleminen 9 Perustoiminnot Äänitehosteista

Lisätiedot

UUTUUTENA BLUETOOTH -TUKI

UUTUUTENA BLUETOOTH -TUKI Välittömästi julkaistavaksi BOSELTA UUSIA SOUNDTOUCH -JÄRJESTELMIÄ UUTUUTENA BLUETOOTH -TUKI Musiikin kuuntelu kotona langattomasti on entistä helpompaa ja tehokkaampaa uutuuksina pieni SoundTouch 10 -kaiutin,

Lisätiedot

BackBeat FIT 500 SERIES. Käyttöopas

BackBeat FIT 500 SERIES. Käyttöopas BackBeat FIT 500 SERIES Käyttöopas Sisällysluettelo Pariliitos 3 Pariliitoksen muodostaminen 3 Pariliitoksen muodostaminen toiseen laitteeseen 3 Pariliitoksen muodostaminen Mac-tietokoneeseen 3 Lataaminen

Lisätiedot

Käytä tätä opasta, jos kohtaat ongelmia tai sinulla on kysymyksiä Sony Headphones Connect -sovelluksen käytöstä.

Käytä tätä opasta, jos kohtaat ongelmia tai sinulla on kysymyksiä Sony Headphones Connect -sovelluksen käytöstä. Käytä tätä opasta, jos kohtaat ongelmia tai sinulla on kysymyksiä -sovelluksen käytöstä. Aloittaminen Luettelo yhteensopivista laitteista -sovelluksen asentaminen Laiteyhteyden muodostaminen (rekisteröinti)

Lisätiedot

BackBeat GO 810 -sarja. Käyttöopas

BackBeat GO 810 -sarja. Käyttöopas BackBeat GO 810 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Pariliitos 3 Pariliitoksen muodostaminen 3 Pariliitoksen muodostaminen toiseen laitteeseen 3 Pariliitoksen muodostaminen Mac-tietokoneeseen 3 Lataaminen

Lisätiedot

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä TYYH 31/2014 Liite 1 TYYn uusi videotykki - esimerkkejä Gigantti Philips PicoPix PPX3407-349 Philips PicoPix on pienikokoinen ja kevyt taskukokoinen LED-videoprojektori. Saat laadukkaan kuvan missä vain

Lisätiedot

Nokia stereo-hf WH /1

Nokia stereo-hf WH /1 Nokia stereo-hf WH-500 5 6 7 1 2 3 4 8 9211094/1 2009 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä

Lisätiedot

Sony esittelee uuden a7-kameran: Täyden. kennon kuvausta ilman täyden rungon kokoa

Sony esittelee uuden a7-kameran: Täyden. kennon kuvausta ilman täyden rungon kokoa Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote 16.10.2013 Sony esittelee uuden a7-kameran: Täyden kennon kuvausta ilman täyden rungon kokoa 35mm Full-frame Exmor CMOS -kenno 24.3 tehokkaalla megapikselillä Uusi

Lisätiedot

31, 30/12V, 41, SW

31, 30/12V, 41, SW Pro Audio sarja Aktiivikaiuttimien häkellyttävä äänimaailma kotikäyttäjien ulottuville Pro Audio 31, 30/12V, 41, 55 ja 80 SW mallit Pro Audio 31 Pro Audio 31 on erittäin pieni ja kevyt kotikäyttöön soveltuva

Lisätiedot

TURVALLISUUSMERKINNÄT

TURVALLISUUSMERKINNÄT KÄYTTÖOHJE TURVALLISUUSMERKINNÄT Lue seuraavat suositukset ennen Bluetooth-kaiuttimen käyttöönottoa. Pidä kaiutinta kuivassa paikassa äläkä altista sitä kosteudelle, jotta tuotteen sisäiset piirit eivät

Lisätiedot

Plantronics M70. -M90 sarja. Käyttöopas

Plantronics M70. -M90 sarja. Käyttöopas Plantronics M70 -M90 sarja - Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö* 4 Kielen valitseminen 5 Pariliitoksen muodostaminen 6 Kuulokkeen osat 7 Käytä turvallisesti! 7 Hallinta 8 Puheluun

Lisätiedot

Sonyn Action Cam -uutuus kiilaa suoraan huipulle esittelyssä FDR-X3000R

Sonyn Action Cam -uutuus kiilaa suoraan huipulle esittelyssä FDR-X3000R Lehdistötiedote 1.9.2016 Sonyn Action Cam -uutuus kiilaa suoraan huipulle esittelyssä FDR-X3000R Kuvaa vauhdikkaita videoita, joita arkistoit ja jaat ystäviesi kanssa mielelläsi Uskomattoman pienikokoinen

Lisätiedot

Sony julkistaa jälleen kuumat tuoteuutuutensa IFA messuilla

Sony julkistaa jälleen kuumat tuoteuutuutensa IFA messuilla Lehdistötiedote 1.9.2016 Sony julkistaa jälleen kuumat tuoteuutuutensa IFA 2016 -messuilla Sony julkistaa jälleen Berliinissä pidettävillä IFA-messuilla uudet tuotteensa. Messut lehdistöpäivänä avaava

Lisätiedot

RACE -BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS

RACE -BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS VAROITUS: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita. Ei sovellu

Lisätiedot

Kanta-asiakaspäivät 26.3.-2.4. Kanta-asiakasetu:

Kanta-asiakaspäivät 26.3.-2.4. Kanta-asiakasetu: KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN Kanta-asiakaspäivät 26.3.-2.4. Jos tyydyt vain parhaaseen: B&O A2 Bluetooth -kaiutin 349,- Korotonta ja kulutonta maksuaikaa 6kk Kanta-asiakasetu: 20 euroa alennusta yli 100 euron

Lisätiedot

Bellman Audio tuotteet Helpompaan kommunikointiin.

Bellman Audio tuotteet Helpompaan kommunikointiin. Bellman Audio tuotteet Helpompaan kommunikointiin. Mikä ratkaisu soveltuu sinun käyttötarpeisiin parhaiten? Domino Pro Domino Classic Mino Maxi Kuuntelutilanteet Helppo Vaikea Television kuuntelu Kahdenkeskinen

Lisätiedot

Backbeat FIT. Käyttöopas

Backbeat FIT. Käyttöopas Backbeat FIT Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö* 4 Pariliitoksen muodostaminen 5 Kuulokkeen osat 6 Käytä turvallisesti! 6 Hallinta 7 Virran kytkeminen 7 Musiikin toisto/tauko 7

Lisätiedot

SONY INTERACTIVE ENTERTAINMENT JULKISTAA 500 MILLION LIMITED EDITION PLAYSTATION 4 PRO -KONSOLIN

SONY INTERACTIVE ENTERTAINMENT JULKISTAA 500 MILLION LIMITED EDITION PLAYSTATION 4 PRO -KONSOLIN SONY INTERACTIVE ENTERTAINMENT JULKISTAA 500 MILLION LIMITED EDITION -KONSOLIN PlayStation -laitteiden myyntimäärä on ylittänyt maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa kappaletta, minkä kunniaksi julkaistaan

Lisätiedot

Kuule - luonnollisesti

Kuule - luonnollisesti Kuule - luonnollisesti Täydellisen tasapainoinen ääni Kuvittele, millaista olisi pystyä seuraamaan keskusteluja. Kuulla kaikki ympäristön äänet. Siirtyä mukavasti hiljaisesta paikasta meluisaan. Kuulla

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein.

Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. A. Huomaa 1) Sammuta virta, kun et käytä laitetta.

Lisätiedot

BackBeat FIT. Käyttöopas

BackBeat FIT. Käyttöopas BackBeat FIT Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Pariliitoksen muodostaminen 5 Kuulokkeen osat 6 Hallinta 7 Virran kytkeminen 7 Musiikin toisto/tauko 7 Seuraavaan kappaleeseen

Lisätiedot

Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60

Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60 Käyttöohje Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60 Kaiutin on aina vakioasetuksena Bluetooth-tilassa, kun kytket sen päälle. Voit helposti muodostaa parin Bluetooth-toiminnolla varustetun älypuhelimen

Lisätiedot

Aina apuna. Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome SHB4000. Kysy. Philipsiltä. Käyttöopas

Aina apuna. Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome SHB4000. Kysy. Philipsiltä. Käyttöopas Aina apuna Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome Kysy Philipsiltä SHB4000 Käyttöopas Sisällysluettelo 1 Tärkeää 2 Kuunteluturvallisuudesta 2 Yleistä 2 Vanhan

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 Hätäaputoiminnolla* varustettu Ford SYNC Liikkuva toimisto Ford SYNC tarjoaa mahdollisuuden käyttää useimpia MP3-soittimia, Bluetooth -varustettuja puhelimia ja USB-asemia ääniohjauksella

Lisätiedot

SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike

SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike Bernafon SoundGate SoundGate PIKAOHJE Näppäinlukko Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen Puhelu Musiikki/audio-painike Bluetooth -painike Akun merkkivalo Tämä ohje on vain lyhyt tiivistelmä. Tärkeä

Lisätiedot

SmashBass. Langattomat kuulokkeet

SmashBass. Langattomat kuulokkeet SmashBass Langattomat kuulokkeet FI Käyttöohje- SmashBass beta Langattomat kuulokkeet Tuotteen turvallinen käsittely Lue nämä ohjeet ennen käyttöä! 1. Pidä kuulokkeet ja niiden mukana tulevat varusteet

Lisätiedot

KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN. Kanta-asiakaspäivät 27.-30.11. Kanta-asiakasetu:

KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN. Kanta-asiakaspäivät 27.-30.11. Kanta-asiakasetu: KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN Kanta-asiakaspäivät 27.-30.11. Jbl charge 2+ vesitiivis bluetoothkaiutin norm. 149,- 129,- Korotonta ja kulutonta maksuaikaa 6 kk Kanta-asiakasetu: 20 euroa alennusta yli 100 euron

Lisätiedot

Todellista tarkkuuskuvausta: Sony julkaisee A- kiinnikkeellisen α68-kameran 4D FOCUS -tarkennuksella

Todellista tarkkuuskuvausta: Sony julkaisee A- kiinnikkeellisen α68-kameran 4D FOCUS -tarkennuksella Lehdistötiedote 5.11.2015 Todellista tarkkuuskuvausta: Sony julkaisee A- kiinnikkeellisen α68-kameran 4D FOCUS -tarkennuksella Tinkimättömiä ominaisuuksia ja suorituskykyä vaativille harrastajavalokuvaajille

Lisätiedot

Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi

Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi YHTEYKSIEN LUONTIIN Viihtyisää seuraa Oticon ConnectLine auttaa sinua saamaan kaiken irti Oticon-kuulokojeistasi. ConnectLine helpottaa vuorovaikutusta ja lisää viihtymistäsi

Lisätiedot

NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet

NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet NOOX XCIO tukee seuraavia protokollia HSP Headset Profile HFP Hands-free Profile A2DP Advanced Audio Distribution Profile AVRCP Audio/Video Remote Control Profile

Lisätiedot

BOOMBAR + BLUETOOTH-KAIUTIN KÄYTTÖOPAS

BOOMBAR + BLUETOOTH-KAIUTIN KÄYTTÖOPAS Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.

Lisätiedot

Nokia minikaiuttimet MD-8 9209477/1

Nokia minikaiuttimet MD-8 9209477/1 Nokia minikaiuttimet MD-8 9209477/1 7 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

Käyttöohje. Stereokuulokkeet STH32

Käyttöohje. Stereokuulokkeet STH32 Käyttöohje Stereokuulokkeet STH32 Sisältö Aloittaminen...3 Johdanto...3 Yleiskatsaus...3 Perusteiden oppiminen... 4 Kuulokkeiden asettaminen paikalleen...4 Kauko-ohjaimen käyttäminen...4 Oikeudelliset

Lisätiedot

Sony julkaisee a7r-kameran: maailman pienin. ja kevyin kamera vaihdettavilla objektiiveilla i

Sony julkaisee a7r-kameran: maailman pienin. ja kevyin kamera vaihdettavilla objektiiveilla i Light, asdasdasdosokuna Lehdistötiedote 16.10.2013 Sony julkaisee a7r-kameran: maailman pienin ja kevyin kamera vaihdettavilla objektiiveilla i Hiljattain kehitetty Full-frame Exmor CMOS -kenno gapless

Lisätiedot