37 Elintarvikekeskus
|
|
- Kristiina Sipilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 37 Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat v seuraavat henkilöt: puheenjohtajana kotitalousneuvos K.H. Laine, varapuheenjohtajana lääketieteen lisensiaatti U. Tötterman sekä muina jäseninä sähköasentaja T.L. Ekström, talousneuvos J. Heitto, röuva A.M. Häggman, putkiasentaja J. Hämäläinen, toiminnanjohtaja A.E. Katra, rouva M.M. Kulonen ja tarkastaja E 0 J. Ylitupa. Kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassa oli rahatoimenjohtaja E. v. Frenckell. Lautakunnan sihteerinä oli toimitusjohtaja T.E 0 Ekherg ja pöytäkirjanpitäjänä toimi kamreeri Y 0 E. Laesmaa. Lautakunnalla oli kertomusvuonna yhdeksän kokousta, pöytäkirjojen pykäläluku oli 92. Saapuneita kirjeitä ja laskuja oli 2 378, lähetettyjä vastaavasti Lautakunnan päätökset. Tärkeimmistä päätöksistä mainittakoon mm.: mää rättiin ne viranhaltijat, jotka oikeutettiin kertomusvuonna ja v allekirjoittamaan shekit, postisiirtotilin maksumääräykset yms. ja hyväk symään laskut sekä lähetteet (30.1 5, , , ); kassantarkastajiksi kertomusvuodeksi valittiin lautakunnan jäsenet Heitto ja Katra ( ); hyväksyttiin v:n 1951 tilinpäätös ( ); päätettiin ottaa v:n 1953 talousarvioehdotukseen määräraha uuden pakettiauton ostamiseksi laitokselle ( ); hyväksyttiin elintarvikekeskuksen talousarvioehdotus v:ksi 1953 sekä toimitusjohtajan selostus ja toimenpiteet vuositilintarkastajien v:n 1951 tilintarkastuskertomuksen johdosta ( , 56 ); Olympiakisojen koulumuonitukseen varatut jäljelle jääneet elintarvikkeet päätettiin varata suunnitelman mukai sesti kouluruokintaan käytettäväksi ( ); päätettiin hankkia laitoksen kasvisvarastoon kulutuskauden aikana tarvittavat juurikasvimäärät ( ); päätettiin, että elintarvikekeskuksen emännöitsijälle ja apulaisemännöitsijälle kaupunginhallituksen edustustilaisuuksien hoitamisesta maksettavat korvaukset suoritetaan toistaiseksi kuukausikorvauksina kuten tähänkin saakka (12, )* Lisäksi tehtiin eräitä laitoksen palveluksessa työsopimussuhteessa olevien työntekijöiden palkkakysymyksiä koskevia päätöksiä ( , , 91, 92 ). Esitykset. Kaupunginhallitukselle tehtiin esityksiä, jotka koskivat mm. seuraavia asioita: laitoksen työntekijäin ja toimihenkilöiden edusta jien lähettämistä opintomatkalle Ruotsiin ( )} lautakunnan oikeuttamista ylittämään eräiden tilien määrärahoja sekä tarvittavien lisämäärärahojen myöntämistä ( , , 44, , ); kylmän säilytyshuoneen rakentamista ja tavarahissin asentamista Kaupunginkellariin ( , ); eräiden ruokatehtaan koneis ton muutos- ja parannustöiden suorittamista ( ); Kaupunkiliiton ansiomerkin jakoa laitoksen palveluksessa toimineille ( ); laitoksen henkilökunnan palkkauskysymyksiä ( , ); v:ksi 1953 tilattavia sanoma- ja aikakauslehtiä ( ) sekä toimikunnan asettamista rakennettavaa ruokatehdasta ja juurikasvivarastoa suunnittelemaan ( ). Lisäksi esitettiin kaupunginhallitukselle mm. ruokatehtaan emännöitsijän ja apulaisemännöitsijän virkanimikkeiden muuttamista, vakinaisen ajomestarin ja 14. palkkaluokan ompelijan kuukausipalkkojen korottamista, valtiolla ym. palvellun ajan hyväksymistä ikälisiin oikeuttavaksi eräissä tapauksissa, eräiden vakinaisten virkojen lakkauttamista, pöytä-
2 ja lautasliinojen hankintaa Kaupunginkellarissa pidettäviin edustus- ym. tilaisuuksiin sekä juhlaruokailukaluston täydentämistä, v:ksi 1953 laaditun lautakunnan talousarvioehdotuksen ja sen paikkailit teiden hyväksymistä, laitoksen kahden käytetyn kuorma-auton myyntiä, eräiden käytettyjen keittiökoneiden myyntiä, kaluston hankintaa laitoksen käyttöön sekä ennakkovarojen myöntämistä varastonhoitajalle rahtimaksujen suorittamista varten* Palkkalautakunnalle esitettiin perustettavan toimistonhoitajan viran täyttämistä virkaa avoimeksi julistamatta ( ) sekä yö- ja sunnuntaityön korvaamista eräille laitoksen toimihenkilöille (11.6, 41 ) Muissa palkkalautakunnalle tehdyissä esityksissä käsiteltiin erilaisia viranhaltijoita ja työntekijöitä koskevia kysymyksiä, kuten virkavapauden myöntämistä, lisämäärärahan myöntämistä ikälisien maksamiseen, eläkkeellä olevan viranhaltijan ottamista tilapäisesti laitoksen palvelukseen ja eläkkeen tai sairausloman myöntämistä. Yleisten töiden lautakunnalle esitettiin uuden ruokatehtaan ja juurikasvivaraston rakennustöiden aloittamiseksi v:n 1953 aikana tarvittavan määrärahan ottamista ko. vuoden talousarvioon sekä eräiden välttämättömien kunnostustöiden suorittamista laitoksessa v:n 1953 aikana ( ). Olympiamuonitustoimistolle päätettiin esittää^ että kaupungin koului- - hin majoitettavien kisavieraiden ruoan valmistaisi ja toimittaisi elintarvikekeskus. Annosten myyntihinnaksi ehdotettiin omakustannushinta, johon lisättäisiin liikevoittoa 10 $ ( ,). Lausuntoja, tietoja ym. annettiin kaupunginhallitukselle, muille kunnallisille elimille ja viranomaisille. Näistä mainittakoon mm. seuraavia asioita koskevat: ns. luontoisetukomitean mietintö, kaupungin töissä sattuneiden tapaturmien varalle otetut vakuutukset, koulutustilaisuudet, vuositilintarkastajien kertomus v:n 1951 tilintarkastuksesta, Kaupunginkellarin ruokalan korottaminen I:een hintaluokkaan kuuluvaksi, elintarvikekeskuksen toimitusjohtajalle myönnetty oikeus sivutoimen hoitamiseen sekä sijoitusohjelman laatiminen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Elintarvikekeskus Henkilökunta. Laitoksen henkilökuntaan kuului kertomusvuoden aikana 262 henkilöä, joista 115" työskenteli ruokatehtaassa ja työmaaruokaloissa sekä 7 Herttoniemen juurikasvivarastossa. Kertomusvuoden suurin samanaikainen henkilömäärä, 140, oli syyskuussa. Vakinaisia viranhaltijoita oli 85, joista vuoden aikana erosi 4. Tilapäisiä viranhaltijoita erosi vuoden aikana 36, joista 9 oli kausiluontoisessa työssä Herttoniemen juurikasvivarastossa työskennelleitä. Kertomusvuoden aikana nimitettiin 24. palkkaluokan toimistonhoitajan virkaan heinäkuun 1 p:stä lukien ja 29. palkkaluokan kirjanpitäjän virkaan lokakuun 1 p:stä lukien H.E. Pakal^n ( , ), em. toimistonhoitajan virkaan lokakuun 1 p:stä S.E. Tanninen ( ), kahteen 20. palkkaluokan toimistoapulaisen virkaan lokakuun 1 p:stä L. Koivunen ja joulukuun 1 pistä lukien K.A. Marklund ( , ), 20. palkkaluokan autonapumiehen virkaan tammikuun 1 psstä 1953 alkaen J. Kukkonen ( ) sekä 15. palkkaluokan ruokalanhoitajan virkaan kesäkuun 1 p:stä lukien E. Piippo ( ). Toimitusjohtaja Ekbergille myönnettiin palkatonta virkavapautta heinäkuun 10 p:n ja elokuun 8 p:nä väliseksi ajaksi XV Olympia Helsinki muonitus to imi st on toimistopäällikön tehtävien hoitamista varten. Kamreeri Laesmaa määrättiin toimitusjohtajan sijaiseksi tänä aikana ( ). Korjaustyöt, kaluston hankinta ym. Kertomusvuoden aikana kunnostettiin ruokatehtaan eräiden perunankuorintakoneiden kulutuspinnat ja -suoritettiin putkistojen ja sähköpaistinpannujen korjauksia. Suuren keittiön tuuletusta tehostettiin. Kalustoa täydennettiin hankkimalla sähkökäyttöinen paistinpannu ja leivänpaloittelukone, lisäksi hankittiin sähkömankeli, joka asennettiin laitoksen henkilökunnan ruokailukäytöstä vapautuneisiin huonetiloihin. 375
3 376 Virkamiesruokalan koneellista välineistöä ja putkistoa korjattiin. Toukolan konepajan ruokalaan hankki rakennustoimisto kaksi kaasuhellaa, lämminvesisäiliön ja kaksi sähköjakkaraa. Herttoniemen juurikasvivarastossa korjattiin perusteellisesti eräitä juurikaslaareja ja uusittiin ja vahvistettiin niiden kannatinpilareita. Välikerroksen kannatinvasoja vahvistettiin. Sähkömoottorit ja -verkosto tarkastettiin sekä uusittiin sähkökatkaisimia. Varastorakennuksen katto paikattiin ja tervattiin, samoin tervattiin ruokalarakennuksen ja vaakakopin katot. Varastorakennuksen ulkoseiniä uusittiin osittain. Laitoksen toiminta. Laitos hankki elintarvikkeita käytettäväksi ruokatehtaassaan ruoan valmistukseen kaupungin kansakouluille, kunnallisille sairaaloille, eräille oppi- ja yksityiskouluille, ammattikouluille, lasten leikkikentille, kaupunginvaltuuston ja -hallituksen määräämiin tilaisuuksiin sekä eräille yksityisille toiminimilie. Juurikasveja varastoitiin ruokatehdasta, kunnallisia sairaaloita, kunnalliskotia ja lastentarhoja varten. Hankintojen suoritus tapahtui kiinteässä yhteistoiminnassa kaupungin sairaaloiden ja muiden ao. laitosten kanssa. Siirtomaatavaraostot keskitettiin niihin tukkuliikkeisiin, joiden vuosialennukset tavaran laatuun nähden olivat osoittautuneet edullisimmaksi. Meijeri- ja maitotaloustuotteiden, joiden hinnat olivat säännöstelyn alaisia, hankintojen keskittämistä ei pidetty tarkoituksenmukaisena. Ruholihahankinnat kaupungin laitoksille suoritettiin teurastamon tukkumyyntihallista, mutta laitokset hankkivat itse vapaasta kaupasta varhaisvihannekset, marjat ja kalat, sen sijaan juurikkaiden hankinta varsinaiseksi.talvikaudeksi oli pääosaltaan keskitetty elintarvikekeskukselle ja kiinteistötoimiston maatalousosastolle. Elintarvikkeita välitettiin 5 kunnalliselle sairaalalle, kunnalliskodille, Oulunkylän vanhainkodille, 16 opetuskeittiölle, 7 lastenkodille, 46 lastentarhalle, 14 kesäsiirtolalle ja sielullisesti sairaiden vastaanottoasemalle. Hankitut tarvikemäärät olivat seuraavat: Tarvike Tarvike Ruokaleipää (kuiva paino), l '» kpl Ravintolalimppuja, kpl Kahvileipää, kpl Jauhoja, kg Suurimoja ja hiutaleita, kg Makarooneja, kg Herneitä, kg Kidesokeria, kg Palasokeria, kg Siirappia, kg Omenamarmelaadia, kg Kahvia, kg Kuivattuja hedelmiä, kg Maitoa, 1 Piimää, 1 Herttoniemen juurikasvivarastosta ; Voita, kg 3 26T Margariinia, kg Suolaa, kg Sipulia, kg Verta, Makkaraa, kg Lihaa, kg Kalaa, tuoretta, kg välitettiin: Perunaa Porkkanaa Lanttua Elintarvikekeskukselle Kaupungin laitoksille Muille Ylijäämä suolattua, kg Puolukkaa, kg Virvoitusjuomia, pulloa Pilsneriä, pulloa Talouskaljaa, Savukkeita, rasiaa Piipputupakkaa, pakettia Sikareja, kpl 410 Punajuurta Kaalia Yhteensä, kg Yhteensä Elintarvikkeiden varastointi. Elintarvikekeskuksen, lastentarhojen ja -kotien käyttöön hankitut siirtomaatuotteet ja marjamäärät varastoitiin
4 laitoksen Helsinginkatu 24:ssä sijaitsevaan keskusvarastoon. Kunnallisille laitoksille hankitut lihamäärät varastoitiin tilapäisesti kaupungin teurastamon jäähdyttämöön. Juurikasvivarastossa oli kertomusvuoden alussa elintarvikekeskuksen ja kunnallisten laitosten tarvetta varten perunaa kg, porkkanaa kg, lanttua kg, punajuurta kg ja kaalia kg eli juurikkaita yhteensä kg. Syksyn 1951 heikon perunasadon ja epäedullisten sääolosuhteitten vuoksi eivät tuottajat suorittaneet perunan lajittelua, joten se oli suoritettava laitoksen toimesta juurikasvivarastolla. Lajittelun yhteydessä kerääntynyt pienikokoinen peruna myytiin ulkopuolisille ostajille. Juurikasvit säilyivät suhteellisen hyvin varastossa. Vuoden lopussa oli varastossa perunaa kg, porkkanaa kg, lanttua kg ja punajuurta kg. Käyttämättä jäänyt varastotila vuokrattiin seuraaville toiminimi11e: Osuusliike Valio, Kesko Oy, Henkivakuutusyhtiö Suomi, Osuusliike Hankkija, Medica Oy, Transaco Oy, Helsingin Kauppiaat Oy, Hankintaliike- Leikas Oy, A.J. Aarnio Oy, 0. Norrback, J.V. Vickström Oy, Hautanen sekä 0. Backman, yhteensä kg:n suuruisten tavaramäärien säilytystä varten. Ruoan valmistus ja myynti. Ruokatehtaassa valmistettiin annoksia: Kansa-, oppi- ja ammattikouluille Kunnallisille ruokaloille Kaupungin leikkikentille ja koulupuutarhoille Huoltolautakunnan työtuville Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen tilaisuuksiin Yksityisille laitoksille Yhteensä Annoslisäys v:een 1951 verraten oli Valmistettuja annoksia myytiin seuraavalle 10 kunnalliselle ruokalalle: huoltovirastolle, Toukolan konepajalle, Sörnäisten kaasu- ja sähkötehtaalle, liikennelaitoksen kolmelle ruokalalle, sähkölaitokselle, verotusvalmisteluvirastolle, elintarvikekeskuksen juurikasvivarastolle sekä Sofiankadun virkamiesruokalalle. Edelleen lähetettiin valmista ruokaa 63 kansakoululle, 3 ammatti- ja 27 oppikoululle, 11 leikkikentälle ja 2 koulupuutarhalle, huoltolautakunnan työtuville, sielullisesti sairaiden vastaanottoasemalle, Vuorikadun lastentarhalle, Apollonkadun ja Pellervontien leikkikouluille, Maatalousnaisille,. Olympiakisojen Järjestelytoimikunnalle, Vakuutusyhtiö Fennialle, Ab, P.G. Holm Oy:lle, Invaliidisäätiölle, Finlandia-Kuva Oy:lle, Suomen Teatterikoululle, Työväen Säästöpankille, Oy. Renlund Ab:lie, Tabunovin koulun lastentarhalle, Metalliteos Oy:lie sekä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen tilaisuuksiin. Liikevaihdon ryhmitys edelliseen vuoteen verrattuna oli seuraava: v. 1952, mk v. 1951, mk Ruokalat Kansakoulut Sairaalat Huoltotoimi Erin. kaup. laitokset Muu liikevaihto Luontoisedut Yhteensä Liikevaihdon lisäys edelliseen vuoteen verrattuna oli mk eli o Myynti jakautui kaupungin laitosten sekä muiden ostajien kesken seuraavasti: 377
5 378 Kaupungin laitokset Muut mk io mk Raaka-aineita Ruokaa Sekalaista Yhteensä Tulot ja menot. Tuloja oli kertomusvuonna kaikkiaan mk, josta elintarvikekeskuksen tuloja oli mk ja luontöisetukorvauksia mk. Elintarvikekeskuksen menot jakautuivat seuraavasti: Määrärahat Menot tilien Säästö (+) tai yhteensä, mk mukaan, mk ylitys (-), mk Palkkiot Vakinaiset viranhaltijat Tilapäiset viranhaltijat Muut palkkamenot Vuokra Vedenkulutus Lämpö Valaistus Kaluston hankinta Kaluston kunnossapito Tavaran ostot Käyttövarat Korjaukset Kansaneläke- ja lapsilisämaksut f Kassa- ja tiliviraston menot olivat seuraavat: Vakinaiset viranhaltijat Tilapäiset viranhaltijat Muut palkkamenot Yhteensä Ylijäämää oli mk
38. Elintarvikekeskus
38. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat kertomusvuoden aikana seuraavat henkilöt: puheenjohtajana kotitalousneuvos
38 Elintarvikekeskus
38 Elintarvikekeskus Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat v. 1954 puheenjohtajana filosofian tohtori K. Laine sekä jäseninä rouva H. R. Arvisto, talousneuvos
37. Elintarvikekeskus
37. Elintarvikekeskus Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Elintarvikekeskuksen lautakunnan puheenjohtajana v. 1957 toimi toimitusjoht. Anni Voipio-Juvas sekä jäseninä järjestösiht. Hertta Arvisto, varaston
38. Elintarvikekeskus
38. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen kertomus toiminnastaan v. 1950 oli seuraavan sisältöinen: Elintarvikekeskuksen lautakunta Lautakunnan kokoonpano. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat
37. Elintarvikekeskus
37. Elintarvikekeskus Lautakunnan kokoonpano ja -kokq&kset. Elintarvikekeskuksen johtokuntaan kuuluivat seuraavat henkilöt: puheenjohtajana filosofian tohtori, kotitalousneuvoa X. Laine, ^c.senijvl Valetieteen
35. Elintarvikekeskus
35. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen toiminnasta v. 1947 annettu kertomus oli seuraavan sisältöinen: Elintarvikekeskuksen lautakunta. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat v. 1947 seuraavat
37. Elintarvikekeskus
37. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen toiminnasta v. 1948 annettu kertomus oli seuraavan sisältöinen: Elintarvikekeskuksen Imitakunta. Lautakuntaan kuuluivat v. 1948 seuraavat henkilöt: puheenjohtajana
38. Elintarvikekeskus
38. Elintarvikekeskus Elintarvikekeskuksen toiminnasta v. 1949 annettu kertomus oli seuraavan sisältöinen: Lautakunnan kokoonpano ja kokoukset. Elintarvikekeskuksen lautakuntaan kuuluivat v. 1949 puheenjohtajana
1. Kaupungi nvaltuusto 45
1. Kaupungi nvaltuusto 45 155 255 mk:n suuruinen avustus mainitun palokunnan omistaman auton korjaamista varten. Lisäksi oikeutettiin *) palolautakunta ylittämään kertomusvuoden talousarvioon merkittyä
tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto
106 1. Kaupungi nvaltuusto 106 tuksen toimenpiteen elintarvikekeskuksen ravintolahuoneiston korjaamisesta kaupunginvaltuusto päätti 2 ) merkitä v:n 1947 talousarvioon tarkoitusta varten 746 000 mk:n suuruisen
37 I. Kaupunginvaltuusto
37 I. Kaupunginvaltuusto vuotuista korvausta tuberkuloosisairaalan osalta 40,000 mk, mihin määrään sisältyi myös tuberkuloosisairaalan entisen luentosalin käytöstä yliopiston kanssa sovittu korvaus, sekä
6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT
1. K au pun&iηνaituus t o 39 6. HUOLTOTOINTA KOSKEVAT ASIAT Varsinainen huoltotoimi Huoltovirasto. Merkittiin tiedoksi, että sosiaaliministeriö oli huhtikuun 30 p:nä vahvistanut kaupunginvaltuuston hyväksymän
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013
Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto
2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):
NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta
KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943
KERTOMUS Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943 t OY. Länsi-Suomen kirjapainossa Raumalla 1944. Kertomus Rauman kaupungin kansahuoitolautakunnan toiminnasta vuonna 1943. Lautakunta.
I. Kaupunginvaltuusto 35*
I. Kaupunginvaltuusto 35* ginhallituksen esittämin muutoksin. Ehdotus alistettiin Uudenmaan lääninhallituksen vahvistettavaksi. Sittemmin piirinuohoojat O. F. Karlsson y.m. Uudenmaan lääninhallitukselle
1 Määräysten soveltaminen
Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa
YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ
Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (2) Pelastuslautakunta PEK/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (2) Pelastuslautakunta PEK/18 29.01.2013 25 Talousarvion 2012 ylitysesitys HEL 2013-001068 T 02 02 00 Päätös Lautakunta päätti merkitä tiedoksi pelastuslaitoksen
2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:
Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö
Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa
6. Huoltotointa koskevat asiat
52 1 Kaupunginvaltuusto Yliopiston klinikat. Kaupunginvaltuusto päätti 1 ), että kertomusvuoden talousarvioon vahvistettavassa muutoksessa otetaan huomioon 5 269 490 mk:n suuruinen lisämääräraha sairaanhoidon
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251
SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan
ESITYSLISTA 11/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
ESITYSLISTA 11/2018 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 86 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 87 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 88 Kokouksen työjärjestyksen
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (6) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Kaupunginvaltuuston 21.1.2013 hyväksymä Voimaantulo 21.1.2013 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa kaupungin hallintoa ja valvoa, että kaupungin
XXIII. Naisten työtupa
XXIII. Naisten työtupa Naisten työtuvan toimintakertomus v:lta 1937 oli seuraavan sisältöinen: Johtokunta. Naisten työtuvan johtokuntaan kuuluivat kaupunginhallituksen valitsemat entiset jäsenet pankinjohtaja
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN ARKISTO ESBO STADS ARKIV No 70 ESPOON KAUPUNGIN KOTISEUTULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 15.6.1977 hyväksymä
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia. N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
Er; r;sn', ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia,nkis-rc,?.,c1v N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 10.11.1982 hyväksymä YLEISET MÄÄRÄYKSET
KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUHAVAN KAUPUNKI 1 KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 78 Voimaantulo: 1.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2
VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.
1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,
Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04
SEC( 2004) FINAL BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 (Varainhoitoasetuksen 24 ja 43 artikla) Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk EUROOPAN
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
Kansanhuoltolautakunnille
KANS ANHUOLTOMINISTERIÖ. Helsingissä 10 p:nä heinäkuuta 1942. Kiertokirje N:o 202. Kansanhuoltolautakunnille kananmunien hankintaliikkeille. ja Kananmunien säännöstely: Valtioneuvosto on 9/7-42 antanut
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.6.2017 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 30.1.2017 5 Sisällys 1... 3 SOVELTAMISALA... 3 2... 3 KOKOUSPALKKIOT... 3 3... 4 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Kokouspalkkiosääntö Yhtymähallitus
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kokouspalkkiosääntö 1.1.2016 Yhtymähallitus 16.12.2015 151 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3
ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN
Yhteistoimintaa jatkettiin virkistystoimintaa harjoittavien järjestöjen sekä kaupungin eräiden virastojen ja laitosten kanssa.
68 kuului juhla- ja virkistystilaisuuksia, joissa vanhukset itse suorittivat ainakin osan ohjelmasta sekä retkiä, kuntovoimistelua ja muuta liikuntaa. Työtuvat järjestivät ohjattua askartelutoimintaa ja
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...
KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt
1 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA 1.6.2017 Hyväksytty: Kvalt 22.05.2017 8 Muutos: Kvalt 18.12.2017 63 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT JA KORVAUKSET LUOTTAMUSTOI- MEN
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo
Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014
Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA
58 I. Kaupunginvaltuusto 97*
58 I. Kaupunginvaltuusto 97* min myöskin yleisten töiden lautakunnan laadituttamat mainitun rakennuksen pääpiirustukset ynnä 7,518,600 mk:aan päättyvän lopullisen kustannusarvion. Salmisaaren louhimis-
Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1.
Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.1.2019 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:
1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,
Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LOHJA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 16.1.2013 10 Voimassa 1.1.2013 lukien Kaupunginvaltuusto 15.5.2013 84: muutettu 2 2 momentti Voimassa 15.5.2013 lukien 1 Soveltamisala... 2
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ
KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
XXIV. Naisten työtupa
XXIV. Naisten työtupa Naisten työtuvan toimintakertomus v:lta 1938 oli seuraavan sisältöinen: Kuukausi Johtokunta. Naisten työtuvan johtokuntaan kuuluivat v. 1938 kaupunhallituksen valitsemat jäsenet pääjohtaja
Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ
Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 30.10.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 1.11.2018 kello 10.00 Vastaukset: perjantai 2.11.2018 kello
1. Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiot seuraavasti: A. kaupunginvaltuusto, - hallitus ja sen jaostot sekä tarkastuslautakunta 45
NIVALAN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 17.12.2008 48 Voimaantulopäivä: 1.1.2009 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo: 1.6.2017 2 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot ja vuosipalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Sihteerin
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena
KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
3. Palkkalautakunta. Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä
Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Vuonna 1972 toimi palkkalautakunnan puh. johtajana edelleen varat. Rolf Widen ja jäseninä edelleen dipl.ins. Juhani Junnila, yhteiskuntatiet.maist. Seppo Perttula,
Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010
Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen
Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa
Luottamustointen palkkiosääntö Hyväksytty kaupunginvaltuustossa LUOTTAMUSTOINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin
Tili Tilin nimi 18413000 Yhteiset toiminnot 30 TOIMINTATUOTOT 188 464 76 650 11 354 11 354 73 354 300 Myyntituotot 16 944 11 650 11 354 11 354 73 354 3080 Täyden korvauksen perusteella saadut korvaukset
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan
KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset.
KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset. Osakunnan kokoukset: Tammikuun osakunnan kokous 19.1.2012 : - Kiitoskortti
P A L K K I O S Ä Ä N T Ö
1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin
Nuorisotoimen vuoden 2015 talousarvioehdotuksen tulo- ja menolajikohtaiset perustelut
HELSINGIN KAUPUNKI TAE 2015 1 (6) Nuorisotoimen vuoden 2015 talousarvioehdotuksen tulo- ja menolajikohtaiset perustelut TULOT Myyntitulot 110 000 euroa Tuet ja avustukset 853 000 Bengtsåren leirisaaren
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo
MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna
Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.
1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...
6. Terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat asiat. Terveydenhoito sekä sairaanhoito sairaalain ulkopuolella
28 " 1. Kaupunginvaltuusto tukselle. Sittemmin merkittiin tiedoksi ministeriön vahvistaneen edellä mainitun valtuuston päätöksen 1 ). Nuohoustoimen järjestely. Sen jälkeen kun korkein hallinto-oikeus oli
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SIEVIN KUNTA Kh 1.6.2015 86 Kv 11.6.2015 32 Dnro KH:109/010/2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaantulopäivä 1.8.2015 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PYHTÄÄN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 355 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 93 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3
2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:
PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta
jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen
Aika: 28.1.2016 klo 18.15 20.00 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Maria-Anne Sorva Valto Vaasvainio
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
'Väestönsuojat. Kaasulaitoksen väestönsuojan rakennuskustannuksiin kaupunginvaltuusto
36 " 1. Kaupunginvaltuusto 'Väestönsuojat. Kaasulaitoksen väestönsuojan rakennuskustannuksiin kaupunginvaltuusto myönsi 1 ) v:n 1941 yleisistä käyttövaroistaan, niitä ylittäen, 694 121 mk. Työvoimalautakunta.
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia
valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot
V OSA Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 17 luku Palkkiot ja korvaukset 135 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö
LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston
KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.
KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,
KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2018 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 60 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 61 Kokouksen
3 Palkkalautakunta Palkkalautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Toimisto
3 Palkkalautakunta Palkkalautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Palkkalautakunnan kokoonpano v. 1964 oli muuten sama kuin v. 1963, paitsi että eronneen puheenjoht. Virkkusen tilalle oli jäseneksi valittu
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...
Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on
1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
TRRVIKEJRKELUOHJEET Itä-Savon. hankintapiirissä hankintakautena
TRRVIKEJRKELUOHJEET Itä-Savon hankintapiirissä hankintakautena 1946 47. '. 1