Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen
|
|
- Raili Koskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Dnro 1784/4/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen HAKEUTUMINEN SAAMELAISKÄRÄJIEN VAALILUETTELOON 1 KANTELU Yhdistys pyysi päivätyssä kirjeessään eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeutumisessa noudatettua menettelyä. Yhdistys kertoi, että saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli ilmoittanut hakeutumisohjeet ja pyyntö vaaliluetteloon merkitsemisestä oli tullut toimittaa vaalilautakunnalle viimeistään Yhdistys piti hakeutumisaikaa vaaliluetteloon erittäin lyhyenä ja aikataulua hakijoita eriarvoistavana. Yhdistys kertoi, että lyhyt hakeutumisaika oli johtanut useiden hakemusten myöhästymiseen ja että useilla hakijoilla ei ollut käytännössä mahdollisuuksia hakea heille laissa säädettyä oikeutta. Yhdistyksen näkemyksen mukaan muutoinkin hakeutumisesta vaaliluetteloon oli tiedotettu mahdollisimman suppeasti. Yhdistys kertoi, että useimmilta äänioikeuden hakijoilta oli vaadittu viralliset asiakirjat, kuten virkatodistus ja arkistoviranomaisen selvitys polveutumisestaan. Yhdistyksen mukaan asiakirjojen saamiseen viranomaisilta oli kulunut useita viikkoja. Vaatimus liittää asiakirjat hakemukseen ei kuitenkaan ollut koskenut kaikkia hakijoita. Yhdistys kertoi, että vaalilautakunnan toimisto oli ollut suljettu , joten hakemuksia ei ollut voinut toimittaa kuin postitse. Yhdistyksen mukaan useat postitse lähetetyt hakemukset olivat myöhästyneet ja vaalilautakunta oli kieltäytynyt käsittelemästä myöhästyneitä hakemuksia RATKAISU 3.1 Vaaliluetteloon hakeutuminen Tapahtumatietoja Yhdistys piti hakuaikaa vaaliluetteloon erittäin lyhyenä. Yhdistyksen mukaan lyhyt hakuaika saattoi johtaa siihen, että henkilö ei määräaikaan mennessä ollut ehtinyt saada viranomaisilta hakemukseen tarvittavia selvityksiä ja toimittaa hakemusta vaalilautakunnalle. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta kertoi selvityksessään, että vaalilautakunta oli päättänyt julkaista ilmoituksen vaalien aloittamisesta, vaaliluettelon hakeutumisesta ja vaaliluettelosta poistamisesta sekä vaalilautakunnan osoitteesta kaikilla kolmella saamen kielellä ja suomen kielellä saamelaisalueella ilmestyvissä paikallislehdissä Enontekiön Sanomissa, Inarilaisessa ja Sompiossa sekä laajempilevikkisissä Helsingin Sanomissa, Kalevassa, Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa. Ilmoitus oli julkaistu muissa mainituissa lehdissä
2 2 paitsi Sompiossa ja Helsingin Sanomissa Vaalilautakunnan mukaan ilmoitukset oli julkaistu oikeusministeriön asetuksen edellyttämin tavoin aikaisempien vaalikausien vakiintuneen aikataulun ja tavan mukaisesti. Sanomalehti-ilmoitusten lisäksi saman sisältöinen ilmoitus julkaistiin myös saamelaiskäräjien verkkosivuilla. Vaalilautakunta huomautti selvityksessään, että olennaista vaaliluetteloon hakeutumismenettelyn ja erityisesti lakisääteisen hakuajan suhteen on, että asiaa koskeva lainsäädäntö puheena olevilta osin ei ole muuttunut sen voimassaolon aikana, vaan on säilynyt hakuperusteiden, kuten säädettyjen saamelaisuuden edellytysten osalta samankaltaisena noin 20 vuotta. Saamelaiskäräjien vaalit toimeenpannaan joka neljäs vuosi ja vaalivuoden 2015 vaalit olivat kuudennet saamelaiskäräjistä annetun lainsäädännön voimassa ollessa toimeenpannut vaalit. Vaalilautakunta katsoi, että vuoden 2015 vaalien yhteydessä vaaliluetteloon hakeutumista suunnitelleet henkilöt ovat vaalilautakunnan virallisista ja lakisääteisistä kuulutuksista riippumatta olleet ennakkoon hyvin tietoisia hakeutumisen edellytyksistä sekä määräajoista ja että mikään ei ole estänyt heitä hankkimasta lainsäädännön edellyttämiä todistuksia jo ennen marraskuun 2014 puoliväliin vakiintuneesti ajoittuvaa virallista kuulutusta. Vaalilautakunta totesi, että se oli käsitellyt hakeutumismääräajan umpeuduttua myös muutamia sellaisia hakemuksia, jotka oli osoitettu vaalilautakunnalle ennen sen asettamista toimeensa Vaalilautakunnan mukaan estettä vaaliluetteloon hakeutumiselle ennen oikeusministeriön asetuksen 1 :ssä säädettyä kuulutuksen antamisen määräaikaa ei käytännössä ole ollut Vaaliluetteloon hakeutumista koskevia oikeusohjeita Saamelaiskäräjälain (974/1995) 23 a :n 1 momentin mukaan pyyntö vaaliluetteloon ottamisesta on tehtävä vaalilautakunnalle viimeistään vaalivuotta edeltävän joulukuun 31 päivänä ennen kello 16. Saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen (965/2006) 1 :n mukaan saamelaiskäräjien vaalien aloittamisesta, vaaliluetteloon hakeutumisesta ja vaaliluettelosta poistamisesta sekä vaalilautakunnan osoitteesta on kuulutettava vaalilautakunnan päättämissä saamelaisten kotiseutualueella ilmestyvissä sanomalehdissä ja ainakin yhdessä valtakunnallisesti leviävässä sanomalehdessä viimeistään vaalivuotta edeltävän marraskuun 15 päivänä julkaistavalla ilmoituksella Arviointi Hakuaika vaaliluetteloon ottamiseksi on ollut asian merkitykseen nähden mielestäni varsin lyhyt. Lyhyeen hakuaikaan kiinnitti huomiota myös saamelaiskäräjälakityöryhmä, joka totesi oikeusministeriölle luovuttamassaan mietinnössä (OM 55/2013), että lyhyt hakuaika kerran neljässä vuodessa saattaa vaikuttaa niin, että jotkut henkilöt luopuvat kokonaan hakemuksen jättämisestä. Vaalilautakunta on käsitellyt hakemuksia vaaliluetteloon ottamiseksi tähän saakka vain lyhyenä aikana vaalivuosina. Hallituksen esityksellä laeiksi saamelaiskäräjistä annetun lain ja rikoslain 40 luvun 11 :n muuttamisesta (HE 167/2014 vp), joka annettiin eduskunnalle syyskaudella 2014, mutta peruutettiin maaliskuussa 2015, oli tarkoitus pyrkiä saamaan aikaan muutos tässä käytännössä. Saamelaiskäräjälain 23 :ään esitettiin lisättäväksi säännös vaalilautakunnan velvollisuudesta käsitellä hakemus ilman aiheetonta viivytystä. Pykälää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen (HE 167/2014 vp, s. 39) mukaan hakemuksia olisi tullut voida jättää vaalilautakunnalle muinakin kuin vaalivuosina. Vaalilautakunnan olisi vastaavasti ollut käsiteltävä hakemuksia muinakin kuin vaalivuosina ja ilman aiheetonta viivytystä. Nykyiseen
3 3 tapaan laissa olisi säädetty, että hakemus on tehtävä viimeistään vaalivuotta edeltävän joulukuun 31 päivänä ennen kello 16. Totean, että vaalilautakunta on kuuluttanut vaaliluetteloon hakeutumisesta voimassa olevan saamelaiskäräjien vaaleissa noudatettavasta menettelystä annetun oikeusministeriön asetuksen (965/2006) 1 :n ja aikaisempina vaalikausina vakiintuneen käytännön mukaisesti. Oikeusministeriön asetuksen sanamuoto, jonka mukaan vaaliluetteloon hakeutumisesta on kuulutettava vaalilautakunnan päättämissä saamelaisten kotiseutualueella ilmestyvissä sanomalehdissä ja ainakin yhdessä valtakunnallisesti leviävässä sanomalehdessä viimeistään vaalivuotta edeltävän marraskuun 15 päivänä julkaistavalla ilmoituksella, olisi mahdollistanut myös kuuluttamisen aikaisemmin. Vaalilautakunnan selvityksessä ei ole tuotu esiin seikkoja, joiden vuoksi asiasta ei olisi ollut mahdollista kuuluttaa aikaisemmin. Vaalilautakunta oli asetettu valmistelemaan vuonna 2015 pidettyjä saamelaiskäräjävaaleja saamelaiskäräjien kokouksessa kesäkuussa Tämän huomioon ottaen käsitykseni mukaan estettä kuuluttaa asiasta tapahtunutta aikaisemmin ei ilmeisesti olisi ollut. Toisaalta vaaliluetteloon hakeutuvien henkilöiden voidaan olettaa olevan tietoisia tulossa olevista saamelaiskäräjien vaaleista ja niihin liittyvästä menettelystä. Vaaliluetteloon hakeutuvan henkilön on tarvittaessa ollut mahdollista valmistautua hakemuksen jättämiseen hankkimalla etukäteen viranomaisilta selvitystä, joka oikeusministeriön asetuksen (965/2006) 2 :n mukaan hänen on ollut liitettävä hakemukseensa. Saadun selvityksen mukaan hakemuksen on voinut käytännössä jättää vaalilautakunnalle myös ennen kuulutuksen julkaisemista ja määräajassa jätettyjä hakemuksia on ollut mahdollista täydentää. Mahdollisuus esittää pyyntö vaaliluetteloon ottamisesta on merkityksellinen perustuslain turvaamien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien toteuttamisen kannalta. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien merkitystä osoittaa se, että nämä oikeudet turvataan sekä valtiojärjestyksen perusteita koskevassa että perusoikeuksia koskevassa luvussa. Perustuslain 2 :n 2 momentin mukaan kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslain 14 :n 4 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Kuulutus julkaistiin marraskuun 12. ja 13. päivänä. Kuulutuksen tarkoituksena on muun muassa tiedottaa vaalilautakunnan osoitteesta ja siitä, että pyyntö vaaliluetteloon ottamisesta on saamelaiskäräjälain 23 a :n 1 momentin mukaan tehtävä viimeistään joulukuun 31 päivänä. Pidän kuulutuksen ajankohtaa mahdollisen vaaliluetteloon ottamisen merkitykseen nähden varsin myöhäisenä. Oikeusministeriön asetuksen mukaan kuulutus on julkaistava viimeistään vaalivuotta edeltävän marraskuun 15. päivänä. Siten vaalilautakunta on toiminut asetuksessa annetun harkintavallan rajoissa. Totean kuitenkin, että osallistumisoikeuksien toteutumista olisi paremmin edistänyt se, että vaaliluetteloon hakeutumiselle olisi varattu merkittävästi pidempi aika Hakemuslomakkeen toimittaminen vaalilautakunnalle ja myöhästyneet hakemukset Saamelaiskäräjälain (974/1995) 23 a :n 1 momentin mukaan pyyntö vaaliluetteloon ottamisesta on tehtävä vaalilautakunnalle viimeistään vaalivuotta edeltävän joulukuun 31 päivänä ennen kello 16.
4 4 Sanomalehdissä julkaistussa ilmoituksessa vaalien aloittamisesta, vaaliluetteloon hakeutumisesta ja vaaliluettelosta poistamisesta sekä vaalilautakunnan osoitteesta sekä vaalilautakunnan vaaliluettelon hakeutumista varten vahvistamassa lomakkeessa lomake pyydettiin palauttamaan vaalilautakunnalle postitse siten, että se oli perillä kello mennessä. Yhdistys kertoi, että vaalilautakunnan toimisto oli ollut suljettu , joten hakemuksia ei ollut voinut toimittaa kuin postin välityksellä. Yhdistyksen mukaan useat postin välityksellä lähetetyt hakemukset olivat myöhästyneet ja vaalilautakunta oli kieltäytynyt käsittelemästä myöhästyneitä hakemuksia. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta kertoi selvityksessään, että se oli ohjeistanut vaaliluetteloon hakeutujia toimittamaan hakeutumisasiakirjat liitteineen postitse erityisesti yhdenvertaiseen kohteluun perustuen. Vaalilautakunta totesi, että sen saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa sijaitsevat toimistotilat ovat pienet ja niissä työskennellään salassa pidettävän aineiston parissa. Sen vuoksi tiloihin ei ole mahdollista päästää ulkopuolisia henkilöitä. Vaalilautakunnan mukaan sillä ei ole myöskään asiakaspalvelupistettä eikä hakemusten vastaanottoa ole mahdollista ulkoistaa vaalilautakunnan ulkopuolelle Sajoksen infopisteen työntekijälle. Näistä syistä vaalilautakunta oli katsonut, että hakemusten toimittaminen postitse oli ensisijainen menettely hakeutumisessa. Vaalilautakunta kertoi kuitenkin päivystäneensä yhdistyksen ilmoittamana aikana hakemusten vastaanottoa koskevilta osin ja juhlapyhiä lukuun ottamatta ( ) Sajoksen ala-aulan infopisteessä siten, että vuorotellen hakemuksia vastaanottamassa olivat olleet vaalilautakunnan puheenjohtaja ja vaalisuunnittelija. Vaalilautakunnan mukaan väite siitä, että vaalilautakunnan toimisto olisi ollut suljettu sanotun ajan, ei pidä paikkansa, vaan hakemuksia oli ollut mahdollista toimittaa suoraan vaalilautakunnan henkilöstölle. Näin myös postimenettelyä koskeneesta yleisohjeistuksesta huolimatta jossain määrin oli tapahtunut. Vaalilautakunta kertoi, ettei sen tiedossa ollut yhtään hakemusta, joka olisi jäänyt vastaanottamatta väitetystä toimiston suljettuna olemisesta johtuen. Vaalilautakunnalle oli saapunut säädetyn määräajan jälkeen 15 hakemusta. Vaalilautakunta oli päättänyt kokouksissaan ja jättää nämä myöhästyneet hakemukset tutkimatta. Kirjallinen päätös hakemuksen tutkimatta jättämisestä oikaisuvaatimusosoituksineen oli annettu tiedoksi asianomaiselle henkilölle. Totean asiassa seuraavan. Hallintolain 17 :n 2 momentin mukaan asiakirja toimitetaan asiassa toimivaltaisen viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu määräaika, lähettäjän on huolehdittava siitä, että asiakirja saapuu viranomaiselle määräajassa. Hallintolaissa ei säännellä asiakirjan toimittamistapaa, vaan tämä jätettiin lain perustelujen mukaan lähettäjän harkintaan. Yhdistyksen kirjoituksessa ei ole yksilöity sellaisia tapauksia, joissa hakemusta ei olisi voinut jättää suoraan vaalilautakunnalle ja joissa hakemus olisi tästä syystä myöhästynyt. Vaalilautakunta kertoi selvityksessään, että hakemuksia oli ollut mahdollista jättää myös suoraan vaalilautakunnalle yhdistyksen kirjoituksessa mainittuna aikana, ja että sen tiedossa ei ollut yhtään hakemusta, joka olisi jäänyt vastaanottamatta kantelussa esitetystä syystä. Vaalilautakunnan selvityksestä ei kuitenkaan käy ilmi, millä tavoin hakemusten jättämisestä suoraan vaalilautakunnalle oli tiedotettu tai miten tieto oli tavoittanut henkilöt, jotka olisivat halunneet jättää hakemuksensa suoraan vaalilautakunnalle.
5 5 Näiden käytettävissäni olleiden tietojen perusteella ja laillisuusvalvonnan käytettävissä olevat keinot huomioon ottaen en ole voinut selvittää asiaa enemmälti. Totean kuitenkin, että on hyvän hallinnon mukaista huolehtia siitä, että asiakirjojen toimittaminen olisi mahdollista muullakin tavalla kuin postitse, kuten henkilökohtaisesti, lähettiä tai asiamiestä käyttämällä. 4 TOIMENPITEET Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan menettely asiassa ei ole antanut puoleltani aihetta toimenpiteisiin. Jäljennös tästä vastauksesta lähetetään saamelaiskäräjien vaalilautakunnalle tiedoksi. Oikeusministeriössä on vireillä saamelaiskäräjistä annetun lain tarkistamista koskeva säädöshanke. Tehtävänä on selvittää saamelaiskäräjistä annetun lain muutostarpeet ja valmistella ehdotus lain tarkistamiseksi tarvittavilta osin. Hankkeen taustatiedoissa todetaan muun muassa, että erityisesti saamelaiskäräjävaalien käytännön toteuttamista koskevat säännökset ja muutoksenhakusäännökset ovat osin vanhentuneita tai käytännössä vaikea toteuttaa. Saamelaiskäräjälain tarkistamisen erityisesti näiltä osin on todettu olevan tarpeen. Tässä tarkoituksessa lähetän jäljennöksen vastauksestani tiedoksi oikeusministeriölle. Tällä ratkaisulla ei ole otettu kantaa siihen, kuka olisi pitänyt merkitä vaaliluetteloon.
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy
POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE
17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta
Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,
Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;
1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
Valtioneuvoston asetus. holhousasioiden rekisteristä
1(8) LUONNOS 13.9.2019 1. holhousasioiden rekisteristä säädetään Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain ( / ) 9 :n nojalla: 1 Edunvalvontavaltuutuksesta tallennettavat lisätiedot
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA
17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Poliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,
PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2
ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Mustikkamaan alueella sijaitseva sahalaitos ja kattilalaitos, Rovaniemi Lappiawood Oy C/o
ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland
Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen EDUNVALVONTAKUSTANNUKSET TIELAUTAKUNNAN TOIMITUKSESSA
26.11.2012 Dnro 2463/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen EDUNVALVONTAKUSTANNUKSET TIELAUTAKUNNAN TOIMITUKSESSA 1 KANTELU Kantelija
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 25.1.2019 Kittilän kunta Kirjaamo Valtatie 15 99100 Kittilä KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan osittaista raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat.
Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO
Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki
ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT
1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän
Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat
Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA
Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan
Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen
ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori
Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,
Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
Kantelija arvosteli Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) menettelyä, kun hänen yrityksensä oli poistettu kaupparekisteristä.
6.7.2018 EOAK/2919/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Terhi Arjola-Sarja Menettely kaupparekisteristä poistamisessa 1 KANTELU Kantelija arvosteli Patentti- ja rekisterihallituksen
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor
8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta
Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995 Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta 1991
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012
PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava
Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden
Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET
1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2
/4/96. Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B HELSINKI PÄÄTÖS KANTELUUN
14.2.1997 488/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI PÄÄTÖS KANTELUUN 1 KANTELUOikeustoimittajat ry pyytää eduskunnan oikeusasiamiehelle 27.2.1996 osoittamassaan
Laki maakaaren muuttamisesta
LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,
Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 15.05.2017 Dnro OKV/945/1/2016 1/5 ASIA Julkisuuslain ja hallintolain mukainen menettely KANTELU Kantelija on kantelussaan 29.6.2016 arvostellut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie
PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen 9.2.2006 ASIA Rakennetun penkereen pysyttäminen Naurismonlahdella, Urjala, Vaasan hallinto
Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja
ENONTEKIÖN KUNTA Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 28.9.2011 klo 16-16.25 Kokouspaikka Virastotalo Saapuvilla Seppo Alatörmänen pj olleet jäsenet Jyri Hautamäki vpj Mika Vaari vj Sirpa-Liisa Korva
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
Dnro 2170/4/10. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor
15.3.2012 Dnro 2170/4/10 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASLAIN MUKAINEN MUISTUTUS Potilaslain mukaista muistutusta ei voi vaatia
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013
PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien
Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.1.2012 kaivoslain
JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA
17.4.2019 1 / 5 EOAK/2049/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juho Martikainen JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 1 KANTELU
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco
ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Laki. ulosottokaaren muuttamisesta
Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,
Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen
LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu
SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse 8.4.2019 Keskusvaalilautakunta Aika: Perjantaina 12.04.2019 kello 18.15 Paikka: Kunnanhallituksen huone Kahvitarjoilu klo 18.00 Päätöksentekotapa:
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2012 1 (5) Lupatunnus Arctex Oy c/o Citco Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-
Dnro 1412/4/15. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja
4.5.2016 Dnro 1412/4/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja TIETOTURVA RIKOSREKISTERIOTTEEN TOIMITTAMISESSA 1 KANTELU Kantelija pyysi kirjeessään
Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n
Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: )
Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 12.4.2017 9052/1 yms. KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) 22.1.2019 Sodankylän kunta Kirjaamo Jäämerentie 1 99600 Sodankylä KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena valtausoikeuksien kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat.