Kaiken maailman karjalaiset
|
|
- Miina Kokkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Brändikirja
2 2 brändi
3 3 KYVYT Yhteisöllisyys Vapaus Puhtaus Karjalaisuus PYRKIMYS Kukaan ei jää yksin Kaiken maailman karjalaiset Oman tien kulkija Hyväntahtoinen Puhutteleva PERSOONA Heimolaiset Tasapainoon panostavat Yksinäiset YHTEISÖ
4 4 Äänensävy Äänensävy eli Tone of Voice on se, miltä Pohjois-Karjala kuulostaa markkinointiviestinnässään. Äänensävyyn kuuluvat esimerkiksi: sanat, joita Pohjois-Karjala käyttää, asiat joista se puhuu ja asenne, jolla se suhtautuu näihin asioihin. Puhutteleva oman tien kulkija Karjalaiset juuremme näkyvät äänensävyssämme: olemme aidosti ja rohkeasti omia itsejämme. Vaihdamme tarvittaessa farkut verkkarihousuihin ja verkkarihousut surffipukuun. Olemme modernin karjalaisuuden edustajia, joka saa näkyä omannäköisinä ja vahvoina ratkaisuina viestinnässä. - Puhutaan suoraan & tartutaan mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. - Nostetaan rohkeita ja juurekkaita tekoja esiin, erityisesti nuorten tekijöiden ja eri yhteisöjen aikaansaamia uusia avauksia. Pääpaino aikaansaaduissa asioissa puhutaan tekojen kautta! - Ollaan ennen kaikkea rentoja: pönötystä ja paasausta on nähty tarpeeksi. Olemme uteliaita uusien asioiden suhteen ja haluamme innostaa muitakin! Hyväntahtoinen heimolainen Pohjoiskarjalaiset ovat tunnettuja tuttavallisesta jutustelustaan ja vieraanvaraisuudestaan, ja tämä saa näkyä myös markkinointimateriaaleissamme. - Heimo-ajatusta ja maailmankarjalaisuutta hyödynnetään mitä erilaisimmissa paikoissa. Se on mielentila! - Kaiken lähtökohta on vuorovaikutteisuus olemme Suomen tuttavallisin ja vuorovaikutteisin maakunta. Haemme aitoja kohtaamis- ja keskustelupaikkoja eri kanavissa. - Jutustelu ei saa tarkoittaa kuitenkaan päämäärätöntä höpinää vaan kiinnostavia näkökulmia ja napakoita näkemyksiä. - Pyrkimyksemme on suuri ja tärkeä ja siksi viestiemmekin on herätettävä tunteita. Pohjavire on positiivinen ja hyväntahtoinen. - Pohjois-Karjalan murretta käytetään viestinnässä vain harvoin ja silloinkin enintään elävöittämässä muutamassa sanassa tai lyhyessä ilmaisussa.
5 5 Identiteetti
6 6 TEKSTILOGO Tekstilogosta on tehty kolme eri väriversiota (valkea, musta ja punainen), sekä kolme eri kieliversiota (suomi, englanti, venäjä). HUOM! Kaikista logoista, tunnuksista ja elementistä on tehty PDF ja PNG tiedosto-originaalit. PDF on painokelpoinen ja skaalautuva, PNG soveltuu ruutukäyttöön (esim. office ja web).
7 7
8 8
9 9 TUNNUS Tunnuksessa voit nähdä Pohjois-Karjalan vaakunan tai iloisen veijarin. Tunnuksesta on tehty kolme väriversiota (valkea, musta ja punainen). HUOM! Katso lisää jatkosivuilta Kaiken maailman Karjalaiset graafinen elementistä, siellä tunnus pääsee kaltaistensa joukkoon ja herää eloon ;)
10 10
11 11
12 12 kuvituslogo Tämä logoversio on tarkoitettu epävirallisempiin kohteisiin, koska se ei ole niin helppolukuinen, vaan tarkoitus on olla visuaalisesti mielenkiintoinen. Tätä logoversiota voidaan käyttää kuvituksessa suuressakin koossa. Kuvituslogosta on tehty kolme eri väriversiota (valkea, musta ja punainen), sekä kolme eri kieliversiota (suomi, englanti, venäjä). HUOM! Tunnuksellista tekstilogoa voidaan käyttää kuvituslogon yhteydessä allekirjoittajan selkeyttämiseksi. Sijainti ja koko käytettävän median ehdoilla.
13 13
14 14 Typografia Fontti, kirjasin, typo - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pohjois-Karjalan typografia on erottuva, omintakeinen ja tunnistettava. Otsikot ja nostot: DUOS SHARP PRO. Käsinkirjoitetun tyylinen fontti. Muista hyödyntää opentype ominaisuuksia. DUOS SHARP PRO Kaiken maailman karjalaiset EXPOSIT BOLD. Huomiota herättävän omintakeinen fontti. Useita opentype ominaisuuksia. Sisältötekstit: UBUNTU. Selkeä ja tunnistettava fonttiperhe, jossa useita eri leikkauksia. EXPOSIT BOLD Kukaan ei jää yksin Korvaava fontti Office -ohjelmiin: CORBEL. Jos lähetät avoimia word- tai ppt -dokumentteja, käytä tätä fonttia. Näin vastaanottaja näkee dokumenttisi juuri sellaisena kuin sen olet tarkoittanutkin. HUOM! Käytä lähtökohtaisesti vain jompaa kumpaa otsikkofonttia kerrallaan. Käytä otsikkoihin ja nostoihin valittuja fontteja hillitysti, jotta niiden teho säilyy. Less is more! UBUNTU IL INUSTOREMPED MOSAE PRESSIT PARUMQUI RECUPTATUR AUDIS MO TE OPTA Reruptibus re magnimp ossime secatur autem culparchit res adis doluptas dias re peria conseque Omnim inullandis reruptibus re magnimp ossime secatur autem culparchit res adis doluptas dias re peria conseque aut re mi, que eos et ut acculpa quam etum ipsum doluptur aliquam usantiorion et antiur aut as porruptatur, illuptatio berescipsani dollatium su CORBEL Inullandis reruptibus re magnimp ossime secatur autem culparchit res adis doluptas dias re peria conseque aut re mi, que eos et ut acculpa quam etum ipsum doluptur aliquam usantiorion et antiur aut as porruptatur, illuptatio berescipsani dollatium su Nonsequia quatis iusdae. Aliqui quodi dolum aut re pro eos esed molessint expero odi volor sit evendunt aut eum, quate nem simi, iuntibu
15 15
16 16 Pääväri: Apuväri: Lisävärit: PUNAINEN cmyk 0,100,70,0 rgb 228,0,58 pms 185c KELTAINEN cmyk 0,10,80,0 rgb 251,186,0 pms 115c MUSTA cmyk 0,0,0,100 rgb 0,0,0 pms black SININEN cmyk 55,0,15,0 rgb 117,201,218 pms 630c VIHREÄ cmyk 40,20,80,0 rgb 173,177,80 pms 618c Värit Pohjois-Karjalan väri on punainen. Käytetään punaista, isosti. Raikastava valkea tulee hyvänä kakkosena. Näillä kahdellä ensimmäisellä värillä pääsee pitkälle. Jos jotain halutaan korostaa tai pitää järjestellä asioita, tee se apuväreillä, mustalla tai keltaisella värillä. Eikä tässä vielä kaikki, sininen ja vihreä toimivat lisäväreinä kun em. värit eivät sovellu tai riitä kertomaan viestiäsi tarpeeksi hyvin. Apu- ja lisäväreistä voidaan käyttää myös lähisävyjä parhaan toistumien saavuttamiseksi (esim. tekstissä käytettäessä keltaista väriä tulee hiukan tummentaa jotta se eroittuu valkealta pohjalta). HUOM! Väriarvot eivät ole absoluuttisia, vaan kulloinkin tulee ottaa huomioon käytettävän median erityispiirteet ja rajoitukset.
17 17 piece of...
18 18 KAIKEN MAAILMAN KARJALAISET -GRAAFINEN ELEMENTTI Graafinen elementti Brändin pyrkimyksen ja kiteytyksen tueksi on tehty myös graafinen elementti, joka herää eloon saadessaan rinnalleen kaiken maailman karjalaisia hahmoja. Elementtiä voi käyttää tapettina taustagrafiikkana, nostaa hahmoja irralleen tai vaikka animoida niitä. Vain taivas on rajana ;) Elementistä on tehty kolme eri väriversiota (valkea, musta ja punainen). HUOM! Kaikista logoista, tunnuksista ja elementistä on tehty PDF ja PNG tiedosto-originaalit. PDF on painokelpoinen ja skaalautuva, PNG soveltuu ruutukäyttöön (esim. office ja web).
19 19
20 20
21 21 Sovellukset
22 22 JULISTE TUNNUS MAAKUNTA- PÄIVÄ Pohjois-Karjalan maarkkinointi-ilmettä on sovellettu Maakuntapäivän ilmeeseen. Ohessa malli tunnuksesta sekä julisteesta. Pohjois-Karjalan Maakuntapäivä Pohjois-Karjalan Maakuntapäivä Rentoja ja iloisia tapahtumia on tarjolla kaiken ikäisille joka puolella maakuntaa. Tule juhlistamaan Pohjois-Karjalan syntymäpäivää ja hymyilemään yhdessä. MAAKUNTAPAIVA
23 23
24
GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0
GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon
Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.
GRAAFINEN OHJEISTO Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. 2 TUNNUS RAY:N KÄYTTÖÖN JÄRJESTÖJEN JA RAY:N KÄYTTÖÖN
Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm
Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon
G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus
G R A A FI O HJ E IS Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus N E N T US Logo Kaarinan Pojat ry:n logon tulee näkyä kaikissa KaaPon materiaaleissa, myös joukkueiden tuottamissa materiaaleissa. Logoa käytetään
SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA
Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön
GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ LEIRITUNNUS 3 LEIRITUNNUKSEN KÄYTTÖ 4 SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS 5 TYPOGRAFIA & VÄRIT 6 VÄRIEN, KUOSIEN JA TYPOGRAFIAN KÄYTTÖ 7 ILME-ESIMERKKI 8 KUVIEN KÄYTÖSTÄ 9 KÄYTTÖOHJE:
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu
Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto
Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella
GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0
GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 THE VOICE The Voice on hyväntuulinen ja positiivinen ystävä jonka elämäntehtävä on viihdyttäminen! The Voicen idea on soittaa uptempoista pop-musiikkia, jota höystetään mielenkiintoisilla
Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto Logo YTN:n logosta on kaksi versiota. Ensisijaisesti käytetään logon versiota numero 1. Versiota 2 käytetään erityistilanteissa, kuten erittäin pienessä koossa. 1. Ensisijainen käyttö
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu
Arvokas. Graafinen ohjeistus
Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä
INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO
INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO 11.01.2019 SISÄLLYSLUETTELO Saatesanat...3 01 Tunnus Tunnuksen osat ja versiot...4 Suoja-alueet...5 Alueyhdistysten tunnukset...6 Tunnuksen virheellinen käyttö...7 Musta ja
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta
TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO LOGO VÄRIT TYPOGRAFIA MUODOT
TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO Visuaaliset ydinelementtimme Graafinen ohjeisto antaa tarkat määritelmät Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry:n ilmeen ydinelementeistä. Ohjeiston päämääränä on yhdenmukaistaa
Mikä Emma & Elias?... 3. Tunnus...4. Typografia... 7. Värit... 8. Kuosit...9. Valokuvat... 10. Kuvitukset...11. Käyntikortit...12
GRAAFISIA OHJEITA SISÄLLYS Mikä Emma & Elias?... 3 Tunnus...4 Typografia... 7 Värit... 8 Kuosit...9 Valokuvat... 10 Kuvitukset...11 Käyntikortit...12 Julisteet RAY:n käytössä...13 Julisteet järjestöjen
SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta
Tunnus. 10 mm. Tunnuksen minimikorkeus on 10 mm.
Visuaalinen ohje Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluvaihe Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksen valmisteluajan visuaalinen ohje. Ohjeessa on määritelty valmisteluaikana
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto 7.3.2017 Tämä on vuonna 2017 uusitun Kauneimpien Joululaulujen visuaalisen ilmeen ohjeisto. Ohjeiston mukana toimitetaan alkuperäiset logotiedostot,
Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki. saarijarvi.fi
Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki Visuaalisen identiteetin tavoite Saarijärven tunnus ja visuaalinen ilme otettiin käyttöön 1.1.2014. Visuaalisen ilmeen tarkoitus on tukea Saarijärven haluttua mielikuvaa,
G R A A F I N E N O H J E I S T O
GRAAFINEN OHJEISTO LOGO IDEA 2 Siun sote tehdään, koska asioiden täytyy muuttua. Siun sote on uudenlaisen yhteistyön tulos. Hyviä palveluita ei väännetä rautalangasta vaan ne tehdään yhdessä. Siksi Siun
Graafiset elementit
Graafiset elementit 21.9.2018 1. Tunnus Tunnus 1.2. Tunnuksen suoja-alue Tunnukselle on määritelty suoja-alue jonka sisälle ei saa sijoittaa muita graafisia elementtejä tai tekstiä. x x Suoja-alue määrittää
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0
03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.
Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1
Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet
GRAAFFINEN OHJEISTUS TOIMINNANTOTEUTTAJAT
TOIMINNANTOTEUTTAJAT 0 ALUSTUS Tähän graafiseen ohjeistukseen on koottuna tietoa kuinka Lasten Liike iltapäivien toiminnantoteuttajat voivat käyttää Lasten Liike tunnuksia, kuvia ja tekstiä toiminnasta
Liune. - tuoteperheen graafinen ohjeistus 2014. Aulis Lundell Oy Puh 020 7341 400 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi liune@aulislundell.
Liune - tuoteperheen graafinen ohjeistus 2014 Aulis Lundell Oy Puh 020 7341 400 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi liune@aulislundell.fi Sisältö Graafinen ohjeistus kattaa keskeiset Liunen yritysilmeeseen
Graafinen ohjeistus 03/2016
Graafinen ohjeistus 03/2016 Sisältö Laatukeskuksen visuaalisen ilmeen tavoitteena on ilmentää laatua, ammattimaisuutta, uskottavuutta ja erinomaisuutta. Viestinnässä pyritään luomaan yksinkertaisen tyylikäs
SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus
GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11 Uusimaa 2019 -hanke Graafinen ohjeistus TUNNUS Uusimaa 2019 -hankkeen tunnus on kaksikielinen.
Graafinen OHJEISTO V
Graafinen OHJEISTO V 1.0 23.4.2018 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Hiedanrannan ja Tampereen kaupungin yhteinen tunnus 3. Hiedanrannan tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Muut graafiset elementit 7. Valokuvat 8.
GRAAFINEN OHJEISTO VERSIO 2018/1
GRAAFINEN OHJEISTO VERSIO 2018/1 1 1.2 Sisällysluettelo 1 Tunnus... 3 1.1 Tunnusversiot... 4 Adiciumqui quamusae non pos sanis excea volupti doluptam, as ut aut aut optas et fugia nonsed explitas eos et
Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12
Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö
A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019
A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme
Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen
Graafinen. ohjeistus
Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
Liune. Graafinen ohjeistus Aulis Lundell Oy
Liune Graafinen ohjeistus 2018 Aulis Lundell Oy Puh 020 7341 400 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi liune@aulislundell.fi www.liune.fi www.aulislundell.fi Sisältö Graafinen ohjeistus kattaa keskeiset Liunen
hannu hautala luontokuvakeskus Graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto Tunnus ja värisymboliikka Merkin muoto perustuu lentävään kuukkeliin, joka on Kuusamon metsien onnea tuova seuralainen. Lennon suunta on positiivisesti ylös vasemmalle, joka on kokonaisuutta
GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty
GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Päivitetty 26.1.2018 SISÄLLYS ELEMENTTIEN KÄYTTÖ VIDEOSSA... 3 TEKIJÄNOIKEUDET... 4 TUNNUS... 5 Ei-toivottu käyttö...6 VÄRIMAAILMA... 7 TYPOGRAFIA... 8 KUVAMAAILMA...
GRAAFINEN OHJEISTO 2017
GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa
Melan graafinen ohje. Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu.
Melan graafinen ohje Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu. Selkeä ja yhtenäinen ilme vahvistaa positiivista mielikuvaa Melasta.
Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä
Lue tämä Kauniaisten kaupunki -tunnusoriginaalien käytöstä 1. 2. 2. Kauniaisten kaupungin tunnus Kauniaisten kaupunki -tunnuskokonaisuus muodostuu seuraavista osista: 1. Pelkästä Kauniaisten vaakunasta,
3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO
3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella
10 vuotta. #thekaraokebaari. #thekaraokebaari IHKU LOGO 1-VERSIO LOGON VÄRIMÄÄRITTELYT LOGO-TIEDOSTOT
#visualidentity2019 IHKU LOGO 1-VERSIO IHKU LOGO 1-VERSIO SUUNNITTELUTOIMISTO CONVOY
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä
SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO
SUOMEN VAPAAKIRKON LAPSI- JA NUORISOTYÖN GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Johdanto...3 Logo...4 Logon käyttö...6 Logo ja sloganit...8 Typografia...10 Värit...12 Valokuvien käyttö...14 2 Suomen Vapaakirkon lapsi-
Graafinen ohjeistus. 3. versio / 2019
Graafinen ohjeistus 3. versio / 2019 Alkusanat Helmet-logo on pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen logo. Helmet-kirjasto on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen kirjastoverkko.
Graafinen ohjeisto 08/2019
Graafinen ohjeisto 08/2019 Selkäliiton tunnus Selkäliiton tunnus muodostuu merkkistä ja logon tekstiosasta. Merkkiosa koostuu kahdesta graafisesta ihmisfiguurista, jotka taivuttaen nojaavat toisiinsa muodostaen
HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212
LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella
GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015
GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 2 Sisällys: LOGO, VÄRIT JA TYPOGRAFIA Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 6 Typografia... 7 LOMAKKEISTO JA MUU MATERIAALI Käyntikortti... 8 Facebook-materiaalit...
SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet
SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9
Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10
SuLVI ry Pieni graafinen ohjeisto
SuLVI ry Pieni graafinen ohjeisto Elokuu 2019 SuLVI ry.n logon käytöstä: Logoa voi käyttää myös kokomustana mustavalkoisissa materiaaleissa ja negatiivina (kokovalkoisena) tummilla väripinnoilla. Älä laita
ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0
Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen
LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.
8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.
Teollisuusliitto Graafinen Ohjeisto Graafinen Ohjeisto
1 Graafinen Ohjeisto 5 Logo Logo Teollisuusliiton pääelementti, jota suositellaan käytettäväksi itsenäisesti ilman muita elementtejä. 6 Logo Suomi / Suoja-alue & minimikoko Suoja-alue on pienin mahdollinen
Graafinen ohjeisto 2013
Graafinen ohjeisto 2013 Yritystunnus Äänekosken Energian yritystunnus muodostuu kolmesta osasta: sinisestä ja oranssista muodosta, sekä logosta. Ensisijainen yritystunnus Ensisijainen yritystunnus Toissijainen
tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset
Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,
MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1
Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Hahmo Design Oy 2.3.2018 Sisällysluettelo Ydinilme MSL:n tunnus 3 Tunnuksen käyttö 4 Tunnusoriginaalitiedostot 5 Värit 6 Typografia 7 2 ydinilme > tunnus
2. Graafi nen yrityskuva
2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA
PK-PRO. Graafinen ohjeisto. Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media 01.01.2014
Graafinen ohjeisto 01.01.2014 Tunnukset voit ladata: www.pk-pro.fi/media Ohjeiston esittely Suunnittelu-, konsultointi-, valvonta- ja projektinjohtopalvelumme kattaa teollisuuden, liike-elämän, kunnan,
1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko
Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan
Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus
Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...
Energiatehokkuussopimusten. graafinen ohjeisto
Energiatehokkuussopimusten ilme graafinen ohjeisto Energiatehokkuussopimusten tunnus Suomalaisille energiatehokkuussopimuksille on suunniteltu oma tunnus, jota käytetään kaikessa energiatehokkuussopimusten
PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO
PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO YRITYSTUNNUS Pori Energia Oy:n yritystunnus muodostuu kolmea salamaa kuvaavasta kuviosta ja Pori Energia - logosta. Yritystunnus muuten esitetään esitettyjen ohjeiden
KORVATUNTURI SAVUKOSKI
KORVATUNTURI SAVUKOSKI Graafinen ohjeisto / 1 Sisällysluettelo Logon käyttö 3 Logoversiot 7 Brändivärit 21 Typografia 25 Kuvankäyttötapa 28 / 2 Logon käyttö / 3 Logo ja liikemerkki LIIKEMERKKI koostuu
Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.
Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja
HANHIKIVI 1 GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Logo 4 Suoja-alue 5 Väriversiot 6 Hierarkia 7 Värit 8 Osavärit ja suhteet 9 Typografia 10 Sähköinen esitys 11 LOGO Hanhikivi 1 -logossa on kaksi elementtiä: tunnus sekä logoteksti,
Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1
Graafinen ohjeisto Päivitetty 4.6.2018 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Tavoitteena yhtenäinen ja tunnistettava järjestöilme Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä,
Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015
Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset
Tunnus. Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm.
Tunnus Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm. Tunnuksen negatiivi-versiota käytetään vain, jos tunnus on pakko
Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015
Graafinen ohjeisto Päivitetty tammikuussa 2015 Sisällys Sisällys Esipuhe Liikemerkki ja logo Värit korteille ja kirjepohjalle Typografia Fontit korteille ja kirjepohjalle Kirje- ja esityspohja Käyntikorttipohjat
SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT
Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN
GRAAFINEN OHJEISTO. Mainostoimisto Aada
GRAAFINEN OHJEISTO Mainostoimisto Aada JOHDANTO 1. TUNNUS 1.1 Tunnukset 1.2 Suoja-alue & koot 1.3 Tunnuksen käyttö 1.4 Tiedostomuodot 2. VÄRIT 2.1 Värimaailma 3. TYPOGRAFIA JOHDANTO K & H Annala Oy on
KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018
1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja
Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys
Paikallisen nuorisoseuran graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä.
Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö
Brändiohjeisto Nenäpäivä-säätiö Logo Nenäpäivä-logon kanssa voi leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä paikkoja ja sen avulla saa yllättää. Nenäpäivän
esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.
GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä
KOUVOLAN JENKKIPALLO RY. GRAAFINEN OHJEISTO / GRAPHIC MANUAL
KOUVOLAN JENKKIPALLO RY. GRAAFINEN OHJEISTO / GRAPHIC MANUAL JOHDANTO INTRODUCTION Kouvolan Indiansin graafinen ohjeisto antaa ohjeistukset visuaalisen ilmeen kanssa toimimiseen. Ohjeiston on tarkoitus
Me olemme Tyks Graafinen ohjeisto
Versio 1/2019 Me olemme Tyks Graafinen ohjeisto Sisällysluettelo Tunnuslause 3 Logo 7 Toimipaikat ja toimialat 12 Värit ja värien käyttö 17 Symboli 20 Typografia 23 Yhteystiedot 25 Versio 1/2019 3 tunnuslause
GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014
GRAAFINEN OHJEISTO 11/2014 ROIHU -GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYSLUETTELO 1. ROIHU-LOGO... 3 1.1. PÄÄLOGON KAKSI VERSIOTA... 4 1.2. VÄRIT JA LOGON KIRJASINTYYPPI... 5 1.3. PÄÄLOGON SUOJA-ALUE... 6 1.4. MUSTA
Osa 1 Perussuom alaisten graafinen ohjeisto
Osa 1 Perussuom alaisten graafinen ohjeisto Jos haluat lisätietoja, ilmoituspohjia tai tilata sivuilla esiteltyjä tuotteita, ota yhteyttä Matias Turkkila, 040 172 7525, matias.turkkila@perussuomalaiset.fi
MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6
GRAAFINEN OHJEISTO 01 VÄRIT Hammas Hohde Oy:n värit ovat vihreä ja musta. Värejä käytetään pääasiallisesti graafisissa elementeissä, grafiikoissa, otsikkoteksteissä yms. Kahdesta samansävyisestä väristä
Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön
Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Johdanto sisällysluettelo Logo... 3 Logon käyttö... 4 Logon sovellukset... 5 Väripaletti... 6 Joensuun kaupunginteatteri on saanut uuden visuaalisen
LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011
LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset
GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY
GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,
2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:
GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.
2.1.1 Tunnus. Tunnuksen käyttö
Tunnuksen käyttö 1 2 2.1.1 Tunnus Aalto-yliopiston merkki perustuu kysymykseen: minkälainen on Aalto-yliopisto? Kysymys kutsuu keskustelemaan ja arvioimaan sekä osallistumaan henkilökohtaisesti yliopiston
Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0
Kanta-palvelut graafinen ohje 18.9.2017, versio 6.0 Sisältö Kirjoitusasu Palvelut, taivutus, kieliversiot Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet
1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...
Tunnuksen päivitys 19.9.2012
Tunnuksen päivitys 19.9.2012 2 Tampereen yliopiston tunnus Tampereen yliopiston tunnus Tuhannet ihmiset näkevät Tampereen yliopiston tunnuksen päivittäin lomakkeissa, nettisivuilla, raporteissa, esitteissä.
Seuratunnus - Käyttötavat
GRAAFINEN OHJEISTUS Graafinen ohjeistus Graafisen ohjeistuksen tarkoituksena on antaa suuntaviivat uuden Hunters Juniors -ilmeen käyttöön eri julkaisumuodoissa ja alustoissa. Yhtenäinen ilme antaa yhdistyksestä
Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia
Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus
BRÄNDIKIRJA. Toukokuu
BRÄNDIKIRJA Toukokuu 2019 1 1. LOGO 2 1. LOGO LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon
Graafinen ohjeistus 5/2012
Graafinen ohjeistus 5/2012 Tunnus Kauppakamari-tunnus on muotoilultaan selkeä ja moderni nimilogo. Se viestii suoraselkäisen ja pelkistetyn olemuksensa ansiosta luotettavuutta ja asiantuntemusta. Perustunnus
HKL:N UUSI ILME. kuin kehittämis- ja investointihankkeissa.
Graafinen ohjeisto HKL:N UUSI ILME HKL ilme uudistui organisaatiomuutoksen yhteydessä vuoden 2016 alussa. Muutoksen taustalla on halu pysyä mukana metro- ja raitioliikenteen voimakkaassa kasvussa ja laajenemisessa
KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018
KEUDAN GRAAFINEN OHJEISTO 2018 Ohjeet logon, värien sekä fonttien käyttöön. Lisätietoja Keudan ilmeestä ja muusta viestinnästä voit kysyä viestintä- ja markkinointipalveluista, viestinta@keuda.fi Logo
SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Graafinen ohjeisto Versio 1, Huhtikuu 2017
GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1, Huhtikuu 2017 2 Sisällys: Logo, värit ja typografia Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 8 Typografia... 9 3 LOGO & LIIKEMERKKI Suomen Jouosiampujain liiton logo koostuu
RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki
GRAAFINEN OHJEISTUS RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Tähän ohjeeseen on koottu RATA-SM -sarjan ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä käytettävien materiaalien ulkoasua koskevat ohjeet. Tärkeää on muistaa
GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0
GRAAFINEN OHJEISTUS 1.0 Mainostoimisto Penbox 10-2015 TAIVASSALON LOGO Virallinen logo 2015 Taivassalon ilmeen keskeisin elementti on tunnus logotekstin yhteydessä. Yksimastoisesta purjelaivasta muodostuva