Kaapelien ym. rakentaminen vesistöön Pitäjänsaaren ja Hietakylän välille, Hamina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaapelien ym. rakentaminen vesistöön Pitäjänsaaren ja Hietakylän välille, Hamina"

Transkriptio

1 Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2011/4 Dnro ESAVI/24/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA HAKEMUS Kaapelien ym. rakentaminen vesistöön Pitäjänsaaren ja Hietakylän välille, Hamina Haminan Energia Oy Hakija on aluehallintovirastoon toimittamassaan, ja täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa mainittuun rakentamiseen. SUUNNITELMA JA SUOSTUMUKSET Hankkeen vaikutukset Linjalle rakennetaan 20 kv:n kaapeli, jonka paino on noin 4,5 kg/m ja halkaisija 86 mm. Kaapeliin kiinnitetään maadoituskupari ja valokuitukaapeli. Kaapelien yhteispaino on noin 5 kg/m. Vesistöalituksen pituus on noin 100 m. Alituspaikalla on yleinen kulkuväylä. Kaapelit lasketaan merenpohjaan lautalta, ja ne pysyvät pohjassa omalla painollaan. Rannoilla ja muuallakin, missä veden syvyys on vähemmän kuin kaksi metriä, kaapelit kaivetaan pohjaan noin metrin syvyyteen. Työ ajoittuu välille Kaapelien rantautumiskohdat sijaitsevat kummallakin rannalla Haminan kaupungin omistamalla kiinteistöllä Talo N:o 2 (kiinteistötunnus ). Vesialueella kaapelit sijaitsevat Haminan kaupungin omistamalla yhteisellä vesialueella (kiinteistötunnus ). Kaupunki on antanut kirjallisen suostumuksen kaapelien sijoittamiseen mainittujen kiinteistöjen alueelle. Kaapelit risteävät Haminan Vesi -liikelaitoksen vesijohdon kanssa. Hakemukseen on liitetty liikelaitoksen suostumus kaapelien sijoittamiseen. Hakijan käsityksen mukaan rakentamisella on vähäinen vaikutus veden laatuun. Ranta-alueilla tehtävä kaivutyö aiheuttaa veden tilapäistä samenemista, joka rajoittuu pienelle alueelle eikä aiheuta pysyvää haittaa kenellekään. Rakentamisella ei ole vaikutusta kalastukseen eikä kalastoon, koska alue on liikennealuetta eikä alueella harrasteta kalastusta. Rantautumisalueet eivät ole virkistyskäytössä, ja rantautumiskohdat on valittu siten, että alueella olevia laitureita ei tarvitse purkaa. Asennuksen ajaksi vesilii- ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh fax kirjaamo.etela@avi.fi Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, Helsinki

2 kenne alituksen kohdalta joudutaan katkaisemaan. Asennuksen jälkeen kaapeleista ei aiheudu haittaa vesiliikenteelle. Työ tehdään siten, ettei siitä aiheudu vahinkoa Haminan Vesi -liikelaitoksen vesijohdolle. 2 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Aluehallintovirasto on asian laatuun nähden sekä annetut suostumukset huomioon ottaen vesilain 16 luvun 9 :n nojalla varannut Kaakkois- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Liikenneviraston Helsingin väyläyksikölle tilaisuuden lausunnon antamiseen hakemuksen johdosta. LAUSUNNOT 1) Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on puoltanut luvan myöntämistä ja katsonut, ettei hankkeesta aiheudu merkittävää haittaa yleiselle edulle. Rakentaminen ei heikennä Kymijoen Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaan sisältyvien tavoitteiden toteuttamista. 2) Liikenneviraston Helsingin väyläyksikkö on lausunut hakemuksesta seuraavaa: "Kaapeli on suunniteltu sijoitettavaksi vesialueelle, jolla kulkee Haminan kaupungin Haminalahti Savilahti 2,4 m väylä. Väylälle ei ole määritelty haraussyvyyttä, mutta kaapeli on asennettava alle väylän teoreettisen haraussyvyyden, joka tässä tapauksessa on -3,2 m. Mikäli vesisyvyys on lähellä em. teoreettista haraussyvyyttä, kaapeli on suositeltavaa peittää/painottaa väylän alituksen kohdalla, jotta väylällä kulkevien veneiden potkurivirrat eivät missään olosuhteissa pääse nostattamaan kaapelia. Lisäksi uuden kaapelilinjauksen läheisyydessä sijaitsevat väylän kelluvat turvalaitteet on kierrettävä Liikenneviraston ohjeistuksen mukaisesti vähintään 40 m etäisyydeltä. Kelluvien merenkulun turvalaitteiden varoaluetta tarvitaan mm. väylänhoitoalusten ankkuroituessa turvalaitteiden läheisyyteen erilaisten huoltotoimenpiteiden yhteydessä. Asennuksen jälkeen hakijan on varmistettava riittävällä tarkkuudella, että kaapeli mahdollisine painoineen on asennettu väylän alituksen kohdalla vähintään vaaditulle tasolle. Kaapelin asennuksessa ja merkitsemisessä tulee noudattaa Liikenneviraston antamia ohjeita (Liikenneviraston ohjeet ilmajohtojen, kaapeleiden ja muiden johtojen asettamisesta ja merkitsemisestä, dnro: 6155/040/2010), jotka ovat saatavissa Liikenneviraston Internet-sivuilta. Asennustyön jälkeen hakijan tulee toimittaa ilmoitus (ilmoituslomake yo. ohjeen liitteenä) ja kaapelin sijainnin osoittava kartta paikannustietoineen Liikenneviraston Helsingin väyläyksikölle. Paikannustiedot tulee toimittaa numeerisina, esim. AutoCad -tiedostona tai vastaavana. Myös nykyisen kaapelin poistamisesta tai käytöstä poistamisesta tulee tehdä ilmoitus merikartoille tehtävien muutosten merkitsemistä varten." 3) Haminan kaupungin ympäristölautakunta on lausunut, että hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia Savilahden linnustoon. Rakentamisessa tu-

3 lee ottaa huomioon rannalla mahdollisesti olevat lintujen pesät, koska työt aiotaan aloittaa lintujen pesintäaikana. Kaapelien asennustyö aiheuttaa veden samentumista, mutta vaikutus vesistön käyttöön on vähäinen ja ohimenevä. 3 HAKIJAN SELITYS Hakija on aluehallintovirastoon toimittamassaan selityksessä lausunut, että sillä ei ole huomauttamista annetuista lausunnoista. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Lupapäätös Aluehallintovirasto myöntää Haminan Energia Oy:lle luvan kaapelien rakentamiseen vesistöön Pitäjänsaaren ja Hietakylän välille Haminan kaupungissa. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavia edunmenetyksiä. Ennalta arvaamattomien edunmenetysten varalta annetaan jäljempänä lupamääräys 11. Lupamääräykset Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. 1. Kaapelien sijainti ja asennus ilmenevät hakemukseen liitetystä kartasta 1:1 000 (piirustus nro ) sekä mittauspiirustuksesta 1:500 (piirustus nro ) ja pituusleikkauksesta 1:100 (piirustus nro ). 2. Alueilla, missä vesisyvyys on vähemmän kuin 2 m keskivedenkorkeudesta mitattuna, kaapelit on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä. Muualla vesialueella kaapelit on laskettava riittävästi painotettuna pohjaan niin, että ne pysyvät paikoillaan potkurivirtojen vaikutuksessakin. Väylän kohdalla on varmistettava, että kaapelit painotuksineen ovat väylän teoreettisen haraussyvyyden -3,2 m alapuolella. 3. Kaapeleita ei saa asentaa 40 m lähemmäksi väylän kelluvia turvalaitteita. 4. Rakentamistyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. 5. Töitä tehtäessä on varottava vahingoittamasta pohjassa kaapelin kanssa risteävää Haminan Vesi -liikelaitoksen omistamaa vesijohtoa sekä otettava huomioon lintujen pesintäaikana ranta-alueilla mahdollisesti olevat pesät. 6. Töiden päätyttyä kaivualueet on viimeisteltävä ja maisemoitava ympäristöön sopiviksi. Vesistön pohja on tasattava pohjan nykyiseen tasoon.

4 7. Kaapeleiden merkitsemisessä tulee noudattaa Liikenneviraston antamaa ohjetta (Dnro 6155/040/2010) ilmajohtojen, kaapeleiden ja muiden johtojen asettamisesta ja merkitsemisestä. 8. Kaapelit merkkitauluineen on pidettävä luvan edellyttämässä kunnossa. 9. Ennen töihin ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava kirjallisesti Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Haminan Vesi -liikelaitokselle. 10. Työt on tehtävä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Liikenneviraston Helsingin väyläyksikölle ja Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Väyläyksikölle tehtävään ilmoitukseen on liitettävä kaapeleiden lopullista sijaintia vesialueella osoittava kartta numeerisine paikannustietoineen. Mikäli kaapelit myöhemmin poistetaan käytöstä tai merestä, on siitä ilmoitettava väyläyksikölle. 11. Jos tässä päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuu vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen lupapäätöksen lainvoiman estämättä saattaa asian vesilain 2 luvun 27 :ssä säädetyssä ajassa aluehallintoviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. 4 Perustelut Rakentaminen on tarpeen sähkönjakelun ja tiedonsiirtoverkoston parantamiseksi. Rakentaminen ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua eikä vaikeuta Kymijoen Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaan sisältyvien tavoitteiden toteutumista. Luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Asiassa annetut lausunnot on otettu huomioon ratkaisusta ja määräyksistä ilmenevällä tavalla. Lainkohdat Vesilain 2 luvun 3, 6 :n 1 momentti ja 16 luvun 23 a KÄSITTELYMAKSU Käsittelymaksu on 700 euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Perustelut Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mu-

5 kaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 700 euroa. 5 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Jäljennös päätöksestä Haminan Energia Oy, Reutsinkatu 12, HAMINA Haminan kaupunki Haminan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Liikenneviraston Helsingin väyläyksikkö Haminan Vesi, PL 70, HAMINA Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen sekä Haminan kaupungin ilmoitustaululla.

6 6 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Erkki Kaijalainen Markku Juvonen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Erkki Kaijalainen ja esitellyt ympäristöylitarkastaja Markku Juvonen.

7 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki postiosoite: PL 110, Helsinki puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.5.2012 HAKIJA Liperin kunta ASIA Paineviemärin asentaminen Kirkkolahteen, Liperi HAKEMUS Liperin kunta on aluehallintovirastoon

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/2011/2 Dnro ISAVI/192/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 13/2011/2 Dnro ISAVI/192/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 13/2011/2 Dnro ISAVI/192/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.3.2011 HAKIJA Polvijärven kunta ASIA Siirtoviemärin ja vesijohdon rakentaminen Kirkkojoen

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 HAKIJA Säviän vesiosuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Nilakan Kärväslahteen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kinnulanniemen ja Meltunsaaren välille, Ala- Luostan järveen, Rautavaara

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2012 HAKIJA ASIA Savon Voima Verkko Oy Kaapelin asentaminen Remesjoen alitse Kiuruveden Remeskylässä, Kiuruvesi

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 17/2012/2 Dnro ISAVI/86/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 17/2012/2 Dnro ISAVI/86/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 17/2012/2 Dnro ISAVI/86/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Ala-Kuomiojärven poikki Kiiskilahden kohdalla ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011

PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011 HAKIJA Savon Voima Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kallaveteen välille Säyneensalo

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari

Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 46/2017/2 Dnro ESAVI/9300/2016 Annettu julkipanon jälkeen 16.2.2017 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Långholmen Skaget Vänoxa viken, Kemiönsaari HAKIJA Caruna Oy HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Päätös Nro 131/2011/4

Päätös Nro 131/2011/4 Etelä-Suomi Päätös Nro 131/2011/4 Dnro ESAVI/515/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.7.2011 ASIA HAKIJA Ruoppausmassojen läjittäminen mereen Lokkiluodon meriläjitysalueella sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali

Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali Etelä-Suomi Päätös Nro 84/2010/4 Dnro ESAVI/69/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61 Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

Kahden 20 kv:n kaapelin ja varaputken asentaminen Miekkaveden Nokisenkosken ali ja valmistelu-lupa, Rautalampi

Kahden 20 kv:n kaapelin ja varaputken asentaminen Miekkaveden Nokisenkosken ali ja valmistelu-lupa, Rautalampi Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 15/2013/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 28.2.2013 HAKIJA Savon Voima Verkko Oy ASIA Kahden 20 kv:n kaapelin ja varaputken asentaminen Miekkaveden Nokisenkosken

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele

0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2014/2 Dnro ISAVI/2/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS Savon Voima

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 52/05/1 Dnro ISY-2005-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 HAKIJA Kotkan Saaristomatkailut Oy ASIA Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Saimaan Jaaninveden Varmavirtaan sekä töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 72/2011/2 Dnro ISAVI/53/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 72/2011/2 Dnro ISAVI/53/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 72/2011/2 Dnro ISAVI/53/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2011 HAKIJA Savon Voima Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Toholahteen ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot