4. SEURAKUNNAN TEHTÄVÄT
|
|
- Toivo Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 petus 4. SEURAKUNNAN TEHTÄVÄT Tarkitus:Tarkastelemme tehtäviä, jita varten Jumala n asettanut seurakunnan. Tutkimme, miten Tukikhta-seurakunta visi paremmin tteuttaa Jumalan antamia tehtäviä 4.1 Jumalan Palvnta Palva (engl. wrship) n käännetty kirkkraamatussa palvella tai kumartaen rukilla. Kirkkraamatussa palva -verbiä n käytetty vain epäjumalien yhteydessä, vaikka alkukielessä sama sanaa n käytetään myös Jumalan palvmisesta. tärkeys miksi n tärkeää palva ja ylistää Jumalaa? kk raamattu n täynnä ylistystä yli 300 khtaa! Jumala n ylistyksen arvinen Ilm. 4: 11. Herra, meidän Jumalamme! Sinä let arvllinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä let lunut kaiken. Kaikki, mikä n lemassa, n sinun tahdstasi lutu. Luja, Pelastaja, Parantaja! Jumala li ihmisen itselleen ylistykseksi ja ylistämään itseään ikuisesti Israelille annettu tehtävä, jsta jumala n mustasukkaisen kiinnstunut ja innstunut: 5. Ms. 26: 19. Hän n luvannut asettaa teidät kaikkien lumiensa kansjen yläpulelle, että ylistäisitte häntä ja tuttaisitte hänelle kunniaa ja mainetta. Sillin te lette Herran lupauksen mukaisesti hänen pyhä kansansa." Jer. 13:11, Jes 42:8 Tehtävä siirtyy Jeesuksen mille: Matt. 5: 16. Näin listakn teidänkin valnne ihmisille, jtta he näkisivät teidän hyvät teknne ja ylistäisivät Isäänne, jka n taivaissa. Ef. 1: 12. Siksi meidän, jtka lemme j ennalta saaneet panna tivmme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi. Ylistys alki aikjen alussa eikä pääty kskaan: Ilm 7:9-15: ihmisiä kaikista maista, kaikista kansista ja heimista Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin Jeesus dttaa meidän ylistävän ja palvvan Jumalaa Luuk. 17:11-19: 10 spitaalista, vain 1 palasi ylistämään Jumalaa Luuk. 19:35-38: Jeesus ratsasti Jerusalemiin 2. Tess. 1: Jeesuksen takaisintul 10. kun hän tuna päivänä saapuu ttamaan vastaan pyhiensä kunniituksen ja kaikkien uskvien ylistyksen.
2 petus Alkuseurakunta ylisti Apt. 2: 46. Jka päivä he uskllisesti kkntuivat temppeliin, ja kdeissaan he yhdessä mursivat leipää ja ateriivat riemullisin ja vilpittömin mielin. 47. He ylistivät Jumalaa ja livat kk kansan susissa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän jukknsa niitä jtka pelastuivat. YLISTYS = kunnian ja kiitksen sittamista Jumalalle hänen teistaan ja minaisuuksistaan Jumalan, ihmisten ja henkivaltjen edessä. Tämä käytännössä tarkittaa kk elämäämme ja elämäntapaamme. Tämän tteutuminen yksilöiden elämässä heijastuu kk seurakunnan henkeen ja ilmapiiriin. tapja ylistää ja palva Jumalaa: kertmalla Jumalan suurista teista = tdistamalla uskstasi ja suhteestasi Jumalaan (Ps. 96:2-3) antamalla Jumalalle takaisin san niistä varista, jtka Hän n sinulle antanut (Mal. 3:10) kielillä puhuen (Apt.2:11) iliten, laulaen ylistyslauluja ja sittaen (Ps. 149, Apt. 16:25-26) karkeliden (Ps. 149:3), hyppien (2. Sam. 6:14)... nöyryys ja synnintunt 1. Piet. 5:1. Seurakunta ja sen kaitsijat: Seuraavan kehtuksen minä sitan niille, jtka teidän jukssanne vat vanhimman asemassa - minä, jka itsekin len vanhin* ja Kristuksen kärsimysten tdistaja sekä myös sallinen siitä kirkkaudesta, jka n ilmestyvä: 2. Kaitkaa sitä laumaa, jnka Jumala n teille usknut, älkää paksta, vaan vapaaehtisesti, Jumalan tahdn mukaan, älkää myöskään alhaisesta vitnhimsta, vaan sydämenne halusta. 3. Älkää herrina vallitk niitä, jtka teidän sallenne vat tulleet, vaan lkaa laumanne esikuvana. 4. Sillin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, jka ei kuihdu. 5. Samin te, jtka lette nurempia, tyytykää asemaanne vanhimpien alaisina. Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala n ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armn. 6. Kehtus nöyryyteen ja valppauteen: Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen krttaa teidät. anminen, rukus ja esirukus (1.Tim. 2:1-2) 1. Tim. 2:1. Ohjeita jumalanpalvelusta varten: Kehtan ennen kaikkea anmaan, rukilemaan, pitämään esirukuksia ja kiittämään kaikkien ihmisten pulesta, 2. kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien pulesta, jtta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavin hurskaasti ja arvkkaasti. 3. Tällainen rukus n ikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, 4. jka taht, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan ttuuden. mistautuminen erttautuminen 2. Tim. 2:19. Mutta Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä n merkkinä nämä sanat: "Herra tuntee mansa" ja "Lupukn vääryydestä jkainen, jka lausuu Herran nimen". 20. Suuressa taludessa ei le vain kultaisia ja hpeisia astiita, vaan myös puusta ja savesta tehtyjä. Tiset n
3 petus tarkitettu arvkkaaseen, tiset arkiseen käyttöön. 21. Siitä, jka puhdistaa itsensä kaikesta tullaisesta, tulee arvkkaaseen käyttöön spiva astia, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen ja kaikkiin hyviin tarkituksiin käyttökelpinen. 4.2 Rakentuminen ja pyhien valmistaminen Sana petus, ma valmistautuminen tet Apt. 2:41. Jtka nyt ttivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä nin klmetuhatta sielua. 42. Ja he pysyivät apstlien petuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukuksissa. yhteyden vaaliminen slut, vieraanvaraisuus Apt. 2:46. Jka päivä he uskllisesti kkntuivat temppeliin, ja kdeissaan he yhdessä mursivat leipää ja ateriivat riemullisin ja vilpittömin mielin. Apt. 5:41. Apstlit lähtivät neuvststa ilisina siitä, että livat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden. 42. Entiseen tapaan he jka päivä pettivat temppelissä ja kdeissa ja julistivat, että Jeesus n Messias. Rm. 12:13. Pitäkää pyhien tarpeet minanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta. 1. Tim. 3:1. Seurakunnan jhtajan minaisuudet: Tämä sana n varma: jka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, taht jaln työhön. 2. Seurakunnan kaitsijan tulee lla mitteetn, yhden vaimn mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava pettamaan, 3. ei jumiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja spuisa. rakkauden tet sairaiden ja yksinäisten luna käyminen, diaknia Matt. 25:34. Sitten kuningas san ikealla pulellaan leville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, jka n llut valmiina teitä varten maailman lumisesta asti. 35. Minun li nälkä, ja te annitte minulle rukaa. Minun li jan, ja te annitte minulle jutavaa. Minä lin kditn, ja te titte minut luksenne. 36. Minä lin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä lin sairas, ja te kävitte minua katsmassa. Minä lin vankilassa, ja te tulitte minun lukseni.' 37. "Sillin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, millin me näimme sinut nälissäsi ja annimme sinulle rukaa, tai janissasi ja annimme sinulle jutavaa? 38. Millin me näimme sinut kdittmana ja timme sinut luksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39. Millin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun lunasi?' 40. Kuningas vastaa heille: 'Ttisesti: kaiken, minkä te lette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te lette tehneet minulle.' 41. "Sitten hän san vasemmalla pulellaan leville: 'Menkää pis minun lutani, te kirtut, ikuiseen tuleen, jka n varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. 42. Minun li nälkä, mutta te ette antaneet minulle rukaa. Minun li jan, mutta te ette antaneet minulle jutavaa. 43. Minä lin kditn, mutta te ette ttaneet minua luksenne. Minä lin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä lin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsmassa.' 44.
4 petus "Sillin nämäkin kysyvät: 'Herra, millin me näimme sinut nälissäsi tai janissasi, kdittmana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' 45. Sillin hän vastaa heille: 'Ttisesti: kaiken, minkä te lette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te lette jättäneet tekemättä minulle.' 46. "Ja niin he lähtevät, tiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." itsekurin harjittaminen hengen hedelmät, paast Gal. 5:18. Mutta js Henki jhtaa teitä, ette le lain alaisia. 19. Lihan aikaansaannkset vat selvästi nähtävissä. Niitä vat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20. epäjumalien palveleminen, nituus, vihamielisyys, riidat, kiihkilu, kiukku, junittelu, eripuraisuus, lahklaisuus, 21. kateus, jumingit, remuaminen ja muu sellainen. Varitan teitä, kuten len j ennenkin varittanut: ne, jtka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa makseen Jumalan valtakuntaa. 22. Hengen hedelmää taas vat rakkaus, il, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskllisuus, 23. lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei le laki. 24. Ne, jtka vat Jeesuksen Kristuksen mia, vat ristiinnaulinneet vanhan luntnsa himineen ja haluineen. tisten palveleminen jka taht lla suurin, Jeesuksen kehtukset Gal. 5:13. Henki ja liha: Teidät n kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjlla päästäkö itsekästä luntanne vallilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa tisianne. 14. Lain kaikki käskyt n pidetty, kun tätä yhtä nudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 15. Mutta js te revitte ja raastatte tinen tistanne, pitäkää varanne, ettette lpullisesti tuha tisianne. 16. Tarkitan tätä: antakaa Hengen hjata elämäänne, niin ette tteuta lihanne, man itsekkään luntnne haluja. 17. Liha haluaa tista kuin Henki, Henki tista kuin liha. Ne stivat tisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtisitte. 18. Mutta js Henki jhtaa teitä, ette le lain alaisia. 4.3 Evankelinti ja tisten saavuttaminen lähetyskäsky menkää kaikkeen maailmaan Mark. 16:15. Hän sani heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luduille. 16. Jka sen usk ja saa kasteen, n pelastuva. Jka ei usk, se tumitaan kadtukseen. Pyhän Hengen vima ja varustus älkää lähtekö ennen kuin Luuk. 24:46. Hän sani heille: "Näin n kirjitettu. Kristuksen tuli kärsiä kulema ja klmantena päivänä nusta kulleista, 47. ja kaikille kansille, Jerusalemista alkaen, n hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48. Te lette tämän tdistajat. 49. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni n luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne viman krkeudesta." tdistaminen (Apt. 1:7-8) te tulette lemaan tdistajani, aina valmiina kertmaan uskn perustus Apt. 1:6. Jeesus tetaan taivaaseen: Sillin ne, jtka livat klla, kysyivät häneltä: "Herra, nk nyt tullut se aika, jllin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 7. Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikja eikä
5 petus hetkiä, jtka Isä man valtansa njalla n asettanut. 8. Mutta te saatte viman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te lette minun tdistajani Jerusalemissa, kk Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." maan sula pitivät vanhurskautta vimassa Hepr. 11 Matt. 5:13. Sulana ja valna maailmassa: "Te lette maan sula. Mutta js sula menettää makunsa, millä se saadaan sulaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkihinsa. Hepr. 11:32. Ja mitä minä vielä sanisin? Sillä minulta lppuisi aika, js kertisin Gidenista, Baarakista, Simsnista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja prfeetista, 33. jtka uskn kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta vimassa, saivat kkea lupauksien tteutumista, tukkivat jalpeurain kidat, 34. sammuttivat tulen viman, pääsivät miekanteriä pakn, vimistuivat heikkudesta, tulivat väkeviksi sdassa, ajivat pakn muukalaisten stajukt. 4.4 Tukikhdan tehtävät ja näky Kats myös petus Tukikhdan tila ja tulevaisuus nettisivuilta (Retkimunaa-sast, pidetty jumalanpalveluksessa) a) Jumalan palvnta yhteinen ylistys ja rukus: Jumalanpalveluksissa rukusillissa sluissa tumme Jumalalle kuuluvan san varistamme tdistamme kaikkialla Jumalan suurista teista esim. Kuukauden kasv-palsta! b) Rakentuminen ja pyhien valmistaminen Raamatunpetus: pyhäkulu ja raamattulukka kerht slut Apstlien tekjen piiri jumalanpalvelukset yhteyden vaaliminen kirkkkahvit slut pienryhmät yleinen vieraanvaraisuus, tisistamme hulehtiminen rakkauden tet rukapalvelu ehtllisen jak kteihin ja sairaalihin yksinäisten tapaaminen itsekurin harjittaminen ja tisten palveleminen palveleminen masta mukavuudesta tinkien paastpäivät?
6 petus c) Evankeliinti ja tisten saavuttaminen tdistaminen: katuevankeliinti nettisivut kerht henkilökhtainen tdistus Pyhän Hengen vima ja varustus lupaus kuuluu kaikille, jana sitä! Apstlien tekjen raamattupiiri saamme ja vimme rukilla Pyhän Hengen täytettä millin vain valna ja sulana: sallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkin näyttäminen: auttaminen nuris- ja lapsityö
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Matt.7:15-23, Totuus ja harha
Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Lihan teot ja Hengen hedelmät
Lihan teot ja Hengen hedelmät 18.10.2009 19.Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20.epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat,
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
Minä olen Jeesus len Jees Minä
Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
Perusta, jolle rakennamme
Perusta, jolle rakennamme Asko Matikan opetus Lapualla 1.11.2006 Kunnon perusta on tarpeen Mökki rakennettu savimaalle 59 vuotta sitten Salaojaputkista huolimatta mökin alle päässyt vettä, ja maa on routinut
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia
20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt lähdemme seuraamaan tapahtumia Jerusalemissa kiirastorstaista alkaen.
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
1. KAPITTEL 2. KAPITTEL
1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
JEESUKSEN TOINEN TULEMINEN JA VIIMEINEN TUOMIO
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) JEESUKSEN TOINEN TULEMINEN JA VIIMEINEN TUOMIO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tätä
Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17
Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Aamen. Kunnia olkoon sinulle, meidän Jumalamme kunnia sinulle.
ORTODOKSINEN RUKOUSHETKI 2014 Kiitetty olkoon Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen Aamen. Kunnia olkoon sinulle, meidän Jumalamme kunnia sinulle. Taivaallinen kuningas, lohduttaja
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
TASAPAINOISET IHMISSUHTEET
TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista
Fellowship -muistisanan jokainen kirjain on avattu omaksi rukoukseksi ja näin saadaan kymmenen eri aiheista rukousta rukoiltavaksi.
Fellwship-rukus Löydä uusi, erilainen tapa rukilla: F-E-L-L-O-W-S-H-I-P. Js haluat etsiä uusia tapja rukilemiseen, haluat vaihtelua rukuselämääsi tai et tiedä miten rukilla, niin rukile Fellwship -periaatteella!
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Lähetys Uudessa testamentissa
Lähetys Uudessa testamentissa Missä Uudessa testamentissa puhutaan lähetyksestä? Parempi olisi ehkä kysyä missä Uudessa testamentissa ei puhuta lähetystyöstä. Laajasti käsitettynä jopa evankeliumit ovat
I JUMALA PUHUU Hepr. 3:7.Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
27.09.2009 EHTOOLLISSAARNA LÄHTÖKOHTA koko saarnaan on seuraava: KOSKA JEESUS ON NIIN SUURI, niin sen tähden. Hepr. 3:7-9 7.Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen(hyvän
7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen
7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.)
JUMALANI, JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT, MIKSI OLET KAUKANA, ET AUTA MINUA, ETKÄ KUULE VALITUKSENI SANOJA? JUMALANI, JUMALANI HUUDAN PÄIVÄLLÄ YÖLLÄKÄÄN EN VAIKENE, MUTTA VASTAA ET, MUTTA VASTAAT ET. KUITENKIN
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Halu on olla uudestisyntyneen henkeni varassa kaikessa; usko on hengen toimintaa - ei sielun! (Ketola Juha)
USKO JA SEN MERKITYS Sisällysluettelo: USKO JA SEN MERKITYS...1 USKO JA EPÄUSKO...2 OLEMMEKO USKOVAISIA...2 PYRI USKOON...2 Uskossa kasvaessamme, voimme pyrkiä siihen yhä enemmän...2 Vakuuttelua, rohkaisua,
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Lainoppinut = kirjanoppinut, kuului hengellisiin johtohenkilöihin.
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
A. Rukous sairaan puolesta
A. Rukous sairaan puolesta Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Kaavaa voidaan käyttää soveltaen. Voiteluun käytetään ruokaöljyä, esimerkiksi oliiviöljyä. Valkoisella
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
6. Sana Joos.1:8. 8. Rukous Fil.4:6-7
Raamatunlauseita luettavaksi ja opeteltavaksi: Tulosta, leikkaa irti ja ota mukaan kalenterisi väliin tai lompakkoosi. Lue ja opettele ulkoa esim. kaksi jaetta viikossa vaikkapa bussissa tai junassa istuessasi.
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso
Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
JOHANNES KASTAA JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta
Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.
SEURAKUNTA EFESOLAISKIRJEEN VALOSSA Jumalanpalvelus Tukikohta-seurakunta 23.1.2011 Markku Kellomäki
SEURAKUNTA EFESOLAISKIRJEEN VALOSSA Jumalanpalvelus Tukikhta-seurakunta 23.1.2011 Markku Kellmäki [RK: Ef. 4:11-16] 11. Hän anti tiset apstleiksi, tiset prfeetiksi, tiset evankelistiksi, tiset paimeniksi
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 3 Oletko löytänyt lahjasi?
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 4, aihe 3 Oletko löytänyt lahjasi? Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä
Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa
Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA
SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Avioliittoon vihkiminen
Avioliittoon vihkiminen 1. Johdantomusiikki Seurakunta seisoo. 2. Alkusiunaus Pappi Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seurakunta Aamen. 3. Johdantosanat 4. Psalmi 5. Rukous 6. Raamatunluku Luetaan
\ÅÅtÇâxÄ ]âåtät Åx wùç ~tçáátååx
\ÅÅtÇâxÄ ]âåtät Åx wùç ~tçáátååx ]xáajmdg? `tààa DMEF?`tààA EKMEC Kuva: Kalle Lintinen Apt. 1:9 Joh. 14:16 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi?
Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Raamattuopetus Hervannan seurakunnassa 25.9.2012 / LM Jumalan lapsi ymmärtää että Jeesus on hänet sovittanut ja lunastanut Jumala lähetti Jeesuksen sijaiskärsijäksi,
Sairaan luona. Virsiehdotuksia. Johdantosanat. Psalmi
Sairaan luona Tätä aineistoa käytetään sairaan luona vietettävässä rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9). Rukoushetki sairaan luona on aineistoineen myös Kasuaalitoimitusten kirjassa. Rukoushetken johtaa
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana
jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)
Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Päivän psalmi. Hallelujasäe. 2. vuosikerta. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale
Perikooppikalenteri 2.12.2001-24.11.2002 02.12.2001 1. adventtisunnun Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanansta lauanhin violetti sininen. Sak. 9: 9 Ps. 24: 7 10 Ps. 85: 8 Sak. 9:
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä
Totta Mooses? Mitä mieltä on Jeesus? Mitä mieltä apostolit? Ajatuksia Ken Hamin kirjan VALHE EVOLUUTIO äärellä AIKOINAAN käytettiin leikillisenä sanontana totta Mooses. Se lienee lähtöisin politiikkojen
Raamatunlausekortit. korti aamatunlause
Raamatunlausekortit Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit värikkäille kartonkipalasille. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Valtakunnan elämäntapa
1 Debbie Botteicher 25.4.2011 Valtakunnan elämäntapa Jumala on hyvä Tiedätkö, Hänen kauneudelleen ei ole loppua. Ja nämä serafit laulavat : Pyhä, Pyhä, Pyhä, aina vaan laulavat sitä iankaikkisesta iankaikkiseen.
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa