MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko klo"

Transkriptio

1 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Kokousaika Keskiviikko klo Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, hallituksen huone Pykälä: Liitteet: Käsiteltävät asiat: ja Teknisen lautakunnan kokoukset ja kokouskutsut vuonna 2018 Teknisen lautakunnan esityslistojen ja pöytäkirjojen sekä teknisen johtajan viranhaltijapäätösten nähtävänä pitäminen Tositteiden ja laskujen hyväksyminen vuonna 2018 Vuoden 2018 käyttösuunnitelman hyväksyminen Teknisen lautakunnan hankintarajat vuonna 2018 Viranhaltijoiden suorittamien hankintojen euromäärien vahvistaminen vuodeksi 2018 Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) Teknisen johtajan päätöspöytäkirjat Tiedoksiannot lautakunnalle Muutoksenhakuohjeet Pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, asetetaan yleisesti nähtäväksi Marttilan kunnan www-sivuille Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jarkko Kankare

2 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnantalo, hallituksen huone Jäsen Varajäsen ( x ) Karin Hellman ( ) Samgwien Häkkinen ( x ) Jarkko Kankare puheenjohtaja ( ) Olli Kylänpää ( x ) Sari Kullanmäki ( ) Anne Valta ( x ) Kirsi Salo-Ylitalo ( ) Marja-Leena Kotitalo ( x ) Teemu Sinkko ( ) Kalle Kraappa ( x ) Mikko Tegel ( ) Ari Laaksonen ( x ) Jouko Urmas varapj. ( ) Matti Karakorpi MUUT SAAPUVILLA OLLEET ( x ) Kirsi Halkola, esittelijä ( x ) Urpo Isotalo, esittelijä rakennusvalvonta-asiat ja asiantuntija ( ) Heini Luoma, vs. kunnanjohtaja ( x ) Eeva Korimäki, khall pj ( ) Karri Rannikko, khall edustaja ( ) Arttu Peltonen, nuva edustaja ( ) Kham Phavangot, nuva varaedust. LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Kokouskutsu lähetettiin Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT 1-16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kirsi Salo-Ylitalo ja Mikko Tegel. Pöytäkirjantarkastus suoritetaan klo PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTOIMITUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Jarkko Kankare Kirsi Halkola Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastusaika PÖYTÄKIRJA ON OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ klo Allekirjoitukset Kirsi Salo-Ylitalo Aika ja paikka Marttilan kunnan www-sivuilla Virka-asema Tekninen johtaja Mikko Tegel Allekirjoitus Kirsi Halkola

3 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Teknisen lautakunnan kokoukset ja kokouskutsut vuonna 2018 Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan (120 ), kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla (122 ) ja kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti (123 ). Teknisen lautakunnan pääsääntöiset kokoukset sovittiin vuonna 2017 pidettäväksi tarvittaessa keskiviikkoisin kello ja kokouskutsut sovittiin lähetettäväksi vähintään viisi päivää ennen kokousta. Lautakunta päättää, että vuonna 2018 kokoukset pidetään tarvittaessa ja pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo alkaen. Kokouskutsut lähetetään sähköisesti (intranet) vähintään viisi päivää (kaikki viikon päivät mukaan luettuna) ennen kokousta. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p Tiedoksi: teknisen toimen sihteeri

4 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Teknisen lautakunnan esityslistojen ja pöytäkirjojen sekä teknisen johtajan viranhaltijapäätösten nähtävänä pitäminen Hallintosäännön 124 :n mukaan esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkistamista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot ja henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian valmistelua ei julkisteta ennen päätöksentekoa. Esityslistan liitteitä julkaistaan verkossa harkinnan mukaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit. Hallintosäännön 143 :n mukaan lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 :ssä tarkemmin säädetään. Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi kunnan jäsenille, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi. Lautakunta päättää, että - esityslista asetetaan nähtäville hallintosäännön mukaisesti kunnan verkkosivuille samana päivänä, kun kokouksen kutsut lähetetään - lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kunnan teknisessä toimistossa kokousta seuraavan viikon keskiviikkona kello ja hallintosäännön mukaisesti samasta päivästä alkaen kunnan verkkosivuilla - teknisen johtajan päätöspöytäkirja pidetään nähtävänä tekniselle lautakunnalle tiedotettujen päätöspykälien osalta samanaikaisesti lautakunnan pöytäkirjan kanssa teknisessä toimistossa ja viranhaltijapäätökset annetaan tiedoksi kunnan verkkosivuilla Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p Tiedoksi: teknisen toimen sihteeri

5 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Tositteiden ja laskujen hyväksyminen vuonna 2018 Hallintosäännön 27 :n mukaan tositteet ja laskut hyväksyy toimistopäällikkö, ellei toimielin ole antanut tehtävää muulle viranhaltijalle. Lautakunta päättää hallintosäännön mukaisesti, että tositteet ja laskut hyväksyy toimistopäällikkö ja toimistopäällikköä koskevat laskut hyväksyy kunnanjohtaja. Toimistopäällikköä sijaistaa hänen poissa ollessaan rakennustarkastaja. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p Tiedoksi: kirjanpitäjä, laskujen hyväksyjät

6 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vuoden 2018 käyttösuunnitelman hyväksyminen Hallintosäännön 18 :n mukaan toimielimen ratkaisuvaltaan kuuluu käyttösuunnitelmien hyväksyminen toimielintasolla, toiminnan tuloksellisuuden arvioiminen ja vertaaminen annettuihin tavoitteisiin. Käyttösuunnitelmassa tulosalueen määräraha ja tuloarvio jaetaan tulosyksiköihin (käyttötalousosa) ja kohteisiin (investointiosa) sekä asetetaan tarkennetut tavoitteet tulosyksiköittäin ja kohteittain. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2018 sekä taloussuunnitelman vuosille Kunnanhallitus on hyväksynyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle Tekninen lautakunta käyttää sille myönnetyt määrärahat Marttilan kunnanvaltuuston vahvistamassa muodossa talousarvion mukaisesti. Tekninen lautakunta päättää, että käyttösuunnitelmassa jaetaan määrärahat vastuualueisiin liitteenä esitetyn ehdotuksen mukaisesti. Liite 1 Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Liite 2 Käyttösuunnitelmaehdotus Oheismateriaali 1 Kunnanvaltuuston pöytäkirja Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p Tiedoksi: kirjanpitäjä, laskujen hyväksyjät

7 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Viranhaltijoiden suorittamien hankintojen euromäärien vahvistaminen vuodeksi 2018 Kunnanhallitus Kunnanhallitus on vuosittain vahvistanut tietyille viranhaltijoille hankintarajat. Talousarviovuonna tehtävät hankinnat on eritelty toimielimen hyväksymässä käyttösuunnitelmassa ja viranhaltija panee päätöksen täytäntöön suorittamalla hankinnan. Tämä koskee siis useamman tuhannen eurojen hankintoja. Vuonna 2017 raja on ollut kunnanjohtajalla , toimistopäälliköillä, vapaa-aikasihteerillä, kirjastonhoitajalla sekä Marttilan koulun rehtorilla Vs. kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää oikeuttaa vuonna 2018 seuraavat viranhaltijat päättämään seuraavan suuruisista hankinnoista vastuualueellaan: - kunnanjohtaja Carita Maisila ja ajalla vs. kunnanjohtaja Heini Luoma niistä hankinnoista, joiden arvo ei ylitä hallintojohtaja Heini Luoma niistä yleis- ja taloushallinnon päävastuualueen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä sosiaalipalvelujohtaja Maria Vesala niistä sosiaalitoimen päävastuualueen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä tekninen johtaja niistä teknisen toimen päävastuualueen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä vapaa-aikasihteeri Kirsti Keskitalo niistä vapaa-aikatoimen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen niistä kulttuuri- ja kirjastotoimen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä Marttilan koulun rehtori Pasi Isokangas niistä Marttilan koulun ja varhaiskasvatuksen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä Hankinnoista on pidettävä päätöspöytäkirjaa. Suurimpien hankintojen on perustuttava toimielimen käyttösuunnitelmaan. Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkitään kunnanhallituksen päätös lautakunnalle tiedoksi. Tekninen lautakunta merkitsee asian tiedoksi saaduksi. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p

8 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Teknisen lautakunnan hankintarajat vuonna 2018 Kunnanhallitus Marttilan kunnan hallintosäännön 22 :n mukaan tekninen lautakunta päättää toimialallaan urakoista sekä suunnittelijoiden valinnasta ja suunnitelmien hyväksymisestä kunnanhallituksen vuosittain vahvistamaan euromäärään asti. Vuonna 2017 kunnanhallituksen vahvistamat määrät ovat olleet urakkasopimusten osalta ja suunnittelusopimusten osalta Määrät on vahvistettu hankintalaissa määriteltyjen kansallisten kynnysarvojen mukaan. Kansalliset kynnysarvot ovat tällä hetkellä tavaroiden ja palveluiden osalta ja rakennusurakoiden osalta euroa. Vs. kunnanjohtaja: Kunnanhallitus vahvistaa teknisen lautakunnan hankintarajaksi vuonna 2018 urakkasopimusten osalta ja suunnittelusopimusten osalta Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkitään kunnanhallituksen päätös lautakunnalle tiedoksi. Tekninen lautakunta merkitsee asian tiedoksi saaduksi. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p

9 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) AA hakee vapautusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla jonna.hostikka@koski.fi. Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta puoltaa määräaikaista vapautusta vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä siksi ajaksi kun kiinteistön käyttö on hakemuksen mukaista ja kiinteistöllä ei ole käytössä vesikäymälää, suihkua tai astian- tai pyykinpesukonetta. Perustelut: Kiinteistö on asumaton, purkukuntoinen eikä kiinteistössä ole viemäriä tai muodostu jätevettä. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

10 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) BB hakee vapautusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla jonna.hostikka@koski.fi. Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta puoltaa määräaikaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisestä siksi ajaksi kun kiinteistön käyttö on hakemuksen mukaista ja kiinteistöllä ei ole käytössä vesikäymälää, suihkua tai astian- tai pyykinpesukonetta sekä vähäisetkin jätevedet johdetaan avo-ojan sijaan imeytysojan, imeytyskentän tai maasuodattoman kautta. Perustelut: Kiinteistö on vapaa-ajan asuntona, käyttöä n. neljä kuukautta vuodesta. Kiinteistöllä on rengaskaivo, josta vesi johdetaan paineellisena asuinrakennukseen ja pesuvesi siirretään letkulla saunalle. Pesuvedet johdetaan avo-ojaan asuinrakennuksesta ja saunasta. Kiinteistöllä on vain kuivakäymälä. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

11 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) CC hakee vapautusta vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla jonna.hostikka@koski.fi. Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta puoltaa määräaikaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisestä siksi ajaksi kun kiinteistön käyttö on hakemuksessa esitetyn muutoksen mukaista ja kiinteistöllä ei ole käytössä vesikäymälää, suihkua tai astian- tai pyykinpesukonetta sekä vähäisetkin jätevedet johdetaan avo-ojan sijaan imeytysojan, imeytyskentän tai maasuodattoman kautta. Perustelut: Kiinteistö ollaan muuttamassa loma-asunto käyttöön ja tässä yhteydessä vesikäymälä poistetaan ja laitetaan kuivakäymälä. Pesuvedet johdetaan kahden saostuskaivon kautta ja saunalta maahan imeytys. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

12 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) DD hakee vapautusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta puoltaa määräaikaista vapautusta vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä siksi ajaksi kun kiinteistön käyttö on hakemuksen mukaista ja kiinteistöllä ei ole käytössä vesikäymälää, suihkua tai astian- tai pyykinpesukonetta. Perustelut: Kiinteistö on asumaton ja sen vesijohto tulee naapurikiinteistön kautta, vesi on katkaistu asuinrakennuksen sisältä ja navetasta eikä kiinteistöllä muodostu jätevettä. Käymälä ja pesuvedet on johdettu kolmen sakokaivon kautta. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

13 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) EE ja FF hakevat vapautusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta toteaa, että kyseessä on normaali varastokäytössä oleva kiinteistö, jossa on vesikäymälä ja jätevesijärjestelmä. Kiinteistö sijaitsee viemäriverkoston liittämisvelvollisuusalueella. Kiinteistö voidaan liittää saman omistajan asuinrakennuksen kautta viemäriverkostoon. Perustelut: Kiinteistöllä on rengaskaivo, josta vesi johdetaan paineellisena autotalliin ja saunalle. Kiinteistöllä on vesikäymälä autotallissa. Kiinteistön käymälä- ja pesuvedet johdetaan kolmiosaisen saostuskaivon kautta, jätevesijärjestelmä on vuodelta Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

14 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) GG ja HH hakevat vapautusta vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta puoltaa määräaikaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisestä siksi ajaksi kun kiinteistölle v myönnetyn rakennusluvan mukainen maasuodattamo täyttää lain ja asetusten vaatimukset. Perustelut: Kiinteistölle on rakennettu vuonna 2003 myönnetyn rakennusluvan mukainen maasuodattamo, joka on silloiset asetuksen vaatimukset täyttävä jätevesien käsittelyjärjestelmä. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

15 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Vesihuoltolain mukainen kuuleminen (ei julkinen henkilötietojen osalta) II ja JJ hakevat vapautusta vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Marttilan kunnassa sijaitsevalle kiinteistölle -. Vapautusta haetaan vesihuoltolain (119/2001) 11 :n perusteella Marttilan vesihuoltolaitoksella on vesihuoltolain mukainen oikeus tulla kuulluksi ja antaa kirjallinen lausunto koskien kiinteistön vapautushakemusta vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta. Mahdolliseen lausuntoon pyydetään liittämään arvio kiinteistön liittymiskustannuksista. Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunnalle osoitteeseen Härkätie 5, Koski Tl tai sähköpostilla Ympäristönsuojelulautakunta voi ratkaista asian vaikka lausuntoa ei annettaisi Tekninen lautakunta puoltaa määräaikaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisestä siksi ajaksi kun kiinteistölle v myönnetyn rakennusluvan mukainen maasuodattamo täyttää lain ja asetusten vaatimukset. Perustelut: Kiinteistölle on rakennettu vuonna 2006 myönnetyn rakennusluvan mukainen maasuodattamo, joka on silloiset asetuksen vaatimukset täyttävä jätevesien käsittelyjärjestelmä. Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kirsi Halkola p ja ympäristönsuojelutarkastaja Jonna Hostikka p Tiedoksi: Koski Tl ympäristösuojelulautakunta, hakija

16 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Teknisen johtajan päätöspöytäkirjat Päätösehdotus: Teknisen johtajan päätöspöytäkirjan pykälät 11-17/2017 merkitään teknisen lautakunnan tietoon saatetuksi. Lautakunta päättää, ettei se siirrä tehtyjä päätöksiä käsiteltäväkseen PÄÄTÖSLUETTELO Päätöksen tekijä VUOSI 2017 Tekninen johtaja Urpo Isotalo Ajoleikkurin hankintapäätös Jätevesipumppaamoiden hälytysyksiköiden tilaus Suvirannan palvelukeskuksen kattokupujen tilaus Marttilan sähköisten kartta-aineistojen siirto uudelle palvelimelle Teknisen osaston monitoimimonistuslaitteen uusiminen Sandön laiturin uusiminen Suvirannan palvelukeskuksen ruokasalin lasiseinäkkeen tilaus VUOSI 2018 Tekninen johtaja Kirsi Halkola ei päätöksiä Tekninen lautakunta merkitsee päätökset tiedoksi saatetuiksi.

17 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Tiedoksiannot lautakunnalle Marttilan kunnanhallitus Verotulojen tilitykset ajalta Talouden toteutuma ajalta Urpo Isotalon siirtyminen rakennustarkastajan virkaan 224 Teknisen johtajan viran auki laittaminen 226 Vuoden 2018 talousarvion laadinnan tilannekatsaus Honkavaara I RN:o 7:106 ja Honkavaara II RN:o 7:141 nimisten tilojen myyminen 231 Verotulojen tilitykset ajalta sekä ennuste loppuvuoden verotulokertymästä 232 Talouden toteutuma ajalta Vesilaitoksen taksan tarkistaminen 239 Viemärilaitoksen taksan tarkistaminen 244 Teknisen johtajan virka Verotulojen tilitykset ajalta Talouden toteutuma ajalta Pihlaja nimisen tilan RN:o 15:10 myyminen 256 Vatukka nimisen tilan RN:o 2:105 myyminen 257 Haapa -nimisen tilan RN:o 15:14 myyminen 260 Virastotalon liikehuoneiston vuokraaminen Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:lle 261 Vesihuollon taseyksikön peruspääoman korko vuonna Teknisen johtajan virka Juhannusruusu nimisen tilan RN:o 2:108 myyminen 271 Kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulu kevätkaudella Viranhaltijoiden suorittamien hankintojen euromäärien vahvistaminen vuodeksi Teknisen lautakunnan hankintarajat vuonna Kunnan kesätyöntekijöiden palkkaaminen vuonna Nuorten kesätyöllistämistuki yrityksille vuonna Kunnanviraston suljettunaoloajat vuonna Teknisen johtajan virka Verotulojen tilitykset ajalta Talouden toteutuma ajalta Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle Valtionosuuspäätökset ja koulutoimen kotikuntakorvaukset vuodelle Sandön saunamökin vuokrausehdot vuonna Virka- ja työsuhdeluettelo Teknisen johtajan palkkaus 12 Teknisen johtajan virkaan liittyvien tehtävien täyttäminen 13 Siivoustyön johtotehtävien hoitaminen Airi Prusilan vuorotteluvapaan aikana

18 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Toimistotilan vuokraaminen Marttilan Murrolle 15 Eron myöntäminen Mervi Keskitalolle toimistosihteerin virasta ja viran muuttaminen työsuhteeksi Marttilan kunnanvaltuusto Talouden toteutuma ajalta Vesilaitoksen taksan tarkistaminen 86 Viemärilaitoksen taksan tarkistaminen Vesihuollon taseyksikön peruspääoman korko vuonna Teknisen johtajan virka 100 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Muutokset vuoden 2017 talousarvioon Kosken Tl kunta Ympäristönsuojelulautakunta (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 106 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 107 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 108 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 109 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 110 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 111 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman hyväksyminen vuosiksi Ympäristönsuojelun valvontaohjelma (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 122 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta 123 (ei julkinen) Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta Liedon kunnan ympäristöterveyspalvelut Tarkastuspöytäkirja Suunnitelmallinen vettä toimittavan laitoksen tarkastus (ml. vesitorni) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Talousvesitutkimusseloste Talousvesitutkimusseloste Turun kaupunki/varsinais-suomen aluepelastuslautakunta Esityslista

19 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Pöytäkirja Päätösehdotus: Merkitään oheiset kirjeet ja kirjelmät lautakunnalle tietoon saatetuiksi. Tekninen lautakunta merkitsee oheiset asiat tiedoksi saatetuiksi.

20 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ MUUTOKSENHAKU 1. Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa kuntalain 136 :n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: pykälät: 5 13 ja 15 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n 1 mom. mukainen kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: pykälät: 1 4 ja 14 Hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin/muun lainsäädännön perusteella seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla pykälät/valituskieltojen perusteet: 2. Oikaisuvaatimusohjeet Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen pykälät: 1 4 ja 14 Oikaisuvaatimusviranomainen: Lautakunta Osoite: Härkätie 773, Marttila Sähköpostiosoite: kunta@marttila.fi Kunnanviraston aukioloajat: maanantai-keskiviikko klo , torstai klo ja perjantai klo Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, siitä on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava se. 3. Hankintaoikaisuvaatimusohjeet Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen hankintaoikaisuvaatimuksen: pykälät: Oikaisuvaatimusviranomainen: Osoite: Tekninen lautakunta Härkätie 773, Marttila Hankintaoikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, siitä on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja hankintaoikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava se.

21 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Valitusosoitus Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen: Käyntiosoite: Postilokero-osoite: Sähköpostiosoite: Kunnallisvalitus, pykälät Hallintovalitus, pykälät Maa-aineslain 20, pykälät Muu valitusviranomainen: Osoite: pykälät: Turun hallinto-oikeus Sairashuoneenkatu 2-4, Turku PL 32, Turku valitusaika 30 päivää valitusaika 30 päivää valitusaika 30 päivää Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5, Helsinki valitusaika 14 päivää Valitusaika: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirja: Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon muutosta haetaan - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai muun valituskirjan laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan joko alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjojen toimittaminen: Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan täyttymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin hyvissä ajoin, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/ valitusosoitus liitetään sitä varten annettuun pöytäkirjanotteeseen. Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 250 euroa.

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Tiistaina klo 18.00

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Tiistaina klo 18.00 MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2017 1 Kokousaika Tiistaina 7.3.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 1 Osa-aikainen nuoriso-ohjaajan työsuhde 2 Muutoksenhaku Pöytäkirjan

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 1

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 1 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 1 Kokousaika Maanantai 27.02.2017 klo 18.00 - Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kahvio Pykälä: 1 2 3 4 5 6 7 8 Käsiteltävät asiat: Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen ja

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2018 1

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2018 1 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2018 1 Kokousaika Keskiviikkona 3.10.2018 klo 18.30 20.40. Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, Härkätie 773, 21490 Marttila Pykälä: 46 47 48 49 50 51 Käsiteltävät asiat: Sivistystoimen

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Sivistyslautakunta Kokousaika Tiistaina klo Käsiteltävät asiat: Pykälä:

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Sivistyslautakunta Kokousaika Tiistaina klo Käsiteltävät asiat: Pykälä: MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Kokousaika Tiistaina 15.8.2017 klo 18.00 19.20 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo Pykälä: 47 48 49 50 51 52 53 54 55 Käsiteltävät asiat: Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Torstaina klo 18.00

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Torstaina klo 18.00 MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 Kokousaika Torstaina 20.4.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 1 Osa-aikainen nuoriso-ohjaajan työsuhde 2 Muut asiat 3 Muutoksenhaku

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Tiistaina klo 18.00

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Tiistaina klo 18.00 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kokousaika Tiistaina 7.3.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 1 Osa-aikainen nuoriso-ohjaajan työsuhde 2 Muutoksenhaku Pöytäkirjan

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ Tiistai klo Marttilan kunnankirjasto

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ Tiistai klo Marttilan kunnankirjasto MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 28 KOKOUSAIKA Tiistai 13.12.2016 klo 17.00 17.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnankirjasto Jäsen (x) Ritva Laine, puheenjohtaja (x) Liisa Grönroos

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 01/2017 1

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 01/2017 1 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 01/2017 1 Kokousaika Keskiviikko 01.03.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo/ Kahvio Pykälä: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Käsiteltävät asiat: Teknisen lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Kokousaika Tiistaina 27.2.2018 klo 18.00 19.48 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, Härkätie 773, 21490 Marttila Pykälä: 7 8 9 10 11 12 Käsiteltävät asiat: Toimintakertomuksen

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2019 1

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2019 1 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2019 1 Kokousaika Maanantaina 25.2.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Pykälä 1 Käsiteltävät asiat Hyvinvointilautakunnan kokousajat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 1

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 1 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 1 Kokousaika Tiistaina 7.11.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan koulu Pykälä: 65 66 67 68 69 70 Käsiteltävät asiat: Esikoulun lastentarhanopettajan vuorotteluvapaahakemus

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kokousaika Tiistaina 17.4.2018 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Pykälä 10 Käsiteltävät asiat Nuorisotoimen perusavustusten jakaminen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Kokousaika Maanantaina 24.4.2017 klo 18.00 18.50. Kokouspaikka Marttilan kunnantalo Pykälä: 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Käsiteltävät asiat: Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikkona klo

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikkona klo MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Kokousaika Keskiviikkona 13.12.2017 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Kylämäen hevostila, Hallintie 31, 21490 Marttila Pykälä: 71 72 73 74 75 76 77 Käsiteltävät asiat: Lukuvuoden

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Marttilan kunnantalo, Härkätie 773, Marttila

Marttilan kunnantalo, Härkätie 773, Marttila MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kokousaika Tiistaina 16.1.2018 klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, Härkätie 773, 21490 Marttila Pykälä: 1 2 3 4 5 6 7 Käsiteltävät asiat: Koulupäivän

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2017 KOKOUSAIKA Torstaina 2.2.2017 klo 17 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.6.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan Metsästysmaja, Simalantie 610, 21560 Ollila Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 50- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti

Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 30.5.2018 Sisällys Poikkeamislupahakemus... 21 Teknisen toimen talousraportti 18.5.2018... 23 Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset ja viranhaltijapäätösten nähtävillä

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 03/

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 03/ MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 03/2017 26 Tekninen lautakunta 10 10.2017 Kokousaika Tiistaina 10.10.2017 klo 19.00-20.53 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo kunnanhallituksen huone Pykälä: 21 22 23 Liite 1,2

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 89 Tekninen lautakunta 01.07.2019 Päätöksentekotapa Varsinainen kokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 91 46 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kokousaika Torstaina 20.4.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 1 Osa-aikainen nuoriso-ohjaajan työsuhde 2 Muut asiat 3 Muutoksenhaku Pöytäkirjan nähtävänäpito

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Kokousaika Tiistaina 27.3.2018 klo 18.00 18.56. Kokouspaikka Marttilan koulu, Metsäniityntie 11, 21490 Marttila Pykälä: 13 14 15 16 17 18 Käsiteltävät asiat: Luokanopettajan

Lisätiedot

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 2/2014 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 5.2.2014 KOKOUSAIKA Torstai 13.2.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kokousaika Tiistaina klo Pykälä: Käsiteltävät asiat:

MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyslautakunta Kokousaika Tiistaina klo Pykälä: Käsiteltävät asiat: MARTTILAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kokousaika Tiistaina 21.3.2017 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo Pykälä: 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Käsiteltävät asiat: Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Elinkeinotoimikunta 06.09.2017 AIKA 17:10-19:50 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 5 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 13 6 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016 MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2018 1

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2018 1 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2018 1 Kokousaika Tiistaina 27.11.2018 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan koulu, Metsäniityntie 11, 21490 Marttila Pykälä: 52 53 54 55 56 57 58 59 60 Käsiteltävät asiat: Martinkosken

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 8 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 8 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Tarkastuslautakunta 23.04.2018 AIKA 23.04.2018 klo 09:00-11:00 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja

Lisätiedot

Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Käyttösuunnitelman vahvistaminen. Nuorisotoimen perusavustuksien jakaminen

Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Käyttösuunnitelman vahvistaminen. Nuorisotoimen perusavustuksien jakaminen MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 Kokousaika Tiistaina 28.2.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 1 2 3 4 5 6 7 8 Vapaa-aikalautakunnan kokousajat vuonna 2017

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo

Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila. Janne Mäki-Imppula, puheenjohtaja Niina Puoskari Tuula Suomi Anja Svärd Markku Leivo Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 12.03.2019 tiistai klo 17:00-17:45 Paikka Työterveyshuolto Aurinkoristeys, Raision toimipisteen kokoustila Saapuvilla olleet jäsenet Janne Mäki-Imppula,

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä SUOMENKIELINEN KOULU- JAOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 24.5.2018 Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Torstaina 24.5.2018, klo 19.10-21.00 Kokouspaikka Kaustisen keskuskoulu Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved Pasi Åstrand

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ Torstai klo Marttilan kunnankirjasto

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ Torstai klo Marttilan kunnankirjasto MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 18 KOKOUSAIKA Torstai 29.9.2016 klo 19.00 21.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnankirjasto Jäsen (x) Ritva Laine, puheenjohtaja (x) Liisa Grönroos

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 63 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 18:30-20:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 65 39 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pornaisten Yhtenäiskoulu, käynti ovesta K. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Pornaisten Yhtenäiskoulu, käynti ovesta K. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 8/2015 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 25.9.2015 KOKOUSAIKA Torstai 1.10.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, käynti ovesta K KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot