KIRKKO JA KYLÄ. Paula Hirvonen, o.s. Koskinen, Ignatei-sukuhaara

Transkriptio

1 KIRKKO JA KYLÄ Paula Hirvonen, o.s. Koskinen, Ignatei-sukuhaara Vaskela oli Kannaksella ainoa yhtenäinen ortodoksinen sukukylä. Kylä joutui kokemaan vähemmistöön kohdistuvan ympäristön paineen, mikä ilmeni "ryssittelynä", tapojen ivaamisena ja yleisenä "alaspainamisena". Vaikka monella suulla oli todistettu, että vaskeloiset ovat esikarjalaista heimoa, joka sai uskonsa Bysantista, nimensä kreikkalaisesta nimistöstä ja jonka äidinkieli oli suomenkieli, niin silti heitä ryssiteltiin, vaskelanvenäläisiksi herjattiin. Pieni "puistajapoikakin", luterilainen kerjäläinen, huuteli saattajalleen "senkii vaskelavenäläine", kun ensin oli kylän antamat jauho- ja ryynipussit veneeseen saanut ja siihen itsekin hypännyt, on Jussi Laurila kertoillut. Erittäin vaikeiksi tulivat seka-avioliitot varsinkin tyttöjen kohdalla. Ennen mainittiin ihmeenä, jos "suomalainen" ja "venäläinen" menivät keskenäännaimisiin. Vaikeaa oli meno ja olo miniänä luterilaisessa talossa. Asiaa tuskailtiin vielä 1930luvulla. "Eno nai ryssän, ryssän ottua meijä poikakii ai voi-voi", muisteli Lydia Hämäläinen kuulemaansa. Joku kreikanuskoinen tyttö muutti hätäpäissään uskonsa paremmin kelvatakseen, mutta joutui toteamaan, "vaik uskois muutat, nii siitä nähe vaskelavenäläine uot". "Pitolois Lapanaisis alkoivat huudella: 'Vaskeloist Vaskelua!' Sillo meist joku sano: 'No nii, sit katsotua kel' on risti kaulas, ne kaik Vaskelua'", tuli asiasta Maria Peltolan mieleen. Toisuskoisten harjoittama rienaus ja jumalanpalveluksien häirintä varsinkin pääsiäisyönä oli niin vakavaa, että se johti monia käräjätupaan. Tulipa joillekin laulajille ja tanssijoille "linnareissukin". Luterilaisten pilkkaava suhtautuminen ortodoksikirkkoon oli omituista. Mutta, kun kyseessä oli vahva, arvonsa tunteva sukukylä, jäivät ulkopuolisten herjat tehottomiksi. Vanha ja vahva perinnepohja lujitti itsetuntoa. Oprossat ikonit ja lampukat pysyivät kodeissa niille kuuluvilla paikoilla, käytiin kirkossa ja kaularistiä kannettiin, kuten kreikanuskoiset olivat tehneet satoja vuosia läpi vainon aikojen. Palkealan kirkko Sakkolan, Metsäpirtin, Vuokselan ja Raudun ortodoksit kuuluivat Palkealan seurakuntaan vuodesta Kirkko sijaitsi Raudun asemalta 12 km etelään; Pietariin kertyi matkaa 60 km. Palkealan kirkko oli rakennettu vuonna 1865 perinnöllisen porvarin Nikolai Ivanovitsh Rzhanovin toimesta ja kustannuksella sekä vihitty lokakuun 3. päivänä 1865 apostoli Andreaksen ja apostolin veroisen Maria Magdalenan muistolle. Ristinmuotoinen kirkko tehtiin taiteilija Karpovin laatimien piirustusten mukaan. Kirkko ja siihen liittyvä kellotapuli olivat puurakenteisia. Katto oli rautapeltiä. Kirkko oli lämmitettävä. Alttaripöytiä oli yksi. Ikonostaasi oli kaksikerroksinen. Nikolai Ivanovitsh rakennutti myös kaksikerroksisen pappilan. Palkealan kirkko.

2 Kirkon ja hautausmaan maa-alue sijaitsi Mustaojan varrella ja oli kooltaan kuusi desjatiinaa, noin 6,5 hehtaaria. Heinä- tai metsämaita ja muita rakennuksia kirkolla ei ollut. Maa-alueen luovutti kirkolle esikuntakapteeni Fok. Tietolähde on: Kl. ved sivu 194, arkkipiispan kanslian arkisto; M. Kasangon historiallinen aineisto. Kirkon vihki Pietarin metropoliitta Isidor. Käynti oli hänen ensimmäinen matkansa Suomen Suuriruhtinaskunnassa, jonka ortodoksisen kirkon päämies hän oli. Vuonna 1896 kirkko korjattiin perusteellisesti ja vihittiin uudelleen elokuussa Seuraava korjaus oli vuonna Palkealan kirkko oli maalattu viimeksi sisältä vuonna 1934 ja ulkoa elokuussa Kirkko oli vaalean harmaa. Peltikatto oli vihreä. Pinta-ala oli 22 x 10,5 x 20 metriä. Tilaa riitti hengelle. Kiviaitaus rajasi kirkkopiirin. Sisäpuolella oli mäntyjä, koivuja, tammia ja syreenejä kasvava puistikko. Kesäisin reunustivat kukkaistutukset pääkäytävää. Kirkon ympäristön koristelu ja hautausmaan hoito olivat viimeisinä vuosina seurakuntalaisten yhteinen tehtävä. Kirkkomaahan haudattujen vainajien omaiset ja tuttavat ottivat osaa marttayhdistyksen neuvojan opastuksella keväisin ja kesäisin toimeenpantuihin talkootöihin. Hautausmaa Hautausmaa oli toisella puolen Mustaojaa kuin kirkko. Mukulakivistä rakennettu kiviaita erotti hautausmaan ympäristöstään. Kiviaidassa oli yksi pieni portti. Hautausmaan pinta-ala oli 1,75 ha. Kuten yleensäkin ortodoksisissa kalmistoissa myös täällä hautoja peitti luonnon kasvattama nurmipeite kedon kukkineen. Hautapaikan yleisin merkki oli musta tai valkea 8-päinen puuristi. Pääkäytävän oikealla puolella, keskellä kalmistoa, oli harmaasta kivestä hakattu muistomerkki, johon oli veistetty kummun alla lepäävän Larin Parasken muotokuva. Muistopatsas paljastettiin Ivan Jermalajevin hautajaiset. Vasemmalta Romana Jermalajev, vävy Hopia, Konstantin (Kosti) Koskinen, Aleksanteri Kaihoniemi,?, Maria Hopia,?,?, Matti Jermalajev, Juho (Vana) Koskinen, Pekka Arolainen, Helena Jermalajev edellisten edessä musta hattu päässään,?, Vana Anni, josta näkyvät silmät ja nenä, Oute Jermalajev, Mikko Suvimäki (Jeremejev), Heikki Koskinen musta liina kaulassaan, Jäppinen ja Anni Jäppinen (musta huivi) edessään hattupäinen tyttärensä Elma sekä Outen miniä Aina. Muita lapsia ja oikealla olevaa miestä ei ole tunnistettu.

3 Kirkkovahti ja haudankaivaja Kirkolla oli kirkko- eli yövahti ajan Öisin oli tunnin välein lyötävä tuntikello ja niiden välillä yksi lyönti puolen tunnin kulumisen merkiksi. Lisäksi vahdin tuli kiertää kirkon ympäri kerran tunnissa. Kirkkovahdin tehtävän tarkoitus oli kirkon omaisuuden suojaaminen tulipalolta ja varkailta. Kirkkovahtina ja suntiona eli haudankaivajana oli alkaen maanviljelijä Sakari Petrov Palkealan kylästä 40 hopearahan vuosipalkkauksella alkaen vahtina oli maanviljelijä Aleksander Poduchkin 4 ruplan kuukausimaksulla. Vuodesta haudankaivajana ja suntiona oli Aleksander Sakarinpoika Sidorov. Kirkonisännöitsijänä oli Nikolai Suvimäki Vaskelasta. Sota-aikana alkaen oli virkatalolautakunnan jäsenenä Juho Leppälehto Vaskelasta. Köyhäinhoito Köyhäinhoito oli lahjoitusmaa-aikoina, ennen vuotta 1880, seurakunnan eli kirkon asia. Molemmat, sekä ortodoksinen että luterilainen seurakunta pitivät huolta omista köyhistään. Vuodesta 1880 alettiin "vaivaishoitoa" varten koota varoja yleisellä veronkannolla. Papin palkka Ensimmäinen papiston palkkaus vahvistettiin Suomen senaatissa Palkka suoritettiin kantamalla manttaalilta 206 litraa ruista, 127 litraa ohraa ja 138 litraa kauraa. Joka savulta perittiin 14 litraa ruista, 5,5 litraa ohraa ja 5,5 litraa kauraa. Lisäksi joka savun oli tehtävä yksi työpäivä ja tuotava polttopuita. Palkkaus muuttui rahapalkaksi Papisto Seurakunnan pappeina toimivat Ioan (Johannes) Sotikov , Mikael Diakonov , Pjotr Anninskij , Nikolai Alvinskij , Nikolai Solovjev , Mikael Okuloff , Nikolai Ortamo ja vuodesta 1926 lähtien Paavali Sidonskij, joka muutti nimensä Paavo Rajamoksi. Pjotr Anninskijia ehkä lukuun ottamatta kaikki olivat suomalaissyntyisiä. Seurakunnan esimiehen virka-asuntoon kuului viisi huonetta ja keittiö. Lukkarin asunnossa oli kolme huonetta ja keittiö. Seurakuntataloon kuului kaksi huonetta, joista toisessa asui kirkkovahti ja toista käytettiin yhteistilana, pitäjäntupana. Kirkon kiertokoulu Kirkon ylläpitämä kiertokoulu oli toiminnassa Palkealassa ainakin 1870-luvun puolivälin tienoilta alkaen. Milloin se aloitettiin, ei ole tiedossa. Kiertokoulut lopetettiin vuonna 1925, jolloin kansakouluihin perustetut alakoulut tekivät ne tarpeettomiksi. Kylälukuset Kylälukusia pidettiin vuosittain tammi-helmikuun aikana talo talolta vuorovuosin. Niissä tarkastettiin sisäluvun ja kristinopin lisäksi kirjoitustaito sekä kuulusteltiin katekismusta. Kristinoppikoulu Koulu oli pojille helmi-maaliskuussa ja tytöille loka-marraskuussa. Alkuaan se oli ollut yhteinen. Koulua kesti kaksi viikkoa ja se pidettiin pitäjäntuvassa.

4 Pyhäkoulu Pyhäkoulutoiminta on aloitettu Vaskelassa Sitä pidettiin sunnuntaisin kaksi tuntia. Oppilasmäärä vaihteli välillä 1525 henkeä. Pyhäkoulussa opetettiin rukouksia, raamatunhistoriaa ja katekismusta. Pyhäkoulun opettajana Vaskelassa oli Larin Nati, Natalia Stepanov. Seurakunnassa toimi tuohon aikaan yhteensä kymmenen pyhäkoulua. Kirkkolaulu Palkealan kirkossa otettiin kansan yhteislaulu käyttöön ensimmäisestä sunnuntaista vuonna Ajanlasku Ortodoksit elivät gregoriaanisen ja luterilaiset juliaanisen kalenterin mukaan. Laki yhteiseen ajanlaskuun siirtymisestä tehtiin vuonna Vuosi 1922 oli siirtymävuosi, kuitenkin siten, että vielä vuonna 1923 ortodoksit saivat viettää pääsiäisen Rippikoulutyttöjä Palkealan kirkon vanhan ajanlaskun mukaan. Palkealan kirkossa rappusilla. Suurin osa on Vaskelasta ja pidettiin näennäinen äänestyskin asiasta. Ortodoksien Paloniemestä. piirissä puhuttiin pitkään uudesta ja vanhasta pääsiäisestä, joulusta ja muusta kirkollisesta pyhäpäivästä. Kirkossa kävijät Kävijöitä oli eniten huhtikuussa ja elokuussa. Ehtoollisella kävijöitä oli saman tilaston mukaan eniten elokuussa. Huhtikuussahan oli pääsiäinen ja elokuussa kirkon nimikkopyhän Andreaksen päivä. Vuonna 1873 seurakuntaan kuului 112 taloa, 391 miespuolista ja 466 naispuolista, yhteensä 857 henkilöä. Vuonna 1893 seurakuntalaisten määrä oli 1108 henkilöä. Kiertokoulua oli käynyt 52 poikaa ja 65 tyttöä. Erkki Paavolaisen "Sellainen oli Karjala" -kirjan mukaan Palkealan seurakuntaan kuului ennen sotaa Raudusta 1056, Metsäpirtistä 363, Sakkolasta 31 ja Vuokselasta 54 henkilöä. Vuonna 1940 Palkealan seurakuntaan kuului 1565 ja vuonna 1941 yhteensä 1367 henkilöä. Palkealan kirkkoväkeä. Takana keskellä Paavo Rajamo. Vaskeloisia ovat kuvassa ainakin Maria ja Helena Peltola, Anna ja Helena Lahtinen, Lydia Jäske, Siina Rantala, Darja Suvimäki ja Maria Jt Koskinen.

5 Olkaa iäti muistetut Koskivaara Aleksanteri Koskinen Väinö Laurila Eemil Koskivaara Viktor Laurila Kuisma Jokiranta Aleksanteri Jokiranta Helmi Leppälehto Santeri Trofimoff Eero Leppälehto Eino Laurila Armas Heimonen Johannes Heimonen Heikki Taskinen Toivo s s s s s s s s s s s s s s kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui kaatui "Surun jätti surmavuos kalmavuos suuren kaihon" 1900-luvun alkuvuosilta Anttilan Kola, Nikolai Siidorov muisteli noin yhdeksänkymmentävuotiaana: "Siihe aikua, oikei-oikei kuule nuoruuve aikua, kansa ol kirkos kaik, nii nuoret ko vanhatkii. Se tuo ehtuollispyhäkii se ol kaikil, kaik ain ehtuollisel tulliit. Se ol nuoril ja vanhoil. Lauvantain käytii synnintunnustuksel. Sillo pit kirjottua, kuka tulluo ehtuollisel, kuka ei. Sit suntakin ol vast se ehtuollise anti. Miekii muistan ko olin pien poika et lauantakin mäntii, suntakin tultii pois. Palkeilas oltii yötä. Jalkasii kulkiit kohallie Lahe kualatoksest Palkeila kirkol. Laheojas ol porraskii. Matkua ol kuus kilometrii. Joulun oltii joka mies hevosil. Tuo Läpikive pappakii must'harjal käi joka joulu kirkos. Pois tulles oikei kiistasiit kirkkotiel, Palkeila kankual. Piäsiäisen ol yökirkko. Lauvantain ol synnintunnustus, sit piäsiäisyön ehtuolline." Kola muisti hyvin lapsuudestaan erään pääsiäispaaston. "Mie olin pien poika ko mie sanoin, et mie käyn ja puastuomua. Kaur'vainua sano jot siit ei tule yhtiä mittiä. Mut mamma sano, jot antua poja puastota. Maituo ei käytet, ei voita, ei lihhua. Sokuritkii ol puastosokurii, värillissii ja vähä suurempii ko tavallist sokurpalat. Sitä ostettii Pietarist. Puastotes syötii kallua, kalakeittii keitettii, kaikkii kalaruokii ol. Olha sitä ruokua, siemvoita, perunua, sienii, seltii, kualii. Mie puastosin koko aja, seitsemä viikkuo. Sit ko män se aika, ni käytii ehtuolliskirkos ja sit syötii mitä sattu kättie, kel mitäkii ol." Konevitsan matka Kola oli kerran käynyt Konevitsan luostarissa. Matka oli hyvin muistissa. Menomatka oli onnistunut hyvin, vaikka heitä oli 14 henkeä samassa kalastajaveneessä. "Airoil vettiit ja nii tyynes ves jotta." "Mut kuule, ko lähettii takasii päi tulemua, ni Vennäilt nous mustii ukkospilvii. Korkiet ol lainiet. Mie painuinki sin vennie pohjal ja oksentelin ankarast. Ol mäntävä maihi, en muista sitä paikkua, uottamua ko ukkone männyö ohi ja tyyntyyp. Vene karaht enne rantua viel kive piäl, mut koht tul uallot, mitkä tyrkkäs nii lähel rantua, et siin ois jo pelastunt, vaik kui ois venniel käynt."

6 Kola muisteli, että kylän vanhat kävivät oikein eväitten kanssa luostarissa pyhillä. "Kerta vuotie Konevitsas käytii. Enne vanhua veivät villoi luostarii, jot lampuat paremi sikiäisiit ja villa kasvuais." Ikävää muisteltavaa oli, kun "tois'uskoist tulliit kirkkomiäjel, ajeliit hevosil, huusiit ja menosiit kirkkoaikan. Tulliit sisäl kirkkuokii pelehtimmiä palvelukse aikan. Sytyttiit tuohuksii, olevinnua ristiit silmiisä, joku alko ommii laulujua laulamua." Konevitsan luostaria loistonsa päivinä. Rienaajat saivat aikanaan linnatuomionsa. Yrittivät rahalla sopia ilveitään, mutta pappi sanoi: "Mei uskuo ei rahast myöväkkiä." "Enne piettii kirkost kii. Kirkos kävijöitä miehist olliit Kauri, Anttila Vasu, Lauri Heikki, Suvimäe Mikko ja Jussi. Jerla Mikko olkii oikie kirko mies. Äijä-Puavo aikan puastosiit Jerlas ja muiskii talolois. Pitkäperjantain ei mittiä otettu enne puoltapäivie. Nyt tiä nuor kansa hirvijiä uskojuas." Anttila Kola, Nikolai Siidorov, s. 1896, k. 1993, oli myöhempien laulujen sepittäjä Vaskelassa. Kylä kaikui, kun Kola lauloi mökälauluja hevosella ajaessaan. "Kola o tulos ko laulu kuuluu." "Miestä ei näy mut laulu o kova", sanottiin Kolasta. Kola säilytti vanhan sukunimensä loppuun asti. Muistojen kirkkomatkoja "Sit pyhäuamun lähettii kirkkuo. Lahekualatokses ol porraspuutkii. Lipattii paljai jaloi, kirkkohammiet kiärittii ylös. Kengät pantii jalkua vast lukkarileskii tuva luon. Ei joka pyhä kirkos käyty, ol kuus kilometrii matkua." Näin tarinoi Maria Peltola. Anna Lahtinen muisteli pääsiäisaikaa. "Pääsiäisyön mäntii kirkkuo perreittäin. Kaikkiiha sillo pit männä. Pitäjätuvas uoteltii palvelukse alkamista. Alko uamu jo valeta ko tultii yökirkost kottii." "Kyl sillo pit kirkkuo männä", sanoivat nuoretkin. Anna jatkoi: "Isäni aikaiset miehet kunnioittivat uskontoa ja kirkkoa. Muistan, kun isäni lähti kirkkoon, niin hän kampasi hiukset taaksepäin. Käytti kovikkeena saippuaa, että hiukset liimautuivat toisiinsa. Sitten kotikutoiset kirkkovaatteet päälle ja lähtö suuren kuninkaan eteen. Näin hän sanoi kirkkomatkastaan.

7 Keskellä istumassa Aleksanteri Koskinen, Lauhala Santeri, vierellään Jermalajevin serkukset. Joukko serkuksia. Takana Maria Jäske (vas.) ja Maria Kaihoniemi, edessä Helena Koskinen (vas.), Paula Koskinen ja Helena Jermalajev. Kuva on vuodelta 1927 tai Isäni oli Antreas Palkealan kirkon nimikkopäivän apostoli Andreaksen mukaan. Silloin hän meni aina kirkkoon. Kerran hänellä oli niin kiire, että vei mamman kirkkoon ja meni itse Raudun parkkalista ottamaan nahkoja valmistuksesta. Otti takaisin tullessa mamman kirkosta. Seuraavana päivänä hän nyrjäytti selkänsä ja oli kaksi viikkoa petissä. 'Tämä oli minulle rangaistus, kun mänin kirkon sivuitse, kun oli jumalanpalvelus. Koskaan en tällaista enää tee.' Omasta tavasta kodissani muistan, kun mamma aamulla noustuansa ensimmäisenä mäni ja otti vettä ämpäristä, kaatoi kolmesti kouraansa ja pani kasvoilleen sekä lausui ääneen sanat 'Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen'. Sitten hän luki rukoukset oprossan edessä ja teki ristinmerkin monta kertaa. Meidän lasten oli tehtävä samoin, muuten ei ollut pöytään mänemistä." Kirkkorauha Palkealassa Käkisalmen Sanomat , ote: "Lisäksi mainittakoon aikaisempi häiriönteko Palkealan kirkossa, josta urotyöstä kuuluu useampia Metsäpirtin poikia tulevan syytettäväksi." Käkisalmen Sanomat syyskuussa 1916, ote: "Uhkasakko häiritsijöitä varten" "Sen johdosta, että Palkealan kreikkalaiskatolisen kirkon läheisyydessä on jumalanpalvelusaikana ajeltu polkupyörillä ja hevosilla kilpaa, huudettu ja mellastettu, sekä valokuvaajat ym. sellaiset

8 pikkuammatin harjoittajat huudoillaan ja kehoituksillaan häirinneet kirkkorauhaa ja jumalanpalvelusta, anoi Palkealan seurakunta tuonnottain kuvernööriltä, että tällainen menettely sakon uhalla kiellettäisiin. Nyttemmin on kuvernöörinvirasto kieltänyt kaikki tällaiset toimet jumalanpalvelusaikana Palkealan seurakunnan kirkon läheisyydessä." Aamun Koitto : "Huhtikuun 29 pv. joka oli kaikkien vainajien muistolle pyhitetty päivä, toimitettiin Palkealan kirkon läheisyydessä olevalla hautausmaalla muistiaisrukouksia vainajain haudoilla. Silloin noin kello 4 aikaan iltapäivällä sattui kulkemaan hautausmaan ohitse muutamia hevoskuormia kuljettaen joitakin sotilastavaroita. Kuormia ajamassa oli Sirkiäsaaren vartioväestöön kuuluvia sotilaita. He pysäyttivät kuormaston kirkon eteen ja alkoivat ampua kirkkoa kohti tarkoituksessa kaataa risti kirkon pääkupolilta, samalla huutaen: 'Ei ryssiä ole saatu kaatumaan, kaadetaan edes heidän kirkon risti!' Laukaukset eivät onneksi osuneet eikä kirkolle mitään vahinkoa tapahtunut. Me Palkealan seurakuntalaiset emme ole tähän asti kokeneet tämmöistä julkeutta."