DIREKTIIVIT. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DIREKTIIVIT. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)"

Transkriptio

1 L 87/ DIREKTIIVIT KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI (EU) 2017/593, annettu 7 päivänä huhtikuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaamisen, tuotevalvontavelvoitteiden sekä välityspalkkioiden, provisioiden tai muiden rahallisten tai ei-rahallisten etujen tarjoamiseen tai vastaanottamiseen sovellettavien sääntöjen osalta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta 15 päivänä toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU ( 1 ) ja erityisesti sen 16 artiklan 12 kohdan ja 24 artiklan 13 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Direktiivissä 2014/65/EU säädetään kattavasta järjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa sijoittajansuoja. (2) Asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaaminen on tärkeä osa tätä järjestelmää, sillä sijoituspalveluyritykset velvoitetaan toteuttamaan riittävät järjestelyt suojatakseen sijoittajan omistusoikeutta ja muita oikeuksia, jotka kohdistuvat sijoituspalveluyritykselle uskottuihin arvopapereihin ja varoihin. Sijoituspalveluyrityksillä olisi oltava käytössään asianmukaiset erityisjärjestelyt, joilla varmistetaan asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaaminen. (3) Jotta voitaisiin tarkentaa sääntelykehystä, jonka tavoitteena on suojata sijoittajia ja auttaa asiakkaita selkeämmän käsityksen muodostamisessa, sekä noudattaa yleistä strategiaa, jonka tavoitteena on edistää työllisyyttä ja kasvua unionissa tehokkaalla ja yhdennetyllä oikeudellisella ja taloudellisella kehyksellä, jossa kaikkia toimijoita kohdellaan oikeudenmukaisesti, komissiolle on siirretty valta antaa yksityiskohtaiset säännöt, joilla puututaan sijoittajansuojaan tai markkinoiden eheyteen kohdistuviin erityisriskeihin. (4) Jos sijoituspalveluyritys säilyttää asiakkaan lukuun hallussapitämiään varoja hyväksyttävässä rahamarkkinarahastossa, kyseisessä rahamarkkinarahastossa olevien osuuksien tai osakkeiden säilyttämisessä olisi noudatettava asiakkaille kuuluvien rahoitusvälineiden säilyttämiseen liittyviä vaatimuksia. Olisi edellytettävä, että asiakkaat antavat nimenomaisen suostumuksensa näiden varojen säilyttämiseen. Rahamarkkinavälineen laadun arvioinnissa ei pitäisi tukeutua mekaanisesti ulkoisiin luottoluokituksiin. Kuitenkin jos luottoluokitusta alennetaan jonkin EAMV:n rekisteröimän ja valvoman ja kyseiselle rahamarkkinavälineelle luottoluokituksen antaneen luottoluokituslaitoksen käyttämien kahden korkeimman lyhytaikaisen luottoluokituksen alapuolelle, rahastonhoitajan olisi tehtävä rahamarkkinavälineestä uusi luottoluokituksen arviointi sen varmistamiseksi, että kyseinen väline on yhä korkealuokkainen. (5) Olisi nimettävä yksi toimihenkilö, jolla on kokonaisvastuu asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaamisesta, jotta voidaan vähentää riskejä, joita liittyy vastuun hajauttamiseen eri osastojen kesken erityisesti suurissa ja monitahoisissa yrityksissä, sekä korjata epätyydyttävät tilanteet, joissa yrityksillä ei ole kokonaiskäsitystä keinoista, joilla ne voivat täyttää velvoitteensa. Toimihenkilöllä olisi oltava riittävät taidot ja valtuudet voidakseen hoitaa tehtäviä tehokkaasti ja esteettömästi, mukaan luettuna velvollisuus raportoida yrityksen toimivalle johdolle siitä, miten tehokkaasti yrityksessä noudatetaan asiakkaiden varojen suojaamisvaatimuksia. Yhden toimihenkilön nimeäminen ei saisi estää kyseistä toimihenkilöä hoitamasta muita tehtäviä, jos niiden hoitaminen ei estä häntä hoitamasta tehokkaasti asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaamiseen liittyviä tehtäviä. (6) Direktiivissä 2014/65/EU vaaditaan sijoituspalveluyrityksiä suojaamaan asiakkaiden varoja. Direktiivin 2014/65/EU 16 artiklan 10 kohdassa kielletään yrityksiä tekemästä omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä ( 1 ) EUVL L 173, , s. 349.

2 L 87/501 yksityisasiakkaiden kanssa nykyisten tai tulevien, tosiasiallisten tai ehdollisten taikka mahdollisten velvoitteiden turvaamiseksi tai kattamiseksi. Sijoituspalveluyrityksiä ei kuitenkaan kielletä tekemästä omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä muiden kuin yksityisasiakkaiden kanssa. Siksi on olemassa riski, että lisäohjeistuksen puuttuessa sijoituspalveluyritykset voisivat käyttää omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä useammin kuin on kohtuudella perusteltavissa, kun ne käyvät kauppaa muiden kuin yksityisasiakkaiden kanssa, mikä heikentäisi asiakasvarojen suojaamiseksi käyttöön otettua kokonaisjärjestelmää. Jotta voitaisiin ottaa huomioon omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen vaikutukset asiakkaisiin kohdistuviin yritysten velvoitteisiin sekä varmistaa, että direktiivin 2014/65/EU mukaiset säilyttämis- ja eriyttämissäännöt eivät heikkene, sijoituspalveluyritysten olisi näin ollen harkittava, onko omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä asianmukaista käyttää muiden kuin yksityisasiakkaiden kanssa, tarkastelemalla yritykseen kohdistuvien asiakkaan velvoitteiden ja tällaisten vakuusjärjestelyjen piiriin kuuluvien asiakasvarojen välistä suhdetta. Yritysten olisi voitava käyttää omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä muiden kuin yksityisasiakkaiden kanssa vain, jos ne osoittavat, että kyseinen järjestely on kyseisen asiakkaan kannalta tarkoituksenmukainen, sekä julkistavat järjestelyyn liittyvät riskit ja sen vaikutukset asiakkaan varoihin. Yritysten olisi dokumentoitava omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen käyttö. Yritysten mahdollisuus tehdä omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä muiden kuin yksityisasiakkaiden kanssa ei saisi heikentää velvoitetta hankkia asiakkailta etukäteen nimenomainen suostumus asiakasvarojen käyttöön. (7) Sen osoittaminen, että omistusoikeuden siirtävän vakuusjärjestelyn nojalla siirretyn vakuuden ja asiakkaan velan välillä on vahva yhteys, ei saisi estää asianmukaisen vakuuden ottamista asiakkaan velvoitteen varalta. Näin ollen sijoituspalveluyritysten olisi edelleen vaadittava riittävä vakuus ja käytettävä tarvittaessa omistusoikeuden siirtävää vakuusjärjestelyä tähän tarkoitukseen. Tämä velvoite ei saisi estää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 ( 1 ) mukaisten vaatimusten noudattamista eikä omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen asianmukaista käyttöä ehdollisia velkoja koskevien liiketoimien tai takaisinostosopimusten yhteydessä, kun on kyse muista kuin yksityisasiakkaista. (8) Jotkin arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet voivat edellyttää asiakasvarojen omistusoikeuden siirtoa, mutta sijoituspalveluyrityksillä ei saisi olla mahdollisuutta tehdä tässä yhteydessä järjestelyjä, jotka ovat direktiivin 2014/65/EU 16 artiklan 10 kohdan mukaan kiellettyjä. (9) Jotta varmistettaisiin asiakkaiden asianmukainen suojaaminen arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien yhteydessä, sijoituspalveluyritysten olisi toteutettava erityisjärjestelyjä sen varmistamiseksi, että asiakasvarojen lainaksiottaja asettaa asianmukaiset vakuudet ja yritys valvoo, että vakuudet ovat jatkuvasti asianmukaiset. Sijoituspalveluyritysten velvollisuuden valvoa vakuuksia olisi oltava voimassa, kun ne ovat arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia koskevan sopimuksen osapuolena, mukaan luettuina tapaukset, joissa ne toimivat asiamiehenä arvopapereilla toteutettavan rahoitustoimen toteuttamisessa tai joissa on kyse ulkopuolisen lainaksiottajan, asiakkaan ja sijoituspalveluyrityksen kolmenvälisestä sopimuksesta. (10) Sijoituspalveluyritysten olisi saatava asiakkailta etukäteen nimenomainen suostumus ja kirjattava se, jotta yritykset voisivat osoittaa selvästi, mihin asiakas on antanut suostumuksensa, ja jotta asiakasvarojen omistusoikeus olisi helpompi selvittää. Lainsäädännössä ei saisi kuitenkaan vaatia, että suostumus on annettava tietyssä muodossa, ja näyttönä olisi pidettävä kaikkia kansallisessa lainsäädännössä sallittuja todisteita. Asiakkaan suostumus voidaan antaa heti liikesuhteen alussa, kunhan on riittävän selvää, että asiakas on suostunut arvopapereidensa käyttöön. Jos asiakas on ohjeistanut sijoituspalveluyritystä antamaan rahoitusvälineitä lainaksi ja tämä merkitsee suostumusta liiketoimen toteuttamiseen, sijoituspalveluyrityksillä olisi oltava näyttöä tämän osoittamiseksi. (11) Jotta sijoittajansuoja säilyisi korkeatasoisena, sijoituspalveluyritykset, jotka säilyttävät asiakkaan lukuun hallussapitämänsä rahoitusvälineet yhdellä tai useammalla kolmannessa osapuolessa avatulla tilillä, olisi toteutettava kolmannen osapuolen ja kyseisten rahoitusvälineiden hallussapitoon ja säilyttämiseen liittyvien järjestelyjen valinta, nimeäminen ja säännöllinen tarkistaminen asianmukaista ammattitaitoa, huolellisuutta ja varovaisuutta noudattaen. Sen varmistamiseksi, että rahoitusvälineitä hoidetaan ja suojataan koko ajan asianmukaisesti, sijoituspalveluyritysten olisi asianmukaisen huolellisuutensa puitteissa otettava huomioon myös muiden sellaisten kolmansien osapuolten asiantuntemus ja maine markkinoilla, joille alkuperäinen kolmas osapuoli, jonka hallussa ne voivat säilyttää rahoitusvaroja, on voinut siirtää rahoitusvälineiden hallussapitoon ja säilyttämiseen liittyviä tehtäviä. (12) Jos sijoituspalveluyritykset tallettavat asiakasvaroja kolmannen osapuolen haltuun, niiden olisi toteutettava kolmannen osapuolen ja kyseisten rahoitusvälineiden hallussapitoon ja säilyttämiseen liittyvien järjestelyjen ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (EUVL L 201, , s. 1).

3 L 87/ valinta, nimeäminen ja säännöllinen tarkistaminen asianmukaista ammattitaitoa, huolellisuutta ja varovaisuutta noudattaen ja tarvittaessa harkittava, onko tarpeen hajauttaa ja vähentää riskejä tallettamalla asiakasvaroja useamman kuin yhden kolmannen osapuolen haltuun asiakkaiden oikeuksien suojaamiseksi sekä tappion ja väärinkäytön riskin minimoimiseksi. Sijoituspalveluyritykset eivät saisi kiertää hajauttamisen harkitsemiseen liittyvää velvollisuuttaan vaatimalla asiakkaita luopumaan suojasta. Hajauttamisvaatimusta olisi sovellettava tämän direktiivin 4 artiklan mukaisesti säilytettyihin asiakasvaroihin. Hajauttamisvaatimuksia ei pitäisi soveltaa sellaisiin asiakasvaroihin, jotka talletetaan kolmanteen osapuoleen pelkästään liiketoimen toteuttamiseksi asiakkaan lukuun. Näin ollen jos sijoituspalveluyritys on siirtänyt asiakasvaroja käyttötilille toteuttaakseen tietyn liiketoimen asiakkaan lukuun, tällaiset varat eivät saisi kuulua hajauttamisvaatimuksen piiriin esimerkiksi silloin, kun yritys on siirtänyt varoja keskusvastapuoleen tai pörssiin toteuttaakseen vakuuksien muutospyynnön. (13) Sen varmistamiseksi, että asiakasvaroja suojataan riittävästi direktiivin 2014/65/EU 16 artiklan 9 kohdan mukaisesti, on tarpeen vahvistaa erityinen rajoitus sille, kuinka suuri prosenttiosuus asiakasvaroista voidaan säilyttää samaan konserniin kuuluvassa luottolaitoksessa. Tällä tavoin pitäisi merkittävästi vähentää asianmukaista huolellisuutta koskeviin vaatimuksiin mahdollisesti liittyviä ristiriitoja ja puuttua leviämisriskiin, joka syntyy, kun kaikki asiakasvarat säilytetään sijoituspalveluyrityksen kanssa samaan konserniin kuuluvassa luottolaitoksessa. Vaikka sijoituspalveluyritysten voi joissakin olosuhteissa olla kohtuullista ja tarkoituksenmukaista säilyttää asiakasvaroja omaan konserniinsa kuuluvissa yhteisöissä asianmukaisen harkinnan jälkeen, kansallisten viranomaisten olisi tarkistettava huolellisesti syyt, joiden vuoksi asiakasvaroja ei hajauteta sijoituspalveluyrityksen oman konsernin ulkopuolelle, jotta vältettäisiin porsaanreikien syntyminen yleisen konserninsisäisen rajoituksen soveltamisessa. (14) Asiakkaiden rahoitusvälineiden tai varojen suojaamiseksi sellaisten kolmansien osapuolten suorittamalta anastukselta, jotka yrittävät periä muita kuin kyseisen asiakkaan velkoja tai maksuja, sijoituspalveluyritysten olisi voitava hyväksyä asiakasvaroihin kohdistuvat vakuus-, pantti- tai kuittausoikeudet vain, jos kolmannessa maassa sovellettavassa lainsäädännössä sitä edellytetään. Asiakkaita olisi varoitettava niihin tällaisissa tapauksissa kohdistuvista erityisriskeistä ilmoittamalla niille kyseisistä riskeistä riittävän kohdennetusti. (15) Jotta potentiaalisia riskejä, joita liittyy sijoittajansuojaa koskevien sääntöjen noudattamatta jättämiseen, voitaisiin välttää ja vähentää varhaisessa vaiheessa, rahoitusvälineitä valmistavien ja jakelevien sijoituspalveluyritysten olisi noudatettava tuotevalvontavaatimuksia. Tuotevalvontavaatimuksia sovellettaessa olisi sijoituspalveluyrityksiä, jotka luovat, kehittävät, laskevat liikkeeseen ja/tai suunnittelevat rahoitusvälineitä, pidettävä valmistajina myös silloin, kun ne neuvovat yrityssektorin liikkeeseenlaskijoita uusien rahoitusvälineiden lanseerauksessa, kun taas rahoitusvälineitä ja -palveluja asiakkaille tarjoavia tai myyviä sijoituspalveluyrityksiä olisi pidettävä jakelijoina. (16) Yhteisöjen, joihin ei sovelleta direktiivin 2014/65/EU vaatimuksia mutta joille voidaan antaa kyseisen direktiivin nojalla lupa tarjota sijoituspalveluja, olisi myös noudatettava tällaisten palvelujen osalta direktiivin 2014/65/EU mukaisia tuotevalvontavaatimuksia. (17) Jos sijoituspalveluyritys, joka luo, kehittää, laskee liikkeeseen tai suunnittelee rahoitusvälineitä, osallistuu myös kyseisten tuotteiden jakeluun, olisi sovellettava sekä valmistajia että jakelijoita koskevia tuotevalvontavaatimuksia. Vaikkei ole tarpeen arvioida kohdemarkkinaa ja laatia jakelustrategiaa kahteen kertaan, yritysten olisi varmistettava, että kerran suoritettu kohdemarkkinan arviointi ja jakelustrategian laadinta on riittävän yksityiskohtainen, jotta asiaankuuluvat valmistajan ja jakelijan velvollisuudet täytetään tällä alalla. (18) Ottaen huomioon direktiivissä 2014/65/EU vahvistetut vaatimukset ja sijoittajansuojan edut, tuotevalvontasääntöjä olisi sovellettava kaikkiin ensi- ja jälkimarkkinoilla myytäviin tuotteisiin riippumatta siitä, minkätyyppistä tuotetta tai palvelua tarjotaan tai mitä vaatimuksia myyntipisteessä sovelletaan. Näitä sääntöjä voidaan kuitenkin soveltaa suhteellisesti sen mukaan, kuinka monimutkaisesta tuotteesta on kyse ja missä määrin julkista tietoa on saatavilla, ottaen huomioon rahoitusvälineen, sijoituspalvelun ja kohdemarkkinan luonne. Suhteellisuudella tarkoitetaan sitä, että säännöt voivat olla suhteellisen yksinkertaiset, kun on kyse tietyistä yksinkertaisista tuotteista, joiden jakelu on pelkää toimeksiantojen toteuttamista, jos tällaiset tuotteet ovat yhteensopivia vähittäiskaupan massamarkkinoiden tarpeiden ja ominaisuuksien kanssa. (19) Kohdemarkkinan tarkkuusasteen ja määrittelyperusteiden sekä asianmukaisen jakelustrategian vahvistamisperusteiden olisi oltava tuotteen kannalta merkityksellisiä ja annettava mahdollisuus arvioida, keitä ovat kohdemarkkinan asiakkaat, jotta voidaan helpottaa esimerkiksi rahoitusvälineen lanseerauksen jälkeisiä jatkuvia

4 L 87/503 tarkistuksia. Yksinkertaisempien ja yleisempien tuotteiden kohdemarkkinat voitaisiin määrittää vähemmän tarkasti, kun taas monimutkaisempien tuotteiden, kuten velkakirjojen alaskirjaukseen soveltuvien instrumenttien tai harvinaisempien tuotteiden kohdemarkkinat olisi määritettävä tarkemmin. (20) Jotta tuotevalvontavelvoitteet toimisivat tehokkaasti, jakelijoiden olisi tiedotettava tuotteista saamistaan kokemuksista määräajoin valmistajille. Vaikka jakelijoita ei saisi velvoittaa ilmoittamaan valmistajille jokaisesta myynnistä, niiden olisi toimitettava tiedot, jotka valmistaja tarvitsee tarkistaakseen tuotteen sekä varmistaakseen, että tuote on edelleen valmistajan määrittelemän kohdemarkkinan tarpeiden, ominaisuuksien ja tavoitteiden mukainen. Merkityksellisiä tietoja voivat olla tiedot valmistajan kohdemarkkinan ulkopuolisten myyntien määrästä, yhteenvetotiedot asiakastyypeistä, yhteenveto saaduista valituksista tai valmistajien ehdottamat kysymykset, jotka esitetään asiakkaista tehdylle otokselle palautteen saamiseksi. (21) Sijoittajansuojan lujittamiseksi ja selkeämmän käsityksen antamiseksi asiakkaille niiden saamien palvelujen laadusta direktiivissä 2014/65/EU on rajoitettu entisestään yritysten mahdollisuutta vastaanottaa tai maksaa kannustimia. Tätä varten olisi vahvistettava yksityiskohtaiset edellytykset kannustimien vastaanottamiselle tai maksamiselle. Erityisesti olisi täsmennettävä ja muotoiltava edellytystä, jonka mukaan kannustimien olisi parannettava asiakkaalle tarjottavan palvelun laatua. Tätä varten olisi tiettyjen muiden edellytysten täyttyessä vahvistettava ei-tyhjentävä luettelo tilanteista, joita pidetään merkityksellisinä sen edellytyksen kannalta, että kannustimet parantavat asianomaiselle asiakkaalle tarjottavan palvelun laatua. (22) Välityspalkkio, provisio tai ei-rahallinen etu olisi maksettava tai vastaanotettava vain, jos se on perusteltavissa lisäpalvelun tai korkeatasoisemman palvelun tarjoamisella asianomaiselle asiakkaalle. Tähän voivat kuulua sijoitusneuvonnan tarjoaminen laajasta valikoimasta sopivia rahoitusvälineitä ja kyseisten rahoitusvälineiden saantimahdollisuuden tarjoaminen, mukaan luettuna asianmukainen määrä rahoitusvälineitä kolmansien osapuolten tuotteiden tarjoajilta, tai ei-riippumattoman neuvonnan tarjoaminen yhdistettynä asiakkaalle vähintään kerran vuodessa esitettävään tarjoukseen arvioida, ovatko rahoitusvälineet, joihin asiakas on sijoittanut, edelleen sopivia, tai muuhun jatkuvaan palveluun, josta asiakkaalle on todennäköisesti hyötyä. Tämä voi koskea myös muita kuin neuvontapalveluja, kun sijoituspalveluyritykset tarjoavat kilpailukykyiseen hintaan laajaa valikoimaa rahoitusvälineitä, jotka todennäköisesti vastaavat asiakkaan tarpeita, mukaan luettuna asianmukainen määrä rahoitusvälineitä sellaisilta kolmansien osapuolten tuotteiden tarjoajilta, joilla ei ole läheisiä sidoksia sijoituspalveluyritykseen, yhdessä esimerkiksi lisäarvoa tuottavien välineiden, kuten puolueettomien tiedottamisvälineiden kanssa, jotta asianomaisen asiakkaan olisi helpompi tehdä sijoituspäätöksiä tai jotta asianomainen asiakas voisi seurata, mallintaa ja mukauttaa niiden rahoitusvälineiden valikoimaa, joihin se on sijoittanut. Edellä mainittujen laadunparannusten, joita sijoituspalveluyritys tarjoaa asianomaista palvelua saaville asiakkaille, on oltava arvoltaan oikeassa suhteessa sijoituspalveluyrityksen vastaanottamiin kannustimiin. (23) Vaikka sijoituspalveluyritysten olisi täytettyään laadun parantamista koskevan perusteen ylläpidettävä parempaa laatutasoa, tämä ei saisi merkitä sitä, että niiden on ajan myötä jatkuvasti parannettava palvelujen laatua. (24) Olisi myös tarkennettava sijoituspalveluyritysten velvollisuuksia siirtää asiakkaille kaikki välityspalkkiot, provisiot tai rahalliset edut, jotka on saatu kolmansilta osapuolilta riippumattoman sijoitusneuvonnan tai salkunhoitopalvelujen yhteydessä. Vaikka yritysten olisi siirrettävä kannustimet mahdollisimman pian, tälle ei pitäisi määrätä erityistä määräaikaa, koska sijoituspalveluyritys voi saada maksuja kolmansilta osapuolilta eri ajankohtina ja useita asiakkaita koskevia maksuja yhdellä kertaa. (25) Sen varmistamiseksi, että asiakkaat saavat kattavan yleiskäsityksen tarjottuja palveluja koskevista merkityksellisistä tiedoista, sijoituspalveluyritysten olisi ilmoitettava asiakkaille niille siirretyistä välityspalkkioista, provisioista tai muista rahallisista eduista. (26) Sijoituspalveluyritysten, jotka tarjoavat sekä toimeenpano- että tutkimuspalveluja, olisi hinnoiteltava ja suoritettava nämä palvelut erikseen, jotta unioniin sijoittautuneet sijoituspalveluyritykset voisivat noudattaa direktiivin 2014/65/EU 24 artiklan 7 ja 8 kohdan vaatimuksia, joiden mukaan ne eivät saa vastaanottaa ja pitää itsellään välityspalkkioita, provisioita tai muita rahallisia tai ei-rahallisia etuja, jotka kolmas osapuoli tai kolmannen osapuolen lukuun toimiva henkilö maksaa tai tarjoaa ja jotka liittyvät kyseisen palvelun tarjoamiseen asiakkaille. (27) Jotta taattaisiin oikeusvarmuus kannustimien vastaanottamista tai maksamista koskevien uusien sääntöjen soveltamisessa erityisesti sellaisten sijoituspalveluyritysten osalta, jotka tarjoavat riippumatonta sijoitusneuvontaa tai salkunhoitopalveluja, olisi annettava lisäselvennyksiä tutkimusten maksamisesta tai vastaanottamisesta. Erityisesti silloin, kun sijoituspalveluyritys ei maksa tutkimusta suoraan omista varoistaan vaan erilliseltä tutkimusmaksutililtä suoritettuja maksuja vastaan, on varmistettava tiettyjen olennaisten edellytysten täyttyminen. Tutkimusmaksutiliä olisi rahoitettava ainoastaan asiakkaalta veloitettavalla erityisellä tutkimusmaksulla, jonka olisi perustuttava pelkästään sijoituspalveluyrityksen laatimaan tutkimusbudjettiin ja joka ei saisi olla sidoksissa

5 L 87/ asiakkaiden lukuun toteutettujen liiketoimien volyymiin ja/tai arvoon. Kaikkien asiakkaan tutkimusmaksun keräämiseen liittyvien operatiivisten järjestelyjen oli oltava täysin kyseisten edellytysten mukaiset. Käyttäessään tällaisia järjestelyjä sijoituspalveluyrityksen olisi varmistettava, etteivät asiakasmaksuilla rahoitetun tutkimuksen kustannukset ole sidoksissa muiden palvelujen tai etujen volyymiin tai arvoon tai ettei niitä käytetä muihin tarkoituksiin, kuten toimeksiantojen toteuttamiseen liittyviin maksuihin. (28) Jotta varmistettaisiin, että salkunhoitajat ja riippumattomat sijoitusneuvojat seuraavat tutkimuksesta maksettuja määriä asianmukaisesti ja että aiheutuneet tutkimuskustannukset ovat asiakkaan etujen mukaisia, on aiheellista määritellä tutkimusmenoja koskevat yksityiskohtaiset hallintovaatimukset. Sijoituspalveluyritysten olisi valvottava edelleen riittävästi tutkimuksen kokonaismenoja, tutkimusmaksujen keräämistä asiakkailta sekä maksujen määrittämistä. Tässä yhteydessä olisi katsottava, että tutkimus käsittää tutkimusaineiston tai -palvelut, jotka liittyvät yhteen tai useampaan rahoitusvälineeseen tai muuhun omaisuuserään tai rahoitusvälineiden tosiasiallisiin tai mahdollisiin liikkeeseenlaskijoihin tai jotka liittyvät läheisesti tiettyyn toimialaan tai markkinaan siten, että ne vaikuttavat kyseisen alan rahoitusvälineitä, omaisuuseriä tai liikkeeseenlaskijoita koskeviin näkemyksiin. Tällaisessa aineistossa tai tällaisissa palveluissa suositetaan tai ehdotetaan suoraan tai välillisesti sijoitusstrategiaa ja esitetään perusteltu näkemys kyseisten rahoitusvälineiden tai omaisuuserien nykyisestä tai tulevasta arvosta tai hinnasta, tai ne sisältävät muunlaisia analyysejä ja uudenlaisia näkemyksiä, ja niissä tehdään uuteen tai olemassa olevaan tietoon perustuvia päätelmiä, joilla voidaan vaikuttaa sijoitusstrategiaan ja joilla voi olla merkitystä päätöksissä, joita sijoituspalveluyritys tekee sellaisten asiakkaiden lukuun, joita kyseisestä tutkimuksesta veloitetaan, ja jotka voivat tuoda lisäarvoa tällaisiin päätöksiin. (29) Jotta voitaisiin selkeyttää rajoitusta, joka koskee sijoituspalveluyritysten riippumattoman sijoitusneuvonnan tai salkunhoidon yhteydessä vastaanottamia kannustimia, sekä tutkimuksia koskevien sääntöjen soveltamista, on myös asianmukaista osoittaa, miten vähäistä ei-rahallista etua koskevaa poikkeusta voidaan soveltaa tiettyihin muuntyyppisiin tietoihin tai aineistoihin, jotka saadaan kolmansilta osapuolilta. Erityisesti, kun yrityssektorin liikkeeseenlaskija tai mahdollinen liikkeeseenlaskija tilaa kolmannelta osapuolelta kirjallista aineistoa ja maksaa siitä edistääkseen suorittamaansa uutta liikkeeseenlaskua tai kun liikkeeseenlaskija antaa sopimusperusteisesti kolmannen osapuolen tehtäväksi tuottaa jatkuvasti tällaista aineistoa ja maksaa siitä kolmannelle osapuolelle, olisi katsottava, että tällainen aineisto voidaan hyväksyä vähäiseksi ei-rahalliseksi eduksi, jos se julkistetaan ja on vapaasti saatavilla. Myös ei-olennainen aineisto tai ei-olennaiset palvelut, jotka koostuvat esimerkiksi tuoreimpia taloustilastoja tai yritysten tuloksia koskevista lyhyen aikavälin markkinakommenteista tai tulevia julkaisuja tai tapahtumia koskevista tiedoista, jotka kolmas osapuoli toimittaa ja jotka sisältävät ainoastaan lyhyen tiivistelmän sen näitä tietoja koskevasta kannasta, jota ei perustella ja joka ei sisällä asiasisältöä koskevaa analyysiä, eli niissä esimerkiksi pelkästään toistetaan olemassa olevaan suositukseen tai olennaisiin tutkimisaineistoihin tai -palveluihin perustuva näkemys, voidaan katsoa rahoitusvälinettä tai sijoituspalvelua koskeviksi tiedoiksi, jotka luonteensa ja laajuutensa perusteella muodostavat hyväksyttävän vähäisen ei-rahallisen edun. (30) Erityisesti on huomattava, että ei-rahallista etua, jossa kolmas osapuoli antaa sijoituspalveluyritykselle arvokkaita resursseja, ei saa pitää vähäisenä etuna, ja tällaisen edun on katsottava haittaavan sen velvoitteen noudattamista, jonka mukaan sijoituspalveluyrityksen on toimittava asiakkaan edun mukaisesti. (31) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita, erityisesti oikeutta henkilötietojen suojaan, elinkeinovapautta, oikeutta kuluttajansuojaan, oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen, ja tämä direktiivi on pantava täytäntöön näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti. (32) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1095/2010 ( 1 ) perustetulta Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselta (EAMV) on pyydetty tekninen lausunto tässä direktiivissä vahvistetuista säännöistä. (33) Jotta toimivaltaiset viranomaiset ja sijoituspalveluyritykset voisivat sopeutua tämän direktiivin uusiin vaatimuksiin siten, että vaatimuksia voidaan soveltaa tehokkaasti ja vaikuttavasti, päivä, jona tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, olisi sovitettava yhteen sen päivän kanssa, jona direktiivi 2014/65/EU saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja tämän direktiivin soveltamispäivä olisi sovitettava yhteen direktiivin 2014/65/EU soveltamispäivien kanssa. (34) Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde, ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (EUVL L 331, , s. 84).

6 L 87/505 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN DIREKTIIVIN: I LUKU SOVELTAMISALA 1 artikla Soveltamisala ja määritelmät 1. Tätä direktiiviä sovelletaan sijoituspalveluyrityksiin, rahastoyhtiöihin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY ( 1 ) 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU ( 2 ) 6 artiklan 6 kohdan mukaisesti. 2. Sovellettaessa tämän direktiivin II, III ja IV lukua viittauksia sijoituspalveluyrityksiin ja rahoitusvälineisiin on pidettävä viittauksina myös luottolaitoksiin ja strukturoituihin talletuksiin kaikkien direktiivin 2014/65/EU 1 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen vaatimusten osalta. 3. Arvopapereilla toteutettavalla rahoitustoimella tarkoitetaan arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ja uudelleenkäytön raportoinnista ja läpinäkyvyydestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/2365 ( 3 ) 3 artiklan 11 kohdassa määriteltyjä liiketoimia. 4. Hyväksyttävällä rahamarkkinarahastolla tarkoitetaan yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka on saanut toimiluvan direktiivin 2009/65/EY nojalla tai joka on valvonnan kohteena ja on tarvittaessa saanut toimiluvan viranomaiselta luvan myöntävän jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön nojalla ja joka täyttää kaikki seuraavat edellytykset: a) sen ensisijaisena sijoitustavoitteena on yrityksen nettoarvon säilyttäminen joko jatkuvasti nimellisarvon suuruisena (ilman tuottoa) tai sijoittajien alkupääoman ja siihen lisätyn tuoton suuruisena; b) saavuttaakseen tämän ensisijaisen sijoitustavoitteensa se sijoittaa yksinomaan korkealuokkaisiin rahamarkkinavälineisiin, joiden juoksuaika tai jäljellä oleva juoksuaika on enintään 397 vuorokautta tai joiden säännölliset tuoton tarkistukset vastaavat tällaista juoksuaikaa ja joiden painotettu keskimääräinen juoksuaika on 60 vuorokautta. Se voi saavuttaa tämän tavoitteen myös sijoittamalla toissijaisesti talletuksiin luottolaitoksissa; c) sen on tarjottava likviditeettiä samana tai seuraavana päivänä tapahtuvan toimituksen kautta. Sovellettaessa b alakohtaa rahamarkkinavälineen katsotaan olevan korkealuokkainen, jos rahasto- tai sijoitusyhtiö suorittaa rahamarkkinavälineiden luottoluokituksesta oman dokumentoidun arviointinsa, jonka perusteella se voi katsoa rahamarkkinavälineen olevan korkealuokkainen. Jos yksi tai useampi EAMV:n rekisteröimä ja valvoma luottoluokituslaitos on antanut rahamarkkinavälineestä luottoluokituksen, muun muassa kyseiset luottoluokitukset olisi otettava huomioon rahasto- tai sijoitusyhtiön sisäisessä arvioinnissa. II LUKU ASIAKKAIDEN RAHOITUSVÄLINEIDEN JA VAROJEN SUOJAAMINEN 2 artikla Asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaaminen 1. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset noudattavat seuraavia vaatimuksia: a) niiden on säilytettävä tietoja ja ylläpidettävä tilejä, joiden perusteella ne voivat milloin tahansa viipymättä erottaa hallussaan olevat asiakkaiden varat toisistaan ja asiakkaiden varat omista varoistaan; b) niiden on säilytettävä tietoja ja ylläpidettävä tilejä tavalla, joka varmistaa niiden oikeellisuuden ja varsinkin sen, että ne vastaavat asiakkaiden lukuun hallussa pidettyjä rahoitusvälineitä ja varoja ja että niitä voidaan käyttää kirjausketjuna; ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL L 302, , s. 32). ( 2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (EUVL L 174, , s. 1). ( 3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2365, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ja uudelleenkäytön raportoinnista ja läpinäkyvyydestä sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 337, , s. 1).

7 L 87/ c) niiden on tarkistettava säännöllisesti, että niiden sisäiset tilit ja tiedot vastaavat kyseisiä varoja säilyttävien kolmansien osapuolten tilejä ja tietoja; d) niiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että 3 artiklan mukaisesti kolmannen osapuolen hallussa säilytetyt asiakkaan rahoitusvälineet voidaan erottaa sijoituspalveluyritykselle kuuluvista rahoitusvälineistä ja kyseiselle kolmannelle osapuolelle kuuluvista rahoitusvälineistä siten, että ne on kirjattu kolmannen osapuolen kirjanpidossa eri tileille, tai muilla vastaavilla toimenpiteillä, joilla saavutetaan samantasoinen suoja; e) niiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että 4 artiklan mukaisesti keskuspankissa, luottolaitoksessa tai kolmannessa maassa toimiluvan saaneessa pankissa tai hyväksyttävässä rahamarkkinarahastossa säilytetyt asiakkaiden varat säilytetään yhdellä tai useammalla sellaisista tileistä erillisellä tilillä, joita käytetään sijoituspalveluyritykselle kuuluvien varojen säilyttämiseen; f) niiden on otettava käyttöön riittävät toimintajärjestelyt minimoidakseen riskin siitä, että asiakkaan varat tai kyseisiin varoihin liittyvät oikeudet häviävät tai vähenevät varojen väärinkäytön, niihin liittyvän petoksen, huonon hallinnon, tietojen riittämättömän kirjaamisen ja säilyttämisen tai huolimattomuuden vuoksi. 2. Jos sovellettavasta laista ja erityisesti omaisuus- tai maksukyvyttömyyssäännöksistä seuraa, että sijoituspalveluyritykset eivät voi noudattaa tämän artiklan 1 kohtaa asiakkaiden oikeuksien suojaamiseksi niin, että direktiivin 2014/65/EU 16 artiklan 8 ja 9 kohdan vaatimukset täyttyvät, jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä ottamaan käyttöön järjestelyjä, joilla varmistetaan asiakkaan varojen suojaaminen ja tämän artiklan 1 kohdan tavoitteiden täyttyminen. 3. Jos sillä lainkäyttöalueella sovellettava lainsäädäntö, jolla asiakkaan varoja tai rahoitusvälineitä säilytetään, estää sijoituspalveluyrityksiä noudattamasta 1 kohdan d tai e alakohtaa, jäsenvaltioiden on määrättävä vaatimukset, joilla on asiakkaan oikeuksien suojaamisen kannalta vastaavat vaikutukset. Tukeutuessaan tällaisiin 2 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaisiin vastaaviin vaatimuksiin jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset ilmoittavat asiakkaille, että tällaisissa tapauksissa ne eivät hyödy direktiivin 2014/65/EU ja tämän direktiivin mukaisista säännöksistä. 4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asiakkaan rahoitusvälineisiin tai varoihin kohdistuvat vakuus-, pantti- tai kuittausoikeudet, jotka antavat kolmannelle osapuolelle mahdollisuuden myydä asiakkaan rahoitusvälineitä tai varoja periäkseen velkoja, jotka eivät liity asiakkaaseen tai asiakkaalle tarjottuihin palveluihin, eivät ole sallittuja, paitsi jos tätä edellytetään sillä kolmannen maan lainkäyttöalueella, jolla asiakkaan varoja tai rahoitusvälineitä säilytetään. Jos sijoituspalveluyritykset ovat velvollisia tekemään sopimuksia, joilla luodaan tällaisia vakuus-, pantti- tai kuittausoikeuksia, jäsenvaltioiden on vaadittava niitä tiedottamaan tästä asiakkaille ja ilmoittamaan niille kyseisiin järjestelyihin liittyvät riskit. Jos yritys on myöntänyt asiakkaiden rahoitusvälineisiin tai varoihin kohdistuvia vakuus-, pantti- tai kuittausoikeuksia tai jos yritykselle on ilmoitettu niiden myöntämisestä, nämä oikeudet on kirjattava asiakassopimuksiin ja yrityksen omaan kirjanpitoon, jotta asiakasvarojen omistusoikeus olisi selvä, esimerkiksi maksukyvyttömyystilanteessa. 5. Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä huolehtimaan siitä, että asiakkaiden rahoitusvälineitä ja varoja koskevat tiedot ovat helposti seuraavien tahojen saatavilla: toimivaltaiset viranomaiset, nimetyt maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjät sekä toimintansa jatkamiseen kykenemättömien laitosten kriisinratkaisusta vastaavat tahot. Saataville annettaviin tietoihin on kuuluttava seuraavat tiedot: a) asiaankuuluvat sisäiset tilit ja tiedot, joista voidaan helposti todeta asiakkaan lukuun hallussa pidettyjen varojen ja rahoitusvälineiden saldot; b) tiedot siitä, missä sijoituspalveluyritykset säilyttävät asiakasvaroja 4 artiklan mukaisesti, sekä tiedot tileistä, joilla asiakasvarat säilytetään, ja tiedot kyseisten yritysten kanssa tehdyistä asiaankuuluvista sopimuksista; c) jos rahoitusvälineet ovat 3 artiklan mukaisesti sijoituspalveluyritysten hallussa, tiedot kolmansissa osapuolissa avatuista tileistä ja kyseisten kolmansien osapuolten kanssa tehdyistä asiaankuuluvista sopimuksista sekä tiedot kyseisten sijoituspalveluyritysten kanssa tehdyistä asiaankuuluvista sopimuksista; d) tiedot kolmansista osapuolista, jotka hoitavat asiaankuuluvia tehtäviä (ulkoistaminen), ja tiedot ulkoistetuista tehtävistä; e) yrityksen avainhenkilöt, jotka osallistuvat asiaankuuluviin menettelyihin, mukaan luettuina henkilöt, joiden vastuulla on valvoa asiakasvarojen suojaamiseen liittyvien yrityksen vaatimusten noudattamista; ja f) sopimukset, jotka auttavat määrittämään asiakasvarojen omistusoikeuden.

8 L 87/507 3 artikla Asiakkaiden rahoitusvälineiden säilyttäminen 1. Jäsenvaltioiden on sallittava, että sijoituspalveluyritykset säilyttävät asiakkaan lukuun hallussapitämänsä rahoitusvälineet yhdellä tai useammalla kolmannessa osapuolessa avatulla tilillä, edellyttäen, että sijoituspalveluyritykset toteuttavat asianmukaista ammattitaitoa, huolellisuutta ja varovaisuutta noudattaen kolmannen osapuolen ja kyseisten rahoitusvälineiden hallussapitoon ja säilyttämiseen liittyvien järjestelyjen valinnan, nimeämisen ja säännöllisen tarkistamisen. Jäsenvaltioiden on varmistettava erityisesti, että sijoituspalveluyritykset ottavat huomioon kolmannen osapuolen asiantuntemuksen ja maineen markkinoilla sekä kyseisten rahoitusvälineiden hallussapitoa koskevaan lainsäädäntöön liittyvät vaatimukset, jotka voisivat vaikuttaa kielteisesti asiakkaiden oikeuksiin. 2. Jos sijoituspalveluyritys ehdottaa asiakkaan rahoitusvälineiden säilytyspaikaksi kolmatta osapuolta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseinen sijoituspalveluyritys säilyttää rahoitusvälineitä kolmannen osapuolen hallussa sellaisella lainkäyttöalueella, jolla rahoitusvälineiden säilyttäminen toisen henkilön lukuun on erityisen sääntelyn ja valvonnan kohteena, ja että kyseinen kolmas osapuoli on tällaisen erityisen sääntelyn ja valvonnan kohteena. 3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset eivät säilytä asiakkaan lukuun hallussapidettyjä rahoitusvälineitä kolmannessa osapuolessa sellaisessa kolmannessa maassa, joka ei sääntele rahoitusvälineiden hallussapitoa ja säilyttämistä toisen henkilön lukuun, jollei jokin seuraavista edellytyksistä täyty: a) rahoitusvälineiden tai niihin liittyvien sijoituspalvelujen luonne edellyttää, että ne on säilytettävä kolmannessa osapuolessa kyseisessä kolmannessa maassa; b) kun rahoitusvälineitä pidetään hallussa ammattimaisen asiakkaan lukuun, kyseinen asiakas vaatii kirjallisesti sijoituspalveluyritystä säilyttämään rahoitusvälineet kolmannessa osapuolessa kyseisessä kolmannessa maassa. 4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 2 ja 3 kohdan vaatimuksia sovelletaan myös, kun kolmas osapuoli on siirtänyt jonkin rahoitusvälineiden hallussapitoon ja säilyttämiseen liittyvän tehtävänsä toiselle kolmannelle osapuolelle. 4 artikla Asiakasvarojen säilyttäminen 1. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset tallettavat saamansa asiakasvarat viipymättä yhdelle tai useammalle tilille, joka on avattu jossakin seuraavista: a) keskuspankki; b) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU ( 1 ) mukaisesti toimiluvan saanut luottolaitos; c) kolmannessa maassa toimiluvan saanut pankki; d) hyväksyttävä rahamarkkinarahasto. Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta direktiivin 2013/36/EU mukaisesti toimiluvan saaneeseen luottolaitokseen sen hallussa pitämien kyseisessä direktiivissä tarkoitettujen talletusten osalta. 2. Jos sijoituspalveluyritykset eivät säilytä asiakkaan varoja keskuspankissa, jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset toteuttavat asianmukaista ammattitaitoa, huolellisuutta ja varovaisuutta noudattaen sen luottolaitoksen, pankin tai rahamarkkinarahaston, jossa varoja säilytetään, ja kyseisten varojen hallussapitoon liittyvien järjestelyjen valinnan, nimeämisen ja säännöllisen tarkistamisen ja että ne harkitsevat kyseisten varojen hajauttamisen tarvetta asianmukaisen huolellisuutensa puitteissa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset ottavat asiakkaan oikeuksien turvaamiseksi erityisesti huomioon tällaisten laitosten tai rahamarkkinarahastojen asiantuntemuksen ja maineen markkinoilla sekä asiakkaan varojen hallussapitoa koskevaan lainsäädäntöön tai säännöksiin liittyvät vaatimukset tai markkinakäytänteet, jotka voisivat vaikuttaa kielteisesti asiakkaiden oikeuksiin. ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, , s. 338).

9 L 87/ Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä varmistamaan, että asiakkaat antavat nimenomaisen suostumuksensa varojensa säilyttämiseen jossakin hyväksyttävässä rahamarkkinarahastossa. Sen varmistamiseksi, että tämä suostumusta koskeva oikeus on tosiasiallinen, sijoituspalveluyritysten on ilmoitettava asiakkaille, että hyväksyttävässä rahamarkkinarahastossa säilytettyjä varoja ei pidetä hallussa asiakasvarojen säilyttämistä koskevien tämän direktiivin vaatimusten mukaisesti. 3. Jos sijoitusyritykset säilyttävät asiakasvaroja luottolaitoksessa, pankissa tai rahamarkkinarahastossa, joka kuuluu samaan konserniin kuin kyseinen sijoituspalveluyritys, jäsenvaltioiden on edellytettävä, että ne rajoittavat tällaisessa konserniyhteisössä tai tällaisten konserniyhteisöjen yhdistelmässä säilytettävät varat 20 prosenttiin kaikista tällaisista varoista. Sijoituspalveluyrityksen ei tarvitse noudattaa tätä rajoitusta, jos se pystyy osoittamaan, että edellisen kohdan mukainen vaatimus ei ole oikeassa suhteessa sen liiketoiminnan luonteeseen, laajuuteen ja monimuotoisuuteen eikä edellisessä alakohdassa tarkoitettujen kolmansien osapuolten tarjoamaan turvallisuuteen, ottaen joka tapauksessa huomioon sen hallussa olevien asiakasvarojen pieni määrä. Sijoituspalveluyritysten on määräajoin tarkistettava tämän alakohdan mukaisesti suoritettua arviointia ja annettava ensimmäinen arviointinsa ja tarkistetut arviointinsa tiedoksi kansallisille toimivaltaisille viranomaisille. 5 artikla Asiakkaiden rahoitusvälineiden käyttäminen 1. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset saavat osallistua arvopapereilla toteutettaviin rahoitustoimiin asiakkaan lukuun säilyttämillään rahoitusvälineillä tai käyttää tällaisia rahoitusvälineitä muulla tavoin omaan lukuunsa tai sijoituspalveluyrityksen toisen henkilön tai asiakkaan lukuun ainoastaan silloin, kun kumpikin seuraavista edellytyksistä täyttyy: a) asiakas on antanut rahoitusvälineiden käyttöön ennakolta tietyin ehdoin nimenomaisen suostumuksensa, josta on selvä kirjallinen todiste ja joka on vahvistettu allekirjoituksella tai vastaavalla menetelmällä; ja b) kyseisen asiakkaan rahoitusvälineitä käytetään ainoastaan hänen hyväksymiään ehtoja noudattaen. 2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset saavat osallistua arvopapereilla toteutettaviin rahoitustoimiin rahoitusvälineillä, joita ne säilyttävät asiakkaan lukuun kolmannen osapuolen ylläpitämällä yhteistilillä, tai muuten käyttää yhteistilillä säilytettäviä rahoitusvälineitä omaan lukuunsa tai toisen henkilön lukuun ainoastaan silloin, kun vähintään yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy 1 kohdan vaatimusten lisäksi: a) jokainen asiakas, jonka rahoitusvälineitä säilytetään yhteistilillä, on antanut ennakolta erillisen suostumuksensa 1 kohdan a alakohdan mukaisesti; b) sijoituspalveluyrityksellä on käytössään järjestelmät ja valvontamenettelyt sen varmistamiseksi, että ainoastaan sellaisia rahoitusvälineitä, jotka kuuluvat 1 kohdan a alakohdan mukaisesti ennakolta erillisen suostumuksensa antaneille asiakkaille, käytetään tällä tavoin. Jotta mahdolliset tappiot voidaan kohdentaa asianmukaisesti, sijoituspalveluyrityksen säilyttämiin tietoihin on sisällytettävä yksityiskohtaiset tiedot asiakkaasta, jonka ohjeiden mukaisesti rahoitusvälineitä on käytetty, ja käytettyjen rahoitusvälineiden määrästä kunkin suostumuksensa antaneen asiakkaan osalta. 3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset toteuttavat asianmukaiset toimenpiteet estääkseen asiakkaiden rahoitusvälineiden luvattoman käytön omaan lukuunsa tai toisen henkilön lukuun esimerkiksi seuraavin keinoin: a) asiakkaiden kanssa tehdään sopimukset toimenpiteistä, jotka sijoituspalveluyritykset toteuttavat, jos asiakkaalla ei ole toimituspäivänä riittävästi varoja tilillään, kuten vastaavien arvopapereiden lainaksi ottaminen asiakkaan lukuun tai position kumoaminen; b) sijoituspalveluyritys seuraa tiiviisti arvioitua kapasiteettiaan suorittaa toimitus toimituspäivänä, ja sen puuttuessa otetaan käyttöön korjaustoimenpiteitä; ja c) toimittamatta jääneitä arvopapereita seurataan tiivisti ja ne vaaditaan nopeasti, jos niitä ei ole toimitettu toimituspäivä tai sen jälkeen. 4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset ottavat kaikkia asiakkaita varten käyttöön erityisjärjestelyt sen varmistamiseksi, että asiakkaan rahoitusvälineiden lainaksiottaja asettaa asianmukaiset vakuudet ja että yritys valvoo vakuuksien olevan jatkuvasti asianmukaisia ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet säilyttääkseen tasapainon asiakkaan rahoitusvälineiden arvoon nähden.

10 L 87/ Jäsenvaltioiden on varmistettava, etteivät sijoituspalveluyritykset tee järjestelyjä, jotka ovat direktiivin 2014/65/EU 16 artiklan 10 kohdan mukaan kiellettyjä. 6 artikla Omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen epäasianmukainen käyttö 1. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset harkitsevat tarkkaan omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen käyttöä, kun on kyse asiakkaan yritykseen kohdistuvan velvoitteen ja yrityksen tekemien omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen piiriin kuuluvien asiakasvarojen välisestä suhteesta, ja että ne pystyvät osoittamaan tehneensä näin. 2. Harkitessaan ja dokumentoidessaan omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen käytön asianmukaisuutta sijoituspalveluyritysten on otettava huomioon kaikki seuraavat tekijät: a) onko asiakkaan yritykseen kohdistuvan velvoitteen ja omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen käytön välillä vain hyvin heikko yhteys, mukaan luettuna se, onko asiakkaan yritykselle olevan velan todennäköisyys pieni tai merkityksetön; b) onko omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen piiriin kuuluvien asiakkaan varojen tai rahoitusvälineiden määrä huomattavasti suurempi kuin asiakkaan velvoite tai jopa rajoittamaton, jos asiakkaalla on ylipäätään mitään velvoitteita yritystä kohtaan; ja c) otetaanko kaikkien asiakkaiden rahoitusvälineet tai varat omistusoikeuden siirtävien vakuusjärjestelyjen piiriin ottamatta huomioon, mitä velvoitteita kullakin asiakkaalla on yritystä kohtaan. 3. Käyttäessään omistusoikeuden siirtäviä vakuusjärjestelyjä sijoituspalveluyritysten on osoitettava ammattimaisille asiakkaille ja hyväksyttäville vastapuolille näiden järjestelyjen käyttöön liittyvät riskit sekä kyseisten järjestelyjen vaikutukset asiakkaan rahoitusvälineisiin ja varoihin. 7 artikla Asiakasvarojen suojaamista koskevat ohjaus- ja hallintojärjestelmät Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset nimeävät yhden toimihenkilön, jolla on riittävät taidot ja valtuudet, vastaamaan erityisesti sellaisista kysymyksistä, jotka koskevat yritysten asiakkaiden rahoitusvälineiden ja varojen suojaamiseen liittyvien velvoitteiden noudattamista. Jäsenvaltioiden on annettava sijoituspalveluyritysten päättää, varmistaen samalla tämän direktiivin täysimittaisen noudattamisen, onko nimetyn toimihenkilön hoidettava ainoastaan tätä tehtävää vai voiko hän hoitaa tehtävänsä tehokkaasti ja hoitaa samalla myös muita tehtäviä. 8 artikla Ulkoisten tilintarkastajien raportointi Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset varmistavat ulkoisten tilintarkastajiensa raportoivan vähintään vuosittain sijoituspalveluyrityksen kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle direktiivin 2014/65/EU 16 artiklan 8, 9 ja 10 kohdan ja tämän luvun mukaisten yrityksen järjestelyjen riittävyydestä. III LUKU TUOTEVALVONTAVAATIMUKSET 9 artikla Rahoitusvälineitä valmistavien sijoituspalveluyritysten tuotevalvontavelvoitteet 1. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset noudattavat tätä artiklaa valmistaessaan rahoitusvälineitä, mikä käsittää rahoitusvälineiden luomisen, kehittämisen, liikkeeseenlaskuun ja/tai suunnittelun.

11 L 87/ Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että rahoitusvälineitä valmistavat sijoituspalveluyritykset noudattavat 2 15 kohdan asiaankuuluvia vaatimuksia asianmukaisesti ja oikeasuhteisesti ottaen huomioon rahoitusvälineen, sijoituspalvelun ja tuotteen kohdemarkkinan luonteen. 2. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset vahvistavat menettelyt ja toimenpiteet sen varmistamiseksi, että rahoitusvälineiden valmistaminen on eturistiriitojen asianmukaista hallintaa koskevien vaatimusten mukaista, palkitseminen mukaan luettuna, ja että ne noudattavat ja ylläpitävät näitä menettelyjä ja toimenpiteitä. Rahoitusvälineitä valmistavien sijoituspalveluyritysten on varmistettava erityisesti, ettei rahoitusvälineiden suunnittelulla, niiden ominaispiirteet mukaan luettuina, ole kielteisiä vaikutuksia loppuasiakkaisiin tai ettei se aiheuta markkinoiden eheyteen liittyviä ongelmia antamalla yritykselle mahdollisuuden vähentää omia tuotteen kohde-etuutena oleviin omaisuuseriin liittyviä riskejään tai vastuutaan tai vapautua niistä, kun sijoituspalveluyritys pitää jo kohde-etuutena olevia omaisuuseriä hallussaan omaan lukuunsa. 3. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset analysoivat mahdollisia eturistiriitoja aina, kun rahoitusväline valmistetaan. Sijoituspalveluyritysten on arvioitava erityisesti, luodaanko rahoitusvälineellä sellainen tilanne, jossa loppuasiakkaisiin voi kohdistua kielteisiä vaikutuksia, jos loppuasiakkaat ottavat a) vastakkaisen position kuin yrityksellä itsellään on aiemmin ollut; tai b) sille positiolle vastakkaisen position, jonka yritys haluaa säilyttää tuotteen myynnin jälkeen. 4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset tutkivat, voiko rahoitusväline uhata rahoitusmarkkinoiden moitteetonta toimintaa tai vakautta, ennen kuin ne päättävät lanseerata tuotteen. 5. Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä varmistamaan, että rahoitusvälineiden valmistukseen osallistuvalla henkilöstöllä on asiantuntemus, joka tarvitaan niiden rahoitusvälineiden ominaisuuksien ja riskien ymmärtämiseksi, joita kyseiset yritykset aikovat valmistaa. 6. Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä varmistamaan, että ylin hallintoelin tosiasiallisesti valvoo yrityksen tuotevalvontaprosessia. Sijoituspalveluyritysten on varmistettava, että ylimmälle hallintoelimelle annettaviin vaatimustenmukaisuuskertomuksiin sisällytetään järjestelmällisesti tiedot yrityksen valmistamista rahoitusvälineistä, jakelustrategiaa koskevat tiedot mukaan luettuina. Sijoituspalveluyritysten on annettava kertomukset pyynnöstä toimivaltaisen viranomaisensa saataville. 7. Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä varmistamaan, että säännösten noudattamista valvova toiminto valvoo tuotevalvontajärjestelyjen kehittämistä ja säännöllistä tarkistamista havaitakseen riskit siitä, ettei yritys noudata tässä artiklassa säädettyjä velvoitteita. 8. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset luodessaan, kehittäessään, laskiessaan liikkeeseen ja/tai suunnitellessaan tuotteen yhteistyössä myös sellaisten yhteisöjen kanssa, jotka eivät ole saaneet toimilupaa ja joita ei valvota direktiivin 2014/65/EU mukaisesti, tai kolmansien maiden yritysten kanssa, vahvistavat keskinäiset velvoitteensa kirjallisessa sopimuksessa. 9. Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä määrittämään kullekin rahoitusvälineelle riittävän tarkasti mahdollinen kohdemarkkina sekä täsmentämään asiakastyyppi (-tyypit), jonka (joiden) tarpeiden, ominaisuuksien ja tavoitteiden kanssa rahoitusväline on yhteensopiva. Tässä menettelyssä yrityksen on myös yksilöitävä asiakasryhmä (-ryhmät), jonka (joiden) tarpeiden, ominaisuuksien ja tavoitteiden kanssa rahoitusväline ei ole yhteensopiva. Jos sijoituspalveluyritykset valmistavat rahoitusvälineen yhteistyössä, on määritettävä ainoastaan yksi kohdemarkkina. Muiden sijoituspalveluyritysten välityksellä jaeltavia rahoitusvälineitä valmistavien sijoituspalveluyritysten on määritettävä sellaisten asiakkaiden tarpeet ja ominaisuudet, joille tuote soveltuu, sellaisten teoreettisten tietojen ja aiempien kokemusten perusteella, joita niillä on kyseisestä rahoitusvälineestä tai samankaltaisista rahoitusvälineistä, rahoitusmarkkinoista sekä mahdollisten loppuasiakkaiden tarpeista, ominaisuuksista ja tavoitteista. 10. Jäsenvaltioiden on vaadittava sijoituspalveluyrityksiä tekemään rahoitusvälineistään skenaarioanalyysi, jossa arvioidaan, mitä heikkojen asiakastulosten riskejä tuotteeseen liittyy loppuasiakkaiden tasolla ja missä olosuhteissa tällaisia tuloksia voi esiintyä. Sijoituspalveluyritysten on arvioitava, mitä rahoitusvälineelle tapahtuisi kielteisissä olosuhteissa esimerkiksi silloin, kun a) markkinaympäristö heikkenee; b) rahoitusvälineen valmistaja tai sen valmistukseen ja/tai toimintaan osallistuva kolmas osapuoli joutuu taloudellisiin vaikeuksiin tai jokin toinen vastapuoliriski toteutuu;

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2016 C(2016) 2031 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI (EU) /, annettu 7.4.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä asiakkaiden rahoitusvälineiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0085/8. Tarkistus. Sven Giegold Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0085/8. Tarkistus. Sven Giegold Verts/ALE-ryhmän puolesta 19.2.2014 A7-0085/8 Tarkistus 8 Sven Giegold Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö Werner Langen Vakuutusedustus COM(2012)0360 C7-0180/2012 2012/0175(COD) A7-0085/2014 Ehdotus direktiiviksi 24 artikla 3 kohta

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 30.10.2018 L 271/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/1618, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 17.6.2017 L 155/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/1018, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineiden markkinoista

Lisätiedot

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 87/224 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/582, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 17.6.2016 L 160/23 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/959, annettu 17 päivänä toukokuuta 2016, tiedon ilmaisevien markkinaosapuolten käyttöön tarkoitettuja järjestelmiä ja ilmoitusmalleja sekä kirjattavien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) 8356/16 COR 1 EF 97 ECOFIN 330 DELACT 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden

Lisätiedot

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 340/6 20.12.2017 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/2382, annettu 14 päivänä joulukuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU mukaisessa tietojen toimittamisessa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2018 C(2018) 256 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.1.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä sellaisten menettelyjen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...

Lisätiedot

GL ON THE MINIMUM LIST OF SERVICES AND FACILIITES EBA/GL/2015/ Ohjeet

GL ON THE MINIMUM LIST OF SERVICES AND FACILIITES EBA/GL/2015/ Ohjeet EBA/GL/2015/05 07.08.2015 Ohjeet niiden tapausten määrittämisestä direktiivin 2014/59/EU 42 artiklan 14 kohdan nojalla, joissa tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesta varojen tai velkojen likvidoimisesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2016

Määräykset ja ohjeet 7/2016 Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017

Lisätiedot

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä

Lisätiedot

3. Näissä ohjeissa määritetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja EKP edellyttää ilmoituksen sisältävän.

3. Näissä ohjeissa määritetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja EKP edellyttää ilmoituksen sisältävän. DANIÈLE NOUY Valvontaelimen puheenjohtaja ECB-PUBLIC Merkittävien laitosten johdolle Frankfurt am Mainissa 28.7.2017 Ohjeet järjestävän laitoksen tai alullepanevan laitoksen toteuttamaan liiketoimeen liittyvää

Lisätiedot

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197

Lisätiedot

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista EBA/GL/2015/19 19.10.2015 Ohjeet asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja

Lisätiedot

EPV:N OHJEET MAKSAMATTOMISTA LAINOISTA JA ULOSMITTAUKSESTA EBA/GL/2015/ EPV:n ohjeet. maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta

EPV:N OHJEET MAKSAMATTOMISTA LAINOISTA JA ULOSMITTAUKSESTA EBA/GL/2015/ EPV:n ohjeet. maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta EBA/GL/2015/12 19.08.2015 EPV:n ohjeet maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta 1 Sisältö 1 jakso Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet 3 2 jakso Aihe, soveltamisala ja määritelmät 4

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2018 C(2018) 4379 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.7.2018, delegoidun asetuksen (EU) 2016/438 muuttamisesta säilytysyhteisöjen säilytystä koskevien tehtävien

Lisätiedot

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt 10/11/2016 ESMA/2016/1477 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA PANKKI- JA MAKSUPALVELUJA

Lisätiedot

OHJEET VÄHIMMÄISPALVELUT JA -TOIMINNOT SISÄLTÄVÄSTÄ LUETTELOSTA EBA/GL/2015/ Ohjeet

OHJEET VÄHIMMÄISPALVELUT JA -TOIMINNOT SISÄLTÄVÄSTÄ LUETTELOSTA EBA/GL/2015/ Ohjeet EBA/GL/2015/06 06.08.2015 Ohjeet direktiivin 2014/59/EU 65 artiklan 5 kohdan nojalla laadittavasta luettelosta, joka sisältää vastaanottajalle siirrettävän liiketoiminnan harjoittamiseksi tarvittavat vähimmäispalvelut

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/ LUONNOS

Määräykset ja ohjeet X/ LUONNOS Määräykset ja ohjeet X/2011 - LUONNOS 5.2 Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro x/xxx/xxxx Antopäivä x.x.2011 Voimaantulopäivä x.x.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2001O0008 01/10/2001 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto

Lisätiedot

Yksityiskohtainen luettelo luokittelukriteereistä on liitteenä.

Yksityiskohtainen luettelo luokittelukriteereistä on liitteenä. LISÄTIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA SEN VAIKUTUKSISTA: 1. YLEISTÄ ASIAKKAIDEN LUOKITTELUSTA Sijoituspalvelulain mukaan sijoituspalvelun tarjoajan, kuten esimerkiksi pankin tai sijoituspalveluyrityksen,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2018 C(2018) 4377 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.7.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 231/2013 muuttamisesta säilytysyhteisöjen säilytystä koskevien

Lisätiedot

Ohjeet ja suositukset

Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset keskusvastapuolten kollegioiden jäsenten välisistä kirjallisista sopimuksista ESMA CS 60747 103 rue de Grenelle 75345 Paris Cedex 07 France Puh. +33 (0) 1 58

Lisätiedot

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 7 luvun 8 :n 2 momentti ja 19 luvun 6, sellaisena

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Sisäpiiritiedon julkistamisen lykkääminen

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Sisäpiiritiedon julkistamisen lykkääminen Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Sisäpiiritiedon julkistamisen lykkääminen 20/10/2016 ESMA/2016/1478 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU)

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 20.6.2019 L 163/103 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2019/1006, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2019, yksityiskohtaisista säännöistä ja menettelyistä niiden ehtojen täytäntöönpanemiseksi, joiden perusteella

Lisätiedot

OHJEET TUKITOIMENPITEISIIN MAHDOLLISESTI JOHTAVISTA TESTEISTÄ, TARKASTELUISTA JA MENETTELYISTÄ EBA/GL/2014/ syyskuuta 2014

OHJEET TUKITOIMENPITEISIIN MAHDOLLISESTI JOHTAVISTA TESTEISTÄ, TARKASTELUISTA JA MENETTELYISTÄ EBA/GL/2014/ syyskuuta 2014 EBA/GL/2014/09 22. syyskuuta 2014 Ohjeet, jotka koskevat luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä annetun direktiivin 32 artiklan 4 kohdan d alakohdan iii alakohdan

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2018

Määräykset ja ohjeet 7/2018 Määräykset ja ohjeet 7/2018 Sijoituspalvelujen toiminnan järjestäminen ja menettelytavat Dnro 1/01.00/2018 Antopäivä 11.6.2018 Voimaantulopäivä 1.9.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 1831 51 faksi 09 1831 5328

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 31.3.2017 L 87/411 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/588, annettu 14 päivänä heinäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU täydentämisestä osakkeita, talletustodistuksia

Lisätiedot

TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT

TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT Sijoituspalvelulain mukaan sijoituspalveluyrityksen on ilmoitettava asiakkaalle tämän luokittelusta ei-ammattimaiseksi asiakkaaksi, ammattimaiseksi asiakkaaksi

Lisätiedot

Ohjeet. jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita EBA/GL/2014/06. 18. heinäkuuta 2014

Ohjeet. jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita EBA/GL/2014/06. 18. heinäkuuta 2014 EBA/GL/2014/06 18. heinäkuuta 2014 Ohjeet jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita 1 EPV:n ohjeet elvytyssuunnitelmiin sisällytettävistä eri skenaarioista Ohjeiden soveltaminen

Lisätiedot

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä 11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperinvälittäjille MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA Rahoitustarkastus antaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 5 a :n 5 momentin nojalla arvopaperinvälittäjille tämän määräyksen asiakkaan

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA ARVOPAPERIKAUPAN JÄLKEISIÄ

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.8.2017 C(2017) 5812 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.8.2017, delegoidun asetuksen (EU) 2017/565 muuttamisesta kauppojen sisäisen toteuttajan määritelmän

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 5/2014

Määräykset ja ohjeet 5/2014 Määräykset ja ohjeet 5/2014 Raportointi varojen vakuussidonnaisuudesta Dnro FIVA 13/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

KANNUSTIMIA KOSKEVAT PERIAATTEET JA TOIMINTATAVAT ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA. voimassa alkaen

KANNUSTIMIA KOSKEVAT PERIAATTEET JA TOIMINTATAVAT ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA. voimassa alkaen KANNUSTIMIA KOSKEVAT PERIAATTEET JA TOIMINTATAVAT ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA voimassa 3.1.2018 alkaen VERSIOHALLINTA VERSIO MUUTOKSEN AIHE HYVÄKSYJÄ PÄIVÄ 1.0 Dokumentti laadittu Jakelu: koko henkilökunta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EIOPA-17/ lokakuuta 2017

EIOPA-17/ lokakuuta 2017 EIOPA-17/651 4. lokakuuta 2017 Vakuutusten tarjoamisesta annetun direktiivin nojalla annettavat ohjeet vakuutusmuotoisista sijoitustuotteista, joihin liittyviä riskejä asiakkaan on vaikea ymmärtää tuotteiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen

ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA voimassa 21.9.2018 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN 3 2.1 Rahavarat 3 2.2 Suomalaiset rahasto-osuudet

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 7.11.2014 Euroopan unionin virallinen lehti L 324/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1187/2014, annettu 2 päivänä lokakuuta

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 17.6.2016 L 160/29 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2016/960, annettu 17 päivänä toukokuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla

Lisätiedot

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 3.6.2016 A8-0126/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber Rahoitusvälineiden markkinat A8-0126/2016 Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/2016

Lisätiedot

Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä

Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä 15/04/2019 ESMA70-151-1496 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala...

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin

Lisätiedot

Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/ ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö

Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/ ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/2014 17 ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö 28/03/2018 ESMA70-151-294 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Tarkoitus... 4 3 Noudattamista ja ilmoittamista

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 137/10 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/824, annettu 25 päivänä toukokuuta 2016, monenkeskisten kaupankäyntijärjestelmien ja organisoitujen kaupankäyntijärjestelmien toiminnan kuvauksen ja Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

Ohjeet ja suositukset

Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset CPSS-IOSCOn rahoitusmarkkinainfrastruktuureja koskevien periaatteiden täytäntöönpanosta keskusvastapuolten osalta 4.9.2014 ESMA/2014/1133 Päiväys: 4.9 2014 ESMA/2014/1133

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

A7-0277/102

A7-0277/102 10.9.2013 A7-0277/102 102 Johdanto-osan 19 a kappale (uusi) (19 a) Olisi varmistettava, että ympäristöraportit todentavilla henkilöillä on pätevyytensä ja kokemuksensa ansiosta tarvittava tekninen asiantuntemus

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 4.1.2017 L 1/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1, annettu 3 päivänä tammikuuta 2017, menettelyistä vesikulkuneuvojen

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA OMAISUUDENHOITOA KOSKEVAT

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

7474/16 ADD 1 sj/ma/hmu 1 DGG 1B

7474/16 ADD 1 sj/ma/hmu 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0033 (COD) 7474/16 ADD 1 EF 67 ECON 260 CODEC 359 ILMOITUS: I-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 28.11.2017 L 312/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2194, annettu 14 päivänä elokuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista

Lisätiedot

luottokelpoisuuden arvioinnista

luottokelpoisuuden arvioinnista EBA/GL/2015/11 19.08.2015 EPV:n ohjeet luottokelpoisuuden arvioinnista 1 Sisältö 1 jakso Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet 3 2 jakso Aihe, soveltamisala ja määritelmät 4 3 jakso Täytäntöönpano

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPABoS14/167 FI Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site:

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET N:o 1373 4573 Liite SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET I Sovellettaessa lain 58 :ssä tarkoitettua vakiomenetelmää varat ja taseen ulkopuoliset sitoumukset painotetaan seuraavasti: Saamiset valtioilta ja keskuspankeilta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) 9541/16 EF 141 ECOFIN 516 DELACT 90 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

OHJEET TARKISTETUN MAKSUPALVELUDIREKTIIVIN (PSD2) MUKAISESTA AMMATILLISESTA VASTUUVAKUUTUKSESTA EBA/GL/2017/08 12/09/2017. Ohjeet

OHJEET TARKISTETUN MAKSUPALVELUDIREKTIIVIN (PSD2) MUKAISESTA AMMATILLISESTA VASTUUVAKUUTUKSESTA EBA/GL/2017/08 12/09/2017. Ohjeet EBA/GL/2017/08 12/09/2017 Ohjeet direktiivin (EU) 2015/2366 5 artiklan 4 kohdan mukaisesti perusteista, joiden mukaan määrätään ammatillisen vastuuvakuutuksen tai muun vastaavan vakuuden rahallinen vähimmäismäärä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita

Lisätiedot

Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa

Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Annettu 12. helmikuuta 2019 Johdanto Jos ETA ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät pääse sopimukseen (sopimukseton

Lisätiedot

Sopimusrajoja koskevat ohjeet

Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPABoS14/165 FI Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET FI 8.8.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 213/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 759/2013, annettu 30 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot