MYYNTIKILPAILUN TULOKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MYYNTIKILPAILUN TULOKSET"

Transkriptio

1 MYYNTIKILPAILUN TULOKSET Toto-pelipisteet- sarjassa palkitaan jokaiselta Fintoton myyntialueelta kolme parasta pistettä. Myyntialueita on seitsemän ja ne määräytyvät Fintoton aluevastaavien toimialueiden mukaan. Alueet on listattu alla olevaan listaukseen aakkosjärjestyksessä aluevastaavan mukaan. Vain myyntiä parantaneet pisteet on listattu. VOITTAJAT Kilpailussa palkitaan eniten Salama-pikapelimyynnin osuutta pelipisteen omasta kokonaismyynnistä kasvattaneet pisteet. Kilpailuajanjakson myyntiä verrataan vertailujaksoon Alla on ilmoitettu pikapelimyyntiään parantaneiden pisteiden prosenttiluvut. Tarkempia myyntilukuja voi tiedustella puhelimitse tai sähköpostilla oman alueen Toto-aluevastaavalta. PALKINNOT Kilpailussa sijoittuneiden pisteiden koko henkilökunta palkitaan. Palkintolahjakortit toimitetaan pelipisteisiin yhdessä kirjekuoressa, josta pelipisteen omistaja tai esimies jakaa ne henkilöstölle. Kultapalkinnon arvo on 120 / henkilö, hopeapalkinnon 60 / henkilö ja pronssipalkinnon 30 / henkilö. ONNEA VOITTAJILLE! *Kilpailuajanjakson myyntiä verrataan vertailujaksoon Sijoitus Aluevastaava Laji Nimi Paikkakunta Pikapelin osuuden muutos %-yksikköä * KULTA Harjula Toto-pelipiste Neste Noljakka JOENSUU 36,18 % HOPEA Harjula Toto-pelipiste Neste Matin ja Liisan Asema Oy LAPINLAHTI 26,60 % PRONSSI Harjula Toto-pelipiste Sulkavan kioski SULKAVA 26,04 % Harjula Toto-pelipiste Myllybaari SONKAKOSKI 25,08 % Harjula Toto-pelipiste K-Supermarket Herkkupata SIILINJÄRVI 24,30 % Harjula Toto-pelipiste Teboil Kovero KOVERO 22,96 % Harjula Toto-pelipiste ABC Valtimo VALTIMO 19,28 % Harjula Toto-pelipiste ABC Juuka JUUKA 15,47 % Harjula Toto-pelipiste ABC Niirala KUOPIO 12,74 % Harjula Toto-pelipiste Neste Oil K-market Warkaudenportti VARKAUS 12,53 % Harjula Toto-pelipiste Kioski Huikuri Ay JOENSUU 11,20 % Harjula Toto-pelipiste ABC Outokumpu OUTOKUMPU 10,06 % Harjula Toto-pelipiste Seo Hammaslahti HAMMASLAHTI 9,83 % Harjula Toto-pelipiste Cafe Visulahti MIKKELI 8,13 %

2 Harjula Toto-pelipiste ABC Juva JUVA 8,03 % Harjula Toto-pelipiste Elintarvikekioski Pauliina Ky JOENSUU 7,38 % Harjula Toto-pelipiste Ravintola Rysä ANTTOLA 7,16 % Harjula Toto-pelipiste Teboil Relanderinkatu Varkaus VARKAUS 6,85 % Harjula Toto-pelipiste Ravintola Kivijalka MIKKELI 6,47 % Harjula Toto-pelipiste ABC Savonlinna SAVONLINNA 6,31 % Harjula Toto-pelipiste Ravintola Metsähovi OUTOKUMPU 6,31 % Harjula Toto-pelipiste ABC Pitkäjärvi MIKKELI 4,33 % Harjula Toto-pelipiste Pub Vanha Linjuri MAANINKA 3,98 % Harjula Toto-pelipiste Pirana TUUPOVAARA 3,72 % Harjula Toto-pelipiste Ravintola Huvikumpu OTAVA 3,09 % Harjula Toto-pelipiste Neste Oil Niinivaarantie JOENSUU 2,82 % Harjula Toto-pelipiste Neste Tolosenmäki TOLOSENMÄKI 2,62 % Harjula Toto-pelipiste ABC Tuukkala MIKKELI 2,60 % Harjula Toto-pelipiste Neste Sortavalankatu JOENSUU 2,37 % Harjula Toto-pelipiste Tuppuralan Baari MIKKELI 2,25 % Harjula Toto-pelipiste Kahvila Leppävirran Onnentupa LEPPÄVIRTA 2,24 % Harjula Toto-pelipiste ABC Kuortti liikennemyymälä KUORTTI 2,23 % Harjula Toto-pelipiste Kioski Anskun Mylly YLÄMYLLY 2,14 % Harjula Toto-pelipiste K-Supermarket Veljmies KUOPIO 2,09 % Harjula Toto-pelipiste Elintarvikekioski Hiksu LEHMO 1,99 % Harjula Toto-pelipiste ST1 Reijola REIJOLA 1,90 % Harjula Toto-pelipiste Caffe Bar Alic HAUKIVUORI 1,81 % Harjula Toto-pelipiste Teboil Vesanto VESANTO 1,80 % Harjula Toto-pelipiste Teboil Käsämä KÄSÄMÄ 1,71 % Harjula Toto-pelipiste Maxi Makasiini Iisalmi IISALMI 1,61 % Harjula Toto-pelipiste ABC Siihtala JOENSUU 1,60 % Harjula Toto-pelipiste Shell Ylämylly YLÄMYLLY 1,56 % Harjula Toto-pelipiste ABC Marjala JOENSUU 1,56 % Harjula Toto-pelipiste ABC Nurmes NURMES 1,36 % Harjula Toto-pelipiste Pelimies, Kalpa Hockey Oy" KUOPIO 1,14 % Harjula Toto-pelipiste Teboil Kangasniemi KANGASNIEMI 1,11 % Harjula Toto-pelipiste Shell Kontiolahti KONTIOLAHTI 0,92 % Harjula Toto-pelipiste Paloisvirran kioski IISALMI 0,88 % Harjula Toto-pelipiste Neste Heinävesi HEINÄVESI 0,72 % Harjula Toto-pelipiste Huoltamo Nopari IISALMI 0,71 % Harjula Toto-pelipiste Pub Ajolähtö JUVA 0,71 % Harjula Toto-pelipiste Kaura-ahon kioski VARKAUS 0,59 % Harjula Toto-pelipiste Kahvila-Ravintola Pate MIKKELI 0,40 %

3 Harjula Toto-pelipiste Velj. Lampinen Ky JUUKA 0,33 % Harjula Toto-pelipiste Neste Kaltimontie JOENSUU 0,31 % Harjula Toto-pelipiste Neste Ilotuuli, Ilomantsi" ILOMANTSI 0,19 % Harjula Toto-pelipiste Citysiskot PIEKSÄMÄKI 0,07 % Harjula Toto-pelipiste St1 Varpaisjärvi VARPAISJÄRVI 0,03 % Harjula Toto-pelipiste Ravintola Krouvi MÄNTYHARJU 0,01 % Harjula Toto-pelipiste Pelikioski-kahvio Miksu MIKKELI 0,01 % Harjula Toto-pelipiste Pub Icella LIEKSA 0,00 % KULTA Himanka Toto-pelipiste K-Market Suomela KORTESJÄRVI 8,85 % HOPEA Himanka Toto-pelipiste M-Market Karijoki KARIJOKI 5,55 % PRONSSI Himanka Toto-pelipiste Neste Kuhmoinen KUHMOINEN 4,74 % Himanka Toto-pelipiste Kokkolan Minimani KOKKOLA 4,41 % Himanka Toto-pelipiste Holländers PIETARSAARI 3,98 % Himanka Toto-pelipiste MiKin Grilli Ky PERHO 3,41 % Himanka Toto-pelipiste Shell Seinäjoki SEINÄJOKI 3,39 % Himanka Toto-pelipiste Grilli-kioski Halliska SEINÄJOKI 3,22 % Himanka Toto-pelipiste Melli-Elli HANKASALMI 2,64 % Himanka Toto-pelipiste ABC Vaajakoski VAAJAKOSKI 2,56 % Himanka Toto-pelipiste Rauniokioski VAASA 2,40 % Himanka Toto-pelipiste Prisma Hyllykallio HYLLYKALLIO 2,35 % Himanka Toto-pelipiste Teboil Kukkumäki JYVÄSKYLÄ 2,24 % Himanka Toto-pelipiste Tuurin kyläkauppa Tavaratalon neuvonta TUURI 1,89 % Himanka Toto-pelipiste Prisma Palokka PALOKKA 1,79 % Himanka Toto-pelipiste Upin grilli ja elintarvikekioski TOIVAKKA 1,69 % Himanka Pelikeskus Kokkolan Pelikeskus KOKKOLA 1,58 % Himanka Toto-pelipiste Pallo-kioski SEINÄJOKI 1,56 % Himanka Toto-pelipiste Prisma Seppälä Jkl JYVÄSKYLÄ 1,53 % Himanka Toto-pelipiste Neste Jämsänkoski JÄMSÄNKOSKI 1,48 % Himanka Toto-pelipiste Ryhti-Kioski KURIKKA 1,40 % Himanka Toto-pelipiste Shell Äänekoski ÄÄNEKOSKI 1,09 % Himanka Toto-pelipiste ABC Oravainen ORAVAINEN 1,09 % Himanka Toto-pelipiste Jämsän keskuskioski JÄMSÄ 1,00 % Himanka Toto-pelipiste Grillikioski H. Pihlaja LEHTIMÄKI 0,99 % Himanka Toto-pelipiste Pub Kierre JYVÄSKYLÄ 0,83 % Himanka Toto-pelipiste Kioski Keskipiste JYVÄSKYLÄ 0,79 % Himanka Toto-pelipiste Prisma Kokkola KOKKOLA 0,73 % Himanka Toto-pelipiste Tikkatupa TIKKAKOSKI 0,68 % Himanka Toto-pelipiste Alavuden Aseman Kioski ALAVUS 0,42 %

4 Himanka Toto-pelipiste Teboil Huttula JOUTSA 0,42 % Himanka Toto-pelipiste Saariston Helmi SÄYNÄTSALO 0,22 % Himanka Toto-pelipiste Timpan Grillikioski HANKASALMI AS 0,21 % Himanka Toto-pelipiste Linkki-Baari KONNEVESI 0,18 % Himanka Toto-pelipiste Ravintola Kanttari PETÄJÄVESI 0,16 % Himanka Toto-pelipiste Teboil Kaustinen KAUSTINEN 0,12 % Himanka Toto-pelipiste K-market Ali-Haapala YLI-ULLAVA 0,10 % Himanka Toto-pelipiste Kokkolan Torikadun kioski KOKKOLA 0,10 % Himanka Toto-pelipiste Tanelin tupa HYLLYKALLIO 0,08 % Himanka Toto-pelipiste Ravintola Birra JYVÄSKYLÄ 0,00 % KULTA Kortepohja Toto-pelipiste ABC Oritupa ORIVESI 26,61 % HOPEA Kortepohja Toto-pelipiste Shell Ylöjärvi YLÖJÄRVI 15,97 % PRONSSI Kortepohja Toto-pelipiste Tornikahvila LOIMAA 10,39 % Kortepohja Toto-pelipiste Kahvila Torppa KYRÖNLAHTI 5,67 % Kortepohja Toto-pelipiste Mini Shop, Linnantupa" TAMPERE 5,29 % Kortepohja Toto-pelipiste Shell Oripää ORIPÄÄ 3,96 % Kortepohja Toto-pelipiste Neste Länkipohja LÄNGELMÄKI 3,95 % Kortepohja Toto-pelipiste ABC Pirkkala PIRKKALA 3,85 % Kortepohja Toto-pelipiste Tommin Taverna NOKIA 3,64 % Kortepohja Toto-pelipiste Virvelin Rantakrouvi HÄMEENLINNA 3,36 % Kortepohja Toto-pelipiste Shell Sammonvaltatie TAMPERE 3,20 % Kortepohja Toto-pelipiste Teboil Nokia NOKIA 2,90 % Kortepohja Toto-pelipiste Bar Rezzaaro YLÖJÄRVI 2,76 % Kortepohja Toto-pelipiste Pirkkalan TB PIRKKALA 2,75 % Kortepohja Toto-pelipiste TB J. Koskinen Ky VIRRAT 2,71 % Kortepohja Toto-pelipiste Autokeidas, Forssa" FORSSA 2,19 % Kortepohja Toto-pelipiste K-Supermarket Härkätie SOMERO 2,15 % Kortepohja Toto-pelipiste Vaiveronkadun kioski HYVINKÄÄ 1,73 % Kortepohja Toto-pelipiste Ravintola Isabella LEMPÄÄLÄ 1,69 % Kortepohja Toto-pelipiste K-Market Pepperoni VALKEAKOSKI 1,07 % Kortepohja Toto-pelipiste Prisma Kaleva TAMPERE 1,07 % Kortepohja Toto-pelipiste K-Market Sahrami SAHALAHTI 1,01 % Kortepohja Toto-pelipiste Pub Lietsun kulma TAMPERE 0,80 % Kortepohja Toto-pelipiste Aaroninkorven kioski NOKIA 0,64 % Kortepohja Toto-pelipiste Players' Cafe TAMPERE 0,46 % Kortepohja Toto-pelipiste Sääksjärven Kioski LEMPÄÄLÄ 0,40 % Kortepohja Toto-pelipiste Veikkauspiste HÄMEENLINNA 0,32 % Kortepohja Toto-pelipiste Kahvila-Ravintola Paussi-Paikka HÄMEENKYRÖ 0,23 %

5 Kortepohja Toto-pelipiste Hotelli Koskenniska FORSSA 0,11 % Kortepohja Toto-pelipiste Nekalan kioski TAMPERE 0,10 % Kortepohja Toto-pelipiste Old Bronx TOIJALA 0,10 % Kortepohja Toto-pelipiste Ravintola Isabella KYRÖSKOSKI 0,00 % Kortepohja Toto-pelipiste Palowouti YLÖJÄRVI 0,00 % KULTA Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Hirvenkruunu MÄNTSÄLÄ 21,45 % HOPEA Kyynäräinen Toto-pelipiste Fotoline ky JÄRVELÄ 12,50 % PRONSSI Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Kuja-Kolli KORIA 8,74 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Lohikukko VALKEALA 7,53 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Kioski Munsaari KOTKA 7,18 % Kyynäräinen Toto-pelipiste TB Simpele SIMPELE 7,05 % Kyynäräinen Toto-pelipiste ABC Viipurinportti LAPPEENRANTA 6,49 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Onnentupa PUKKILA 5,89 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Kauppakasino Oy VIRMUTJOKI 5,73 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Teboil Heinola HEINOLA 4,67 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Tukkijätkä HEINOLA 4,08 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Pub Oliver RIIHIMÄKI 4,03 % Kyynäräinen Toto-pelipiste ABC Särkisalmi SÄRKISALMI 3,69 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Teboil Luumäki URO 3,68 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Prisma Kouvola KOUVOLA 3,56 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Veskun kioski LAHTI 3,36 % Kyynäräinen Toto-pelipiste K-Supermarket Loviisa LOVIISA 3,36 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Oikokadun elintarvikekioski LAHTI 2,72 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Pub Hakapirtti KOTKA 2,42 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Kioski Hanslankari NASTOLA 2,17 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Saksalan Teboil LAHTI 2,14 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Kioski Onnenpotku LAHTI 2,10 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Lähde-Kioski Salo ky VILLÄHDE 2,05 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Tuki-Rasti JOUTSENO 1,90 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Riemuralli KAUSALA 1,79 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Neste Vesivehmaa VESIVEHMAA 1,62 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Nixun kioski HEINOLA 1,56 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Renkomäen kioski ja kahvila LAHTI 1,26 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Mutkakadun Liikekeskus Oy LAPPEENRANTA 1,06 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Bellizzi KOUVOLA 0,98 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Tanhuantien Unska KOUVOLA 0,84 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Ravintola Mesikämmen KOTKA 0,76 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Hedelmätarhankioski HOLLOLA 0,70 %

6 Kyynäräinen Toto-pelipiste Onnenkulma HOLLOLA 0,66 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Teboil Karhula, Vesivallintie" KOTKA 0,50 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Neste Oil K-market Riihimäki RIIHIMÄKI 0,45 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Onnenpäivät Kuusankoski KUUSANKOSKI 0,42 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Aittakorven kioski KOTKA 0,39 % Kyynäräinen Toto-pelipiste K-Supermarket Joutjärvi LAHTI 0,30 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Upside Music Bar LAPPEENRANTA 0,30 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Imatran Keskus-TB IMATRA 0,25 % Kyynäräinen Toto-pelipiste Club Chicago LAHTI 0,14 % Kyynäräinen Toto-pelipiste T:mi Memu LAHTI 0,10 % KULTA Loukkola Toto-pelipiste S-Market Puolanka PUOLANKA 74,80 % HOPEA Loukkola Toto-pelipiste Shell Pateniemi OULU 30,80 % PRONSSI Loukkola Toto-pelipiste ABC Koillisportti PUDASJÄRVI 16,34 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Kauppakatu KAJAANI 13,38 % Loukkola Toto-pelipiste Sale Jokirinne JOKIRINNE 9,18 % Loukkola Toto-pelipiste Sale Pyhäntä PYHÄNTÄ 8,99 % Loukkola Toto-pelipiste SEO Ala-Temmes ALA-TEMMES 8,91 % Loukkola Toto-pelipiste Shell Ylivieska YLIVIESKA 7,41 % Loukkola Toto-pelipiste Kangaskipsa OULUNSALO 7,12 % Loukkola Toto-pelipiste Prisma Ylivieska YLIVIESKA 6,42 % Loukkola Toto-pelipiste Teboil Oulainen OULAINEN 5,49 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Vuolijoki VUOLIJOKI 5,40 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Paltamo PALTAMO 5,21 % Loukkola Toto-pelipiste Madekosken kioski OULU 5,03 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Vuokatti VUOKATTI 4,86 % Loukkola Toto-pelipiste Kulma-palvelu Meeri Rova TORNIO 4,57 % Loukkola Toto-pelipiste Prisma Raahe RAAHE 4,33 % Loukkola Toto-pelipiste Prisma Limingantulli OULU 3,85 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Kempele Ouluntulli KEMPELE 3,78 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Reissumies ROVANIEMI 3,71 % Loukkola Toto-pelipiste ABC Haukipudas HAUKIPUDAS 3,61 % Loukkola Toto-pelipiste ABC Kalajoki KALAJOKI 3,55 % Loukkola Toto-pelipiste Prisma Rovaniemi ROVANIEMI 3,51 % Loukkola Toto-pelipiste Shell Jääli JÄÄLI 2,85 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Lapintuuli Kemi KEMI 2,75 % Loukkola Toto-pelipiste Discoteque Paradise SODANKYLÄ 2,68 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Komiaho KAJAANI 2,60 % Loukkola Toto-pelipiste Prisma Zeppelin KEMPELE 2,35 %

7 Loukkola Toto-pelipiste Teboil Peura PEURA 2,32 % Loukkola Toto-pelipiste Muurolan kioski MUUROLA 2,19 % Loukkola Toto-pelipiste Shell Kontiomäki KONTIOMÄKI 2,08 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Yppäri YPPÄRI 2,02 % Loukkola Toto-pelipiste Helmisimpukka Ii II 2,01 % Loukkola Toto-pelipiste K-Market Hailuoto HAILUOTO 1,68 % Loukkola Toto-pelipiste Karihaaran kioski KEMI 1,53 % Loukkola Toto-pelipiste Kaakamon Napakymppi TORNIO 1,40 % Loukkola Toto-pelipiste ABC Tupos Oulu TUPOS 1,38 % Loukkola Toto-pelipiste TB Muhos MUHOS 1,33 % Loukkola Toto-pelipiste Shell Oulunsalo OULUNSALO 1,19 % Loukkola Toto-pelipiste Ihku Bar SIRKKA 0,95 % Loukkola Toto-pelipiste Matkahuolto-kahvio Hollanti ky PYHÄSALMI 0,94 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Saariselkä SAARISELKÄ 0,89 % Loukkola Toto-pelipiste M-Tori Tyrnävä TYRNÄVÄ 0,63 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Hyrynsalmi HYRYNSALMI 0,51 % Loukkola Toto-pelipiste Neste Ylivieska YLIVIESKA 0,38 % Loukkola Toto-pelipiste St1 Alavieska ALAVIESKA 0,38 % Loukkola Toto-pelipiste ABC Sievi SIEVI 0,36 % Loukkola Toto-pelipiste Pelipiste & Best Burger Haukipudas HAUKIPUDAS 0,11 % Loukkola Toto-pelipiste Kahvila Aikalisä HAAPAJÄRVI 0,08 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Ristijärvi RISTIJÄRVI 0,07 % Loukkola Toto-pelipiste Teboil Reisjärvi REISJÄRVI 0,06 % Loukkola Toto-pelipiste Raahen Pelipysäkki Oy RAAHE 0,04 % Loukkola Toto-pelipiste Shell Haapalehto OULU 0,00 % Loukkola Toto-pelipiste Sale Intiö OULU 0,00 % Loukkola Toto-pelipiste S-Market Kuhmo KUHMO 0,00 % KULTA Nieminen Toto-pelipiste ABC Auranlaakso TURKU 26,78 % HOPEA Nieminen Toto-pelipiste K-Supermarket Ukko-Pekka NAANTALI 21,38 % PRONSSI Nieminen Toto-pelipiste K-Extra Kulmatori HINNERJOKI 17,78 % Nieminen Toto-pelipiste Prisma Länsikeskus TURKU 8,78 % Nieminen Toto-pelipiste K-market Lapinpata LAPPI 8,40 % Nieminen Toto-pelipiste Neste Hämeentie TURKU 5,32 % Nieminen Toto-pelipiste Prisma Mikkola PORI 4,19 % Nieminen Toto-pelipiste Ravintola Myllytupa ÄETSÄ 3,87 % Nieminen Toto-pelipiste Shell Aura AURA 3,71 % Nieminen Toto-pelipiste K-Supermarket Raisio Center RAISIO 3,57 % Nieminen Toto-pelipiste SEO Mynämäki MYNÄMÄKI 3,16 %

8 Nieminen Toto-pelipiste Neste Satama TURKU 2,93 % Nieminen Toto-pelipiste St1 Nakkila NAKKILA 2,38 % Nieminen Toto-pelipiste ABC Vinkkilä VINKKILÄ 2,16 % Nieminen Toto-pelipiste Teboil Tampereen Valtatie TURKU 2,11 % Nieminen Toto-pelipiste ABC Aura AURA 2,10 % Nieminen Toto-pelipiste Prisma Tampereentie TURKU 2,06 % Nieminen Toto-pelipiste Prisma Länsi-Pori PORI 1,89 % Nieminen Toto-pelipiste Teboil Pansiontie TURKU 1,62 % Nieminen Toto-pelipiste Bar Bristol TURKU 1,59 % Nieminen Toto-pelipiste K-Market Kyläsaari PORI 1,47 % Nieminen Toto-pelipiste Myllyn Prisma / infopiste RAISIO 1,23 % Nieminen Toto-pelipiste K-market Ispo TURKU 0,99 % Nieminen Toto-pelipiste Brewers Pub HUITTINEN 0,95 % Nieminen Toto-pelipiste Sauvon Grilli ja elintarvikekioski SAUVO 0,88 % Nieminen Toto-pelipiste Leijonatupa SALO 0,66 % Nieminen Toto-pelipiste Pitkäjärven kioski RAUMA 0,20 % Nieminen Toto-pelipiste Kahvila EUPA-kioski KAUTTUA 0,13 % Nieminen Toto-pelipiste Prisma Piispanristi PIISPANRISTI 0,11 % Nieminen Toto-pelipiste Sale Pomarkku POMARKKU 0,06 % Nieminen Toto-pelipiste Katukeittiö Kimara PORI 0,01 % Nieminen Toto-pelipiste Hotelli Lännentie UUSIKAUPUNKI 0,00 % Nieminen Toto-pelipiste S-market Paratiisinmäki PORI 0,00 % KULTA Pesonen Toto-pelipiste Tmi Anneli Pitkänen HELSINKI 16,62 % HOPEA Pesonen Toto-pelipiste Prisma Jumbo VANTAA 11,70 % PRONSSI Pesonen Toto-pelipiste Koskenmäen Aurankulma TUUSULA 8,00 % Pesonen Toto-pelipiste Herkku-Maja KERAVA 7,80 % Pesonen Toto-pelipiste Shell Konala HELSINKI 6,21 % Pesonen Toto-pelipiste Nami & Video Pajalin Oy HELSINKI 5,98 % Pesonen Toto-pelipiste Prisma Tikkurila VANTAA 5,39 % Pesonen Toto-pelipiste Stadin Tähti HELSINKI 4,61 % Pesonen Toto-pelipiste Pelivinkit HELSINKI 4,51 % Pesonen Toto-pelipiste Prisma Malmintori HELSINKI 3,37 % Pesonen Toto-pelipiste Prisma Olari ESPOO 2,73 % Pesonen Toto-pelipiste Prisma Sello ESPOO 2,38 % Pesonen Toto-pelipiste Teboil Nurmijärvi NURMIJÄRVI 2,17 % Pesonen Toto-pelipiste Prisma Kerava KERAVA 1,66 % Pesonen Toto-pelipiste Ravintola Hollywood HELSINKI 1,21 % Pesonen Toto-pelipiste TS Pelipiste HELSINKI 0,98 %

9 Pesonen Toto-pelipiste Nummelan kioski NUMMELA 0,94 % Pesonen Toto-pelipiste Prisma Kannelmäki Info-piste HELSINKI 0,83 % Pesonen Toto-pelipiste Sandron Kulma HELSINKI 0,81 % Pesonen Toto-pelipiste Ravintola Malmintori HELSINKI 0,65 % Pesonen Toto-pelipiste Westis Vedot VANTAA 0,64 % Pesonen Toto-pelipiste Jammi Oy ESPOO 0,48 % Pesonen Toto-pelipiste Ravintola Black Bird HELSINKI 0,30 % Pesonen Toto-pelipiste Pub Nikolai KLAUKKALA 0,26 % Pesonen Toto-pelipiste Voudinpuiston kioski LOHJA 0,12 % Pesonen Toto-pelipiste Pelipaja Mankkaa ESPOO 0,09 %

Salama myyntikilpailun väliaikatulokset viikko 15

Salama myyntikilpailun väliaikatulokset viikko 15 Salama myyntikilpailun väliaikatulokset viikko 15 Tulokset ilmoitettu myyntialueittain aluevastaavan nimen mukaan aakkosjärjestyksessä. MYYNTIALUE Pelipiste Salaman osuuden muutos %-yksikköä vrt. kokonaismyynti

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

VINNIN RAUTA TOKMANNI ESPOONTORI TOKMANNI LIPPULAIVA TOKMANNI MANKKAA TOKMANNI OLARI K RAUTA EXPRESS SELLO HANKKIJA OY EURA

VINNIN RAUTA TOKMANNI ESPOONTORI TOKMANNI LIPPULAIVA TOKMANNI MANKKAA TOKMANNI OLARI K RAUTA EXPRESS SELLO HANKKIJA OY EURA JÄLLEENMYYJÄ RAUTA DRAGSFJÄRD VINNIN RAUTA NTORI LIPPULAIVA MANKKAA OLARI K RAUTA EXPRESS SELLO HANKKIJA OY EURA RAKENNUSTARVIKE VILPPOLA OY LAAKSOJEN RAUTA OY HAMINAN VANHA RAUTAKAUPPA OY RAUTIA HEINOLA

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014

MERIMESSUT MS EUROPA 2.-3.2.2014 ..03 MERIMESSUT MS EUROPA.-3..0 Rauma, Linja-autoasema :5 Vermuntila, Taantumus, tienhaara :5 Ihode, säästöpankin :30 Laitila, Shell :0 Mynämäki, Vt.8, Yläneen th pvp 3:00 Nousiainen Neste vt.8 tienhaara

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

SYKSYLLÄ 2011 AVATUT UUDET TOTO-PELIPISTEET

SYKSYLLÄ 2011 AVATUT UUDET TOTO-PELIPISTEET SYKSYLLÄ 2011 AVATUT UUDET TOTO-PELIPISTEET Pelipiste Osoite Ponro Kaupunki Cafe 13 Murikantie 13 68410 ALAVETELI Ravintola Rysä Mikkelintie 16 52100 ANTTOLA R-kioski Eno Enontie 50 81200 ENO Kippari Kioski

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Visbyn metsäristeily,

Visbyn metsäristeily, Visbyn metsäristeily, 9.6.2012 Bussien lähtöpaikat ja ajoreitit. Liityntäkuljetusten hintoihin sisältyy ennen ruokailutaukoa bussiin nouseville aikatauluihin merkityt ruokailut: lounas menomatkalla ja

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Elokuu 2019 13.8.2019 2 Ajankohtaiset: Jatkossa Liikuntaleikkikoulun yhteyshenkilönä toimii Marianna Tarhala "Lajiliikkareiden" kehittämistä jatketaan

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet Elisan kapasiteettipalveluiden paikalliset kattavuusalueet Jokainen paikallinen seutu jakaantuu vielä kahteen osaan, Paikallinen runkoverkkoalue 1 ja Paikallinen

Lisätiedot

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN 1 (5) ALUE 1 Uusimaa 1101 Helsinki (Pasila) sis. Pasilan henkilöaseman laiturialueet 1102 (Pasila) (Riihimäki) 1103 (Riihimäki) (Lahti) 1104 (Pasila) Kirkkonummi 1105 (Huopalahti) Vantaankoski (Havukoski)

Lisätiedot

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää.

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. RAKETTI MARKKINAT Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt Neljä erilaista, upeaa ja värikästä tähtikuviota. Tuhti avauspanos, isot tähtikuviot. 14

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen. Riihimäki 05800 Hyvinkää 12400 Tervakoski 12240 Hikiä 12310 Ryttylä 12100 Oitti 12540 Launonen 12520 Kormu Local Availability of Capacity Services Elisa Corporation networks local availability of capacity services Capital area (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) Jyväskylä area Joensuu area Lappeenranta area

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com.

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Kohdetuote Kohdekaupunki Kohdepostinumero energiavaraaja HELSINKI 00660 energiavaraaja HELSINKI 00690 energiavaraaja

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? 19 642 Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus 10 608 Asikkala 859 Askola 2 182 Espoon srky. - Esbo ksamf. 304

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi 1 (2) MÄÄRÄYS 31.12.2001 Valtuutussäännös Dnro Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001 Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi Kumoaa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 181/411/95 Asia Liikennevakuutuksen

Lisätiedot

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Nordean MS Lync ratkaisu

Nordean MS Lync ratkaisu Nordean MS Lync ratkaisu Miksi yhdistetty viestintäratkaisu Miten matka on edennyt Puheratkaisut Käytön laajuus Kokemuksia & tulevaisuuden odotuksia Olli Mäenpää (olli.maenpaa@nordea.com) Collaboration

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne

Lisätiedot

POSTAL CODEDESTINATION Before 9 Before HELSINKI X X HELSINKI X X HELSINKI X X HELSINKI X X HELSINKI X X 00150

POSTAL CODEDESTINATION Before 9 Before HELSINKI X X HELSINKI X X HELSINKI X X HELSINKI X X HELSINKI X X 00150 00100 HELSINKI X X 00102 HELSINKI X X 00120 HELSINKI X X 00130 HELSINKI X X 00140 HELSINKI X X 00150 HELSINKI X X 00160 HELSINKI X X 00170 HELSINKI X X 00180 HELSINKI X X 00200 HELSINKI X X 00210 HELSINKI

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Päätös 1 (7) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Päätös 1 (7) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (7) Kotipalvelu Mehiläinen Oy Pohjoinen Hesperiankatu 17 C 00260 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kotipalvelu

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1

Bussiaikataulut: Pohja älä käytä. Sivu 1 Bussiaikataulut: Reitti 4B Oulu linja-autoasema 07:00 01:10 Pulkkila ABC piha 08:10 00:20 Kärsämäki liikenneasema 08:30 00:30 Pyhäsalmi ABC piha 09:00 01:00 Viitasaari ABC piha 10:00 01:00 Hirvaskangas

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Radio Taajuuskokonaisuudet

Radio Taajuuskokonaisuudet Radio 2020 Taajuuskokonaisuudet Vaihtoehdot 2020-kierrokselle Vaihtoehto 1: Nykymalli Nykyiset kokonaisuudet Tekniset optimoinnit: Täydet päällekkäisyydet poistettu Vaihtoehto 2: Muokattu malli Valtakunnalliset

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi: Ilmoitus 1 (6) Coronaria Contextia Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Coronaria Contextia Oy on ilmoittanut

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu Päätös 1 (7) Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu

Lisätiedot

Kotipizza Espoo Sello Asemakäytävä Leppävaarankatu 3 9 02600 Espoo 21.4.2014 Pääsiäinen: suljettu SULJETTU

Kotipizza Espoo Sello Asemakäytävä Leppävaarankatu 3 9 02600 Espoo 21.4.2014 Pääsiäinen: suljettu SULJETTU Kotipizzaravintola Kotipizza ravintola Kuljetus Kuljetus Kotipizza ravintola Osoite Postinumero Kaupunki Päivämäärä Syy avautuu sulkeutuu alkaa päättyy Kotipizza Espoo Haukilahti Ukkohauentie 9 02170 Espoo

Lisätiedot

Companyname Adress 1. Tekniset Carlson Joensuu Torikatu 18 80100 Joensuu 0207427354

Companyname Adress 1. Tekniset Carlson Joensuu Torikatu 18 80100 Joensuu 0207427354 Companyname Adress 1 Post code Town Telephone Hirvox Martinsillantie 10 02270 Espoo 0503816910 Hirvox Asiakkaankatu 11 B 00930 Helsinki 0400886163 Hirvox Katsastusmiehentie 1 03130 Hämeenlinna 0443366081

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 25.3. 17.6.2018 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko,

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

SAJL:N LIPPUPALLOA KOULUIHIN -PROJEKTI

SAJL:N LIPPUPALLOA KOULUIHIN -PROJEKTI SAJL:N LIPPUPALLOA KOULUIHIN -PROJEKTI PROJEKTI PÄHKINÄNKUORESSA Lippupallo on amerikkalaisen jalkapallon kevyt versio, jossa ei ole kovia kontakteja. Yksinkertaisin säännöin se soveltuu hyvin koulumaailmaan

Lisätiedot

Ajokorttitoimivallan siirto

Ajokorttitoimivallan siirto Ajokorttitoimivallan siirto Tieliikenteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Kimmo Pylväs Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tosi pähkinänkuoressa

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 28 213 ENNAKKOTIETO VUODELTA 214 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja.

Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. www.lehtiyhtyma.fi Eurovaalit 2009 Olet europarlamenttiehdokas, haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. Suomen Lehtiyhtymän KasvuSuomi-paketti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2018 16.6.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot