Koodi HLY1. Tässä ohjeessa kuvataan kaikkien lintujen pitoon liittyvät yleiset periaatteet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koodi HLY1. Tässä ohjeessa kuvataan kaikkien lintujen pitoon liittyvät yleiset periaatteet."

Transkriptio

1 EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 1 sivu 1/7 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell. ohje pvm asiakirja EESP LINTUJEN YLEISOHJE Jakelu jakelulistan mukaan Koodi HLY1 OHJEEN TARKOITUS Tässä ohjeessa kuvataan kaikkien lintujen pitoon liittyvät yleiset periaatteet. MUUT TÄHÄN OHJEESEEN LIITTYVÄT OHJEET M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. Seuraavat yleisohjeet: Toisilleen vieraiden yksilöiden yhdistäminen, Sairauden oireiden tunnistaminen ja hoitoon toimittaminen, Eläinten käsittely ja kuljetus, Alaikäisen ostajan lomake sekä asiakasohjeet Pienlemmikit ja lapset. ja Eläimen ottamista harkitseville. YLEISTÄ Lintujen yleiskunto tulee tarkistaa päivittäin, myös viikonloppuisin. Lisäksi on varmistettava, että linnuilla on jatkuvasti riittävästi ruokaa ja juomaa. Vettä tulee olla jatkuvasti saatavilla. Vesi vaihdetaan ja vesipullo tai -kuppi puhdistetaan päivittäin. Vesipullon toimivuus tulee varmistaa päivittäin. Ruokakuppi puhdistetaan vedellä vähintään kerran viikossa, tarvittaessa useammin. Tuoreruokakuppi puhdistetaan vähintään päivittäin. OLOSUHDEVAATIMUKSET Lintuja tulee pitää häkissä turvallisuussyistä. Häkki tulee sijoittaa siten, että linnuilla on kuulo- ja näköyhteys ympäristössä tapahtuvaan toimintaan. Häkin tulee kuitenkin sijaita rauhallisessa

2 ja suojaisassa paikassa, mielellään seinää vasten ja poissa pahimman hälyn keskeltä. Vähintään yhden häkin seinistä on oltava umpinainen. Eläimen pitopaikka ei saa olla näyteikkunassa. On suositeltavaa, että asiakkaat voivat tarkastella häkkiä vain yhdestä suunnasta. Häkkiä ei tule sijoittaa suoraan auringonvaloon tai vetoisaan paikkaan, esim. ikkunan tai oven viereen. Mikäli kyseessä on kuitenkin suuri lentohäkki, se voidaan sijoittaa aurinkoisellekin paikalle, mikäli osa häkistä on jatkuvasti varjossa. Lintujen häkkiä ei saa sijoittaa suoraan lattian tasalle, ellei kyseessä ole suuri lentohäkki. Linnun tulee päästä istumaan normaalin katselukorkeuden yläpuolelle tunteakseen olonsa turvalliseksi. Häkkiä ei saa sijoittaa siten, että siitä on näköyhteys petoeläimiin (esim. fretti), joita linnut vaistonvaraisesti pelkäävät ja joiden läheisyys voi aiheuttaa niille stressiä. Saaliseläinten pitämistä samassa huoneessa petoeläinten kanssa tulee mahdollisuuksien mukaan välttää. Lintujen päivävalaistus tulee toteuttaa UVA+UVB lampuilla (ns. lintulampuilla), jotka sijoitetaan esimerkiksi kattoon tai seinään häkin ulkopuolelle. Linnuille voidaan tarvittaessa asentaa myös ns. lämpölamppu, jotta linnut pääsevät halutessaan lämmittelemään. Lämpölamppu tulee sijoittaa cm:n etäisyydelle lähimmästä orresta, jotta linnut eivät vahingossa polta itseään. Linnuilla on oltava mahdollisuus liikuntaan, jotta niiden luusto ja lihaksisto kehittyisivät normaalisti. Tämän vuoksi häkissä on oltava riittävästi vapaata lentotilaa sekä kooltaan ja materiaaliltaan lajille sopivia orsia. Orsia tulee olla niin paljon, että kaikki linnut mahtuvat orsille yhtä aikaa. Muoviset tai hiekkapaperilla päällystetyt orret eivät ole hyväksi lintujen jaloille, sillä ne rasittavat linnun jalkoja ja kuluttavat jalkapohjia. Hiottuja tehdasorsia tulee välttää, sillä ne eivät auta linnun virikkeellistämisessä. Orret ja lelut sijoitetaan siten, ettei lentäminen esty ja ettei lintu orren keskellä istuessaan osu seinään tai kattoon. 2

3 Linnuilla tulee olla lajille sopivia virikkeitä. Virikkeiden ja koriste-esineiden tulee olla turvallisia, myrkyttömiä, pihkattomia ja puhtaita. Häkkiin sijoitettavissa esineissä ei saa olla sellaisia koloja eikä teräviä tai irtoavia osia, joihin lintu voi juuttua tai loukata itsensä, tai kuituja, jotka voivat kietoutua esimerkiksi linnun jalkojen tai nokan ympärille. Peili ei sovi virikkeeksi linnulle, sillä se aiheuttaa linnulle stressiä. Häkkimateriaalin on oltava sellaista, etteivät linnun jalat, varpaat tai niska pääse juuttumaan kaltereiden väliin. Häkin pinnojen välin tulee olla niin pieni, ettei lintu saa päätään ulos pinnojen välistä. Häkissä ei tule olla pesäpönttöä ellei lintuja ole tarkoitus pesittää. Myöskään pesintään yllyttäviä materiaaleja, kuten heinää, lyhyitä oksanpätkiä yms. pesänrakennusmateriaalia ei tule tarjota. Lintuja pesitettäessä tulee varmistaa, että linnut eivät ole läheistä sukua toisilleen. On myös varmistettava, että yhdistettävät väri- tai muut muunnokset sopivat geneettisesti yhteen. KUIVIKKEET Häkin pohjamateriaaliksi käyvät vähintään viikon vanhat sanomalehdet, puuhake, kissoille tarkoitetut puupelletit tai muu pölyämätön kuivikemateriaali. Pölyävät materiaalit, kuten puhallushiekka, sekä tavallinen kissanhiekka eivät sovellu pohjamateriaaliksi. Sanomalehtipohja tulee vaihtaa noin joka toinen päivä, tarvittaessa useammin. Hygienia on erityisen tärkeää silloin, kun kyseessä ovat lajit, jotka syövät luonnossa maassa ja käyttävät häkin pohjaa kupeista pudonneitten siementen etsimiseen. Häkki puhdistetaan pääsääntöisesti vedellä, hajustettuja pesuaineita tulee välttää. Tarvittaessa pesuveteen voi laittaa pisaran mietoa saippuaa tai astianpesuainetta. Pöly ja ulosteet poistetaan kaikkialta häkistä aina tarvittaessa, vähintään viikoittain. RUOKINTA Linnut eivät kestä paastoa. Tämän vuoksi niillä on oltava jatkuvasti tarjolla vettä ja lajille sopivaa ruokaa. Häkissä tulee olla niin paljon ruokakuppeja, että kaikki linnut pystyvät ruokailemaan yhtä aikaa ilman että lintujen välille syntyy kiistoja. 3

4 SOSIAALISET VAATIMUKSET Linnut ovat pari- ja parvieläimiä, joten niitä tulee pitää pareittain tai ryhmässä, lajin vaatimusten mukaisesti. Mikäli ryhmässä pitäminen ei ole mahdollista, linnulla tulee olla kuulo- ja näkökontakti muihin lintuihin. Ihminen ei voi korvata linnulle lajitoveria. Jotkut lintuyksilöt saattavat olla epäsosiaalisia eivätkä välttämättä tule koskaan hyväksymään lajitovereitaan. Tällaisille linnuille ei tule väkisin tarjota toisen linnun seuraa, sillä tämä voi johtaa pahoihin yhteenottoihin ja jopa toisen yksilön kuolemaan. Ihmiseen tottuneen yksin pidetyn linnun kanssa tulee seurustella runsaasti. Seurustelulla tarkoitetaan verbaalista kanssakäyntiä, linnun nähtävissä olevaa touhuamista tai muuta rauhallista kontaktin ottamista, jota lintu ei koe uhaksi. Lintua ei tule myydä yksineläjäksi. Jos linnut ovat muodostaneet parin, ne tulee myydä yhdessä, ellei kyseessä ole eri sukupuolta olevat sisarukset. YHDISTÄMINEN VIERAIDEN LAJIEN KANSSA Lintuja pidetään pääsääntöisesti lajeittain muutamia lajikohtaisissa ohjeissa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Lintuja ei saa pitää samassa asumuksessa muiden eläinten kanssa. HOITOJÄRJESTYS Linnut eivät saa joutua minkäänlaiseen kosketukseen matelijoiden kanssa salmonellavaaran vuoksi. Lintuja voidaan kuitenkin pitää samassa tilassa matelijoiden kanssa, mikäli huolehditaan asianmukaisesti hygieniasta ja hoitojärjestyksestä. Hoito aloitetaan ns. puhtaimmista eläimistä ja terveistä yksilöistä. Uudet tulokkaat ja tartuntavaaralliset sairaat eläimet hoidetaan viimeiseksi. Linnut tulee hoitaa ennen matelijoita. Siirryttäessä hoitamaan eri lajiryhmiin (nisäkkäät, linnut, terraarioeläimet, kalat) kuuluvia eläimiä, kädet tulee pestä huolella hoitotoimenpiteiden välillä. Suositeltavaa on, että ensin hoidetaan nisäkkäät, niiden jälkeen linnut ja lopuksi terraarioeläimet. Hoitovälineiden tulee olla lajikohtaiset. 4

5 KÄSITTELY Lintuja käsitellään rauhallisin, varmoin mutta hellävaraisin ottein. Kesykin lintu säikkyy äkkiliikkeitä ja äkillisiä ääniä. Tarpeetonta käsittelyä tulee välttää, koska kiinniottaminen ja käsittely on linnulle erittäin stressaavaa. Lintua lähestytään rauhallisin liikkein niin, että se havaitsee lähestyjän. Nopeat liikkeet ylhäältä tai sivulta voivat aiheuttaa paniikkireaktion. Lintuja ei tule jahdata kiinni otettaessa, sillä saaliseläiminä ne kokevat jahtaamisen pelottavaksi. Linnun kiinniottamiseen käytetään pienisilmäistä haavia. Haaviin joutunutta lintua pidetään selästä hellävaraisella, mutta varmalla otteella painaen siivet kylkiä vasten, jolloin siivet eivät vahingoitu eikä lintu pääse lentoon. On erityisen tärkeää lukita linnun hartiat kehoa vasten, jottei se pääse rimpuilemaan irti. On huomattava, että lintua ei saa pitää kiinni rintalastan puolelta, koska tällöin sen hengitys saattaa estyä. Käsiteltäessä on varottava myös linnun niskaa. Käsineet tai linnun ympärille käärittävä pyyhe suojaavat käsittelijää puremilta. Tällöin täytyy kuitenkin varoa liian lujia otteita. Tilan hämärtäminen kiinnioton ajaksi voi olla eduksi, sillä lemmikkilinnut eivät näe liikkua pimeässä. Lintua tulee kantaa orrella varustetussa kuljetushäkissä tai tukevassa pahvilaatikossa, johon on tehty pieniä ilmareikiä. Käsiteltäessä on muistettava, että linnun luusto on hauras ja se vaurioituu herkästi häkin tai kuljetuslaatikon pudotessa. On myös varmistettava, ettei häkki tai laatikko pääse aukeamaan. Jos lintu on sairas tai sillä on kipuja tai se tuntee itsensä uhatuksi, se voi purra käsittelijäänsä. Tällöin erityisesti papukaijalintu saattaa jäädä pitämään nokallaan kiinni kädestä. Kättä ei tällöin saa ravistaa eikä nostaa, koska silloin lintu voi tarrata tiukemmin kiinni tai satuttaa itsensä. Nokka on irrotettava tilanteen mukaan kädestä hellävaraisesti tai odotettava, että lintu itse irrottaa otteensa. MUU HOITO Lemmikkeinä pidettävät linnut ovat päivälintuja, mutta nukkuvat silti päiväunia. Nukkuvan linnun häiritsemistä tulee välttää. 5

6 Useimmilla päivälinnuilla tulee olla himmeä yövalo. Mikäli lintu säikähtää jotakin, esimerkiksi hämäräaktiivisten eläinten rapistelua, se räpiköi häkissään ja voi loukata itsensä jollei se näe ympäristöään. Pelästys leviää helposti muihin lintuihin ja jopa viereisiin häkkeihin. Yövalo nopeuttaa rauhoittumista ja ehkäisee vahinkoja. Laji- ja yksilökohtaiset vaatimukset on kuitenkin otettava huomioon. Vaihtelevan paksuisilla luonnonpuilla ja pedikyyriorsilla voidaan linnun kynnet yleensä pitää tasaisen pituisina, eikä leikkaamistoimenpiteitä tarvita. Pedikyyriorret eivät kuitenkaan saa olla ainoita häkissä tarjolla olevia orsia. Jos kynnet kuitenkin kasvavat liikaa, ne täytyy leikata. Valoa vasten etenkin vaaleakyntisillä linnuilla erottaa kynnen sisällä kasvavan verisuonen. Leikkaaminen tapahtuu noin parin millimetrin päässä verisuonen päättymiskohdasta. Kynsien leikkaamiseen kelpaavat kissan tai jyrsijöiden kynsisakset. EI KYNSILEIKKURIT Lintujen nokka kasvaa jatkuvasti, joten ne tarvitsevat mahdollisuuden nokkaa kuluttavaan puuhailuun. Esimerkiksi kalkkikivi tarjoaa nokalle töitä. Nokan ylikasvu on harvinaista nuorilla, terveillä yksilöillä. Nokan leikkaaminen on jätettävä asian osaavalle henkilölle. Vedessä kylpeville linnuille tulee tarjota mahdollisuus kylpeä lajin vaatimusten mukaisesti. Pesuaineita ei tule käyttää. Lintua ei tarvitse kuivata kylvyn jälkeen, vaan se sukii ja ravistelee itsensä kuivaksi, mieluiten hehkulampun lämmössä. Jos lämmitysmahdollisuutta ei ole, on varmistettava, ettei huone pääse viilenemään esimerkiksi tuuletuksen seurauksena. MUNINTA JA SEN ESTÄMINEN Lintujen munittaminen myyntitiloissa ei ole suotavaa. Mikäli lintuja munitetaan, niille tulee järjestää rauhalliset olosuhteet ja kauppiaan tulee hankkia aiheesta riittävästi tietoa. Muniminen on naaraalle fyysisesti hyvin rasittavaa. Jos lintujen ei tahdota munivan, niille ei tule antaa pesäpönttöä eikä pesän rakentamiseen sopivaa materiaalia kuten heinää, lyhyitä oksanpätkiä yms. Mikäli linnut pyrkivät pesimään esimerkiksi ruokakuppiin, kuppiin kannetut pesäainekset tulee poistaa kaksi kertaa päivässä. Pöntön tai pesän puuttuessakin linnut laskevat joskus munia häkin pohjalle. Tällöin munat tulee keittää ja palauttaa häkkiin. Vaihtoehtoisesti munat voidaan korvata tekomunilla, joiden annetaan olla häkissä kunnes emo lopettaa hautomisen. Munia ei tule ottaa pois, sillä naaras munii usein puuttuvien munien tilalle uusia, mikä rasittaa naarasta. Mikäli häkissä on vain naaraita, munia ei tarvitse poistaa, koska ne eivät hedelmöity. 6

7 Poikasten ei saa antaa syntyä häkin pohjalle, sillä niiden kehitys voi kärsiä vakavasti tai ne saattavat kuolla. LINTUJEN KULJETTAMINEN Kuljettaminen ja uuteen ympäristöön joutuminen aiheuttavat linnuille voimakasta stressiä. Kuljetuksen yhteydessä toimitaan siten, että linnulle aiheutuu mahdollisimman vähän stressiä. Kuljetuksesta tarkemmin yleisohjeessa Eläinten kuljettaminen ELÄIMEN MYYNTI Eläintä ei tule myydä alle 15-vuotiaalle ilman holhoojan läsnäoloa. Eläimen myyminen vuotiaalle ilman holhoojan läsnäoloa edellyttää holhoojan allekirjoituksella varustettua eläinkaupasta saatavaa lupalomaketta tai vastaavat tiedot sisältävää liikkeen omaa lomaketta. Lomakkeessa holhooja varmistaa allekirjoituksellaan tutustuneensa eläimen hoito-ohjeisiin (Lajikohtaiset asiakasohjeet sekä yleisohje Pienlemmikit ja lapset ) ja antaa suostumuksensa eläimen hankintaan. LIITTEET Liite 1 Jakelulista 7

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 1.2 sivu 1/7 SERTIFIKAATTI laatija Tark. hyv. edell. ohje Pvm 26.2.2011 asiakirja EESP koodi HL2 SEEPRAPEIPON (Taenopygia/Poephila guttata) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio sivu 1/7 SERTIFIKAATTII laatija tark. hyv. edell. ohje Pvm 27.2.2011 asiakirja EESP koodi HL3 UNDULAATIN (Melopsittacus undulatus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu

Lisätiedot

Ihmisten seura ei korvaa lajitoverien seuraa. Seeprapeippo ei yleensä kesyynny eikä välitä ihmisen seurasta.

Ihmisten seura ei korvaa lajitoverien seuraa. Seeprapeippo ei yleensä kesyynny eikä välitä ihmisen seurasta. Asiakasohje: Seeprapeipon hoito 25.2.2011 1 LOGO SEEPRAPEIPON HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan

Lisätiedot

Ihmisten seura ei korvaa lajitoverien seuraa. On harhakäsitys, että yksinäinen lintu kesyyntyy paremmin kuin ryhmässä elävä.

Ihmisten seura ei korvaa lajitoverien seuraa. On harhakäsitys, että yksinäinen lintu kesyyntyy paremmin kuin ryhmässä elävä. Asiakasohje: Undulaatin hoito 27.2.2011 1 UNDULAATIN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan undulaatin

Lisätiedot

EETTISEN ELÄINKAUPAN SERTIFIKAATTI versio1 sivu 1/7 laatija tark. Hyv. edell. ohje Pvm asiakirja EESP

EETTISEN ELÄINKAUPAN SERTIFIKAATTI versio1 sivu 1/7 laatija tark. Hyv. edell. ohje Pvm asiakirja EESP EETTISEN ELÄINKAUPAN SERTIFIKAATTI versio1 sivu 1/7 laatija tark. Hyv. edell. ohje Pvm 27.2.2011 asiakirja EESP koodi HL1 NEITOKAKADUN (Nymphicus hollandicus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kuvataan kaikkien pikkunisäkkäiden pitoon liittyvät yleiset periaatteet.

Tässä ohjeessa kuvataan kaikkien pikkunisäkkäiden pitoon liittyvät yleiset periaatteet. EEETISEN ELÄINKAUPAN versio sivu 1/6 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell.ohje pvm. 22.11.2012 asiakirja EESP PIKKUNISÄKKÄIDEN YLEISOHJE Jakelu Jakelulistan mukaan koodi HNY1 OHJEEN TARKOITUS Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Ihmisten seura ei korvaa lajitoverien seuraa. On harhakäsitys, että yksinäinen lintu kesyyntyy paremmin kuin ryhmässä elävä.

Ihmisten seura ei korvaa lajitoverien seuraa. On harhakäsitys, että yksinäinen lintu kesyyntyy paremmin kuin ryhmässä elävä. Asiakasohje: neitokakadun hoito 26.2.2011 1 LOGO NEITOKAKADUN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan

Lisätiedot

laatija tark. hyv. edell. ohje Pvm koodi HY1 SAIRAUDEN OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA HOITOON TOIMITTAMINEN Jakelu jakelulistan mukaan

laatija tark. hyv. edell. ohje Pvm koodi HY1 SAIRAUDEN OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA HOITOON TOIMITTAMINEN Jakelu jakelulistan mukaan EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 1 sivu 1/7 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell. ohje Pvm 25.11.2013 asiakirja EESP koodi HY1 SAIRAUDEN OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA HOITOON TOIMITTAMINEN Jakelu jakelulistan

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kuvataan degun (Octodon degus) pitovaatimukset ja hoito eläinkaupassa.

Tässä ohjeessa kuvataan degun (Octodon degus) pitovaatimukset ja hoito eläinkaupassa. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 4 sivu 1/8 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell.ohje 4.10.2012 9.6.2016 7.12.2016 asiakirja EESP koodi HN8 DEGUN (Octodon degus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 2 sivu 1/7 SERTIFIKAATTI Laatija tark. hyv. edell. ohje 3.10.2012 asiakirja EESP koodi HN3 KESYHIIREN (Mus musculus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu jakelulistan

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 2 sivu 1/7 SERTIFIKAATTI laatija Tark. hyv. edell.ohje 17.10.2012 asiakirja EESP koodi HN2 ROTAN (Rattus norvegicus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu jakelulistan

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 2 sivu 1/8 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell.ohje Pvm 9.6.2016 17.10.2012 asiakirja EESP koodi HN6 CHINCHILLAN (Chinchilla lanigera) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY

Lisätiedot

Pvm asiakirja EESP

Pvm asiakirja EESP EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 3 sivu 1/8 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell. ohje 17.10.2012 Pvm 13.11.2016 30.5.2016 asiakirja EESP koodi HN4 GERBIILIN (Meriones unguiculatus) PITOVAATIMUKSET, HOITO

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 4 sivu 1/8 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell.ohjeet pvm 7.12.2016 18.10.2012 4.5.2013 17.1.2016 asiakirja EESP koodi HN9 KULTAHAMSTERIN (Mesocricetus auratus) PITOVAATIMUKSET,

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 3 sivu 1/8 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell.ohje 17.10.2012 15.4.2016 asiakirja EESP koodi HN5 KANIN (Oryctolagus cuniculus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu

Lisätiedot

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN versio 4 sivu 1/7 SERTIFIKAATTI laatija tark. hyv. edell.ohje 17.10.2012 14.5.2016 7.12.2016 asiakirja EESP koodi HN1 MARSUN (Cavia porcellus) PITOVAATIMUKSET, HOITO JA KÄSITTELY Jakelu

Lisätiedot

Kultahamsteri on erakko, jota ei saa pitää lajitoverin seurassa vieroituksen jälkeen.

Kultahamsteri on erakko, jota ei saa pitää lajitoverin seurassa vieroituksen jälkeen. Asiakasohje versio 3: Kultahamsterin hoito 7.12.2016 1 KULTAHAMSTERIN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Rotan elinikä on 2-3 vuotta. Täysikasvuinen urosrotta voi painaa yli 500 grammaa, naaraat ovat yleensä pienempiä kuin urokset.

Rotan elinikä on 2-3 vuotta. Täysikasvuinen urosrotta voi painaa yli 500 grammaa, naaraat ovat yleensä pienempiä kuin urokset. Asiakasohje versio 4: Rotan hoito 14.1.2018 1 ROTAN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan rotan

Lisätiedot

koodi M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

koodi M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN SERTIFIKAATTI ELÄINKAUPAN versio 1 sivu 1/8 laatija tark. hyv. edell. ohje pvm 20.9.2011 asiakirja EESP koodi ELÄINTEN KULJETTAMINEN Jakelu jakelulistan mukaan OHJEEN TARKOITUS Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Versio 5 sivu 1/9. M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys.

Versio 5 sivu 1/9. M4 Laatukäsikirjan, menettelyohjeiden ja hoito-ohjeiden jakelu ja lukuoikeudet sekä M7 Laatudokumenttien arkistointi ja hävitys. EETTISEN ELÄINKAUPAN SER- TIFIKAATTI Versio 5 sivu 1/9 laatija tark. hyv. edell.ohjeet 17.10.2012 4.5.2013 9.6.2016 7.12.2016 pvm. 12.6.2017 asiakirja EESP koodi HN8 KÄÄPIÖHAMSTEREIDEN PITOVAATIMUKSET,

Lisätiedot

Jos eläintä joudutaan pitämään yksin häkissä, sillä tulisi olla haju- ja kuuloyhteys lajitoveriin.

Jos eläintä joudutaan pitämään yksin häkissä, sillä tulisi olla haju- ja kuuloyhteys lajitoveriin. Asiakasohje versio 3: Gerbiilin hoito 13.11.2016 1 GERBIILIN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin) Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS HANHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, ULKOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, HÄKKIKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

Kartoituskäynnit. Location ID: Pesän rakennus. Päivämäärä: Vuodenaika. Eläimet. Rakenteet. Häkkien määrä. Kuivikkeet

Kartoituskäynnit. Location ID: Pesän rakennus. Päivämäärä: Vuodenaika. Eläimet. Rakenteet. Häkkien määrä. Kuivikkeet Location ID: Pesän rakennus Päivämäärä: Onko lämpötila varjotalossa/pesässä sopiva? Vuodenaika Eläimet Kevät Syksy Rakenteet Suomensupi Minkki Sinikettu Hopeakettu Varjotaloja (kpl): Halleja (kpl): Aita

Lisätiedot

Mikäli chinchilloiden välillä esiintyy tappelua tai esimerkiksi puremajälkiä, ne on erotettava välittömästi toisistaan erillisiin tiloihin.

Mikäli chinchilloiden välillä esiintyy tappelua tai esimerkiksi puremajälkiä, ne on erotettava välittömästi toisistaan erillisiin tiloihin. Asiakasohje versio 2: Chinchillan hoito 9.6.2016 1 CHINCHILLAN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht.

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien,

Lisätiedot

Mikäli deguilla esiintyy tappelua tai esimerkiksi puremajälkiä ne on erotettava välittömästi toisistaan.

Mikäli deguilla esiintyy tappelua tai esimerkiksi puremajälkiä ne on erotettava välittömästi toisistaan. Asiakasohje versio 3: Degun hoito 7.12.2016 1 DEGUN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan degun

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa

Lisätiedot

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian laiha. Kuntoluokka tärkeää. Nuoret naaraat myös hävittää

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Eläinten luokittelu Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM Eviran ohjaukseen kuuluvat täydentävät ehdot Evira ohjeistaa sekä kirjoittaa

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

HOITOSOPIMUS (kissa) 1/5

HOITOSOPIMUS (kissa) 1/5 HOITOSOPIMUS (kissa) 1/5 KISSAN OMISTAJA Nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Puhelin hoitojakson aikana Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana, yhteyshenkilönä toimii

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Eläinsuojelutarkastus - ankat - tarkastusosa

Eläinsuojelutarkastus - ankat - tarkastusosa Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS ANKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys tuotantoeläinten suojelua koskevan direktiivin

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen

Lisätiedot

Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy

Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerin kasvatus Kasvattamon valmistelut ennen untuvikkojen tuloa Untuvikkoaika Olosuhteet Hoitotoimet kasvatusaikana Päiväkirjan

Lisätiedot

Päivittäinen jalkineiden hoito

Päivittäinen jalkineiden hoito JALKINEIDEN HOITO 1. Perehdy jalkineiden hoidon ohjeisiin. 2. Tunnista jalkineiden materiaali ja puhdista jalkineet ohjeen mukaan. 3. Suojaspray suihkutetaan kengille ulkona. Suihkutusetäisyys kengistä

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

Koe-eläinten hankinta, saatavuus ja kuljetus

Koe-eläinten hankinta, saatavuus ja kuljetus Koe-eläinten hankinta, saatavuus ja kuljetus Koe-eläinkeskus/ Niina Kemppinen 9.10.2013 1 Eläinten hankinta Kaupalliset kasvattajat: Harlan, Charles River, Taconic, Scanbur, Jackson Laboratory Hyvä laatu,

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon

KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon KANOJA! Iloksi ja hyödyksi. Mu1a mitä pi6kään o1aa huomioon KANAT OVAT YKSILÖITÄ, JOTKA ELÄVÄT PARVESSA Kanoja tulee hankkia kerralla useampi. Kukko ei ole väl1ämätön. Kukon kaitsema parvi *on puuhakkaampi

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Marsun elinikä on 4-7 vuotta. Täysikasvuinen marsu voi painaa yli 1 kg:n verran.

Marsun elinikä on 4-7 vuotta. Täysikasvuinen marsu voi painaa yli 1 kg:n verran. Asiakasohje versio 3: Marsun hoito 7.12.2016 1 MARSUN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Lintujen anatomia sekä ensiapu öljyonnettomuudessa

Lintujen anatomia sekä ensiapu öljyonnettomuudessa Lintujen anatomia sekä ensiapu öljyonnettomuudessa Helsingin Yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta Luennon aiheita Millainen on terve lintu? Mitä öljy tekee linnulle? Miten öljyyntynyttä lintua

Lisätiedot

Eläinsuojelutarkastus - avokanala - tarkastusosa

Eläinsuojelutarkastus - avokanala - tarkastusosa Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 1999/74/ETY

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE Fiproniili tappaa puutiaiset, kirput ja väiveet (S)-Metopreeni estää munien, toukkien

Lisätiedot

Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä

Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Mitä syö: Silkkiuikku Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Kuka syö: minkki hajottajat Tiesitkö? Silkkiuikun liikkuminen maalla on vaivalloista

Lisätiedot

Nimi: Lähiosoite: Postinumero ja toimipaikka: Puhelin hoitojakson aikana: Yhteystiedot: alkaa / / 201 klo päättyy / / 201 klo

Nimi: Lähiosoite: Postinumero ja toimipaikka: Puhelin hoitojakson aikana: Yhteystiedot: alkaa / / 201 klo päättyy / / 201 klo HOITOSOPIMUS KISSAN KUTSUMANIMI: KISSAN OMISTAJA Nimi: Lähiosoite: _ Postinumero ja toimipaikka: Puhelin: Puhelin hoitojakson aikana: Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana, yhteyshenkilönä

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS BROILERI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Villi vai kesy Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Naudan käyttäytyminen Nauta on alun perin tasangolla elänyt saaliseläin Kesyyntymisestä ja jalostuksesta huolimatta lajille tyypilliset käyttäytymismallit

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

Ohjeita kotitarvekanojen pitoon

Ohjeita kotitarvekanojen pitoon Ohjeita kotitarvekanojen pitoon KANAT Eviran muistilista kanojen pitäjälle: 1. Rekisteröidy kanojen pitäjäksi kuntasi maaseututoimeen 2. Lisäksi kaava-alueella ota yhteyttä kuntasi terveydensuojeluviranomaiseen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Jos tahdot yhdistää toisilleen vieraat poikaset, pyydä asiaa koskeva ohje kauppiaalta.

Jos tahdot yhdistää toisilleen vieraat poikaset, pyydä asiaa koskeva ohje kauppiaalta. Asiakasohje versio 3: Kanin hoito 14.1.2017 1 KANIN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje. Tässä ohjeessa kuvataan kanin

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen

ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Toimivat ruokintaratkaisut

Toimivat ruokintaratkaisut Toimivat ruokintaratkaisut Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Ruokinnan automatisointi Ruokinnan automatisoinnilla tehdään säästöjä ajankäytössä ja työmäärän vähetessä säästyy kustannuksia Heinäautomaatit

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin) Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS ANKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Öljyyntyneiden lintujen hoitoprosessi

Öljyyntyneiden lintujen hoitoprosessi Jaakko Poikonen /WWF Öljyyntyneiden lintujen hoitoprosessi Työturvallisuus ja vapaaehtoisen toiminta Vanessa Klötzer Mauri Rautkari/WWF-Finland Öljyyntyneiden lintujen hoito Miksi hoitaa öljyyntyneitä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500

KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 KÄYTTÖOHJE AURINKOVARJON JALKAAN KIINNITETTÄVÄ LÄMMITIN P1500 Lue käyttöohje ennen lämmittimen käyttöönottoa Käytä lämmitintä ainoastaan käyttöohjeiden mukaisesti. Muu käyttö voi aiheuttaa tulipalon, sähköiskun

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Aavikkohamsterin elinikä on 2,5-3 vuotta. Aikuinen aavikkohamsteri painaa noin 20 grammaa. Vartalon pituus on n. 4,5-5 cm, hännän pituus n. 0,5 cm.

Aavikkohamsterin elinikä on 2,5-3 vuotta. Aikuinen aavikkohamsteri painaa noin 20 grammaa. Vartalon pituus on n. 4,5-5 cm, hännän pituus n. 0,5 cm. Asiakasohje versio 3: Kääpiöhamstereiden hoito 7.12.2016 1 KÄÄPIÖHAMSTEREIDEN HOITO JA KÄSITTELY Tämä ohje on Eettisen Eläinkaupan sertifikaattiliikkeen jakama lemmikkieläimen hoito- ja käsittelyohje.

Lisätiedot

KOKOELMIEN HOITO. konservaattori Kaisa Lindewall Satakunnan Museo

KOKOELMIEN HOITO. konservaattori Kaisa Lindewall Satakunnan Museo KOKOELMIEN HOITO konservaattori Kaisa Lindewall Satakunnan Museo 11.4.2018 Taistelu aikaa vastaan Miksi esineitten käsittelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota Pöly ja lika tuhoavat materiaaleja

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Ympäristöneuvonnan neuvontapäivät Tampere 15.3.2016 Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö Taina Mikkonen Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot

Lisätiedot

Kananmunatuotannon luvat. Sirpa Leväinen, Rantasalmen yhteistoimintaalueen (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) maaseutupäällikkö 28.11.

Kananmunatuotannon luvat. Sirpa Leväinen, Rantasalmen yhteistoimintaalueen (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) maaseutupäällikkö 28.11. Kananmunatuotannon luvat Sirpa Leväinen, Rantasalmen yhteistoimintaalueen (Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava) maaseutupäällikkö 28.11.2013 Munien alkutuotanto Kananmunien tuotanto on elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan Tehtaalla

Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan Tehtaalla Hygienia ja tuoteturvallisuus osa päivittäistä työrutiinia Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan Tehtaalla Tärkeä tuoteturvallisuus Tämä esite on tarkoitettu koko Suomen Sokeri Oy:n Porkkalan tehtaan henkilöstölle,

Lisätiedot

Hyönteistuotanto - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila

Hyönteistuotanto - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila Hyönteistuotanto - Hermanni Nieminen, Niittykummun maatila Hyönteisten alkutuotannon vaatimukset VIRANOMAISILMOITUKSET Hyvissä ajoin (4vko) ennen toiminnan aloittamista ilmoitus alkutuotantopaikasta oman

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Suojaimet. Yleistä hengityssuojaimista. Yleistä suoja-asuista

Suojaimet. Yleistä hengityssuojaimista. Yleistä suoja-asuista Suojaimet Yleistä hengityssuojaimista Altistusta ilmateitse voi vähentää käyttämällä erilaisia suojaimia. Suojaimessa on aina omat päästönsä, joten kaikki suojaimet eivät sovellut kaikille hajusteyliherkille.

Lisätiedot

Turvallinen koti vauvalle

Turvallinen koti vauvalle Turvallinen koti vauvalle OPAS VAAROJEN JA TAPATURMIEN ENNALTAEHKÄISYYN VAUVAPERHEILLE Arki vauvan kanssa tuo mukanaan hurjan määrän ihan uusia asioita ja samalla huolen siitä, millaisia vaaranpaikkoja

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot