mmm.fi MMM002:00/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "mmm.fi MMM002:00/2016"

Transkriptio

1 mmm.fi MMM002:00/ /06.09/20 PÄÄTÖS 1(6) Jakelussa mainituille MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTON KOKOONPANON MUUTOS Valtioneuvosto on asettanut hallinnonalojen välisen Maaseutupolitiikan neuvoston, jonka tehtävänä on yhteensovittaa maaseudun kehittämistoimia ja edistää maaseutuun kohdistettavien voimavarojen käyttöä. Maaseutupolitiikan neuvosto on asetettu maa-ja elintarviketalouden, maaseudun, sekä saariston tutkimus-ja kehittämishankkeiden rahoituksesta annetun lain (1413/2011) 5 a :n nojalla. Pykälän mukaan valtioneuvosto voi asettaa maaseutu- tai saaristopoliittisesti merkittävien kokonaisuuksien valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittamista sekä ennakointia, seurantaa ja arviointia varten yhteistyöryhmiä. Yhteistyöryhmien jäsenistön muutoksista päättää maa-ja metsätalousministeriö. Maaseutupolitiikan neuvoston varapuheenjohtajana toiminut elinkeinoministeri Olli Rehn on siirtynyt uusiin tehtäviin ja uutena elinkeinoministerinä on aloittanut Mika Lintilä. Työ-ja elinkeinoministeriö on esittänyt, että Lintilä nimettäisiin Rehnin tilalle maaseutupolitiikan neuvoston varapuheenjohtajaksi. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää elinkeinoministeri Mika Lintilän maaseutupolitiikan neuvoston varapuheenjohtajaksi ja vapauttaa Olli Rehnin varapuheenjohtajan tehtävästä. Lisäksi tehdään jäsenorganisaatioiden esitysten mukaisesti seuraavat muutokset jäsenistössä: Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, nimetään maa- ja metsätalousministeriön varsinaiseksi jäseneksi maatalousneuvos Taina Vesannon tilalle. Maatalousneuvos Taina Vesanto, nimetään maa- ja metsätalousministeriön varajäseneksi Risto Artjoen tilalle. Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä, nimetään työ-ja elinkeinoministeriön varsinaiseksi jäseneksi, osastopäällikkö Taina Susiluodon tilalle. Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä, nimetään työ-ja elinkeinoministeriön varajäseneksi teollisuusneuvos Marja-Riitta Pihlmanin tilalle. Ylijohtaja Ari Niiranen, nimetään ympäristöministeriön varsinaiseksi jäseneksi ylijohtaja Timo Tannisen tilalle. Ympäristöneuvos Tarja Maaranen, nimetään ympäristöministeriön varajäseneksi ylitarkastaja Anne Polson tilalle. Ylijohtaja Marko Pukkinen, Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta nimetään Aluehallintovirastojen jäseneksi ylijohtaja Elli Aaltosen tilalle. Ylijohtaja Mikael Luukanen, Lounais-Suomen aluehallintovirastosta nimetään Aluehallintovirastojen varajäseneksi ylijohtaja Kaisa Ainasojan tilalle. A MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JORO- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET *> MINISTRY OF AGRICULTURE AND FORESTRY. PL 30,00023 VALTIONEUVOSTO (Helsinki). PB 30, STATSRÄDET (Helsingfors) - PO Box 30, FI GOVERNMENT, Finland (Helsinki) - puh faksi (09) tfn fax (09) tel fax

2 LIITE 2(6) Asiantuntija Hanna Mattila, nimetään Sitran varajäseneksi johtavan asiantuntija Nani Pajusen tilalle. Maatalous-ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Hallitussihteeri Laura North JAKELU Maaseutupolitiikan neuvoston jäsenorganisaatiot Puheenjohtaja: maa-ja metsätalousministeri Varapuheenjohtaja: työ-ja elinkeinoministeri Muut jäsenet seuraavista organisaatioista: Liikenne-ja viestintäministeriö Maa-ja metsätalousministeriö Oikeusministeriö Opetusministeriö Sisäministeriö Sosiaali-ja terveysministeriö Työ-ja elinkeinoministeriö V altiovarainministeriö Y mpäristöministeriö Aluehallintovirastot (AVI) Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto, ARENE ry Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset (ELY) Folktinget Kirkkohallitus Korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö, AKAVA ry Leader-toimintaryhmät Maakuntien liitot Maa-ja metsätaloustuottajain keskusliitto, MTK Maaseudun Sivistysliitto Marttaliitto Pro Agria Saaristoasiain neuvottelukunta, SANK Sitra

3 LIITE 3(6) Soste ry Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, SAK ry Suomen Kuntaliitto Suomen Kylätoiminta ry Suomen luonnonsuojeluliitto Suomen metsäkeskus Suomen Metsästäjäliitto Suomen yliopistot, UNIFI ry Suomen Yrittäjät ry Suomen 4H-liitto Svenska lantbruksproducentemas centralförbund, SLC Toimihenkilökeskusjärjestö, STTK ry

4 LIITE 4(6) Maaseutupolitiikan neuvoston kokoonpano alkaen Puheenjohtaja maatalous-ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen maa-ja metsätalousministeriö Varapuheenjohtaja elinkeinoministeri Mika Lintilä työ-ja elinkeinoministeriö Jäsenet Liikenne-ja viestintäministeriö: Kari Ojala, viestintäneuvos varajäsen: Kaisa Kuukasjärvi, ylitarkastaja Maa-ja metsätalousministeriö: Minna-Mari Kaila, osastopäällikkö varajäsen: Taina Vesanto, maatalousneuvos Oikeusministeriö: Maria Wakeham-Hartonen, erityisasiantuntija varajäsen: Niklas VVilhelmsson, neuvotteleva virkamies Opetus-ja kulttuuriministeriö: Riitta Kaivosoja, ylijohtaja varajäsen: Mika Tammilehto, johtaja Sisäministeriö: Harri Martikainen, kehittämisneuvos varajäsen: Jutta Antikainen, ylitarkastaja Sosiaali-ja terveysministeriö: Ralf Ekebom, neuvotteleva virkamies varajäsen: Carolina Sierimo, ylitarkastaja Työ-ja elinkeinoministeriö: Kaisa-Leena Lintilä, aluekehitysjohtaja varajäsen: Ulla Hiekkanen-Mäkelä, teollisuusneuvos Valtiovarainministeriö: Anne-Marie Välikangas, finanssineuvos varajäsen: Jyri Inha, lainsäädäntöneuvos Ympäristöministeriö: Ari Niiranen, ylijohtaja varajäsen: Tarja Haaranen, ympäristöneuvos Aluehallintovirastot (AVI): Marko Pukkinen, ylijohtaja, Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto varajäsen: Mikael Luukanen, ylijohtaja, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto, ARENE ry: Jussi Halttunen, rehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu varajäsen: Mervi Vidgren, rehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset (ELY): Kari Virranta, ylijohtaja, Pohjois-Savon ELY-keskus varajäsen: Pirkko Saarela, ylijohtaja, Lapin ELY-keskus

5 LIITE 5(6) Folktinget: Markus Österlund, folktingssekreterare varajäsen: Ann-Sofi Backgren, specialsakkunnig Kirkkohallitus: Kari Latvus, asiantuntija varajäsen: Mia Aitokari, erikoismaatalousyrittäjä Korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö, AKAVA ry: Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, Agronomiliitto varajäsen: Tapio Hankala, toiminnanjohtaja, Metsänhoitajaliitto Leader-toimintaryhmät: Riitta Bagge, toiminnanjohtaja, Etelä-Karjalan Kärki-Leader ry varajäsen: Heikki Konsala, paikalliskehittäjä, Pirkan Helmi ry Maakuntien liitot: Asko Peltola, maakuntajohtaja, Etelä-Pohjanmaa varajäsen: Eira Varis, vs. kehittämisjohtaja, Pohjois-Karjala Maa-ja metsätaloustuottajain keskusliitto, MTK: Antti Sahi, toiminnanjohtaja varajäsen: Marko Mäki-Hakola, elinkeinopäällikkö Maaseudun Sivistysliitto: Paula Yliselä, toiminnanjohtaja varajäsen: Vaula Hacklin, koulutussuunnittelija Marttaliitto: Reijo Petrell, hallinto-ja talousjohtaja varajäsen: Asta Kuosmanen, varatoiminnanjohtaja Pro Agria: Juha Nuutila, toimitusjohtaja, ProAgria Keskusten Liitto ry varajäsen: Ritva-Liisa Nisula, toimitusjohtaja, ProAgria Keski-Pohjaamaa ry Saaristoasiain neuvottelukunta, SANK: Hanna Kosonen, puheenjohtaja, kansanedustaja varajäsen: Kaj Turunen, varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sitra: Mari Pantsar, johtaja varajäsen: Hanna Mattila, asiantuntija Soste ry: Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija varajäsen: Elina Pajula, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, SAK ry: Auli Korhonen, elinkeinopoliittinen asiantuntija varajäsen: Jukka Kärnä, elinkeinopoliittinen asiantuntija Suomen Kuntaliitto: Jari Koskinen, toimitusjohtaja varajäsen: Taina Väre, erityisasiantuntija Suomen Kylätoiminta ry: Petri Rinne, puheenjohtaja varajäsen: Risto Matti Niemi, pääsihteeri

6 LIITE 6(6) Suomen luonnonsuojeluliitto: Sirkku Manninen, varapuheenjohtaja varajäsen: Tapani Veistola, erityisasiantuntija Suomen metsäkeskus: Markku Granander, kehittämishankkeiden johtava asiantuntija varajäsen: Jyrki Haataja, aluekehityksen johtava asiantuntija Suomen Metsästäjäliitto: Jani Nuijanmaa varajäsen: Tiina Eklund, yhteyspäällikkö Suomen yliopistot, UNIFI ry: Toivo Muilu, dosentti, Luonnonvarakeskus, Oulu varajäsen: Sari Iivonen, tutkimuskoordinaattori, Ruralia-Instituutti, Mikkeli Suomen Yrittäjät ry: Hannamari Heinonen, elinkeinopoliittinen asiamies varajäsen: Susanna Kallama, elinkeinoasioiden päällikkö Suomen 4H-liitto: Riitta Huhtala, aluejohtaja varajäsen: Sampo Juhajoki, metsäasiantuntija Svenska lantbruksproducentemas centralforbund SLC: Rikard Korkman, ombudsman varajäsen: Johan Äberg, verksamhetsledare Toimihenkilökeskusjärjesto, STTK ry: Hakan Nystrand, puheenjohtaja varajäsen: Juha Isoniemi, työmarkkina-asiamies

mmm.fi MMM002:00/2016

mmm.fi MMM002:00/2016 mmm.fi 23.10.2017 MMM002:00/2016 55/06.09/20 PÄÄTÖS 1(5) Jakelussa mainituille MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTON KOKOONPANON MUUTOS Valtioneuvosto on 31.3.2016 asettanut hallinnonalojen välisen Maaseutupolitiikan

Lisätiedot

mmm.fi MMM002:00/2016

mmm.fi MMM002:00/2016 mmm.fi 22.5.2017 MMM002:00/2016 55/06.09/20 PÄÄTÖS 1(5) Jakelussa mainituille MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTON KOKOONPANON MUUTOS Valtioneuvosto on 31.3.2016 asettanut hallinnonalojen välisen Maaseutupolitiikan

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja verkosto @Maaseutupolitiikka #maaseutupolitiikka VUODESTA 1988 NYKYPÄIVÄÄN 1988-1991 Maaseudun kehittämisprojekti 1992-1994 Maaseutupolitiikan neuvottelukunta 1995-2015

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA

Lisätiedot

MAASEUDUN TULEVAISUUS

MAASEUDUN TULEVAISUUS Alue- ja kaupunkipolitiikan keskustelutilaisuus 21.4. 2017 MAASEUDUN TULEVAISUUS Christell Åström, pääsihteeri Maaseutupolitiikan neuvosto MANE TAUSTA 1995-2015 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1995-2015

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh ,

Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh , LUOLUOL 241606 1 (5) 26.9.2017 MMM032:00/2017 1568/01.01./2017 Jakelussa mainitut NIMEÄMISPYYNTÖ, ELINTARVIKEMARKKINALAINSÄÄDÄNTÖÄ VALMISTELEVA TYÖ- RYHMÄ Jakelussa mainittuja tahoja pyydetään nimeämään

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

-jäsen, piiripäällikkö Jarkko Parpala, Metsä Group, - varajäsen, aluejohtaja Antti Partanen, Stora Enso Metsä.

-jäsen, piiripäällikkö Jarkko Parpala, Metsä Group, - varajäsen, aluejohtaja Antti Partanen, Stora Enso Metsä. ^ m m m. A Päivämäärä 30.5.2017 1(5) Dnro 811/06.09/2017 Suomen metsäkeskus Viite Asia MAAKUNNALLISTEN METSÄNEUVOSTOJEN TÄYDENTÄMINEN Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011, muut 1421/2014) 6 :n

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Taina Vesanto avasi kokouksen klo 10:13.

Varapuheenjohtaja Taina Vesanto avasi kokouksen klo 10:13. MUISTIO 1/2017 21.3.2017 MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO (MANE) Aika: Tiistai 21.3.2017, klo 10.00 12.00 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, sali 505, Helsinki Paikalla: Jäsenet/varajäsenet: Kimmo Tiilikainen,

Lisätiedot

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 06.06.2018 1072/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA; 1) VUODELTA 2018 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministrg of Agriculture and Forestrg LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 22.3.2019 508/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE. Tausta

PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE. Tausta MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETTAMISPÄÄTÖS 1807/07.01.00/2016 4.1.2017 PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO -HANKE Asettaminen Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut hankkeen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;

Lisätiedot

LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto

LIITE 1 TEM120:00/2008. KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot. Pyydetty lausunto lausunto 11.5.2009 LIITE 1 KAIVOSLAIN UUDISTAMINEN: Pyydetyt ja saadut lausunnot Pyydetty lausunto Saatu Huomautuksia lausunto Ulkoasiainministeriö Kommentteja sähköpostitse Oikeusministeriö Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Liite 1 1.12.2016 SEURANTAKOMITEAN ASETTAMINEN SUOMEN TAKAUSOHJELMALLE KASVUYRITYSTEN RAHOITUKSEN SAATAVUUDEN PARANTAMISEKSI Tausta Euroopan komissio hyväksyi 26.5.2016

Lisätiedot

- edistää maa- ja metsätalouden geenivarojen kestävää käyttöä

- edistää maa- ja metsätalouden geenivarojen kestävää käyttöä ASETTAMISPÄÄTÖS 114603 1 (5) 20.2.2012 MMM055:00/2011 GEENIVARANEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN Maa- ja metsätalousministeriö on tänään asettanut geenivaraneuvottelukunnan toimikaudeksi 1.3.2012-31.12.2016.

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 229839 1(2) mmm.fi 2.2.2017 194/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2)

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 255535 1(2) mmm.fi 12.7.2018 1291/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ESITYSLISTA Aika 7. 8.6.2012 7.6. klo 12 16.30, lounas klo 11 8.6. klo 9, aamukahvia

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI LAUSUNTOPYYNTÖ 251422 1(5) m m m. A 23.3.2018 1463/01.01/2016 Jakelussa mainitut MMM045:00/2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HUONEISTOTIETOJÄRJES- TELMÄÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa-ja

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN SEURANTAKOMI- TEAN TYÖJÄRJESTYS

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN SEURANTAKOMI- TEAN TYÖJÄRJESTYS MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN 2014 2020 SEURANTAKOMI- TEAN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty seurantakomitean kokouksessa 29.1.2015 ja vahvistettu maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (MMM013:00/2014)

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi

Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi Lausuntopyyntö 24.2.2015 Jakelussa mainituille OKM 15/010/2015 Asia: Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Opetus-ja kulttuuriministeriä pyytää lausuntoanne

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Liite 1 Muistio 3/ MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO (MANE)

Liite 1 Muistio 3/ MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO (MANE) Liite 1 Muistio 3/2016 20.12.2016 MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO (MANE) Aika: Tiistai 20.12.2016, klo 09.00 11.00 Paikka: Työ- ja elinkeinoministeriö, Ratakatu 3, kh. Auditorio Jäsenet/varajäsenet: Kimmo

Lisätiedot

ASETTAMISPÄÄTÖS CAP , markkinoiden kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä

ASETTAMISPÄÄTÖS CAP , markkinoiden kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä Maa- ja ASETTAMISPÄÄTÖS 26.9.2018 MMM019:00/2018 CAP 2021-2027, markkinoiden kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä Asettaminen Maa-ja on tänään asettanut CAP 2021-2027, markkinoiden kehittämistoimenpiteitä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 224586 1(2) 7.11.2016 1708/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Tuomioistuinviraston perustaminen

Tuomioistuinviraston perustaminen Lausuntopyyntö 21.04.2017 OM 9/021/2016 Tuomioistuinviraston perustaminen Johdanto asetti 10.5.2016 toimikunnan valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan määräaika päättyi 28.2.2017.

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Ammm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 289/01.02/2018 6.2.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAITOTUOT TEIDEN, HEDELMIEN JA VIHANNESTEN KOULUJAKELUTUESTA KEVÄTLUKUKAUDELLA

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

/01.02/2018

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 3.9.2018 1449/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA LIHAN JA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA MAIDON KULJETUSAVUS TUKSESTA

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Marja-Leena Härkönen

Valtioneuvoston kanslia Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Marja-Leena Härkönen Valtioneuvoston kanslia Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Marja-Leena Härkönen 14.12.2017 SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNNAN KOKOONPANON MUUTTAMI- NEN 1.1 Taustaa Valtioneuvosto asetti Suomen kestävän

Lisätiedot

CAP , maaseudun kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä

CAP , maaseudun kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä Maa- ja metsätalousministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS 26.9.2018 MMM020:00/2018 CAP 2021-2027, maaseudun kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä Asettaminen Maa-ja metsätalousministeriö on tänään asettanut

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 8.10.2018 1508/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

1 Asettamispäätös VM055:00/2017, VM056:00/2017, VM057:00/2017, VM058:00/2017, VM059:00/2017, VM060:00/2017

1 Asettamispäätös VM055:00/2017, VM056:00/2017, VM057:00/2017, VM058:00/2017, VM059:00/2017, VM060:00/2017 1 MAAKUNTAUUDISTUKSEN TIEKARTAN VALMISTELURYHMIEN ASETTAMINEN Asettaminen Toimikausi Tausta Tavoite ja tehtävät Toimeenpanon valtakunnallinen valmisteluryhmä (VM037:09/2016) valmisteli maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 20.08.2018 LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Johdanto

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Johtaja Riitta Korpiluoma (2002 ), Helsinki VARSINAISET JÄSENET Maa- ja metsätalousministeriön edustajat Maatalousneuvos

Lisätiedot

Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri hankkeen.

Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri hankkeen. ASETTAMISPÄÄTÖS 1 (5) 10.5.2016 MMM024:00/2016 SÄHKÖISEN ASUNTO-OSAKEREKISTERI -HANKKEEN ASETTAMINEN Toimikausi Tausta Maa ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään asettanut sähköisen asunto osakerekisteri

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry LAUSUNTOPYYNTÖ 04.09.2019 1 (2) 1289/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo

Lisätiedot

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Sodankylän kunnan tervehdys

Sodankylän kunnan tervehdys LAPIN ALUEELLINEN MAANPUOLUSTUSKURSSI NRO 51 30.1. 3.2.2017 / LUOSTO Maanantai 30.1. 08.00 - Linja-autokuljetus Rovaniemeltä 10.00-12.00 Ilmoittautuminen, lounas 12.00-12.40 Kurssin avaus Lapin sotilassoittokunta

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus 10.2.2015, Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 TULA VNP*): Korkeakoulujen

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö on tänään asettanut CAP , maataloustuotannon kehittämistoimenpiteitä valmistelevan työryhmän.

Maa-ja metsätalousministeriö on tänään asettanut CAP , maataloustuotannon kehittämistoimenpiteitä valmistelevan työryhmän. Maa- ja metsätalousministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS 26.9.2018 MMM022:00/2018 CAP 2021-2027, maataloustuotannon kehittämistoimenpiteitä valmisteleva työryhmä Asettaminen Maa-ja metsätalousministeriö on tänään

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. A mmm.a 2.10.2018 1591/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 258496 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen ja työn toteutus eri osapuolten kesken Koulutuksen järjestäjien tilaisuus 15.9.2008 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi

Lisätiedot

rri rii ih1hhi.f i misestä.

rri rii ih1hhi.f i misestä. rri rii ih1hhi.f i 1(2) 6.6.2016 960/00.03.09/2016 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Aleksanterinkatu 18 15140 LAHTI Ville Laki Suomen metsäkeskuksesta (418/2011)14 (muut. 1421/2014) Asia SUOMEN METSÄKESKUKSEN

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 17.10.2018 1674/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN REHUNURMEN, REHUOHRAN JA KEVÄTVEHNÄN VÄLIAI

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta tutkimusjärjestelmän uudistajana

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta tutkimusjärjestelmän uudistajana Sektoritutkimuksen neuvottelukunta tutkimusjärjestelmän uudistajana pääsihteeri Sari Löytökorpi sektoritutkimuksen neuvottelukunta Sektoritutkimus poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnallisia palveluja

Lisätiedot

Valtioneuvoston yleisistunto Huotarinen Heini (85) Ylitarkastaja p

Valtioneuvoston yleisistunto Huotarinen Heini (85) Ylitarkastaja p Valtioneuvoston yleisistunto 9.2.2017 Huotarinen Heini (85) Ylitarkastaja p. 029 5150127 Ministeri Lindström Oikeusministeriö Neuvottelukunnan asettaminen Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan

Lisätiedot

SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA

SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA SOTE-JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN YHTEYDESSÄ KUULTUJA TAHOJA Lausunnot, joita on annettu sote- ja maakuntauudistukseen liittyen, löytyvät valtion hankeikkunasta (http://vnk.fi/hankkeet ). Hankkeen

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Konkurssilain tarkistaminen

Konkurssilain tarkistaminen Lausuntopyyntö 16.04.2018 OM 25/41/2015 Konkurssilain tarkistaminen Johdanto Oikeusministeriö asetti 14.10.2015 työryhmän valmistelemaan ensi vaiheessa EU:n uudelleenlaaditun maksukyvyttömyysasetuksen

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet. Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM

Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet. Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM Uudistettu asiakasneuvottelukunta on aloittanut tänä vuonna Valtiovarainministeriön asettamispäätös 6.2.2017 Asiakasneuvottelukunta

Lisätiedot

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 KUTSU Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Hallituksen kärkihankkeet ovat lähdössä liikkeelle. Valtioneuvosto

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntavalmistelun NEUVOTTELUKUNTA

Uudenmaan maakuntavalmistelun NEUVOTTELUKUNTA Täysillä tulevaisuuteen Uudenmaan maakuntavalmistelun NEUVOTTELUKUNTA 16.3.2017 Petri Knaapinen Ylijohtaja Uudenmaan ELY-keskus 16.3.2017 Uudenmaan esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta Valmistelutahot,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 262839 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 61/06.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 12.1.2017 Liite 2 Maaseutuvirasto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset VUODEN 2017 VALTION TALOUSARVIOON OTETUN MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN MAASEUTUVIRASTON SEKÄ

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENTEN VAIHTUMINEN 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MYR:n koulutustilaisuus 13.11.2017 Satu Sikanen Aluekehitysjothaja Etelä-Karjalan liitto 1 HISTORIAA / Maakunnan yhteistyöryhmiä alettiin muodostaa

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö YM029:00/2016 06.02.2018 YM008:00/2015, Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin johtoryhmä / teemaryhmä

Alue-ennakoinnin johtoryhmä / teemaryhmä Alue-ennakoinnin johtoryhmä / teemaryhmä Aro Timo, kehittämispäällikkö, Porin kaupunki Aro-Heinilä Asko, suunnittelujohtaja, Rauman kaupunki Isokallio Matti, johtaja, Sataedu Karvonen Marja, ylijohtaja,

Lisätiedot

Ministeriön lausuntopyynnöt löytyvät myös intemet-sivustolta MMM:n vireillä olevat lausuntopyynnöt

Ministeriön lausuntopyynnöt löytyvät myös intemet-sivustolta MMM:n vireillä olevat lausuntopyynnöt LAUSUNTOPYYNTÖ 247070 1(2) 18.1.2018 127/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS STM103:00/2015 STM/4578/

Sosiaali- ja terveysministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS STM103:00/2015 STM/4578/ Sosiaali- ja terveysministeriö ASETTAMISPÄÄTÖS STM103:00/2015 STM/4578/2016 30.3.2017 Rajat ylittävän terveydenhuollon neuvottelukunnan asettaminen Asettaminen Valtioneuvosto on tänään tekemällään päätöksellä

Lisätiedot

Leader-työn ajankohtaispäivät. Tiistai Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus Paikka: Levi Summit Klo 14.

Leader-työn ajankohtaispäivät. Tiistai Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus Paikka: Levi Summit Klo 14. Leader-työn ajankohtaispäivät, Kittilä, Levi, osoite: Tunturitie 205, www.golevi.fi Aika: tiistai-torstai 17.-19.4.2018 Kohderyhmä: Leader-ryhmien ja ELY-keskusten henkilöstö, Leader-ryhmien hallituksien

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 222379 1(2) mmm.fi 20.9.2016 1413/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN ELÄINTUKIEN VALVONNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA MEHILÄISTALOUDEN KANSALLISESTA PESÄKOHTAISESTA TUESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA MEHILÄISTALOUDEN KANSALLISESTA PESÄKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 12.2.2018 304/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA MEHILÄISTALOUDEN KANSALLISESTA PESÄKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja

Lisätiedot