Asunto Oy Vantaan Sikaani Martinlaaksonpolku 6, Vantaa. Ohjaa itsesi uuteen kotiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Vantaan Sikaani Martinlaaksonpolku 6, Vantaa. Ohjaa itsesi uuteen kotiin"

Transkriptio

1 U U M sunto y Vantaan ikaani Martinlaaksonpolku 6, 0160 Vantaa hjaa itsesi uuteen kotiin

2 Unelmien koti muuttuu todeksi arasta kotikorttelissa on kutsuva piha, jonne voi mennä nauttimaan auringosta, leikkimään tai vaikkapa varjoon lukemaan. iha on melkein kuin toinen olohuone, jossa voi tavata muita talon asukkaita. Moni meistä unelmoi asuvansa 0 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta. Yksi tälläinen asuinalue on viihtyisä Martinlaakso. Hyvät kulkuyhteydet helpottavat liikkumista pääkaupunkiseudulla ja lentokentälle pääsee nopeasti jopa junalla. Kotiovelta kipaiset lenkille Keskuspuiston reheviin metsiin. sunto y Vantaan ikaani sijaitsee Martinlaaksonpolulla. Kun katua ajaa eteenpäin ja kääntyy tiukasta mutkasta eli sikaanista vasemmalle Martinlaaksonkujalle, ymmärtää mistä taloyhtiön nimeen on saatu inspiraatio. Katu kääntyy juuri Mika Häkkisen aukion kohdalla jyrkästi. Kaarre muistuttaa formularadasta tuttua sikaania. Vauhdikkaasti rauhaan Formula-aiheinen ikaani kuvastaa hyvin alueen rentoa, mutta aktiivista henkeä. äällä viihtyvät ihmiset, jotka arvostavat rentouttavaa kotiympäristöä kiireisen päivän vastapainoksi. iikkujan unelmapaikka Uimahallit ja kuntosalit kutsuvat kuntoilemaan ympäri vuoden, mutta kesällä kannattaa hyödyntää Martinlaakson hienoja ulkoilumaastoja. Rennosti omassa pihassa itkän päivän tai pyörälenkin päätteeksi on mukava istahtaa pihan penkille ja hengähtää hetkeksi. Kulkupelinkin saa mukavasti parkkiin katokseen tai tavalliselle pyöräpaikalle. ikaanin toisella puolella kiertävä Martinlaaksontie on leveä ja lehtevä bulevardi. itä pitkin on mukavaa ja turvallista kuljeskella nauttien luonnon vehreydestä. alvelut ja puistot löytyvät nurkan takaa, aivan kävelymatkan päästä. Erityisesti viereinen Viherpuisto hakee vertaistaan tarjoten rauhallisen paikan viihtyä puiden katveessa vaikka retkeillen. Havainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. 3 ämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi. Esite perustuu lokakuussa 017 käytössä olleisiin tietoihin.

3 Martinlaakson ostari Martinlaakson rautatieasema Etäisyyksiä Vantaan ikaanista: Koulu m ukio m ähikauppa m Kirjasto m Rautatieasema m Myyrmäki... n. km Koulu ikaanissa naapurit moikkailevat toisiaan Hesburger Kirjasto s. y Vantaan ikaani Ravintola ukio Jokiuoman puisto Viherpuisto Martinlaakson ikaanissa on panostettu erityisen paljon asukkaiden yhteisöllisyyden kehittymiseen. Korttelin tonttien ja talojen käytössä on yhteisiä tiloja viihtyisien piha-alueiden, kulkuväylien kuin autopaikkojenkin osalta. Mukava ja rento piha-alue levähdyspaikkoineen ja leikkikenttineen toimii lasten temmellyksen keskipisteenä ja samalla vanhempien kohtauspaikkana. e onkin oivallinen paikka suunnitella vaikka yhteisiä illanistujaisia ja saunareissuja taloyhtiön saunaosastolle! äiväkoti K-Market K-Market ouhelan rautatieasema Koulu äiväkoti Eläinlääkäri Vantaan mmattiopisto Varia: jahaan toimipiste ukio Urheilupuisto Fida ähetystori Urheilutalo Jäähalli B MU-stadion E EY Y GG Y VY UEVE MVEVEBVV B H U HU UM D D H K E VKH 1 R EY VJÄ 3 MÅ ÅRVVY Y Ä1 Kauppakeskus Myyrmanni M K K (17567/5) K K K DE K (17567/5) Y MRKKU 6. 1 V- l KH 9 V- KH B 3d V 9 V l B 3d at rta o DE K H U J 1 K R H U J 4K B 1 K K V 1 B 4 M B 1 U 8 B K E K1 B DE K 8 K E V DE K DE K U KE E B K 6 16 K M U E s a U ll KsEa teutu is B K UM llas usja Rt istu B K E s alla tus K istu B K E s alla tus istu E M U 16 s alla tus istu E E K s alla tus istu V 6 K B V 5 E V 3 DE K M U 3 6 ajo E M U B K K ajo M U ikaanissa on 46 erikokoista asuntoa 33 neliön kaksioista aina 77,5 neliön kolmioihin. Ensimmäisen kerroksen asunnoissa on pihaterassi. Muissa asunnoissa on lasitettu parveke ja kyllähän siitäkin saa sisustettua vihreän keitaan. B V 6 ikaanin sijainti on ihanteellinen. Korttelin verran syrjässä alueen pääkadulta, mutta silti alueen palvelujen ulottuvissa. Kaupat, koulut ja apteekit ovat lähestulkoon kulman tai parin takana. Jos hieman pidemmälle tekee mieli, löytyy kahden - neljän kilometrin säteellä useampi kauppakeskus. 8 B 4 K3 5 6 ikaani ei ole kaukana mistään 8 4 K3 E M U 5 JÄ KH V- E M U KH V V- 3 JÄ wh EJÄ E 3 K1 K1 E U M U M U V UM VE E HU M3 UJÄ HU JE 5 M wh Y V VE E EV MV HU U E KU KU K K 14 Y Y 4 R V 1 V VE V MRHU Y E Y V ktiivinen elämätapa kaipaa vastapainokseen rauhoittavaa ja turvallista kodin lähialuetta. Jokainen meistä rentoutuu omalla tavallaan. ikeastaan on ihan sama lähdetkö vauhdikkaan päivän jälkeen kuuntelemaan klassista musiikkia vai jykevää bluesia, kunhan relaat juuri niin kuin haluat. B Vantaan Energia reena B B Myyrmäki-halli Myyrmäen rautatieasema R GE l GE l BR6 R R R E R E M RM R K Å MÅ M at rta o E E K ÄG V D R E M RE Å M K GE Ä V D R M RE Å Moikeuden Rakentaja pidättää kaikkiin muutoksiin. MRKKU 6 4 Y MRKKU 6. MRKKU 6 Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin. 5

4 sunto y Vantaan ikaani KUM tyyppi pinta-ala m² kpl 1H++K 43,5 1 H+ 33,0 3 H+ 33,5 4 H+ 34,0 5 H+ 34,5 4 H+ 39,5 4 H+ 40,0 4 H+ 50,5 3 H+ 51,0 5 3H+ 64,5 3 3H+ 65,0 4 3H+ 77,0 3 3H+ 77,5 3 yht. 46 Y MRKKU 6, MRKKU 6 KER JRUU UK 1 kpl josta kpl E Kerrospohja Kellari ja autopaikat Y MRKKU 6, YÖMER Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin MRKKU KER JRUU UK 0 1 kpl josta kpl E- V htm² K 1.5 htm² Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin Vaikka tästä pääsisikin elokuviin kymmenessä minuutissa, mikään ei ole parempaa kuin elokuva-ilta omalla sohvalla. opcornia, juotavaa ja villasukat jalassa R.VR 34.0 htm² h=500mm h=500mm RH K.5 htm² EE 1.5 htm² Kodikkaita kaksioita ja kolmioita utohalliin pääsee kätevästi suoraan hissillä. utoa ei kuitenkaan välttämättä tarvita, sillä ostarille ja juna-asemalle pääsee helposti myös pyörällä tai kävellen. Martinlaakson ostarilla voit kahvitella ystäviesi kanssa esimerkiksi Café Berryssä ja hoitaa ostokset kätevästi. sunnot ovat vaalean valoisia ja keittiö on avoin ja moderni. Raaka-aineet kokkailuhetkiin saat kätevästi korttelin omasta lähikaupasta. suntojen pintamateriaalit ovat helppohoitoisia MRKKU ja kestäviä. MÅEDGE Kun varaat asuntosi ajoissa, pääset itse vaikuttamaan kotisi materiaaliratkaisuihin. MRKE MÅEDVÄGE YE MKV 1: R.VR 74.5 htm² MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE KÄY. JH 16.5 htm² 49 YE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) MKV 1:00 itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0)

5 ? () ()? () RVEKE RVEKE RVEKE RVEKE RVEKE Y MRKKU 6, YÖMER 618 RKKU 6 60 V KERR JRUU akentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin htm² H htm² H htm² H+ Kerrospohja. kerros htm² 1H++K htm² H+ KÄY. RH. JÄEK 3 K htm² 3H+ RVEKE E E E E 1 sunto y Vantaan ikaani VE Kerrospohja 1. kerros VV/UVV 4.5 htm² htm² H htm² H htm² H+ E-WC? U 43.5 htm² R.VR htm² 36 ÖYY 4 38 Y 51.0 htm² MRKKU 6, H+ 9 RH KÄY. MRKKU 6 39 VE V EU KER JRUU UK 1 kpl josta kpl E- Y MRKKU 6, MRKKU 6 Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin. 3. KERR JRUU MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE Rakentaja pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin. YE MKV 1:00 itehtitoimisto etri Rouhiainen y Hakakuja MRKKU 1, 010 Espoo, Finland uh (0) V RVEKE RVEKE RVEKE RVEKE RVEKE htm² H htm² 3H htm² H htm² H htm² H+ JÄEK Kerrospohja kerros WC U KR 3 6. KERR KERR KERR Y MRKKU 6, MRKKU 6 H m RH KÄY. 1 U KR 8. KERR KERR 0 4. KERR htm² 3H+ RVEKE Y MRKKU 6, Y MRKKU 6, K MRKKU 6 U KR 8. KERR KERR 0 4. KERR MRKKU V htm² R.VR 34.0 htm² R.VR 74.5 htm² h=500mm h=500mm 50 K 1.5 htm² RH 49 8 MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE K.5 htm² EE 1.5 htm² KÄY. JH 16.5 htm² 48 MRKKU 6 1H++K 43.5 m H+ 33,0m Kerros Kerros Hakakuja 1, Espoo, Finland uh (0) H+ 3 33,5m KDE VV RVEKEU H m Y MRKKU 6, MRKKU 6 H m KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE YE VÄGE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE KDE VV RVEKEU U KR 6. KERR YE KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE 36 MRKE MÅEDVÄGE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE KDE VV RVEKEU YE itehtitoimisto etri Rouhiainen y MRKKU MÅEDGE YE Kerros itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) Business MRKE D: MÅEDVÄGE KDE VV 1H++K 43,5m MRK MRK Business D: MK MÅED MÅED MÅEDVÄ MRK MK MRK MÅEDVÄ Business D: 0 MRK MÅED MK MRK MÅEDVÄ Business D: 0

6 YE YE YE H+ 33,5m Kerros 5 6 H+ H+ 34,0m Kerros 5 5 Y MRKKU K 6, MRKKU 6 H m U KR 3 1. KERR itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) Business D: itehtitoimisto etri Rouhiainen y MRKE inland uh (0) KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU Y MRKKU 6, K 34,0m MRKKU 6 MRKKU Kerros 1 MÅEDGE 3 H m U KR KERR MRKE MÅEDVÄGE MRKKU MÅEDGE MÅEDVÄGE YE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) YE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE Business D: YÖMER 618 3H m5 itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) H+ 34,0m H+ 34,5m Kerros 1 H+ 34,5m Kerros Kerros 4 itehtitoimisto etri Rouhiainen y MRKE inland uh (0) MÅEDVÄGE 3 Business 4 D: itehtitoimisto etri Rouhiainen y Y MRKKU 6, Y MRKKU 6, MRKKU 6 H m U KR 1. KERR KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU Y MRKKU 6, MRKKU 6 U KR 7. KERR KERR KERR MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE MRKKU 6 1H++K 43.5 m U KR 6. KERR YE YE KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE MRKE MÅEDVÄGE MRKKU MÅEDGE YE KDE VV RVEKEU YE YE MRK MÅED MRK MÅEDVÄ Business D: 0 MRK MÅED MRK MÅEDVÄ Business D: MK MK MRK MÅED MK MRK MÅEDVÄ Business D: 0

7 YE H+ 39,5m Kerros 5 4 RKKU MÅEDGE Y MRKKU 6, MRKKU 6 H m U KR KERR KERR KERR itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU KU 6, YE YE H+ 39,5m H+ 40,0m Kerros MRKKU 5 MÅEDGE YE MRKE MÅEDVÄGE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) YE VÄGE Y MRKKU 6, itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) Business D: K K MRKKU 6 H m U KR 1 1. KERR MKV 1:100 U KR KERR KERR KERR YÖMER 618 Y MRKKU 6, MRKKU 6 U KR 8. KERR KERR 0 4. KERR H m Y MRKKU 6, MRKKU 6 H m U KR 4 1. KERR itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) 1081 MRKKU 7940 MÅEDGE Y MRKKU 6, Y MRKKU 6, MRKKU 6 H m KDE VV RVEKEU YE VÄGE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE 1H++K 43.5 m U KR 6. KERR MRKE MÅEDVÄGE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE MRKKU 6 YE YE KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU 3 MRKKU 4 5 MÅEDGE H+ 40,0m Kerros Kerros H+ 50,5m MRKE MÅEDVÄGE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE 0 MRKKU MÅEDGE YE YE YE H+ 51,0m Kerros 1 Business D: 0 MK MRK MÅED MK MRK MÅEDVÄ Business D: 0 MRK MÅED 4 MK MRK MÅEDVÄ Business D: 0

8 YE H+ 51,0m Kerros Kerros 4 Kerros KU 6, () KDE VV RVEKEU Y MRKKU 6, K MRKKU 6 itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) Business 3H+ D: m U KR KERR KERR KERR Y MRKKU 6, MRKKU 6 Y MRKKU 6, H m U KR 8. KERR KERR 0 4. KERR MRKKU 6 3H m U KR KERR 4. KERR 8 5. KERR MRKKU 6 1H++K 43.5 m U KR 6. KERR () KDE VV RVEKEU 1 MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE 3H+ 65,0m Kerros MRK (MU MÅED 10 () MRK MÅEDVÄ Business D: 0 MK KDE VV RVEKEU 1 1 KDE VV RVEKEU YE 3H+ 64,5m RKKU MÅEDGE YE VÄGE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) () itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE YE VÄGE MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE KDE VV RVEKEU Kerros MRK 4 Kerros 5 MÅED 8 MRK MÅEDVÄ Business D: () YE MRKKU MÅEDGE 3H+ 65,0m itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) MRKE MÅEDVÄGE YE MK

9 41 8. KERR YE 3H+ 77,0m 9 () MRKKU 35 MÅEDGE 41 KDE VV RVEKEU YE () Y MRKKU 6, MRKE MÅEDVÄGE Business MRKKU D: MRKKU 11 MÅEDGE 17 YE MRKKU MÅEDGE 3 4 5MRKE MÅEDVÄGE MRKE MÅEDVÄGE WC KU 6, YE 3H+ 77,5m Kerros 4 itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) H m U KR KERR KERR K KDE VV RVEKEU itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) () YE WC 1 itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) WC itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) KDE VV RVEKEU KDE VV RVEKEU MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE () MRKKU MÅEDGE itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) MRKE MÅEDVÄGE YE WC MRKKU MÅEDGE MRKE MÅEDVÄGE YE 3H+ itehtitoimisto etri Rouhiainen y inland uh (0) ,5m Kerros 5 3 MRK MÅED MK MRK MÅEDVÄ Business D: 0 RKKU MÅEDGE YE VÄGE

10 Julkisivut Rakennustapaseloste Rakennuskohde: sunto y Vantaan ikaani Martinlaaksonpolku 6, 0160 Vantaa (ajo pysäköintihalliin os. aajaniityntie ) suntoyhtiö ja tontti sunto y Vantaan ikaani sijaitsee Vantaan Martinlaaksossa. Yhtiö sijaitsee vuokratontilla. Rakennus on yksiportainen kerrostalo, jossa on kellari ja kahdeksan maanpäällistä kerrosta. Huoneistoja on 46 kpl. Yhtiölle kuuluvat autopaikat (1 kpl) sijaitsevat korttelin tonttien 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9 yhteispihan alle sijoittuvassa pysäköintihallissa. Huonetilojen päällysteet tila lattia parketti parketti parketti parketti H laatoitettu H; 6 laatoitettu parketti ER-WC laatoitettu seinät laatoitettu laatoitettu (altaan taustaseinä on laatoitettu) katto roisketas. roisketas. /roisketas. roisketas. pinnoitettu levy paneloitu Korttelin tonttien kesken on tehty yhteisjärjestelysopimus koskien korttelin sisäisiä, tonttien välisiä yhteisjärjestelyjä (mm. yhteistiloista, piha-alueista, kulkuväylistä, autopaikoista ja teknisten järjestelmien sijoittelusta). Kalusteet ja varusteet suntojen kalusteet tehdään kalustetoimittajan keittiö- ja komerokaavioiden sekä kylpyhuonetoimittajan kylpyhuonekaavioiden mukaisesti. Julkisivu koilliseen Julkisivu kaakkoon Kiinteistötunnus: Kaavoitus lueella on vahvistettu asemakaava. isätietoja Vantaan kaupunki puh. (09) (vaihde). Rakenteet ja julkisivut suinrakennus on betonirunkoinen. Rakennus on perustettu maanvaraisin anturoin. lapohja on maanvarainen betonilaatta. Väli- ja yläpohja ovat ontelolaattarakenteiset. Rakennuksen ulkoseinät ovat betonielementtejä, joiden ulkopinta on toteutettu sekä eristerappauksella että tiililaattapintaisena julkisivupiirustusten mukaisesti. arveketaustaseinät ovat betonisia sandwich-elementtejä. okkeli on betonipinta. Rakennuksen vesikatto on tasakatto. Katteena on bitumikermi. Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatulla mdf-ovella. Kalusterungot ovat väriltään valkoiset. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja 1- tai 1½-altaisia ja ruostumatonta terästä. yöpöytätasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoisella kalusterungolla ja maalatulla mdf-ovella varustettuja lukuun ottamatta eteisen avonaulakkoa. esuhuoneessa on peilikaappi ja allaskaappi. Erillis-wc:ssä on tasopeili, allas ja loisteputkivalaisin. Koneet ja laitteet Keittiöiden kodinkoneina on 60 cm leveä kalusteuuni ja keraaminen keittotaso, liesikupu ja 60 cm leveä astianpesukone. Yksiöissä ja kaksioissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä. Kolmioissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, jonka lisäksi on tilavaraus (hyllykaappi) toiselle kylmälaitteelle. esuhuoneissa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Julkisivu lounaaseen Julkisivu luoteeseen arvekkeet ja maantasoterassit arvekkeiden parvekelaatat ovat teräsbetonia. arvekkeiden kaiteet ovat metallirunkoisia lasikaiteita. arvekkeiden kaidelasit ovat kirkasta lasia. arvekekaiteiden yläpuolinen osa on varustettu avattavilla parvekelaseilla. ysäköintihallin kannen päällä sijaitsee maantasoasuntojen terassipihoja. Maantasoterassien lattiapintana on avosaumainen kestopuulaudoitus. Maantasoterasseilla ei ole parvekelasitusta. vet ja ikkunat suntojen ikkunat ovat kolmilasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on kestävyyden varmistamiseksi polttoa alumiinia. arvekeovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja poltto kuten ikkunoissa. suntojen ikkunat ja parvekkeiden ovet varustetaan sälekaihtimilla. arvekkeen ovessa sälekaihtimet ovat pinta-asennettuja. suntojen kerrostaso-ovet ovat -lehtiset. Huoneistojen väliovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia. vikarmit ja karmilistat ovat puuta. Väliseinät Huoneistoja rajaavat seinät ovat betoniseiniä. sunnon sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä. esuhuoneet ovat tehdasvalmisteisia armarine y:n valmistamia märkätilaelementtejä lukuun ottamatta asuntoa 6, joka on paikalla tehty. ntenni- ja puhelinjärjestelmät Yhtiö liitetään kaapeli-v-järjestelmään. sunnoissa on laajakaistainen tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän. Hoitovastikkeeseen sisältyvän laajakaistan nopeus on ilmoitettu asiakirjoissa. alotekniikka - ämmityksenä on termostaatein ohjattava vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. - sunnoissa on lämmöntalteenotolla varustettu keskitetty tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä, jossa keittiön ilmanvaihtoa voidaan tehostaa liesikuvusta. - esuhuoneissa ja erillis-wc:ssä on mukavuuslattialämmitys sähköllä, joka on kytketty asunnon sähköstä. - sunnon 11 arkadin yläpuolisissa huonetiloissa (:eet ja ) on sähköinen lattialämmitys, joka on kytketty kiinteistön sähköstä. - Huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus (etäluettava). - Yhtiön 1. kerroksen porrashuoneen pääulko-ovissa on koodilukot ja arkadin alla olevassa sisäänkäyntiovessa ovipuhelinjärjestelmä. Yhteiset piha-alueet, autopaikat ja muut yhteiskäytössä olevat tilat iha-alueet ja istutukset tehdään erillisen suunnitelman mukaan. Korttelin asuntoyhtiöillä on yhteiskäytössä olevia piha-alueita seitsemän rakennettavan tontin (3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9) piha-alueilla. attiat suinhuoneissa on lautaparketti. arkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. esuhuoneiden ja erillis-wc:n lattioissa on keraamiset laatat. utopaikat (1 kpl) sijaitsevat yhteispihan alapuolella sijaitsevassa lämmittämättömässä pysäköintihallissa. ontin ja korttelin kaikista asuntoyhtiöistä on sisäyhteys pysäköintihalliin. utopaikat myydään erillisinä osakkeina. einät suinhuoneiden seinät maalataan. Maalausta ei uloteta kiintokalusteiden taakse. Keittiön työpöytien ja yläkaapistojen väli laatoitetaan. esuhuoneiden seinissä on keraamiset laatat. Erillis-wc:den seinät maalataan ja pesualtaan taustaseinä laatoitetaan. Yhtiölle kuuluvat tilat Yhtiön kellarikerroksessa sijaitsevat tekniset tilat, siivouskomero ja väestönsuojatila, jossa sijaitsee pääosa huoneistokohtaisista lämpimistä irtaimistovarastoista (1 kpl/asunto). Väestönsuojatiloihin on tontin 9 yhtiöllä kriisinaikainen käyttöoikeus. Katot suinhuoneiden betonikatot ruiskutasoitetaan ja alaslaskut sekä koteloinnit tasoitetaan ja maalataan. Märkätilaelementtien pesuhuoneen kattona on pinnoitettu levy. sunnon 6 pesuhuoneen katto paneloidaan. Erillis-wc:den katto on kipsilevykatto. Yhtiön 1. kerroksessa sijaitsevat ulkoiluväline/lastenvaunuvarasto, talosauna ja osa huoneistokohtaisista lämpimistä irtaimistovarastoista (1 kpl/asunto). iha-alueella sijaitsee jätehuoneet ( kpl) ja yhtiön polkupyöräpaikoista 47 kpl, joista 14 kpl katoksen alla. ämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja perustuu laatimisajankohdan suunnitelmiin. stajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä

11 ohjola Rakennus y Uusimaa elevisiokatu 4, 0040 Helsinki Vaihde pohjola@pohjolarakennus.fi ohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 30 vuoden kokemus siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. äitä koteja olemme rakentaneet jo yli Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! Korkein luottoluokitus Bisnode 017 uomen parhaat työpaikat 017 Finland 10/017 Mainio y

Asunto Oy Vantaan Sikaani Martinlaaksonpolku 6, Vantaa. Ohjaa itsesi uuteen kotiin

Asunto Oy Vantaan Sikaani Martinlaaksonpolku 6, Vantaa. Ohjaa itsesi uuteen kotiin U U M sunto y Vantaan ikaani Martinlaaksonpolku 6, 01620 Vantaa hjaa itsesi uuteen kotiin Unelmien koti muuttuu todeksi arasta kotikorttelissa on kutsuva piha, jonne voi mennä nauttimaan auringosta, leikkimään

Lisätiedot

Vauhdikkaasti luonnon helmaan

Vauhdikkaasti luonnon helmaan 1 Martinlaaksonpolku 6, 01620 Vantaa Vauhdikkaasti luonnon helmaan Myynnissä pohjolarakennus.fi martinlaaksonformula.fi 2 Tehokkaita kolmioita uudistuneessa Martinlaaksossa Moni meistä unelmoi asuvansa

Lisätiedot

Rakennustapaseloste, asunnot

Rakennustapaseloste, asunnot RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat

Lisätiedot

Nauti sijainnista ja

Nauti sijainnista ja Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO

Lisätiedot

Asunto Oy Porvoon Toffee Aleksanterinkaari 12, Porvoo. Makoisaa uutta Porvoota. Slottsgårdenissa.

Asunto Oy Porvoon Toffee Aleksanterinkaari 12, Porvoo. Makoisaa uutta Porvoota. Slottsgårdenissa. U U S I M sunto Oy orvoon Toffee leksanterinkaari 12, 06100 orvoo Makoisaa uutta orvoota Slottsgårdenissa www.slottsgarden.fi Uutta orvoota vanhan hengessä Hyvä elinympäristö on täynnä positiivista energiaa,

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä

Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä

Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä U U S I M A A Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Roihuvuoren historia ulottuu aina viikinkiaikoihin asti, jolloin Roihuvuoressa

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, Nummela. Elämän eväät käden ulottuvilla

Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, Nummela. Elämän eväät käden ulottuvilla Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, 03100 Nummela Elämän eväät käden ulottuvilla Elämän eväät käden ulottuvilla 1950-luvulla koko Suomi eli kasvun aikaa, niin myös Nummela. Kuoppanummen alueella elettiin

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan

Lisätiedot

vanhalla viisaudella

vanhalla viisaudella U U S I M sunto Oy orvoon Mocca leksanterinkaari 10, 06100 orvoo Mocca rakennetaan vanhalla viisaudella www.slottsgarden.fi Uusi orvoo nousee Länsirannalle Hyvä elinympäristö on täynnä positiivista energiaa,

Lisätiedot

As.Oy Sastamalan. Tähtiranta. Lapinmäenkatu 5, Sastamala MUUTA UUTEEN KOTIIN!

As.Oy Sastamalan. Tähtiranta. Lapinmäenkatu 5, Sastamala MUUTA UUTEEN KOTIIN! s.oy astamalan Tähtiranta apinmäenkatu 5, 38200 astamala MUUT UUTEEN KOTIIN! RKENNUTEOTE 24.4.2015 Rakennuskohde: sunto Oy astamalan Tähtiranta apinmäenkatu 3 (kerrostalo ) ammonkatu 2 ja 4 (rivitalot

Lisätiedot

vanhalla viisaudella

vanhalla viisaudella U U S I M sunto Oy orvoon Mocca leksanterinkaari 10, 06100 orvoo Mocca rakennetaan vanhalla viisaudella www.slottsgarden.fi Uusi orvoo nousee Länsirannalle Keskiajan orvoossa tontit muotoutuivat talojen

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä

Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen puheensorina

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Espoo, Tapiola Elosalamantie 2 F-G ja 4 H-I. koti kuten haluat

3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Espoo, Tapiola Elosalamantie 2 F-G ja 4 H-I. koti kuten haluat 3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti Espoo, Tapiola 2 F-G ja 4 H-I koti kuten haluat Uusia SATO VuokraKoteja vehreässä ja kehittyvässä Tapiolassa Tapiola on ollut suosittu

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu

Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu ASUNTO OY OULUN Meripoika Isopurjeentie, 0 Oulu www.pohjolarakennus.fi ÄISYYKSIÄ (arvio) K-Supermarket Toppila,0 km min TOILA Nallikari 00 m min Yliopisto, km min Terva-Toppilan koulu, km min Oulun keskusta,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi

Lisätiedot

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari ermanto 10 Helsinki, Vuosaari TA-AUMIOIKEU OY AUNTO TYYI M² A1 4H++ 91,5 A2 4H++ 91,5 A3 4H++ 91,5 A4 4H++ 91,5 A5 4H++ 91,5 A6 2H++ 61,0 A7 3H++ 81,0 A8 2H++ 61,5 A9 2H++ 61,5 A10 2H++ 61,5 A11 2H++ 61,5

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE. Helsinki etu-töölö. SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE. Helsinki etu-töölö. SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE Helsinki etu-töölö SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, 00100 Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ City-ihmisen toivekodit lähellä kaikkea Haluatko asua kaupungin sykkeessä

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Modernia kaupunkiasumista

Modernia kaupunkiasumista Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009

Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009 Asunto Oy Vantaan Tempo rakennustapaselostus 24.6.2009 YLEISKUVAUS PERUSTUKSET KANTAVAT RAKENTEET ULKOSEINÄT VESIKATTO IKKUNAT JA OVET PARVEKKEET Asunto Oy Vantaan Tempo rakennetaan rakennuslupaa (24.02.2009)

Lisätiedot

Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu

Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu ASUNTO OY OULUN Meripoika Isopurjeentie 6, 90510 Oulu www.pohjolarakennus.fi ÄISYYKSIÄ (arvio) K-Supermarket Toppila 1,0 km 12 min TOILA Nallikari 700 m 8 min Yliopisto 5,8 km 17 min Terva-Toppilan koulu

Lisätiedot

Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle

Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle U U I M Loiskaajantie, 100 Nummela Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle Jotkut ne jaksavat Helsingin huminassa kesät, talvet. Onhan siellä kiva käydä, mutta tällainen pikkupaikkakunnan kiireettömyys

Lisätiedot

Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy

Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy Kortepohja, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy SIJAINTIKARTTA OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy

Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.

Lisätiedot

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ. SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ. SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, 00100 Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ CITY-IHMISEN TOIVEKODIT LÄHELLÄ KAIKKEA Haluatko asua kaupungin sykkeessä lähellä

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle

Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle U U I M Loiskaajantie, 100 Nummela Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle Jotkut ne jaksavat Helsingin huminassa kesät, talvet. Onhan siellä kiva käydä, mutta tällainen pikkupaikkakunnan kiireettömyys

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari ermanto 2 Helsinki, Vuosaari HUONEITOUETTEO AUNTO TYYI M² A1 4H++ 92,5 A2 3H++ 78,5 A3 4H++ 92,0 B4 4H++ 92,5 B5 3H++ 78,5 B6 3H++ 78,5 B7 4H++ 92,0 C8 4H++ 92,5 C9 3H++ 78,5 C10 3H++ 78,5 C11 4H++ 92,0

Lisätiedot

Tiilitehtaantie 54 Tiilitehtaantie 56 Jyväskylä, Palokka

Tiilitehtaantie 54 Tiilitehtaantie 56 Jyväskylä, Palokka Tiilitehtaantie 54 Tiilitehtaantie 56 Jyväskylä, alokka TA-Asumisoikeus Oy Jyväskylä, alokka Tiilitehtaantie 54, Tiilitehtaantie 56 ähde: OpentreetMap.org RAENNUTAEOTU 07.07.2015 TA-Asumisoikeus Oy Tiilitehtaantie

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus

ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

Urbaania asumista. Aleksanterinkaari 8 B, Porvoo. Ennakkomarkkinoinnissa

Urbaania asumista.   Aleksanterinkaari 8 B, Porvoo. Ennakkomarkkinoinnissa 1 Urbaania asumista leksanterinkaari 8, 06100 orvoo Ennakkomarkkinoinnissa www.pohjolarakennus.fi 2 Mari KITEHDIN TERVEIS Tervetuloa tutustumaan orvoon Nougatiin! orvoon Länsirannalla sijaitsevat sunto

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Porvoota Slottsgårdenissa

Porvoota Slottsgårdenissa sunto y orvoon Tryffeli leksanterinkaari 14, 06100 orvoo Maista makoisaa uutta orvoota Slottsgårdenissa www.slottsgarden.fi U U S I M Uutta orvoota vanhan hengessä Mistä on hyvä seniorielämä tehty? eli

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015

ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 Rakennustapaselostuksen päiväyksen jälkeen siihen mahdollisesti tulevat muutokset, lisäykset ja täsmennykset merkitään viimeiselle

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE. Taiteilijan näkemys

ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE. Taiteilijan näkemys ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE Taiteilijan näkemys Kalliolle, kukkulalle rakennamme uuden kotisi 2 Asunto Oy Vantaan Lammaskallio yitkoti.fi Upea tilaisuus päästä aivan uuteen kotiin Pähkinärinteeseen.

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot