TIEDOTE 3, lukuvuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDOTE 3, lukuvuosi 2015-2016"

Transkriptio

1 TIEDOTE 3, lukuvuosi Vaskivuoren lukion tiedote numero 3 ( ). Tiedote ilmestyy jokaisen jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedotusvastaava, lehtori Petteri Granat. Jaksojen aikana yksittäisiä tiedotusasioita julkaistaan huoltajille Wilmassa. Tässä tiedotteessa on seuraavat asiat: -Itsenäisyyspäivän juhla ja syksyn lakkiaiset -Joulukirkko/ korvaava tilaisuus ja glögitilaisuus -Joululoma & kevätlukukauden alku -Unohdettu joulukortti koko perheen musikaali -Kaamostanssit -Vaskivuoren lukio julkaisee joululevyn -VBB:n juhlakonsertti -Muita tulevia musiikkitapahtumia -Musiikkiseuran uusi johtokunta -Vaskivuoren lukion musiikkiseuran joulukortit -MUW Musiikin työpaja -Terveydenhoitajan terveisiä -Valokuvauskilpailu -Abiturienttien Kielimestari-kilpailu -Erityisopettaja virkavapaalla

2 Itsenäisyyspäivän juhla ja syksyn lakkiaiset Juhlistamme Suomen itsenäisyyspäivää ja syksyllä 2015 valmistuvia ylioppilaitamme! Juhla on aulassa ja eri vuosikurssit juhlivat eri aikoina. Ensimmäinen vuosikurssi: klo Toinen vuosikurssi: klo Kolmos- ja nelosvuosikurssille juhlat sekä syyslakkiaiset klo Tarkemmat toimintaohjeet on annettu opiskelijoille RO-tuokiossa tiistaina Kunnioitammehan juhlan arvokasta luonnetta käyttäytymällä sen mukaisesti! Joulukirkko/ korvaava tilaisuus ja glögitilaisuus Syyslukukauden työ päättyy joulukirkkoon Myyrmäen kirkossa pe klo 11 alkaen. Ruuhkan välttämiseksi opiskelijoiden tulee olla paikalla jo klo mennessä. Parhaiten paikalle pääsee kehäradan junilla I tai P, Myyrmäen kirkko on Louhelan aseman vieressä. Tilaisuuden ovat suunnitelleet lukiopappi Margit Helin, uskonnon opettaja Mari Damskägg sekä opiskelijaryhmä. Uskonnonvapauslain nojalla opiskelijoilla on omantunnon syystä oikeus olla osallistumatta joulukirkkoon. Tällöin opiskelijan tulee osallistua korvaavaan tapahtumaan, joka järjestetään samaan aikaan. Vaihtoehtoja on kolme: jooga, tanssipaja ja vierailu Vantaan taidemuseoon. Ilmoittautumiset ryhmänohjaustuokiossa tiistaina Joulukirkon/ korvaavan tapahtuman jälkeen koululla glögitilaisuus ja jaksoarviontien jako (ROluokissa). Aikataulu: kolmas ja neljäs vuosikurssi sekä ryhmät klo 12 jaksoarvioinnit ja klo glögitilaisuus. Ensimmäinen vuosikurssi ja ryhmät klo 12 glögitilaisuus ja klo jaksoarvioinnit. Joululoma & kevätlukukauden alku Vietämme joululomaa Lukuvuosi jatkuu normaalin lukujärjestyksen mukaisesti torstaina

3 Unohdettu joulukortti koko perheen musikaali Tähtien valo himmenee, laituri raunioituu eikä eriskummallisen tonttujoukon rakennuspuuha tunnu etenevän. Yhdeksänvuotias Sanni tahtoo ratkaista tonttujen ikuisen pulman ja pelastaa joulun, mutta kuinka päästä mystiseen joulun maahan ja miten siellä tulisi toimia? Sannin perheessä on alkamassa muutenkin hieman toisenlainen joulu, jossa muiden perheenjäsenten huomio tuntuu olevan jossain muualla. Sanni kuitenkin tietää, että olohuoneen tyhjässä nojatuolissa piilee onnellisen joulun salaisuus. Uusi koko perheen musikaali Unohdettu joulukortti on tunnelmallisten joululaulujen siivittämä kertomus lapsen maailmasta, perheen merkityksestä ja joulun salaperäisestä taiasta. Käsikirjoitus ja ohjaus Kari Jagt Musiikin sovitus ja johto Matti Suomela Koreografia Eerika Arposalo Esityksen kesto 60 min. Lippujen myynti Lippu.fi, puh (1,98 /min + pvm) Tapahtumanumero R-kioskilla Koululaisnäytösten lipunmyynti vain Lippupisteen puhelinpalvelusta Lippujen hinnat palvelumaksuineen Aikuiset 22,50 Lapset 3 15 v. ja erityisryhmät 12,50 Perhelippu (kaksi aikuista, kaksi lasta) 63,50 Koululaisnäytökset 6,50 Esitykset Vaskivuoren lukiossa Virtatie 4, Myyrmäki, Vantaa Pe klo 19 ensi-ilta Su klo 15 La klo 15 ja 19 Su klo 15 Ma klo 15 ja 19

4 Ti klo 15 ja 19 Ke klo 15 Koululaisnäytökset Ma klo 10 ja Ti klo 10 ja Ke klo 10 ja To klo 10 ja Esitykset Vaskivuoren lukion opiskelijoille ja henkilökunnalle To klo 10.00: ensimmäinen vuosikurssi To klo 13.30: kolmas ja neljäs vuosikurssi Pe klo 10.00: toinen vuosikurssi Kaamostanssit Myyrmäen aluetoimikunta järjestää yhdessä Vaskivuoren lukion kanssa Kaamostanssit lukiollamme su klo Luvassa on ohjelmalliset tanssiaiset, joissa on musiikkiesityksiä, yhteislaulua ja tanssia. Liikunnan lehtorit Tarja Rantalainen ja Mika Myllö opastavat tanssiaisyleisön vanhojen tanssien saloihin. Vaskivuori Big Band tahdittaa tanssit Mika Karhusen johdolla. Myös Vaskivuoren lukion kamarikuoro esiintyy johtajanaan Noora Hirn. Tilaisuus on avoin kaikille ja siihen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Vaskivuoren lukio julkaisee joululevyn Uusi viihteellinen joululevy ilmestyy pe Levyllä on yhdeksäntoista joululaulua, joista osa on aivan uusia ja vartavasten tälle levylle tehtyjä. Lauluja esittävät lukiomme kamarikuoro, rock- ja lauluyhtyeet sekä Vaskivuori Big Band. Levyjä voi ostaa siviilipalvelusmiehiltä. Ne maksavat 20 euroa. Tässä oiva lahjaidea pukinkonttiin! VBB:n juhlakonsertti Vaskivuori Big Band täyttää 25 vuotta. Asiaa juhlistetaan konsertilla perjantaina klo 19 koulun pääaulassa. Konsertissa esiintyy myös Alumni Big Band. Vapaa pääsy, tervetuloa!

5 Muita tulevia musiikkitapahtumia Vaskiklubi klo 18 Pajalla Pop-laulajien joulumatinea klo 18 musiikkiluokassa Akustinen joulusoitto ruokasalissa klo Musiikkiseuran uusi johtokunta Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry:n syyskokouksessa valittiin uusi johtokunta vuodelle Puheenjohtajana jatkaa Tarmo Pesonen. Uusina jäseninä valittiin vanhempien edustajina Saija Sipeläinen ja opiskelijajäseniksi Matilda Stirkkinen, Leevi Mänttäri sekä Reeta Rinkkala. Onnea valituille! Vaskivuoren lukion musiikkiseuran joulukortit Opiskelijoidemme Ada Johnssonin ja Pinja Jokirannan suunnittelemia joulukortteja saa siviilipalvelusmiesten toimistosta (á 1, kolmella eurolla neljä). Hae omasi heti! MUW Musiikin työpaja Oletko kiinnostunut musiikin säveltämisestä tabletin tai kannettavan tietokoneen avulla? Elektronisen musiikin kurssi (4. jakso, tuntipaikka 5) on uusi työpajakurssi Vaskivuoren lukiossa. Kurssin keskiössä on musiikin tekeminen ja luominen. Kurssi lähestyy muusikkoutta näkökulmasta, jossa perinteinen instrumenttiosaaminen ei ole keskiössä. Tietotekniset laitteet, kuten ipadit sekä syntetisaattorit ovat keskeisiä työkaluja. Kurssi on suunniteltu siten, että opiskelijoilla on matala kynnys toteuttaa itseään ja luoda musiikkia. Kurssilla käydään läpi yleisesti käytettäviä elektronisen musiikin luomis- ja toteuttamistapoja. Kurssi soveltuu kaikille Vaskivuoren opiskelijoille. Kurssi huipentuu päätösklubiin, jossa esitetään opiskelijoiden tuotoksia.

6 Terveydenhoitajan terveisiä Th Stiina Jokipii aloitti Vaskivuoren lukiossa , hän toimii lukuvuoden loppuun asti Leila Hammarbergin opintovapaan sijaisena. Stiina hoitaa ryhmä 58, 59, 48, 49, 38, 39 + erikseen sovitut opiskelijat. Hän on Vaskivuoressa keskiviikkoisin ja torstaisin (muina päivinä Tikkurilan lukiossa). Th Satu Puolakkainen on paikalla ma-pe. Hänen vastuullaan ovat kaikki muut opiskelijat. Pari erityisesti huomioitavaa asiaa: Jos opiskelija haluaa päästä nopeasti terveydenhoitajan vastaanotolle, esim. näyttämään jotain vaivaa tai kysymään neuvoa, kannattaa hyödyntää yleisiä vastaanottoaikoja ilman ajanvarausta (päivittäin klo ja ). Ethän jätä menemättä varattuun tapaamiseen, se on poissa joltakulta toiselta! Valokuvauskilpailu Valokuvauskilpailu on yhä käynnissä. Osallistu kilpailuun lähettämällä Vaskivuoren lukion tapahtumista ja opiskelijoista ottamiasi mahtavia valokuvia. Valokuvaa arjen helmihetkissä, lukion upeissa tapahtumissa, vierailuilla koulurakennuksen ulkopuolella, opintomatkoilla ulkomailla. Kamera aina esiin, kun on loistava tilanne! Ole taiteellinen, kekseliäs, luova! Lähetä kuviasi pitkin lukuvuotta, koska vain ja miten monta vain: sari.kopra@eduvantaa.fi tai stina.kuntanen@eduvantaa.fi. Liitä kuvan mukaan seuraavat tiedot: oma nimesi (kuvan ottaja) ja tilaisuus, josta kuva on (myös päivämäärä). Lähetettävän kuvan pitää olla alkuperäinen (suoraan kamerasta tms.), ei esim. Facebookissa julkaistu. Ilmoitathan samalla, jos olet kiinnostunut myös kirjoittamaan pienen jutun tapahtumasta, johon kuva liittyy (vaikkapa musikaaliharjoitukset, ykkösten tutustumisjuhlat, opintomatka ulkomaille, oppimispeli tabletilla, Abitti-koe, perjantain päivänavaus, urheiluturnaus, Kiinan-kurssi, lukiodiplomiin valmistautuminen, penkkarit tms.) Hei, myös opettajat saavat osallistua! Kysythän LUVAN kaikilta kuvassasi olevilta henkilöiltä kuvan julkaisemiseen. Parhaat kuvat palkitaan keväällä! Osa niistä voidaan julkaista lukion VUOSIKIRJASSA, joka jaetaan kaikille opiskelijoille ja sidosryhmille lukuvuoden päättäjäispäivänä.

7 Abiturienttien Kielimestari-kilpailu Nautitko pilkunviilaamisesta, asuuko sisälläsi pieni kielipoliisi? Nyt sinulla on tilaisuus niittää mainetta ja kunniaa osallistumalla abiturienttien Kielimestari-kilpailuun torstaina klo Palkintona on leffalippuja ja paljon muuta. Ilmoittautumiset äidinkielen ja kirjallisuuden opettajallesi tai Wilman kautta Henna Pesoselle keskiviikkoon klo mennessä. Tule rohkeasti kokeilemaan taitojasi! Erityisopettaja virkavapaalla Erityisopettaja Arja Koponen on virkavapaalla Erityisen tuen kysymyksiin tuona aikana vastaa lukion erityisopettaja Heli Hakala. Voit laittaa hänelle viestiä Wilman kautta tai sähköpostilla

TIEDOTE 2, lukuvuosi 2015-2016

TIEDOTE 2, lukuvuosi 2015-2016 TIEDOTE 2, lukuvuosi 2015-2016 Vaskivuoren lukion tiedote numero 2 (6.10.2015). Tiedote ilmestyy jokaisen jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedotusvastaava, lehtori

Lisätiedot

TIEDOTE 5, lukuvuosi 2015-2016

TIEDOTE 5, lukuvuosi 2015-2016 TIEDOTE 5, lukuvuosi 2015-2016 Vaskivuoren lukion tiedote numero 5 (12.4.2016). Tiedote ilmestyy jokaisen jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedotusvastaava, lehtori

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Vaskivuoren lukio, lv 2008-2009, 1. jakso

Vaskivuoren lukio, lv 2008-2009, 1. jakso Vaskivuoren lukio, lv 2008-2009, 1. jakso vk 33 11.8 ma Opettajien OS I klo 9-15 12.8 ti Lukuvuoden avajaiset klo 10 ykköset ja klo 11 muut, klo 17 musiikkiaineiden opettajien kokous klo 15 tanssilukiolaisten

Lisätiedot

ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen

ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen ROT 13.1.2015 Yhdistymisjuhlista 21.1. piristystä arkeen To 21.1. päiväjuhla klo 12 eteenpäin ykkösille ja kakkosille Harjun juhlasalissa sekä toimintapisteitä luokissa. Abiturienteilla omaa talokohtaista

Lisätiedot

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO VKO PÄIVÄ I JAKSO to 9.8. pe 28.9.2018 (37 päivää) 32 to 9.8 Koulu alkaa klo 9 pe 10.8. Ykkösten ryhmäytymispäivä Mustasaaressa 33 ma 13.8. ti 14.8. Koulurauhan

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO VKO PÄIVÄ I JAKSO to 10.8. pe 29.9.2017 (37 päivää) 32 to 10.8 Lukio aloittaa klo 9 pe 11.8. 33 ma 14.8. ti 15.8. ke 16.8. RO-tuokio, ykkösten ryhmäytymispäivä

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset Kuhmon yhteislukion lukuvuosisuunnitelma lv. 2010 2011 1. Opiskelijamäärä lukuvuoden alkaessa 2. Opettajien määrä Päätoimiset tuntiopettat sivutoimiset tuntiopettajat Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO VKO PÄIVÄ I JAKSO to 8.8. pe 27.9.2019 (37 päivää) 32 to 8.8 Koulu alkaa klo 9 pe 9.8. 33 ma 12.8. Koulurauhan julistaminen klo 9.30 sisäpihalla ti 13.8. Lukion

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015

HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015 HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015 1. jakso 11.8.2015-1.10.2015 ma 10.8. tutorit koululla klo 14 ti 11.8. uudet opiskelijat klo 9, muut klo 10, ryhmänohjaus klo 10.45-13.30

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

to 3.9. lyhyen matematiikan preliminäärikoe pe 4.9. syksyllä kirjoitettavien yo-aineiden kurssien oltava kunnossa; ro-tuokio

to 3.9. lyhyen matematiikan preliminäärikoe pe 4.9. syksyllä kirjoitettavien yo-aineiden kurssien oltava kunnossa; ro-tuokio LUKUVUOSI 2015-2016 VKO 34 ma 17.8. opettajien VESO-päivä klo 9-15 ti 18.8. opiskelijat tulevat kouluun: 12-14-ryhmät klo 9.30 ja 15-ryhmät klo 10.00 ke 19.8. ilmaisun esittely to 20.8. kouluvalokuvaus

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007 KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007 KOULUN KUULUMISIA lehteen on koottu koteja ja oppilasta varten kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. http:// www.kaarina.fi/koulut/auranlaakso

Lisätiedot

Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11

Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11 Sivu 1 Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11 Koulussa oppilaspaikkoja Tulevalle 1. luokalle mahtuu vielä oppilaita. Asiasta saa tiedottaa ja kiinnostuneita voi neuvoa olemaan kouluun yhteydessä. Vuosittain uusia

Lisätiedot

Tiistain uusintaan ilmoittautuminen Uusintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta.

Tiistain uusintaan ilmoittautuminen Uusintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta. ROT 21.4.2015 1. UUSINTA 28.4. Tiistain 28.4. uusintaan ilmoittautuminen 17.4. - 26.4. Uusintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta. 2. Eurooppa-päivä Lyseon Harjun toimipisteellä 11.5. Vietämme koko Lyseon

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Lyseo 19-20, päivitys Koulu alkaa: klo 9-13 (19-ryhmät), klo (18/17/16) ma Yo: c-kielet. ma 12.8.

Lyseo 19-20, päivitys Koulu alkaa: klo 9-13 (19-ryhmät), klo (18/17/16) ma Yo: c-kielet. ma 12.8. Lyseo 19-20, päivitys 14.6.19 ma 12.8. Koulu alkaa: klo 9-13 (19-ryhmät), klo 11-13 (18/17/16) ma 16.9. Yo: c-kielet ti 13.8. ti 17.9. 2. jakson kurssimuutokset ke 14.8. ke 18.9. Yo: lukutaidon koe Korkeakoulujen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

(37 työpäivää) koeviikko

(37 työpäivää) koeviikko 1. jakso 18.8. - 6.10.09 (37 työpäivää) koeviikko 29.9. - 6.10.09 Uusintakokeet 24.8., 31.8. Ylioppilaskirjoitukset 7.9. - 28.9. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. VIIKKO 34 Seuraa aktiivisesti musiikin

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Asiakaskurssit. Syksy 2018

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Asiakaskurssit. Syksy 2018 LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Asiakaskurssit Syksy 2018 Sivu 1/ 16 Sisällys Ilmoittautuminen... 2 Tietotekniikan käytön opastus... 3 Nordean digiopastus... 5 Digitointi- ja editointipisteet pääkirjastossa...

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Ryhmänohjaus

Ryhmänohjaus Ryhmänohjaus 15.11.2016 Kalenterimerkintöjä: to 1.12. RO 13.15 13.30 pe 2.12. Juhlimme ylioppilaita ja itsenäisyyttä klo 11.00 12.15 ma 5.12. vapaa ti 6.12. itsenäisyyspäivän vapaa ma 19.12. RO 13.15 13.45

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty

TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2017 Päivitetty TPHTMENTERI YY 2017 Päivitetty 0..2017 2 Pvm YÄ Pvm ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ti 8.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo 11.0-12.0 ke 9.8. eso klo 9-1, ruokailu + kahvit klo

Lisätiedot

TERVETULOA LUKION YKKÖSTEN TOISEEN VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA LUKION YKKÖSTEN TOISEEN VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA LUKION YKKÖSTEN TOISEEN VANHEMPAINILTAAN 22.2.2017 1 KURAATTORI SALLA KANANEN Tavoitettavissa: Hatanpään lukiolla torstaisin ja tarvittaessa Tredu, Åkerlundinkadun tp Wilma-viestillä Yhteystiedot:

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan 21.10.2015 Kaurialan lukio Vanhempainyhdistyksen vuosikokous Vanhempainyhdistyksen kahvitus Opettajien esittely Lukuvuoden kuulumisia Opinto-ohjaajien terveiset

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

1. jakso Uusintakokeet 16.8. ja 27.8. 1. vuositason vanhempainilta 21.8 Ylioppilaskirjoitukset 17.9.-1.10. Kalenteri versio 20.6.2018 9.8. - 1.10.2018 (38 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9. -

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle Tapahtumakalenteri lukuvuodelle 2017 2018 J 1 10.8.2017 28.9.2017 ti 8.8. ja veso (1/1): suunnittelupäivät ke 9.8. esteellisyys yovalvonnoissa tiedoksi rehrille 10.8. syyslukukausi alkaa pe 11.8. ma 14.8.

Lisätiedot

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13-

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13- HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 16.9.2016) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 25.10.2017 25.10.2017 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2018 2019 opiskelijoille 1. jakso: ke 8.8. pe 28.9.2018 32 ke 8.8.18 Tutorit paikalle klo 8.15 18-ryhmien ryhmänohjaus klo 9.00 14.00 to 9.8.18 Ryhmänohjaus: 18-, 17-,

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 21.10.2015 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30 Tärkeitä termejä Perjantai 9.30-11.30 Oppitunti: 75 minuuttia 1. 8.00-9.15 2. 9.30-10.45 3. 4. oppitunti alkuosa klo 10.55 11.40 ruokailu klo 11.40 12.25 oppitunti jälkiosa klo 12.25 12.55 oppitunti klo

Lisätiedot

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 10.08. TI 11.08. KE 12.08. koulu alkaa koulu alkaa TO 13.08. Etkot 16-20; ilm.its.kuulusteluihin PE 14.08. 34 MA 17.08.

JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 10.08. TI 11.08. KE 12.08. koulu alkaa koulu alkaa TO 13.08. Etkot 16-20; ilm.its.kuulusteluihin PE 14.08. 34 MA 17.08. JAKSO 1 YLÄASTE LUKIO 33 MA 10.08. TI 11.08. KE 12.08. koulu alkaa koulu alkaa TO 13.08. Etkot 16-20; ilm.its.kuulusteluihin PE 14.08. 34 MA 17.08. SLL klo 10.50; tentteihin ilmoittautuminen 17.8.-21.8.

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA

YO-INFO LUMON LUKIO. Marianna Sydänmaanlakka, rehtori TIISTAINA YO-INFO LUMON LUKIO TIISTAINA 22.1.2019 Marianna Sydänmaanlakka, rehtori Osallistumisoikeus yo-tutkintoon -Osallistumisoikeus KEVÄÄN ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu kaikkien

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~ Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää ~LIPUT~ Aikuiset 12 Lapset 8 Alle 3v. ilmaiseksi ~ Flikat 15v. Juhlakonsertti ~ ~KONSERTIT~ PÖLKKY-teatterilla maanantaina 29.6.2015

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA NRO 2 SEURAAVIA ASIOITA:

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA NRO 2 SEURAAVIA ASIOITA: Vaskivuoren lukion tiedote nro 2 tiistaina 7.10.2014. Vaskivuoren lukion tiedote ilmestyy joka jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedottaja, biologian ja maantieteen

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Vaskivuoren lukion tiedote nro 2 tiistaina 8.10.2013

Vaskivuoren lukion tiedote nro 2 tiistaina 8.10.2013 Vaskivuoren lukion tiedote nro 2 tiistaina 8.10.2013 Vaskivuoren lukion tiedote ilmestyy joka jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedottaja, biologian ja maantieteen

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON

TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON 13.8.2019 OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS ON JAETTU OHJAUSRYHMITTÄIN SEURAAVASTI: 19A Janne Metsänheimo Anu Törmi 19B Nonna Kostamo Anu Törmi 19C Jenni Kaikkonen Anu Törmi 19D

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

Valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe abeille

Valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe abeille R O T 3.2.2015 1. Penkkaripäivän ja Vanhojen päivän ohjelmat https://www.jao.fi/fi/jyvaskylan-lukiokoulutus/jyvaskylan-lyseonlukio/ajankohtaista/kalenteri?p_wxnmqrtu=2#wxnmqrtu Valtakunnallinen puheviestinnän

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Tiedote 3, lukuvuosi

Tiedote 3, lukuvuosi Tiedote 3, lukuvuosi 2016-2017 Vaskivuoren lukion tiedote numero 3 (13.12.2016). Tiedote ilmestyy jokaisen jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedotusvastaava, lehtori

Lisätiedot

Portti maailmaan. Uudenlainen lukio nousee idästä!

Portti maailmaan. Uudenlainen lukio nousee idästä! Portti maailmaan Uudenlainen lukio nousee idästä! Opiskele huomisen lukiossa jo nyt! Vuonna 2021 Vuosaaren metroaseman kupeessa avaa ovensa Helsingin uusin ja upein lukiorakennus, joka kutsuu oppimaan

Lisätiedot

LV 1718 alkaa

LV 1718 alkaa 15 LV 1718 alkaa 10.8.2017 Lukio-opinnot Suoritettava 75 kurssia joista pakollisia 47/51 ja valtakunnallisia syventäviä 10 Mikä on kurssitilanteesi lukuvuoden alkaessa? Sinulla pitäisi olla >60 kurssia,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015

TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 Päivitetty 26.5.2015 TAPAHTMAALENTERI EÄT 06 Päivitetty 6.5.05 Pvm PPILAILLE PETTAJILLE LATAS JHTAMINEN HALLINT ke 6.. Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen Loppiainen to 7.. oulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti oulu

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA SEURAAVIA ASIOITA: VASKIVUORELAISTA MENESTYSTÄ JA KIITOKSIA:

TÄSSÄ TIEDOTTEESSA SEURAAVIA ASIOITA: VASKIVUORELAISTA MENESTYSTÄ JA KIITOKSIA: Vaskivuoren lukion tiedote nro 3 tiistaina 3.12.2013. Vaskivuoren lukion tiedote ilmestyy joka jakson ensimmäisenä tiistaina. Sen toimittamisesta huolehtii lukiomme tiedottaja, biologian ja maantieteen

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi)

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi) Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, 30100 Forssa forssan-yhteislyseo.onedu.fi valinnat ja suoritukset: wilma.forssa.fi e-mail: yhteislyseo@forssa.fi viranomaissähköposti: kirjaamo@forssa.fi Puhelinnumerot

Lisätiedot