OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Jämijärven rantaosayleiskaava
|
|
- Mikael Mäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Jämijärven rantaosayleiskaava JÄMIJÄRVEN KUNTA OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutustenarvioinnista. Maankäyttö- ja rakennuslain 6 mukaan kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöiden kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa vaikuttaa siten kuin MRL:ssa säädetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään, miten heillä joita kaavoitus koskee, on mahdollisuus seurata ja osallistua kaavoitukseen. RANTAOSAYLEISKAAVA Rantaosayleiskaavassa osoitetaan kunnan osa-alueen käytön ja rakentamisen järjestäminen ja siten luodaan perusta maanomistajien ja kunnan välisten suhteiden muotoutumiselle. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen, mutta maankäyttö-ja rakennuslain vaatimusten mukaisesti lomaasutuksen maankäyttömuotoa käsitellään kiinteistökohtaisella tarkkuudella. Yleiskaava on oikeusvaikutteinen eli sisältää sitovia määräyksiä, jotka ohjaavat alueiden käyttöä. 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue käsittää Jämijärven vesistön ranta-alueet (Jämijärvi, Mertiojärvi ja Ainajärvi) ja rantoja ympäröivät merkittävät näkymäalueet. Suunnittelualueesta on rajattu pois Jämijärven kunnan keskusta-alue sekä matkailu -ja virkistystoimintaan varattu Mielahden eteläosa. Suunnittelualueeseen kuuluvat myös olemassa olevat ranta-asemakaava-alueet (Mielahden rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, Mielahti-Pitkälahti alueen ranta-asemakaava, Ainalahden rantakaava ja Kauppilan kylän rantakaava). Vahvistettujen ranta-asemakaavojen alueille laaditaan osayleiskaava pääsääntöisesti vahvistetun ranta-asemakaavan mukaisesti. Rantaasemakaavojen alueella rakennusluvat myönnetään ranta-asemakaavan perusteella. Rantaasemakaavoja muutettaessa tulee yleiskaava ottaa huomioon. Suunnittelualueen pinta ala on 29,6 km². Vesistön kokonaispinta-ala tästä on 10,6 km² ja rantaviivan todellinen kokonaispituus on 102,4 km. Suunnittelualue käsittää sekä vesistöalueet että rantarakentamiseen soveltuvat maa-alat sekä maisemallisesti ranta-alueisiin liittyvät alueet kuten avonaiset pellot. Jämijärven pinta on 100,6 m merenpinnan yläpuolella. Järven luoteispäähän laskevat vedet Naurisjokea ja Palojokea pitkin sekä lukuisista pienistä puroista. Laskujoki, Jyllinjoki virtaa kaakkoon ja päättyy Kyrösjärveen Ikaalisten puolella. Suunnittelualueen sisällä myös joen varret tarkastellaan rantarakentamisen osalta. Jämijärven rannat ovat suurelta osin viljeltyjä. Maatalouskeskukset sijaitsevat usein rantavyöhykkeellä tai sen välittömässä läheisyydessä lähes joka puolella vesistöä. Suunnittelualueella sijaitsee 202 asuinrakennusta sekä 193 loma-asuntoa.
2 ALUEEN KOKO Alueen pinta-ala on noin 29,6 km². Kuva 1 Sijaintikartta (suunnittelualue keltaisella). 2
3 Kuva 2 Suunnittelualue Kuva 3 Ilmakuva suunnittelualueesta 3
4 KUVAUS Jämijärven vesistö on muodostunut Pohjankankaan pohjoispuolelle sen välittömään läheisyyteen. Alue on maaperältään rikkonaista ja pienipiirteistä aluetta, jossa pienialaiset kallio-alueet, metsäsaarekkeet ja peltoalueet muodostavat vaihtelevan ja monimuotoisen ympäristön. Maatalous ja peltoalueet reunustavat lähes koko vesistöä ja myös saaret ovat viljeltyjä, mikä Satakunnassa on poikkeuksellista. Vesistö koostuu Jämijärven itä ja länsiosasta joita yhdistää Kauppilan joki sekä Aina- ja Mertiöjärvistä. Kiinteä asutus ja viljelytoiminta ovat alkaneet alueella n luvulla Jämijärven itäosista ja laajentunut vuosisatojen varrella erityisesti 1700 luvulla reunustamaan koko vesistöä. Maatalouskeskuksia on järvien ympärillä kaikkiaan lähes kaksisataa sijaiten alueelle tyypillisesti metsien ja peltojen laidoilla lähiympäristöään hieman korkeammille paikoille tai järven rannan tuntumassa. Vanhoina maatalousalueina ja kulttuuriympäristöinä erityisesti Kontin saari ja Kauppilan kylä ovat merkittäviä. Vesistöllä sijaitsee myös useita maanviljelykseen (laiduntamiseen) perustuvia perinnemaisemia. Maisemallisesti Jämijärvi jakaantuu kolmeen toisistaan poikkeavaan alueeseen. Vesistön eteläisimmässä osassa Mielahdessa, joka on osittain Hämeenkankaan harjumuodostelman reunaaluetta, kangasmetsä kohoaa jylhästi luoden maisemalle erämaisen piirteen. Vesistön keskiosalle ovat ominaista monimuotoiset ja pienialaiset vehannat rannat ja saaret. Järven savisilla ja rehevillä rannoilla polveilevat aaltoilevasti peltoalueet, joiden lomassa karuimmilla kohdilla on metsäsaarekkeita ja suoalueita. Jämijärven keskiosan maisema on vaihtelevaa ja pienipiirteistä. Maisema-alueen laajan pohjoisosan ominaisinta maisemaa ovat lukuisat pienet kalliot, joiden välissä on runsaasti pieniä puroja ja jokia sekä laajat peltoalueet. Pohjoisosan pellot ovat tasaisia ja eroavat selvästi Jämijärven ympärillä olevasta kumpuilevasta viljelymaisemasta. (Katso maalaismaisemaa, maisema-alue inventointi 2014) Vesistön ekologinen tila on parantunut viimevuosina. Vesistökartan mukaan Jämijärven länsipuolen ekologinen tila on tyydyttävä ja itäpuolen tila hyvä. Pitkälahti ja Mertiönjärvi ovat maakunnallisesti merkittäviä lintujärviä/-alueita. ALUEEN KOKO Alueen pinta-ala on noin 29,6 km². 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kaavoitustyö on käynnistetty Jämijärven kunnan aloitteesta. Jämijärvellä on ollut oikeusvaikutukseton informatiivinen rantaosayleiskaava vuodelta Kaavoitustyön tavoitteena on saada aikaan oikeusvaikutteinen yhtenäinen suunnittelua ja rakentamista ohjaava kaava Jämijärven vesistön ympäristöön. Rantayleiskaava laaditaan vahvistettavana osayleiskaavana, joten yleiskaavan määräykset ovat sitovia. Yleiskaavan rakennusoikeus tutkitaan ja sijoitetaan kiinteistö- ja maanomistajakohtaisesti rantarakentamisen osalta. Maanomistajien tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu turvataan osoittamalla kaikille maanomistajille yhdenmukaisella tavalla oikeus loma-asutukseen. Loma-asutuksen määrä lasketaan kiinteistökohtaisesti käyttäen kantatilatarkasteluun perustuvaa tilakohtaista rakennusoikeuden mitoitusta. Mitoitusperusteina käytetään kunnassa päätettyjä periaatteita. 4
5 Yleiskaavan laadinnassa otetaan huomioon luontoarvot ja maisema sekä vesistön sietokyky. Vesistön ympäristössä on useita kyläalueita, asutusta ja maanviljelyä loma-asutuksen lisäksi. Jämijärvellä on myös kiinteää asutusta sekä viljelytoimintaa vesistön saarilla. Alueella sijaitsee maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä sekä maaseudun kulttuurimaisemia. Vesistön alueella on neljä ranta-asemakaavaa joiden osalta yleiskaavassa ei rakentamisoikeuden osalta tehdä muutoksia. TAVOITTEET Kaavan tavoitteena on ohjata uudis- ja täydennysrakentamista Jämijärven vesistön rannoilla. Kaava toteutetaan MRL 72 mukaisesti rakentamista ohjaavaksi. Kaavan tavoitteena on ylläpitää ja kehittää aluetta hyvänä ja vetovoimaisena elinympäristönä. Kaavalla yhteen sovitetaan alueen asuminen, loma-asuminen, elinkeinotoiminta, virkistys, luontoarvot ja kulttuuriympäristöarvot. Jämijärven vesistö on saarille sijoittuvine asujamistoineen kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti omaleimainen ja mielenkiintoinen ympäristö. Vesistön äärelle ja saariin sijoittuvan maataloustoiminnan sekä pysyvän asumisen edellytyksien vahvistaminen on yksi kaavan keskeisistä tavoitteista. Kaavan keskeisiä tavoitteita ovat myös rakennuslupakäytännön helpottaminen, maanomistajien tasapuolinen kohtelu ja vesistön tilan parantaminen. Jämijärven kunnan keskusta ja suuri osa asutuksesta sijoittuvat Jämijärven vesistön rannoille. Kunnan kehityksen ja vetovoimaisuuden kannalta Jämijärven vesistö on keskeisessä asemassa Jämijärven kunnan kannalta. Kaavan tavoitteena on myös tutkia miten vesistön tilaa voitaisiin parantaa ja miten ekologinen tila huomioiden asumisen ja loma-asumisen edellytyksiä voitaisiin suunnittelualueella kehittää. Kaavoituksen yhteydessä selvitetään valuma-alueen kuormituslähteiden vaikutusten vähentämisen mahdollisuuksia. Suunnittelualueelle sijoittuvat kokonaisuudessaan tai osittain Palokosken, Rannanperän, Vihun, Poljan, Kauppilankylän, Kierinkylän, Kontin, Pyydönniemen ja Pitkäniemen kyläalueet. Rantarakentamisen ohjaamisen lisäksi kaavoituksessa pyritään kyläalueiden taajama- ja maisemakuvan säilyttämiseen sekä viihtyisyyden parantamiseen. Olennaisia tekijöitä tässä ovat järvien luonnon ja maisemallisten arvojen sekä maaseutuympäristön luoman maisemarakenteen huomioiminen kaavoitustyössä. Yleiset ranta-alueet, yhteisrannat ja virkistyskäyttö keskittyvät suunnittelualueen ulkopuolelle jääville rantaosuuksille Jämijärven keskusta-alueelle sekä Jämin/Mielahden matkailu- ja virkistysalueille. Kaavoituksen yhteydessä pyritään osoittamaan kylille tärkeimpiä ja mahdollisia yleiseen käyttöön soveltuvia ranta-alueita. Maakuntakaava Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on tuettava asumisen ohella alueen luonteeseen soveltuvan elinkeinotoiminnan sijoittumista sekä parannettava kylien elinvoimaisuuden edellytyksiä, varmistettava kylien liikenneyhteydet päätieverkkoon ja selvitettävä yhteisen vesihuollon toteuttamismahdollisuudet. 5
6 Täydennysrakentamisessa on hyödynnettävä ensisijaisesti olemassa olevaa infrastruktuuria. Täydennysrakentamista ja muuta alueiden käyttöä suunniteltaessa on otettava huomioon alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset ominaispiirteet. Rantavyöhyke Rantavyöhyke on alue jolla rantarakentamisen tarkastelu tapahtuu. Rantavyöhykkeen leveys on pääasiassa 200 metriä rantaviivasta. Jotkin luonnolliset aluetta rajaavien tekijöiden kohdalla rantavyöhykettä on supistettu. Tällaisia ovat tiestö tai esimerkiksi laaja metsäinen alue. Rantavyöhykkeen ajatus on, että tällä alueella on merkittävää vaikutusta vesistön luonnon tai esimerkiksi maisemallisiin olosuhteisiin. Vesistöjen rantavyöhykkeiden rakennusoikeuden määrässä otetaan huomioon vesistön luontoarvot, maisema ja ekologinen sietokyky. Keskeisenä lähtökohtana pidetään loma-asutuksen sijoittamista vesistön sietokyvyn ja luonnon kannalta siten, että voidaan säilyttää ja tukea ihmisen toiminnan ja luonnon välistä tasapainoa ja voidaan välttyä ympäristöä turmelevilta maankäyttöratkaisuilta. Loma-asutuksen sijoittelussa otetaan huomioon maisemalliset lähtökohdat mm. maaston muoto, peitteisyys, maisemakuva ja rantaviivan muoto sekä vesistön sietokyky. 3. KAAVOITUSTILANNE MAAKUNTAKAAVA 6
7 Maakuntakaava YLEISKAAVA Jämijärven rantaosayleiskaava Vahv. pvm. YM vuodelta 1984 vahvistamaton Nimi Satakunnan maakuntakaava Nimi ASEMAKAAVA Mielahden rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Mielahti-Pitkälahti alueen rantaasemakaava Ainalahden rantakaava ja Kauppilan kylän rantakaava Merkinnät: YM Ympäristöministeriö, KV Kunnan valtuusto Kuva 4 Rantakaavat ja ranta-asemakaava. Kaava-alueilla rakennusoikeus määritellään näiden kaavojen perusteella. 7
8 Maakuntakaava Kuva 5 Ote Satakunnan maakuntakaavasta (suunnittelualue rajattu punaisella) 8
9 9
10 4. MUUT SUUNNITTELUUN VAIKUTTAVAT SELVITYKSET JA PÄÄTÖKSET ERILLISSELVITYKSET Yleiskaavoituksen yhteydessä laaditaan seuraavat erillisselvitykset: - Rantarakentamisen mitoitusselvitys - Luontoselvitys - Hulevesiselvitys MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Tietoja suunnittelualueesta on koottu yleiskaavoitukseen myös seuraavista selvityksistä ja suunnitelmista: Maanviljelysalueiden suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma- Jämijärven alue. Mikko Jaakkola. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 5/ Rakennusinventointi - Satakunnan maisema-alueet, Jämijärvi. Ympäristökeskus, Kankaanpään kaupunki Katson maalaismaisemaa hankkeen materiaali - Jämijärven kunnan jätevesihuollon yleissuunnitelma. OY Björn Backström AB Varsinais-Suomen ja Satakunnanpotentiaaliset viemäröintialueet. Antti Ryynänen. Lounais- Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/ Pohjois-Satakunnan maisema-alueet, Jämijärvi, Kankaanpään kaupunki Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna Toim. Niina Uusi-Seppä. Satakunnan Museon julkaisuja 19/ Satakunnan maakuntakaava (N:o YM1/5222/2010) sekä sen materiaali 5. OSALLISET Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisilla on mahdollisuus jättää mielipiteensä tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, kaavaluonnoksesta ja kaavaehdotuksesta. Osallisilla on myös mahdollisuus esittää neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista (MRL 64 ). OSALLISIA OVAT: Rakentamista ohjaavan kaavahankkeen vaikutusten voidaan katsoa koskevan erityisesti suunnittelualueen ja sen naapureiden kiinteistönomistajia sekä asukkaita. Välittömimmin kaavahanke koskee suunnittelualueelle sijoittuvien kiinteistöiden omistajia. Osallisia ovat myös erilaiset viranomaistahot sekä yhteisöt, joiden toimintaan kaavoitus mahdollisesti vaikuttaa tai heillä on kaavaa koskevaa mm. paikallista asiantuntemusta. Tällaisia tahoja ovat esimerkiksi kyläyhdistykset ja alueelliset ja paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset, kuten myös paikalliset toimijat kuten sähkö- ja verkkoyhtiöt. (katso luettelo osallisista kohta 6.) 10
11 6. VUOROVAIKUTUSMENETTELY Tavoitteellinen aikataulu: Osalliset: OAS / MRL 63 LUONNOS/MRL 62 EHDOTUS/ MRL 65 MRL 200 viranomaiset ja yhteisöt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja vireille tulosta tiedottaminen kh päätös+ilmoitus, Tilaisuus mielipiteen esittämiseen kaavaa valmisteltaessa kh päätös+ilmoitus Virallinen nähtävilläolo 30 päivää kh päätös+ilmoitus Hyväksymiskäsittely ja voimaantulo kh päätös+ilmoitus Varsinais Suomen lausunnolle lausunnolle lausunnolle tiedoksi Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus (ELY keskus) Satakuntaliitto lausunnolle lausunnolle lausunnolle tiedoksi Satakunnan museo lausunnolle lausunnolle lausunnolle tiedoksi Trafi lausunnolle lausunnolle lausunnolle tiedoksi Vatajankosken Sähkö Oy tiedoksi lausunnolle lausunnolle tiedoksi Kunnan viranomaistahot Maankäyttö- ja asumistoimikunta käsittely tiedoksi hallinnollinen käsittely käsittely Kunnanhallitus tiedoksi käsittely käsittely käsittely Kunnanvaltuusto tiedoksi tiedoksi tiedoksi käsittely Kuntalaiset ja yhteisöt Omistajat, vuokranhaltijat kuulutus, kirje, paikkatietokysely yleisötilaisuus, kuulutus, kirje Naapurit kuulutus yleisötilaisuus kuulutus Jämijärven kalastuskunta, MTK Jämijärvi lausunnolle yleisötilaisuus lausunnolle kuulutus, kirje, yleisötilaisuus tarvittaessa kuulutus, yleisötilaisuus tarvittaessa lausunnolle kuulutus kuulutus kuulutus Muut kuntalaiset kuulutus yleisötilaisuus yleisötilaisuus kuulutus kuulutus, yleisötilaisuus tarvittaessa kuulutus 7. Kaavoitusprosessin vaiheet ALOITUSVAIHE Kaavahankkeen vireille tulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta kuulutetaan Kankaanpään Seudussa ja kunnan kotisivuilla Internetissä (MRL 63 ). Ulkopaikkakuntalaisia kiinteistönomistajia ja yhteistyötahoja informoidaan lisäksi kirjeitse hankkeen vireille tulosta ja laatimisvaiheen vuorovaikutusmenettelystä. Kaavoituksessa pyritään osallistavaan suunnitteluun, jossa hyödynnetään paikkatietopohjaisia internet kyselyjä. 11
12 LUONNOSVAIHE Hallitus tekee päätöksen kaavaluonnoksen asettamisesta nähtäville. Kuulutus tiedotetaan Kankaanpään Seudussa ja kunnan kotisivuilla Internetissä. Kiinteistönomistajia ja yhteistyötahoja informoidaan lisäksi kirjeitse hankkeen etenemisestä ja pyydetään tarvittaessa lausunto. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville ja tällöin viranomaisille ja muille kohdassa 6. määritellyille osallisille tarjotaan mahdollisuus lausunnon antamiseen. Nähtävillä oloaikana kaikilla osallisilla on mahdollisuus tehdä huomautus kaavaluonnoksesta kirjallisesti. Lisäksi järjestetään tarpeellinen määrä neuvotteluja osallisten kanssa (MRL 62 ). EHDOTUSVAIHE Saadut huomautukset ja lausunnot käsitellään sekä laaditaan vastineet. Kaavaluonnokseen tehdään palautteen pohjalta tarvittavat muutokset. Kaavaehdotus käsitellään teknisessä lautakunnassa ja kh:ssa, jonka jälkeen kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päiväksi. Nähtävillä oloaikana kaikilla osallisilla on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta kirjallisesti. Maankäyttö- ja asumistoimikunta, kunnanhallitus Yleiskaavaehdotus nähtävillä MRL 65 :n mukaisesti mahdollisten muistutusten tekoa varten vähintään 30 päivän ajan. Nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus Kankaanpään Seudussa ja kunnan kotisivuilla Internetissä. KAAVAN HYVÄKSYMINEN Saadut muistutukset ja lausunnot käsitellään sekä laaditaan vastineet. Kaavaehdotukseen tehdään palautteen pohjalta tarvittavat muutokset, jonka jälkeen kaava viedään hyväksymiskäsittelyyn Tarvittaessa Maankäyttö- ja asumistoimikunta uusi käsittely Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyväksymispäätöksestä tiedottaminen Kunnan jäsenillä ja rekisteröidyillä yhdistyksillä on toimialaansa koskien valitusoikeus kaavan hyväksymispäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 8. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 :n mukaan kaavaa laadittaessa on vaikutuksia selvitettävä siinä laajuudessa, että voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1. ihmisten elinoloihin ja ympäristöön; 2. maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3. kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4. alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskuntaenergiatalouteen sekä liikenteeseen; 5. kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. 12
13 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOTEUTETAAN SEURAAVASTI: Rantaosayleiskaava koskee pääosin jo olemassa olevan rakennetun ympäristön täydentämistä, ylläpitoa ja laadun parantamista rantarakentamisen osalta. Pääosin selvitykset perustuvat jo olemassa olevaan tietopohjaan eli aiemmin tehtyihin selvityksiin ja suunnitelmiin. Selvitysmateriaaleja ja asiantuntijapohjaista tietoa täydennetään mm. päivitetyllä luontoselvityksellä ja paikallisella tiedolla, jota kerätään kaavoituksen eri vaiheissa osallisilta ja esim. paikkatietokyselyillä. Selvitysmateriaalia täydennetään myös hulevesien osalta sekä havainnollistamalla uusia kaavaratkaisuita. Vaikutusten arvioinnissa keskitytään laadullisiin arviointeihin vaikutuksista rakennetussa ympäristössä sekä muutoksiin järvien ekologiassa. Arvioinnissa olennaisessa osassa ovat kaavoituksen vuorovaikutusprosesseissa tuotetut materiaalit. Kaavoitusprosessissa on tarkoitus tehdä suunnittelua tiiviisti yhdessä kuntalaisten, loma-asukkaiden ja eri järjestöiden edustajien kanssa. Tavoitteena ovat ympäristön laadullinen kehittäminen asukaslähtöisesti huomioiden järven ominaispiirteet ja olemassa oleva rakennuskanta sekä maisemakuva. Määrälliset arvioinnit perustuvat aiemmin tuotettuihin selvityksiin ja suunnitelmiin. Mm. yhdyskunnalliset kehittämissuunnitelmat ja vesistön ekologisen tilan parantamiseen tähtäävät suunnitelmat ovat jo laadittu aiemmin ja joita voidaan käyttää perusselvityksinä vaikutusten arviointeineen. Kaavassa pyritään nyt edesauttamaan suunnitelmien toiminnallistamista ja esitetään mahdollisuuksien mukaan parhaat ratkaisut. Vaikutuksia tullaan arvioimaan esitettyjen kehittämissuunnitelmien pohjalta. Arvioinnin kohteena ovat vaikutukset seuraaviin: Väestön kehitys, yhdyskuntarakenne ja talous Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon Vaikutukset vesistön tilaan Vaikutukset maisenaan Vaikutukset elinkeinoelämään ja matkailuun Vaikutukset yksityiseen talouteen Vaikutukset sosiaalisiin oloihin, terveyteen ja turvallisuuteen 9. YHTEYSTIEDOT Jämijärven kunta Ys Rakennuspäällikkö Riikka Koivumäki puh sähköposti Kankaanpään kaupunki, Ympäristökeskus Janne Tuomisto PL KANKAANPÄÄ puh Kankaanpään kaupunki, Ympäristökeskus Kaupunginarkkitehti/Aluearkkitehtivastaava Ilmari Mattila PL KANKAANPÄÄ puh
14 14
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kauppatien korttelin 66 asemakaavamuutos MERIKARVIAN KUNTA 27.03.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 04.12.2016 KAAVA Merikarvian Malskerin ranta-asemakaavan muutos koskien Riispyyn kylän tilaa Kivikari 484-414-2-122 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehti Ilmari
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 06.11.2016 KAAVA Merikarvian Ylikylä rantayleiskaavan muutos koskien Riispyyn kylän tiloja Riihimäki 484-414-2-156, Halkoplassi 484-414-2-199 ja Heikkilä 484-414-1-122 OSALLISTUMIS- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 18.2.2016 ASEMAKAAVA Asemakaava koskee Kankaanpään kaupungin 12. kaupunginosan (Jyllinmäki) tilaa Kangastus 214-406-1-819. 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 08.10.2017 KAAVA Merikarvian Köörtilä, Fidiholma rantayleiskaavan muutos koskien Köörtilän kylän tilaa Tapanila 484-407-3-110 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5178 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kankaanpään keskustan kulttuurikortteli ei ole toteutunut voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Korttelin alueella
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5195 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 29.5.2018 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) tiloja 214-406-3-1089, 214-406-1-862,
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 17.12.2015 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava
JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 07.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin Harjumökkialueen asemakaava 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue sijaitsee Jämin palvelukeskuksen
JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA
JÄMIJÄRVI JÄMIJÄRVEN KUNTA 30.9.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 ASEMAKAAVA Jämijärven Jämin lentokentän konesäilytys ja majoitus asemakaava. 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.8.2004 päivitys 7.12.2009 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan (Käpylä) hautausmaa-alue ympäristöineen (Vanha hautausmaa)
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KARVIAN KUNTA 22.3.2016 Karvian Keskustaajaman osayleiskaavan muutos koskien Härkämäen alueen T, TY-1, T-1, MY-5, MA, VL, ET, AT ja AM aluevarauksia. OAS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KIRKONKYLÄN TILAA RASTIAINEN 230-405-1-6 15.11.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti Ilmari Mattila 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti
KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA
Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI
OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI SEINÄJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
VIRTAIN KAUPUNKI, TOISVESI
OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, TOISVESI ILOMÄEN JA RAJALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN
Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OAS 16WWE0492 5/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KEHVONSALON KARTANON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelutilanne
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma