Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi."

Transkriptio

1 Hyvä lukija Tässä SBL:n SM-kalenteripohja vuodelle SBL:n hallitus on hyväkynyt sen ja SM-kilpailut (ja Liiga tms.) ovat siis näillä paikoilla. Osa kilpailuista on vielä ehdollisilla paikoilla, sillä meillä ei ole vielä tarpeeksi tietoa vahvistaa niitä varmoiksi. Kalenterissa on myös joitakin erikoiskilpailuja niin, että ne on jo vahvistettu. Nämä ovat kerhojen etukäteen anomia tai pyytämiä juhlakilpailuja, joilla on ollut painavat perusteet varmistaa kilpailu ajoissa. Rallyt ja GS-kilpailut on varmistettu 6.9. hakemusten joukosta. Kiitos kerhoille aktiivisesta hakemisesta. Tällä kertaa Rally-osakilpailut pelataan Turussa, Helsingissä, Kuopiossa ja Porissa. Grand Slam kilpailupaikkakunnat ovat taasen Vaasa, Lappeenranta (Juhlakilpailu 2-päiväisenä), Jyväskylä ja Tampere. Tässä vaiheessa rupeamme sijoitelemaan kaikkia muita MP-kilpailuita kalenteriin kerhojen toiveiden ja tasapuolisen sijoittelun periaatteilla, niin, että aluevalvojat toiminnanjohtajan johdolla sovittelevat niitä tarvittaessa. Tässä yhteydessä huomautamme, että kalenterin kilpailujen sijoitteleminen vaatii kerhoilta joustavuutta. Mikäli jollakin alueella kaikki kilpailut tuntuvat osuvan aina samaan rysään, ON JONKUN JOUSTETTAVA! Tässä hommassa ei itsekkyys ole hyve. Tarkoitus on rakentaa mahdollisimman tasapuolinen kalenteri, niin että kilpailuja osuisi samalle alueelle myös tasaisesti kalenterivuoden ympäri. Olkaa siis avoimia ja joustavia. Mitä priorisointiin tulee, niin mitä suuremmat ja paremmin järjestetyt kilpailut ovat oleet, sen tärkeämmäksi se asetetaan priorisoinissa. Tähän on sekä taloudellinen, että palvelullinen peustelu. Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi. Yhdessä tekemällä kalenterista tulee varmasti erinomainen! Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL

2 TAMMIKUU Turun loppiaiskisat Turun loppiaiskisat Turun loppiaiskisat RALLY 1 Turun BK Turun loppiaiskisat TAMMI- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) Seniorit Pari SM (1 päivä) Juniorit Joukkis SM (1 päivä) TAMMERBRIDGE JUHLAKISA Seniorit Joukkis SM (1 päivä) Juniorit Pari SM (1 päivä)

3 HELMIKUU HELMI- Runebergin päivä SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) SM parikilpailu piirien mestaruudet Talviloma Etelä- Suomi Talviloma Keski- Suomi Jäsenmaksujen viimeinen maksupäivä kerhoilla Suomen Cup Ilmoittautuminen päättyy Talvilomat oletettavasti viikot: 8-10 tms. Jäsenluettelot SBL:lle liigaa varten. Suomen Cup alkaa.

4 MAALISKUU 2019 Päivitetty talviloma tre/keskis Suomen Cup Ilmoittautuminen päättyy MAALIS- SIMULTAANI- VIIKKO(3 ) talviloma pohjoinen NAISTEN SM- LÄMPPÄRI MIXED-parikilpailu PORISSA Naisten SM pari PORISSA + sivuparikilpailump SM parikilpailu SM parikilpailu finaalit finaalit

5 HUHTIKUU Toiminnansuunnittelupäivien kanssa yhtäaikaa järjestetään KOULUTAJIEN KOULUTUS ja MP-KILPAILUNJOHTAJIEN SEMINAARI, kaikki samassa paikassa (selviää toivotavasti nopeasti!). Varatkaa viikonloppu siis kalenteriin! Päivitetty Areenalla SHAKKI SBL KEVÄTKOKOUS SBL KEVÄTKOKOUS toiminnansuunni toiminnansuunni ttelu ttelu HUHTI- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) VAASAN PÄÄSIÄISBRIDGE VAASAN PÄÄSIÄISBRIDGE VAASAN PÄÄSIÄISBRIDGE GRAND SLAM 1 Vasa BK VAASAN PÄÄSIÄISBRIDGE B-55 MIXED-parikilpailu RALLY2 Bridge Areenan kerhot VAASAN PÄÄSIÄISBRIDGE B-55 IMP parikilpailu Pääsiäinen , Teneriffa maaliskuun vika viikko, Baltic Cup , SBL KEVÄTKOKOUS JA toiminnansuunittleu 6.4. KOKO AREENA VARATTU SHAKILLE

6 TOUKOKUU Vappupäivä äitienpäivä TOUKO- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika heinäkuussa SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika heinäkuussa Helatorstai Swiss SM-kilpailut pidetään toukokuussa, mikäli SM-viikko ei toteudu.

7 KESÄKUU 2019 Midsummer joukkis = Salo Open, Ajatus Helluntai Kuopio RALLY 3 Puijon Bridgen 40-vuotisjuhlakilpailut Juhannusaatto Juhannuspäivä Kuopio Grand Slam 2 Grand Slam 2 (kaksipäiväinen) (kaksipäiväinen) Lappeenrannan 70- vuotis juhlakilpailu Lappeenrannan 70- vuotis juhlakilpailu avoimet EM-kisat , Turkissa. GS3 osakilpailu pelataan poikkeuksellisesti kaksipäiväisenä (min. 40 jakoa/päivä) Lappeenrannan BK:n 70-vuotisjuhlakilpailuna.

8 HEINÄKUU 2019 Hanko Bridgeviikolle ensimmäiselle viikonlopulle järjestetään alle 1mp:n pelaajien "minihankocup", jossa pelataan kaksi erillistä kilpailua La+Su, joiden tulokset myös lasketaan yhteen. Osallistua voi vain toiseenkin. Kilpailuun saavat osallistua myös sellaiset uudet harrastajat, jotka eivät vielä ole SBL:n kerhojen jäseniä. Tervetuloa tutustumaan, niin lajii n, tunelmaan kuin ihmisiinkin. Kilpailuissa pelataan noin 20-jakoa leppoisassa tunelmassa ja jaot käydään kisan jälkeen läpi kokeneen pelaajan toimesta. Tervetuloa! SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika toukokuussa SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika toukokuussa Suomen Cup finaali kl: 10: SBL tilaisuus Veteraanit SM all time vika B-SM kisat UUSI KISA :/ B-SM kisat SM-swiss imps riippuu SM-viikosta. Mikäli SM-viikko ei toteudu, järjestetään toukokokuussa. viikolla 2019 pelataan viimeinen veteraanien SM-kilpailu. Senioreiden ikärajan nostamisen myötä Veteraanien kilpailu päätettiin poistaa ohjelmasta.

9 ELOKUU Bridge Liiga 1.istunto kaikki divarit pelaavat 1 päivän Seuraavan vuoden kilpailukalenterin raakaversio DL.

10 SYYSKUU 2019 Päivitetty 6.9. SM MIXED pari Bridge Areena 1 SM MIXED joukkis Bridge Areena Porin kisa RALLY 4 Porin BK Porin kisa Jyväskylä Grand Slam 3 Jyväskylän BK Jyväskylän kisa 30

11 LOKAKUU 2019 Päivitetty Bridgeliiga 2.istunto 2-divarissa pelataan 1 päivä Bridgeliiga 2.istunto Liiga ja 1-divari pelaavat myös Su maajoukkue- maajoukkuekarsinnat karsinnat Syyslomat? Tampereen BK Grand Slam 4 Tampereen BK MP-IMP-parikilpailu Tampereen BK MP-joukkuekilpailu

12 MARRASKUU 2019 Juniori SM kaksipäiväiseksi (sääntömuutos), jolloin saadaan iltatapahtuma lauantaille Pyhäinpäivä Bridgeliiga karsinta Bridgeliiga karsinta SBL SYYSKOKOUS SM joukkis piirien mestaruudet Isänpäivä SM joukkis semifinaalit SM joukkis semifinaalit SBL:N SYYSKOKOUS MARRASKUUN AIKANA

13 JOULUKUU Itsenäisyyspäivä Suomi 102 vuotta JOULU- SIMULTAANI- SM joukkis finaalit VIIKKO (6 ) SM joukkis finaalit JOULUAATTO JOULUPÄIVÄ 30 31

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019.

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Hyvä lukija Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä

Lisätiedot

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019.

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Hyvä lukija Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys14.11.2017 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys 29.8.2018 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 11.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 Aika: 19.8.2018 Paikka: Hotelli Korpilampi, Espoo Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //   puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 26.3.-1.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 26.maalis 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 01.huhti 02.huhti PÄÄSIÄINEN Huhtikuu vko 14 2.4.-8.4 02.huhti 03.huhti

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015

RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015 RALLY Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu Vuoden 2015 kilpailukalenteri rakennetaan kokonaan uudelle pohjalle. Kalenteri rakennetaan tasapainoisemmaksi ja kilpailut sijoitetaan siihen mahdollisimman

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti 5.huhti 6.huhti

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 20. 29.7.2018 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2017. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 Aika: 27.10.2016 klo:17:00 Paikka: Helsinki, Hiomotie 10 Läsnä: Jarmo Laakso puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas Martti

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto (SBL), Keskitetystä hajautettuun - hierarkioista verkostoihin Nykyinen hallitusvetoinen toimintamalli on etäinen Tarvitaan johtamista, joka on lähellä

Lisätiedot

Taru Reinikainen Jussi Tamminen Martti Meronen Fred Sundwall Mauri Saastamoinen Finn Wardi poistui klo 19:40 9 käsittelyn jälkeen

Taru Reinikainen Jussi Tamminen Martti Meronen Fred Sundwall Mauri Saastamoinen Finn Wardi poistui klo 19:40 9 käsittelyn jälkeen SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 7/2018 Aika: 3.10.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 3/2018 Aika: 6.3.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi Tamminen

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi Huhtikuu vko 13 28.3.-3.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti 3.huhti Huhtikuu vko 14 4.4.-10.4 4.huhti 5.huhti 6.huhti 7.huhti

Lisätiedot

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi Martina Uthardt 205 Korsholms kommun Mustasaaren kunta Korsö Januari 205 Tammikuu 2 3 4 Nyårsdagen Uudenvuodenpäivä 2 5 6 7 8 9 0 Trettondagen Loppiainen 3 2 4 9 5 26 3 4 5 6 7 8 20 2 22 23 24 25 27 28

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki.

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki. Huhtikuu vko 14 1-5.4 puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, nina.vainionpaa@pesamaki.fi 1.huhti 2.huhti 3.huhti 4.huhti 5.huhti Pitkäperjantai Pääsiäispäivä Huhtikuu vko 15 6.-12.4 6.huhti 7.huhti 8.huhti

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 19. 28.7.2019 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2018. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ 1. Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Avoin joukkuekilpailu 2. Avoin parikilpailu 3. Swiss-parikilpailu 4. Mixed-parikilpailu 5. Mixed-joukkuekilpailu

Lisätiedot

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Joukkuekilpailu 2. Parikilpailu 3. Swiss-IMP avoin parikilpailu 4. Naisten parikilpailu 5. Mixed-parikilpailu

Lisätiedot

Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja. Poistui klo 20.31 12 käsittelyn aikana

Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja. Poistui klo 20.31 12 käsittelyn aikana SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2011 * 8.1.2011 Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja * sihteeri, toiminnanjohtaja

Lisätiedot

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA RY YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 5.12.2017 PÖYTÄKIRJA Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11, Helsinki Osallistujat: Antti Niemi, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri

Lisätiedot

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 2004 TOUKOKUU Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 15 lauantai 16 sunnuntai 21 17 maanantai 18 tiistai 19 keskiviikko 20 torstai 21 perjantai 22 lauantai 23 sunnuntai 22 24 maanantai 25 tiistai

Lisätiedot

Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo 15.33.

Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo 15.33. Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Arto Heikkinen, puheenjohtaja Anttoni Maula, sihteeri Antti Mänttäri Matti Siivola Samuel Ritakallio Janne Nikula Miika Nikula Juuso Nyyssönen

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Taru Reinikainen Seppo Räsänen Jussi Tamminen Martti Meronen saapui 7 käsittelyn aikana klo 18:27

Taru Reinikainen Seppo Räsänen Jussi Tamminen Martti Meronen saapui 7 käsittelyn aikana klo 18:27 SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 2/2018 Aika: 24.1.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Seppo

Lisätiedot

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Työttömien osuus työvoimasta 10,5 % 10,6 % 10,3 % 10,0 % 9,7 % Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut)

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 8 Maanantai 9 Tiistai 10 Keskiviikko 11 Torstai 12 Perjantai 13 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 16:14.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 16:14. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 12.12.2015 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Juuso Nyyssönen Henri

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 8/2018 Aika: 17.12.2018 klo 17:00 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut

Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut SBL:n syyskokouksen 22.11.2015 hyväksymät muutokset astuvat voimaan 1.1.2016. Suomen Bridgeliitto MP-kilpailukategoriat

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2017 Aika: 15.12.2017 klo 16:30 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Vähän erilainen TYTTÖKALENTERI 2009

Vähän erilainen TYTTÖKALENTERI 2009 Vähän erilainen TYTTÖKALENTERI 2009 Jaana Salo, tekninen myyjä Ilmanvaihtojärjestelmän ilmavirtoja on voitava ohjata kuormituksen ja ilman laadun mukaan käyttötilannetta vastaavasti. Tammikuu 2009 vko

Lisätiedot

48 Kokouksen avaaminen

48 Kokouksen avaaminen SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2010 * 21.4.2010 Paikka Bridge Areena, Helsinki. Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja Hulda Ahonen* sihteeri, toiminnanjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry (THE BRIDGE LEAGUE OF FINLAND)

SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry (THE BRIDGE LEAGUE OF FINLAND) Liite 2 SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry (THE BRIDGE LEAGUE OF FINLAND) TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. LIITON ORGANISAATIO 1 Liiton hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja:

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Ma 2.4 Ti 3.4 Ke 4.4 To 5.4 Pe 6.4 La 7.4 Su 8.4 Ma 9.4 Ti Viikkokilpailu Olosuhteiden mukaan 10.4 Ke 11.4 To 12.4 Pe 13.4 La 14.4 Su 15.4 Ma 16.4 Ti Viikkokilpailu Uusikaupunki

Lisätiedot