Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019."

Transkriptio

1 Hyvä lukija Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen pelillisistä seikoista. Kerhojen kilpailuviikonloppuja saatetaan kerhojen omista toiveista vielä siirtää (lisätä, muuttaa tms.), mikäli se on kalenterin tekemisen kannalta mielekästä. Mikäli haluatte tehdä muutoksia tai tarkennuksia kerhonne kilpailuihin olkaa yhteydessä toimistoon: (posti menee Huldalle ja Timolle) Jos samalle päivälle/viikonlopulle osuu useampi kilpailu, on kalenterissa kyseinen viikko kahdesti. Katsokaa siis päivämäärät tarkasti. Lisäksi kunkin kuukauden oikeassa alareunassa on kohta: Muistiinpanot. Tässä voi olla oleellisia lisätietoja. Kunkin kuukauden viimeisin päivityspäivä näkyy kuukauden otsikon alla. Tänävuonna piiraluevalvojat ja toiminnanjohtaja sovittelivat kalenterin ja palaute käytännöstä on ollut positiivista. Jatkossakin voitte keskustella oman aluevastaavanne, tai toiminnanjohtajan kanssa kilpailukalenterin kehityksestä. Tukikilpailuiden hakemukset tehdään aina toiminnanjohtajan kanssa neuvotellen (aika jne.) kilpailutoimikunnalle. Hyvää pelivuotta 2019! Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL

2 TAMMIKUU Turun BK 6 Turun Bk Turun Bk Turun Bk Loppiaiskisat Loppiaiskisat Loppiaiskisat Rally Kuopion Bk Warm-up Kuopion Bk Kuopion Bk KUB TAMMI- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) Seniorit Pari SM (1 päivä) Juniorit Joukkis SM (1 päivä) Tammerbridge 60-vuotis JUHLAKILPAILU Seniorit Joukkis SM (1 päivä) Juniorit Pari SM (1 päivä) Tammerbridge Tukiparikilpailu

3 HELMIKUU 2019 Päivitetty TS HELMI- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) BABS ry Runeberg Cup Bridgeliiga nousukarsinta Bridgeliiga nousukarsinta SM parikilpailu piirien mestaruudet Talviloma Etelä- Suomi Talviloma Keski- Suomi Jäsenmaksujen viimeinen maksupäivä kerhoilla Suomen Cup Ilmoittautuminen päättyy Pieksämäen BK IMP parikilpailu klo 18:00 Pieksämäen BK klo 11:00 Pieksämäen BK klo 10:00 Talvilomat oletettavasti viikot: 8-10 tms. Jäsenluettelot SBL:lle liigaa varten. Suomen Cup alkaa.

4 MAALISKUU 2019 talviloma tre/keskis Oulun BK Oulun Bk Oulun Bk Imp-parkilpailui MAALIS- SIMULTAANI- VIIKKO(3 ) talviloma pohjoinen Naisten SM-pari WarmUp MIXEDparikilpailu Naisten SM pari PORISSA + sivuparikilpailu PORISSA SM parikilpailu finaalit SM parikilpailu finaalit Parainen Tukiparikilpailu Lahden Bk i Lahden Bk i Kokkolan Bk i Seinäjoen Bk Pohjanmaan barometri Seinäjoen Bk Pohjanmaan

5 HUHTIKUU Areenalla SHAKKI SBL KEVÄTKOKOUS toiminnansuunnittelu SBL KEVÄTKOKOUS toiminnansuunnittelu HUHTI- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) Akaan Bk 10-vuotis JUHLAKILPAILU Akaan Bk 10 v. Imp-parikilpailu VASA BK 21 VASA BK PÄÄSIÄIS Warm UP parikilpailu VASA BK PÄÄSIÄIS IMP parikilpailu 1 VASA BK PÄÄSIÄIS Bridge Areena 28 VASA BK B-55 PÄÄSIÄIS MIXED-parikilpailu 2 Rally B-55 IMP ABC parikilpailu Pääsiäinen , Teneriffa maaliskuun vika viikko, Baltic Cup , SBL KEVÄTKOKOUS JA toiminnansuunittelu 6.4. KOKO AREENA VARATTU SHAKILLE Toiminnansuunnittelupäivien kanssa yhtäaikaa järjestetään KOULUTAJIEN KOULUTUS ja MP- KILPAILUNJOHTAJIEN SEMINAARI, kaikki samassa paikassa (selviää toivotavasti nopeasti!). Varatkaa viikonloppu siis kalenteriin!

6 TOUKOKUU Vappupäivä Rovaniemen BK Warm Up parikilpailu Rovaniemen BK NAPAPIIRIN BAROMETRI 2-päiväinen Rovaniemen BK Napapiirin barometri jatkuu Tapiolan Trikki Mixed-parikilpailu Salon BK Warm Up IMPparikilpailu Salon BK SALO OPEN myös alle 50mp äitienpäivä TOUKO- SIMULTAANI- VIIKKO (3 ) SM SWISS IMPS? Vaihtoehto Seinäjoki SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika Seinäjoki Rauman Bk Mixed-parikilpailu Rauman Bk Toppi Helatorstai Swiss SM-kilpailut pidetään toukokuussa, mikäli SM-viikko ei toteudu.

7 KESÄKUU Tammerbridge IMP parikilpailu Tammerbridge Mixed-parikilpailu Tammerbridge Paribarometri Tammerbridge Puijon Bridge 16 Puijon Bridge Puijon Bridge 40 vuotta 40 vuotta MP 3 Henkilökohtainen Rally Juhannusaatto Juhannuspäivä Lpr Bk 70-v. 30 Lpr Bk 70-v. Lappeenrannan Bk 70-vuotis juhlakilpailu WarmUp 1 1 Avoimet EM-kisat , Turkissa. GS2 osakilpailu pelataan poikkeuksellisesti kaksipäiväisenä (min. 40 jakoa/päivä) Lappeenrannan BK:n 70-vuotisjuhlakilpailuna.

8 HEINÄKUU SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika Seinäjoki OY-Bridge Oulun kesäkisa OY-Bridge Oulun kesäkisa SM SWISS IMPS? Vaihtoehtoaika Seinäjoki OY-Bridge Oulun kesäkisa Suomen Cup finaali kl: 10: SBL tilaisuus Veteraanit SM all time vika B-SM kisat UUSI KISA B-SM kisat SM-swiss imps riippuu SM-viikosta. Mikäli SM-viikko ei toteudu, järjestetään toukokokuussa. viikolla 2019 pelataan viimeinen veteraanien SM-kilpailu. Senioreiden ikärajan nostamisen myötä Veteraanien kilpailu päätettiin poistaa ohjelmasta. Hanko Bridgeviikolle ensimmäiselle viikonlopulle järjestetään alle 1mp:n pelaajien "minihankocup", jossa pelataan kaksi erillistä kilpailua La+Su, joiden tulokset myös lasketaan yhteen. Osallistua voi vain toiseenkin. Kilpailuun saavat osallistua myös sellaiset uudet harrastajat, jotka eivät vielä ole SBL:n kerhojen jäseniä. Tervetuloa tutustumaan, niin lajiin, tunelmaan kuin ihmisiinkin. Kilpailuissa pelataan noin 20-jakoa leppoisassa tunelmassa ja jaot käydään kisan jälkeen läpi kokeneen pelaajan toimesta. Tervetuloa!

9 ELOKUU Porvoon Bk Porvoon Bk Porvoon Bk Kajaanin BK Kajaanin BK Kajaanin BK Bridge Liiga 1. istunto kaikki divarit pelaavat 1 päivän Bridge-55 Pyhäsalmen Bk Pyhäsalmen Bk Pyhäsalmen Bk Hämeenlinnan BK Ekenäs Bk Knipans Kanna SM MIXED Bridge Areena Seuraavan vuoden kilpailukalenterin raakaversio DL.

10 SYYSKUU 2019 SM MIXED Bridge Areena 1 SM MIXED Bridge Areena Ähtärin Bk Ähtärin Bk Porin BK 15 Porin Bk Mixed-parikilpailu Porin Bk 4 Rally Jyväskylän Bk 29 Jyväskylän Bk WarmUp parikilpailu 1 Jyväskylän Bk 30 3

11 LOKAKUU Bridge Liiga 2. istunto kaikki divarit pelaavat 1 päivän AV Mixed-parkilpailui maajoukkuekarsinnat Bridge Liiga 2. istunto Liiga ja 1-divari pelaavat 2 päivän maajoukkuekarsinnat Syyslomat? Salon BK Salon BK Salon BK Tampereen BK 27 Tampereen BK Tampereen BK IMP parikilpailu

12 MARRASKUU Pyhäinpäivä SBL SYYSKOKOUS SM joukkis piirien mestaruudet Isänpäivä Tapiolan trikki ABC-parikilpailu Toppi SM joukkis semifinaalit SM joukkis semifinaalit Kouvolan Bk 60-vuotisjuhla Kouvolan Bk 60-vuotisjuhla parikilpailu Kouvolan Bk 60-vuotisjuhla Åbo Bk Åbo Bk Åbo Bk SBL:N SYYSKOKOUS MARRASKUUN AIKANA

13 JOULUKUU AV Harald Nordberg muistokilpailu AV BAMjoukkuekilpailu JOULU- SIMULTAANI- SM joukkis finaalit VIIKKO (6 ) Tapiolan Trikki Kinkkukisa Bridge-55 Mixed-parikilpailu 4*voittopisteet JOULUAATTO JOULUPÄIVÄ Vasa-Vöyri Juhlaparikilpailu SM joukkis finaalit Jyväskylän Bk Tukiparikilpailu

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019.

Hulda Ahonen Toiminnanjohtaja SBL. Hyvä lukija. Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Hyvä lukija Tässä SBL:n kilpailukalenteri vuodelle 2019. Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys 29.8.2018 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys14.11.2017 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan

Lisätiedot

Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi.

Kiitos jälleen pikaisista vastauksistanne ja mahtavista kilpailuista joita järjestätte pelaajiemme iloksi. Hyvä lukija Tässä SBL:n SM-kalenteripohja vuodelle 2019. SBL:n hallitus on hyväkynyt sen ja SM-kilpailut (ja Liiga tms.) ovat siis näillä paikoilla. Osa kilpailuista on vielä ehdollisilla paikoilla, sillä

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 11.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95

Kansainvälinen toiminta Tuotot 8 177,31 1 159,60 Kulut Muut kulut - 9 552,66-38 019,55 Tuotto/kulujäämä - 1 375,35-36 859,95 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Kilpailutoiminta 78 894,40 82 946,76 Muut kulut - 20 189,25-33 222,51 Toiminnan yleiskulut Muut kulut - 48 094,11-67 354,28 Tuotto/kulujäämä

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 Aika: 19.8.2018 Paikka: Hotelli Korpilampi, Espoo Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 Aika: 27.10.2016 klo:17:00 Paikka: Helsinki, Hiomotie 10 Läsnä: Jarmo Laakso puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas Martti

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //   puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 26.3.-1.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 26.maalis 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 01.huhti 02.huhti PÄÄSIÄINEN Huhtikuu vko 14 2.4.-8.4 02.huhti 03.huhti

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto uusi rakenne Suomen Bridgeliitto (SBL), Keskitetystä hajautettuun - hierarkioista verkostoihin Nykyinen hallitusvetoinen toimintamalli on etäinen Tarvitaan johtamista, joka on lähellä

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti 5.huhti 6.huhti

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015

RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015 RALLY Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu Vuoden 2015 kilpailukalenteri rakennetaan kokonaan uudelle pohjalle. Kalenteri rakennetaan tasapainoisemmaksi ja kilpailut sijoitetaan siihen mahdollisimman

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 20. 29.7.2018 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2017. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-syyskuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

Taru Reinikainen Jussi Tamminen Martti Meronen Fred Sundwall Mauri Saastamoinen Finn Wardi poistui klo 19:40 9 käsittelyn jälkeen

Taru Reinikainen Jussi Tamminen Martti Meronen Fred Sundwall Mauri Saastamoinen Finn Wardi poistui klo 19:40 9 käsittelyn jälkeen SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 7/2018 Aika: 3.10.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 19. 28.7.2019 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2018. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 3/2018 Aika: 6.3.2018 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi Tamminen

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ 1. Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Avoin joukkuekilpailu 2. Avoin parikilpailu 3. Swiss-parikilpailu 4. Mixed-parikilpailu 5. Mixed-joukkuekilpailu

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:24.8.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki.

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki. Huhtikuu vko 14 1-5.4 puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, nina.vainionpaa@pesamaki.fi 1.huhti 2.huhti 3.huhti 4.huhti 5.huhti Pitkäperjantai Pääsiäispäivä Huhtikuu vko 15 6.-12.4 6.huhti 7.huhti 8.huhti

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:23.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset

Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 18.2.2019 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:3.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 2004 TOUKOKUU Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 15 lauantai 16 sunnuntai 21 17 maanantai 18 tiistai 19 keskiviikko 20 torstai 21 perjantai 22 lauantai 23 sunnuntai 22 24 maanantai 25 tiistai

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2017 Aika: 15.12.2017 klo 16:30 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas

Lisätiedot

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Joukkuekilpailu 2. Parikilpailu 3. Swiss-IMP avoin parikilpailu 4. Naisten parikilpailu 5. Mixed-parikilpailu

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi Huhtikuu vko 13 28.3.-3.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti 3.huhti Huhtikuu vko 14 4.4.-10.4 4.huhti 5.huhti 6.huhti 7.huhti

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja. Poistui klo 20.31 12 käsittelyn aikana

Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja. Poistui klo 20.31 12 käsittelyn aikana SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2011 * 8.1.2011 Paikka Turun Kristillinen opisto, Lustokatu, Turku Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja * sihteeri, toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi Martina Uthardt 205 Korsholms kommun Mustasaaren kunta Korsö Januari 205 Tammikuu 2 3 4 Nyårsdagen Uudenvuodenpäivä 2 5 6 7 8 9 0 Trettondagen Loppiainen 3 2 4 9 5 26 3 4 5 6 7 8 20 2 22 23 24 25 27 28

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 8 Maanantai 9 Tiistai 10 Keskiviikko 11 Torstai 12 Perjantai 13 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot