SENIORIPALVELUT KEVÄT Kulttuurielämyksiä senioreille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SENIORIPALVELUT KEVÄT Kulttuurielämyksiä senioreille"

Transkriptio

1 SENIORIPALVELUT KEVÄT 2018 Kulttuurielämyksiä senioreille

2 PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti kulttuuripalveluja senioriväestölle. Sivistystoimialan kulttuuriyksikön organisoimassa seniorityöryhmässä on kulttuurilaitosten ja kansalaisopiston lisäksi edustaja myös perusturvasta ja Porin seurakuntayhtymästä. Seniorityöryhmä edistää senioriväestön kulttuuripalvelujen saatavuutta sekä toimii yhteistyössä erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa verkottuen myös maakunnallisesti. Seniorityöryhmä järjestää kulttuuriviikon maaliskuussa sekä ohjelmaa Valtakunnallisella vanhustenviikolla lokakuussa. Työryhmän kokoamat kulttuuriboksit ovat lainattavissa muun muassa vanhainkoteihin ja päiväkeskuksiin. Kulttuuriboksista virikettä päivään Vuodenajoittain teemoitetut boksit sisältävät valokuvia, taidetta, perinne-esineitä, kirjoja, runoja, laulunsanoja, musiikkia ja dvdlyhytelokuvia. Aineistot on kerätty Satakunnan Museon, Porin taidemuseon, Porin kaupunginkirjaston sekä entisen kulttuuriasiainkeskuksen kokoelmista. Kulttuuriboksit on tarkoitettu seniorien viriketoiminnasta vastaaville ohjaajille ja ryhmänvetäjille tarjoamaan virikkeitä yhdessäoloon ja tekemiseen esimerkiksi vanhainkodeissa, päiväkeskuksissa, sairaaloissa ja kerhotaloissa kokoontuville toimintaryhmille. Kulttuuribokseja voi lainata Porin kaupungin sivistyskeskuksesta (Otavankatu 3A). Boksit ovat keveähköjä ja helposti liikuteltavia matkalaukkuja. Lisätiedot ja varaukset: Helvi Selesmaa p tai

3 PORIN KAUPUNGIN SENIORIOHJELMA KEVÄÄLLÄ 2018 Kulttuuriohjelmaa ja palveluja senioreille: - SENIORIEN KULTTUURIVIIKKO Kinokellarin elokuvaesitykset - Kulttuuriboksin lainauspalvelu - Ohjelmaa ostopalveluna Lisätietoja: kulttuuriassistentti Helvi Selesmaa p , helvi.selesmaa(@)pori.fi PORI SINFONIETTA Pori Sinfonietta tarjoaa senioreille vapaan sisäänpääsyn konserttien kenraaliharjoituksiin. Pääsääntöisesti kenraaliharjoitukset järjestetään konserttiviikon torstai aamupäivisin kello 11 Promenadisalissa Yrjönkatu 17. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle viimeistään klo kännykät suljettuina. Harjoituksia voi seurata ensimmäisen puoliskon ajan noin kello saakka. Poikkeuksista pyrimme tiedottamaan erikseen nettisivuillamme Yhteydenotot ja ryhmien ennakkoilmoitukset: toimistonhoitaja Anja Randén, p tai , anja.randen(@)pori.fi PORIN KAUPUNGINKIRJASTO Kirjaston henkilökunta esittelee pyydettäessä kirjastoa / kirjoja ryhmille. Lisätietoja: Merja Kalliomäki p tai merja.kalliomaki(@)pori.fi Kirjastosta saat Celian äänikirjat (vain lukemisesteisille) Lisätietoja pääkirjaston tietopalvelu p tai tietopalvelu(@)pori.fi Kirjasto toimittaa siirtokokoelmia vanhainkoteihin ja kaupunginsairaalaan. Lisätietoja auto-osastolta p tai auto.kirjasto(@)pori.fi Kirjastokotipalvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät itse pääse kirjastoon. Lisätietoja: Marika Merelin p tai marika.merelin(@)pori.fi Avoimet lukupiirit pääkirjastossa, Noormarkussa, Pihlavassa ja Sampolassa. Lisätietoja kirjastoista.

4 Kirjailijavieraat: Antti Tuuri klo 18 kansalaisopiston auditorio Leena Parkkinen klo 18 pääkirjaston Kokoustila Käsitöitä ja novelleja tehdään omia käsitöitä ja kuunnellaan novelleja klo 18 Seminaari klo 18 Seminaari klo 18 Seminaari 2 Mobiilipiiri pääkirjastossa opetellaan tablettien ja älypuhelimen käyttöä Kevään aikana maanantaisin klo Seminaari 2 Tapahtumia pääkirjastossa: *** 8.2. Minä luen sinulle viikolla eli Lainan päivänä Ulla Leino lukee porilaispakinoita klo 17 Aikuisten osastolla Pirjo Toivanen kertoo esikoiskirjastaan ja elämästään ja lapsuudestaan Porissa klo 18 Kokoustilassa Kalevalan päivänä Kaija-Leena Vastamäki Porin Taitokeskuksesta luennoi aiheesta Kalevalainen koti klo Tapio Koivukari luennoi aiheesta Punakapina Raumalla taustoja ja kertomuksia klo Mikaelsgårdenissa Kino Maaliskuu venäläisen elokuvan viikko kokoustilassa ma, ke ja pe klo 17. Näyttelyitä: Croak-ooppera alkaa kiinalainen uusivuosi Lauantaitapahtumassa ulkoilutetaan lohikäärmettä ja askarrellaan lasten kanssa. Lisätietoa kirjastosta Taide- ja kulttuuriyhdistys Myllykonstin näyttely Osa minua valokuvanäyttely Sarjakuvafestivaalien näyttely (festivaalit ) 23.4, Taidekoulun aikuisten lopputyönäyttely Porin seudun nykytaiteen tukiyhdistys Lupauksen näyttely

5 PORIN TAIDEMUSEO Porin taidemuseon keväässä nähdään useampi näyttely. Näyttelyissä on esillä valokuvia, ääniä, maalauksia ja piirustuksia eri mittakaavoissa. Pääsemme tutustumaan kotimaisiin, satakuntalaisiin sekä kansainvälisiin taiteilijoihin. Taidemuseon omista kokoelmista esitellään mm. satakuntalaisten taiteilijoiden, Juhani Tarnan ja Anja Karkku-Hohdin maalauksia. Saamme nähdä myös, millaista on sähköinen taide, ja miten taiteen keinoin voidaan tehdä tutkimusta isoista ja tärkeistä asioista. Ovi museon avoimen taidevaraston kätköihin on auki! Suosittu yleisön työskentely- ja oleskelutila PEDApiste on uudistunut ja siinä tavataan kevään aikana taiteilijavieraita. Taidemuseossa on paljon ohjelmaa aktiivisille taiteen harrastajille ja uteliaille tutustujille. Näe, koe ja osallistu! LIIKEtila avaa Porin taidemuseon kevään 2018 vauhdikkaasti! Taidemuseon isoon näyttelyhalliin kuukauden ajaksi rakentuva LIIKEtila tarjoaa monipuolisia tapahtumia; tanssia, runoja ja musiikkia sekä työpajoja erilaisille ja eri-ikäisille yleisöille. Korkeatasoinen ohjelma laittaa kehon ja mielen liikkeelle. LIIKEtila on käynnissä Porin taidemuseossa Osallistuminen taidemuseon pääsylipun hinnalla ja museokortilla. Huomioithan, että mesenaattikortti ei oikeuta vapaaseen sisäänpääsyyn tapahtumiin Joogalauantai & live-duo kello Kimmo ja Heidi eli Biitsi. Yhteistyössä Pori Joogayhdistys ry. Kello Pori Dance Companyn esitys ROOM, koreografia Johanna Nuutinen ja tanssijat Meri Tankka ja Riikka Tankka Runoilta kello Jari Laasasen valoisampi tulevaisuus ja Susinukke Kosola. Yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus Toni Lehtolan & Jenni Uusitalon TODISTE-työpaja. Työpaja on avoinna senioreille kello sekä NAISTENPÄIVÄÄ juhlistaville 8.3. kello Työryhmän Esete Sutinen, Sonya Lindfors, Erno Aaltonen esityksellinen installaatio With Josephine kello 15. Seniorien suunnistus nykytaiteeseen -opastukset kello 14 / vapaa pääsy Keskiviikkona ja Seniori-ikäisille suunnattu näyttelyesittely, johon voi tulla yksin tai yhdessä isomman ryhmän kanssa. Yleisöä rohkaistaan keskustelemaan taiteesta ja löytämään siihen kätkeytyviä merkityksiä. Senioripäivä Kevättä rinnassa kello / kahvitellaan / senioreilla vapaa pääsy Kello Opi taiteilijalta. Senioripäivän taiteilijavieraaksi saapuu Kankaanpäässä asuva kuvataiteilija Juhani Tarna. Tutkimme yhdessä Tarnan kanssa taiteilijan monumentaalista Savuja-maalausta, joka on esillä isossa näyttelyhallissa. Tarna teki maalauksen Porin teknilliseen oppilaitokseen vuonna 1966, ja se kuvaa modernisoituvaa teollisuuskaupunkia. Miten maalauksen värit ja muodot ovat syntyneet? Kello Tutustutaan yhdessä valmisteilla oleviin näyttelyihin. Kerro, mitä sinä haluaisit tehdä ja kokea taidemuseossa?

6 KEVÄTKAUDEN NÄYTTELYIDEN AVAJAISET kello 18. Avajaisiin on vapaa pääsy! MUUTA TEKEMISTÄ JA TAPAHTUMIA Keskiviikkoillan näyttelyesittely / vapaa pääsy Kaikille avoin ja maksuton näyttelyesittely joka keskiviikko kello 18, jolloin vapaa pääsy taidemuseoon kello Kierros alkaa taidemuseon aulasta. BONUS-opastus / vapaa pääsy Viittomakielinen tulkkaus yleisöopastukseen. Viittomakielen tulkki/viittomaopettaja Marja Mökö Forsén Deittaa mun taide! Tutustaan esillä oleviin teoksiin pikatreffien hengessä. Amanuenssi Anu Lankinen Croquis-piirustusillat Elävän mallin piirtämistä / osallistumismaksu 5 Torstaina 18.1., 1.2., 29.3., 26.4., kello Ohjaaja kuvataiteilija Niko Palokangas. Yhteistyössä Porin taidemuseo & Porin lastenkulttuurikeskus PORIN TAIDEMUSEO, Eteläranta / Pori Yhteyshenkilö: intendentti Mirja Ramstedt-Salonen puh , mirja.ramstedt-salonen(@)pori.fi SATAKUNNAN MUSEO Museosta virtaa varttuneille Satakunnan Museon seniori-iltapäivät tammikuusta kesäkuuhun 2018 Satakunnan Museossa, Luontotalo Arkissa, Rosenlew-museossa sekä Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa järjestetään senioreille tammikuusta kesäkuuhun ohjelmaa kerran kuukaudessa. Seniori-iltapäivinä tutustutaan monipuolisesti museon näyttelyihin sekä paikalliseen ja yleiseen kulttuuriperintöön. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja niihin ovat tervetulleita kaikki päiväsaikaan mukaan ehtivät. Jokaisessa tapahtumassa on tarjolla kahvia ja kastettavaa kahdella eurolla. Tervetuloa nauttimaan kulttuurista! Kirjavinkkari 1950-luvulta Tiistai klo Rosenlew-museo (Kuninkaanlahdenkatu 14) Kirjavinkkari Arja Palonen tuo muistoja 1950-luvulta koululauluista Olavi Virtaan, maustettuna parilla murhalla. Eikä kannata unohtaa valokuvan merkitystä muistojen herättäjänä.

7 Missä Porissa kasvaa schalininkirsikoita? Tiistai 6.2. klo Luontotalo Arkki (Pohjoispuisto 7) Tiedätkö missä Porin puistoissa kasvaa jalopähkinäpuita, euroopanvalkopyökkiä, punatammia, sitruunapihlajia, schalininkirsikoita, kirjovaahtera ja muita erikoisempia puita? Satakunnan Vihertietokeskuksen hortonomi Arja Korpela kertoo Porin puistoihin istutetuista puuerikoisuuksista ja niiden menestymisestä. Elon merkkejä teemaopastuksia uudessa perusnäyttelyssä Perjantai klo Satakunnan Museo (Hallituskatu 11) Satakunnan Museon perusnäyttely Elon merkkejä avautuu maaliskuun alussa ja maaliskuun loppupuolella vietetään seniorien kulttuuriviikkoa, jolloin museossa järjestetään teemaopastuksia. Perusnäyttely kertoo Porin ja Satakunnan historiasta monesta vinkkelistä, muun muassa ruuasta, asumisesta ja lasten leluista vuosisatojen aikana. Opastukset alkavat porrastetusti klo 13, ja klo 14. Opastuksen kesto on noin minuuttia luvun Pori Voitto Niemelän kameranlinssin läpi Tiistai klo Satakunnan Museo (Hallituskatu 11) Satakunnan Museo aloitti Porin kaupungin vanhan ja jonkin verran myös uuden rakennuskannan systemaattisen valokuvauksen vuonna Vuosina kaupunkikuvauksesta vastasi kuvaamataidonopettaja Voitto Niemelä. Niemelän kuvaamana museon kokoelmiin kertyi noin mustavalkokuvaa ja 774 väridiaa. Iltapäivän aikana ehditään katsoa muutama kymmenen kuvaa ja muistella kaupunkia, joka eli luvuilla voimakasta nousukautta. Opastettu kierros Sodan värit -näyttelyssä Tiistai klo Rosenlew-museo (Kuninkaanlahdenkatu 14) Näyttelyssä nähdään harvinaisia värivalokuvia jatkosodan ajalta. Aidoista värivalokuvista tehdyt suurennokset esittelevät vaikuttavalla tavalla sotavuosien elämän kirjoa niin rintamalla kuin rintaman takanakin. Näyttely pohjautuu Mikko Pekarin ja Kalevi Keskisen vuonna 2000 ilmestyneeseen samanimiseen kirjaan. Förskottijuhannus Keskiviikko klo Rakennuskulttuuritalo Toivo (Varvinkatu 19) Juhannuksen alla vietetään Toivon pihassa jo perinteeksi muodostunutta förskottijuhannusta. Tarjolla on vihdantekoa, tuoretta pannukaffeeta, pannaria ja kesäistä haitarimusiikkia. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Vapaaehtoistoiminnan keskus Liisan kanssa.

8 Porin seudun kansalaisopisto on Satakunnan suurin vapaan sivistystyön oppilaitos, jossa toimivat saman katon alla kansalaisopisto ja Porin kesäyliopisto. Porin seudun kansalaisopisto järjestää kaikille avointa kansalaisopistotoimintaa Porissa ja Ulvilassa. Opintoihin ei ole ikärajoja ja kurssimaksut ovat edulliset. Kansalaisopistossa on mahdollista opiskella mm. kieliä, taideaineita, liikuntaa sekä tieto- ja viestintätekniikkaa. Uusia kursseja alkaa pitkin kevättä. Koko kurssitarjonta ja ilmoittautumiset: www. pori.fi/kansalaisopisto. Kansalaisopiston opistotalo löytyy keskeltä kaupunkia osoitteessa Gallen-Kallelankatu 14. Asiakaspalvelu arkisin kello puhelin (02) Tapahtumia keväällä 2018 Torstai-Akatemia Torstai-Akatemia on Porin kesäyliopiston ja Porin seurakuntayhtymän yhteinen, ikäihmisille suunnattu luentosarja. Luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, eikä ilmoittautumista tarvita. Tilaisuudet aina torstaisin kello 14. Kokoontumispaikka mainittu kunkin päivän kohdalla. Tervetuloa! 1.2. Kurkistus kulissien taa - Teatterikierros Porin Teatterissa Porin teatteri (Hallituskatu 14) 1.3. Satakunnan allergia- ja astmayhdistys esittäytyy Seurakuntakeskus (Itäpuisto 14, 2. kerros) 5.4. Murteen merkeissä - Porin murrepiirin kirjat vuosien varrella. Murremaakari, kotiseutuneuvos Ulla H. Leino Seurakuntakeskus (Itäpuisto 14, 2. kerros) Retki Ulvilan kirkkoon ja Friitala-taloon. Lähtö seurakuntakeskuksen edestä (Itäpuisto 14). Lisätiedot ja ilmoittautuminen Mikko Salonen Retken hinta 15 e, sisältää matkan, opastuksen ja kahvin Cafe Hellmanissa Matkalla valtioksi itsenäistyvä Suomi ja Satakunta Luennot pidetään tiistaisin klo alkaen Mikaelsgården-salissa (Mikonkatu 20-22). Yhteistyössä Satakunnan Museo, Porin kesäyliopisto, Porin seudun kansalaisopisto, Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma - Turun yliopisto sekä Svenska Kulturfonden i Björneborg. Sarjan luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. ti 6.2. FT Seija-Leena Nevala (TaY): Sisällissodan valkoiset naiset Lotta Svärdin edeltäjinä

9 ti FT, dos. Marko Tikka (TaY): Satakunnan kenttäoikeudesta ja sisällissodan terrorista Suomessa ja Satakunnassa 1918 ti 6.3. kirjailija Tapio Koivukari: Punakapina Raumalla - taustoja ja kertomuksia ti tietokirjailija, toimittaja Tapio Niemi: Kolme erilaista kapinaa Ala- Satakunnassa - Rauma, Lappi T.l. ja Eurajoki vuosina Hyvää koira-arkea -luentosarja Porin seudun kansalaisopiston ja Koirakoulu Jasperin yhteistyössä järjestämässä luentosarjassa alan ammattilaiset kertovat, kuinka voit hyödyntää tutkimustietoutta oman koirasi kanssa. Luentosarja on tarkoitettu kaikille koiranomistajille ja koirista kiinnostuneille. Tervetuloa! Ilmoittaudu kuhunkin luentoon viimeistään edellisenä perjantaina. Luentomaksu on 12 e / luento. Luennot järjestetään opistotalon auditoriossa sunnuntaisin kello Kotikoiran tärkeimmät taidot. Eläinten käytösneuvoja Jaana Pohjola 4.3. Koirana ihmisten arjessa. Eläinten oppimisen ja käyttäytymisanalyysin asiantuntija Jirka Vierimaa 8.4. Koiran ruokinta ja hyvinvointi. Koiran ravitsemusneuvoja Henriikka Tattari. Minustako yrittäjä -luento Ke 7.3. klo opistotalon auditorio Maksuton tilaisuus järjestetään yhteistyössä Prizztech Oy:n Yrityspalveluiden, Satakunnan TE-toimiston ja Lounais-Suomen Verotoimiston kanssa. Aurinkoenergiaa kaikelle kansalle Ke klo opistotalon auditorio Huippusuosittu kaikelle kansalle avoin aurinkoenergiailta järjestetään jo kuudetta kertaa! Illassa perustietoa aurinkosähköstä ja -lämmöstä, käyttökokemuksia ja muuta viimeisintä alan tietoa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Satahima kohti hiilineutraalia Satakuntaa -hankkeen kanssa. Lempilauluhetki La klo opistotalon auditorio Lauletaan yhdessä osallistujien toivelauluja. Tervetuloa rohkeasti mukaan laulamaan! Hetken ohjaa Elisa Nordström. Tapahtuma kuuluu Senioreiden kulttuuriviikon ohjelmaan. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Hurma-kevätnäyttely opistotalo Ulvilan käsityökeskus, Lääkärinpolku 2 Käsityön ja kuvataiteen opiskelijoiden töiden näyttely kutsuu hurmaantumaan, tervetuloa

10 PORIN PERUSTURVAKESKUS Järjestää kaikille vanhuksille avointa virikekerhotoimintaa eri puolella Perusturvaaluetta. Kerhot toimivat pääsääntöisesti Porin Vanhustenkotiyhdistys ry talojen kerhotiloissa, myös joissain muissa tiloissa. Kerhot ovat avoimia myös samalla alueella asuville. Maanantai: Veljeskoti, Itsenäisyydenkatu Uudenkoiviston vanhustentalot, Kasvihuoneenkatu vuotiskoti, Päärnäistenkatu Liinaharjan vanhustentalot, Langintie 2, Ulla Kuntsi Tiistai: Veteraanitalot, Maamittarinkatu Tähtikatu, Juhana Herttuankatu Väinölä, Luodontie 5 Keskiviikko: Pormestarinluoto, Messupolku Sampola, Puhurintie Ahlainen, Vanhustentalot Ahlaistentie Torstai: Pihlava, Uusitalontie Mäntyluoto, Kallontie Reposaari, Kaivokatu 10 Perjantai: Kaasmarkku, Leineperintie 7, pariton viikko Sibeliuspuisto, Säveltäjänkatu 10, parillinen viikko Kerhojen kesto on 1½- 2 tuntiin kerralla, aamu tai iltapäivisin. Kerhotoiminta pitää sisällään: yhteisen kahvihetken kevyttä tuolijumppaa visailu, sketsejä, vitsejä tarinoita, kertomuksia kerholaisten omaa ohjelmaa laulua, bingoa Tule kanssamme viihtymään ja ylläpitämään sosiaalista kanssakäymistä. Saat mielenvirkeyttä, huolet ja murheet unohtuvat sekä saat uusia ystäviä. Jaksat kotona paremmin. Kahvi ja kahvileipä maksavat 1 euron yhteensä Ohjaajat Ritva Salminen, , Ulla Kuntsi, Ohjaajat Ritva Salminen, , Ulla Kuntsi,

11 Vapaaehtoistoiminnankeskus LIISA Vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on elämänlaadun kohottaminen ja sosiaalisen kanssakäymisen edistäminen. Vapaaehtoistyö tukee ja täydentää julkisia ja yksityisiä palveluja. Vapaaehtoistoiminnankeskus LIISA toimii Porin perusturvakeskuksen alueella. Yhteistyöllä on keskeinen sija toiminnassa ja sitä tehdään mm. perusturvan eri toimijoiden, seurakuntien, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa. LIISA järjestää useita kertoja vuodessa vapaaehtoistyön kursseja yhdessä SPR:n Porin osaston kanssa. Vapaaehtoistyöntekijänä toimimiseen riittää auttamisen halu ja kiinnostus työtä kohtaan. Toiminnassa edellytetään ehdotonta vaitiolovelvollisuutta sekä luotettavuutta. Vapaaehtoistyö voi olla esimerkiksi asiointiapua tai ystäväpalvelutoimintaa. Lisäksi monessa ryhmätoiminnassa ja tapahtumissa tarvitaan vapaaehtoistyöntekijöitä. Tukea työhön saa LIISAn työntekijöiltä, SPR:n ystäväpalvelulta sekä ryhmältä. Kotiin tarjottavat vapaaehtoistyöntekijöiden palvelut avunvälitys esimerkiksi lääkäri- ja asiointikäynneille ja ulkoilemaan soittorinki: aamusoitto sovitusti yksin asuvalle lukurinki: lukijoita näkövammaisille kotiin tai ryhmiin Ł tilaukset puhelimitse numerosta (ma-pe klo 9-15) ystävävälitys, SPR:n Porin osasto Ł tilaukset puhelimitse numerosta (ma-pe klo 12-15) Monipuolisessa vapaaehtoistyössä saat itsellesi sisältöä elämään, uusia kokemuksia sekä virkistystä ja hyvän mielen.

12 LIISAn kaikille avoin ryhmätoiminta: Maanantaisin: Levyraati klo , pariton vko Ristikonratkojat klo Päivähartaus klo Tiistaisin: Bingo klo Keskiviikkoisin: Englanninkeskustelukerho klo alk Keskustelukerho klo Lepohetki klo , pariton vko Yhteislauluhetki klo , aina kk:n viim.ke Torstaisin: LIISAn lukuhetki klo 11-12, pariton vko Tuolijumppa klo Perjantaisin: Bingo klo Tietovisa klo , pariton vko Canasta klo Kirjallisuuspiiri MUUTA: Aina kuukauden toinen tiistai klo Lauluilta Vapaaehtoiskeskus LIISAn vapaaehtoistyöhön ja SPR:n ystävätoimintaan perehdyttävä kurssi pidetään neljä kertaa vuodessa. Peruskurssi koostuu neljän kerran kokonaisuuksista. Tiedustele puh tai merja.majalahti@pori.fi. Pe klo Senioreiden kulttuuriviikonviikon juhla, Viikkarin Valkama, ohjelmallinen tapahtuma. Tervetuloa! Lisätietoja: Viikkarin Valkama, Juhana Herttuankatu 17, Pori Vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Merja Majalahti, puh Viriketoiminnan ohjaaja Ritva Salminen, puh Avunvälitys puh Ystävänvälitys puh Sähköposti vapaaehtoistoimintakeskus.liisa@pori.fi

13 VAPAAEHTOIS- JA SENIORITYÖ Mummun Kamari on viihtyisä keidas keskellä kaupunkia. Se löytyy Porin Seurakuntakeskuksesta, Itäpuisto 14, katutaso. Mummun Kamari on kaikille avoin kahvila, kohtaamispaikka, joka on avoinna maanantaista torstaihin klo ja perjantaisin klo Mummun Kamarissa voit toimia myös vapaaehtoistyössä. Lisätietoja toiminnasta diakoniatyöntekijältä p Mummun Kamarin viikko-ohjelma Maanantai klo Viikon avaus 13 Tiistai klo Tuolijumppa klo 12 Sanoja ja säveliä parillisina viikkoina (23.1. alk.) klo 12 Kamarikerho käsitöistä kiinnostuneille Keskiviikko klo 13 Ohjelmatuokio Torstai klo Tuolijumppa klo 13 Hartaus Perjantaisin klo avoinna ilman erillistä ohjelmaa Sunnuntai klo Kaikille avoin Sunnuntaikerho. Lisäksi myyjäisiä, vanhustenviikon tapahtumia, vierailuja ym. Työtupa. Voit ommella ompelukoneella ja saumurilla tai kutoa kangaspuilla, vapaaehtoiset vetäjät opastavat tarvittaessa. Liity joukkoon keskiviikkoisin klo Seurakuntakeskuksen kellarikerros, Eteläpuisto 10B Muuta toimintaa: Leskien klubi. Tarkoitettu kaikille leskeksi jääneille. Kokoontuu kk:n viim. maanantaina klo (29.1., 26.2., 26.3., 23.4., huom! pvm!, toukokuussa retki) Mummun Kamarin tiloissa, Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14, 1. krs. Lisätietoja diakoniatyöntekijä p Kummikerho joka toinen lauantai klo (3.2. alk.) Kokoontuu Mummun Kamarin tiloissa, Itäpuisto 14, 1. krs. Seuraa viikkoilmoittelua: Satakunnan Kansa, sekä Mummun Kamarin facebook-ryhmä

14 PORIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Eläkeläisten ohjattu liikunta: Keskustan uimahallin liikuntaneuvontapisteestä löydät: - tietoa liikunnan aloittamisesta - tietoa liikuntaolosuhteista - kuntoiluohjeita itsenäiseen liikkumiseen - tietoa mm. ravinnosta, hampaiden ja suun terveydestä, perusturvan palveluneuvonnasta ja ehkäisevästä päihdetyöstä Liikunnanohjaaja paikalla keskiviikkoisin klo ja Lisäksi pisteellä vierailevat joka kuukausi Porin perusturvakeskuksesta asiantuntijoita neuvomassa ja vastaamassa kysymyksiin.

15 SENIORIEN KULTTUURIVIIKKO Tiistai kello 12 Mummun Kamari, Itäpuisto 14, 1. krs "Suomen kansan arvoituksia, kaskuja ja sananparsia Keskiviikko Porin taidemuseo, Eteläranta Senioripäivä Kevättä rinnassa kello / kahvitellaan / senioreilla vapaa pääsy Kello Opi taiteilijalta. Senioripäivän taiteilijavieraaksi saapuu Kankaanpäässä asuva kuvataiteilija Juhani Tarna. Tutkimme yhdessä Tarnan kanssa taiteilijan monumentaalista Savuja-maalausta, joka on esillä isossa näyttelyhallissa. Tarna teki maalauksen Porin teknilliseen oppilaitokseen vuonna 1966, ja se kuvaa modernisoituvaa teollisuuskaupunkia. Miten maalauksen värit ja muodot ovat syntyneet? Kello Tutustutaan yhdessä valmisteilla oleviin näyttelyihin. Kerro, mitä sinä haluaisit tehdä ja kokea taidemuseossa? Torstai kello Promenadisali, Promenadikeskus, Yrjönkatu 17 Pori Sinfoniettan konsertin People go by, things go by kenraaliharjoitus. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle viimeistään kello kännykät suljettuina. Torstai Porin pääkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12 kello 10, 11, 12, 13, 14 ja 15 Samkin 2. vuoden sosionomiopiskelijoiden erilaisia toiminnallisia ja yhteisöllisiä tuokioita. Tarkempi sisältö ilmoitetaan myöhemmin. Aikuistenosasto, 1. kerros, Seminaari 1 ja Seminaari 2, 2. kerros. kello Muistipelin esittely / Krista Toivonen. Koko senioriviikon ajan voit kokeilla ja testata Samkin ja Sataedun mobiilisovelluksia ja pelejä. Helpompi elämä hankkeen tila ala-aulassa. kello Verohallinnon sähköiset asiointipalvelut / esittelijä Verohallinnosta. Seminaari 1, 2. kerros. kello Murrepakinoitsija Kröönkruuska (FM, tietokirjailija Maijaliisa Mattila): Murre kirjallisuudessa. Kamalii kompastuksii vai iso ilo? Aikuistenosasto, 1. kerros. Koko senioriviikon ajan voit kokeilla ja testata Samkin ja Sataedun mobiilisovelluksia ja pelejä. Helpompi elämä hankkeen tila ala-aulassa. jatkuu seuraavalla sivulla

16 jatkuu edelliseltä sivulta. SENIORIEN KULTTUURIVIIKKO Perjantai klo Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Elon merkkejä teemaopastuksia uudessa perusnäyttelyssä Satakunnan Museon maaliskuun alussa avautuvaan perusnäyttelyyn Elon merkkejä järjestetään teemaopastuksia. Perusnäyttely kertoo Porin ja Satakunnan historiasta monesta vinkkelistä, muun muassa ruuasta, asumisesta ja lasten leluista vuosisatojen aikana. Opastukset alkavat porrastetusti klo 13, ja klo 14. Opastuksen kesto on noin minuuttia. Perjantai klo Viikkarin Valkama, sali, Juhana Herttuankatu 17 Seniorien kulttuuriviikon juhla Ohjelmallinen tapahtuma. Järj. Vapaaehtoistoiminnan keskus LIISA Lauantai kello Porin seudun kansalaisopiston auditorio, Gallen-Kallelankatu 14 Lempilauluhetki Tervetuloa laulamaan osallistujien toivelauluja! Hetken ohjaa Elisa Nordström. Järj. Porin seudun kansalaisopisto Kaikkiin senioriviikon tapahtumiin on vapaa pääsy! Porin kaupungin sivistystoimialan kulttuuriyksikkö Otavankatu 3 A, PORI kulttuuri@pori.fi Oikeudet muutoksiin pidätetään

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2017

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2017 SENIORIPALVELUT KEVÄT 2017 Porin kaupungin kulttuuritoimi Porin perusturvakeskus Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä Porin taidemuseon senioripäivä 2016 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille SENIORIPALVELUT SYKSY 2017 Kulttuurielämyksiä senioreille Pepper-robotti Kuva: Pauli Valo SAMK 2017 PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti kulttuuripalveluja senioriväestölle. Seniorityöryhmä

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY 2016

SENIORIPALVELUT SYKSY 2016 SENIORIPALVELUT SYKSY 2016 Porin kaupungin kulttuuritoimi Porin perusturvakeskus Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä Säpin majakkasaari. Kuva: Metsähallitus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille

SENIORIPALVELUT SYKSY Kulttuurielämyksiä senioreille SENIORIPALVELUT SYKSY 2018 Kulttuurielämyksiä senioreille PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti kulttuuripalveluja senioriväestölle. Sivistystoimialan kulttuuriyksikön organisoimassa

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016 Joogalauantai Porin taidemuseossa syksyllä 2015 (Kuva: Milla Grönman) PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015 Kuva: Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja

Lisätiedot

Kulttuurielämyksiä senioreille

Kulttuurielämyksiä senioreille Kulttuurielämyksiä senioreille PORIN KAUPUNGIN SENIORIPALVELUT Senioreille suunnattujen kulttuuripalvelujen saatavuutta edistävässä työryhmässä ovat edustettuina Porin kaupungin kulttuurilaitokset, kansalaisopisto

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT SYKSY 2015

SENIORIPALVELUT SYKSY 2015 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2015 Kuva: Senioriopastus Porin taidemuseossa näyttelyyn Daniel & Geo Fuchs: Forces & Explosions PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa

Lisätiedot

Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut kevät 2012

Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut kevät 2012 Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut kevät 2012 Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin kulttuuritoimessa palveluja järjestetään niin

Lisätiedot

Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut syksy 2011

Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut syksy 2011 Porin kaupungin kulttuuritoimi / senioripalvelut syksy 2011 Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin kulttuuritoimessa palveluja järjestetään niin

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa Aikuistoiminta Satakunnan Museossa 15.12.2009 Museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museo www.pori.fi/smu 15.12.2009 1 Satakunnan Museon toimipisteet Satakunnan Museo v. 1888 Perusnäyttely Vesien sylistä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

TOUKOKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Puh. 050 337 9004 Sähköposti lahitori@apukolmio.fi apukolmio.fi/tammelan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo

Taidenäyttely osallistumisen areenana. Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo Taidenäyttely osallistumisen areenana Anni Venäläinen Projektisuunnittelija Porin taidemuseo PORIN TAIDEMUSEON PEDAGOGINEN YKSIKKÖ FM Mirja Ramstedt-Salonen on toiminut Porin taidemuseon museolehtorina

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Poimintoja toukokuun ohjelmasta:

Poimintoja toukokuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017 Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua 1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 Torstai 1.2 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.20-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa ohjaajana Kanerva Niemelä

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Keinupuistokeskuksen Syyskuu

Keinupuistokeskuksen Syyskuu Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013

Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot