YKSIKKÖHINTALUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YKSIKKÖHINTALUETTELO 26.1.2015"

Transkriptio

1 YKSIKKÖHINTALUETTELO POLVIJÄRVEN KUNTA PITKÄSENLAHDENTIEN VESIHUOLTO 1. YLEISTÄ Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja. Yksikköhintojen tulee vastata rakennushankkeen työselitysten ja piirustusten mukaisesti ao. rakennusvaiheessa suoritettavaa muutostyötä. Määrät mitataan suunnitelmien perusteella laskettuina teoreettisina määrinä, joten urakoitsijan tulee sisällyttää yksikköhintoihin hukkavarat yms. työmenetelmistä johtuvat tekijät. Yksikköhintoihin sisältyvät työnjohto-, sosiaali- ja yleiskustannukset ilman arvonlisäveroa. Kuhunkin yksikköhintaan sisältyy työ täysin valmiina aineineen, aputöineen, asennuksineen, apuaineineen, telineineen, siivouksineen yms. Urakoitsijan tulee antaa muutostyön vaikutuksesta urakkahintaan yksilöity tarjous tai eritelty laskelma. Muutostyössä esiintyville nimikkeille, joita ei ole yksikköhintaluettelossa, voidaan sopia hinta yksikköhintaluettelon hintatason mukaisena. Sellaisille töille, joille ei löydy vertailuperusteita yksikköhintaluettelosta, voidaan sopia hinta käyttäen apuna esim. aliurakkatarjouksia tai hankinnan kauppahintaa. Ellei yksikköhintaluettelosta saada vastaavaa hintaa tai hinnan määräämisperusteita tahi ellei hinnasta voida eriteltyyn laskelmaan perustuvan tarjouksen perusteella tai muuten sopia, työ on tehtävä omakustannushintaan Yleisten Sopimusehtojen 47 :n mukaisesti. HUOM! YKSIKKÖHINTALUETTELO ON TÄYTETTÄVÄ TARVITTAVILTA OSILTAAN JA LISÄTTÄVÄ MAHDOLLISESTI PUUTTUVAT MATERIAALIEN KOOT, TYYPIT JNE.

2 Johtolinjat: 2 - johtokaivannon kaivu ja täyttö /m - kallion ja yli 1,0 m 3 kivien louhinta, louheen kuljetuksineen ja korvausmaan hankintoineen - maakivien poisto ( yli 1,0 m 3 ), tarvittaessa hautaaminen linjan välittömään läheisyyteen /m 3 ktr /m 3 ktr - tasaus ja alkutäyttö sorasta tai hiekasta hankinta sekä tiivistys kaivantoon tai rakenteeseen / m 3 rtr - täytemaan hankinta ja levitys - murskeen (0-16) hankinta ja levitys - murskeen (0-32) hankinta ja levitys - murskeen (0-64) hankinta ja levitys - karkean soran tai louheen hankinta ja levitys johtolinjalle (massanvaihto) kuljetuksineen - linjalta kaatopaikalle kuljetettava materiaali * ajomatka 0-5 km /m 3 itd * nousu /m 3 itd/km

3 3 Vesijohdon hankinta ja maahan asennus mittaus-, viimeistely- yms. töineen: PE /m PE /m Viemärin hankinta ja maahan asennus mittaus-, viimeistely- yms. töineen: M-SN 8 /m M-SN 8 /m PE /m Rummut - ø 200 M/SN8 /m - ø 315 M/SN8 /m Lämpöeristystyöt hankinta-, asennus-, yms. töineen - johtokaivannon lämmöneristys esim. Finnfoam - vahvuus 50 mm /m 2 - vahvuus 100 mm /m 2 Suodatinkangas - käyttöluokka N3 /m 2 Ysityis tien alitus kaivu-, täyttö-, mittaus-, viimeistely- yms. töineen - auki kaivaen /m HANKINTA JA ASENNUS SEURAAVISTA LAITTEISTA: Sulkuventtiilit ( NP 10, kumiluisti, kiinteä karajatko mm ja venttiilihattu): Vesijohto: M putkeen /kpl - 63 M putkeen /kpl - 40 M putkeen /kpl - 40 M putkeen talvisulku /kpl

4 4 Viemäri: - 75 M putkeen /kpl - 63 M putkeen /kpl - 50 M putkeen /kpl Haara- ja satulayhteet: 110/63/110 /kpl 63/63/63 /kpl 63/40/63 /kpl 40/40/40 /kpl Y-haarayhteet (paineviemäri): 75/75/75 /kpl 75/63/75 /kpl 63/63/63 /kpl Supistusyhteet 110/63 /kpl 75/63 /kpl 63/40 /kpl Linjamerkki ( Linjamerkit ovat haitalla varustettuja ja pituus 170 cm. Putken väri sininen (vesij.) ja ruskea (viemäri). /kpl Muovikaivot - muovikaivo 400, kansistoineen -- umpikansi 40 tn /kpl -- muovikansi /kpl Muovikaivot - muovikaivo 560, kansistoineen -- umpikansi 40 tn /kpl -- muovikansi /kpl Muovikannen kiinnitys ruuveilla /kpl Sähkökaapeli maahan asennettuna (AMCMK 4x35+16S) /m

5 5 Konetyö ja kuljetuskalusto konetyypeittäin Miestyö - työnjohtaja - putkiasennus - muu ammattityö - aputyö päivänä kuuta 2015 Tarjouksen antaja : Osoite : Puhelin:

YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.10.2014

YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.10.2014 YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.10.2014 POLVIJÄRVEN KUNTA KUOREVAARANTIEN ALUEEN VESIHUOLTO 1. YLEISTÄ Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja.

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.08.2013 649 HEINÄVEDEN KUNTA KENTTÄTIEN PERUSPARANNUS

YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.08.2013 649 HEINÄVEDEN KUNTA KENTTÄTIEN PERUSPARANNUS YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.08.2013 649 HEINÄVEDEN KUNTA KENTTÄTIEN PERUSPARANNUS Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja. Yksikköhintojen

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X JANAKKALAN VESI. Pahamyllyntien viemärisaneeraus

YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X JANAKKALAN VESI. Pahamyllyntien viemärisaneeraus YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X188095.007 10.12.2016 JANAKKALAN VESI Pahamyllyntien viemärisaneeraus 2 Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: JOKIKUJA

PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: JOKIKUJA PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: 31.3.2017 2(6) Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät lisä- ja muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja. Yksikköhintojen tulee vastata

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus

Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus 1(6) Liite urakkatarjoukseen Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus YKSIKKÖHINTALUETTTELO 101005338-005 2(6) MAKSU JA MITTAUSPERUSTEET Kaikki massa- ja ainemäärät, jotka liittyvät mittayksiköinä

Lisätiedot

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Kaijasenpellon kunnallistekniikan rakentaminen

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Kaijasenpellon kunnallistekniikan rakentaminen LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Kaijasenpellon kunnallistekniikan rakentaminen MUUTOS- JA LISÄTÖIDEN 11.12.2016 Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan sisältymättömien

Lisätiedot

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 rakentaminen kokonaisurakkana 14.7.2014 Työ n:o 12055 MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN

Lisätiedot

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m 1(5) Liite Koukkuniemen alueen katujen ja vesihuollon rakentamisen urakkatarjoukseen. YKSIKKÖHINTALUETTELO, TÄYTETÄÄN KAIKKI KOHDAT Kokonaishintaurakkaan sisältymättömien töiden varalta ilmoitetaan seuraavat

Lisätiedot

KYRÖN TORIN PARANTAMINEN

KYRÖN TORIN PARANTAMINEN PÖYTYÄN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: KYRÖN TORIN PARANTAMINEN Rakentaminen kokonaisurakkana 29.4.2019 Työ nro: 18013 KYRÖN TORIN PARANTAMINEN 2(6) Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan

Lisätiedot

TURPEENPOISTO, PIMA PUHDISTUS JA VESIHUOLLON SEKÄ KADUN RAKENTAMINEN

TURPEENPOISTO, PIMA PUHDISTUS JA VESIHUOLLON SEKÄ KADUN RAKENTAMINEN TARJOUS HANGONSILTA II B ALUE TURPEENPOISTO, PIMA PUHDISTUS JA VESIHUOLLON SEKÄ KADUN RAKENTAMINEN Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudue suorittaaan Hangonsilta II B alueen turpeenpoiston / täytön,

Lisätiedot

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita.

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita. YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (5) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Syrjälän koulun lähiliikuntaalueen rakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄN YKSIKKÖHINTALUETTELO

RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄN YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (13) RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄN YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakoitsija Osoite Puhelin Yhteyshenkilö Lisä- ja muutostöiden ja laajennuksen sekä hyvityksen osalta käytetään jäljempänä mainittuja yksikköhintoja.

Lisätiedot

Tarjouslomake / Yksikköhintaluettelo Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausura

Tarjouslomake / Yksikköhintaluettelo Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausura Tarjouslomake / Yksikköhintaluettelo Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausura Tarjouksen tekijän tulee antaa kaikki yksikköhinnat ilman arvonlisäveroa (alv.%) Kaikkiin alla mainittuihin

Lisätiedot

Sivu 1 (7) LIITE 1. Yleiskustannukset (noin 20 %) 2559

Sivu 1 (7) LIITE 1. Yleiskustannukset (noin 20 %) 2559 Sivu 1 (7) LIITE 1 KUSTANNUSARVIO 2018 Leskelän uusjako valtaojahanke Tnro 308530 Siikalatva KUIVATUSALUE 1 Uoma 1a 520 m suunnittelu erä 1200 -pensaikko /pienpuu m 2 3000 0,50 1500 - kaivu, tasaus/levitys,

Lisätiedot

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeisin muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi:

Lisätiedot

K U S T A N N U S A R V I O

K U S T A N N U S A R V I O Laadittu 31.3.2015 K U S T A N N U S A R V I O VESIHUOLTO VÄLILLÄ KUUSIPOLKU - KYRÖSKOSKENTIE VESIHUOLTO 50m Yhteensä TYÖ Määrä yks. /yks. 1 000 YHTEISET TYÖT 1 800 ALUSTAVAT TYÖT Raivaus ja pintamaan

Lisätiedot

0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900

0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi: Päivämäärä:

Lisätiedot

METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE. Urakoitsija. Osoite. Käsittelijä.

METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE. Urakoitsija. Osoite. Käsittelijä. NURMIJÄRVEN KUNTA METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE Yksikköhintaluettelo P14142 21.5.2012 Urakoitsija Osoite Käsittelijä Puhelin Telefaksi

Lisätiedot

17 Kallioleikkaukset, -kaivannot ja -tunnelit

17 Kallioleikkaukset, -kaivannot ja -tunnelit 17 Kallioleikkaukset, -kaivannot ja -tunnelit Määritelmä: Pääryhmä sisältää kaikki kalliota rikkomalla (louhiminen, poraaminen, hydraulinen puristaminen tms.) tehdyt tilat mukaan lukien pintojen jälkikäsittelyn.

Lisätiedot

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä Mänttä-Vilppulan kaupunki Miinanpellonkadun ja Niittykadun saneeraus ym ym -suunnittelu oy Teerikorventie 74 35820 Mänttä OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 20.12.2016 Miinanpellonkatu Tunniste Yksikkö Määrä 1000

Lisätiedot

Tuntitöinä tehdään työmaatiet, avo-ojat, kaapelointi- ja viimeistelytyöt.

Tuntitöinä tehdään työmaatiet, avo-ojat, kaapelointi- ja viimeistelytyöt. ILMAJOEN KUNTA Tekninen osasto PL 20 60801 ILMAJOKI 6.3.2018 TARJOUSPYYNTÖ Ilmajoen kunnan tekninen osasto pyytää tarjoustanne Vihtakallion konetöistä (Humikontie, Siirtokalliontie, Murtokalliontie) yksikköhintaurakkana.

Lisätiedot

Ilmajoen kunta Tekninen osasto PL Ilmajoki TARJOUSPYYNTÖ. 1. Tarjouspyynnön kohde ja hankintamenettely

Ilmajoen kunta Tekninen osasto PL Ilmajoki TARJOUSPYYNTÖ. 1. Tarjouspyynnön kohde ja hankintamenettely Ilmajoen kunta Tekninen osasto PL 20 60801 Ilmajoki TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde ja hankintamenettely Ilmajoen kunnan tekninen osasto pyytää avoimella menettelyllä tarjoustanne Tuomikylän viemäröinnin

Lisätiedot

Yksikköhintaista tarjousta pyydetään kohtiin A - G

Yksikköhintaista tarjousta pyydetään kohtiin A - G Ilmajoen kunta Tekninen osasto PL 20 60801 Ilmajoki TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde ja hankintamenettely Ilmajoen kunnan tekninen osasto pyytää avoimella menettelyllä tarjoustanne Kahmankujan peruskorjaukseen

Lisätiedot

117 vj M 160 s jv M 160 v M 160

117 vj M 160 s jv M 160 v M 160 117 vj M 160 jv M 160 sv M 160 Vattenfall Verkko Oy 10407526 Avux Maastosuunittelu ID Xpower 6JAN107709A10 TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KOHDE: Kenttävahdintie Tervakoski Janakkala VATTENFALL VERKKO OY

Lisätiedot

Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus

Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois- Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja:

Lisätiedot

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: 2 Konsultit > Ramboll Oy Karhunmäki_2017_alue_Juoksupolku_vesih uolto Investointi Lauri Jauhiainen Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

KOY Raumanmerenkatu 11 osoitteessa Raumanmerenkatu 11 sijaitsevan kerrostalon

KOY Raumanmerenkatu 11 osoitteessa Raumanmerenkatu 11 sijaitsevan kerrostalon URAKKATARJOUSPYYNTÖ Rakennusurakka Tarjouspyyntö Pyydämme urakkatarjoustanne tässä tarjouspyynnössä esitetystä hankkeesta. Tarjous pyydetään erittelemään alla mainitulla tavalla. Tarjoukseen on liitettävä

Lisätiedot

1/8. NCC Roads Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet

1/8. NCC Roads Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO HEL 2014-011371 / Talviasfalttityöt (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3 VALUASFALTOINTITYÖT. Tarjoajaa

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä kotitalousvähennystä

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien 1.1.2013 PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä

Lisätiedot

Tarjousta pyydetään kohtiin A E seuraavasti:

Tarjousta pyydetään kohtiin A E seuraavasti: Ilmajoen kunta Tekninen osasto PL 20 60801 Ilmajoki TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde ja hankintamenettely Ilmajoen kunnan tekninen osasto pyytää avoimella menettelyllä tarjoustanne Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Dynaaminen hankintajärjestelmä. Louhintaurakat Hankinnan sisällön esittely

Dynaaminen hankintajärjestelmä. Louhintaurakat Hankinnan sisällön esittely Dynaaminen hankintajärjestelmä Louhintaurakat Hankinnan sisällön esittely Hankinnan sisällön esittely Urakkatarjouksia voidaan pyytää Urakkatarjouspyynnössä määritellyille kohteille. Ennalta laadittujen

Lisätiedot

HAKANIEMEN KAUPPAHALLIN VÄISTÖTILAT, RAKENNUSTEKNISET TYÖT

HAKANIEMEN KAUPPAHALLIN VÄISTÖTILAT, RAKENNUSTEKNISET TYÖT YKSIKKÖHINTALUETTELO JA MUUTOSTYÖN HINNOITTELU- PERIAATTEET 15.9.2016 rak.tek HAKANIEMEN KAUPPAHALLIN VÄISTÖTILAT, RAKENNUSTEKNISET TYÖT Urakoitsijan tulee antaa muutostyön vaikutuksesta urakkahintaan

Lisätiedot

KAUHAJOEN KOULUKESKUS J-OSAN PERUSKORJAUS SÄHKÖURAKKA (SU)

KAUHAJOEN KOULUKESKUS J-OSAN PERUSKORJAUS SÄHKÖURAKKA (SU) KAUHAJOEN KOULUKESKUS YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (6) KAUHAJOEN KOULUKESKUS J-OSAN PERUSKORJAUS SÄHKÖURAKKA (SU) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakoitsija: Osoite: Käsittelijä: Puhelin: Fax: KAUHAJOEN KOULUKESKUS YKSIKKÖHINTALUETTELO

Lisätiedot

Rauman Asunnot Oy:n osoitteessa Tarvolantie 1 sijaitsevan kerrostalon peruskorjaus.

Rauman Asunnot Oy:n osoitteessa Tarvolantie 1 sijaitsevan kerrostalon peruskorjaus. URAKKATARJOUSPYYNTÖ Rakennusurakka Tarjouspyyntö Pyydämme urakkatarjoustanne tässä tarjouspyynnössä esitetystä hankkeesta. Tarjous pyydetään erittelemään alla mainitulla tavalla. Tarjoukseen on liitettävä

Lisätiedot

Sadevesikaivojen lietepesän mitat vakiona. Pakettikaivot, jätevesiviemärin tarkastuskaivot

Sadevesikaivojen lietepesän mitat vakiona. Pakettikaivot, jätevesiviemärin tarkastuskaivot -kaivot jaetaan tilaus- ja toitusmenettelyn perusteella kolmeen pääryhmään: kaivopaketit, moduulikaivot sekä tilauskaivot Valmiit kaivopaketit toimitetaan sellaisenaan varastosta, joten ne ovat helppo

Lisätiedot

KATUTYÖT. Hanke: Urakoitsija: Pvm:

KATUTYÖT. Hanke: Urakoitsija: Pvm: HINNOITEL Hanke: Urakoitsija: Pvm: Rakennusurakk Yksikköhintoja k hankinta, laadun pitää sisältyä ka suoritusvelvollis suoritus, jota ei tulee antaa lisä- KATUTYÖT Littera 1000 0 1100 1131 10 1131 11 1132

Lisätiedot

1432 Salaojakaivo 560 T 560/500 umpikansi 40 tn kpl , Betoniputkirumpu 500 mm mtr , Yhteyden Vaunutieltä alitse

1432 Salaojakaivo 560 T 560/500 umpikansi 40 tn kpl , Betoniputkirumpu 500 mm mtr , Yhteyden Vaunutieltä alitse KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Akaan raakapuuterminaalin ratasuunnitelma

Lisätiedot

Tekninen toimi. Tarjous on toimitettava liitteenä 2 olevalla tarjouslomakkeella.

Tekninen toimi. Tarjous on toimitettava liitteenä 2 olevalla tarjouslomakkeella. TARJOUSPYYNTÖ VÄHÄJÄRVEN KOSTEIKON 2 VAIHEEN RAKENTAMISESTA Urakan kohde Nivalan kaupungin tekninen toimi pyytää tarjoustanne Vähäjärven kosteikon 2 vaiheen rakennustöistä. Vähäjärven kosteikon 2 vaiheen

Lisätiedot

TURUN LVI-TEKNIIKKA OY. Kähärlänkuja Turku VASO KAARINAN HOVINEITO JA HOVIPOIKA TYÖSELITYS ULKOPUOLISET VIEMÄRIT

TURUN LVI-TEKNIIKKA OY. Kähärlänkuja Turku VASO KAARINAN HOVINEITO JA HOVIPOIKA TYÖSELITYS ULKOPUOLISET VIEMÄRIT TURUN LVI-TEKNIIKKA OY VASO KAARINAN HOVINEITO JA HOVIPOIKA TYÖSELITYS ULKOPUOLISET VIEMÄRIT Hovineito ja Hovipoika 2 TYÖSELITYS - ULKOPUOLISET VIEMÄRIT 1. YLEISTÄ 1.1 Työn laajuus Tässä työselityksessä

Lisätiedot

PUTKIURAKKA (PU) YKSIKKÖHINTALUETTELO

PUTKIURAKKA (PU) YKSIKKÖHINTALUETTELO SONKAJÄRVEN KUNTA 1 (14) PALVELUKESKUS TUULIKANNEL Taivallahdentie 4 b 74300 SONKAJÄRVI PUTKIURAKKA (PU) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakoitsija: Osoite: Käsittelijä: Puhelin: Fax: YKSIKKÖHINTALUETTELO 2 (14)

Lisätiedot

1/16. 'Maanrakennu s Esa Aaltonen Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet

1/16. 'Maanrakennu s Esa Aaltonen Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet v Paivays24. 05. 2017 1/16 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_9216 2017 / Uudenkaupungin sataman kaavaalueen kunnallistekniikan rakentaminen (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT: Purku-, raivaus-, suojaus- ym. työt erä 1

Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT: Purku-, raivaus-, suojaus- ym. työt erä 1 Mänttä-Vilppulan kaupunki Telalahdentien ja Kuoppanotkonkadun saneeraus ym-suunnittelu oy Hietarannantie 5 35700 Vilppula Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 8.9.2014 Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT:

Lisätiedot

TARJOUSLOMAKE PÄÄLLYSTYSURAKKA 2013 2014 (+MAHD. OPTIO 2015)

TARJOUSLOMAKE PÄÄLLYSTYSURAKKA 2013 2014 (+MAHD. OPTIO 2015) TARJOUSLOMAKE Vihdin kunta Tekninen ja ympäristökeskus Kunnallistekniikka PL13, 03101 Nummela PÄÄLLYSTYSURAKKA 2013 2014 (+MAHD. OPTIO 2015) Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Päällystysurakka

Lisätiedot

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007 Kawerak Oy pu 040-717 5365 Sivu 1 /yks eur/ Työ Aine Ali Yt Yt eur Pvm RAKENNUSOSAT PKS 1/2007 0 ALUETYÖT 01 ALUEEN MAA- JA POHJARAKENNUS 011 RAIVAUS JA PURKU 0111 Rakennusten purku 011112 Purku, puurakennus

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO lähtien

PALVELUHINNASTO lähtien PALVELUHINNASTO 1.7.2010 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

SÄHKÖURAKKATARJOUS A YLEISTÄ. A.1 Kohde. A.2 Lisä- ja muutostyöt. Sivu 1/6. Tarjous jätettävä rakennuttajalle viimeistään /.2015 klo.

SÄHKÖURAKKATARJOUS A YLEISTÄ. A.1 Kohde. A.2 Lisä- ja muutostyöt. Sivu 1/6. Tarjous jätettävä rakennuttajalle viimeistään /.2015 klo. Sivu 1/6 Tarjous jätettävä rakennuttajalle viimeistään /.2015 klo. Tarjouksen antaja SÄHKÖURAKKATARJOUS A YLEISTÄ A.1 Kohde Vanhustenpalvelukeskus Tuulikannel Taivallahdentie 4B, 74300 Sonkajärvi A.2 Lisä-

Lisätiedot

Tekniset palvelut Lisäkirje 1 Sivu 1/7 Heikinkuja 4 29.8.2014 04600 Mäntsälä

Tekniset palvelut Lisäkirje 1 Sivu 1/7 Heikinkuja 4 29.8.2014 04600 Mäntsälä Tekniset palvelut Lisäkirje 1 Sivu 1/7 Tarjouspyynnön "Kapuli III, aluerakennusurakka" laskijoille LISÄKIRJE 1 Tässä lisäkirjeessä on esitetty täsmennykset Kapuli III aluerakennusurakkaa koskevan hankinnan

Lisätiedot

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,

Lisätiedot

31.03.2015 VIHTAVUOREN KOULU, A-SIIPI Koulutie 2, 41330 VIHTAVUORI Rakennusurakka = Pääurakka ASIAKIRJALUETTELO Urakkatarjouspyynnön liitteet Urakkasopimuksen liitteet Urakkatarjouslomake pvm. Urakkaohjelma

Lisätiedot

07.04.2014 TIITUSPOHJAN KOULU Tiituspohjantie 50 C, 41310 LEPPÄVESI Urakkatarjouslomake Yksikköhintaluettelo Rakennusurakka = Pääurakka ASIAKIRJALUETTELO Urakkatarjouspyynnön liitteet Urakkasopimuksen

Lisätiedot

1640 Vedenalaiset maaleikkaukset ja -kaivannot

1640 Vedenalaiset maaleikkaukset ja -kaivannot INFRA 2006 Rakennusosa- ja hankenimikkeistö. Määrämittausohje versio 2.1 1/5 1640 Vedenalaiset maaleikkaukset ja -kaivannot Sisällys 1641 Vedenalaiset maaleikkaukset ja kaivannot, erittelemätön 1642 Vedenalaiset

Lisätiedot

Paranvahe 1 ja 3 26100 Rauma c/o Rauman kaupungin isännöintitoimisto Valtakatu 2 26100 Rauma

Paranvahe 1 ja 3 26100 Rauma c/o Rauman kaupungin isännöintitoimisto Valtakatu 2 26100 Rauma URAKKATARJOUSPYYNTÖ Rakennusurakka Tarjouspyyntö Pyydämme urakkatarjoustanne tässä tarjouspyynnössä esitetystä hankkeesta. Tarjous pyydetään erittelemään alla mainitulla tavalla. Tarjoukseen on liitettävä

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. /2018 / Päällystystyöt 2018 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. /2018 / Päällystystyöt 2018 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO /2018 / Päällystystyöt 2018 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 7 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 7 Päällystystyöt Asfaltti YIT Infra AH

Lisätiedot

Paranvahe 1 ja 3 26100 Rauma c/o Rauman kaupungin isännöintitoimisto Valtakatu 2 26100 Rauma

Paranvahe 1 ja 3 26100 Rauma c/o Rauman kaupungin isännöintitoimisto Valtakatu 2 26100 Rauma URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sähköurakka Tarjouspyyntö Pyydämme urakkatarjoustanne tässä tarjouspyynnössä esitetystä hankkeesta. Tarjous pyydetään erittelemään alla mainitulla tavalla. Tarjoukseen on liitettävä

Lisätiedot

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä.

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. MAANSIIRTOURAKKA Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. Urakka koostuu seuraavista tehtävistä: 1. Pihan raivaus-

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012 YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Kirkonkylän liikuntapuiston maanrakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Oy Taivassalon kunta Kustavin kunta. Tarjousten valintaperusteena käytetään hinnaltaan halvinta.

Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Oy Taivassalon kunta Kustavin kunta. Tarjousten valintaperusteena käytetään hinnaltaan halvinta. Tarjouspyyntö 1 (1) 22.3.2019 Urakkatarjouspyyntö Pyydämme tarjoustanne Pinipajun alavesisäiliön ja paineenkorotusaseman rakentaminen liitteenä olevan tarjouspyyntöaineiston mukaisesti. Tarjous tehdään

Lisätiedot

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä. Siirtokuljetusurakka / Tarjouslomake

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä. Siirtokuljetusurakka / Tarjouslomake Lapin Jätehuolto kuntayhtymä YHDYSKUNTASEKAJÄTTEEN JA RAKENNUSJÄTTEEN SIIRTOKULJETUS KITTILÄN, SODANKYLÄN, KEMIJÄRVEN JA IVALON SIIRTOKUORMAUSASEMILTA ENERGIAHYÖTYKÄYTTÖÖN JA LOPPUSIJOITUKSEEN Siirtokuljetusurakka

Lisätiedot

SÄHKÖ- JA TELEYHTIÖIDEN YHTEISTYÖN PERIAATTEET MAANTEIDEN VARSILLA

SÄHKÖ- JA TELEYHTIÖIDEN YHTEISTYÖN PERIAATTEET MAANTEIDEN VARSILLA SUOSITUS 13.3.2013 SÄHKÖ- JA TELEYHTIÖIDEN YHTEISTYÖN PERIAATTEET MAANTEIDEN VARSILLA Suositus on Sähkö- ja teleyhteistyöneuvottelukunnan (STYNK) hyväksymä 1 SÄHKÖ- JA TELEYHTIÖIDEN YHTEISTYÖN PERIAATTEET

Lisätiedot

MUOVIPUTKIEN ASENNUS

MUOVIPUTKIEN ASENNUS MUOVIPUTKIEN ASENNUS Putkijaoston julkaisu no 36 TASKUOPAS Tässä taskuoppaassa esitetyt asennusohjeet noudattavat Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry:n julkaisussa RIL 77-2005 Maahan ja veteen asennettavat

Lisätiedot

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007.

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden

Lisätiedot

SÄHKÖTÖIDEN YKSIKKÖHINTALUETTELO

SÄHKÖTÖIDEN YKSIKKÖHINTALUETTELO INSINÖÖRITOIMISTO JORMAKKA OY LAATIMISPVM: 29.02.2016 VIIMEISIN MUUTOSPVM: Sivu 1/6 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU OY urakoitsija SÄHKÖTÖIDEN YKSIKKÖHINTALUETTELO YLEISTÄ Lisä- ja muutostöiden tarjousperusteena

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA Tekninen osasto PL ILMAJOKI

ILMAJOEN KUNTA Tekninen osasto PL ILMAJOKI ILMAJOEN KUNTA Tekninen osasto PL 20 60801 ILMAJOKI 26.7.2019 TARJOUSPYYNTÖ Hankintamenettely ja tarjouspyynnön kohde Pyydämme avoimella menettelyllä tarjoustanne Äkkijuhantien perusparannuksen ja kevyenliikenteen

Lisätiedot

TYÖMAATIE OLLINMÄKI-MATINSAARI

TYÖMAATIE OLLINMÄKI-MATINSAARI TYÖMAATIE OLLINMÄKI-MATINSAARI Urakoitsijavalinta Pyhäjoen kunnanhallitus on kokouksessaan 25.06.2018 ( 199) hyväksynyt Ollinmäki-Matinsaari-työmaatien rakentamisen ja valtuuttanut Veikko Björnin kilpailuttamaan

Lisätiedot

AC Päällysteet Oy. Asfalttihuolto AH Oy

AC Päällysteet Oy. Asfalttihuolto AH Oy 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 60/10.03.01/2019 / Päällystystyöt 2019 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 6 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 6 Päällystystyöt Ncc Industry

Lisätiedot

1 (5) Hyvinkään kaupunki Tekninen keskus, kuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ

1 (5) Hyvinkään kaupunki Tekninen keskus, kuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Hyvinkään kaupunki TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2 (5) TARJOUSPYYNTÖ Työn nimi Päällystysurakka 2016 Tarjouspyynnön kohde Hyvinkään kaupunki pyytää teiltä tarjousta vuoden 2016 päällystystöistä yksikköhintaisena

Lisätiedot

OHJE v1.1 Julkinen MAANRAKENNUSTYÖT JA TELEOPERAATTOREIDEN TIETOLIIKENNELAITTEET

OHJE v1.1 Julkinen MAANRAKENNUSTYÖT JA TELEOPERAATTOREIDEN TIETOLIIKENNELAITTEET OHJE v1.1 Julkinen MAANRAKENNUSTYÖT JA TELEOPERAATTOREIDEN TIETOLIIKENNELAITTEET 2 1. YLEISTÄ Tämä ohje on teleoperaattoreiden (dna, Elisa, Finnet ja Sonera) yhteistyössä laatima ja sen tarkoituksena on

Lisätiedot

Kiimingin yrityspuiston ja Honkimaan teollisuusalueen kehittäminen, rakennusurakka

Kiimingin yrityspuiston ja Honkimaan teollisuusalueen kehittäminen, rakennusurakka VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANAVALLA 3.3.2011 Kiimingin yrityspuiston ja Honkimaan teollisuusalueen kehittäminen, rakennusurakka Kiimingin kunta, Yhdyskuntapalvelut

Lisätiedot

Tarjoushinta annetaan kokonaishintana arvonlisävero eriteltynä.

Tarjoushinta annetaan kokonaishintana arvonlisävero eriteltynä. URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sähköurakka Tarjouspyyntö Pyydämme urakkatarjoustanne tässä tarjouspyynnössä esitetystä hankkeesta. Tarjous pyydetään erittelemään alla mainitulla tavalla. Tarjoukseen on liitettävä

Lisätiedot

Pyydän tarjoustanne kylpyhuoneen muutostyöstä tässä tarjouspyynnössä ja liitteissä esitetyn mukaisesti.

Pyydän tarjoustanne kylpyhuoneen muutostyöstä tässä tarjouspyynnössä ja liitteissä esitetyn mukaisesti. KYLPYHUONEEN MUUTOSTYÖ Muutostyön kohde Pyydän tarjoustanne kylpyhuoneen muutostyöstä tässä tarjouspyynnössä ja liitteissä esitetyn mukaisesti. Muutostyön kohteen on vuonna 2003 valmistuneen kerrostaloasunnon

Lisätiedot

KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.

KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1. TEKN.LTK 09.10.2014 72 LIITE 1. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx KINNULAN KUNNAN

Lisätiedot

Hausjärven kunta Maa-,pohja- ja kalliorakenteet. Muutos-ja yksikköhintaluettelo

Hausjärven kunta Maa-,pohja- ja kalliorakenteet. Muutos-ja yksikköhintaluettelo Hausjärven kunta Muutos-ja intaluettelo Pionkaarteen alueen kunnallistekniikan ja vesiuollon rakentaminen Jokainen inta on täysin itsenäinen ja muista riippumaton.yksikköintoiin on sisällytettävä nimikkeen

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 20601196 Talma Söderkulla VJ KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN 23.03.2018 / FIMKIT LIITE 2 Linjausvaihtoehdot on esitetty liitteenä 1 olevalla kartalla 101, MUUTOS A.

Lisätiedot

MÄÄRÄMITTAUSPERUSTEET HANKEKOHTAISET TÄYDENNYKSET

MÄÄRÄMITTAUSPERUSTEET HANKEKOHTAISET TÄYDENNYKSET HANKEKOHTAISET TÄYDENNYKSET Asfaltointi- ja tiemerkintätyöt (MALLIASIAKIRJA) 2(9) YLEISTÄ Nämä määrämittausperusteet noudattavat Infra 2015 Rakennusosa- ja hankenimikkeistöä ja Infraryl 2010 Osa 1 Väylät

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010

Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010 Tarjouspyyntö Sivu 1/1 VIITE: KANSALLINEN HANKINTAILMOITUS JULKISTEN HANKINTOJEN ILMOITUSKANA- VALLA 31.3.2010 PYHÄN FIS-RINNE Pelkosenniemen kunta pyytää tarjoustanne Pyhän FIS-rinne -urakasta kaikkine

Lisätiedot

Sähköinsinööritoimisto Kauko Pitkänen Niittytie 27 71800 Siilinjärvi

Sähköinsinööritoimisto Kauko Pitkänen Niittytie 27 71800 Siilinjärvi KITTILÄN KUNTA KIRKONKYLÄN KADUT 2011 VANHOJEN KATUJEN SANEERAUS KOHDE 1 KUUSITIEN ETELÄPÄÄ, LUKKARINTIE JK+PP-TIE KUNNANTALONTAKANA KUNNALLISTEKNISTEN TÖIDEN TYÖKOHTAINEN SÄHKÖTYÖSELOSTUS Sähköinsinööritoimisto

Lisätiedot

Määrä Yks. hinta Yhteensä Vt6 plv , Puupylväs ja ilmakaapeli, purku ( kuljetus < 5 km ) kpl , km )

Määrä Yks. hinta Yhteensä Vt6 plv , Puupylväs ja ilmakaapeli, purku ( kuljetus < 5 km ) kpl , km ) KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Vt 6 Taavetin eteläinen etl Taavetin eteläinen etl Työnumero: Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Simo Saros Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI PL PL Lutakon-satama 0... 15.5 Rantarakenteen informatiivinen määräluettelo. 7.4.2010 YHT NOIN 15.5 METRIÄ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI PL PL Lutakon-satama 0... 15.5 Rantarakenteen informatiivinen määräluettelo. 7.4.2010 YHT NOIN 15.5 METRIÄ Lutakon-satama 0... 15.5 YHT NOIN 15.5 METRIÄ Tukimuurilaituri Hs ~NW -nav -0,5 L(m) määrä / jm yks. määrä yks Mv-penkereen kaivu elementtien kohdalla. Arvio 15.5 28 m3 434 m3 Elementtien muotti noin 15.5

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA Katuvalaistuksen uusiminen 2016 HEINÄVESI

HEINÄVEDEN KUNTA Katuvalaistuksen uusiminen 2016 HEINÄVESI HEINÄVEDEN KUNTA Katuvalaistuksen uusiminen 2016 HEINÄVESI Muutos Pvm/Tarkastanut Pvm/Hyväksynyt Pvm/Julkaissut Huomautukset 10.02.2016 / HM 1 Katuvalot 2 Piirustukset Heinäveden kunta uusii nykyisiä elohopeahöyrylampuilla

Lisätiedot

Huoletonta asumista talvipakkasilla

Huoletonta asumista talvipakkasilla J Ä ÄT Y M ÄTÖ N V E S I J O H TO J Ä ÄT Y M ÄTÖ N S U OJA P U T K I Huoletonta asumista talvipakkasilla 12 2010 10002 Uponor Supra Plus -jäätymätön vesijohto Uponor Supra Plus on eristetty ja lämmitetty

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013 HUITTISTEN PUHDISTAMO OY Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja Haja-asutusalueiden vesihuolto Työ: E24623.20 Tampere 18.3.2013 PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

- opetusaineisto verkkoympäristöön. (T3) Aloittavat työt - alueen mittaus ja merkitseminen (2) - suojattavat puut (2)

- opetusaineisto verkkoympäristöön. (T3) Aloittavat työt - alueen mittaus ja merkitseminen (2) - suojattavat puut (2) Maanrakennustöiden työmenekkejä Vastaukset Raivaus ja purku (menekit Ratu-kortista -0247) Työnosat (työryhmä) Työmenekki Suoritemäärä (T3) Yht. - alueen mittaus ja merkitseminen (2) - suojattavat puut

Lisätiedot

Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/ Sillan määräluettelo

Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/ Sillan määräluettelo Sivu 1 (5) Sulkutien alikulkukäytävä VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19189 Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta (m) 5,4 Hyödyllinen leveys (m) 12,9...13,6 Vapaa-aukko (m) 5 Vinous

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI

HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI KATUVALAISTUS b 12.5.2015 / HM a 7.4.2015 / HM Muutos Pvm/Tarkastanut Pvm/Hyväksynyt Pvm/Julkaissut Huomautukset 03.12.2013 / HM 1 Katuvalaistus 2 Piirustukset

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5(B) TARJOUSLOMAKE, KALENTERIVUOSI 2019 (OPTIO 2020)

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5(B) TARJOUSLOMAKE, KALENTERIVUOSI 2019 (OPTIO 2020) 1 (5) TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5(B) TARJOUSLOMAKE, KALENTERIVUOSI 2019 (OPTIO 2020) Ohje tarjoajalle: Tarjoajan tulee antaa tarjouksessaan kaikki tässä lomakkeessa pyydetyt tiedot. Tarjoaja voi halutessaan

Lisätiedot

Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke

Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke Yksityistien vuosittainen kunnossapito Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke Yksityistien vuosittainen kunnossapito Vuosittainen kunnossapito on tieosakkaiden avaintehtävä. Kunnossapitotöiden

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO LIITE

KUSTANNUSARVIO LIITE Sivu 1 (8) LIITE 1 KUSTANNUSARVIO LIITE 1 27.5.2019 Lumijoen uusjako Lumijoki KUIVATUSALUE 1 Uoma 1 (0+00-29+28) suunnittelu erä 1 4300,00 4300 110 Raivaus, hakkuu -pensaikko /puu m 2 7200 0,60 4320 -

Lisätiedot

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA M1 1131 3U Putkijohdon purku, muoviputket mtr 33 1131 5K Betonikaivojen purku kpl 5 1131 7K Betonikaivojen puhdistus kpl 1 1135 1U Liikenteenohjauslaitteiden purku kpl 10 1135 3U Tieliikenteen portaalin

Lisätiedot

LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO. Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015

LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO. Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015 LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015 HATTULAN SEURAKUNTA LVI SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 RAKENNUSKOHDE 1 1.3 SUUNNITTELIJAT 1 1.4 HANKINNAN

Lisätiedot

Poikkitie vaihe 3C, Järvenpää, sidotut louhintamäärät. tehtävänumero nimike yksikkö määrä yksikköhinta yksikköhintaluettelossa

Poikkitie vaihe 3C, Järvenpää, sidotut louhintamäärät. tehtävänumero nimike yksikkö määrä yksikköhinta yksikköhintaluettelossa Poikkitie vaihe 3C, Järvenpää, sidotut louhintamäärät tehtävänumero nimike yksikkö määrä yksikköhinta yksikköhintaluettelossa 1711 kallioavoleikkaus h > 1 m m3ktr 250 72 1711 kallioavoleikkaus h < 1 m

Lisätiedot

Syväsäiliöiden toimittaminen ja asentaminen Pyhä Luoston matkailualueelle

Syväsäiliöiden toimittaminen ja asentaminen Pyhä Luoston matkailualueelle TARJOUSPYYNTÖ 1 Syväsäiliöiden toimittaminen ja asentaminen Pyhä Luoston matkailualueelle Lapin Jätehuolto kuntayhtymä pyytää tarjouksia Pyhä Luoston matkailukeskuksen alueen ekopisteverkoston täydentämisestä.

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO. Suodatus: V6

MÄÄRÄLUETTELO. Suodatus: V6 MÄÄRÄLUETTELO Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois-Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Rakennusosalaskelma, päivitetty Työnumero: Hankkeen tyyppi:

Lisätiedot

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON

Lisätiedot

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Nenämäki 6

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Nenämäki 6 LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Nenämäki 6 MUUTOS- JA LISÄTÖIDEN 20.11.2014 Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan sisältymättömien töiden varalta ilmoitetaan seuraavat

Lisätiedot

1/6. Pisteiden laskentatapa SÄHKÖURAKKATARJOUS. Suomi Oy. Tarjouspyynnön mukaisen urakan arvonlisäveroton kokonaishinta (alv 0%)

1/6. Pisteiden laskentatapa SÄHKÖURAKKATARJOUS. Suomi Oy. Tarjouspyynnön mukaisen urakan arvonlisäveroton kokonaishinta (alv 0%) 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 11210 / Ilomantsissa sijaitsevan toimintakeskuksen sähköasennusten muutostyöt (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia

Lisätiedot

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.4.2015 Järvenpään Vesi TJ 1 5.1.2015

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.4.2015 Järvenpään Vesi TJ 1 5.1.2015 PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.4.2015 Järvenpään Vesi TJ 1 5.1.2015 Vesihuollon kustannusten kattamiseksi Järvenpään kaupungin vesiliikelaitos perii tässä palveluhinnastossa mainittuja maksuja. Verokannan

Lisätiedot