Joan Juutinen. s Juva. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 12 perhettä. Tulostettu: Tekijä: Juha Rönkkö

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joan Juutinen. s. 1515 Juva. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 12 perhettä. Tulostettu: 08.06.2014. Tekijä: Juha Rönkkö"

Transkriptio

1 Joan Juutinen s Juva ja hänen jälkeläisiään yhteensä 12 perhettä Tulostettu: Tekijä: Juha Rönkkö

2 Nimiartikkelissa O. A. Kallio Savolaisia sukuja ja sukunimiä kerrootaan: "Tanskalais-peräisyyttä kai osottavat sukunimet Juuti ja Juutilainen, joilla Säämingissä ja Rantasalmella on lukuisimmat edustajansa (yhteensä lähes 500). Ne ovat mahdollisesti saaneet alkunsa Olavinlinnan tanskalais-sukuisen rakentajan, mahtavan Eerik Akselinpoika Tottin huoveista tai yleensä tanskalaisista sotilaista. Täältä nähtävästi on nimi Juutilainen levinnyt vähin Pohjois-Savoonkin (183 edustajaa). " Olavinlinnan rakennustyöt aloitettiin Teoksessa Mikkonen, Pirjo: Sukunimet (2000) sanotaan näin: "Juutinen ks. Juutilainen 1800-luvun lopulla Juutilainen oli O. A. Kallion laskelmissa "toisen luokan" savolaisia suursukuja (edustajia ). Savossa vanhin muoto Juutinen esiintyy nykyisin Iisalmella. Vanhoja merkintöjä Savosta: Joroisissa 1561 Joan Jutin - Juttin, Juvalla 1563 Ollij Jwtin - Jutinen, Rantasalmella 1564 Per Juttin - Jutinen. Savoon nimi lienee kulkeutunut Karjalasta. Esim. Viipurin linnassa on oleskellut juutteja 'juutinmaalaisia' luvun lähteissä on useita merkintöjä lisänimestä Juuti. Saatuaan sukunimen tehtävän nimi on Karjalassakin vaihdellut muodoissa Juutinen ja Juutilainen, esim. Sakkolassa 1615 Simon Jwtilainn, Hiitolassa 1648 Pawila Iudin, Sortavalassa 1631 Danilka Jiudin, 1651 Larss Judilainen. Nurmeksesta tavataan talo Juutila ja suku Juutilainen." Iisalmen seudun Juutiset mainitaan verokirjoissa jo vuonna 1548, jolloin verotettuna oli Joan Juutinen niminen mies, Joan oli verotettuna Tavisalmella vielä 1556, jonka jälkeen merkinnät loppuvat. Samainen Joan oli verotettuna aiemmin Juvalla ja vuonna 1541 Juvalla oli yhtiömihenä Olli Juutinen. Tavisalmelta seuraava maininta Juutisista löytyy vuodelta 1577, jolloin huonemiesten (Huusman) joukossa mainitaan Jöns Juutinen. Ei ole varmaa oliko Jöns ja Joan isä ja poika, voisi myös olla sama Joan kyseessä kuin vuosina , sillä nimet ovat synonyymejä, ilmeisesti kansan omainen muoto nimistä on Junnu. Kuitenkin vuoden 1577 jälkeen ei 1500-luvulta löydy mainintoja Juutisista Pohjois-Savon alueelta. Verokirjoihin merkittiin yleensä vaan maata omistava väestö, ja siitäkin vain talon päämies, muun kansan jäädessä nimettömiksi, kenties Juutiset asuivat käsityöläisinä ja palkollisina, joten heitä ei merkitty vero luetteloihin luvun alkupuolen verokirjat ovat pääosin vielä käymättä läpi parinkymmenen vuoden osalta. Mutta vuoden 1629 ruodutusluettelossa mainitaan Säleväläisellä Sigfred Sormusella Olli Ollinpoika Juutinen niminen vävy, joka oli sotapalveluksessa nihtinä. Ollin kerrotaan olevan noin 25-vuotias. Tästä Ollista nykypäiviin on sitten melkoisen varma jatkumo Juutisia. Olli on siis syntynyt noin 1604, joten isä Olli voisi olla noin kolmisen kymmentä vuotta vanhempi ja syntynyt noin 1575, joten kyseinen Olli sopisi ikänsä puolesta, vuonna 1577 mainitun Jöns Juutisen pojaksi. On oikeastaan mahdoton minkään suvun osalta tehdä luotettavaa polveutumis-kaaviota 1500-luvun vero tietojen osalta, mutta ainahan voi jotain hahmotella, mitenkä asiat voisivat olla.

3 PERHE 1 I Joan Juutinen (Jutin), s. noin 1515 Juva. Joan Juutinen mainitaan Talisalmen Savilahdella vuosina verotuspaikkana oli Juvan vesikansa ja vuonna 1541 Juvalla yhtiömiehenä oli Olli Juutinen.? Jöns Juutinen, s Juva. Perhe 2. PERHE 2 (perheestä 1, isä Joan Juutinen) II Jöns Juutinen (Jutine), s Juva. Mainitaan kerran vuonna 1577 huonemiehenä. Sitten ei mainintoja Juutisista Pohjois-Savossa 1500-luvulla.? Olli Juutinen, s. noin 1575 Tavisalmi. Perhe 3. PERHE 3 III Olli Juutinen, s. noin 1575 Tavisalmi. Olli Juutinen, s Tavisalmi. Perhe 4. PERHE 4 (perheestä 2, isä Jöns Juutinen) (perheestä 3, isä Olli Juutinen) IV Olli (Oluff) Ollinpoika Juutinen, nihti, talollinen, s Tavisalmi, k. Iisalmi, Korpijärvi 2 Puoliso: Vihitty ennen 1629 Iisalmi tyttö Sigfredintytär Sormunen, s Isä: Sigfred Grelsson Sormunen, s. noin 1585 Iisalmi, Sälevä. tyttö Juutinen, s. noin 1629 Iisalmi, Sälevä. Puoliso: Olli? Kainulainen?, Olli Juutisen vävy Olli Juutinen, s. noin 1635 Iisalmi, Sälevä. Perhe 5. Juho Juutinen, s Iisalmi, Sälevä. Mainitaan Korpijärvellä vuonna 1688 yhdessä vaimonsa kanssa. 3 Henrik Juutinen, s. noin 1645 Iisalmi, Korpijärvi. Perhe 9. Matleena Juutinen, s. laskettu 1650 Iisalmi, Sälevä. Perhe 10. Margetha Juutinen, s. noin 1655 Iisalmi, Korpijärvi 4 Olli Ollinpoika Juutinen mainitaan veroluetteloissa vuosina Iisalmen ruodutusluettelossa vuodelta 1629 hänen kerrotaan olevan noin 25-vuotias nihti ja Sigfred Sormusen vävy, Sigfred Sormunen oli merkitty vuoden 1625 myllytulli luetteloon asuvaksi Sälevän kylään. Vuoden 1635 karjaluettelon mukaan Olli Juutisella oli tamma, 3 lehmää 4 lammasta. Vuoden 1640 maakirjassa Olli Ollinpoika Juutisen asuinpaikaksi oli ilmoitettu edelleen Sälevän kylä ja vuonna 1664 Korpijärven kylä, silloin hänen omistuksessa oli 1 veromarkan suuruinen kruununtila. Korpijärvi oli yksi monista uusista kylistä, jotka saivat virallisen aseman vuoden 1664 maantarkastuksessa, joten muutosta ei ollut kyse, vaan asuinseudun uudesta määritelmästä. Asuinpaikaksi kerrotaan vuoden 1664 maantarkastuskirjassa Huomenmäki? jota en onnistunut paikallistamaan kartoista, nimi on voinut muuttua toiseksi. Talo sijaitsi isonjaon aikaan 1700-luvun lopulla Korpisenjärven etelärannalla, sieltä löytyykin sopivasti Juudinniemi, lisäksi Korpisen ja Älänteen välistä löytyy vielä paikka nimeltä Juudinsalo, mikä lienee ollut nimenmukaisesti Juutisten maita. Ollin talo kuului ainoana Korpijärven taloista samaan jakokuntaan Jänissalon, Vuorisalon, Ohtaanniemen ja Kiukoonniemen talojen kanssa, jotka ovat Kuopio, Kaavi ja Tuusniemi akselilla, joten kyseisten maiden omistajat asuivat 1500-luvun puolivälissä noilla seuduilla. Vuoden 1654 henkikirjassa mainitaan Olli Juutisen poika ja vaimo sekä yhtiömies vaimonsa kanssa Tarkoitettiinko vaimolla vielä isä Ollin vaimoa? Ehkäpä ei vaan kyseessä oli jo poika Ollin vaimo. Vuoden 1655 henkikirjassa ei enää yhtiömiestä mutta uutena nimenä Sälevällä on heti Juutisten jälkeen Olli Kainulainen vaimonsa kanssa. Joten Olli Kainulainen näyttää olleen se nimeltä mainitsematon yhtiömies ja kenties myös Olli Juutisen s.1604 vävy. Vuodesta 1656 asuinpaikka oli liitetty Jumisten kylän yhteyteen. Vuonna 1660 hänellä oli kolme henkiverotettua ja vuonna 1672 oli hänellä kaksi poikaa ja ei enää itse verotettuna.

4 Korpijärven kylä. Isossajaossa. PERHE 5 (perheestä 4, isä Olli Juutinen) V Olli (Oluff) Ollinpoika Juutinen, talollinen, s. noin 1635 Iisalmi, Sälevä, k. jälkeen 1700 Iisalmi, Korpijärvi. Olli oli isäntänä Juutilassa Korpijärvi No 2:ssa 5 1. puoliso: Vihitty noin 1654 Iisalmi, s. noin 1635, k. ennen puoliso: Vihitty noin 1700 Caisa Hillitär, 6 Jeremias Juutinen, s. noin 1660 Iisalmi, Korpijärvi Juutila. Jeremias mainitaan ensikertaa 1682 ja vaimoineen ainakin jo vuodesta 1688 ja vielä vuonna 1697 hän asui isänsä omistamassa talossa vaimonsa kanssa, mutta ei enää vuonna Juho Juutinen, s. laskettu 1664 Iisalmi, Korpijärvi Juutila. Perhe 6. Risto Juutinen, s. noin 1665 Iisalmi, Korpijärvi Juutila. Perhe 7. Perttu Juutinen, s. laskettu 1679 Iisalmi, Korpijärvi Juutila. Perhe 8. Olli Ollinpoika Juutinen mainitaan vuonna 1679 Jumiskylässä asuvaksi, tuolloin hän maksoi henkirahaa neljästä hengestä. Maakirjoissa talo oli kuulunut Korpijärven kylään jo vuodesta Vuonna 1690 asuinpaikkana on henkikirjoissakin sitten Korpijärven kylä, tuolloin talossa asuivat hän itse poika Jeremias vaimoineen sekä veli Juho vaimoineen. Vuonna 1697 hänen mainitaan sitten maksavan henkirahaa 7 täysi-ikäisestä eli hänestä itsestään sekä pojista Jeremias, Juho ja Risto lisäksi kaikki kolme poikaa olivat aviossa.

5 PERHE 6 (perheestä 5, isä Olli Juutinen) VI Juho (Johan) Ollinpoika Juutinen, talollinen, s. laskettu 1664 Iisalmi, Korpijärvi Juutila, k Iisalmi, Korpijärvi Juutila, haudattu Iisalmi 8, ikä 77v. Juho oli isäntänä Juutilassa Korpijärvi no 2:ssa (isojako no 6) 9 1. puoliso: Anna Tikkanen, k. jälkeen Iisalmen syyskäräjillä Talollisen leski Anna Tikkasen poikapuoleksi sanotaan Korpijärveläistä Olof Juutista, jonka isä puolestaan oli Juho Juutinen ja heidän tytär puolestaan oli Anna Juutinen. 10 Olli Juutinen, s. noin 1690 Iisalmi, Korpijärvi Juutila, k. noin 1760 Iisalmi, Korpijärvi Juutila. Mainitaan ensi kertaa henkikirjoissa 1709 asui tuolloin setänsä Bertill Juutisen isännöimällä tilalla Korpijärvellä 11 Puoliso: Vihitty ennen 1722 Iisalmi Maria (Margareta) Mikontytär Hynynen, s Iisalmi, k Iisalmi, Korpijärvi 13. Juho Juutinen, s Iisalmi, Korpijärvi Juutila, k Sotkamo, Laakajärvi Utriala, haudattu Iisalmi 8, kuolinsyy ankara kuume, ikä 78v. Juho muutti Korpijärveltä perheineen nähtävästi vuonna 1740 Sotkamoon jossa Juho oli isäntänä Utrialassa Laakajärvi no 5:ssä. Iisalmen talvikäräjillä kerrotaan Korpijärven talollisen Olli Juutisen veljen Juho Juutisen asuvan Sotkamon pitäjän Laakajärven kylässä 15 Puoliso: Vihitty noin 1723 Iisalmi Maria Jöranintytär Martikainen, s Iisalmi, Ollikkala, k Sotkamo, Laakajärvi, haudattu Sotkamo 8, kuolinsyy katarrikuume, ikä 63v Maria Juutinen, s. Iisalmi, Korpijärvi Juutila Påhl Juutinen, s. Juutila Anna Juutinen, s. Iisalmi, Korpijärvi Juutila 19 Juho mainitaan henkikirjoissa Korpijärven kylässä ensi kertaa vuonna 1697, tuolloin hänet on merkitty Olli Ollinpoika Juutisen pojaksi. Juho oli tuolloin myös naimisissa. Vuodesta 1703 hänet on merkitty Perttu Juutisen veljeksi. Vuonna 1723 hänellä on pojat Juho ja Olli. Ja vuonna 1725 Juho on merkitty talon Korpijärvi No 2. isännäksi, lisäksi talossa asuvat hänen vaimo, pojat Juho poikamiehenä ja Olli vaimoineen sekä veli Pertun vaimo. Juho oli ainakin kahdesti naimisissa, lapsista ainakin Olli oli ensimmäisestä liitosta, sillä hänet mainitaan Iisalmen syyskäräjillä 1745 Juho Juutisen lesken Anna Tikkasen poikapuoleksi. ja Tyttäristä ainakin Anna sitten on Juhon toisesta liitosta Anna Tikkasen kanssa. Muiden lasten osalta asia on avoin. PERHE 7 (perheestä 5, isä Olli Juutinen) VI Risto (Christer) Ollinpoika Juutinen, s. noin 1665 Iisalmi, Korpijärvi Juutila. Risto mainitaan yhdessä vaimonsa kanssa viimeistään vuodesta 1697, tuolloin hän asui isänsä Olli Ollinpoika Juutisen taloudessa. hänet mainitaan vaimoineen aina vuoteen 1712 saakka sitten isonvihan jälkeen, vielä vuonna 1723 mainitaan hänen vaimonsa puoliso: Vihitty välillä Anna Hakkarainen, s. laskettu 1657 Kuopio?, k (80-vuotiaana) Iisalmi Korpijärvi, haudattu Iisalmi 8, ikä 80v. Vuonna 1690 Korpijärven kylässä mainitaan lampuotina Niilo Laurinpoika Hakkarainen vaimoineen. Niilo saattaa olla Annalle sukua puoliso: Vihitty 1737 Iisalmi Reeta (Margareta) Ryynänen, s. laskettu 1681, k Iisalmi, Korpijärvi, haudattu Iisalmi 8, ikä 60v. 1. Anna Juutinen, s. noin 1695 Iisalmi, Korpijärvi. Anna Juutisen isäksi sopivia veljeksiä on Jeremias, Juho ja Risto, Näistä Juholla on myöhemmin syntynyt tytär Anna, joten Juho voidaan näin jättää pois laskuista ja koska Jeremias nimeä ei esiinny Anna Juutisen lasten joukossa, niin isäksi voisi olettaa Risto Juutista. Mitään vahvaa näyttöä tähän ei kuitenkaan ole. Puoliso: Risto Roivainen, talollinen, Iisalmi, s. 1680, k (63-vuotiaana) Iisalmi. Risto Roivainen mainitaan vuonna 1711 vävynä Korpijärven Juutisilla. 22.

6 PERHE 8 (perheestä 5, isä Olli Juutinen) VI Perttu (Bertill) Juutinen, talollinen, sotilas, torppari, s. laskettu 1679 Iisalmi, Korpijärvi Juutila, k Iisalmi, Korpijärvi, haudattu Iisalmi 8, ikä 63v 23 Puoliso: Beata Kuosmanen, s. noin 1683, k Iisalmi, Korpijärvi, haudattu Iisalmi 8, ikä 61v. Henrik Juutinen, s. laskettu 1722 Iisalmi, Korpijärvi, k Nurmes, Jokikylä. Henrik asui vuonna 1746 torpparin poika Korpijärven kylässä ja vuonna 1756 Nurmeksen Kettulanmäellä. Vuodesta 1760 asuinpaikkana oli Nurmeksen Jokikylä puoliso: Eva Heiskanen, s Iisalmi, k Nurmes, Jokikylä puoliso: Vihitty Nurmes Cecilia Mustonen, s Nurmes, Lievisenmäki, k Nurmes, Jokikylä 26. Perttu mainitaan ensikertaa vuonna 1700, tuolloin hänet merkittiin talon isännäksi. Sitten viimeistään vuonna 1709 hänellä mainitaan myös vaimo. Viimeisen kerran hänet mainitaan henkikirjoissa vaimoineen vuonna Vuonna 1709 talon kirjoihin merkittiin veljen poika Olli (Lienee Juhonpoika)? Vuonna 1711 talossa asuu vävy Risto Roivainen vaimoineen. (saattaisi paremminkin olla lanko tai veljen Juhon vävy)? Vuonna 1712 talossa asui jonkun sotilaan vaimo. Pertulla lienee ollut Perttu niminen poika joka oli torpparina Korpijärvellä 1740 luvulla. PERHE 9 (perheestä 4, isä Olli Juutinen) V Henrik 27 Ollinpoika Juutinen, s. noin 1645 Iisalmi, Korpijärvi 28 tyttö Juutinen, s. noin Puoliso: Petter Heiskanen, Heikki Juutisen vävy 29 PERHE 10 (perheestä 4, isä Olli Juutinen) V Matleena (Magdalena, Matilda) Ollintytär? Juutinen, s. laskettu 1650 Iisalmi, Sälevä, k Iisalmi, Ollikkala, haudattu Iisalmi 8, ikä 86v. Matleenan isä on melko suurella todennäköisyydellä Sälevän Olli Juutinen, joka mainitaan myöhemmin asuvaksi Jumisilla, 30 Puoliso: Vihitty ennen 1682 Iisalmi Pekka (Peer) Jöraninpoika Martikainen, nihti, talollinen, s. noin 1650 Iisalmi, Martikkala, k. ennen 1711 Iisalmi, Ollikkala. Otettiin 1676 Nihdiksi Oli isäntänä viimeistään 1701 alkaen Savojärvellä Ollikkala No 4:ssä 31 Vanhemmat: Jöran Pekanpoika Martikainen, talollinen, s. noin 1628 Iisalmi, Martikkala, k. välillä Iisalmi, Ollikkala. s. noin tyttö Martikainen, s. noin 1683 Iisalmi, Ollikkala. Isäntä Pekalla nimeltä tuntematon tytär verotettuna 1701, Voi olla saman kuin tytär Anna! 32 Anna Martikainen, s. noin 1687 Iisalmi, Ollikkala. Perhe 11. Jöran Martikainen, talollinen, s. noin 1688 Iisalmi, Ollikkala, k. ennen 1750 Iisalmi, Ollikkala. Oli isäntänä Ollikkala No 4:ssä. Lapsista ei havaintoa. 33 Puoliso: Anna Laakkonen?, k. ennen 1750 Iisalmi, Ollikkala 34 Pekka Martikainen, s. noin 1689 Iisalmi, Ollikkala. Syyskäräjillä 1729 mainitaan Magdalena Juutisen lapsista veljekset Jöran, Petter ja Olof ja heidän sisko Cherstin. 35 Olli Martikainen, s. noin 1690 Iisalmi, Ollikkala. Perhe 12. Kirsti Martikainen, s. noin 1690 Iisalmi, Ollikkala. Naimaton. 36

7 PERHE 11 (perheestä 10, äiti Matleena Juutinen) VI Anna Pekantytär Martikainen, s. noin 1687 Iisalmi, Ollikkala. Syyskäräjillä 1756 kerrotaan Pekka Martikaisen ja Matleena Juutisen tyttären Anna Martikaisen olevan talollisen leski Lukkarilasta. Miehen nimeä ei kerrota, mutta ainoa sopiva Anna Martikainen löytyy Lauri Lukkarisen vaimosta. Jutussa puhutaan myös veli Ollista ja Ollin pojasta Juhosta. 37 Puoliso: Lars Lukkarinen, s. laskettu 1679 Iisalmi, k Iisalmi, Lukkarila, haudattu Iisalmi 8, ikä 58v. Margareta Lukkarinen,. Puoliso: Vihitty 1736 Iisalmi Paavo Pekanpoika Kuosmanen, s. Kuopio. Per Lukkarinen, 38 Puoliso: Vihitty 1734 Iisalmi Elisabeth Heikintytär Pääskyläinen?, s. Liminka? 38. Jöran Lukkarinen, Swanberg, 38 Puoliso: Vihitty 1737 Iisalmi Walborg Paavontytär Ollikainen, 39. Anna Lukkarinen, 40 Puoliso: Vänninen,. PERHE 12 (perheestä 10, äiti Matleena Juutinen) VI Olli Pekanpoika Martikainen, torppari, s. noin 1690 Iisalmi, Ollikkala, k. ennen 1759 Iisalmi, Ollikkala. Olli oli 1740-luvulla yhtiömiehenä Ollikkalan Saaristenmäellä ja sittemmin torpparina Ollikkalan kylässä puoliso: Maria Juhontytär Sutinen, k. jälkeen 1734 Iisalmi, Sutela puoliso: Vihitty 1744 Iisalmi 43 Liisa Ollintytär Lukkarinen, s. noin Juho Martikainen, s Iisalmi, Sutela, k Iisalmi, Kivistö, haudattu Iisalmi 8, kuolinsyy hivutustauti, ikä 55v 45 Puoliso: Riitta Lukkarinen, s Pekka Martikainen, sotilas, s. noin 1710 Iisalmi, Ollikkala Matleena Martikainen, s Iisalmi, Ollikkala, k Maaninka, Naarvanlahti, haudattu Maaninka 8, kuolinsyy pistokset, ikä 38v 34 Puoliso: Olof Savolainen, s Kuopio, Käärmelahti Margareta Martikainen, s Iisalmi, Ollikkala Jöran (Georg) Martikainen, s. noin 1752 Iisalmi, Ollikkala 48 Puoliso: Vihitty Iisalmi Sara Räisänen, s

8 LÄHDELUETTELO 1. Iisalmi, Ruodutusluettelo 1629(Sigfred Sormoins Mågh b:d Olof Jutinen k:t om 25 åhr) 2. Iisalmi, Ruodutuslt 1629, 1637, 1640, , , 1653, 1655, Hk, , , , , , , , Mk 1640, 1650, , 1658, 1664, 1672, karjaluettelo Iisalmi, Hk 1688, Iisalmi, Hk Iisalmi, Hk , 1679, 1682, 1688, 1690, , 1697, Iisalmi, Ruodutuslt 1676, Iisalmi käräjät s.353(olof Jutinen gift enkia Caisa Hillitär) 7. Iisalmi, Hk 1688, 1690, , Historiakirjat: Kuolleet ja haudatut 9. Iisalmi, Hk , 1697, , , , Iisalmi, Rk s.17, Rk s Iisalmi, Rk s.86; Iisalmi käräjät s.664, s.685(anna Tickatar--des Stiufson Olof Jutinen--des afl:e Mans, Olof faders, Johan Jutinens--des dotters Anna Jutitars) 11. Iisalmi, Hk , , , Iisalmi, Rk s.17, Rk s.86, Rk s Iisalmi, Rk s Iisalmi, Rk s.17, Rk s.86, Rk s.90, ES a:42 [oo.45] - Iisalmi k s.501o(-bonde hustru-maria Hynytär-Kårpijerfwi-des bröder Michel och Hindrich samt broderson Hemming Hemmingson Hynyiser--deras afl:e föräldrars Michell Hynynens och Anna Heiskatars-- ) 14. Sotkamo Rk s.5 (syntymävuotena 1690, josta laskettu ikä haudattujen luetteloon) 15. Iisalmi, Hk, , 1730, Iisalmi, Rk s.17, Rk s.86(til sotkamo n.v.1740), Sotkamo, Rk (SSHY: kuva 241), Rk s.181, Rk s.211, Iisalmi käräjät s.65v(bonden--olof Jutinen-Kårpjerfwi -des broder Johan Jutinen-- Såtkamo Sochn och Laka by) 16. Iisalmi, Rk s.17, Rk s.86, Sotkamo, Rk s Iisalmi, Rk s Iisalmi, Hk, Iisalmi, Rk s.17, Rk s.86(yliviivattu) 20. Iisalmi, Hk , 1697, , , Iisalmi, Rk (Tårpare i Corpijerfwi); ES a:45 [oo.48] - Iisalmi k s.133o(christer Jutinen--sin afl:ne faders Olof Jutinens--sin brodersson Olof Johansson Jutinen) 21. Iisalmi, Rk (Tårpare i Corpijerfwi) 22. Iisalmi, Hk Iisalmi, Hk , , Iisalmi, Rk (Tårpare i Corpijerfwi) 24. Nurmes, Rk s.105, s Nurmes, Rk s Nurmes, Rk s.100(lewisenmäki), s Iisalmi, Ruodutusluettelo 1676; SVAR SE/KrA/0025/0/ Iisalmi, Ruodutuslt 1676, 1679, Iisalmi käräjät s.139a(veljekset Olli ja Heikki Juutinen Ainakin Olli asui Korpijärvellä) 29. Iisalmi käräjät s.138b(oloff Juutinen, Broders Henrich, Henrichs Mågh Petter Heiskanen) 30. ES a:29 [oo.32] - Iisalmi k s.360(bröderne Jöran, Petter och Olof samt Systeren Cherstin Mardikaiser -- Moderens Magdalena Juitars) 31. Iisalmi, Hk 1682, 1688, 1690, 1693, (leski verotettuna ), Ruodutusluettelo, 1676, Iisalmi käräjät k s Iisalmi, Hk 1701, Iisalmi, Hk , , 1730, Iisalmi, Rk s.35, Rk s Iisalmi, Rk s ES a:29 [oo.32] - Iisalmi k s Iisalmi, Hk , , Iisalmi, Rk s Iisalmi, Hk , Rk s.115, UK a:55 - Iisalmi, Pielavesi k s.50o(--bonde Enkan Anna Mardikatar Luckarila--sin--Fader torpare Petter Mardikainen--hennes Broder--torparen Olof Mardikain-Ollikala-samt hans Son----Wargiärningskarlen Johan Mardikain--modren Matilda Juditar--syster--Inhysesqwinna Kirstin Mardikatar-- ) 38. Iisalmi, Rk s Iisalmi, Rk s.118(gift p 115), s Iisalmi käräjät s.736v(--jöran Luckarinen eller Swanberg--hans afledne faders Lars Luckarises--: --Swanbergs Broder Petter Larsson Luckarinen--: --Lars Swännises moder Anna Luckaritars eller Swanbergs Syster--) 41. Iisalmi, Hk , Iisalmi, Rk s.37, Rk s.165, Rk (SSHY:kuva 378), Lk s.455, UK a:55 - Iisalmi k s.51v(--anna Mardikatar--sin--Fader Petter Mardikainen--hennes Broder--torparen Olof Mardikain Ollikala --samt hans Son--Johan Mardikain--modren Matilda Juditar--syster--Kirstin Mardikatar-- ) 42. Iisalmi, Rk s Läänintilien leimaveroluettelo Charta Sigillata 44. Iisalmi, Rk s.165, Rk (SSHY:kuva 378), s.88, Rk s Iisalmi, Rk s.165, Rk s.126, UK a:49 - Iisalmi k s.658o(wargierningskarlen Johan Mardikainen Ollikala --thess afledne moders Maria Sutitars faders Johan Sutises--: --Johan Sutinen--thess Faderbroder Pål Sutises--) 46. Kuopio, Rk s.5, Maaninka, Rk s Iisalmi, Lk s Iisalmi, Lk s.455, Rk s.3, Rk s.3, Maaninka, Rk s Iisalmi, Rk s.3, Rk s.3, Maaninka, Rk s.334

9 HENKILÖLUETTELO SUKUNIMEN MUKAAN AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ HAKKARAINEN Anna, s. 1657,... 7 HEISKANEN Eva, s. 1724,... 8 Petter,... 9 HILLITÄR Caisa,... 5 HYNYNEN Maria (Margareta), s. 1696, 6 JUUTINEN Anna,... 6 Anna, s. 1695,... 7 Henrik, s. 1645,... 4, 9 Henrik, s. 1722,... 8 Jeremias, s. 1660,... 5 Joan, s. 1515,... 1 Juho, s. 1640,... 4 Juho, s. 1664,... 5, 6 Juho, s. 1698,... 6 Jöns, s. 1545,... 1, 2 Margetha, s. 1655,... 4 Maria,... 6 Matleena, s. 1650,... 4, 10 Olli, s. 1575,... 2, 3 Olli, s. 1604,... 3, 4 Olli, s. 1635,... 4, 5 Olli, s. 1690,... 6 Perttu, s. 1679,... 5, 8 Påhl,... 6 Risto, s. 1665,... 5, 7 tyttö, s. 1629,... 4 tyttö, s. 1665,... 9 KAINULAINEN? Olli?,... 4 KUOSMANEN Beata, s. 1683,... 8 Paavo, LAAKKONEN? Anna, LUKKARINEN Anna, Lars, s. 1679, Liisa, s. 1718, Margareta, Per, Riitta, s. 1721, LUKKARINEN, SWANBERG Jöran, 11 MARTIKAINEN Anna, s. 1687,. 10, 11 Juho, s , Jöran (Georg), s. 1752, Jöran, s. 1628, Jöran, s. 1688, Kirsti, s. 1690, Margareta, s. 1750, Maria, s. 1699,... 6 Matleena, s , Olli, s. 1690,... 10, 12 Pekka, s. 1650, Pekka, s. 1689, Pekka, s. 1710, tyttö, s. 1683, MUSTONEN Cecilia, s ,... 8 OLLIKAINEN Walborg, PÄÄSKYLÄINEN? Elisabeth, ROIVAINEN Risto, s. 1680,... 7 RYYNÄNEN Reeta, s. 1681,... 7 RÄISÄNEN Sara, s. 1748, SAVOLAINEN Olof, s , SORMUNEN Sigfred, s. 1585,... 4 tyttö, s. 1610,... 4 SUTINEN Maria, TIKKANEN Anna,... 6 VÄNNINEN,... 11

10 PAIKKAKUNNAT Iisalmi... 4, 5, 6, 7, 8, 10, 11, 12 Iisalmi, Kivistö Iisalmi, Korpijärvi... 4, 5, 6, 7, 8, 9 Iisalmi, Lukkarila Iisalmi, Martikkala Iisalmi, Ollikkala... 6, 10, 11, 12 Iisalmi, Sutela Iisalmi, Sälevä... 4, 5, 10 Juva... 1, 2 Kuopio Kuopio, Käärmelahti Kuopio?... 7 Liminka? Maaninka Maaninka, Naarvanlahti Nurmes... 8 Nurmes, Jokikylä... 8 Nurmes, Lievisenmäki... 8 Sotkamo... 6 Sotkamo, Laakajärvi... 6 Tavisalmi... 2, 3, 4

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä. Sukuselvityksen kohde Iisalmen Ryhäset 8 sukupolvea Tulostettu: 07.01.2014 Tekijä: Juha Rönkkö Tiedot ovat keskeneräiset ja saattavat sisältää virheitä, joten niihin tulee suhtautua epäilevästi ja varauksella.

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä. Sukuselvityksen kohde Iisalmen Pulkat 8 sukupolvea Tulostettu: 07.01.2014 Tekijä: Juha Rönkkö Tiedot ovat keskeneräiset ja saattavat sisältää virheitä, joten niihin tulee suhtautua epäilevästi ja varauksella.

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 savonjuuria Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Heiskanen Heiskanen Juho, s. 1669, k. 1734 Rantasalmi, Harjuranta

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1.

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1. Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio 01.01.2006 TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k. 19.03.1842 Ollikkala. 1. Puoliso:?????? 1. Magdalena Laakko (Laako), s. 1796. Tauluun 2. 2. Fredrik Laakko

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

Rantasalmi_

Rantasalmi_ Rantasalmi_0 13.10.2014 Rantasalmella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Lauri (Lars) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Paavo (Påhl) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Petter (Pehr,

Lisätiedot

Paavali Lukkarinen, Vesikansan neljänneskunta, 3. kymmenkunta, sivu 51 Pekka Lukkarinen, Vesikansan neljänneskunta, 5. kymmenkunta, sivu 99v

Paavali Lukkarinen, Vesikansan neljänneskunta, 3. kymmenkunta, sivu 51 Pekka Lukkarinen, Vesikansan neljänneskunta, 5. kymmenkunta, sivu 99v 3.12.2001 Aulis Tenkanen ARKISTOTIETOJA JOROISTEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA Keskeneräinen! 1541 verokirja VA 6133, mf ES 941, Joroisten historia Paavali Lukkarinen, Vesikansan neljänneskunta, x.

Lisätiedot

ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA

ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA 4.1.2002 Aulis Tenkanen ARKISTOTIETOJA KANGASNIEMEN SEUDUN LUKKARISISTA 1500-LUVULTA Keskeneräinen! 1541 verokirja, Vesulahti,VA 6133, mf ES 941 Lauri Lukkarinen, Vuolingon neljänneskunta, 5. kymmenkunta

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5.

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5. Taulu 54 Pekka (Peter) Käyhkö, synt. noin 1695, kuoli 25.5.1768 Kaartilassa 73-vuotiaana tilallisena. Puoliso Malin (Magdalena) Purhonen, synt. n. 1698, kuoli 29.3.1760 Kaartilassa 62-vuotiaana tilallisen

Lisätiedot

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Ruokolahti 0 5.11.2014 Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tuomas Laakko, s. 25.08.1849 Savitaipale. Tauluun 2. Matti Laakkonen. Tauluun 3. Johannes Laakkonen.

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

Saunavaaran Halosia 1 (6)

Saunavaaran Halosia 1 (6) Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki TAULU 1 I Anna Erikintytär Hannikainen, Talollisen vaimo, s. 26.7.1730 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 17.1.1790 Sääminki Inkilä. Puoliso: 27.5.1751 Sääminki Johan Antinpoika Huttunen, Talollinen,

Lisätiedot

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus TAULU 1 8.12.2009 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko), Talollinen, s. 1719, k. 12.12.1759 Pulkkila Tavastkenkä Laakko. Kuoli matkalla Veneheitossa, asuessaan Tavastkengällä Puoliso: Malin Magdalena Erichsdotter

Lisätiedot

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808.

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808. TAULU 1 I Pekka Korhonen, s. 1575, k. 1635. Vilppu s. 1615. Tauluun 2. Heikki s. 1601. Tauluun 86. Sipi s. 1603. Tauluun 97. TAULU 2 (taulusta 1) II Vilppu Korhonen, s. 1615, k. 1675. Vilppu s. 1645. Tauluun

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen, s. 1707, k. 4.6.1788 Tuusjärvi. Puoliso: Vihitty 31.7.1737 Anna Holopainen, s. n.1713, k. 7.2.1766

Lisätiedot

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders Pulkkila_1 TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo, Launolan kylä n:o 12 Laakko/Tossavainen, s. 18.4.1788, k. 16.1.1859. Puoliso: Carin Hatunen, s. 15.1.1795 Pulkkila, k. 29.1.1861. Olof Laakko,

Lisätiedot

HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA

HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA 28.1.2015 / Arja Vainikainen HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA 1500-luvulla alkanut Suomen sisämaan asutusprosessi

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä HK1700-luku-Kosela 1 (10)

Kalevi Hyytiä HK1700-luku-Kosela 1 (10) Kalevi Hyytiä HK1700-luku-Kosela 1 (10) Henkikirjat 1700-luku 07.01.2013 Kalevi Hyytiä Kosela 1724 sivu 66 sivu 29 Kosela http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13036074 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13042268

Lisätiedot

Kaukosten suvun synty ja alkuvaiheet

Kaukosten suvun synty ja alkuvaiheet 15.3.2016 Joroisten Kaukosten suvun synty ja alkuvaiheet Nissisestä Kaukoseksi Ari Kolehmainen FM, SUKUTUTKIJA 1 Tutkimuksen lähtötilanne Lähdin selvittämään Joroisten Kaukosten alkujuuria sukuseuralta

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kekrola 1600-luvulla 1 (6) Kekrola

Kalevi Hyytiä Kekrola 1600-luvulla 1 (6) Kekrola Kalevi Hyytiä Kekrola 1600-luvulla 1 (6) KEKROLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi.

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi. 11.8.14 Taulu 1 I Erich Erichsson Krappe, Vävy, talollinen Kaukolassa, k. 1791. Käräjämaininta 1753 Isäntä 1753-1782. 1. puoliso: noin 1750 Maria Johansdotter Krappe, s. noin 1723. Vanhemmat: Johan Michelsson

Lisätiedot

Vanhajaama

Vanhajaama Henkikirjat 1700-luku 02.01.2013 Kalevi Hyytiä Vanhajaama 1724 Vanhajaama (WanhaJama) sivu 6x http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13036076 sivu 30 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13042269 1 Paavo

Lisätiedot

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen

Lisätiedot

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja.

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Kalevi Hyytiä Koukunniemen väestö 1700-luvulla 1 (5) Koukunniemen väestö 1700 -luvulla 1. Tilanne 1700 (Henkikirja 1696) Johan Sitonen Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Jören Sitonen Yrjö on itse kuollut.

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

TAULU 2 TAULU 3. Lapset: Juho Petteri Mustonen, s Pulkkila.

TAULU 2 TAULU 3. Lapset: Juho Petteri Mustonen, s Pulkkila. Iisalmi 1512015 TAULU 1 I Eric Påhlsson Laakko (Laacko), torppari, talollinen, s 1911743 Pulkkila Tavastkenkä Laakko Vanhemmat: Påhl Olofsson Laakko (Laacko) s 1719 k 12121759 Pulkkila Tavastkenkä ja Malin

Lisätiedot

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778.

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. Siilinjärvi_2 I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. TAULU 1 1. Lapsen äiti: Susanna Laakkonen, s. 1793 Kuopion msrk Rönä. (i) Lars P. Laakkonen, Tps.U.Torppari Rönä 3., s. 1761. (ä) Christina G. Hätinen,

Lisätiedot

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ Historian kirjoista on löytynyt myös tietoja näistä 1600-luvulla eläneistä esi-isistä ja myös

Lisätiedot

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015 1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1 1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva

Lisätiedot

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt 1793 Henkikirjat Savonkylä Lt 167-169, Es 2505-6, Lt 1526-27 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja

Lisätiedot

Saaminki_ Säämingissä asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Saaminki_ Säämingissä asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Saaminki_0 17.10.2014 Säämingissä asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Simon Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Simon Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Simon Laakkonen (Lakoin). Tauluun

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

Tavastkenka_5 TAULU 1 I Staffen Aho, Aho Lamu by, s. 1679 Pulkkila, k. 1755 Pulkkila. Talollinen, Pulkkilan Lamussa. Puoliso: Elin Sigfridsdr, s.

Tavastkenka_5 TAULU 1 I Staffen Aho, Aho Lamu by, s. 1679 Pulkkila, k. 1755 Pulkkila. Talollinen, Pulkkilan Lamussa. Puoliso: Elin Sigfridsdr, s. Tavastkenka_5 TAULU 1 I Staffen Aho, Aho Lamu by, s. 1679 Pulkkila, k. 1755 Pulkkila. Talollinen, Pulkkilan Lamussa. Puoliso: Elin Sigfridsdr, s. 1683 Pulkkila, k. 28.10.1757 Pulkkila. Anders Aho. Tauluun

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) Vaittila

Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) Vaittila Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) VAITTILAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1 1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

Lapinlahti TAULU 1

Lapinlahti TAULU 1 Lapinlahti 15.1.2015 I Johan Laakko (Laacko Lako), torppari Ollikkala 5, s. 12.1.1774 Pulkkila Tavastkengä Laakko, k. 19.3.1842 Ollikkala. Vanhemmat: Eric Påhlsson Laakko (Laacko) s. 19.1.1743 Pulkkila

Lisätiedot

Pyhäjärven Kaurasten esipolvien vaiheet ennen Pyhäjärvelle muuttoa

Pyhäjärven Kaurasten esipolvien vaiheet ennen Pyhäjärvelle muuttoa Pyhäjärven Kaurasten esipolvien vaiheet ennen Pyhäjärvelle muuttoa Kaurasten isälinjan juuret joroislaisessa Kolehmaisten suvussa Pyhäjärven Kaurasista otettu isälinjan Y-kromosomin 111 markkerin DNA-testi

Lisätiedot

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1 1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1

GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1 GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1 I Georg Wright, s. noin 1630 Dundee, Skotlanti, k. 23.12.1694 Narva, Viro. 1. Puoliso: Vihitty 22.10.1656 Anna Dücker, s. 1636, k. 1.1659 Narva, Viro. 2. Puoliso: Vihitty

Lisätiedot

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1. Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.1891 Leppävirta, Kotalahti 14. rippikirjassa ja lastenkirjassa

Lisätiedot

Ilomantsi_11 29.8.2014 TAULU 1 I Susanna Laakkonen, s. 1706, k. 14.5.1776 Ilomantsin Kakonaho. Puoliso: Olli Pesonen, Talollinen, s. 1705, k.

Ilomantsi_11 29.8.2014 TAULU 1 I Susanna Laakkonen, s. 1706, k. 14.5.1776 Ilomantsin Kakonaho. Puoliso: Olli Pesonen, Talollinen, s. 1705, k. Ilomantsi_11 29.8.2014 TAULU 1 I Susanna Laakkonen, s. 1706, k. 14.5.1776 Ilomantsin Kakonaho. Puoliso: Olli Pesonen, Talollinen, s. 1705, k. 20.6.1790 Ilomantsin Luostarinvaara 3. Vanhemmat: Iisakki Pesonen,

Lisätiedot

Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä

Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä 1 Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä Ruotsin ja Venäjän raja kulki vuoden 1595 rauhan jälkeen Ohtaansalmelta Pisalle Savon tienoilla. Rajamerkki sijaitsee Ohtaansalmen sillan kohdalla noin 12

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) VUOTTAAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Sohvin ja Paavon. esivanhemmat ja jälkeläiset

Sohvin ja Paavon. esivanhemmat ja jälkeläiset Sohvin ja Paavon esivanhemmat ja jälkeläiset 1370-luvulta tähän päivään Helena Jansson Af Dönsby af Karis 1370 Hjerta/Cajanus n. 1460 Ruuskanen/Ryth 1580 Kämäräinen 1670 Pitkänen n. 1660 Kaikkonen 1720

Lisätiedot

UUDENKIRKON JA KIVENNAVAN WESTERISIÄ /JW

UUDENKIRKON JA KIVENNAVAN WESTERISIÄ /JW UUDENKIRKON JA KIVENNAVAN WESTERISIÄ 1500-1700 23.11.2013/JW Lähteinä on käytetty Kansallisarkiston Digitaaliarkiston voudintilejä ja läänintilejä sekä Ruotsin Riksarkivetin ruotuluetteloita. Alempana

Lisätiedot

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä Poikosten sukuseura Juho Junno Poikosen 1788 esivanhemmat 1 (5) Taulu 1 1. Johan "Junno" Juhonpoika Poikonen (98), renki, talollinen, s. 16.8.1788 Karstula Pääjärvi Poikola, k. 6.9.1873 Karstula Humppi,

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3 Anders Axel Forssin esipolvet Taulu 1. Anders Axel Forss. Syntynyt 20.03.1834 Karkussa. Kuollut 23.10.1921. Luotsivanhin. Mitali luotsityöstä. Äiti Taulu 3. Puoliso Maria Kristina Sandberg. Syntynyt 20.04.1841.

Lisätiedot

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998)

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 38 20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 39 LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) Taulu 1. I. Juho Matinpoika Kautto. Kuollut 1731 Laukaassa. Hautakivi lunastettu

Lisätiedot

Liisa * Sakkola Saaroinen. Taulu 15. Paavo * do Sakkola Viisjoki.

Liisa * Sakkola Saaroinen. Taulu 15. Paavo * do Sakkola Viisjoki. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Samuel Kurrinen Taulu 1 Samuel Kurrinen * 1709 22.12.1759 Sakkola Jaama. Inhusing. 1 31.12.1738 Marketta Bergman * 1700 2.7.1756 Sakkola Taipale. Pekka Kurri

Lisätiedot

leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti.

leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti. Perunkirja Kestikievarin emäntä Maria Laurintytär Ollila os. Lassila s. 24.09.1793 k. 24.09.1857 Marraskuussa 1857 tehty pelkkä omaisuusluettelo, perunkirjoitus on täydennetty vuotta myöhemmin 29 lokakuuta

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Matti Heikinpoika Kosunen, kirjattiin asuvaksi Kurolassa vielä vuoden 1711 henkikirjassa.

Matti Heikinpoika Kosunen, kirjattiin asuvaksi Kurolassa vielä vuoden 1711 henkikirjassa. LAUTAMIES OLLI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Olli Heikinpoika Kosunen, talollinen, lautamies, isäntä Kurolassa 1644 1660. Taulu 2 (taulusta 1) 1. Heikki Ollinpoika Kosunen, syntynyt nähtävästi

Lisätiedot

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan

Lisätiedot

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6.

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6. TAULU 1 I Jöran Hannunpoika Kosonen, Talollinen, s. 1688 Kerimäki Haapaniemi Rantala, k. 15.9.1728 Kerimäki Lötjölä Mutajärvi. Jöran Hansinpojan pojista, Jöran ja Peter polveutuu Sulkavan Hannikaiset.

Lisätiedot

LEHIKOISTEN VARHAISVAIHEET

LEHIKOISTEN VARHAISVAIHEET LEHIKOISTEN VARHAISVAIHEET Suvun vaiheita ennen Pohjois-Karjalaan muuttoa 7. HEINÄKUUTA 2016 ARI KOLEHMAINEN kolehmainen.ari@gmail.com 1 Lehikoiset asiakirjojen alkaessa Savon ensimmäinen maakirja vuodelta

Lisätiedot

1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. Mikko Lobro. Kalevi Hyytiä. Hanna * Sakkola Saaroinen

1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. Mikko Lobro. Kalevi Hyytiä. Hanna * Sakkola Saaroinen Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Mikko Lobro Mikko 1600 Antti 1716 Taulu 1 Taavi 1765 Maria 1767 Anna 1770 Mikko Lobro * 1600 21.4.1756 Sakkola Jaama. Inhusing. 1 Antti * 1716 29.10.1796 Sakkola

Lisätiedot

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779.

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Jäppinen Tuomas 1715 Kaarina 1734 Maria 1735 Helena 1739 Elin 1743 Johannes 1746 Anna 1748 Juho 1749 Taulu 1 Aune 1772 Tuomas 1764 Kaarina 1779 Tuomas

Lisätiedot

Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta

Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta 4. Eerik Simonpoika 1, poika 1, renki 1, piika 1 2. Paavo Tahvanainen 1, vaimo 1 2. Lauri Leppänen 1, vaimo 1 2. Lauri Könönen 1, vaimo 1 2. Tuomas Savolainen

Lisätiedot

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin

Lisätiedot

TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen Kirst. Christina Lapveteläinen eli Mömmö Antti (Anders) Laakkonen Elin Laakkonen Christina Laakkonen Regina

TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen Kirst. Christina Lapveteläinen eli Mömmö Antti (Anders) Laakkonen Elin Laakkonen Christina Laakkonen Regina Siilinjärvi Kasurila 14.3.2013 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. ( 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä ) Puoliso: Vihitty

Lisätiedot

Hanna * do. Anna * do do. Hanna * do do. Anna * do. Taulu 17.

Hanna * do. Anna * do do. Hanna * do do. Anna * do. Taulu 17. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tapani Jortikka Taulu 1 Tapani Jortikka * 1680-luku Sakkola Jaama? 16.9.1754 Sakkola Jaama. Torppari. 1 1700-luku Liisa Laurintr * 1680-luku 22.1.1755 Maria

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen

Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Ida... Tammisen......... os.... Partanen......... esipolvet..........................................................................

Lisätiedot

Korhosten sukujuuret ja sukuhaarat Kainuussa

Korhosten sukujuuret ja sukuhaarat Kainuussa Korhosten sukujuuret ja sukuhaarat Kainuussa Kainuun Korhoset 1200-luku Muolaan ja Metsäkylän pitäjissä Korhola niminen talo 1300-luku Korhonen niminen henkilö oikeudessa nimi tuomiokirjoihin 1500-luku

Lisätiedot

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärvi Pietilä Esko Pekanpoika 1695 Sipi Sipinpoika 1695 Kollanen Yrjö Paavonpoika 1695 Niilo Pertinpoika 1695 Erkki Juhonpoika 1701 Erkki

Lisätiedot

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.

Lisätiedot

Kuopion kaupunginkirjaston sukututkimuksen mikrotallenneluettelo

Kuopion kaupunginkirjaston sukututkimuksen mikrotallenneluettelo Kuopion kaupunginkirjaston sukututkimuksen mikrotallenneluettelo KIRKONARKISTOT ENO Rippikirjat 1780 1843 TK 1304 Rippikirjat 1844 1900 28-159 Lastenkirjat 1808 1900 1-98 Syntyneet 1797 1906 1-30 Vihityt

Lisätiedot

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853 Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara Taulu 853 V. Heikki Ruuskanen (isä Matti Ruuskanen, taulu 852). Syntynyt noin 1682. (yhteys isään oletettu). (RK s. 91) itsellinen 1740 Kuopio, Kaaraslahti.

Lisätiedot

Lars Mattzon Sonninen ja Margareta Roiva jälkeläisiä TAULU 1 I Lars Mattzon Sonninen Margareta Roiva Iisak Sonninen Niels Sonninen Ivar Larsson

Lars Mattzon Sonninen ja Margareta Roiva jälkeläisiä TAULU 1 I Lars Mattzon Sonninen Margareta Roiva Iisak Sonninen Niels Sonninen Ivar Larsson Lars Mattzon Sonninen ja Margareta Roiva jälkeläisiä TAULU 1 I Lars Mattzon Sonninen, Iisalmen nimismies ja postimies, s. 1620 Paltamo?, k. 25.12.1671 Iisalmi. Isä: Mathias Laurentii Björneburgensis s.1644

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Tuomas Juho Matti Anna Tuomas Matti Peter Tapani Hanna Antti Varpu 1746.

Tuomas Juho Matti Anna Tuomas Matti Peter Tapani Hanna Antti Varpu 1746. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Susi Tuomas 1666 Johanna 1719 Maria 1722 Tuomas 1727 Taulu 1 Tuomas 1743 Juho 1757 Matti 1739 Anna 1748 Tuomas 1743 Matti 1744 Peter 1745 Tapani 1756

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen

Kaavin sukuhaara 2.  Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen, renki, torppari, s. n.1779, k. 16.11.1843 Renki, torppari. Syntynyt noin (12.2.1779

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Israel Johaninpoika Iso-Luukas o.s. Luukas s Ikaalinen, Vatsiainen. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Israel Johaninpoika Iso-Luukas o.s. Luukas s Ikaalinen, Vatsiainen. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: SUKUSELVITYKSEN KOHDE Israel Johaninpoika Iso-Luukas o.s. Luukas s. 29.11.1720 Ikaalinen, Vatsiainen ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 05.07.2016 Tekijä: Kirsti Rantala SUKUJUTUT -ohjelma ATK-palvelu

Lisätiedot

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä, s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki,, k. 18.12.1997 Esipolvikaavio: 1 / 12 I II III IV V Simon Lundgren, räätäli s. 15.8.1778 Lempäälä, Lumiala > 2 k. 23.10.1855

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014 Sukuselvityksen kohde Eva Kustaantytär -, Stenholm s. 23.11.1834 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218

Lisätiedot

Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1

Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1 1796 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 1532 Lt 175-178 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho veljenpoika, Juho ja Taavi rengit, Kaisa

Lisätiedot

Ilomantsi_9 9.4.2015 TAULU 1

Ilomantsi_9 9.4.2015 TAULU 1 Ilomantsi_9 9.4.2015 I Margareta Laakkonen, s. n.1659, k. 1735 Ilomantsin Luhtapohja. Familysearch löytää Oloff Lakoin tyttären. Margareta Lakoin, joka on kastettu 1669 Kuopion Mlk. Olisiko tässä Margaretan

Lisätiedot

TAULU 1 I Kristiina (Christina) Laakkonen (Laackoin) Antti (Anders) Varis Anna Varis (Waris) Susanna Varis Antti Varis Påhl Varis Staffan Varis

TAULU 1 I Kristiina (Christina) Laakkonen (Laackoin) Antti (Anders) Varis Anna Varis (Waris) Susanna Varis Antti Varis Påhl Varis Staffan Varis Ilomantsi_13 29.8.2014 TAULU 1 I Kristiina (Christina) Laakkonen (Laackoin), Piika, s. 1714 Ilomantsi, k. 7.1.1753 Ilomantsi. Asui Ilomantsin Sonkajassa. Puoliso: 12.4.1730 Ilomantsi Antti (Anders) Varis,

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kauksamo 1600-luvulla 1 (8) Kauksamo

Kalevi Hyytiä Kauksamo 1600-luvulla 1 (8) Kauksamo Kalevi Hyytiä Kauksamo 1600-luvulla 1 (8) KAUKSAMON VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne SUKUSELVITYKSEN KOHDE Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne ja hänen jälkeläisiään kolme sukupolvea yhteensä 36 taulua Tulostettu: 18.09.2011 Tekijä: Marja-Liisa Siikonen

Lisätiedot

Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808

Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808 Perunkirja talokas Matti Matinpoika s. 07.09.1741. k. 08.06.1808 Vuonna 1809 10 päivänä allekirjoittanut toimitti perunkirjoitukseen kuuluvat omaisuuden ylöslirjauksen ja jaon, 8 päivänä kesäkuuta vuonna

Lisätiedot

TAULU 1 I Anders Erikinpoika Hannikainen, Talollinen, lautamies, s. 31.7.1797 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala,

TAULU 1 I Anders Erikinpoika Hannikainen, Talollinen, lautamies, s. 31.7.1797 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, TAULU 1 I Anders Erikinpoika Hannikainen, Talollinen, lautamies, s. 3.7.1737 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 26.7.1780 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala. Kiilanmäen Hannikkalan tilan isäntä,lautamies.

Lisätiedot

Seppästen kotisivujen kertomaa. http://www.lyseo.edu.ouka.fi/~pexu/sanginseppaset/

Seppästen kotisivujen kertomaa. http://www.lyseo.edu.ouka.fi/~pexu/sanginseppaset/ Seppästen kotisivujen kertomaa http://www.lyseo.edu.ouka.fi/~pexu/sanginseppaset/ Tietolähteit hteitä Raija Lesonen, Sangin Seppäset 1660-1984. 1984. Vaasa 1984. 128 s. (omakustanne) Sanginjärven kylähistoria.

Lisätiedot