V e s a l a n o m a l e h t i. Nro 1/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "V e s a l a n o m a l e h t i. Nro 1/ 2010-2011 29.10.2010"

Transkriptio

1 V e s a l a n o m a l e h t i Nro 1/

2 Jo joutui armas aika! Nimittäin toinen jakso suloinen minulle suhteellisen uudessa koulussa. Kun saavuin Vesalan yläasteelle, minua hieman jännitti ensimmäinen jakso. Mietin, millaisia oppilaita ja opettajia on vastassa, millaiset luokat koulussa on ja niin edelleen. Tuskin olin ainoa, joka oli miettinyt näitä kysymyksiä pitkin kesää. Tänä syksynä, seiskaluokkalaisten lisäksi, meitä uusia opettajia tuli taloon pitkä liuta: Terhi (matematiikka, fysiikka), Elina (musiikki), Ville (matematiikka, fysiikka), Lotta (maantieto, biologia ja terveystieto), Taru (kotitalous), Antti (englanti, saksa), Kaisa (erityisopetus), Jenni (erityisluokan apuope), Marja-Leena (kotitalous), Hanna (englanti), Mikot (erityis- ja samanaikaisopetus) sekä allekirjoittanut (äidinkieli, draamakasvatus ja oppilaskunnan ohjaaja ope). Koulujännitystäni näin jälkikäteen tuumailleena voin tunnustaa, että ihan turhaan minulla niitä kuuluisia perhosia oli vatsassa, koska koko koulun henkilökunta ja oppilaat tosin jälkimmäiset pienten alkutestailujen jälkeen ottivat meidät uudet kansankyntteliköt enemmän kuin hyvin vastaan. Kiitos siitä kuuluu kaikille teille wanhoille! Toivon, että Sinä, seiskaluokkalainen tai uusi kasi-/ysiluokkalainen olet myös saanut lämpimän ja reippaan startin kouluvuoden haasteisiin. Ja aivan lopuksi saat tehtävän: 1) lausu alla oleva runo ääneen mahdollisimman juhlallisesti, 2) heitä vielä perään kolme eläköön-huutoa koulullemme, 3) taputa itseäsi olalle ja jatka päivääsi eteenpäin hymyssä suin. Olevassa, tulevassa -- ei kukaan vastaan panemassa Paras paikka maailmassa on Vesalassa! Oppimisen ja olemisen iloa toivottaa, Leena-ope

3 Eläintarhan ylpeys, iguaani Iksu on poistunut keskuudestamme. Eläintarhan muut eläimet yrittävät sopeutua tilanteeseen. Uudet seiskaluokkalaiset ovat oppineet talon tavoille. Koululauantaita 4.9. vietettiin mukavassa säässä. Koko koulun väki tutustui Vuosaaren Uutelan luontopolkuun. Lopuksi grillailtiin ja nautittiin eväistä. Tiistain perinteinen syysliikuntapäivä Vuosaaren Heteniityn urheilukentällä jouduttiin kaikkien pettymykseksi perumaan erittäin huonon sään vuoksi. Joudumme odottamaan vuoden, ennen kuin pääsemme selvittämään, kuka on Vesalan yleisurheilukuningas ja -kuningatar. Toivottavasti ensi vuonna onnistaa sään suhteen. Ysiluokkalaiset lähtivät TETiin Kasit pääsivät hetkeksi määräilemään. Kuudesluokkalaisia kävi ensimmäisen jakson lopulla yläastevierailulla. Kiitos kaikille hyvästä vastaanotosta saimme nauttia upeasta romanimusiikista koulun salissa. KOULUN KIRJASTO ON AVOINNA TIISTAISIN JA TORSTAISIN KLO TULE JUTTELEMAAN JA KYSELEMÄÄN KIRJOISTA TAI MUUTEN VAAN OLEILEMAAN. TIETOTORI ON AVOINNA KESKIVIIKKOISIN JA TORSTAISIN KLO TIETOKONEET OVAT SILLOIN OPPILAIDEN KÄYTÖSSÄ KOULUTEHTÄVIEN TEKEMISTÄ VARTEN. POIKIEN VESALA-CUP ON PYÖRÄHTÄÄ KÄYNTIIN ENSI KESKIVIIK- KONA TERVETULOA KANNUSTAMAAN, OPPILAAT JA OPETTA- JAT, SUUREEN LIIKUNTASALIIN KESKIVIIKKOISIN KLO Tyttöjen Vesala-cup alkaa joulun jälkeen.

4 Muiden mielipide ei tee sinusta rumaa -Hyi, mä näytän rumalta! Miks mä oon näin ruma? Nämä kommentit ovat hyvin yleisiä nuorilla. Mutta miksi näin ajatellaan? Nykyisin ihmisille ulkopuolinen olemus on tärkeämpää kuin sisäinen. Esimerkiksi vaatteet, ulkonäkö ja hiukset ovat etusijalla. Minusta se on väärin. Elämässä pitäisi pitää hauskaa eikä pohtia, mitä muut ajattelevat. Pitäisi revitellä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. En väitä, että itsestä huolehtiminen ei olisi arvokasta. Tietysti on, ja terveellistä myös, mutta joillain se on mennyt jo äärimmäisyyksiin. Monilla nuorilla tytöillä on pakkomielle ulkonäköönsä ja melkein joka neljäs tarvitsee mielestään kauneusleikkauksen. Se on tosi surullista, koska se kertoo myös huonosta itsetunnosta ja ettei hyväksy itseään sellaisena kuin on. Mielestäni tämä kaikki johtuu toisten ihmisten mielipiteistä ja niistä välittämisestä. On muitakin, mm. media, joka pyörii tähän aiheen keskellä. Monissa brändeissä ja mainoksissa esikuvana on nuori kaunis ja laiha nainen. Mihin se johtaakaan? Jo pienet lapset saavat näistä mallin. Pahimmassa tapauksessa tästä aiheutuu syömishäiriöitä. Jos rohkenette olla eri mieltä kuin muut, ottakaa asioihin kantaa. Voimme vaikuttaa yhdessä niihin ja yrittää muuttaa vallitsevia käsityksiä! -qb

5 Facebook liian vaarallinen paikka monelle Nykyään ihmiset viettävät liian paljon aikaa Facebookissa. Jotkut oppilaat ovat liian myöhään iltaisin tietokoneella, ja tämän vuoksi eivät pysty aamulla heräämään kouluun. Mielestäni Facebookin käyttöä pitäisi seurata tarkasti, koska siellä ihminen voi esiintyä toisen tietämättä esim. 15-vuotiaana, vaikka tosiasiassa olisi 50-vuotias. On todettu, että monet Facebookin käyttäjät ovat kokeneet alentavaa kohtelua, tietojen vääristelyä tai muita uhkaavia tilanteita. Toivoisin, että Facebookin käyttöä valvottaisiin enemmän ja turhat välikohtaukset estettäisiin. - vn kuvalähde: Mielipiteitä voi lähettää Ritva Tuokolle osoitteeseen: ritva.tuokko@edu.hel.fi Seuraavaan lehteen tulevien mielipidekirjoitusten viimeinen vastaanottopäivä on ma Kirjoita mielellään omalla nimelläsi. Arkaluontoisten aiheiden kohdalla toimitus tekee poikkeuksen ja julkaisee ne nimimerkillä.

6 Oppilaskunnassa tapahtunutta: 8.9. hallitus tapaa ensimmäisen kerran. Puheenjohtajakisaan ilmoittautuivat Jere Lunttila (9D), Jutta Tuomaila (9A), Heidi Kuusenperä (9C)) ja Sidner Pöder (8G) hallitus osallistuu ympäristötyöryhmän toimintaan. Jäsenet ilmoittautuivat Tintille Puheenjohtajaehdokkaiden vaalityötä luokissa Puheenjohtajavaalit järjestetään. Vaaleissa annettiin yhteensä 298 ääntä, joista hyväksyttyjä oli 280 (94%) ja hylättyjä 18 (6%). Äänestysprosentti oli 78. Jere Lunttila valittiin puheenjohtajaksi 84 äänellä. Varapuheenjohtajaksi valittiin 82 äänellä Rami Tinttunen Uusi puheenjohtaja johtaa kokousta. Sovitaan, että hallituksen jäsenet käyvät tästä lähtien henkilökohtaisesti kysymässä luvan kokoukseen menostaan opettajalta, jonka tunnilla kokoustetaan. Hallitus valitsee sihteerikseen Heidi Kuusenperän ja varasihteeriksi Sidnei Pöder. - Keskustellaan seuraavan vuoden syysloman pituudesta. Valtaosa kannattaa viikon mittaista syyslomaa seuraavanakin vuonna. Nuorisotalon henkilökuntaa käy esittelemässä ANSA-projektia, johon kaivataan itähelsinkiläisiä nuoria kehittämään oman alueensa toimintaa. Lari Schlag (8E) lupautuu edustamaan koulua ensimmäisessä ANSA-tapaamisessa nuorisotalolla Taksvärkkirahat äänestettiin lähetettäviksi ulkomaille. Oppilaskunnan puheenjohtajan esittely: 1. Kuka olet? - Olen Jere Lunttila 9 D:ltä. 2. Mikä olikaan vaaliteemasi? - Vaaliteemaa ei ollut, eikä sitä näköjään tarvittukaan. Monella muulla ehdokkaalla oli vaaliteemoja, kuten oppilaiden äänen kuuluminen koulussa tai kapina opettajia vastaan. Minut valittiin varmaankin sopivana henkilönä. 3. Mikä on mielestäsi oppilaskunnan tärkein tehtävä? - Yrittää pitää koulu siedettävänä paikkana viettää 3 pitkää lukuvuotta. Oppilaiden viihtyminen on varmasti tärkeintä. 4. Mitä haluaisit puheenjohtajana ensimmäiseksi muuttaa? - Jos pj saisi oppilaskunnassa muuttaa jotain, asioita olisi liikaa muutettavaksi. Oppilaskunnassahan asioista päätetään yhdessä. Pj toimii oppilaiden edustajana koulun johtokunnassa. 5. Mitä terveisiä haluaisit lähettää koulumme oppilaille? - Pimeää syksyn jatkoa ja onnellista joululoman odotusta.

7 1. Mitä harrastat? - Harrastan karatea. 2. Mikä karatessa on kivointa? - Oppii itsepuolustusta. 3. Mitä taitoja siellä tarvitaan? - Tasapainoa. 4. Oletko saanut uusia kavereita siellä? - Joooo.:) Linda 7G Mitä harrastat? - Harrastan uintia 2. Mikä karatessa on kivointa? - Oppii erilaisia uintityylejä. 3. Mitä taitoja siellä tarvitaan? - Nopeita refleksejä ja nopeutta. 4. Oletko saanut uusia kavereita siellä? - Kyllä. Emmi7G Teksti: Linda ja Emmi 7G Kuvat:

8 Jotain uutta ja jotain vanhaa Alkuun toivotan kaikille uusille ja vanhoille opettajille ja oppilaille sekä henkilökunnalle hyvää alkanutta lukuvuotta. Jotenkin tuntuu, että aika kuluu nopeasti. Vuosi sitten olin vielä peruskoulun oppilas, mutta enpä enää. Aloitin tänä syksynä opinnot Itäkeskuksen lukion yleislinjalla. Olen ihan tyytyväinen, vaikka opiskelu onkin nyt erilaisempaa: saan suunnitella lukujärjestyksen itse, joudun hankimaan välineet itse.. Toisin sanoen, joudun ottamaan vastuun opinnoistani. Mutta minulla ei ole syytä valittaa. Minusta on ihan kivaa olla koulussa. Toisaalta tässäkin on myös huonot puolensa: päivät ovat melko pitkiä ja läksyjä on enemmän, mutta ei se haittaa. Lukion yksi hyvä puoli on myös luokattomuus eli en ole samojen tyyppien kanssa kaikilla tunneilla. Siinä sitten tutustuu ihan kivasti ihmisiin. Tähän loppuun lyriikaksi sopii pikkuinen pätkä Tik takin Yksin ja irrallaan -kappaleesta: Suunta muuttuu. Halusit tai et niin suunta muuttuu. Ympäriltä aidat kaatuu. Ne poltetaan. Kun hiillos sammuu, ne savuna ilmaan haihtuu. Väkisin nyt tuuleen suuntaan muuttuu. Tutut kasvot vieraammiksi vaihtuu. Me kohta ollaan ison tien varrella yksin ja irrallaan. Lisää lukio fiiliksiä seuraavassa numerossa Lotta

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2

PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 VIIKKO 37 Ma 8.9. Pe 12.9. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 8C 9-10 MA3 8D 9-10 BG1 8E 9-10 AI1 9B (LEL) AI1 RE1 8F 9-10 AI2 Pe 12.9. MATEMATIIKKA luokka

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin.

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin. Kouluviihtyvyys Hyvä Kauhajoen Yhteiskoulun oppilas! Olet mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään Kauhajoen kaupungin oppilaiden kouluviihtyvyyttä sekä sitoutumista koulutyöhön. Tutkimuksen avulla on mahdollisuus

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI!

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! VANHEMPAINYHDISTYS KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI KOULUN HENKILÖKUNTAA, OPPILAITA JA VANHEMPIA SYKSYN AIKANA TEHDYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ. KAKKUTUKUN TUOTTEIDEN MYYNNILLÄ SAIMME

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA Leena Haanpää Nuoret ja vaikuttaminen seminaari Rauma 24.1.2013 NUORET LUUPIN ALLA Hankkeen tavoitteet: -

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Etäopetus erityistilanteissa

Etäopetus erityistilanteissa Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla Esimerkkitapauksena etäopetuksen järjestäminen Laitilassa, Kodjalan koululla lukuvuonna 2012 2013.

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TUTOREIDEN TERVEHDYS

TUTOREIDEN TERVEHDYS TUTOREIDEN TERVEHDYS Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun! Me Tutorit tahtoisimme vielä onnitella sinua valintasi johdosta ja toivotamme Sinut tervetulleeksi Kouvolan

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 Marko Paju Kuntaliiton Lukioforum 19.6.2013 Marko Paju OPH:n luvaperusteiden toimeenpanokoulutus 4.3.2014 Helsingin

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

12.10..2013. Etäopetus erityistilanteissa

12.10..2013. Etäopetus erityistilanteissa 12.10..2013 Etäopetus 1 Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla 2 Syksy 2013 1.lk. poika D.J. Eurajoen Keskustan ala-koulu, Adobe Connect

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot